LOHKO 5 VARIKKOALUEEN MURSKAUS- JA LOUHINTA TAS 1-vaiheen rakentamisajan meluselvitys
|
|
- Minna Pääkkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (15) LOHKO 5 VARIKKOALUEEN MURSKAUS- JA LOUHINTA TAS 1-vaiheen rakentamisajan
2 2 (15) Sisällys 1. Yleistä VNP 993/ Asetus 800/ Melumallinnusmenetelmät Äänilähdetiedot ja mallinnetut työvaiheet Huomioita äänilähdetiedoissa ja meluntorjuntakeinoja Reseptoripisteet Melumallinnuksen epävarmuustekijöitä Melumallinnustulokset Tulosten tarkastelua Melutarkkailu Yleistä 1.1 VNP 993/1992 Taulukko 1. VNp 993/1992 ohjearvot ulkona Melun A-painotettu ekvivalenttitaso (LAeq) enintään Tampereen raitiotiehankkeen rakentaminen (TAS1 vaihe) on käynnistynyt keväällä 2017 ja hanketta vetää Raitiotieallianssi. Hankkeeseen kuuluu varikkoalueen louhinta sekä rakentaminen. Tässä selvityksessä selostetaan Varikon rakentamisen louhinta- ja murskaustöiden meluvaikutus, jonka arvio on tehty melumallinnuksen avulla. Selvitys on tehty murskauksen ympäristölupahakemusta varten. Valtioneuvosto on meluntorjuntalain (382/87) 9 :n nojalla päättänyt ulkomelutason ohjearvot, joita ei saa ylittää. Jos melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaus- tai laskentatulokseen lisätään 5 db ennen sen vertaamista taulukossa 2 mainittuihin arvoihin. Asumisalueet, virkistys-alueet taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevat alueet Loma-asumiseen käytettävät alueet 4), leirintäalueet, taajamien ulkopuolella olevat virkistysalueet ja luonnonsuojelualueet Poikkeukset 1) Uusilla alueilla melutason yöarvo on 45 db(a) 2) Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei sovelleta yöohjearvoja Päivällä klo Yöllä klo db 50 db 1), 2) 45 db 40 db 3)
3 3 (15) 3) Yöarvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä 4) Loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajamassa voidaan soveltaa asumiseen käytettävien alueiden ohjearvoja 1.2 Asetus 800/ Melumallinnusmenetelmät Valtioneuvosto on antanut kivenlouhinnan ja murskaamojen ympäristönsuojelusta asetuksen (VNa 800/2010), jossa säädetään vähimmäisvaatimuksista silloin, kun toimintaan on oltava ympäristölupa. Murskaustoimintaa ei saa sijoittaa alle 400 m päähän melulle alttiista kohteesta, kuten sairaalasta, päiväkodista, hoito- tai oppilaitoksesta. Murskaamo on lisäksi sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 m. Kivenmurskaamo voidaan sijoittaa alle 300 m päähän häiriöille alttiista kohteesta ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja voi sijoittamalla toiminta rakennukseen tai muita teknisiä keinoja käyttäen luotettavasti ja ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että toiminta häiriöille alttiissa kohteessa ei ylitä melutason arvoja. Melulähteet on sijoitettava teknisten mahdollisuuksien mukaan toiminta-alueen alimmalle kohdalle. Raaka-aine-, pintamaa- ja tuotevarastokasat on pidettävä melun leviämisen estämisen kannalta riittävän korkeina ja ne on sijoitettava siten, että melun leviäminen melulle alttiisiin kohteisiin estyy. Jos kivenmurskaamo sijoitetaan alle 500 m päähän asumiseen tai loma-asumiseen käytettävästä rakennuksesta tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta oleskeluun tarkoitetusta piha-alueesta tai muusta häiriöille alttiista kohteesta, melua on torjuttava koteloinnein, kumituksin tai muilla vastaavilla ääniteknisesti parhailla torjuntatoimilla. Meluesteet on rakennettava melulähteen välittömään läheisyyteen. Toiminnan melu ei saa häiriöille alttiissa kohteissa ylittää melutason ohjearvoista annetussa päätöksessä (VNp 993/1992) säädettyjä ulkomelun ohjearvoja. Melun leviäminen maastoon havainnollistettiin ohjelmistolla Cadna 2017 R1, jossa äänilähteestä lähtevä aalto lasketaan digitaaliseen 3D -karttaan äänenpaineeksi immissio- eli vastaanottopisteessä. Mallissa huomioidaan äänen geometrinen leviämisvaimennus, maaston korkeuserot, rakennukset ja muut heijastavat tai varjostavat pinnat sekä maanpinnan ja ilmakehän melun absorptiovakiot. Melulähteitä voidaan määritellä piste-, viiva- tai pintalähteiksi. Leviämiskarttoihin (liitteet 1-6) on piirretty keskiäänitasokäyrät 5 db välein horisontaalisen laskentaverkon tuloksista. Laskennassa hyödynnettiin myös
4 4 (15) Taulukko 2. Melumallinnuksen lähtötiedot Lähtötieto Mallinnustyyppi Digitaalikartta-aineisto Melulähde Emissioarvo vertikaalista laskentaverkkoa kerrostalojen ylimpien kerrosten melutilanteen selvittämiseksi. Lisäksi laskettiin yksittäisiä reseptoripisteitä, jotka edustavat lähimpiä immissiopisteitä. Laskennan perustana käytettiin yhteispohjoismaista teollisuusmelun laskentamallia. Varikkoalueelle sekä vesi- ja tiepinnoille käytettiin kovaa maanpintaa (G=0), muille alueille puolikovaa (0.5) tai pehmeää (1) maanpintaa äänen maaabsorptiovaikutuksen simuloimiseksi. Maanpinnan akustiset kovuusluokat on eroteltu kartassa alueittain. Melun leviäminen on laskettu yhteispohjoismaisessa mallissa tyypillisesti hieman konservatiivisesti siten, että ympäristön tilapisteet ovat leviämisen kannalta suotuisat (mm. kevyt myötätuuli melulähteestä kuhunkin laskentapisteeseen). Taulukossa 2 on esitelty mallinnuksessa käytetyt parametrit ja taulukossa 3 mallinnettujen melulähteiden äänipäästötiedot. Parametrit Pohjoismainen teollisuusmelumalli Maanmittauslaitos, korkeusmalli 2 m sekä pohjakartta (03/2017), korkeustiedon resoluutio on 0,5 metriä Piste-, pinta- ja viivalähteet Arvot oktaavikaistoittain, LZeq Sääolosuhteet Ilman lämpötila 15 ºC, ilmanpaine 1013 hpa, ilman suhteellinen kosteus 70 % Laskentaverkko Maanpinnan akustinen kovuus Laskentapiste 5 x 5 m välein 2 m korkeudella seuraten maanpintaa 0,0 = kova maanpinta (mm. kalliot, varikon louhinta-alue, tienpinnat), 0,5 = puolikova maanpinta teollisuus- ja asuinalueilla, muut alueet 1,0 = pehmeä maanpinta Objektien heijastavuus Vapaakenttälaskenta, ei heijastusta (YM Ohje 2007) 2.1 Äänilähdetiedot ja mallinnetut työvaiheet Alla on listattu mallinnuksessa käytetyt äänilähteet. Louhinnan ja murskauksen melumallinnus on jaettu kolmeen eri työvaiheeseen. Alustavan suunnitelman mukaan louhinta alkaa vuoden 2018 alussa ja loppuu huhti-/toukokuussa Vaihe1, missä louhitaan alue ensin itä-länsisuuntaisesti (Hermiankadun suuntaisesti). Maantäyttö varikon alueen koillisreunalla alkaa samaan aikaan, mutta tässä vaiheessa murskaus ei ole vielä käynnistynyt. Vaihe 2a, missä louhitaan kahdessa osassa: vaiheen 1 louhintaa jatketaan Hervannantielle asti ja ylemmän alueen louhinta alkaa. Yksi murskain on käynnistynyt maaliskuussa 2018 ja osa vaiheen 1 alueesta on jo tasattu. Vaihe 2b, missä Hervannantielle asti on puhkaistu aukko vaiheen 1 alueella ja poraus sekä louhinta ovat siirtyneet viimeiseen kallio-osaan. Työmaalla toimii nyt 2 mobiilimurskainta, joista toinen aloittaa kesäkuussa 2018.
5 5 (15) Taulukko 3. Melumallinnuksen äänilähdetiedot VAIHE 1 Mallinnettu äänilähde Äänitehotaso, L WA Lukumäärä Käyttöaika Poravaunut 116 db 4 7,5 h (klo 07-21) Räjäytykset, LAeq db 2 kertaa vrk klo Kauhakuormaajat 114 db Aluelähde x VAIHE 2a Mallinnettu äänilähde Äänitehotaso, L WA Lukumäärä Käyttöaika Poravaunut 113 db 116 db ,5 h (klo 07-21) Räjäytykset, LAeq 105 db + 5 db 2 kertaa vrk klo Kauhakuormaajat 114 db Aluelähde x Mobiilimurskain 120 db Kaivinkone (syöttö murskaimeen) 106 db + 5 db Rikotukset 115 db + 5 db 1 7,5h (08-18) VAIHE 2b Mallinnettu äänilähde Äänitehotaso, L WA Lukumäärä Käyttöaika Poravaunut 110 db 116 db ,5 h (klo 07-21) Räjäytykset, LAeq 105 db + 5 db 2 kertaa vrk klo Kauhakuormaajat 100 db db Aluelähde x Mobiilimurskain 120 db Kaivinkone (syöttö murskaimeen) 106 db + 5 db Rikotukset 115 db + 5 db 2 7,5h (klo 08-18) Huomioita äänilähdetiedoissa ja meluntorjuntakeinoja Räjäytykset katsotaan impulssimaiseksi meluksi (+5 db). Äänitehotaso L WA on tasattu keskiäänitasolle LAeq kahden räjäytyksen osalta. Räjäytyksissä tullaan käyttämään suojamattoja. Räjäytysten työvaiheen toiminta-aikaa on rajattu asetuksen 800/2010 mukaisesti Poravaunut on mallinnettu viivalähteenä, sillä porauspisteet ovat ajallisesti etenevä lähde. Ilmoitettu äänitehotaso vastaa kuitenkin lähimmän pistelähteen vastaavaa tasoa. Porakaluston äänipäästöön voidaan vaikuttaa kalustovalinnoilla Rikotus katsotaan impulssimaiseksi melulähteeksi lähietäisyydeltä (+5 db). Rikotuksen melun leviämistä on mahdollista estää meluvallein. Rikotuksen työvaiheen toiminta-aikaa on rajattu asetuksen 800/2010 mukaisesti. Murskaimen syötön kaivinkoneen kippausmelu katsotaan impulssimaiseksi meluksi (+5 db) lähietäisyydeltä. Syötössä syntyvää melua on mahdollista vaimentaa jonkin verran laitekumituksin Murskainten ympärille on hahmoteltu alustavat meluvallit etelä- ja pohjoispuolelle sekä alueen kaakkoislaidalle minimissään 10m:n etäisyydelle mobiilimurskaimesta (kuvassa 3 merkittynä ruskealla)
6 6 (15) Poravaunujen äänitehotaso on rajoitettu db:n tasolle vaiheissa 2a ja etenkin vaiheessa 2b, missä viimeisen kallioharjanteen Hervannantien puoleinen osa on porattava hiljaisella kalustolla tai porauksen melua muulla tavoin vaimentaen Kuva 1. Vaiheen 1 louhinnan suunnitelma
7 7 (15) Kuva 2. Vaiheen 2 louhinnan suunnitelma Kuva 3. Vaiheen 2b louhintatilanne melumallinnuksessa 2.2 Reseptoripisteet Alla olevaan taulukkoon listattu laskennassa käytetyt reseptoripisteet, jotka ovat varikkoaluetta lähimpänä sijaitsevia asuinrakennuksia. Laskentapiste on sijoitettu
8 8 (15) talon eteen 2m:n etäisyydelle seinästä 2m:n relatiiviselle korkeudelle (maanpinnasta). Poikkeuksena on piste P5, joka on sijoitettu kerrostalon ylimmän kerroksen relatiiviselle korkeudelle (21m). Osoitetiedot ovat viitteellisiä. Taulukko 4. Yksittäiset reseptoripisteet Reseptoripiste Viitteellinen osoite Rakennustyyppi Lyhin etäisyys louhinta-alueeseen Laskentakorkeus P1 Kusti Salan katu 18 Omakotitalo n. 370m 2m P2 Niittyhaankatu 19 Omakotitalo n. 240m 2 m P3 Asunvainionkatu 3 Omakotitalo n. 330m 2 m P4 Hepolamminkatu 46 Omakotitalo n. 440m 2 m P5 Tekniikankatu 15 Kerrostalo n. 300m 21 m 2.3 Melumallinnuksen epävarmuustekijöitä 3. Melumallinnustulokset Mallinnuksen epävarmuus kasvaa mm. äänilähdekuvausten epävarmuuksien sekä tarkasteluetäisyyden kasvaessa vuotuisten säätekijöiden vaikutusten vuoksi. Arvio mallinnuksen epävarmuudesta on noin ± 2-3 db 500m:n etäisyydellä päääänilähteistä. Epävarmuus ei koske lyhytaikaisten validointimittausten tulosvertailuja. Alla olevassa taulukossa sekä liitteiden 1-6 mallinnuskuvissa on esitetty melumallinnuksen tulokset keskiäänitasolla LAeq päivällä klo ja yöllä klo kahden eri työvaiheen aikana, missä jälkimmäinen vaihe 2 on jaettu vielä kahteen osaan 2a ja 2b melulähteiden sekä geometriamuutosten vuoksi. Alla olevan taulukon numeeriset laskentatulokset on esitetty pyöristettyinä kokonaislukuina. Taulukko 5. Mallinnuslaskennan tulokset Keskiäänitason LAeq mallinnustulokset [db] VAIHE 1 Laskentapiste LAeq Päivällä klo LAeq Yöllä klo P P2 <55 43 P3 <55 41 P P VAIHE 2a Laskentapiste LAeq Päivällä klo LAeq Yöllä klo P P P P P5 <55 34 VAIHE 2b Laskentapiste LAeq Päivällä klo LAeq Yöllä klo 22-07
9 9 (15) P P P P P5 < Tulosten tarkastelua 4. Melutarkkailu Mallinnustulosten perusteella varikon alueen melutaso lähimpien asuinrakennusten luona jää alle päiväajan keskiäänitason LAeq ohjearvon 55 db. Joissain tapauksissa laskentatulos on kuitenkin ohjearvolla tuloksen pyöristyksen jälkeen (ylöspäin). Laskentaan liittyy kuitenkin aina epävarmuuksia. Tässä tapauksessa +5 db:n häiritsevyyskorjaukset on huomioitu ennakoivasti mallinnetuissa äänilähteissä, vaikka melun erityinen häiritsevyys ei välttämättä toteudu immissiopisteissä. Lisäksi mallinnus kuvaa tilannetta ilman työvaiheiden aikaisia taukoja tai muun syyn vuoksi tapahtuvia pysäytyksiä, joita aina syntyy normaalin kalliolouhinnan työpäivän aikana. Louhinta aloitetaan alueen koillisosasta ja etenee kahdessa vaiheessa kohti lounasta. Siten porauksen ja räjäytysten melu painottuu aluksi Niittyhaankatu 19 suuntaan ja louhinnan loppuvaiheessa Hermiankadun ja Tekniikankadun suuntaan. Alueella louhinta- ja murskaustoiminta alkaa klo 6 ja jatkuu iltaan klo 22 asti. Klo 6-7 välisenä aikana (yöajan ohjearvon ollessa voimassa) toimivat lähinnä kauhakuormaajat. Varikon töiden melun emissio- ja immissiotasoja on mahdollista tarkkailla piste- tai pitkäaikaismittauksin. Äänilähdemittaukset voidaan toteuttaa paikalla tehtävillä pistemittauksilla ja immissiotarkkailuja voidaan suorittaa lyhytaikaisilla tai pidempikestoisilla melumittauksilla. Tarvittaessa melumallinnus voidaan päivittää saatujen äänilähdetulosten mukaisiksi.
10 10 (15) Melumallinnus Varikkoalueen louhinta ja murskaus Vaihe 1
11 11 (15) Melumallinnus Varikkoalueen louhinta ja murskaus Vaihe 1
12 12 (15) Melumallinnus Varikkoalueen louhinta ja murskaus Vaihe 2a
13 13 (15) Melumallinnus Varikkoalueen louhinta ja murskaus Vaihe 2a
14 14 (15) Melumallinnus Varikkoalueen louhinta ja murskaus Vaihe 2b
15 15 (15) Melumallinnus Varikkoalueen louhinta ja murskaus Vaihe 2b
Taulukko 1. Melumallinnuksen laskentaparametrit. Pohjoismainen teollisuus- ja tiemelumalli. CadnaA 3.71 (Datakustik GmbH, Saksa)
Pöyry Energy Oy PL 93 (Tekniikantie 4 A) 02151 Espoo Kotipaikka Espoo Y-tunnus 0577450-7 Puh. 010 3311 Faksi 010 33 24981 Sähköposti: energy.fi@poyry.com LIITE 8.4 Päiväys 14.5.2009 Viite Sivu 1 (3) Yhteyshlö
YMPÄRISTÖMELUSELVITYS
16 Ympäristömelu Raportti PR-Y1535 Terramare Oy Turku 26.4.2010 Reijo Kultalahti Sivu 1(6) YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Louhinta ja ruoppaustyön aiheuttama ympäristömelu Kohde: Länsisatama, Helsinki Raportin
Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233
Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3
RAPORTTI NAANTALIN KAUPUNKI Särkänsalmen länsirannan kaavoitus - Meluselvitys
RAPORTTI NAANTALIN KAUPUNKI Särkänsalmen länsirannan kaavoitus - Meluselvitys Sisäinen tarkistussivu Asiakas Naantalin Kaupunki Otsikko Särkänsalmen länsirannan kaavoitus - Meluselvitys Työnumero Tiedoston
Melumallinnus Pellonreuna
Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun
Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu
V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...
Hiidenmäen meluselvitys
Hiidenmäen meluselvitys Hanke: Pvm: 15.6.2009 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavaa (8111 ja 8255) Ruskon kaupunginosassa. Tätä tarkoitusta varten on valmistanut melumallin
Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen
RAPORTTI MONDO MINERALS B.V. BRANCH FINLAND Meluselvitys Uutelan kaivoksen laajentamien
RAPORTTI 101007945-001 27.11.2018 MONDO MINERALS B.V. BRANCH FINLAND Meluselvitys Uutelan kaivoksen laajentamien Päivä 27.11.2018 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida
Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet
Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Lempäälän kunta Jussi Kurikka-Oja 16.4.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Lempäälän kunnan Pajalantien ja Hulikankulman asemakaava-alueiden
KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI
Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija
Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS
Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013
FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110
FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1
Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo
Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon
LEMMINKÄINEN INFRA OY HIETASEN LOUHINTA-ALUE MELUN LEVIÄMISMALLINNUS
SRu 10444 6.8.2010 LEMMINKÄINEN INFRA OY HIETASEN LOUHINTA-ALUE MELUN LEVIÄMISMALLINNUS 1. YLEISTÄ Lemminkäinen Infra Oy:n toimeksiannosta Groundia Oy on selvittänyt laskennallisesti Laukaassa sijaitsevan
Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu
Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Kittilä Tiina Kumpula 21.3.2016 Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu 21.3.2016 2 (4) 1 Taustatiedot Kittilän kunnassa Taalojärven alueella on käynnissä
Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys
ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun
LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS
FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...
Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 30 MYNÄMÄEN KUNTA Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.6.2013 Raportti 1 (5) Matti Manninen 10.6.2013
Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys
Raportti Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys Kaavoituspalvelut, Kokkolan kaupunki 15.3.2017 Projektinumero: 308808 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto... 3 2. Meluselvityksen menetelmät ja menettelyt...
PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS
Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.8.2010 PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS PETSAMO,
Keskustan osayleiskaavan meluselvitys
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...
19268 JUHA VIRKKI LOUHINNAN MELUSELVITYS PORNAINEN 2005
JUHA VIRKKI LOUHINNAN MELUSELVITYS PORNAINEN 2005 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN 15870 HOLLOLA PUH./TEL +358 (0)3 52 351 FAKSI/TELEFAX +358 (0)3 523 5252 SÄHKÖPOSTI/E MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com
Sako II, asemakaavamuutos
Sako II, asemakaavamuutos 4111579.3.7 Muutokset: A 4.10.2016 Muutettiin pohjaa B 5.10.2016 Muutettiin taas pohjaa 4111579.3.7 2 (6) Sako II, asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...
Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki
Meluselvitysraportti Päiväys 08.01.2019 Projekti Asemakaavan Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti 1/6 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 15.4.2011 Laura Gröhn MUISTIO 15.4.2011 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1. Työn tarkoitus... 3 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Maastomalli... 3 2.2 Liikennemäärät...
RAUMAN MAANPÄÄN LOUHINTA MELUMALLINNUS
Vastaanottaja Metsä Fibre Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 30.5.2018 Viite 1510041499-004 RAUMAN MAANPÄÄN LOUHINTA MELUMALLINNUS RAUMAN MAANPÄÄN LOUHINTA MELUMALLINNUS Päivämäärä 30.5.2018 Laatija
Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60
Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Ympäristömeluselvitys 25.11.2008 Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Tampereen kaupunki Meluselvitys 25.11.2008 Viite 82109415 Versio
Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys
LIITE 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kivilammen maankaatopaikan laajennusalueen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 15.8.2012 P17535 Raportti 2 (7) Puustinen Tomi 15.8.2012
Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys
16T-1 Raportti parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Projektinumero: 306914 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto / Toimeksianto... 3 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1. Laskentamalli... 4 2.2. Laskentamallin
Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys
Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys Pvm: 5.3.2009 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ
S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella
Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys päivitetty 13.8.2012 S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe... 3 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 3 Ohjearvot... 3 4 Raideliikennemelun leviäminen...
Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys
Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys Hanke: M1460_020005 Pvm: 1.10.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee osayleiskaavaa Hervantajärven ja Ruskontien väliselle alueelle. Tätä
Kaavan 8335 meluselvitys
Kaavan 8335 meluselvitys Hanke: 4022878 Pvm: 10.12.2010, korjattu 21.12.2010 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavamuutosta kiinteistölle VI -93-38. Tässä selvityksessä tarkastellaan
Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys
Lohjan kaupunki Jarno Kokkonen 2.5.2013 2.5.2013 1 (5) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Melunohjearvot... 2 2 MELUNLASKENTATULOKSET... 2 2.1 Tutkitut melutilanteet... 2 2.2 Melun leviäminen ennustetilanteessa
PALOHEINÄN TUNNELIN MURSKAUSALUE, HELSINKI MELUSELVITYS RAMBOLL. Helsingin kaupunki / Rakennusvirasto. Päivämäärä
Vastaanottaja Helsingin kaupunki / Rakennusvirasto Aslakirjatyyppi. Raportti Päivämäärä 27.2.2014 Viite 1510009750 PALOHEINÄN TUNNELIN MURSKAUSALUE, HELSINKI MELUSELVITYS RAMBOLL Päivämäärä 27.2.2014 Laatija
KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, TOLKKI- NEN, PORVOO MELUMALLINNUS
Vastaanottaja NCC Industry Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10.10.2017 Viite 1510032705 KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, TOLKKI- NEN, PORVOO MELUMALLINNUS KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, TOLKKINEN,
Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi
Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Meluselvitys Lokakuu 006 Vt 4 välillä Alakorkalo- Rovaniemi Lokakuu 006 Viite Versio Pvm 7.11.006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut
PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET
FCG Finnish Consulting Group Oy Keski-Savon ympäristötoimi PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET Raportti 171905-P11889 30.11.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 30.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO
RAPORTTI LIIKENNEVIRASTO OULUN SATAMA OY Oulun meriväylän syventäminen meluselvitys YVA-selostukseen
RAPORTTI 16.9.2016 LIIKENNEVIRASTO OULUN SATAMA OY Oulun meriväylän syventäminen meluselvitys YVA-selostukseen 101000039 PÖYRY FINLAND OY Sivu 2 (13) Yhteenveto Liikennevirasto suunnittelee Oulun sataman
PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO, SULKAVUOREN VAIHTOEHDON MELUSELVITYS
FCG Finnish Consulting Group Oy Tampereen Vesi PIRKANMAAN KESKUSPUHDISTAMO, SULKAVUOREN VAIHTOEHDON MELUSELVITYS Raportti 29.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 29.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO
MAANKAATOPAIKAN TOIMINTA, KIRKKONUMMI MELUMALLINNUS
Vastaanottaja West Express Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.8.2015 MAANKAATOPAIKAN TOIMINTA, KIRKKONUMMI MELUMALLINNUS Päivämäärä 17.8.2015 Laatija Tarkastaja Ville Virtanen Arttu Ruhanen
Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula
Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Oulun kaupunki Ins. (AMK) Tiina Kumpula 12.8.2014 Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, 12.8.2014 2
LIITE 3. MELUN MALLINNUSRAPORTTI
LIITE 3. MELUN MALLINNUSRAPORTTI Vastaanottaja Turun Seudun Energiantuotanto Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 26.2.2019 Viite 1510039571-005 HÄRKÄSUON SIVUTUOTTEIDEN JA JÄTTEIDEN KÄSITTELY- JA LÄJITYSALUE
RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS
Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA
Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110
PAIMION KAUPUNKI Meluselvitys Iso-Iivarintielle välillä Vt 1 St 110 Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P32583 Raportti 1 (7) Eskelinen Erja Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...
JÄNSKÄN TEOLLISUUSALUEEN LOUHINTA JA MURSKAUS, KOTKA MELUMALLINNUS
Vastaanottaja Insinööritoimisto Ecobio Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 12.9.2017 Viite 1510035371 JÄNSKÄN TEOLLISUUSALUEEN LOUHINTA JA MURSKAUS, KOTKA MELUMALLINNUS JÄNSKÄN TEOLLISUUSALUEEN LOUHINTA
Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY
Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen
Meluselvitys vt 4 Alakorkalo- Niskanperä
Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki eluselvitys vt 4 lakorkalo- Niskanperä eluselvitys Helmikuu 2007 eluselvitys vt 4 lakorkalo-niskanperä Helmikuu 2007 iite ersio 1 Pvm 20.2.2007 Hyväksynyt Tarkistanut
TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS Projektinumero307322
TAMPEREEN ETELÄPUISTON MELUSELVITYS 1.3.2016 Projektinumero Sisältö Sisältö... 2 1. Ympäristömelun ohjearvot... 3 2. Tulokset... 4 Liitteet: 1. VE 0 LAeq 7-22 2. VE 0 LAeq 22-7 3. VE A LAeq 7-22 4. VE
MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS
Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija
VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen
VASTINE Projekti Orimattila Hietala, kiviaineksen ottamisen meluselvitys Asiakas NCC Industry Oy Päivämäärä 13.7.2017 Vastaanottaja Taina Piiroinen Lähettäjä Janne Ristolainen Tiedoksi 1. Vastine Orimattilan
NIEMENRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YLIVIESKA MELUSELVITYS
Vastaanottaja Ylivieskan kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 27.8.2012 Viite 82142434 NIEMENRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YLIVIESKA MELUSELVITYS NIEMENRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, YLIVIESKA MELUSELVITYS
Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys
16T-1 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys Tiina Kumpula 21.6.2017 Tarkistanut: Martti Kokoi 29.6.2017 2 (6) 21.6.2017 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa- Toivakka,
Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (7) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1
FORTUM WASTE SOLUTIONS OY RAPORTTI. Tarastenjärven materiaalin kierrätyskeskuksen melumallinnus ympäristölupaa varten
RAPORTTI 101011638-001-Melumallinnus 27.6.2019 FORTUM WASTE SOLUTIONS OY Tarastenjärven materiaalin kierrätyskeskuksen melumallinnus ympäristölupaa varten Sivu 1 (1) Asiakas Otsikko Vaihe Fortum Waste
Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042
Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.
RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus
RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013 Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus Sivu 1 (6) Sisältö 1 YLEISTÄ 2 1.1 Tuulivoimarakentamisen suunnittelu 2012 2 1.2 Tuulivoimamelun mallinnusohjeet 2013 2
TONTIT 5211/22 JA 5211/26, VIIALA, TAMPERE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS
Vastaanottaja Ilkka Saarinen ja Osmo Tuomaala Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.1.2011 TONTIT 5211/22 JA 5211/26, VIIALA, TAMPERE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS TONTIT 5211/22 JA 5211/26, VIIALA,
Hangon Krogarsin meluselvitys
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti REVISIO A, 26.2.2016, lisätty junaliikenne FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Matti Manninen Sisällysluettelo
Mäntsälä Aero Drag race-tapahtuman meluselvitys
Mäntsälä Aero Drag race-tapahtuman meluselvitys 17.9.2018 2 (8) Sisällys 1 Työn tavoite... 2 2 Kohteen ja ympäristön kuvaus... 2 2.1 Toiminnan kuvaus... 3 3 Sovellettavat ohje- ja raja-arvot... 3 4 Melumallinnus...
PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS
Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN
HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS
Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.12.2015 HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS HUHTIMON LIIKENNEMELUSELVITYS Päivämäärä 17.12.2015 Laatija Tarkastaja
16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys
16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne
Hangon Krogarsin meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (5) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun
Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys
KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6.10.2014 P25141 Raportti Puustinen Tomi 6.10.2014 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun
KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, LAUKAA MELUMALLINNUS
Vastaanottaja Jyvässeudun Sora Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.8.2016 Viite 1510028487 KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, LAUKAA MELUMALLINNUS KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, LAUKAA MELUMALLINNUS
VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere
Pirkanmaan YH - Rakennuttajaosuuskunta VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Meluselvitys 19.1.2006 (LUONNOS) Viite 82112160 Versio Pvm 19.1.2006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut TKl Ramboll
Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys
Raportti Espoo Nihtiportti, 1601 Atriumalue, 11.1.2017 Projektinumero: 308300 Sisältö Sisältö... 1 1. Johdanto... 2 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1. Laskentamalli... 2 2.1.1. Lähtötiedot... 3 2.1.2.
Meijeritien asemakaavan meluselvitys
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.12.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 22.12.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...
Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS
Vastaanottaja Trafix Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 18.11.013 YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Päivämäärä 18.11.013 Laatija Jari Hosiokangas
Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus
Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä Tampere Tammikuu 2007 Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä 2
Kaavan 8231 meluselvitys
Kaavan 8231 meluselvitys Hanke: Pvm: 11.7.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavan muutosta Pohtolan kaupunginosassa, korttelissa 2582. Tätä tarkoitusta varten Mittaus-
Kortteli Takahuhti, Tampere
Rambøll Finland Oy Yksityinen asiakas Kortteli 4950-1 Takahuhti, Tampere Meluselvitys 28.8.2006 Yksityinen asiakas Kortteli 4950-1 Takahuhti, Tampere Meluselvitys 28.8.2006 Viite 82113653 Versio 2 Pvm
YMPÄRISTÖMELUSELVITYS
Ympäristömelu Raportti PR Y2094 1 Sivu 1 (10) Kuljetus ja Kaivuu Siivonen Oy Ab Kaj Adolfsson Kuparikatu 18 21600 Parainen Turku 13.9.2013 YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Kiinteistö 445 442 1 59, Kuparikatu, Parainen
Kaavan 8159 meluselvitys
Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ
LIITE 14. FCG Finnish Consulting Group Oy. NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU. Meluselvitys -P16613P001
LIITE 14 FCG Finnish Consulting Group Oy NCC Roads Oy VAISTENTIE, TURKU Meluselvitys -P16613P001 4.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Meluselvitys I YMS -P16613P001 4.5.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...
Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava
Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava Meluselvitys 17.3.2014 ALKUSANAT Meluselvitys on laadittu Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaavaa varten. Osayleiskaavan tavoitteina ovat
TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS
Vastaanottaja Alavuden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.5.2010 TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS Tarkastus Päivämäärä 31.5.2010 Laatija Arttu Ruhanen Tarkastaja Jari
TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET
TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena
Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys
Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle
Meijeritien asemakaavan meluselvitys
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...
Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys
Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie, Sastamala Tie- ja rakennussuunnitelman meluselvitys Kannen kuva: Maanmittauslaitos 2018 / Destia Oy 2018 Maantien 259 parantaminen välillä Kaukalotie-Uotsolantie,
YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI. Meluntorjuntasuunnitelma. Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY
YIT Rakennus Oy KOIRASAARENTIE 2 HOPEALAAKSON ALUE HELSINKI Meluntorjuntasuunnitelma Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-
Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma
Oulu, Hailuoto MELUSELVITYS Tiina Kumpula 9.1.2018 9.1.2018 2 (6) SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 4 2.1 Melun ohjearvot... 4 2.2 Maasto- ja laskentamalli... 4 2.3 Liikennetiedot...
St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki
St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...
Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Kairankulman asemakaavan ja asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (9) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa...
Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy
Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014 19.3.2014 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Äänitehotasojen mittaus... 3 2.2 Laskentamalli...
RAPORTTI 16.9.2014 16X246926.10.Q860-001
RAPORTTI 16.9.2014 16X246926.10.Q860-001 TALVIVAARA SOTKAMO OY Talvivaaran kaivoksen melumallinnus nykytila v. 2014 Sivu 1 (10) Yhteyshenkilö: Pöyry Finland Oy Carlo Di Napoli Jaakonkatu 3 01620 Vantaa
TOAS Pappila, Tampere
Ramboll Finland Oy Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö TOAS TOAS Pappila, Tampere Meluselvitys 25.11.2016 TOAS Pappila, Tampere Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö TOAS Meluselvitys 25.11.2016
ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS. Työ: E Tampere,
ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MELUSELVITYS Työ: E26215 Tampere, 17.4.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Toimistot: Turku, Tampere, Helsinki ja Oulu 17.4.2013 Alavieskan
Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki
Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...
SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004
SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004 Jalasjärven meluselvitys SISÄLLYSLUETTELO 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...5 2 LÄHTÖTIEDOT...5 2.1 Liikenne...5 2.2 Maastoaineisto...5 3 SOVELLETTAVAT OHJEARVOT...5
Kotkan Rasinkylän asemakaavan meluselvitys
Kotkan kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen Projekti YMP31215 19.12.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Kotkan Rasinkylän asemakaava-alueelle suunnitellun asuinalueen melutasoja.
RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO
Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016
LIITE 10 SELVITYS TIELIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA MELUSTA SASTA- MALAN STORMIN ALUEELLA. 11.5.2012 Projektinumero: 301022 / 21.
LIITE 10 SELVITYS TIELIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA MELUSTA SASTA- MALAN STORMIN ALUEELLA 11.5.2012 Projektinumero: 301022 / 21 2 (7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Toiminnan
MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS
Vastaanottaja Haukiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.8.2011 MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS 1 Päivämäärä 30.8.2011 Laatija Marja Pussinen Tarkastaja Sanna Kaikkonen
SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS
Vastaanottaja NCC Rakennus Oy/Asuminen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 08/2011 SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS
Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi
Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir
Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi
Meluselvitys, Ylikylä - Vennivaara, Rovaniemi Tammikuu 2008 Viite Versio 1 Pvm 7.2.2008 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut DI Marja Pussinen Ramboll Kiviharjuntie 11 90220 Oulu Finland Puhelin: 020 755