EUROOPAN PARLAMENTTI

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan valiokunta 28. tammikuuta 2002 TYÖASIAKIRJA EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden pääpiirteet ja transatlanttisen toimintaohjelman kehitystä rajoittavat tekijät Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan valiokunta Esittelijä: James E.M. Elles Valmistelija (*): Erika Mann, teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta (*) Hughes-menettely DT\ doc PE

2 I. YHTEISIIN GLOBAALEIHIN ETUIHIN KESKITTYVÄ UUDISTETTU TRANSATLANTTINEN KUMPPANUUS Viimeisen puolen vuosisadan ajan transatlanttinen kumppanuus on ollut ratkaiseva turvallisuutta, vakautta ja demokratiaa edistävä tekijä koko euroatlanttisella alueella. Tällä hetkellä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen keskeisimmäksi strategisen mielenkiinnon kohteeksi on muodostunut demokratian, nykyaikaisen hallinnon, avoimen yhteiskunnan ja avointen markkinoiden, kestävän talouden, ihmisoikeuksien sekä oikeusvaltioperiaatteen levittäminen kaikkialle maailmaan. Tämän vuoksi yhteiset globaalit edut on edelleen asetettava keskeiselle sijalle transatlanttisen kumppanuuden määrittelyssä. Tämän yhteisen pyrkimyksen väistämätön globaali ulottuvuus on lisäksi nähtävissä siihen kaikkein kiinteimmin liittyvillä politiikan aloilla: kaupankäynti, ympäristö, kulttuuri ja tiedonvälitys, digitaalinen vallankumous, järjestäytyneen rikollisuuden torjunta, ihmisoikeudet ja kehitysyhteistyö. 11. syyskuuta sattuneiden terrori-iskujen jälkeen transatlanttinen poliittinen vuoropuhelu on kaikkein suorimmalla ja käytännöllisimmällä tavalla keskittynyt terrorismin torjuntaan, jonka globaali ulottuvuus on itsestäänselvä. Tämä puolestaan on pannut vauhtia Euroopan unioniin, jonka olisi todistettava sen kehitteillä olevan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (sotilaallinen ulottuvuus mukaan lukien) merkitys, johdonmukaisuus ja toimintakyky. Vieläkin tärkeämpää on, että transatlanttisen kumppanuuden 11. syyskuuta kokema šokki johtaa nyt myös sen ytimessä käytävän poliittisen vuoropuhelun lujittumiseen, jotta se voi jatkuvasti arvioida, määritellä ja valvoa yhteisiä ensisijaisia tavoitteita koskevaa yhteistä toimintaa. Menestyminen edellyttää kunkin kumppanin tahtoa ja osoitusta kyvyistä vastata omasta osuudestaan ja omasta vastuustaan sekä kunkin kumppanin sitoutumista tukemaan ja kehittämään monenvälisiä sääntöihin perustuvia järjestelmiä. II. EU:N JA YHDYSVALTOJEN NYKYISTEN SUHTEIDEN PÄÄPIIRTEET A. POLIITTINEN YHTEISTYÖ Transatlanttisten suhteiden nykyinen rakenne ja niitä koskeva toimintaohjelma ovat Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä tehdyn kahden tärkeimmän poliittisen sopimuksen tulosta: Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen transatlanttinen julistus vuodelta 1990 ja Uusi transatlanttinen toimintaohjelma vuodelta Uusi transatlanttinen toimintaohjelma, josta sovittiin Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä joulukuussa 1995 pidetyssä huippukokouksessa, merkitsi uuden aikakauden alkua transatlanttisissa suhteissa ja korvasi vuonna 1990 annetun sitoumuksen neuvotteluista ja yhteisestä toiminnasta, jolla pyritään neljään laajaan tavoitteeseen: edistämään rauhaa ja vakautta, demokratiaa sekä kehitystä koko maailmassa; vastaamaan globaaleihin haasteisiin, kuten ympäristöä koskeviin huolenaiheisiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen; PE /6 DT\ doc

3 edistämään maailmankauppaa ja taloussuhteita; rakentamaan Atlantin ylittäviä siltoja ihmisten välille. Uudessa transatlanttisessa toimintaohjelmassa on lisäksi määritelty 150 yhteistä toimea, joiden avulla kyseisiin tavoitteisiin pyritään. Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen työskentely on joko kahdenvälistä tai monenvälistä. Transatlanttisen toimintaohjelman institutionaalisten määräysten mukaan osapuolet sitoutuvat: kahdesti vuodessa Euroopan unionin puheenjohtajavaltion ja komission sekä Yhdysvaltojen presidentin välisiin neuvotteluihin (EU:n ja Yhdysvaltojen presidenttitason huippukokoukset); kahdesti vuodessa EU:n ulkoministerien ja komission sekä Yhdysvaltojen ulkoministerin välisiin neuvotteluihin (EU:n ja Yhdysvaltojen ministeritason huippukokoukset); puheenjohtajavaltion ulkoministereiden ja Yhdysvaltojen ulkoministerin välisiin ad hoc -neuvotteluihin; kahdesti vuodessa komission ja Yhdysvaltojen hallituksen kabinettitasolla järjestettäviin neuvotteluihin (korkean tason ryhmät); EU:n puheenjohtajavaltion yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP) koskeviin ministeritason tiedotustilaisuuksiin Yhdysvaltojen edustajille. Transatlanttisen toimintaohjelman puitteissa on edistytty jonkin verran tietyillä aloilla (esim. keskinäinen tunnustaminen), mutta vain vähän toisilla aloilla (esim. Kuuba, Irak, Iran ja Lähiitä). Jotkut poliittisesti arkaluonteiset aiheet on jätetty nykyisten neuvottelusitoumusten ja yhteisten toimien ulkopuolelle (esimerkiksi kuolemanrangaistus ja rikoksesta epäillyn luovuttaminen). Transatlanttiseen toimintaohjelmaan sisältyvä merkittävin yhteyksien rakentamista koskeva sitoumus liittyy EU:n ja Yhdysvaltojen parlamentaaristen suhteiden tiivistämiseen. Vastauksena tähän Euroopan parlamentin ja Yhdysvaltojen edustajainhuoneen edustajat sopivat Strasbourgissa pidetyssä 50. parlamenttien välisessä kokouksessaan tammikuuta 1999 transatlanttisen lainsäätäjien vuoropuhelun (Transatlantic Legislators' Dialogue) käynnistämisestä perustuen kyseisten elinten vuodesta 1972 lähtien kahdesti vuodessa pitämiin kokouksiin. B. TALOUDELLISET SUHTEET Yhdysvaltojen ja EU:n osuus maailmassa tuotetuista tavaroista ja palveluista on lähes puolet ja niiden osuus koko maailmankaupasta on yli puolet. EU:n ja Yhdysvaltojen kahdensuuntaisten investointien kokonaismäärä on yli 1,2 triljoonaa euroa. EU:n ja Yhdysvaltojen vuosittaisen kaupankäynnin arvo ylittää 250 biljoonaa dollaria. EU ja Yhdysvallat ovat globaalin kaupankäyntijärjestelmän merkittävimmät kumppanit. Yksi transatlanttisen toimintaohjelman merkittävimmistä piirteistä on sen mekanismien DT\ doc 3/6 PE

4 laajuus. Kahdesti vuodessa presidenttitasolla pidettävien EU:n ja Yhdysvaltojen välisten huippukokousten tarkoituksena on edistää suhteiden kehittymistä kaikilla aloilla. Kuitenkin erityisesti talouden alalla myös muilla ryhmillä on merkittävä tehtävä: huippukokoukset valmistellaan korkean tason ryhmissä, joissa molempia osapuolia edustavat korkean tason kaupan ja talouden alojen virkamiehet kokoontuvat; transatlanttinen liike-elämän välinen vuoropuhelu (Transatlantic Business Dialogue, TABD), joka käynnistyi transatlanttisen toimintaohjelman mukaisesti, valmistelee raportin ja suosituksia jokaiseen huippukokoukseen keskittyen jäljellä olevien kahdenvälisen ja monenvälisen kaupan ja investointien esteiden poistamiseen (joista monet johtuvat sääntelyn erilaisuudesta); vuonna 1998 Lontoossa pidetyssä huippukokouksessa luotiin transatlanttinen talouskumppanuus (Transatlantic Economic Partnership, TEP) kunnianhimoisemman uusia transatlanttisia markkinoita koskevan ehdotuksen sijasta. Transatlanttisen talouskumppanuuden avulla pyritään vapauttamaan merkittävästi monenvälistä kauppaa ja investointeja ja pyritään myös muulla tavoin kehittämään EU:n ja Yhdysvaltojen välisiä kauppasuhteita. Yksi transatlanttisen liike-elämän välisen vuoropuhelun tuloksista on kahden hallinnon välinen keskinäistä tunnustamista ja sertifiointia koskeva sopimus (Mutual Recognition and Certification Agreement), jonka avulla tuotteiden vastaavuutta Yhdysvaltojen normeihin voidaan testata ja tuotteita voidaan sertifioida EU:ssa ja päin vastoin. Muut transatlanttisen toimintaohjelman suhteiden rakentamista koskevien määräysten puitteissa toteutetut transatlanttiset vuoropuhelut eivät ole olleet yhtä onnistuneita. Tällaisia ovat esimerkiksi transatlanttinen kuluttajavuoropuhelu (Transatlantic Consumer Dialogue) ja transatlanttinen työntekijöiden välinen vuoropuhelu (Transatlantic Labour Dialogue). Transatlanttinen ympäristöä koskeva vuoropuhelu (Transatlantic Environment Dialogue) on ilmeisesti keskeytynyt, koska Yhdysvaltojen hallitus ei ole kyennyt hoitamaan osuuttaan vuoropuhelun edellyttämästä rahoituksesta. Kahdenväliset kauppakiistat: molempia osapuolia edustavat hallinnot ovat toistuvasti korostaneet, ettei EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppakiistojen jotka koskevat alle 1 2 prosenttia koko transatlanttisesta kaupasta ja investointivirroista saisi antaa haitata strategista talouskumppanuutta. Osapuolet pääsivätkin 1. huhtikuuta 2001 sopimukseen pitkäaikaisen banaanikiistansa ratkaisusta. Monet muut merkittävät ja ratkaisematta olevat kauppakiistat uhkaavat kuitenkin edelleen laajempaa transatlanttista kauppakumppanuutta. Tällaisia ovat muun muassa tiettyjä hormoneja käyttäen tuotetun naudanlihan tuontikielto EU:hun (WTO vastustaa EU:n kieltoa); amerikkalaiset vientiä koskevat verotuet (Foreign Sales Corporations; WTO tuomitsee ne); EU:n äänenvaimennussarjoja koskevat rajoitukset EU:n lentoliikennettä koskevien melurajoitusten noudattamiseksi; Yhdysvaltojen syytökset johtuen EU:n epäoikeudenmukaisesta tuesta Airbusille; Yhdysvaltojen äskettäiset suojelutullien asettamista koskevat toimet maan terästeollisuuden turvaamiseksi. EU:n ja Yhdysvaltojen monenvälinen yhteistyö on kehittynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana ja sillä oli ratkaiseva merkitys WTO:n Dohassa tehdylle päätökselle käynnistää uusi monenvälinen neuvottelukierros. PE /6 DT\ doc

5 III. TRANSATLANTTISEN TOIMINTAOHJELMAN EDISTYSTÄ RAJOITTAVAT TEKIJÄT A. RAKENTEELLISET RAJOITUKSET On syytä myöntää, että tietyt rakenteelliset poliittiset tekijät rajoittavat edelleen transatlanttisen toimintaohjelman täytäntöönpanoaikataulua ja toteutuksen laajuutta. Tällaisia ovat erityisesti: perussopimuksista johtuvat EU:n toimielimiä koskevat rajoitukset sekä EU:n päätöksentekoprosessin monimutkaisuus; Yhdysvaltojen liittovaltion hallintoa koskevat perustuslailliset rajoitukset, kun kyse on riippumattomien sääntelyelinten ja osavaltioiden sitouttamisesta EU:n kanssa käytäviin neuvotteluihin; tarve saada joissakin tapauksissa lainsäädäntövallan käyttäjien hyväksyntä Yhdysvaltojen hallinnon sitoumuksille. B. POLIITTISET RAJOITUKSET Vaikka kyseiset rakenteelliset rajoitukset otetaan huomioon, transatlanttisen toimintaohjelman eteneminen on ollut pettymys, kun se suhteutetaan alkuperäisiin poliittisiin päämääriin. Tämä johtuu ennen kaikkea poliittisen määrätietoisuuden ja johtajuuden puutteesta. Ilman näitä osatekijöitä transatlanttisesta toimintaohjelmasta on tullut lähinnä poliittisista neuvonantajista irrallista, hallintojen välistä byrokraattista toimintaa. Erityisesti kolme toimintaan liittyvää epäkohtaa johtuvat juuri transatlanttisen toimintaohjelman poliittisen sisällön riittämättömyydestä: transatlanttinen lainsäätäjien vuoropuhelu (Transatlantic Legislators' Dialogue) ei nykyisessä muodossaan toimi. Esitetyistä väitteistä huolimatta osapuolten välinen ennakkovaroitusjärjestelmä ei edelleenkään toimi; transatlanttinen liike-elämän välinen vuoropuhelu (Transatlantic Business Dialogue) on epävarmalla pohjalla ja sen merkitys on yhä kiistanalaisempi; transatlanttinen talouskumppanuus (Transatlantic Economic Partnership), joka oli kompromissi jo syntyessään, on tällä hetkellä täysin merkityksetön. Nämä institutionaaliset heikkoudet selittävät merkittävissä poliittisissa blokkitilanteissa saavutetun vähäisen tai olemattoman edistyksen. Tällaisia ovat erityisesti: pitkän aikavälin ympäristötavoitteiden edistämisen edellyttämien lyhyen aikavälin taloudellisten uhrausten sietokykyä koskevat eroavaisuudet; uusia elintarvikkeita ja bioteknologian tuotteita sekä hormonien käyttöä elintarviketuotannossa koskevat kuluttajien sietokyvyn eroavaisuudet; molempien osapuolten vaikeudet panna WTO:n kielteiset päätökset nopeasti ja täysimääräisesti täytäntöön. DT\ doc 5/6 PE

6 Transatlanttisen toimintaohjelman erityisten epäkohtien takana on epäilemättä tiettyjä syvällisempiä poliittisia tosiasioita Atlantin molemmin puolin: EU:lla on jatkuvasti huolta omista sisäisistä ongelmistaan: laajentuminen, rahaliitto ja perustuslakia laativa valmistelukunta; EU:n jäsenvaltioiden hallituksissa eri tavoin ilmenevä vastahakoisuus syventää poliittista kumppanuutta Yhdysvaltojen kanssa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan olennaisena osatekijänä; Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa nähdään yhteinen puolustus ja turvallisuus edelleen maan ensisijaisena strategisena intressinä Euroopassa; tämän vuoksi Yhdysvallat pitää edelleen Natoa, ei EU:ta, tärkeimpänä poliittisen vuoropuhelun, yhteisen toiminnan ja sopimukseen perustuvan kumppanuuden instituutiona; Yhdysvallat turvautuu EU:n suosiman monenvälisen lähestymistavan vastaisesti edelleen yksipuolisiin toimiin kansainvälisissä kysymyksissä. PE /6 DT\ doc