EUROOPAN PARLAMENTTI
|
|
- Tyyne Mäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 5. helmikuuta 2002 TYÖASIAKIRJA Komission tiedonanto neuvostolle transatlanttisen kumppanuuden vahvistamisesta: keskittyminen strategiaan ja tulosten saavuttamiseen (KOM(2001) 154 C5-0339/ (COS)) Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta Esittelijä: Erika Mann DT\ doc PE
2 Johdanto Tämän työasiakirjan tavoitteena on arvioida 1) EU:n ja Yhdysvaltojen talouksien välistä tiivistä yhteyttä 2) transatlanttisen kaupan merkitystä EU:n ja Yhdysvaltojen työmarkkinoille sekä 3) olemassa olevia kaupan esteitä ja niiden mahdollisia ratkaisuja. EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden taloudelliset vaikutukset asetetaan politiikan ja turvallisuuden ulottuvuuden yhteyteen; tätä aihepiiriä käsittelee ensisijaisesti ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan valiokunta. 1) Transatlanttisten suhteiden nykyinen rakenne ja asialista ovat tulos vuonna 1990 annetusta EU:n ja Yhdysvaltojen kumppanuuden transatlanttisesta julistuksesta, vuoden 1995 uudesta transatlanttisesta toimintaohjelmasta (New Transatlantic Agenda, NTA), transatlanttisesta talouskumppanuudesta (Transatlantic Economic Partnership, TEP) sekä komission viimeisimmästä asiakirjasta "Transatlanttisen kumppanuuden vahvistaminen" (2001), jossa tarjotaan yleiskatsaus, mutta ei ehdoteta uusia lähestymistapoja tai strategioita. 2) Vaikka transatlanttisten suhteiden pitkän aikavälin rakenteelliset suuntaukset ovat selkeitä ja rohkaisevia, odottamattomat maailmantapahtumat ja erityiset transatlanttiset saavutukset tai vastoinkäymiset värittävät EU:n ja Yhdysvaltojen suhteita kaikkina ajankohtina. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän seuraukset hallitsevat edelleen transatlanttisten suhteiden poliittista asialistaa, Enronin romahtaminen nostaa esiin yhteisiä, huomiota vaativia huolenaiheita ja Dohan menestys luo uusia mahdollisuuksia, mutta myös uusia riskejä EU:n ja Yhdysvaltojen suhteille. Syyskuun 11. päivän traagiset tapahtumat ovat provosoineet koko maailmaa. Kansainvälisen politiikan rakennemuutos vaatii kehittyneempää poliittista johtajuutta ja uusia vastauksia olemassa oleviin konflikteihin kuten rikkauden ja köyhyyden, nykyaikaisen pluralismin ja perinteen sekä länsimaisen merkantilismin ja sosiaalisten sekä ympäristöarvojen välisiin kiistoihin. Yksipuolisilla näkemyksillä ei hallita poliittisia kriisejä tehokkaasti maailmanlaajuisella tasolla. 3) Maailmanlaajuisen kriisinhallinnan uudistamisen tarpeen on osoittanut selvästi myös Argentiinan talouden romahtaminen. Vaikka tämä kriisi ei kyseenalaistakaan kansainvälisten järjestöjen kuten IMF:n ja Maailmanpankin tarvetta, se osoittaa kuitenkin tarpeen tehostettuun kansainväliseen yhteistyöhön. Uuden rakenteen muotoilu vaatii johtavien maiden lujempaa sitoutumista monenkeskisyyteen kansainvälisissä suhteissa ja kansainvälisissä järjestöissä. 4) Uusilla maailmanlaajuisilla toimijoilla on ratkaiseva rooli maailmanlaajuisen maiseman muotoutumisessa. Kiinan ja Taiwanin liittyminen WTO:hon nopeuttaa muutosta, jossa eteläisen Tyynenmeren alueen merkitys vahvistuu. Euroopan unionin on otettava huomioon nämä uudet realiteetit. 5) Vuonna 2001 WTO:n konferenssissa Dohassa käynnistettiin menestyksellisesti uusi ministerikokousten sarja, jossa heijastuu kehitysmaiden lisääntyvä vaikutus ja joka osoittaa WTO-järjestelmän kykyä sovittaa toisistaan poikkeavat edut. Sitä on vahvistettava kaikissa tulevissa neuvotteluissa. EU:n ja Yhdysvaltojen neuvottelijoiden välisistä kiinteistä henkilökohtaisista ja ammatillisista yhteyksistä oli tavattoman paljon apua tähän myönteiseen lopputulokseen pääsemisessä. PE /6 DT\ doc
3 Henkilökohtaisia suhteita, vuoropuheluja ja verkostoja usein aliarvioidaan, mutta itse asiassa niillä on suuri merkitys kahdenvälisissä ja monenvälisissä puitteissa. 6) Kansainväliset kauppasäännöt muuttavat kansallisia määräyksiä yhä enemmän, ja siksi ne ovat riippuvaisia poliittisesta yksimielisyydestä ja hyväksynnästä kansallisella tasolla. Eräät ristiriidat, esimerkiksi ympäristökysymykset (esim. Kioton pöytäkirja) perustuvat muun muassa toisistaan poikkeaviin kulttuuriarvoihin. 7) Enronin tapaus asettaa kyseenalaiseksi EU:n ja Yhdysvaltojen poliittisten ja taloudellisten suhteiden taustalla olevat oletukset ja kannat. Hyvin vakiintuneiden vaatimusten ja menetelmien hyväksyminen ja niiden välinen kilpailu ovat osoittautuneet harhaanjohtaviksi. Sama voi koskea myös joitakin sääntelyä koskevia riitojamme. 8) Jagdish Bhagwatin sanojen mukaan kaupasta on tullut sota, jota ei voi voittaa: "maailmassa, jossa kuljetaan kohti valtavan mittakaavan kauppariitoja (...), on järjetöntä sallia täysimittaisia rangaistustoimia". Hormoneilla kasvatetun naudanlihan tapauksessa puhumme muutamista sadoista miljoonista dollareista, Foreign Sales Corporationin osalta 4 miljardista ja geneettisesti muunnettuihin organismeihin liittyvissä tulevissa tapauksissa mahdollisesti sadoista miljardeista. Transatlanttiset markkinat: alakohtainen keskinäisriippuvuus 9) EU ja Yhdysvallat ovat maailman kaksi suurinta taloutta. Yhdessä ne kattavat noin puolet koko maailmantaloudesta, ja niillä on myös merkittävimmät kahdenväliset kauppa- ja investointisuhteet. Transatlanttisten kauppa- ja investointivirtojen arvo on noin miljardi dollaria päivässä ja EU:n ja Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen kauppa yhteen laskettuna 40 prosenttia maailmankaupasta. Luvut ovat vielä vaikuttavammat, jos katsotaan EU:n ja Yhdysvaltojen pääomamarkkinoita, jotka kattavat noin 85 prosenttia maailman pääomavirroista. Molemmat kaupparyhmittymät työllistävät noin kolme miljoonaa toisen osapuolen henkilöä. Julkisuudessa liioitellaan EU:n ja Yhdysvaltojen taloudellisten suhteiden ongelmia. Itse asiassa kauppariidat koskevat alle kahta prosenttia transatlanttisesta kaupasta ja EU:n ja Yhdysvaltojen taloudelliset siteet ovat yhä vahvemmat kuin minkään muiden ryhmien siteet. 10) Transatlanttisten markkinoiden olemassaolo osoittaa molempien kaupparyhmittymien olevan vahvasti riippuvaisia toisistaan. Vuonna 1999 maataloustuotteiden kahdenvälinen kauppa oli kahdeksan miljardia dollaria EU-viennissä ja 7 miljardia dollaria EU-tuonnissa. Tavarakaupassa vienti oli 183 miljardia euroa ja tuonti 161 miljardia euroa. Palvelujen kaupan vienti oli 85 miljardia euroa ja tuonti 91 miljardia euroa. 11) EU:n ja Yhdysvaltojen markkinoiden erottaminen toisistaan on tuskin mahdollista. Useiden alojen tarkastelu osoittaa, että molemmat markkinat ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. 12) Ilmailuteollisuudessa Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruusteollisuus (USAI) on hallitsevassa asemassa ja se kattaa noin 50 prosenttia maailmanlaajuisesta alan liikevaihdosta ja ilmailuteollisuuden suorasta työllisyydestä, kun taas Euroopan ilmailuteollisuus (EAI) kattaa noin kolmanneksen myynnistä ja työllisyydestä ja sillä DT\ doc 3/6 PE
4 on toinen sija maailmanlaajuisesti. EAI toi rakenneosia 12 miljardin euron arvosta vuonna Tästä noin 80 prosenttia tuli Yhdysvalloista. EU:n viennissä Yhdysvallat on suurin asiakas 21 miljardilla eurolla. Vienti Euroopasta Yhdysvaltoihin melkein kaksinkertaistui vuosina Boeingilla ja Airbusilla on vahvat transatlanttiset yhteydet. Boeingilla on 436 toimittajaa EU:ssa. Yritys aikoo sijoittaa Eurooppaan jopa 14 miljardia dollaria vuoteen 2003 mennessä, mikä loisi noin työpaikkaa. Samoin Airbus tukee merkittävästi Yhdysvaltojen taloutta käyttämällä yli 800 amerikkalaista toimittajaa, joiden joukossa on niin pienyrityksiä kuin monikansallisia yrityksiä. Airbus ja sen toimittajat työllistävät amerikkalaista ja osallistuvat Yhdysvaltojen talouteen viidellä miljardilla dollarilla vuosittain. 13) Kaupparyhmittymillä on kiinteät yhteydet toisiinsa autoteollisuudessa, jossa Volvo, Land Rover, Saab ja Jaguar ovat yhdysvaltalaisessa omistuksessa ja ne rakennetaan Euroopan unionissa. Muun muassa BMW, Mercedes ja VW ovat Euroopan unionin omistuksessa ja ne rakennetaan Yhdysvalloissa. Chrysler on Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen yhteisomistuksessa ja Yhdysvalloissa rakennettu. 14) Vaikka molempien taloudellisten toimijoiden voidaan katsoa olevan kemianteollisuudessa enemmän tai vähemmän tasavertaisia, niiden asenteet ja taloudellinen asema biologisissa tieteissä eroavat toisistaan huomattavasti. Yhdysvallat on päättänyt olla uranuurtaja uudella bioteknologian saralla, kun taas EU, jossa huoli eettisyydestä ja ympäristöasioista on levinnyt laajalti yhteiskunnassa, on horjuvampi tällä erittäin kiistanalaisella tieteenalalla. Erilaiset näkemykset kuvastuvat selvästi työmarkkinoilla. Vaikka EU:ssa on enemmän biotekniikkayrityksiä (1 570 EU:ssa, vastaavasti Yhdysvalloissa), Yhdysvaltojen biotekniikka-ala työllistää selvästi enemmän ( Yhdysvalloissa, EU:ssa) ja sillä on myös erittäin vahva pääoma-asema. 15) Saksalainen Bertelsmann-yhtiö on mainio esimerkki tiedotusalan vahvoista transatlanttisista suhteista. Vuosina 2000 ja 2001 yrityksen liikevaihdosta 32 prosenttia syntyi Yhdysvalloissa, 31 prosenttia Saksassa ja 32 prosenttia muualla Euroopassa. Kirjamarkkinoilla 71 prosenttia liikevaihdosta syntyi Yhdysvalloissa (ja Kanadassa), koska Bertelsmann omistaa 100 prosenttia Random Housesta. Musiikkimerkeissä ja musiikin julkaisemisessa Bertelsmann Music Group (BMG) teki 45 prosenttia liikevaihdostaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa, 12 prosenttia Saksassa ja 22 prosenttia muissa Euroopan maissa. Yritys onkin suuntautunut maailmanlaajuisemmin kuin useimmat sen kansainvälisistä kilpailijoista. Maailman johtavan yhtiön AOL Time Warnerin liikevaihdosta noin 80 prosenttia syntyy Yhdysvalloissa. Elokuvateollisuuden osalta on mainittava, että Yhdysvaltojen ehdoton johtoasema on tosiasia. 16) Vakuutus- ja rahoituspalvelut ovat erittäin dynaamisia palvelualan osa-alueita. EU:n rahoituspalvelujen vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 120 prosenttia 3,6 miljardista 8,0 miljardiin euroon vuosien 1992 ja 2000 välillä, kun taas tuonti Yhdysvalloista kasvoi 90 prosenttia 2,4 miljardista 4,6 miljardiin euroon. Tästä ilmiömäisestä kasvusta huolimatta kotimaisuutta suositaan edelleen voimakkaasti EU:ssa ja Yhdysvalloissa. Esimerkiksi vuonna 1999 ulkomaisten osakkeiden kauppa 11 euroalueen valtiossa oli noin viisi prosenttia EU:n sisäisten osakkeiden kaupasta. Suurimpana esteenä ulkomaisten osakkeiden laajalle kaupalle EU:n ja Yhdysvaltain PE /6 DT\ doc
5 markkinoilla tai alueiden väliselle vakuutuskaupalle ovat lukuisat lainsäädännölliset ja tekniset esteet. Markkinoille pääsyssä on esteitä kuitenkin molemmilla alueilla. Kaupan esteet, suojaavat toimet ja transatlanttiset riidat 17) Voimakkaasta taloudellisesta keskinäisriippuvuudesta huolimatta transatlanttisessa kaupassa on edelleen merkittäviä ongelmia, jotka on ratkaistava. Transatlanttista kauppaa eivät vaikeuta perinteiset tariffit vaan lukuisat muut kuin tariffeihin perustuvat esteet. Yhdysvaltoihin vievät EU:n yritykset kohtaavat monia esteitä, joita ovat lait ja säännökset, kansainvälisesti hyväksyttyjen sääntöjen ja täytäntöönpanomekanismien puuttuminen, tekniset esteet, rajoittavat tuontipolitiikat (GMO:t), syrjivät hankintapolitiikat (esim. "Osta amerikkalaista"), unilateralismi, ekstraterritoriaalisuusmääräykset (kuten Helms-Burton -laki, ILSA), ulkoiset vientiluotot, syrjivät veropolitiikat sekä erilaiset normit, testit ja sertifiointimenettelyt molemmissa kaupparyhmittymissä. 18) EU:n ja Yhdysvaltojen välillä edelleen olevat ongelmat kuvastuvat myös WTO:ssa. 19:stä parhaillaan käsiteltävänä olevasta WTO-riidasta, joissa EU on mukana, 12 on Yhdysvaltojen vastaisia riitojenratkaisutoimia. Kymmenessä näistä riidoista EU on valittaja ja vain kahdessa tapauksessa vastaaja; molemmat tapaukset koskevat maatalousalaa. Eräässä viimeisimmistä riidoista WTO teki päätöksen EU:n hyväksi. "Foreign Sales Corporations" -kiistassa muutoksenhakuelin kumosi 14. tammikuuta 2002 tekemällään päätöksellä sääntöjen noudattamista tarkkailevan elimen (compliance panel) tulokset vahvistaen FSC:n Replacement Act -sääntöjen yhteensopimattomuuden WTO:n sääntöjen kanssa. Molemmat osapuolet ovat ilmoittaneet aikovansa tehdä yhteistyötä ongelman selvittämiseksi. Transatlanttisen kaupan sääntelevä rakenne 19) Kilpailuun liittyvät kysymykset: sekä kartellilaki, valtiontuki että kartellit ovat tärkeitä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Viime vuosikymmeninä saavutetut yhteistyön myönteiset tulokset osoittavat, että Yhdysvallat ja EU ovat luoneet hyvin toimivan kumppanuuden. Viime aikoina lehtien otsikoissa näkyneet riidat eivät osoita, etteikö transatlanttisia markkinoita olisi. EU:n sisämarkkinoiden varhaiset kehitysvaiheet olivat luultavasti ongelmallisempia, vaikka yhteiset markkinat olivat jo silloin olemassa. EU:n ja Yhdysvaltojen vuonna 1991 ja 1998 tekemät kaksi kilpailusopimusta, joihin vaikuttivat voimakkaasti OECD:n suositukset kilpailupolitiikasta, ovat voimistaneet yhteistyötä kilpailuviranomaisten välillä. 20) On kiistatonta, että EU:n ja Yhdysvaltojen kilpailuviranomaiset ovat paljon useammin yksimielisiä kuin erimielisiä esimerkiksi yritysfuusioihin liittyvissä kysymyksissä. General Electricsin ja Honeywellin ehdotettu sulautuminen on aiheuttanut viime vuosina kuitenkin voimakkaita poliittisia ristiriitoja. Tämä oli ensimmäinen ehdotettu sulautumistapaus, jonka Yhdysvallat hyväksyi, mutta EU ei. Eroavaisuudet voivat johtua menetelmiä koskevista kysymyksistä ja erilaisten keskeisten teoreettisten käsitteiden kuten "hallitseva asema", "niputtaminen" tai toimien "sitominen" käytöstä sekä vaikutusvallasta, jota saatettaisiin käyttää vertikaalisen yhdentymisen kautta. Useissa tapauksissa Yhdysvallat on kuitenkin estänyt Euroopan komissiossa hyväksytyn sulautumisen (esim. Air Liquide/BOC, Glaxo Wellcome/Smith KlineBeecham). DT\ doc 5/6 PE
6 21) Kansainvälinen kilpailuverkosto (ICN) on uusi, lupaava EU:n ja Yhdysvaltojen tukema aloite. Se on epävirallinen verkosto, joka pyrkii saattamaan kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden kartellilakia valvovien viranomaisten kilpailupolitiikan yhdenmukaisemmaksi. 22) EU:n ja Yhdysvaltojen sopimus vastavuoroisesta tunnustamisesta (MRA) tuli voimaan vuonna Se sisältää puitesopimuksen ja useita alakohtaisia liitteitä. Toistaiseksi on pantu alulle kuusi alakohtaista liitettä, kuten televiestintäpäätelaitteet (Telecom Terminal Equipment, TTE), lääkevalmisteet (GMP) ja sähkölaitteiden turvallisuus (ES). Vaikka jotkut näistä alakohtaisista neuvotteluista ovat olleet konfliktiherkkiä, toiset ovat onnistuneet hyvin. Esimerkiksi TTE:n toimintaa on helpottanut se, että televiestintä on nykyisin erittäin vapaa sääntelystä EU:ssa ja Yhdysvalloissa. Vakuutus-, rakennus- ja teknisten palvelujen alalta ei ole saatu tuloksia. Yhdysvallat reagoi hyvin heikosti ja erittäin hitaasti, koska liittohallituksella ei ole neuvotteluvaltuutusta ja Yhdysvaltojen osavaltiot eivät juuri osallistuneet alustaviin keskusteluihin. 23) Suuntaviivat sääntelyn lähentämiselle ovat parhaillaan työn alla. Niiden tarkoituksena on parantaa sääntelyn laatua ja edistää pk-yritysten kauppaa. 24) "Ennakkovaroitusjärjestelmä" on joukko periaatteita, joiden tarkoituksena on tunnistaa ja ehkäistä mahdolliset kauppariidat aikaisessa vaiheessa, jolloin toisen osapuolen edut voidaan ottaa huomioon muotoiltaessa lainsäädäntöä, sääntelyä tai poliittisia päätöksiä. TEP-ohjausryhmä ja NTA-työryhmä ovat kaksi pääasiallista elintä, joiden tehtävänä on antaa ennakkovaroituksia ja helpottaa transatlanttisten ongelmien ratkaisemista. 25) EU:n ja Yhdysvaltojen välillä on tehty niin sanottu "safe harbour" sopimus, jonka tavoitteena on yhdistää yksityisyyden suojaa henkilötietojen siirrossa EU:sta Yhdysvaltoihin koskevat eri näkemykset. Vaikeasta alusta huolimatta yli 140 yritystä on nyt liittynyt sopimukseen. Tämä sopimus tarjoaa tärkeän mallin sääntelyn lähentymiselle. 26) Transatlanttinen liike-elämän vuoropuhelu (TABD), joka käynnistettiin vuonna 1995, oli ensimmäinen järjestelmällinen yritys tuoda liike-elämä Atlantin molemmilta puolilta mukaan asialistan laatimisprosessiin sääntelyyn perustuvien esteiden poistamiseksi. Muita mainittavia institutionalisoituja vuoropuheluja ovat transatlanttinen kuluttajien vuoropuhelu (TACD), transatlanttinen ympäristövuoropuhelu (TAED), transatlanttinen työelämää koskeva vuoropuhelu (TALD) ja transatlanttinen lainsäätäjien vuoropuhelu (TLD). Näiden vuoropuhelujen merkitys on kuitenkin vähenemässä hallinnollisen ja taloudellisen kapasiteetin riittämättömyyden vuoksi ja painopisteen siirtyessä monenkeskisiin lähestymistapoihin liike-elämässä. PE /6 DT\ doc
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 17. huhtikuuta 2002 LAUSUNTO teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta ulkoasioiden, ihmisoikeuksien
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan valiokunta 28. tammikuuta 2002 TYÖASIAKIRJA EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden pääpiirteet
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:
PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 11. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
AEO Workshop Senec, Slovakia Sari Lempiäinen
AEO Workshop Senec, Slovakia 29.11.-1.12.2016 Sari Lempiäinen Osallistujat 155 osallistujaa Unionin tullihallinnoista Unionin AO-toimijoita Komissiosta Joitakin unionissa toimivia järjestöjä WCO Edustajat
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien
PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017
Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0250/4. Tarkistus. Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou GUE/NGL-ryhmän puolesta
23.2.2016 B8-0250/4 4 Anne-Marie Mineur, Rina Ronja Kari, Stelios Kouloglou Johdanto-osan A kappale A. ottaa huomioon, että Australia ja Uusi- Seelanti kuuluvat EU:n vanhimpiin ja läheisimpiin kumppaneihin,
Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa
Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 19.3.2013 B7-0000/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti EU:n kauppa- ja investointisopimusta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on
Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan
Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kauppapolitiikka (Wikipedia) Kauppapolitiikka käsittää toimintalinjoja ja menettelytapoja, jotka liittyvät
6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6492/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 7 COMPET 108 IND 42 RECH 48 ESPACE 13 Euroopan unionin neuvoston 3519. istunto (kilpailukyky
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0067(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0067(NLE) 4.4.2016 *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi sopimuksen tekemisestä informaatioteknologiatuotteiden kaupan
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 5. maaliskuuta 2001 ALUSTAVA LAUSUNTOLUONNOS ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2014/0086(NLE) 5.9.2014 LAUSUNTOLUONNOS kansainvälisen kaupan valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan
PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa
PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.4.2014 COM(2014) 17 final 2014/0007 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Ukrainan välisen yhteistä ilmailualuetta koskevan sopimuksen
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin
Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo
Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo 04.10.2005 WTO on Maailman kauppajärjestö WTO:n historia Jäsenyys ja toimintakulttuuri Leirit WTO:n sisällä Tärkeimmät neuvottelualueet Muita keskeisiä kysymyksiä
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta
27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
TARKISTUKSET 1-10. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0250(COD) 13.11.2014. Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 13.11.2014 2014/0250(COD) TARKISTUKSET 1-10 Mietintöluonnos Sorin Moisă (PE539.749v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.9.2016 JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2014/0083(NLE) 5.9.2014 LAUSUNTOLUONNOS kansainvälisen kaupan valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0092(NLE) 9.9.2016 *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansainvälisen kaupan valiokunta 17.4.2007 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta neuvoston päätökseksi teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyviä näkökohtia koskevaa sopimusta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) 15382/17 COLAC 140 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Määräykset ja ohjeet 14/2013
Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA
NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima
LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.
31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa
1995 Schengen Sisämarkkinat
Tähänastisista saavutuksista... 1957 Rooman sopimus 1992 Maastrichtin sopimus 1995 Schengen 2004 Laajentuminen itään 1987 Erasmus 1993 Sisämarkkinat 2002 Euro 2012 Nobelin rauhanpalkinto 1 10 painopistettä
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston
Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 15.10.2010 2010/0195(COD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0029(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0029(NLE) 1.6.2015 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI
Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 8.3.2017 2016/0021(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi elohopeaa koskevan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansainvälisen kaupan valiokunta 24.10.2007 TYÖASIAKIRJA aiheesta "Maailman kauppajärjestö uudistusten tiellä" Kansainvälisen kaupan valiokunta Esittelijä: Cristiana Muscardini
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta VÄLIAIKAINEN 2003/0173(COD) 10. joulukuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9878/19 SOC 406 EMPL 303 ECON 537 EDUC 255 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä
GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2012 COM(2012) 211 final 2012/0106 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta elintarvikeapukomiteassa omaksuttavasta kannasta elintarvikeapua koskevan vuoden
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0052(NLE) 7.6.2016 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan
Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta.
0100101000011010100010001010110101101111000101000 00101000011010100010001010110101101111000101 Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta Tietosuoja 01001001010000110101000100010101101011011110001 Tietosuojaa
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 9.11.2007 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 7.6.2016 JOIN(2016) 26 final 2016/0166 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 595 final.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0259 (NLE) 13354/17 N 36 EEE 39 AGRI 560 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 17. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM
Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0029(NLE) kehitysvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2015/0029(NLE) 5.5.2015 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle esityksestä neuvoston päätökseksi Maailman kauppajärjestön
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2014 COM(2014) 223 final 2014/0125 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta Afganistanin islamilaisen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta
PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/BA/fi 1
PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/BA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/0016(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 18.5.2017 2017/0016(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi otsonikerrosta heikentävistä
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2001/2023(INI) 6. joulukuuta 2001 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 524 final 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen
5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /
EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. marraskuuta 2018 (REV1 - Korvaa 8. helmikuuta 2018 julkaistun tiedonannon) TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA EU:N
Ulkoasiainministeriö MINVA UM
Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01361 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.12.2017 Viite Asia Ulkoasiainneuvosto kauppaministerien kokoonpanossa 10.-13.12.2017 Buenos Airesissa WTO:n 11. ministerikokouksen (MC11)