MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund"

Transkriptio

1 MAAKUNTAINFO Etelä-Pohjanmaa Merja Enlund

2 Sisällysluettelo Dia 3 ja 4: Yleistä Etelä-Pohjanmaan maakunnasta Dia 5 ja 6: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 7-12: Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja Dia 13: Väestön kehitys ja ennuste vuoteen 2040 (koko maakunta) Dia 14: Väestönmuutosennuste % kunnittain Dia 15: Käynnissä olevia ESR-hankkeita Etelä-Pohjanmaalla Dia 16-17: Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategia 2040 Dia 18: Lähteet 2

3 YLEISTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNASTA Etelä-Pohjanmaalla asui vuoden 2014 lopussa henkilöä, joista Seinäjoen kaupungissa 31 prosenttia. Vuoden 2014 aikana väestö väheni 511 henkilöllä. Väestö väheni kaikissa muissa kunnissa paitsi Seinäjoella, Lapualla ja Ilmajoella. Työllisyysaste vuoden 2013 lopussa oli hieman suurempi (69,8 %) kuin koko maan työllisyysaste (68,6 %). Vuoden 2015 kesäkuun lopussa Etelä-Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta oli 10,6 % ja työttömiä työnhakijoita oli Työttömyysaste oli kesäkuussa 2015 toiseksi alhaisin koko maassa. Pitkäaikais- ja nuorisotyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista on suuri. Pitkäaikaistyöttömien osuus kesäkuussa 2015 oli 18,9 % ja nuorison17,2 %. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvussa. Suhteellisesti eniten tilanne heikkeni vuotiailla, joita on 11,1 % työttömistä työnhakijoista. Osaavan työvoiman saatavuusongelmia arvioidaan esiintyvän tulevaisuudessa useissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammateissa. 3

4 YLEISTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNNASTA Etelä-Pohjanmaan vahvuuksia ovat yrittäjyys, viljava maaseutu sekä monipuolinen kulttuuritarjonta. Yrittäjyys on maakunnan kehityksen voimavara. Maakunnassa kehitetään kasvuhakuista ja monialaista yritystoimintaa. Vahvimmat klusterit ovat elintarviketalous, metalli- ja teknologiateollisuus sekä puutuoteteollisuus. Etelä-Pohjanmaa on ruokamaakunta, jossa ruokajärjestelmiin ja biotalouteen liittyvillä innovaatioilla on merkittävä potentiaali. Haasteita Etelä-Pohjanmaalla ovat mm. kansainvälistyminen, koulutustason nostaminen ja ikärakenteen muutokseen varautuminen. Myös tutkimus- ja kehitystoimintaan kaivataan yrityksiltä enemmän panostusta. Seinäjoen yliopistokeskuksen ja siihen liittyvän korkeakouluverkoston vahvistaminen ovat tärkeitä tavoitteita tk-toiminnan kehittämisessä. Etelä-Pohjanmaalla on korkea yritystiheys, mutta yrittäjyyttä luonnehtii mikroja pienyritysvaltaisuus. Alueella on melko vähän korkeaa arvonlisää tuottavia suuria veturiyrityksiä. Kasvuhakuisuus on tärkeä tavoite uusien työpaikkojen luomisessa. 4

5 MAAKUNTIEN TUNNUSLUKUJA 5

6 Maakuntien tunnuslukuja BKTA indeksi 2012 Uusimaa Ahvenanmaa Pohjanmaa Pirkanmaa Etelä-Karjala Satakunta Varsinais-Suomi Keski- Pohjanmaa Kanta-Häme Kymenlaakso Pohjois- Pohjanmaa Lappi Päijät-Häme Pohjois-Savo Keski-Suomi Etelä- Pohjanmaa Pohjois-Karjala Etelä-Savo Kainuu

7 Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja 7

8 Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja 72,0 71,0 70,0 69,0 Työllisyysaste (18-64-vuotiaat) Etelä- Pohjanmaalla ja koko maassa Tilastokeskus, työssäkäynti 69,8 68,6 68,0 67,0 66,0 65,0 64,0 63,0 67,2 66, Etelä-Pohjanmaa Koko maa 8

9 Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja 3,0 Ulkomaalaisperäinen väestö Etelä-Pohjanmaalla prosenttia väestöstä Tilastokeskus, väestörakenne 2,5 2,5 2,0 1,5 1,0 1,9 1,6 Ulkomaalaiset Vieraskieliset Ulkomailla syntyneet 0,5 0,

10 Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja 10

11 Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja 11

12 Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla , % (15 vuotta täyttäneestä väestöstä) Tilastokeskus, väestön koulutusrakenne ,8 63,9 64,9 65,8 66, ,1 41,7 42,3 42,9 43,4 21,7 22,1 22,5 22,9 23,5 Tutkinnon suorittaneet Keskiaste Korkea-aste

13 Väestön kehitys ja ennuste vuoteen 2040 Tilastokeskuksen trendi- ja omavaraisennusteet Etelä-Pohjanmaan väestökehityksestä trendiennuste 2009 trendiennuste 2007 trendiennuste 2004 trendiennuste 2001 trendiennuste 2012 omavaraisennuste

14 Ennustettu väestönmuutos kunnittain , % Seinäjoki Ilmajoki Lapua Koko maa Etelä-Pohjanmaa Kauhajoki Töysä Kurikka Alavus Kauhava Jalasjärvi Karijoki Vimpeli Lappajärvi Alajärvi Evijärvi Teuva Ähtäri Kuortane Soini Isojoki - 18,3-18,8-16,3-13,6-13,8 Ennustettu väestönmuutos kunnittain , % - 11,9-10,3-10,4-10,5-9,3-9,7-10,2-7,3-7,7-5,5-2,9 3,1 8,3 10,2 13,2 Tilastokeskus ,3 14

15 Käynnissä olevia ESR- hankkeita Etelä- Pohjanmaalla Koodi Hankkeen nimi TL S20338 Linke-hanke 3 S20340 KoordiEPO - työvoimapalveluiden koordinointihanke 3 S20341 Preppaamo-hanke 3 S20413 Linke rinnakkaishanke (työvoimapoliittiset toimenpiteet) 3 S20012 JoPo - Jopparilta Polkimille Urasuunnittelussa 4 S20020 STAGE - Osaajat esiin 4 S20386 Roadmanual 4 S20463 OsKu - Osallisuutta Kuntoutuksesta 5 15

16 ETELÄ-POHJANMAAN TULEVAISUUDEN EVÄÄT MAAKUNTASTRATEGIA 2040 Maakuntastrategiassa tavoitteena on älykäs ja erottuva Etelä-Pohjanmaa. Sen saavuttamiseksi huomio kiinnitetään seuraaviin asioihin: Uudistumiskykyinen elinkeinoelämä ainutlaatuinen, houkutteleva ja innovatiivinen yritystoiminnan ekosysteemi kasvua ja uudistumista tukevan toiminnan edistäminen kestävät ruokajärjestelmät ja biotalouden uudet ratkaisut älykkäät ja energiatehokkaat ratkaisut palvelu- ja elämystuotannon kehittäminen Tulevaisuuden osaamistarpeet vetovoimainen, tarvelähtöinen, uutta luova ja kansainvälisesti kiinnostava osaamis- ja innovaatiojärjestelmä korkeatasoisen tiedosta toiminnaksi innovaatioketjun rakentaminen aktivoivan koulutusjärjestelmän kehittäminen 16

17 ETELÄ-POHJANMAAN TULEVAISUUDEN EVÄÄT MAAKUNTASTRATEGIA 2040 Hyvinvoivat ihmiset ja yhteisöt monialainen ja ennakoiva, väestön hyvinvointia ja toimintakykyä edistävä toimintatapa osallisuuden ja toimintakyvyn lisääminen hyvinvointia edistävän palvelutuotannon kehittäminen alueen vetovoiman ja viihtyisyyden parantaminen Eheä aluerakenne ja ympäristö alueiden erityispiirteitä vahvistava, monipuolisia mahdollisuuksia kestävästi hyödyntävä aluerakenne liikenneyhteyksien ja kehityskäytävien vahvistaminen tulevaisuuden logistiikka-alue maakunnan kilpailukyvyn edistäjänä luonnonvarojen turvaaminen ja energiaosaamisen vahvistaminen 17

18 LÄHTEET Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategia Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2015 Strategiapäällikkö Timo Takala, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus EURA 2014-järjestelmä 18

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä 22.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 10,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 5/2015

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,3 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 10,8 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen MAAKUNTAINFO Pirkanmaa Leena Tuunanen Sisällysluettelo Dia 1 ja 2: Yleistä Pirkanmaan maakunnasta Dia 3: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 4-5: Pirkanmaan kuntien tunnuslukuja Dia 6: Maakunnan väestörakenne

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,9 % viime vuodesta

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö Maaseutuohjelma 2014-2020 Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö 85 80 75 70 65 60 55 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Maaseudun kehittämisvarat

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 10 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TULEVAISUUSNÄKYMIÄ HAHMOTELLAAN

ETELÄ-POHJANMAAN TULEVAISUUSNÄKYMIÄ HAHMOTELLAAN ETELÄ-POHJANMAAN TULEVAISUUSNÄKYMIÄ HAHMOTELLAAN Työryhmätyöskentelyä: skenaario, tavoitetarkastelua 1. kokous: 2. kokous: KV-trendien jalkauttaminen E- P:lle, massan keruu Toimintaympäristöanalyysiä,

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,7 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 2,4 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 9/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,2 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Maakuntaohjelma

Maakuntaohjelma Maakuntaohjelma 2018-2021 MYR 2.6.2017 Laatija: Sanna Puumala Yleistä Uusi maakuntaohjelma laaditaan voimassaolevan lainsäädännön perusteella (mahdolliset muutokset huomioiden) Yhtymäkohdat maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Satakunta Hannu Ahvenjärvi, Jouni Vataja ja Marja Karvonen

Satakunta Hannu Ahvenjärvi, Jouni Vataja ja Marja Karvonen Maakuntainfo Satakunta Hannu Ahvenjärvi, Jouni Vataja ja Marja Karvonen Sisällysluettelo 2 Diat 1-2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3-5: Yleistä Satakunnan maakunnasta Dia 6: Maakuntien tunnuslukuja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa maltillista laskuaan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 13,4 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto Kommenttipuheenvuoro Ari Näpänkangas Projektipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan liitto POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 34 kunnan muodostama kuntayhtymä Lakisääteisiä tehtäviä Alueiden kehittäminen (maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 7 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Maakuntaohjelma

Maakuntaohjelma Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 12,1 % viime

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa 9 021 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 8,3 Evijärvi 7,8 Lappajärvi 9,9 Vimpeli 9,3 n työ ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,5 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Marraskuun lopussa 8 588 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 7,7 Evijärvi 6,8 Lappajärvi 9,1 Vimpeli 8,8 n työ ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous 5.4.2017 Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus 5.4.2017 2 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus

ETELÄ POHJANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuun lopussa 9 187 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kauhava 8,8 Evijärvi 9,1 Lappajärvi 9,6 Vimpeli 10,6 n työ ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki Sisältö 1.Yleistä väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2010-luvun Suomessa 2.Tilannekuva Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Palvelukokonaisuus ja palveluketjut -verkosto, THL 7.3.2019 www.uusiep.fi Etelä-Pohjanmaa Väkiluku 2018** 189 755 Alle 15-vuotiaiden osuus** 31 691 (17 %)

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3. PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.2019 Projektiryhmä Piia-Pauliina Mäntysaari, projektipäällikkö

Lisätiedot

Perunamarkkinakatsaus - EU, kotimaa, miten hintataso kehittyy

Perunamarkkinakatsaus - EU, kotimaa, miten hintataso kehittyy Perunamarkkinakatsaus - EU, kotimaa, miten hintataso kehittyy Pottupäivä 29.11.2018 Kalajoki Antti Lavonen MTK ry Euroopan kasvukausi, sato ja hintatilanne - Säätilaa leimasi kahtiajakoisuus - Länsi-

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 15.4.2016 Etelä-Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat.

Kuntakohtainen vaihtelu on huomattavaa. Em. indikaattorien kuntakohtaiset jakaumat. Tässä koottuna yleiskuva maakuntien tilanteesta vuonna 2014. Taulukko 1. Huono-osaisuutta kuvaavat osoittimet ja koko maan keskiarvot. Osoitin ikäryhmä Koko maan keskiarvo 1 Työkyvyttömyys.eläkkeet, (mielenterveydens

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Kuntien elinvoima talouden realiteetit

Kuntien elinvoima talouden realiteetit Kuntien elinvoima talouden realiteetit Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.8.2013 Seinäjoki Tarja Myllärinen Suomen Kuntaliitto Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntien ja alueiden elinvoima ja elinvoiman

Lisätiedot

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

maakuntakartalla kuntatalouden

maakuntakartalla kuntatalouden Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä seminaari Eduskunta 7.11.2013 Kymenlaakson asemointi maakuntakartalla kuntatalouden tila ja kehitysmahdollisuudet Timo Kietäväinen Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HELMIIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 26.2.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen Vimpeli; 85 Ähtäri; 176 Teuva; 120 Soini; 65 Seinäjoki; 1094 Alajärvi ; 206 Alavus; 253 Evijärvi; 80 Ilmajoki; 203 Isojoki; 66 Karijoki; 38 Kauhajoki; 296 Kauhava; 373

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018

Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018 Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018 Toteutus Toteutus Kyselytutkimus toteutettiin Etelä-Savon ja Etelä- Pohjanmaan maakunnissa Yhteensä 30 kuntaa Tutustuttiin alueen kuntiin Verkkosivut

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä Alueelliset työmarkkinat 2010- luvulla Pekka Myrskylä Miesten ja naisten työllisyys koulutusasteen ja iän mukaan 2009, erikseen ulkomaalaiset 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Ulkom. naiset Ulkom.miehet Per

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan

Lisätiedot