Leevi Launonen (toim.) seurakunnan

Transkriptio

1

2

3 Leevi Launonen (toim.) seurakunnan mediaopas

4 2011 Leevi Launonen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN (painettu kirja) ISBN (sähkökirja-pdf) Tämä sähkökirja on tuotettu Aikamedia Oy:n vuonna 2011 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto: Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty. Sivunvalmistus Aikamedia Oy / Mika Kavasto 2017 Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu Painotuote

5 Seurakunnan mediaopas Sisältö 1. Johdanto 7 Leevi Launonen 2. Printtimedia 11 Kirsi-Klaudia Kangas 3. Radio 23 Paavo Rauskanen 4. Televisio 35 Kirsi-Klaudia Kangas ja Ossi Laakso 5. Internet 49 Thorleif Johansson, Reijo Ruotsalainen ja Janne Maunumäki

6

7 6 1. Johdanto Kristillinen seurakunta on hyödyntänyt koko olemassaolonsa ajan mediaa. Jo alkuseurakunnissa kiertäneet opetuskirjeet olivat oman aikansa joukkoviestintää. Seurakuntien toimintaympäristö on viime vuosina nopeasti muuttunut, ja yksi keskeinen piirre tässä muutoksessa on median roolin ja merkityksen korostuminen. Menestyville seurakunnille on yhteistä se, että ne osaavat hyödyntää tehokkaasti mediaa. Hyvin hoidettu viestintä palvelee seurakuntalaisten tiedontarvetta ja tavoittaa myös seurakuntaan kuulumattomat ihmiset. Nyky-yhteiskunnassa näkyvyys on elintärkeää, ja sen rakentamiseen tarvitaan mediaa: lehtiä, radiota, televisiota ja internetiä. Monet seurakunnat ovat viime vuosina aktivoituneet mediankäytössä. Seurakunnissa julkaistaan omaa tiedotuslehteä, kirjoitetaan paikalliseen sanomalehteen, tehdään radio- ja tv-ohjelmia sekä ylläpidetään seurakunnan nettisivuja. Vaikka innostusta on, taitoa median käyttöön tarvitaan jatkuvasti lisää.

8 Tavoitteellinen median käyttö alkaa usein siitä, että seurakunnan johto tiedostaa asian merkityksen ja kokoaa seurakunnan mediatiimin. Heti toiminnan alkuvaiheessa on paikallaan arvioida myös mediatoimijoiden tietotaitoa sekä kartoittaa mahdollinen koulutustarve. Seurakunnan viestintää ja mediankäyttöä tulee myös tietoisesti suunnitella. On luontevaa, että esimerkiksi seurakunnan toimintasuunnitelmaan liitetään suunnitelma median käytöstä. Siihen on tarkoituksenmukaista sisällyttää myös mediatyön kustannukset, jotta ne voidaan ottaa huomioon seurakunnan budjetissa. Seurakuntien on hyvä ottaa myös huomioon, että mediakasvatus on tulossa entistä tärkeämmäksi osaksi lapsi- ja nuorisotyötä. Tulevaisuuden seurakuntalainen tarvitsee sekä medialukutaitoa että kykyä käyttää mediaa. Seurakunnan mediaopas on kristillisen median ammattilaisten tekemä ohjekirjanen, jonka tarkoituksena on antaa hyvä yleisnäkemys seurakunnan mediatyöstä ja sen mahdollisuuksista. Mediaopas tarjoaa toimijoille monipuolisen perehdytyksen lehtityöhön, radioja tv-ohjelmien tekemiseen sekä verkkoviestintään. Oppaan kirjoittajilla on monipuolinen kokemus kristillisestä viestinnästä. Kirsi-Klaudia Kangas on dokumenttielokuvaan erikoistunut mediakäsikirjoittaja ja freelance-toimittaja. Hän tekee yhteistyötä yksityisten elokuvatuottajien ja Ylen kanssa sekä opettaa Iso Kirja -koulutuskeskuksessa lehti- ja tv-työtä. Kangas on kirjoittanut aktiivisesti yli 20 vuoden ajan artikkeleita sanoma- ja aikakauslehtiin. Ossi Laakso toimii viestinnän opettajana, pääaineina videokuvaus ja valaisu. Hän on ohjannut useiden vuosien ajan Lasten Kotipuu -ohjelmaa sekä toiminut tv- ja tapahtumatekniikan tuottajana. Paavo Rauskanen on audiovisuaaliseen viestintään erikoistunut luokanopettaja. Hän on ollut osakkaana koulutus- ja dokumenttivideoita tuottavassa yhtiössä ja tehnyt vuosikymmenien aikana radio-ohjelmia sekä Yleisradiolle että eri paikallisradioille. Rauskanen on myös ideoinut ja toteuttanut tiiminsä kanssa helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssin palveluradion. Thorleif Johanssonilla on lähes 40 vuoden kokemus kristillisestä mediasta. Hän on verkkoviestintään erikoistuneiden Credonet Oy:n ja ecredo Oy:n perustaja. Johansson on työskennellyt uransa aikana muun muassa toimitussihteerinä, toimituspäällikkönä sekä Kotimaa-konsernin ja Karas-Sanan mediakehitysjohtajana. Hän on kirkon tiedotuskeskuksen viestintätoimikunnan ja Pyhä-hankkeen 8

9 viestintäryhmän jäsen. Viime vuosina Johansson on toiminut myös kristillisten tv-ohjelmien vastaavana tuottajana. Reijo Ruotsalainen on Suomen helluntaiseurakuntien internetportaalin, Netmissionin, perustaja ja kehittäjä, joka oivalsi internetin mahdollisuudet seurakuntien toiminnassa jo 1990-luvulla. Janne Maunumäki toimii Avainmedia Medialähetysjärjestön kotimaan internettyön koordinaattorina ja internetpalvelujen kehittäjänä. Hän vastaa Netmissionin suorien lähetysten, internetsivujen ja palvelukokonaisuuksien kehittämisestä seurakuntien tarpeisiin. Mediaoppaan tekijöinä toivomme, että kirjanen hyödyttäisi seurakuntien mediatoimijoita ja antaisi seurakunnille lisää käytännön valmiutta vastata kristillisen viestinnän ajankohtaisiin haasteisiin. Keuruulla adventin aikaan 2010 Leevi Launonen 9

10

11 6 Kirsi-Klaudia Kangas 2. Printtimedia Monien media-alalla tapahtuneiden muutosten keskellä lehdet ovat säilyttäneet tärkeän asemansa seurakuntien mediatyössä. Muun muassa sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistut tekstit herättävät parhaimmillaan ihmisten kiinnostusta hengellisiä asioita kohtaan, madaltavat seurakunnan kynnystä sekä poistavat tehokkaasti turhia ennakkoluuloja. Voidakseen toimia tuloksellisesti printtimedian parissa kirjoittajan tulee kuitenkin osata tekstinkäsittelyn, kieliopin ja kuvaamisen perusteet sekä lehtien yleisimmät juttutyypit. Juttutyyppejä Puffi Puffi on ilmainen pikku-uutinen ja tehokas ennakkomainos, josta

12 ei makseta kirjoittajalle. Siinä herätetään lukijan kiinnostus ja vastataan kysymyksiin kuka, mitä, miten, miksi, missä ja milloin. Puffin pituus voi olla lehdestä riippuen merkkiä. Moni lehti julkaisee mielellään puffin yhteydessä myös kuvan. Sopivia puffin aiheita ovat esimerkiksi seurakunnan musiikkitapahtumat, erityistilaisuudet, myyjäiset, naisten- ja miestenillat sekä lastenjuhlat. Puffin ilmestymisajankohta on viisainta ajoittaa paria, kolmea päivää ennen tapahtumaa. On hyvä miettiä ennakkoon tapahtuman luonteesta riippuen, kannattaako siitä tehdä puffi vai kirjoittaa jälkikäteen uutinen. Esimerkiksi uuden lähettiperheen siunaaminen lähetyskentälle on uutisen aihe, mutta ei välttämättä etukäteen puffilla mainostettava yleisötilaisuus. Uutinen Uutinen on selostus ennen julkaisemattomasta ja yleisesti kiinnostavasta asiasta. Se rakentuu kärjelleen, toisin sanoen tärkein sanotaan ensin ja tekstin loppuun lisätään taustoja. Sanomalehden näkökulmasta uutisessa pitää olla jotakin yleiskiinnostavaa tai muuten se on parasta julkaista vain seurakunnan sisäisissä medioissa. Esimerkiksi lähetystyöstä kertovaan uutiseen on helppoa lisätä yleiskiinnostavaa faktaa humanitaarisen työn osuudesta. Myös uutinen seurakunnan tiloissa tehtävästä remontista kiinnostaa paikkakuntalaisia yleisesti, mikäli se keskittyy kaikkien nähtävillä olevan julkisivun remonttiin. Vaikka lehtijuttu myös julkaisematta jäänyt on aina toimittajan kannanotto aiheeseen, uutistekstissä on pyrittävä mahdollisimman suureen objektiivisuuteen. Henkilökohtaiset mielipiteet eivät kuulu uutissisältöön. Henkilöhaastattelu Henkilöhaastattelu on kirjoitettu muotokuva, jonka kautta tulee esiin henkilön nykyhetki, historia ja tulevaisuuden toiveet sekä elämän arvopohja. Syntymäpäivähaastattelut ovat tyypillisiä ja suosittuja paikallis- ja maakuntalehdissä. Niitä voi kirjoittaa aivan tavallisistakin ihmisistä. Yleiskiinnostavaa tarinaa esimerkiksi elämänmuutoksesta voi tarjota myös aikakauslehtiin. Henkilöjuttu Henkilöjuttu voi olla myös teemahaastattelu, jossa tutustutaan kiinnostavaan ilmiöön katsomalla sitä jonkun henkilön kokemusten kautta. Silloin ei kerrota haastateltavan henkilön koko elämäkertaa, vaan 12

13 ainoastaan se, mikä on teeman kannalta tärkeää. Tällaisia aiheita voivat olla esimerkiksi lasten päivähoito, työttömyys, päihderiippuvuus, jokin erikoisosaaminen tai vuodenaikaan liittyvä harrastus. Reportaasi Reportaasi on kuvaileva juttu asiasta, jonka toimittaja on itse nähnyt ja kokenut. Tavallisimmin reportaasi on havainnollinen matkakuvaus tai muu elämyksellinen tapahtuma. Se sisältää myös taustoja ja on hyvin kuvitettu. Joskus reportaasi on perusteltua kirjoittaa minä-muodossa, jolloin kirjoittaja ei tulkitse eikä selitä, vaan pelkästään kertoo mitä aistiensa kautta havaitsi. Näin kirjoittaja antaa lukijan itse luoda mielikuvan asiasta Arvostelu tai esittely Arvostelu tai esittely tehdään yleensä kirjasta, äänitteestä, elokuvasta, konsertista tai näyttelystä. Se kertoo teeman ja rakenteen, mutta ei juonta. Arvostelija esittelee tekijän taustoineen, esittää kritiikkiä ja kertoo kenelle esiteltävä teos on suunnattu tai kenelle siitä on mahdollisesti hyötyä. Kritiikkiä ja myönteisiä asioita on viisasta kertoa tasapuolisesti. Kolumni Kolumni on eräs esseistiikan laji. Siinä yhdistyvät kaunokirjallinen tyyli ja tietoteksti. Kolumni menee suoraan asiaan, tarkastelee ajan ilmiöitä monipuolisesti, mutta ei anna välttämättä yhtä oikeaa vastausta. Se löytää tutusta asiasta uutta ja tavatonta. Näkökulma on subjektiivinen, ja kolumnin luonteeseen kuuluu suuri sanomisen vapaus. Kolumneja kirjoittavat yleensä lehden pyytämät avustajat tietyn ajanjakson kerrallaan. Teemajutut Teemajutut ovat isoja kokonaisuuksia erilaisista ilmiöistä, kuten talojen peruskorjauksista, kausiflunssasta, naispappeudesta jne. Niissä voi olla esimerkiksi teemahaastattelun tapaan tehty pääjuttu asian kokeneesta ihmisestä, asiaa taustoittava asiantuntijan haastattelu kainalojuttuna sekä numerotietoihin ja faktoihin keskittyvä faktalaatikko. 13

14 Yleisönosastokirjoitus Yleisönosastokirjoitus eli mielipide on suosittu tapa vaikuttaa nasevasti nimellä tai nimimerkillä. Se on kansalaisjournalismia, jossa lukijat pääsevät ääneen. Monissa lehdissä on myös tekstiviestipalsta. Siinä asia esitetään vieläkin lyhyemmin. Toimitukset valvovat näiden palstojen sisältöjä. Pääkirjoitus Pääkirjoitus on lehden isännän tai emännän ääni. Se kertoo lehden arvomaailmasta, kyseisen numeron teemoista ja aktivoi lukijaa keskustelemaan. Pääkirjoitus on lyhyt, ajankohtainen ja kantaa ottava. Tiedote Tiedote lähetetään viestimen toimittajalle, joka itse muokkaa siitä uutisen. Se on korkeintaan liuskan mittainen ja rakentuu uutisen kaavan mukaan, eli tärkein sanotaan ensin. Heti tekstin alkuun tulee laittaa maininta siitä, että kyseessä on tiedote. Lisäksi tekstiin merkitään laatimispäivä sekä se päivämäärä, jolloin uutisen voi julkaista eli tiedote on julkaisuvapaa. Tiedotteen lopussa pitää ilmetä selvästi, mistä tiedote on lähetetty ja mistä toimittaja saa halutessaan lisätietoa. Viestimille lähetettävä tiedote on helppo lisätä myös seurakunnan omille kotisivuille. Jutun rakenne Seuraavassa tarkastellaan tekstin rakennetta erityisesti asiaproosan eli henkilöjutun, reportaasin ja teemajutun osalta. Otsikko Otsikko toimii irrallaan tekstistä, vaikka on yhteenveto siitä. Otsikko sisältää tärkeimmän asian kuin houkuttelevana syöttinä lukijalle ja on samalla informatiivinen. Jutussa voi olla pääotsikon lisäksi pienemmällä fontilla yläotsikko tai alaotsikko. Otsikko voi olla myös lyriikkaa, iskulause, kysymys tai huudahdus. Yksikkö tehoaa paremmin kuin monikko. Ingressi Ingressi on jutun alussa oleva lihavoitu esittelyosa, joka väitteil- 14

15 lään ja perusteluillaan houkuttelee samalla lukemaan. Ingressiä ei käytetä lyhyissä jutuissa, pakinoissa eikä kolumneissa. Sen käyttö on muutenkin lehtikohtaista. Ingressi saattaa olla myös päähenkilön repliikki, tiivistelmä jutusta, kärjistys, anekdootti tai muu sellainen. Ingressiä ei aina eroteta muusta tekstistä typografisesti. Väliotsikot Väliotsikot jakavat tekstin luettavammaksi ja kuljettavat juonta rakenteellisesti eteenpäin. Lehden tyylistä riippuen niitä tulisi olla tasaisesti puolen liuskan tai vajaan liuskan välein. Hyvin lyhyissä jutuissa ei käytetä lainkaan väliotsikoita. Jotkut lehdet käyttävät myös angfangia eli isonnettua alkukirjainta väliotsikoiden sijasta. Leipäteksti Leipäteksti alkaa sopivalla siirtymälauseella, joka on yhteydessä aloitukseen. Se voi sisältää anekdootteja, lainauksia ja sitaatteja. Jos sitaatteja käytetään, niistä ensimmäinen pitäisi tulla pian aloituksen jälkeen ja sitten tasaisesti. Joissakin juttutyypeissä toimittaja voi kirjoittaa juttunsa minä-muodossa. Hän on silloin subjektiivinen havainnoitsija, joka katselee asiaa esimerkiksi päähenkilön silmin. Olipa tyyli mikä hyvänsä, se pitää säilyttää johdonmukaisesti loppuun asti. Henkilöiden nimet vahvennetaan, kun ne mainitaan ensimmäisen kerran. Isoja kirjaimia, lihavointeja tai huutomerkkejä ei käytetä leipätekstissä tärkeän asian tehosteena. Taitava kirjoittaja ruokkii monipuolisesti lukijan aisteja. Tekstin kuvaus sisältää muun muassa värejä, tuoksuja, makuja, ääniä, havaintoja lämpötiloista ja niin edelleen. Aihetta tuodaan lähelle ja taas loitonnetaan, eli kerrotaan joitakin pieniä yksityiskohtia, kuten kissa kehrää syntymäpäiväsankarin sylissä, ja suuria kokonaisuuksia, kuten Kannaksen väestö lähti evakkoon. Kirjoittaja vain kuvailee näkemäänsä ja antaa lukijan itse päättää, onko jokin esimerkiksi kaunista tai rumaa, oikein tai väärin. Leipäteksti rakentuu klassisen draaman kaavan mukaan. Se alkaa nykypäivän tilanteesta tai jostakin kiinnostavasta yksityiskohdasta, siirtyy sitten tapauksen kuvaamiseen kronologisesti ja tuo taustoja ja historiaa sopivasti esiin. Juonta kehitellään jutun viimeisessä kolmanneksessa olevaa kliimaksia eli huipentumaa kohti. Siellä tapahtuu ratkaisu ja iso muutos. Lopussa saadaan esimerkiksi voitto vaikeuksista. Lopuksi lukija tuodaan takaisin nykyhetkeen ja kerrotaan, mikä oli jutun opetus tai johtopäätös, sekä suunnataan kat- 15