Asiakirjayhdistelmä Kuntien tukeminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakirjayhdistelmä Kuntien tukeminen"

Transkriptio

1 90. Kuntien tukeminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp ( ) S e l v i t y s o s a : Kunnan peruspalvelujen valtionosuudella ja verotuloihin perustuvalla valtionosuuden tasauksella pyritään turvaamaan kuntien mahdollisuudet pitää yllä riittävät peruspalvelut eri osissa maata ja tasapainottamaan kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja niiden kokonaisrahoitusta alueittain ja kuntaryhmittäin. Valtionosuuden perusteena olevat laskennalliset kustannukset perustuvat keskeisesti ikäryhmittäisiin kustannuksiin ja sairastavuuteen. Sairastavuuskertoimen osatekijöitä ovat terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuolto. Muita laskennallisten kustannusten määräytymistekijöitä ovat työttömyyskerroin, vieraskielisyyskerroin, kaksikielisyys, saaristoisuus, asukastiheyskerroin ja koulutustaustakerroin. Kriteerien toinen osa muodostuu lisäosista, jotka ovat saamelaisten kotiseutualueen kunnan, syrjäisyyden ja työpaikkaomavaraisuuden lisäosat. Kuntien yhdistymisavustuksilla edistetään vapaaehtoiselta pohjalta kuntien yhdistymisiä sekä muita sellaisia kuntaja seuturakenteen muutoksia, jotka edesauttavat laadukkaiden ja tasavertaisten kunnallisten peruspalveluiden tuottamista taloudellisemmin. Keskeiset uudistukset Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi varhaiskasvatuslain (36/1973) muuttamisesta. Hallitusohjelman mukaisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaksivaiheisen rajaamisen sijaan jokaiselle lapselle säädetään oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Hallitusohjelman mukaisesti lastensuojeluun ja lapsiperheiden kotipalveluihin osoitetaan lisärahoitusta. Vaikuttavuustavoitteet Ehkäisevän toiminnan tavoitteena on terveyttä, sosiaalista turvallisuutta, elämänhallintaa ja itsenäistä selviytymistä tukevien olosuhteiden ja ympäristön luominen, ihmisten työ- ja toimintakyvyn edistäminen, elämänlaadun parantaminen, sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisy, väestöryhmien välisten terveyserojen vähentäminen sekä ympäristöterveydenhuollon toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteisiin pyritään johtamista ja rakenteita kehittämällä sekä tuottamalla ja levittämällä työvälineitä ja hyvän toiminnan malleja kuntien käyttöön. Vaikuttavuustavoitteita kuvataan tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokkaan kuuluvassa luvussa Sosiaali- ja terveyspalvelujen tavoitteena on julkisen vallan järjestämisvastuulla olevien, pääosin verovaroin kustannettavien sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuuden, saatavuuden ja kattavuuden sekä perustoimeentulon turvaaminen koko maassa. Peruspalveluita vahvistetaan ja uudistetaan, ikäihmisille turvataan ihmisarvoinen vanhuus sekä panostetaan mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Kuntien järjestämän esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen lähtökohtana on koulutuksen perusturvan sekä kirjasto- ja kulttuuripalveluiden takaaminen ja vahvistaminen kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta koko maan kattavasti. Kunnille myönnettävän rahoituksen keskeisiä tavoitteita ovat sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle hänen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan sekä osana kansalaisten sivistyksellisiä oikeuksia turvata jokaiselle mahdollisuus kehittää itseään koko maan kattavilla kirjasto- ja tieto- ja kulttuuripalveluilla sekä varmistaa väestön tasavertainen tiedon ja kulttuurin saatavuus. Taiteen perusopetuksen tavoitteena on tarjota kunnan asukkaille mahdollisuus osallistua taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 1

2 Laskennallisten kustannusten laskennassa käytettäviä tietoja 2015 arvio 2016 arvio Laskennalliset kustannukset 0 5-vuotiaat euroa/asukas 8 484, ,06 6-vuotiaat euroa/asukas 8 940, , vuotiaat euroa/asukas 7 266, , vuotiaat euroa/asukas , , vuotiaat euroa/asukas 3 975, , vuotiaat euroa/asukas 1 035, , vuotiaat euroa/asukas 2 129, , vuotiaat euroa/asukas 5 717, ,02 85-vuotiaat ja vanhemmat euroa/asukas , ,69 Sairastavuuden mukaan 1 125, ,69 Työttömyysasteen mukaan euroa/asukas 87,44 90,73 Kaksikielisyyden mukaan euroa/asukas 269,61 279,77 Vieraskielisyyden mukaan euroa/asukas 1 893, ,15 Asukastiheyden mukaan euroa/asukas 38,10 39,54 Saaristoisuuden mukaan euroa/asukas 371,08 385,06 Koulutustaustan mukaan euroa/asukas 409,82 425,26 Lisäosat Syrjäisyys euroa/asukas 207,12 208,16 Saamelaisten kotiseutualueen kunnat euroa/asukas 2 630, ,84 Työpaikkaomavaraisuus euroa/asukas 62,86 63, Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kuntien informaatioteknologiaan kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin sekä tietoteknisten palveluiden järjestämiseen ja jo toteutettujen ratkaisuiden käyttöönoton tukemiseen 2) harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen 3) muuhun yhteiseen julkisen tietohallinnon kehittämiseen 4) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelmaan. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla tuetaan ja nopeutetaan kuntien tietohallintokehitystä tavoitteena parantaa tuottavuutta sekä edistää kuntien ja julkishallinnon yhteisiä informaatioteknologian kehittämishankkeita sekä sähköisten toimintatapojen käyttöönottoa. Määrärahaa käytetään Julkisen hallinnon suositusten ja lakiin julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (634/2011) perustuvien standardien laadintaan sekä muuhun yhteiseen julkisen hallinnon tietohallinnon kehittämistoimintaan. Määrärahalla voidaan tukea ja edistää julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 2

3 lain mukaisen julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurityön käynnistystä, arkkitehtuurikuvausten toteutusta, työvälineiden käyttöönottoa sekä toteutettujen tulosten julkaisua arkkitehtuurityölle asetettujen tavoitteiden ja hyötyjen aikaansaamiseksi. Hankkeiden erittely ja määrärahan arvioitu käyttö (euroa) Kuntien informaatioteknologian kehittämishankkeet Muu julkisen hallinnon tietohallintoyhteistyö Yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Kertaluonteinen uudelleenkohdentaminen Siirto momentille Tasomuutos Yhteensä 2016 talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 16/2015 vp ( ) Valiokunta korostaa, että tietojärjestelmien kehittäminen on välttämätön edellytys julkisten palveluiden parantamiselle ja niille merkittäville säästötavoitteille, joita etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen liittyy. Asetetuissa tavoitteissa ei onnistuta, mikäli tietojärjestelmiä ja tiedonkulkua ei saada palvelemaan asiakkaiden ja ammattilaisten muuttuvia tarpeita nykyistä merkittävästi paremmin. Käynnistyvä sote- ja itsehallintouudistus lisää tietojärjestelmäratkaisujen uusimisen, kehittämisen ja alueellisen yhtenäistämisen vaatimuksia. Jatkossa onkin edelleen tiivistettävä kehittämistä koskevaa kansallista ja alueellista yhteistyötä sekä virtaviivaistettava kehittämistyön kansallista ohjausta. Valiokunta pitää hyvänä sote-ratkaisuun ( ) sisältyvää linjausta, jonka mukaan itsehallintoalueille perustetaan yhteiset valtakunnalliset ICT-palvelut. Tässä vaiheessa on tärkeää, että valtiovarainministeriö ohjaa uusien itsehallintoalueiden valmistelua ja tuottaa myös kuntien tarvitsemat tukipalvelut. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että hallitus on käynnistänyt julkisten palveluiden digitalisointia koskevan kärkihankkeen, sillä toimintatapojen digitalisointi on aivan keskeinen keino parantaa julkisen talouden tuottavuutta. Hankkeeseen osoitetaan ensi vuonna 27,5 milj. euroa ( ), jota käytetään mm. kansallisen palveluarkkitehtuurikokonaisuuden kehittämiseen; tähän sisältyy palveluväylän, sähköisen identiteetin, tietoturvan ja palvelunäkymien kehittäminen ja ohjaus. Palveluväylään kohdistuu varsin suuret odotukset, sillä se on laaja tiedonvälityspalvelu, jonka avulla julkinen hallinto ja yritykset voivat hyödyntää muita väylään liittyneitä palveluita ja tietovarantoja. Saadun selvityksen mukaan palveluväylän tuotantokäyttö alkoi marraskuussa ja kansalaisen palvelunäkymän kokeiluversio julkaistaan joulukuussa. Ensimmäisiä palveluita otetaan käyttöön keväällä 2016, ja sähköinen valtakirja valmistuu vuoden 2017 aikana. Valiokunta korostaa, että palveluväylän kehittämisen tulee niveltyä saumattomasti myös tulevien itsehallintoalueiden tietohallintoon ja sähköiseen asiointiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että sähköisten palveluiden kehittämisessä otetaan huomioon myös ne väestöryhmät (mm. maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja luottotiedot menettäneet henkilöt), joilla ei ole mahdollisuutta saada pankin Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 3

4 asiakassuhteeseen perustuvia verkkopankkitunnuksia. Valiokunta korostaa uusien teknologien hyödyntämistä sekä myös henkilötunnusten nopeaa luomista maahan muuttaville, täällä työskenteleville tai opiskeleville. Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kuntien informaatioteknologiaan kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin sekä tietoteknisten palveluiden järjestämiseen ja jo toteutettujen ratkaisuiden käyttöönoton tukemiseen 2) harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen 3) muuhun yhteiseen julkisen tietohallinnon kehittämiseen 4) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelmaan. II lisätalousarvioesitys HE 88/2016 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Vuoden 2014 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa ja vuoden 2015 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa. Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös maakuntahallinnon perustamisen valmistelun aiheuttamiin hallinto- ja palvelurakenteiden tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös käyttöönottoihin ja kehittämisen aikaiseen ylläpitoon. Määrärahaa saa käyttää enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelmaan, kuntien tehtävien digitalisoinnin edistämiseen sekä maakuntahallinnon ja hallinto- ja palvelurakenteiden tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin. S e l v i t y s o s a : Lisämäärärahan tarve aiheutuu kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelman tuotosten käyttöönotosta ja kehittämisen aikaisesta ylläpidosta Valtiokonttorissa. Kehittämisohjelman ylläpitokustannukset on tarkoitus kattaa vuodesta 2020 lähtien kokonaan määrärahasiirroilla eivätkä ylläpitokustannukset aiheuta lisämäärärahatarpeita. Perustelujen muutoksella varmistetaan perustettavan maakuntahallinnon huomioiminen julkisen hallinnon tietohallinnon kehittämisessä. Määrärahan peruuttaminen aiheutuu SADe-ohjelman päättymisestä ja ohjelman käyttämättä jääneiden määrärahojen peruuttamisesta. Peruutetuista määrärahoista uudelleenbudjetoidaan euroa, joka siirretään momentille aiemmissa talousarvioissa SADe-ohjelman toteuttamiseen siirretyn rahoituksen palautuksena. Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin tuloarviossa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 4

5 2016 II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 13/2016 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. Vuoden 2014 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa ja vuoden 2015 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan euroa. Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös maakuntahallinnon perustamisen valmistelun aiheuttamiin hallinto- ja palvelurakenteiden tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös käyttöönottoihin ja kehittämisen aikaiseen ylläpitoon. Määrärahaa saa käyttää enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelmaan, kuntien tehtävien digitalisoinnin edistämiseen sekä maakuntahallinnon ja hallinto- ja palvelurakenteiden tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin. 22. Itsehallintoalueiden sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittäminen ja tukeminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) itsehallintoalueiden valmisteluun sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittämiseen ja niihin liittyviin hankkeisiin 2) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen hallinto- ja palvelurakennemuutosten ohjaus-, asiantuntija- ja hanketehtäviin. Nämä voidaan toteuttaa henkilötyövuositavoitteiden ulkopuolella. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla toteutetaan hallitusohjelman perusteella valmisteltavien uusien itsehallintoalueiden sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittämistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös kunnille jäävien tehtävien osalta hallinnon ja talouden uudistamiseen liittyviin hankkeisiin. Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) Muutostukihankkeet 300 Viestintä ja kenttätyö alueilla 100 Yhteensä 400 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Itsehallintoalueiden perustamisen valmistelu 400 Tasomuutos -600 Yhteensä Momentin nimike on muutettu Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 5

6 2016 talousarvio talousarvio tilinpäätös Täydentävä talousarvioesitys HE 118/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 2) enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen hallinto- ja palvelurakennemuutosten ohjaus-, asiantuntija- ja hanketehtäviin. Nämä voidaan toteuttaa henkilötyövuositavoitteiden ulkopuolella. S e l v i t y s o s a : Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan toisen kappaleen kohta 2) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 2). Lisäys euroa talousarvioesityksen euroon nähden sekä määräaikaisen henkilöstön palkkausoikeuden muutos johtuu laajentuneesta tarpeesta tukea sote-uudistuksen valmistelua talousarvio talousarvio tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) itsehallintoalueiden valmisteluun sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittämiseen ja niihin liittyviin hankkeisiin 2) enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen hallinto- ja palvelurakennemuutosten ohjaus-, asiantuntija- ja hanketehtäviin. Nämä voidaan toteuttaa henkilötyövuositavoitteiden ulkopuolella. 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) mukaisen valtionosuuden maksamiseen 2) verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen maksamiseen 3) enintään euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 oppilaitosten perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 6

7 4) enintään euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 yleisten kirjastojen perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) Kunnan peruspalvelujen valtionosuus Laskennalliset kustannukset ikärakenne sairastavuus työttömyys kaksikielisyys vieraskielisyys asukastiheys saaristoisuus koulutustausta Kuntien rahoitusosuus Valtionosuus Lisäosat Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus V järjestelmämuutoksen tasaus Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvausten siirtymäjärjestely Kotikuntaa vailla olevien 6 15 v. kotikuntakorvaukset (valtio korvaa) Yksityisten opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero Valtionosuuteen tehtävät lisäykset ja vähennykset Yhteensä Kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 25,52. Valtionosuuksien määräytymisen perusteena oleva vuodenvaihteen 2014/2015 asukasluku on Määrärahan mitoitukseen liittyvät hallituksen esitykset Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) muuttamisesta siten, että kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti muuttuu 25,44 prosentista 25,52 prosenttiin vuonna Valtionosuusprosentin muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,15 prosenttiyksikköä liittyen valtionosuuden euron leikkaukseen. Muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 0,03 prosenttiyksikköä liittyen hallitusohjelman mukaiseen lisäykseen lastensuojeluun ja lapsiperheiden kotiapuun siten, että valtionosuusprosentti on 100, sekä 0,20 prosenttiyksikköä liittyen valtion ja kuntien väliseen kustannustenjaon tarkistukseen. Määrärahan mitoituksessa on lain muutoksen johdosta otettu huomioon lisäyksenä euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 7

8 Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi varhaiskasvatuslain (36/1973) muuttamisesta. Hallitusohjelman mukaisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaksivaiheisen rajaamisen sijaan jokaiselle lapselle säädetään oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen olisi oikeus, mikäli lapsen vanhempien tai muiden huoltajien työ, opiskelu, yrittäjyys tai omassa työssä oleminen sitä edellyttäisi. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa lain muutoksen johdosta. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) muuttamisesta siten, että yksityisen hoidon tuen maksaminen rajataan puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Esitys ei vaikuta määrärahan mitoitukseen. Hallitus antaa talousarvioesitykseen liittyvän esityksen kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) muuttamisesta. Lain muutoksella toimeenpannaan kansallisesti vammaisia koskevan YK:n yleissopimuksen edellyttämät muutokset. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä euroa lain muutoksen johdosta. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) muuttamisesta siten, että kuluttajapalveluiden valvontatehtävät siirtyvät kunnilta ja aluehallintovirastoilta Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa lain muutoksen johdosta. Valtioneuvoston asetusta erityistason sairaanhoidon järjestämisestä ja keskittämisestä (336/2011) ja sosiaali- ja terveysministeriön asetusta kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen järjestämisen erikoisalakohtaisista edellytyksistä (782/2014) muutetaan siten, että eräitä vaativia toimenpiteitä ja vaativaa pävystystä keskitetään harvempiin terveydenhuollon toimintayksiköihin. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa asetusten muutoksen johdosta. Lisäksi asetusta lasten päivähoidosta (239/1973) muutetaan siten, että yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhdetta nostetaan 1/7:stä 1/8:aan. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä euroa asetuksen muutoksen johdosta. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen, laskentaperusteet (1 000 euroa) Perushinta Laskennallinen kustannus Ikärakenteen mukaan 0 5-vuotiaat (8 675,06 euroa/as) vuotiaat (9 196,48 euroa/as) vuotiaat (7 543,09 euroa/as) vuotiaat (12 946,42 euroa/as) vuotiaat (4 129,97 euroa/as) vuotiaat (1 063,97 euroa/as) vuotiaat (2 183,79 euroa/as) vuotiaat (5 905,02 euroa/as) vuotiaat ja vanhemmat (19 799,69 euroa/as) Sairastavuuden mukaan (1 167,69 euroa/as) Työttömyyden mukaan (90,73 euroa/as) Kaksikielisyyden mukaan (279,77 euroa/as) Vieraskielisyyden mukaan (1 965,15 euroa/as) Asukastiheyden mukaan (39,54 euroa/as) Saaristoisuuden mukaan (385,06 euroa/as) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 8

9 Koulutustaustan mukaan (425,26 euroa/as) Yhteensä Kuntien rahoitusosuus Asukasluku Rahoitusosuus, euroa/as 3 653,08 Rahoitusosuus, euroa Syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat (1 000 euroa) Perushinta Syrjäisyyden mukaan (208,16 euroa/as) Työpaikkaomavaraisuuden mukaan (63,17 euroa/as) Saamelaisten kotiseutualueen kunnan mukaan (2 643,84 euroa/as) Yhteensä Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus (1 000 euroa) Lisäykset Vähennykset Netto V järjestelmämuutoksen tasaus (1 000 euroa) Lisäykset Vähennykset Netto Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvauksen siirtymäjärjestely Muut valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset (1 000 euroa) Valtionosuuden vähennykset vakiomuotoisten tietoluovutusten hinnoittelumuutos verotulotasauksen muutoksen neutralisointi lääkintä- ja lääkärihelikopteritoiminnan rahoitus valtion ja kuntien yhteisten tietojärjestelmähankkeiden rahoitus siirto momentille järjestelmämuutoksen kustannusneutraalisuuteen liittyvä vähennys indeksikorotuksen jäädytys valtionosuusuudistukseen liittyvä yksityisten opetuksenjärjestäjien kotikuntakorvausten tasausjärjestelmän rahoitus -653 Vähennykset yhteensä Valtionosuuden lisäykset työmarkkinatukeen liittyvä korjauserä v järjestelmämuutoksen tasaus 497 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 9

10 v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä lisäys 488 oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustusten siirto kirjastojen perustamiskustannusten valtionavustusten siirto Lisäykset yhteensä Muu rahoitus (1 000 euroa) Kotikuntaa vailla olevien 6 15 v. kotikuntakorvaukset Yksityisen opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Aikuisten hammashuollon säästötoimet Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen tehostaminen (HO) Asukasluvun ja laskentatekijöiden muutos Edellisen hallituksen päättämä valtionosuuden vähennys Itsemääräämisoikeuslainsäädännön toimeenpano Kehitysvammalain muutos 820 Kirjastojen perustamiskustannusten siirto Kuluttajaturvallisuusvalvonnan siirtäminen kunnilta ja aluehallintovirastoilta Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle alkaen (siirto momentille ) -867 Lastensuojelu ja lapsiperheiden kotiapu (HO) Muut muutokset Opiskelijavalintapalvelut (siirron palautus momentilta ) 131 Oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustukset 200 Päivystysjärjestelmän uudistaminen Siirto momentilta Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden muutos Valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus Veroperustemuutosten kompensaatio Yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhteen muutos Yhteensä Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen talousarvio talousarvio tilinpäätös Täydentävä talousarvioesitys HE 118/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 10

11 S e l v i t y s o s a : Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen. Muutos talousarvioesityksen euroon nähden on euroa, missä on otettu huomioon lisäyksenä euroa liittyen verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen muuttumiseen ja euroa liittyen laskentatekijöiden muutokseen sekä vähennyksenä euroa liittyen hallituksen esitykseen laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) muuttamisesta ja euroa valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistuksen laskennan tarkentumiseen liittyen talousarvio IV lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 16/2015 vp ( ) Kuntatalous on ollut viime vuodet kireä. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet yleisen suhdannetilanteen lisäksi muun muassa verotulojen hidastunut kasvu, valtiontalouden sopeuttamistoimenpiteet sekä kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisääminen. Taloustilanteen kiristyessä kunnat ovat joutuneet sopeuttamaan toimintaansa monin tavoin ja kuntaverotusta on kiristetty tulorahoituksen vahvistamiseksi. Silti kuntien ja kuntayhtymien tulorahoitus ei ole riittänyt investointien kattamiseen. Kuntien väliset erot ovat kuitenkin suuria. Kuntatalouden arvioidaan pysyvän tiukkana myös lähivuosina. Kuntien toimintaympäristö on voimakkaassa muutoksessa, ja väestön ikääntymisen rinnalla pitkittynyt taantuma lisää mm. työllisyydenhoidosta aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi maahanmuuttajien määrän voimakas kasvu lisää kuntien kustannuksia merkittävästi ja tuo suuria paineita kuntien palvelurakenteen kestävyyteen ja toimivuuteen. Myös kotouttamiskorvaukset ovat jääneet selvästi jälkeen yleisestä hintakehityksestä. Valiokunta pitää kuitenkin myönteisenä, että nykyisestä taloustilanteesta ja laajoista kustannusten leikkauksista huolimatta valtionosuuksia ei leikata nykytasosta, vaan valtionosuusprosentti nousee ensi vuonna 25,52 prosenttiin kuluvan vuoden 25,44 prosentista. Valtion toimenpiteet vahvistavat kuntataloutta ensi vuonna noin 290 milj. euroa. Kuntien peruspalveluiden järjestämiseen ehdotetaan noin 9 mrd. euron määrärahaa, joka on 486 milj. euroa suurempi kuin vuoden 2015 varsinaisessa talousarviossa. Kasvu johtuu pääasiassa valtion ja kuntien välisestä kustannustenjaon tarkistuksesta (225 milj. euroa) ja kuntien verotulojen vähenemisen kompensaatiosta (262 milj. euroa). Kaikkiaan kuntien ja kuntayhtymien valtionapuihin osoitetaan ensi vuonna noin 11 mrd. euroa. Kuntatalouden vahvistamiseen ja tasapainoon on kiinnitetty huomiota myös julkisen talouden suunnitelmassa, jossa asetetaan nyt ensimmäistä kertaa kuntataloutta koskeva tasapainotavoite. Sen mukaan kuntatalous saisi olla vuonna 2019 korkeintaan 0,5 prosenttia alijäämäinen suhteessa kokonaistuotantoon. Tasapainotavoitteen saavuttamisen tueksi hallitus on asettanut kuntatalouden sitovan euromääräisen menorajoitteen, jolla rajoitetaan valtion toimenpiteistä aiheutuvaa painetta kuntien toimintamenoihin. Menorajoitteeseen liittyvien toimenpiteiden nettovaikutus on vuonna 2019 vähintään 540 milj. euroa kuntatalouden toimintamenoja alentava verrattuna annettuun julkisen talouden suunnitelmaan. Arviossa ei ole huomioitu vielä valmisteilla olevaa toimenpideohjelmaa kuntien tehtävien vähentämisestä eikä ennakoitu sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen vaikutuksia, joiden myös odotetaan vahvistavan kuntataloutta. Kuntataloutta pyritään vahvistamaan myös kuntien tehtäviä karsimalla; tavoitteena on vähentää kuntien kustannuksia 1 mrd. eurolla karsimalla lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita. Kunnille ei myöskään anneta uusia kuntataloutta pysyvästi heikentäviä lakisääteisiä tehtäviä tai velvoitteita tai niiden laajennuksia ilman, että kuntatalouden rahoitusasemaa vastaavasti vahvistetaan. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti uusiin tai laajeneviin tehtäviin ja velvoitteisiin osoitetaan 100-prosenttinen valtionosuus. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 11

12 Valiokunta pitää näitä linjauksia perusteltuina. Kunnilla on kuitenkin laaja itsehallinto, eikä valtio voi pelkästään omilla toimillaan varmistaa kuntatalouden tasapainottamista eikä hillitä kuntatalouden velkaantumista. Kuntien tulee toteuttaa niin rakenteellisia uudistuksia kuin myös parantaa tuottavuutta ja huolehtia investointien taloudellisesta toteuttamisesta. Valiokunta painottaa myös kustannustehokkaita toimintatapoja, hyvien käytäntöjen levittämistä sekä ennaltaehkäisevien palveluiden tehostamista. Kuntatalouden vakauden kannalta on tärkeää, että hallitusohjelmassa kaavaillut kuntataloutta vahvistavat toimet saadaan täsmennettyä ja toteutettua. On myös tärkeää jatkaa kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä ja varmistua siitä, että kustannusten arviointi tehdään huolellisesti ja että arvioidut taloudelliset vaikutukset ovat myös saavutettavissa. Tulevien menopaineiden hillitsemiseksi on keskeistä toteuttaa rakenteellisia uudistuksia mm. sosiaali- ja terveydenhuollossa. Valiokunta kannustaa hallitusta käynnistämään myös palvelujen tuottavuutta parantavia kuntakokeiluja. Valiokunta painottaa myös kuntien aktiivista elinkeinopolitiikkaa sekä elinvoimaisuutta parantavia toimia, jotta kunnat saavat verotuloja ja pystyvät entistä paremmin huolehtimaan palveluiden järjestämisestä. Valiokunta pitää hyvänä hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan hallitus selvittää työvoimapalveluiden sekä resurssien siirtoa kuntien vastuulle vaikeimmin työllistyvien osalta. Pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi on myös tärkeä arvioida huolellisesti työvoimapoliittisten toimenpiteiden toimivuutta ja kehittämistarpeita. Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) mukaisen valtionosuuden maksamiseen 2) verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen maksamiseen 3) enintään euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 oppilaitosten perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen 4) enintään euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 yleisten kirjastojen perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. II lisätalousarvioesitys HE 88/2016 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä euroa liittyen lakeihin omaishoidon tuesta annetun lain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta, euroa liittyen lakiin perhehoitolain muuttamisesta sekä euroa palautuksena momentilta ja vähennyksenä euroa liittyen omais- ja perhehoidon kehittämiseen. Määrärahan muutokseen liittyvät hallituksen esitykset Hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) muuttamisesta siten, että kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti muuttuu 25,47 prosentista 25,61 prosenttiin vuonna Valtionosuusprosentin muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 12

13 0,14 prosenttiyksikköä liittyen hallitusohjelman mukaiseen omais- ja perhehoidon kehittämiseen niin, että valtionosuusprosentti on 100. Hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) ja sosiaalihuoltolain (1301/2014) muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muun muassa, että omaishoitajien oikeutta vapaaseen laajennetaan niin, että kaikilla omaishoitosopimuksen tehneillä omaishoitajilla olisi oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Niillä omaishoitajilla, jotka ovat sidottuja hoitoon yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin, oikeus olisi jatkossakin vähintään kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Sosiaalihuoltolakia ehdotetaan muutettavaksi muun muassa siten, että lakiin lisättäisiin säännökset omaistaan tai läheistään hoitavan henkilön vapaista sekä kunnan velvollisuudesta järjestää vapaan aikainen tarkoituksenmukainen sijaishoito. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan Määrärahan muutoksessa on lakien muutoksen johdosta otettu huomioon lisäyksenä euroa. Hallitus antaa eduskunnalle lisätalousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi perhehoitolain (263/2015) muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan toimeksiantosuhteisten perhehoitajien vähimmäispalkkion nostamista 775 euroon ja perhehoitajien oikeutta vapaaseen lisättäväksi vähintään kahteen vuorokauteen. Lisäksi ehdotetaan, että perhekodissa hoidettavien enimmäismäärä voisi olla laissa säädetyin edellytyksin enintään seitsemän. Ehdotuksessa myös täsmennetään oheishuoltajuutta koskevaa sääntelyä. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan Määrärahan muutoksessa on lain muutoksen johdosta otettu huomioon lisäyksenä euroa II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 13/2016 vp ( ) Momentille myönnetään lisäystä euroa. 31. Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kuntarakennelain (1698/2009) 43 :n mukaisiin laskennallisiin yhdistymisavustuksiin 2) lain 44 :n mukaisten valtionosuuksien vähenemisen korvaamiseen 3) enintään euroa kuntarakennelain 16 :n mukaisten erityisiin selvityksiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 13

14 S e l v i t y s o s a : Säännökset yhdistymisavustusten muodosta ja tasosta on uudistettu vuoden 2008 alusta ja sen jälkeen toteutettavissa kuntajaon muutoksissa. Samalla on luovuttu kuntajaon muutosten yhteydessä erikseen maksettavasta investointi- ja kehittämishankkeiden tuesta. Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) Yhdistymisavustus vuoden 2016 kuntien yhdistymiset, 4 liitosta vuoden 2015 kuntien yhdistymiset, 3 liitosta vuoden 2014 kuntien yhdistymiset, 0 liitosta - Yhteensä, 7 liitosta Valtionosuusmenetysten kompensaatio vuoden 2016 yhdistymiset - vuoden 2015 yhdistymiset 839 vuoden 2014 yhdistymiset - vuoden 2013 yhdistymiset vuoden 2012 yhdistymiset - Yhteensä Kuntarakennelain mukaiset selvityskustannukset ja yhdistymisiin liittyviin esiselvityksiin myönnettävä avustus (enintään) Kaikki yhteensä toteutuma 2015 toteutuma 2016 arvio Kuntien yhdistymisiä Kuntien määrän vähennys Määräraha, milj. 33,9 36,1 25,6 josta ko. vuoden yhdistymisten osuus, milj. - 5,7 5,2 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Kaupunkiseutuselvitykset -200 Kuntarakennelain mukaiset selvitykset -600 Valtionosuusmenetysten kompensaatio Yhdistymisavustukset Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kuntarakennelain (1698/2009) 43 :n mukaisiin laskennallisiin yhdistymisavustuksiin Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 14

15 2) lain 44 :n mukaisten valtionosuuksien vähenemisen korvaamiseen 3) enintään euroa kuntarakennelain 16 :n mukaisten erityisiin selvityksiin. III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp ( ) Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään euroa kuntarakennelain 16 :n mukaisiin erityisiin selvityksiin sekä kuntarakennelain 41 :n mukaisiin yhdistymisselvityksiin. S e l v i t y s o s a : Kuntarakennelain 41 :ssä on säädetty, että kunnalle maksetaan avustusta lain 4 c e :ssä säädettyjen selvitysperusteiden osoittamalla selvitysalueella tai 4 i :n 1 momentissa tarkoitetun ministeriön päätöksen perusteella niistä poikkeavalla alueella toteutettavan yhdistymisselvityksen kustannuksiin. Lain 41 on kumottu lailla /1335, joka tuli voimaan Osa lain mukaisista, vuonna 2015 toteutetuista yhdistymisselvityksistä on valmistunut vasta vuoden 2015 lopussa, ja niitä koskevat selvitysavustukset ovat tulleet maksettaviksi vasta vuonna Näin ollen momentin käyttöperustetta tulee laajentaa koskemaan myös kuntarakennelain 41 :n mukaisia yhdistymisselvityksiä. Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa III lisätalousarvio 2016 talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp ( ) Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää enintään euroa kuntarakennelain 16 :n mukaisiin erityisiin selvityksiin sekä kuntarakennelain 41 :n mukaisiin yhdistymisselvityksiin. 34. Paikallisten kuntakokeilujen rahoitus (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kuntien lakisääteisten tehtävien perusteella säädettyjen velvoitteiden vähentämisen toimintaohjelman tueksi käynnistettävien paikallisten kuntakokeilujen valmisteluun, ohjaukseen, seurantaan ja arviointiin 2) paikallisiin kuntakokeiluihin osallistuville kunnille kohdennettaviin avustuksiin projektipäälliköiden palkkaamiseksi 3) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen paikallisten kuntakokeilujen ohjaus- ja hanketehtäviin. Nämä voidaan toteuttaa henkilötyövuositavoitteiden ulkopuolelta. Kohdassa 1 ja 2 tarkoitetut valtionavustukset voidaan myöntää yleisavustuksena. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla toteutetaan kuntauudistukseen ja kuntien tehtävien arviointiin liittyviä kuntien velvoitteiden vähentämisen toimintaohjelman tueksi käynnistettäviä paikallisia kokeiluja. Niiden avulla on tarkoitus vä- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 15

16 hentää kuntien velvoitteita. Paikallisissa kuntakokeiluissa ministeriöt ja kunnat sopivat yhdessä palveluja koskevat tavoitteet. Kokeilun tuloksia hyödynnetään kuntien tehtävien arviointityöryhmän työssä talousarvio talousarvio tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp ( ) Momentille myönnetään euroa. 1) kuntien lakisääteisten tehtävien perusteella säädettyjen velvoitteiden vähentämisen toimintaohjelman tueksi käynnistettävien paikallisten kuntakokeilujen valmisteluun, ohjaukseen, seurantaan ja arviointiin 2) paikallisiin kuntakokeiluihin osallistuville kunnille kohdennettaviin avustuksiin projektipäälliköiden palkkaamiseksi 3) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen paikallisten kuntakokeilujen ohjaus- ja hanketehtäviin. Nämä voidaan toteuttaa henkilötyövuositavoitteiden ulkopuolelta. Kohdassa 1 ja 2 tarkoitetut valtionavustukset voidaan myöntää yleisavustuksena. III lisätalousarvioesitys HE 221/2016 vp ( ) Momentin perusteluja muutetaan siten, että momentin määrärahaa saa käyttää enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen paikallisten kuntakokeilujen ohjaus- ja hanketehtäviin. S e l v i t y s o s a : Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa III lisätalousarvio 2016 talousarvio tilinpäätös tilinpäätös Eduskunnan kirjelmä EK 26/2016 vp ( ) Momentin perusteluja muutetaan siten, että momentin määrärahaa saa käyttää enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen paikallisten kuntakokeilujen ohjaus- ja hanketehtäviin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 16

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 028 453 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 121 792 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 8 558 543 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 8 542 914 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys Kuntien tukeminen

Talousarvioesitys Kuntien tukeminen 90. Kuntien tukeminen S e l v i t y s o s a : Kunnan peruspalvelujen valtionosuudella ja verotuloihin perustuvalla valtionosuuden tasauksella pyritään turvaamaan kuntien mahdollisuudet pitää yllä riittävät

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 8 441 261 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalousvaikutukset Reijo Vuorento 20.9.2018 Twitter:@Reijosergio Tiivistelmä 1/2 = osa hallituksen budjettipäätöstä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää- HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

HE 37/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 37/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS 2015

KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS 2015 14.11.2014, Kuntaliitto / SL KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS 2015 YHTEENVETO Taulukon tayttoohje: Valitse, sydta tai tarkista sinisten ken ttien tiedot Tiedot siirtyvat automaattisesti tyokirjan muista taulukoista

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Laskelmapäivitys 14.9.2018 Sanna Lehtonen, Suomen Kuntaliitto 18.9.2018, Kuntaliitto / Sanna Lehtonen KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO 18.9.2017 Kuntien valtionavut (mom. 28.90.30) Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ovat yhteensä 10,59 mrd. euroa v. 2018, ja ne lisääntyvät edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Talous- ja veroennustepäivät 25.4.-26.4.2013 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien valtionavut 2014:

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( )

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat 11.5.2017 FCG Talous- ja veroennustepäivät 10.-11.5.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma

Lisätiedot

HE 140/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 140/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu Päivitetty 19.6.2013 (seuraava päivitys 9/2013) Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien valtionavut 2014: 8,67 + 0,98 + 0,95

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Valtiovarainvaliokunta, kunta- ja terveysjaosto (KuTJ) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 26.9.2016 Yleistä Pääluokan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 324/2018 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 21.1.2014 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2012

Talousarvioesitys 2012 7.6. Kuntien valtionavut v. Kuntien valtionavut ovat pääosin laskennallisia ja yleiskatteisia. Laskennalliset valtionavut muuttuvat automaattisesti asukasluvun ja ikärakenteen sekä kustannustason muutoksen

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille merkitään nettotuloa 4 467 821 000 euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot,

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2014 676/2014 Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 9.11.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 valtionosuus osana kuntien valtionosuusjärjestelmää Kuntien valtionavut ovat 10,3 mrd.

Lisätiedot

Valtionosuudet Ennakolliset valtionosuuslaskelmat FCG Talous- ja veroennustepäivät Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö

Valtionosuudet Ennakolliset valtionosuuslaskelmat FCG Talous- ja veroennustepäivät Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat 11.5.2017 FCG Talous- ja veroennustepäivät 10.-11.5.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma

Lisätiedot

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Ennakolliset valtionosuuslaskelmat

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Ennakolliset valtionosuuslaskelmat Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat - Julkaistu 11.5.2017 - Päivitetty 15.6.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset

Lisätiedot

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 19.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE 2016 - uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja 18.11.2014 Kuntatalouden uusi

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja.

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja. 03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi

Lisätiedot

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen

Lisätiedot

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Valtionosuuspäätökset 2015 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (VM) VM/2633/02.02.06.00/2014, 31.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 29.4.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 29.4.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

Valtionosuudet

Valtionosuudet Valtionosuudet 13.6.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville kunnille haussa nyt! 10 milj. Harkinnanvaraista valtionosuuden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 741 056 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2018 talousarvioksi - Kuntatalous ja maakuntauudistuksen valmistelu 28.9.2017

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 Paasitorni Budjettineuvos Valtiovarainministeriö/budjettiosasto 1 8.9.2017 - Maakuntien rahoitus

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Laskelmapäivitys 14.9.2018 Sanna Lehtonen, Suomen Kuntaliitto Valtionosuusjärjestelmän kaksiosaisuus Kunnan valtionosuus koostuu kahdesta (2) osasta:

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 14.9.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Kuntaliiton arvio Ensimmäinen laskelmapäivitys 2.5.2018 Taloustorstai 3.5.2018 Sanna Lehtonen Valtionosuuslaskenta

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS TALOUDEN NÄKÖKULMASTA

OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS TALOUDEN NÄKÖKULMASTA Salon kaupungin lasten ja nuorten palvelut OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS TALOUDEN NÄKÖKULMASTA Heli Antikainen-Pauna 5.3.2018 Kuntatalous keskellä epätietoisuutta Kuntatalouden tila Talouden lyhyen aikavälin

Lisätiedot

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta

Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden

Lisätiedot

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa

Apila, Kangasala Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Apila, Kangasala 24.5.2016 Ajankohtaista omaishoidossa ja liitossa Lähellä ja tukena -seminaari Tiistai 24.5.2016 klo 13. 16.00 Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala Seminaarin ohjelma

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot