TEKIJÄNOIKEUSSOPIMUSTILANNE YLIOPISTOISSA 5/2006
|
|
- Aimo Siitonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEKIJÄNOIKEUSSOPIMUSTILANNE YLIOPISTOISSA 5/2006 AOR2-selvityksiä 1/2006 Osaraportin tiivistelmä julkaisusta: JULKAISEMAAN! SVY:n verkko-oppimateriaalien tuotannon ja hallinnan kehittämishankkeiston dokumentit vuosina Toim. Totti Tuhkanen Suomen virtuaaliyliopiston julkaisuja 17 ISBN ISSN X ESPOO 2010 Toim. Totti Tuhkanen Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö
2 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 1/16 1. SAATTEEKSI (tiivistelmä) Kysely lähetettiin jokaiseen yliopistoon kolmelle taholle: hallintojohtajalle, lakimiehelle (tai lakimiehen tehtäväalueesta vastaavalle taholle) sekä SVY-yhdyshenkilölle. Kysymyksenasettelua ohjasivat seuraavat esiselvityksiin pohjautuvat tilannetiedot ja alkuoletukset: 1. Verkkoaineistojen yhteiskäyttöön liittyy esteitä teknisellä, sopimuksellisella ja yliopistojen toimintakonventioihin liittyvällä tasolla. 2. Sopimusten teon ohjaus ja sopimusten toimeenpanon valvonta on vastuutettu yliopistoissa vaihtelevin tavoin. 3. Kaikesta teoskynnyksen ylittävästä verkkoaineistosta ei ole tehty tekijänoikeuksia ja aineistojen käyttöä koskevia sopimuksia. 4. Yliopistojen hallinnolla ei ole ajantasaista tietoa henkilöstön tuottamia verkkoaineistoja koskevista sopimuksista ja niihin liittyvistä vastuista. 5. Verkkoaineiston myöhempää käyttöä ohjaavia sopimuksia solmitaan yleensä tuotantohankkeita käynnistettäessä, ja sopimusehtoja ei juuri myöhemmin muuteta; sopimusten sisällön ja ylläpidon kysymykset ovat siis ensimmäinen kriittinen lenkki siinä ketjussa joka säätelee aineistojen myöhemmän yhteiskäytön edellytyksiä. Yliopistojen antamat vastaukset tukivat esiselvitystietojen luomaa tilannekuvaa. Tutkimuspohjaisen oppimateriaalin tuottaminen liittyy kiinteästi yliopistojen perustehtävään, ja materiaalituotannon kehittäminen edellyttäisi strategista suunnittelua. Tähän suunnitteluun tulisi liittyä osana sellaisten tekijän- ja käyttöoikeussopimusmallien luominen, joiden tuella työnantajan, työntekijän ja asiakkaan yhteinen etu oppimateriaalin laaja hyödynnettävyys sen elinkaaren eri vaiheissa voisi laajamittaisesti toteutua. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää yliopistoissa oppimateriaalituotantoon liittyvän sopimusneuvonnan ja sopimusten ylläpidon nykyistä selkeämpää vastuuttamista. Yliopistokohtaisesti olisi myös pohdittava, miten voidaan varmistaa sopimusdokumentaation varma löydettävyys ja ajantasaisuus. Kevään 2006 aikana kartoitetun tilannekuvan keskeiset ongelmat tiivistyvät kahteen aspektiin: 1. Useimmissa yliopistoissa ei ole saatavilla kattavaa tietoa työntekijöitä koskevista tekijänoikeussopimuksista. Näin ollen yliopistoilta puuttuu tieto myös sopimuksen alaisiin aineistoihin liittyvistä oikeuksista ja vastuista. Projektimuotoiset kehittämishankkeet ja yhteistyöverkostot suosivat joustavia ja keveitä hallinnon ratkaisuja. Tämä dynaaminen toimintatapa ei kuitenkaan saisi tuottaa harmaata taloutta, jossa oikeuksiin ja vastuisiin liittyvä dokumentaatio on hajallaan ja vaikeasti tavoitettavissa. Tietoverkkoon tuotettavien aineistojen sopimushallinnassa tulisi soveltaa samoja peruskäytäntöjä kuin muidenkin yliopistoa ja sen henkilöstöä koskevien sopimusten hallinnassa. Kaikki sopimukset tai vähintään viitetieto allekirjoitetuista sopimuksista tulisi saattaa yliopistossa yhteen tietojärjestelmään. Perinteisesti tällaisen tietojärjestelmän ylläpidosta yliopistossa vastaa kirjaamo.
3 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 2/16 2. Verkko-oppimateriaalin (ja videomateriaalin) käyttöä koskevat sopimukset tehdään ennen aineiston julkaisemista. Tällöin ei materiaalin elinkaaren pituutta ja aineiston kaikkia käyttöyhteyksiä vielä osata ennakoida. Kun aineistoa halutaan soveltaa ja käyttää uudelleen, on tieto sitä koskevista tekijän- ja käyttöoikeuksista lähtökohtana jatkotoimenpiteille. Sopimustiedon hallinta olisi liitettävä sisällön tuotannon ja ylläpidon koko prosessiin. Joustavimmin tämä olisi toteutettavissa sähköisen oikeuksienhallintajärjestelmän tuella. * * * Tilanneraportin pohjalta esitettävät toimintatapasuositukset luovat edellytyksiä sopimushallinnan laadun kehittämiselle ja sopimusten kohteena olevan verkkomateriaalin laajalle hyödyntämiselle yliopistojen opetuksessa ja tutkimuksessa. Monet sopimushallintaa kehittävät toimenpiteet liittyvät työprosessin good practice -toteutustapaan eivätkä edellytä uusia investointeja. Määräajassa kyselyyn vastasi 16 yliopistoa. Kyselyä käsiteltiin monipuolisesti yliopistojen eri organisaatiotasoilla. Koonnin tarkistuslukukierroksella siihen annettuja tietoja vielä täydennettiin. Raporttiin sisältyvät toimenpide- ja toimintatapasuositukset tuotettiin Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa kokoontuneessa Tekijänoikeussopimusten ja lisenssien hallinta yliopistoissa -työpajassa. Työpajatyötä ja valmistelutyötä fasilitoivat prof. Niklas Bruun, prof. Jukka Kemppinen, tekijänoikeuslakimies Tommi Saarikivi ja yliassistentti Jukka Tuomela. Toimittaja
4 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 3/16 2. VASTAUSTEN YHTEENVEDOT JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 1. Mitä ohjeita yliopistossanne on annettu tekijänoikeussopimusten solmimisesta verkkomateriaaleja tuotettaessa ja julkaistaessa? Miten sopimuksen piiriin saatettava aineisto on määritelty? Yleisiä, koko yliopistoa koskevia ohjeita tekijänoikeussopimusten solmimisesta ja sopimiskäytännön tavoitteista on tarjolla noin joka toisessa yliopistoissa. Pienissä yliopistoissa toteutetaan kiinteämpää ja keskitetympää sopimushallintaa kuin suurissa ja monialaisissa yliopistoissa. Yliopiston sisäisiä sopimuskäytäntöjä yhtenäistävällä ohjeistuksella saavutetaan monia etuja, vaikka ohjeistus olisi suppeakin. Yliopistoissa tulisi miettiä positiivisia kannustimia, joilla henkilöstö saataisiin perehtymään näihin ohjaaviin materiaaleihin. Ohjeiden ymmärrettävyyteen, käsitteiden selittämiseen sekä kriittisten kysymysten esiin nostamiseen olisi kiinnitettävä huomiota. Yliopistojen tulisi nykyistä selkeämmin perustella tekijänoikeussopimuksista koituvat hyödyt sopijaosapuolille sekä kuvata kriteerit niille aineistoille, jotka työnantajan ja työntekijän intressien mukaisesti kuuluvat kirjallisena ylläpidettävien sopimusten piiriin. TY: Tekijänoikeusasioita on käsitelty säännöllisesti yliopiston henkilöstökoulutuksissa omana teemanaan ja muiden teemojen ohessa (ks. kohta 2). Yliopistossa ei ole annettu verkkomateriaalien tuottamisesta erillisiä kirjallisia ohjeita.
5 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 4/16 2. Kenen vastuulla sopimusten teon neuvonta, ohjaaminen ja tiedottaminen yliopistossanne on? Kuvaa myös, miten tuen saatavuus on turvattu ja onko kyseessä jatkuva palvelu? Tyypillisesti vastuu sopimusneuvonnasta on hajautettu tai muodostunut monelle taholle yliopiston organisaatiossa. Jos neuvontaa tarjotaan usean toimintapisteen kautta, tulee varmistaa, että työnjako on eri osapuolten tiedossa, ja että vastuista, tavoitteista, menettelytavoista ja toiminnan jatkuvuudesta on yhteisesti sovittu. Sopimusneuvontavastuun muutokset ja karttuneen kokemustiedon niukkuus ovat todellisia ongelmia yliopistoissa. Lakimiehet eivät työnkuvallisesti ehdi riittävästi paneutumaan tekijänoikeushallinnan erityiskysymyksiin. Kokemukset yliopistojen yhteisesti organisoimista neuvontapalveluista ovat olleet hyviä: tästä mainittakoon esimerkkinä pääkaupunkiseudun kuuden yliopiston yhteisesti palkkaama tekijänoikeuslakimies, jonka tehtävänä on palvella paitsi yliopistojen hallintoa, myös opiskelijoita. Tämä palvelu on löydetty erittäin hyvin. Korkeakoulujen alueellinen yhteistyö on suositeltava ratkaisumalli sopimusneuvonnan laatua ja resursointia kehitettäessä. TY: Neuvontaa ei ole vastuutettu yhdelle taholle, vaan sitä ovat antaneet opetusteknologiayksikkö ja täydennyskoulutuskeskus (jotka antavat opetusteknologiaan liittyvää henkilöstökoulutusta) ja yliopiston virtuaaliyliopistoyhdyshenkilö. Usein neuvonnassa on viitattu Suomen virtuaaliyliopiston portaalissa oleviin tekijänoikeuksia käsitteleviin aineistoihin. Toisinaan neuvoja lienee kysytyn myös yliopiston tutkimuspalveluista, joka keskittyy kuitenkin tutkimussopimuksiin. Verkostojen vertaistuki ja -neuvonta on ollut tärkeä neuvonnan muoto. Yliopiston yksiköille on tarjolla maksutonta immateriaalioikeuksia käsittelevää koulutusta, jonka järjestävät yhteistyössä yliopiston henkilöstökoulutus, tutkimuspalvelut ja oikeustieteellinen tiedekunta. Koulutus voi tarpeen mukaan keskittyä verkko-opetuksen tekijänoikeuksiin. Koulutuksen sisällöistä ja järjestämisperiaatteista on kerrottu osoitteessa Räätälöity tekijänoikeuskoulutus.
6 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 5/16 3a. Yliopistossanne sopimukset tarkastaa: Yleinen käytäntö on, että yliopiston hallintojohtaja tai lakimies / tutkimusasiamies tarkastaa sopimukset ennen niiden vahvistamista. Monissa yliopistoissa on kuitenkin pidetty tarkoituksenmukaisena, että sopimisprosessin vastuut on hajautettu yliopiston eri yksiköihin. Mikäli sopimusneuvonnassa on puutteita, kasautuu sopimusten sisällön ja validiteetin valvonnan vastuu sopimusten tarkastajalle. Tällöin on keskitetyn tarkastusmenettelyn etuna asiantuntemuksen ja kumuloituvan kokemustiedon kasvu. Suurissa yliopistoissa voi keskitetty tarkastusmenettely edellyttää nykyistä geneerisempien sopimusmallien kehittämistä ja sopimusten valmisteluprosessin yhtenäistämistä (ja siihen liittyen mahdollista sähköistä sopimusten hallintaa) suurten sopimusvolyymien hallitsemiseksi. Tärkeää on, että sopimusdokumentaatio ylläpidetään yhteisessä tietojärjestelmässä. TY: Sopimuksia ei tarkisteta keskitetysti. 3b. Yliopistossanne sopimukset allekirjoittaa: Yleensä yliopistoa sitovat sopimukset allekirjoittaa rehtori. Sopimusasian laajuudesta ja luonteesta riippuen allekirjoitusoikeus voidaan delegoida myös laitostason toimijoille. Tieto vahvistetuista sopimuksista pitäisi olla löydettävissä yhdestä osoitteesta (kuten kirjaamosta) riippumatta siitä, mikä itse sopimusdokumentaation säilytysmenettely on. TY: Tästä ei ole keskitettyjä ohjeita. Käytännössä allekirjoittaja yliopiston osalta on paikallinen koulutuksen järjestäjä (esim. laitoksen tai verkoston edustaja).
7 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 6/16 4. Mitä tekijänoikeussopimusmalleja yksikössänne/tiedekunnassanne/yliopistossanne on sovellettu? 4.1 Opinnäytteet Opinnäytteitä koskevia sopimuskäytäntöjä ja -ohjeita on yliopistoilla käytössä vähän, vaikka opinnäytteiden sähköinen julkaiseminen on nopeasti yleistynyt. Tarve selvittää ja yhtenäistää eri yliopistojen ohjeita ja käytäntöjä opinnäytteisiin liittyvissä tekijänoikeuskysymyksissä on ilmeinen. Olisi hyödyllistä koota yliopistoissa muotoutuneiden sopimuskäytäntöjen vertailutietoa esim. kysymyksestä, milloin kirjallisen sopimuksen kynnys katsotaan ylittyväksi opinnäytetöiden yhteydessä. TY: OPM:n mallisopimuspohjat. 4.2 Verkkokurssit Opetusministeriön julkaisemia mallisopimuspohjia sovelletaan laajasti, mutta niiden toimivuuteen ja ajantasaisuuteen liittyy myös kritiikkiä. (kyselyyn annetut vastaukset eivät kuvanne kattavasti verkkokurssien sopimustilannetta yliopistoissa (vrt. tiedot taulukoissa 4.5 ja 4.6. Opetusministeriön mallisopimuspohjavaihtoehtoja sekä niiden käyttöön liittyvää ohjeistusta tulisi ajantasaistaa ja täydentää kommentoiduilla sovellusesimerkeillä. Yleistä tietoisuutta ja täsmällistä tietoa Creative Commons -lisenssimallin käytöstä tulisi lisätä (tätä suosittaa mm. Tietoyhteiskuntaneuvoston raportti hallitukselle 2006). SVY:n portaalin tekijänoikeusneuvontasivuille tuotetaan uuden tekijänoikeuslain pohjalta laaditut mallisopimukset (kieliversioineen) sekä linkkihakemisto yliopistojen neuvonta-aineistoista. Valtakunnallisessa Julkaisukanava-hankkeessa tuotetaan laajaan yhteiskäyttöön tarkoitetun oppimateriaalin mallisopimuspohjamallit. TY: OPM:n mallisopimuspohjat.
8 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 7/ Artikkelit Artikkeleista (vaikka niitä voi sisältyä verkkoaineistoihin laajastikin) ei näyttäisi olevan sopimuksia. Tätä kyselyn tulosta voi selittää osaltaan se, että artikkeli-käsite liitetään vahvasti sisältöihin, joilla on kotiorganisaation ulkopuolinen tilaaja ja kustantaja, jolloin sopimukset eivät ole työnantajan tiedossa. Yliopistoille tulisi luoda sopimuksellinen mahdollisuus julkaista henkilöstön työajalla tuotetuista artikkeleista yliopiston kotisivuilla rinnakkaisversio, vaikka artikkeleiden meritoiva julkaiseminen tapahtuisi kansainvälisissä tiedejulkaisusarjoissa. Tällä menettelyllä vältettäisiin asetelma, jossa virka-ajalla tuotettu materiaali joudutaan ostamaan/lisensioimaan kansainvälisiltä julkaisijoita takaisin FinELib-jakeluun tai kotiorganisaation käyttöön. TY: OPM:n mallisopimuspohjat. 4.4 Muut oppimateriaalit (Vrt. kohta 4.2 Verkkokurssit) TY: OPM:n mallisopimuspohjat.
9 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 8/16 5. Onko käytettävissänne seurantatietoa sopimusten piirissä olevan julkaistun verkkooppimateriaalin määrästä suhteessa aineistojen kokonaistuotantoon? Esitä oma arviosi kokonaistilanteesta. Suurimmaksi osaksi yliopistot eivät tiedä itseään ja työntekijöitään sitovista tekijänoikeussopimuksista. Täsmällistä tai suuntaa-antavaa seurantatietoa joltakin osa-alueelta on joka kolmannella yliopistolla. Sopimusten rekisteröinti ja säilyttäminen keskitetysti esim. kirjaamossa luo toimivat edellytykset sopimustilanteen seuraamiselle ja suunnitelmalliselle sopimuspolitiikalle sekä hyvien sopimuskäytäntöjen jakamiselle. Yliopistojen tulisi kiinnittää huomiota oikeuksien hallintaan ja varmistaa, että sopimustieto löytyy jostakin sähköisestä järjestelmästä. Tämä tarve koskee myös aineistojen hankintaa, akateemisia lisenssejä jne. TY: Seurantatietoa sopimusten piirissä olevasta aineistomäärästä ei ole. Arviota on erittäin vaikea esittää. Yliopiston koordinoimien valtakunnallisten verkostojen osalta tekijänoikeuskysymyksistä on sovittu varsin tarkkaan. Yksittäisten opettajien kurssien osalta aineiston tuotanto on laajaa, mutta tällöin opettajat vastaavat aineistostaan itse eivätkä tekijänoikeuskysymykset nouse voimakkaasti esille.
10 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 9/16 6. Minkä seikkojen määrittely ja turvaaminen on teillä käytössä olevissa sopimuksissa ensisijaista? (lähinnä työnantajan näkökulmasta). Yliopiston keskeisiä intressejä on turvata aineiston pitkä käyttöoikeus, selkeät ylläpidon edellytykset sekä aineistoon liittyvien vastuiden ja hyötyjen mielekäs suhde. Aineistojen tuottamisohjeissa olisi korostettava materiaalin potentiaalisten käyttötarpeiden/yhteyksien kuvailun välttämättömyyttä, jotta nämä tarpeet voidaan myös sopimuksellisesti turvata. Aineistojen ylläpidon kannalta olisi sopimusten kattavuutta ja yliopistojen keskushallinnon tietoa sopimustilanteesta hyödyllistä kehittää. On selkiytettävä vastuiden kuvausta kolmannen osapuolen oikeuksien osalta; henkilökuntaan kuuluvan sisällöntuottajan vastuu on potentiaalisesti suuri (hyvitykset, vahingonkorvaukset, oikeudenkäyntikulut). TY: Aineistojen pitkäaikainen käytettävyys pyritään turvaamaan, jotta verkko-opetuksen järjestäminen (ml. kustannukset) voi olla ennustettavaa Akateemisen henkilöstölle selvitetään heidän oikeutensa. Tämä on tosin nykyisessä tilanteessa hankalaa, sillä tulkinnanvaraisuudelle jää paljon tilaa. Luonnollisesti aineiston mahdollisen päivityksen yhteydessä on tultava esiin aineiston historia, jotta aineiston alkuperäisten tuottajien panos pysyy esillä.
11 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 10/16 7. Minkälaisia käyttötapauksia sopimuksille on syntynyt? Eli missä/minkä tyyppisissä asioissa on syntynyt tilanteita joissa on vedottu sopimukseen ja sen mukaiseen toimintatapaan? Sopimusehtoja tarkastellaan tyypillisesti silloin, kun sopimuksen alaista aineistoa halutaan hyödyntää uudessa toimintaympäristössä yleensä aineiston tuottaneen opettajan uuteen työtehtävään liittyen. Nämä käyttötapaukset tulisi ottaa ennakoivasti huomioon (vrt. kohta 6) jo sopimuksia laadittaessa. TY: Tästä ei ole keskitetysti tietoa. Erityisesti valtakunnalliset verkostot pystynevät kertomaan tästä yksityiskohtaisesti.
12 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 11/16 8. Mikä taho säilyttää sopimusasiakirjat? Useimmissa tapauksissa yliopiston kirjaamo. Keskitetty arkistointi on suositeltava menettelytapa. TY: Laitos, verkosto tms. Näitä ei kerätä keskitetysti toistaiseksi. Yliopiston kirjaamon käyttöön hankittu uusin versio Dynasty SQL digitaalisesta hallintajärjestelmästä, jonne jatkossa voidaan mahdollisesti siirtää tekijänoikeus- ja koulutussopimukset muiden sopimusten ohella. 9. Onko käytössänne digitaalinen sopimustenhallintajärjestelmä? Sähköinen sopimushallinta on yliopistoissa vielä harvinaista. Sen käyttöönotto liittyy usein hallinnon tietojärjestelmien kokonaisratkaisujen kehittämiseen. Sähköisen sopimushallinnan käyttöönotto tuottaa keskitetyn arkistoinnin, yhtenäisen sopimuspolitiikan ja ajantasaisen seurannan edut. TY: Ei verkko-opetuksen osalta. Kirjaamossa on Dynasty for SQL sopimusten hallintajärjestelmä.
13 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 12/ Onko yliopistossanne joku taho, joka huolehtii sopimusten noudattamisesta, päivittämisestä/uusimisesta? Sopimusten valvonta on yliopistoissa puutteellisesti hoidettu. Usein vastuu valvonnasta on sopimusosapuolista aineiston tuottajalla. Sopimusten kattava seurantavastuu tulee keskittää jollekin hallinnon taholle, koska aineiston tuottajan on yksityishenkilönä käytännössä vaikea valvoa sitä, että sopimustilan umpeuduttua ja mahdollisesti myös työnantajan vaihduttua ei sopimuksetonta aineistoa jää yliopistojen palvelimille. TY: Ei koulutussopimusten osalta.
14 Kysely tekijänoikeussopimustilanteen ja -käytäntöjen kartoittamiseksi yliopistoissa 13/ Millä toimenpiteillä sopimusten tuottamista ja ajantasaisena ylläpitämistä voitaisiin tehostaa? Sopimusten neuvontaan ja ylläpitoon liittyvä toiminta pitää nykyistä selkeämmin vastuuttaa. Sopimisprosessi tulisi vakioida, jolloin myös erilaisissa verkostoissa toimiminen tulisi sopimuksellisesti selkeämmäksi. Sähköinen sopimustenhallintapalvelu on tehokas toimintaprosessin yhtenäistäjä ja nopeuttaja. Tehokas ja laadukas sopimusprosessi syntyy kokonaisuuden hyvän hallinnan kautta. Sopimustenhallintaa tulee tarkastella koko yliopiston kattavana kysymyksenä, ei tiedekunta-, laitos- tai osastokohtaisena kysymyksenä. Tekijän- ja käyttöoikeussopimusten hallintaan voidaan tarjota yliopistojen yhteisiä tukipalveluja sen jälkeen kun yliopistot ovat sisäisesti yhtenäistäneet ja vakiinnuttaneet menettelytapojaan. TY: Nostamalla asia esiin. Jo tämä kysely toimii hyvänä mini-interventiona. Koulutussopimusten ml. opetuksen tekijänoikeudet hoitaminen/hoitamatta jättäminen on hajautunut yliopistossa useille tahoille.
15 14/ Mitkä ovat vaikeimpia sovittavia asioita? Rinnakkaisiin käyttöoikeuksiin, muunteluoikeuksiin, päivitysoikeuksiin ja tulojen jakamiseen liittyvät tavoitteet, käytännöt ja hyödyt tulisi kyetä selkeästi perustelemaan sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta. Toisaalta resurssien puuttuessa ei neuvotteluasetelmaakaan muodostu. Kirjallisen sopimisen piiriin kuuluvan aineiston kriteerit olisi yliopistokohtaisesti tai kansallisella tasolla määriteltävä. TY: Keskushallinnon tasolle nämä yksityiskohdat eivät kantaudu. Kouluttajilla ja verkostojen toimijoilla on yksityiskohtaista tietoa sovittavista asioista. Yliopiston kannalta haastavinta on kerätä organisaatiossa oleva tätä tematiikkaa koskeva tieto halukkaiden käyttöön. Nykytilanteessa näin ei vielä ole. Näiden toimenpidesuositusten lisäksi kokoontunut, yliopistojen TVT-asiantuntijoista ja yliopistojen lakimiehistä koostunut Tekijänoikeussopimusten ja lisenssien hallinta yliopistoissa -työpaja esittää seuraavan aloitteen: Tuotetaan yliopistojen yhteinen toimenpideohjelma tekijänoikeussopimustilanteen ja sopimusten hallinnan kehittämiseksi. Ohjelma olisi keskeisimpiin kehittämistavoitteisiin rajautuva, vuosille ajoittuva, ja sitovuudeltaan se olisi suositus. Ehdotetaan, että yliopistojen hallintojohtajat nimeävät keskuudestaan vetäjän sopimushallintaa kehittävän toimenpideohjelman valmistelulle. Ehdotetaan, että yliopistojen hallintojohtajat sopivat, mitkä tekijän- ja käyttöoikeussopimushallinnon asiat ja palvelut voisivat kuulua yliopistojen yhteisen valmistelutyön piiriin. Toimenpideohjelman sisällöllinen valmistelutyö tarjotaan toteutettavaksi SVY:n Asianomistajaryhmä 2:n organisoimana virkatyönä syyslukukaudella 2006.
16 JULKAISUKANAVAPALVELU 14/16 Dr.M-sopimustenhallintajärjestelmän palvelukuvaus Dr.Elma OY:n ohjelmistotuote Dr.M on tietokantapohjainen palvelinsovellus, joka on tarkoitettu sopimusten sähköiseen tuottamiseen, käsittelyyn ja hallintaan. Ohjelmisto on lisensioitu vuosiksi SVY:n Julkaisukanava-hankkeen testauskäyttöön, ja edelleen vuosiksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen vapaasti asennettavaksi tai SVY:n palvelimelta käytettäväksi ilman korvausta. Ohjelmistokoodi on SVY:n palveluyksikön hallussa. Dr.M.-sopimustenhallintaohjelmistoon sisältyy palvelimelle asennettava, www-selaimella käytettävä ohjelmisto sekä Windows-ympäristöön, MS Word-ohjelmaan asennettavan lisäke (AddIn). Lisäkkeen avulla tapahtuu sopimusmallien luominen, muokkaaminen ja tallentaminen järjestelmään. WWW-käyttöliittymän avulla suoritetaan sopimusten ja mallien ylläpitoon liittyvät toimenpiteet. Sopimustenhallintajärjestelmä mahdollistaa geneeristen sopimusmallien tallentamisen järjestelmään ja sopimusten laatimisen mallien pohjalta. Ohjelmiston avulla sopimuksesta tallennetaan tietovarastoon sopimusta kuvailevat metatiedot, loppukäyttäjän käyttöön tarkoitettu sopimusteksti sekä sopimuksen sisältö kuvattuna rakenteisessa, tietojärjestelmien ymmärtämässä muodossa XML-kieliin kuuluvalla ODRL-kielellä. Sopimustiedon tallentaminen rakenteisessa muodossa mahdollistaa sopimuksen käsittelyn automatisoimisen. Sopimuksesta tallennettavaan kuvaukseen voidaan liittää käsittelyä edellyttäviä tietoja (esim. hälytyksiä), joita järjestelmä osaa automaattisesti käsitellä. ODRLkielen avulla voidaan kuvata sopimuksen sisältö rakenneosina ja niiden välisinä suhteina. Tällöin voidaan ohjelmistojen ymmärtämällä tavalla kuvata vaikkapa mikä sopimuksessa kuvattu oikeus liittyy mihinkin sopijaosapuoleen. Tämä mahdollistaa mm. sopimusten rakenneosasten automaattisen käsittelyn sekä monipuoliset tiedonhakuominaisuudet. SVY:n Julkaisukanavahankkeessa (07-08) on toteutettu sopimustenhallintajärjestelmän ja julkaisuarkiston välinen integraatio. Se mahdollistaa osan sopimuksiin liittyvistä toiminnoista suorittamisen julkaisujärjestelmän kautta. Julkaisusopimuksen tekeminen on integroitu osaksi arkiston käyttöliittymän avulla tapahtuvaa aineiston julkaisuprosessia. Integrointi mahdollistaa myös joitakin sopimusten hallintaan liittyviä toimenpiteitä, kuten käsittelyn vaihetta kuvaavan tilan muuttamisen. Kuva: Sopimustenhallintajärjestelmä osana julkaisuarkistopalvelua. Järjestelmä voidaan asentaa ja integroida myös muihin toiminta- konteksteihin. Lisätietoja: Totti Tuhkanen Kehittämispäällikkö SVY:n palveluyksikkö GSM:
oppimateriaalit yhteiseen käyttk yttöön
Verkko-oppimateriaalit oppimateriaalit yhteiseen käyttk yttöön www.vy.fi/vomyke Totti Tuhkanen kehittämispäällikkö SVYPA TieVie Helsinki 26.10.2006 1 SVY-STRATEGIAN 2005-2010 TAVOITEALUEET AOR1: Joustavan
LisätiedotJYX skylän n yliopiston julkaisuarkisto
JYX Jyväskyl skylän n yliopiston julkaisuarkisto Pekka Olsbo, julkaisukoordinaattori Risto Heikkinen, pääsuunnittelija Pertti Pitkänen, projektisuunnittelija Jyväskylän yliopiston kirjasto Kysymyksiä Kuinka
LisätiedotSVY. Opetushankkeen arviointipisteet. Totti Tuhkanen. TieVie-kouluttajakoulutus Turku
Opetushankkeen arviointipisteet Totti Tuhkanen TieVie-kouluttajakoulutus Turku 6.3.2003 VERKOSTOTOIMINNAN KEHITTÄMINEN YLIOPISTOISSA SVY Lähtökohta Valtakunnallinen toiminta on yhteistoimintaa. Suomen
LisätiedotSuomen virtuaaliyliopiston vakinaistettu toiminta yliopistojen. palveluksessa. Julian Lindberg TieVie -asiantuntijakoulutus
Suomen virtuaaliyliopiston vakinaistettu toiminta yliopistojen palveluksessa Julian Lindberg TieVie -asiantuntijakoulutus 27.04.2007 Sisältö: Hieman historian havinaa Missä ollaan tällä hetkellä? Mitä
LisätiedotTheseus ja rajatun käytön aineistot
Theseus ja rajatun käytön aineistot Theseus-seminaari, 26.4.2016 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Lähtökohta : mistä on kyse? Julkaisuarkistossa ensisijaisesti vapaasti saatavilla olevia aineistoja Miten
LisätiedotJulkaisukanava-hankkeen DSpacen shibbolointi
Julkaisukanava-hankkeen DSpacen shibbolointi 15.1.2008 Lauri Pohjanen lauri.pohjanen@tut.fi PL 553 33101 Tampere, Finland Puh. (03) 3115 11 Fax (03) 3115 3549 1 Tavoitteet ja taustaa Julkaisukanavahankkeen
LisätiedotNäkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen
Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä
LisätiedotKansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,
LisätiedotVerkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin
Verkko-oppimateriaalin oppimateriaalin laatu näkyviin www.vy.fi/vomyke Kristiina Karjalainen ja Annikka Nurkka Lappeenrannan teknillinen yliopisto etunimi.sukunimi@lut.fi VOPLAn sadonkorjuujuhla 24.10.2007
LisätiedotSuomen virtuaaliyliopisto ja sen palvelut. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö
Suomen virtuaaliyliopisto ja sen palvelut Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 28.4.2006 Sisältö Mikä SVY on? Mitä SVY tekee? Mitä hyötyä SVY:stä on minulle? Mistä SVY:n löytää? Mikä
LisätiedotSVY:n palvelut yliopistojen laadunedistämistyössä onko niitä?
SVY:n palvelut yliopistojen laadunedistämistyössä onko niitä? Totti Tuhkanen Kehittämispäällikkö Suomen virtuaaliyliopiston Palveluyksikkö TieVie 17.3.2005 Turku SVY:n keskeiset laatupalvelut ja -hankkeet/kumppanuudet:
LisätiedotVerkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki Annikka Nurkka, LTY
Verkko-opetuksen laadusta TieVie-koulutus, Helsinki 29.10.2004 Annikka Nurkka, LTY Helsingin yliopisto Kuopion yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Alustuksen sisältö Miksi verkko-opetuksen laadunhallinta
LisätiedotTietohallinto Projektipäällikkö Matti Sairanen. Fujitsu Myyntijohtaja Markku Örn
Tietohallinto Projektipäällikkö Matti Sairanen Fujitsu Myyntijohtaja Markku Örn Sähköinen asiakirjahallinta Sähköinen työpöytä Dokumenttienhallinta (kuvatut käsittelyprosessit) Asiahallinta Sähköinen arkisto
LisätiedotHELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSDATAN TUTKIJAPALVELUT. Mari Elisa Kuusniemi, Tutkimuksen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingin Yliopisto
HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSDATAN TUTKIJAPALVELUT Mari Elisa Kuusniemi, Tutkimuksen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingin Yliopisto Datanhallinnan tukipalvelut Datapolitiikka Vastuunjako
LisätiedotOpen access julkaiseminen Helsingin yliopistossa
Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Marjut Salokannel Helsingin yliopisto 10.10.2008 Tutkimustulosten avoin saatavuus Tutkimuksen vaikuttavuus ja näkyvyys tehostuu; Mahdollistaa jatkotutkimuksen;
LisätiedotJHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa
JHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa Anne Kauhanen-Simanainen ja Marjut Salokannel Esittely julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnalle (JUHTA) 11.12.2014 Valtioneuvoston periaatepäätös (3.3.2011)
LisätiedotTampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki
Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015 Tampereen kaupunki 28.3.2013 TAMPERE Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 1 PAIKKATIETO JA PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURI KÄSITTEENÄ Paikkatiedolla tarkoitetaan
LisätiedotVerkko-opetuksen laadunhallinta ja - laatupalvelu -hanke
Verkko-opetuksen laadunhallinta ja - laatupalvelu -hanke 2004-2007 Helsingin yliopisto Kuopion yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto VirtuaaliAMK-seminaari 11.11. 2004 Ulla Ritvanen, Kuopion yliopisto
LisätiedotAvoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa
Avoimen lähdekoodin ohjelmistot julkisessa hallinnossa Ohjelmistotuotteen hallinta ja hallinnointi 22.4.2015 Mikael Vakkari, neuvotteleva virkamies. VM Strategisten linjausten perusteemat Avoimuus Hallinto,
LisätiedotHelsingin kaupungin sopimushallinta
Helsingin kaupungin sopimushallinta Seminaari sähköisistä hankinnoista 11.11.2014 Helsingin kaupunki Kaupunginkanslian oikeuspalvelut 11.11.2014 Sisällysluettelo 1. Taustaa 2. Tavoitteet I-II 3. Saavutettavat
LisätiedotTekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle
Lisätiedot2.1 Yhteispalveluna tarjottavat avustavat asiakaspalvelutehtävät
1 LOMAKE: YHTEISPALVELUSOPIMUS 9.2.2007; LUONNOS 1. Sopimusosapuolet 1.1. Toimeksisaaja(t) 1.2. Toimeksiantajat 1 2 3 4 5 6 2. Yhteispalveluntehtävät 2.1 Yhteispalveluna tarjottavat avustavat asiakaspalvelutehtävät
LisätiedotOodi-päivät
Oodi-päivät 17.-18.4.2007 Selvitys opintosektorin rekisteröintikäytännöistä toimenpiteitä ehdotettuihin kehittämiskohteisiin Opiskelijarekisteri, Sari Zitting Järjestetään vuosittain Helsingin yliopiston
LisätiedotTietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus
Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö 2.10.2018, Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tiedon käyttö asiakaslähtöisen toiminnan perustana Lait, Linjaukset Toimintatavat Tiedonhallinta Palvelussa
LisätiedotIPR ja DRM. Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto
IPR ja DRM Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto Määritelmät IPR Intellectual Property Rights eli oikeudet henkiseen pääomaan Jaetaan pääosin teollisiin oikeuksiin - keksinnöt (patentit),
LisätiedotKansallisarkiston päätökset opinnäytteiden pysyvästä säilyttämisestä
Kansallisarkiston päätökset opinnäytteiden pysyvästä säilyttämisestä Kirjastoverkkopäivät 24.10.2017 Opinnäytteiden arkistointi - työpaja Vesa-Matti Ovaska (vesa-matti.ovaska@arkisto.fi) Opinnäytteiden
LisätiedotVerkkokurssin suunnitteluprosessi
Verkkokurssin suunnitteluprosessi Koulutusteknologian perusopinnot, Designing e-learning Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö(let) http://let.oulu.fi Verkkokurssin
LisätiedotKoulutuspäällikkö Taina Eriksson, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu lito.fi
Koulutuspäällikkö Taina Eriksson, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu 13.10.2017 LITO-hanke OKM:n erityisavustus vuosille 2017-2019 Hankkeessa mukana 10 yliopistoa, joista 9 toteuttaa opetusta pilottilukuvuonna.
LisätiedotAsianhallinnan kehittäminen Hallituksen seminaari
Asianhallinnan kehittäminen Hallituksen seminaari 28.2.-1.3.2017 28.2.2017 1 Asianhallinta Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin sisältyvien asioiden ja niihin liittyvien asiakirjojen
LisätiedotKorkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012
Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,
LisätiedotPALAUTE- JA SEURANTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN
PALAUTE- JA SEURANTAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN Arvioinnin ja kehittämisen yhteensovittamisen ohjausryhmän kokous 18.9.2009 Opetushallitus Erja Kotimäki Oulun seudun ammattiopisto
LisätiedotMissä virtuaaliyliopisto menee? - Katsaus tilanteeseen Sami Hautakangas Sami Hautakangas, Tampereen yliopisto
Missä virtuaaliyliopisto menee? - Katsaus tilanteeseen Sami Hautakangas 16.6.2004 Valtakunnassa tapahtuu Suomen virtuaaliyliopisto sateenkaaren alla SVY:n strategia uudistumassa, kysely eilen yliopistojen
LisätiedotOPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ
OPEN ACCESS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO AVOIN TIETEENTEKIJÄ OPEN ACCESS eli tieteen avoin saatavuus on tiedemaailman ajankohtainen tavoite. Tutkimus halutaan saada näkyville ja hyödyksi niin laajasti kuin mahdollista.
LisätiedotAVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto
AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus 1.11.11 Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto TIETEELLINEN TIETO tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus ja edistyvyys tieto syntyy tutkimuksen
LisätiedotSopimushallintaa Alfrescolla. Jarmo Sorvari IT-järjestelmäpäällikkö TAMK
Sopimushallintaa Alfrescolla Jarmo Sorvari IT-järjestelmäpäällikkö TAMK TAMK ja PIRAMK yhteen Tilaisuus uudistaa perusinfraa ja arkkitehtuuria Yksi RAKETTI KA-piloteista Uuden IT-infran suunnittelu aiempi
LisätiedotFuturaPlan. Järjestelmävaatimukset
FuturaPlan Järjestelmävaatimukset 25.1.2017 2.2 Hermiankatu 8 D tel. +358 3 359 9600 VAT FI05997751 33720 Tampere fax. +358 3 359 9660 www.dbmanager.fi i Versiot Versio Päivämäärä Tekijä Kommentit 1.0
LisätiedotMetsänhoidon suositusten digitaalinen transformaatiokirjasta sähköiseen palveluun. Kati Kontinen, Tapio Oy
Metsänhoidon suositusten digitaalinen transformaatiokirjasta sähköiseen palveluun Kati Kontinen, Tapio Oy Metsänhoidon suositukset Metsänhoidon suositukset ovat osa kansallisen metsästrategian toteutusta.
LisätiedotTiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö
Tiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset 14.9.2018 Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö Tiedonhallintalaki muutos pääpiirteittäin Tiedonhallintalaki (HE-luonnos) Tiedonhallinnan järjestäminen Vastuut,
LisätiedotAsiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet
Asiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet Tampereen yliopisto, työelämäpäivä 24.4.2012 Kehittämispäällikkö Armi Helenius, Kansallisarkisto Alan keskeiset työtehtävät Arkistotoimea ja
LisätiedotOpetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet osana SADe ohjelman Oppijan verkkopalvelukokonaisuutta
Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet osana SADe ohjelman Oppijan verkkopalvelukokonaisuutta Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteiden kehittäminen - rakenteistaminen ja sähköistäminen 14.2.2011
LisätiedotTvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta
Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke
LisätiedotMuistitko soittaa asiakkaallesi?
webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.
LisätiedotJulkaisuarkistosta toimintaketjujen tukijaksi
Julkaisuarkistosta toimintaketjujen tukijaksi Kirjastoverkkopäivät 25.10.2012 Tavoite Vuoden 2013 alusta lähtien Kaikki ylemmän opintovaiheen opinnäytetyöt käsitellään sähköisinä Avoin saatavuus inti Hyväksyntä
LisätiedotOPINNÄYTETYÖ TOIMINTAOHJE 1 (7) opinnäytetyöryhmä. Hyväksyjä. Pertti Puusaari. Rehtori lähtien. Voimassa
1 (7) OPINNÄYTETYÖ Laatija Ylläpitäjä opinnäytetyöryhmä vararehtori Hyväksyjä Pertti Puusaari Rehtori Voimassa 1.9.2016 lähtien Organisaatio Toiminta HAMK x Koulutus x HAMI TKI-toiminta Yhteiset palvelut
LisätiedotYhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin?
Yhteentoimivuusalusta: Miten saadaan ihmiset ja koneet ymmärtämään toisiaan paremmin? Avoin verkkoalusta ihmisen ja koneen ymmärtämien tietomääritysten tekemiseen Riitta Alkula 20.3.2019 Esityksen sisältö
LisätiedotSähköiset palvelut - Isäntä ja renki
Sähköiset palvelut - Isäntä ja renki Projektikoordinaattori Minna Vänskä, Helsingin yliopisto Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät To 1.10.2009 6.10.2009 1 Sähköisiä palveluja asiakkaille Opintojen haku
LisätiedotVALDA-tietojärjestelmän j versio 1
VALDA-tietojärjestelmän j versio 1 Mitä palveluita tarjotaan VALDA-tietojärjestelmän ensimmäisestä versiosta? Mitä hyötyä saat tästä organisaatiollesi? IBM, Helsinki 14.5.2009 Hankepäällikkö Toini Salmenkivi
LisätiedotLuonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Turun kaupunki Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
LisätiedotOpettajan työtä tukevia verkkopalveluja
Opettajan työtä tukevia verkkopalveluja 24.09.2004 Opettajan työtä ohjaavan palvelukokonaisuuden rakentaminen Tukea monimuoto- ja verkko-opetukseen: http://www.virtuaaliyliopisto.fi/?alasivu=kurssituotto
LisätiedotPAS-tilanne ja julkaistujen opinnäytteiden pitkäaikaissäilytykseen liittyvä prosessi ja edellytykset
PAS-tilanne ja julkaistujen opinnäytteiden pitkäaikaissäilytykseen liittyvä prosessi ja edellytykset Kirjastoverkkopäivät 24.10.2017 Opinnäytteiden arkistointi työpaja Lassi Lager (lassi.lager@helsinki.fi)
LisätiedotSuomi.fi-palveluväylä
Suomi.fi-palveluväylä 18.11.2016 Versio: 3.0, JPVO122 Esityksen sisältö 1. Suomi.fi-palvelukokonaisuus 2. Palvelulupauksemme 3. Mitä palvelu tarjoaa? 4. Palveluväylän kokonaisuus 5. Vyöhykkeet ja väyläratkaisut
LisätiedotJulkisen hallinnon yhteinen kokonaisarkkitehtuuri
Julkisen hallinnon yhteinen kokonaisarkkitehtuuri Yhteisten palvelujen kartta Määrittely 0.91 Päiväys 6.5.2017 Tiivistelmä 6.5.2017 2 (8) Yhteentoimivuutta syntyy myös erityisesti yhteisiä palveluja kehittämällä
LisätiedotVerkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen
Verkkokurssin laadun arviointi ja mittaaminen Mittaamiseen liittyvien termien määrittelyä: - Mittaväline = mittauslaite - Tunnusluku = osoitin/ilmaisin = mittarin tulos = indikaattori Mihin laadun arviointi
LisätiedotLiikeidea. Etunimi Sukunimi
Liikeidea Funidata Oy on perustettu maaliskuussa 2016 Tampereen yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisen Opintohallinnon tietojärjestelmän modernisointi OTM-hankkeen
LisätiedotT.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen
T.E.H.D.A.S. Arkisto Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista Juha Mehtäläinen Miksi arkistoida? Koska arkistoitavaa materiaalia on Performanssitaidetta halutaan kuvata - uutta aineistoa syntyy koko
LisätiedotUusi rakennusluokitus 2018 väestötietojärjestelmässä. Maistraatin tietoisku Palvelupäällikkö Tommi Niemi Väestörekisterikeskus
Uusi rakennusluokitus 2018 väestötietojärjestelmässä Maistraatin tietoisku 20.8.2019 Palvelupäällikkö Tommi Niemi Väestörekisterikeskus Käsiteltävät asiat Uusi rakennusluokitus Uusi luokitus julkaistu
LisätiedotIPR ja DRM. Määritelmät
IPR ja DRM Eetu Luoma Dr.Elma projekti TKTL, Jyväskylän yliopisto Määritelmät IPR Intellectual Property Rights eli immateriaalioikeudet Jaetaan pääosin teollisiin oikeuksiin - keksinnöt (patentit), tavaramerkit,
LisätiedotKansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet
Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen
LisätiedotLähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa
LähiSopu Sopiminen ja sopimukset lähiruokaverkostoissa Lähiruokaohjelman seminaari Helsinki 11.6.2013 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tuotantotalouden tiedekunta Arvoverkostojen johtaminen TkT Petri
LisätiedotOrganisatorinen muutos
Organisatorinen muutos 22.11.2001 TieVie-kouluttajakoulutus Helsingin yliopisto Projektipäällikkö Janne Sariola Teemat Lähtökohtia Miksi strategia? Mitä? Sisällöt Miten? Toimenpiteet Miksi? Strategisen
LisätiedotUUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT. Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet
UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet 11.4.2008 Ari Rouvari SISÄLLYS Taustaa Digitaalisen kirjaston määritelmä 2007 Tietohallintostrategia 2007-2008 Tavoitteet Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet
LisätiedotOIKEUKSISTA JA VELVOLLISUUKSISTA. Erikoissuunnittelija Totti Tuhkanen Ohjauksen ja koulutuksen tukipalvelut 20.3.2015
OIKEUKSISTA JA VELVOLLISUUKSISTA Erikoissuunnittelija Totti Tuhkanen Ohjauksen ja koulutuksen tukipalvelut 20.3.2015 ECHO360-JULKAISUKANAVAN PALVELUTEHTÄVÄ Turun yliopiston Echo360-videokanavan kautta
LisätiedotKansallinen digitaalinen kirjasto
Kansallinen digitaalinen kirjasto - käyttörajoitusten t huomioiminen i i Kansallisen digitaalisen it kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset, taloudelliset
LisätiedotJHS129 Julkisten verkkopalvelujen suunnittelu ja kehittäminen. JHS-jaosto
JHS129 Julkisten verkkopalvelujen suunnittelu ja kehittäminen JHS-jaosto 23.05.2014 Sisältö Käsitteet ja tavoitteet Työskentelyprosessi Suositusluonnoksen esittely 2 Käsitteet ja tavoitteet 3 Verkkopalvelu
LisätiedotFairdata PAS-palvelu
Fairdata PAS-palvelu Avoimen tieteen kevätpäivät 2019 Kimmo Koivunen CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Tutkimusdatan elinkaaren hallinta Kun omistajat
LisätiedotTIETOTURVAPOLITIIKKA
TIETOTURVAPOLITIIKKA Lapin ammattikorkeakoulun rehtori on hyväksynyt tietoturvapolitiikan 18.3.2014. Voimassa toistaiseksi. 2 Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Tietoturvallisuuden kolme ulottuvuutta...
LisätiedotTampereen yliopisto TTY-säätiö sr Tampereen ammattikorkeakoulu Oy. Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) D/968/240.20/2017 Liite
Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS Hankinnan kohteen kuvaus 2 (5) Sisältö 1. Tampere3-hanke... 3 2. ERI OSAPUOLTEN JA HANKKEEN ROOLIT... 3 3. HANKINNAN KOHDE... 3 3.1. Hankinnan tausta
LisätiedotSosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa
Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen
LisätiedotTietotekniikan Sovellusprojektit
Tietotekniikan Sovellusprojektit Jukka-Pekka Santanen Tietotekniikan laitos 16.2.2010 Tavoitteena taitoja ja kokemusta projektimuotoisesta työtavasta ja ryhmätyöstä, projektin hallinnasta ja johtamisesta,
Lisätiedot1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.
LiiteSopimusliite JAR1825129 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 29.11.201822.10.2018 1 (5) JARDno-2017-1652 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Sopimusta työterveyshuollon
Lisätiedotja Jyväskylän yliopisto
Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Rinnakkaisjulkaiseminen ja Jyväskylän yliopisto Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisuyksikkö pekka.olsbo@jyu.fi p. 050-5818355
LisätiedotKANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI. V3.0 Tiivistelmä
KANSALLISEN DIGITAALISEN KIRJASTON KOKONAISARKKITEHTUURI V3.0 Tiivistelmä Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK) on Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toimialatasoinen sisältö- ja palvelukokonaisuus.
LisätiedotAmmatillisen opettajan OSAAMISMERKIT
Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT OSAAMISMERKIT Digitaalinen osaamismerkki (open badge) on saavutetun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen väline. Digitaalinen merkki ei itsessään luo lisäarvoa,
LisätiedotTehokasta palkanlaskentaa
Mepco Palkat Tehokasta palkanlaskentaa Mepco Palkat on moderni ja tehokas palkanlaskentajärjestelmä, joka vastaa erilaisten organisaatioiden tarpeisiin koosta, toimialasta ja työehtosopimuksista riippumatta.
LisätiedotHandi-palvelut ja palvelukanavat
Handi-palvelut ja palvelukanavat 2.5.2018 Handi-palvelut Hankintojen Annamme teknistä tukea Handi-palvelun ja n järjestelmien yhteen toimivuuteen. Varmistamme Handi- ja Hanki-palvelujen teknisen yhteen
LisätiedotVerkko-opettaminen, vuosien kokemuksia monen ammattikorkeakoulun Tietieyhteistyön
Verkko-opettaminen, vuosien kokemuksia monen ammattikorkeakoulun Tietieyhteistyön verkkokursseilta Eija Kalliala sähköposti: eija.kalliala@helia.fi kotisivu: http://myy.helia.fi/~kalei Tietie-yhteistyö
LisätiedotJulkaisutiedonkeruu laadun työkaluna. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua
Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua Julkaisutiedonkeruu ja sen ohjeistus Osa rahoitusmallia Yleinen standardi julkaisujen luokitukselle
LisätiedotYliopisto-opettaja verkossa taidot puntarissa
Yliopisto-opettaja verkossa taidot puntarissa SVY:n opettajien palvelukokonaisuutta varten syksyllä 2002 tehdyn tutkimus- ja selvitysprojektin tuloksia ITK 03 Areena 10.4.2003 klo 12.30 Anne Nevgi & Annukka
LisätiedotTeemat. Osaamisen kohottaminen
Teemat Strategian toimeenpano 23.11.2001 Toimeenpano: Mitkä toiminta-alueet valitaan? Vaihtoehtoisia toimintoja kuinka tvt-opetuskäytön kehittäminen organisoituu? kehittämistyöhön Keskustelua JANNE SARIOLA
LisätiedotSuomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli. Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005
Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli Hannu Peltola Suomen virtuaaliyliopiston palveluyksikkö 9.11.2005 Sisältö Suomen virtuaaliyliopisto pähkinänkuoressa Suomen virtuaaliyliopiston yhteistyömalli
LisätiedotTieto- ja viestintätekniikka. Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille)
Kuvaukset 1 (5) Tieto- ja viestintätekniikka Internetistä toimiva työväline 1,5 osp (YV10TV2) (HUOM! Ei datanomeille) Tavoitteet omaksuu verkko-oppimisympäristön ja sähköpostin keskeiset toiminnot tutustuu
LisätiedotSOPIMUS JULKAISEMISESTA TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS-SARJASSA
SOPIMUS JULKAISEMISESTA TURUN YLIOPISTON JULKAISUJA ANNALES UNIVERSITATIS TURKUENSIS-SARJASSA 1. Sopijapuolet Teoksen tekijä: Jäljempänä tekijä Arvo tai ammatti: Osoite: Julkaisija: Turun yliopisto (jäljempänä
LisätiedotRahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010
Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee
LisätiedotHankinnat. Hyvän tiedon hallitsijat Carita Wuorsalo
Hankinnat Hyvän tiedon hallitsijat 13.1.2016 Carita Wuorsalo Kirkkohallituksen hankintatiimi tukee hankinnoissa Toimii asiantuntijana kaikissa kirkon keskusrahaston hankinnoissa, jotta varmistutaan siitä,
LisätiedotHenkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä
LisätiedotJulkisen hallinnon yhteinen kokonaisarkkitehtuuri
Julkisen hallinnon yhteinen kokonaisarkkitehtuuri Yhteisten palvelujen kartta Määrittely 0.9 Päiväys 15.3.2017 Tiivistelmä 15.3.2017 2 (7) Yhteentoimivuutta syntyy myös erityisesti yhteisiä palveluja kehittämällä
LisätiedotYrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö
Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen
LisätiedotKansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0
Kansallinen digitaalinen kirjasto Kokonaisarkkitehtuuri v3.0 KDK: Kansallinen digitaalinen kirjasto Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen tavoitteena on edistää digitaalisten kulttuuriperintö- ja
LisätiedotVERKKOKIRJASTO theseus
VERKKOKIRJASTO theseus ammattikorkeakoulujen Open Access toteutuksena a Sjölund ija a.sjolund@seamk.fi 02230 theseus verkkokirjasto Kaikille ammattikorkeakouluille yhteinen opinnäyte- j julkaisutietokanta.
LisätiedotAvointen oppimateriaalien käytön edistäminen
Avointen oppimateriaalien käytön edistäminen 8.11.2018 CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Avointen oppimateriaalien edistäminen - hanke Opetus- ja
LisätiedotMistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
LisätiedotSelvitys opintosektorin rekisteröintikäytännöistä
Selvitys opintosektorin rekisteröintikäytännöistä Helsingin yliopiston Oodi-päivät 17.-18.4.2007 Marja Kruut Kehittämisosasto Opiskelijaneuvonta- ja opintotukipalvelut 1. Selvityksen tausta Opintosektorin
LisätiedotMetatiedot lainsäädäntötiedon hallinnassa
Metatiedot lainsäädäntötiedon hallinnassa Antti Lehtinen antleht@cc.jyu.fi Reija Nurmeksela rekorhon@cc.jyu.fi Esityksen tavoite Esitellä RASKE2-projektin loppuraportti Esittää pohdintoja tulevaisuuden
LisätiedotKenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014 Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppimateriaalit muutoksessa Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet
LisätiedotPAS-palveluiden ja sidonnaisten palveluiden käyttötarkoitukset
PAS-palveluiden ja sidonnaisten palveluiden käyttötarkoitukset 18.12.2018 Juha Haataja OKM edistää hyvää tiedon hallintaa korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa Tavoitteena on edellytysten luominen tutkimuksen
LisätiedotOhjeistus opiskelijalle opinnäytetyön tallentamiseksi Theseus-verkkokirjastoon.
Kirjasto- ja tietopalvelut Theseus opas Ohjeistus opiskelijalle opinnäytetyön tallentamiseksi Theseus-verkkokirjastoon. Pikaohje: 2 1. Aloita tallennus kun työsi on valmis ja ohjaava opettajasi on hyväksynyt
LisätiedotProsessien mallinnus IT-tiedekunnassa
Prosessien mallinnus IT-tiedekunnassa Pro.Laatu.Pro Tommi Kärkkäinen Olli Hokkanen Miika Nurminen Tiina Penttinen Pekka Rinne Informaatioteknologian tiedekunta 23.8.2006 JY:n laatutyön taustaa Lähtökohtana
LisätiedotSosiaali ja terveydenhuolto uuden kunnan tehtävänä. Nastola
Sosiaali ja terveydenhuolto uuden kunnan tehtävänä Nastola 080210 Millaisia näkemyksiä on esitetty Uudistusta tulisi jatkaa, tehdyn järjestelyn jälkeenkin on päällekkäistä toimintaa, työnjaossa on korjattavaa,
LisätiedotARVO - verkkomateriaalien arviointiin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 2/8: Informaation luotettavuus
LisätiedotINSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT
INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT Suunnitelma Otsikko Päivämäärä 2010-11-10 Aihe/alue Julkaisija Tyyppi Kuvailu Tekijät Muoto Julkisuus Oikeudet Tunniste Kieli Viitteet
Lisätiedot