Oulun yliopiston ylioppilaskunnan lausunto rakenteellisen kehittämisen työryhmäraportteihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun yliopiston ylioppilaskunnan lausunto rakenteellisen kehittämisen työryhmäraportteihin"

Transkriptio

1 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan lausunto rakenteellisen kehittämisen työryhmäraportteihin

2 Tiivistelmä Ylioppilaskunta kannattaa tiedekuntaneuvostojen muuttamista tiedekuntahallituksiksi. kannattaa strategisen päätöksentekovallan keskittämistä tiedekuntahallituksille. huomauttaa, että strategista päätöksentekovaltaa ei saa delegoida pois tiedekuntahallitukselta. pitää ulkopuolisten jäsenten ottoa tiedekuntahallitukseen hyvänä avauksena huomauttaa, että tiedekuntahallitusten palkkioita tulee tarkastella tehtävän vaatimustason mukaiseksi. pitää välttämättömänä, että tiedekuntahallituksen sisäisten ryhmien voimasuhteet ovat 1:1:1. toteaa, että sisäisten ryhmien edustuksellisuuden parantamiseen on muitakin keinoja kuin varsinaisten jäsenten määrän kasvattaminen. kannattaa tiedekuntien johtoryhmien virallistamista. kiittää esitystä koulutustoimikuntien opiskelijajäsenten nimeämisvastuusta. toteaa, että tiedekuntien hallintorakenne saa olla enintään kaksiportainen (tiedekuntataso ja yksikkötaso). pitää opintopalveluiden keskittämistä riskialttiina ja vaatii, että opintopalveluiden uudelleenjärjestelyssä laaditaan perusteellinen selvitys mahdollisista haittavaikutuksista yhteistyössä tiedekuntien kanssa. pitää välttämättömänä, että tiedekuntien viestintää uusissa rakenteissa on kehitettävä. vaatii yliopiston viestintästrategian uusimista. vaatii, että opetushenkilökunnan rekrytointityöryhmissä tulee olla opiskelijaedustus. vaatii, että opetusnäytteet annetaan hallintoelimelle, joissa opiskelijoilla on äänioikeus. vaatii koulutusohjelmatoimikuntien tehtävien vahvistamista. pitää välttämättömänä, että koulutustoimikuntien opiskelijajäsenten valintaprosessi tulee olla joko yliopiston tai ylioppilaskunnan vastuulla. toteaa, ettei Harjoittelukoulussa harjoittelua suorittavilla opiskelijoilla ole riittävää edustusta yksikön päättävässä elimessä. muistuttaa, että Kieli- ja viestintäpalveluiden ja Avoimen yliopiston rahoitusmallin täytyy turvata kaikille opiskelijoille tasa-arvoinen ja kattava mahdollisuus kieliopintoihin ja avoimiin opintoihin tiedekunnasta riippumatta. Rahoitus voi olla ainakin osittain tulosperustaista. pitää olennaisena, että strategiarahoituksen kohdentamiseen ja seurantaan on selkeät käytännöt ja että strategiarahoitus tulee kohdistaa kehitysprojekteihin.

3 Johdanto Ylioppilaskunta kiittää yliopistoa 3.4. pidetystä Missä mennään -tilaisuudesta, jossa esiteltiin avoimesti rakenteellisen kehittämisen työryhmän esittämät tuloksia. Kiitämme myös siitä, että koko yliopistoyhteisöllä, opiskelijat mukaan lukien, on ollut mahdollisuus kommentoida annettuja raportteja. Jatkossa toivomme, että työryhmien raportit ja vastaavat tärkeät julkaisut olisivat helposti löydettävissä yliopiston verkkosivujen uutissyötteen kautta. Tämä parantaisi edelleen avoimuutta, johon yliopisto on yhä enemmän pyrkinyt. Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet ylioppilaskunnan hallituksen lisäksi halukkaat edustajiston ja koulutuspoliittisen valiokunnan jäsenet, yliopistokollegion ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet sekä muut halukkaat ylioppilaskunnan aktiivitoimijat.

4 Lausunto johtamisjärjestelmä-, toiminta- ja säädösratkatkaisuja pohtineen työryhmän esitykseen Kohdat 4-8 ja 18 Ylioppilaskunta kannattaa tiedekuntaneuvostojen muuttamista tiedekuntahallituksiksi ja dekaanien ja yksikön johtajien päätösvallan siirtämistä strategisilta osiltaan vaaleilla valituille hallintoelimille. Tällä hetkellä tämä päätösvalta on jaettu tiedekunnissa tiedekuntaneuvoston ja dekaanin kesken. Jos tiedekuntahallitukselle annetaan jatkossa lisää strategista päätösvaltaa, mahdollisuus delegoida päätös eteenpäin tulee poistaa. Tiedekuntahallitusten kokoonpanon täydentäminen pakollisilla ulkopuolisilla jäsenillä on hyvä avaus. Ulkopuolisia jäseniä mukaan otettaessa täytyy kuitenkin pitää huoli, että tiedekuntahallitus on mielekäs vaikuttamispaikka myös heille. Tiedekuntahallituksen on otettava sellaista vastuuta, että hallituspaikka houkuttaa myös elinkeino-, yhteiskunta- ja kulttuurivaikuttajia. Hallituksen ulkopuolisen jäsenen pesti tehtävä voisi soveltua erittäin hyvin tiedekuntien alumneille. Hallitustehtävästä tulee maksaa ulkopuolisille jäsenille tehtävän vaativuustason mukainen palkkio. Myös opiskelijajäsenille maksettavaa palkkiota tulee tarkastaa vastaavasti. Monialaisille tiedekunnille tiedekuntahallitusten pieni kokoonpano on haasteellinen. Näissä valta saattaa valua liian harvan ihmisen käsiin tiedekunnan laajuuteen nähden. Liian laajaksi kasvaessaan tiedekuntahallituksen päätöksenteko ei enää välttämättä ole tehokasta ja edustuksellisuus voi kasvaa liian suureksi. Kuitenkin ylioppilaskunta näkee, että tiedekuntahallituksessa sisäisten ryhmien voimasuhteiden tulee olla 1:1:1. Tiedekuntahallituksen yksittäisen ryhmän jäsenmäärän pienentämisestä koettavia haittoja valittavalle ryhmälle voi pienentää seuraavilla tavoilla (niin vaaleilla valittavien kuin ylioppilaskunnan nimeämien edustajien osalta): valitsemalla varajäsenet sijajärjestykseen henkilökohtaisten varajäsenten sijaan antamalla varajäsenille puhe- ja läsnäolo-oikeus tiedekuntahallituksen kokoukseen Tällä hetkellä tyypillisesti dekaani tai muu henkilö esittelee päätettävät asiat tiedekuntahallitukselle ja niitä on valmisteltu tiedekunnan johtoryhmässä, jossa on tyypillisesti kattava edustus professoriryhmästä. Mikäli päättävässä hallintoelimessä on lähes 50 % samoja jäseniä kuin valmistelevassa elimissä, muutosesitysten tekeminen valmisteluelimen ulkopuolella hankaloituu kohtuuttomasti. Vaarana on, että mikäli 1:1:1 suhteesta luovutaan, niin tiedekuntahallituksista tulisi paikkoja, joissa asiat merkitään tiedoksi tai päätetään aina päätösesityksen mukaan, kuten nykyäänkin on. Ylioppilaskunta kannattaa johtosääntöön tulevaa kirjausta tiedekuntien johtoryhmistä. Johtoryhmien tulee toimia dekaanien operatiivisten päätösten tukena. Julkisoikeudellisessa yliopistossa jokaisen pysyvän hallintoelimen toiminnan tulisi noudattaa hallintolakia ja hallintoelimen asiakirjojen tulee olla julkisia, ellei asiakirjan salassapidolle löydy lakiin perustuvaa oikeutusta. Kohta 10 Ylioppilaskunta kiittää työryhmää esityksestä, jossa koulutustoimikuntien opiskelijaedustajien valintaprosessi siirrettäisiin ylioppilaskunnalle. Esitys takaa nykyiseen dekaanin tekemään nimitykseen verrattuna suuremman yhdenvertaisuuden tehtäviin halukkaiden välille. Tämä myös tarjoaa mahdollisuuden kouluttaa koulutustoimikunnan jäsenet tehtäväänsä sekä edesauttaa ylioppilaskunnan ja opiskelijaedustajien välistä viestintää. Kohdat ja 19 Tiedekuntien alaisella yksikkörakenteella on tyypillisesti kaksi suurta etua. Ensinnäkin yksikkö on itsenäinen kustannuspaikka, jonka tuloksellisuutta voi seurata tehokkaasti. Toiseksi nämä yksiköt ovat usein sopivan suuruisia koulutusohjelmatoimikunnan kokoonpanoksi. Ylioppilaskunta kannattaa enintään kaksiportaista hallintorakennetta tiedekuntiin. Esitetyssä hallintomallissa yksikkötason portaassa ainoaksi toimielimeksi jäisi yksikön johtaja. Koulutusohjelmatoimikuntien roolista yksikkötason hallinnossa lausutaan myöhemmin.

5 Kohta 22 Ylioppilaskunta ymmärtää henkilöstö-, talous-, ja koulutuspalveluiden keskittämispaineet. Jokainen tiedekunta haluaisi, että tärkeimmät palvelut löytyisivät juuri niiden läheltä. Tulevassa rakenteessa tämä tuskin tulee olemaan mahdollista. Ylioppilaskunta haluaa kuitenkin painottaa, että tehtävät keskittämispäätökset täytyy tehdä suurinta harkintaa käyttäen, jotteivät opiskelijoiden valmistuminen, opinto-ohjaus ja sujuva opiskelu vaarannu. Erityisen riskialtista on opintopalveluiden siirtäminen tiedekuntien läheisyydestä keskitettyyn pisteeseen. Opintoasiainsihteerit ovat tärkeä osa oppiaineiden ja tiedekuntien opinto-ohjausta, eikä ylioppilaskunta näe hyötyä siinä, että opiskelijoiden palveluiden saantia heikennettäisiin. Nykymallissa käytetään tehokkaasti hyväksi vuosien saatossa saavutettua tietoa tutkintorakenteista ja tiettyjä koulutusohjelmia koskevista erityisongelmista ja niiden ratkaisuista. On ymmärrettävää, ettei riippuvuus yksittäisten henkilöiden osaamisesta sovi yliopiston rakenteita yhä enemmän ohjaavaan lean-ajatteluun. Organisaation työntekijöiden osallistaminen kehittämistyöhön on kuitenkin kyseisen ajattelumallin kulmakiviä -- siksi ylioppilaskunta vaatii, että palveluiden uudelleenjärjestämisessä tehdään perusteellinen, henkilöstöä ja opiskelijoita osallistava selvitys. Opiskelijoiden oikeuksien turvaamista muutosvaiheessa on pidettävä ensisijaisena ja toimivaa systeemiä on turha lähteä muuttamaan. Esityksen mukaisesti on aidosti selvitettävä sellaiset hallinnolliset palvelut, jotka vaativat työskentelyä tiedekunnan tai erillis- ja strategisten yksiköiden tiloissa.

6 Muut ylioppilaskunnan lausumat asiat rakenteelliseen kehittämiseen liittyen Viestintä Tiedekuntaneuvostojen rooli on monessa tiedekunnassa ollut viestinnällinen. Uusiin rakenteisiin siirtyessä on pidettävä huoli, että tiedekuntien hallinnon tiedottamisvastuut tarkastetaan ja koko tiedekunnan viestintä rakennetaan kaikki sen jäsenet saavuttavaksi ja heitä osallistavaksi. Yliopiston vanhentunut viestintästrategia on päivitettävä vastaamaan nykytilannetta, ja viestintäpalveluiden on tarvittaessa annettava viestintäkoulutusta tiedekunnille. Huonosti hoidettu tiedottaminen on vanhoissa rakenteissa aiheuttanut etenemisesteitä opiskelijoille, ja henkilöstö on kokenut demokratian heikentyneen. Opetushenkilökunnan rekrytointi Opetusvelvollisuutta sisältävien tehtävien osalta kaikissa rekrytointityöryhmissä tulee olla opiskelijoiden edustus, jotta opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa annettavan opetuksen laatuun myös tätä kautta. Rekrytointivaiheessa annettavat opetusnäytteet tulee antaa sellaiselle hallintoelimelle, jossa opiskelijoiden edustus. Tässä hallintoelimessä jokaisella jäsenellä tulee olla yhtäläinen äänioikeus opetusnäytteen arvosteluun riippumatta jäsenen koulutustasosta. Koulutuksen johtosääntö Ylioppilaskunta kannattaa koulutusohjelmatoimikuntien kehittämisen sellaisiksi kokonaisuuksiksi, jotka voivat pitää sisällään useampia koulutusohjelmia ja joiden selkeä rooli on opetuksen kehittäminen ja OPS-työ palautejärjestelmineen (vuosikurssi-, opintojakso-, työelämäpalaute yms.). Tämä vaatii myös koulutusohjelman vastuuhenkilön aseman vahvistamista. Kaksirakenteisessa yksikkörakenteessa tämä toteutuisi muuttamalla koulutuksen johtosäännön 3 siten, että koulutusdekaanin on nimitettävä koulutusohjelmatoimikunta, johon voi kuulua myös useampi koulutusohjelma. Tällöin pienemmät koulutusohjelmat voivat yhdistyä suuremmaksi koulutusohjelmatoimikunnaksi. Koulutustoimikuntiin opiskelijaedustajat tulee valita: a) vastaavalla menettelyllä kuin tiedekuntahallitukseen eli opiskelijoiden edustajat nimeää ylioppilaskunta tai b) koulutusdekaani tai koulutusohjelman vastuuhenkilö on velvollinen itse järjestämään esimerkiksi vaalikokouksen opiskelijoiden edustajien valitsemiseksi. Harjoittelukoulun johtosääntö Oulun yliopiston harjoittelukoulusta on annettu erillinen johtosääntö erityislaatuisesta asemasta johtuen. Ylioppilaskunnan korviin on kantautunut viestiä, jossa vastuu yliopiston opiskelijoiden opetuksen laadusta pallottelee tiedekunnan ja harjoittelukoulun välillä. Tämän kaltaisessa tilanteessa olisi toivottavaa, että Oulun yliopiston ylioppilaskunnalla olisi johtosääntöön perustuva oikeus nimetä harjoittelukouluun opiskelijoiden edustajat niiden opiskelijoiden joukosta, jotka suorittavat tutkintoonsa kuuluvia opintoja harjoittelukoulussa. Sisäisen rahanjako Ylioppilaskunta kiittää rahanjakotyöryhmää periaatteesta, jonka mukaan yliopiston sisäisen rahanjaon tulee olla julkista koko yliopistoyhteisölle ja myös tiedekuntien tulee julkistaa sisäiset rahanjakomallinsa. Rahanjaon tulee olla jatkossa mahdollisimman läpinäkyvää ja tietojen täytyy olla helposti saatavilla myös opiskelijoille. Päältä pois -rahoitteisissa yksiköissä erityisesti Kieli- ja viestintäpalveluiden ja Avoimen yliopiston rahoitus tulee lähtökohtaisesti suunnitella niin, että kaikille opiskelijoille turvataan tasa-arvoinen ja kattava mahdollisuus kieliopintoihin ja avoimiin opintoihin tiedekunnasta riippumatta. Tutkintoon sisällytettäviin avoimiin opintoihin tulee saada tiedekunnan rahoitusta. Jos kieliopintojen rahoitus tulee jatkossakin tiedekuntien kautta, kaikkien tiedekuntien on kannettava vastuunsa myös harvinaisten kielten ja vaihto-opiskelijoiden suomen kielen opetustarjonnasta. Rahoitus voi olla ainakin osittain tulosperustaista. Esimerkiksi kieliopintojen rahoitus voidaan osittain järjestää siten, että joko yliopisto tai kaikki

7 tiedekunnat tasapuolisesti velvoitetaan maksusitoumuksiin, jossa KVK laskuttaa tietyn summan tiedekunnan opiskelijan suorittamista kieliopinnoista. Tiedekunta ja KVK/Topik voisivat vaihtoehtoisesti sopia myös tiedekuntakohtaisten kurssien järjestämisestä, jos se tietyn kieliopinnon kohdalla olisi kannattavampaa kuin yksittäisistä opintosuorituksista maksaminen. Tulosperustaisessa rahoituksessa hinta yhden opintopisteen tuottamisesta on oltava riittävä kattamaan opetuksen järjestämisestä koituvat kustannukset. Päältä pois -rahoitus tulosperusteisen rahoituksen ohella varmistaa, että varat riittävät myös hallinnollisiin kuluihin ja toiminnan kehittämiseen. Yliopiston täytyy antaa tiedekunnille selkeät raamit strategiarahoituksen kohdentamisesta ja koulutusneuvostossa tulee seurata, että rahat myös käytetään sopimusten mukaisesti. Strategiarahoituksen tulee suuntautua selkeästi kehitysprojekteihin. Omaopettajatoiminta, kieliopinnot ja kesäopinnot ovat jatkuvaa toimintaa, joka tulisi rahoittaa perusrahoituksella. Kieliopintojen lisäksi kaikki tiedekunnat täytyy tasapuolisesti velvoittaa investoimaan omaopettajatoimintaan ja kesäopintoihin, jotta opintojen sujuvuus ei kärsi yhdessäkään tiedekunnassa. Ylioppilaskunnan hallituksen puolesta, Oulussa Valle Uimonen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri Lisätietoja: Hallituksen jäsen Ville Tyrväinen tai ) Koulutuspoliittinen sihteeri Juho Karjalainen tai )

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

0 U LU N YLIOPISTO UNIVERSITY of OULU

0 U LU N YLIOPISTO UNIVERSITY of OULU Pöytäkirja 1/2014 0 U LU N YLIOPISTO LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika Torstai 30.1.2014 kello 16:00 Paikka Neuvotteluhuone YLI 36-1 Tiedekuntahallituksen jäsenet Tiedekuntahallituksen

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely

Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely Edustajiston hyväksymä 21.9.2017 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Esittelymenettelyn käyttö 3 Hakukelpoisuus 4 Valintamenettely 2. luku Valintamenettely

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Kopo-koulutus. 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Kopo-koulutus. 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Kopo-koulutus 8.2.2011 Mikko Punkari & Joachim Kratochvil Hallituksen korkeakoulupoliittiset vastaavat Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on kopo-vastaava? Kopo valvoo, että opiskelijan oikeudet

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Ohjesääntö 1 (5) Ohjesääntö hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta 2 Sovellusala Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain

Lisätiedot

Hallinnon opiskelijaedustajien tapaaminen

Hallinnon opiskelijaedustajien tapaaminen Hallinnon opiskelijaedustajien tapaaminen 15.10.2014 Kukka-Maaria Wessman & Juha Isotalo Tänään - Opiskelijaedustuksen tila valmistelevissa työryhmissä - Tiedekuntien ja TuKKK:n hallintoelinten ja työryhmien

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2013 Aika: 28.2.2013 klo 10.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville

Lisätiedot

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010, 20.4.2011 ja 20.5.2015. 1 LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) Huom! Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2017 TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 18.10.2010 hyväksynyt

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI Professori Kari Lukka Yliopistokollegion puheenjohtaja Turun yliopisto 28.1.2016 2 Yliopistolaki 22 : SÄÄDÖKSET YLIOPISTOKOLLEGIOSTA (I) Julkisoikeudellisessa yliopistossa

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello

OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello OULUN YLIOPISTON HALLITUS 17.12.2015 Pöytäkirja 11/2015 1 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS Aika Torstai 17.12.2015 kello 9.30 14.30 Paikka Oulun yliopiston päärakennus, HR 144 Pentti Kaiteran katu 1,

Lisätiedot

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Liite 2 1 (7) Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Hyväksytty TTY-säätiön hallituksessa YLEISKUVAUS Tampereen teknillisen yliopiston johtosäännön perustana ovat yliopistolaki, säätiölaki, säädekirja,

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen innovaatioyliopisto Markus Koljonen

innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen innovaatioyliopisto Markus Koljonen innovaatio yliopisto Edustajiston koulutus 2008 Markus Koljonen sailasta Kokonaisuus, jota ei voi pilkkoa Yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä.

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

Humanistisyhteiskuntatieteellinen. tiedekunta. Opiskelijoiden orientaatio, Maija Pöyhönen, Salla Kujala, Tiina Rinne

Humanistisyhteiskuntatieteellinen. tiedekunta. Opiskelijoiden orientaatio, Maija Pöyhönen, Salla Kujala, Tiina Rinne Humanistisyhteiskuntatieteellinen tiedekunta Opiskelijoiden orientaatio, 29.9.2017 Maija Pöyhönen, Salla Kujala, Tiina Rinne JYU. Since 1863. 10.10.2017 1 Sisältö Mikä yliopiston koulutusta ja tutkintoja

Lisätiedot

Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014

Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014 Kopokoulutus (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1.2.2014 Tervetuloa koulutuspolitiikan ihmeellisille vesille! Sisältö Osa I Verkko, johon olet takertunut Osa II Kopon

Lisätiedot

Esitys: Hallitus päättää tarkastaa pöytäkirjat valitsemalla kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Hallitus valitsee pöytäkirjantarkastajat.

Esitys: Hallitus päättää tarkastaa pöytäkirjat valitsemalla kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Hallitus valitsee pöytäkirjantarkastajat. Sivu 1/7 Pöytäkirja 19/2015 Aika: 28. toukokuuta 2015 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla.

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. 1/10 I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon

Lisätiedot

Liite 1 OULUN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ MUUTETTU 7 17.6.2014 (Hallitus 7/2014) MUUTETTU 13 57 26.8.2014 (Hallitus 8/2014) LISÄTTY 13 a ja 13 b 26.8.2014 (Hallitus 8/2014) Yleiset säännökset 1 Johtosäännön

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus 1 1 1 1 1 1 1 0 1 Sisältö I Yleistä... Soveltamisala... II Hakukelpoisuus... Ensisijaisen tutkinnonsuoritusoikeuden vaikutus...

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1 11.04.2017 Aika 11.04.2017, 10:00-12:25 Paikka Joensuun kampus, Natura-rakennus N111 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen poissa

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista

Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista Ohjesa a nto hallinnon opiskelijaedustajista 1. luku Yleistä 1 Säännösperusta Yliopistoilla on perustuslain 123 perusteella itsehallinto. Yliopistolain (558/2009) 3 perusteella itsehallintoon kuuluu päätöksenteko-oikeus

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea

Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea Yliopiston hallinto, säännöt ja muuta kopon arkea Koposektorikoulutus Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Järjestöseminaari 2.2.2013 Jenna Anttonen, Antti Seppänen & Maria Rytkönen Sisältö Osa I Verkko,

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 24.3.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 AIKA: 30.3.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Mikäli sinulla on kysyttävää hallinnon opiskelijaedustajan työstä, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan edunvalvontasihteeriin tai pääsihteeriin.

Mikäli sinulla on kysyttävää hallinnon opiskelijaedustajan työstä, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan edunvalvontasihteeriin tai pääsihteeriin. -A B C Halloped Kenelle Tämä opas on tarkoitettu hallinnon opiskelijaedustajien työn tueksi. Oppaassa kuvataan Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajapaikat, kerrotaan edustajana

Lisätiedot

Kokous nro 6/2011 tiistaina klo (KTK314 videoyhteys Kajaaniin)

Kokous nro 6/2011 tiistaina klo (KTK314 videoyhteys Kajaaniin) OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA Koulutustoimikunta Kokous nro 6/2011 tiistaina 12.4.2011 klo 10.00 (KTK314 videoyhteys Kajaaniin) Marko Kielinen, koulutusdekaani (pj.) Seija Blomberg,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

EDUNVALVONTAKARTOITUS 2013

EDUNVALVONTAKARTOITUS 2013 EDUNVALVONTAKARTOITUS 2013 HALLITUS Ei tiedekuntaedustusta, 2 op. KOLLEGIO 30 yhteisön jäsentä REHTORI JOHTORYHMÄ Dekaanit, 1 yo-kunnan edustaja KESKUS- HALLINTO DEKAANI TIEDEKUNNAN JOHTOKUNTA TIEDEKUNTA-

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat 5.12.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2012 Aika Maanantai 10.12.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto

Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa 27.9.2011 Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen korkeakouluissa Kukin korkeakoulu laatii yhdenmukaisen, luotettavan ja läpinäkyvän

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Koponeuvosto: rahoitusmalli Kukka-Maaria Wessman & Juha Isotalo

Koponeuvosto: rahoitusmalli Kukka-Maaria Wessman & Juha Isotalo Koponeuvosto: rahoitusmalli 4.11.2014 Kukka-Maaria Wessman & Juha Isotalo Things are going to slide, slide in all directions Won't be nothing, nothing you can measure anymore - Leonard Cohen Tänään Opetus-

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 Aika: 10.5.2012 klo 12:00 Paikka: Luentosali KO148, Oulun yliopiston, Linnanmaa Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 10.1.2012 klo 9:00 Paikka: Jäsenet: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Eero Manninen (PJ) Veera Adolfsen 1 à 18 Janne Hakkarainen Jonne

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Tämän päivän tavoite Ymmärretään vaikuttavan viestinnän merkitys kopotoimijalle Hahmotetaan,

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Esityslista 30/2017 Aika: 14. syyskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Filosofian lisensiaatin tutkinto

HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Filosofian lisensiaatin tutkinto HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Filosofian lisensiaatin tutkinto Oulun yliopiston tutkijakoulun opiskelijaksi hyväksytty opiskelija voi halutessaan suorittaa lisensiaatintutkinnon humanistisessa tiedekunnassa.

Lisätiedot

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista

Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Oulun yliopiston hallituksen sähköpostikokous 13.12.2018 Kokous: 11/2018 Oulun yliopiston hallitus Kokouskutsu/esityslista Aika: Keskiviikko 13.12.2018 Paikka: Oulun yliopiston päärakennus, HR144 Pentti

Lisätiedot

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan 506/2018 50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan asettaminen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että 1. Pakilan seurakunnassa on seurakuntavaalissa 2018 yksi äänestysalue

Lisätiedot

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla

ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla ehops Henkilökohtainen opintosuunnitelma Hopsin tekeminen WebOodin ehops toiminnolla Mikä on ehops? ehops on WebOodin toiminto, jolla voit laatia sähköisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli hopsin

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/7 Pöytäkirja 30/2017 Aika: 14. syyskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO 16.9.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 8/2013 Aika Maanantai 16.9.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-1, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2013 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Opiskelijoiden osallistaminen laitoksen toimintaan Lehtori Elina Oksanen, opiskelijat Elina Liinamaa ja Amélie Martikainen Kasvatustieteiden laitos (laitosten

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen Perustelujen lisäys Kyselyt: kv- ja oppiainetason kysely Opintosuunnitelman

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

A 11/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 12/ Ilmoitusasiat A 13/ Tiedekunnan tutkimus- ja koulutustoimikuntien täydentäminen

A 11/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus A 12/ Ilmoitusasiat A 13/ Tiedekunnan tutkimus- ja koulutustoimikuntien täydentäminen OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2010 Aika Tiistaina 13.4.2010 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone YY301 Hallintopäällikön

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330

TIEDEKUNTANEUVOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko klo 12:00 13:00 Paikka YN330 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON 1.1.2018 31.12.2021 JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEN PÖYTÄ- KIRJA Kokous: Keskiviikko 22.11.2017 klo 12:00 13:00 Paikka YN330

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja o \\V/A\Vll OULUN wi wi YLIOPISTON Poytäkirja II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 27/2013 Aika: 15.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 9/2011 torstaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Koulutustoimikunta. Kokous 9/2011 torstaina klo (KTK314) Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja hyväksyminen 3 Ilmoitusasiat 4 Opiskelijavalinta 2012: aloituspaikat 5 Opiskelijavalinta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Konsernirakenne. Yliopiston hallintorakenne

Konsernirakenne. Yliopiston hallintorakenne Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan ja Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan yhteisiä näkemyksiä tulevan yliopiston johtosääntötyöhön 17.11.2017 *Pääosa asioista on pyritty muotoilemaan sellaiseen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta

Päätös. Laki. yliopistolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain muuttamisesta ja yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 32/2015 Aika: 22. lokakuuta 2015 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Helsinki 5.10.2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Lausunnon pääkohdat

Lisätiedot

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl 11 O k\v/a\vii OULUN Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 44/2013 Aika: 19.12.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 22/2016 Aika: 16. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus

Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus KESKUSTELUMUISTIO 1(2) Dekaanin laitosvierailut 29.9.2008 Yliopiston rakenteellinen kehittäminen ja yliopistouudistus Yliopistolakiluonnoksen mukaan tutkimuksen ja opetuksen järjestämistä varten yliopisto

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010 ja,20.4.2011 ja 20.5.2015. Formatted: Left Formatted: Number of columns: 1

Lisätiedot

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella

SYL:n liittokokous Espoon Korpilammella Sivu 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 270 Kokouksen avaus 271 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2017 1 10.07.2017 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 10.07.2017, 10:00-12:05 Paikka Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(7) HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Harjoittelukoulujen hallinnollinen asema...

Lisätiedot

255 Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten valitseminen kaudelle

255 Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten valitseminen kaudelle Page 1/5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: 22.11.2017 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 249 Kokouksen avaaminen 250 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 251 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. YLIOPISTOKOLLEGIO Kokous 02/12 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA. YLIOPISTOKOLLEGIO Kokous 02/12 ASIALISTA PÖYTÄKIRJA YLIOPISTOKOLLEGIO 5.9.2012 Kokous 02/12 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Yliopistokollegion kokoonpanon toteaminen ja yliopiston hallituk sen kokoonpanon vahvistaminen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 143 Lausunto ehdotuksesta valtionhallinnon viestintäsuositukseksi HEL 2016-010244 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut toteaa valtioneuvoston kanslialle lausuntonaan

Lisätiedot