Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry
|
|
- Esko Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hartolan kunta Tekninen toimisto PL Hartola Hartolassa, Mielipide Jääsjärven rantayleiskaavaluonnoksesta Mielipiteen antajat: Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ry. Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ry (jatkossa yhdistys). on Suomen luonnonsuojeluliitto ry:hyn kuuluva yhdistys, jonka sääntöjen mukaan Hartola kuuluu sen toimialueeseen. Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys (jatkossa PHLY) on BirdLife Suomen alueellinen jäsenyhdistys Päijät-Hämeessä ja yhdistyksen tarkoituksena on edistää lintuharrastusta ja -tutkimusta, luonnon- ja ympäristönsuojelua sekä kestävää kehitystä. Yhdistykset ovat tutustuneet esillä olevaan kaavaluonnokseen ja lausuvat mielipiteenään seuraavaa: Luontoselvitykset MRL:n mukaan kaavoituksen tulee perustua riittäviin selvityksiin; se mikä on riittävää määräytyy monista seikoista kuten alueen tiedossa olevista tai oletetuista luontoarvoista. Jääsjärvi on luonnonoloiltaan monipuolinen ja merkittävä alue. Järvi on luokiteltu kansallisesti tärkeäksi lintualueeksi (FINIBA) selkälokin, laulujoutsenen ja ruskosuohaukan pesimäalueena (Leivo ym. 2001). PHLY on määrittelemässä myös maakunnallisesti tärkeitä lintualueita (MAALI) ja tulosten perusteella Jääsjärven luusua-alue ja lähikosket on nimetty maakunnallisesti tärkeäksi alueeksi kuikalle ja koskikaralle (PHLY, julkaisematon). Koska alueen tiedetään entuudestaan omaavan merkittäviä luonto- ja linnustoarvoja, on MRL:n tarkoittamien riittävien selvitysten tason oltava ilmeisen korkealla. Kaavaa varten laaditun luontoselvityksen taso, metodit, ajankohdat ja käyntien määrät eivät kuitenkaan vastaa PHLY:n käsitystä ja ympäristöhallinnon ohjeita riittävistä selvityksistä.
2 Luontoselvitysraportin mukaan maastotyöt tehtiin ja Vesi- ja rantalinnuston inventointiohjeiden mukaan oikea selvitysajankohta on Etelä-Suomessa huhtikuun lopulta kesäkuun puoliväliin (esim. Söderman 2003 ). Ajankohta on erittäin huono myös liito-oravan ja viitasammakon kartoittamiselle. Raportti ei myöskään kuvaa, että alueelta olisi varsinaisesti inventoitu lepakoita, saukkoa tai kaikkia Luontodirektiivin IV(a) liitteessä mainittuja sudenkorentolajeja. Yleisesti ottaen selvitykset ovat siis monilta osin puutteellisia ja alueen luonne huomioon ottaen MRL:n edellytysten vastaisia. Osa näistä puutteista ilmenee myös itse luontoselvitysraportista, jossa todetaan, että esimerkiksi liito-oravan esiintymispaikkojen varmistamisen kannalta selvitys tehtiin epäsuotuisaan aikaan eikä havaintoja tehty, ja että linnustotiedot pohjautuvat luontotyyppi- ja arvokohdeinventointien yhteydessä tehtyihin havaintoihin eikä alueelta tehty erillistä linnustoselvitystä. Selvityksestä puuttuvat myös maininnat alueella esiintyvistä tärkeistä lajeista kuten erittäin uhanalaisesta valkoselkätikasta sekä useista direktiivilajeista esimerkiksi palokärki, harmaapäätikka, kuikka), joista olisi ollut saatavilla tietoa. PHLY liittää kartan MAALI-alueesta tämän muistutuksen liitteeksi ja pyytää kaavoittajaa huomioimaan rajauksen siten, että alueen linnustoarvot säilyvät. Kaavan aineistoihin tulee lisätä Hartolan Isosuon turvetuotantohankkeita varten laadittu luontoselvitys ja sen tulokset ottaa huomioon. Luontokohteiden huomiointi Ongelmallisinta on, että selvityksessä on identifioitu erityyppisiä luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kohteita, joissa esiintyy uhanalaisia luontotyyppejä ja lajeja, jotka tulisi lähiympäristöineen jättää rakentamisen ulkopuolelle, ja kuitenkin näille luontoselvityksessä identifioiduille alueille tai niiden välittömään läheisyyteen on osoitettu uusia tai rakentamattomia rakennuspaikkoja. Luo-1 kohteita tulee metsälain (MeL 10 ) mukaisesti hoitaa ja käyttää niin, että luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat ominaispiirteet säilyvät. Useiden metsäluhtien (luo- 1/8, luo-1/10, luo-1/11- luo-1/15) välittömään läheisyyteen on kuitenkin kaavassa merkitty uudet rakennuspaikat. Luhdan ominaispiirteiden säilyminen, kun luhta on loma-asunnon rannassa, ei ole mahdollista. Kaava on siis näiltä osin metsälain vastainen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi määriteltyjä luo-2 alueiden läheisyyteen tai jopa suorastaan luo-2-alueelle (Ohrasaaren länsiranta, Ruskealan ranta-alue ja Suojoensuun alue) on osoitettu uusia rakennuspaikkoja. Luo-2/6, Hakokallionlahden luhtaranta on kaavaluonnoksen karttaan piirretty virheellisesti, tarkempi piirros löytyy Hartolan taajama-alueen osayleiskaavan muutokseen liittyvistä selvityksistä:( /Liite2_luontoselvityksen_liitekartta.pdf) tai v tehdystä Isosuon turvetuotantohankkeiden ympäristövaikutusten arviointiraportista, jota luontoselvityksessä
3 olisi kannattanut hyödyntää. Kyseiseen rantaluhtaan on kaavaluonnoksessa myös merkitty venevalkama tai venepaikka kohtaan, joka on tällä hetkellä koskematon, sekä uusi rakennuspaikka Hakokallionlahdessa olevaan, penkereen mantereeseen yhdistävään saareen. Kumpikin osaltaan on uhkana luhdan ominaispiirteille sekä luhdassa havaituille luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisille täplälampikorennoille, lummelampikorennoille sekä isolampisukeltajille. Lähellä uutta venevalkamaa on Koskenlahden venevalkama, joten uudelle valkamalle ei liene tarvetta. Myös selkälokin pesimäluotojen tuntumaan on kaavoitettu uusia rakennuspaikkoja: Luo-3/6. Vaarana on pesinnän häiriintyminen. Miten kaavoittaja esimerkiksi varmistaa, että uhanalaisen selkälokin elinympäristö ei vaarannu? Vaikutusten arviointi Kaavaselostus on pitkä (s. 50), mutta sen luontovaikutusten arviointi on erittäin lyhyt, seitsemän lausetta. Vaikutusten arvioinnissa ei esimerkiksi arvioida kuinka suuri osa luo alueista heikkenee tai häviää, mikä on kaavan vaikutus alueen uhanalaisiin lajeihin, Lintudirektiivin I-liitteen lajeihin, alueellisesti uhanalaisiin lajeihin tai Suomen erityisvastuulajeihin, uhanalaisiin luontotyyppeihin tai Luontodirektiivin IV(a) liitteen lajeihin. Kaavan vaikutuksia FINIBA- tai MAALI-alueisiin ei ole arvioitu lainkaan. Arviointi on hyvin keskeneräinen ja puutteellinen ja sitä tuleekin täydentää huomattavasti, ennen kuin se täyttää MRL:n vaatimukset. Keskeistä puutteellisessa arvioinnissa ovat edellä mainitut puutteet luontoselvityksen tiedoissa. Näitä tietoja tulee hankkia olemassa olevista raporteista, tietokannoista ja maastoselvityksin. Osallistuminen Yhdistykset ehdottavat kunnalle, että ne osallistetaan tiiviisti kaavan valmisteluun. Yhdistykset pyytävät tietoa kaavan etenemisestä ja suoria yhteystietoja (esimerkiksi sähköpostiosoitteet) kaavoittajiin, johon heille voidaan lähettää kommentteja kaavaan liittyvistä asioista kaavaprosessin kuluessa. Yhdistyksillä ja sen jäsenillä on alueelta tietoja, jotka on tarpeen huomioida. Lopuksi Yhdistykset pitävät tärkeänä maanomistajien tasapuolista kohtelua kaavoituksessa. Se ei kuitenkaan saa tapahtua luonnon monimuotoisuuden ja arvokkaiden luontokohteiden kustannuksella. Kaavassa myönnetään sangen paljon uutta rakennusoikeutta niin olemassa oleviin kuin uusiinkin kohteisiin. Uusien kohteiden osalta on varaa tinkiä rakennuspaikkojen määrässä, ja muistuttajat katsovatkin, että uudet rakennuspaikat tulisi poistaa luomerkinnällä varustettujen alueilta ja niiden välittömästä läheisyydestä.
4 Alueen luontoselvityksiä tulee täydentää monista lajiryhmistä ja luontovaikutusten arviointi tulee tehdä tämän uuden tiedon pohjalta. Yhdistykset pyytävät, että kuntaa antamaan niille kirjalliset vastaukset tästä mielipiteestä. Eva Varis Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ry. Varapuheenjohtaja Tapani Saimovaara Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Puheenjohtaja Koukunniementie Hartola Viitteet: Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Lehtiniemi, T., Mikkola-Roos, M. & Virolainen, E Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi - kaavoituksessa, YVA menettelyssä ja Natura 4arvioinnissa. Ympäristöopas 109. PHLY:n MAALI-alueen Ekonkoski rajaus:
5
Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. c/o Tapani Saimovaara Päijänteentie 12 A Vääksy
Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. c/o Tapani Saimovaara Päijänteentie 12 A 1 17200 Vääksy phly@phly.fi www.phly.fi Asikkalan kunnan kaavoitus Asia: Muistutus Ruotsalaisen rantaosayleiskaavan
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin mielipiteisiin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Itä-Hämeen
Ajankohtaista luonnonsuojelussa
Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä Ruissalo 6.6.2013 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä
ELYt ja merialueiden suunnittelu
ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö
Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää
MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Viitasaaren kaupunki MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Luonto- ja maisemaselvitys 0703-D4235 1.11.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Luonto- ja maisemaselvitys I 1.11.2009
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen
KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS
KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 31.7.2018 KUHMALAHDEN OSAYLEISKAAVOJEN TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Menetelmät... 4 3 Tulokset... 5 3.1 Viitasammakko...
SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE VUOKKIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA ALAVUOKIN JA YLIVUOKIN KYLÄ 1:4 RAUHALA (777-411-1-4) 171:5 ONNELA (777-403-171-5)
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
Muistutus Pien- Päijänteen rantaosayleiskaavan kaavaehdotuksesta
Muistutus Pien- Päijänteen rantaosayleiskaavan kaavaehdotuksesta Keski- Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. c/o Heikki Helle Ahde 4 C 40520 Jyväskylä Luhangan kunta Hakulintie 2 19950 Luhanka 1. Johdanto
LUONTOSELVITYSTEN TASON ARVIOINTI
LUONTOSELVITYSTEN TASON ARVIOINTI Luonnonsuojeluselvitysten laatimisopas 1993 Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi, Ympäristöopas 109 Luonnon monimuotoisuus on vaikeasti hahmotettava kokonaisuus.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
Heike Wankel ja Albert Oswald Osterham Bernau, Saksa
SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KANTOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS KUUSAMON KAUPUNKI (305) VIRRAN KYLÄ (422) TILA Heirola 8:37 OMISTAJAT Heike Wankel ja Albert Oswald Osterham 23 83233
Asia: Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) mielipide Itäisen saariston asemakaavaluonnoksesta
Mielipide 12.6.2013 1 / 5 Helsingin kaupunki Kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI helsinki.kirjaamo@hel.fi Asia: Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen (Helsy) mielipide Itäisen
SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS
SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 Kaavaluonnoksen selostus 04.06.2018 Seitap Oy 2018 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy,
Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus
67050263SP 3.3.2008 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Lähtötietoraportin täydennys Sisällysluettelo 1 LINNUSTO...2 2 ARVOKKAAT KALLIOALUEET...2 3 RAKENNUSPAIKAT...4
Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.5.2015 P21428P006 Raportti 1 (10) Sisällysluettelo
Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
Muonio. KEIMIÖNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikat 1 ja 2. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio KEIMIÖNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikat 1 ja 2 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200
1 (6) LAUSUNNON LIITE: Rantaviivan mitoitusta ja luontoselvitystä tarkentava liite
1 (6) Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus Kaavoitus LAUSUNNON LIITE: Rantaviivan mitoitusta ja luontoselvitystä tarkentava liite KAKSKERRAN KALLIOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONNOS
ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
Ajankohtaista luonnonsuojelussa
Ajankohtaista luonnonsuojelussa Kaavoituksen ajankohtaispäivä 6.6.2018 Luonnonsuojeluyksikkö, ylitarkastaja Leena Lehtomaa Luontoarvot ja luonnon monimuotoisuus Luonnon monimuotoisuuden vähenemisellä on
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVOITUS KOSKEE 1.6.1989 RANTAKAAVANA VAHVISTETUN KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTTAMISTA KAAVAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISEN JA KAAVAMERKINTÖJEN AJANTASAISTAMISEN
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
BIODIVERSITEETTI JA VALTION KIINTESITÖLIIKETOIMINTA
YLLÄTTÄVÄT YRITYSVASTUUT POLITIIKKADIALOGI 2017 CASE SENAATTI-KIINTEISTÖT: BIODIVERSITEETTI JA VALTION KIINTESITÖLIIKETOIMINTA JUHA LEMSTRÖM 15.6.2017 SENAATTI-KIINTEISTÖT VALTION LIIKELAITOS Tehtävänä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS SUOMUSSALMEN KUNTA (777) KIRKONKYLÄ (406) SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus
RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
SAVONLINNAN KAUPUNKI UITONSALON RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN Kaavaselostus Luonnosvaihe 19.2.2018 Rantakaavan osittainen kumoaminen Savonlinnan kaupungissa koskee osittain tilaa Taivallahti 740-544-20-14.
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen
H E L S I N G I N H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA:
H E L S I N G I N H A L L I N T O O I K E U D E L L E ASIA: Muutoksenhaku Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä 4.11.2015 :n 284 kohdalla (Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneyhteyden asemakaavan hyväksyminen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan.
IITTI Päiväys 9.1.2017 KYMIJOKI-MANKALAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA TÄYDENNYS MUUTOS KOSKEE SELKOJÄRVEN-HARAMAAJÄRVEN ALUETTA TÄYDENNYS KOSKEE ARRRAJÄRVEN TIIRINMAAN ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla
Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat AHLMAN GROUP OY
Varsinais-Suomen ELY-keskus Rauman Saarnijärven lintujen syyslevähtäjälaskennat 2013 AHLMAN GROUP OY RaporttejA 111/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava. Kaavaluonnoksen selostus (MRA 30 )
Seitap Oy Kaavaselostus 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava Kaavaluonnoksen selostus (MRA 30 ) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Kaavaselostus 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Seitap Oy Rovaniemi Jokilammen ranta-asemakaava. ROVANIEMEN KAUPUNKI Jokilammen ranta-asemakaava Tila
Seitap Oy Rovaniemi 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Jokilammen ranta-asemakaava Tila 698-401-35-6 SEITAP OY 2011-2016 Seitap Oy Rovaniemi 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 3 2 TIIVISTELMÄ 5 3 LÄHTÖKOHDAT
Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.
SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.
FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus
FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI
Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot?
Linnut ja soidensuojelu - lintuyhdistysten aineistot? Teemu Lehtiniemi Kuva: Margus Ellermaa Linnut Suomen parhaiten seurattu lajiryhmä Pitkät aikasarjat Hyviä muun luonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat
Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksiin koskien kaupunginvaltuuston päätöstä
Kaupunginhallitus 387 17.12.2018 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksiin koskien kaupunginvaltuuston päätöstä 3.9.2018 88 749/10.02.02/2017 KAUPHALL 17.12.2018 387 Hyväksymiskäsittely Kaupunginhallitus
Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen
PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
Muonio. KEIMIÖNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikat 1 ja 2. Kaavaehdotuksen selostus (täydennetty
Muonio KEIMIÖNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikat 1 ja 2 Kaavaehdotuksen selostus 04.06.2018 (täydennetty 12.10.2018) Seitap Oy 2018 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA
NOKIA Tilat: Vesmala 536-410-1-7 Perämetsä 536-410-1-31 (osa tilasta) VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 2.12.2015 Teernijärvi RANTA-ASEMAKAAVA RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA
METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.
Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys
Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 25.7.2018 1. Selvitysalue Selvitysalue (1,6 ha) sijaitsee Tikkalassa päiväkoti-koulun
Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI
LIITE 8 2015 Kinnulan Pitkäjärven ranta-asemakaavan vaikutukset Natura-alueeseen Seläntauksen suot FI0900057 Petri Parkko 4.12.2015 1. Natura 2000-arvioinnin taustoja UPM Metsä suunnittelee seitsemän lomakiinteistön
KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto Tuulivoimatuotanto Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Sami Suominen, Visa Vehmanen TUULIVOIMA VAIHEMAAKUNTAKAAVASSA 2 Vaihemaakuntakaava 2 täydentää
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ruotsalaisen rantaosayleiskaava
ASIKKALAN KUNTA Ruotsalaisen rantaosayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26024 annettuihin lausuntoihin 1 (10) Reinikainen Kuisma / Auranen Maria Sisällysluettelo 1 Liikennevirasto... 1 2 Tekninen
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2017 Seitap Oy
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Asemakaava 842 Vatialantien jatke OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Strategisesti muutos edistää taajamien ja liikkumisverkon yhdistymistä sekä vastaa työpaikkatonttien tarpeeseen. Seudullisesti
Ramoninkadun luontoselvitys
Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3
1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI RANTASALON RANTA-ASEMAKAAVA Päiväys 21.3.2018 Päivitetty 23.10.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Savonlinnan kaupunki 1(6) Moinsalmen osayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotus,
Savonlinnan kaupunki 1(6) MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ehdotus 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KELLOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA SAUKKOVAARAN TILA 777-408-29-4, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY
Luontoselvitysten tilaaminen. Luonnonsuojeluyksikkö
Luontoselvitysten tilaaminen Luonnonsuojeluyksikkö Ylitarkastaja Iiro Ikonen (+ luontokartoitusseminaari Hki 16.12. Nironen, Kallio, Jutila, Yrjölä) 22.12.2016 ELY-keskuksen rooli Ohjaa ja konsultoi kuntia
NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012
NIIRASENLAHDEN ASEMAKAAVA-ALUE LUONTOSELVITYS 2012 Markku Nironen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 12.12.2012 1 JOHDANTO Kangasniemen kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevalle Niirasenlahden ja Salmelantien
Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö
Lausunto 1 (3) 29.12.2016 Dnro 511/05.01/2016 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Kirkkonummen kunta PL 20 02401 KIRKKONUMMI Lausuntopyyntö 11.11.2016 Lausunto Rastirannan ranta-asemakaavan luonnoksesta Kirkkonummen
NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE AUTTIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA POSION KUNTA KORO, 614-893-13-1, om. Suomen valtio / Metsähallitus POSION KUNNAN YHTEISMETSÄ, 614-874-1-0,
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2018, Aholan tila Kaavaselostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.12.
HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 2018, Aholan tila Kaavaselostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.12.2018 Tullut vireille: 19.3.2018 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 :
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ranta-asemakaava- ranta-asemakaavan muutos 63/RAK Ojantaka - Pianniemi - Virpilampi III
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ranta-asemakaava- ranta-asemakaavan muutos 63/RAK Ojantaka - Pianniemi - Virpilampi III Suunnittelualueen likimääräinen sijainti 1 Suunnittelualue Suunnittelualue
RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...