KUHMO. Hallintopalvelut. Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL KAINUU. Kirjeenne KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUHMO. Hallintopalvelut. Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL KAINUU. Kirjeenne KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS"

Transkriptio

1 1 KUHMO Hallintopalvelut Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL KAINUU Kirjeenne KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS Kainuun maakuntaohjelman luonnos on valmisteltu perusteellisesti viranomaisia, kuntia, etujärjestöjä ja kansalaisia osallistaen. Ohjelmaa valmistelleita foorumeita ja työryhmiä on ollut runsaasti. Valmistelu on edennyt ripeästi ja tuloksellisesti, mistä Kuhmon kaupunki haluaa erityisesti kiittää valmistelusta vastuullisia virkamiehiä ja päätöksentekijöitä. Ohjelmaluonnos on laaja ja käsittää Kainuun tulevaisuuden osatekijät kattavasti. Kainuun maakuntaohjelmien valmistelu on vuosien saatossa terävöitynyt ja parantunut, ja käytetyillä aluekehitystyökaluilla on myös saavutettu tuloksia. Esimerkiksi Snowpolis, Measurepolis, Seniorpolis ja Woodpolis ovat kasvattaneet sijaintipaikkakuntiensa ja samalla koko maakunnan osaamista ja olleet vaikuttamassa sektorinsa yritysten liikevaihdon kehitykseen. Myös matkailun kansainvälisen markkinoinnin ponnistelut ovat tuottaneet hedelmää. Tulevalla ohjelmakaudella aluekehityksen voimavarat pienevät, ja niiden kohdentamiseen joudutaan kiinnittämään entistä suurempaa huomiota. Kohteita arvotettaessa tulee pyrkiä hakemaan Kainuun kansainvälisesti korkeatasoisimmat ja kilpailukykyisimmät osaamisen alueet. Lisäksi kunkin kunnan ottaa vastuuta oman alueensa yritysten toimintaympäristön kehityksestä ja myös satsata kärkihankkeeseensa. Maakuntasuunnitelmaluonnos on asiakirjana tasapainoinen, eikä kaupungilla ole suuresti huomautettavaa sen sisältöön. Kuhmon kaupunginhallitus haluaa kuitenkin kiinnittää huomion seuraaviin asioihin:

2 2 1. Ohjelman laajuus Ohjelma on luonnoksena 82 sivua pitkä. Ohjelman hahmottamisen helpottamiseksi sitä kannattaa tiivistää reippaasti. Laaja versio toimii tausta-aineistona. 2. Ilmastostrategian laatiminen Luonnoksen sivulla 6 ehdotetaan kuntakohtaisten eli 9 ilmastostrategian laatimista Kainuussa sekä erikseen Kainuun ilmastostrategian laatimista. Kaupunki ehdottaa, että Kainuussa laadittaisiin Suomen valtion sitoumuksia noudattaen yksi yhteinen ilmastostrategia, jonka perusteella kunnat laatisivat oman toimenpideohjelmansa, ei strategiaa. Ilmasto jos mikä on yhteinen koko Kainuulle, joten kuntakohtaisten ilmastostrategioiden laatiminen lienee ylihallinnointia. 3. Toisen asteen koulutus Luonnoksen sivuilla kuvataan toisen asteen koulutuksen kehittämistä. Tekstissä todetaan toimenpiteenä, että kuntayhtymä ja kunnat laativat tai tarkistavat sijaintikuntakohtaiset toisen asteen koulutuksen tulevaisuuspolkusuunnitelmat tai strategia-asiakirjat. Edelleen todetaan, että maakunnallinen koulutustehtävä suunnataan sijaintikunnittain opiskelijakysynnän ja alueen työ- ja elinkeinoelämän painotusten perusteella ottamalla huomioon maakunnallisen elinkeinoelämän painotukset. Kuhmossa toisen asteen koulutusta koskeva tulevaisuuspolku laadittiin v.2006 kuntayhtymävetoisena. Tulevaisuuspolkua laadittaessa ei voitu ennakoida esimerkiksi Kuhmon lukioon ja Kuhmon Kainuun Ammattiopistoon hakevien määrän laskua. Vuonna 2007 Kuhmon lukioon haki 68 ensisijaista hakijaa (50 % peruskoulun päättäneistä), v (42,9 %) ja v nuorta (28 %). Ammattiopetuksen linjoja karsittiin työn tuloksena reippaasti, mikä on osaltaan vauhdittanut Kuhmon toimipisteeseen hakeneiden määrän laskua. Tänä vuonna ainoastaan neljä opiskelijaa (3,4 % päättäneistä) haki ammattiopiston Kuhmon toimipaikkaan 116 peruskoulun päättäneestä. Ammattiopistoihin hakeutui kuitenkin 66 % kuhmolaisista peruskoulun päättäneistä. Lukujen valossa Kuhmon toisen asteen tulevaisuuspolku on johtanut Kuhmossa sekä tarjonnan että kysynnän vähenemiseen, mikä ei liene ollut sen perimmäinen tavoite ikäluokkien pienenemisestä huolimatta.

3 3 Toisen asteen koulutus on kunnan näkökulmasta yksi tapa kiinnittää nuoria omaan tai uuteen kotikuntaan. Tämän takia sen tarjonnan vähentäminen pelkästään kustannussyistä on lyhytnäköistä, etenkin kun kuntayhtymän koulutustoimiala on tuottanut taloudellisesti hyvän tuloksen. Kuhmon kaupunki ehdottaa, että aluksi laaditaan koko maakunnan kattava koulutuspoliittinen ohjelma kuntien ja kuntayhtymän yhteistyönä. Maakunnan sivistystoimiala ja kuntien sivistyslautakunnat velvoitettaisiin lisäksi sopimaan kuntakohtaisista linjauksista ja voimavarojen yhteiskäytöstä yhteistyössä ja jatkuvana prosessina. Menettelytavat tulisi sopia nykyistä selkeämmin, mikä tulee ottaa huomioon myös hallintokokeilun jatkotoimista sovittaessa. Kuhmossa on koettu, etteivät kuhmolaisten yritysten tarpeet tai kuhmolaisten toiveet ja haluamat koulutusalat yllä riittävästi toisen asteen koulutustarjonnan vuotuiseen suunnitteluun. Neuvottelukunta on koettu turhana, koska sillä ei ole ollut päätösvaltaa. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää ammattiopetuksen nykytilannetta tasaisempaan tarjontaan eli taata myös Kuhmon ja Suomussalmen, ei pelkästään Kajaanin opetuspisteiden toiminta riittävän laajalla linjatarjonnalla, koulutuksen kehittämis- ja myös markkinointipanoksilla sekä riittäviä esimiesvoimavaroja. Kaupunginhallitus lisäksi esittää, että ammattiopetuksen linjatarjontaan lisätään Kuhmossa autoalan perustutkinto ja Luovi-koulutus. Kainuun kehityksen tasapainottamiseksi tulisi harkita myös voimavarojen tai esimerkiksi erityisoikeuksien siirtoa Kajaanista maakuntaan. Hallintokokeilun alkuvuodet on pikemminkin toimittu päinvastoin, sillä ammattiopetuksen linjakarsinnat ovat kohdistuneet ensisijaisesti Kuhmoon ja Suomussalmelle. Yhtenä mahdollisuutena Kuhmon kaupunki haluaa nostaa esille lukioiden kehittämisessä musiikin erityistehtävän keskittämisen Kuhmoon. Kuhmon lukiolle on rakennettu erinomaiset musiikin opetustilat, ja vireillä oleva musiikkikampus-hanke tulee musiikin erityisopetuksen kehittämistä. Kuhmon musiikkiopiston ja Kuhmon Kamarimusiikin lisäksi Kuhmo tarjoaa kansainvälisesti arvostettua kansanmusiikkiosaamista. Kehittäminen edellyttää myös voimavaroja, jotka tulee turvata esimerkiksi riittävinä esimiesresursseina. Luonnoksessa on tuotu esille yrittäjyys osana opetusta. Kuhmon kaupunki esittää, että ao kohtaan s.19 lisätään keinoina Intotalon ja Intos-

4 4 tationin toiminta, koska niistä saadut kokemukset ovat hyviä ja Suomessa ainutlaatuisia. 4. Korkea-asteen koulutus Kajaanin ammattikorkeakoulu on ollut erinomainen kumppani Kuhmon kaupungille. Kuhmon kärkihanke, Woodpolis, on yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa suunnitellut ja käynnistänyt ensimmäisenä Suomessa puurakentamiseen tähtäävän insinöörikoulutuksen verkko-opetuksen keinoin yhtä aikaa Kajaanissa, Suomussalmella ja Kuhmossa. Myös korkea-asteen koulutus on kunnille erinomainen keino sitouttaa opiskelijat opiskelupaikkakuntaan. Malli on ollut toimiva, joten se kannattaa nostaa esille. Kaupunki ehdottaa, että s.22 toimenpidelistalle lisätään seuraava kohta: * ammattikorkeakoulu toteuttaa etäkoulutuksena kunkin kunnan vahvaan osaamiseen liittyvää korkeakoulutusta. 5. Matkailu ja kulttuuri Matkailua käsittelevässä tekstiosiossa kannattanee viitata Suomen valtion matkailustrategiaan, sillä sen aineksista mm kulttuuri, talvi, idän ja lännen välinen jännite ovat Kainuun vetovoimatekijöitä. Kainuun matkailun suurimpia vetonauloja ovat luonnon ja liikunnan lisäksi tapahtumat, joista korkeatasoisimmat ovat kulttuuritapahtumia kuten esimerkiksi Kuhmon Kamarimusiikki, Kajaanin Runoviikko sekä Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella ja Vienan kylissä järjestettävä kansanmusiikkijuhla Sommelo. Vaikka ne ovat tapahtumina jo vakiintuneet, niiden tarpeellinen uusiutuminen ja mahdollinen kasvu tulee turvata myös riittävillä maakunnallisilla voimavaroilla. Kulttuurin merkityksen matkailun vetovoimatekijänä arvioidaan kasvavan. 6. Maaseutuohjelmat Kaupunki haluaa luonnoksen valmistelun yhteydessä kiinnittää huomiota maaseutua koskevien ohjelmien runsauteen. Luonnoksen sivulla 59 referoidaan kaikkiaan kuutta ohjelmatyötä, jonka lisäksi maakuntahallitus III hyväksyi Kainuun harvaan asutun maaseudun toimenpideohjelman (HAMA). Viimeksi mainittu sisältää asiasisällöltään jo tässä luonnoksessa referoidun ohjelmatyön. Kaupunki toivoo, että HAMA-ohjelman laatijat ja maakuntasuunnitelman laatijat vielä tarkistaisivat mahdolliset päällekkäisyydet rinnakkaisissa ohjelmissa.

5 5 KUHMON KAUPUNGINHALLITUS

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku TIEDOTE Julkaisuvapaa 19.3.2012 heti Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku Toisen asteen koulutuksen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku päättyi 16.3.2012. Kainuussa ensisijaisia hakijoita

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen Kainuussa

Osaamisen kehittäminen Kainuussa Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin

Lisätiedot

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009 Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA KESKI-SUOMEN MAAKUNTAOHJELMA 2007-2010 Maakuntasuunnitelma ja väliarvioinnin suositukset pohjana Valintoihin perustuva strateginen asiakirja MAO 2003 2006: yrittäjyys, osaaminen, maaseutu, työllisyys,

Lisätiedot

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Historia ravitsee kehitystä Tervanviennin kultakaudella Kuhmo tuotti kuudenneksen koko Suomen tervasta metsää pysyvästi 406 000 ha, puuvaranto yli 30 milj m3 Globalisaatio

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Markku Kainuun Suonpää, ammattiopisto, opettaja, aikuiskoulutus NTM, tutkintovastaava Ohjelma

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

Sivistystoimien PKS-yhteistyö. Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous

Sivistystoimien PKS-yhteistyö. Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous Sivistystoimien PKS-yhteistyö Aulis Pitkälä PKS yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän kokous 12.12.08 Perusopetus: Sivistystoimien PKS-yhteistyö Selvitetään vuosittain raja-alueiden yhteisiä oppilasalueita

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 TERVETULOA! Jouni Ponnikas Kajaanin yliopistokeskus, AIKOPA 6.5.2011 Ilmasto muuttuu Väistämätön muutos johon on sopeuduttava ja jota on hillittävä, mutta joka luo myös uutta

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana

Lisätiedot

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Pekka Ojalehto, Kainuun Yrittäjät 15.12.2011 1

Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Pekka Ojalehto, Kainuun Yrittäjät 15.12.2011 1 Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Pekka Ojalehto, Kainuun Yrittäjät 15.12.2011 1 Yrittäjyyden edunvalvoja Tehtävämme on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja huolehtia yrittäjien puolesta

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuminen -seminaari 4.6.2015 / Markku Herrala / perheneuvolan päällikkö Lainsäädäntötaustaa Koulupsykologipalvelujen

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015 1 KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA 2 Sisältö 1. MANUN TOIMINNAN TAUSTA... 3 2. MANUN YHTEISTYÖORGANISAATIOT... 4 3. MANUN JÄSENTEN NIMEÄMINEN... 6 4. MANUN TOIMINTAMUODOT...

Lisätiedot

keino mittari tavoite vastuu ja seuranta Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha:

keino mittari tavoite vastuu ja seuranta Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1 K:\johto\STRATEGIA\strategia2012\VUODEN 2007 PÄIVITYKSET\elinkeino-ohjelma2007.doc Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 16.10.2007 Näkökulma: Talous Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1. Yritystoiminnan

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Ratkaiseva menestystekijä

Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Ratkaiseva menestystekijä K:\johto\STRATEGIA\strategia2012\VUODEN 2008 PÄIVITYKSET\ELINKEINO-OHJELMA.doc 1 Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 25.1.2008 Näkökulma: Talous Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1. Yritystoiminnan suotuisa

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 16.9 Sanna Kopra Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi esitetään Kainuun

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

ELY-KESKUKSEN RAHOITTAMAT ESR-HANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013 KAINUUSSA Koodi Hanke Toteuttaja Toteutusaika

ELY-KESKUKSEN RAHOITTAMAT ESR-HANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013 KAINUUSSA Koodi Hanke Toteuttaja Toteutusaika ELY-KESKUKSEN RAHOITTAMAT ESR-HANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013 KAINUUSSA Koodi Hanke Toteuttaja Toteutusaika Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä

Lisätiedot

Hyrynsalmen lukion lukuvuosi ja aloite kyydityksen järjestämisestä Suomussalmelle

Hyrynsalmen lukion lukuvuosi ja aloite kyydityksen järjestämisestä Suomussalmelle Koulutuslautakunta 48 02.09.2010 Maakuntahallitus I 186 13.09.2010 Hyrynsalmen lukion lukuvuosi 2010-2011 ja aloite kyydityksen järjestämisestä Suomussalmelle 636/72/726/2010 KOLTK 48 Kainuun maakunta

Lisätiedot

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl älykäs kunta

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl älykäs kunta Kosken Tl kunnan strategia 2014-2020 - Koski Tl älykäs kunta Koski Tl on kehittyvä kunta maaseudun rauhassa suurten pääkeskusten lähellä. Kunnassa on vireä keskustaajama sekä runsas tonttitarjonta. Koski

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien valinta. 33 Liite Merijärven kunnan ja Kuntarahoitus Oyj:n välisen maanvuokrasopimuksen

Pöytäkirjantarkastajien valinta. 33 Liite Merijärven kunnan ja Kuntarahoitus Oyj:n välisen maanvuokrasopimuksen MERIJÄRVEN KUNNANHALLITUS 4/2019 Aika Tiistai 16.4.2019 klo 16.00 Paikka Asiat Kunnantoimisto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta 32 Liite Asia ei julkinen 33 Liite

Lisätiedot

Kainuun maakunta - kuntayhtymän tehtävät siirtyvät jäsenkuntien vastuulle 1.1.2013 lähtien siten, että

Kainuun maakunta - kuntayhtymän tehtävät siirtyvät jäsenkuntien vastuulle 1.1.2013 lähtien siten, että 8 KAINUUN MAAKUNTA - KUNTAYHTYMÄN PURKUSOPIMUS 1. SOPIMUK SEN TAR KOITUS Kainuun maakunta - kuntayhtymä on huolehtinut maakunnan suunnittelusta, alueiden kehittämisestä, terveydenhuollosta, sosiaalihuollosta

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 HANKESUUNNITELMA Kainuun maakunta -kuntayhtymä

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 HANKESUUNNITELMA Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 HANKESUUNNITELMA 1.12.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymä LÄHTÖKOHDAT Ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ihmisen toiminnasta johtuvaa, maailmanlaajuista ilmaston lämpenemistä,

Lisätiedot

Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013

Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013 Kainuun aluekehitysstrategiat linjataan uudelleen 2013 Tuleva vuosi 2013 on tärkeä vuosi Kainuun aluekehitystyössä. Vuoden aikana uusitaan kaikki maakunnan keskeiset kehityssuunnitelmat: maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011

EU:n metsästrategia; missä mennään. Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 EU:n metsästrategia; missä mennään Teemu Seppä Robinwood Plus -työpaja Kajaani 8.12.2011 Esityksen sisältö tilanne EU:ssa metsäasioiden käsittelyn osalta nykyinen EU:n metsästrategia EU:n metsästrategian

Lisätiedot

4.4.2014. Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040, maakuntaohjelma 2014 2017

4.4.2014. Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040, maakuntaohjelma 2014 2017 Lausunto Sivu 1 / 4 Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040, maakuntaohjelma 2014 2017 Pudasjärven kaupunginhallitus lausuntonaan toteaa, että maakuntasuunnitelma 2040 ja

Lisätiedot

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä

Maakuntaohjelma Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Maakuntaohjelma 2018 2021 Matkailu yksi Keski-Suomen kehittämiskärjistä Aluekehittäminen Keski-Suomen liiton ydintehtävä on maakunnan kehittäminen. Aluekehityslainsäädännön mukaisesti Keski-Suomen liitto

Lisätiedot

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

MAASEUDUN TULEVAISUUS

MAASEUDUN TULEVAISUUS Alue- ja kaupunkipolitiikan keskustelutilaisuus 21.4. 2017 MAASEUDUN TULEVAISUUS Christell Åström, pääsihteeri Maaseutupolitiikan neuvosto MANE TAUSTA 1995-2015 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 1995-2015

Lisätiedot

KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Maakunnallinen nuorisovaltuusto Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 2. 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Maakunnallinen nuorisovaltuusto Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 2. 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3 AIKA 13.5.2015 klo 16:55 18:00 PAIKKA Kainuun liitto, Kauppakatu 1, Kajaani KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VALMA ja TELMA seminaari

VALMA ja TELMA seminaari Syksy 2014 VALMA ja TELMA seminaari 22.9.2015 4/5/13 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen koulutusten aseman ja sisällön selkiyttämisen

Lisätiedot

Kainuun mallista Tiimalasiin

Kainuun mallista Tiimalasiin Kainuun mallista Tiimalasiin Uskalla kokeilla verkostofoorumi: Tulevaisuus tehdään kokeillen 15.11.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Marita Pikkarainen Kokeilut Kainuun malli Arjen

Lisätiedot

Paikka kaupungintalo os. Pohjolankatu 13, Kokoushuone Brahe 3. krs. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4

Paikka kaupungintalo os. Pohjolankatu 13, Kokoushuone Brahe 3. krs. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 1 Kokouskutsu 5/2018 Aika klo 9:00-11:10 Paikka kaupungintalo os. Pohjolankatu 13, Kokoushuone Brahe 3. krs. Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus 4 3

Lisätiedot

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

Odotukset maakuntauudistukselta

Odotukset maakuntauudistukselta Odotukset maakuntauudistukselta Kommenttipuheenvuoro Oulu 11.11.2016 Sote- ja Maakuntauudistus Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä

Lisätiedot

Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö

Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö Avoimen yliopisto-opetuksen uudelleen organisointi yliopistoissa - strategiana maakunnallinen yhteistyö Ari Konu kehitysjohtaja Lapin korkeakoulukonserni Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät 29.-30.9.2010

Lisätiedot

Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen

Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen Koulutuslautakunta 65 14.10.2010 Koulutuslautakunta 72 04.11.2010 Maakuntahallitus I 240 15.11.2010 Maakuntavaltuusto 77 29.11.2010 Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen KOLTK 65 Kainuun maakunta -kuntayhtymän

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa Pori 17.9.2013 Pelkkä peruskoulun varassa 2010 - toiminta Kouluttamattomat (pelkkä peruskoulu) vuonna 2010 Tilanne Määrä Osuus

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset Yhteishaun 2019 alustavat tulokset 18.3.2018 Jatta Herranen Opiskelijapalvelut/Hakutoimisto Toive 1 Kaikki Haun al. paikat Vetovoima Riveria, Joensuu 780 2668 915 0,85 Riveria, Kitee 74 240 123 0,60 Riveria,

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri Paavo Lipponen 16.10.2001 selvitysmies

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO Ammattikorkeakoulut perustivat konsortion 14.11.2007. Konsortio

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

VÄLITYÖMARKKINOILLA ASIAKASTYÖTÄ TEKEVIEN HENKILÖIDEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN KAINUUSSA. Veera Valtanen, Markku Similä.

VÄLITYÖMARKKINOILLA ASIAKASTYÖTÄ TEKEVIEN HENKILÖIDEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN KAINUUSSA. Veera Valtanen, Markku Similä. VÄLITYÖMARKKINOILLA ASIAKASTYÖTÄ TEKEVIEN HENKILÖIDEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN KAINUUSSA Veera Valtanen, Markku Similä Tammikuu 2012 taustalla Kainuun ammattiopiston ammatillisten täydennyskoulutusten kehittämistyö

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/ 10.4.2012 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntö VM/17.2.2012 KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYS Valtiovarainministeriö on pyytänyt 17.2.2012

Lisätiedot

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen Maakuntahallitus I 85 16.03.2009 Maakuntahallitus I 142 04.05.2009 Maakuntahallitus I 220 31.08.2009 Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

Lisätiedot

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl yhteisöllinen kunta

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl yhteisöllinen kunta Kosken Tl kunnan strategia 2020-2026 - Koski Tl yhteisöllinen kunta Koski Tl on kehittyvä kunta maaseudun rauhassa suurten pääkeskusten lähellä. Kunnassa on vireä keskustaajama sekä runsas tonttitarjonta.

Lisätiedot

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4. Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät Muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

4.2. Toisen asteen koulutuksen alueellinen saavutettavuus

4.2. Toisen asteen koulutuksen alueellinen saavutettavuus Väestöennuste iän mukaan 2012 2040. Tilastokeskus 2012 Väestöruutuaineisto L03v2012 (31.12.2012). Tilastokeskus 2013 Aluehallintovirastojen keskeiset arviot peruspalveluiden tilasta 2013, Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon kysymyksiä lappilaisten järjestöjen näkökulmasta

Työllisyydenhoidon kysymyksiä lappilaisten järjestöjen näkökulmasta Työllisyydenhoidon kysymyksiä lappilaisten järjestöjen näkökulmasta 23.2.2015 Sanna Hiltunen lappilaiset.fi Elinvoimaiset järjestöt Toimintaa ja voimavaroja - järjestöjen tekemään hyvinvointityöhön Pitkän

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasianneuvottelukunnaksi Keväällä 2018 tehdään esitys Kanta-Hämeen järjestöyhteistyön rakenteeksi Huhtikuussa kootaan pohjaesitykseen

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025

Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025 Muhoksen kunnan elinvoimaohjelma 2025 Kehyskuntien elinvoima- analyysin 2015-2018 vahvuudet Muhoksella Väestön keski- ikä (38,7)valtakunnan (42,7)keskitasoa matalampi. Syntyvyys 11,9 lasta/ 1000 asukasta

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta 1 Luonnos 17.9.2010 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kainuun hallintokokeilusta annettua

Lisätiedot

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu Yhteistyöseminaari 25.11.2010 Kaukametsä Kaupunginjohtaja Jari Tolonen 1 YLEISTÄ Kainuun alueen ainoa korkeakoulutasoisen osaavan työvoiman tuottaja AMK:sta koulutuksen

Lisätiedot

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ALUEIDEN KEHITTÄMISLAKI Maakuntasuunnitelma Valtakunnalliset alueidenkehittämisen tavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen 1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh Kaupunginhallitus 269 02.11.2015 Kulttuurilautakunta 33 17.11.2015 Kulttuuripoliittinen ohjelma 49/12.03.00/2014 KH 269 (Kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.1.2014 15 tehtiin aloite kulttuuripoliittisesta

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi Uusiutuvan energian kuntakatselmointi Asko Ojaniemi Katselmoinnin sisältö Perustiedot Energian kulutuksen ja tuotannon nykytila Uusiutuvat energialähteet Toimenpide-ehdotukset Jatkoselvitykset Seuranta

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari

Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Petteri Kuuva Sähköseminaari Suomen kansallinen energia- ja ilmastostrategia Petteri Kuuva Sähköseminaari 27.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti TAVOITE: Uusiutuvan energian osuus

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 22.2.2019 Hanna Kunttu Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Päivitysprosessi 2019-2020 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmätyön taustaa Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuoden

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia

Lisätiedot

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010

Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010 Tietojenkäsittelytieteen laitos Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010 kansainvälinen kehitys Ulkoiset paineet yliopistot yhdistyvät yliopistojen ylikansallinen yhteistyö täytyy olla tutkimuslaatua,

Lisätiedot

Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä

Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä Satakunnan OpinOvi työelämätyöryhmä Työelämäyhteistyö ja ohjaus yrityksissä teematyöryhmä Liisa Sarasoja ja Raija Vilponen Aikuisohjauksen strategiatyöryhmä Ryhmä koostuu aikuisohjauksen asiantuntijoista

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma. PAKETTI johtoryhmä Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma. PAKETTI johtoryhmä Tapio Ojanen Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma PAKETTI johtoryhmä 3.6.2010 Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/paketti Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma Aikataulu:

Lisätiedot

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ Kokouskutsu ja asialista, Pöytäkirja Kokous 4/2009 Aika: Perjantai 16.10.2009 klo 10.20 12.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR 144 Läsnä: Rehtori Lauri Lajunen pj., rehtori Arto Karjalainen, johtaja

Lisätiedot

Kainuun tulevaisuuden tekijät

Kainuun tulevaisuuden tekijät Kainuun tulevaisuuden tekijät Alpo Jokelainen maakuntajohtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Helsinki Kainuu 2010 seminaari Kuhmo-talo 12.8.2010 Kainuun erityispiirteet Maakuntaprofiili Väestö Elinkeinot

Lisätiedot

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan

Lisätiedot

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Ilmastostrategiatyön käynnistämisseminaari 14.11.2012, Tampere, Vapriikki Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus 1. ILMASTOSTRATEGIATYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtioneuvoston pitkän

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot