HELSINGIN KAUPUNGIN MELUNTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2008 (Khs ) Toteutumisen arviointi, koosta vuosilta
|
|
- Pasi Oksanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KAUPUNGIN MELUNTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2008 (Khs ) Toteutumisen arviointi, koosta vuosilta * Toteutumisastetta arvioidaan seuraavalla asteikolla: Luokka Toteutusaste Täysin toteutunut + Toteutunut hyvin, mutta on tarpeen kehittää edelleen Osin toteutunut + Käynnistetty 0 Ei käynnistynyt I A Kaupungin yleiset toimintalinjat I A: 1 Kaupungin toiminta esimerkkinä I A: 2 Kansainväliseen päätöksentekoon vaikuttaminen edunvalvontajärjestöjen ja verkostojen kautta Vastuutahot ja yhteistyötahot Kaikki hallintokunnat Työkoneiden osalta erityisesti HKR, julkisen liikenteen osalta HKL, HSL (aiemmin YTV) Kaikki hallintokunnat, YM, LVM Aikataulu ja toteutumisaste* Toimenpiteiden tilanne Kaupunki on kouluttanut yli ekotukihenkilöä, joiden koulutukseen sisältyy kestävä liikkuminen. Työntekijöitä kannustetaan joukkoliikenteen käyttämiseen mm. työsuhdematkalipun ja työmatkasetelien avulla. Monilla virastoilla on asiointipyöriä henkilöstön lainattavissa. Useat virastot ja liikelaitokset ovat osallistuneet vuosittain järjestettävään pyöräilytapahtumaan kilometrikisaan. Muutamat virastot ovat laatineet liikkumissuunnitelmat. Useat virastot ovat liittyneet CityCarClubin yhteiskäyttöautojen käyttäjiksi Helsingin kaupungin sopimuksen puitteissa. Kaupungin sisäisessä viestinnässä on uutisoitu Liikkujan viikolla kestävistä liikkumistavoista ja mainostettu viikon teemapäiviä eli Kimppakyyti-, Etätyö- ja auton vapaapäivää. HKR- Rakennuttaja on ottanut käyttöön 2 sähköautoa, jotka vuokrataan Staralta. HSL on ottanut melun huomioon joukkoliikenteen kilpailutuskriteereissään. Myös HKL:n raitiovaunuhankinnoissa alhaiset melupäästöt ovat olleet yksi hankintakriteeri. Staran palveluhankintojen osalta vaateet edesauttavat meluntorjuntaa ja Staran oman kaluston hankintakriteereissä käytetään myös melukriteereitä. Virastot ja liikelaitokset toimivat kukin omien järjestöjensä ja verkostojensa kautta. Ymk on osallistunut Eurocities -järjestön meluyhteistyöhön ja ympäristöministeriön ympäristömeludirektiivin toimeenpanoryhmän työskentelyyn. HelSa on mukana Suomen satamaliiton ympäristötyöryhmässä sekä Itämeren satamien BPO ympäristöryhmässä. HKL on eurooppalaisen pyöräilyjärjestön jäsen ja HKL osallistuu kansainväliseen ja kotimaiseen joukkoliikennejärjestötoimintaan mm. UITP- ja pohjois-
2 I A:3 Verotukseen ja lainsäädäntöön vaikuttaminen Halke, muut hallintokunnat, YM, LVM, HSY (aiemmin YTV) + maisiin joukkoliikennepäiviin. Halken kv. toiminnan osasto huolehtii kaupungin kansainvälisen yhteistyön koordinoimisesta ja kansainvälisestä kaupunkipolitiikasta. Osasto edistää yhteistyössä muiden kaupunkikonsernin, seudun ja kansallisten toimijoiden kanssa kaupungin päämäärien ja yhteisten strategioiden toteutumista kansainvälisen toiminnan keinoin. Virastot ja liikelaitokset osallistuvat tarpeen mukaan lainsäädännön valmisteluun. Helsingissä on lisätty ajonopeuksien automaattista kameravalvontaa. Tavoitteena on valvontalaitteiston käyttö myös sakotusperusteena. Ymk on osallistunut EU:n ympäristömeludirektiivin konsultointiin Eurocities-järjestön ja YM:n kautta. HelSa on mukana vaikuttamassa Suomen satamaliiton sekä Itämeren satamien liiton (BPO) kautta. I B Kaupunkisuunnittelun toimintalinjat I B: 1 Melun huomioon ottaminen alueidenkäytön suunnittelussa I B: 2. Pääväylien luonteen muuttaminen ja nopeuksien alentaminen Ksv, seudun kaupunkisuunnitteluviranomaiset, HKL, HSY, HSL, Ymk Ksv, HKL, Ymk, HSL, seudun kaupunkisuunnitteluviranomaiset, Liikennevirasto, ELYkeskus + selvitykset aloitetaan 2008, pitkä aikaväli Maankäytön suunnittelulla voidaan vähentää liikkumistarvetta kaupunkirakennetta tiivistämällä, samalla kuitenkin keskeiset viheralueet säilyttäen. Liikkumistarvetta pyritään ohjaamaan kestäville kulkutavoille parantamalla joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn toimintaedellytyksiä. Kaavoituksen yhteydessä tehdään meluselvitykset ja huomioidaan meluntorjunta mm. kaavamääräyksissä. Ksv, Ymk, HKR, Rakvv ja ELY-keskus ovat käyneet läpi kaavoitukseen liittyviä meluasioita yhteisessä kokoussarjassa ja seminaarissa. HKR:n arkkitehtuuriosasto toimiin kaavayhteistyössä Ksv:n kanssa ja kiinnittää kaavalausunnoissaan huomiota meluun. HKL on pyrkinyt lisäämään eri liikennemuotojen erottelua liikenteessä ja tuottamaan joukkoliikenteelle paremmat edellytykset esim. henkilöautokaistoja kaventamalla. Uudenmaan ELY-keskuksessa on valmisteltu Helsingin seudun nopeusrajoituspolitiikkaa Melu on esitetty yhtenä perusteena alentaa nopeusrajoituksia tietyillä pääväylien osuuksilla (HSL). Ksv on selvittänyt yleiskaava -työhön liittyen mahdollisuuksia muuttaa joitakin moottoritiemäisiä väyliä kaupunkibulevardeiksi ja tiivistää maankäyttöä niiden läheisyydessä. I C Liikennesuunnittelun toimintalinjat
3 I C: 1. Liikennesuunnittelussa arvioidaan meluvaikutukset I C: 2 Joukkoliikenteen käytön lisääminen Ksv, seudun kaupunkisuunnitteluviranomaiset, Liikennevirasto, ELYkeskus HSL, HKL, Ksv, seudun kaupunkisuunnitteluviranomaiset + Vaikutusten arviointi kuuluu osana suunnitteluprosessiin. Myös HKL tekee ja tuottaa tutkimuksia meluun liittyen sekä tuottaa taustatietoa liikenteen suunnittelun pohjaksi. Joukkoliikenteen suunnitteluohje HSL-liikenteessä valmistui Ohjetta käytetään joukkoliikennelain 4 :ssä tarkoitettuun joukkoliikenteen palvelutason määrittelyyn HSL-alueella. HSL:n Lippu- ja informaatiojärjestelmä 2014 (LIJ2014) -hankkeen toteuttamisen on arvioitu lisäävän joukkoliikenteellä tehtävien matkojen määrää. HSL:n hallitus päätti vyöhykerajojen sijainnit ja lippujen hinnoitteluperiaatteet kesäkuussa Uusi järjestelmä otetaan käyttöön viimeistään Helmi-järjestelmän laajentaminen uusille bussilinjoille ja olemassa olevien raitioliikenteen etuuksien tehostaminen ovat käynnissä. HELMIn kehitystyö jatkuu tulevina vuosina. Raitioliikenteen kokonaiskehittämisselvitys valmistui vuoden 2009 lopulla ja sitä päivitetään säännöllisesti. Munkkivuoren raitiotien tarve- ja toteuttamiskelpoisuusselvitys on aloitettu. HSL on tehnyt suunnitelman bussiliikenteen runkolinjojen toteuttamiseksi vuosina Raitiolinja 8 aloitti liikennöinnin Jätkäsaareen ja linjan 9 reitti piteni Kolmikulmasta Länsiterminaalille Etelä- ja Länsi-Helsingin bussiliikenteen linjastouudistuksella pyrittiin siirtämään bussilinjoja pois keskustan ruuhkaisilta katuosuuksilta ja selkiyttämään linjastoa. Bussiliikenteen kulkua haluttiin nopeuttaa ja tehostaa ja aikataulujen luotettavuutta lisätä. Linjastouudistus on lisännyt joukkoliikenteen matkustajamääriä. Kutsuplus-bussien koekäyttö käynnistyi vuonna 201. Kutsuplus on täysin uusi kutsuohjautuva joukkoliikennepalvelu, eikä vastaavaa löydy Suomesta eikä tiettävästi myöskään muualta maailmasta. Vuosaaren ja Myyrmäen välillä liikennöivän Jokeri 2 -bussilinjan liikennöinti alkaa vuonna HSL on laatinut vuonna 2011 poikittaisen joukkoliikenteen kehittämissuunnitelman vuosille Raide-Jokerin hankearviointi valmistui vuonna 2011 ja linjan toteuttaminen käynnistyy ennen vuotta Mahdollisuuksia Bussi-Jokerin matkustajakapasiteetin lisäämiseksi ennen Raidejokerin toteutumista on selvitetty vuonna Linjan sujuvuutta on tarkoitus parantaa mm. bussikaista-
4 järjestelyin, avorahastuksen ja mahdollisesti isomman kaluston käyttöönotolla syksyllä 2013 alkavalle sopimuskaudelle. Poikittaisen Jokeri 0 -runkolinjan liikennejärjestelyjen suunnittelu aloitettiin vuonna HSL toteutti lähijunaliikenteen luotettavuuden kehittämisohjelman. Östersundomin alueen raidevaihtoehtoja on selvitetty. Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2011) yhtenä painopisteenä on joukkoliikenteen yhteyksien ja palveluiden parantaminen. Helsingin seudun liityntäpysäköintistrategia ja toimenpideohjelma on hyväksytty. Strategiassa ehdotetaan henkilöautojen liityntäpysäköintipaikkojen lisäämistä nykyisestä noin autopaikasta autopaikkaan ja polkupyörien liityntäpysäköintipaikkojen lisäämistä noin :sta pyöräpaikkaan vuoteen 2020 mennessä. HKL on parantanut asemiensa ja kalustonsa viihtyvyyttä ja siisteyttä remontoimalla asemia ja tilaamalla uusia tilavampia ja mukavampia raitiovaunuja sekä uusia metrojunia. Staran kalustohankinnoissa huomioidaan liikenteen toimintaedellytyksiä parantavat kaluston vaateet. I C: 3 Kevyen liikenteen edistäminen Ksv, HKR, Rakvv, HKL, Ymk, HSL + Pyöräilyn lisäämistavoitteiden toteuttamista koordinoi valtuustostrategian mukainen pyöräilyprojekti. Vuoden 2012 aikana valmistui pyöräliikenteen yleisiä suunnitteluperiaatteita ja linjaosuuksien järjestelyjä koskeva ohje. Kantakaupungin pääpyöräteiden tavoiteverkko päivitettiin uusien suunnitteluperiaatteiden mukaisesti ohjaamaan pyöräliikenneverkon jatkokehittämistä. Pyöräilyn infrastruktuurin osalta keskeisinä hankkeina toteutettiin Jätkäsaaren ja Töölönlahden yhdistävä pyörätie (Baana), Nordenskiöldinkadun ylittävä Auroran silta sekä Mannerheimintien pyöräkaista välillä Pohjoinen Esplanadi- Postikatu. Kampin Narinkkatorille on perustettu Pyöräkeskus, joka tarjoaa pyöräilijöille erilaisia palveluja, informoi sekä toimii lukuisten pyöräilytapahtumien näyttämönä. Pyöräilyn kulkumuoto-osuus syksyn 2012 arkivuorokauden matkoilla oli 11 %, osoittaen selkeää kasvutrendiä. HKL kehittää pyöräilyä hankkimalla kaupunkiin kaupunkipyöräjärjestelmän, joka lisää pyöräilyä kantakaupungin alueella. Neuvottelut järjestelmän hankkimisesta on aloitettu keväällä Lähiöissä pyöräilyä edistetään suunnittelemalla polkupyörien liityntäpysäköintikalusteita ja rakentamalla pyöräilijöille liityntäpysäköintimahdollisuuksia asemille. Liityntäpysäköintikalusteita asennettiin 2012 ja keväällä Rakennusvirasto kehittää yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa pyöräilyn uusien suunnitteluperiaatteiden käyttöönottoa katusuunnitelmissa ja rakentami-
5 sessa. Pyöräliikenteen linjaosuuksien ja risteysjärjestelyjen parannukset tullaan viemään tyyppipiirustuksiin. On aloitettu pyöräteiden ylläpitoluokituksen tarkistus ja tehostettu valvontaa. Rakennusvirasto osallistuu myös pyöräilyn edistämisen tutkimusprojekteihin. Pyöräilyn yhteiskunnallisia tavoitteita arvioidaan selvityksessä pyöräilyn hyödyistä ja kustannuksista sekä pyöräteiden talvihoidon menetelmiä ja kustannuksia tutkitaan talvihoitoselvityksessä. Tehostetun talvihoidon menetelmiä pilotoidaan valitulla pyöräreitillä. Rakennusvirasto osallistuu Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernen vetämän Pykälä-hankkeen jatkohankkeeseen Pykälä II. Hankkeen tuloksena esitetään konkreettisia toimenpiteitä kävelyn ja pyöräilyn potentiaalin edistämiseksi, edistetään arki- ja terveysliikuntaa sekä tuotetaan tietoa liikenteen ja maankäytön suunnitteluun ja päätöksenteon tueksi. Rakennusvalvonta huolehtii siitä että asuinkerrostalotonteilla noudatetaan Helsingin rakennusjärjestyksessä (17 ) polkupyörien säilytystiloista annettua mitoitusohjetta: 1 paikka / 30 kerrosneliömetriä Helsingin polkupyöräilijät ry teki pyöräilyreittien kuntokartoituksen, jonka tulokset saatiin Raportit kirjattiin projektia varten HePon piirissä luotuun karttapohjaiseen vikaraporttitietokantaan ja niitä kertyi yli 500, kuvia n Raportit sisälsivät sekä kunnossapitoon, että suunnitteluun liittyviä ongelmia. Kartoituksen pohjana toimi Fillarikanava-kyselyn palaute ja liikennelaskennat. I C: 4 Helsinkiin soveltuvien liikenteen hallinta- ja hinnoittelukeinojen selvittäminen ja käyttöönotto Ksv, Ymk, HKL, HSL, LVM, pääkaupunkiseudun kunnat, Liikennevirasto Asuntotuotantotoimiston pysäköintipaikaton City-talo valmistui Kalasatamaan vuonna Kohteessa ei ole lainkaan asemakaavan edellyttämiä pysäköintipaikkoja. Sen sijaan kohteen polkupyörien säilytystilat on suunniteltu tavanomaista laajemmiksi ja helppokäyttöisemmiksi. LVM:n johdolla on vuosina tehty selvityksiä ruuhkamaksuihin liittyen. Ruuhkamaksujen käyttöönoton vaikutuksia selvittänyt työryhmä luovutti selvityksensä liikenneministerille helmikuussa Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä selvittää parhaillaan, miten päästään kohti oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä. Selvityksen kohteena on mm. se, miten Suomen tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä. Työryhmän puheenjohtaja on Jorma Ollila. Työryhmän toimikausi on Ksv osallistuu LVM:n tiemaksutyöryhmän työskentelyyn. Pysäköintitaksojen ja asukaspysäköintitunnuksen tarkistetut hinnat otettiin käyttöön vuoden 2010 alussa.
6 I C: 5 Ympäristövyöhykkeen perustamismahdollisuuksien selvittäminen Ymk, Ksv, HKL HKR, HelSa, HSL Pysäköinnin hinnoittelussa siirrytään kohti käyttäjä maksaa -periaatetta. Esimerkiksi tavoitteena on, että asuintonttien autopaikkojen kustannukset peritään kokonaisuudessaan paikkojen käyttäjiltä, jolloin autottomien asukkaiden ei tarvitse maksaa pysäköinnistä. Progressiivisella hinnoittelulla on tulevaisuudessa tavoitteena suosia lyhytaikaista pysäköintiä ja tehostaa pysäköintipaikkojen käyttöä. Khs:n päätöksellä Helsingin kantakaupunkiin (Hakamäentien eteläpuoli) perustettiin ympäristövyöhyke, joka koskee ainoastaan Helsingin seudun liikenteen (HSL) kilpailuttamaa Helsingin sisäistä ja seudullista bussiliikennettä sekä Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) kilpailuttamaa jätteenkuljetusta. Vyöhykkeen sisällä liikennöivältä kalustolta edellytetään kilpailutuksessa tiukempia päästönormeja (bussit Euro III ja jäteautot Euro V) kuin muilla reiteillä liikennöivältä kalustolta. HSL:n uusimman syksyllä 2012 käynnistyvän liikenteen kilpailutuksen voittanut uusi kalusto on EEV-tasoa (Enhanced Environmentally Friendly Vehicle). Vuonna 2012 ympäristökeskus käynnisti selvityksen, jossa tarkastellaan eurooppalaisten ympäristövyöhykkeitä ja niiden ympäristövaikutuksia. Vuonna 2013 julkaistavan selvityksen tuloksia käytetään arvioitaessa Helsingin ympäristövyöhykkeen jatkokehitystarpeita. Kaupunki on ottanut käyttöön kriteerit vähäpäästöisille autoille ja myöntää niille 50 %:n alennuksen pysäköintimaksuista. II Melualtistusta vähentävät toimenpiteet II A. Melupäästöjä vähentävät toimenpiteet II A: 1. Hiljaisten päällysteiden ottaminen laajamittaiseen käyttöön HKR, Ksv, HKL, Ymk + Ytlk päätti melua vaimentavien päällysteiden käyttöperiaatteista Helsingissä. HKR ryhtyy käyttämään melua vaimentavia päällysteitä katukohteissa, joissa melulle altistuvien ihmisten määrä ja liikenteelliset olosuhteet ovat sellaiset, että melua vaimentavien päällysteiden käyttö on kannattavaa. HKR on tehtyjen selvitysten perusteella laatinut esityksen melua vaimentavien päällysteiden käyttökohteista. Selvityksen perusteella melua vaimentavia katuosuuksia voisi Helsingissä olla noin 33 kilometriä (kaistapituus 66 km). Yhteensä kohteita esityksessä on 39 kappaletta. Tavanomaista päällystettä pienirakeisempia ja siten hiljaisempia, SMA 8- ja SMA
7 11-päällysteitä käytettiin: Vuonna 2009 Lönnrotinkatu välillä Albertinkatu Hietalahdenkatu, n. 300 m Mäkitorpantie välillä Panuntie Satulasepäntie, n. 925 m Kontulankaari välillä Kontulantie Kivikonkaari, n. 650m Abrahaminkatu Hietalahdenkatu välillä Lönnrotinkatu Hietalahdenranta Vuonna 2010 Lönnrotinkatu välillä Mannerheimintie Albertinkatu, n. 560 m Kauppakartanonkatu, n. 900 m Kontulankaari välillä Kivikonkaari Uittamontie, n. 940 m Hiihtomäentie välillä Mäyrätie Kettutie, 650 m ja Kettutie, n. 490 m Vuonna 2011 Lauttasaarentie välillä Lauttasaaren silta Lauttasaarentie 44 II A: 2. Nopeusvalvonnan tehostaminen Vuonna 2012 Konalantie välillä Pitäjänmäentie Vähäntuvantie (SMA 11) Malminkartanontie välillä Kartanonkaari Ojamäentie (SMA 11) Topeliuksenkatu välillä Sibeliuksenkatu Runeberginkatu (SMA 8) Ksv, poliisi Vuonna 2010 katujen varsille asennettiin 20 uutta nopeusnäyttötaulua. Niiden on todettu alentavan ajonopeuksia ja sitä kautta melua. Vuonna 2012 Mechelininkadulle asennettiin automaattinen kameravalvontalaite. II A: 3. Joukkoliikenteen melun vähentäminen HKL, Ksv, HKR, HSL, LVM HKL uusii raitiovaunukalustoaan. Raideliikenteen kalustohankinnoissa melutaso otetaan huomioon soveltuvalla tavalla, ja käytännössä uusi kalusto on nykyistä hiljaisempaa. Uusien vaunujen telin käyttäytyminen kaarteissa on nykyisiä vaunuja parempaa ja siten myös aiheutuva melu pienempi. Bussiliikenteen kilpailuttamisessa on pitkään ollut mukana bussien ulkopuolisen melutason pisteytys. HSL:n bussiliikenteen kilpailutusperiaatteissa melun painoarvo on 20 % kaluston pisteytyksessä ja melutasovaatimus on laajennettu koskemaan myös bussin sisämelua. Entistä vähämeluisempaa kalustoa, kuten hybridi- ja sähköbusseja kokeillaan. En-
8 II A: 4. Hybridibussien kokeilu ja käyttöönotto HKL, HSL, joukkoliikenneoperaattorit simmäinen täyssähköbussi saapui Suomeen syyskuun alussa Autoa testataan kolmen vuoden ajan sekä kesä- että talviliikenteessä ja myös VTT:n laboratorioissa. HSL:n tavoitteena on saada ensikäden tietoa akkusähköbussin suorituskyvystä sekä vertailla tavanomaista bussiteknologiaa, vaihtoehtoisia polttoaineita ja johdinautoja toisiinsa. Samalla HSL hankkii osaamista sähköbussiliikenteen suunnittelusta. Vuoden 2012 alussa Helsingin seudun ensimmäiset kaksi hybridibussia otettiin käyttöön linjalla 24. Vuoden 2013 aikana HSL tulee kilpailuttamaan lisää hybridibusseilla ajettavia vuoroja. II A: 5. Raideliikenteen ratojen tekniset parannukset HKL, Ksv, HKR, Ymk, HSL Raitioteiden kaarteissa syntyvää melua vähennetään rasvaamalla kiskojen reunoja ympäristöhyväksytyillä rasvoilla. Uusiin raitiovaunuihin on asennettu voitelulaitteet. Kiskojen automaattisen voitelujärjestelmän kokeilua jatkettiin vuonna 2009 Arabianrannassa, Katajanokalla ja Munkkiniemessä. Raitiotien runkomelua on vähennetty asentamalla neljään risteysalueeseen kaksoiseristys, jossa kisko eristetään vaimentavalla kumimateriaalilla alustasta ja ympäröivästä maaperästä. Kaksoiseristystä suositaan uusissa rakennuskohteissa. Lisäksi uudet raitiotieradat rakennetaan betoniselle pohjalaatalle, joka vähentää joissain tapauksissa runkoäänien kulkeutumista. II A: 6. Selvitetään ja otetaan käyttöön nastarenkaiden käytön vähentämiskeinot II A: 7. Laivojen maasähkön käytön lisääminen II B Melun leviämistä estävät toimenpiteet HKR, Ymk HelSa, Helen, Ymk Metroradalle on Herttoniemessä suunniteltu meluaita, mutta sen toteuttamisaikataulu on vielä epävarma. Nastarenkaiden käytön vähentämisen vaikutuksia mm. ilmanlaatuun ja terveyteen, meluun, ylläpitokustannuksiin sekä liikenneturvallisuuteen tutkitaan rakennusviraston vetämässä NASTA tutkimusohjelmassa vuosina Hankkeessa ovat mukana myös Trafi, LiVi, YM, STM, LVM, YMK, HSY, KSV ja Vantaan kaupunki. Loppuraportti ilmestyy keväällä Sen perusteella tehdään esitys mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja suosituksista. Helsingin satamassa on käytössä pienille aluksille (kuten pika-alukset ja katamaraanit) ja puolustusvoimien aluksille tarkoitettuja maasähköyhteyksiä yhdeksällä eri laiturilla. Matkustaja-autolautoille tarkoitettu tehokkaampi matalan jännitteen maasähköyhteys otettiin käyttöön Katajanokalla syksyllä Se on tarkoitettu Helsingin ja Tukholman välisessä liikenteessä oleville matkustaja-autolautoille (Viking Line). Vuosaaren satamassa on huomioitu maasähkön käyttömahdollisuus.
9 Ulkotiloja koskevat toimenpiteet II B: 1. Meluesteiden rakentaminen Maantiet Katuliikenne HKR, Ksv, Ymk, Liikennevirasto, ELY-keskus, HKR, Ksv, Ymk, HKL Vuonna 2009 valmistuivat meluesteet Hakamäentielle välille Mannerheimintie Mäkelänkatu ja Hämeenlinnanväylälle välille Hakamäentien Rantaranta. Esteet rakennettiin Hakamäentien parantamisen yhteydessä. Kaupungin kustannuksella rakennettiin meluesteet uuden asumisen suojaksi Tuusulanväylälle Maunulan kohdalle. Vuonna 2010 varsinaisista maanteiden meluntorjunnan toimintasuunnitelman 2008 (ja LVM:n meluntorjunnan teemapaketin) kohteista rakennettiin Turunväylän meluesteet Munkkiniemeen (toimintasuunnitelman kohde U4). Kaupungin kustannuksella rakennetut meluesteet uuden asumisen suojaksi valmistuivat Lahdenväylälle Alppikylän kohdalle. Vuonna 2011 ei rakennettu yhtään maanteiden meluestettä. Vuonna 2012 rakennusvirasto on yhteistyössä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen aloittanut meluvallin rakentamisen Kehä I:n pohjoispuolelle Kivikon kohdalle. Meluvallin rakentamiseen on käytetty alueen katujen rakentamisesta syntyneitä ylijäämämassoja. + Vuonna 2009 ei rakennettu katujen meluesteitä Vuonna 2010 ei rakennettu katujen meluesteitä Vuonna 2011 ei toteutettu erillishankkeina katujen meluesteitä, eikä niille ollut rahoitusta kaupungin budjetissa. Tapaninkyläntien meluvallin korotus välillä Sidekuja Rintamasotilaantie. HKL suunnitteli meluesteitä Herttoniemeen metroradan ympärille. Vuonna 2012 Tapaninkyläntien meluesteiden rakentaminen välillä Sidekuja Rintamasotilaantie jatkui vuonna 2012 nykyisen meluvallin korotuksen viimeistelytöillä. Meluseinien rakentaminen alkoi marraskuussa Työ jatkuu kevääseen
10 Herkkien kohteiden meluntorjunta Kv, HKR, Opev, Sosv, Rakvv, Ymk Meluseinien rakentamisen kokonaiskustannukset ovat 1,1 miljoonaa euroa. Vuonna 2012 ei valmistunut yhtään meluestekohdetta. + Ympäristökeskuksessa valmistui vuoden 2009 lopussa selvitys herkkien kohteiden - päiväkodit, koulut, leikkipuistot, vanhainkodit ja sairaalat - ilmanlaadusta ja melutilanteesta Helsingissä. Selvityksen yhteydessä priorisoitiin virastojen yhteistyönä melutilanteeltaan heikoimpien kohteiden meluntorjuntatarpeet alustavien meluaitavaihtoehtojen pohjalta. Töölönlahden puiston peruskorjaussuunnitelmassa esitetään nykyisen leikkialueen siirtoa melutilanteeltaan ja myös ilmanlaadultaan suojaisempaan paikkaan. Ei toimenpiteitä II B: 2. Väyläympäristöjen pintojen ominaisuuksien huomioiminen II B: 3. Väylien tunneloinnin ja kattaminen edistämine Ei toimenpiteitä HKR, Ksv, + Väylien pinnoitteiden meluominaisuudet huomioidaan yhtenä pinnoitteiden valintaan Rakvv vaikuttavana osatekijänä katujen suunnittelussa. Ksv, HKR, Ymk + Väylien tunnelointia ja kattamista on selvitetty usealla alueella erilaisten suunnitteluja maankäyttöratkaisujen yhteydessä. Mm. Länsiväylän kattamista Koivusaaren ja Katajaharjun kohdalla selvitettiin Koivusaaren osayleiskaavatyössä ja Itäkeskuksen asemakaavoituksen yhteydessä tutkittiin Itäväylän kattamisen vaikutuksia meluun ja ilmanlaatuun. Kiinteistökohtaiset toimenpiteet II B: 4. Kantakaupungin kerrostalojen ikkunoiden ääneneristävyyden parantaminen Rakvv, Ksv Ymk, II B: 5. Tonttiaitojen lisääminen Rakvv, Ymk, Ksv Hiljaisia alueita koskevat toimenpiteet aloitus aloitus Ympäristökeskus teetti syksyllä 2009 selvityksen, jossa tutkittiin ääneneristävyyden parantamista neljässä esimerkkikohteessa kantakaupungin alueella. Tukijärjestelmä mahdollisuuksien selvittämistä ei ole aloitettu on tehty internettiin uusi Ikkunakorjaus- ja ikkunamuutoshankkeen menettelytapaohje, johon on liitetty liikennemelua huomioivaa ääneneristysohjeistusta. Kaksi aiheeseen liittyvää taloyhtiöille suunnattua infotilaisuutta järjestettiin yhdessä Kiinteistöliitto Uusimaan kanssa ja Tehty uusi internet-ohje vuonna 2011 Aidat ja tonttien rajaaminen, jossa on oma osio Melulta suojaavat tonttiaidat.
11 III A: 1. Helsingin hiljaisten alueiden tietokannan kehittäminen ja ylläpito III A: 2. Hiljaisten alueiden huomioon ottaminen kaavoituksessa Koulutus- ja viestintä Ymk, Ksv, HKR + Ksv, Ymk 0 Ympäristökeskuksen julkaisu Helsingin hiljaiset alueet asukaskyselyn tuloksia valmistui keväällä Selvityksessä kartoitettiin asukkaiden kokemuksia hiljaisista alueista. Helsingin hiljaisten alueiden tietopankki julkaistiin netissä Tietokantaa on täydennetty alueiden luokittelua ja arvottamista tukevilla aineistoilla, kuten erilaisilla viheralue- ja melutiedoilla. Ei toimenpiteitä. IV: 1. Ääneneristävyyttä koskeva tiedotusprojekti IV: 2 Järjestetään taloudellisen ajotavan koulutusta ja huomioidaan myös melu Rakvv, Ymk 0 Ei ole toistaiseksi toteutettu. hallinto- Kaikki kunnat 2008 Kaksi aiheeseen liittyvää taloyhtiöille suunnattua infotilaisuutta järjestettiin yhdessä Kiinteistöliitto Uusimaan kanssa HKL:n raitiovaunu- ja metrokuljettajien koulutukseen kuuluu olennaisesti energiaa ja kalustoa säästävän ajotavan harjoittelu. Myös melu vähenee noudattaessa taloudellista ajotapaa. Lisäksi 2012 on kehitetty ajotavan seurantaa raitiovaunuliikenteessä. HSL:n tilaamassa liikenteessä bussinkuljettajat perehtyvät peruskoulutuksen yhteydessä ympäristöä säästävään ajotapaan. Bussiliikennöitsijät järjestävät säännöllisesti kuljettajilleen ammattipätevyyskoulutusta ja HSL tarjoaa liikennöitsijöille koulutusta kuljettajien asiakaspalvelutaitojen kehittämiseksi. Molemmissa koulutuksissa käsitellään myös taloudellista ajotapaa. Staralla ajoluvan saavat osallistuvat koulutukseen ja ammattimaisesti ajoneuvoja kuljettavat osallistuvat koulutukseen, jossa taloudellisella ajotavalla on olennainen osuus kokonaisuudesta. Opetusvirasto edellyttää kuljetuksia kilpailutettaessa taloudellisen ajotavan koulutuksia. Ympäristökeskus järjesti muille hallintokunnille tutustumisen taloudellisen ajotavan koulutukseen keväällä Helsingin Sataman johtoryhmä on osallistunut taloudellisen ajotavan koulutukseen. Rakennusvirasto on järjestänyt henkilökunnalleen koulutusta.
12
HELSINGIN KAUPUNGIN MELUNTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2008 (Khs , Ylk ) Toteutumisen arviointi
Liite 4 HELSINGIN KAUPUNGIN MELUNTORJUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2008 (Khs 17.11.2008, Ylk 29.3.2011) Toteutumisen arviointi 2009-2011 * Toteutumisastetta arvioidaan seuraavalla asteikolla: Luokka Toteutusaste
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 127 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto ympäristökeskukselle Helsingin kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelman 2013-2017 luonnoksesta HEL 2012-008608
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2013 16 (26) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Taj/2 02.04.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2013 16 (26) 2 Meluntorjunnan toimintasuunnitelmaluonnos 2013-2017 HEL 2012-008608 T 11 00 01 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee antaa otsikkoasiasta ympäristölautakunnalle
ILMANSUOJELUTYÖRYHMÄN EHDOTUS VÄHÄPÄÄSTÖISTEN AJONEUVOJEN EDISTÄMISESTÄ JA YMPÄRISTÖVYÖHYKKEEN PERUSTAMISESTA
ILMANSUOJELUTYÖRYHMÄN EHDOTUS VÄHÄPÄÄSTÖISTEN AJONEUVOJEN EDISTÄMISESTÄ JA YMPÄRISTÖVYÖHYKKEEN PERUSTAMISESTA 30.3.2010 ILMANSUOJELUTYÖRYHMÄ EHDOTTAA SEURAAVAA: Vähäpäästöisten ajoneuvojen edistäminen
Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja
Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa
Ääniympäristön laadun huomioiminen Helsingin yleiskaavassa Teema: Meluntorjunta kaupunkirakenteen tiivistyessä ja täydennysrakentamisessa Valtakunnalliset meluntorjuntapäivät 22.-23.3.2017 Jyväskylä Helsingin
Yhteiskäyttöautoilun edistämissuunnitelma
Yhteiskäyttöautoilun edistämissuunnitelma Tarja Jääskeläinen, HSL Miksi yhteiskäyttöautoilua kannattaa tukea? Osa kestävää liikennejärjestelmää Ympäristöhyödyt: vähemmän ja uudempia autoja vähemmän hiilidioksipäästöjä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien
TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS
TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS Näkökulmia joukkoliikennevälineiden turvallisuushaasteisiin ja matkustajien ja kuljettajien turvallisuuden parantamiseen Sami Aherva Helsingin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 701 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityspyyntö Helsingin ja Espoon kaupunkiraitiotien (Raide-Jokeri) suunnittelutilanteesta HEL 2013-006172 T 08 00 02
Miten kaupunki torjuu melua
Miten kaupunki torjuu melua Hiljan päivän seminaari pe 7.10.2016 Tieteiden talo Esa Nikunen Ympäristöjohtaja, Helsingin ympäristökeskus Pääkaupunkiseudun liikennemeluselvitys tekeillä Viiden vuoden välein
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia
Appendix 5. CITY OF HELSINKI AIR QUALITY ACTION PLAN 2008-2016 Progress report 2008-2010 approved by the City Board 9.5.2011
1 Appendix 5 CITY OF HELSINKI AIR QUALITY ACTION PLAN 2008-2016 Progress report 2008-2010 approved by the City Board 9.5.2011 HELSINGIN KAUPUNGIN ILMANSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2008-2016 Toteutumisen arviointi
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Raide-Jokeri Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri yleisesti KÄSKYNHALTIJANTIE Raide-Jokeri Itäkeskuksen
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot
Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan
Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot
SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus
SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen Sitra 23.11.2009 Aluerakentamispäällikkö Kyösti Oasmaa 1 Aluerakentamisen näkökulma
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä
Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja
HELSINGIN PYÖRÄILYPROJEKTI. oppii Euroopasta. PYKÄLÄ-seminaari 16.2.2011 Niko Palo, Marek Salermo, Leena Silfverberg
HELSINGIN PYÖRÄILYPROJEKTI oppii Euroopasta PYKÄLÄ-seminaari 16.2.2011 Niko Palo, Marek Salermo, Leena Silfverberg HELSINGIN PYÖRÄILYPROJEKTI 2009-12 Tausta: valtuuston strategiaohjelma Liikennejärjestelmää
HELSINGIN KAUPUNGIN ILMANSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HELSINGIN KAUPUNGIN ILMANSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2008 2016 (Khs 19.5.2008, Khs 9.5.2011) Toteutumisen arviointiraportti 2011 Hyväksytty ilmansuojelutyöryhmän kokouksessa 24.4.2012 * Toteutumisastetta
Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys. Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla
Helsingin meluselvityksen 2017 täydennys Melulaskennat yhteispohjoismaisella laskentamallilla SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 TULOKSET... 2 2.1 Melulle altistuvien asukkaiden ja herkkien kohteiden määrät...
Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL
Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen Sini Puntanen, HSL 1.11.2018 Nuoret: hyvä joukkoliikenne vähentää auton omistamisen tarvetta 15-29-vuotiaat: Jos asuinalueellani on tulevaisuudessa hyvät joukkoliikennepalvelut,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2012 1 (5) 1231 V Ryj / Valtuutettu Matti Enrothin aloite katupölyn vähentämisestä siirtymällä nastarenkaista kitkarenkaisiin päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että
Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)
Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin
Matkanopeudet HSL-alueella 2011
Matkanopeudet HSL-alueella Matkanopeudet HSL-alueella HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta A PL HSL puhelin (9) 4 www.hsl.fi Lisätietoja: Marko Vihervuori puhelin 9
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,
HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1
HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1 LAUSUNTO UUDENMAAN TIEPIIRIN TOIMINTA- JA TALOUSSUUN- NITELMASTA 2006-2009 Khs 2005-947 Uudenmaan tiepiirin TTS:ssa esitetyt tienpidon keskeiset näkökohdat ja linjaukset
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto 5.11.2009 HLJ 2011 -suunnitelma Laadintaprosessi ja aikataulu Syyskuu 2009 HLJ 2011:n puiteohjelma, YTV:n hallitus 13.6.2008 Liikennejärjestelmäsuunnitelmat
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on
MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA
MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA Larri Liikonen Uudenmaan ELY -keskus, Larri Liikonen 26.2.2015 1 MELUNTORJUNNAN KEHITYS Meluntorjunta alkanut Suomessa 1970 luvulla Ensimmäiset
Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä
Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2
Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 4906/11.00.01/2014 Kaupunginhallitus 178 11.5.2015 100 Valtuustoaloite vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla Valmistelijat / lisätiedot:
Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet
Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet 1 Kestävän liikkumisen visio Kestävän liikkumisen tavoitteet Jämsästä tunnettu liikuntakaupunki Kaupunki on
Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa Maija Stenvall
Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn hyödyntäminen maakuntakaavoituksessa 25.1.2017 Maija Stenvall Palvelutasotavoitteet perustuvat joukkoliikennekysyntään Myös maankäytön kehittämisessä on tavoitteena
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä
Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS
Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle
Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (6) 2 Liikenneinvestointien talousarvioehdotus vuodeksi 2016 sekä investointiohjelmaehdotus v. 2017-2025 (a-asia) HEL 2015-004672 T 02 02 00 Hankenumero 1221-1 Päätösehdotus
KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella
Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,
Liikennemelun torjunnan tavoitteet ja nykytila pari sanaa myös VIEME hankkeesta. Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikennemelun torjunnan tavoitteet ja nykytila pari sanaa myös VIEME hankkeesta Risto Saari Liikenne- ja viestintäministeriö VIEME-ohjausryhmä, 1.11.2007 Ohjelmallinen viitekehys liikennemelun torjuntaan
Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy
Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkojen liikkumiseen tulokset 2018 Yritys- ja kuntapäättäjien näkemyksiä kestävästä liikkumisesta 2016 Liikennevirasto Motiva
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee
Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016
Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja
Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie
Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Valtion näkökulma Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019, johtava asiantuntija/ Helsingin seutu Esityksen sisältö o Vihdintien (seututie
Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne
Juhlaseminaari 9.2.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Miksi seudullinen liikenneorganisaatio? 1. Toimiva liikennejärjestelmä on seudun kansainvälinen kilpailuvaltti. 2. Helsingin seudun
25.6.2013. tekninen ja ympäristoimiala. Lahden kaupunki. Meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Kadut
25.6.2013 tekninen ja ympäristoimiala Lahden kaupunki Meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Kadut Ympäristölautakunta hyväksynyt 23.4.2013 KUNNALLISTEKNIIKKA Meluntorjunnan toimintasuunnitelma Kadut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TO/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (5) 2 HKL:n johtokunnan lausunto / Liikenne-ja viestintäministeriön sidosryhmäkuuleminen liikenteen päästövähennyksistä HEL 2017-003764 T 00 01 06 Lausuntoehdotus
HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski
HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen
Helsinki Dnro UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta
PÄÄTÖS 1. ASIA Helsinki Dnro 13.3.2009 UUS 2008 R 8 531 Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVA Tiehallinto Uudenmaan tiepiiri PL 70 00521
Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy
Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy Työn tausta ja tavoitteet Työ on osa Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen T&K - hankekokonaisuutta, jota rahoittavat Liikenteen
Raitiotien suunnitteluperusteet
Raitiotien suunnitteluperusteet Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 13.00 13.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen, raitiotien kehitysohjelma
Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012
Liikenne osana Tampereen ilmasto- ja energiatehokkuustyötä Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012 Miten yhdistetään kaupungin kasvu ja ekotehokkuus? Haaste 1: Tampereelle tulee 45 000
HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla
HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla Puhdasta raideliikennettä Tiivistyvässä kaupungissa tarvitaan tehokas liikennejärjestelmä, joka liikuttaa suuria ihmisjoukkoja ympäristöä kuormittamatta. Helsingin
Sähköbussiselvitys. Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP
Sähköbussiselvitys Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP 28.5.2018 Esityksen sisältö 1. Työn tausta ja tavoitteet 2. Yleistä sähköbussiliikenteestä 3. Toimijoiden näkemyksiä bussiliikenteen kilpailutuksesta hankintamenettelystä
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö,
JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi
JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat
Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.
1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä
! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.
OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013
RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS
RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS 1. Työn tavoitteet ja lähtökohdat Tehtävänä on osallistua Helsingin seudun ytimen raideliikenteen verkkoselvityksen (RAVELI 2) laadintaan ja tehdä alustavat vaikutusarvioinnit
Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere
Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi 28.-29.3.2019 Tampere Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö Tampereen keskusta muutoksessa liikennemäärien kehittyminen ja kulkumuotokohtaiset tavoitteet, SUMP
HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin
Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa
Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella
Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.
Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla
Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys
Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä
Raide-Jokerin hankesuunnitelma. Jokerimessut
Raide-Jokerin hankesuunnitelma Jokerimessut 27.1.2016 Raide-Jokerin tavoitteet Keskeiset tavoitteet maankäytön tiivistäminen joukkoliikenteen lisäkapasiteetin tarjoaminen poikittaisten joukkoliikenneyhteyksien
Pyöräliikenteen olosuhteiden rakentaminen Helsingissä Maarakennuspäivät
Reetta Keisanen Pyöräilykoordinaattori @keisasenreetta Puh 09 310 37017 pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen olosuhteiden rakentaminen Helsingissä Maarakennuspäivät 29.9.2016 Miksi pyöräliikenteen olosuhteita
Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön
Yhdyskuntarakenne ja liikenne
Yhdyskuntarakenne ja liikenne - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen kestävyys Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne Helsingin seudun keskeiset
Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta
Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta Lisätietoja: Pääkaupunkiseudun liikenneneuvottelukunta Sihteeristö Petri Jalasto, puhelin (09) 160 28509, petri.jalasto@mintc.fi
HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä. Opiskelijametropoli kampusliikenne 10.3.2010
HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Opiskelijametropoli kampusliikenne 10.3.2010 HSL:n toimialue Kuusi perustajakuntaa: Helsinki,Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava ja Kirkkonummi Laajenemisvaraus
Rakennuksista Renessanssiin paikkatiedot Helsingin kaupunkisuunnittelussa
Rakennuksista Renessanssiin paikkatiedot Helsingin kaupunkisuunnittelussa Jussi Mäkinen, yleiskaavasuunnittelija Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, yleissuunnitteluosasto, tutkimustoimisto HSY:n paikkatietoseminaari
Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 42 Teknisen lautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Timo Virtanen, puh. 050 360 3292 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea
Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017
Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa
Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin
Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja
Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Tulevaisuuden sähköinen kaupunkiliikenne seminaari 3.5.2012 Kerkko Vanhanen kehittämisryhmän päällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (12) 307 Lausunnon antaminen Liikenneviraston meluntorjunnan toimintasuunnitelman luonnoksesta HEL 2013-001565 T 11 00 01 Viite: 389/062/2013 Päätös päätti antaa
Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet
Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne
Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (7) 129 Liikenneinvestointien talousarvioehdotus vuodeksi 2016 sekä investointiohjelmaehdotus v. 2017-2025 HEL 2015-004672 T 02 02 00 Hankenumero 1221-1 Päätös Käsittely
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (8) 136 Ilmansuojelun toimintaohjelman toteutumisen seuranta 2008-2016 HEL 2015-000746 T 11 00 01 Päätös päätti hyväksyä Helsingin kaupungin ilmansuojelun toimintaohjelman
MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa
31.5.2016 MIKÄ? Helsingin kaupunkitilaohje on julkisen tilan hankintojen, suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käsikirja suunnittelijoille, viranomaisille ja päättäjille. Lisäksi ohje toimii taustatietona
Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat
RIL VLL 25.9.2015 Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat Yleisasemakaavan 1954 liikenneverkot 25.9.2014 Matti Kivelä 25.9.2014 Matti Kivelä 3 Helsingin kehittyminen
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,
NASTA-tutkimusohjelma
NASTA-tutkimusohjelma Tavoitteena kokonaisnäkemys talvirenkaiden käytön muutoksien vaikutuksista Helsingissä Katupölyseminaari 25.1.2012 Johtoryhmän pj. Pekka Isoniemi HKR HKR HSY HSY LiVi LiVi LVM STM
Millaista ilmaa Euroopan kaupungeissa hengitetään?
Millaista ilmaa Euroopan kaupungeissa hengitetään? 41. Ilmansuojelupäivät 23.-24.8.2016, Lappeenranta Ilmansuojeluasiantuntija Anu Kousa, FT Helsingin seudun ympäristöpalvelut anu.kousa@hsy.fi Esityksen
Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa