Lausunto Valtioneuvoston asetuksesta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan
|
|
- Maria Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaali- ja terveysministeriö AI FI36/ AMNESTY INTERNATIONAL SUOMEN OSASTO Hietaniemenkatu 7 A Helsinki P: F: E: amnesty@amnesty.fi W: Lausunto Valtioneuvoston asetuksesta naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunnasta Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, jolla on yli 7 miljoonaa tukijaa ympäri maailmaa. Suomessa Amnesty on tehnyt naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä jo vuodesta 2004 Joku raja!- ohjelmatyön ja kampanjoinnin puitteissa. Amnesty International kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa. 1. Yleistä Amnesty kannattaa lämpimästi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen eli ns. Istanbulin sopimuksen koordinaatiosta ja toimeenpanosta vastaavan toimikunnan perustamista. Nyt lausuntokierroksella oleva asetusluonnos ja sen muistio ehdottavat toimikunnan kokoonpanoksi samantapaista rakennetta kuin vuodesta 2008 toimineen lähisuhdeja perheväkivallan ehkäisyn poikkihallinnollinen työryhmä (LÄPE). Positiivista on, että asetuksen muistio mainitsee selkeästi, että toimikunnan tehtävänä on kuitenkin muidenkin naisiin kohdistuvan väkivallan muotojen kuin lähisuhde- ja perheväkivallan torjuminen. Istanbulin sopimus kattaa laajan kirjon erilaisia naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja ja näkee väkivallan sukupuolittuneena ilmiönä, jonka taustalla on sukupuolten epätasa-arvoiset valtasuhteet. Istanbulin sopimuksen tavoitteena on sen artiklan 1 mukaan suojella naisia kaikilta väkivallan muodoilta ja edistää kaikkien naisten syrjinnän muotojen poistamista eli edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa yhtenä väkivallan vastaisena keinona. Näiden periaatteiden on oltava selvästi läsnä kaikissa tulevan toimikunnan tavoitteissa. Asetusluonnoksen 2 :n (toimikunnan tehtävät) yleisperusteluissa mainitaan, että vaikka Istanbulin sopimus edellyttää, että valtiot kiinnittävät erityistä huomiota naisiin väkivallan uhreina, on tulevan toimikunnan tehtävien katettava myös lapset ja miehet perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreina. Tämä ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että sopimuksen artiklan 22 velvoite tuottaa naiserityisiä tukipalveluja unohtuu.
2 Lisäksi, Istanbulin sopimuksen inklusiivisuus vähintään yhtä oleellisessa merkityksessä tarkoittaa erityisen haavoittuvien naisryhmien ja muiden erityisryhmien huomioonottamista sopimuksen toimeenpanossa. Erityisryhminä sopimus mainitsee artiklan 12 liittyvässä lisämuistiotekstissä muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, paperittomat, vammaiset, maahanmuuttajataustaiset, huumeidenkäyttäjät ja asunnottomat väkivallan kokijat. Edellisen asetusluonnoksen ollessa lausuntokierroksella syyskuussa 2015 Amnesty totesi yhteisessä lausunnossaan Nytkis ry:n ja Naisasialiitto Unionin kanssa, että erityisryhmiä edustavien järjestöjen ja tahojen edustus on turvattava yhteensovittamiselimessä ja vähintään asetuksen perusteluissa on selkeästi nimettävä erityisryhmiä edustavat tahot. Tähän ei ole asetusluonnoksessa tullut mitään muutosta. Positiivista on se, että asetusluonnoksen 2 :n yleisperusteluissa mainitaan Istanbulin sopimuksen 11 artiklan velvoite eriteltyjen tilastojen tuottamisesta sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien väkivallan muotojen esiintymisestä ja säännöllisten väestöpohjaisten tutkimusten tekemisestä. Viimeisimmän kansallisesta naisuhrikyselyn julkaisemisesta on jo 10 vuotta ja tarkan, vertailtavan tutkimustiedon saaminen naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä olisi erittäin tärkeää. 2. Kansalaisjärjestöjen rooli toimikunnan kokoonpanossa Amnesty on pettynyt siihen, ettei itse toimikuntaan edelleenkään ehdoteta selkeästi kansalaisjärjestöjen edustusta. Asetusluonnoksen 3 nimeää tahot, joista toimikunnassa on oltava edustajat: ulkoasianministeriö, oikeusministeriö, sisäministeriö, valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Poliisihallitus, Opetushallitus sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Asetusluonnoksen 4 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa mainitaan, että toimikunta voi määrätä keskuuteensa pysyviä asiantuntijoita tai valita keskuudestaan toimialansa eri osa-alueita käsitteleviä jaostoja. Edelleen todetaan, että jaostoihin voidaan valita edustajia esimerkiksi sellaisista järjestöistä, joiden tavoitteisiin kuuluu naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunta. Käytännössä tämä jättää edellisen asetusluonnoksen tapaan järjestöjen edustuksen valinnaiseksi. Asetus tai sen perustelut eivät myöskään erittele selkeästi minkälaista päätäntä- tai toimeenpanovaltaa kyseiset, mahdolliset jaostot käyttäisivät. Toisin sanoen, asetusluonnosta ja sen perusteluja lukiessa jää epäselväksi, mikä järjestöjen tarkka rooli olisi, jos niille sellainen jaostojen tai muiden asiantuntijoiden aseman kautta annettaisiin. Amnesty katsoi yhdessä Nytkis ry:n ja Naisasialiitto Unionin kanssa edellisen asetusluonnoksen ollessa lausuntokierroksella, että järjestöjen edustus on selkeästi kirjattava asetukseen. Lausunnossa vaadittiin, että kansalaisjärjestöjä on kuultava mahdollisimman laajasti ja varmistettava myös, että riippumattomille toimijoille ja kansalaisjärjestöille annetaan tilaisuus yhteensovittamiselimen suunnitteluun, toteuttamiseen, valvontaa ja arvioitiin Istanbulin sopimuksen edellyttämällä tavalla. Kansalaisjärjestöt ovat kantaneet päävastuun väkivaltaa kokeneiden erityispalvelujen suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta Suomessa jo vuosikymmenien ajan ja niillä on valtava määrä asiantuntemusta ja ensikäden tietoa naisiin kohdistuvan väkivallan erityiskysymyksistä ja väkivaltatyön kentän haasteista ja sen puutteista. Niiden ulkopuolelle jättäminen toimikunnasta, jonka tehtävänä on sopimuksen yhteensovittaminen, täytäntöönpano, seuranta ja vaikutusten arviointi (asetusluonnoksen 2 mukaisesti) on suorastaan käsittämätöntä. Istanbulin sopimuksen artikla 7 edellyttää sopimuksen toimeenpanossa yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa ja artikla 9 velvoittaa valtiota tunnustamaan järjestön asiantuntijuuden ja vakiinnuttamaan tehokkaan yhteistyön näiden toimijoiden kanssa. Näin todetaan asetusluonnoksen perusteluissakin. Silti asetusluonnos jättää edelleen järjestöjen osallisuuden kirjaamisen puolitiehen, eikä yksilöi sitä selkeästi. Lisäksi, Istanbulin sopimuksen artiklan 1 tavoitteissa mainitaan velvoite tukea järjestöjä ja lainvalvontaviranomaisia sekä auttaa niitä toimimaan tehokkaasti yhteistyössä yhtenäisen lähestymistavan omaksumiseksi naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa. Järjestöjen mukaan ottaminen toimikuntaan loisi tilaisuuden lujittaa myös sopimuksen velvoittamaa yhteistyötä sekä yhtenäisten toimintalinjojen luomista väkivallan vastaisessa työssä, sopimuksen tavoitteiden mukaisesti. 2
3 3. Toiminnan suunnittelu ja toimijoiden tehtävät Asetusluonnoksen 8 ja sen perusteluissa määritellään, että toimikunta laatii itselleen vuosittaisen suunnitelman, jonka hyväksyy valtioneuvosto. Lisäksi toimikunta antaa vuosittaisen kertomuksen toiminnastaan valtioneuvostolle. Vuosittaisen suunnitelman ja kertomuksen laatiminen on sinällään kannatettavaa, mutta ei kuitenkaan riittävä toimenpide. Istanbulin sopimuksen kunnianhimoiseksi toimeenpanemiseksi tarvitaan myös pitkäjänteisempää suunnittelua, joka ei voi toimia ainoastaan vuoden lyhyissä sykleissä. Amnestyn Joku raja!- työvaliokunta on yhdessä yli 10 muun järjestön ja tahon kanssa laatinut Istanbulin sopimuksen rinnakkaistoimintaohjelman, jossa nostetaan esiin 15 päätavoitetta sopimuksen täytäntöönpanemiseksi Suomessa. 1 Osa kehittämistyöstä, muun muassa lainsäädännölliset muutokset, vaativat aikaa ja huolellista valmistelua. Toiminnan suunnittelun on oltava pitkälle katsovaa, kunnianhimoista ja pitkäjänteistä. Tämä voisi toimia esimerkiksi neljän vuoden tähtäimellä, jonka on asetusluonnoksessa ehdotettu toimikunnan jäsenten yhdeksi kaudeksi. Istanbulin sopimuksen toimeenpano-ohjelman on tähdättävä samantapaisiin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin kun edellinen, kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma, integroiden kuitenkin nimenomaan sopimuksen velvoitteet lähtökohdakseen. Lisäksi Amnesty on huolissaan tulevan toimikunnan päätösvallasta, joka ilman muuta vaikuttaa siihen miten tehokkaasti toimikunta kykenee edistämään suunniteltuja tavoitteita ja toimia. Edellisessä asetusluonnoksessa yhteensovittamiselin oli suunniteltu kansliapäällikkötasoiseksi, mikä korosti suunnitellun elimen arvovaltaa. Nyt asetusluonnoksessa ja sen perusteluissa mainitaan, että valtioneuvosto valitsee toimikunnan kokoonpanon neljäksi vuodeksi kerrallaan ja STM valitsee sihteeristön, joka on mitä luultavimmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustaja. Ministeriöiden ja niiden alaisten laitosten edustajien asemasta ei ole mainintaa. Amnestyn näkemys on, että toimikunnan johdon on oltava riittävän korkealla, jotta päätöksiä voidaan tehokkaasti tehdä ja toimia viedä eteenpäin. 4. Toimikunnan resursointi Amnesty on erittäin pettynyt siihen, ettei toimikunnalle edelleenkään ehdoteta erillistä rahoitusta. Asetusluonnoksen perusteluissa mainitaan, että toimikunta tulisi toimimaan ilman lisämäärärahaa ja sen toimintamenot maksettaisiin STM:n määrärahoista. Istanbulin sopimuksen artikla 8 velvoittaa valtiota antamaan käyttöön riittävät voimavarat ja henkilöresurssit sopimuksen toimeenpanolle. Tähän on sisällytettävä myös toimeenpanoa koordinoiva ja sitä suunnitteleva elin. Istanbulin sopimuksen toimenpano ja sitä kautta tulevan toimikunnan tehtäväkenttä tulee olemaan erittäin laaja ja haastava, mikäli sopimus aiotaan toimeenpanna kunnianhimoisesti. Tehtäviä ei voi jättää virkatyönä tehtäväksi, virkamiesten muiden toimien ohella. Sillä, katsotaanko toimikunnan vaativan erillistä rahoitusta, on kauaskantoisia vaikutuksia. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toiminta on ollut systemaattisesti aliresursoitua Suomessa. Jatkuva ja systemaattinen aliresursointi on rakenteellisen syrjinnän muoto. Istanbulin sopimuksen ratifiointia pohtineen työryhmän 11. kokouksessa (maaliskuussa 2013) pohdittiin sopimuksen artiklan 10 toteutumisen edellytyksiä. Kokouksessa nostettiin esille, että ilman todellisia ja uskottavia resursseja yhteensovittamisen tehtäviä on mahdotonta suorittaa. Kokouksessa esitettiin arvio, että sopimuksen toimeenpanon tehokas koordinointi vaatii vähintään vakituisen pääsihteeri, yhden asiantuntijan ja yhden hallinnollisen sihteerin kokopäiväisen työpanoksen. STM:n oman laskelman mukaan henkilöstökustannukset olisivat vuositasolla noin euroa. Tämä olisi minimipanos, joka tulevan toimikunnan työhön tulisi ohjata
4 Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista kansallista toimintaohjelmaa vuosina ei koskaan resursoitu riittävästi ja sen tuoreissa arvioissakin todetaan, osa tavoitteista jäi toteutumatta. Tuleva toimikunnan on laadittava Istanbulin sopimukselle kunnianhimoinen toimeenpanosuunnitelma, johon se tarvitsee uskottavat resurssit. 5. Lopuksi Näkemyksemme mukaan toimikunnan pohjaa on laajennettava ja sen resurssit on taattava, jotta se pystyy tehokkaasti toimimaan Istanbulin sopimuksen toimeenpanon vaatimassa laajuudessa. Järjestöjen edustus on taattava selkeästi kuvaten. Toimikunnassa tulee olla riittävän korkeatasoisia virkamiehiä, jotta toimikunnan tavoitteita ja niihin tähtääviä toimia saadaan tehokkaasti vietyä eteenpäin. Toimikunnan tulee laatia kunnianhimoinen Istanbulin sopimuksen toimeenpano-ohjelma, joka kattaa pidemmän aikavälin kuin asetuksessa mainittu vuoden toimenpideohjelma. Kunnioittavasti, Pia Oksanen Ihmisoikeustyön johtaja (vt.) Amnesty International Suomen osasto Lisätietoja lausunnosta antaa: Tanja Noponen Asiantuntija (vt.), sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuva syrjintä Amnesty International Suomen osasto puh:
5 5
VALTIONEUVOSTON ASETUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN TORJUNNAN TOIMIKUNNASTA
MUISTIOLUONNOS STM049:00/2015 1(5) 20.9.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN TORJUNNAN TOIMIKUNNASTA YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila ja sen arviointi 1.1 Istanbulin
VALTIONEUVOSTON ASETUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHE- VÄKIVALLAN TORJUNNAN TOIMIKUNNASTA
Laura Terho, lakimies HTO/Haite 9.11.2016 MUISTIO STM049:00/2015 1(6) VALTIONEUVOSTON ASETUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHE- VÄKIVALLAN TORJUNNAN TOIMIKUNNASTA YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila ja sen
Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön uusia rakenteita
Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Uudenmaan maakunnan toimijoille 12.10.2017 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa 22.1.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta
Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)
Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa. Kuntien näkökulma
Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa Kuntien näkökulma 15.2.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä
Amnesty International Suomen osaston lausunto Istanbulin sopimuksen. toimeenpanosuunnitelman luonnoksesta
Sosiaali- ja terveysministeriö / THL NAPE-työryhmä Työryhmän sihteeri Martta October AI FI 56/2017 30.10.2017 Amnesty International Suomen osaston lausunto Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelman
KUKA OTTAA VASTUUN? väkivalta ja ihmisoikeusvelvoitteiden toteutuminen
KUKA OTTAA VASTUUN? tiivistelmä: Naisiin kohdistuva väkivalta ja ihmisoikeusvelvoitteiden toteutuminen Hyvä lukija, Amnesty on selvittänyt kuntapäättäjien ja johtavien sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä
Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Jyväskylässä 13.10.2016 Ajankohtaista lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn tilanteista/ylitarkastaja
Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry LAUSUNTO
Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry LAUSUNTO 15.1.2018 EN; Suomen ensimmäisen raportin laatiminen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja
Kunnat tasa-arvon edistäjinä. Tukinainen ry 20 vuotta, juhlaseminaari 17.5.2013 Sinikka Mikola
Kunnat tasa-arvon edistäjinä Tukinainen ry 20 vuotta, juhlaseminaari 17.5.2013 Sinikka Mikola Kunnat naisten ja miesten tasa-arvon edistäjinä Palvelut tasa-arvon turvaajina Lasten päivähoito Vanhusten
TASA-ARVOPOLITIIKKA SUOMESSA JA ISTANBULIN SOPIMUS
MUISTIO 946192 v. 6 1(5) Tarja Heinilä-Hannikainen Johanna Hautakorpi Heidi Manns-Haatanen 16.09.2015 O 30/2015 Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle TASA-ARVOPOLITIIKKA SUOMESSA JA ISTANBULIN
KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT
Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October
Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta
Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö
Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö Lahti 13.6.2013 18.6.2013 Helena Ewalds 1 Kansainväliset sopimukset ja suositukset YK laillisesti sitovia sopimuksia (CEDAW komitea)
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi
Istanbulin yleissopimus
EUROOPAN NEUVOSTON YLEISSOPIMUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA Istanbulin yleissopimus VAPAANA PELOSTA TURVASSA VÄKIVALLALTA MIKÄ ON YLEISSOPIMUKSEN TARKOITUS?
Amnesty International Suomen osaston lausunto oikeusministeriön arviointimuistiosta lähestymiskiellon valvonnan tehostamiseksi
Oikeusministeriö OM lausuntopalveluun jätetyn lausunnon liite AI FI 24/2019 18.4.2019 AMNESTY INTERNATIONAL SUOMEN OSASTO Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki P: 09 5860 440 F: 09 5860 4460 E: amnesty@amnesty.fi
Amnesty International Suomen osaston lausunto luonnoksesta: Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi turvakotilaiksi
Sosiaali- ja terveysministeriö STM 004:00/2017 AI FI 20/2017 27.4.2017 AMNESTY INTERNATIONAL SUOMEN OSASTO Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki P: 09 5860 440 F: 09 5860 4460 E: amnesty@amnesty.fi W: www.amnesty.fi
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Helena Ewalds 10.3.2011 04.04.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää 1. tietoa väkivaltailmiöstä
OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen
VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUS- JA IHMISOIKEUSYHTEYSHENKILÖIDEN VERKOSTOSTA 1 Yleistä Valtioneuvosto hyväksyi 22.3.2012 kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman, jonka perusteella oikeusministeriö
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Netta Skön EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YDINTURVALLISUUSNEUVOTTELU- KUNNASTA
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja 28.10.2016 Netta Skön EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YDINTURVALLISUUSNEUVOTTELU- KUNNASTA Yleiset näkökohdat Tausta Neuvottelukunnista säädetään
Toimiva lastensuojelu
Toimiva lastensuojelu - selvitysryhmän keskeiset tulokset ja päätelmät 27.2.2014 Lastensuojelun tila Useita lastensuojelun tilaa arvioivia selvityksiä, mm: Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden
SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ
SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ 23.10.2015 OM 5/69/2015 Jakelussa mainituille JÄSENEN NIMEÄMINEN KORRUPTIONVASTAISEEN YHTEISTYÖVERKOSTOON Oikeusministeriön asettamana on toiminut korruptionvastainen yhteistyö verkosto,
SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01500 OIK-20 Lahti Johanna(UM) 15.12.2016 JULKINEN Asia Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston
1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi
Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Netta Skön
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja 28.10.2016 Netta Skön EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YDINALAN TURVAJÄRJESTELYJEN NEUVOTTELUKUNNASTA Yleiset näkökohdat Tausta Ydinenergialain
Monika-Naiset liitto ry kiittää mahdollisuudesta osallistua kuulemiseen ja lausua näkemyksensä hallituksen esityksestä.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 10.11.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä
AJANKOHTAISTA ASIAA VÄKIVALLAN VASTAISESTA TYÖSTÄ
AJANKOHTAISTA ASIAA VÄKIVALLAN VASTAISESTA TYÖSTÄ Väkivaltatyö kunnan ja maakunnan vastuulla 3.12.2018 Tampere 4.12.2018 Martta October 1 ESITYKSEN RAKENNE Keskeiset säädökset Kuntien (ja maakuntien) rooli
ISTANBULIN SOPIMUS EN:N YLEISSOPIMUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA
ISTANBULIN SOPIMUS EN:N YLEISSOPIMUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA UUDET LAIT UUDET VAATIMUKSET KUNNILLE KUNTALIITTO 1.12.2015 KEVÄT NOUSIAINEN MIKÄ ISTANBULIN
Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen
Ihmisoikeuskeskus Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen 1 Kansallinen ihmisoikeusinstituutio (NHRI) YK:n yleiskokouksen 1993 hyväksymien ns. Pariisin periaatteiden mukainen hallituksen lailla perustama
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 4.10.2017. Työ- ja elinkeinoministeriö, 9.10.2017. Ympäristöministeriö,
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan
Sosiaali- ja terveysministeriö Heidi Manns-Haatanen
Sosiaali- ja terveysministeriö Heidi Manns-Haatanen AMNESTY INTERNATIONAL SUOMEN OSASTO Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki P: 09 5860 440 F: 09 5860 4460 E: amnesty@amnesty.fi W: www.amnesty.fi 11.9.2014
Valtion toimenpiteet vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi
Valtion toimenpiteet vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 18.10.2013 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kehittämistyön suuntaviivat Suomessa On seurannut Euroopan
Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio
Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,
YHTEENVETO LAUSUNTOPYYNNÖSTÄ JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETUKSEN MUUTOKSESTA JA NIMEÄMISPYYNNÖSTÄ NEUVOTTELUKUNTAAN
MUISTIO VM129:00/2015 Julkisen hallinnon ICT-toiminto neuvotteleva virkamies Heikki Talkkari 9.2.2016 YHTEENVETO LAUSUNTOPYYNNÖSTÄ JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETUKSEN MUUTOKSESTA
Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä
Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 14.11.2013 Reetta Siukola 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluissa
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 8000 final.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. lokakuuta 2015 (OR. en) 13374/15 ECOFIN 803 UEM 387 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
ON SAATAVA AIKAAN MUUTOS!
JOKU RAJA! TYÖVALIOKUNNAN JULKILAUSUMA 2009 ON SAATAVA AIKAAN MUUTOS! Tasavallan presidentti Tarja Halonen totesi uudenvuodenpuheessaan seuraavasti: Henkirikollisuus on suurelta osin miesten keskinäistä
Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille
Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 03.05.2018 LVM/686/02/2018 Asia: VM/674/00.01.00.01/2018 Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2018-2022 Lausunnonantajan
Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä
Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 11.9.2013 Reetta Siukola 1 Sosiaali- ja terveydenhuollon
Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys
Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti
HE 87/2008 vp. (21/2004), vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta. Rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman
HE 87/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annetun lain :n muuttamisesta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan vähemmistövaltuutetun
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan
Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus
Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Sähköinen arkistoinnin palvelukokonaisuus Lausunnonantajia: 1 Puollatko
Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta - hoitoketjun rakentaminen. Katriina Bildjuschkin, Suvi Nipuli
Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta - hoitoketjun rakentaminen Katriina Bildjuschkin, Suvi Nipuli Hankkeen tausta Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma Kehitetään seksuaalisen väkivallan
Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma
Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma Poikkihallinnollinen ohjelma vuosille 2010-2015 15.3.2011 Vammainen nainen ja väkivalta/minna Piispa 1 Ohjelman tausta Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten
EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet
JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT
JUHTA asetus ja asettaminen JUHTA 28.2.2013 Sami Kivivasara, VM JulkICT Asetuksen uudistamisen taustaa Edellinen asetus oli annettu 2006 ja sitä on osittain uudistettu useaan kertaan. Tietohallintolaki
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI
Lausunto ihmiskaupan vastaisesta toimintaohjelmasta Tunnus: SMDno
Lausunto ihmiskaupan vastaisesta toimintaohjelmasta 29.2.2016 Tunnus: SMDno-2016-152 Exit pois prostituutiosta ry, Naisasialiitto Unioni ry, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry, Naisjärjestöt Yhteistyössä
Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta
Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015
1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä
Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö
Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017 Työ- ja elinkeinoministeriö, 17.7.2018. Ympäristöministeriö, 26.7.2018. Maa- ja metsätalousministeriö,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,
Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.
Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi
Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi EHKÄISE, TUNNISTA, AUTA koulutuspäivä seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta Tampere 16.3.2017 16.3.2017 Suvi Nipuli 1 Hankkeen
Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme
Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2239(INI) 15.3.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
Pirkanmaan LAPE. Ehkäisevän väkivaltatyön kehittäminen Pirkanmaalla
Pirkanmaan LAPE Ehkäisevän väkivaltatyön kehittäminen Pirkanmaalla 14.3.2018 Esityslista Tervetuloa! ja kuulumiset THL-terveiset 6.3.2018: Mitä perhekeskus tekee? Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut
19.2.2014 A7-0071/2 2 1 kohta 1. toteaa, että prostituutio ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat erittäin voimakkaasti sukupuoleen perustuvia kysymyksiä, ne loukkaavat ihmisarvoa ja ovat vastoin ihmisoikeuksien
Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta
$IP. ~ OIKEUSMINISTERiÖ
$IP. ~ OIKEUSMINISTERiÖ PÄÄTÖS 6.10.2015 OM 8/021/2015 TYÖRYHMÄ RIKOKSEN UHRIN TIEDONSAANNIN EDISTÄMISEKSI Työryhmän asettaminen Oikeusministeriö on tänään asettanut työryhmän edistämään uhridirektiivin
Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape
Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen
HE 51/2015 vp eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta
Akava ry Lausunto 1 (6) Eduskunta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta TyV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen tiistaina 10.11.2015 klo 12.15 HE 51/2015 vp eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
Väkivallan vastaisten palvelujen nykytila kunnissa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEn valtakunnalliset päivät, 29.5.
Väkivallan vastaisten palvelujen nykytila kunnissa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEn valtakunnalliset päivät, 29.5.2017 Helsingissä Satu Lidman www.lidman.fi AINEISTO: 1. Kysely (seurantatutkimus)
HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho
Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October
Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 2.6.2016 Martta October 1 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin lainattua
1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?
Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen
Lakiuudistuksen tilannekatsaus
Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa
Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?
Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen
Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli
Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi 2017 Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli 1 Taustaa Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan
Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta
Lausunto (LVM) 1(2) 19.1.2017 LVM/2149/02/2016 Valtiovarainministeriö/kirjaamo Viite Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö nimityspäätöksiä koskevan valituskiellon kumoamista selvittäneen työryhmän muistiosta,
KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu
KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 188 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Riikka Henttosen ym. talousarvioaloitteesta palvelupaikasta väkivaltaa kokeneille
Lähisuhdeväkivallan toimivat palvelut 2015
Lähisuhdeväkivallan toimivat palvelut 2015 Taustaa Kaste-ohjelman osa-ohjelma 1 yhtenä toimenpiteenä on lisätä lähisuhdeväkivallan osaamista. Itä-Suomen Väistö- kastehankkeessa on kehitetty ja otettu käyttöön
Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,
Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus Pekka Linna, 3.6.2014 Yhteistyöryhmän perustaminen Perustetaan yhteistyöryhmä tukemaan opintohallinnon ja tietohallinnon vastuualueita
/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA
AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ
AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ Poimintoja THL:n näkökulmasta. Väkivaltafoorumi 2019, Tampere 23.8.2019 johanna.hietamaki@thl.fi, joonas.peltonen@thl.fi 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Turvakodit 2. Nollalinja puhelinpalvelu
Ajankohtaista soteuudistuksesta
Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-
OPETUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Merja Leinonen VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINIKÄISEN OPPIMISEN NEUVOSTOSTA
OPETUSMINISTERIÖ Muistio Vanhempi hallitussihteeri 6.5.2009 Merja Leinonen VALTIONEUVOSTON ASETUS ELINIKÄISEN OPPIMISEN NEUVOSTOSTA 1 Tausta ja pääasiallinen sisältö Opetusministeriön yhteydessä on vuoden
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen
Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta
Valtion lupa ja valvontaviraston toimeenpanohanke Sidosryhmätilaisuus 12.10.2017 Hankepäällikkö Jaska Siikavirta 1 13.10.2017 Etunimi Sukunimi Organisaatiomalli Ihmiset Yhteisöt Yritykset Maakunnat Kunnat
10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP
SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2004 N:o 172 176 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden
Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015
Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin