VAPAAEHTOISPOHJAINEN JÄRJESTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAPAAEHTOISPOHJAINEN JÄRJESTÖ"

Transkriptio

1 Mitä yhteistyö sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osalta voisi tarkoittaa? VAPAAEHTOISPOHJAINEN JÄRJESTÖ VALMISTELUN AIKANA Vammaisjärjestöjen ja vammaisten henkilöiden mukaan ottaminen heitä koskevien asioiden päätöksentekoon (YK:n vammaissopimus määrää!) Asukkaiden äänen esiin tuominen Massaliikuttajien fyysisten edellytysten turvaaminen kunnassa ja maakuntatasoilla 3. sektorin tarjoamien palvelujen kartoitus -> niiden merkitysten arvioiminen Konkretiaa valmisteluun -> yksittäisen jäsenen merkitys UUDESSA MAAKUNNASSA Vammaisjärjestöjen ja vammaisten henkilöiden mukaan ottaminen heitä koskevien asioiden päätöksentekoon (YK:n vammaissopimus määrää!) Vapaaehtoistoiminnan merkityksen tunnistaminen -> kunnan ja maakunnan palveluohjaus myös takaisin ennaltaehkäisevän vapaaeht.toiminnan suuntaan Mutta on myös huomioitava Huoli: Palveluissa ohjaus vapaaehtoisten varaan Asiakasneuvonnan siirtämisessä järjestöille huomioitava se, ettei järjestöillä ole vakituista, palkattua henkilöstöä ko. tehtäviin. toiminta tapahtuu rajallisin resurssein niin talouden kuin henkilöresurssien suhteen ja mm. vap.eht. liikuntayhdistysten avustusrahoituksen turvaaminen Rooli???? -> käytännön toimet Osallisuus on mahdollisuus Järjestö osaksi asiakkaan hoito/palveluketjua heti ensi kontaktista lähtien vertaistukihenkilöt osaksi hoitopolkua

2

3 Palveluntuottajajärjestö VALMISTELUN AIKANA Asiakasnäkökulma: tietoa, mitä palveluntarpeita asiakkailla on järjestöiltä -> yhteiset käsitteet ja taustaperiaatteet tietoperusteisesti Huomioidaan palvelutuottajajärjestöjen erityisyys palveluita määriteltäessä mm. ei voittoa tavoitteleva Miten palveluja tuottavassa yksikössä on linkitetty järjestöjen työ? Järjestön jäsenistön osaamisen profiloiminen (VALVIRA) UUDESSA MAAKUNNASSA Asiantuntijaedustajisto palveluita suunniteltaessa/tuotettaessa Paikallinen palvelun tuottaja Järjestölähtöinen palveluohjaus osaksi sotekeskuksen toimintaa Järjestöt palveluntuottajina mahdollistavat: 1. palveluihin liittyvän osallisuuden 2. muuhun toimintaan liittyvän osallisuuden Kumppanuussopimukset järjestöjen kanssa Pitääkö suuri osa liikuntapalveluista yhtiöittää rahoituksen turvaamiseksi vai jääkö kunnille budjetit niiden turvaamiseksi? Verkostoituminen: public-private-people: tuotetaan yhdessä Tasaveroinen korvausjärjestelmä

4

5 VALMISTELUN AIKANA Tarvitaan yhteisten käsitteiden ja taustaperiaatteiden laatimista Kumppanuussopimukset (kunta-järjestö, maakunta-järjestö): näiden mallintaminen Yhteisten intressien löytäminen Tarvitaan vapaaehtoisuuden ja vapaaehtoisten määrittelyä suhteessa sote-tuottajiin Yhdistysten jatkuvuuden turvaaminen, toimintaedellytysten selvittely Vähemmistöt Tasa-arvo JÄRJESTÖLÄHTÖINEN AUTTAMISTYÖ UUDESSA MAAKUNNASSA Palkattu järjestöjen/yhdistysten palveluneuvoja, joka auttaa jäsenistöä palvelujen haussa Rakenteet maakuntatasolla Sote-keskuksissa järjestöjen/kokemusasiantuntijuuden/vertaistuen edustus (voitaisiinko esim. sote-keskusten palveluntarjoajan kriteerinä olla jotain tähän liittyvää?) Pitääkö esim. sydänpotilaiden nykyinen auttamistyö strukturoida, että voidaan liittää palvelutuottajien kylkeen?

6

7 KANSALAISTOIMINTA VALMISTELUN AIKANA Asiakasfoorumit Järjestöjen verkostot yli sektorirajojen Asiakkaiden kokemusten hyödyntäminen palvelujen kehittämisessä UUDESSA MAAKUNNASSA Asiakasfoorumit Vaikuttamiskanavat Palaute Kumppanuussopimukset Osallisuuden edistäminen muutenkin kuin palvelunkäyttäjinä. Esim. nykyisten/entisten asiakkaiden kokemusasiantuntijuus, ryhmätoiminnot, kummiasiakkuudet jne. Luottamus järjestöihin Kokemusasiantuntijuus: Myös asiakkaiden kokemukset, niiden hyödyntäminen, ei vain koulutuetut kokemusasiantuntijat Järjestöille tila/kokoontumispaikka Sote-keskusten yhteyteen - tulee kiinteämmin kumppaniksi - ratkaisee osaltaan esim. pienempien paikkakuntien ongelmaa järjestöjen kokoontumistilasta

8

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p Maakuntastrategiatyöpaja Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p. 044 0190 476 helena.liimatainen@ppsotu.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube:

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva

Lisätiedot

VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti

VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN Ryhmäpohdinnan koonti ESTEET Maakuntapäätös ja suunnittelu lipuvat yhä kauemmaksi järjestöjen työstä Järjestö-maakunta, ei hyvä

Lisätiedot

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija Ismo Rautiainen Sote-palvelujen rakenne 2 Maakunnan

Lisätiedot

Kolmas sektori ja julkiset palvelut

Kolmas sektori ja julkiset palvelut Kolmas sektori ja julkiset palvelut Kohtaamispaikkapäivät Porvoo 9.5.2019 Ritva Varamäki, erityisasiantuntija ritva.varamaki@soste.fi Twitter: @varamaki Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000

Lisätiedot

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti Riitta Pylvänen hankesuunnittelija PERUSTURVAJOHTAJIEN TAPAAMINEN KUNTAKIERROKSELLA SYKSYLLÄ 2014 Esiin nousseita kysymyksiä: Miten työllisyyden

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana Yhteisöllisyys ja osallisuus voimavara ja tuki KAMPA III seminaari Kokkola 24.10.2011 Kehittämispäällikkö Elina Varjonen Raha-automaattiyhdistys 1 Kansalaistoiminnan

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa OmaHäme III Järjestöfoorumi tilaisuus, 30.5.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva järjestökenttä 2. Järjestöt sote-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (promootio)

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (promootio) Miten turvataan järjestöjen toiminta jatkossa kumppanina ja resurssina näin hahmotettuna? 1 (Riitta Särkelä muokattu Riitta Pihlaja 2008) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (promootio) Lähellä arkea,

Lisätiedot

Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä. Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä Anne Astikainen

Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä. Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä Anne Astikainen Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 14.9.2018 Anne Astikainen Esityksen rakenne Braxin loppuraportin kysymykset Kunnat, maakunnat,

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke Henna Hovi, järjestöagentti Valtakunnallinen Järjestö 2.0- kokonaisuus Järjestö 2.0 kokonaisuus on osa STM:n Suomi 100 - avustusohjelmaa

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke 2017-2020 Itä-Suomen aluetyönverkosto 31.10.2017, Joensuu Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa , Joensuu

Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa , Joensuu Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa 2.11.2018, Joensuu Työpajojen yhteenvedot: Järjestöystävällinen kunta, mitä ja miten pitäisi sopia järjestö-kuntayhteistyöstä? Mitä hyviä käytänteitä tunnistat? Tiloista:

Lisätiedot

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Yhdessä enemmän käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta Elina

Lisätiedot

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti 30.5.2017, Palveluntuottajajärjestöjen keinot hyödyntää valinnanvapautta Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Minkälaisia keinoja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

Tampereen HyTe-malli

Tampereen HyTe-malli Tampereen HyTe-malli Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kaupunkitasoinen koordinaatio ja yhteistyö maakunnan ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhdenvertaisuuden,

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Järjestötyöpaja I, 18.8.2015 Jouni Puumalainen ja Päivi Rissanen, MTKL Puumalainen, Rissanen 2015 1 Osatutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sote-valmistelun järjestöjen intressiryhmien kuulemiset työryhmä

Varsinais-Suomen sote-valmistelun järjestöjen intressiryhmien kuulemiset työryhmä Järjestö-yhteistyö ja sote-valmistelu, Järjestö 2.0 hankesuunnitelma V-S:ssa 1+1=3, Kun kaikki voivat hyvin, niin kaikki voivat paremmin - När alla mår bra, mår alla bättre. Varsinais-Suomen sote-valmistelun

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa

Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa Vapaaehtoistoiminta nyt ja tulevaisuudessa Tuula Peltoniemi 6.6.2017 Seinäjoki Sisältö Peruskysymysten äärelle Mitkä toimintaympäristömuutokset vaikuttavat vapaaehtoistoimintaan? Mihin kiinnittää huomiota?

Lisätiedot

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä! Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä! Sisältö 1. Mikä on Sakke -hanke? 2. Pohjois-Savon Järjestötietopalvelu 3. Työpaja: alustus ja työstäminen 4. Loppukeskustelu Pohjois-Savon järjestöyhteistyön

Lisätiedot

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen 10.-12.9.2018 Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Ohjausryhmä 4.9.2018 - Ajankohtaiskartta - Hankkeiden tavoitteet & tulokset

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014

Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014 Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014 Henrietta Grönlund Helsingin yliopisto / HelsinkiMissio ry Henrietta Grönlund / henrietta.gronlund@helsinki.fi www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Joryyn 16.6.2017 Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Tausta: Maakuntalain 35 säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä 30.9.2016 Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen strategiset painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen

Lisätiedot

Pohdintaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen roolista tulevissa maakunnissa. Sakari Möttönen

Pohdintaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen roolista tulevissa maakunnissa. Sakari Möttönen Pohdintaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen roolista tulevissa maakunnissa Sakari Möttönen 13.10.2016 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kaksi päätehtävää Auttamis- ja edunvalvontatehtävä (jäsenhyötytehtävä)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari kehittämispäällikkö Elina Pajula Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta pioneerityötä tekemässä! Vapaaehtoistoiminnan seminaari 5.12.2008 -kehittämispäällikkö Elina Pajula Aktiivisesti Pohjois-Karjalassa toimii 375 sosiaali-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

Järjestö 2.0 verkostotapaaminen Anne Astikainen Anu Hätinen

Järjestö 2.0 verkostotapaaminen Anne Astikainen Anu Hätinen Järjestö 2.0 verkostotapaaminen 16.11.2018 Anne Astikainen Anu Hätinen Tuemme järjestöjä maakunta- ja sote-uudistuksen mukaan tuomassa toimintaympäristö muutoksessa. Vaikuttamisen kohteet Luodaan järjestöjen,

Lisätiedot

Kunnan, maakunnan ja järjestöjen yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä - case Siun sote

Kunnan, maakunnan ja järjestöjen yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä - case Siun sote Kunnan, maakunnan ja järjestöjen yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä - case Siun sote Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 7.2.2018 Kehittämisjohtaja Anu Niemi, Siun sote Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan

Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Esityksen sisältö Tuija Braxin selvitys

Lisätiedot

Toimistot Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Oulussa Opintokeskus Sivis 2

Toimistot Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Oulussa Opintokeskus Sivis 2 Valtakunnallinen aikuisoppilaitos, joka toteuttaa, kehittää, ohjaa ja tukee järjestökoulutusta. Tavoitteena aktiivisen kansalaistoiminnan edistäminen. Jäseninä 70 kansalaisjärjestöä. 19.11.2018 Opintokeskus

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa Aarne Rajalahti, kiinteistötoimen johtaja 30.5.2017 Kannatamme asiakassetelin ja henkilökohtaisen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL 20.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 KOHTAAMISPAIKAN MÄÄRITELMÄ Kohtaamispaikka on tarkoitettu lapsille, nuorille ja

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Työpaja järjestöille - yhteenveto

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Työpaja järjestöille - yhteenveto Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Työpaja järjestöille - yhteenveto Messukeskus, Helsinki 12.6.2017 SOTE valmistelutyöryhmät ja palvelukokonaisuudet 1. Aikuisten sosiaalipalvelut 2. Ikääntyneet

Lisätiedot

Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa. Katja Laukkanen 9.2.2015

Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa. Katja Laukkanen 9.2.2015 Yritykset ja järjestöt tulevassa tuotantorakenteessa Katja Laukkanen 9.2.2015 1 Mahdollistamalla yksityisen sektorin osallistuminen palvelujen tuottamiseen, luodaan edellytykset asiakaslähtöisyydelle ja

Lisätiedot

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry/ Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt -hanke Lausunto Keski-Suomen järjestämissuunnitelman 3.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry/ Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt -hanke Lausunto Keski-Suomen järjestämissuunnitelman 3. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry/ Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt -hanke Lausunto Keski-Suomen järjestämissuunnitelman 3. versioon Tähän lausuntoon on koottu Järjestöjen sote- ja maakuntapäivän yleiskeskustelun

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Ajatus yhteisestä vaikuttamisesta Maakunta- ja sote-uudistus sekä siitä johtuva kuntien uudistus Sote- ja kasvupalvelut

Lisätiedot

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Helena Liimatainen ja Anni Rekilä Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Järjestöneuvottelukunta Pohjois-Pohjanmaalle

Järjestöneuvottelukunta Pohjois-Pohjanmaalle Järjestöneuvottelukunta Pohjois-Pohjanmaalle Taustaa: o Tällä hetkellä maakuntatasolla eri toimialoja edustaville järjestöille ei ole olemassa minkäänlaisia yhteistyörakenteita o P-P:n sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Tarja Bergström, hankepäällikkö Verkostotapaaminen 16.11.2018 - Koordinaation tehtävänä on luoda edellytyksiä ohjelman verkottumiselle ja vuorovaikutukselle,

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite

Lisätiedot

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Järvenpää 31.03.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen välistä

Lisätiedot

Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus

Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus Valvira Hanna Ahonen, sosiaalineuvos Risto Heikkinen, ylilääkäri Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen

Lisätiedot

Invalidiliitto ry Järjestöpäivät Kuntavaalit Sote-uudistus

Invalidiliitto ry Järjestöpäivät Kuntavaalit Sote-uudistus Invalidiliitto ry Järjestöpäivät 4.2.2017 Kuntavaalit Sote-uudistus Laura Andersson, yhteiskuntasuhdejohtaja Elina Akaan-Penttilä, lakimies Keijo Kaskiaho, liittohallituksen 2. vpj, sote-johtoryhmän pj

Lisätiedot

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Vaasa Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Vaasa 24.3.2017 Lapset ja nuoret tulevaisuuden kunnassa 1) Lasten määrän väheneminen 2) Taiteen perusopetuksen tason vaihtelu eri kunnissa

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana 20.10.2017 Jukka Lindberg, muutosjohtaja OMA HÄME VALMISTELU pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana (~1.7.2017-30.6.2018) Hämeen maakuntahallitus

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014

Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014 Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014 Järjestön ja julkisen dialogi uudistuvassa sosiaalihuollossa Marita Ruohonen Valtuuston varapj, SOSTE

Lisätiedot

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Järjestöt vaikuttajina terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä 25.10.2018 Suunnittelupäällikkö Jaana Halin, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Järjestöbarometri 2018

Järjestöbarometri 2018 Järjestöjen arvioita sote- ja makuuudistuksen vaikutuksista Maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 14.2.2019 Esityksen sisältö Arvioita sote- ja maku-uudistuksen vaikutuksista: järjestöjen toimintaan järjestöjen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta/asiantuntijapyyntö. Viite: HE 15/2017 vp, HE 47/2017 vp, HE 52/2017 vp pvm klo 10:00

Sosiaali- ja terveysvaliokunta/asiantuntijapyyntö. Viite: HE 15/2017 vp, HE 47/2017 vp, HE 52/2017 vp pvm klo 10:00 info@folkhalsan.fi Eduskunta sosiaali- ja terveysvaliokunta Asia Sosiaali- ja terveysvaliokunta/asiantuntijapyyntö Viite: HE 15/2017 vp, HE 47/2017 vp, HE 52/2017 vp pvm 30.05.2017 klo 10:00 Lausunnon

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa 30.5. Kuntatalo lakimies Maria Porko 1 30.5.2017 Maria Porko Teemat Sote-lait palveluasumisen kannalta (HE-versioiden pohjalta) Maakunnan oma tuotanto vs.

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5.

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Minkälaisessa tilassa verkosto on nyt ja mikä tilanne olisi tulevaisuudessa? 2018 2025 Sijoita aikajanalle 5 tunnistettavaa vaihetta! Pohjois-Savon Vertaistuenkeskus

Lisätiedot

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen? Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?, dos., lääkintöneuvos Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 20.1.2017 Keskusteluteemat 14.12.2016 Säätytalo Maakunnan oman henkilöstön työterveyshuollon

Lisätiedot

Valtakunnalliset järjestölinjaukset

Valtakunnalliset järjestölinjaukset Valtakunnalliset järjestölinjaukset Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa seminaari, Finlandiatalo, Helsinki 1 Järjestölinjaukset sote ja maakuntauudistuksessa Sote ja maakuntauudistuksen projektiryhmä

Lisätiedot

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017-2019 Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö Miksi? 2 Toimintaympäristön muutokset -> mm. maakuntauudistus, työvoimapalveluiden

Lisätiedot

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan

Lisätiedot

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Allianssin strategia Osallisuus Yhdenvertaisuus Nuorisopolitiikasta yleispolitiikkaa Ehkäisevän nuorisotyön painoarvo noussut Allianssi

Lisätiedot