Miten Kärki 7-9 oppimateriaalisarjassa näkyvät perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2016
|
|
- Matilda Haapasalo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Miten Kärki 7-9 oppimateriaalisarjassa näkyvät perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2016 Seitsemän kärkeä kohti opetussuunnitelmaa: Kielen ja tekstien tarkasteluun kunnon työvälineet. Opiskellaan kirjoittamalla ja omaa tekstiä tutkimalla. Tiedonetsintätaitoja vaihe vaiheelta. Draamaharjoitukset toiminnallistavat ja vuorovaikutuksellistavat opetusta. Kuvat oleellinen osa opetusta, ei kuvituskuvia. Tieto- ja kaunokirjallisuutta eläytyen, reflektoiden, analysoiden ja tulkiten. Mallit ja ohjeet Kärjessä, ajankohtaiset mediatekstit internetistä. Kärki-sarja ja eriyttäminen - Oppikirjan harjoitussarjat vaikeutuvat loppua kohden. - Oppikirjan kirjoitustehtävissä annetaan sanamäärärajat, esimerkiksi sanaa. - Opetustekstit avataan kysymyksin ensimmäisessä harjoituksessa. - Kuvilla ja mallinnoksilla havainnollistetaan abstrakteja kielen asioita. - Harjoituskirjassa eriytetään perustason tehtävä myös ylös- ja alaspäin. Ne on merkitty värikoodein. - Kärki-sarjan muokattavissa kokeissa on perustason sekä ylös- että alaspäin eriyttäviä tehtäviä, joista opettaja voi koota ryhmälleen sopivan kokeen.
2 Laaja-alainen osaaminen Kärki-sarjassa Laaja-alaisen oppimisen seitsemän osa-aluetta toteutuvat eri oppiaineissa läpäisyperiaatteel-la. Äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla erityisesti seuraavat Kärkeen nostetut asiat korostu-vat: 1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen Äidinkieli ja ajattelu liittyvät yhteen. Kärjessä kieli tehdään näkyväksi ja näytetään, miten kie-lellä vaikutetaan. Jokaista rohkaistaan ilmaisemaan itseään monipuolisesti sekä kirjallisesti että suullisesti. Ajattelutaidot ovat myös yhteydessä luku- ja kirjoitustaidon opiskelemiseen. Oppimaan oppimista opiskellaan käyttämällä eri lukustrategioita ja tekemällä näkyväksi tie-donetsintäprosessit. Oppilaita ohjataan tarkastelemaan omia tekstejään ja näin reflektoimaan omaa oppimistaan. 2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu Vuorovaikutus ja ilmaisu ovat oleellinen osa äidinkielen hallintaa. Kärjessä rakennetaan mo-nipuolisia vuorovaikutustilanteita draaman avulla. Harjoituksissa ohjataan oppilasta osallis-tumaan myös koulun ulkopuolisiin kulttuuritapahtumiin. 3. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Arjen taitoja ovat niin puhe-, kuuntelu kuin kirjoitustaitokin. Kärjessä luetaan oppilaiden omaan elämään liittyviä tekstejä ja kirjoitetaan oppilaiden arkeen liittyvistä aiheista. 4. Monilukutaito Kärjessä luetaan monipuolisesti mediatekstejä sekä tieto- että kaunokirjallisuutta. Kärjessä opiskellaan tietoisesti erilaisia lukustrategioita: lukeminen tehdään ns. näkyväksi toiminnak-si. 5. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Tiedonetsintätaitoja ja tiedon käyttämistä oman tekstin osana opiskellaan Kärjessä kumulatii-visesti. Kärjen harjoituksissa oppilasta ohjataan ja kannustetaan käyttämään omissa tehtävis-sään ja projekteissaan hyväksi tieto- ja viestintäteknologiaa. Kärjen oppimateriaalikokonai-suus sisältää runsaasti sähköistä materiaalia ja jopa täysin digitaalisen tuotteen oppilaan päi-vittäiseen käyttöön. 6. Työelämätaidot ja yrittäjyys Puhe-, luku- ja kirjoitustaito, kuten myös yhteistyötaidot, ovat tärkeitä työelämän taitoja. 7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävä kehitys Kärjessä kannustetaan oppilaita osallistumaan ja vaikuttamaan: muodostamaan mielipiteitä ja perustelemaan niitä niin suullisesti kuin kirjallisestikin.
3 Miten Kärki toteuttaa Opetussuunnitelman perusteiden 2016 tavoitteita ja sisältöjä: 1. Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Oppikirjojen Ilmaise itseäsi -jaksot keskittyvät vuorovaikutustaitoihin. Näiden jaksojen lisäksi vuorovaikutustaidot kulkevat mukana myös Kärjen muiden jaksojen harjoituksissa. Kärki rohkaisee oppilasta toimimaan erilaisissa viestintäympäristöissä monipuolisten draamahar-joitusten avulla, joita on sekä oppikirjan eri jaksoissa että ekärki 7 Esitysmateriaalissa. Vaikuttamisen keinoja tehdään näkyviksi kahdeksannella luokalla, jolloin tutustutaan erilai-siin viestintätilanteisiin ja harjoitellaan mielipiteen muodostamista, väittämistä ja perustele-mista. Mallien ja ohjeiden avulla tehdään näkyväksi, mitä vuorovaikutustilanteissa tapahtuu. Painopiste on kuitenkin harjoituksissa, sillä vuorovaikutustaidot karttuvat yhdessä tekemällä. 2. Tekstien tulkitseminen Kärjessä luetaan ikäkaudelle sopivia autenttisia tekstejä, joita analysoidaan ja tulkitaan erilai-sia lukustrategioita hyväksi käyttäen. Tekstilajit nimetään selkeästi ja niiden tekstuaalisia ja visuaalisia piirteitä mallinnetaan, mutta osoitetaan myös, että tekstilajit elävät ja muuttuvat. Kärjen mediatekstien avulla havainnollistetaan ja mallinnetaan perusasioita, mutta harjoituk-sissa oppilaita ohjataan etsimään ja lukemaan monipuolisesti ajankohtaisia mediatekstejä. Tiedonetsintätaidot ovat Kärjessä keskeisessä roolissa. Korostetusti niitä opiskellaan Lue, etsi ja tuota tietoa -jaksoissa: Miten ja mistä tietoa etsitään? Miten erilaisia tietoa sisältäviä tekste-jä luetaan? Kärjessä tämä kaikki opetetaan harjoittelemalla tiedonetsintää vaihe vaiheelta. Kärjessä laajennetaan oppilaiden lukuharrastusta nuortenkirjallisuudesta yleiseen kauno- ja tietokirjallisuuteen. Luettuun eläydytään ja sitä reflektoidaan omaan elämään. Kirjallisuutta myös analysoidaan ja tulkitaan sopivia metakäsitteitä käyttäen. Fiktion keinoja (kielen kuval-lisuus, symboliikka ja kerronnan keinot) tehdään näkyviksi. 3. Tekstien tuottaminen Kärjessä tarkastellaan kertoville, kuvaaville, ohjaaville, pohtiville ja kantaa ottaville teksteille ominaisia tekstuaalisia, kielellisiä ja visuaalisia piirteitä, joita hyödynnetään omia tekstejä tuotettaessa. Kirjoittamista opiskellaan kirjoittamalla. Jokaisessa jaksossa tuotetaan eripitui-sia eri tarkoituksiin tarkoitettuja tekstejä. Rakenna teksti -jaksoissa harjoitellaan tekstin tuottamisen perusasioita ja Lue, etsi ja tuota tietoa -jaksoissa opiskellaan, miten erilaisia tekstejä käytetään oman tekstin osana. Mallinta-malla näytetään, miten toisen tekstiä referoidaan ja lainataan oman tekstin osana. Myös eetti-set ja tekijänoikeudelliset kysymykset ovat Kärjessä näkyvästi esillä. Oppilasta ohjataan käyttämään kirjoitetun kielen konventioita. Kielenhuolto-jaksoihin on koottuna keskeiset kirjoitetun kielen normit. Kirjoittajaa ohjataan seitsemänneltä luokalta asti tarkastelemaan omaa tekstiä. Asia-, tieto- ja mielipidetekstien lisäksi Kärjessä kirjoitetaan myös fiktiivisiä tekstejä. Näin kirjoittaminen nivotaan yhteen kirjallisuuden opetuksen kanssa. Erilaisissa projekteissa oppi-las tuottaa myös audiovisuaalisia tekstejä ja verkkotekstejä.
4 4. Kieli, kirjallisuus ja kulttuuri Kieli Kärki on kielitietoinen oppimateriaalisarja, jossa kieltä tarkastellaan monella eri tasolla: teks-tin tasolla, lause- ja virketasolla sekä sanatasolla. Tutkitaan niin tekstin kokonaismerkitystä kuin yksittäisten sanojenkin erilaisia sanatarkkoja ja kontekstisidonnaisia merkityksiä. Suomen kielen kielioppia havainnollistetaan esimerkein ja kielioppitermien eli harjoitellaan metakielen käyttöä. Opiskeltu metakieli on elävän kielenkäytön tutkimisen työväline. Kärjessä ohjataan oppilaita kaikissa jaksoissa tutkimaan sekä omien tekstiensä että toisten tekstien kielen eri rekistereitä, tyylipiirteitä ja sävyjä. Kieli on tilannesidonnaista, joten oppilasta ohja-taan käyttämään sekä puhuttua että kirjoitettua kieltä tilanteen edellyttämällä tavalla. Suomen kieltä tarkastellaan maailman kielten joukossa edeten läheltä kauas, jolloin Suomen nykyiset kielelliset olot korostuvat. Oppilaita ohjataan tulemaan tietoisiksi omasta kielellises-tä identiteetistään ja arvostamaan myös muiden kielellisiä ja kulttuurisia lähtökohtia. Kirjallisuus Kärjessä on paljon lukemista: rinnakkain luetaan kauno- ja tietokirjallisuutta, klassikoita ja nykykirjallisuutta. Eri kirjallisuuden lajeja tarkastellaan seitsemännestä yhdeksännelle luo-kalle siten, että oppilas saa käsityksen kirjallisuuden historiasta ja eri tyylikausien vaihtelusta. Kirjallisuuden opetuksen lähtökohta on oppilaan oma lukukokemus, jota syvennetään asteit-tain opettamalla kirjallisuuden analyysi- ja tulkintataitoja. Kärjessä opetetaan ja käytetään kirjallisuudesta puhuttaessa ja kirjoitettaessa tarvittavaa metakieltä. Oppikirjan novellien, runojen ja tekstikatkelmien lisäksi Kärjessä vinkataan erilaisille lukijoil-le sopivia teoksia. Seitsemänneltä yhdeksännelle luokalle oppilaiden lukuharrastusta herätel-lään koukuttavin harjoituksin ja ylläpidetään pitämällä kirjoja ja lukemista jatkuvasti esillä. Kulttuuri Kärki on kulttuuritietoinen ja monikulttuurinen. Jokainen oppikirjan jakso alkaa taidekuvalla, jonka avulla korostetaan oppiaineen kulttuurista lähtökohtaa. Taidekuva toimii draaman, keskustelun ja kirjoittamisen lähtökohtana. Oppilaita ohjataan harjoitusten avulla aktiivisiksi kulttuuritarjonnan käyttäjiksi, esimerkiksi katsomaan elokuvia ja teatteriesityksiä. Kärjessä ohjataan oppilaita myös kulttuurin tekijöiksi, esimerkiksi näytelmien ja videoesitysten teke-miseen.
5 Sisällysluettelo 5. Tarkkaile mediaa Kielenhuolto 185 Hyvä seitsemäsluokkalainen... 3 Mikä ja missä media on? Julkkis, idoli ja fani Lumoava Audrey Hepburn Isot ja pienet kirjaimet Kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen? Välimerkit ovat tekstin liikennemerkkejä Ilmaise itseäsi 7 3. Rakenna teksti Pelit koukuttavat Miten numeroita kirjoitetaan? Kuka sinä olet?... 8 Millaisia rooleja ryhmässä on? Puheenvuoroja ja esityksiä Esityksiä: Rakkain esineeni Tutki kieltä 15 5 Mistä kieleen saadaan sanoja? Sanaluokat, tapa tutkia sanoja Substantiivit nimeävät ja luokittelevat Yleis- ja erisnimiä Etu- ja sukunimien syntytarinoita Mistä paikannimet kertovat? Adjektiivit kuvailevat Adjektiivit taipuvat vertailumuodoissa Pronominit korvaavat Pronominit keskustelussa ja tekstissä Verbit tekevät Persoonamuoto paljastaa tekijän Aikamuoto kertoo milloin Eri tavalla taipuvia verbejä Taipumattomia sanoja Adverbi täydentää verbiä Tervehdyksiä ja keskustelusanoja Esityksiä: Valitse kieli tilanteen mukaan Monimuotoisia tekstejä Lause ja virke Predikaatti on lauseen selkäranka Virke ja välimerkit Pää- ja sivulauseet rytmittävät tekstiä Tekstin punainen lanka Kappalejako selventää tekstiä Aloitus houkuttelee lukemaan Lopetus jää mieleen Oma teksti: Harrastuksia ja vapaa-aikaa Lue, etsi ja tuota tietoa Erilaisia lukutapoja Miten tietotekstiä luetaan? Mihin tilastoja tarvitaan? Miten kuvaa tulkitaan? Miten tietoa etsitään? Käsittele tietoja Tee muistiinpanoja Kerro tieto omin sanoin Lähteiden merkitseminen Oma teksti: Miten eläimet kommunikoivat? Oma teksti: Mediakertomus Lue kirjallisuutta Erilaisia lukijoita Miten kaunokirjallisuutta luetaan? Novelli on lyhyt juttu Metsästyshaukka Sähköä! Tietokirja kertoo tositarinan Tietokirjavinkkejä Lionel Messi kaikkien aikojen jalkapalloilija Nuortenkirjojen tytöt ja pojat Klassikko pysyy pinnalla Nykynuortenkirja koskettaa Näkymättömät nuoret Pieni runotyttö Näkymätön poika Nuortenkirjavinkkejä Fantasian ihmeitä Fantasiamaan kartta J. R. R. Tolkien, fantasian isä Hyvä, paha lohikäärme Lohikäärme ja poika nimeltä Wu Tove Jansson, muumimamma Maailman viimeinen lohikäärme Fantasiavinkkejä Kielen taulukot 194 Sanaluokat Nominit Sijamuodot Verbit Taipumattomat sanat Esitelmän ohjeet 198 Hakemisto Runo tiivistää ja yllättää Miten runoa luetaan? Runoraati Oma teksti: Kirjoita kirja KÄRKI 8 Sisällysluettelo 5. Tarkkaile mediaa 7. Kielenhuolto Hei kahdeksasluokkalainen! 1. Ilmaise itseäsi Kerro itsestäsi kuvin Esitä ja perustele mielipiteesi Puhu vakuuttavasti Väittelijä ei luovuta Neuvottelija hakee yhteisymmärrystä Esityksiä: Haluamme muutosta! 2. Tutki kieltä Kieli on kuvallista Vertaus ja metafora Elollistaminen ja inhimillistäminen Symboli Sanat paljastavat suhtautumisen Verbit taipuvat moneen Imperatiivi käskee ja kieltää Konditionaali ehdottaa ja suostuttelee Harvinainen potentiaali ja yleinen indikatiivi Nominit taipuvat sijamuodoissa Kieliopilliset sijat Paikallissijat Sanojen tehtävät lauseessa Predikaatti on lauseen selkäranka Lauseke täydentää predikaattia Subjekti ilmaisee tekijän Objekti on kohde Predikatiivi kertoo subjektista Adverbiaali täydentää predikaattia Lauseet erotetaan toisistaan pilkulla Oma teksti: Kielentutkija tekee tarkkoja havaintoja 3. Rakenna teksti Jäsentele teksti Aihejärjestys Aikajärjestys Ongelmanratkaisujärjestys Tärkeysjärjestys Vertailujärjestys Vaikuta kirjoittamalla Kolumni ja blogi Arvostelu Lukijat ottavat kantaa Oma teksti: Tähän on tultu muistelmani 4. Lue, etsi ja tuota tietoa Lue tekstejä nuorista Navigoi verkossa Ideoi, suunnittele ja kirjoita Rajaa näkökulma Miten toisen tekstiä lainataan? Oma teksti: Isä tai äiti nuorena Uutisia kellon ympäri Miten uutinen syntyy ja leviää? Uutiskuvien virtaa Ennen uutisointi oli hidasta Mainos myy tarpeita ja unelmia Mainos on osiensa summa Mainostekstit ovat lyhyitä ja iskeviä Sosiaalinen media aina ajan tasalla Esityksiä: Pongahda uutiskartalle 6. Lue kirjallisuutta Kirjallisuus kertoo elämäntarinoita Anne Frank kirjoittaa sodasta Tiistaina, 11. huhtikuuta 1944 Kertomuksia Afrikasta Kuvitelmia tulevaisuudesta Malala 17-vuotias Nobel-palkittu Lue elämäntarinoita Näytelmä on kirjallisuutta ja teatteria Shakespeare elää edelleen Romeo ja Julia traaginen rakkaustarina Nykynäytelmä näyttää epäkohdat Kauhu pelottaa turvallisesti Kummitus vaanii raunioissa Edgar Allan Poe kauhun taitaja Kielivä sydän Korppi Lukija ratkoo rikoksen Perinteinen salapoliisi selvittää arvoituksen Murharouva Agatha Christie Veriset katukivet Lue kauhua ja jännitystä Novelli on palanen elämästä Koru Nykynovelli Isot ja pienet alkukirjaimet Kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen? Välimerkit ovat tekstin liikennemerkkejä Miten numeroita kirjoitetaan? Lyhenteet Kielen taulukot Sanaluokat Lauseenjäsenet Hyvän puhujan ohjeet Esitelmän ohjeet Hakemisto Rakkauslaulu kertoo unelmista Oma teksti: Luokan lukuvinkit
6 KÄRKI 9 Sisällysluettelo / luonnos 6. Lue kirjallisuutta 1. Ilmaise itseäsi Haaveita ja unelmia Osallistu paneelikeskusteluun Juonna tilaisuus Pidä puhe Haastattele ja hanki tietoa Esityksiä: Improvisoi lavalla 2. Tutki kieltä Suomen kielen rakenteesta Sanaston ominaispiirteitä Miten suomen kieli taipuu? Mikä on nominaalimuoto? Miten lauseenvastikkeita käytetään? Mikael Agricola loi suomen kirjakielen 1500-luvulla Valitse kieli tilanteen mukaan Mitä murretta puhut? Ketkä puhuvat slangia? Milloin käytetään kirjakieltä? Maailman kielitilanne Mitä kieliä Suomessa puhutaan? Kieli on osa identiteettiä * Suomen kielen sukulaisia Saame on monta eri kieltä Ymmärrätkö viroa? Oma teksti: Mitä ja miten puhun, sellainen olen? 3. Rakenna teksti Millaisia ovat hyvä lause ja selkeä virke? Sidosta tekstiäsi Mistä tyyli syntyy? Pohdi asioita kirjoittamalla Päiväkirja Essee Työelämän tekstejä Oma teksti: Pohdiskellen peruskoulusta tai tulevaisuudesta 4. Lue, etsi ja tuota tietoa Lue monimuotoisia tekstejä Toisen teksti oman tekstin pohjana Noudata tekijänoikeuksia Kirjoita lähdeluettelo Etsi tietoa ja kirjoita tietoartikkeli Oma teksti: Rakenna monimuotoinen urheiluteksti 5. Tarkkaile mediaa Elokuvan keinoja Miten TV-sarja koukuttaa Dokumenttielokuva välittää tietoa Mistä aikakauslehden juttu koostuu? Mitä toimittaja tekee työkseen? Oma työ: Tehdään elokuva tai dokumenttielokuva Kansanrunoutta ennen ja nyt Suomen kansan vanhoja runoja Vitsejä ja urbaaneja legendoja Suomalaista kirjallisuutta ruotsiksi ja suomeksi J. L. Runeberg, romantikko Saarijärven Paavo esikuva Vänrikki Stool - sotaveteraani Elias Lönnrot, Kalevalan kokoaja Mitä Kalevalassa tapahtuu? Sankareita ja naisia Myyttinen maailmankuva Aleksis Kivi, humoristi vai realisti? Seitsemän veljestä, romaani Nummisuutarit, komedia Minna Canth, realisti Lapsenpiika-novelli Työmiehen vaimo, tragedia Uuden aikakauden kynnyksellä Juhani Aho ja Rautatie Ilmari Kianto ja Punainen viiva Eino Leino ja Helkavirsiä Edith Södergran, varhainen modernisti Ikkunat auki Eurooppaan Aino Kallas ja virolaiset myytit Nuoria runoilijoita 1930-luvulla Mika Waltari ja Sinuhe egyptiläinen Sota suomalaisessa kirjallisuudessa Väinö Linna ja Tuntematon sotilas Veijo Meri ja Manillaköysi Sota-aiheinen novelli Arkoja aiheita ja voimakkaita kannanottoja ja 1970-luvuilla Runoja Rikottuja rakenteita ja sekoitettuja juonia, 1900-luvun postmodernia Rosa Liksomin novelli Tutustu nykykirjallisuuteen Sofi Oksanen ja virolaiset aiheet Ilkka Remeksen jännitysromaanit Dekkareita ja pokkareita Chick lit sinkkujuttuja Elämäkerrallisia romaaneja Sarjakuvaromaaneja Esikoiskirjailijoita ja kehityskertomuksia Maahanmuuttajien kertomuksia Lue nykykirjailijoita Lue kirjailijaelämäkertoja Oma vapaa tyyli: Esittele kirjailija, aikakausi ja tuotanto 7. Kielenhuolto Isot ja pienet alkukirjaimet Kirjoitetaanko sanat yhteen vai erikseen? Välimerkit ovat tekstin liikennemerkkejä Miten numeroita kirjoitetaan? Lyhennä tarkoituksenmukaisesti Käytä ja kirjoita vierassanoja oikein Kielen taulukot Sanaluokat Nominit Sijamuodot Verbit Verbin taivutus Nominaalimuodot Lauseenjäsenet Lauseenvastikkeet Esitelmän ohjeet
Miten Kärki 7-9 oppimateriaalisarjassa näkyvät perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2016?
Miten Kärki 7-9 oppimateriaalisarjassa näkyvät perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2016? Seitsemän kärkeä kohti opetussuunnitelmaa: Kielen ja tekstien tarkasteluun kunnon työvälineet. Opiskellaan
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja
Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee
AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan
Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia.
Tekstien tulkitseminen Tekstinymmärtämisen perus-strategioiden hallinta Toiminta vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Ilmaisukeinojen käyttö Puheviestintäti
Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma
Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma YLEISTÄ Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma koostuu 18 kurssista. Kurssien järjestys on vapaa, mutta koska oppiaineen
Työskentelyohjeita: Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet
Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi
laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani
KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja
9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi
9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi Kaiken opetuksen perustana on oppilaiden sosiaalisten taitojen ja ryhmäkykyisyyden rakentaminen ja kehittäminen.
Työskentelyohjeita: Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1 2. Laaja alainen osaaminen
Työskentelyohjeita: Tiedostoa voi muokata useampi ihminen samanaikaisesti. Jakakaa tavoitteet eri vuosiluokille kopioimalla ja liittämällä sinisten otsikoiden alle, jotka löytyvät taulukoiden alta. Kopioi
Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014
Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,
Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla (VL) 1 9
Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla (VL) 1 9 S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen: VL 1 2 / Harjoitellaan ympäristön kielellistä jäsentämistä
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.
1 SAAMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Saamen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Vuorovaikutustilanteissa
Kuvataide. Vuosiluokat 7-9
Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.
Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.
Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me
Suomen kielioppi: Harjoitukset - Harjoituslista. Aakkoset ja äänteet
Suomen kielioppi: Harjoitukset - Harjoituslista Sivu 1 / 13 Suomen kielioppi: Harjoitukset - Harjoituslista Kolmannen sarakkeen merkit ilmaisevat harjoituksen vaikeustasoa seuraavasti: A = alkeet, K =
Uutta tietoa suomen kielen opetukseen
Uutta tietoa suomen kielen opetukseen Suomen kielen ja kirjallisuuden alumnipäivä 26.9.2009 TERVETULOA! Muutama sana tekstitaidoista Lukemista ja kirjoittamista ei voi erottaa toisistaan Tekstitaidot =
Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6
B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen
Äidinkieli 3-6. Tavoitteet S L 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk. Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
Tavoitteet S L 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Vuorovaikutustilanteissa toimiminen T1 opastaa oppilasta vahvistamaan taitoaan toimia rakentavasti erilaisissa viestintäympäristöissä ja ilmaisemaan mielipiteensä
T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä
A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä
Arkistot ja kouluopetus
Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman
7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet
7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 8. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)
kehittämässä: -oppimäärä Arvioinnin kielitaitoa suomen kieli ja kirjallisuus
Arvioinnin kielitaitoa kehittämässä: suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä Minna Harmanen opetusneuvos, Opetushallitus Oppimisen arvioinnin kansallinen konfrenssi 11.4.2017, Ryhmä C4, https://urly.fi/la1
Äidinkieli ja kirjallisuus, luokat 3-6 Suomen kieli ja kirjallisuus
1..1 Äidinkieli ja kirjallisuus, luokat - Suomen kieli ja kirjallisuus Lk Tavoitteet Sisältöalueet/sisällöt Laaja-alainen osaaminen T1 opastaa oppilasta vahvistamaan taitoaan toimia rakentavasti erilaisissa
T1 ohjata oppilasta vahvistamaan taitoaan toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Suomen kielen ja kirjallisuuden osuus Joensuun seudun opetussuunnitelmassa pohjautuu valtakunnalliseen Perusopetuksen opetussuunnitelman
Nuorisotyo oppitunneilla
Nuorisotyo oppitunneilla Mitä oppituntien aiheita? Kauanko kestää? Missä toteutetaan? Miten toteutetaan? Työmenetelmiä? Keitä pari- tai yhteistyössä? Laaja-alaiset osaamiskokonaisuudet 1. Ajattelu ja oppimaan
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 9. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)
Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet
VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös
26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla
VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ
VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen
Arvioinnin kohteet oppiaineessa. Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen. Vuorovaikutustilanteis sa toimiminen. Puheviestintätilanteiss a toimiminen
Suomen kieli ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin kohteet
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Osa arviointikriteereistä on samanlaisia vuosiluokilla 7, 8 ja 9. Tällöin arvioitaessa huomioidaan oppilaan ikäkausi. 7. lk Arvioitavat tavoitteet Hyväksytty (5) Välttävä (6-7)
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 Kurdin kielen opetuksen suunnitelma 2005 KURDIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella
Kielioppi Harjoituskirja - suomi 3 - harjoituslista
Kielioppi Harjoituskirja - suomi 3 - harjoituslista Päätaso Alataso Harjoituksen nimi Tyyppi Taso 1 Aakkoset ja äänteet Aakkoset 1 Aakkosjärjestys 1 Aukko A 2 Aakkosjärjestys 2 Aukko A 3 Aakkosjärjestys
Go for it! ja OPS 2016
OPS 2016 Go for it! ja OPS 2016 1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen 2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu 7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Laaja-alainen
LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4
LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?
Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista
Perusopetuslaki ja -asetus, valtioneuvoston asetukset. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014
YK:n Lasten oikeuksien sopimus Perusopetuslaki ja -asetus, valtioneuvoston asetukset Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelma Perusopetuksen Perusopetuksen opetussuunnitelma
OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia
OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KURDIN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus
Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään
Horisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan
KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet
KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään
Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus
13.4.2 Vieraat kielet Vuosiluokkakokonaisuus 1-2 Oppimäärä: A1 Kieli: englanti Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 Tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympäristössä
Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin
Kilterin koulussa ruotsin kielen osittainen kielikylpyopetus on tarkoitettu Uomarinteen alakoulussa ruotsin kielikylpyluokan käyneille oppilaille. Yläkouluun siirryttäessä voidaan kielikylpyluokalle ottaa
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 THAIKIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
TYÖSKENTELYMENETELMÄT
Äidinkieli ÄIDINKIELI (ÄI) Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus tarjoaa aineksia kielelliseen ja kulttuuriseen yleissivistykseen. Kaikilla äidinkielen kursseilla keskiössä ovat tekstit: tekstejä luetaan,
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma
Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen
VANHEMPAINILTA Opsii!
VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?
Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS VL.7-9
SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen T1 ohjata oppilasta laajentamaan taitoaan toimia tavoitteellisesti, motivoituneesti, eettisesti ja
Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta
Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi
Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/
Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet
Lisäys Turun perusopetuksen opetussuunnitelman lukuun
Lisäys Turun perusopetuksen opetussuunnitelman lukuun 15.4.1 VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus,
LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI
LIITE 1 PERUSOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN SAAMEN KIELEN OPETUKSEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI Opetuksen tehtävä Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää
Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.
Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria
9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta
Vuorovaikutustaidot ja ilmaisuvaranto. ymmärtäminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen. Ilmaisu vuorovaikutustilanteis sa
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärän arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota / arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Sisältöalueet Arvioinnin
Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi
Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi Perusopetusta täydentävän saamen kielen opetuksen tavoitteet, sisällöt ja oppilaan oppimisen arviointi
Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän.
Toinen kotimainen kieli TOINEN KOTIMAINEN KIELI Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. RUOTSI (RUA) RUA1 ARKIELÄMÄÄ
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI THAIKIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016
ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja
S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.
S2-opetus aikuisten perusopetuksessa - aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöönottoa tukeva koulutus 15.5.2017 Katri Kuukka Tiina Muukka Satu Lahtonen Keskeistä lukutaitovaiheessa
KIPINÄ 3-6 JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
KIPINÄ 3-6 JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Paikallisen työn avuksi Oppiaineen tehtävä Äidinkieli ja kirjallisuus on monitieteinen taito-, tieto- ja kulttuuriaine, jonka opetus perustuu laajaan tekstikäsitykseen.
OPPIMINEN TYÖPAIKALLA TAI TYÖPAJALLA
Äidinkielen osaamistavoitteiden toteutuminen Kaks`Kättä työpajan taloushallinnossa (Pyry Antola) Osaamistavoitteet: toimia tarkoituksenmukaisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa tulkita erilaisia
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAAT KIELET MATEMATIIKKA BIOLOGIA MAANTIETO
Sisällys 15.4.1 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS... 2 15.4.2 TOINEN KOTIMAINEN KIELI... 31 15.4.3 VIERAAT KIELET... 41 15.4.4 MATEMATIIKKA... 63 15.4.5 BIOLOGIA... 73 15.4.6 MAANTIETO... 82 15.4.7 FYSIIKKA...
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS KIELIKASVATUS
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS KIELIKASVATUS Kielitaidon kehittyminen alkaa varhaislapsuudessa ja jatkuu elinikäisenä prosessina. Monikielinen kompetenssi kehittyy kotona, koulussa ja vapaa ajalla. Se koostuu
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.6.2017 Liite 1 13 Mikkelin kaupungissa 7-9 luokkien islamin uskonnon opetus järjestetään 7-9-luokkien yhdysryhmissä. Opiskelu tapahtuu vuorokurssiperiaatteella siten, että
Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet
Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit
Pakolliset kurssit. .LHOLWHNVWLWMDYXRURYDLNXWXVb,
Pakolliset kurssit Kursseilla toteutetaan aineen sisäistä integraatiota: lukeminen, kirjoittaminen, puheviestintä, kieli, kirjallisuus ja media kytkeytyvät jokaisen kurssin tavoitteisiin ja sisältöihin
LAUSEPANKKI luokkien lukuvuosiarviointiin
LAUSEPANKKI 1.-2. luokkien lukuvuosiarviointiin SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Mekaaninen lukeminen -Harjoittelet äänteitä ja kirjaimia. -Olet oppinut uusia äänteitä ja kirjaimia. -Osaat äänteet ja kirjaimet.
harjoitellaan keskittyvää kuuntelemista opetellaan ulkoa runoja ja loruja luetaan ääneen harjoitellaan oikeinkirjoitusta
1. luokka Tavoitteet Sisällöt Vuorovaikutustaid Oppilas osaa kertoa omista asioistaan ja kokemuksistaan toisille ja vastavuoroisesti kuunnella toisia. harjoitellaan suullista ilmaisua luontevissa puhetilanteissa
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
OPStuki TYÖPAJA Rauma
OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Tiedon määrä ja luonne Työn luonne Yhteisöjen monimuotoisuus
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu
KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä
KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden
KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI
KIELET JA KANSAINVÄLISYYS JAPANI Kurssin nimi: JAPANI 1, Japanin kielen alkeet (JA1, soveltava) Ajankohta: Syyslukukausi: alkaen 11.9 keskiviikkoisin klo 17.00-. Yhteyshenkilö: Opettaja aaro.haavisto@helsinki.fi
2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp
2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 8 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PUOLAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI PUOLAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Kopla 16.6.2005 1 Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun
Äidinkieli ja kirjallisuus. Tuntijakotyöryhmän kokous Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto
Äidinkieli ja kirjallisuus Tuntijakotyöryhmän kokous 20.1.2010 Prof. Liisa Tainio Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 20.1.2010 1 Äidinkieli ja kirjallisuus tieto-, taito- ja taideaine - Äidinkieli
Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma
Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KHMERIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006
MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI KHMERIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 KHMERIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla
ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri
ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä
Uusikaarlepyy Opetussuunnitelma Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2)
Uusikaarlepyy Opetussuunnitelma 2016 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2) Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus on oppimäärä, joka on erityisesti tarkoitettu niille oppilaille, joilla on jokin muu
Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa
Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa
Monilukutaito opetussuunnitelmien perusteissa Minna Harmanen, Opetushallitus Aineopettajaliiton seminaari, Paasitorni, 7.11.2015 Monilukutaito? Opetussuunnitelmat uudistuvat Perusopetuksen ops-perusteet
Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin