Pikaohje Sopimus Pro verkkopalvelun käyttämiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pikaohje Sopimus Pro verkkopalvelun käyttämiseen"

Transkriptio

1 Pikaohje Sopimus Pro verkkopalvelun käyttämiseen Sopimus Pro -verkkopalvelu on tarkoitettu oppisopimuskoulutuksessa tehtävien jaksoarviointien ja koulutuskorvaushakemusten täyttämistä varten. Palvelua käytetään pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa, mutta sen sisältämiä tietoja voidaan käydä tarkastelemassa koska tahansa. Palvelua voivat käyttää ainoastaan sellaiset henkilöt, joiden kanssa on sovittu sähköisestä asioinnista ja joille oppisopimuksenjärjestäjä on toimittanut henkilökohtaiset käyttäjätunnukset. Opiskelijalle ja työpaikkakouluttajalle on annettu verkkopalvelun käyttäjätunnukset oppisopimuksen teon yhteydessä tai lähetetty postitse. Arviointilomakkeen täyttäminen ja koulutuskorvauksen hakeminen Työpaikkakouluttaja saa viestin sähköpostiinsa, kun on aika käydä arviointikeskustelu oppisopimusopiskelijan kanssa. Viestissä on linkki Pohjois-Karjalan aikuisopiston oppisopimuskoulutuksen internetissä toimivaan Sopimus Pro verkkopalveluun. Verkkopalvelun osoite on Työpaikkakouluttaja kirjaa käydyn palautekeskustelun arvioinnit järjestelmään, jonka jälkeen opiskelijan sähköpostiin lähtee viesti, että arvioinnit on kuitattavissa. Opiskelijan kuittauksen jälkeen arviointi palautuu Pohjois-Karjalan aikuisopiston oppisopimuskoulutukselle ja mahdollinen koulutuskorvaus lähtee maksuun. Seuraavaksi käydään lyhyesti läpi koko prosessi. 1. Kirjaudu saamillasi tunnuksilla ohjelmaan Vaihda salasanasi ensimmäisen kirjauskerran yhteydessä ja pidä käyttäjätunnus sekä salasana tallessa myöhempiä käyttökertoja varten. Kirjaudu

2 Jos verkkopalvelun käyttäjätunnukset ovat hävinneet, voit pyytää uudet tunnukset klikkaamalla kohtaa: unohtuiko salasana? Valitsemalla kohdan sähköpostiosoitteeni ja kirjoittamalla tyhjälle valikkoriville oman sähköpostisi, ohjelma lähettää sinulle automaattisesti käyttäjätunnuksen ja uuden salasanan sähköpostiisi. Huom! sähköpostin täytyy olla sama, jonka olet ilmoittanut oppisopimusta solmittaessa. 2. Hae korvausta ja tee arviointi Klikkaa kohdasta toiminnalliset tee arviointi ja hae korvausta

3 3. Opiskelijan valitseminen Klikkaa ensin hae* painiketta ja tämän jälkeen opiskelijan nimeä, jolle arviointi halutaan tehdä. *Valinnaisia hakuehtoja ei tarvitse täyttää, ohjelma etsii pelkän hae painikkeen painamisella opiskelijalistauksen sivun alaosaan.

4 4. Arvioinnin tekeminen Ammattitaitoa arvioidaan jokaisessa tutkinnon osassa / toimintakokonaisuudessa erikseen sanallisesti. Palautetta annetaan oppisopimusopiskelijan ammatillisen osaamisen kehittymisestä Tarkemmat arviointiohjeet löydät linkin alta. Lopuksi paina sivun alalaidasta jatka painiketta

5 5. Vahvistaminen Jos tiedot ovat oikein, paina lähetä painiketta Huom! Painettuasi Tallenna-painiketta et enää pääse muuttamaan tietoja, vaan ne siirtyvät opiskelijan kuitattavaksi.

6 6. Palautteen antaminen Tietojen tallennuksen jälkeen kouluttajalle aukeaa palautekysely, johon kouluttajan toivotaan vastaavan. Lopuksi kouluttajalle kerrotaan, että opiskelijan arviointi on onnistuneesti tallennettu. Tämän jälkeen arviointi lähtee opiskelijalle kuitattavaksi. Arvioinnin tallentamisen jälkeen kouluttaja voi palata Etusivulle tai takaisin Arviointihakuun (arvioimaan muita opiskelijoita tai jaksoja) tai Kirjautua ulos palvelusta.

7 Täydelliset verkkopalvelun ohjeet löydät etusivun vasemmasta laidasta kohdasta käyttöliittymäohjeet Käyttöliittymäohjeissa on erilliset versiot opiskelijalle ja työnantajalle. Ohjeista löydät mm. Arviointilomakkeen täyttämiseen, koulutuskorvauksen hakemiseen, arviointikeskustelun kuittaamiseen ja aikaisempien arviointien seurantaan liittyvät ohjeet. Lisätietoja tarvittaessa saat Pohjois-Karjalan aikuisopistosta, oppisopimuskoulutuksesta

Pikaohje Sopimus Pro verkkopalvelun käyttämiseen

Pikaohje Sopimus Pro verkkopalvelun käyttämiseen Pikaohje Sopimus Pro verkkopalvelun käyttämiseen Oppisopimuskeskuksen Sopimus Pro -verkkopalvelu on tarkoitettu oppisopimuskoulutuksessa tehtävien jaksoarviointien ja koulutuskorvaushakemusten täyttämistä

Lisätiedot

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun Työpaikkakouluttajan ohje SopimusPro verkkopalveluun Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun 1. Saat sähköpostiin ilmoituksen arvioinnista ja linkin arviointisivulle (sivu 1). 2. Työpaikkakouluttaja

Lisätiedot

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Opiskelijan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Opiskelijan ohje SopimusPro verkkopalveluun. Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun Opiskelijan ohje SopimusPro verkkopalveluun Pikaohje arvioinnin kirjaamiseen SopimusPro -verkkopalveluun 1. Saat sähköpostiin ilmoituksen arvioinnista ja linkin arviointisivulle (sivu 1). 2. Työpaikkakouluttaja

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAN VERKKOPALVELUOHJEET

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAN VERKKOPALVELUOHJEET TYÖPAIKKAKOULUTTAJAN VERKKOPALVELUOHJEET Savon oppisopimuskeskus 11.9.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 1 Palveluun kirjautuminen... 2 1.1 Unohtuiko salasana?... 4 1.2 Salasanan vaihto... 5

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU Työpaikkakouluttajan ohje Kun työssäoppimisen arviointi ja koulutuskorvauksen haku ovat ajankohtaisia, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy tällöin

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU

TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU TYÖSSÄOPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU Työpaikkakouluttajan ohje Kun työssäoppimisen arviointi ja koulutuskorvauksen haku ovat ajankohtaisia, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy tällöin

Lisätiedot

1 (5) VASTUUNALAISEN KOULUTTAJAYRITYKSEN KÄYTTÖLIITTYMÄ

1 (5) VASTUUNALAISEN KOULUTTAJAYRITYKSEN KÄYTTÖLIITTYMÄ 1 (5) VASTUUNALAISEN KOULUTTAJAYRITYKSEN KÄYTTÖLIITTYMÄ Tässä palvelussa vastuunalaisesta kouluttajayrityksestä käytetään nimitystä työnantaja vaikka yrittäjä ei olekaan työsuhteessa kouluttajayrityksessä.

Lisätiedot

1 (5) TYÖNANTAJAN / TYÖPAIKKAKOULUTTAJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ

1 (5) TYÖNANTAJAN / TYÖPAIKKAKOULUTTAJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ 1 (5) TYÖNANTAJAN / TYÖPAIKKAKOULUTTAJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ Koulutuskorvauksen hakemista ja arviointilomakkeen täyttämistä varten työnantaja / työpaikkakouluttaja saa sähköpostiinsa ilmoituksen. Tämän jälkeen

Lisätiedot

TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKEMINEN

TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKEMINEN TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKEMINEN Oppisopimuskoulutukseen liittyvä työssä oppimisen arviointi ja koulutuskorvaushakemus tehdään SopimusPro-verkkopalvelussa kolmesti vuodessa seuraavasti:

Lisätiedot

1 (5) OPISKELIJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ

1 (5) OPISKELIJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ 1 (5) OPISKELIJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ Tässä palvelussa vastuunalaisesta kouluttajayrityksestä käytetään nimitystä työnantaja vaikka yrittäjä ei olekaan työsuhteessa kouluttajayrityksessä. Palvelu toimii samankaltaisena

Lisätiedot

TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU

TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU 1 (7) TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKORVAUKSEN HAKU Työpaikkakouluttajan ohje Työpaikalla tapahtuvan oppimisen arvioinnissa työpaikkakouluttajalla on suuri merkitys. Hän on ammattilainen, joka

Lisätiedot

1 (5) OPISKELIJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ

1 (5) OPISKELIJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ 1 (5) OPISKELIJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ Koulutuskorvauksen hakuajan lähestyessä, sekä työnantaja/työpaikkakouluttaja että opiskelija saavat tästä ilmoituksen sähköpostiinsa. Tämän ilmoituksen jälkeen työpaikkakouluttaja

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKOR- VAUKSEN HAKU

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKOR- VAUKSEN HAKU Ohje työpaikkaohjaajalle 1 (9) TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI JA KOULUTUSKOR- VAUKSEN HAKU Kun työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi ja koulutuskorvauksen haku ovat ajankohtaisia, saat

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen. Arviointilomakkeen kuittaaminen

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen. Arviointilomakkeen kuittaaminen Ohje opiskelijalle 1 (7) TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI Kun työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi on ajankohtaista, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy työpaikkaohjaajasi kanssa

Lisätiedot

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Seurantahenkilön ohje SopimusPro verkkopalveluun. Kirjautuminen verkkopalveluun

SOPIMUSPRO - VERKKOPALVELUNOHJE. Seurantahenkilön ohje SopimusPro verkkopalveluun. Kirjautuminen verkkopalveluun Seurantahenkilön ohje SopimusPro verkkopalveluun Työantajan ns. seurantahenkilönä - pääset verkkopalvelussa seuraamaan tehtyjä väli- ja päättöarviointeja ja koulutuskorvaushakemusten tilannetta sekä tulostamaan

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle Oppisopimuskoulutus Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle https://opso.saiedu.fi/ YLEISINFO Oppisopimuskoulutuksessa pääpaino on työssä oppimisessa. Tämän vuoksi työssä oppimisen arvioinnilla

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen Ohje opiskelijalle 1 (7) TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI Kun työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi on ajankohtaista, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy työpaikkakouluttajasi kanssa

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle

Oppisopimuskoulutus. Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle Oppisopimuskoulutus Sähköisen arvioinnin opas Kouluttajalle/Opiskelijalle https://opso.saiedu.fi/ YLEISINFO Oppisopimuskoulutuksessa pääpaino on työssä oppimisessa. Tämän vuoksi työssä oppimisen arvioinnilla

Lisätiedot

Rediteq Oy 30.4.2008 1

Rediteq Oy 30.4.2008 1 Rediteq Oy 30.4.2008 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 Termeistä... 2 1 Palveluun kirjautuminen... 3 1.1 Unohtuiko salasana?... 4 1.2 Salasanan vaihto... 5 2 Arviointilomakkeen täyttäminen ja koulutuskorvauksen

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1 WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1. Kirjaudu omilla tunnuksillasi Wilmaan sisään osoitteessa https://dila.starsoft.fi 2 Käyttäjätunnuksesi on etunimi.sukunimi Ensimmäisellä

Lisätiedot

Rediteq Oy 30.4.2008 1

Rediteq Oy 30.4.2008 1 Rediteq Oy 30.4.2008 1 SISÄLLYSLUETTELO Yrityksen allekirjoitusoikeuden omaavan henkilön eli seurantahenkilön käyttöliittymä... 2 1 Yleistä... 2 2 Palveluun kirjautuminen... 3 2.1 Unohtuiko salasana?...

Lisätiedot

Rediteq Oy 30.4.2008 1

Rediteq Oy 30.4.2008 1 Rediteq Oy 30.4.2008 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 1 Opiskelijan käyttöliittymä... 2 Termeistä... 2 1 Palveluun kirjautuminen... 3 1.1 Unohtuiko salasana?... 4 1.2 Salasanan vaihto... 5 2 Toiminnalliset...

Lisätiedot

käyttöönotto työpaikkaohjaajalle

käyttöönotto työpaikkaohjaajalle Study@CampusPro käyttöönotto työpaikkaohjaajalle Tervetuloa työpaikkaohjaajaksi Stadin aikuisopiston Työelämä- ja oppisopimuspalveluiden opiskelijalle. Suuri osa opiskelijan opintoihin liittyvistä asioista

Lisätiedot

Ohjeet vanhan venepaikan uudelleen varaamiseen

Ohjeet vanhan venepaikan uudelleen varaamiseen 26.1.2017 Ohjeet vanhan venepaikan uudelleen varaamiseen Voit varata vanhan venepaikkasi uudestaan seuraavalle kaudelle kaupungin uudessa sähköisessä varauspalvelussa seuraamalla tätä ohjetta. Nämä toimenpiteet

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti Sisällys 1. Wilmaan kirjautuminen... 1 2. Työpaikkaohjaajan etusivu... 1 3. Työssäoppiminen... 2 4. Näytöt/tutkintotilaisuudet välilehti,

Lisätiedot

LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA

LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA Rakennusvalvonnan sähköisessä asiointipalvelussa voi tehdä rakennusvalvonnan lupahakemuksia sähköisesti. Hakijan lisäksi hankkeita voi tarkastella

Lisätiedot

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia OPINTOSOSIAALISET EDUT Oppisopimusopiskelijalla on oikeus hakea tietopuolisen opetuksen (=lähipäivien) ajalta opintososiaalisia etuuksia. On suositeltavaa hakea opintososiaaliset edut heti kurssijakson

Lisätiedot

Kirjautuminen sähköisiin palveluihin jälkeen

Kirjautuminen sähköisiin palveluihin jälkeen Ohjeistus 1 (5) Kirjautuminen sähköisiin palveluihin 17.12.2018 jälkeen Kirjautumisjärjestelmä on muuttunut 17.12.2018. Muutoksen jälkeen käyttäjätunnuksena toimii sähköpostiosoitteesi. Aiempi asiointihistoriasi

Lisätiedot

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio SISÄLTÖ 2 1. Tunnusten luominen 3 2. Ensimmäinen kirjautumiskerta ja kursseille liittyminen 6 3. Opiskelu ja oppituntien sisältö 8 4. Tenttiminen 12 5.

Lisätiedot

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia

Päiväraha: 15 / tietopuolinen opetuspäivä Perheavustus: 17 / tietopuolinen opetuspäivä, kun opiskelijalla on alle 18-vuotiaita huollettavia OPINTOSOSIAALISET EDUT Oppisopimusopiskelijalla on oikeus hakea tietopuolisen opetuksen (=lähipäivien) ajalta opintososiaalisia etuuksia. On suositeltavaa hakea opintososiaaliset edut heti kurssijakson

Lisätiedot

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus kirjautuminen palveluun: https://asiointi.rauma.fi/epermit/fi/reservation Tämän ohjeen alussa kerrotaan miten luodaan käyttäjätunnus palveluun ja linkitetään

Lisätiedot

LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA - KIRJAUTUMINEN

LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA - KIRJAUTUMINEN LUPAHANKKEET RAKENNUSVALVONNAN SAHKÖISESSÄ ASIOINTIPALVELUSSA - KIRJAUTUMINEN Rakennusvalvonnan sähköisessä asiointipalvelussa voi tehdä rakennusvalvonnan lupahakemuksia sähköisesti, sekä katsoa ja täydentää

Lisätiedot

Ohjeet S-ryhmän tuotetietoportaaliin

Ohjeet S-ryhmän tuotetietoportaaliin Ohjeet S-ryhmän tuotetietoportaaliin Tervetuloa käyttämään S-ryhmän tuotetietoportaalia! Ensimmäisellä kirjautumiskerralla käyttäjää pyydetään luomaan salasana portaalin käyttöä varten. Päivitä tarvittaessa

Lisätiedot

OPISKELIJAN REKISTERÖITYMINEN JA TYÖTILA-AVAIMEN KÄYTTÖ. 1. Mitä kaikkea saan käyttööni samoilla tunnuksilla?

OPISKELIJAN REKISTERÖITYMINEN JA TYÖTILA-AVAIMEN KÄYTTÖ. 1. Mitä kaikkea saan käyttööni samoilla tunnuksilla? OPISKELIJAN REKISTERÖITYMINEN JA TYÖTILA-AVAIMEN KÄYTTÖ 1. Mitä kaikkea saan käyttööni samoilla tunnuksilla? Rekisteröitymällä saat käyttöösi koulusi hankkimat sähköiset opetus- ja oppimateriaalit. Pääset

Lisätiedot

Työpaikkakouluttajan jaksoarvioinnin ohjeet

Työpaikkakouluttajan jaksoarvioinnin ohjeet Työpaikkakouluttajan jaksoarvioinnin ohjeet Työpaikkakouluttaja tekee opiskelijaa koskevan arvioinnin seuraavasti: Kirjaudutaan Studyyn. Oletuksena kouluttajalle aukeaa Kehityssuunnitelma -sivu. Kehityssuunnitelma-sivulla

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla

Lisätiedot

käyttöönotto opiskelijalle

käyttöönotto opiskelijalle Study@CampusPro käyttöönotto opiskelijalle Tervetuloa Stadin aikuisopiston Työelämä- ja oppisopimuspalveluiden oppisopimusopiskelijaksi. Suuri osa opintoihin liittyvistä asioista hoidetaan sähköisesti

Lisätiedot

Tonttihakemuksen tekeminen

Tonttihakemuksen tekeminen Tonttihakemuksen tekeminen Tontinluovutuksen periaatteet ja hyväksyttävän hakemuksen ehdot on kuvattu Espoon kaupungin internet-sivuilla osoitteessa. Tärkeitä huomioita tonttihakuun osallistumisessa: 1)

Lisätiedot

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio 2.2.2017 LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Opiskelijan osio SISÄLTÖ 2 1. Tunnusten luominen 3 2. Ensimmäinen kirjautumiskerta ja kursseille liittyminen 6 3. Opiskelu ja oppituntien sisältö 8 4. Tenttiminen

Lisätiedot

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus kirjautuminen palveluun: https://asiointi.rauma.fi/epermit/fi/reservation Huom! Palvelu voi toimia ajoittain hitaasti. Ole kärsivällinen! Ohjeet vanhan venepaikan

Lisätiedot

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus

Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus Kaupungin varauspalvelu, venepaikan varaus kirjautuminen palveluun: https://asiointi.rauma.fi/epermit/fi/reservation Tämän ohjeen alussa kerrotaan miten luodaan käyttäjätunnus palveluun ja link itetään

Lisätiedot

Ohjeet uuden venepaikkavarauksen tekemiseen

Ohjeet uuden venepaikkavarauksen tekemiseen Ohjeet uuden venepaikkavarauksen tekemiseen Voit varata uuden venepaikan kaupungin sähköisessä varauspalvelussa seuraamalla tätä ohjetta. Tunnuksen luomiseen liittyvät toimenpiteet tulee tehdä vain ensimmäisellä

Lisätiedot

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä Tullin turvasähköposti Asiakkaan ohje www.tulli.fi versio 2.2 8.1.2015 Korvaa version 2.1 22.5.2014 Tullin turvasähköposti Tulli lähettää sinulle sähköpostiviestin salattuna silloin, kun viesti tai sen

Lisätiedot

Julkaistu. 1 Johdanto... 2

Julkaistu. 1 Johdanto... 2 OHJE 1 (6) RPAS-verkkokurssi Käyttöohje Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Koulutusportaalin käyttöönotto... 2 2.1 Siirtyminen koulutusportaaliin... 2 2.2 Salasanan pyytäminen ensimmäisellä kerralla...

Lisätiedot

Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen

Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen Kaksinkäsin.fi - ohjeet varaamiseen 27.2.2017 Yleiset ohjeet Kaksinkäsin.fi sivujen yläreunassa on valikko, josta pääsee suoraan useisiin tässä ohjeessa viitattuihin alisivuihin. Kun olet kirjautuneena

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

Wilman käyttöohje huoltajille

Wilman käyttöohje huoltajille Wilman käyttöohje huoltajille Sisällysluettelo: Sisään kirjautuminen... 1 Oma etusivu... 2 Pikaviestit... 3 Tiedotteet... 5 Suoritukset... 6 Poissaolot... 6 Palaute... 8 Opettajat... 9 Salasanan vaihto...

Lisätiedot

OPISKELIJAN PIKAOPAS

OPISKELIJAN PIKAOPAS SISÄLTÖ Työvälineet 3 Kirjautuminen ejollakseen 4 Salasana unohtui 5 Aloitusnäkymä 6 Toiminnot aloitusnäkymässä 7-8 Opiskelu 9 Omien suoritusten seuranta 10 Helppari auttaa 11 2 TYÖVÄLINEET ejollas-opintojasi

Lisätiedot

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Hakijan ohje Opetushallitus syksy 2013 Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Sisältö Yliopistohaku.fi palvelun Oma haku -palvelu... 2 Aloitusnäyttö... 4 Kirjaudu Oma haku -palveluun... 5 Entä jos

Lisätiedot

VSP webmail palvelun ka yttö öhje

VSP webmail palvelun ka yttö öhje VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY

POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY MIKÄ ON POSTIN HANKINTAPORTAALI? Postin hankintaportaali on sähköinen järjestelmä, jota Posti käyttää harjoittaessaan hankintaa toimittajiensa kanssa. Tähän

Lisätiedot

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS LOUNEA PALVELUT OY TEHDASKATU 6, 24100 SALO Sisällys Sisällys... 1 Tervetuloa OmaLounea-palveluun!... 2 OmaLounea - Käytön aloittaminen... 2 OmaLounea Kirjaudu

Lisätiedot

29.8.2012 SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE. Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM)

29.8.2012 SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE. Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM) 1 (7) SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM) Suomen Pankin tilastotiedonkeruu tapahtuu DCS-raportointipalvelun (Data

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta 1 Sisällysluettelo 1. Kun tilaat ensimmäisen kerran ja rekisteröidyt asiakkaaksemme....2 Rekisteröidy palveluun...2 Kirjautuminen...4 Salasanan vaihtaminen...5

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.

Lisätiedot

Ohje huoltajille Helmen käytöstä

Ohje huoltajille Helmen käytöstä Ohje huoltajille Helmen käytöstä Tervetuloa Seinäjoen Helmen käyttäjäksi! Helmi on oppilaiden, opettajien ja huoltajien väliseen viestintään tarkoitettu ohjelma. Sieltä näet helposti mm. oppilaan arvosanat

Lisätiedot

OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa

OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa OHJE 1 (14) Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen Wilmassa Wilman hakemukset ja muut lomakkeet EIVÄT NÄY mobiililaitteisiin asennettavissa Wilma-sovelluksissa. Huoltajan tulee siis käyttää

Lisätiedot

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015 OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Senaattilan käyttäjäksi rekisteröityminen (sivut 3-24) Sähköpostiosoitteella rekisteröityminen Virtu-tunnistautumisella

Lisätiedot

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015 OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO Senaattilan käyttäjäksi rekisteröityminen sivut 3-25 Sähköpostiosoitteella rekisteröityminen sivut 7-14 Virtu-tunnistautumisella

Lisätiedot

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys

Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Office 365 palvelujen käyttöohje Sisällys Sisäänkirjautuminen... 2 Office 365:n käyttöliittymä... 3 Salasanan vaihto... 5 Outlook-sähköpostin käyttö... 7 Outlook-kalenterin käyttö... 10 OneDriven käyttö...

Lisätiedot

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Avaimet käteen

LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Avaimet käteen LOVe-verkkokoulutuksen käyttöohje Avaimet käteen SISÄLTÖ 2 1) Kirjautuminen 3 2) Kurssiavaimen käyttö 5 3) Liikkuminen kurssilla 6 4) Välitehtävät 8 5) Tenttiminen 9 6) Tenttitodistuksen tulostaminen 11

Lisätiedot

OPISKELIJAN PIKAOPAS

OPISKELIJAN PIKAOPAS SISÄLTÖ Työvälineet 3 Kirjautuminen ejollakseen 4 Salasana unohtui 5 Aloitusnäkymä 6 Toiminnot aloitusnäkymässä 7-8 Oma sähköpostiosoitteesi 9 Opiskelu 10 Omien suoritusten seuranta 11 Helppari auttaa

Lisätiedot

TERVETULOA. TUTUSTUMAAN SÄÄSTÖPANKIN UUTEEN YRITYSVERKKOPANKKIIN OSOITTEESSA:

TERVETULOA.  TUTUSTUMAAN SÄÄSTÖPANKIN UUTEEN YRITYSVERKKOPANKKIIN OSOITTEESSA: TERVETULOA TUTUSTUMAAN SÄÄSTÖPANKIN UUTEEN YRITYSVERKKOPANKKIIN OSOITTEESSA: www.saastopankki.fi Tässä ohjeistuksessa tutustumme yhdessä verkkopankin perustoimintoihin. 1. Kuinka kirjaudut verkkopankkiin

Lisätiedot

Open Badge -osaamismerkit

Open Badge -osaamismerkit Open Badge -osaamismerkit Merkin vastaanottaminen 2 "#$%&'()$*+,''-.,-$/0.1 "#$%&&'$ =>;+?.@@'A$/,+%'*1B%%B0,$%@B+-.%$% C 2>D./E'B1B-.%$%;+?.@@'&'()$&'F0#'F0..% G C>"#$%&'()$H'F1+/I,1'-IJ%%$1I%"#$%&'()$*+,''-.,-$/0.%

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla

1. Uuden huoltajatunnuksen luominen avainkoodin avulla Sähköinen ilmoittautuminen Siilinjärven peruskoulun 1. luokalle Sähköinen ilmoittautuminen tapahtuu Wilma-järjestelmällä osoitteessa https://wilmasiilipk.kuopio.fi Jos huoltajalla ei vielä ole tunnuksia

Lisätiedot

Voit käyttää tunnuksiasi tilataksesi materiaaleja Sanoma Pron verkkokaupasta.

Voit käyttää tunnuksiasi tilataksesi materiaaleja Sanoma Pron verkkokaupasta. OPETTAJAN REKISTERÖITYMINEN JA SALASANAN HALLINTA 1. Mitä kaikkea saan käyttööni samoilla tunnuksilla? Rekisteröitymällä Sanoma Pron palveluihin saat käyttöösi koulusi hankkimat sähköiset opetus- ja oppimateriaalit.

Lisätiedot

DriveGate -ohjeet. DriveGate-käyttöohjeet: Rekisteröityminen palveluun. Rekisteröitymisohjeet ja rekisteröitymisprosessin kuvaus

DriveGate -ohjeet. DriveGate-käyttöohjeet: Rekisteröityminen palveluun. Rekisteröitymisohjeet ja rekisteröitymisprosessin kuvaus DriveGate-käyttöohjeet: Rekisteröityminen palveluun Rekisteröitymisohjeet ja rekisteröitymisprosessin kuvaus Johdanto Jotta voit käyttää DriveGaten palveluja ja sovelluksia, sinun tulee kirjautua DriveGate-palveluun.

Lisätiedot

MPnet ohje HUOMIO! Järjestelmän tarkoitus on helpottaa kaikkien työtä, kun ajoneuvojen tiedot löytyvät yhdestä tietokannasta.

MPnet ohje HUOMIO! Järjestelmän tarkoitus on helpottaa kaikkien työtä, kun ajoneuvojen tiedot löytyvät yhdestä tietokannasta. MOTOR POWER EXTRANET - MPnet MPnet on Motor Powerin jälleenmyyjien ja huoltoliikkeiden käyttöön kehitetty extranet. Järjestelmän käyttö on välttämätöntä kaikille Motor Power jälleenmyyjille ja huoltoliikkeille.

Lisätiedot

Salon kaupungin Varauspalvelu

Salon kaupungin Varauspalvelu Salon kaupungin Varauspalvelu Ohjeet varauskohteen uudelleen varaukseen (Esimerkiksi venepaikan tai viljelypalstan uudelleenvaraukseen) Voit varata vanhan varauskohteesi uudestaan seuraavalle kaudelle

Lisätiedot

Maaseutu.fi uudistuu - tule mukaan! Riika Isola ja Hanna Lilja

Maaseutu.fi uudistuu - tule mukaan! Riika Isola ja Hanna Lilja Maaseutu.fi uudistuu - tule mukaan! Riika Isola ja Hanna Lilja Sivu 1 21.8.2014 Uusi maaseutu.fi Voit tuottaa sisältöä monella eri tavalla Esittele hankkeesi Kirjoita vieraskynäartikkeli Ehdota uutista

Lisätiedot

Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY

Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY Ohjeet ALS Online-palvelun käyttöön PÄIVITETTY 15.11.2017 ALS Online-palveluun kirjautuminen Henkilökohtaiset ALS Online-tunnukset saat käyttöösi täyttämällä kotisivuiltamme löytyvän lomakkeen tai ottamalla

Lisätiedot

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa

Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Uuden lukuvuoden aloitus ViLLEssa Tässä dokumentissa käydään läpi lukuvuoden aloituksessa tarvittavat toimenpiteet uuden ViLLEopintopolkukurssin aloittamiseksi. Huomaa, ettet voi suoraan käyttää viime

Lisätiedot

Seutudokumenttien pä ivittä misohje

Seutudokumenttien pä ivittä misohje Seutudokumenttien pä ivittä misohje Kirjautuminen sisällönhallinta-työkaluun Käytä ylläpidossa Firefox-selainta. Käyttäjätunnukset Käy rekisteröitymässä osoitteessa www./kirjaudu kohdassa Rekisteröidy.

Lisätiedot

Ohje Tutkintopalveluun rekisteröitymiseen. Osaamispalvelut

Ohje Tutkintopalveluun rekisteröitymiseen. Osaamispalvelut Ohje Tutkintopalveluun rekisteröitymiseen Osaamispalvelut 1.2.2008 2 (9) Ohje tutkinnon suorittajan rekisteröitymiseen Tutkintopalveluun TIEKEn tutkintoja hallinnoidaan Tutkintopalvelussa, jonka osoite

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Hyvä verkkopalvelumme pääkäyttäjä, Kerromme tässä tiedotteessa ajankohtaisia ja tärkeitä asioita LähiTapiolan yritysten verkkopalveluun kirjautumisesta,

Lisätiedot

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen Sisällysluettelo Sisällys Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen... 1 Sisällysluettelo... 1 Käyttöoikeus... 1 Kirjautunut käyttäjä... 3 Artikkelin kommentointi...

Lisätiedot

Wilma-ohje huoltajille

Wilma-ohje huoltajille Wilma-ohje huoltajille Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Wilman osoite on https://wilma.businesscollege.fi/ Wilmaan kirjaudutaan tunnuksilla, jotka huoltaja luo saamallaan avainkoodilla. Wilman etusivulla

Lisätiedot

HRM-järjestelmä Käyttöohje/Peruskäyttäjät 4/2016. Yliopistojen palkkausjärjestelmä (YPJ)

HRM-järjestelmä Käyttöohje/Peruskäyttäjät 4/2016. Yliopistojen palkkausjärjestelmä (YPJ) HRM-järjestelmä Käyttöohje/Peruskäyttäjät 4/2016 Yliopistojen palkkausjärjestelmä (YPJ) Tämä ohje koskee HRM-järjestelmässä olevia tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnin osioita

Lisätiedot

OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA

OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA 1 Henkilöstöpalvelut 2018 OHJE TYÖPAIKKAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN EREKRY-JÄRJESTELMÄN KAUTTA Hakemus Turun yliopistossa avoinna olevaan tehtävään tehdään täyttämällä hakemus ja liittämällä tarvittavat liitteet

Lisätiedot

Ruotsalaisten henkilöluottotietojen tarkistaminen edellyttää vahvaa tunnistamista

Ruotsalaisten henkilöluottotietojen tarkistaminen edellyttää vahvaa tunnistamista Ruotsalaisten henkilöluottotietojen tarkistaminen edellyttää vahvaa tunnistamista Luottotietokyselyissä, jotka kohdistuvat ruotsalaisiin kuluttajiin tai henkilöyhtiöihin tarvitaan tietojen loppukäyttäjän

Lisätiedot

Wilman huoltajatunnus. Tunnuksen tekeminen

Wilman huoltajatunnus. Tunnuksen tekeminen Wilman huoltajatunnus Huoltajatunnuksen tekeminen onnistuu, kun sinulla on toimiva sähköpostiosoite ja oppilaitoksen lähettämä avainkoodi. Wilman käyttäjätunnusuudistuksen ansiosta molemmilla lapsen huoltajilla

Lisätiedot

ehr-järjestelmän käyttö palkka- ja kehityskeskusteluun valmistautumisessa opasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfg

ehr-järjestelmän käyttö palkka- ja kehityskeskusteluun valmistautumisessa opasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfg qwertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwerty uiopasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasd fghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfghjklzx cvbnmqwertyuiopasdfghjklzxcvbnmq Käyttäjän wertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwertyui ehr-järjestelmän käyttö

Lisätiedot

ehr-järjestelmän käyttö palkka- ja kehityskeskusteluissa opasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfg

ehr-järjestelmän käyttö palkka- ja kehityskeskusteluissa opasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfg qwertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwerty uiopasdfghjklzxcvbnmqwertyuiopasd fghjklzxcvbnmqwertyuiopasdfghjklzx cvbnmqwertyuiopasdfghjklzxcvbnmq Esimiehen wertyuiopasdfghjklzxcvbnmqwertyui ehr-järjestelmän käyttö

Lisätiedot

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden 1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto

Lisätiedot

Wilman pikaopas huoltajille

Wilman pikaopas huoltajille Wilman pikaopas huoltajille Vehmaan kunnan Vinkkilän koulussa on käytössä sähköinen reissuvihko Wilma, joka helpottaa tiedonvaihtoa kodin ja koulun välillä. Wilman kautta huoltajat seuraavat ja selvittävät

Lisätiedot

Varausjärjestelmän käyttöopas

Varausjärjestelmän käyttöopas Varausjärjestelmän käyttöopas 2 1. Tunnukset ja kirjautuminen Rekisteröityminen käyttäjäksi Varausjärjestelmä löytyy Messuperhosen kotisivulta osoitteesta http://www.messuperhonen.fi/ajanvaraus/ Käyttäjäksi

Lisätiedot

Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa

Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa Ryhmänkerääjän ABC - pidä ryhmäsi ilmoittautumiset ja huonejako kätevästi hallussa HUOM! Nämä ohjeet koskevat vain tilausmatkojen ryhmänkerääjiä! 1. Tee ryhmällesi varaus Tee varaus ryhmälle tai suunnitellulle

Lisätiedot

Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017

Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017 Digitaalisen oppimisen tiimi/ Mia Tele & Kalle Malinen 13.10.2017 Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017 Sisältö 1. OneDrive... 2 2. Miten voin ottaa OneDriven käyttöön?... 3 3. Mitä OneDrivella voi

Lisätiedot

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta.

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta. OHJE KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TEKEMISESTÄ WILMAAN Ennen kuin pääset ilmoittamaan lapsesi kouluun, tulee sinun tehdä käyttäjätunnukset wilmaan. Jos esiopetuksessa olevan lapsesi päiväkodissa on otettu wilma käyttöön,

Lisätiedot

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö Moodle opiskelijan opas Verkko oppimisympäristön käyttö Marko Jarva 21.1.2009 Sisällysluettelo 1 Aloitusnäkymä... 3 1.1 Kirjautuminen... 3 2 Kurssin sivu... 4 2.1 Aiheet ja näkymä... 4 3 Omat tiedot...

Lisätiedot

KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS

KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS Sivu 1 KOTIKARTANOYHDISTYKSEN SÄHKÖISEN TILAVARAUSKALENTERIN OHJEISTUS Kotikartanoyhdistys ry siirtyy kesäkuussa 2019 sähköisen tilavarauskalenterin käyttäjäksi. Jatkossa kaikki jäsenjärjestöt voivat hallinnoida

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE Yhdistystilin luominen/rekisteröityminen Avustushakemukset

KÄYTTÖOHJE Yhdistystilin luominen/rekisteröityminen Avustushakemukset KÄYTTÖOHJE Yhdistystilin luominen/rekisteröityminen Avustushakemukset Huomioithan, että yhdistyksen nimenkirjoittajan on ensimmäisellä kerralla tunnistauduttava henk.koht. verkkopankki- tai mobiilivarmenteella

Lisätiedot

Wilman käyttöopas. huoltajille. www.edu.hel.fi > Wilma

Wilman käyttöopas. huoltajille. www.edu.hel.fi > Wilma Wilman käyttöopas huoltajille 1 Sisällysluettelo Wilmaan kirjautuminen... 3 Oma etusivu... 4 Pikaviestit... 5 Työjärjestys... 6 Kokeet... 6 Suoritukset... 6 Tuntimerkinnät... 7 Selvitä tuntimerkintöjä...7

Lisätiedot

http://www.wordle.net Opiskelijan ohje Tutkintopalvelu 1.9.2013

http://www.wordle.net Opiskelijan ohje Tutkintopalvelu 1.9.2013 http://www.wordle.net Opiskelijan ohje 1.9.2013 Opiskelijan ohje 2 (9) n käyttöohje tutkinnon suorittajalle Ohjeen sisältö TIEKEn tutkintoja hallinnoidaan ssa, jonka osoite on /tupa. Jokainen TIEKEn tutkintoa

Lisätiedot

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE

VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE VERKKOKIRJOJEN JA DIGILEHDEN KÄYTTÖOHJE Huom! Tämä käyttöohje koskee seuraavia verkkokirjoja ja digilehtiä: Joka kodin huoltovihko, Osakkaan remontit taloyhtiössä, Suomen Kiinteistölehti, Taloyhtiön vastuunjakotaulukko

Lisätiedot

Hyvä suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman jäsen!

Hyvä suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman jäsen! Hyvä suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman jäsen! Vuoden 2016 eläinmäärät ja muut tiedot pyydetään tallentamaan Internetissä. Jos tämä ei ole mahdollista, tiedot voi toimittaa postitse tai sähköpostitse

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot