Kumppanuushanke Verso

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kumppanuushanke Verso"

Transkriptio

1 Kumppanuushanke Verso Rovaniemen kaupunki Rovalan Setlementti ry Euroopan Sosiaalirahasto, Suomen valtio, Rovaniemen kaupunki, Rovalan Setlementti ry

2 Resurssit Manner-Suomen ESR ohjelman toimintalinja 2 mukainen hanke Rovaniemellä Kesto Rahoitus yht. n. 1,9 milj. euroa (josta ESR ja valtion rahoitusta n.1,7 milj.) Työntekijöitä 7 Toimintojen kohderyhmä 500 maahanmuuttajaa

3 Tavoite Toteuttaa alkuvaiheen kotouttamisen aktiivitoimenpiteitä 500 maahanmuuttajalle Kehittää alkuvaiheen kotouttamisen prosessia huomioimalla yksilölliset tarpeet Mallintaa alkuvaiheen kotouttamisen prosessia yhteistyössä aikuissosiaalityön ja maahanmuuttajatoimiston sekä muiden viranomaisten kanssa Rovaniemen kaupungin kansainvälistymisstrategian ja kotouttamisohjelman mukaisesti. Kehittää yksilökohtaista kotoutumissuunnitelmaa yhteistyössä maahanmuuttajatoimiston ja te toimiston kanssa Mallintaa oman toiminnan prosessit ja kehittää palvelutuotteet

4 Tehdä valtakunnallista yhteistyötä, verkostoitua, tiedottaa hankkeesta ja jakaa toimintamalleja (esim. Alpo hankkeen hankeverkosto) Osa-alueita rinnasteisten toimintojen, erityisryhmätoimintojen, suomen kielen sekä monikulttuurisuuden ohjaus ja koordinointi, arjen palveluohjaus sekä työpajaohjaus

5 Toimintatavat 1 Rinnasteisten toimintojen koordinointi Tarjotaan kotoutumista tukevia ja toimintakykyä ylläpitäviä aktiivitoimia hankkeen omissa palveluissa sekä seutukunnan yhteisöissä Kyseessä voi olla eri tavoin toteutettu suomen kielen opetusjakso tai työpaikkaan, työyhteisöön ja erilaisiin työtehtäviin tutustuminen

6 Asiakas tekee hankkeen ja työ- ja elinkeinotoimiston kanssa rinnasteisen sopimuksen, jonka mukainen toiminta toteutetaan erilaisissa työyhteisöissä mm. julkissektorilla, järjestöissä ja yrityksissä työpajana työpaikalla tai omana toimintana 2 Työpajat Työpajat omana jatkuvana toimintana (2010): vaatekunnostus, mediapaja, kahvila. Järjestetään toiminnallisia ryhmiä asiakkaiden tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan omana toimintana sekä yhteistyössä seudun toimijoiden kanssa. (esim. käsityöryhmiä, atk ryhmiä, tekniikkaryhmiä, taide ja musiikkiryhmiä, ruokaryhmä, lastenhoitopaja ym.)

7 2.1 Alkuvaiheen työkalut Arjen tuen ryhmätoiminta: sisältää tukea ja paikallistietoa tapakulttuurista, vuodenajoista, vaatetuksesta, asumisesta, kulkemisesta, terveydenhoidosta, opiskelusta ja työelämästä sekä vapaa-ajan palveluista (kesto 5 vkoa). Alkuinfo sisältää suomen kielen ohjausta rinnasteisella sopimuksella sekä viranomaisinfoja ja - luentoja (kesto 4 vkoa)

8 3 Suomen kielen ohjaus ja koordinointi Toteutetaan suomen kielen ohjausta kohderyhmän taitotason mukaan Tuetaan kielen oppimista erilaisilla toiminnallisilla ryhmillä Luodaan tapoja ja malleja alkuvaiheen suomen kielen opiskeluun Kehitetään suomen kielen verkko-opiskelun työtapoja ja menetelmiä yhdessä muiden hanketoimijoiden kanssa Hankitaan tarpeen mukaan opetusta ulkopuolelta

9 4 Erityisryhmätoiminnan koordinointi Koordinoidaan palveluja kotiäideille, ikääntyneille, nuorille ja vajaakuntoisille Nuorille järjestetään ohjausta, leiritoimintaa ja harrastusryhmiä yhteistyössä seutukunnan toimijoiden kanssa Kotiäidit ohjataan erilaisiin palvelutarjottimen toimintoihin. Tuotetaan ja tarvittaessa hankitaan erityissisältöjä kohderyhmälle

10 Ikääntyville ja vajaakuntoisille tarjotaan mahdollisuus toimintoihin omien voimavarojen puitteissa. Toiminta toteutetaan yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Tuotetaan ja tarvittaessa hankitaan myös erityissisältöjä kohderyhmälle

11 5 Monikulttuurivalmennus Tiedotetaan monikulttuurisuusasioista eri yhteisöissä, verkostoissa sekä erilaisille kohderyhmille Tarpeen mukaan hankitaan yhteiskoulutusta, toteutetaan monikulttuurisuusinfoja ja -seminaareja Sisällön päätavoite suvaitsevaisuuden edistäminen

12 6 Palveluohjaus Toteutetaan viranomaisasiointiin, asumiseen ym. liittyvää palveluohjausta yhteistyössä Rovaniemen maahanmuuttajatoimiston ja Rovalan MoniNetin kanssa

13 7 Muu toiminta Maahanmuuttajia aktivoidaan omaehtoiseen toimintaan suomalaisessa yhteiskunnassa (mm. yhdistystoiminta, vapaa-ajan viriketoiminta)

14 Sidosryhmät Maahanmuuttajatoimisto, Rovalan Setlementti ry, Rovalan Moninet, Rovaniemen kaupungin sosiaalipalvelukeskus ja aikuissosiaalityö, Rovaniemen työ- ja elinkeinotoimisto, Lapin Ely - keskus, maahanmuuttajahankkeet valtakunnallisesti ja Rovaseudulla, paikalliset yhdistykset, yritykset ja koulutusorganisaatiot.

15 Projektihenkilöstö Juha Seljänperä, projektipäällikkö etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi p Eeva Jokkala, rinnasteisten koordinoija etunimi.sukunimi(at)rovala.fi p Elina Pietilä, suomen kielen opiskelun ja monikulttuurisen ohjauksen koordinoija etunimi.sukunimi(at)rovala.fi p Tom Serratti, työpajaohjaaja etunimi.sukunimi(at)rovala.fi p Antonina Varonen, työpajaohjaaja etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi p Sofiane Azab, työpajaohjaaja etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi p

16 Rovaniemen kaupunki/maahanmuuttajatoimisto Rovala/ MoniNet Postikatu 1, 4. krs Rovaniemi

17 Verso Tiedotussuunnitelma 2009 Tavoitteet ja pääviestit Kohderyhmät Välineet ja työkalut Tiedotustoimien aikataulu, kustannukset ja vastuuhenkilöt Seuranta, raportointi ja dokumentointi

18 Tavoitteet ja pääviestit Tiedotuksen tavoitteet noudattavat hankkeen tavoitteita kenelle: maahanmuuttajille - alkuvaiheen kotoutujille sekä erityistukea tarvitseville, pääosin 0-3- vuotta, mutta myös 1-5- vuotta maassa olleille. Aikuiset, nuoret, kotiäidit, vanhukset, vajaakuntoiset mitä: kotoutumista tukevia aktiivitoimia, jotka edesauttavat aktiivisen roolin ottamiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Toiminnalla selkeät sisällöt, korostetaan mahdollisuutta yksilökohtaisiin variaatioihin tavoitteet, tulokset: 7 hlön resurssilla palvelua 500 maahanmuuttajalle 2013 loppuun. Tiedotetaan osatuloksista sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tiedotetaan pidemmän ajan tavoitteista sisäisesti ja ulkoisesti.

19 Kohderyhmät Sisäinen tiedotus Kohderyhmiä ovat lähiyhteistyökumppanit ja -sidosryhmät: hankehenkilöstö, maahanmuuttaja -kohderyhmä, Rovaniemen kaupungin aikuissosiaalityön avainhenkilöt ja maahanmuuttajatoimisto, Rovalan Moninet - avainhenkilöt, Moninet:n hankkeet, te-toimiston ja te-keskuksen avainhenkilöt, hankkeen ohjausryhmä, muut tahot tapauskohtaisesti esim. yritykset, koulutuslaitokset, muut yhteisöt Ulkoinen tiedotus Kohderyhmiä ovat paikallismedia lehdet ja radio, valtakunnan media lehdet ja radio, hankeverkosto valtakunnallisesti, maahanmuuttajatoimintaa toteuttavat muut yhteisöt seutukunnassa ja valtakunnallisesti, paikalliset yritykset, julkisen alan työnantajat, sosiaalisen työllistämisen toimijat

20 Välineet ja työkalut Tiedotetaan eri tavoin hankkeen alkamisesta, sisällöistä, tavoitteesta, hankehenkilöstö esittäytyy Käytetään mahdollisimman paljon alussa maahanmuuttajatoimiston ja MoniNetin tukea asiakasryhmien tapaamiset, infot, illat Tuodaan hanke tietoisuuteen erilaisissa seminaareissa, ryhmäkoulutuksissa paikallisesti ja valtakunnan tasolla koko henkilöstö kantaa vastuuta Pyritään tuomaan hankkeessa toimivat henkilöt tutuiksi eri ryhmille Teetätetään käyntikortit, joita annetaan yhteistyötoimijoille eri yhteyksissä Tuotetaan välittömästi esitemateriaalia niistä palveluista, joita pystytään järjestämään syksyksi tarjotaan sitä mikä voidaan toteuttaa Tuotetaan tiedotteet avajaisista, myöhemmin muista hankkeen tapahtumista Laaditaan Powerpoint esitys, jota voidaan jakaa eri yhteistyötahoihin esim. internetiin. Luodaan hankkeelle oma portaali/sivusto joko yhteistyössä lähimpiin kumppaneihin tai itsenäisesti. Sisältää sekä julkista että salasanoin suojattua materiaalia -> tavoitteena vakituinen hanketyökalu Identifioidaan internetiin tai muihin verkostoihin luodut materiaalit hankkeen tuotannoksi -> pyritään luomaan yhtenäinen ilme Käytetään perinteisiä medioita tiedotuskanavina eri tasoilla lehdet, radio

21 Tiedotuksen aikataulu, kustannukset ja vastuuhenkilöt Aikataulutetaan tiedottamiseen liittyvät toimet koko hankkeen ja ohjelmakauden ajalle, otetaan huomioon kaikki tiedottamisen kanavat. Kokonaissuunnitelma Tunnistetaan ja aikataulutetaan hankkeen alkuvaiheeseen liittyvä tiedottamisen käynnistäminen ja työvälineiden käyttöönotto Määritellään tiedottamisen vastuut, kustannukset - katto kustannusarvion mukaan Suunnitelmaa päivitetään, jos siinä oleellisesti jokin muuttuu

22 Seuranta, raportointi ja dokumentointi Tiedottamisen etenemistä seurataan - Mediaseurannalla esim. kerätään lehtijutut, puffit, ilmoitukset ym., lasketaan viittaukset hankkeeseen muista artikkeleista, radiotiedotteista, -haastatteluista ja ohjelmista. Tunnistetaan hankkeeseen viittaavat tärkeimmät internetsivustot - Haastattelemalla sidosryhmiä haastattelut, kyselyt - Arvioimalla suunnitelman toteutumista Tiedottamisen toteutuminen raportoidaan väli- ja loppuraportoinnin yhteydessä Tiedottamisen seurannan ja arvioinnin tulokset ja työkalut dokumentoidaan

23 Lapin maahanmuuttotyön verkosto, alkuvaiheen ohjaus Seuraa, kehittää ja arvioi maahanmuuttajan kotoutumisen alun prosessia 0 vaiheesta kotokoulutuksen sujuvaan etenemiseen Yhteistyö ja tiedon kulku tiimin toimijoiden kesken Tiedotus muihin tiimeihin ja verkostokokoukseen Nivelvaiheen hallinta ja esim. peruspalveluihin siirtymiseen tukeminen, myös muiden hankkeiden ja ulkopuolisten toimijoiden toimintaan ohjaaminen, työllistymisen edellytysten huomioiminen

24 Lapin maahanmuuttotyön verkosto, alkuvaiheen ohjaus Tiimin toimijat: Asuntotoimi/kunta-asunnot, terveydenhoito/monipuolisuus, Te toimisto/maahanmuuttajien palvelut, kotokoulutus/rovala, valmistava opetus, päivähoito, Vok, MoniNet/kolmas sektori, tukiasunnot, muut hankkeet, maahanmuuttajaedustus Verso, maahanmuuttajatoimisto (pj) ja Kumppanuushanke Verso (varapj) Valtion toimijoita poliisi, maistraatti, Kela jne. konsultoidaan tiimissä tarpeen mukaan Ely keskus koordinoijana mukana

25 Lapin maahanmuuttotyön verkosto, alkuvaiheen ohjaus Huomio kiinnittyy maahantulon prosessiin, sen viranomais- ja tukitoimenpiteisiin ja sitä seuraavaan alkuvaiheen tukeen 5 12 kk, myöhempään tukeen ja erityisryhmille annettavaan tukeen Sisältöjä mm. alun viranomaistoimenpiteet maahanmuuttajatoimisto, maistraatti, Kela, terveyspalvelut - viranomaisinfot, arjen tuki, kotoutumissuunnitelmat

Kumppanuushanke Verso

Kumppanuushanke Verso Kumppanuushanke Verso Rovaniemen kaupunki Rovalan Setlementti ry Euroopan Sosiaalirahasto, Suomen valtio, Rovaniemen kaupunki, Rovalan Setlementti ry Resurssit Manner-Suomen ESR ohjelman toimintalinja

Lisätiedot

Kumppanuushanke Verso

Kumppanuushanke Verso Näkökulmia Versoon Hankeikkuna 19.2.2013 Lapin yliopisto Kumppanuushanke Verso Rovaniemen kaupunki Rovalan Setlementti ry Euroopan Sosiaalirahasto, Suomen valtio, Rovaniemen kaupunki, Rovalan Setlementti

Lisätiedot

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski

KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon. Merja Korkiakoski KOTOTAKUU- Kaikki jatkoon Mitä on kotoutuminen? Kotoutuminen on prosessi, joka tapahtuu aina arkisessa vuorovaikutuksessa. Viranomaisten lisäksi kotoutumista tukevat erilaiset toimijat ja yhteisöt kuten

Lisätiedot

Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti.

Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti. Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti. 2 ETÄTEHTÄVÄT kumppanuushanke Verso Hei! Tämä Etätehtävät-vihko on tarkoitettu itsenäiseen kielen opiskeluun.

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Maahanmuuttotilanne Jyväskylässä Ulkomaalaistaustaisia asukkaita Jyväskylässä

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361 2629 2900 3153 3359 3827 3794 3642 Ulkomaalaisten määrä Lapissa

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi seminaari Aika: Perjantai 29.9.2017 klo 9-15:15 Paikka: Kouvolan upseerikerhon juhlasali, Upseeritie 5, 45100 Kouvola

Lisätiedot

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010

POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 POINTTI - maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa 1.1.2008 31.12.2010 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Pointti Maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä- Savossa hankkeessa kehitetään ja tuotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille

Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille Euroopan unionin rakennerahastojen ohjelmakausi 2007-2013 Tämä ohje on päivitetty komission asetuksen 846/2009 sisältämillä muutoksilla 1.3.2010 Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille EU-rahoitus velvoittaa

Lisätiedot

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:

Lisätiedot

Maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamispalveluiden kehittämishanke. Nuoret Oulun kaupungin Maahanmuuttajapalveluissa

Maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamispalveluiden kehittämishanke. Nuoret Oulun kaupungin Maahanmuuttajapalveluissa Maahanmuuttajalasten ja nuorten kotouttamispalveluiden kehittämishanke Nuoret Oulun kaupungin Maahanmuuttajapalveluissa Hankkeen toimijat Hankkeessa mukana päivähoito, maahanmuuttajapalvelut ja taidemuseo

Lisätiedot

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille PALAPELI2-PROJEKTI 1.8.2008-31.12.2012 Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille Palapeli2-projektin tavoite saada hyvin ja tehokkaasti alkuun maahanmuuttajan kotoutumisja

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Hyvä alku Hämeessä ESR

Hyvä alku Hämeessä ESR Hyvä alku Hämeessä ESR Hyviä käytäntöjä ja materiaaleja alkuvaiheen maahanmuuttajaopetukseen Projektipäällikkö Tiina Alhainen ja Projektisuunnittelija Katja Maetoloa Ammattiopisto Tavastia/ Koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen Monet polut Työelämään hanke (ESR) 1.11.2016-31.12.2018 Tukea kotoutumiseen Monet polut työelämään -hanke 1.11.2016-31.12.2018 (ESR) Tukea kotoutumiseen Kootut toimintamallit Tekijät: Peltonen Mirja, Rintala

Lisätiedot

Maahanmuuttajapalvelut. Pakolaistaustaisten asiakkaiden vastaanotto ja palvelut 16.6.2014 Elina Hienola

Maahanmuuttajapalvelut. Pakolaistaustaisten asiakkaiden vastaanotto ja palvelut 16.6.2014 Elina Hienola Maahanmuuttajapalvelut Pakolaistaustaisten asiakkaiden vastaanotto ja palvelut 16.6.2014 Elina Hienola 17.6.2014 Pakolaisen polku - UNHCR:n rooli UNHCR YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu. Vastaa pakolaisten

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke MOONA Monikulttuurinen Neuvonta -hanke Heikki Niermi Hanke pähkinänkuoressa Hankkeella autetaan alueen työnantajia ottamaan ensimmäinen askel ulkomaalaistaustaisen työvoiman palkkaamiseksi. Monikulttuurisuuteen

Lisätiedot

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Riitta Topelius Kehittämispäällikkö Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi -seminaari Kuntamarkkinat 12.9.2012 27.9.2012 1 Ylä-Savo 27.9.2012 2 Väestö ja työpaikat Iisalmi noin

Lisätiedot

Kotona Suomessa -hanke

Kotona Suomessa -hanke Kotona Suomessa -hanke KOTONA SUOMESSA -hanke Uudenmaan ELY-keskuksen koordinaatiohanke HYVÄ ALKU -osahanke Kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuden ja palveluiden ulkopuolelle jääneiden kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Pohjanmaan maakuntaohjelma 2011-2014 Verkostoseminaari 14.11.2012/Marjo Hannu-Jama MAAHANMUUTTAJASTA KUNTALAISEKSI (ESR

Lisätiedot

Palveluja Rovaniemellä RYHMÄINFO

Palveluja Rovaniemellä RYHMÄINFO Palveluja Rovaniemellä RYHMÄINFO Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti. Mihin tiimiin kuulut terveyspalveluissa? Missä voit opiskella Suomen kieltä?

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 15.3.2017 Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ELY-keskus Valtion ja kunnan roolit

Lisätiedot

Ajankohtaista Päijät-Hämeen maahanmuuttoohjelman

Ajankohtaista Päijät-Hämeen maahanmuuttoohjelman Ajankohtaista Päijät-Hämeen maahanmuuttoohjelman toteutumisesta Ossi-hankkeen loppuseminaari 9.11.2017 torstaina 9. marraskuu 2017 1 Päijät-Hämeen ulkomaan kansalaiset 2010-2016 7000 6500 6524 6000 5595

Lisätiedot

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla

Lisätiedot

Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki

Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki 24.5.2012 Elina Mäntylä ja Riina Humalajoki 1 Yhteishankinta (kaupunki + ELY) Osallisena

Lisätiedot

SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013

SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013 SILMU - Maahanmuuttajien kotoutumisprojekti 1.10.2009 31.12.2013 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Vasta kuntaan tulleiden maahanmuuttajien ohjauksen ja kotouttamisen järjestäminen ja kehittäminen.

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Kotona Suomessa-toimenpidekokonaisuuden tavoite

Kotona Suomessa-toimenpidekokonaisuuden tavoite Kotona Suomessa-toimenpidekokonaisuuden tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita

Lisätiedot

Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010

Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010 Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 sosiaali- ja terveyspiiri

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke

Monikulttuurinen Neuvonta -hanke MOONA Monikulttuurinen Neuvonta -hanke Heikki Niermi Taustaa ESR -rahoitteinen Maahanmuuttaja-asiamiestoiminnan käynnistämishanke (Tupa-hanke) Haapavesi-Siikalatvan, Nivala-Haapajärven ja Ylivieskan seutukunnissa

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto 23.3.2017, Kemijärvi Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361

Lisätiedot

KP OTE. Opinnoista töihin

KP OTE. Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen KIITO kiinni työhön ja osaamiseen ESR-hanke 1.9.2016-31.8.2019 ESR Toimintalinja 3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus 6.1.Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen

Lisätiedot

Hankkeen tausta ja valmistelu

Hankkeen tausta ja valmistelu Hankkeen tausta ja valmistelu Orimattilan kaupungilla ELY:n kanssa sopimus 20 pakolaisen kuntasijoituksesta vuosittain; sopimus sisältää kiintiöpakolaiset ja oleskeluvan saaneet Kotouttamislain mukaisia

Lisätiedot

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Riikka Vuorenmaa, projektikoordinaattori Sintija Dutka, kokemusasiantuntija Tavoite projektin alussa Selkeäkielinen ja tiivis Kulttuurialan kotouttamisohjelma

Lisätiedot

Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi

Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi Verkko- ja digipalveluita kotoutujille ja kotoutumistoimijoille Kotoutujille ja maahan

Lisätiedot

Digiohjausta kaikille!

Digiohjausta kaikille! Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

POIMU. -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti. 17.3.2014 kirsi.kuusinen-james@phsotey.fi

POIMU. -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti. 17.3.2014 kirsi.kuusinen-james@phsotey.fi POIMU -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti Ohjausryhmän tehtävät Hankesuunnitelman tavoitteiden ja toiminnan toteutumisen tilanne Rahoitussuunnitelman toteutuminen ja maksatuksen eteneminen Hankkeen

Lisätiedot

Kotouttaminen terveydenhuollossa

Kotouttaminen terveydenhuollossa Kotouttaminen terveydenhuollossa tartuntatautien torjunnan ja rokotusten näkökulmasta Tartuntatautipäivät 6.4.2017 Paula Tiittala, LL, asiantuntijalääkäri, tutkija HY, THL 1 Sisältö 1. Käsitteet tutuiksi

Lisätiedot

Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010

Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010 projekti Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010 Euroopan pakolaisrahasto (rahoittaja) Rovaniemen kaupunki, koulupalvelukeskus (hallinnointi, omarahoitus) SPR

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita

Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Espoolainen kotouttamistyö Onnistumisia ja haasteita Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttajapalvelut 18.1.2018 Monikulttuuriasiain neuvottelukunta Maahanmuuttajapalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019 YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen

Lisätiedot

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin

Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin Mikko Hytönen 18.4.2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin ( 2007 2013) Projekteja käynnistetty kpl 27, 16 projektia päättynyt Monipuolisia

Lisätiedot

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola)

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Monikulttuurisuusohjelman arviointi 2014 Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle 16.11.2015 Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Laki velvoittaa Tavoitteena kotoutumista ja etnistä yhdenvertaisuutta edistävä

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela

Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella Anneli Koistinen 15.9.2015 nuorten työpajatoiminnan vakinaistaminen v. 2003 nuorten työpajakeskus, päätös 2010, valmistui 2013 Byströmin

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä 30.1.2013 Turun kristillinen opisto Laki kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittäminen kotouttamistyössä

Valtakunnallinen kehittäminen kotouttamistyössä Valtakunnallinen kehittäminen kotouttamistyössä - ESR TL2 kehittämisohjelma kotoutumislain toimeenpanon tukena ALIPI-projektin seminaari 23.3.2011/ Paula Kuusipalo Alpo-tukirakenneprojekti ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutus tänään

Kotoutumiskoulutus tänään Kotoutumiskoulutus tänään AVI 12.4.2016 Paula Frantti-Niemelä Rovalan setlementti ry / Rovala-Opisto paula.frantti-niemela@rovala.fi Yleistä Rovala-Opistosta Rovala-Opisto on vuonna 1954 perustettu Rovalan

Lisätiedot

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa

PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa PoLut Pohjoinen luonto maahanmuuttajien kotoutumisessa 1.3.2017 30.9.2019 Leena Välimaa Luontolähtöinen lähestymistapa maahanmuuttajien kotouttamisessa Pohjoisen ihmisen luontosuhde on voimakas Monet pohjoisen

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu

Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Maahanmuuttaja on yksilö! lähtömaa etninen ryhmä perhetausta, perhetilanne ikä (Suomeen tultaessa, nyt) maaseutu

Lisätiedot

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi

MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi luukku, monialainen tieto ja tuki 2. nuorten työmahdollisuuksien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti Monikulttuurinen työ/ Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti E N E M M Ä N O S A A M I S T A 04/03/15 1 Mikä Mosaiikki on? Mosaiikki projektia rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto / Uudenmaan ELY-keskus sekä

Lisätiedot

Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012

Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012 Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuttajien omakielisen neuvonnan ja ohjauksen vakiinnuttaminen Tampereella ja muissa pirkanmaalaisissa

Lisätiedot

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa YLÄ-SAVON MAAHANMUUTTA- JANEUVONTA KANSALAISOPISTOT PAKOLAISTYÖ YLÄ-SAVON AMMATTIOPISTO POHJOIS-SAVON TE-TOIMISTO PORTAANPÄÄN KRISTILLINEN

Lisätiedot

MAAHANMUUTON ESR-PROJEKTIEN TUKIRAKENTEET

MAAHANMUUTON ESR-PROJEKTIEN TUKIRAKENTEET MAAHANMUUTON ESR-PROJEKTIEN TUKIRAKENTEET Manner-Suomen ESR-ohjelma 2007-2013 Paula Kuusipalo Tapani Kojonsaari 20.3.2009 MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN KEHITTÄMISOHJELMAT Ohjelman valtakunnallinen osio toteutetaan

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen tunnistaminen

Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen tunnistaminen Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen tunnistaminen Osaava maahanmuuttaja ohjausta maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseen 20.11.2015 Turku, Turun yliopisto & NVL Maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen

Lisätiedot

hankeviestintään (ja vaikuttavuuteen)

hankeviestintään (ja vaikuttavuuteen) Projektijargonista hankeviestintään (ja vaikuttavuuteen) TOI-hankkeiden aloituskoulutus 13.10.2011 Paula Tyrväinen Mistä hankkeessa on kyse? Mitä haluatte muuttaa/kehittää = tavoitteet? Mitkä ovat hankkeenne

Lisätiedot

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot