Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita"

Transkriptio

1 Lääkehoito Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita Markku Savolainen Enää ei tarvitse käydä keskustelua siitä, onko kolesterolipitoisuuden pienentämisestä hyötyä. Ensin 4S-tutkimus ja sen jälkeen useat muut suuret tutkimukset ovat osoittaneet vakuuttavasti sekä lääkäreille että potilaille, että statiinit eivät ainoastaan pienennä tehokkaasti seerumin kolesterolipitoisuutta vaan myös vähentävät merkittävästi sepelvaltimotautipotilaan vaaraa kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin. Statiineilla näyttää olevan myös monia muita vaikutuksia. S tatiinit ovat nopeimmin kasvava lääkeryhmä, ja niihin käytettävä rahamäärä on jo lähes 400 miljoonaa markkaa vuodessa (Klaukka ym. 2000). Nykyisellä 35 %:n vuotuisella kasvuvauhdilla statiinien käyttö lohkaisee Suomen lääkemyynnistä pian jo viidenneksen tai jopa enemmän. Ovatko näihin lääkkeisiin liittyvät odotukset sitten perusteltuja, ja valitsevatko lääkärit oikeat kohderyhmät? Olisiko statiinien käytön lisäys joissakin tapauksissa vielä hyödyllisempää potilaan ennusteen kannalta ja saattaisiko se jopa säästää terveydenhuoltomenoja, ja voisiko statiinilääkityksen parempi kohdentaminen toisaalta säästää lääkekustannuksia? Lääkekorvaukset ja kustannus-hyötysuhde Sairausvakuutus on alkaen korvannut 75-prosenttisesti myös sepelvaltimotautipotilaiden statiinilääkityksen. Tämä osoittaa, että yhteiskunta ja viranomaiset ovat havainneet statiinilääkityksen hyödyllisyyden väestön terveyden ja terveydenhuoltokustannusten kannalta. Useat kustannus-hyötyanalyysit ovat osoittaneet, että statiinit ovat kaikissa suurissa tutkimuksissa vähentäneet sekä sairaalahoitopäivien että invasiivisten toimenpiteiden määrää (Pickin Duodecim 2000; 116: ym. 1999). Eräiden erityisryhmien kuten vanhusten (Ganz ym. 2000) ja diabeetikoiden (Grover ym. 2000) osalta on myös tehty kustannushyötylaskelmia. Suurissa statiinitutkimuksissa (4S, CARE, LIPID, WOSCOPS, AFCAPS/Tex- CAPS) sekä vanhusten että diabeetikoiden statiineista saama hyöty on ollut samanveroinen kuin muiden. Näissä ryhmissä sepelvaltimotautitapahtumien todennäköisyys on suurempi kuin muilla ja sen vuoksi statiinihoito voi estää useampia tapahtumia. Toistaiseksi näyttöä on saatu ainoastaan vanhuksista, joilla statiinihoito on aloitettu 75 vuoden iässä, mutta sen perusteella statiinihoidon on arvioitu olevan kannattavaa vielä vanhemmissakin ikäryhmissä (Ganz ym. 2000). Diabeetikoiden tilanne on samanlainen. Tutkimusnäyttöä on vielä varsin vähän, mutta pienten alaryhmäanalyysien kuten 4S-tutkimuksesta tehdyn analyysin (Pyörälä ym. 1997) perusteella diabeetikkoja pitäisi hoitaa tehokkaasti, onhan absoluuttisen vaaran vähenemä heillä huomattava (kuva 1). Diabeetikoille onkin asetettu tiukat tavoitteet: LDL-kolesterolipitoisuus pitäisi saada pienenemään peräti alle arvon 2.6 mmol/l (Taskinen 1999, Ballantyne ym. 2000). Myös insuliiniresistentit potilaat, joilla diabetes- 2833

2 Elossa, osuus Diabeetikot, simvastatiini Diabeetikot, lume p = 0.06 Ei-diabeetikot, simvastatiini Ei-diabeetikot, lume p = Seuranta, vuotta Kuva 1. Simvastatiinin vaikutus sepelvaltimotaudin ennusteeseen diabeetikoilla ja ei diabeetikoilla (Pyörälä ym. 1997). ta ei vielä ole diagnosoitu mutta joiden veren glukoosipitoisuus on normaalia suurempi, hyötyvät statiinilääkityksestä (Haffner ym. 1999). Statiinihoidon kohderyhmät Perinnöllistä hyperlipidemiaa potevat ja sepelvaltimotautipotilaat ovat selkeitä hoidon kohderyhmiä, mutta kuinka hoidetaan muut potilaat, ja kuinka paljon LDL-kolesterolipitoisuutta pitäisi pyrkiä pienentämään? Varmoja tutkimusnäyttöön perustuvia vastauksia LDL-kolesterolin pienimmästä mahdollisesta tavoitetasosta ei ole olemassa, ja sen vuoksi on syytä toistaiseksi pitäytyä Euroopan sydän- ja verisuonisairauksien järjestöjen suosituksiin (LDL-kolesteroli < 3.0 mmol/l tai jopa < 2.6 mmol/l, jos potilaalla on sepelvaltimotauti tai diabetes) (taulukko 1) (Wood ym. 1999). Merkittävän helpotuksen sepelvaltimotaudin vaaran arviointiin antavat laajoihin seurantatutkimuksiin perustuvat vaaranarviointilaskurit, joita on saatavilla myös suomenkielisinä (Pre- Card, Sydänliitto, Bristol Myers-Squibb; Riski- Laskin, Pfizer; Infarktiriski, Leiras). Niiden avulla lääkäri voi melko nopeasti oppia hahmottamaan todella merkittävät vaaratekijät ja varsinkin vaaratekijöiden kasaumat paremmin kuin väriruututaulukoista, joissa lisävaaratekijöiden merkitys saattaa jäädä huomioimatta. Sen vuoksi riskilaskinten käyttö on suositeltavaa, ellei jokaisen potilaan tapauksessa, niin ainakin silloin tällöin suoritettavana harjoituksena. Laskinten käytön hyödyllisyydestä on jo olemassa jonkin verran tieteellistä näyttöä (Starkey ym. 2000). Onko statiinien välillä eroja? Päätetapahtumiin perustuvia vertailuja eri statiinien tehosta ei ole vielä tehty. Useissa tutkimuksissa on sen sijaan vertailtu statiinien kolesterolipitoisuutta pienentävää tehoa. Tulokset ovat olleet melko ristiriitaisia LDL-kolesteroliarvon pienenemisen suhteen (Smith ym. 1999, Badia ym. 1999) ja varsinkin tulokset tietyn tehon saavuttamisen kustannuksista (Cobos ym. 1999, Prosser ym. 2000). Vielä vaikeampi on vertailla muiden lipidien kuten HDL-kolesterolin ja triglyseridien vähentämisen tehokkuutta ja hintaa. Statiinit ovat aineenvaihdunnaltaan erilaisia. Suomalaiset tutkijat ovat selvittäneet perusteellisesti statiinien farmakokinetiikkaa (Kantola 1999). Useimmat statiinit (atorvastatiini, lovastatiini, simvastatiini) metaboloituvat CYP3A4- järjestelmän kautta ja serivastatiini osittain myös CYP2C8-tien kautta. Fluvastatiini metaboloituu CYP2C9-entsyymien avulla. Pravastatiini poikkeaa hydrofiilisena huomattavasti muista statiineista, sillä sen aineenvaihdunta tapahtuu muiden entsyymien kuin CYP-järjestelmän entsyymien kautta ja osittain ei-entsymaattisesti. Muut lääkkeet eivät siten vaikuta pravastatiinin eliminaatioon ja pitoisuuteen plasmassa samalla tavoin kuin muiden statiinien pitoisuuksiin. Statiinien muut vaikutukset Statiinien sepelvaltimotautitapahtumia estävä teho on laajoissa tutkimuksissa osoittautunut paremmaksi kuin pelkän lipidivaikutuksen perusteella pystyttiin alun perin ennakoimaan. Tähän on esitetty monia syitä, ja muista kuin lipidivaikutuksista on vastikään julkaistu kattavia yleiskatsauksia (Davignon ja Laaksonen 1999, 2834 M. Savolainen

3 Taulukko 1. Eurooppalaiset suositukset kolesterolipitoisuuden pienentämiseksi. Vaara 10-vuotisvaara LDL-tavoite (mmol/l) Hoito Primaaripreventio Pieni < 5 % < 3 Ruokavalio Vähäinen 5 10 % < 3 Ruokavalio Kohtalainen % < 3 Ruokavalio Suuri % < 3 Ruokavalio ja lääke Sekundaaripreventio Todettu valtimosairaus < 3 Ruokavalio ja lääke Taulukko 2. Statiinien vaikutusmekanismit LDL-kolesterolin vähentäminen Vaikutukset muiden lipidien pitoisuuksiin HDL-pitoisuus suurenee triglyseridipitoisuus pienenee Muut lipidivaikutukset mevalonaattireaktiotien esto (farnesyylin, dolikolin ym. synteesin väheneminen) LDL:n hapettumisen esto»scavenger»-reseptorien ilmentymisen lisäys muuntuneen LDL:n endosytoosin väheneminen Muut ateroskleroosia estävät vaikutukset endoteelin toiminnan typpioksidivälitteinen paraneminen hapettumisen esto (antioksidanttivaikutukset) tulehdusreaktion esto (anti-inflammatoriset vaikutukset) soluproliferaation esto veren hyytymisen esto (vaikutukset kudostekijään ja fibrinolyysiin) Muut vaikutukset syövän kasvun estovaikutukset luun kasvun lisääminen solunsisäisen kalsiumin mobilisaation estovaikutus luunmurtumien ehkäisy elinsiirteen hylkimisen ehkäisy Bellosta ym. 2000). Statiinien tähän mennessä tunnetut monimuotoiset eli pleiotrooppiset vaikutukset on lueteltu taulukossa 2. Endoteelin toiminta. Statiinien on osoitettu vaikuttavan endoteelin toimintaan sekä in vitro että in vivo. Ihmisillä saadut tulokset ovat edelleen ristiriitaisia (Vita ym. 2000). On myös huomattava, että monet kokeista on tehty koeputkiolosuhteissa ja että osassa on käytetty lääkkeiden esiasteita eikä lääkkeen varsinaista aktiivista metaboliittia. Tästä syystä kokeiden tulosten tulkinta ja erityisesti eri statiinien vertailu on erittäin vaikeaa. Statiinien vaikutuksista osa välittynee kolesterolimuutosten kautta, mutta ainakin osa saattaa välittyä muillakin mekanismeilla, kuten kolesterolisynteesin välituotteiden isoprenoidien synteesin estymisen kautta. Statiinit vaikuttavat myös verisuonten muihin soluihin. Atorvastatiini, fluvastatiini, lovastatiini, serivastatiini ja simvastatiini estävät sileälihassolujen proliferaatiota. Sen sijaan pravastatiinilla ei tällaista ominaisuutta ole (Davignon ja Laaksonen 1999). Hapettumisen esto. Statiinit sitoutuvat lipoproteiinien pintaan ja estävät lipoproteiinihiukkasten hapettumista. Tässäkin näyttäisi olevan jonkin verran eroja eri statiinien välillä. Rasvaliukoiset statiinit lienevät tässä suhteessa jonkin verran pravastatiinia tehokkaampia. Atorvastatiini ei itse estä hapettumista, mutta sen aineenvaihduntatuotteet estävät. Tulehdusreaktion esto. Tulehduksen on osoitettu olevan hyvin keskeinen tekijä valtimoiden kovettumisessa ja ateroomaplakkien repeämisessä. C-reaktiivisen proteiinin oletetaan kuvaavan ateroskleroosin astetta, ja eräiden statiinien on osoitettu vähentävän seerumin CRP-pitoisuutta (Ridker ym. 1998, Davignon ja Laaksonen 1999, Strandberg ym. 1999, Bellosta ym. 2000). Vaikutukset solujen kasvuun. Statiinien vaikutukset kolesterolisynteesiin muuttavat myös solujen kasvua sääteleviä tekijöitä. Vaikutusmekanismeja ei tunneta tarkkaan, mutta vaikutusten arvellaan ainakin osittain johtuvan säätelyproteiineihin liittyvien lipidien farnesolin ja geranyyligeraniolin määrän vähenemisestä. Vaikutus ei kuitenkaan liity kolesterolipitoisuuden pienenemiseen. Ateroskleroosin alkuvaiheessa sileälihassolujen proliferaatio saattaa olla haitallinen, koska se voi lisätä plakin muodostumista. Myöhemmässä vaiheessa sileälihassolut saattavat stabiloida ateroomaplakkia tuottamalla kollageenia ja muita sidekudoskomponentteja. Hyytymistä ehkäisevät vaikutukset. Monen statiinin (atorvastatiinin, fluvastatiinin ja pravastatiinin) on joissakin tutkimuksissa havaittu suurentavan seerumin fibrinogeenipitoisuutta, Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita 2835

4 mutta tulokset ovat vielä kovin ristiriitaisia. Pravastatiinin on osoitettu pienentävän monen muun hyytymistekijän pitoisuutta tai aktiivisuutta ja pienentävän plasminogeenin aktivaattorin estäjän (PAI-1) pitoisuutta. Ruokavalio sekä kasvisterolit ja -stanolit Lääkitys ei saisi koskaan jäädä hyperlipidemian ainoaksi hoidoksi. Sikandin ym. (2000) tuoreessa tutkimuksessa osoitettiin, että ravitsemussuunnittelijan antama ruokavalio-ohjaus alentaa lipidiarvoja ja vähentää merkittävästi lääkekustannuksia. Myös kasvisterolien käytön on osoitettu antavan lisätehoa statiinihoitoon (Vuorio ym. 2000). Milloin statiinilääkitys pitäisi aloittaa infarktin jälkeen? Hoitosuosituksen mukaan sepelvaltimotaudin sekundaaripreventio on statiinihoidon ensisijainen aihe (Wood ym. 1999, Syvänne 1998). Juuri infarktin sairastaneet potilaat ovat erinomaisen otollisessa tilanteessa sekundaariprevention aloittamisen kannalta, ja sen vuoksi lääkityksen aloittaminen sairaalassa olisi lääkehoitoon sitoutumisen kannalta tärkeää. Tämän vuoksi on useissa sairaaloissa aloitettu statiinilääkitys heti infarktin jälkeisinä päivinä. Muutama pienehkö tutkimus viittaa siihen, että tämä käytäntö saattaisi olla perusteltu (Arntz 1999). Ensimmäisen laajan tutkimuksen tulos julkaistiin juuri (American Heart Associationin kokous, marraskuu 2000, New Orleans). Atorvastatiinilääkityksen aloittaminen kolmantena päivänä rintakivun alusta vähensi infarktipotilaiden sydäntapahtumia 16 %, ja aivoverisuonitapahtumia peräti 50 % neljän kuukauden aikana. Nykyään siis on näyttöä jo vakiintuneen hoitokäytännön tueksi. Seuraavassa vaiheessa tutkimuksen on osoitettava, olisiko peräti välitön statiiniruiske eduksi infarktin akuutissa vaiheessa tai epästabiilissa anginassa. Statiinien pleiotrooppisten vaikutusten laajan kirjon pohjalta tällainenkin hoito saattaisi olla tulevaisuudessa mahdollinen. Perintötekijät Viime vuosikymmenen aikana on tehty lukuisia tutkimuksia, joissa on pyritty löytämään lääkehoidon vasteeseen vaikuttavia yksilöiden välisiä eroja aiheuttavia tekijöitä. Farmakogenetiikaksi kutsutulla tutkimusalueella etsitään geenejä, jotka vaikuttavat lääkehoidon tehoon. Toistaiseksi tulokset ovat olleet melko laihoja suuriin odotuksiin verrattuna. Vastikään julkaistussa 4S-tutkimuksen suomalaisiin ja tanskalaisiin potilaisiin perustuvassa analyysissä selvitettiin apolipoproteiini E:n (apoe) geenivaihtelun vaikutusta simvastatiinihoidon tehoon (Gerdes ym. 2000). Lääkkeen vaikutuksessa kolesterolipitoisuuteen ei havaittu eroa ryhmien välillä. Sen sijaan henkilöt, joilla oli e4-alleeli, säilyivät merkitsevästi paremmin hengissä simvastatiinihoidolla kuin lumelääkkeellä (kuva 2). Henkilöillä, joilla oli e3- tai e2-alleeli, simvastatiinin antama hyöty oli selvästi vähäisempi. Mikäli tämä havainto pystytään toistamaan muissa laajoissa tutkimuksissa, se olisi erittäin suuri edistysaskel farmakogenetiikassa ja ehkä suurin käytännön lääkehoitoon vaikuttava perintötekijöihin liittyvä seikka tähän mennessä. Verenpaine Ravitsemustutkimukset ovat osoittaneet, että kolesterolipitoisuuden pienentäminen ravinnon Elossa, osuus E4, simvastatiini 0.85 Muut, simvastatiini Muut, lume E4, lume Seuranta, vrk Kuva 2. Simvastatiinin ja apoe-alleelin yhteisvaikutus kuolleisuuteen 4S-tutkimuksessa (Gerdes ym. 2000) M. Savolainen

5 rasvan vähentämisellä tai rasvojen laadun muuttamisella tyydyttymättömien rasvahappojen suuntaan laskee sekä systolista että diastolista verenpainetta. Statiinit pienentävät tehokkaasti kolesterolipitoisuutta, joten ei ole ihme, että statiinihoidon on osoitettu alentavan verenpainetta enemmän kuin ravinnon muutokset. Statiinilääkitys laski Borghin ym. (2000) tutkimuksessa systolista verenpainetta noin 11 % ja ruokavalio 6 7 %. Statiinien ja ruokavalion yhteisvaikutusta ei ole tutkittu, mutta joka tapauksessa molempia keinoja suositetaan potilaille, joilla on merkittävän hyperlipidemian lisäksi myös kohonnut verenpaine. Aivoverenkierron häiriöt Kolesterolia ei ole pidetty kaikkein tärkeimpänä aivoverenkierron häiriöiden vaaratekijänä. Statiinien yllättävän positiiviset vaikutukset aivoinfarktien estämisessä saattavat johtua kolesterolipitoisuuden pienenemisen lisäksi myös verenpaineen laskusta tai muista tekijöistä. Vaikka vaikutusmekanismia ei tunnetakaan tarkasti, ovat kaikkien tähänastisten tutkimusten tulokset hyvin samansuuntaisia: statiinit vähentävät aivoinfarktien määrää %. Aivoinfarktien esto on hyväksytty pravastatiinin jo viralliseksi käyttöaiheeksi. Jonkin verran käydään vielä keskustelua siitä, onko ns. luonnollisten statiinien vaikutus parempi kuin synteettisten statiinien (Furberg 1999). Syöpä Statiinien tullessa kliiniseen käyttöön niiden pelättiin aiheuttavan syöpää. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että vaikutus on jopa päinvastainen. Suurten tutkimusten (4S, CARE, LIPID) perusteella voidaan jo melko varmasti päätellä statiinien vähentävän syöpien ilmaantumista tai kasvua (Pedersen ym. 2000). Kolesteroli on elimistön kaikkien solujen kalvorakenteiden keskeinen komponentti. Syöpäsolujen kalvojen synty rajoittuu kolesterolisynteesin estyessä. Mevalonaattireitin estyminen vaikuttaa lisäksi moniin solujen kasvua ja aineenvaihduntaa sääteleviin tekijöihin, kuten Ras-proteiinin muuntumiseen, farnesylaatioon (Gibbs ym. 1994). Lisäksi jotkut tutkimukset ovat osoittaneet statiineilla olevan yhteisvaikutusta solusalpaajien kanssa. Elinsiirteiden hyljinnän vähentyminen Ateroskleroosi vaikuttaa merkittävästi elinsiirtopotilaiden ennusteeseen. Statiinien on osoitettu vähentävän paitsi ateroskleroosia myös siirteen hyljintää. Toistaiseksi on olemassa tietoa vain simvastatiinin ja pravastatiinin edullisesta vaikutuksesta elinsiirtopotilaiden hylkimisreaktioihin, ennusteeseen ja kuolleisuuteen (Kobashigawa ym. 1995, Wenke ym. 1997). Mekanismia ei tunneta, mutta vaikutus saattaa liittyä statiinien vaikutuksiin, jotka kohdistuvat elimistön puolustusjärjestelmään, sillä kumpikin statiini estää B-lymfosyyttien proliferaatiota in vitro. Elinsiirtopotilaiden statiinihoitoa haittaavat yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden varsinkin syklosporiinin kanssa. Osteoporoosi ja lonkkamurtumat Vaikka statiinit ovat osoittautuneet poikkeuksellisen monipuolisiksi lääkkeiksi, ehkä yllättävin tulos on kuitenkin niiden edullinen vaikutus osteoporoosiin ja lonkkamurtumiin (Chan ym. 2000, Wang ym. 2000). Kahden tapaus-verrokkitutkimuksen tulosten perusteella statiinien käyttö vähentäisi lonkkamurtumien vaaraa jopa %. On kuitenkin huomattava, että aiheesta ei ole tehty vielä yhtään satunnaistettua prospektiivista tutkimusta, eikä sen vuoksi ole syytä muuttaa käytäntöjä osteoporoosin ja lonkkamurtumien ehkäisyssä. Tulokset kuitenkin osoittavat joko kolesterolin aineenvaihdunnan muutosten merkittävän vaikutuksen luun aineenvaihduntaan tai sitten statiinien poikkeuksellisen laajan vaikutusprofiilin elimistön eri toimintoihin. Lopuksi Statiinihoidon peruskysymykseen on jo vastattu: lääkitys estää tehokkaasti sepelvaltimotautitapahtumia ja niihin liittyvää kuolleisuutta. Mo- Statiinilääkkeet uusia vaikutusmekanismeja ja käyttöaiheita 2837

6 nia kysymyksiä on kuitenkin vielä avoinna. Kuinka paljon LDL-kolesterolipitoisuuden pitäisi pienentyä? Onko kynnysarvoa, vai onko sitä parempi, mitä enemmän pitoisuutta pienennetään? Kuinka muiden lipidien (HDL-kolesteroli, triglyseridit) vähentämiseen pitäisi suhtautua? Mihin muihin tekijöihin pitäisi kiinnittää huomiota statiinihoitoa aloitettaessa? Kuinka nuorella iällä hoito pitäisi aloittaa? Kuinka vanhalle potilaalle lääkitys vielä aloitetaan? Aloitetaanko se myös aivoverenkierron häiriöiden tai ääreisvaltimoiden ahtaumien hoidoksi? Pitäisikö diabeetikkoja, munuaispotilaita, verenpainepo- tilaita ja elinsiirtopotilaita hoitaa sittenkin eri tavalla kuin muita? Moniin näihin kysymyksiin saadaan vastaukset jo lähivuosina meneillään olevien tutkimusten valmistuttua. Terveystaloudelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että statiinihoidon kohderyhmät ja lääkeannokset eivät käytännön työssä ole samoja kuin laajoissa tutkimuksissa (Feely ym. 2000). Uudet tutkimukset antanevat lisätietoa statiinien käytöstä erityistilanteissa ja eri potilasryhmissä. Näin statiinilääkitys voidaan kohdistaa oikeina annoksina juuri niille potilaille, jotka hyötyvät siitä eniten. Kirjallisuutta Arntz H-R. Evidence for the benefit of early intervention with pravastatin for secondary prevention of cardiovascular events. Atherosclerosis 1999; 147 Suppl1:S17 S21. Badia X, Russo P, Attanasio E. A comparative economic analysis of simvastatin versus atorvastatin: results of the Surrogate Marker Cost- Efficacy (SMaC) study. Clin Ther 1999;21: Ballantyne CM, Grundy SM, Oberman A, ym. Hyperlipidemia: diagnostic and therapeutic perspectives. J Clin Endocrin Metab 2000; 85: Bellosta S, Ferri N, Bernini F, Paoletti R, Corsini A. Non-lipid related effects of statins. Ann Med 2000;32: Borghi C, Prandin MG, Costa FV, Bacchelli S, Degli Esposti D, Amgrosioni E. Use of statins and blood pressure control in treated hypertensive patients with hypercholesterolemia. J Cardiovasc Pharmacol 2000;35: Chan KA, Andrade SE, Boles M, ym. Inhibitors of hydroxymethylglutaryl-coenzyme A reductase and risk of fracture among older women. Lancet 2000;355: Cobos A, Jovell AJ, Garcia-Altes A, Garcia-Closas R, Serra-Majem L. Which statin is most efficient for the treatment of hypercholesterolemia? A cost-effectiveness analysis. Clin Ther 1999;21: Davignon J, Laaksonen R. Low-density lipoprotein-independent effects of statins. Curr Opin Lipidol 1999;10: Feely J, McGettigan P, Kelly A. Growth in use of statins after trials is not targeted to most appropriate patients. Clin Pharmacol Ther 2000;67: Furberg CD. Natural statins and stroke risk. Circulation 1999;99: Ganz DA, Kuntz KM, Jacobson GA, Avorn J. Cost-effectiveness of 3- hydroxy-3-methylglutaryl coenzyme A reductase inhibitor therapy in older patients with myocardial infarction. Ann Intern Med 2000;132: Gerdes LU, Gerdes C, Kervinen K, ym. The apolipoprotein (4 allele determines prognosis and the effect on prognosis of Simvastatin in survivors of myocardial infarction: a substudy of the Scandinavian Simvastatin survival study. Circulation 2000;101: Gibbs JB, Oliff A, Kohl NE. Farnesyltransferase inhibitors: ras research yields a potential cancer therapeutics. Cell 1994;77: Grover SA, Coupal L, Zowall H, Dorais M. Cost-effectiveness of treating hyperlipidemia in the presence of diabetes. Who should be treated? Circulation 2000;102: Haffner SM, Alexander CM, Cook TJ, Boccuzzi SJ, Musliner TA, Pedersen TR, Kjekshus J, Pyörälä K. Reduced coronary events in simvastatintreated patients with coronary heart disease and diabetes or impaired fasting glucose levels. Arch Intern Med 1999;159: Kantola T. Effects of itraconazole and some other CYP3A4 inhibitors on the pharmacokinetics of HMG-CoA reductase inhibitors. (Väitöskirja). Helsingin yliopisto Klaukka T, Helin-Salmivaara A, Huupponen R, Idänpään-Heikkilä J. Suomi sijoittaa edelleen statiineihin. Tietoja reseptilääkkeiden käytöstä tammi-kesäkuulta Suom Lääkäril 2000;33: Kobashigawa JA, Katznelson S, Laks H, ym. Effect of pravastatin on outcomes after cardiac transplantation. N Engl J Med 1995;333: Pedersen TR, Wilhelmsen L, Færgeman O, ym. Follow-up study of patients randomized in the Scandinavian simvastatin survival study (4S) of cholesterol lowering. Am J Cardiol 2000;86: Pickin DM, McCabe CJ, Ramsay LE, ym. Cost effectiveness of MHG-CoA reductase inhibitor (statin) treatment related to the risk of coronary heart disease and cost of drug treatment. Heart 1999;82: Prosser LA, Stinnett AA, Goldman PA, ym. Cost-effectiveness of cholesterol-lowering therapies according to select patient characteristics. Ann Intern Med 2000;132: Pyörälä K, Pedersen TR, Kjekshus J, Færgeman O, Olsson AG, Thorgeirsson G. Cholesterol lowering with Simvastatin improves prognosis of diabetic patients with coronary heart disease. A subgroup analsysi of the Scandinavian Simvastatin Survival Study (4S). Diabetes Care 1997;20: Ridker PM, Rifai N, Pfeffer MA, ym. Inflammation, pravastatin, and the risk of coronary events after myocardial infarction in patients with average cholesterol levels. Circulation 1998;98: Sikand G, Kashyap ML, Wong ND, Hsu JC. Dietitian intervention improves lipid values and saves medication costs in men with combined hyperlipidemia and a history of niacin incompliance. J Am Diet Assoc 2000;100: Smith DG, Leslie SJ, Szucs TD, ym. Cost of treating to a modified European Atherosclerosis Society LDL-C target. Comparison of atorvastatin with fluvastatin, pravastatin and simvastatin. Clin Drug Invest 1999;17: Starkey C, Michaelis J, Lusignan S. Computerised systematic secondary prevention in ischaemic heart disease: a study in one practice. Public Health 2000;114: Syvänne M. Dyslipidemian hoito sepelvaltimotaudin sekundaaripreventiossa. Duodecim 1998;114: Strandberg TE, Vanhanen H, Tikkanen MJ. Effect of statins on C-reactive protein in patients with coronary artery disease. Lancet 1999;353: Taskinen M-R. Dyslipidemian hoito ja sen hyöty. Duodecim 1999;115: Wang PS, Solomon DH, Mogun H, Avorn J. HMG-CoA reductase inhibitors and the risk of the hip fractures in elderly patients. JAMA 2000;283: Wenke K, Meiser B, Thiery J, Nagel D, von Scheidt W, Steinbeck G, Seidel D, Reichart B. Simvastatin reduces graft vessel disease and mortality after heart transplantation a four-year randomized trial. Circulation 1997;96: Vita JA, Yeung AC, Winniford M, ym. Effect of cholesterol-lowering therapy on coronary vasomotor function in patients with coronary artery disease. Circulation 2000;102: Wood G, de Backer G, Faergeman O, ym. Sepelvaltimotaudin ehkäisy käytännön lääkärintyössä. Suom Lääkäril 1999;54: Vuorio AF, Gylling H, Turtola H, Kontula K, Ketonen P, Miettinen TA. Stanol ester margarine alone and with simvastatin lowers serum cholesterol in families with familial hypercholesterolemia caused by the FH-North Karelia mutation. Arterioscler Thromb Vasc Biol 2000;20: MARKKU SAVOLAINEN, professori markku.savolainen@oulu.fi Oulun yliopisto, sisätautien klinikka Kajaanintie Oulu 2838 M. Savolainen

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Kuolleisuus ja sairastuvuus sepelvaltimotautiin

Kuolleisuus ja sairastuvuus sepelvaltimotautiin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Marja-Riitta Taskinen Suuret triglyseridi- ja pienet HDL-kolesterolipitoisuudet ovat tyypillisiä lipidimuutoksia aikuisiän diabetespotilailla. Kyseiseen häiriöön liittyy

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari

Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari Lääkevaaka Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari Hyperlipidemioiden hoitolinjat ovat nykyään suhteellisen selkeät. Statiineilla on kiistaton ensisijaislääkkeen asema.

Lisätiedot

Labquality Days Jaana Leiviskä

Labquality Days Jaana Leiviskä Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite.

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. LEVITE SYDÄNYSTÄVÄLLISEEN RUOKAVALIOON Keiju Alentajaa suositellaan osaksi sydänystävällistä

Lisätiedot

Viite: Kansaneläkelaitoksen ja Turun yliopiston välinen tutkimussopimus (Kela 10/26/2007, päivitetty 8.2.2008)

Viite: Kansaneläkelaitoksen ja Turun yliopiston välinen tutkimussopimus (Kela 10/26/2007, päivitetty 8.2.2008) Raportti Statiinien käyttö ja kustannus (STATEAM) - hankkeesta Stateam-hankkeen puolesta: prof. Risto Huupponen, hankkeen vastuullinen johtaja, ja dos. Maarit Jaana Korhonen, erityisasiantuntija, hankkeen

Lisätiedot

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Sidonnaisudet Entinen työnantaja: Suomen Sydänliitto ry. Osakeomistus: RemoteA Oy, PlusTerveys

Lisätiedot

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin

Sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin Aikuistyypin diabetes on valtimotauti Valtimotaudin vaaran yksilöllinen arvioiminen Kalevi Pyörälä Viimeaikaisissa sepelvaltimotaudin ja muiden ateroskleroosin aiheuttamien valtimotautien ehkäisyä koskevissa

Lisätiedot

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite.

Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. Tutkitusti tehokas KOLESTEROLIA ALENTAVA LEVITE. Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. LEVITE SYDÄNTERVEYTTÄ EDISTÄVÄÄN RUOKAVALIOON Keiju Alentajaa suositellaan osaksi

Lisätiedot

Statiinien käyttö ja hoidon vaikuttavuus Suomessa STATEAM-hanke. Risto Huupponen, prof. Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Turun yliopisto

Statiinien käyttö ja hoidon vaikuttavuus Suomessa STATEAM-hanke. Risto Huupponen, prof. Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Turun yliopisto Statiinien käyttö ja hoidon vaikuttavuus Suomessa STATEAM-hanke Risto Huupponen, prof. Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Turun yliopisto Sidonnaisuudet Kansaneläkelaitoksen sosiaalilääketieteellisen

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Ilkka Kantola Hoyl, dosentti. Sisätautien el TYKS sisätautien klinikka Hypertension and Target-Organ Sequelae Eyes Retinopathy

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Statiinien eli 3-hydroksi-3-metyyliglutaryylikoentsyymi

Statiinien eli 3-hydroksi-3-metyyliglutaryylikoentsyymi Lääkevaaka Statiinien oheisvaikutukset Ari Palomäki Suurten etenevien ennustetutkimusten mukaan statiinit vähentävät merkitsevästi sydänja verisuonitauteihin liittyvää kuolleisuutta ja sairastavuutta.

Lisätiedot

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT

Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT VAIKUTTAVAA TERVEYSPALVELUA Keramidit, sydänkohtausriskitesti, CERT Coronary Event Risk Test eli CERT on uusi tutkimus, jonka avulla voidaan arvioida henkilön sydäninfarktiriskiä.

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

STATIINIT kohonneen kolesterolin hoidossa

STATIINIT kohonneen kolesterolin hoidossa STATIINIT kohonneen kolesterolin hoidossa Orion on suomalainen avainlippuyritys. SISÄLLYSLUETTELO Kenelle määrätään statiineja?...4 Mitä kolesteroli tekee verisuonille?...6 Miten statiinit vaikuttavat?...8

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

ALENTAA NOPEASTI PITÄÄ ALHAALLA. Benecol. on suositusten mukainen, tehokas ja helppo keino. alentaa kolesterolia

ALENTAA NOPEASTI PITÄÄ ALHAALLA. Benecol. on suositusten mukainen, tehokas ja helppo keino. alentaa kolesterolia ALENTAA NOPEASTI PITÄÄ ALHAALLA Benecol on suositusten mukainen, tehokas ja helppo keino alentaa kolesterolia Hyvä terveydenhuollon ammattilainen Seerumin LDL-kolesterolipitoisuuden pienentäminen on valtimotautien

Lisätiedot

Kaikkein iäkkäimmät käyttävät statiineja yhä yleisemmin

Kaikkein iäkkäimmät käyttävät statiineja yhä yleisemmin Tieteessä alkuperäistutkimus Veera Lonka FM, farmaseutti Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, farmasian laitos Heidi Taipale dosentti, farmasian tohtori Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

FINRISKI-tutkimus 2007 ja 2012: Riskiryhmien kolesterolilääkitys vaatii tehostamista

FINRISKI-tutkimus 2007 ja 2012: Riskiryhmien kolesterolilääkitys vaatii tehostamista Alkuperäistutkimus Erkki Vartiainen LKT, professori, ylijohtaja THL, terveyden ja hyvinvoinnin toimiala erkki.vartiainen@thl.fi Tiina Laatikainen LT, tutkimusprofessori Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen

Lisätiedot

Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa

Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa Farmakogeneettiset testit apuna lääkehoidon arvioinnissa Farmakogeneettiset testit Farmakogenetiikalla tarkoitetaan geneettisiä variaatioita, jotka vaikuttavat lääkeainevasteeseen. Geneettisen tiedon hyödyntäminen

Lisätiedot

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Vanhukset ja psyykenlääkehoito Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Sidonnaisuudet Luentopalkkio: Medivir, Professio, Pfizer Advisory board: Servier, Takeda Palkkaa/palkkioita: Fimea, Valvira, Kustannus

Lisätiedot

Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011

Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011 Taustatiedote: Benecol-meta-analyysi 28.2.2011 Taustatiedote tarjoaa lisätietoa seuraavista aiheista: Kasvistanolit; mitä ne ovat, kuinka ne toimivat ja miten ne eroavat kasvisteroleista Nykykäsitys kasvistanolien

Lisätiedot

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Kolesterolin imeytymisen esto hyperlipidemian hoidossa uudet ja vanhat keinot. Hannu Vanhanen

Kolesterolin imeytymisen esto hyperlipidemian hoidossa uudet ja vanhat keinot. Hannu Vanhanen Lääkevaaka Kolesterolin imeytymisen esto hyperlipidemian hoidossa uudet ja vanhat keinot Hannu Vanhanen Suurentuneen kolesterolipitoisuuden hoitoon on tullut uusi lääkeaine etsetimibi, joka estää kolesterolin

Lisätiedot

Monipillerissäkö tulevaisuus? Timo Strandberg. Helsingin yliopisto, Hyks. LKT, professori

Monipillerissäkö tulevaisuus? Timo Strandberg. Helsingin yliopisto, Hyks. LKT, professori Monipillerissäkö tulevaisuus? 24.11.2017 Timo Strandberg LKT, professori Helsingin yliopisto, Hyks Yhteistyö Erilaista yhteistyötä (tutkimus, koulutus, konsultointi) useiden tähän esitykseen liittyvien

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Hyvä ja paha kolesteroli Liika kolesteroli kertyy valtimoiden seinämiin Tavoiteltavat kolesterolitasot Tavoiteltava

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti

LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti Katsaus Ari Palomäki ja Petri T. Kovanen LDL kolesterolin luonnonmukainen pitoisuus on saavutettavissa turvallisesti Elimistön kaikki solut tarvitsevat kolesterolia kalvojensa rakennusaineeksi. Kun plasman

Lisätiedot

Lääkehoito valtimonkovettumistaudin sekundaaripreventiossa. Raimo Kettunen

Lääkehoito valtimonkovettumistaudin sekundaaripreventiossa. Raimo Kettunen Katsaus Lääkehoito valtimonkovettumistaudin sekundaaripreventiossa Raimo Kettunen Sepelvaltimotautia sairastavat ovat valtimonkovettumistaudin sekundaariprevention tutkituin kohderyhmä. Myös iskeemisen

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Dyslipidemioiden uusi eurooppalainen hoitosuositus

Dyslipidemioiden uusi eurooppalainen hoitosuositus Niina Matikainen ja Marja-Riitta Taskinen KATSAUS Dyslipidemioiden uusi eurooppalainen hoitosuositus tähtää väestön valtimotaudin vaaran pienentämiseen ja suuren vaaran potilas ryhmien aiem paa tehokkaampaan

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

Seerumin suurentunut kolesterolipitoisuus on

Seerumin suurentunut kolesterolipitoisuus on Alkuperäistutkimus Miesten LDL-partikkelit ovat pienikokoisempia ja aterogeenisempia kuin naisten Matti Nikkilä, Timo Pitkäjärvi, Pekka Laippala, Timo Koivula, Tiina Solakivi, Terho Lehtimäki, Hannu Jokela,

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Hyperkolesterolemian yhdistelmähoito. Hannu Vanhanen, Helena Gylling ja Tatu A. Miettinen

Hyperkolesterolemian yhdistelmähoito. Hannu Vanhanen, Helena Gylling ja Tatu A. Miettinen Katsaus Hyperkolesterolemian yhdistelmähoito Hannu Vanhanen, Helena Gylling ja Tatu A. Miettinen Hyperkolesterolemian tehokas hoito voi vaatia kolesterolin synteesin ja imeytymisen eston sekä sappihappojen

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja on ainoa Suomessa valmistettu kolesterolia alentava levite. 07/2015

Lisätiedot

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS

SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS SUKLAA JA SYDÄNTERVEYS terveystuote vai haitallinen herkku? Jaakko Mursu, TtM,, ravitsemusterapeutti Ravitsemusepidemiologian jatko opiskelija opiskelija Kansanterveyden tutkimuslaitos, Kuopion yliopisto

Lisätiedot

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi

Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Liite II Euroopan lääkeviraston esittämät muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muuttamiseksi Tämä valmisteyhteenveto ja pakkausseloste on laadittu viitemaamenettelyssä. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset

Lisätiedot

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 -hankkeen tavoite -keskeiset tulokset, kliininen ja kineettiset kokeet -johtopäätökset Hankkeen tavoite Tuottaa tietoa antioksidatiivisesti vaikuttavien, terveysvaikutteisten

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille

Keiju Alentaja. Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Keiju Alentaja Tutkitusti tehokas kolesterolia alentava levite. Esite ravitsemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille Levite henkilöille, jotka haluavat alentaa veren kolesterolitasoaan 03/2014 Hyvä

Lisätiedot

Kenelle aloitan statiinilääkityksen?

Kenelle aloitan statiinilääkityksen? Juhani Kahri ja Mikko Syvänne NÄIN HOIDAN Kenelle aloitan statiinilääkityksen? Statiinit kuuluvat sydän- ja verisuonisairauksia potevien normaaliin hoitokäytäntöön lipidiarvoista riippumatta. Myös primaari

Lisätiedot

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk

Lisätiedot

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Ravitsemusalan tutkimuspalveluyritys Kliiniset tutkimuspalvelut Elintarvikelääke- terveys-

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa

Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa Kuinka ohjeistaa sydänpotilaan liikuntaa Mikko Tulppo, Dos, FT, LitM Verve, Oulu, Finland Oulun Yliopisto, Oulu, Finland Ennenaikaisten kuolemien Syyt USA:ssa (vuosittain) Sydänperäinen äkkikuolema 300.000

Lisätiedot

Verenpainelääkkeet lääkeyhdistelmien käytön perusteet. Heikki Ruskoaho

Verenpainelääkkeet lääkeyhdistelmien käytön perusteet. Heikki Ruskoaho Lääkehoito Verenpainelääkkeet lääkeyhdistelmien käytön perusteet Heikki Ruskoaho Kohonnutta verenpainetta alentavan lääkehoidon tavoitteena on sekä systolisen että diastolisen verenpaineen mahdollisimman

Lisätiedot

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO

KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO KASVISSYÖJIEN KOLESTEROLI, VERENPAINE JA YLIPAINO Näyttöä väestötutkimuksista, 1960 2015 www.puolikiloa.fi 2 Meta- analyysi Tutkimus Maa Vuodet Key ym. 1999 Adven7st Mortality USA 1960 65 Mukana Adven7st

Lisätiedot

Julkisen yhteenvedon osiot

Julkisen yhteenvedon osiot Ezetimib Stada 10 mg tabletit 13.7.2016, versio V1.3 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Ezetimib Stada 10 mg tabletit VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

MAALLIKKO STATIINIMAAILMASSA

MAALLIKKO STATIINIMAAILMASSA Leino Utriainen 20.10.2011 MAALLIKKO STATIINIMAAILMASSA NAISTEN JA PIENIRISKISTEN MIESTEN STATIINILÄÄKITYS Sepelvaltimokuolemien vähentyminen 500 400 300 Miehet 200 100 Naiset 0 1970-72 -74-76 -78-80 -82-84

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitaudit ovat merkittävä sairauden ja. Statiinien teho ja kustannusvaikuttavuus. terveydenhuolto. Terveydenhuoltotutkimus

Sydän- ja verisuonitaudit ovat merkittävä sairauden ja. Statiinien teho ja kustannusvaikuttavuus. terveydenhuolto. Terveydenhuoltotutkimus Terveydenhuoltotutkimus Piia Peura, Janne Martikainen, Taru Hallinen, Erkki Soini, Leo Niskanen Statiinien teho ja kustannusvaikuttavuus Lähtökohdat Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida eri statiinien

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Lataa Kolesterolimyytti - Uffe Ravnskov. Lataa

Lataa Kolesterolimyytti - Uffe Ravnskov. Lataa Lataa Kolesterolimyytti - Uffe Ravnskov Lataa Kirjailija: Uffe Ravnskov ISBN: 9789525421354 Sivumäärä: 317 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.73 Mb Meille on vuosikymmenet opetettu, että ravinnon rasva

Lisätiedot

Kansidia, dia 0. Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Kansidia, dia 0. Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä 1 (6) Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä diaesitys on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisten työn tueksi potilasohjaukseen. Esitys on ladattavissa internetistä osoitteesta www.benecol.fi/ammattilaiset

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU. Matti Uusitupa 15.012010

MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU. Matti Uusitupa 15.012010 MIKÄ ON TÄRKEINTÄ RUOKAVALIOSSA RASVAN MÄÄRÄ VAI LAATU Matti Uusitupa 15.012010 Ruokavalio ja rasvan laatu Veren rasva arvot ja lipoproteiinit +++ Verenpaine + Endoteelifunktio + Insuliiniherkkyys + Tulehdustekijät

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja Kohonnut verenpaine Ilkka Tikkanen ja Tuula Tikkanen Kiistatta on osoitettu, että jo lievästi kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa. Uusimmissa suosituksissa ollaan kuitenkin luopumassa kategorisista

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

Yhä voimissaan statiinihoito täyttää 30 vuotta

Yhä voimissaan statiinihoito täyttää 30 vuotta Tieteessä katsaus Teema-artikkeli lisää aineistoa www.laakarilehti.fi Timo Strandberg LKT, professori, ylilääkäri Helsingin ja Oulun yliopistot, HYKS Yhä voimissaan statiinihoito täyttää 30 vuotta Statiinihoito

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala

Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä. Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Estrogeenireseptorimodulaatio stroken riskitekijänä Tomi Mikkola HYKS Naistensairaala Sidonnaisuudet Toiminut asiantuntijana seuraaville lääkeyrityksille: Bayer Schering, Schering-Plough Luennoitsijana

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.

Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito. Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2. Lonkkamurtumapotilaan laiminlyöty (?) lääkehoito Matti J.Välimäki HYKS, Meilahden sairaala Endokrinologian klinikka Helsinki 5.2.2010 Osteoporoosin lääkehoito Mitä pitempi kokemus, sitä skeptisempi suhtautuminen

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

STATIINIEN KÄYTTÖ MATALAN RISKIN POTILAILLA

STATIINIEN KÄYTTÖ MATALAN RISKIN POTILAILLA STATIINIEN KÄYTTÖ MATALAN RISKIN POTILAILLA Jenni Koskela Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Kansanterveystieteen laitos Marraskuu 2014 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO,

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Suositukset seuraavissa tilanteissa: - maksan toiminnan seuraaminen - yhteisvaikutukset

Lisätiedot

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013

Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 Suomalainen genomitieto ja yksilöllistetty terveydenhuolto Olli Kallioniemi October 9, 2013 FIMM - Institiute for Molecular Medicine Finland Terveyden ylläpito vauvasta vanhuuteen Elintavat Taudit Terve

Lisätiedot

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa

Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Omahoito ja valtimotaudin riskitekijät

Omahoito ja valtimotaudin riskitekijät Omahoito ja valtimotaudin riskitekijät 2017 Virittäytyminen (10 min) Miten olet hoitanut itseäsi viimeisen viikon aikana? Mieti hetki yksin ja kirjaa asiat ylös Keskustelkaa asiasta ryhmässä tai Liiku

Lisätiedot

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään?

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Matti Uusitupa 18.5.2011 Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Luennon pääasiallinen sisältö Ateroskleroosin patogeneesi ja LDL-kolesteroli Mistä rasvakeskustelu sai taas

Lisätiedot

Hyperlipidemioiden lääkkeet

Hyperlipidemioiden lääkkeet Hyperlipidemioiden lääkkeet Professori Eero Mervaala Biolääketieteen laitos Helsingin yliopisto Potilaita 892 337 11.6 miljoonaa potilasvuotta Dyslipidemioiden luokittelu käytännössä Hyperkolesterolemia

Lisätiedot