NEWS Syyskuu
|
|
- Aapo Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NEWS Syyskuu 2010 Helena Huttunen presidentti Arja Kekkonen sihteeri 1
2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Pressan palsta 3 2. Klubikokouksen nro 9 ( ) pöytäkirja Hallituksen kokouskutsu 7 4. Hallituksen kokouksen pöytäkirja Tapahtumakalenteri Hallitus ja toimikunnat kaudelle Muut tiedot Kuvagalleria
3 Pressan palsta Syyskuu 2010 Se sitten paukahti nimittäin kautemme avaus, (toisilla sorsanmetsästys) meillä Törley-kuoharit. Illan aikana tuli paljon hyviä ajatuksia ja ideoita tulevalle kaudelle. Nyt on jo monta rautaa tulessa, mutta sanotaan niin kuin sääennustajat että tarkennellaan niitä sitten myöhemmin... Tuleva kausi on klubissamme historiallinen, onhan meillä nyt ikioma piirikuvernöörikin Järven Pirjo, luulen että nyt on hyvä aika kaikkien kertoa ajatuksiaan ja ideoitaan ääneen. Pirjo vie niitä sitten eteenpäin. Omalta kohdaltani tämä pressan pesti tuntuu tällä hetkellä aika pelottavalta, astua edeltäjieni suuriin saappaisiin, takapenkin huutelijasta etupenkkiin!!! Yritän tehdä parhaani, toivon että toisitte mielipiteenne, ajatuksenne, ideanne, mitä vaan esille. Näin teemme kaikki yhdessä tästä klubista sellaisen, että kaikki tunnemme olevamme yhtä naarasleijonaperhettä. Astutaan kaikki yhdessä rohkeasti tähän uuteen kauteen ja katsotaan mitä se tuo tullessaan! Yhdessä olemme enemmän, terv. hellu hutt. Sytytä sydämesi! 3
4 PÖYTÄKIRJA nro 9 Klubikokous Kausi (3) Aika Paikka Läsnä Keskiviikkona klo alkaen Zira Oy, Teollisuuskatu 13, Iisalmi 14 lionia paikalla 8lionia korvannut Kokouksen alussa Zira Oy:n ja Mediwe Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Kärkkäinen kertoi yrityksien toiminnasta ja samalla nautimme kokouspaikkamme tarjoamat kahvit. Puheenvuoron päätteeksi luovutimme kukkakimpun kiitokseksi illan emännälle. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Tuula Kamaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi kokoukseemme käsittelemään klubin toimintaan kuuluvia asioita. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Todettiin läsnäolijat luettelon mukaan. 3. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin muutoksitta. 5. Edellisen klubikokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Todettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan vastaavan kokouksen kulkua. 6. Toimikuntien katsaukset Jäsentoimikunta Toimikunnan puheenjohtajalla ei ollut uutta kerrottavaa. Aktiviteettitoimikunta Kävimme läpi seuraavana viikonloppuna jäähallilla olevaa LC Iisalmi Poroveden järjestämää kirppistapahtumaa. Olemme mukana makkaran ja kahvin myynnissä ja sovimme, että siellä on paikalla 5-6 yläsavotarta. Leena Leinola on tehnyt ehdotuksen, että hankittaisiin Iisalmen sairaalan vuodeosastolle taulutv. Otamme asian myöhemmin esille. Tuula Kamaja ehdotti, että vapun ja kirppiksen tuotto päätetään seuraavalla kaudella. Hyväksyttiin päätös yksimielisesti. 4
5 2(3) Turvallinen tulevaisuustoimikunta Kevään viimeisen tapahtuman eli 'Haloo Iisalmi 2010' tarvittavat järjestelyt on hankevastaava Seija Laineen mukaan tehty. Tapahtumasta laitetaan mainos samalla viikolla Töllöttimeen ja Kaupunkilehteen. Radiohaastattelun pyrimme saamaan Oikealle Asemalle. Iisalmen Sanomat tekee julistekilpailun voittajasta Elisa Juntusesta jutun ja samalla luovutamme hänelle 50,00 stipendin. Mainosjulisteet on painettu ja jakelu aloitetaan mahdollisimman pian kouluille ja ilmoitustauluille. Kenraaliharjoitus on ma klo Olvi-hallilla. Paikalla pitää olla kaikkien, jotka osallistuvat tapahtumaan. Sihteeri lähettää kyselyn jäsenille ketkä osallistuvat talkoisiin. Kansainvälisyystoimikunta Ei uutta kerrottavaa. 7. Klubin toimintasuunnitelma kaudelle Helena Huttunen esitteli kauden toimintasuunnitelman ja se hyväksyttiin pienin muutoksin. 8. Klubin talousarvio kaudelle Helena Huttunen esitteli kauden talousarvion ja se hyväksyttiin muutoksitta. 9. Jäsen- ja liittymismaksut kaudelle Päätimme jäsen- ja liittymismaksuksi 80,00 kaudelle Arne Ritari-killan jäsenyysvaraus Päätimme varata tällä kaudella 400,00 ja tulevalla kaudella 450,00 aktiviteettivaroista. Arne Ritari-killan jäsenyyttä haetaan yhdelle jäsenistämme kaudella Kahden jäsenen erottaminen Lions-liiton sääntöjen 6 mukaan päätimme erottaa klubimme jäsenyydestä alkaen Tuula Kainulaisen ja Marja-Leena Räisäsen. 12. Taloudellinen tilanne Vakaa. 5
6 3(3) 13. Muut asiat Tuula Kamaja kertoi piirin vuosikokouksesta ja VDG Pirjo Järven valinnasta piirikuvernööriksi kaudelle Vuosikokouksessa palkittiin 100 % presidentin ansiomerkillä Helena Primetta ja Airi Leskinen hyvästä tiedottamisesta. Myös Yläsavottaret palkittiin aktiivisesta toiminnasta ja presidentti Tuula Kamaja hyvästä klubijohtamisesta. Kimppakyyti Hämeenlinnan vuosikokoukseen ei onnistu muiden iisalmelaisten klubien kanssa. Järjestämme oman kyydityksen. 14. Saapunut posti 15. Tail-twister Hankevastaava Seija Laineelta tullut kutsu 'Päihdehaittojen ehkäisy yhteistyössä'-tilaisuuteen ti klo Luma-keskukselle. Tuula Kamajaa pyydetty pitämään puheenvuoro järjestöjen puolesta., Kv-presidentin kirje Lions SM-Golf Loimaalla Kari Kinnunen / auditointi LC Espoo Kivenlahti / klubialoite Rutakon Yöttömän yön lentopalloturnaus Lentopalloturnaus Saarijärvellä / otteluohjelma Iisalmen Pelastakaa lapset Nuoret tukihakemus (emme osallistu) Saara Partasen kiitos onnitteluista (lähetetty onnitteluadressi) Viinipullon arvonnassa voitti Lea Kumpulainen. 16. Kokouksen päättäminen Presidentti päätti kokouksen klo Tuula Kamaja presidentti Arja Kekkonen sihteeri 6
7 KOKOUSKUTSU / ESITYSLISTA Hallituksen kokous Kausi HALLITUKSEN KOKOUS nro 1 Aika Perjantaina , klo Paikka Helena Huttunen, Vihtakannankatu 8, Iisalmi 1. Kokouksen avaus 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Edellisen hallituksen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 5. Toimikuntien katsaukset Jäsentoimikunta Aktviteettitoimikunta Turvallinen tulevaisuustoimikunta Kansainvälisyystoimikunta 6. Taloudellinen tilanne 7. Muut asiat 8. Saapunut posti 9. Kokouksen päätös Tervetuloa kokoukseen! Helena Huttunen presidentti Arja Kekkonen sihteeri 7
8 Hallituksen kokous nro 1 Kausi (4) Aika Perjantaina , alkaen klo Paikka Läsnä 1. Kokouksen avaus Helena Huttunen, Vihtakannankatu 8, Iisalmi Helena Huttunen, Arja Kekkonen, Anne Räsänen, Airi Leskinen, Tuula Kamaja, Helena Primetta, Tiina Puustinen, Leila Pietikäinen, Leena Marin, Sari Laine, Hillevi Kärkkäinen, Ritva Räsänen ja Tuija Airaksinen. Puheenjohtaja Helena Huttunen avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi käsittelemään klubin toimintaan kuuluvia asioita. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin muutoksitta. 4. Edellisen pöytäkirjan hyväksyminen Todettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan vastaavan kokouksen kulkua. 5. Toimikuntien katsaukset Jäsentoimikunta Toimikunnan puheenjohtaja Anne Räsänen kertoi, että klubiimme olisi tulossa kaksi uutta jäsentä. Hän luki meille tulleet Iiris Komulaisen ja Riitta Hynysen esittelykirjeet. Päätimme viedä esittelyt klubikokouksen hyväksyttäväksi. Aija Rahkola on anonut ulkojäsenyyden jatkamista vuoden 2010 loppuun. Päätimme myöntää ulkojäsenyyden. Marja-Leena Lankisesta on tehty siirtojäsenyysilmoitus. Marjo Aho on aiemmin keväällä ilmoittanut eroavansa klubistamme. Myönsimme hänelle eron klubistamme. Näiden eroamisten jälkeen klubissamme on 33 jäsentä. Aktiviteettitoimikunta Toimikunnan puheenjohtaja Hillevi Kärkkäinen kertasi alkavan kauden aktiviteetteja. Marras-joulukuussa pidettävien poro/jouluarpajaisten kohdetta mietimme vielä. Alustavasti olemme suunnitelleet kirkossa pidettävää joulukonserttia, mutta emme ole saaneet varattua meille sopivaa esiintyjää. Päätimme siirtää konsertin pitoajan keväälle. Sari Laine hoitaa asiaa ja jatkaa sopivien esiintyjien kyselemistä. 8
9 6. Taloudellinen tilanne Joulukuussa oleva lahjakeräys lapsille ja vanhuksille toteutetaan entiseen malliin. Myös vapputapahtuma järjestetään sekä osallistumme Sawolaesille perinnekonepäiville kesäkuussa Kari Kinnuselta tullut tiedote, jonka mukaan auditointi on päättynyt tältä kaudelta. K-Citymarketin Maarit Idströmiltä tullut meille pyyntö osallistua talkoisiin uudella City- Marketilla. Tähän mennessä talkoisiin on osallistunut yläsavottarista Hillevi Kärkkäinen, Ritva Räsänen, Pirkko Ryynänen, Lea Kumpulainen ja Pirjo Järvi. 2(4) Turvallinen tulevaisuustoimikunta Varapuheenjohtaja Tiina Puustinen kertoi, että aiemmin suunnitellut lettukestit vanhuksille eivät toteudu. Pyrimme toteuttamaan Onnimannin vanhuksille joulutapahtuman. Selvitetään Marja-Leena Meriläiseltä mitä muuta voisimme lähteä järjestämään vanhuksille tällä kaudella. Kangaslammen pienkodissa jatkamme entiseen malliin vanhusten ruokailussa avustamista. Kansainvälisyystoimikunta Toimikunnan puheenjohtaja Leila Pietikäisen mukaan oppilasvaihto käynnistetään syksyn kuluessa. Ensi keväälle suunniteltu kansainvälisyysmatka toteutetaan, jos lähtijöitä on riittävästi. Alustavasti olemme suunnitelleet matkaa joko Riikaan tai Vilnaan. Muita ehdotuksia voi lähettää Leila Pietikäiselle. Airi Leskinen toi kummilapseltamme Isuri Sandunikalta terveiset. Kummilapsemme menestyy hyvin koulussa ja lähtee syksyllä jatkamaan opintojaan lukioon. Rahastonhoitajan mukaan kotimaan jäsenmaksut on maksettu. Aktiviteettitililtä lainattu rahaa jäsenmaksujen maksuun. Klubin jäsenmaksu kaudella on 80,00 euroa. Eräpäiväksi sovittu ja maksetaan hallintotilille. Sihteeri lähettää sähköpostin kautta viestin kaikille jäsenille. Yläsavottarien IF Vakuutusyhtiön vakuutus on vaihdettu vastuuvakuudeksi ja otettu OP-Pohjolasta. Klubille on hankittu kannettava tietokone, joka on sihteerin käytössä. Tietokone on ostettu IPY:ltä ja hinta on ollut 578,00 euroa. Kesäkuun alussa ollut Haloo Iisalmi tapahtuma pysyi budjetissa. Tästä tapahtumasta jäi klubin maksettavaksi 2400,00 euroa. Keskustelimme mahdollisuudesta jatkaa ensi keväänä tai syksynä tapahtuman uudelleen järjestämisestä. Olemme saaneet hyvää palautetta tapahtumasta ja siltä pohjalta voisimme järjestää vastaavanlaisen tapahtuman uudelleen. 9
10 Ukkohallan ruskaretkemme maksu erääntyy. Ilmoittautuneita lähtijöitä on 12 henkilöä ja maksu on 46,00 euroa / hlö. Jos lähtijöiden määrä muuttuu, niin ilmoitetaan lähtijöille maksusta sen mukaan. 3(4) 7. Muut asiat Airi Leskinen toi piirikuvernööri Pirjo Järven terveiset kokoukseen. Helmikuussa 2011 olevan kuvernöörineuvoston puolisoille tulemme järjestämään ohjelmaa. Ritva Räsänen kokoaa toimikunnan, joka hoitaa ohjelmajärjestelyt. Toiveena on aktiivista toimintaa esim. vanhuksille lauluhetken järjestäminen, Olvin taidekokoelmaan tutustumista, Olvin museolla käyntiä sekä tutustuminen Evakkokeskukseen. Iltavastaanotto on Raatihuoneella, jonne pyrimme järjestämään kuljetukset majoituspaikoista non-stop kuljetuksena. Kuljetusapua saamme klubilaisten puolisoilta. Osallistumme tällä kaudella Rauhanjuliste-kilpailun järjestämiseen. Sihteeri tilaa aineiston Lions-liiton toimistolta. Tarvikepaketti maksaa 8,06 euroa / kpl. Pärjäämisoppaita emme jaa tällä kaudella. SuurPnat on to Pohjois-Savon Opistolla Kuopiossa. Mukaan ovat ilmoittautuneet Helena Huttunen, Sari Laine, Airi Leskinen ja Arja Kekkonen. LC Iisalmi Porovesi / Veijo Matkaniemeltä tullut viesti, että iisalmelaisten klubien yhteinen ilmoitus on Sotaveteraani-lehdessä. Ilmoitus maksaa 145,00 euroa / klubi. Keskustelimme kauden toimikunnista. Aiemmin olimme päättäneet, että emme valitse varsinaisia jäseniä toimikuntiin. Päätimme, että toimikuntien puheenjohtajat kokoontuvat ennen seuraavaa klubikokousta. Tehdään muutos toimintasuunnitelmaan, jos valitaan toimikuntien jäsenet. Tullut anomus Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistykseltä, koskien avustusta heidän toimintaan. Päätimme siirtää asian seuraavaan hallituksen kokoukseen. Past presidentti Tuula Kamaja esitteli kesäkuun vuosikokouksessa Hämeelinnassa saatua Arne Ritari säätiön Sertifikaatti 4. Sertifikaatti on kiitollisuuden osoitus siitä esimerkillisestä humanitääristä työstä jota Yläsavottaret ovat tehneet markkinoidessaan säätiön adresseja kunnoitettavalla tuloksella. Tiedottaja Sari Laine kertoi olleen tiedotustoimikunnan kokouksen, jossa on tullut esille osallistua sosiaaliseen mediaan eli Facebookiin. Päätimme, että emme lähde mukaan. Sen sijaan voisimme osallistua piirin sivuille tehtävään blogiin kirjoittamalla sinne mm. aktiviteeteista ja muusta toiminnasta. 10
11 4(4) 8. Saapunut posti LCIF Eberhadt J. Wirfs'in uutislehti LCI G Whitmer / salasanat LCI Al Brandelin kirje jäsenkasvusta DG Pirjo Järven kirje nro 1 DG Pirjo Järven kutsu SuurPnatiin LCI kv. Presidentti Sid L. Scrugg'in kirje I-alueen pj Ahti Siposen kutsu SuurPnatiin LC Joroinen kutsu golf-kisaan 9. Kokouksen päättäminen Presidentti päätti kokouksen klo Kokouksen jälkeen jäimme viettämään kauden avajaisia ja muistimme illan emäntää järjestelyistä kukkakimpulla. Helena Huttunen presidentti Arja Kekkonen sihteeri 11
12 LC Iisalmi Yläsavottaret Tapahtumakalenteri kaudelle Pvm Klo Tapahtuma Paikka Syksy 2010 Elokuu Hallituksen kokous Helena Huttunen ja kauden avajaiset Vihtakannankatu I-alueen Pnat P-S Opisto Kuopio Syyskuu Klubikokous Sandels-kabinetti Hallituksen kokous Valencia-kabinetti Lokakuu Villa Anna / vanhusten vierailu kartanolla Vuosikokous Sandels-kabinetti Hallituksen kokous Valencia-kabinetti Marraskuu Hallowen Kirman kyläpirtti Klubikokous Sandels-kabinetti - 2. varapiirikuvernööri Martti Törrönen saapuu klubikokoukseemme Hallituksen kokous Liisa Vidgren Joulukuu Klubikokous Sandels-kabinetti ?? Joululahjakeräys Hallituksen kokous Valencia-kabinetti 12
13 Kevät 2011 Tammikuu Klubikokous POP Paikallisosuuspankki Hallituksen kokous Valencia-kabinetti Seppelten lasku Sankarihaudat Melvin Jones-lounas Helmikuu Klubikokous Sandels-kabinetti Piirikuvernöörineuvoston kokous Kulttuuritalo Hallituksen kokous Valencia-kabinetti Maaliskuu Konsertti/Arja Koriseva (alustava) Klubikokous Sandels-kabinetti Hallituksen kokous Valencia-kabinetti Huhtikuu I-alueen Pnat Kuopio Piirin vuosikokous Runnin Kylpylä Vaalikokous Sandels-kabinetti Hallituksen kokous Valencia-kabinetti Toukokuu Klubikokous Sandels-kabinetti Hallituksen kokous Valencia-kabinet Lions-lentopallo Ruka / Kuusamo Kauden päättäjäiset Paikka avoin Kesäkuu Liiton vuosikokous Vaasa Seuraa kokouspaikkaluetteloa Newsistä, luetteloa täydennetään tarpeen mukaan. 13
14 Hallitus kaudella Hallitus Presidentti Huttunen Helena 1. varapresidentti Räsänen Ritva 2. varapresidentti Airaksinen Tuija Past presidentti Kamaja Tuula Sihteeri / Internet-vastaava Rahastonhoitaja Aktiviteettitoimikunnan pj. Jäsentoimikunnan pj. Turvallinen tulevaisuustoimikunnan pj. Klubimestari Tail-twister Ars-lion Tiedottaja Kekkonen Arja Räsänen Ritva Kärkkäinen Hillevi Räsänen Anne Pietikäinen Riikka Vidgren Liisa Ryynänen Pirkko Partanen Anneli Laine Sari Tilintarkastajat Varatilintarkastajat Pallonen Virva ja Partanen Tarja Korolainen Ritva ja Ripatti Anneli 14
15 KOKOUKSET Hallituksen kokous - joka kuukauden 4. keskiviikko klo Hotelli Koljonvirran Valencia-kabinetissa Klubikokous - joka kuukauden 2. keskiviikko klo Hotelli Koljonvirran Sandels-kabinetissa PIIRI 107-K Piirikuvernööri Varapiirikuvernööri Alueen (I-alue) pj. Lohkon (2.lohko) pj. Järvi Pirjo, LC Iisalmi Yläsavottaret pirjo.jarvi@lions.fi Järvelä Pekka, LC Kuopio Päiväranta pekka.jarvela@lions.fi Siponen Ahti, LC Kiuruvesi ahti.siponen@lions.fi Piippo Onni, LC Iisalmi / Porovesi onni.piippo@lions.fi 15
16 LC IISALMI YLÄSAVOTTARET Klubimme pankkitilinumerot: Hallintotili Aktiviteettitili Hallintotilille maksetaan jäsenmaksut, pinssit, huivit, tail-twister tuotot, eli se raha joka otetaan omasta pussista eikä liity mihinkään aktiviteettitapahtumaan. Aktiviteettitilille maksetaan kaikki klubimme ulkopuolelta tuleva raha. Esim. arpajaisten tuotot, joulukorttien myyntituotot, tapahtumiemme pääsylipputulot, talkootyöstä tuleva tuotto yms. Klubimme matkapuhelin: Numero
17 Haloo Iisalmi 2010-tapahtuma Olvi-hallilla 17
18 Kauden avajaiset pressa-helenan luona 18
1. Pressan palsta Kokouskutsu / esityslista Klubikokouksen pöytäkirja Tapahtumakalenteri 8-9
NEWS Tammikuu 2010 Tuula Kamaja presidentti tuula.kamaja@mediwe.fi Arja Kekkonen sihteeri arja.kekkonen@deitti.luukku.com 1 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Pressan palsta 3 2. Kokouskutsu / esityslista 4 3. Klubikokouksen
NEWS Joulukuu
NEWS Joulukuu 2010 Helena Huttunen presidentti helenahuttunen@netti.fi Arja Kekkonen sihteeri arja.kekkonen@deitti.luukku.com 1 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Pressan palsta 3 Klubikokouksen pöytäkirja 4-6 Hallituksen
LC Iisalmi / Yläsavottaret NEWS
LC Iisalmi / Yläsavottaret NEWS TAMMIKUU 2009 Helena Primetta helena.primetta@dnainternet.net Tarja Partanen tarjah.partanen@suomi24.fi PRESSAN PALSTA Joulu on juhlittu ja ruokaa ja suklaata masussa sulatellaan...
LC Iisalmi / Yläsavottaret NEWS
LC Iisalmi / Yläsavottaret NEWS KESÄKUU 2009 Helena Primetta presidentti helena.primetta@meili.fi Tarja Partanen sihteeri tarjah.partanen@suomi24.fi Pressan palsta Kukkia ja auringonpaistetta jokaiselle!
LC Iisalmi Yläsavottaret NEWS
LC Iisalmi Yläsavottaret NEWS Lokakuu 2009 Tuula Kamaja presidentti tuula.kamaja@mediwe.fi Arja Kekkonen sihteeri arja.kekkonen@deitti.luukku.com Pressan palsta Lokakuu / 2009 Energiaa luonnosta Rentouttava
LC Iisalmi Yläsavottaret NEWS
LC Iisalmi Yläsavottaret NEWS Joulukuu 2009 Tuula Kamaja presidentti tuula.kamaja@mediwe.fi Arja Kekkonen sihteeri arja.kekkonen@deitti.luukku.com Pressan palsta Joulukuu/ 2009 Joulun aikaa Kiitoksia rakkaat
Lions 107-K
Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,
Vuosikokouspöytäkirja
Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,
Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).
Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä
Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)
1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X
KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1
1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan
Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013
Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin
D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia
PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala
4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.
1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite
THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi
Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat
KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1
KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,
Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi
Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo
TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012
LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid
KLUBISIHTEERIN KOULUTUS
KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin
1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.
Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden
TOIMINTASUUNNITELMA
1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme
KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.
12.7.2010 20 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010 KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET Kyrönniemen kappeli/opetustila Sanna Eskelinen Markku Haataja
Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen
LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto
30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009
10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo
Klubisihteerin koulutus
Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus
Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs
Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569
Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö
Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen
LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU
LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 1 LC IISALMI KLUBIKOKOUS 2 KAUSI 2014/2015 KOKOUSKUTSU 2 HALLITUS TOIMINTAVUONNA 2014/2015 Presidentti: Arvo Ryhänen Kassa: Jouko Koivunen 1.Varapresidentti:
107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA
107- L piirihallituksen kokous 17.2.2018 200218/KJR PÖYTÄKIRJA Aika: 17.2.2018 klo 12.31 15.50 Paikka: Läsnä: Levi Hotel Spa, Levi, Kittilä 18 piirihallituksen jäsentä 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna
1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,
KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 11/2018 Tarkastuslautakunta
KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 11/2018 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2018 klo 8.30 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaala, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 91 3 Kokouksen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.
15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus
A S I A L U E T T E L O:
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.
KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 11/2018 Tarkastuslautakunta
KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 11/2018 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2018 klo 8.30 11.10 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaala, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 91 3
Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen
Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat
Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta
Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen
Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland
Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto
16.1.2017 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 16. päivä tammikuuta 2017, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku
taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,
D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia
LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri
ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20
INNER WHEEL PIIRI 142 20.3.2013 KEVÄTPIIRIKOKOUS AIKA la 16.3.2013 klo 10.20-11.55 PAIKKA Vallmogård, Kauniainen ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20
Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO
Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014
150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen
SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009
2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo
SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki
13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen
Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, Joensuu
MK 13.6.2017 1 (7) KUVERNÖÖRINEUVOSTO AIKA Sunnuntai 11.6.2017 klo 10.01 11.04 PAIKKA Original Sokos Hotel Kimmel, kokoustila Pressi, Itäranta 1, 80100 Joensuu LÄSNÄ Erkki Honkala CC puheenjohtaja Pirkko
Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO
Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931
Aika Tiistai klo Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta. Käsiteltävät asiat:
LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika Tiistai 10.2.2015 klo 17.00 18.38 Paikka Kirkkokatu 10, neuvotteluhuone, Lappeenranta Käsiteltävät asiat: 16 KOKOUKSEN AVAUS 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT
LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Kuva; Vallanvaihto Äijälässä kauden 2010-2011 presidentti Heleena Talala ja tuleva presidentti Maija Järvenpää LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS
Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE
KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?
OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 5/2017 Tarkastuslautakunta
KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 5/2017 Kokousaika Keskiviikko 13.12.2017 klo 9.00 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaala, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 48 3 Kokouksen
2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.
taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 18.50 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti
LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri
SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4/2012-2013 MK 22.11..2012 1 (7) Julkaistaan www.lions.fi HALLITUS AIKA Perjantai 16.11.2012 klo 11.00 12.41 PAIKKA Hotelli Cumulus, Hämeenlinna LÄSNÄ Seppo Söderholm
puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka SDP I varapuheenjohtaja Andersson Markku, Jyväskylä Kok. II varapuheenjohtaja Tölli Tapani, Tyrnävä Kesk.
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 8/2016 Kokoustiedot Aika 23.11.2016 klo 10.04-13.20 Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja
KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen
3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.
17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari
taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Tiistai 20.2.2018 klo 18 - Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti Happonen
LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT
LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 Vaihtokokous pidettiin Muurasjärvellä luonnon helmassa. Maija Järvenpää luovutti presidentin vastuun Kreetalle. LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS
Valtuusto 1/2018. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski
KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 1/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Torstai 22.3.2018 klo 14.30 15.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski ASIAT
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 6/2010 Kirkkoneuvosto 3.6.2010 52 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 6/2010
Kirkkoneuvosto 3.6.2010 52 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 6/2010 KOKOUSAIKA torstaina 3. päivänä kesäkuuta 2010 kello 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo, takasali Sari Heiskanen Markku
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua
03.12.2015 39 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen
A S I A L U E T T E L O
IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (7) A S I A L U E T T E L O 32. Kokouksen avaus 33. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 35. Ääntenlaskijoiden valinta 36.
torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen
10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 3/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2009
26.8.2009 30 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2009 KOKOUSAIKA keskiviikkona 26. päivänä elokuuta 2009 klo 19 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula
Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016
Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,
Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto
30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen
PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K
Piirikuvernööri DG Ritva Korolainen (Hannu Nyman) LC Iisalmi/Yläsavottaret Pöllösenlahdenkatu 24 A 3 74130 Iisalmi Puh. 0500 964000 1. varapiirikuvernööri 1. VDG Erkki Lappi (Pirkko) LC Virtasalmi Juvantie
D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me
PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.
lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN
1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.
9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.
Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.
KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,
KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2016 Tarkastuslautakunta
KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2016 Kokousaika Keskiviikko 14.12.2016 klo 9.00 Kokouspaikka Jyväskylä, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 89 3 Kokouksen avaus 90 4
taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla
Esityslista/pöytäkirja 5/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Keskiviikko 13.9.2017 klo 18 18.24 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti
SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS
PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan
Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja
Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.35 17.55 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
4 Vaalijalan hallituksen ja johdon seminaaripäivä
VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ Kokouskutsu TARKASTUSLAUTAKUNTA 24.1.2019 Päivän ohjelma: klo 10.00 Kahvi + kokous Tutustuminen kuntoutusyksikkö Sataman toimintaan n. klo 12.00 Ruokailu KOKOUSAIKA: 31.1.2019 kello
Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG
Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi