PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET
|
|
- Jarno Mattila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE 1C HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET LÄHIHOITAJAT 1. NYKYTILAN KUVAUS Hoitajapalvelu tuotetaan tällä hetkellä pääosin tilaajan omana työnä. Pidempiin sijaisuuksiin on saatu hyvin työsuhteisia hoitajia, mutta yksittäisiin työvuoroihin työvoiman saaminen on ollut hieman haastavampaa. Vuokratyövoimaa käytetään täydentämään palveluja, mikäli työsuhteisiin tai yksittäisiin työvuoroihin ei saada työsuhteisia työntekijöitä. 2. TAVOITETILAN KUVAUS Tilaajan tarkoituksena on turvata tilaajan hoitajapalvelu hankkimalla lähihoitajatyövoimaa täydentämään tilaajan omaa palvelutuotantoa. Tarkoituksena on, että toiminta on ympärivuotista ja jatkuvaa ja että palveluntuottaja järjestää jäljempänä yksilöidyt vaatimukset täyttävää palvelua tilaajan tarpeen mukaan, palveluntuottajan kapasiteetin rajoissa. Tarkoituksena on, että käytettävän työvoiman vaihtuvuus on mahdollisimman vähäistä ja että kulloinkin tilattava palvelujakso hoidetaan pääsääntöisesti yhden hoitajan toimesta. Palveluntuottajan tulee lisäksi huolehtia sijaisjärjestelyistä jäljempänä tarkemmin kuvatuin ehdoin. Toiminta on tehokasta, asiakaspalvelu laadukasta ja yhteistyö palveluntuottajan ja tilaajan välillä toimii. 3. PALVELUN SISÄLLÖN KUVAUS 3.1. YLEISKUVAUS PALVELUSTA Hankinnan kohteena on lähihoitajatyövoima (jatkossa tilaajan kulloisenkin tarpeen mukaan. hoitaja ) Palvelu suoritetaan tilaajan tiloissa, sekä tilaajan laitteita ja välineitä käyttäen. Palvelun tuottamiseen käytettävät tilat ja palveluajat on yksilöity alla: Nummelan terveysasema avovastaanotto, osoitteessa Nummenselkä 2, Nummela. Vastaanottoajat ovat tällä hetkellä ma pe 8 16
2 Karkkilan terveysasema avovastaanotto, Huhdintie 23 25, Karkkila. Vastaanottoajat ovat tällä hetkellä ma pe 8 16 Vuodeosastot toimivat edellä mainituilla terveysasemilla sekä osoitteessa Jokikunnantie 74, Vihti. Vuodeosastoilla on käytössä jaksotyö, jossa tehdään sekä aamu-, ilta- että yövuoroja. Asumispalveluyksiköt osoitteissa Nyhkäläntie 37, Karkkila ja Nyhkäläntie 39, Karkkila. Asumispalveluyksiköissä on jaksotyö, jossa tehdään sekä aamu-, ilta- että yövuoroja. Vihdin kotihoito osoitteessa Nummenselkä 2/ Nummenjuohu 2, Nummela. Kotihoidossa tehdään sekä aamu-, ilta- että yövuoroja. Karkkilan kotihoito osoitteessa Huhdintie 23-25, Karkkila. Kotihoidossa tehdään sekä aamu-, ilta- että yövuoroja. Tilaajalla on oikeus muuttaa esimerkiksi toimintojen uudelleenjärjestelyjen yhteydessä palvelupaikkaa perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella. Tilaaja informoi palveluntuottajaa mahdollisesta paikanvaihdoksesta hyvissä ajoin etukäteen. Tässä palvelunkuvauksessa on ilmoitettu tämänhetkiseen tarpeeseen perustuva palveluaika, jota voidaan tilaajan tarpeen vaatiessa ja osapuolten näin sopiessa muuttaa. Palvelun suorittamisen tarkemmat kellonajat sovitaan erikseen kullekin tilattavalla palvelujaksolle PALVELUN SISÄLTÖ Hoitajapalvelu toteutetaan potilaan / asiakkaan lääketieteellisen ja hoitoja hoivatyön tarpeen mukaisesti ja vakiintuneita suomalaisia hoitokäytäntöjä noudattaen. Hoito on toteutettava tarkoituksenmukaisella tavalla ja yhteistyössä tilaajan kanssa. Palvelu toteutetaan tilaajan prosesseja, toimintaohjeita ja turvallisuusmääräyksiä noudattaen. Vuokrahoitajat ovat tilaajan työnjohdon alaisia. Palveluun sisältyy asiakkaiden / potilaiden omia voimavaroja tukeva hoitotyö, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä sairauksien ehkäisyä tukeva terveysneuvonta hoidon edellyttämässä laajuudessa PALVELUN TILAAMINEN Tilaaja tilaa palvelua kulloisenkin tarpeen mukaan määrittelemilleen palvelujaksoille ja palvelupisteeseen sopimuksen (liite 5A) kohdassa 5 määriteltyjä valintaperusteita noudattaen
3 3.4. KIRJAAMINEN Palveluntuottajan hoitaja vastaa potilastietojen kirjaamisesta tilaajan lukuun tilaajan potilastietojärjestelmään. Merkinnät tehdään voimassaolevan lainsäädännön, alemman tasoisten ohjeiden ja suositusten sekä tilaajan ohjeiden ja käytäntöjen mukaisesti. Palveluntuottajan hoitaja tilastoi potilaskäynnit potilastietojärjestelmään tilaajan käytäntöjen mukaisesti VARAHOITAJAJÄRJESTELMÄ Palveluun ei sisälly varsinaista toimitustakuuta. Palveluntuottaja vastaa kuitenkin siitä, että sovittu, yksittäinen palvelujakso alkaa sovitusti. Jos tilaajaan kanssa sovittu hoitaja ei sovitun palvelujakson alkaessa tulekaan työskentelemään, on palveluntuottajan toimitettava toinen työntekijä aloittamaan sovitun palvelujakson mukainen palvelu. Tilalle toimitettavan työntekijän on myös täytettävä kohdan 4 mukaiset koulutus-, pätevyys- ja kokemusvaatimukset. Mikäli palveluntuottaja ei noudata edellä mainittua ehtoa, on palveluntuottaja velvollinen maksamaan sopimuksen (liite 5A) mukaisen sopimussakon. Sen sijaan jos sovittu palvelujakso keskeytyy tilatun jakson jo alettua esimerkiksi työntekijän sairastumisen tai muun siihen rinnastettavan hyväksyttävän syyn vuoksi, ei palveluntuottajalla ole velvollisuutta toimittaa uutta hoitajaa tai maksaa sopimussakkoa. 4. HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET / LÄHIHOITAJA Palvelua suorittavalla lähihoitajalla tulee olla vähintään sosiaali- ja terveysalan peorustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto ja hänen pitää olla merkittynä Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviraston (Valvira) ylläpitään Terhikki rekisteriin. Lisäksi lähihoitajalla tulee olla voimassa oleva pistosten antolupa (s.c. ja i.m.). Hoitaja sitoutuu työskentelemään tilaajan toimintamallien, tietosuojaohjeiden ja työhön liittyvien turvaohjeiden mukaisesti. Palveluntuottajan työntekijät käyttävät tilaajan kulunvalvontajärjestelmää, jotta tilaaja voi varmistua palveluajan noudattamisesta. Hoitaja on henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan asiakaspalveluun soveltuva ja hänellä on hyvät vuorovaikutustaidot.
4 Lähihoitajalla on perehtyneisyys suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään joko työkokemuksen tai koulutuksen kautta. Hoitajalla on vähintään hyvä suullinen ja kirjallinen suomenkielen taito. Hoitajan on pystyttävä asioimaan potilaiden ja avustavan henkilökunnan kanssa sujuvasti suomen kielellä ja lisäksi hallittava tarvittava ammattisanasto suomeksi. Tilaajalla on oikeus haastatella äidinkieleltään muuta kuin suomea puhuvan hoitaja kielitaitovaatimuksen toteutumisen varmistamiseksi ennen työn aloittamista. Määräaikaisessa tai toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Tilaajaan oleva hoitaja ei voi työskennellä palveluntuottajan työntekijänä. Erityisvaatimukset kotihoitoon työhön tulevalle hoitajalle Kotihoitoon työhön tulevalla hoitajalla pitää olla ajokortti ja oma auto käytettävissä työtehtävissä. Palveluntuottaja vastaa kilometrikorvausten maksamisesta työntekijöilleen. Kotihoitoon työhön tulevan työntekijän on haliittava kotihoidon mobiilisovelluksen käyttö (tällä hetkellä käytössä HILKKA toiminnanohjausjärjestelmä ja HILKKA mobiili). 5. PEREHDYTTÄMINEN Tilaaja perehdyttää kustannuksellaan hoitajan tilaajan toimintaympäristöön sopimuskauden alkaessa. Perehdyttämisen tarkemmasta sisällöstä sovitaan palveluntuottajan ja tilaajan yhteyshenkilöiden kesken. 6. KOULUTUKSET Palveluntuottaja vastaa henkilöstönsä kouluttamisesta ja ammattitaidon säilymisestä ja kehittymisestä. Palveluntuottajan hoitajalla on oikeus osallistua tilaajan omana toimintanaan järjestämiin, tilaajan osastonhoitajan määrittelemiin kokouksiin ja koulutuksiin. Tilaajan koulutukseen osallistuminen on työntekijän työaikaa, jonka kustannuksista vastaa tilaaja. 7. HENKILÖSTÖN RIKOSTAUSTAN, LUOTTOTIETOJEN JA AMMATINHARJOITTAMISOIKEUDEN SELVITTÄMINEN Palveluntuottaja noudattaa lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) ja tarkastaa henkilöstön rikostaustan lain säännösten mukaisesti. Palveluntuottaja noudattaa lakia (559/1004) ja asetusta (564/1994) terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Palveluntuottaja tarkastaa
5 jokaisen palveluntuotantoon osallistuvan työntekijän oikeuden harjoittaa ammattia suomessa ennen työn tekemisen aloittamista. Koithoitoon työhön tulevan hoitajan luottotietojen on oltava kunnossa. Palveluntuottajan on tarkistettava hoitajan luottotiedot ennen hänen työskentelyään Tilaajan kotihoidossa. Palveluntuottaja merkitsee uuden työntekijän rikostaustan, ammatin harjoittamisoikeuden ja luottotietojen selvittämisen ajankohdan ja suorittajan nimen muistioon, johon tilaajalla on oikeus tutustua tilaajan sitä pyytäessä.
PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET
LIITE 1B HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET SAIRAANHOITAJAT 1. NYKYTILAN KUVAUS Hoitajapalvelu tuotetaan tällä hetkellä pääosin tilaajan omana työnä. Pidempiin sijaisuuksiin on saatu
LisätiedotPALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET HOITAJAT OSA-ALUE B
LIITE 1B HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET HOITAJAT OSA-ALUE B 1. TIETOJA HANKINTAYKSIKÖSTÄ Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan, Nummi-Pusulan (31.12.2012 asti) ja Vihdin
LisätiedotPALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET HAMMASHOITAJAT JA SUUHYGIENISTIT OSA-ALUE D
LIITE 1D HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET HAMMASHOITAJAT JA SUUHYGIENISTIT OSA-ALUE D 1. TIETOJA HANKINTAYKSIKÖSTÄ Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan, Nummi-Pusulan (31.12.2012
LisätiedotPALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET HAMMASLÄÄKÄRIT OSA-ALUE C
LIITE 1C HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET HAMMASLÄÄKÄRIT OSA-ALUE C 1. TIETOJA HANKINTAYKSIKÖSTÄ Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan, Nummi-Pusulan (31.12.2012 asti) ja Vihdin
LisätiedotPALVELUNKUVAUS/VÄHIMMÄISVAATIMUKSET TERVEYSKESKUSLÄÄKÄRIT OSA-ALUE A
LIITE 1A HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS/VÄHIMMÄISVAATIMUKSET TERVEYSKESKUSLÄÄKÄRIT OSA-ALUE A 1. TIETOJA HANKINTAYKSIKÖSTÄ Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan, Nummi-Pusulan (31.12.2012 asti)
LisätiedotPALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT OSA-ALUE E
LIITE 1E HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT OSA-ALUE E 1. TIETOJA HANKINTAYKSIKÖSTÄ Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan, Nummi-Pusulan (31.12.2012 asti)
LisätiedotPALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET
LIITE 1 HANKINNAN KOHDE PALVELUNKUVAUS / VÄHIMMÄISVAATIMUKSET 1. TIETOJA HANKINTAYKSIKÖSTÄ Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan, Nummi-Pusulan ja Vihdin perustama perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen
LisätiedotTARJOUSPYYNNÖN TARKENTAMINEN LIITTEEN 5A SOPIMUS, KOHDAN 5 OSALTA
Tällä asiakirjalla vastataan kysymyksiin liittyen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen julkaiseman tarjouspyynnön lääkäri- ja hoitajatyövoiman hankinnasta. Lisäksi tarjouspyyntöä tarkennetaan seuraavien kohtien
LisätiedotInfo- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Vuokrahammaslääkäripalvelut
1 (5) ja vähimmäisvaatimukset Tilaaja on suunnitellut, että Uudenkaupungin kaupungin yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyskeskuksen tuottaman Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin organisoiman alueellisen
LisätiedotKilpailutuksen tarkoituksena on hankkia terveyskeskussairaalan osastoille lääkäripalvelu.
Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus LIITE 1 1(5) PALVELUKUVAUS Lääkäripalvelut 1. Yleiskuva tilaajasta ja toimintayksiköstä Toimintaympäristön kuvaus Hankasalmen, Uuraisten ja Muuramen kunnat
LisätiedotPERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS
LIITE 4 PERHERYHMÄKOTI SOPIMUSLUONNOS 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Sipoon kunta PL 7, 04131 Sipoo Y-tunnus: 0203533-8 Yhteyshenkilö: Palveluntuottaja:? Y-tunnus: Yhteyshenkilö: Perheryhmäkoti
LisätiedotKOTIHOIDON JA HENKILÖKOHTAISEN AVUN OSTOPALVELUT
1/6 KOTIHOIDON JA HENKILÖKOHTAISEN AVUN OSTOPALVELUT - Tarjoajan on vastattava alla oleviin kohtiin "kyllä" tai "ei". - Mikäli tarjoajaa koskevat vaatimukset eivät täyty, voidaan tarjoaja hylätä. - Tämä
LisätiedotA. VAKINAISET TOIMET:
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 18.3.2013 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset ja määräaikaiset toimet:
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 237 LAUSUNTO ALOITTEESTA POTILASTULKKIEN PALKKAAMISESTA Terke 2010-1445 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan, esittelijän
LisätiedotKUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS
KEURUUN KAUPUNKI KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1. Osapuolet 1..1Keuruun kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Perusturva / työllisyyspalvelut työllisyyspäällikkö Erja Koivula Multiantie
LisätiedotLUONNOS SOPIMUS SARAN ASUNTOJEN YÖHOIDON HANKINNASTA LAUKAAN KUNTA TOIMITTAJA
LUONNOS SOPIMUS SARAN ASUNTOJEN YÖHOIDON HANKINNASTA LAUKAAN KUNTA TOIMITTAJA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Nimi Laukaan kunta Yksikkö Perusturvalautakunta Kehitysvammapalvelut Osoite PL 6 41341
LisätiedotHyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi
Hyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt (13.4.2016, 61) hyväksyä palvelusetelin
LisätiedotSOPIMUSMALLI, JONKA EHTOIHIN TARJOAJAN ON SITOUDUTTAVA, LOPULLINEN SOPIMUS VOI TARKENTUA.
LIITE 6.1 SOPIMUSMALLI, JONKA EHTOIHIN TARJOAJAN ON SITOUDUTTAVA, LOPULLINEN SOPIMUS VOI TARKENTUA. PUITEJÄRJESTELYSOPIMUS MAJOITUS- JA RAVITSEMISPALVELUIDEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT
Lisätiedot5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 21.3.2014 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset toimet: 1. PALVELUOHJAAJA,
Lisätiedot1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt
1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Kh 10.10.2016 152 liite 3 Tilaaja Palveluntuottaja Vihdin kunta Osoite Asemantie 30, 03100 Vihti Y-tunnus 0131905-6 Yhteyshenkilö maahanmuuttokoordinaattori Kristiina Toivikko
LisätiedotPalvelukuvaus oikomishoidon konsultaatio, ehdottomat vaatimukset
Palvelukuvaus oikomishoidon konsultaatio, ehdottomat vaatimukset 1. Yleistä hankinnasta Oikomishoidolla tarkoitetaan terveydenhuoltolaissa (1326/2010) määriteltyä hammaslääketieteellisesti perusteltua
LisätiedotHAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU
1 Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen
LisätiedotSUOMEN LÄÄKÄRILIITON JA LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SUOSITUS LÄÄKÄRIAMMATINHARJOITTAJAN VASTAANOTTOTOIMINNAN SOPIMUKSEKSI
SUOMEN LÄÄKÄRILIITON JA LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SUOSITUS LÄÄKÄRIAMMATINHARJOITTAJAN VASTAANOTTOTOIMINNAN SOPIMUKSEKSI Allekirjoittaneet (lääkäriasema) ja siellä itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva
Lisätiedot1. Sopijapuolet. Tilaaja: Sastamalan kaupunki Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PL 23, Sastamala
5a. Sopimusluonnos vakituisesta hammaslääkäripalvelusta Sopimus hammaslääkäripalveluiden tuottamisesta 1. Sopijapuolet Tilaaja: Sastamalan kaupunki Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PL 23,
LisätiedotKohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde.
TERVEYSASEMAPÄIVYSTYSPALVELUT Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti
Lisätiedot1. Sopijapuolet. Tilaaja: Sastamalan kaupunki Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PL 23, Sastamala. Yhteyshenkilö: N N puh.
4a. Sopimusluonnos vakituisesta lääkäripalvelusta päivystykseen Sopimus lääkäripalveluiden tuottamisesta 1. Sopijapuolet Tilaaja: Sastamalan kaupunki Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PL 23,
LisätiedotLIITE 4 SOPIMUSLUONNOS
SOPIMUS SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUIDEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Y-tunnus: 2187280-1 Palveluntuottaja: Y-tunnus:
LisätiedotTilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Y-tunnus: 2187280-1. Molemmat jäljempänä myös osapuoli tai osapuolet
Liite 5B: SOPIMUSLUONNOS SUUKIRURGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRIPALVELUN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Y-tunnus: 2187280-1 Palveluntuottaja:
LisätiedotLähihoitajasta on moneksi
Lähihoitajasta on moneksi SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖ Lähihoitajalla on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Lähihoitajaksi voi opiskella ammatillisessa peruskoulutuksessa koulumuotoisesti,
LisätiedotSosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON
Lisätiedot1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Y-tunnus:
SOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Y-tunnus: 2187280-1 Palveluntuottaja: xxxx (jäljempänä palveluntuottaja
LisätiedotHankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima.
HOITAJATYÖVOIMAN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 29.9.2016 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön
LisätiedotTARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO
1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 56H16 / Metroradan kunnossapitotyöt vuosille 2017 2018 (Määritellyt valintaperusteet tärkeysjärjestyksessä) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:
LisätiedotAmmatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen
LisätiedotPalveluntuottajan nimi: Yhteyshenkilö: Sähköpostiosoite:
1 HAKEMUS HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI PIETAR- SAAREN KAUPUNKI, SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTYÖALUE (Pietarsaari, Pedersöre, Uusikaarlepyy, Luoto) Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä:
LisätiedotPERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
LisätiedotJIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p.
LIITE 2 SOPIMUS SOPIMUS HAMMASLÄÄKÄRITYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA VIIKONLOPPU- JA ARKIPYHÄILTOIHIN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie
LisätiedotSosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015)
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki (817/2015) Ammattihenkilölain aluekierros, Kuopio Neuvotteleva virkamies 2.3.2016 Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki voimaan 1.3.2016 Lisäksi 1.3. voimaan asetukset:
LisätiedotLIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
LisätiedotLAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELI. Palveluntuottaja ja hänen henkilöstönsä perehtyvät seuraaviin asiakirjoihin:
LAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELI on sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n mukaista palvelua lapsiperheille, painopisteenä ovat alle kouluikäisten lasten perheet ja vauvaperheet.
LisätiedotLähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
LisätiedotTARJOUSPYYNNÖN H VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE
1 (6) TARJOUSPYYNNÖN H026-12-1 VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE 1 TARJOAJAN TIEDOT Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite, johon posti lähetetään. Tarjouksen yhteyshenkilö Yhteyshenkilön
LisätiedotTARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN
Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...
LisätiedotLIITE 3: SOPIMUSLUONNOS KARTTAPOHJAISEN ARKKITEHTUURIHAKUPALVELUN TOTEUTUKSEN HANKINNASTA
LIITE 3: SOPIMUSLUONNOS KARTTAPOHJAISEN ARKKITEHTUURIHAKUPALVELUN TOTEUTUKSEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Palveluntuottaja:
LisätiedotLIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)
LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan
LisätiedotHenkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä
LisätiedotHakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi
Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Palvelun tuottaja Y-tunnus Toimintayksikön nimi Toimintayksikön postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Toiminnasta vastaavan henkilön nimi
LisätiedotPERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
LisätiedotPERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
LisätiedotAutopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12
Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4 Muut sopimusehdot 2-12 2 Vuokranantajan ja vuokralaisen (As. Oy. Kumianpää 1:) välillä
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 TERVEYSKESKUS Leena Moisander 23.10.2009 TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖN MUUTETTAVAT KOHDAT PITKÄAIKAISHOIDON UUDELLEENJÄRJESTELYN YHTEYDESSÄ Pykälä Nykyinen Uusi 6 Lautakunnan
LisätiedotETÄLÄÄKÄRIPALVELUT- KÄYTÄNNÖN LÄÄKÄRIN NÄKÖKULMA. Yleislääketieteen erikoislääkäri Marja-Leena Hyypiä - seminaari
ETÄLÄÄKÄRIPALVELUT- KÄYTÄNNÖN LÄÄKÄRIN NÄKÖKULMA Yleislääketieteen erikoislääkäri Marja-Leena Hyypiä - seminaari 31.5.2016 SIDONNAISUUDET - Medandit Oy, omistusosuus 50 % - Ammatinharjoittaja Dextra Koskiklinikka
LisätiedotLUONNOS SOPIMUS TILAPÄISEN HOITO- JA HOIVAPALVELUN HANKIN- NASTA LAUKAAN KUNTA TOIMITTAJAT
LUONNOS SOPIMUS TILAPÄISEN HOITO- JA HOIVAPALVELUN HANKIN- NASTA LAUKAAN KUNTA TOIMITTAJAT 1. OSAPUOLET Tilaaja: Palveluntuottajat: Laukaan kunta xxxx Yksikkö Perusturvalautakunta xxxx Vanhusten palvelut
LisätiedotTilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Palveluntuottaja: nn (jäljempänä palveluntuottaja ) Y-tunnus:
LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS LÄÄKÄRI- JA HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Palveluntuottaja: nn (jäljempänä palveluntuottaja
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ /
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN KESKITETTY Tarjoajan nimi Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (johon esim. päätös lähetetään tiedoksi) Valintaperusteena on halvin hinta. Vertailuvaiheeseen
LisätiedotVAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista
LisätiedotKYSYMYKSET JA VASTAUKSET KYSYMYKSIIN
29.2.2012 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET KYSYMYKSIIN 29.2.2012 Tarjouspyyntö 2012 RUOKAPALVELUT (KALVOLA JA RENKO) Hämeenlinnan kaupunki KYSYMYS 1 Soveltuvuusperusteet (liite 8), kohta 1. 1. Tarjoajayritystä
LisätiedotKuopion kaupunki Sopimus 1 (4) Terveydenhuollon palvelualue 7720/2015 Suun terveydenhuolto Julkinen
Kuopion kaupunki Sopimus 1 (4) SOPIMUS VIRKA-AJAN ULKOPUOLISEN SUUN TERVEYDENHUOLLON PÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ POHJOIS-SAVON ALUEELLA Sopijapuolet Kuopion kaupunki ja Lapinlahden kunta Pohjois-Savon
LisätiedotHAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN
HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Kotipalveluun Kotisairaanhoitoon Kotiin tarjottaviin omaishoidon sijaishoitajapalveluihin Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot
LisätiedotEtelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri. Vahvistus tarjouksen lähettämisestä A 4/2015 Päiväys 10.09.2015
1/6 TARJOUS A 4/2015 Tarjouspyyntö A 4/2015 / Eksoten natiiviröntgentutkimuksien sanelujonojen purkaminen ja radiologipalvelut ultraäänitutkimuksiin ja niihin liittyviin ultraääniohjattuihin toimenpiteisiin
Lisätiedotkokonaisvaltainen työterveyshuolto (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 1 1/11 Mehiläinen Oy
1/11 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO HEL 2014 000537 H010-14 / KORJAUSILMOITUS: Helsingin kaupungin rajojen ulkopuolella työskentelevien Helsingin kaupungin työntekijöiden kokonaisvaltainen työterveyshuolto
LisätiedotOsaaminen valvonnan näkökulmasta
Osaaminen valvonnan näkökulmasta Lastensuojelun maakunnallinen kehittäjäverkosto THL 3.5.2018 Pekka Ojaniemi Ylitarkastaja, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen
LisätiedotSopimus terveydenhuoltolain mukaisen perusterveydenhuollon hammaslääkäripäivystyksen palvelujen tuottamisesta terveydenhuollon kuntayhtymälle
Sopimus terveydenhuoltolain mukaisen perusterveydenhuollon hammaslääkäripäivystyksen palvelujen tuottamisesta terveydenhuollon kuntayhtymälle 1 Sopimuksen tausta 2 Sopijaosapuolet 3 Sopimuksen tarkoitus
LisätiedotLaitilan väestöjakauma vuonna 2015 ikäluokittain oli seuraava:
1 LIITE 1 Hankinnan kohteen kuvaus HAMMASLÄÄKÄRIPALVELUIDEN HANKINTA 1. Taustaa Laitilan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa perusterveydenhuollon palveluita oman kaupungin asukkaille. Laitilan
LisätiedotTarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA
Tarjouspyyntö KINNULAN KUNTA 07.08.2015 Tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA 1 Yleistä Kinnulan kunta pyytää
LisätiedotPäiväpolun leikkipuiston rakentaminen
1 (5) LIITE 1 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen Tarjoajan nimi: OHJEET Tämä on tarjouslomake, joka
LisätiedotPalvelun tilaaja ja palvelun tuottaja jäljempänä yhdessä Osapuolet. Tilaaja ja Attendo MedOne vastaavat yhdessä työsuojelusta.
1 OSTOPALVELUSOPIMUS 1 Sopimuksen osapuolet Palvelun tilaaja Siilinjärven kunta Liikelaitos Siiliset- peruspalvelukeskus Kasurilantie 1 PL 21 71800 Siilinjärvi (jäljempänä Tilaaja ) Palvelun tuottaja Attendo
LisätiedotTerveyden ja sairaanhoito
Esiselvitys Terveyden ja sairaanhoito Päivystys Vastaanotto- ja poliklinikkapalvelut Vuodeosastot Lääketieteelliset tukipalvelut Suun terveydenhuolto Operatiivinen toiminta Työterveyshuolto Terveyden ja
Lisätiedot1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta
Liite 1 Henkilötietojen käsittelyn ehtoihin Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta (Dnro
LisätiedotLiite 3/ Hankittavalle palvelulle asetettavat vaatimukset ja henkilöstön kelpoisuusvaatimukset
1 Liite 3/ Hankittavalle palvelulle asetettavat vaatimukset ja henkilöstön kelpoisuusvaatimukset Liitteellä yksi (1) henkilötyöpäivä (htp)= 7,5 tuntia 1. Tarjouspyynnön kohteeseen sisältyvät palvelut Tarjouksen
LisätiedotLiite 3 a. Tarjouspyynnön ja sopimuksen yleisehdot vakituinen hammaslääkäripalvelu Versio
Liite 3 a. Tarjouspyynnön ja sopimuksen yleisehdot vakituinen hammaslääkäripalvelu Versio 2017.1 1. Toiminnassa noudatettavat ehdot Toiminnassa noudatetaan seuraavia asiakirjoja pätevyysjärjestyksessä:
LisätiedotOripään kunnan talvikunnossapito
ORIPÄÄN KUNTA Oripään kunnan talvikunnossapito 2018 2021 Tarjouspyyntö Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Hankinnan kuvaus... 2 3 Vähimmäisvaatimukset... 2 4 Tarjous... 3 4.1 Tarjouksen antaminen... 3 4.2
LisätiedotTerveydenhuoltoyksikön valvontahavaintoja. Terveydenhuoltoyksikön päällikkö Anne Hiiri
Terveydenhuoltoyksikön valvontahavaintoja Terveydenhuoltoyksikön päällikkö Anne Hiiri 25.9.2017 AVIn terveydenhuollon tehtävä AVI valvoo, että terveyspalvelujen laatua ja potilasturvallisuutta suunnitellaan,
LisätiedotPalveluntuottaja pystyy aloittamaan uuden asiakkaan palvelun seuraavana päivänä ja viimeistään kahden vuorokauden sisällä palvelun tilaamisesta.
ma la klo ma su klo Palveluntuottaja pystyy aloittamaan uuden asiakkaan palvelun seuraavana päivänä ja viimeistään kahden vuorokauden sisällä palvelun tilaamisesta. Asiakkaalle on nimetty vastuuhoitaja
LisätiedotTarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.
TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista
LisätiedotYHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)
YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)
LisätiedotVoiman hyödyt ASIAKKAIDEN AKTIIVISTA ARKEA JA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTIA TUKEVA TYÖVUOROSUUNNITTELU
Voiman hyödyt ASIAKKAIDEN AKTIIVISTA ARKEA JA HENKILÖKUNNAN TYÖHYVINVOINTIA TUKEVA TYÖVUOROSUUNNITTELU MARI SALONEN Tausta Hoitoalan henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen on suuri haaste heidän työnsä ollessa
LisätiedotLIITE 8: TARJOUSLOMAKE
LIITE 8: TARJOUSLOMAKE Tarjoavan yrityksen nimi 1. TARJOAJAN TUNNISTETIEDOT Tarjoajan osoite Yrityksen Y-tunnus (tai vastaava) Tarjoajan yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön puhelinnumero ja sähköpostiosoite
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojärjestelmät ja niiden uudistukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojärjestelmät ja niiden uudistukset Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä 157/2009 Jussi Holmalahti, johtaja Lupaosasto Tietojärjestelmät
LisätiedotSOPIMUS KOULUKULJETUKSEN HANKINNASTA (VAMMAISPALVELUT)
LIITE 5 SOPIMUS SOPIMUS KOULUKULJETUKSEN HANKINNASTA (VAMMAISPALVELUT) 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) Palveluntuottaja: XX (jäljempänä palveluntuottaja
LisätiedotTARJOUS 1 (9) Keiturin Sote Oy Virtaintie Virrat TERVEYSKESKUSTEN LÄÄKÄRIPALVELUT. 1 Tarjouksen tekijä. Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus:
TARJOUS 1 (9) Keiturin Sote Oy Virtaintie 26 34800 Virrat TERVEYSKESKUSTEN LÄÄKÄRIPALVELUT 1 Tarjouksen tekijä Nimi: Osoite: Puhelin: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö tämän tarjouspyynnön osalta: Sähköpostiosoite:
LisätiedotHankintasopimusluonnos
Tarjouspyyntö 1(5) Hankintasopimusluonnos SOPIMUS [x]palveluiden TUOTTAMISESTA 1. OSAPUOLET TILAAJA Oulun kaupunki / [x] (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus: 0187690-1 PL 1 90015 Oulun kaupunki Yhteyshenkilö:
LisätiedotLääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja
Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, 20.3.2014 Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkkeen käyttötarkoitukset Lievittää oireita Lääke Auttaa terveydentilan tai sairauden
LisätiedotSuupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet:
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän hoidon ja hoivan palvelualue tuottaa, kehittää ja turvaa oikea aikaiset ja vaikuttavat terveys ja avopalvelut yhteistoiminta alueensa eli Kauhajoen kaupungin
LisätiedotUudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa
Uudistettu asiakastietolaki edistämään tiedonvaihtoa sosiaalija terveydenhuollossa Marja Penttilä, erityisasiantuntija/stm YTM,VT Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 23.-24.5.2017 Finlandia-talo 1
LisätiedotLaki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä
Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa
Lisätiedot26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
LisätiedotLastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli
Lastenpsykiatrian osastolle tutkimusjaksolle tulevan lapsen hoidon prosessimalli Lapsi ja vanhemmat/ huoltajat Omahoitaja / työpari Omahoitajien toiminta tutkimusjaksolla Perhehoitotyö Hoitohenkilökunta
Lisätiedot27.1.2009 / Liite 19. vähintään opistoasteinen tutkinto Koulu- tai opistoasteen tutkinto. tai terveydenhuoltoalan opistoasteinen tutkinto
Perusturvapalvelut KELPOISUUSEHDOT 2009 Perusturvalautakunta 27.1.2009 / Liite 19 Nimike Atk-suunnittelija Mikrotukihenkilö Avohuollon ohjaaja Erikoishammaslääkäri Farmaseutti Fysioterapeutti Hallintopäällikkö
LisätiedotKOTIHOIDON PALVELUSETELI
8.4.2013, (1/5) LIITE 4: KOTIHOIDON PALVELUSETELI 1. Lait ja viranomaismääräykset Palveluntuottajan on noudatettava kaikkia palveluntuottajaa ja sen toimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä
LisätiedotYHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)
Dnro:916/05.20.00/2014 Kh 9/21.12.2015 408 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015
LisätiedotPalveluntuottaja hyväksyy esitetyt vaatimukset tarjouspyynnön liitteellä 3, Hankinnan kohteisiin ja tarjoukseen liittyvät vähimmäisvaatimukset.
PALVELUN KUVAUS JA VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tällä liitteellä annetaan tietoja hankinnan kohteesta sekä määritellään palvelun vähimmäisvaatimukset, jotka palveluntuottajan on täytettävä koko sopimuskauden ajan.
LisätiedotSOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA
SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi/ Varhaiskasvatus, jäljempänä kaupunki PL 214 53101 LAPPEENRANTA Palveluntuottaja
LisätiedotUlkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI
Ulkomaisen työvoiman käyttö Tommi Lantto PSAVI Työsuhteen ehdot kaikille samat Suomalaisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työsuhteen ehdot ovat samat kansalaisuudesta riippumatta palkka
LisätiedotTARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö
TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) Perustiedot Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Yhteyshenkilön sähköposti ja puhelinnumero Tarjouksen allekirjoitus Olen tutustunut tarjouspyyntöasiakirjoihin ja sitoudun
LisätiedotTyöturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet
LisätiedotTURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT
Liite 4 TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus... 4 1.4 Yhdyshenkilöt...
LisätiedotTARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta Tarjoaja Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (päätöksen tiedoksiantoa varten) Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät
Lisätiedot