SISÄLLYS VOIMISTELUN TULEVAISUUSKUVA JA VUODEN 2017 PAINOPISTEET 3. VOIMISTELU Lapset, nuoret ja aikuiset 6 Lajit 6 Huippu-urheilu 7 SEURATOIMINTA 8
|
|
- Katariina Kokkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 SISÄLLYS VOIMISTELUN TULEVAISUUSKUVA JA VUODEN 2017 PAINOPISTEET 3 VOIMISTELU Lapset, nuoret ja aikuiset 6 Lajit 6 Huippu-urheilu 7 SEURATOIMINTA 8 OSAAMINEN 9 ILMIÖ Viestintä ja markkinointi 10 Tapahtumat 10 JÄRJESTÖTOIMINTA Hallinta 11 Talous ja taloussuunnitelma 11
3 VOIMISTELUN TULEVAISUUSKUVA JA VUODEN 2017 PAINOPISTEET Voimisteluliiton päätehtävinä on kehittää voimistelua ja auttaa ja palvella seuroja voimistelutoiminnan toteuttajina. Seurojen elinvoimaisuus ja menestys ovat kaiken voimistelutoiminnan perusta. Seuroissa toteutetaan päivittäin voimistelua sen useassa muodossa eri tasoilla. Voimistelulle on rakennettu yhteistyöllä neljälle seuraavalle vuodelle strategia eli tulevaisuuskuva. Se määrittää vahvasti tulevien vuosien Voimisteluliiton toiminnan. Voimistelussa toimitaan yhteisöllisesti, osaamista lisäämällä, parhaita malleja jakamalla, ajan hengessä ja yhdenvertaisuus lähtökohtana. Painopisteinä ovat voimistelun olosuhteet, osaaminen ja voimistelu ilmiönä. Voimistelun olosuhteita parannetaan toimijoiden olosuhdeosaamista kehittämällä, verkostoja perustamalla ja liiton olosuhdetoimintaan panostamalla. Osaamisen kehittämisessä keskeistä on laajentaa seurojen oppimisympäristötoimintaa, kehittää sähköisiä järjestelmiä sekä lisätä voimistelutoimijoiden osaamista tulevaisuuden painopisteissä. Voimistelun ilmiötä lähdetään luomaan vahvistamalla viestintää ja markkinointia liitossa sekä kehittämällä myös voimisteluseurojen viestinnällistä osaamista ja työkaluja. Voimistelutoiminnassa erityishuomio kiinnitetään lasten, nuorten ja aikuisten toiminnan ja tuotteiden kehittämiseen. Tavoitteena on saada seuroihin uusia harrastajia, viedä voimistelu ajan henkeen sopivilla tuotteilla kouluun, nostaa tanssi ja ryhmäliikunta esiin. Liitto kehittää Voimistelukoulusta tuotteen, joka takaa vielä laadukkaampia lasten tunteja seuroissa. Kokeilukulttuuria jatketaan toimintatapana. Liiton työntekijät jatkavat seuroihin jalkautumista ja tanssissa, lasten liikunnassa ja ryhmäliikunnassa toteutetaan erilaisia seuroille suunnattuja työpajoja. Huippu-urheilussa pääpaino on menestyminen joukkuevoimistelun MM-kisoissa Helsingissä. Uuden olympiadin alussa vahvistetaan liittojohtoista valmennusjärjestelmää, tuetaan valmentajuutta ja parannetaan päivittäisvalmennusta. Joukkuevoimistelun MM-kilpailut järjestetään Helsingissä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailu on yksi Naisjärjestöjen Keskusliiton 100 tasa-arvotekoa tapahtumista Suomi 100 ohjelmassa. Turussa järjestettävän suurtapahtuman Voimistelun Suomi Gymnaestrada 2018 valmisteluita jatketaan. 4 VUODEN 3 TÄRKEINTÄ OLOSUHTEET OSAAMINEN ILMIÖ 1 2 3
4 Voimistelun tulevaisuuskuva ) VOIMISTELUN OLOSUHTEET Edistetään seurojen toimintaa sekä voimistelun ja huippu-urheilun menestysmahdollisuuksia Olosuhdeosaaminen: Rakennetaan seuroille toimintaympäristön analyysimalli, jonka avulla kartoitetaan olosuhdetilanne ja osaaminen. Seuratoimijoita koulutetaan olosuhdevaikuttamiseen. Perustetaan voimistelun asiantuntijaverkosto, jota seurat voivat hyödyntää olosuhteiden kehittämiseen, rakentamiseen, vuokraamiseen ja korjaamiseen liittyen. Olosuhdeverkostoissa toimiminen: Vähintään kahdellakymmenellä paikkakunnalla rakennetaan voimistelun olosuhdeverkosto, jonka tehtävänä on yhteistyössä parantaa olosuhdeasioita. Huippu-urheilun olosuhteiden parantaminen: Päivittäisharjoitteluolosuhteita kehitetään kilpaurheilulle viidessä kaupunkikeskuksessa. Solmitaan yhteistyösopimukset kv-tason valmennuskeskusten kanssa. 2) VOIMISTELUN OSAAMINEN Taataan korkea laatu- ja kilpailukykyisyys Osaamisen vahvistaminen moderneilla toimintatavoilla: Vahvistetaan seuraa oppimisympäristönä. Rakennetaan yhteistyömalleja seurojen välille sekä muiden lajien ja kansalaistoimijoiden kanssa. Panostetaan ohjaajien ja valmentajien, seuratoimijoiden ja johtajien osaamisen kehittämiseen (koulutus, valmentajuuden kehittäminen, asiantunteva johtajuus). Varmistetaan oman jäsenistön osaamisen parempi hyödyntäminen sekä seurassa että liitossa. Voimistelun kilpailukyvyn lisääminen: Toteutetaan laadukkaat voimistelutoimintaa tukevat tuotteet sekä toimintamallit ja varmistetaan niiden käyttö seuroissa. Vahvistetaan ammattilaisuutta, kansalaistoimintaa ja uusia seuratoiminnan malleja. Moderni toimintaympäristö: Organisoidaan liittojohtoinen toiminta voimistelulähtöisesti, painopisteisiin linjautuvaksi ja ajan henkeen sopivaksi. Otetaan digiloikka. 3) VOIMISTELU ILMIÖNÄ Hyödynnetään voimistelun noste ja monipuolistunut kuva kasvun ja vaikuttavuuden parantamiseksi Kaikki voimistelevat: Jalkautetaan voimistelu kouluihin. Nostetaan voimistelun profiilia perusliikuntamuotona. Laajennetaan voimisteluperhettä (uudet kohderyhmät, seuroihin monipuolisia toimijoita, miesten ja poikien, tanssin sekä ryhmäliikunnan esiintuominen). Voimistelun brändi: Vahvistetaan voimakkaasti voimistelun viestintää ja markkinointia. Tuetaan seuroja olemaan vetovoimaisia omilla paikkakunnillaan. Korostetaan iloa, monipuolisuutta, elämyksiä, yhteisöllisyyttä ja menestystä. Elämykselliset tapahtumat: Toteutetaan Voimistelun Suomi Gymnaestrada - kansallinen voimistelun suurtapahtuma neljän vuoden välein vuodesta 2018 alkaen. Kehitetään tapahtumista vielä parempia ja selvitetään kansainvälisen voimistelutapahtuman tai kilpailun järjestämistä Suomessa.
5 2017 TAVOITTEET 2 Osaamisen kehittäminen 1 Olosuhteet Oppimista tukevat työtavat ovat aktiivikäytössä vähintään 30 %:ssa jäsenseuroista. Olosuhdeosaamisen lisääminen Kehitetään sähköisiä järjestelmiä Silta, Nepton, webinaarit Toimintaympäristön analyysityökalu Valmentajuuden ja päivittäisvalmennuksen vahvistaminen 10 alueellista voimistelun olosuhdeverkostoa Koulutuslisenssit seuroilla käytössä Olosuhdekoulutusta Laatuseurakonsepti kehitetty ja käytössä 3 Ilmiö ja tapahtumat Kultamitali Joukkuevoimistelun MM-kilpailuista 1 Valkea lintu kenttäohjelmaan Berliiniin yli 500 suomalaista osallistujaa Lajien lisenssimäärien nostaminen 5 %:lla Laatuseurauudistus Yhteistyön vahvistaminen Voimistelutuotteet ja konseptit seurojen arkeen Suomi 100 -juhlavuotena voimistelu esille tarinoina, JV MM-kisoissa sekä tanssin avulla
6 VOIMISTELU Lapset, nuoret ja aikuiset Lapsille, nuorille ja aikuisille on tapahtumia, leirejä, kilpailuja, näytöksiä, voimistelutuotteita (esim Freegym ja Ikiliike) ja ohjaajakoulutusta sekä ideapäiviä. Voimistelutoimintaa on useassa eri lajissa ja muodoissa. Lasten, nuorten ja aikuisten toimintaan panostetaan vuoden 2017 aikana lisärahoituksen avulla. Tarkoituksena on luoda seuroille matalankynnyksen malleja ja tuotteita uusien harrastajien saamiseksi. Liiton tuki kohdistuu tuotteistamiseen, seurojen markkinointiin ja viestintään sekä kuntayhteistyöhön. Voimistelukoulusta tehdään vahva konsepti. Uusia toimintoja testataan seurojen kokeilutyöpajoissa. Voimistelun merkkijärjestelmää kehitetään nostattamaan seurojen voimistelutuntien laatua. Ryhmäliikunnan sisältöjä, ohjaajaklubia, kampanjoita ja valmistuntikonseptia kehitetään. Tavoitteena on luoda selkeä malli tukemaan seurojen aikuisliikuntaa. Esittävän voimistelun, tanssin ja tanssillisen voimistelun uudistettua tapahtumaa Voimistelun ja tanssin Lumoa testataan ja rakennetaan seuroille mahdollisuus osallistua kansainvälisiin voimistelutapahtumiin ja esiintyä liiton näytöksissä. Kohtuuhintainen ja kaikkien saatavilla oleva liikunta muodostaa pohjan elinikäiselle liikunnalliselle elämäntavalle. Voimistelun matalaa lähtökynnystä vaalitaan ja drop-out -ilmiön lieventämiseen tuodaan seuroille nuorten liikunta- ja toimintamalleja. TAVOITTEET: 1. Lasten, nuorten ja aikuisten tuntitarjonnan ja toiminnan kehittäminen lisää seurojen vetovoimaisuutta ja toiminnan laatua. 2. Ryhmäliikuntaan rakennettu selkeä malli helpottaa seurojen toimintaa. 3. Liiton tukitoimet helpottavat seurojen ohjaajien rekrytointia. Lajit Voimisteluliiton kilpailulajit ovat akrobatiavoimistelu, joukkuevoimistelu, kilpa-aerobic, miesten telinevoimistelu, naisten telinevoimistelu, rytminen voimistelu, TeamGym ja trampoliinivoimistelu. Tanssillinen voimistelu on kehittynyt kilpalajiksi, jolla on vuosittain kaksi valtakunnallista kisaa. Lajitoimintaa ohjaavat lasten urheilun suomalainen malli, kilpa- ja harrastevoimistelun ja huippuvoimistelun strategiat. Tämä kokoelma muodostaa erinomaisen viitekehyksen valmennuksen kehittämiselle eri ikäryhmissä ja tavoitetasoilla. Liiton ja sen jäsenseurojen toiminta tukee lasten ja nuorten voimistelun eri muotoja harrasteesta kilpailemiseen. Lajien kilpailumuotoihin ja -sarjoihin on viimeisimmissä sääntömuutoksissa sisällytetty reitit harrastan kilpaillen ja tähtään huipulle elämäntavoille. Lajien kilpailujärjestelmiä kehitetään edelleen vastaamaan kasvaneita harrastajamääriä ja uusia sääntöjä. Lajitoiminnassa keskitytään valmennusjärjestelmien vahvistamiseen, valmentajuuden kehittämiseen ja liittojohtoisessa valmennustoiminnassa valmentajien osaamisen kehittämiseen sekä päivittäisharjoittelun laadun nostamiseen. Lajeissa painotetaan ja tuetaan lasten ja nuorten valmennuksen kokonaisvaltaista laatua sekä terveyden kannalta välttämättömiä liikunnan kokonaismääriä. Urheilijoiden, valmentajien ja seurojen käyttöön tuodaan uudet toimintatavat lisätä keskinäistä kanssakäymistä ja innostusta. Nuorille urheilijoille on mahdollisuus osallistua yläkoululeiritykseen ja yhteistyötä urheiluyläkoulujen kanssa lisätään. Lajeissa vahvistetaan lajien sisäisiä priorisointeja.
7 TAVOITTEET: 1. Valmennus- ja kilpailujärjestelmien kehitys ja vahvistaminen vastaamaan lajien harrastajamääriä ja tarpeita. 2. Lajien lisenssimäärien nostaminen 5 %:lla. 3. Voimistelun oman, sähköisen osaamisen kehittämisen maailman Sillan käyttöönotto ja kehittäminen - tavoitteena arkiharjoittelun laadun ja seurannan pa rantaminen, valmentajien osaamisen kehittäminen sekä urheilijoiden osallista minen. Huippu-urheilu Voimisteluliiton ja huippuvoimistelun strategiat ohjaavat pitkäjänteistä työtä liitossa ja kansainväliselle tasolle panostavissa seuroissa. Voimisteluliitto jatkaa liittojohtoisen järjestelmänsä kehittämistä ja vahvistamista yhteistyössä Olympiakomitean kanssa. Joukkuevoimistelun Helsingissä pidettävät MM-kilpailut ( ) ovat vuoden päätavoite. Kilpailuista tavoitellaan kultamitalia. Lajien omat painopisteet huomioidaan vuoden toiminnassa. Uuden olympiadin alussa toteutetaan tuomarikoulutukset. Kohdennetut panostukset menestyspotentiaalisiin urheilijoihin ovat tuottaneet tuloksia ja niitä jatketaan ensisijaisena tähtäimenä Tokion olympiapaikkojen saavuttaminen. Voimistelun liittojohtoisen järjestelmän tukemisen avulla luodaan pohjaa kestävälle menestykselle, jotta myös tulevat maajoukkueet olisivat kilpailukykyisiä ryhminä ja joukkueina. Liitto osallistuu vahvasti huippu-urheilun muutokseen ja suomalaisen toimintaympäristön kehittämiseen. Jatkamme kumppanuuksiin perustuvaa toimintamallia, jossa yhdistyvät valmennustoiminta, osaamisen ja olosuhteiden kehittäminen, ennaltaehkäisevä terveydenhuolto sekä kokonaisvaltaiset tausta- ja johtamisprosessit. Menestystä tuottavien lajien kohdalla arvioidaan mahdollisuuksia järjestää kansainvälisiä arvokilpailuja tai cup-osakilpailuja tulevina vuosina. Huippuvoimistelun olosuhteita pyritään parantamaan. TAVOITTEET: 1. Laadukkaan päivittäisvalmennuksen parantaminen erityisesti olosuhteiden ja laadun osalta. 2. Menestys Joukkuevoimistelun MM-kilpailuista Helsingistä. 3. Talenttitoiminnan (vuoden 2024 Olympialaisiin tähtäävät urheilijat) vahvistami nen voimisteluliiton järjestelmässä erityisesti Urheiluakatemiayhteistyössä.
8 SEURATOIMINTA Seurapalvelut, seurojen tukeminen, konsultointi ja koulutus ovat keskeinen osa vuoden 2017 Voimisteluliiton toiminnassa. Tavoitteena on huomioida vielä paremmin sisäisessä viestinnässä ja muissa tukitoimissa erilaiset seurat ja niiden erilaiset tarpeet. Voimisteluliitto palvelee alueellisesti seuroja lähipalveluna ja erityistukitoimina niin, että liiton työntekijät jalkautuvat seuroihin erityisosaamisensa kanssa entistä enemmän. Voimistelun olosuhdetyö on seuratoiminnan tuen painopiste. Voimisteluliitto toteuttaa seuroille olosuhdetoiminnan kartoittamiseksi ja kehittämiseksi toimintaympäristö analyysityökalun. Sen avulla seurat voivat kartoittaa oman olosuhdetilanteensa ja saada apua ja neuvoja tarvittaessa jatkotoimenpiteisiin. Voimisteluliitto perustaa vähintään kymmenen alueellista voimistelun olosuhdeverkostoa seurojen tarpeiden mukaisesti. Näiden verkostojen tarkoituksena on lisätä seurojen olosuhdeosaamista, parantaa yhdessä voimisteluolosuhteita ja rakentaa yhteistyössä uusia toimintamalleja. Liitto panostaa myös olosuhdeosaamiseensa ja rakentaa asiantuntijaverkoston. Voimisteluliitto rekrytoi määräaikaisen olosuhdeosaajan vetämään tätä työtä. Voimisteluliitto avustaa seuroja saavuttamaan paremmat voimistelun olosuhteet ja kouluttaa seuroja olosuhdeasioissa. Liitto tukee jäsenseurojaan aktiivisesti suorilla seurakäynneillä, seurapäivillä, seurakehittämisprosesseilla ja seuraseminaareilla. Vuoden aikana rakennetaan yhteistyössä uuden Olympiakomitean kanssa yhteinen laatuseurarakenne, jossa on mukana sinetti-, priima ja huippuseurat. Uusi laatuseurakonsepti pilotoidaan syksyllä voimisteluseurojen kanssa. Seurapäivien ja -kohtaamisten kohdentaminen eri seuratyypeille on osoittautunut toimivaksi malliksi ja sitä vahvistetaan edelleen. Eri maantieteellisten alueiden väleillä on merkittäviä eroja seurakentässä ja eri toimintatapoja painotetaan kulloinkin tarkoituksenmukaisella tavalla. Varsinkin pitkien etäisyyksien alueilla tulee olla käytettävissä monimuotoisia toimintatapoja seurojen toiminnalliseen ja keskinäiseen vertaistukeen. Tavoitteena on tänäkin vuonna olla yhteydessä jokaiseen jäsenseuraan vähintään kerran. Alueellisessa seuratyössä painotetaan niiden seurojen kanssa tehtävää yhteistyötä, jotka eivät ole olleet kovin aktiivisesti mukana toiminnassa. Vuoden aikana parannetaan liiton jäsenhallintaa ja kohdennetaan informaatio tehokkaammin niille, joille odotetaan olevan siitä hyötyä. Liitto vahvistaa seurojen avuksi kampanjoitaan (Voimisteluviikot ja Mahtava marraskuu) sekä lisää seurojen avuksi viestintä- ja markkinointimateriaalia. Pienempien ja etupäässä vapaaehtoisten turvin toimivien seurojen erityistarpeisiin tarjotaan helposti käyttöönotettavia tukitoimia voimistelutoimintaan, viestintään ja hallintoon. Käyttöönoton prosesseihin ja tukeen tullaan kiinnittämään huomiota. Vastaavasti suurempien seurojen tarpeisiin tuodaan skaalattavia ja räätälöitäviä voimistelutuotteita ja tukijärjestelmiä. Näiden seurojen työntekijöille tarjotaan seuratyöhön liittyvää tukea ja koulutusta yhdessä muiden liikuntajärjestöjen kanssa. Liitto osallistuu suomalaisen järjestökentän kehitystyöhön aktiivisesti seurojen lähipalveluketjun kehittämiseksi yhteistyössä uuden Olympiakomitean ja liikunnan ja urheilun alueellisten palvelukeskusten kanssa. Laatuseurayhteistyötä kehitetään niihin kuuluvien seurojen kanssa. Kilpaseuroille tarjotaan osallistumismahdollisuus erillisiin työpajoihin huippuseurojen kanssa. Lisäksi liitto osallistuu valtakunnallisiin ja alueellisiin seurakehityshankkeisiin ja tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuksia osallistua näiden hankkeiden projekteihin. Liitto jatkaa seurojen neuvontaa ja tukemista seuratukien hakemisessa. Liiton seuroilleen tarjoama Nepton Jäsentieto-rekisteri helpottaa seurojen hallinnollista työtä ja on nykyaikainen tapa hoitaa mm. ilmoittautumiset ja laskutus netissä ja sähköisesti. Jäsentiedon sekä muiden käytössä olevien ja tulevaisuuden tietojärjestelmien rakenne kehitetään joustavaksi ja turvalliseksi. Seurojen avuksi kehitetään Silta-järjestelmää. TAVOITTEET: 1. Rakennetaan olosuhdetoiminnot tukemaan seuroja. 2. Toteutetaan laatuseurauudistus. 3. Tavoitetaan alueellisella työllä erityisesti ne seurat, jotka eivät ole olleet aktiivisesti toiminnassa mukana. Kaikkiin jäsenseuroihin ollaan yhteydessä yksi löidysti vähintään kerran vuoden aikana.
9 OSAAMINEN Voimisteluliiton osaamisen kehittäminen on laaja ja monimuotoinen kokonaisuus, jossa korkeatasoinen koulutus yhdistyy muihin osaamisen kehittämisen toimenpiteisiin kuten arkipäivän toimintaa tukevaan tutorointiin, vertaistukeen ja oppimista tukeviin työkaluihin. Osaamisen kehittämistoimenpiteet koskevat niin Voimisteluliiton toimihenkilöitä kuin myös kaikkia toiminnan kohderyhmiä: harrastevoimistelua, seuratoimintaa sekä kilpa- ja huippu-urheilua. Voimisteluliiton koulutustoiminnan tavoitteena on lisätä voimisteluseurojen ohjaajien, valmentajien, tuomareiden sekä seuratoimijoiden osaamista tarjoamalla laadukasta, nykyaikaista ja seurojen tarpeita vastaavaa koulutusta. Vuoden 2017 aikana jalkautetaan uudistettu lasten ja nuorten ohjaajien ja lajivalmentajien I-tason koulutuspolku ja uudistetaan aikuisten ryhmäliikunnan vastaava koulutustaso. Lisäksi III-tason valmentajakoulutuksen yhteydessä on uutuutena mahdollista suorittaa Valmentajan ammattitutkinto. Voimisteluliitto on mukana vahvana vaikuttajana kansallisissa koulutuksen kehityshankkeissa ja kehitystyössä. Liitto tukee seurojen kehittymistä oppimisympäristöinä muun muassa kannustamalla ja tukemalla seuroja kehittämään omia toimintamalleja ohjaajien/valmentajien osaamisen tukemiseen, tuottamalla ja tarjoamalla valmiita työkaluja seuroille ja ohjaajille sekä valmentajille sekä lisäämällä seurojen osaamista ja valmiuksia oppimisen tukemiseen. Perustason koulutuksiin tarjotaan koulutuslisenssejä normaalikoulutusten (avoimet ja tilauskoulutukset) rinnalle. Oppimista tukevien materiaalien sekä -prosessien siirtäminen sähköiseen ympäristöön jatkuu. Tämä laajentaa käytettävissä olevia mahdollisuuksia osaamisen kehittämisen monipuolistamiseen sekä ajantasaisen tietopohjan laajentamiseen. Sähköiset välineet tuodaan lähemmäs päivittäisiä tarpeita. Liitto syventää osaamisen kehittämisen yhteistyötä kumppaneidensa kanssa. Urheiluakatemiat, painopistelajien urheiluopistokumppanit, muut liitot ja tahot luovat liiton verkoston, jonka avulla käytettävissämme on kunkin osa-alueen paras asiantuntemus sekä järjestelmät. TAVOITTEET: 1. Oppimista tukevat työtavat ovat aktiivikäytössä vähintään 30 %:ssa jäsenseuroista. 2. Voimistelutoimijoiden osaaminen niin liitossa kuin seuroissa on lisääntynyt toiminnan painopistealueilla. 3. Osaamisen kehittäminen on seuroissa painopisteenä. Monipuolista harjoittelua VALINNAISET KOULUTUKSET Täydennyskoulutukset Voimistelukoulu Tanssikoulutukset Voimisteluohjaajan STARTTI Perheliikunnan perusteet Freegym ohjaajakoulutus OPPIMISTA TUKEVAT JÄRJESTELMÄT SEURASSA Valmennuksen suunnittelun ja seurannan perus koulutus Fyysisen valmennuksen peruskoulutus Lajitaidon peruskoulutus Lasten ja nuorten ohjaajien ja lajivalmentajien I-tason koulutuspolku
10 ILMIÖ Markkinointi ja viestintä Tavoitteena on tehdä voimistelusta neljän vuoden aikana vahva ilmiö. Ilmiön rakentamiseen tarvitaan hyvien tapahtumien järjestämisen lisäksi viestinnän ja markkinoinnin vahvistamista. Voimisteluliitto toteuttaa viestintäsuunnitelmaansa ja se panostaa nykyaikaiseen tapaan viestiä. Viestinnässä tullaan painottamaan sähköisiä kanavia ja liiton panostukset kohdistuvat myös omaan sisällöntuotantoon ja tapahtumien aikaiseen viestintään. Voimistelu-lehden levikki kasvaa lisenssikasvun myötä. Viestinnän ja markkinoinnin apuvälineitä ja palveluita kehitetään niin, että seurat pystyvät viestimään ja näkymään helpommin sekä tapahtumissa että eri viestintäkanavissa. Liitto tuottaa sellaisenaan käytettäviä markkinointivälineitä sekä seuran omaan käyttöön räätälöitävissä olevia tuotteita. Voimisteluliitto kehittää toimintojensa markkinointiaan erityisesti jäsenseuroilleen. Sen lisäksi Voimisteluliitto kehittää ulkoista markkinointia. Tavoitteena on saada omat tuotteet ja kanavat kuntoon, jotta ne helpottavat yhteistyökumppanuuksien löytämistä. Yritysyhteistyöhän etsitään uusia malleja ja muotoja ja voimistelutoiminnan erityisyyttä korostavia tapoja. Liiton näkyvin oma, seurojen kanssa yhteistyössä tehtävät kampanjat ovat Voimisteluviikko ja Mahtava marraskuu. Voimisteluviikolla nostetaan esiin voimistelun ja voimisteluseurojen toimintaa ja vetovoimaisuutta sekä uusjäsenhankintaa. TAVOITTEET: 1. Voimistelu näkyy ja kuuluu aiempaa enemmän. 2. Voimistelu-lehti saa lukijoiltaan hyvää palautetta. 3. Voimistelun sisäinen viestintä paranee merkittävästi. Tapahtumat Voimisteluliitto on kehittänyt tapahtumiensa ketjuttamista ja konseptointia. Vuoden 2017 aikana toteutetaan uudistuneita tapahtumia mm. Lumo (entinen Show) ja niihin liittyviä uudistettuja prosesseja. Suurimmat tapahtumat ovat voimistelulajien yhteiset SM-kilpailut ( ) ja Voimistelupäivät ( ) Jyväskylässä sekä Joukkuevoimistelun MM-kilpailut. Joukkuevoimistelun MM-kilpailut järjestetään Helsingissä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Järjestelyissä hyödynnetään tapahtumaosaamista, ja kilpailuiden markkinointi ja fanituskulttuurin lisääminen rakennetaan seurojen kanssa yhteistyössä. Tapahtuman yhteydessä järjestetään vuotiaiden mestaruuskilpailut, erilaisia kaikille avoimia voimisteluratoja ja kokeilutunteja sekä sidosryhmätapaamisia. Liiton voimistelunäytös pidetään finaaleiden jälkeen. Kilpailu on yksi Naisjärjestöjen Keskusliiton 100 tasa-arvotekoa tapahtumista Suomi 100 -ohjelmassa. Voimisteluliitto jatkaa Voimistelun Suomi Gymnaestradan 2018 valmisteluita Turun kaupungin ja paikallisten seurojen kanssa. Suomalaiset osallistuvat Norjassa pidettävään Gym for Life -kisailuun ja erilaisille voimistelun kansainvälisille festivaaleille. Valkea Lintu -kenttäohjelmaan osallistuu noin 550 voimistelijaa Berliinissä Saksan Voimistelujuhlilla kutsuttuna.
11 JÄRJESTÖTOIMINTA Hallinto Voimisteluliitto jatkaa yhtenä isoimmista lajiliitoista vahvaa vaikutustyötään liikunnan ja urheilun järjestökentässä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Voimisteluliiton hallitus johtaa liiton tulevaisuuskuvaan istuvaa luottamusorganisaation rakentamista tuleville vuosille. Voimisteluliitolla on kaksi varsinaista kokousta: kevätkokous Turussa ja syyskokous Helsingissä Kevätkokouksessa käsitellään liiton toimintakertomus ja tilinpäätös edelliseltä vuodelta ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä asianosaisille. Syyskokouksessa vahvistetaan seuraavan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelma ja päätetään jäsenmaksujen suuruudesta. Lisäksi valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Sääntömääräisten kokousten yhteyteen järjestetään seuroille kohtaamisia ja koulutusta. Liitto kerää seuroiltaan vuosittain vuositilaston, jossa henkilöjäsenmäärän lisäksi kysytään tarkempia harrastaja- yms. tietoja. Kysely toteutetaan Nepton jäsenrekisteriohjelmassa ja sitä pyritään kehittämään edelleen seuroja paremmin palvelevaksi. Liitto hyödyntää myös suurta seuratutkimuksen aineistoa, jonka se on kerännyt vuoden 2016 syksyllä. Voimisteluliiton kansainvälistä toimintaa ohjaa liiton kansainvälisyysstrategia. Suomen Voimisteluliitto osallistuu Kansainvälisen (FIG) ja Euroopan (UEG) Voimisteluliittojen tapahtumiin, kokouksiin ja koulutuksiin. Lisäksi liitto osallistuu Kansainvälisen joukkuevoimisteluliiton (IFAGG) yleiskokoukseen. Liitto on mukana myös International Sport and Culture Association, ISCA:ssa. Vuoden 2017 merkittävimmät kansainväliset kokoukset ovat Euroopan Voimisteluliiton vaalikokous syksyllä ja IFAGG:in yleiskokous Helsingissä. Talous Toimintakulut ovat talousarviossa 5,8 miljoonaa euroa. Kulujen kasvua edellisvuodesta selittävät erityisavustuksilla katettavat hankkeet sekä joukkuevoimistelun MM- kotikisat. Toimintaan käytetään omia pääomia arvioilta euron arvosta, alijäämäisen tuloksen verran. Alijäämäisen talousarvion mahdollistavat liiton taloudellinen tilanne ja edellisvuosien ylijäämäiset tilinpäätökset, joilla kerättiin puskuria Gymnaestrada 2015 Helsinki -suurtapahtuman riskejä vastaan. Puskuria tullaan purkamaan liiton vakavaraisuuden kannalta tarpeelliselle tasolle asti, joka tarkoittaa vuosittaisia lisäresursseja toimintaan, olettaen että muut liiton merkittävät rahoituslähteet pysyvät nykytasollaan. Lisäresurssien avulla on mahdollista saavuttaa tulevaisuuskuvan tavoitteet. Vuosien /2018 aikana on käytössä opetus-ja kulttuuriministeriön myöntämät erityisavustukset yhteensä euroa (Gymnaestrada avustuksen käyttötarkoituksen muutosrahaa) kolmeen hankkeeseen: Olosuhteet euroa, Voimistelun Suomi Gymnaestrada euroa sekä uudet harrastajat, uudet voimistelumuodot euroa. Osa liiton vakituisesta henkilöstöstä siirtyy päätoimisina tai osa-aikaisina projektien työntekijöiksi, ja lisäksi voidaan palkata määräaikaisia asiantuntijoita. Tulevaisuuskuvan painopisteistä olosuhdetyö rahoitetaan pääosin erityisavustuksella. Voimistelu-ilmiöön ja viestintään sekä osaamisen digihankkeisiin kohdennetaan lisäresursseja. Huippu-urheilun lisäresursointi kohdistuu valmentajapalkkausiin. Tulopuolella tuomarikoulutukset olympiadin ensimmäisenä vuonna nostavat koulutuksen volyymejä, mutta kokonaistuottotavoitteet koulutuksista ovat vuoden 2016 tasolla. Lisenssijärjestelmän uudistuksen myötä lisenssituloihin odotetaan kasvua. Yritysyhteistyössä tavoitteena on edellisen vuoden rahallinen taso sekä nykyisten barter-sopimusten jatkuminen. Seurojen jäsenmaksuihin ei esitetä korotuksia. Toimintokohtaista budjettirakennetta ja esittämistapaa on muutettu, jotta eri toimintojen laajuus tuottoineen ja kuluineen on selvempi.
12 2017 TAMMI Voimistelu liikuttaa! Lisää tapahtumia HELMI MAALIS HUHTI Joukkuevoimistelun MM-kilpailut Helsinki IFAGG yleiskokous Helsinki Voimistelupäivät Jyväskylä Kevätkokous Turku Voimistelun yhteiset SM-kilpailut Jyväskylä TOUKO Valkea lintu Turnfestilla Berliini (GER) KESÄ Gym for Life Vestfold (NOR) HEINÄ ELO Voimisteluviikot SYYS LOKA Mahtava marraskuu 2017 MARRAS UEG vaalikokous Split (CRO) JOULU Syyskokous Helsinki
13
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
SUOMEN VOIMISTELULIITTO RY:N TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 VOIMISTELULIITTO TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 1 www.voimistelu.fi Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Sisällysluettelo Voimisteluliitto
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SUOMEN VOIMISTELULIITTO
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 SUOMEN VOIMISTELULIITTO SISÄLLYS VOIMISTELUN MENESTYKSEN JA ONNISTUMISEN VUOSI 2016 3 Menestyksen vuosi Huippu-urheilu Rio Menestyvä seura Tulevaisuuskuvan rakentaminen
SUOMEN VOIMISTELULIITTO RY:N TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA
SUOMEN VOIMISTELULIITTO RY:N TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO VOIMISTELULIITTO PÄHKINÄNKUORESSA 3 VOIMISTELUN TULEVAISUUS 2017-2020 4 VUODEN PAINOPISTEET 6
Voimistelutoimijoiden esittely
Voimistelutoimijoiden 2018-2020 esittely Hae mukaan! Luottamusryhmän jäsenen ja seurakummin tunnuspiirteet Arvostamme näitä ominaisuuksia: Seurakentän ja seuratoiminnan tunteminen Voimistelutoiminnan
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia
OKM:n seuratuen haku
Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä
Hallituksen päätös 16.1.2015 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2015
Hallituksen päätös 16.1.2015 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2015 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 1. HALLITUS JA TYÖVALIOKUNTA... 5 2. VOIMISTELUTOIMINTA... 6 2.1 Harrastevoimistelun asiantuntijaryhmä...
Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku
Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta
Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400
Koulutusjärjestelmä. Forssan Naisvoimistelijat, Koulutusjärjestelmä Sivu 1
Koulutusjärjestelmä Forssan Naisvoimistelijat järjestää koulutuspäiviä valmentajilleen ja ohjaajilleen vuosittain. Koulutukset voivat olla seuran sisäisiä koulutuksia tai Voimisteluliiton tai jonkun muun
Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen
Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO Riihimäen Voimistelu ja Liikunta ry:n. Liikuntaa vauvasta vaariin
Riihimäen Voimistelu ja Liikunta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Riihimäen Voimistelu ja Liikunta ry:n toiminnassa tavoitteena on tarjota liikuntaa jäsenistölle koko elinkaaren ajalle, toimintaa
Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa
Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa Tavoitteena laadukas, innostava, yksilölliset tavoitteet mahdollistava voimistelu ja liikunta! Voimistelun tulevaisuuskuvassa 2017-2020 yhtenä painopisteenä on
Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue
Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)
Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen
Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5
Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017
Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta
Huippu-urheilun verkostopäivät. Pekka Clewer
Huippu-urheilun verkostopäivät Pekka Clewer Seurojen Palloliitto kehitysohjelma Seurojen Palloliiton palvelu- ja hallintomalliuudistus on jatkoa edellisellä strategiakaudella 2013-2016 käynnistettyyn
Tervetuloa Kisakallioon!
Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan
Suomen Sulkapalloliitto. Strategia
Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,
Laatuseuratyön historia
Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja
Tähtiseura-ohjelma Tähtiseura-päivät. Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea
Tähtiseura-ohjelma 6.10.2018 Tähtiseura-päivät Eija Alaja seuratoiminnan asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Tähtiseura-ohjelma Yhdessä työstetty Seurat, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt, Olympiakomitea
Suomen Sulkapalloliitto. Strategia
Suomen Sulkapalloliitto Strategia 2017-2020 Suomen Sulkapalloliiton strategia 2017-2020 Visio Suomalainen sulkapallo on maailmalla menestyvä ja Suomessa merkittävä kilpa- ja harrastelaji. Arvot Respect-kulttuurimme
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen
Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin
Riihimäen Voimistelu ja Liikunta ry:n
Riihimäen Voimistelu ja Liikunta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018 1 SISÄLLYS KEHITTÄMISEN VUOSI 2018... 2 Voimistelutoiminta... 3 Harrasteliikunta... 3 Lasten ja nuorten voimistelu... 3 Cheerleading...
LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos
LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016
TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN
Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015. Valmennusosaamisen työpaja
Osaamisohjelma lajissa 29.9.2015 Valmennusosaamisen työpaja Osaamisohjelma Osaamisohjelmaa johtaa KIHU yhteistyössä HUY kanssa valmennusosaaminen osallistuva asiantuntijatoiminta tutkimus- kehittämis-
Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit
Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden
Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa. Sinettiseuraseminaari Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea
Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa Sinettiseuraseminaari 8-9.10.2016 Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea Osaamisen kehittäminen Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa XXX otsikko Toimintaympäristöjen
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat
Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020
strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi
Päätös hallituksessa 1/2018 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2018
Päätös hallituksessa 1/2018 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2018 1 Sisällys YLEISTÄ.3 1. HALLITUS JA PUHEENJOHTAJISTO... 5 2. SEURA- JA ALUEELLINEN TOIMINTA... 6 2.1 Seuratoiminnan asiantuntijaryhmät
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin
TENNISLIITON STRATEGIA
TENNISLIITON STRATEGIA 2017-2020 Haluamme kehittää ja edistää elinikäistä tenniksen pelaamista seuroissa kaikilla taitotasoilla." Tennisliiton missio Haluamme luoda monipuolisia kilpailemisen ja harrastamisen
PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry
PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2017-31.8.2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Seuran toimintatavoitteet 3. Harrasteliikunta 3.1. Lasten ja nuorten liikunta (LaNu) 3.2. Aikuisten ryhmäliikunta
saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita
Kysely avoinna www.pesis.fi sivuilla 14.11.- 15.12.2012 Kyselyyn saatiin 93 vastausta Kysely oli osin yhtenevä SLU:n keväällä 2012 järjestämään kyselyyn (vertailukelpoisuus) Kyselyn tavoitteena oli: saada
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille
Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja
Hallituksen päätös
Hallituksen päätös 14.1.2017 1 2 Suomen Voimisteluliitto toimintaohjesääntö on laadittu täydentämään sääntöjä ja selkeyttämään toiminnan käytännön toteutusta, organisointia, päätöksentekoa, valtuutuksia,
PIIRIKIRJE 2015 toukokuu
puh. 0500 316 904 e mail: www.tul lappi.fi PIIRIKIRJE 2015 toukokuu SISÄLTÖ: piiriorganisaatio esitykset piirijaostoihin esitykset piirin toimintaryhmiin kuvaukset jaostojen ja toimintaryhmien tehtävistä
Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia
Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmän uudistuksia on toteutettu vaiheittain viimeisen vuoden aikana. Liittojohtoista valmennustoimintaa kehitetään lajiasiantuntijaryhmän
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja
Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia
ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0
1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää
Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys
Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...
Päätös hallituksessa 1/2019 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2019
Päätös hallituksessa 1/2019 SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2019 1 Sisällys YLEISTÄ...3 1. JOHTO.5 1.1 Hallitus...5 1.2 Puheenjohtajisto ja puheenjohtaja... 5 1.3 Pääsihteeri..6 2. SEURA- JA
UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA!
UIMALIITON STRATEGIA 2017-2020 VEDESSÄ ON VIRTAA! Visiomme: Halutuin laji huipulla! Missiomme: Kehitämme uimataitoa ja uintiurheilua yhdessä uimaseurojen kanssa, jotta: - vesiliikunnasta muodostuu mahdollisimman
Strategia 2014-2017 Versio 1.0
Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen
Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen
Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -
SPV:n strategia
SPV:n strategia 2015-2020 SPV:n visio 2020 Järjestäytynyt veneily on tavoiteltua. Veneurheilu on suosittua ja tuo kansainvälistä mainetta ja menestystä. SPV:n missio 2020 SPV kehittää yhteistyössä jäsenseurojen
SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia
SSuL strategia 2012-2016, kasvustrategia STRATEGIA/Pelaajan polku/lapset ja nuoret Vuonna 2014 minisulkista järjestää 10 seuraa Toteutunut: Vuonna 2014 minisulkista järjestää tällä hetkellä 20 seuraa Vuonna
Musan Salama. strategia
Musan Salama strategia 2016-2018 STRATEGIAN TAUSTAA Musan Salaman strategia on rakennettu seuran toimihenkilöille tehdyn kyselyn sekä johtokunnan ja Palloliiton määrittämien tavoitteiden pohjalta. Lähtökohtana
Suomalaisen jääkiekon strategia
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022 Esitys ylimääräiselle kokoukselle 18.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1 Toimintaympäristö ja sen muutokset... 3 2. Visio 1.1.2022...
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
Visio. TheWinning Attitude Ski Sport Finland tuottaa voittajia kaikissa ikäluokissa. PODIUM lajitoimintojen organisoijana Suomessa
Strategia 2015-2018 Visio TheWinning Attitude Ski Sport Finland tuottaa voittajia kaikissa ikäluokissa PODIUM lajitoimintojen organisoijana Suomessa PODIUM talvilajien arvostuksessa Suomessa PODIUM arvokilpailuissa
Muokkaa perustyylejä naps.
VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022
Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net
Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille www.salibandy.net Seuratuki: tarkoitus Liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille Liikunnallinen elämäntapa ohjatun seuratoiminnan kautta
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN
Aikuisliikunta seuroissa. Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015
Aikuisliikunta seuroissa Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015 Kyselyyn vastanneet Vastanneita kaikilta alueilta, yhteensä 276 kpl Suurin jäsenmäärä vastanneiden edustamissa seuroissa Millaista
SEURASEMINAARI 30.11.2014
SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali
M-Teamin strategia
M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA-AJATUS IINA on iisalmelainen voimisteluseura, joka tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia liikuntaelämyksiä monenikäisille
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen
Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg
Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.
Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii
Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö
Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten
SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä
Suomalaisen jääkiekon strategia
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-18 28.1.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014-2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
Voimistelu- ja urheiluseura Elise
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura
Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari
Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari 2.2.2019 Hyödyt seuralle Helpottaa toiminnan kehittämistä Laatuohjelma on seurakehittämisen työväline Seura saa tukea seuran kehittämiseen, joka mahdollistaa entistä
Sinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
TUL ry:n strategia
TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 7.11 2011 Toimintasuunnitelma hyväksytään joulukuun johtoryhmän kokouksessa, kun ensi vuoden toimintabudjetti on tiedossa. Valmentautuminen TAVOITE:
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa
Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin
Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020
Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018
1 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA... 4 5 VALMENTAJATOIMIKUNTA... 4 6 KOULUTUSTOIMINTA...
Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus
Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutus 5 tasoa (ratsastusvalmentaja, lajivalmentaja, huippuvalmentaja, valmentajan ammattitutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto)
KYSELY SUOMEN VOIMISTELULIITON HALLITUSJÄSENEHDOKKAALLE
KYSELY SUOMEN VOIMISTELULIITON HALLITUSJÄSENEHDOKKAALLE Olen ehdolla Voimisteluliiton hallitukseen vuosille 2019-2021 NTV lajipaikalle Nimi: Marja Räisänen Kotipaikkakunta: Helsinki Ehdottava seura: Vaasan
TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,
Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017
Ryhmien yhteenvedot Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Mitä osaamista suomalaisessa urheilussa tulisi kehittää? Vanhempien osaaminen koulujen-seurojen-lajien yhteistyö Valmennusosaaminen Valmennusosaaminen
Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote
Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää
Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä
Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Eri kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä kaikille voimistelulajeille yhteinen järjestelmä (joka lajille omat liikkeet ja tarkemmat
Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia
Suomalaisen huippusuunnistuksen strategia Visio Suunnistus on menestyvä, houkutteleva, näkyvä, arvostettu ja kaikille sopiva urheilulaji. Suunnistus oivalluksia ja onnistumisia! Huippusuunnistajat sekä
TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY
TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY 1 KAIKILLE HARRASTE- LIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ TAJU on lähellä KAIKILLE HARRASTELIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ
KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus
KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Loistava kilpailu- ja harrastustarjonta Vammaisratsastus on merkittävä suomalainen urheilulaji,