Kajaanin yliopistokeskus
|
|
- Marja-Leena Sala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kajaanin yliopistokeskus
2 SISÄLTÖ Johtokunnan puheenjohtajan katsaus 3 Johtajan katsaus 4 Yliopistokeskuksen toiminta 6 Mittaustekniikan yksikkö, CEMIS-Oulu 6 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut 10 Avoin yliopiosto 11 Yliopistokeskuksen kirjasto 12 Itä-Suomen yliopisto 13 Jyväskylän yliopisto 14 Lapin yliopisto 16 Resurssit 17 Tilat 17 Henkilöstö 18 Talous 19 Julkaisut 20 Johtokunta 21 Yhteystietoja 22 Toimitustiedot 23
3 JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Kajaanin yliopistokeskuksen toiminta vuonna 2014 on jatkunut Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) yliopistokeskuksille antaman määrittelyn mukaisena korkeakoulujen osaamista täydentävänä, alueiden tarpeita palvelevana aikuiskoulutuksen ja tutkimustoiminnan osalta ja yhteistyötä emoyliopistojen toimintaan on vahvistettu ja vahvistetaan edelleen. Korkeakoulujen arviointineuvosto toteaa tekemässään Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen vaikuttavuuden loppuraportissa: Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä perusteen yliopistokeskusten olemassaololle olevan vahvasti yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa ja alueellisessa kehittämisessä. Yliopistokeskukset ovat arviointiryhmän mukaan puhtaimmillaan sijaintialueen edusta ja tarpeista käsin rakennettuja ja suunniteltuja. Yliopistokeskussopimuksessa vuosille on mainittu Kainuun korkeakoulustrategian, KKKS, avulla suunnattavan ja toteutettavan Kainuussa tapahtuvaa korkeakoulu- ja tutkimuslaitos yhteistyötä koulutuksen ja t&k:n osalta. Linjauksen mukaisesti kaikki yhteistyöyliopistot (Itä- Suomi, Lappi, Jyväskylä ja Oulu), jatkavat entistä fokusoidummilla ja kunkin omia strategioitaan tukevilla vastuualueilla. Kajaanin korkeakoulustrategian, KKKS, jalkauttamista yhteistyöyliopistojen (Itä-Suomi, Jyväskylä, Lappi ja Oulu) ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistoimin jatkettiin vuonna 2014 saadun käynnistämishankkeen turvin, hankkeen pitäessä sisällään kuusi alueen toimintaa tukevaa aihealuetta. Tavoitteena on saada kansallista ja kansainvälistä rahoitusta aihioiden toteuttamiseen; tavoite joka osittain jo saavutettiin vuoden 2014 aikana. Käynnistämishankkeen merkitystä kuvaa varsin hyvin se seikka, että hankkeessa työskenteli 49 henkeä viidestä eri korkeakoulusta eripituisia ajanjaksoja. Erityisen ilahduttavaa oli Lapin ja Itä-Suomen yliopistojen vahva osallistuminen Kick-Off -hankkeeseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön palautteessa Oulun yliopiston toiminnasta loppusyksyllä 2014 todetaan tutkimus ja innovaatiotoiminta yhteistyöstä: Yliopistolla on pitkä perinne triple helix -toimintatavasta alueellaan. Innovaatioallianssi on mukana myös INKA:ssa koordinoimassa Tulevaisuuden terveys -osiota. Yliopiston, OAMK:n ja Oulun kaupungin yhteistä Business Kitchen toimintamallia pidetään onnistuneena. Yliopisto on voimallisesti mukana myös Kainuun korkeakoulustrategian toteuttamisessa yliopistokeskuksen kautta. Lisäksi palautteessa todetaan vielä erikseen että Kajaanin yliopistokeskuksen, Kajaanin ammattikorkeakoulun ja kaupungin kanssa toteuttama Kainuun korkeakoulustrategia tukee Oulun yliopiston painoalojen kehittämistä ja tutkimustoimintaa muun muassa mittaustekniikan alalla. Kajaanissa toimiva viiden organisaation sopimuspohjainen Mittaus- ja tietojärjestelmien koulutus- ja tutkimuskeskus, CEMIS, on OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa mainitun yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kehittämä yhteinen yritysten kanssa toteutettava tutkimusyhteistyön muoto. CEMIS:ssä yliopistokeskus on vahvasti mukana Oulun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston toiminnan kautta sekä lisäksi mukana ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu, VTT ja MIKES. Vuoden 2015 alusta MIKES yhdistyi VTT:hen jolloin syntyi VTT Oy. CEMIS:ssä mukana olevat organisaatiot ovat kyenneet kasvattamaan merkittävästi kilpaillun kansallisen ja kansainvälisen rahoituksen määrää, erityisesti yliopistokeskuksen mittaustekniikan yksikkö, CEMIS-Oulu. Tavoitteeksi asetettu tutkimuksen kansainvälistyminen, mutta samalla alueen tavoitteita palveleva suuntautuminen, on onnistunut erinomaisesti. Oulun yliopiston hallituksen linjauksessa todetaan että alueelliset toiminnot ovat tärkeitä ja säilyvät Kokkolassa, Sodankylässä, Nivalassa ja Kajaanissa. Alueelliset yksiköt ovat tärkeitä toimijoita alueella ja ne tekevät yliopiston toiminnan näkyväksi ja osaksi alueen yhteisöä. Kajaanin yliopistokeskuksen toiminnan sisältö aikaisemmin, nyt ja tulevaisuudessa on vahvistanut ja vahvistaa lähiympäristön hyvinvointia ja kilpailukykyä. Onnittelen lämpimästi Kajaanin yliopistokeskuksen johtoa ja henkilökuntaa menestyksellisestä vuodesta. Taina Pihlajaniemi Tutkimusrehtori
4 4 JOHTAJAN KATSAUS JOHTAJAN KATSAUS Vuoden 2014 aikana jatkuivat Kajaanin yliopistokeskuksessa useat aiemmin alkaneet muutosprosessit koskien Oulun yliopiston yliopistokeskuksen piiriin kuuluvia toimintoja. Vuoden alussa Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA muutti Vimpelinlaakson kampukselle Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa samoihin tiloihin. Elokuussa tapahtui mittaustekniikan yksikön, CEMIS-Oulun, Sotkamon toimintojen muutto Kajaaniin. Petäisenniskalla oleviin tiloihin oli teetätetty remontoidut laboratoriotilat Kajaanin kaupungin liikelaitoksen taholta. Toimivat tilat avattiin virallisesti käyttöön syyskuun 10. päivänä 2014 rehtori Lauri Lajusen toimesta. Samalla kertaa muutettiin myös CE- MIS-Oulun organisaatiomallia sekoittamalla entiset Sotkamon ja Kajaanin ryhmät muodostamalla kaksi ryhmää toimialojen mukaan cleantech sekä terveys/hyvinvointi. Vuoden 2011 alussa perustettu mittaustekniikan yksikkö, CE- MIS-Oulu, kävi siis edelleen läpi omaa rakennemuutostaan uudistuvassa rahoituskehyksessä ja globaalin talousahdingon keskellä. Vuoden 2014 tulos oli odotuksia parempi. Näkymät vuodelle 2015 ovat kohtuullisen lupaavat. Yksikkö on pärjännyt hyvin TEKESin uusissa rahoitusmalleissa, pienet strategiset avaukset ja Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa (TUTLIrahoitus). Lisäksi kansainvälistä rahoitusta on onnistuttu lisäämään. Jyväskylän yliopiston Vuokatissa tapahtuva maisteri- ja tohtorikoulutus jatkui Jyväskylän yliopiston ja Sotkamon kunnan yhteistyösopimuksen turvin. Tämän hetkinen yhteistyösopimus on voimassa vuoden 2018 loppuun. Syyskuussa 2014 otettiin Vuokattiin 15 opiskelijaa, sisäänoton ollessa jatkossa joka toinen vuosi. Lisäksi alueen tarpeisiin kohdistettu AIKOPAN koordinoimana varhaiskasvatuksen kandi-hanke jatkui menestyksellisesti. Perustutkintoon johtava koulutus näyttäisi jäävään suhteellisen vähäiseksi Kainuussa, jos ei uusia avauksia saada jatkossa. Jäsenyliopistojen toteuttamat muuntokoulutukset ja maisteriohjelmat sekä näiden mahdolliset vakinaistamiset ovat jatkossakin todennäköisin toimintamalli. Näiden lisäksi koulutusta tapahtuu aikuiskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen ja avoimen yliopistotoiminnan kautta. AIKOPA on osoittanut vuonna 2014 edelleen toimivuutensa yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteisenä yksikkönä toiminnan volyymin jäädessä jonkin verran edellisen vuoden tasosta. Ottaen huomioon valtakunnallinen aikuis- ja täydennyskoulutuksen tilanne voitaneen todeta AIKOPAn selvinneen kohtuullisen hyvin suhdannevaihteluista. Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus, CEMIS jatkoi toimintaansa vuonna 2014 ja yliopistokeskuksen toimijoista Oulun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto ovat mukana tässä keskuksessa. Vuoden 2014 toiminta vahvisti edelleen sitä käsitystä, että CEMIS-toiminta on luonut puitteet, joiden osittaisella vaikutuksella näiden yliopistojen yhteistyö on vahvistunut sekä yhteistyö myös Mittatekniikan keskuksen, MI- KESin kanssa. Uuden yliopistokeskussopimuksen ( ) puitteissa linjattiin, että kaikki yhteistyöyliopistot jatkavat entistä fokusoidummilla ja kunkin omia strategioitaan tukevilla vastuualueilla. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) on selkeästi mukana yhteistyösopimuksessa yhtenä ohjaavana tekijänä. Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke jatkui vuoden Projektin toteuttivat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Kick Off -hankkeen kuusiaihealuetta ovat: Hyvinvointivalmentajakoulutuksen suunnittelu ja markkinointi, ikäihminen arjen selviytyjänä (pelit ja simulaatiot sekä omahoito auttamaan vanhuksia selviytymään kotona ja auttamaan kuntoutuksessa), kainuulaisten luonnontuotteiden ja omahoidon non-invasiivisten menetelmien käyttö
5 JOHTAJAN KATSAUS 5 terveyden edistämisessä, Master-tasoisen pelipuolen koulutuksen käynnistäminen, kaivannaisteollisuuden tuotekehitys- ja testauspalveluiden kehittäminen sekä kaivannaisteollisuuden korkeakoulutasoisen osaamisen kehittäminen Kainuussa. Yliopistokeskuksen toiminnan kokonaisvolyymi oli vuonna 2014 noin 6 M ja 91 henkilöä, mikä on jonkin verran pienempi kuin edellisenä vuotena johtuen etupäässä opettajankoulutuksen toiminnan loppumisesta ja projektien vähenemisestä yliopistokeskuksessa. Kokonaisuudessaan vuoden 2014 tulos oli kohtuullisen hyvä ottaen huomioon rahoitusmahdollisuuksien kokonaistilanne, globaalissa talousjärjestelmässä tapahtunut notkahdus sekä kansallisen rahoituslähteiden supistunut rahoituspotti. Yliopistokeskuksen toimijat pärjäsivätkin suhteellisesti hyvin tässä kiristyneessä tilanteessa. Kajaanin yliopistokeskuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota tiedottamiseen ja viestintään. Vuoden 2014 alussa alkaneen ÄLYTIETO-hankkeen puitteissa on kehitetty mm. KYKn sähköinen uutislehti, jonka ilmestyy lähes kuukausittain. Se sisältää tietoa uusista alkavista hankkeista, hankera- hoituksista, uutisista ja hankkeissa tapahtuneista saavutuksista, päättyneistä hankkeista ja niiden saavutuksista sekä muista ajankohtaisista asioista. Samalla on saatu aktivoitua web-sivuilla ilmestyvien tiedotteiden, hankekuvausten ym. ajankohtaisuus. Tämä kattaa paremmin kaikki yliopistokeskuksessa mukana olevat toimijat ja heidän toimintansa. KYK:n facebook sivut ovat valmistuneet ja otettu käyttöön vuoden 2015 alussa. Asetelmat jatkoon ovat kohtuullisen hyvät, mutta kysymysmerkkejäkin löytyy. Ensimmäinen kysymysmerkki on vieläkin kiristyvä taloudellinen tilanne, joka pistää jokaisen yliopiston arvioimaan omaa toimintaansa ja joitakin ratkaisuja on jo tehty myös meidän emoyliopistoissa. Toinen merkittävä kysymys oli pääasiassa vuonna 2015 vauhtiin pääsevät uudet EU:n rakenne- ja puiteohjelmakaudet, joiden merkitys on varsin iso meidän toimintaamme jatkossa. Kainuun alueellisen rahan supistuminen aiheuttaa melkoisia haasteita toimijoille kompensoivan rahoituksen kartoituksessa ja kasaamisessa muualta. Globaali maailmantilanne ja taloustilanne vaativat toimijoilta herkkää reaktiovalmiutta pysyäkseen ajan hermolla ja turvatakseen alueen hyvinvointia.
6 6 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA MITTAUSTEKNIIKAN YKSIKKÖ, CEMIS-OULU Yksikkö muodostui alkuvuonna 2014 kolmesta tutkimusryhmästä, jotka olivat: analyyttinen kemia ja bioanalytiikka, optinen spektroskopia ja kuvantavat mittaukset Toimintaa oli Kajaanissa, Sotkamossa ja hanketoiminnan puitteissa myös Vuokatissa. Sotkamon toiminta siirtyi Kajaaniin elokuussa ja uusien laboratoriotilojen avajaiset olivat syyskuun 10. päivä. Syyskuun alussa siirtyi yksikkö kahden tutkimusryhmän malliin; uudet ryhmät ovat cleantech ja hyvintointi/terveys. Tutkimuksen pääteema on biotalous: Sovellusalat ovat prosessi- ja ympäristösovellukset (erityisesti kaivannaisala), hyvinvointisovellukset, uusiutuva metsäteollisuus ja bioenergia. Kuvantavien mittausten määräaikainen professuuri jatkui vuonna 2014 ja on rahoitettu yhteisesti Oulun optoelektroniikan laboratorion hanketoiminnan ja Kajaanin hankerahan turvin. Jatkotutkintojen tekijöitä on molemmissa tutkimusryhmissä. Yritysyhteistyötä tehtiin sekä Kainuun alueella että valtakunnallisesti. Elintarvikealan innovatiiviset high value -tuotteet biomassaraaka-aineista hanke, BIOHIVA, jatkui ja on verkottunut Oulujärvi Leaderin ja yritysten kanssa. Palvelututkimuskonseptin luominen bakteerien identifiointiin ja profilointiin tuottamaan uutta tietoa teollisuusprosessien säätöön tuotannon tehostamiseksi on esillä BAKOTUS-hankkeessa, jossa yhteistyökumppaneina on yrityksiä kaivos-, energia-, uudistuva metsäteollisuusja elintarvikealoilta. Hankkeessa on tavoitteena kehittää profilointimenetelmiä esim. metsä- ja paperiteollisuuden, kaivosteollisuuden, elintarviketeollisuuden sekä bioenergiateollisuuden bakteerien tunnistamiseen. Yksikkö on mukana Vuokatin kehittämisessä Testikatti-hankkeella, jossa kehitetään analytiikan avulla tehostettuja hyvinvointi-, testaus- ja liikuntapalveluja. Hanke vahvistaa Vuokatin alueen kilpailukykyä liikunta- ja hyvinvointimatkailussa ja luo uusia yhteistyöverkostoja yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden organisaatioiden välille. Hankkeessa on kumppaneina mm. Suomen Olympiakomitea, Jyväskylän yliopisto, KIHU ja Vuokatin Ur-
7 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 7 heiluakatemia. Yksiköllä on Liikkuvat liikealustat, LI- LA-hanke, jossa toteutetaan ja demonstroidaan ilmasta ja vedestä tapahtuviin mittauksiin soveltuvia jatkuvatoimisia ja autonomisia liikkuvia anturoituja laitealustoja. Lisäksi hankkeessa ideoidaan erilaisia toiminta- ja yhteistyömalleja liikkuvien laitealustojen hyödyntämiseksi ympäristösovelluksissa. Vuonna 2014 jatkui ja vahvistui mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskuksen, CEMIS (Centre for Measurement and Information Systems), toiminta. CEMIS-kehittämisohjelma -hankkeet jatkuivat vuonna Kehittämisohjelman tehtävänä on mahdollistaa keskuksen tavoitteet mittaus- ja tietojärjestelmäalan tutkimus- ja koulutustoiminnan vetovoimaisuuden, kilpailukyvyn ja vaikuttavuuden lisäämiseksi. Tavoitteiden toteuttamiseksi kehittämisohjelmassa on suunniteltu toteutettavan kuusi toimenpidekokonaisuutta. Näissä kehitetään keskuksen rakennetta ja toimintamallia, toteutetaan alueen yritysten liiketoiminnan kehittämisen kannalta keskeisillä teknologia- ja sovellusaloilla keskuksen toimijoiden yhteisiä teknologian kehittämishankkeita, toteutetaan keskuksen osaamisen ja palveluiden markkinointitoimenpiteitä sekä edistetään keskuksen toteuttamien tutkimus- ja kehityshankkeiden tulosten kaupallista hyödyntämistä. Muita CEMIS-toimijoita ovat Jyväskylän yliopisto, Mittatekniikan keskus (MIKES), Kajaanin VTT ja Kajaanin ammattikorkeakoulu. CEMIS-kehittämisohjelma on yhdistänyt alueen osaamista sekä Jyväskylän ja Oulun yliopiston (CEMIS-Oulu) yhteistyötä entuudestaan, samoin Oulun yliopiston ja MIKESin välistä yhteistyötä. Lisäksi tutkimusyhteistyö Jyväskylän yliopiston ja MIKESin kanssa on vahvistunut TEKES-hankkeiden kautta. Johtaja Vesa Virtanen on osallistunut CEMISen strategiaryhmän ja johtoryhmän työskentelyyn. Oulun yliopiston yksikkö on CEMIS-kehittämisohjelman selkeästi suurin toimija. Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke, jatkui vuonna Projektin toteuttavat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Yksikkö on mukana kansallisessa fotoniikan Photonics Finland -tutkimusverkostossa. Yksikkö on vahvistanut verkostoaan Oulun Innovaatio Allianssin kanssa ja siellä erityisesti Centre of Health and Technologyn, PrintoCentin sekä Centre for Environment and Energyn kanssa. Yksikössä oli meneillään kymmenkunta TEKES-rahoitteista hanketta. Teknologian kehittäminen partikkeleiden liikkeen tunnistamiseen sekä kuvantaviin spektri- ja fluoresenssimittauksiin on esillä PulpVision-hankkeessa. Yksiköllä on hankkeita TEKESin Green Mining-ohjelmassa: Raekoon reaaliaikainen ja kustannustehokas hallinta louhinnasta tuotteeksi- hanke (RAIKU, Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa-(tutli)- rahoitus). TUTLI-rahoituksen turvin oli menossa myös Elohopeavapaa automaattinen online -metallianalysaattori, MEANhanke, joka myös on linkitetty Green Mining-ohjelmaan. Hankkeen tavoitteena on luoda perustaa ja edellytyksiä online-metallimittauslaitteen ympärille kehitettävän liiketoiminnan syntymiselle. Lisäksi Green Mining-ohjelmassa oli mukana MINEFILTR-hanke yhteistyössä Kajaanin amk:n kanssa. Hankkeen tavoitteena on lisätä kaivosteollisuuden lietteiden kuten mineraalilietteiden veden poistoon ja suotautuvuuteen liittyvää osaamista sekä tähän perustuen hyödyntää kenttäolosuhteisiin sopivaa mittaustekniikkaa optimaaliseen prosessin toimintaan. TEKESin TUTLI-rahoituksen turvin alkoi myös kesällä 2014 BIO-IN -hanke, jossa kehitetään biosensori syljen insuliinimääritykseen sekä tutkitaan biosensorin kaupallistamisen valmistelua. CEMIS-Oulu on myös mukana optoelektroniikan laboratorion vetämässä TEKESin Tutli-rahoituksella tehtävässä prosessinesteen metallipitoisuuden älykästä reaaliaikaista hallintaa kehittävässä Premium-hankkeessa. Yksikkö on mukana kolmessa TE- KESin rahoittamassa pienessä strategisessa avauksessa: Tiekartta älykkääseen arktiseen erikoistumiseen ( ), (SMARCTIC), LST - uusi lähestymistapa kompleksisen datan analyysiin ja visualisointiin (LST- Vision) ja Sensorit ja sosiaalinen web, (SEWEB). Tasojoukkopuumenetelmät (LST) on uusi avaus monidimensionaalisen datan kuvaukseen. Ne tarjo-
8 8 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA avat uuden informaatiota jalostavan lähestymistavan kompleksisen datan analyysiin ja visualisointiin. LST-vision hankkeessa tutkitaan menetelmäperheen potentiaalisia sovellusmahdollisuuksia eräänä sovellusalueena myös mittaustekniikka. CEMIS-Oulu oli mukana useiden Oulun yliopiston ja VTT:n tutkimusryhmien kanssa Tekesin strategisen avauksen saaneessa Sensors and social web (SEWEB) -hankkeessa. Hankkeen rahoitus oli vuosiksi ja se päättyi lokakuussa CEMIS-Oulun tehtävänä oli siirtää aikaisemmin CEMIS-Oulussa kehitetty syljen kortisolin biosensorimittaus kotikäyttöön sopivaan muotoon. Yksikkö on ollut mukana energia ja ympäristö alan, CLEEN Oy, strategisen huippuosaamisen keskittymän (SHOK) Measurement, Monitoring and Environmental Assesment (MMEA)- tutkimusohjelmassa tutkimassa On-line mittalaitteiden likaantumisen hallinnan kehittäminen ja biosensoreiden soveltuvuuden arviointi biotalousalan strategisen huippuosaamisen keskittymän (FIBIC SHOK) yhteisessä BEST -hankkeessa. Lisäksi yksikkö oli mukana valtakunnallisessa kaivannaisympäristöjen rikkipitoisten yhdisteiden seurantaja määritysmenetelmiä kehittävässä SULKA-hankkeessa Yksikkö oli mukana luomassa ajoneuvojen simulointitutkimuskeskusta yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston kanssa. Ajoneuvojen simulointitutkimuskeskus on Kajaanin ammattikorkeakoulun tiloissa. GeoMaterials-projektissa tutkitaan ja kehitetään geopolymeeri- ja mineraalipohjaisia side- ja adsorbenttimateriaaleja yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Yksiköllä on ollut tutkimusyhteistyötä alueella MTT:n kanssa liittyen marjanviljelyn ja vihannesviljelyn kustannustehokkaaseen toimintaan. Lisäksi yhteistyötä oli bioreaktorin toiminta- ja tuotealoilla. Lisäksi KAVERIhankkeessa toimenpiteillä pyritään vähentämään maatalouden aiheuttamaa ravinne- ja kiintoainekuormitusta vesistössä. Yksikössä jatkui Kainuun maaseutua kehittävän bioenergiateemaohjelman koordinointi hanke. Esiselvityshankkeen (ENeuvonta) päätavoitteena on tehdä selvitys monikanavaisten, valokuitu- ja mobiiliverkkoihin soveltuvien Eneuvontapalveluiden rakentamisesta maatila-, elintarvike- ja metsätalousyrittämisen käyttöön. Yksikkö oli mukana viidessä kansainvälisessä hankkeessa. Eurooppalaisessa metrologian tutkimusohjelmassa, EMRP, kahdella hankkeella, toisella arvioimassa laadunvalvonnan tuloksien oikeellisuutta ulkomaisen tutkijan voimin ja toisella tutkitaan uusiin teknologoihin (NMR-mikroaalto- ja röntgenteknologia) perustuvia laboratoriokosteusmittalaitteita ja verrataan laitteidensuorituskykyä perinteiseen standardina pidettyyn uunikuivausmenetelmään. Yksikkö on mukana myös EU FP7 ohjelmaan kuuluvassa PEOPLE osion ITN-verkostohankkeessa EUROMBR, jossa on 12
9 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 9 partneria 8 maasta. Hankkeessa kehitetään mikrobioreaktoreihin liittyvää osaamista. hankkeen turvin yksikössä oli ulkomainen väitöskirjatyöntekijä. Yksikkö osallistuu EU-n yrittäjyys ja innovaatio-ohjelman (Entrepreneurship and Innovation Programme, EIP) Eco-Innovation-osion Envimonhankkeeseen, jossa tutkitaan teollisuudesta peräisin olevien metallipäästöjen monitorointia ympäristövesissä. CEMIS-Oulu on mukana mittaustekniikan kehittäjänä EU:n EU- REKA-klusterin ITEA2-ohjelmassa valmistellun kansainvälisen WATER- M-hankkeen kehittämistyössä, jossa tähdätään muutoksiin vesihuollon käyttöjärjestelmissä ja palveluissa. Mukana hankkeessa on useita yrityksiä ja tutkimuslaitoksia Suomesta, Ranskasta, ja Turkista. Tavoitteena on varmistaa turvallinen talousvesi kaikissa tilanteissa. Yhteistyöprojektin Suomen osiota rahoittaa TEKES vuosina Euroopan komission Terveys- ja kuluttaja-asiain pääosasto järjesti elokuussa 2014 tutkimushaun Healthy diet: early years and aging population. CEMIS-Oulun hanke-ehdotus Nutritional research on the non invasive screening and diagnosis of malnutrition in elderly persons (NURSE) valittiin yhdeksi rahoitettavaksi hankkeeksi. Sopimus komission kanssa allekirjoitettiin joulukuussa Hanke käynnistyi vuoden 2015 alussa ja jatkuu kesäkuun 2016 loppuun saakka. Kansainvälinen tutkijanvaihto oli noin 36 henkilötyökuukautta. Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin aktiivisesti yli 10 tutkimuslaitoksen kanssa mm. Italiassa, Venäjällä, USAssa ja Isossa-Britanniassa. Tieteellisten artikkeleiden määrä oli suhteellisen hyvä; 11 referoitua kansainvälistä tiedeartikkelia, 15 kv. konferenssiabstraktia/julkaisua, 6 kutsuttua tieteellistä esitystä (1 ulkomailla keynote) ja 5 muuta julkaisua. Yksikön henkilöt osallistuivat kansainvälisiin ja kansallisiin arviointitehtäviin (tiedelehdet, kansainvälisten hankehakemusten arviointi). Keksintöilmoituksia tehtiin 2 kappaletta. Yksikön uudistunut rakenne helpotti laitteistojen ja tutkimusympäristöjen tehokkaampaa yhteiskäyttöä. Yksikön budjetti oli noin 3,8 miljoonaa euroa, josta 88 % oli täydentävää rahoitusta ja 12 % Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen saamaa valtakunnallista rahoitusta, mikä käytettiin hankkeiden omarahoitusosuuksiin. Henkilöstöä oli vuoden mittaan 62, joista kertyi noin 48 henkilötyövuotta. Tohtoreita oli työsuhteessa vuoden aikana 15 henkilöä, mikä on 31 % yksikön htv:sta. CEMIS-Oulu Rahoitus yht Perusrahoitus Täydentävä rahoitus ja sis.tulot Henkilöstömäärä htv 55,2 45,4 48,1 Julkaisujen määrä Hankkeiden määrä
10 10 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA AIKUIS- JA TÄYDENNYSKOULUTUSPALVELUT AIKOPA Vuonna 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA täytti viisi vuotta, ja vuoden aikana toiminta tavoitti noin 4000 asiakasta. Vuosi alkoi tilamuutoksin, kun tammikuussa 2014 AIKOPA muutti Vimpelinlaakson kampukselle. Vuotta leimasi AIKOPAn osalta mm. tiivis verkostoituminen ja yhteistyö: Koulutus- ja hankeyhteistyötä Kainuun koulutusliikelaitoksen kanssa tiivistettiin. Samoin allekirjoitettiin yhteistyösopimukset Kainuun sote -kuntayhtymän ja Kajaanin kaupungin kanssa henkilöstön täydennyskoulutuksien toteuttamisesta. Yhteistyö Kainuun osaajat -verkostossa kuntien opetustoimen kanssa toimi erinomaisesti. Sekä varhaiskasvatuksen että opetusalan verkosto ovat tiiviitä ja yhteinen opetussuunnitelmatyö esi- ja perusopetuksessa on edennyt suunnitellusti. Lukioiden tuntijako- ja opetussuunnitelmauudistukseen aloitettiin valmistautumaan yhteistyössä kaikkien Kainuun lukioiden kanssa. Perusopetuksen kehittämishankkeessa koulutettiin yli 40 kainuulaista opettajaa ja oppilaitosjohtajaa kehityksen suuntaajiksi eli Kesuttajiksi. VAKA-hanke eteni aikataulussa; hankkeesta valmistuu kasvatustieteen kandidaatteja keväällä OPH:n rahoittamana toteutettiin vuonna 2014 lisäksi etsivä kansalaisopistotyö sekä digitaaliset oppimisympäristöt -koulutushankkeet. Kainuun korkeakoulustrategian konkreettinen koulutusyhteistyö eteni Kick Off -hankkeessa, jonka pohjalta valmistui uusia koulutuskokonaisuuksia. Näitä ovat mm. hyvinvointivalmentaja sekä vesien hallinta kaivoksissa -koulutukset. Lähialueyhteistyötä Venäjän kanssa on tehty LLW ja Green Cities -hankkeissa varhaiskasvatuksen, hyvinvoinnin ja matkailun aloilla. Vuoden 2014 aikana AIKOPA on käyttänyt uusia rahoitusmalleja, esimerkiksi Euroopan sosiaalirahaston LumpSum-rahoitusta. Vanhoista hankkeista 2014 päättyi Hyvä työ, hyvä myö -hanke, jossa toteutettiin vuoden aikana koulutuksia ja tehtiin julkaisu. Yksikkö on ollut myös toteuttamassa neljää eri korkea-asteen oppisopimustyyppistä koulutusta yhteistyössä korkeakouluverkoston kanssa. Ammatillisia erikoistumisopintoja tarkasteluvuonna toteutettiin neljä, joissa osallistujia oli yhteensä 60. Avoimen ammattikorkeakoulun opintopisteitä suoritettiin op ja avoimen yliopiston op. Oulun yliopiston avoimen yliopiston toimintaan tuli muutoksia vuoden lopussa ja verkko-opiskelumahdollisuus kainuulaisille opiskelijoille säilyy edelleen. AIKOPA osallistui Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen KARVI:n Kajaanin ammattikorkeakoululle suorittamaan laatuauditointiin syksyllä Arvioinnin tulokset ovat käytettävissä keväällä AIKOPA 2014 OY KAMK AIKOPA yht. Täydennyskoulutus koulutustilaisuuksien määrä osallistujien määrä Avoin korkeakouluopetus koulutustilaisuuksien määrä opiskelijämäärä opintopisteet Asiakaspalaute (1-5) 4,3 4,3 4,3 Rahoitus Perusrahoitus sis. Avoimen yo:n Täydentävä rahoitus ja sis.tulot Henkilöstömäärä Julkaisut 5 3 8
11 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 11 AVOIN YLIOPISTO Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA koordinoi avoimen yliopiston toimintaa Kainuussa ja Ylä-Savossa ja toteuttaa Oulun yliopiston tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisia yliopisto-opintoja. Osana aikuiskoulutuskonsortiota yhteistyötä markkinoinnissa ja opetustarjonnassa tehtiin Kajaanin avoimen ammattikorkeakoulun kanssa. Kajaanin Kaukametsän opiston lisäksi yhteistyöoppilaitoksia olivat Kaskikuusen kansalaisopisto Lapinlahdella sekä Vieremän kansalaisopisto, jotka toteuttavat verkossa tehtäviä kasvatustieteen ja psykologian opintoja. Suosituimpia oppiaineita olivat kasvatustieteellisen ja humanistisen koulutusalan opinnot. Esi- ja alkuopetuksen sekä tekstiilityön opintojen suosio jatkui ja opinnot keräsivät opiskelijoita maantieteellisesti laajalta alueelta.
12 12 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA KIRJASTOPALVELUT Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjasto palvelee Oulun yliopiston Kajaanin yksiköitä ja avoimen yliopiston opiskelijoita. Yhteistyösopimus Oulun yliopiston kirjaston supistettujen palvelujen tarjoamisesta Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjaston kautta on voimassa toistaiseksi. Osa kirjastopalveluista tuotetaan Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen kirjastoissa. Kirjalainojen kuljetus Kajaanin ja Oulun välillä tapahtuu kolme kertaa viikossa. Jos aineistoa ei löydy Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta tai Oulun yliopiston kirjastosta, asiakkaat ohjataan käyttämään yhteislainoja ja kaukopalvelua. Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastossa on asiakkaiden käytettävissä yliopiston verkossa oleva tietokone, jolta on pääsy Oulun yliopiston eri alojen elektronisiin aineistoihin. AIKOPAn osalta kirjastopalveluiden käyttöä on lisännyt muutto Kajaanin ammattikorkeakoulun kampukselle Tiedonhaun koulutus ja tietopalvelu Oulun yliopiston kirjaston tutkijapalveluja esiteltiin yliopistokeskuksen henkilökunnalle sekä Kajaanissa että Sotkamossa. Tapaamisissa sovittiin pidettäväksi koko henkilökunnan yhteinen tiedonhankinnan koulutuspäivä, joka toteutettiin yhteistyössä ammattikorkeakoulun kirjaston kanssa. AIKOPAn varhaiskasvatuksen opiskelijoille on kertomusvuoden aikana järjestetty tiedonhankinnan koulutusta yhteensä 8 tuntia. Varhaiskasvatuksen opiskelijat ovat käyttäneet ahkerasti kirjastopalveluja. Yksilöohjausta tiedonhaussa ja kirjaston käytössä heille on annettu noin 30 kertaa. AIKOPAn ja kirjastojen yhteisessä palaverissa käytiin läpi henkilökunnan ja opiskelijoiden tiedonhankinnan koulutustarpeita. Palaverissa sovittu tietoisku kirjaston palveluista ja käytännöistä järjestettiin suunnittelijoille Samalla keskusteltiin tiedonhankinnan opetuksista AIKOPAn järjestämien koulutusten yhteydessä. Kirjasto esitteli kirjastopalvelujaan AIKOPAn järjestämässä tilaisuudessa. Lisäksi päivittäisessä neuvontatyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastossa on palveltu ja ohjattu tiedonhaussa yliopiston opiskelijoita, henkilökuntaa ja avoimen yliopiston asiakkaita. Oulun yliopiston palveluksessa ollut informaatikko Hilkka Axelsen siirtyi eläkkeelle
13 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 13 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke jatkui vuoden Projektin toteuttivat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Itä-Suomen yliopisto kohdisti toimintansa pääasiassa kahteen osioon: Kainuulaisten luonnontuotteiden ja omahoidon non-invasiivisten menetelmien käyttö terveyden edistämisessä sekä kaivannaisteollisuuden korkeakoulutasoisen osaamisen kehittäminen Kainuussa. Ensimmäisessä osiossa laadittiin suunnitelmat jatko-hankkeelle, jossa kehitetään tuotekehityskonseptien/ tuotekehitysväylän kehittäminen terveysvaikutteisten ravintolisien ja muiden tuotteiden jalostamiseksi Kainuun raaka-aineista tavoitteena hyvinvoinnin edistäminen sekä arvioida niiden terveysvaikutuksia noninvasiivisilla mittausmenetelmillä. Lisäksi osiossa arvioitiin kehitettyjen luonnontuotteiden kaupallistamismahdollisuuksia. Toisessa osiossa selvitettiin Kajaanin yliopistokeskuksen/oulun yliopisto ja sen kumppanikorkeakoulujen kanssa yhdessä toteutettavan kaivannaisteollisuuden täydennyskoulutuksen tarve. Sisältö painotettaisiin Kainuun alan teollisuuden ja sitä lähellä olevan palveluliiketoiminnan tarpeisiin. Osahankkeessa selvitettiin myös mahdollisuudet käynnistää alan täydennyskoulutus tai tarve ja sisältö PD-ohjelmalle. Itä-Suomen yliopiston mahdollisuutena nähdään osaamisen ja toiminnan merkityksen sosiaalisen vastuun ja yhteiskuntavaikutusten määrittelyä menestyksekkään kaivostoiminnan toteuttamiseksi Kainuussa. Koulutusyhteistyö Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate ja AIKOPA toteuttivat Maahanmuuttajat sosiaalialalle Itä-Suomessa -hankkeen, jota rahoitti Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Kainuun osuuden omarahoituksen kustansi Kainuun liitto. Hankkeella selvitettiin voidaanko Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa asuvista maahanmuuttajista kouluttaa työntekijöitä sosiaalialan tarpeisiin. Kainuusta ei löytynyt mahdollisia koulutettavia. Neuvotteluja sosiaalityön maisteriohjelman toteuttamisesta Kainuussa jatkettiin. Neuvottelut jatkuvat edelleen vuoden 2015 keväällä. OKM:n rahoittamia korkea-asteen oppisopimustyyppisiä koulutuksia järjestetään valtakunnallisissa verkostoissa. Itä-Suomen yliopisto ja AIKOPA ovat mukana kahdessa verkostossa: Eväitä johtajuuteen Päiväkodinjohtajien oppisopimustyyppinen koulutus sekä Kehittyvä rehtori Sivistys- ja oppilaitosjohdon oppisopimustyyppinen koulutus. Koulutuksilla on valtakunnalliset sähköiset ympäristöt, joissa eri koulutuspaikkakuntien opiskelijat oppivat yhdessä.
14 14 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA Liikuntateknologia Yksikön johtajana on toiminut professori Vesa Linnamo. Yksikössä työskenteli vuonna 2014 yhteensä 12 henkilöä; professori, kaksi lehtoria, neljä projektitutkijaa, kaksi suunnittelijaa, laboratorioinsinööri, hankekoordinaattori sekä projektisihteeri. Vuokatin yksiköstä valmistui vuonna 2014 yhdeksän liikuntateknologian maisteria. Kaiken kaikkiaan vuoden loppuun mennessä yksiköstä oli valmistunut 52 maisteria. LitM Jarmo Piiraisen biomekaniikan väitöskirjan Neuromuscular function and balance control in young and elderly subjects: effects of explosive strength training (Ikääntymisen vaikutus hermo-lihasjärjestelmän toimintaan ja dynaamiseen tasapainoon) tarkastustilaisuus pidettiin Vuokatissa Kyseessä oli järjestyksessään toinen Vuokatista väitellyt tohtori. Kaksi muuta Vuokatin väitöskirja-aiheitta liittyvät maastohiihdon vapaan tyylin tekniikkaan ja voimantuottoon, joista molemmat toteutetaan yhteistyössä Salzburgin yliopiston kanssa. Liikuntateknologian opiskelijat ovat toiminnan alettua työllistyneet noin 60 työpaikkaan, joista noin puolet sijaitsee Kainuun alueella. Vuonna 2014 työllistymisiä oli yhteensä 10. Opiskelijat ovat perustaneet seitsemän yritystä. Yhteistyötä on ollut noin 30 yrityksen ja 20 koulutus- tai tutkimusorganisaation kanssa. Vuonna 2014 yksikkö oli mukana yhteensä kolmessa eri tutkimus- tai kehityshankkeessa: CEMIS-kehittämisohjema sekä tämän yhteishankkeet HIIHTO ja Athene (Kainuun ELY, ESR), Liikuntaosaamisen vientihanke - LIIVI (Kainuun ELY, EAKR) sekä Active life and work - ALIWO (Kainuun ELY, ESR). CEMIS-toiminta jatkui kehittämisohjelman muodossa yhteistyössä JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Jyväskylän yliopiston, Oulun yliopiston CEMIS-Oulun, Kajaanin ammattikorkeakoulun, MIKES:n ja VTT:n välillä. CEMIS-kehittämisohjelma on mahdollistanut pääosin Vuokatin yksikön laboratorioinsinöörin ja hankekoordinaattorin resurssit. Vuokatin liikuntateknologian yksikön koordinoimassa CEMIS-kehittämisohjelman HIIHTO-hankkeessa kehitettiin menetelmiä lumitutkimukseen, välinetestaukseen (maastohiihto) kylmätestauslaboratorion toteutuksen muodossa, urheilusuorituksen mittauskortin kehitykseen sekä non-invasiivisiin mittauksiin (biosensori laktaatin mittaamiselle hiestä). Hankkeen toimijoita Jyväskylän yliopiston lisäksi olivat Oulun yliopiston CEMIS-Oulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu, MIKES ja VTT. LIIVI-hankkeen tavoitteena on rakentaa mahdollisuuksia kansainväliselle yhteistyölle, jonka myötä talvilajien urheilijoita saataisiin harjoittelemaan ja valmentautumaan Vuokattiin. Hankkeen myötä Jyväskylän yksikön edustajat vierailivat marraskuussa 2014 Suomen pääministerin Alexander Stubbin johtaman delegaation kanssa Etelä-Koreassa tavoitteenaan yhteistyösopimus yhdessä Suomen ja Korean hiihtoliittojen tai Olympiakomiteoiden välillä. ALIWO-hankkeen tavoitteena on kehittää ennaltaehkäisevän työhyvinvoinnin toimenpiteitä ja palveluita kysyntää vastaavasti
15 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 15 tulevaisuuden haasteet huomioiden laajojen yhteistyöverkostojen voimin. ALIWO-hankkeeseen rekrytoitiin tutkittaviksi 40 Kainuun alueella vaikuttavaa johtajaa, jotka osallistuivat läpi vuoden mittaviin terveys- ja ravintokartoituksiin. Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke jatkui vuoden Projektin toteuttivat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Jyväskylän yliopiston toiminta kohdistui hyvinvointivalmentajakoulutuksen suunnitteluun. Vuosi 2014 oli merkittävä vammaishiihdon tutkimusten osalta, jota Jyväskylän yliopisto toteutti yhteistyössä Freiburgin -, Salzburgin -, Torinon ja Leuvenin yliopistojen ja Kansainvälisen Paralympiakomitean kanssa. Useiden viikkojen kestoiset mittausjaksot tapahtuivat läpi vuoden Vuokatissa. Tutkimuksen perimmäisenä tavoitteena oli kehittää testausmenetelmä kelkkahiihtäjien (sit-skier) keskivartalovamman määrittämiseksi dynaamisen tasapainotestin avulla. Tutkimukseen oli sisällytettynä laaja valikoima eri muuttujia aina tasapaino- ja lihasaktiivisuusmittauksista liikeanalyysiin. Tutkimuksessa hyödynnetyn dynaamisen tasapainolaitteen taustalla on vuosien kehitystyö, joka käynnistyi osana LitT Jarmo Piiraisen väitöstyötä vuonna Kansainvälinen yhteistyö laajentui italialaisen Valeria Rosson tutkijavierailun muodossa. Rosso työskenteli Vuokatissa osana vammaishiihtotutkimusta lokakuusta joulukuuhun. Torinon teknillisen yliopiston tutkijan vierailu jatkuu vuoden 2015 helmikuun loppuun. Yksikön tieteellinen kansainvälinen julkaisutoiminta vuonna 2014; tieteelliset referoidut alkuperäisartikkelit 3 kpl, väitöskirjat 1 kpl, kutsutut luennot 4 kpl (joista 2 ulkomailla) ja kongressiabstraktit 5 kpl. Liikuntateknologia, JY Rahoitus yhteensä Perusrahoitus Täydentävä rahoitus Henkilöstömäärä Julkaisujen määrä Hankkeiden määrä Opiskelijamäärä Valmistui liikuntatieteiden maistereiksi Valmistui liikuntatieteiden tohtoreiksi 1 0 1
16 16 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA LAPIN YLIOPISTO Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke jatkui vuoden 2014 ajan. Projektin toteuttivat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Lapin yliopisto kohdisti Kick Off -hankkeessa toimintansa pääasiassa kahteen osioon: Ikäihminen arjen selviytyjänä; pelit ja simulaatiot sekä omahoito auttamaan vanhuksia selviytymään kotona ja auttamaan kuntoutuksessa sekä kaivannaisteollisuuden korkeakoulutasoisen osaamisen kehittäminen Kainuussa. Lisäksi Lapin yliopisto osallistui osioon Master-tasoisen pelipuolen koulutuksen käynnistäminen. Lapin yliopistolla on paljon monitieteistä osaamista ikäihmisten hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistämisessä. Yhteiskuntatieteiden ja taiteiden tiedekunta ovat toimineet aihealueella jo pitkään. Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta edustaa kaivoslain ja alan oikeudellisen osaamisen asiantuntijuutta, joka Kainuunkin alueella menestyksekkään kaivostoiminnan ja ympäröivän yhteiskunnan tulee huomioida osana koko alueen tulevaisuuden toimintaedellytyksiä. Lapin ja Itä-Suomen yliopistojen alan osaamisen tarjonnan tuominen myös Kainuun korkeakoulustrategian toteuttamiseen merkitsee osaamisvajeen tyydyttämistä myös alan amk- ja toisen asteen koulutuksen kehittämistarpeissa. Lapin yliopisto on mukana laajassa kansallisessa hankkeessa: Master Class julkisen sektorin palvelumuotoilun kansainvälisten parhaiden käytänteiden levittämiseksi Projektin tuloksena levitetään ja selvitetään eurooppalaisia julkisen sektorin hyviä käytänteitä käyttäjälähtöisen kehittämisen ja palvelumuotoilun alueilla. Hankkeen tarkoituksena on kehittää julkisen sektorin käyttäjälähtöistä innovaatiotoimintaa palvelumuotoilun avulla. Palvelumuotoilun ja käyttäjälähtöisen kehittämisen käytänteet ovat monissa Euroopan Unionin (Tanska, Saksa, Skotlanti, Italia) maissa innovaatiotoiminnan kärjessä. Hankkeen tarkoituksena on sekä levittää että selvittää uusia käyttäjälähtöisen kehittämisen ja palvelumuotoilun toimintatapoja julkisella sektorilla. Kainuun toimijoista mukana on Kainuun sote-yhtymä. Lapin yliopiston avoin yliopisto jatkoi vuonna 2014 yhteistyötä AIKOPA kanssa tuomalla Sosiaalityön perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (35 op) Kainuun tarpeisiin. Koulutuskokonaisuudet on mahdollista suorittaa monimuoto-opiskeluna. Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä Oikeustieteiden tiedekunta suunnittelee AIKOPAn kanssa Yhteiskuntavastuu ja ympäristöjohtaminen (30 op) -koulutusta. Koulutusohjelman valmistelua varten saatiin rahoitus Lumpsum-rahoituksella Lapin ja Kainuun ELY-keskuksista. Hankkeella on tehty teemahaastatteluja ja sähköpostikyselyjä alueen yrityksille ja julkisille organisaatioille tulevan koulutuksen tarpeista, sisällöistä ja toteutuksesta. Valmisteluhanke päättyy OKM:n rahoittamia korkea-asteen oppisopimustyyppisiä koulutuksia järjestetään valtakunnallisissa verkostoissa. Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä AIKOPA ovat mukana kahdessa verkostossa: Eväitä johtajuuteen Päiväkodinjohtajien oppisopimustyyppinen koulutus sekä Kehittyvä rehtori Sivistys- ja oppilaitosjohdon oppisopimustyyppinen koulutus. Koulutuksilla on valtakunnalliset sähköiset ympäristöt, joissa eri koulutuspaikkakuntien opiskelijat oppivat yhdessä.
17 RESURSSIT 17 RESURSSIT Tilat Kajaanin yliopistokeskuksen alueelliset yksiköt ovat toimineet useassa eri paikassa. Vuoden 2014 aikana tapahtui muutoksia toimipisteiden suhteen. Tammikuun alussa 2014 AIKOPAn toiminnot muuttivat Vimpelinlaaksoon Kajaanin ammattikorkeakoulun toimitilojen yhteyteen. Mittaustekniikan yksikön, CEMIS-Oulun, Sotkamon toimintojen muutto tapahtui elokuussa 2014 Petäisenniskaan. Oulun yliopisto teki Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n kanssa alkaen kymmenen vuoden vuokrasopimuksen. Teknologiakeskus teki tiloihin mittavat muutostyöt, kun noin 500 neliön puunkäsittelytilat remontoitiin laboratoriotiloiksi. Yliopistokeskuksella on hallinnon ja CEMIS-Oulun käytössä 2192 m 2 sekä varasto- ja arkistotiloja 49 m 2 Kehräämöntie 7:ssä. Lisäksi muutaman kuukauden ajan oli vuokralla 36 m 2 :n lisätila, josta luovuttiin vuoden vaihteessa. Tilojen siivouksesta huolehtii RTK-Palvelu Oy, joka kanssa sopimusta jatkettiin vuodella. AIKOPA toimii Kajaanin Ammattikorkeakoululla 376 m 2 tiloissa ja koulutustoiminnassa AIKOPA käyttää ammattikorkeakoulun luentosaleja. Kirjasto on liitetty osaksi ammattikorkeakoulun kirjastoa. Jyväskylän yliopiston Liikuntateknologian yksikkö toimii Snowpoliksessa 375 m 2 :n tiloissa Vuokatissa.
18 18 RESURSSIT Henkilöstö 10 % 18 % 46 % 21 % Yliopistokeskusyhteisössä työskenteli yhteensä 91 henkilöä, joista Oulun yliopistoon työsuhteessa oli 79 henkilöä ja Jyväskylän yliopiston tehtävissä toimi 12 henkilöä Kainuussa. Edelliseen vuoteen verrattuna henkilöstö väheni 53 henkilöä. Suurin vähennys johtui opettajankoulutuksen ja normaalikoulun toimintojen ja palvelupisteen lopettamisesta vuonna CEMIS- Oulun ja AIKOPAn henkilöstömäärä pieneni yhteensä 10 henkilöä vuoteen 2013 verrattuna. Oulun yliopistossa Kajaanin yksiköissä tehtiin 64,6 henkilötyövuotta. Lisäksi Kick Off -hankkeeseen osallistui kahdeksan henkilöä Itä-Suomen yliopistosta ja yksitoista henkilöä Lapin yliopistosta. CEMIS-Oulun yksikössä työskenteli viisi ulkomaalaista henkilöä, joista kaksi senioritutkijaa oli koko vuoden. Jyväskylän yliopiston Vuokatin toiminnoissa ulkomaalaiset tutkijat tekivät yhteensä kahdeksan henkilötyökuukautta. Suurin muutos henkilöstön kannalta oli CEMIS-Oulun Sotkamon toimintojen siirtyminen elokuussa Sotkamosta Kajaaniin ja uuden laboratoriotilan valmistuminen. Samalla muutettiin CEMIS-Oulun organisaation rakenteeksi malli, jossa toimii kaksi tutkimusryhmää: Cleantech ja Terveys/hyvinvointi ryhmät. Henkilöstöltä muutos on vaatinut sopeutumista ja entisistä toimintamalleista luopumista. Henkilökunta on kuitenkin kokenut muutoksen pääasiassa myönteisenä ja yhteistyö on tuottanut uusia mahdollisuuksia hankkia rahoitusta. Projektirakenteesta ja -tilanteesta johtuen työsuhteet ovat pääasiassa määräaikaisia. Yliopistokeskuksen henkilöstöstä 76 % toimi määräaikaisessa työsuhteessa Oulun yliopistoon. Vuonna 2014 vakinaistettiin neljä tehtävää. Jyväskylän yliopiston työsuhteet Vuokatissa ovat professoria lukuun ottamatta määräaikaisia. Koko yliopistokeskuksen henkilömäärästä on ollut 21 % tohtorin tutkinnon suorittaneita ja vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon omaavia oli 73 %. Tutkimuksen parissa työskenteli noin 76 % henkilöstöstä. AIKOPAn suunnittelijat luetaan hallintohenkilöstöön vaikka he toimivat myös opetustehtävissä. Yksi Oulun yliopiston talouspalvelujen taloussihteeri on sijoitettuna Kajaaniin. Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastossa työskenteli Henkilöstön koulutus 5 % Tohtori Lisensiaatti Ylempi korkeakoulututkinto Alempi korkeakoulututkinto Muu koulutus yhteensä 91 osa-aikaisesti yksi Oulun yliopiston henkilö kesään asti, jolloin yliopistokeskuksen kirjasto siirtyi kokonaan ammattikorkeakoulun hoidettavaksi. Yksiköt ovat pitäneet säännöllisiä henkilöstökokouksia. Yliopiston henkilöstökoulutukseen ja tiedotustilaisuuksiin on osallistuttu lähinnä etäyhteyden välityksellä. Henkilökunnan kanssa on käyty vuotuiset henkilökohtaiset kehityskeskustelut. Lisäksi yksiköt ovat järjestäneet henkilöstölleen kehittämispäiviä ja yhteisesti kaksi virkistysiltapäivää. Oulun yliopiston rehtori myönsi yliopistokeskuksen johtaja, dosentti Vesa Virtaselle oikeuden käyttää professorin arvonimeä. Professorin pätevyys on todettu samoin kriteerein kuin tiedekunnan professorin tehtävään. AIKOPAn johtaja Tuula Honkaselle on myönnetty Tasavallan presidentin antama Suomen Leijonan ritarimerkki.
19 RESURSSIT 19 Talous Kajaanin yliopistokeskuksen kokonaisrahoitus oli noin kuusi miljoonaa euroa mukaan luettuna yhteistyöyliopistojen toiminnot. Oulun yliopiston yksiköiden osuus rahoituksesta oli 4,8 miljoonaa euroa, josta perusrahoituksen osuus oli noin miljoona euroa sisältäen avoimen yliopiston rahoituksen. Kahden miljoonan euron vähennys edellisvuodesta johtui opettajan-koulutuksen ja normaalikoulun loppumisesta kesällä 2013, mikä näkyy suoraan perusrahoituksessa. Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen erillislaitoksen rahoitus laski noin 0,3 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Sen yksiköiden liikevaihto on ollut: CEMIS- Oululla noin 3,8 miljoonaa euroa ja AI- KOPAlla noin 0,9 miljoonaa euroa. Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikön osuus oli reilu miljoona euroa. Kokonaisrahoituksessa ovat mukana myös Itä-Suomen yliopiston ja Lapin yliopiston Kick Off -hankeosuudet, vajaat euroa molemmilla sekä Oulun yliopiston muiden yksiköiden osuus euroa. Yliopistokeskuksen kokonaisrahoituksesta on laskenut noin yksitoista miljoonaa euroa vuoden 2007 jälkeen. (kuva) Noin puolet tästä voidaan selittää opettajankoulutuksen ja normaalikoulun lakkautuksella ja puolet vähennyksestä on lähtenyt pääasiallisesti alueellisesta rahoituksesta. Kilpailu rahoituksista on koventunut. Vuonna 2014 täydentävän rahoituksen osuus oli noin 80 % yliopistokeskuksen kokonaisrahoituksesta, perusrahoituksen osuuden ollessa 20 %. CEMIS-Oulu -yksikön rahoituksesta on jopa 88 % täydentävää rahoitusta. Vuonna 2014 CEMIS-Oululla on ollut käynnissä 46 hanketta/seurantakohdetta, AIKOPAlla 31 hanketta/seurantakohdetta ja Jyväskylän yliopistolla Vuokatissa 9 hanketta. CEMIS-Oulussa ja AIKOPAssa päättyi yhteensä 30 hanketta vuoden 2014 aikana. Yliopistokeskuksen rahoitusrakenne nojaa hyvin vahvasti rakennerahastorahoitukseen (noin 48 %) ja muihin valtionavustuksiin, mikä on toiminalle suuri epävarmuustekijä erityisesti uuden rakennerahastokauden rahoituksen suuren vähentymisen ja kasvavien omarahoitusosuuksien vuoksi. Oulun yliopiston KYK:n erillislaitoksen rahoituksesta vuonna 2014 tuli 46 % rakennerahastoista. Osa vanhan rahoituskauden hankkeista jatkuu jopa kesään 2015 saakka. Tekesin rahoituksen osuus oli 10 %, noin 0,5 miljoonaa euroa. Yliopistokeskuksen CEMIS-Oulu -yksikkö on pärjännyt suhteellisen hyvin kilpaillun tutkimusrahoituksen hankinnassa. Ulkomaista rahoitusta saatiin kahteen EMRPapurahaan EU:sta ja Euroopan komission rahoitusta kolmeen hankkeeseen, joista yksi alkaa vuoden 2015 alussa. Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta ovat tukeneet tuntuvasti CEMIS-toimintaa ja euroa Yliopistokeskuksen rahoitus sisältää yhteistyöyliopistot sarja 1 = perusrahoitus, sarja 2 = täydentävä rahoitus Sotkamon kunta on tukenut erityisesti Jyväskylän yliopiston Liikuntateknologian koulutusta Vuokatissa. Liiketoiminnan tuotot sitä vastoin vähenivät edelleen. Yleisen heikon taloudellisen tilanteen myötä palvelujen kysyntä hiipui. Yliopistokeskuksen menorakenne ei poikkea yliopistojen yleisestä jakaumasta. Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen erillislaitoksen henkilöstökulujen osuus menoista on 72 %, vuokrat 9 %, palvelujen ostot 5 %, matkat 2 %, aineet ja tarvikkeet 5 %, yleiskustannukset emoyliopistolle 3 % sekä poistot ja muut menot 4 % % palv.osto 5 % matkakulut 3 % 1 % poistot 1 % vuokrat aineet/tarv 9 % 5 % vuodet Yliopistokeskuksen tulorakenne 2014 sisältää yhteistyöyliopistot 20 % 4 % 19 % OY/KYK erillislaitoksen menorakenne 2014 muut sisäiset menot 2 % 3 % henk.kulut 72 % Perus- ja valtakunnallinen rahoitus Liiketoiminnan tuotot Menot yht. 4,6 milj. Sarja2 Sarja1 Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot Valtionavustukset sis. Rakennerahastorahoituksen Muut tulot ja sisäiset tulot ilman tulojen jaksotuksia 6,3 milj.
20 20 JULKAISUT JULKAISUT Tieteellisiä julkaisuja tuotettiin edellisvuotta vähemmän mutta kansainväliset julkaisut saatiin parempiin lehtiin. Opetus- ja tutkimushenkilöstö tuotti keskimäärin 1,2 julkaisua/henkilö. Julkaisut eivät varsinaisesti kuulu hanketoiminnan tavoitteisiin. Julkaisuja tuotettiin yhteensä 55 kappaletta, josta OY/CEMIS-Oulun osuus oli 37 julkaisua, AIKOPA 5 ja JY/Liikuntateknologian yksikkö 13 julkaisua. Kansainvälisten tieteellisten julkaisujen osuus oli 62 % JULKAISUT sisältää yhteistyöyliopistot Kotimaiset muut Kotimaiset tieteelliset Kansainväliset muut Kansainväliset tieteelliset
CEMIS-seminaari 2012
CEMIS-seminaari 2012 CEMIS - Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 1.11.2012 Risto Oikari CEMISin rakenne Mittaustekniikan Tutkimusyksikkö CEMIS-OULU Tietojärjestelmät osaamisalue
CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i
K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010
23.1.2012 Measurepolis Development Oy
23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan
Kajaanin yliopistokeskus
Kajaanin yliopistokeskus OULUN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO LAPIN YLIOPISTO SISÄLTÖ Johtokunnan puheenjohtajan katsaus 3 Johtajan katsaus 4 Yliopistokeskuksen toiminta 6 Mittaustekniikan
14.3.2014. Mittausteknologian osaamiskeskus
14.3.2014 Mittausteknologian osaamiskeskus 1 10 v Measurepolista yli 40 v osaamista Osa Kajaanin valitsemaa osaamisperusteista innovaatiopolitiikkaa kärkenä mittaustekniikka Kokonaisuuteen kuuluu myös
Kajaanin yliopistokeskus
Kajaanin yliopistokeskus SISÄLTÖ Johtokunnan puheenjohtajan katsaus 3 Johtajan katsaus 4 Yliopistokeskuksen toiminta 6 Mittaustekniikan yksikkö, CEMIS-Oulu 6 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut 10 Viestintä-
Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä
Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan
Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus
Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Professori Ilkka Virtanen Yliopistokeskusten arviointiryhmän jäsen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen lukuvuoden 2009-2010 avajaiset 17.9.2009 Yliopistokeskusten
SPORT NUTRITION WINTER TECHNOLOGY
WINTER TECHNOLOGY Liikuntaa Teknologiaa - Turismia Missio Snowpolis on kansainvälinen, hyvinvointiteknologian, liikkumisen ja ympärivuotisen talven yhdistävä osaamis- ja yrityskeskittymä. Visio Snowpolis
Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!
Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Yliopisto hahmottuu 4 tiedekuntaa: kasvatustieteet oikeustieteet taiteet yhteiskuntatieteet ja tarkentuu Vajaa 5 000 opiskelijaa 625 työntekijää Budjetti n.
Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus
Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Oulu kaivoskaupungiksi 30.1.2014 Eine Pöllänen Projektiasiantuntija Cemis / KAMK Cemis (Centre for Measurement and Information Systems) on
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja
Opetusministeriön asetus
Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun
Lapin korkeakoulukonserni
Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden
Yhteistyöesitys Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle
30.9.2015 Yhteistyöesitys Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle Kokkolan yliopistokeskus Chydenius (KYC) esittää Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle yhteistyötä alueen osaamista ja tutkimusta tukevien professuurien
Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo
Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian yksikkö, Vuokatti Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Maisterikoulutus Liikuntateknologia
Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen
Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Korkeakouluverkko ja sen kehittäminen (Visio 2030) Monipuolinen koulutustarjonta Oamk tarjoaa AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta,
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle
Tekesin tunnusluvut DM
Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu Joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa päivittämään
YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ
1 YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ Case-esimerkein TEKNILLINEN TIEDEKUNTA / Ympäristö- ja kemiantekniikka / Esa Muurinen OULUN INNOVAATIOALLIANSSI OULU INNOVATION ALLIANCE 2 Oulun Innovaatioallianssi
Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.
Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt
Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut
Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ
Kokouskutsu ja asialista, Pöytäkirja Kokous 4/2009 Aika: Perjantai 16.10.2009 klo 10.20 12.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR 144 Läsnä: Rehtori Lauri Lajunen pj., rehtori Arto Karjalainen, johtaja
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
MITTALAITTEIDEN ROOLI HAASTAVIEN KAIVOSYMPÄRISTÖJEN MONITOROINNISSA
1 MITTALAITTEIDEN ROOLI HAASTAVIEN KAIVOSYMPÄRISTÖJEN MONITOROINNISSA Oulun yliopisto CEMIS-Oulu Jarkko Räty Tutkimuspäällikkö, FT Mittaustekniikan yksikkö CEMIS-Oulu /Jarkko Räty/tutkimuspäällikkö 2 SISÄLTÖ
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi
Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti
Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT Tervetuloa
OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla Rehtori Tapio Varmola Taustaksi Millainen toiminta-alue on Etelä- Pohjanmaa? Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla
O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig
n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti
MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN
MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN
CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069
INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tutkimusinfrastruktuurin nykytila ja tulevaisuus Helsinki 2.10.2013 Energia yksi ihmiskunnan suurista haasteista
MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009
Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli
Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014
Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-
Kajaanin yliopistokeskus
Kajaanin yliopistokeskus SISÄLTÖ Johtokunnan puheenjohtajan katsaus 3 Johtajan katsaus 4 Yliopistokeskuksen toiminta 6 Mittaustekniikan yksikkö, MITY 6 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA 10 Viestintä-
O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig
n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 27.3.2018 Sivu 1 5.7.2018 Kansainvälinen yhteistyö Leader-ryhmien rahoittamana Leaderissä kansainvälinen
TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN
TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta
Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku
Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,
CENTRIAN PALVELUT YRITYKSILLE. Vesa Martinkauppi Tutkimus- ja kehitysjohtaja. WAMS-seminaari 8.10.2013
CENTRIAN PALVELUT YRITYKSILLE Vesa Martinkauppi Tutkimus- ja kehitysjohtaja WAMS-seminaari 8.10.2013 Toiminta-alue Opetustoiminta Tutkimus- ja Kehitystoiminta Ammattikorkeakoulututkinnot Ylemmät AMK-tutkinnot
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja
Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke
Selection to Finnish Teacher Education Anticipatory Work for Future Key Project Opettajankoulutuksen valinnat ennakoivaa tulevaisuustyötä (OVET) -kehittämishanke CC0 OVET-hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena
TIETEELLISET RATKAISUT
TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous Energian muunto- ja varastointiteknologiat Kestävyystutkimus KESTÄVÄ LIIKETOIMINTA JA YRITTÄJYYS Innovointi ja kestävä arvonluonti
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen
Satakunnan vanhusneuvosto
Satakunnan vanhusneuvosto Tuula Rouhiainen-Valo 13.9.2016 Ammattikorkeakoulukoulutus /OKM sivuilta *Ammattikorkeakoulut (AMK), ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki
Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO 1 KESKI-SUOMI JA PIRKANMAA TOIMINTA-ALUEINA Väkiluku n. 800 000 2 KESKEISET TUNNUSLUVUT JAMK TAMK Liikevaihto, M 58 75
Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa
Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA
YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA Yhteistyösopijaosapuolet Oulun yliopisto (OY) VTT Elektroniikka (VTT) Kajaanin ammattikorkeakoulu (AMK) (jäljempänä yhdessä sopijaosapuolet) sopivat
Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia
Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Omistus Kemin Digipolis Oy Perustettu1993 Kemi Tornio Keminmaa Tervola Simo Oulun yliopiston tukisäätiö Kehitysyhtiö, teknologiakeskus Tiimi 11 kehittäjää
Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012
Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan
AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan Ammattikorkeakoulut Suomessa Perustietoa suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 25 AMMATTIKORKEAKOULUA Suomen korkeakoululaitoksen
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
VTT:n strategian ja toiminnallinen arviointi Johtoryhmän jäsenen kommentteja
VTT:n strategian ja toiminnallinen arviointi Johtoryhmän jäsenen kommentteja Lauri Oksanen Head of Research 27.9.2010 Nämä kommentit ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Nokia Siemens Networksin
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
CEMIS. Centre for Measurement and Information Systems
CEMIS Centre for Measurement and Information Systems Sisällys Puheenjohtajien katsaus... Johdanto... Johtajan katsaus... CEMIS-kehittämisohjelma... Oulun yliopiston toiminta... Kajaanin ammattikorkeakoulun
URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena
ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi
ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia
Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa
Yliopistokeskukset nyt ja tulevaisuudessa Kajaanin yliopistokeskus 10 vuotta juhlaseminaari Korkeakouluneuvos Ari Saarinen Suomi on innovaatiojohtajia Keskeisiä vahvuuksia inhimilliset voimavarat ja liiketoimintaympäristö
Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät
SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan
Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus
31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet
KAMK:n osaamisalueet Tietojärjestelmät Aktiviteettimatkailu = matkailu & liikunta Liiketoiminta ja innovaatiot Kone- ja kaivostekniikka Sairaan- ja terveydenhoito M i k k o K e r ä n e n 1 AKTIVITEETTIMATKAILU
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain
Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä ssa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit
Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017
TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Julkisen sektorin tutkimus
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/
Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 15 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelmasta toteutettavan hankkeen "Hankinnoista duunia" toteuttamiseen HEL 2015-002023 T 02 05 02 Päätös Päätöksen
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä