Kajaanin yliopistokeskus
|
|
- Asta Sipilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kajaanin yliopistokeskus OULUN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO LAPIN YLIOPISTO
2 SISÄLTÖ Johtokunnan puheenjohtajan katsaus 3 Johtajan katsaus 4 Yliopistokeskuksen toiminta 6 Mittaustekniikan yksikkö, CEMIS-Oulu 6 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut 9 Avoin yliopiosto 10 Kajaanin opettajankoulutusyksikkö 11 Yliopistokeskuksen kirjasto 12 Itä-Suomen yliopisto 13 Jyväskylän yliopisto 14 Lapin yliopisto 16 Resurssit 17 Tilat 17 Henkilöstö 18 Talous 19 Julkaisut 20 Johtokunta 21 Yhteystietoja 22 Toimitustiedot 23
3 JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille todetaan yliopistokeskuksista seuraavaa: Yliopistokeskuksilla on tiivis yhteys emoyliopistojen toimintaan. Niiden asema turvataan suuntaamalla niiden toimintaa korkeakoulujen osaamista täydentävään, alueiden tarpeita palvelevaan aikuiskoulutukseen ja tutkimustoimintaan. Kajaanin yliopistokeskuksen toiminta on tuon OKM:n määrittelyn mukaista aikuiskoulutuksen ja tutkimustoiminnan osalta ja yhteistyötä emoyliopistojen toimintaan on vahvistettu ja vahvistetaan edelleen. Korkeakoulujen arviointineuvosto toteaa tekemässään Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen vaikuttavuuden loppuraportissa: Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä että AIKOPA -malli on erittäin hyvä esimerkki korkeakoulujen aikuiskoulutuksen yhteisestä ns. yhden luukun yhteistyömallista. Kajaanin korkeakoulukonsortiosta arviointiryhmä toteaa, että malli ja sen tulokset ovat erinomainen esimerkki duaalimallin puitteissa tehtävästä yhteistyöstä. Arviointiryhmä toteaa raportissaan perusteen yliopistokeskusten olemassaololle olevan vahvasti yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa ja alueellisessa kehittämisessä. Yliopistokeskukset ovat arviointiryhmän mukaan puhtaimmillaan sijaintialueen edusta ja tarpeista käsin rakennettuja ja suunniteltuja. Uudessa yliopistokeskussopimuksessa vuosille on mainittu Kainuun korkeakoulustrategian, KKKS, avulla suunnattavan ja toteutettavan Kainuussa tapahtuvaa korkeakoulu- ja tutkimuslaitos yhteistyötä koulutuksen ja t&k:n osalta. Uuden yliopistokeskussopimuksen puitteissa linjattiin että kaikki yhteistyöyliopistot (Itä-Suomi, Lappi, Jyväskylä ja Oulu), jatkavat entistä fokusoidummilla ja kunkin omia strategioitaan tukevilla vastuu-alueilla. Uusi johtokunta toimikaudelle nimettiin alkuvuonna 2013 ja sen toiminta on ollut aktiivista. Kajaanin korkeakoulustrategian, KKKS, muokkaamista yhteistyöyliopistojen (Itä-Suomi, Jyväskylä, Lappi ja Oulu) ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistoimin jatkettiin vuonna 2013, ja strategian käynnistämishanke alkoi marraskuussa 2013 pitäen sisällään kuusi alueen toimintaa tukevaa aihealuetta. Tavoitteena on saada kansallista ja kansainvälistä rahoitusta aihioiden toteuttamiseen. OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa todetaan lisäksi, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut kehittävät yhteisiä yritysten kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön muotoja. Juuri tällainen yhteistyömuoto on Kajaanissa toimiva viiden organisaation sopimuspohjainen Mittaus- ja tietojärjestelmien koulutus- ja tutkimuskeskus, CEMIS. CEMIS:ssä yliopistokeskus on vahvasti mukana Oulun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston toiminnan kautta sekä lisäksi mukana ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu, VTT ja MIKES. CEMIS:ssä mukana olevat organisaatiot ovat kyenneet kasvattamaan merkittävästi kilpaillun kansallisen ja kansainvälisen rahoituksen määrää, erityisesti yliopistokeskuksen mittaustekniikan yksikkö, CEMIS-Oulu. CEMIS -toiminta on vahvistanut selkeästi organisaatioiden yhteistyötä ja laajempien tutkimuskonsortioiden muodostamista. Tutkimuksen kansainvälistyminen, mutta samalla alueen tavoitteita palveleva suuntautuminen, on onnistunut hyvin. Alueen yritysten sitouttaminen yhteisen tulevaisuuden suunnitteluun asiantuntijaryhmien kautta on vahvistunut. Oulun yliopiston strategian mukaan yliopiston tehtävänä on edistää kansainvälisesti korkeatasoista vapaata tutkimusta, sivistystä ja kulttuuria, vahvistaa hyvinvointia lisäävää osaamista sekä turvata korkeasti koulutetun työvoiman ja tutkijakunnan saatavuus vaikutusalueellaan. Oulun yliopiston strategiassa on määritelty neljä vahvuusaluetta. Tämä painoalaajattelu on tarpeellista, erityisesti tämän hetken taloustilanteessa, sillä liian moneen suuntaan panostamiseen eivät henkiset tai taloudelliset resurssimme riitä. Kajaanin yliopistokeskuksen toiminnan sisältö aikaisemmin, nyt ja tulevaisuudessa on vahvistanut ja vahvistaa lähiympäristön hyvinvointia ja kilpailukykyä. Esitän Oulun yliopiston puolesta lämpimät kiitokset keskuksen johdolle ja kaikille, jotka ovat olleet ideoimassa uusia painopisteitä ja linjauksia. Toivotan mitä parhainta menestystä tärkeässä työssä Kainuun hyväksi.
4 4 JOHTAJAN KATSAUS JOHTAJAN KATSAUS Vuoden 2013 aikana jatkuivat Kajaanin yliopistokeskuksessa useat aiemmin alkaneet muutosprosessit koskien Oulun yliopiston yliopistokeskuksen piiriin kuuluvia toimintoja. Opettajankoulutus (KTK) siirtyi Ouluun syksyllä 2013 alkuvuoden toimintojen ollen työntäyteisiä Kajaanin kampusalueella. Jyväskylän yliopiston Vuokatissa tapahtuva maisteri- ja tohtorikoulutus jatkui hankerahoituksella vuoden 2013 loppuun ja kuluneen vuoden aikana solmittiin yhteistyösopimus Jyväskylän yliopiston ja Sotkamon kunnan kanssa vuoden 2018 loppuun toteutettavasta koulutuksesta Vuokatissa sisäänoton ollessa joka toinen vuosi. Sotkamossa Oulun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston toteuttama elintarvikebiotekniikan maisteriohjelma jatkui keväälle Keskusteluita koulutuksen vakinaistamisesta tai määräaikaisesta jatkamisesta on vireillä. Lisäksi alueen tarpeisiin kohdistettu AIKOPAn koordinoima varhaiskasvatuksen kandihanke jatkui. Perustutkintoon johtava koulutus näyttäisi jäävään suhteellisen vähäiseksi Kainuussa, jos uusia avauksia ei saada jatkossa. Jäsenyliopistojen toteuttamat muuntokoulutukset ja maisteriohjelmat sekä näiden mahdolliset vakinaistamiset ovat jatkossakin todennäköisin toimintamalli. Näiden lisäksi koulutusta tapahtuu aikuiskoulutuksen, täydennyskoulutuksen ja avoimen yliopistotoiminnan kautta. Vuoden 2011 perustettu mittaustekniikan yksikkö, CEMIS-Oulu kävi edelleen läpi omaa rakennemuutostaan uudistuvassa rahoituskehyksessä ja globaalin talousahdingon keskellä. Vuoden 2013 tulos oli hieman odotuksia parempi, joskin toiminnan kokonaisvolyymi laski hieman edellisvuodesta. Näkymät vuodelle 2014 ovat kuitenkin lupaavat. Yksikkö on pärjännyt hyvin TEKESn uusissa rahoitusmalleissa; pienet strategiset avaukset ja Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa (TUTLI) -rahoitus. Lisäksi kansainvälistä rahoitusta on onnistuttu lisäämään. AIKOPA on osoittanut vuonna 2013 edelleen toimivuutensa yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteisenä yksikkönä toiminnan volyymin ollessa liki edellisen vuoden tasolla, mutta tuloksen hieman jäädessä edellisestä vuodesta. AIKOPAn tutkimus jatkoi jo aiemmin alkaneita toimintojaan menestyksekkäästi. Loppuvuoteen liittyi tutkimuksen osalta tiivis vuoropuhelu Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa maaseudun kehittämisen hankkeiden hallinnoinnin siirtyessä vuoden 2014 alusta Oulun yliopistolta Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:lle yhteisellä sopimuksella. Yliopistokeskuksen kirjasto siirtyi supistettuna ammattikorkeakoulun kirjaston yhteyteen kesällä Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus CEMIS jatkoi toimintaansa vuonna 2013 ja yliopistokeskuksen toimijoista Oulun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto ovat mukana tässä keskuksessa. Vuo-
5 JOHTAJAN KATSAUS 5 den 2013 toiminta vahvisti edelleen sitä käsitystä, että CEMIS-toiminta on luonut puitteet, joiden osittaisella vaikutuksella näiden yliopistojen yhteistyö on vahvistunut kuten myös yhteistyö Mittatekniikan keskuksen, MIKESin kanssa. Uuden yliopistokeskussopimuksen ( ) puitteissa linjattiin, että kaikki yhteistyöyliopistot jatkavat entistä fokusoidummilla ja kunkin omia strategioitaan tukevilla vastuualueilla. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) on selkeästi mukana yhteistyösopimuksessa yhtenä ohjaavana tekijänä. Uusi johtokunta toimikaudelle nimettiin alkuvuonna Kainuun korkeakoulustrategian muokkaamista yhteistyöyliopistojen (Itä-Suomi, Jyväskylä, Lappi ja Oulu) ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistoimin jatkettiin vuonna Alueen strategioissa esille nousseiden tarpeiden ja korkeakoulujen strategioiden perusteella valittujen kolmen osa-alueen: kaivannaisala, hyvinvointi (ravinto-terveys-liikunta) ja mittaustekniikka (peliala ja datacenter yhteistyö) suunnittelua jatkettiin. Suunniteltu Kainuun korkeakoulustrategia ja sen toteutuminen tulee entistäkin paremmin yhdistämään emoyliopistojen strategiat ja alueen tarpeet. Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke, alkoi loppuvuonna. Projektin toteuttavat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. KKKS perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Kick Off -hankkeen kuusi aihealuetta ovat: Hyvinvointivalmentaja-koulutuksen suunnittelu ja markkinointi, ikäihminen arjen selviytyjänä (pelit ja simulaatiot sekä omahoito auttamaan vanhuksia selviytymään kotona ja auttamaan kuntoutuksessa), kainuulaisten luonnontuotteiden ja omahoidon non-invasiivisten menetelmien käyttö terveyden edistämisessä, Master-tasoisen pelipuolen koulutuksen käynnistäminen, kaivannaisteollisuuden tuotekehitys- ja testauspalveluiden kehittäminen sekä kaivannaisteollisuuden korkeakoulutasoisen osaamisen kehittäminen Kainuussa. Yliopistokeskuksen toiminnan kokonaisvolyymi oli vuonna 2013 noin 8 miljoonaa euroa ja 132 henkilöä mikä on jonkin verran pienempi kuin edellisenä vuotena johtuen opettajankoulutuksen supistuvasta toiminnasta ja projektien vähenemisestä yliopistokeskuksessa. Perusrahoituksen osuus on vähentynyt alle puoleen parhaimmista vuosista. Kokonaisuudessaan vuoden 2013 tulos on kohtuullisen hyvä ottaen huomioon rahoitusmahdollisuuksien kokonaistilanne, globaalissa talousjärjestelmässä tapahtunut notkahdus sekä kansallisen rahoituslähteiden supistunut rahoituspotti. Yliopistokeskuksen toimijat pärjäsivät suhteellisesti hyvin tässä kiristyneessä tilanteessa. Asetelmat jatkoon ovat kohtuullisen hyvät, mutta kysymysmerkkejäkin löytyy. Ensimmäinen kysymysmerkki on vieläkin kiristyvä taloudellinen tilanne, joka pistää jokaisen yliopiston arvioimaan omaa toimintaansa ja joitakin ratkaisuja on jo tehty myös meidän emoyliopistoissa. Toinen merkittävä kysymys on ensi vuonna vaihtuvat EU:n rakenne- ja puiteohjelmakaudet, joiden merkitys on varsin iso meidän toimintaamme jatkossa. Toivottavaa on, ettei ohjelmien aloituksissa tule viiveitä nyt ilmoitetusta alustavasta aikataulusta. Turbulenssissa olevassa maailman talouden tilanteessa on kuitenkin oltava joka hetki reaktiovalmiudessa pysyäkseen ajan hermolla ja turvatakseen alueen hyvinvointia.
6 6 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA MITTAUSTEKNIIKAN YKSIKKÖ, CEMIS-OULU Yksikkö muodostui alkuvuonna 2013 kolmesta tutkimusryhmästä, jotka ovat: analyyttinen kemia ja bioanalytiikka, optinen spektroskopia ja kuvantavat mittaukset. Toimintaa on Kajaanissa, Sotkamossa ja hanketoiminnan puitteissa myös Vuokatissa. Tutkimuksen pääfokus on biotalous ja sovellusalat vuonna 2013 olivat kaivannais-, prosessi-, ympäristö- ja hyvinvointisovellukset, uusiutuva metsäteollisuus (metsäklusteri) sekä bioenergia. Kuvantavien mittausten ryhmällä on professorivetoisena erityistehtävä osallistua perusopetukseen erityisesti opinnäytetöitä CEMIS-Oulussa tekemällä. Menettely onkin historiansa aikana (MILA ja CEMIS-Oulu) tuottanut Kainuuseen talouselämän tueksi useita valmistuneita ja valmistumisvaiheessa olevia teekkareita ja heidän DI-töitään sekä tohtorin tutkintoon tähtääviä jatko-opiskelijoita. Määräaikainen professuuri jatkui vuonna 2013 ja on rahoitettu osalla opetusja kulttuuriministeriön CEMIS-toiminnan käynnistämiseen myöntämää rahoitusta sekä hankerahalla. Jatkotutkintojen tekijöitä on myös muissa tutkimusryhmissä. Elintarvikebiotekniikan maisterikoulutus -hanke jatkui yhteistyönä Itä-Suomen yliopiston kanssa Sotkamossa. Hanke sai jatkoajan 2013 maaliskuun loppuun. Yhteensä opiskelijoita on 30, joista 18 on valmistunut vuoden 2012 loppuun mennessä ja loput opiskelijat jatkavat opintojaan Itä-Suomen yliopistossa. Vuonna 2013 jatkui Osaamispalvelun kehittäminen soluviljely- sekä antimikrobiologiseen tutkimukseen, MIKROSOLU-hanke. Myös Palvelu- ja innovaatiotoiminnan kehittämishanke (PALI) jatkui keskittyen palveluliiketoiminnan kehittämiseen onnistuneesti. Yritysyhteistyötä oli sekä Kainuun alueella että valtakunnallisesti. Elintarvikealan innovatiiviset high value -tuotteet biomassaraaka-aineista hanke (BIOHIVA) jatkui ja on verkottunut Oulujärvi-Leaderin ja yritysten kanssa. Palvelututkimuskonseptin
7 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 7 luominen bakteerien identifiointiin ja profilointiin tuottamaan uutta tietoa teollisuusprosessien säätöön tuotannon tehostamiseksi on esillä BAKOTUS-hankkeessa, jossa on yhteistyökumppaneina yrityksiä kaivos-, energia-, uudistuva metsäteollisuus- ja elintarvikealoilta. Yksikkö on mukana Vuokatin kehittämisessä Testikatti-hankkeella, jossa kehitetään analytiikan avulla tehostettuja hyvinvointi-, testaus- ja liikuntapalveluja. Hankkeessa on kumppaneina muun muassa Suomen Olympiakomitea, Jyväskylän yliopisto, KIHU ja Vuokatin Urheiluakatemia. Yksiköllä on liikkuvat liikealustat (LILA) -hanke, jossa toteutetaan ja demostroidaan ilmasta ja vedestä tapahtuviin mittauksiin soveltuvia jatkuvatoimisia ja autonomisia liikkuvia anturoituja laitealustoja. Vuonna 2013 jatkui ja vahvistui mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimusja koulutuskeskuksen, CEMIS (Centre for Measurement and Information Systems), toiminta. Uudet CEMISkehittämisohjelma -hankkeet alkoivat vuonna Muita CEMIS-toimijoita ovat Jyväskylän yliopisto, Mittatekniikan keskus (MIKES), Kajaanin VTT ja Kajaanin ammattikorkeakoulu. CE- MIS-kehittämisohjelma on yhdistänyt alueen osaamista sekä Jyväskylän ja Oulun yliopiston (CEMIS-Oulu) yhteistyötä entuudestaan, samoin Oulun yliopiston ja MIKESin välistä yhteistyötä. Lisäksi tutkimusyhteistyö Jyväskylän yliopiston ja MIKESin kanssa on vahvistunut TEKES-hankkeiden kautta. Johtaja Vesa Virtanen on osallistunut CEMISen strategiaryhmän ja johtoryhmän työskentelyyn. Oulun yliopiston yksikkö on CEMIS-kehittämisohjelman selkeästi suurin toimija. Yksikkö on mukana BioVesi-hankkessa, jossa kehitetään ympäristön sakeiden nestenäytteiden ja biopolttoaineiden nestemittausta MIKESn Kajaanin toimipisteen kehittämiseksi. Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke alkoi loppuvuonna. Projektin toteuttavat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Yksikkö on mukana kansallisessa fotoniikan tutkimusverkostossa Photonics Finland. Yksikkö on vahvistanut verkostoaan Oulun Innovaatio Allianssin kanssa ja siellä erityisesti Centre of Health and Technologyn ja PrintoCentin kanssa. Yksikössä oli meneillään toistakymmentä TEKESrahoitteista hanketta. TEKESn Vesi-ohjelmassa on mukana toksisten yhdisteiden määrittämiseen liittyvä hanke (RACE). Muissa TEKES-hankkeissa tutkittiin muun muassa nutrigenomiikkaan liittyvän biosensorin kehitystä Nutrisense 2 -hankkeessa. Nestemonitorointia uusilla optisilla menetelmillä kehitetään LUMO-hankkeessa, kun taasen teknologian kehittäminen partikkeleiden liikkeen tunnistamiseen sekä kuvantaviin spektri- ja fluoresenssimittauksiin on esillä PulpVision-hankkeessa. Lisäksi kehitettiin polarisaatiomittausteknologiaa biomembraanien funktionaalisuuden tarkkailuun NONIThankkeessa. Yksiköllä on hankkeita TEKESn Green Mining -ohjelmassa: Pienten nikkelipitoisuuksien mittaamisen kehittämiseen kaivannaisteollisuuteen (NICK) ja Raekoon reaaliaikainen ja kustannustehokas hallinta louhinnasta tuotteeksi -hanke (RAIKU), Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa (TUTLI) -rahoitus. TUTLIrahoituksen sai myös Elohopeavapaa automaattinen online-metallianalysaattori (MEAN-hanke), joka myös linkitettiin Green Mining -ohjelmaan. Hanke alkoi Lisäksi Green Mining-ohjelmassa on menossa MI- NEFILTR-hanke, jossa kehitetään kaivannaisteollisuuden lietteiden, kuten mineraalilietteiden, veden poistoon ja suotautuvuuteen ja mittaamiseen liittyvää osaamista yhteistyössä Kajaanin AMKn kanssa. Green Mining -vuosiseminaarin yhteydessä CEMIS- Oulu järjesti NICK-hankkeen kansainvälisen seminaarin (2 professoria Cranfieldin yliopistosta vierailevina puhujina) Helsingissä yhdessä TEKESn ja TEMn kanssa. Lisäksi yksikkö on mukana valtakunnallisessa kaivannaisympäristöjen rikkipitoisten yhdisteiden seuranta- ja määritysmenetelmiä kehittävässä SULKA-hankkeessa. Yksikkö on mukana kolmessa TE- KESn rahoittamassa pienessä strategisessa avauksessa: Tiekartta älykkääseen arktiseen erikoistumiseen (SMARCTIC, ), LST uusi lähestymistapa kompleksisen datan
8 8 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA analyysiin ja visualisointiin (LST-Vision) ja Sensorit ja sosiaalinen web, (SEWEB). Lisäksi yksikkö oli mukana TEKESn rahoittamassa COACH- TECH-hankkeessa yhdessä Jyväskylän yliopiston, KIHUn ja Urheiluopiston kanssa kehittämässä monikäyttöistä urheilusuoritusten palautejärjestelmää. Yksikkö on ollut mukana energia- ja ympäristöalan (CLEEN Oy) strategisen huippuosaamisen keskittymän (SHOK) Measurement, Monitoring and Environmental Assesment (MMEA) -tutkimusohjelmassa tutkimassa On-line mittalaitteiden likaantumisen hallinnan kehittämistä ja biosensoreiden soveltuvuuden arviointia. Lisäksi yksikkö on mukana valtakunnallisessa kaivannaisympäristöjen rikkipitoisten yhdisteiden seuranta- ja määritysmenetelmiä kehittävässä SULKA-hankkeessa. Yksikkö oli mukana luomassa ajoneuvojen simulointitutkimuskeskusta yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston kanssa. Ajoneuvojen simulointitutkimuskeskus on Kajaanin ammattikorkeakoulun tiloissa. Yksiköllä on ollut tutkimusyhteistyötä alueella MTTn kanssa liittyen marjanviljelyn ja vihannesviljelyn kustannustehokkaaseen toimintaan. Lisäksi yhteistyötä oli bioreaktorin toiminta- ja tuotealoilla. KAVERIhankkeessa toimenpiteillä pyritään vähentämään maatalouden aiheuttamaan kiintoainekuormitus vesistössä. Yksikössä jatkui Kainuun maaseutua kehittävän bioenergiateemaohjelman koordinointi. Ylimaakunnallinen Wenet Centre -hanke on integroitu osaksi bioenergian teemaohjelman toteutusta. Wenet Centre -hankkeen tarkoituksena on edistää bioenergiaalalla toimivien yritysten vientiponnisteluja. Kansainvälisessä Robinwood plus -hankkeessa (Interreg IV C-ohjelma) edistetään metsien monipuolista käyttöä esimerkiksi bioenergian kautta. Yksikkö on mukana eurooppalaisessa metrologian tutkimusohjelmassa (EMRP) arvioimassa laadunvalvonnan tuloksien oikeellisuutta ulkomaisen tutkijan voimin. Yksikkö on mukana myös EU FP7 ohjelmaan kuuluvassa PEOPLE osion ITN-verkostohankkeessa (EUROMBR) jossa on 12 partneria kahdeksasta maasta. Hankkeessa kehitetään mikrobioreaktoreihin liittyvää osaamista. Kansainvälinen tutkijanvaihto kehittyi tavoitellusti noin 40 henkilötyökuukauden mittaiseksi. Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin aktiivisesti yli 10 tutkimuslaitoksen kanssa muun muassa Italiassa, Venäjällä, USAssa ja Isossa-Britanniassa. Tieteellisten artikkeleiden määrä oli hyvä; 14 referoitua kansainvälistä tiedeartikkelia ja 18 konferenssijulkaisua. Yksikön henkilöt osallistuivat kansainvälisiin ja kansallisiin arviointitehtäviin (tiedelehdet, väitöskirjan esitarkistus, kansainvälisten hankehakemusten arviointi). Keksintöilmoituksia tehtiin kolme kappaletta. Yksikön uudistunut rakenne helpotti laitteistojen ja tutkimusympäristöjen tehokkaampaa yhteiskäyttöä. Yksikön budjetti oli noin 4 miljoonaa euroa. Henkilöstöä oli vuoden mittaan 56, joista kertyi noin 47 henkilötyövuotta. Tohtoreita oli työsuhteessa vuoden aikana 14 henkilöä eli 25 % henkilömäärästä. Cemis-Oulu 2013 Rahoitus Perusrahoitus ja sisäinen Täydentävä rahoitus Henkilöstömäärä 56 htv 45,4 Julkaisujen määrä 42 Hankkeiden määrä 42
9 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 9 AIKUIS- JA TÄYDENNYSKOULUTUSPALVELUT Vuosi 2013 oli Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPAn viides vuosi ja AIKOPAssa päästiin juhlimaan historian suurinta yli 5000 osallistujan määrää. Koko Kainuun isot tilaisuudet olivat varhaiskasvatuksen henkilöstön Vakakatti huhtikuussa Kajaanissa ja opetusalan Opekatti marraskuussa Suomussalmella. Lisäksi Hyvä työ, hyvä myö -hanke järjesti seminaarisarjan ensimmäisen Työn ilo -iltaluennon. AIKOPA-malli nostettiin hyväksi käytänteeksi, kun Korkeakoulujen arviointineuvosto tarkasteli korkeakoulujen yhteiskunnallista ja alueellista vaikuttavuutta. KKA (5: 2013) totesi, että aikuis- ja täydennyskoulutuksen laatu, saatavuus ja monipuolisuus ovat tehostuneet AIKOPA-yhteistyössä. AIKOPA on käyttänyt uusia rahoitusmalleja, esimerkiksi Euroopan sosiaalirahaston LumpSum-rahoitusta, ja kouluttanut kolmessa korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa. Näitä ovat Kehittyvä rehtori, Eväitä johtajuuteen päiväkodin johtajan oppisopimustyyppinen koulutus ja Gamificate! Pitkäkestoisesta Työnohjaajakoulutuksesta valmistui 16 työnohjaajaa. VAKA-kehittämishanke kouluttaa varhaiskasvatuksen kandidaatteja Kainuun päivähoidon tarpeisiin yhteistyössä Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa. Yhteistyö Kainuun osaajat -verkostossa kuntien kanssa oli vuonna 2013 erinomaista. Sekä varhaiskasvatuksen että opetusalan verkosto on tiivis, ja yhteinen opetussuunnitelmatyö esija perusopetuksessa on aloitettu. Kainuun korkeakoulustrategian konkreettinen koulutusyhteistyö alkoi Kick Off -hankkeessa, jonka projektipäällikkö on AIKOPAsta. Lähialueyhteistyötä Venäjän kanssa on tehty LCW- ja Green Cities -hankkeissa varhaiskasvatuksen, hyvinvoinnin ja matkailun aloilla. AIKOPAn asiantuntijapalvelu- ja tutkimustoiminta 2013 AIKOPA tuottaa myös asiantuntija- ja tutkimuspalveluja. Nämä palvelut ovat arviointitutkimusta sekä maaseutuun ja muihin alueisiin kohdistuvaa tutkimusta, kehittämistä ja koulutusta. Tutkimus- ja asiantuntijapalvelutoiminnassa toteutettiin kolmea kansainvälistä (SolidarCity, InnoCraiova, I-dealis, Ilmastonmuutos EU:n politiikassa) ja kahdeksaa kansallista tutkimushanketta sekä neljää kansallista ja kansainvälistä arviointitutkimusta, joista osa päättyi. Samoin koordinoitiin Kainuun kyläteemaohjelman toteutumista sekä valtioneuvoston alaisen Harvaan asutun maaseudun teemaryhmän toimintaa. Vuoden 2013 kuluessa tuotettiin yhteensä yhdeksän virallista julkaisua, joista kaikki olivat kotimaisia sekä julkaistiin kolme Korvesta ja valtateiltä -verkkolehteä. Lisäksi järjestettiin kaksi valtakunnallista seminaaria ja lukuisia paikallisia tilaisuuksia. Aikuis- ja täydennyskoulutus Oulun yliopisto KAMK AIKOPA yht. Täydennyskoulutus koulutustilaisuuksien määrä osallistujien määrä Avoin korkeakouluopetus koulutustilaisuuksien määrä opiskelijämäärä opintopisteet ,5 2618,5 Asiakaspalaute (1-5) 4,3 4,3 4,3 Rahoitus Perusrahoitus sis. Avoimen yo:n Täydentävä rahoitus ja sis.tulot Henkilöstömäärä htv 15,6 8,2 23,8 Julkaisut
10 10 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA AVOIN YLIOPISTO Yliopistokeskuksen avoin yliopisto koordinoi avoimen yliopiston toimintaa Kainuussa ja Ylä-Savossa ja toteuttaa Oulun yliopiston tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisia yliopisto-opintoja. Osana aikuiskoulutuskonsortiota yhteistyötä markkinoinnissa ja opetustarjonnassa tehdään Kajaanin avoimen ammattikorkeakoulun kanssa. Kajaanin Kaukametsän opiston lisäksi uusia yhteistyöoppilaitoksia olivat Kaskikuusen kansalaisopisto Lapinlahdella sekä Vieremän kansalaisopisto, jotka toteuttavat verkossa tehtäviä kasvatustieteen ja psykologian opintoja. Yliopistokeskuksen avoimen yliopiston opinnoissa suosituimpia oppiaineita olivat kasvatustieteellisen ja humanistisen koulutusalan opinnot. Esi- ja alkuopetuksen sekä tekstiilityön opintojen suosio jatkui ja opinnot keräsivät opiskelijoita maantieteellisesti laajalta alueelta, mikä kertoo paitsi opintojen kiinnostavuudesta myös alan osaamistarpeiden yleisyydestä. Ensimmäistä kertaa toteutuksessa oli Liikunta 25 op -opinnot, jotka niin ikään keräsivät opiskelijoita Kainuun lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ja eteläisen Suomen alueilta. Kajaanin avoimen yliopiston opintoja suorittavat sekä työn ohella yliopistollisia tutkinto-opintoja tekevät, myös henkilöt, jotka haluavat parantaa ammatillisia valmiuksiaan tai pätevöityä työssään. Orastavaa kasvua on havaittavissa nuorten opiskelijoiden määrässä. Tutkintotavoitteinen opiskelu on edelleen yleistä. Avoin yliopisto tarjosi opiskelijoille kieli-, viestintä- ja yleisopintoja sekä perus- ja aineopintoja. Vuonna 2013 toteutuksessa oli yhteensä 12 opintokokonaisuutta ja 50 erillistä opintojaksoa. Opintopisteitä suoritettiin yhteensä 1695 ja opiskelijoita oli 239. Oulun avoimen yliopiston toiminnasta vastasi Kajaanissa kokopäivätoiminen amanuenssi.
11 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 11 KAJAANIN OPETTAJANKOULUTUSYKSIKKÖ Kajaanin opettajankoulutusyksikön toiminnan päättyminen keväällä 2013 Vuosi 2013 oli Kajaanin opettajankoulutusyksikön sadaskolmastoista ja viimeinen toimintavuosi. Kaikki opettajankoulutusyksikön toiminta päättyi heinäkuun lopussa Opiskelijoiden ja henkilöstön aseman turvaamiseksi yliopiston rehtorin vuonna 2010 asettamat kaksi työryhmää jatkoivat toimintaansa. Tavoitteena on edelleen opiskelun ja toiminnan laadun turvaaminen kevätlukukauden 2013 loppuun saakka. Tässä onnistuttiin loistavasti, koska yli 55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden opiskelijoiden määrä oli ennätyksellinen ja myös kandidaatin ja maisterin tutkintoja vahvistettiin yhteensä 130. Ouluun kasvatustieteiden tiedekuntaan siirtyi 35 opiskelijaa. Kevätlukukauden alkaessa opiskelijoita oli kirjoilla 94. Henkilöstön asemasta on huolehdittu tarjoamalla työsuhteelle jatkoa Oulun kampukselta. Opetushenkilöstön siirtyminen Ouluun alkoi kesällä Syksyn 2013 loppuun mennessä Kajaanista oli siirtynyt yliopistoon työsuhteessa olleita työntekijöitä yhteensä 16, joista pääosa opettajia muuta henkilöstöä siirtyi neljä henkilöä. Kajaanin opettajankoulutusyksikkö työllisti suoranaisesti kevään aikana yhteensä 15 henkilöä, joista osa opettajia ja osa muuta henkilöstöä. Yksikön toimintaa ovat edelleen leimanneet opiskelijoiden ja henkilöstön määrän väheneminen. Kesällä 2013 eläköityi kolme opettajaa ja toiminta loppui kampuksella. Kainuun maakunnan palkkatoimiston toiminta on jo vakiintunut Intterissä, Silmussa toimi edelleen Kajaanin kaupungin avoin päiväkoti, metallipaja oli vuokrattu moottoripyöräkerholle ja Kainuun Etu sai toimintaansa erittäin hyvät tilat Intellistä. Päärakennus, hallintorakennus, normaalikoulu, kirjasto ja teknisen työn rakennus olivat loppuvuonna 2013 tyhjillään. Syksyllä 2013 Normaalikoulun lapset sijoittuivat lähikouluihin, opettajat saivat työtä Oulusta, Kajaanista, lähikunnista ja kauempaakin. Käyttökelpoisesta kouluvälineistöstä suuri osa siirtyi Ouluun normaalikouluille. Syksyn 2013 aikana selvisi, että Kajaanin kaupungin sivistystoimi tulee keskittämään varhaiskasvatuksen toimintaa Normaalikoulun tiloihin vuonna Kalusteita myytiin etenkin kouluille huomattava määrä. Arkiston pitkäaikaisesti säilytettävät osat siirrettiin Ouluun Linnanmaalle. Kirjallisuutta luovutettiin ja myytiin lähi- ja oppilaitoskirjastoille sekä yleisölle. Taideteokset ja arvokalusteet luovutettiin Kajaanin kaupungin omistukseen. Musiikin sivuaineopiskelijat pitivät kevätlaulajaiset päärakennuksen Hela-salissa huhtikuussa Tilaisuus muodostui haikeaksi ja kaupunkilaisten kanssa yhteiseksi päättäjäistilaisuudeksi. Paikalle saapui lähes 300 musiikin ja opettajankoulutusyksikön ystävää. Korkeatasoisesta musiikkiohjelmasta saatiin nauttia myös kevätpubliikissa. Kampusalue säilyy suojelukohteena ennallaan ja saa uusia käyttäjiä opettajankoulutusyksikön toiminnan päättyessä vuokralaisia ja muuta toimintaa. Kesäkuussa 2014 kokoontuu joukko entisiä seminaarilaisia juhlimaan 60-vuotis -valmistumisjuhlaansa kampukselle ja vielä moni Kajaanista valmistunut opettaja suuntaa loma-ajan kulkunsa historialliselle ja kauniille kampus-alueelle. Kajaanin opettajankoulutusyksikkö 2013 (1-7) Opiskelijamäärä 94 Tutkinnot kanditaatti 69 maisteri 61 tohtori 0 Rahoitus yht Perusrahoitus Täydentävä rahoitus Henkilöstömäärä 15 Julkaisujen määrä 2
12 12 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA YLIOPISTOKESKUKSEN KIRJASTO Kajaanin yliopistokeskuksen kirjasto sulki ovensa 14. kesäkuuta Vuokrasopimus päättyi heinäkuun lopussa. Maaliskuusta lähtien työntekijöitä oli kaksi: informaatikko ja amanuenssi kirjastosihteeri siirtyi toisiin tehtäviin. Paikallislainoja annettiin 1639 kappaletta. Kokoelmien poistot, siirrot ja myynti työllistivät edelleen. Jäljelle jääneistä kokoelmista siirrettiin Oulun yliopiston Pegasus-kirjastoon noin nidettä. Varhaiskasvatusta, koulutusta ja psykologiaa käsitteleviä teoksia lähinnä AIKOPAn tarpeisiin sijoitettiin Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastoon noin 4200 teosta. Kajaanin kaupunginkirjastolle annettiin vanhoja seminaarikokoelmia: suppea aapiskokoelma ja 1800-luvun Kajaanin lukuseuran kirjat. Ouluun lähetettiin sieltä puuttuvat opinnäytteet. Karsintaa tehtiin myös CEMIS- Oulun kokoelmiin. Kajaaniin jääneitä graduvaiheen opiskelijoita opastettiin tiedonhaussa. Tiedonhankinnan opetusta on järjestetty yhteistyössä ammattikorkeakoulun kirjaston kanssa AIKOPAn varhaiskasvatuksen ryhmälle ja jatko-opiskelijoille. Kalusteita siirrettiin Oulun yliopiston kirjastoon ja lahjoitettiin Kajaanissa toimiville yleishyödyllisille yhteisöille. Kajaanin ammattikorkeakoulu sai hyllyjä kirjastoon siirrettyä kokoelmaa varten ja kalustoa Oulun yliopiston kirjaston palvelujen tarpeisiin uudessa ympäristössä. Amanuenssin työsuhde päättyi ja informaatikko siirtyi 1.9. osa-aikaisena Oulun yliopiston kirjaston työntekijänä Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastoon. Oulun yliopiston kirjaston supistettujen palvelujen tarjoamisesta Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjaston kautta tehtiin yhteistyösopimus ajalle Tiedonhakijoille järjestettiin Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastossa avoimien ovien päivä yhteisiin palveluihin tutustumista varten. Ammattikorkeakoulun kirjasto palvelee nyt Oulun yliopiston Kajaanin yksiköitä ja avoimen yliopiston opiskelijoita. Kirjalainojen kuljetus tapahtuu nyt Kajaanin AMKn ja Oulun yliopiston kirjaston välillä kolme kertaa viikossa. Kirjastossa on käytettävissä asiakkaille yksi tietokoneasema, jolta on pääsy Oulun yliopiston eri alojen elektronisiin aineistoihin. KYKn kirjastosta siirretyt kokoelmat on tarroitettu ja hyllyluokitettu. Yhteistyökuvioita KAMKn kirjaston ja Oulun yliopiston kirjaston välillä hiottiin. Käyttöön otettiin yliopiston opiskelijoita ja tutkijoita varten aineistopyyntö ja mahdollisuus tehdä varauksia OULA-tietokantaan.
13 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 13 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Itä-Suomen yliopiston, Oulun yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä on TEKESn rahoittamassa RACE-hankkeessa (Nopeat ja kustannustehokkaat menetelmät ympäristölle haitallisten yhdisteiden mittaamiseksi jätevesistä) kehitetty optiseen spektroskopiaan ja biosensoriteknologiaan perustuvia ratkaisuja ympäristöestrogeenien ja toksisten vierasaineiden nopeaan ja kustannustehokkaaseen mittaamiseen teollisuuden vesifraktioista ja kunnallisten jätevesipuhdistamojen vesistä. RACE-hankkeen Itä-Suomen osuus oli noin euroa vuonna Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke alkoi loppuvuonna. Projektin toteuttavat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Itä-Suomen yliopisto kohdistaa toi- mintansa pääasiassa kahteen osioon: Kainuulaisten luonnontuotteiden ja omahoidon non-invasiivisten menetelmien käyttö terveyden edistämisessä sekä kaivannaisteollisuuden korkeakoulutasoisen osaamisen kehittäminen Kainuussa. Itä-Suomen yliopiston mahdollisuutena nähdään osaamisen ja toiminnan merkityksen sosiaalisen vastuun ja yhteiskuntavaikutusten määrittelyä menestyksekkään kaivostoiminnan toteuttamiseksi Kainuussa. Koulutusyhteistyö Yhteistyönä Itä-Suomen yliopiston ja Oulun yliopiston (CEMIS-Oulu, Sotkamo) on toteutettu elintarvikebiotekniikan maisteriohjelmaa. Maisteriohjelma antaa yliopistotasoista elintarvikebiotekniikan koulutusta pääasiassa työssä oleville henkilöille, joilla on ylempi korkeakoulututkinto, alempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakoulututkinto soveltuvilta aloilta tai muut soveltuvat opinnot. Opintojen suorituspaikka on analyyttisen kemian ja bioanalytiikan laboratorio Sotkamossa (CEMIS-Oulu, Oulun yliopisto). Tutkinnot myöntää Itä- Suomen yliopisto. Kaiken kaikkiaan vuoden 2012 lopussa valmistuneita oli 18. Koulutushanke jatkui 2013 maaliskuun loppuun. Koulutusyhteistyön mahdollinen jatko on käsittelyssä. Koulutuksessa hyödynnettiin etäopetusmahdollisuuksia. Jos opiskelijat eivät päässeet luentosaliin, heillä oli mahdollisuus osallistua Adobe Connect Pro -verkkokokousympäristön välityksellä luennoille joko etänä tai kuuntelemalla nauhoitteet heille sopivana aikana. Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate ja AIKOPA ovat aloittaneet Maahanmuuttajat sosiaalialalle Itä- Suomessa -hankkeen, jota rahoittavat Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Kainuun osuuden omarahoituksen kustantaa Kainuun liitto. Tavoitteena on selvittää, voidaanko Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa asuvista maahanmuuttajista kouluttaa työntekijöitä sosiaalialan tarpeisiin. OKMn rahoittamia korkea-asteen oppisopimustyyppisiä koulutuksia järjestetään valtakunnallisissa verkostoissa. Itä-Suomen yliopisto ja AIKOPA ovat mukana kahdessa verkostossa: Eväitä johtajuuteen Päiväkodinjohtajien oppisopimustyyppinen koulutus sekä Kehittyvä rehtori Sivistys- ja oppilaitosjohdon oppisopimustyyppinen koulutus. Koulutuksilla on valtakunnalliset sähköiset ympäristöt, joissa eri koulutuspaikkakuntien opiskelijat oppivat yhdessä.
14 14 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA Liikuntateknologia Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitos on kouluttanut liikuntateknologian maistereita Vuokatissa vuodesta 2004 ja tohtoreita vuodesta 2005 lähtien, jolloin toiminta alkoi Euroopan sosiaalirahaston rahoittamana projektina yhdessä Sotkamon kunnan kanssa. Vuokatin liikuntateknologian yksikön jatko vuosiksi varmistui syyskuussa 2013, kun Jyväskylän yliopisto ja Sotkamon kunta allekirjoittivat sopimuksen toiminnan rahoittamisesta. Yksikön johtajana on toiminut professori Vesa Linnamo. Yksikössä työskenteli vuonna 2013 yhteensä 11 henkilöä; professori, kolme lehtoria, laboratorioinsinööri, kaksi projektitutkijaa, projektisihteeri, hankekoordinaattori sekä kaksi tutkimusavustajaa. Vuokatin yksiköstä valmistui vuonna 2013 seitsemän liikuntateknologian maisteria. Kaiken kaikkiaan vuoden loppuun mennessä yksiköstä on valmistunut 43 maisteria. Vuokatissa tohtoriopintojaan suorittavien väi- JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO töskirja-aiheita ovat ikääntyminen ja tasapainokontrolli sekä maastohiihto. Vuoteen 2013 mennessä yksiköstä on väitellyt yksi tohtori aiheenaan sotilaan fyysinen kuormittuminen. Tasapainokontrolliin liittyvä väitöskirja lähetettiin esitarkistukseen joulukuussa Vuonna 2013 yksikkö oli käynnistämissä tai mukana yhteensä kahdeksassa eri tutkimus- tai kehityshankkeessa: CEMIS-kehittämisohjema sekä tämän yhteishankkeet HIIHTO ja Athene (ESR), Coaching feedback systems and sport technology developments CoachTech (TEKES- EAKR), Liikuntaosaamisen vientihanke LIIVI (EAKR), Active life and work ALIWO (ESR), Tärinäaltistuksen arviointi- ja rahoitusmenetelmät TARRA (TEKES) sekä Biomechanics of skiing with and without rifle (Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton tutkimusrahoitus). Vuokatin liikuntateknologian yksikön koordinoimassa Coachtechhankkeessa kehitettiin prototyyppi urheiluvalmennuksen palautejärjestelmästä, jota voidaan soveltaa eri lajeihin. Järjestelmän tavoitteena on arvioida urheilusuoritusta synkronoidusti esim. videon, voiman, kiihtyvyyden ja/tai nopeuden perusteella. Hankkeessa olivat mukana lisäksi Oulun yliopiston CEMIS-Oulu, Vuokatin Urheiluopisto sekä Suomen kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU). Yksikkö koordinoi myös CEMIS-yhteishanketta HIIHTO, jonka toimenpiteet liittyivät lumitutkimukseen, välinetestaukseen (maastohiihto), urheilusuorituksen mittauskortin kehitykseen sekä non-invasiivisiin mittauksiin (biosensori laktaatin mittaamiselle hiestä). Hankkeessa ovat mukana myös Oulun yliopiston CE- MIS-Oulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu, MIKES ja VTT. LIIVI-hankkeen tavoitteena on rakentaa mahdollisuuksia kansainväliselle yhteistyölle, jonka myötä talvilajien urheilijoita saataisiin harjoittelemaan ja valmentautumaan Vuokattiin. Ensimmäisenä yhteistyöehdokkaana on Etelä-Korea. Yksikön käynnistämässä ALIWOhankkeessa kehitetään ennaltaehkäisevän työhyvinvoinnin toimenpiteitä ja palveluita kysyntää vastaavasti tulevaisuuden haasteet huomioiden. TARRA-hankkeessa Jyväskylän yliopisto tutki tärinäaltistuksen ja huonon ajo- tai työasennon vaikutuksia biomekaanisten menetelmien avulla liikuntatieteiden pro gradututkielman muodossa. Hankkeet muut toimijat olivat Kajaanin ammattikorkeakoulu, Oulun yliopiston CEMIS-Oulu, MIKES sekä Kuopion Työterveyslaitos. Vuokatin hiihtotunnelia, Vuokatin Testiaseman sekä Vuokatin yksikön laboratoriotiloja hyödynnettiin kuluneen vuoden aikana useisiin eri tutkimustarpeisiin. Hiihtotutkimuksen saralla jatkettiin tiivistä kansainvälistä yhteistyötä Salzburgin ja Tübingenin yliopistojen kanssa ampumahiihdon ja vammaishiihdon tutkimusten muodossa. Ampumahiihdon tutkimus käsitteli ampumahiihtäjän vapaan hiihdon tekniikkaa aseen kanssa ja ilman. Suomen maajoukkuetason nais- ja miesampumahiihtäjistä koostuneen tutkittavajoukon mittaukset toteutettiin huhtikuussa Vammaishiihdon (kelkkahiihto) kilpailuluokitusten kehittämiseen tähtäävä tutkimusprojekti käynnistyi Vuokatissa kesällä 2013 jatkuen vuoteen Tutkimusta tehtiin yhteistyössä CoachTech-hankkeen sekä Kansainvälisen
15 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA 15 Paralympiakomitean kanssa. Yhteistyö Salzburgin yliopiston kanssa piti sisällään myös hiihdon biomekaniikkaa käsittelevän väitöskirjan ohjausta. CEMIS-toiminta jatkui vuoden alusta uuden kehittämisohjelman muodossa jatkuen vuoteen 2014, joka tulee tiivistämään entuudestaan Jyväskylän yliopiston, Oulun yliopiston CEMIS-Oulun, Kajaanin ammattikorkeakoulun, MIKESn ja VTTn yhteistyötä. CEMIS-kehittämisohjelma on mahdollistanut pääosin Vuokatin yksikön laboratorioinsinöörin ja hankekoordinaattorin resurssit. Yksikön tieteelliset kansainväliset julkaisut vuonna 2013 olivat; tieteelliset referoidut alkuperäisartikkelit 6 kpl, kirjat tai kirjan kappaleet 5 kpl, kutsutut luennot 7 kpl (joista 2 ulkomailla) ja kongressiabstraktit 9 kpl. Jyväskylän yliopiston 150-vuotisjuhlavuosiseminaari, Yhteistyöllä menestykseen tiede ja huippu-urheilu kohtaavat Vuokatissa, pidettiin Kansainvälisen yhteistyön puitteissa saksalainen, Tübingenin yliopiston tutkija, tohtori Walter Rapp, työskenteli Vuokatissa yhteensä 0,2 htv tutkimusaiheenaan kelkkahiihdon kilpailuluokitusten kehittäminen. Salzburgin yliopiston tutkimusryhmä professori Stefan Lindingerin johdolla vieraili Vuokatissa useiden viikkojen ajan ampumahiihtotutkimuksen mittausjaksojen sekä maastohiihdon väitöskirjan ohjauksen myötä. Liikuntateknologia, JY 2013 Rahoitus yhteensä Perusrahoitus Täydentävä rahoitus Henkilöstömäärä 12 Julkaisujen määrä 23 Hankkeiden määrä 9 Opiskelijamäärä 30 Valmistui liikuntatieteiden maistereiksi 7
16 16 YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTA LAPIN YLIOPISTO Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke alkoi loppuvuonna. Projektin toteuttavat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kainuun korkeakoulustrategia perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa sekä selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. Lapin yliopisto kohdistaa toimintansa pääasiassa kolmeen osioon: Hyvinvointivalmentaja-koulutus, Ikäihminen arjen selviytyjänä; pelit ja simulaatiot sekä omahoito auttamaan vanhuksia selviytymään kotona ja auttamaan kuntoutuksessa sekä kaivannaisteollisuuden korkeakoulutasoisen osaamisen kehittäminen Kainuussa. Lisäksi Lapin yliopisto osallistuu osioon Master-tasoisen pelipuolen koulutuksen käynnistäminen. Lapin yliopistolla on paljon monitieteistä osaamista ikäihmisten hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistämisessä. Yhteiskuntatieteiden ja taiteiden tiedekunta ovat toimineet aihealueella jo pitkään. Lapin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta edustaa ympäristöoikeuden ja kaivoslain oikeudellisen osaamisen asiantuntijuutta, joka Kainuunkin alueella menestyksekkään kaivostoiminnan ja ympäröivän yhteiskunnan tulee huomioida osana koko alueen tulevaisuuden toimintaedellytyksiä. Lapin ja Itä-Suomen yliopistojen alan osaamisen tarjonnan tuominen myös Kainuun korkeakoulustrategian toteuttamiseen merkitsee osaamisvajeen tyydyttämistä myös alan AMK- ja toisen asteen koulutuksen kehittämistarpeissa. Koulutusyhteistyö Lapin yliopiston avoin yliopisto aloitti vuonna 2013 yhteistyön AIKOPA kanssa tuomalla Sosiaalityön perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (35 op) Kainuun tarpeisiin. Koulutuskokonaisuudet on mahdollista suorittaa monimuoto-opiskeluna. Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä Oikeustieteiden tiedekunta suunnittelee AIKOPAn kanssa Yhteiskuntavastuu ja ympäristöjohtaminen (30 op) -koulutusta. Koulutusohjelman valmistelua varten jätettiin Lumpsum-rahoitushakemukset Lapin ja Kainuun ELY-keskuksiin. OKMn rahoittamia korkea-asteen oppisopimustyyppisiä koulutuksia järjestetään valtakunnallisissa verkostoissa. Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä AIKOPA ovat mukana kahdessa verkostossa: Eväitä johtajuuteen Päiväkodinjohtajien oppisopimustyyppinen koulutus sekä Kehittyvä rehtori Sivistys- ja oppilaitosjohdon oppisopimustyyppinen koulutus. Koulutuksilla on valtakunnalliset sähköiset ympäristöt, joissa eri koulutuspaikkakuntien opiskelijat oppivat yhdessä.
17 RESURSSIT 17 RESURSSIT Tilat Kajaanin yliopistokeskuksen hallinto ja CEMIS-Oulu -yksikkö toimivat Petäisenniskassa Teknologiakeskuksen kiinteistössä Kehräämöntie 7:ssä. Käytössä on 2192 m2. Vuonna 2013 vuokrattiin lisäksi varasto- ja arkistotilaksi 49 m2. Sotkamossa CEMIS-Oululla on käytössään 850 m2 Analyyttisen kemian/bioanalytiikan toimintoja varten. Aikuiskoulutuspalvelut AIKO- PA toimi vuoden 2013 loppuun saakka entisellä Linnan lukiolla, jossa sillä oli käytössään noin 420 neliömetriä yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun aikuiskoulutuksen kanssa. Tilajärjestelyihin liittyviä muutoksia suunniteltiin yhteistyössä Oulun yliopiston johdon ja tilapalveluiden ja Kajaanin kaupungin kanssa vuoden 2013 aikana. Suunnitelman mukaan Kajaanin Teknologiakeskus Oy remontoi CEMIS-Oulun puunmittaushallit laboratoriokäyttöön toiminnan muuttuessa strategisten linjausten mukaisesti. Remontoitavaan tilaan on luvassa 10 vuoden vuokrasopimus Oulun yliopiston ja Teknologiakeskuksen kesken. CEMIS-Oulun Sotkamon toiminnot siirretään remontin jälkeen Petäisenniskaan syksyllä AIKOPA siirtyi Linnankadulta vuoden 2014 alussa Kajaanin ammattikorkeakoulun tiloihin Vimpelinlaaksoon. Seminaarinkadun tilat eli kampuksen tilat omistaa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy. Kampuksen tiloissa toimi saakka Kajaanin opettajankoulutusyksikkö, Normaalikoulu ja kirjasto. Niillä oli käytössään päärakennus, Intelli, kirjastorakennus ja normaalikoulun tilat. Osa kampuksen rakennuksista on edelleen tyhjänä ja osa on vuokrattu uusille käyttäjille. Päärakennus, kirjasto, puutyörakennus ja hallintorakennus ovat suojeltuja rakennuksia. Kampuksen kiinteistönhuollosta vastaa ISS. Jyväskylän yliopiston Liikuntateknologian yksikkö toimii Snowpoliksen 375 m2 tiloissa Vuokatissa. Vuokrakustannukset olivat yhteensä yli miljoona euroa, josta kampuksen vuokrat tekivät yli puolet.
18 18 RESURSSIT Yliopistokeskusyhteisössä työskenteli yhteensä 132 henkilöä, joista Oulun yliopistoon työsuhteessa oli 120 henkilöä ja yhteistyöyliopistojen tehtävissä toimi 12 henkilöä. Oulun yliopiston osalta henkilöstöluvuissa ovat myös yliopistopalveluihin kuuluvat Kajaanin palvelupisteen henkilöt. Edelliseen vuoteen verrattuna henkilöstö väheni 20 henkilöä Oulun yliopiston toiminnoista. Suurin vähennys kohdistui CE- MIS-Oulun toimintoihin rahoituksen pienenemisen vuoksi ja opettajankoulutukseen toiminnan supistumisen ja loppumisen vuoksi. Oulun yliopistossa Kajaanin toiminnoissa tehtiin yhteensä 87 henkilötyövuotta. CEMIS-Oulun yksikössä työskenteli seitsemän ulkomaalaista henkilöä, joista kolme senioritutkijaa oli koko vuoden. Projektirakenteesta ja -tilanteesta johtuen työsuhteet ovat pääasiassa määräaikaisia. Yliopistokeskuksen henkilöstöstä 80 % toimi määräaikaisessa työsuhteessa Oulun yliopistoon. Vakinaistamisia ei tapahtunut vuoden 2013 aikana, mutta vuoden 2014 alusta vakinaistettiin kolme tehtävää. Jyväskylän yliopiston työsuhteet Vuokatissa ovat yhtä lukuun ottamatta määräaikaisia. KYKn erillislaitoksen henkilömäärästä on ollut 20 % tohtorin tutkinnon suorittaneita ja vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon omaavia oli 76 % henkilöistä. Jyväskylän yliopiston tehtävissä Vuokatissa toimivilla henkilöillä oli korkeakoulututkinto 11/12. Yksiköt ovat pitäneet säännöllisiä henkilöstökokouksia. Oulun yliopiston henkilöstökoulutukseen ja tiedotustilaisuuksiin on osallistuttu lähinnä etäyhteyden välityksellä. Englannin kielen koulutus Oulun yliopiston henkilökunnalle jatkui alkuvuoden Henkilökunnan kanssa on käyty henkilökohtaiset kehityskeskustelut. Lisäksi yksiköt ovat järjestäneet henkilöstölleen kehittämispäiviä ja yhteisesti kaksi virkistysiltapäivää. Vuoden 2013 kesään mennessä Oulun yliopiston hallintopalveluiden alaisen palvelupisteen henkilömäärä supistui radikaalisti kesällä opintopalveluiden ja talouspalveluiden Henkilöstö osalta vuoden 2010 YT-prosessin toteutuessa. Talouspalveluihin jäi vain yksi taloussihteeri Kajaaniin. Erinäisiä hankkeita ja projekteja kuitenkin oli käynnissä vuoden aikana lähes 100 kappaletta. Vuoden 2013 alkupuoli oli läksiäisten sävyttämä. Kuitenkin henkilökunta jaksoi tehdä hyvän tuloksen erityisesti opettajankoulutuksessa samoin kuin muissakin yksiköissä. Oulun yliopiston vuoden 2010 YT-prosessiin liittyvä laaja muutostukiryhmä, johon kuuluu työterveyshuollon, seurakunnan, yliopiston henkilöstöpalvelujen edustajat sekä yksiköiden edustajat ja luottamusmiehet, kokoontui viimeisen kerran huhtikuussa.
19 RESURSSIT 19 Talous Kajaanin yliopistokeskuksen kokonaisrahoitus oli vajaat kahdeksan miljoonaa euroa mukaan luettuna yhteistyöyliopistojen toiminnot. Oulun yliopiston yksiköiden osuus rahoituksesta oli hieman vajaa 7 miljoonaa euroa, josta perusrahoituksen osuus yhteensä oli noin 2,7 miljoonaa euroa. Palvelupisteen rahoitus ei sisälly lukuihin. Opettajankoulutuksen ja normaalikoulun sekä kirjaston perusrahoitus olivat noin 1,8 miljoonaa euroa. Yliopistokeskuksen (OYn erillislaitos) rahoitusvolyymi oli 5,1 miljoonaa euroa. Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö toimi reilulla 0,8 miljoonalla eurolla. Yliopistokeskuskokonaisuuden rahoituksen määrä laski lähes kolmella miljoonalla eurolla edellisvuodesta. Opettajankoulutuksen ja normaalikoulun loppuminen sekä kirjaston minimointi näkyivät yliopistokeskuksen kokonaisrahoituksessa edellisvuoteen verrattuna noin 1,9 miljoonan vähennyksenä, joka lähti perusrahoituksesta. Muista Oulun yliopiston yksiköistä kokonaisvähennys oli yhteensä vajaat 0,8 M. Jyväskylän yliopiston toimintojen volyymi laski vajaalla 100 tuhannella eurolla edellisvuodesta. Lapin yliopistolla ei ollut omaa alueellista toimintaa yliopistokeskuksessa vuonna Sen toiminta kanavoitiin AIKOPAn kautta. Itä-Suomen yliopisto oli mukana Race-hankkeessa ja maisteriohjelma loppui maaliskuussa. Kokonaisrahoitus on miltei puolittunut vuoden 2009 jälkeen. Täydentävän rahoituksen osuus on kasvanut 64 prosenttiin kokonaisrahoituksesta, perusrahoituksen osuuden ollessa 36 %. Vastaavasti yliopistokeskus Oulun yliopiston erillislaitoksena sitä vastoin toimi 82 prosenttisesti täydentävällä rahoituksella. Jyväskylän liikuntateknologian yksikkö toimi 90 prosenttisesti täydentävällä rahoituksella. Perusrahoituksella toimivia yksiköitä lukuun ottamatta yliopistokeskuksen rahoitusrakenne nojaa hyvin vahvasti rakennerahastorahoitukseen ja muihin valtionavustuksiin, mikä on toiminalle suuri epävarmuustekijä. Rakennerahastorahoitus ja valtion vastinrahoitus tulevat laskemaan nykyisestä tasosta jopa kolmanneksen ja rahoituksen omarahoitusosuudet kasvavat tulevalla kaudella. Vuonna 2013 Oulun yliopiston KYKn rahoituksesta 32 % tuli rakennerahastoista. TEKESn rahoituksen osuus oli 28 % ja sen osuus nousi ilahduttavasti yli 1,4 miljoonaan euroon. Valtakunnallinen rahoitus yliopistokeskuksen koordinoitiin ja kehittämiseen oli noin 870 tuhatta euroa. Yliopistokeskus on pärjännyt kilpaillun tutkimusrahoituksen hankinnassa hyvin. Muuta ulkomaista rahoitusta saatiin yhteen EMRP-apurahaan ja toinenkin alkoi vuoden 2014 alussa CEMIS-Oulussa. Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta ovat tukeneet tuntuvasti CEMIS-toimintaa ja Sotkamon kunta myös Jyväskylän yliopiston Liikuntateknologian koulutusta Vuokatissa. Liiketoiminnan tuotot sitä vastoin vähenivät puolella miljoonalla eurolla. Yleisen euroa Yliopistokeskuksen rahoitus sisältää yhteistyöyliopistot sarja 1 = perusrahoitus, sarja 2 = täydentävä rahoitus heikon taloudellisen tilanteen myötä palvelujen kysyntä hiipui. Yliopistokeskuksen menorakenne ei poikkea yliopistojen yleisestä jakaumasta. Suurimmat menoerät ovat henkilöstökulut noin 5,1 miljoonaa euroa, vuokrat yli miljoonan ja sitten tulevat palvelujen ostot sekä aineet ja tarvikkeet. Vuokriin on laskettu myös sisäiset vuokrakustannukset. Sisäisinä menoina on maksettu muun muassa yleiskustannuksia emoyliopistoille. Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen erillislaitoksen menorakenteessa henkilöstömenojen osuus on suurempi kuin keskimäärin eli lähes 73 % kaikista menoista ja vuokrien osuus sitä vastoin pienempi kuin keskimäärin eli hiukan yli 8 % vuodet 1 % 4 % 5 % 2 % 48 % YLIOPISTOKESKUKSEN MENORAKENNE 2013 sisältää yhteistyöyliopistojen menot 14 % 3 % 3 % 68 % Yliopistokeskuksen tulorakenne 2013 sisältää yhteistyöyliopistot 3 % 9 % 36 % 4 % henk.kulut matkakulut palv.osto aineet/tarv poistot vuokrat muut sisäiset menot Menot yhteensä n.7,6 milj. Perusrahoitus Liiketoiminnan tuotot Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot Valtionavustukset Muut tulot Sarja2 Sarja1 Tuotot yhteensä n. 8,0 milj.
CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i
K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010
CEMIS-seminaari 2012
CEMIS-seminaari 2012 CEMIS - Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 1.11.2012 Risto Oikari CEMISin rakenne Mittaustekniikan Tutkimusyksikkö CEMIS-OULU Tietojärjestelmät osaamisalue
Kajaanin yliopistokeskus
Kajaanin yliopistokeskus SISÄLTÖ Johtokunnan puheenjohtajan katsaus 3 Johtajan katsaus 4 Yliopistokeskuksen toiminta 6 Mittaustekniikan yksikkö, CEMIS-Oulu 6 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut 10 Avoin
23.1.2012 Measurepolis Development Oy
23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan
Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta!
Tervetuloa luomaan kuvaa Lapin yliopistosta! Yliopisto hahmottuu 4 tiedekuntaa: kasvatustieteet oikeustieteet taiteet yhteiskuntatieteet ja tarkentuu Vajaa 5 000 opiskelijaa 625 työntekijää Budjetti n.
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus
Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle
Opetusministeriön asetus
Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun
SPORT NUTRITION WINTER TECHNOLOGY
WINTER TECHNOLOGY Liikuntaa Teknologiaa - Turismia Missio Snowpolis on kansainvälinen, hyvinvointiteknologian, liikkumisen ja ympärivuotisen talven yhdistävä osaamis- ja yrityskeskittymä. Visio Snowpolis
MITTALAITTEIDEN ROOLI HAASTAVIEN KAIVOSYMPÄRISTÖJEN MONITOROINNISSA
1 MITTALAITTEIDEN ROOLI HAASTAVIEN KAIVOSYMPÄRISTÖJEN MONITOROINNISSA Oulun yliopisto CEMIS-Oulu Jarkko Räty Tutkimuspäällikkö, FT Mittaustekniikan yksikkö CEMIS-Oulu /Jarkko Räty/tutkimuspäällikkö 2 SISÄLTÖ
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
Kajaanin yliopistokeskus VUOSIKERTOMUS 2011 OULUN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO LAPIN YLIOPISTO SISÄLTÖ Johtokunnan puheenjohtajan katsaus 3 Johtajan katsaus 4 Yliopistokeskuksen
Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut
Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti
Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti
Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo
Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian yksikkö, Vuokatti Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Maisterikoulutus Liikuntateknologia
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus
Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Professori Ilkka Virtanen Yliopistokeskusten arviointiryhmän jäsen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen lukuvuoden 2009-2010 avajaiset 17.9.2009 Yliopistokeskusten
Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus
Mittausteknologian tutkimuksen kaupallistamisen haasteellisuus Oulu kaivoskaupungiksi 30.1.2014 Eine Pöllänen Projektiasiantuntija Cemis / KAMK Cemis (Centre for Measurement and Information Systems) on
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista
Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku
Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja
14.3.2014. Mittausteknologian osaamiskeskus
14.3.2014 Mittausteknologian osaamiskeskus 1 10 v Measurepolista yli 40 v osaamista Osa Kajaanin valitsemaa osaamisperusteista innovaatiopolitiikkaa kärkenä mittaustekniikka Kokonaisuuteen kuuluu myös
MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN
MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN
KOTA-AMKOTA -seminaari
Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Vesa Hämäläinen 24.9.2010 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen
31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet
KAMK:n osaamisalueet Tietojärjestelmät Aktiviteettimatkailu = matkailu & liikunta Liiketoiminta ja innovaatiot Kone- ja kaivostekniikka Sairaan- ja terveydenhoito M i k k o K e r ä n e n 1 AKTIVITEETTIMATKAILU
Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen
Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Korkeakouluverkko ja sen kehittäminen (Visio 2030) Monipuolinen koulutustarjonta Oamk tarjoaa AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta,
Yhteistyöesitys Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle
30.9.2015 Yhteistyöesitys Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle Kokkolan yliopistokeskus Chydenius (KYC) esittää Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle yhteistyötä alueen osaamista ja tutkimusta tukevien professuurien
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus
ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi
ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi Heikki Mannila 26.3.2014 1 OKM-ICT: Mistä on kyse ja mitä halutaan saada aikaan? ICT-alan kehityksen seuranta ja kehittämistarpeiden
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi
Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä
Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
Osaamisen kehittäminen Kainuussa
Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009
Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa
CEMIS. Centre for Measurement and Information Systems
CEMIS Centre for Measurement and Information Systems Sisällys Puheenjohtajien katsaus... Johdanto... Johtajan katsaus... CEMIS-kehittämisohjelma... Oulun yliopiston toiminta... Kajaanin ammattikorkeakoulun
Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010
Tietojenkäsittelytieteen laitos Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010 kansainvälinen kehitys Ulkoiset paineet yliopistot yhdistyvät yliopistojen ylikansallinen yhteistyö täytyy olla tutkimuslaatua,
Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.
Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.
ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009
ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast
Tekesin tunnusluvut DM
Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola
Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla Rehtori Tapio Varmola Taustaksi Millainen toiminta-alue on Etelä- Pohjanmaa? Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
ESR Pohjois-Karjalassa. Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari Raisa Lappeteläinen
ESR Pohjois-Karjalassa Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari 2.12.2010 Raisa Lappeteläinen Euroopan Sosiaalirahasto EU:n rakennerahasto rahoittaa inhimillisten voimavarojen kehittämistä ESR:n tehtävänä
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012
Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki
Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,
Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun
Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet
Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden
CENTRIAN PALVELUT YRITYKSILLE. Vesa Martinkauppi Tutkimus- ja kehitysjohtaja. WAMS-seminaari 8.10.2013
CENTRIAN PALVELUT YRITYKSILLE Vesa Martinkauppi Tutkimus- ja kehitysjohtaja WAMS-seminaari 8.10.2013 Toiminta-alue Opetustoiminta Tutkimus- ja Kehitystoiminta Ammattikorkeakoulututkinnot Ylemmät AMK-tutkinnot
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu Joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa päivittämään
Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja
Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen
Lapin korkeakoulukonserni
Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden
AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan
AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan Ammattikorkeakoulut Suomessa Perustietoa suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 25 AMMATTIKORKEAKOULUA Suomen korkeakoululaitoksen
KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ
Kokouskutsu ja asialista, Pöytäkirja Kokous 4/2009 Aika: Perjantai 16.10.2009 klo 10.20 12.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR 144 Läsnä: Rehtori Lauri Lajunen pj., rehtori Arto Karjalainen, johtaja
Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa
Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutusstrategian laadinta ja toimeenpano Pohjois-Savossa: koulutusorganisaatioiden yhteistyö Aikuiskoulutuksen rooli elinkeinoelämän ja maakunnan kehittämisessä,
OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
Tulossopimus Tavoite Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tohtorit 2 - Ylemmät tutkinnot 20 5 Alemmat tutkinnot
Tulossopimus 01 Tällä sopimuksella Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto ja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) sopivat toiminnan tavoitteista, kehittämistoimenpiteistä ja resursseista.
Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta
Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan
Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017
TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän
URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena
Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010
Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan
Ajankohtaista ESR-ohjelmassa
Ajankohtaista ESR-ohjelmassa 24.4.2012 Hanketapaaminen, Suomussalmi ESR-koordinaattori Verna Mustonen Kainuun ELY-keskus Hanke TL Toteuttaja Toteutusaika S11564 PALi Mittalaitelaboratorion ja Biotekniikan
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus
Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan
Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa
Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset
Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015
Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Yhteyksien rakentaja, alueen kehittäjä ja kansainvälistäjä Neljän yliopiston monitieteinen tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto
ELY-KESKUKSEN RAHOITTAMAT ESR-HANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013 KAINUUSSA Koodi Hanke Toteuttaja Toteutusaika
ELY-KESKUKSEN RAHOITTAMAT ESR-HANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007 2013 KAINUUSSA Koodi Hanke Toteuttaja Toteutusaika Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä
Tekesin tutkimushaut 2012
Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
Jyväskylän yliopiston kirjasto
Page 1 of 23 Kysely tiedonhankinnan opetuksesta, marraskuu 2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin tiedonhankinnan opetuksen tilanteen kartoittamiseksi maamme yliopistoissa syksyllä 2005, kun Suomen yliopistoissa
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä
Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys:
Pohjois-Savon EBC-hankkeen tausta Ympäristö- ja bioenergia-ala Pohjois- Savossa Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys: Kuinka saadaan perustettua uusia ympäristöalan yrityksiä ja miten jo
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO
EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO 1 KESKI-SUOMI JA PIRKANMAA TOIMINTA-ALUEINA Väkiluku n. 800 000 2 KESKEISET TUNNUSLUVUT JAMK TAMK Liikevaihto, M 58 75
LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen
Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan
Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin
Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla
Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014
Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-
Sinulle avoin yliopisto!
Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto
Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö
12. Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa? Mielenterveys- ja päihdetyön osaamiselle on kysyntää - mitä haasteita se asettaa korkeaasteen koulutukselle? Johanna Moisio Korkeakoulu-
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen
Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden
Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät