Tekesin tunnusluvut DM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekesin tunnusluvut DM"

Transkriptio

1 Tekesin tunnusluvut DM

2 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M rahoitustunnustelua rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54 päivää myönteistä rahoituspäätöstä Yritykset hakivat 520 miljoonan euron rahoitusta Yritysten projekteille 366 miljoonaa euroa josta 140 miljoonaa euroa nuorille kasvuyrityksille 702 rahoitettua startupyritystä 625 Tekesille uutta yritys-asiakasta 70 % yritysprojektien rahoituksesta pk-yrityksille

3 Tunnuslukuja Tekesin vaikuttavuudesta Tekes on ollut rahoittamassa 65% suomalaisista yleisesti tunnistetuista innovaatioista Yli 80% Innovaatio-toiminnassaan onnistuneista Tekesin asiakkaista sanoo, että Tekesin rahoitus on ollut merkittävä tekijä menestyksessä Tekesin rahoittamat pk-yritykset lisäsivät vientiään 2 mrd eurolla kolmen vuoden kuluessa projektin päättymisestä 2015 päättyneissä projekteissa syntyi 1250 patenttia tai patenttihakemusta ja 1320 opinnäytettä Pk-yritykset odottavat vuoden 2015 projekteista 8 miljardin euron liikevaihtoa tavoitevuonna Liikevaihto kasvoi Tekesin rahoittamissa pk-yrityksissä vuosittain 18 % -yksikköä enemmän kuin pk-yrityksissä keskimäärin 2015 päättyneissä projekteissa syntyi tuotetta, palvelua tai prosessia Työpaikat lisääntyivät Tekesin rahoittamissa pk-yrityksissä % -yksikköä enemmän kuin muissa pk-yrityksissä

4 Tekesin asiakkaat kasvavat ja menestyvät markkinoilla 2015 listaus, 50 Suomen nopeimmin kasvaneesta yrityksestä 46 ja kaikki kärjen 10 yritystä ovat Tekesin asiakkaita (kasvu 5 vuodessa, %) 1. AlphaSense (3 169 %) 2. Gapps (1 891 %) 3. City Digital (1 360 %) 4. HappyOrNot (1 247 %) 5. Yousician (674 %) 6. LeadDesk (589 %) 7. inpulse Works (506 %) 8. Alekstra (451 %) 9. Anders Innovations (430 %) 10. Tuxera (320 %) Suomalaiset yritykset Wired-lehden Euroopan kuumimpien startupien listalla Kaikki ovat Tekesin asiakkaita ja useimmat mukana Tekesin nuorten innovatiivisten yritysten rahoitusohjelmassa. Kiosked Beddit Rightware Wolt Shark Punch Enevo Holvi Yousician Everywear Games Smartly.io

5 Tekesin rahoituspäätökset 2015 Yhteensä 575 miljoonaa euroa projektiin Tutkimusrahoitus yliopistoille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille Lainat yritysten kehitys- ja innovaatiotoimintaan 175 Avustukset yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja julkisille organisaatioille Miljoonaa euroa Tutkimusrahoitus sisältää 28 miljoonaa euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusta.

6 Pk-yrityksille ja alle 500 henkeä työllistäville yrityksille myönnetty Tekesin rahoitus Ryhmähankkeiden rahoitus on esitetty osapuolikohtaisesti. Prosenttiosuus Tekesin yrityksille myöntämästä rahoituksesta Alle 500 hengen yritykset joista pkyrityksiä

7 Tekes painottaa nuoria kasvuyrityksiä rahoituksessaan Uusien yritysitujen aikaansaanti Julkinen tutkimus ja sen kaupallistaminen; Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa Suurten yritysten patenttisalkut; esim. Innovation Mill Ideat kiertoon Pienet nopeat rahoituspäätökset liiketoimintaideoiden jalostamiseksi Nopeasti kasvavien yritysten rahoitus Nuorten innovatiivisten yritysten (NIY) rahoitus VIGO-yrityskiihdyttämöt Tekesin rahoitus alle kuusi vuotta vanhoille yrityksille Miljoonaa euroa Vuonna 2015 yhteensä 140 milj. euroa, josta 27 milj. euroa nuorille innovatiivisille yrityksille

8 Rahoituspäätökset teollisuuteen ja palveluihin Miljoonaa euroa Palvelut Teollisuus Muut toimialat Rakennusalalle tehdyt rahoituspäätökset sisältyvät teollisuuden lukuihin.

9 Rahoituspäätökset teollisuuden toimialoille Miljoonaa euroa Kone- ja metallituoteteollisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kemianteollisuus Metsäteollisuus Rakentaminen Elintarviketeollisuus

10 Rahoituspäätökset palvelutoimialoille Miljoonaa euroa Ohjelmistotuotanto ja tietojenkäsittely Muut palvelut Arkkitehti-, insinööri- ja muut tekniset palvelut Tutkimus- ja kehityspalvelut Tukku- ja vähittäiskauppa Liikkeenjohdon konsultointi Terveys- ja sosiaalipalvelut

11 Tekesin yritysasiakkaat Yritysten lukumäärä Uusia asiakkaita Myönteisen rahoituspäätöksen saaneita yrityksiä Rahoituksen maksuja saaneita yrityksiä Yritys on määritelty uudeksi asiakkaaksi, jos se ei ole saanut Tekesin rahoitusta viitenä viime vuotena. Ryhmähankkeiden maksut on jyvitetty osallistujille rahoituspäätösten perusteella. Valmisteluprojektien rahoitus siirtyi 2008 Tekesiltä ELY-keskuksille. DM

12 Vuosittain noin prosentti Tekesin asiakkaista menee konkurssiin Konkurssien lukumäärä Tekesillä on vuosittain noin asiakasta, joille on maksettu rahoitusta viiden viimeisen vuoden aikana tai joilla on jäljellä Tekesin lainaa. Näistä vuosittain noin prosentti menee konkurssiin. Myös kaikista yrityksistä Suomessa noin prosentti menee konkurssiin

13 Tekesin rahoitus yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten projekteihin 2015 Yhteensä 209 miljoonaa euroa 16 2 Yliopistot 53 Ammattikorkeakoulut 123 Tutkimuslaitokset 15 Miljoonaa euroa Euroopan avaruusjärjestön ohjelmien osallistumismaksut Muu tutkimusrahoitus Moniin tutkimusprojekteihin osallistuu tutkimusryhmiä useista yliopistoista, korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista. Luvut sisältävät 28 milj. euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusta.

14 Tekesin rahoitus SHOKien ohjelmiin 2015 Yhteensä 83 miljoonaa euroa 4 13 CLEEN FIMECC 30 RYM 27 SalWe DIGILE 6 3 FIBIC Miljoonaa euroa Strategisen huippuosaamisen keskittymien (SHOK) ohjelmat ovat yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteishankkeita. Luvut kuvaavat Tekesin rahoituspäätöksiä vuonna 2015, ei SHOKien tutkimusohjelmien laajuutta. Nykymuotoinen rahoitus SHOKien ohjelmiin on päättymässä. DM

15 Yritysten tutkimus- ja kehitysrahoitus maakunnittain 2015 Projektin suorituspaikan mukaan Tekesin rahoitus yrityksille 2015, % 1,3 0,5 Yritysten omat tutkimus- ja kehitysmenot 2014, % Yhteensä 366 miljoonaa euroa 1,9 1,8 0,2 10,8 3,2 2,4 2,9 0,9 4,0 13,9 0,3 0,7 2,0 0,3 1,1 0,5 Yhteensä 4,4 miljardia euroa 2,0 9,4 1,0 2,2 1,2 1,3 0,5 5,2 51,7 Lähteet: Tekes ja Tilastokeskus 0,4 2,1 14,3 1,3 1,3 0,7 0,4 10,0 46,1 DM

16 Päättyneiden projektien tuloksia Vuonna 2015 päättyneiden projektien tuloksena syntyi tuotetta, palvelua tai prosessia patenttia tai patenttihakemusta opinnäytettä Päättyneitä projekteja oli yhteensä 2 010

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja kiinteästä

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera

Lisätiedot

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

Lisätiedot

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9. Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa

Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Tekesin rooli teollisuuden palveluliiketoiminnan uudistamisessa Lauri Ala-Opas Tekes 21.3.2013 Rahoituspäätökset teollisuuteen ja palveluihin Miljoonaa euroa 200 Palvelut 150 Teollisuus 100 Muut toimialat

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Kansainvälisen

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014

Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014 Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014 Ritva Saarelainen Kalevi Pölönen Pekka Tahvanainen 31.1.2014 , yritysrahoitus 2013 MMM; EKTR; 0,09 M ; 0 % Tekes yritysrahoitus; 3,5 M ; 12 % Yhteensä 29,1 milj. MMM; EMR;

Lisätiedot

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./

Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./ Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa Maija Lönnqvist 23.9./4.10./6.10.2016 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Tekesin rahoituspäätökset

Lisätiedot

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

Tekes Innovaatiorahoituskeskus

Tekes Innovaatiorahoituskeskus Kerrostalojen korjaaminen hankintaklinikan aloitustilaisuus ja 1. työpaja 27.5. Uusia ratkaisuja ja toimintamalleja alueiden uudistamiseen Tekes Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK)

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes on sitoutunut keskittymiin Tekes on auttanut keskittymien syntymistä kehittää niiden toiminnan edellytyksiä tukee niitä toiminnan kehittämisessä

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan

Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan Tekesin linjauksia SHOKtoimintaan Jussi Kivikoski 9.4.2010 Taustaa Keskittymissä on tehtävä valintoja Kaikkea tekemistä ei ole ollut tarkoitus siirtää keskittymiin. Rahoituksen vaikuttavuus on parempi

Lisätiedot

Hyvä Tekesin asiakas!

Hyvä Tekesin asiakas! RAPORTOINTIPYYNTÖ 5.6.2009 «Organisaatio» «Yksikko» «Etunimet» «Sukunimi» «Postiosoite» «Postinumero» «Postitoimipaikka» Hyvä Tekesin asiakas! Pyydämme teitä ystävällisesti täyttämään jälkiraportointilomakkeen

Lisätiedot

Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011

Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011 Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011 Avaussanat, Jukka Viitasaari Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Turku Science Park 18.1.2010 DM 450969 11-2009 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiopolitiikan suunnittelun

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Valtiontuki on lähtökohtaisesti kielletty Laiton valtiontuki Takaisinperintä Perussopimus Tuki

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Toimintakokonaisuuksien kehittäminen ja Tekesin rooli siinä

Toimintakokonaisuuksien kehittäminen ja Tekesin rooli siinä Toimintakokonaisuuksien kehittäminen ja Tekesin rooli siinä Martti Äijälä Ydinenergia-alan toimittajat, toimialaryhmän hallitus Helsinki 28.5.2013 Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla

Lisätiedot

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Cleanweb ja Startupit Bastussa Growth from digitalisation access to international networks and accelerators

Cleanweb ja Startupit Bastussa Growth from digitalisation access to international networks and accelerators Cleanweb ja Startupit Bastussa 12.12.2016 Growth from digitalisation access to international networks and accelerators Cleantech Market Snapshot Renewable Energy Energy Efficiency Renewable energy will

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 24.1.2018 Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä kaikilla ELY-alueilla verrattaessa vuoden 2016 vastaavaan

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla. Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma

Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla. Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma 04-2014 Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma 040-7205088 lasse.paananen@ideone.fi 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja,

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008 Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 Tausta-aineisto 28.8.2008 Sisältö 1. Alkuvuosi lyhyesti 2. Finnveran liiketoiminta 1.1. 30.6.2008 Kotimaan ja viennin rahoitus 3. Finnvera-konsernin avainluvut

Lisätiedot

Tekesin vuosikertomus 2011

Tekesin vuosikertomus 2011 Tekesin vuosikertomus 2011 1 2 Toimitus: Ulkoasu: Kuvat: Paino: Tekes, viestintä Mainostoimisto Cake Oy Eeva Anundi, Tekes, istockphoto Markprint Oy Kuvassa vasemmalta lakimies Liisa Ewart, lakimies Harri

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Arktiset meret Kylmää osaamista Suomesta

Arktiset meret Kylmää osaamista Suomesta DM xx-2013 Arktiset meret Kylmää osaamista Suomesta Reino Pesonen Arktiset rahoitusmahdollisuudet 26.9.-14 Tekesin organisaatio Pääjohtaja Nuoret yritykset Kasvuyritykset Suuret yritykset ja julkiset organisaatiot

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

Mitä Tekesin Pharmaohjelman

Mitä Tekesin Pharmaohjelman Mitä Tekesin Pharmaohjelman jälkeen HealthBIO terveyden bioklusteri Vuosiseminaari 13.9.2011 Minna Hendolin Pharma Kilpailuetua uusista toimintatavoista Ohjelman kesto: 2008-2011 Ohjelman laajuus: 58 miljoonaa

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus DM 450969 02-2009 Cpyright Tekes Tekes teknlgian ja innvaatiiden kehittämiskeskus Innvaatitiminnan edistämisen edelläkävijä Tekes verkstja innvaatiille Palvelut Asiakkaat Resurssit rahitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Tekesin Huippuostajat -ohjelman tarjoamat mahdollisuudet ja esimerkkejä innovatiivisista julkisista hankinnoista

Tekesin Huippuostajat -ohjelman tarjoamat mahdollisuudet ja esimerkkejä innovatiivisista julkisista hankinnoista KUNTIEN INNOVATIIVISET HANKINNAT JA TALOUS Oulu 2.2.2015 Tekesin Huippuostajat -ohjelman tarjoamat mahdollisuudet ja esimerkkejä innovatiivisista julkisista hankinnoista Tekes Innovaatiorahoituskeskus

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset 10.9.2014 Minna Hendolin

Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset 10.9.2014 Minna Hendolin Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset 10.9.2014 Minna Hendolin 08-2013 Suomen ja suomalaisten hyvinvointi rakentuu elinkeinojemme menestyksestä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Luonnonvarat ja kestävä talous

Luonnonvarat ja kestävä talous Luonnonvarat ja kestävä talous - Tekesin toimet jatkossa BioRefine ja Vesi loppuseminaari 26.11.2012 Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Tekesin sisällölliset painopisteet Liiketoiminta globaaleissa arvoverkoissa

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Life science ala Suomessa ja Tekesin rooli rahoituksessa

Life science ala Suomessa ja Tekesin rooli rahoituksessa Life science ala Suomessa ja Tekesin rooli rahoituksessa Bio-Inno -projektin loppuseminaari 11.1.2011 Minna Hendolin Sisältö 1. Globaalit arvoverkot ja trendit 2. Life science ala Suomessa 3. Tekesin rahoitus

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi

Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi Itä-Suomen EAKR seurantakomitea 10.12.2010 Tekesin rooli riskien jakajana Tekes on tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan kuuluvia riskejä

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013

Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2013 Erityissuunnittelija Jonas Nylén, Kaupunkikehitys, 21.1.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2013* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2014 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu

Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Tammikuu 2019 Teollisuuden investoinnit kääntyvät lievään nousuun Investointi- aste noin 11 % Teollisuuden kiinteiden investointien arvon odotetaan kasvavan tänä vuonna 3,9 miljardiin

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Tammikuu 2018 Kiinteät investoinnit vähän alas t&k kääntyy kasvuun Investointi- aste noin 12 % Teollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan odotetaan kääntyvän noin neljä prosentin

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 218 Kiinteät investoinnit kääntyvät laskuun - taso säilyy hyvänä Investointi- aste noin 12 % Teollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminnan odotetaan säilyvän viime vuoden tasolla

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:

Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuonna 2016 yhdellätoista ELY-alueella. Liikevaihto supistui neljällä ELY-alueella. Voimakkainta kasvu oli ssa, 43

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo

Koko maa -6 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa -4 % Pirkanmaa -8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi -11 % Pohjois-Savo TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku näyttäisi taittuneen viime vuoden loppupuolella - Kolmas vuosineljännes monilla alueilla edellistä parempi

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot