Forssan kaupungin vuoden 2016 talousarvio
|
|
- Paavo Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa klo Forssan kaupungin vuoden 2016 talousarvio Vuoden 2016 ja koko taloussuunnittelukauden näkymät ovat kaupungin kuntatalouden osalta vakavat. Talousarvio vuodelle osoittaa vuosikatteeksi 4,7 miljoonaa euroa ja tilikauden alijäämäksi 1,5 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon, että tilikaudelta 2015 on myös tulossa merkittävä alijäämä, tarvitaan suunnan kääntämiseen poikkeuksellisen rohkeita järjestelyjä. On mahdollista, että vuosien 2015 ja 2016 syntyvillä alijäämillä syödään kaupunkiemon oma kirjanpidollinen ylijäämä, jonka jälkeen kirjanpidollista ylijäämää jää enää vesihuoltoliikelaitoksen taseeseen. Talousjohtajan vetämän kaupunkistrategiaa toteuttavan Pärjäävä Forssa terveen talouden toimeenpano-ohjelman valmistelun peruslähtökohta on, että suunnitelmakauden tasapaino haettaisiin etupainotteisilla rakenteellisilla mm. palveluverkkoon ja palvelutasoon kohdistuvilla päätöksillä siten, että henkilöstön eläköitymiset pystyttäisiin hyödyntämään parhaalla tavalla. Kaupunkiemon palveluksesta eläköityy tulevina vuosina keskimäärin 20 henkilöä vuodessa. Palveluverkon ja eläköitymisen kautta syntyvä synergia mahdollistaisi sen, että kaupunki pystyisi konsernin osalta antamaan vahvan työnantajalupauksen, jossa ketään ei irtisanottaisi taloudellisin ja tuotannollisin perustein. Vastaavasti henkilöstön puolelta tarvitaan vastaavaa sitoutumista hyväksyä joustavasti mahdollisia työtehtävien muuttumisia ja uudelleenkoulutuksia konsernin sisällä uusiin tehtäviin yli toimiala- ja yksikkörajojen. Kyseessä olisi Forssan työmarkkinatilanne huomioiden vahva työnantajan vetovoimaa parantava pakettiratkaisu. Eläköitymisten maksimaaliseen hyödyntämiseen ei kuitenkaan päästä riittävässä laajuudessa, mikäli emme vuosien jälkeen toimi merkittävästi harvemmassa kiinteistö- ja palveluverkossa. Edellä kuvatun tilanteen vuoksi kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen investointiosa on karsittu vain välttämättömiin ja tiedossa olevat perustarpeet tiedostaviin esityksiin. Tarkoitus on, että investointiosa avataan heti alkuvuodesta sen jälkeen kun johtopäätöksiä valmistuneen palveluverkkoselvityksen ja mahdollisten jatkoselvitysten osalta on tehty.
2 Vuoden 2016 talousarvion osalta merkittävimmät kasvupaineet ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, joiden arvioidaan kasvavan 4 % eli yhteensä 2,3 miljoonaa euroa vuoden 2015 alkuperäiseen avaamattomaan talousarvioon nähden. Lisäksi kasvua on työllisyyden hoidon palveluissa 5,2 % ja perusopetuksessa 3,4 % vuoden 2015 alkuperäiseen talousarvioon nähden. Hyvää on, että Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä on myös käynnistämässä toimenpiteitä, jotka tähtäävät toiminnan tehostamiseen ja mm. eläköitymisten tehokkaampaan hyödyntämiseen. Kaupungin strategian toimeenpano-ohjelmien toiminnallistaminen alkaa vuoden 2016 aikana. Näitä ovat Pärjäävä Forssa -talouden sopeuttamisohjelma, Järkivihreä toimintatapaohjelma (sisältää resurssiviisaan tiekartan), Lasten Forssa - toimintaohjelma, Hihat heilumaan -henkilöstöohjelma, Viestintä- ja markkinointikäytäntö sekä Hankintapolitiikka. Hankintapolitiikan valmistelu siirrettiin toteutettavaksi rinnan hankintalain uudistuksen kanssa vuoden 2016 aikana. Taloussuunnittelukaudella huomiota elinvoimaan edistämiseen Vaikka Forssan työllisyystilanne on jatkunut heikkona koko finanssikriisin alkamisen jälkeisen ajan, ovat tulevaisuuden kilpailukyvyn ja vetovoiman edistämiseen liittyviä selkeitä vahvuustekijöitämme konseptoitava johdonmukaisesti ja määrätietoisesti. Erityisesti näitä ovat kiertotalouden teolliset symbioosit ja niihin liittyvä kehitys- ja osaamispotentiaali sekä asumisen konseptointi. Myös logistiikan ja verkkokaupan mahdollisuutemme on tutkittava huolella. Forssan kaupungille on merkittävä tekijä, että pääsimme mukaan resurssiviisaiden kaupunkien FISU verkostoon (Finnish Sustainable Communities) yhdessä Jyväskylän, Lappeenrannan ja Turun kanssa. Kiertotalouden kehittämisaihiomme on vahvasti noteerattu verkostossa. Kiertotalouden konseptoinnilla on oikeasti kiire, mikäli haluamme säilyttää etulyöntiasemamme koko seudun osalta. Vuoden 2016 aikana fuusioidaan Forssan Liike- ja Teollisuuskiinteistöt Oy ja Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy sekä perustetaan kaupungin keskushallintoon kaupunkikehitysyksikkö. Uusi toimintamalli sisältää myös kokonaan uudentyyppisen operatiivisen yhteistoiminnan strategisten sidosryhmiemme ja seudun yritysten kesken. Vuosi 2016 on uuden toimintamallin sisäänajon aikaa, mutta siihen liittyvä potentiaali uusien toimintamallien rakentamiseksi nykyisillä panos- tuotossuhteilla on merkittävä. Uudentyyppistä toimintaotetta kehitetään myös kaupungin kaikkeen viestintään ja markkinointiin. On kuitenkin syytä tiedostaa, että kaikesta huolimatta Forssa on pieni kaupunki, joten kaikkiin odotusarvioihin ei pystytä hetkessä vastaamaan. Oikea toimintajärjestys löytynee priorisoinnin kautta. Uusi toimintamalli voi tuoda merkittävän lisäarvon myös työllisyyden hoidon yritysrajapinnan palvelujen edelleen kehittämiseen.
3 Vuoden 2016 loppupuolella on tarpeen poliittisten ryhmien kesken käydä keskustelua myös siitä, mitä toimenpiteitä johtamisjärjestelmän virtaviivaistamiseksi voidaan ja halutaan tehdä vuoden 2017 kevään kunnallisvaalien yhteydessä. Uusi kuntalaki mahdollistaa mm. valtuuston kokoonpanon pienentämisen. Itsehallintouudistus vie lähes 60 % pois kuntien tehtävistä. Mahdollistaisiko valtuuston lukumäärän pienentäminen valtuustotason poliittisen ohjauksen edelleen kehittämistä ja vastaavasti muun toimielinrakenteen karsimista ja virtaviivaistamista sekä painottamista kaupunginhallitukselle? Entä voisivatko lautakuntien puheenjohtajat olla kaupunginhallituksen jäseniä? Nämäkin kysymykset osaltaan vaikuttavat siihen kokonaisuuteen, jolla varautumista, ohjausmekanismeja sekä tulosvastuullisuutta voidaan edelleen kehittää. Mutta nämä ovat poliittisten päättäjien pohdittavia asioita. Syksy tulee kuitenkin nopeasti. Tavoitteena on kaupungin osalta pyrkiä varmistamaan, että elintarvikelinjasto voidaan sijoittaa Hämeen ammattikorkeakoulun Forssan kampukselle. Tähän varattu suunnittelumääräraha investointiosassa siirtyy tulevalle vuodelle. Kaupunki jatkaa avointa toimintatapaansa ja kehittää edelleen toimintamalleja, joilla kaupunkilaisia ja eri sidosryhmiä voidaan osallistaa päätöksentekoon jo merkittävien asioiden valmisteluvaiheessa. Riskejä ja niiden arviointia Suoraan kaupungin talouteen ensi vuonna vaikuttavat merkittävimmät riskitekijät edelleenkin ovat, että pysyvätkö ostopalvelukustannukset arvioiduissa summissa ja mitä tapahtuu työllisyyden hoidon onnistumiselle tilanteessa, jossa toimintaympäristö on todella vaikea. Työpaikkakehityksen jatkuminen heikkona voi lisätä muita riskejä eri toimialoilla ja myös konserniyhtiöissä. Valtakunnallinen itsehallintouudistus muuttaa kuntien roolia merkittävästi ja uudistus sisältää riskejä erityisesti sen suhteen, kuinka voimme taata mahdollisimman hyvät, lähellä tuotetut ja paikallistuntemukseen perustuvat sosiaalija terveydenhuollon palvelut. On hyvä tiedostaa, että asiaan joudutaan palaamaan nopeasti heti alkuvuodesta yhdessä seudun kuntien ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän kesken. Itsehallintouudistus vie yli 60 % pois seudun kuntien tehtävistä. Forssan kaupungin ja alueen elinvoiman kehittymisen ja osaamisen dynamiikan osalta merkittävimmät riskit liittyvät siihen, miten pystymme varmistamaan Hämeen ammattikorkeakoulun, Luonnonvarakeskuksen Jokioisten yksikön ja koko toisen asteen opetuksen kehittämisen ja niihin panostamisen alueellamme myös tulevaisuudessa. Käytännössä tarvitaan tiiviimpää operointia yritysrajapinnassa ja entistä monipuolisempia alueen voimavarat yhdistäviä käytännön toimintamalleja. Kysymys on siitäkin, miten kaupunki ja kunnat yhdessä kykenevät panostuotossuhteessa tarkastelemaan näitä kysymyksiä taloussuunnittelukauden lisäksi keskipitkän aikavälin perspektiivistä.
4 Kiertotalouden teollisten symbioosien nopea konseptointi on välttämätön edellytys kilpailukyvyn varmistamiseksi ja siihen tarvitaan kaikkia paikallisia osaamisvoimavaroja sekä kansainvälisiä yhteyksiä. Konserniriskeistä merkittävin liittyy siihen, että miten koko konsernin kiinteistötarkastelussa onnistutaan. Asunto- ja maankäyttöpolitiikan osalta saadaan uutta arviointimateriaalia kun talousarvioon vuonna 2016 valmisteltavaksi sisältyvä selonteko valmistuu. Kaupungin riskienhallintapolitiikan kehittäminen on edennyt hyvin, valmistelussa on useita merkittäviä kokonaisuuksia, joiden koordinaatiovastuu on talousjohtajalla. Sisäisen valvonnan mekanismien edelleen kehittäminen on yksi painopistealueita vuonna Vuoden 2016 aikana on tarkoitus kumota vanha käytännössä perusteettomaksi jäänyt sisäisen tarkastuksen ohje ja korvata se päivitetyllä sisäisen valvonnan ohjeella. Vesihuoltoliikelaitoksen jätevedenpuhdistamoinvestointi on merkittävä. Tulevaisuutta ajatellen myös riskien näkökulmasta vesihuoltotoiminta kuuluu niihin, joissa seudullinen lisäarvo olisi merkittävä. Vesihuoltoliikelaitoksen taloussuunnittelukauden merkittävimmät riskit liittyvät oikeastaan siihen, miten vesi- ja jätevesi-intensiivinen teollisuus ja teollisuuden tarpeet kehittyvät. Vuoden 2015 ja/tai 2016 tulokseen voi lisäksi merkittävästi vaikuttaa uuden arvion perusteella tehtävä tulosta heikentävä varaus Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän alijäämän kattamiseen. Forssan kaupungin osuus alijäämästä on yhteensä noin euroa. Koijärven jätevesiosuuskunta on hakenut toistuvasti muutosta lainanlyhennysohjelmaansa. On olemassa riski, ettei osuuskunta pysty suoriutumaan velvoitteistaan. Tällöin kaupungin takaamat lainat, joita on jäljellä noin euroa, voi laueta maksuun ja heikentää kaupungin tulosta. Sami Sulkko Kaupunginjohtaja Lisätietoja: - kaupunginjohtaja Sami Sulkko puh. (03) , , sähköposti sami.sulkko@forssa.fi - talousjohtaja Leena Järvenpää, puh (03) , sähköposti leena.jarvenpaa@forssa.fi LIITE: Talousarvio powerpoint-esitys kuvina
5
6
7
8
9
TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA
TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2016-2018 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 14.12.2015 FORSSAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA 2016-2018 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2016... 1 1 YLEISTÄ...
MEDIATIEDOTE. Julkaisuvapaa klo KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS
MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 5.12.2018 klo 18.00 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi Forssan kaupunginjohtajan virassa lähenee päätöstään. Voin todeta, että lukuisten tapaamisten
Forssan kaupungin vuoden 2017 talousarvio
MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 14.12.2016 klo 18.00 Forssan kaupungin vuoden 2017 talousarvio Uusi vuosi uudet kujeet! Näin tavataan aina vuoden vaihtuessa todeta ja paljon on ensi ja seuraavina vuosina tapahtumassakin.
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös
MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 30.3.2017 klo 15:00 Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS: Kaupungin palvelut ovat kunnossa Forssan kaupungin palvelut ovat tutkitusti hyvässä kunnossa.
Forssan kaupungin vuoden 2018 talousarvio
MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 7.12.2017 klo 18.00 Forssan kaupungin vuoden 2018 talousarvio Uusi vuosi jotain uutta ja jotakin vanhaa. Sain aloittaa kaupunginjohtajan virassa 1.3.2017. Siirtyminen Varsinais-Suomesta
KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS
MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 9.4.2018 klo 19.00 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Kaupungin tehtävä on turvata hyvät palvelut Forssan kaupungin palvelut ovat tutkitusti hyvässä kunnossa. Kaupungin puistot ja viheralueet
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja
Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä
Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä Pitkäjänteistä suunnittelua ja ketterää, ihmisläheistä toteutusta Sami Sulkko Osallistava strategiaprosessi
Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007
Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson
Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Markku Andersson Miten hyvät veronmaksajat saadaan pysymään
Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus
Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Strategiapäällikkö Marko Karvinen 2.5.2017 asukasilta 1 Kaupunkistrategia Helsingissä Uusi kuntalaki määrää kuntastrategiasta Johtamisjärjestelmän uudistamisessa
Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
Elinvoimaa resurssiviisaudesta
Elinvoimaa resurssiviisaudesta FISU verkosto ja palvelukeskus (Finnish Sustainable Communities) Päivi Laitila, Motiva Oy ja Jyri Seppälä, SYKE Kuntamarkkinoiden seminaari 15.9.2016 Kunta resurssimuutoksen
Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus
Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,
LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1
LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus
Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.
Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta
Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET
PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI
PÖYTYÄN KUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 24.10.2017 25.10.2017 Pöytyä tulevaisuusmatkalla Pöytyän strategian rakentaminen: missä haluamme tulevaisuudessa olla ja miten sinne pääsemme? Valtakunnalliset faktat:
Tampere3-valmistelutyö. Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)
Tampere3-valmistelutyö Tampere3-tavoite Vararehtorityöryhmä ehdottaa, että TAMK, TTY ja TaY jatkavat Tampere3-prosessia tavoitteenaan ne korvaavan uudenlaisen yliopiston perustaminen Tampereelle. Tutkimus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku
KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.
KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5
Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019
Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019 Jaakko Kiiskilä kunnanjohtaja Eero Raittila talousjohtaja 19.11.2018 Esityksen sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia ja toiminnalliset painopistealueet 3. Tulopohja
Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke
Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke 20.9.2019 KierRe Kuopiossa Resurssiviisaus viedään osaksi resurssiviisauden kaupungin päätöksentekoa, talousarviota ja toiminnan
kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2017 1 (5) 769 V 13.9.2017, Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069
TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus
TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1
Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012
Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen
Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018
Lapuan kaupunginhallituksen itsearviointi 2018 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tulokset... 3 2.1 Kaupunginhallituksen onnistuminen tehtävässään... 3 2.2 Päätöksentekoprosessi... 2.3 Kaupunginhallituksen
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
Turun kaupungin tietohallintostrategia Tiivistelmä
Turun kaupungin tietohallintostrategia 2017 2021 Tiivistelmä Tietohallintostrategian tavoitteet ja linjaukset Tietohallintostrategian tavoitteet 1. Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. 6. Vauhditamme
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma
Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin
JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina
JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 19.4.2017 kaupunginjohtaja Ilkka Salminen Jämsä elämäsi tarina 1 Tilaisuuden ohjelma Avaus Yleiskatsaus kaupunginjohtaja Ilkka Salminen kaupunginjohtaja talousjohtaja
VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja
VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»
Elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala. Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki
Elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki Uusi toimiala Entisen kaupunginkanslian kehittämispalvelut + Tapahtumakoordinaattori + Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen + Työllisyyspalvelu
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000
Palvelustrategian valmistelu
Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys
Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA
Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot
Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet
Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala
Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016
JÄRKIVIHREÄSTI FORSSAAN. Ratasmäen ja Kiimassuon yritysalueet
JÄRKIVIHREÄSTI FORSSAAN Ratasmäen ja Kiimassuon yritysalueet Forssa järkivihreän yrittämisen keskus Forssa on 40 000 asukkaan talousalueen keskus yrityselämässä sekä palveluissa. Pitkien teollisten perinteiden
TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso
HÄMEEN LIITTO LIITE TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso 1 14.12.2009 MÄÄRÄRAHAT JA -TULOARVIOT Sitovat erät tummennettu Maakuntavaltuusto
Turvallisuudesta kilpailuetua. Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitto EK Turvallisuus 2.0 valtakunnallinen turvallisuusseminaari 24.1.
Turvallisuudesta kilpailuetua Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitto EK Turvallisuus 2.0 valtakunnallinen turvallisuusseminaari 24.1.2019 Vastaajien profiili Tutkimuksen tulokset Turvallisuutemme on hyvällä
Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut
Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja
Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45
Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä
KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN
KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,
Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman
Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla
Osa A. Valtuustotyön arviointi
Osa A. Valtuustotyön arviointi Mitä olet valtuuston toimintakulttuurista? 1=Toimii 5=Toimii huonosti hyvin Strategia ohjaa päätöksentekoa... 1 2 3 4 5 Yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään
Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto
Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde
Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden
TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA
KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa
KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos
KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
MEDIATIEDOTE. Julkaisuvapaa klo KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS. Kaupungilla on palvelutehtävä
MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 8.4.2019 klo 19.00 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Kaupungilla on palvelutehtävä Kaupungilla on palvelutehtävä. Meidän työmme on vastata siitä, että kuntalaiset saavat ne palvelut,
Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.
Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin
Elinvoimainen Ylivieska 2021
Elinvoimainen Ylivieska 2021 Elinvoimainen Ylivieska 2021- kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana keskuksena. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia
Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta
Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta Strategian aikajänne on valtuustokausi + vuosi Keminmaan kunta 2018 Strategian osa-alueet: 1. Talouden oikaisuliike 2. Kuntarakenne ja sote uudistus 3. Kunnan
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Ympäristövaliokunta 26.10.2017 Hille Hyytiä 26.10.2017 Motiva Oy 1 Avainsanoja Johdonmukaista ja pitkäjänteistä
KOKKOLAN STRATEGIA. Sisältöluonnos
KOKKOLAN STRATEGIA Sisältöluonnos 5.9.2017 5.9.2017 Mitä kuuluu Kokkola? Kokkolan keskeiset kehitysmittarit ovat kansallisessa vertailussa erittäin hyvät taloutta lukuun ottamatta. Toimintaympäristö muuttuu
Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja
Valiokuntamalli Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Kempele Oulu 193 000 Hailuoto 1 000 Kempele 16 800 Lumijoki 2 100 Liminka Tyrnävä 6 600 9 500 Muhos 9 000 VALTUUSTON TIIMITYÖSKENTELY KEMPELEESSÄ
Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627
Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus
Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Talous Maankäyttö Kuntaliitto tiedottaa 10.12.2015 Elinkeinopolitiikka 1 600 kuntien päättäjää vastasi kyselyyn: Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta
ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016
ROVANIEMEN KAUPUNGIN TILALIIKELAITOKSEN RISKIENHALLINTARAPORTTI 2016 Sisältö 1. Riskienhallintasuunnitelman perusteet... 3 2. Tilaliikelaitoksen merkittävimmät riskit... 3 2.1 Riskien toteutuminen 2016...
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET
JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten
Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015
Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa
Kilpailukyky ja kaupunkikehitys -vastuualue
Kilpailukyky ja kaupunkikehitys -vastuualue Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Minnansali, 21.2.2013 Risto Kortelainen Muutosjohtaja 22.2.2013 Kaupunkikehitys: Strategia, rakenteet ja kehittäminen
Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ
Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 3.6.2015 LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ 2 (5) SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ 1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on perusasiakirja,
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino 30.3.2017 Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto
Uusi organisoituminen
Uusi organisoituminen 8.8.2016 Organisaatiomuutostarkastelun ohjausryhmä Päivitetty 17.8. kunnan johtoryhmän ja 22.8. kunnanhallituksen antaman palautteen pohjalta 1 Toimintaperiaate Osa kunnan keskeisistä
ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko
TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa
Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016
Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,
kustannukset nousivat euroa.
1 (5) Nurmeksen tulot kasvoivat menoja enemmän Nurmeksen kaupungin tulot kasvoivat vuonna 2015 menoja enemmän. Kaupungin tilikauden tulos oli 460 816 euroa ja ylijäämä esitettävien tilinpäätössiirtojen
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.
Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1
Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon
Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu
Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin
Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila
Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys
Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus
Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010
Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 1. OHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO Ohjelma on formaatiltaan pikemmin toimenpideohjelma kuin strateginen ohjelma. Tämän vuoksi täytäntöönpano on perustunut niihin yksittäisiin
Talous lyhyesti. Asukasluku 1.1 82 409 83 400 84 200 Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 18,50 %
LIITE 1: TALOUS LYHYESTI Talous lyhyesti TP 2003 Arvio 2004 TAE 2005 Asukasluku 1.1 82 409 83 400 84 200 Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 18,50 % Verotulot, milj. 218,4 218,9 228,4 Vuosikate, milj. 5,7 1,5
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 KH 23.10.2017 1.1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 0 0 38 000 38 000 Toimintakulut
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan