Tutkimuksen teon haasteet ja suunnitelmallinen eteneminen. UniOGS, kl 2015 Opintopsykologi Pia Partanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimuksen teon haasteet ja suunnitelmallinen eteneminen. UniOGS, kl 2015 Opintopsykologi Pia Partanen"

Transkriptio

1 Tutkimuksen teon haasteet ja suunnitelmallinen eteneminen UniOGS, kl 2015 Opintopsykologi Pia Partanen

2 Tarkastele väitöskirjan tekemisen koko prosessia: Mitkä työskentelytavat/-menetelmät ovat vieneet väitöskirjaasi eteenpäin? Mitä haasteita olet prosessin aikana kohdannut?

3 HAASTEEKSI VOI MUODOSTUA ESIMERKIKSI: Ajankäyttö Muut velvollisuudet (muut työt, luottamustoimet, perhe jne.) Aloittaminen Edistyminen Kirjoittaminen Motivaatio Kielteisten tunteiden hallinta Epävarmuus tulevaisuudesta ja nykyisyydestä, esim. rahoitus, työllistyminen

4 PROKRASTINAATIO = VETKUTTELU, LYKKÄÄMINEN (Counseling the Procrastinator in Academic Settings, 2004) Säännölliseen työtapaan ohjaaminen Pystyvyyskäsitykseen vaikuttaminen Sosiaalinen tuen hyödyntäminen

5 Malinen (Miettinen, Seppälä)

6 Tavoitteiden ja ajankäytön suunnittelu on hyödyllistä, koska Ne ohjaavat toimintaa: tiedät mitä teet ja milloin teet Työskentelylle tulee raamit, rajat ja deadline Pysyt aikataulussa ja saavutat varmemmin tuloksia, kun sinulla on selkeä suunnitelma Saat suunnitelmallisen työn jälkeen nauttia vapaa-ajasta ilman ahdistavia pitäisi tehdä -ajatuksia Oulun yliopisto, Opiskelijakeskus

7 Tavoitteiden asettaminen ja pilkkominen Hahmota kokonaisuus ja laadi siitä itsellesi tavoite, esim. valmistun vuoden kuluttua (huomioi muut velvollisuudet) Mitä välitavoitteita se sisältää? Välitavoitteet muodostavat polun päätavoitetta kohti, esim. kirjoitan tämän artikkelin, kirjoitan abstraktin Keskity yhteen välitavoitteeseen kerrallaan ja mieti mitä toimenpiteitä se sinulta edellyttää, esim. luen nämä artikkelit, analysoin tutkimustuloksia Lähde systemaattisesti etenemään kohti välitavoitetta vaadittavien toimenpiteiden kautta, esim. tänään haen artikkeleita, litteroin

8 Suunnitelmallinen työskentely Suunnittele työskentelysi mahdollisimman pitkälle etukäteen Kalenterointi (viikoittainen ja päivittäinen) Jatkolaput, keskeneräiset lauseet Päiväkohtaiset tehtävälistat, tehtäväbuffet priorisointi! Arvioi suunnitelmaasi ja muokkaa tarvittaessa; mikä on realistista viikkotasolla? Päivätasolla? Keskity käsillä olevaan! Kun olet lähtenyt kokonaisuudesta käsin pilkkomaan tavoitettasi pienempiin osiin, voit luottaa siihen, että kaikelle on oma aikansa ja paikkansa Sitoudu suunnitelmaasi! Jos huomaat lipsuneesi, ei hätää, ohjaa itsesi tavoitteesi suuntaan mahdollisimman pian. Ole armollinen itsellesi, mutta älä käytä sitä tekosyynä tekemättömyydelle.

9 Kun arvioit ajantarvetta, HUOMIOI Tehtävän vaikeustaso (tässä vaiheessa sinulla on jo käsitys siitä minkä verran aikaa tarvitset eri työskentelyvaiheisiin) Tehtävän vaatimat olosuhteet: kirjat, muistiinpanot, työskentelypaikka, mahdollinen ryhmäporukka Tavoittelemasi tuloksen laatu kussakin tehtävässä Viimeistelyyn kannattaa varata aikaa, jopa runsaasti Lopettamisen taito! Oulun yliopisto, Opiskelijakeskus

10 Tehokkuutta ajankäyttöön, vinkkejä: TEHOAIKA: milloin keskityt parhaiten, olet virkeä KESKITTYMISKYKY: hiljaisuus vai musiikki kaverina? Ihanteellinen aika keskittyä min. jonka jälkeen tarvitaan pikku tauko FYYSINEN PAIKKA: kotisohva vai kirjaston lukunurkka? Ei liikaa siirtymiä! REALISTISET TAVOITTEET YLLÄTYKSET/YLI- MÄÄRÄINEN AIKA KIITÄ JA KANNUSTA ITSEÄSI RENTOUTUMISEN MERKITYS Oulun yliopisto, Opiskelijakeskus

11 Aloittaminen ja edistyminen Aloita tänään Aloita riippumatta siitä miltä tuntuu Tunnista näennäistoimintasi ja opettele hallitsemaan niitä Tee jotain pientä Aloita helpoimmasta/mielekkäimmästä kohdasta Ajattele tekemisen positiivisia puolia ja seurauksia Mieti jo tänään mitä teet huomenna Julkista tavoitteesi! My tomatoes!

12 Kirjoittaminen (Svinhufvud, luento 02/2015) 1) Opinnäytteen teko on ensisijaisesti kirjoittamista 2) Tutkiminen on osa kirjoitusprosessia Lue/tutki vain sen verran, että voit taas kirjoittaa!

13 Solmukohdissa Lue jotain tutkimukseesi liittyvää Lue hyvä (kirjoittamisen)opas, huomioi graduoppaat Höllennä tiukkoja vaatimuksia, etsi toisenlaisia tekemisen tapoja Kirjoita vapaan kirjoittamisen tekniikalla, valmista ei tarvitse tulla heti! Prosessinomainen kirjoittaminen usein jalostaa tekstiä Jaa työsi pienempiin palasiin Tee väikkärin teosta sosiaalista; hae verkosto itsellesi

14 Motivaatio Pidä kiinni siitä mikä tutkimuksessasi innostaa ja kiinnostaa, Mikä motivoi alun perin lähtemään väitöskirjan tekoon? Mikä aiheessasi innosti? Kun tunnet itsesi motivoituneeksi, tartu työhön heti Motivaatio syntyy myös tekemisen kautta (inside out vs. outside in), Pyydä apua/keskustele mieltäsi askarruttavista asioista tai kirjoita kohtaamistasi haasteista ratkaisu voi löytyä jo kun jäsennät ajatuksiasi Rajaa päivittäinen/viikoittainen työskentelysi, muista vapaa-aika ja rentoutuminen Hälvennä tulevaisuuteen liittyvää epävarmuutta hankkimalla työelämätietoutta ja lisäämällä työnhakutaitoja, opi tunnistamaan oma osaamisesi!

15 Opiskelijoiden vinkkejä motivaation ylläpitämiseen Tutkimuksen rakenne selväksi, jolloin loppukin on näkyvissä Tutkimuksen merkityksellisyys ja aiheen kiinnostavuus itsellä selkeänä mielessä Ryhmään osallistuminen: me-henki, myönteinen palaute Tilivelvollisuus ryhmälle/ohjaajalle/muulle taholle tukee etenemistä Pysyvän työpisteen ongelma yliopisto, koti, kirjasto vai näiden yhdistelmä? Missä etenee parhaiten? Sinnikkyys ja itsensä voittaminen Kun on päässyt tekemisessä vauhtiin, niin edistyminen motivoi jatkamaan Itsetunto kohoaa ja oma pystyvyyden tunne kasvaa tekemisen kautta! Pois alta tekeminen ja työelämään! Väikkärin asettaminen oikeisiin mittasuhteisiin elämän akselilla

16 Lähteitä vinkiksi: Tohtoritakuu, Carol Kiriakos - Kimmo Svinhufvud Graduopas, Juha T. Hakala

Tutkimuksen teon haasteet ja suunnitelmallinen eteneminen. Kevät 2014 Opintopsykologi Pia Partanen

Tutkimuksen teon haasteet ja suunnitelmallinen eteneminen. Kevät 2014 Opintopsykologi Pia Partanen Tutkimuksen teon haasteet ja suunnitelmallinen eteneminen Kevät 2014 Opintopsykologi Pia Partanen Monografia vai artikkeliväitöskirja? Tutkimusryhmässä vai itsekseen? Muut velvollisuudet; opetus, laitostehtävät

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU

OPINTOJEN SUUNNITTELU OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ KM Satu-Tuulia Vuoksenranta 2016 OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ Minä opiskelijana Opintojen suunnittelun reunaehtoja Ajankäyttö, HOPS Opiskelun haasteiden yli MIKSI

Lisätiedot

Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja

Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja Leo Stranius, HM Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Ympäristöasiantuntija Kaupunginvaltuutettu Lue lisää: www.leostranius.fi

Lisätiedot

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU Teemaluento 1 vuoden opiskelijoille Tänään tällä luennolla Opitaan tavoitteiden merkitys Suhtaudutaan vakavasti suunnitelmalliseen opiskeluun Mietitään mitä akateemisia

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Ajankäytön suunnittelu opiskelussa. SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015

Ajankäytön suunnittelu opiskelussa. SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015 Ajankäytön suunnittelu opiskelussa SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Susanna Reunanen 29.10.2015 Sisältö Ajankäytön suunnittelu Ajankäytön vinkkejä Esimerkkejä ajankäytön suunnitteluun Linkkejä 30.10.2015

Lisätiedot

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU. Teemaluento 1 vuoden opiskelijoille

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU. Teemaluento 1 vuoden opiskelijoille AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU Teemaluento 1 vuoden opiskelijoille Tänään tällä luennolla Opitaan tavoitteiden merkitys Suhtaudutaan vakavasti suunnitelmalliseen opiskeluun Mietitään, mitä akateemisia

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu!

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu! OPINNÄYTE OJENNUKSEEN Se on vaan gradu! 5.10.2011 Jaana O. Liimatainen Päivän ohjelma 15.15-17 Teemat: Opinnäytetyöprosessi Meininkiä tekemiseen esitys löytyy: valmistu.net http://teemailtapaivat.wikispaces.com

Lisätiedot

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Pikkugee Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Intoa Gradu on usein mielekkäin osa opiskeluja jälkikäteen mietittynä, vaikkei siltä gradua tehdessä tunnukaan varsinkin, jos aihe on jollain lailla antoisa Omaan

Lisätiedot

Ajankäyttö ja sen hallinta. Diplomi-insinöörin työn perustaitoja

Ajankäyttö ja sen hallinta. Diplomi-insinöörin työn perustaitoja Ajankäyttö ja sen hallinta Diplomi-insinöörin työn perustaitoja Miksi ajankäytön seurantaa? Opiskelun kannalta Kun suunnittelee töitään ei kiirettä koskaan tule Jää aikaa muulle elämälle Ei tule tappotenttiviikkoja

Lisätiedot

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille Hei ja mahtavaa, kun tulit mukaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi valmennukseen. Valmennuksen ensimmäisen viikon materiaali on jo julkaistu. Tästä pääset katsomaan tarkemmin moduulien sisällöt. Aikataulu

Lisätiedot

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille

Aikataulu Bloggaajasta Ammattilaiseksi Pro opiskelijoille Hei ja mahtavaa, kun tulit mukaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi valmennukseen. Aloitamme valmennuksen yhteisesti 20.11. Tästä pääset katsomaan valmennuksen tarkemman aikataulun ja moduulien sisällöt Aikataulu

Lisätiedot

Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely

Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä seminaari 26.10.2016 Opintopsykologi Taija Tuominen

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

Elämäntaitojen nelikenttä

Elämäntaitojen nelikenttä Polunvalaisija Elämäntaitojen nelikenttä A B Pitkän aikavälin tavoite Lyhyen aikavälin tavoite Nyt Punnitseminen V a l l i t s e v a t a j a t u k s e t T O I S T O K u i n k a u s e i n a j a t t e l

Lisätiedot

Onnistu opiskelussa. Ajankäyttö sujumaan! Opintopsykologi Minna Nevala. Materiaalit: opintopsykologit Minna Nevala ja Merita Petäjä

Onnistu opiskelussa. Ajankäyttö sujumaan! Opintopsykologi Minna Nevala. Materiaalit: opintopsykologit Minna Nevala ja Merita Petäjä Onnistu opiskelussa Ajankäyttö sujumaan! 22.9.2016 Opintopsykologi Minna Nevala Materiaalit: opintopsykologit Minna Nevala ja Merita Petäjä Miten opiskelu Aallossa eroaa aiemmista opinnoistasi? Mitä taitoja

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy Muutos ja minä TEK/ Urailta 7.9.2015 17.00 19.30 Sirpa Etzell AS3 Finland Oy Pohjoismainen valmennusyritys Perustettu 1989 500 työntekijää ja sertifioitua valmentajaa Isoimmissa kaupungeissa paikalliset

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE

OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE Sisältää vain alkuosan edellisvuosien materiaalista. OPISKELUTEKNIIKKA VASTAUSTEKNIIKKA AIKATAULUTUS Copyright Juristivalmennus 2014 Sisältö Oppaan tarkoitus...

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Keskeneräisten tarujen kirja

Keskeneräisten tarujen kirja Keskeneräisten tarujen kirja Tarve kokeilla jotain uutta Peliesittelyt ja digitarina Laadi peliesittely valitsemastasi pelistä. Sisällytä esittelyysi ainakin seuraavat asiat: Pelin nimi Lyhyt esittely

Lisätiedot

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola 25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Opintojen edistäminen VAMK tiedote 24.1.2010 Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n hallitusvastaavan Hannu Jaakkolan artikkelista Korkeakoulujen on varmistettava,

Lisätiedot

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2010 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemy

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin itsejohtaminen. Henrik Räsänen tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti

Opinnäytetyöprosessin itsejohtaminen. Henrik Räsänen tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti Opinnäytetyöprosessin itsejohtaminen Henrik Räsänen tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti ONT-prosessi Opinnäytetyö on vaativa prosessi, joka vaatii hyvän suunnittelun. Toteutus vaatii hyvää itsekuria.

Lisätiedot

Autismiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Autismiosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Autismiosamäärä AQ Nimi: ******************************************************************************** Lue jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai sen kanssa. 1. Teen mieluummin

Lisätiedot

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU Opiskelun tehostamisen teemaluento, osa 1 Tänään tällä luennolla Käydään läpi tavoitteiden merkitystä opiskelulle Opitaan suunnitelmallisen opiskelun merkitys opinnoissa

Lisätiedot

Aloitus- ja sopimuskuviot

Aloitus- ja sopimuskuviot Mikä mies? Aloitin konetekniikan opinnot 2007 Valmistuin joulukuussa 2013 (5,5 vuotta) Diplomityö Valmet Automotivelle Uuteenkaupunkiin Aiheena autojen sähköisen voimansiirron testauslaitteistot Diplomityö

Lisätiedot

Minä työssäni kartoitus

Minä työssäni kartoitus Minä työssäni kartoitus 15.5.2015 1 Mikä on Minä työssäni -kartoitus? työväline joka on kehitetty nopeaksi ja kattavaksi nykytilanteen kuvaamiseksi omasta sekäosaamisen ettämotivaation näkökulmista minä

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta

Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Oikea työtapa takaa tekstin laadun Valmistaudu, kirjoita, varmista Kirjoituskoulun verkkovartti Anja Alasilta Noudata ehtoja! Sinulla on määräaikainen käyttöoikeus Kirjoituskoulun koulutusvideoihin ja

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017 70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Miten motivoin itseäni ja muita?

Miten motivoin itseäni ja muita? Motivaatio, työn ilo ja into Miten motivoin itseäni ja muita? Minna Rasila Heuristica Oy Tervetuloa! Tänään käsitellään motivaatiota. Mitä motivaatio tai motivointi on? Miten motivoin tiimiläisiäni? Vai

Lisätiedot

Ajanhallinta ja tavoitteellinen opiskelu. Oppimisesta Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta

Ajanhallinta ja tavoitteellinen opiskelu. Oppimisesta Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta Ajanhallinta ja tavoitteellinen opiskelu Oppimisesta Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 20.2.2012 esitys löytyy http://teemailtapaivat.wikispaces.com Oppimisen prosessi tehtävän ymmärtäminen

Lisätiedot

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että

Lisätiedot

Tekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina

Tekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina Tekstin teko Tuula Marila 9.1.2004 1 Tekstin teko prosessina 1. valmistautuminen 2. suunnittelu 3. tiedon keruu 4. sisällön valinta 5. käsittelyjärjestyksen suunnittelu 6. kirjoittaminen 7. muokkaaminen

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

Toteemi Hyvinvointi ja tulevaisuususko

Toteemi Hyvinvointi ja tulevaisuususko Toteemi Hyvinvointi ja tulevaisuususko Miten tunnistat opiskelijan kannalta olennaiset asiat? Miten osaisit tukea hänen ammatillista kasvuaan asiantuntijana kohti työelämää? 22.3.2018 Arto Saloranta 1

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

Oppiminen yliopistossa

Oppiminen yliopistossa Oppiminen yliopistossa Taija Tuominen CMT 22.10.2012 opintopsykologi@uta.fi Mistä menestyksekäs opiskelu koostuu? IDENTITEETTI OPISKELUTAIDOT OPISKELUTYÖ Identiteetti Vastaus kysymykseen: Kuka minä olen?

Lisätiedot

Voimavarat käyttöön -verkkovalmennussivuston tehtäviä:

Voimavarat käyttöön -verkkovalmennussivuston tehtäviä: Voimavarat käyttöön -verkkovalmennussivuston tehtäviä: Harjoitusten avulla voi pohtia työelämään, muuhun elämään ja hyvinvointiin liittyviä tavoitteita ja kehittää voimavaroja ja keinoja niiden saavuttamiseksi.

Lisätiedot

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä Kouluttajien täydennys 20.1.18 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 1 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 2 VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN HYVINVOINTI JA JOHTAMISEN HAASTEET PIRKANMAAN HOITOKODISSA Tampereen yliopisto/ Terveystieteiden

Lisätiedot

Vinkkejä ja välineitä: Miten vaikutat paikalliseen päätöksentekoon?

Vinkkejä ja välineitä: Miten vaikutat paikalliseen päätöksentekoon? Vinkkejä ja välineitä: Miten vaikutat paikalliseen päätöksentekoon? Kaikille Eväät Elämään Koulutuspäivä 19.3.2019 Sonja Falk Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011

Lisätiedot

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU

AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU 1 AJANKÄYTTÖ JA SUUNNITELMALLINEN OPISKELU Opiskelun tehostamisen teemaluento, osa 1 KUN ALOITTAA OPINNOT YLIOPISTOSSA - Opetuksen pedagoginen tyyli muuttuu. - Vapaus lisääntyy. - Vastuu kasvaa. - Valvonta

Lisätiedot

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena

Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Otetta opintoihin ryhmä korkeakouluopiskelijan tukena Valtin seminaari 10.11.2011 Ryhmän synty Opintopsykologipalvelujen ylisuuri kysyntä. Mahdollisuus päästä käsittelemään asioitaan nopeammin ryhmässä.

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU!

Minä oppijana. Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen. Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia. Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! Minä oppijana Eri lähteistä (kts. mm. linkkilistat) Jouko Karhunen Syksy 2011 Tulkinnat ja painotukset ovat omia Oppimisen avuksi netissä TUTUSTU! http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/ Verkko-tutor http://www.oamk.fi/~laurik/oppimisnakemys/index.html

Lisätiedot

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia

15 askelta kohti. Parempia kyselyitä ja tutkimuksia 15 askelta kohti Parempia kyselyitä ja tutkimuksia Onnittelut! Lataamalla Webropol-tutkimusoppaan olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti entistä parempien kyselyiden ja tutkimusten tekoa. Tämä opas tarjoaa

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti Kumula, 11.6.2019 Asiantuntijan blogiteksti Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista. www.kidekoulu.fi

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Luovuus ja oppiminen Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Helsingin yliopisto Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990)

Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990) Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990) Hyvät kirjoittajat eivät näytä tekstiään muille ennen kuin se on lopullinen ja täydellinen. Hyvät kirjoittajat eivät aloita kirjoittamista ennen

Lisätiedot

Minun työhyvinvointini

Minun työhyvinvointini Minun työhyvinvointini Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja Kestävän työuran edistäjä Tuottavuuden mahdollistaja Hyvinvointi

Lisätiedot

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 7.1. 2016 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta vuoden 2015 kurssista Kurssi poikkesi todella paljon verrattuna

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Muokkaa opas omaksesi

Muokkaa opas omaksesi Xeplion Opas on tarkoitettu avuksi potilaille, joille on määrätty Xeplion -valmistetta. Päiväys: September 2017 Janssen-Cilag Oy Vaisalantie 2, FI-02130 Espoo, Finland, Tel +358 20 7531 300, jacfi@its.jnj.com,

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

KE TU 2011 Keskeytynyt opiskelu tutkinnoksi. Sini Sarvilahti

KE TU 2011 Keskeytynyt opiskelu tutkinnoksi. Sini Sarvilahti KE TU 2011 Keskeytynyt opiskelu tutkinnoksi Sini Sarvilahti 11.3.2013 Projektin taustaa Opiskelijoiden kyselyt mahdollisuudesta saattaa opinnot loppuun ja valmistua Työelämän imu vie mennessään Oma opiskeluporukka

Lisätiedot

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki TEIJA RANTALA Pieni kirja JOHTAMISESTA Alma Talent 2019 Helsinki Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Teija Rantala ISBN: 978-952-14-3676-5 ISBN: 978-952-14-3677-2 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3678-9 Kansi:

Lisätiedot

Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624

Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Ohjelma tänään: klo 10.00 klo 11.00 klo 12.00 klo 12.45 klo 13.15 Tervetuloa ja esittäytyminen Koulutuksen esittely

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin

Lisätiedot

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa Kerromme, miten......löytää oma miksi...asetat tavoitteesi...suunnittelet haasteesi...jaat tavoitteen osatavoitteiksi...seuraat

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA

OPINTOJEN SUUNNITTELU JA OPINTOJEN SUUNNITTELU JA AJANKÄYTTÖ OPISKELUTAITOILTA 9.10.2013 OPISKELUTAITOILLAT LUKUVUONNA 2013-2014 Tieteellisten tekstien lukeminen 24.9.2013 Tenttiin valmistautuminen ja tenttivastaustekniikka 3.10.2013

Lisätiedot

Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen

Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 6. ja 22.11.2012 Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Järjestäjinä: Snellman-kesäyliopisto/Snellman-instituutti Itä-Suomen

Lisätiedot

Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari Ideasta projektiksi

Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari Ideasta projektiksi Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari 1.11.2017 Ideasta projektiksi Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET,

Lisätiedot

6 avainta. sähköpostikaaoksen kesyttämiseksi MINNA KOIVISTO

6 avainta. sähköpostikaaoksen kesyttämiseksi MINNA KOIVISTO 6 avainta sähköpostikaaoksen kesyttämiseksi MINNA KOIVISTO 1. Siivoa inbox 1. Siivoa inbox Mitä inbox kertoo sinusta? 1. Siivoa inbox Mitä inbox kertoo sinusta? Inbox on sähköinen postilaatikko 1. Siivoa

Lisätiedot

Paja 3, Tampere

Paja 3, Tampere Paja 3, Tampere 3.12.2015 Aikataulu 9.15-9.30 Aamukahvit 9.30-9.45 Tervetuloa 9.45-11.30 Kotitehtävän purku 11.30-12.15 Lounas 12.15-13.30 Työskentelyä 13.30-14.00 Pajojen arviointi 14.00 14.15 Kahvi 14.15-14.30

Lisätiedot

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Yhdessäolon voimaa Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Ihmisen perustarpeet Liittyminen Autonomia eli itsenäisyys Merkityksellisyys, mielekkyys Mielekkyystekijättutkimusten

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT

KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT KIRJOITTAMINEN JA ROOLIPELIT Antti Eronen ae_anttieronen@hotmail.com http://anttieronen.blogspot.fi PROFIILI: ANTTI ERONEN Dreamland Aavekomppania (2008) Talvi (2011) Operaatio: Harmageddon (2013) AIHEITAMME

Lisätiedot

Tuottavuutta palavereihin

Tuottavuutta palavereihin Tuottavuutta palavereihin Mia-Maria Karjalainen Microsoft Certified Trainer - MCT CompTia Certified Technical Trainer - CTT+ 1 Sisältö erilaiset roolit palaverissa hyvät palaverikäytännöt ja yhteiset pelisäännöt

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Esityksen sisältö Mitä ylivilkkaus on? Lapsen käyttäytymisen ymmärtäminen Aikalisän käyttö Kodin ulkopuoliset tilanteet Vuorovaikutus

Lisätiedot