V U O S I K O O S T E
|
|
- Kai Mikkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VUOSIKOOSTE 2015
2 Finnwatch Vuosikooste 2015 Julkaisuajankohta: Toukokuu 2016 Taitto: Petri Clusius/Amfibi Ky
3 SISÄLTÖ 2 Sisältö 4 Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen Strategia ja henkilöstö 8 Rahoitus 10 Varainhankinta 12 Tutkimusohjelmat 14 Kohdemaat 16 Selvitykset 26 Kehitysyhteistyöhanke 28 Muut hankkeet 30 Mediahuomio 36 Vaikuttamistyö
4 Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2015 Vuosi 2015 jäänee Euroopassa historiaan krii sien, ihmisoikeusperustaisuuden rapautumisen ja sisäänpäin kääntymisen aikana. Kyynisyys ja näköalattomuus läpileikkasivat myös Suomessa niin julkista keskustelua kuin politiikkaa. Suomen uusi hallitus moukaroi kansalaisjärjestökenttää ennennäkemättömällä tavalla: järjestöjen kehitysyhteistyövaroista leikattiin 49 miljoonaa, ja muun muassa Finnwatchin julkiset rahoitusikkunat jäädytettiin kokonaan. Jo jätetyt rahoitushakemukset jätettiin käsittelemättä ja vuosittainen rahoituskierros peruutettiin. Samaan aikaan kehitysyhteistyövaroja ohjattiin yrityksille prosenttia enemmän kuin aikaisempina vuosina. Yritysvastuu pudotettiin pois hallitusohjelmasta, Suomessa aloitettiin normitalkoot, hallitus ajoi laajasta vastustuksesta huolimatta läpi hallintarekisteriä sekä verovälttelijöiden armahduslakia ja jarrutti EU:ssa ja YK:ssa sitovaa yritysvastuusääntelyä. Yritysten ihmisoikeus- ja verovastuuun edistäminen poliittisella tasolla oli vaikeampaa ja turhauttavampaa kuin ehkä koskaan aiemmin. Pelkkää mustaa horisontissa ei kuitenkaan ole, sillä poliittisista kriiseistä huolimatta yritysvastuun merkitys vahvistui kansainvälisesti. OECD ja 4 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
5 Euroopan unioni jatkoivat merkittävien aggressiivista verosuunnittelua suitsivien hankkeiden valmistelua, Euroopan parlamentti otti voimakkaasti kantaa sitovan konfl iktimineraalilainsäädännön puolesta ja Ranskassa lakialoite yritysten sitovasta ihmisoikeushuolellisuusvelvoitteesta eteni parlamentissa. Kovasta vastatuulesta huolimatta Finnwatch julkaisi kymmenen uutta tutkimusraporttia enemmän kuin koskaan aiemmin. Tavoitimme mediaosumalla miljoonia ihmisiä. Jos suomalaiset yritykset mielivät kansainvälisille markkinoille, niillä on oltava perusasiat kunnossa myös yritysvastuukysymyksissä. Monet suomalaiset yritykset ovat kanssamme samaa mieltä, ja Finnwatchin vuoropuhelu yritysten kanssa johti lukuisiin parannuksiin myös vuonna Vahvistimme kansainvälisiä verkostojamme erityisesti Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Paikkasimme meihin kohdistuneet hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset joukkorahoituksella. Lähes suomalaista rahoitti toimintaamme yhteensä lähes eurolla. Kiitos kaikille tavoitteitamme tukeneille yhteistyö- ja keskustelukumppaneille sekä rahoittajille! Avullanne jatkamme työtä sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämmän yritysvastuun edistämiseksi myös vuonna Sonja Vartiala Toiminnanjohtaja FINNWATCH VUOSIKOOSTE
6 STRATEGIA JA HENKILÖSTÖ Tehtävä Finnwatch tutkii yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia. Tutkimustoimintansa pohjalta yhdistys tekee vaikuttamistyötä ja käy yhteiskunnallista keskustelua. Tavoite Finnwatch muuttaa yritysten toimintaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävämmäksi. Yhdistys on kansainvälisesti tunnustettu yritysvastuun asiantuntija, joka tuo suomalaisen lisäarvon kansainväliseen yritysvastuukeskusteluun. Finnwatchin jäsenjärjestöt: attac 6 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
7 Henkilöstö Sonja Vartiala Toiminnanjohtaja Henri Telkki Tutkija ja lakimies Anu Kultalahti Tutkija Sanna Ristimäki Hallinto- ja tutkimuskoordinaattori Vuonna 2015 yhdistyksessä työskenteli lisäksi harjoittelijana Carlos Eduardo Ruiz Barceló. FINNWATCH VUOSIKOOSTE
8 RAHOITUS Finnwatchin tulot vuonna 2015 Kirkon Ulkomaanapu 2,8 % EU 13,6 % Muut 0,7 % Jäsenmaksut 2,7 % Helseforetakenes Innkjopservice, Norja 1 % Lahjoitukset 2,7 % Ulkoministeriö 28 % SASK 7,4 % Ammattiliitot 16,6 % Kepa 6,1 % Palkansaajasäätiö 13 % Solidaarisuus 0,5 % Attac 4,9 % Ihmisarvoisen työn ohjelma (13%) Kestävän talouden ohjelma (29%) Muu tutkimus- ja vaikuttamistyö (58%) yht yht yht Tulot yhteensä FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
9 Finnwatchin menot vuonna 2015 Henkilöstö 69 % Muut 3 % Matkakulut 5,9 % Kenttätutkimus 4,3 % Hallinto 6,5 % Taloushallinto 5 % Julkaisutoiminta 6,2 % Kokonaismenot vuonna 2015 yhteensä FINNWATCH VUOSIKOOSTE
10 Varainhankinta Joukkorahoituskampanjalla kerättiin lähes euroa tutkimus toimintaan. Hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset ja kansalaisjärjestöjen rahoitus ikkunoiden jäädytykset herättivät Suomessa vilkkaan julkisen keskustelun. Vastauksena julkisten rahoituskanaviensa jäädytykseen Finnwatch käynnisti syksyllä joukkorahoituskampanjan. Kolmessa kuukaudessa suomalaiset rahoittivat lähes eurolla Finnwatchin tutkimustyötä. Aggressiivisen verosuunnittelun aiheuttamia veromenetyksiä ja yksityisen sektorin kehitysyhteistyöhankkeita tarkastelevat tutkimushankkeet toteutetaan joukkorahoituksella vuosien 2016 ja 2017 aikana. 10 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
11 FINNWATCH VUOSIKOOSTE Finnwatchin rahoitusikkunoiden jäädyttäminen kiinnosti myös kansainvälisesti. Intialainen Cividep ja thaimaalainen MWRN protestoivat kuvavetoomuksella Finn watchin rahoituslähteiden leikkauksia. Suomessa taiteilija Jani Leinonen kampanjoi Finnwatchin rahoituksen turvaamiseksi.
12 TUTKIMUSOHJELMAT Ihmisarvoisen työn ohjelma Ihmisarvoisen työn ohjelmassa tuotetuissa selvityksissä keskitytään muun muassa järjestäytymisvapautta, työaikoja, elämiseen riittävää palkkaa ja työturvallisuutta koskeviin kysymyksiin yritysten alihankintaketjuissa kehittyvissä maissa. Vuonna 2015 Ihmisarvoisen työn ohjelma tarkasteli erityisesti sitä, miten Finnwatchin aiempina vuosina julkaistut raportit ovat vaikuttaneet tutkittujen tehtaiden ja plantaasien työoloihin. Vuonna 2015 Ihmisarvoisen työn ohjelman alla tuotettiin seuraavat selvitykset: Viidakon uudet lait Sertifiointijärjestelmien ja IOI Groupin vastaukset Finnwatchin Viidakon lait -selvitykseen Lasitehtaan paremmat työolot Seurantaraportti: Iittala ja Marimekko Thaimaassa Vastuullisempia kumikäsineitä? Seurantaraportti Siam Sempermedin työoloista On the borderline of responsibility Case studies on the production of Tokmanni s own imports products in Thailand Ohjelmassa ovat mukana: 12 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
13 Kestävän talouden ohjelma Kestävän talouden ohjelmassa paneudutaan taloudellisen vastuullisuuden kysymyksiin. Tutkimusohjelma tarkastelee yritysten vastuulliseen veronmaksuun liittyviä kysymyksiä. Vuonna 2015 Kestävän talouden ohjelman alla tuotettiin seuraavat selvitykset: Kohti veroparatiisivapaita ostoja Miten veronmaksun vastuullisuus voidaan huomioida julkisissa hankinnoissa? Valtioenemmistöisten yhtiöiden veroraportit Maakohtaisia tietoja ei edelleenkään avata Ohjelmassa ovat mukana: attac Rahoitti Kohti veroparatiisivapaita ostoja -selvityksen FINNWATCH VUOSIKOOSTE
14 KOHDEMAAT Finn watchin tutkimusten ja artikkelien kohteena olleet maat vuonna FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
15 Tutkimukset: Alankomaat Bermuda Brittiläiset Neitsytsaaret Caymansaaret Guernsey Hongkong Intia Irlanti Jersey Luxemburg Malesia Mosambik Singapore Suomi Thaimaa Artikkelit: Bangladesh Etiopia Intia Keski-Afrikan tasavalta Kolumbia Kongon demokraattinen tasavalta Kiina Laos Luxemburg Malesia Mosambik Suomi FINNWATCH VUOSIKOOSTE
16 SELVITYKSET Elämiseen riittävä palkka ihmisoikeutena Laskentamalli ja suositukset Finnwatch tarkasteli Elämiseen riittävä palkka ihmisoikeutena -raportissa erilaisia elämiseen riittävän palkan laskentamalleja. Vertailun pohjalta Finnwatch laati yksityiskohtaisen mallin elämiseen riittävän palkan laskemiseksi kehittyvissä maissa. RAHOITTAJA: SUOMEN AMMATTILIITTOJEN SOLIDAARISUUSKESKUS SASK HYVÄT UUTISET Raportti ja sen liitteeksi laadittu elämiseen riittävän palkan laskentamalli toimitettiin kymmenille suomalaisyrityksille. Laskentamallia tullaan hyödyntämään Finnwatchin tulevissa selvityksissä. 16 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
17 Huipputeknologian takapihalla Työelämänoikeudet Wärtsilän arvoketjussa Finnwatch tutki Wärtsilän tehtaiden, alihankkijoiden sekä rakennusmiesten työoloja Intiassa ja Mosambikissa. Selvitys paljasti muun muassa, että Wärtsilän Intian Khopolin tehtaalla maksettiin elämiseen riittämättömiä palkkoja, ja että tehtaalla käytettiin runsaasti vuokratyöntekijöitä, joiden työehdot olivat heikompia kuin vakituisten työntekijöiden. Lisäksi Wärtsilän Intiassa sijaitsevan alihankkijan tehtaan epäiltiin loukkaavan työelämän oikeuksia. Tehtaalla maksettiin laittoman alhaisia palkkoja ja tehtiin laittoman pitkiä työpäiviä. RAHOITTAJA: SUOMEN AMMATTILIITTOJEN SOLIDAARISUUSKESKUS SASK, METALLILIITTO, AMMATTILIITTO PRO JA INSINÖÖRILIITTO HYVÄT UUTISET Wärtsilä kertoi Finnwatchille selvittävänsä raportissa esiin tulleet ongelmat. FINNWATCH VUOSIKOOSTE
18 SELVITYKSET Viidakon uudet lait Sertifiointijärjestelmien ja IOI Groupin vastaukset Finnwatchin Viidakon lait -selvitykseen Finnwatch julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen koskien palmuöljyplantaasien työoloja. Viidakon uudet lait -raportti käsittelee selvityksessä mukana olleiden sertifiointijärjestelmien ja palmuöljytuottaja IOI:n reaktioita. Selvityksen mukaan työolot paranivat Nesteen ja Pauligin alihankkijan IOI Groupin tiloilla. Muun muassa Finnwatchin kritisoima koeaikakäytäntö lakkautettiin ja lakko-oikeutta rajaava kirjaus työsopimuksista poistettiin. RAHOITTAJA: IHMISARVOISEN TYÖN OHJELMAN KUMPPANIJÄRJESTÖT SEKÄ ULKOASIAINMINISTERIÖ HYVÄT UUTISET Finnwatch jatkoi aktiivisesti dialogia Nesteen kanssa ja vieraili myös yrityksen johtoryhmässä marraskuussa Neste julkaisi joulukuussa 2015 koko konsernia koskevan ihmisoikeussitoumuksen sekä toimittajia koskevat eettiset ohjeet. Yritys järjesti työpajoja tavarantoimittajilleen työelämän oikeuksista sekä aloitti työolojen parantamiseen tähtäävän yhteistyön Business for Social Responsibility (BSR) -jä rjestö n kanssa kevä ä llä Finnwatch, Rainforest Action Network ja Vérite järjestivät palmuöljytuottajille pyöreän pöydän keskustelun Amsterdamissa kesäkuussa Chatham House -säännöillä käytyyn keskusteluun osallistuivat kaikki palmuöljymarkkinoiden keskeisimmät toimijat. 18 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
19 Kohti veroparatiisivapaita ostoja Miten veronmaksun vastuullisuus voidaan huomioida julkisissa hankinnoissa? Finnwatch kävi läpi hankintalain ja uusien hankintadirektiivien mahdollisuudet verovastuullisuuden huomioimiseen. Raportissa annetaan myös suosituksia hankkijoille ja poliittisille päättäjille. RAHOITTAJA: KESTÄVÄN TALOUDEN OHJELMAN KUMPPANIJÄRJESTÖT FINNWATCH VUOSIKOOSTE
20 SELVITYKSET Lasitehtaan paremmat työolot Seurantaraportti: Iittala ja Marimekko Thaimaassa Finnwatch julkaisi vuonna 2013 selvityksen, jossa paljastettiin vakavia puutteita Marimekolle ja Fiskarsin Iittala-tuotemerkille tuotteita valmistaneen tehtaan työoloissa Thaimaassa. Lasitehtaan paremmat työolot -seurantaraportti tarkasteli miten työolot muuttuivat julkaisun jälkeen. Raportin mukaan tehtaan työturvallisuus oli parantunut merkittävästi. Lisäksi tehdas oli järjestänyt työntekijöille koulutusta ja sallinut työntekijöille lainmukaiset vuosilomat. RAHOITTAJA: IHMISARVOISEN TYÖN OHJELMAN KUMPPANIJÄRJESTÖT SEKÄ ULKOASIAINMINISTERIÖ HYVÄT UUTISET Marimekko julkaisi tärkeimmät alihankkijansa verkkosivuillaan. Fiskars osallistui thaimaalaisen tehtaan työolojen parantamiseen, mutta siirsi tehtaalla tuottamiensa lasituotteiden tuotannon takaisin Suomeen. 20 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
21 Follow-up Study Improvements at Tuna Fish Factories in Thailand Selvitys on seurantaraportti Finnwatchin vuonna 2013 julkaistulle thaimaalaisten tonnikalatehtaiden työoloja selvittäneelle tutkimukselle. Seurantaraportin mukaan kansainvälisen huomion kohteena jo vuosia olleet Euroopan markkinoille tonnikalaa tuottavat tehtaat Thaimaan Samut Sakhonissa paransivat työolojaan. Finnwatch löysi tehtailta kuitenkin edelleen ongelmia. Työpaikoilla esiintyi muun muassa syrjintää ja osa siirtotyöntekijöistä raportoi maksavansa korkeita rekrytointimaksuja. Tehtaiden alihankintaketjun vastuullisuutta varmistavien käytäntöjen todettiin olevan vasta alkutekijöissään. RAHOITTAJA: EU HYVÄT UUTISET Yksi tutkituista tehtaista aloitti raportin julkaisun jälkeen pitkäaikaisen hankkeen siirtotyöntekijöiden oikeuksien puolesta työskentelevän Migrants Workers Right Networkin kanssa. Hankkeen tavoite on nostaa työntekijöiden tietoisuutta työelämän oikeuksista. Thaimaan kalateollisuuden etujärjestöt ja yritykset antoivat raportin julkaisun jälkeen lausunnon, jossa ne lupasivat yhdistää voimansa taistellakseen laitonta kalastusta ja ihmiskauppaa vastaan. Ranskan Action Aid käytti Finnwatchin tutkimusta pohjana omalle syyskuussa 2015 julkaistulle raportilleen, joka tarkasteli ranskalaisten supermarkettien E.Leclercin ja Casinon ostokäytäntöjä. FINNWATCH VUOSIKOOSTE
22 SELVITYKSET Valtioenemmistöisten yhtiöiden veroraportit Maakohtaiset tiedot edelleen avaamatta Valtio velvoitti enemmistöomisteiset yhtiönsä raportoimaan veronmaksustaan maakohtaisesti ensimmäistä kertaa vuoden 2015 tilinpäätöksen yhteydessä. Finnwatch analysoi raporttien laadun. Finnwatchin mukaan valtion tavoite siitä, että maakohtaisilla raporteilla saadaan näkyväksi aggressiiviseen verotukseen pyrkivät yritykset, jäi toteutumatta. Selvitys paljasti, että valtioenemmistöiset yhtiöt hyödynsivät raportoinnissaan kaikki valtioneuvoston laatiman raportointiohjeen porsaanreiät. RAHOITTAJA: KESTÄVÄN TALOUDEN OHJELMAN KUMPPANIJÄRJESTÖT HYVÄT UUTISET Raportti herätti vilkkaan julkisen keskustelun ja Spotlight julkaisi raportin pohjalta kokonaisen ohjelman TV 1:llä. Valtionyhtiöiden veroraportointiohjeen laatimisesta vastannut entinen omistajaohjausministeri Sirpa Paatero vaati omistajaohjauksesta vastaavaa pääministeri Juha Sipilää tiukentamaan ohjeistoa siten, että valtionyhtiöiden on ilmoitettava liikevaihtonsa, voitto, maksetut verot ja muut keskeiset tunnusluvut maakohtaisesti. Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson jätti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä, minkälaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä parantaakseen valtionyhtiöiden veroraportointia ja valtioneuvoston kanslian maakohtaisen tilinpäätöksen raportointiohjeita. 22 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
23 Vastuullisempia kumikäsineitä? Seurantaraportti Siam Sempermedin työoloista Finnwatchin seurantaraportti kertoo työelämän oikeuksien polkemisen jatkuvan sairaalakä-aalakäsineitä tuottavassa Siam Sempermed -tehtaassa Thaimaassa. Vuonna 2014 ensimmäisen kerran tutkimuksen kohteena olleen tehtaan valmistamia sairaalakä-aalakäsineitä käytetään sairaanhoitopiireissä ympäri Euroopan. Raportti paljasti muun muassa, että tehdas piti hallussaan työntekijöiden matkustusasiakirjoja, kirj asetti työntekijöille pakollisia lisia tuotantotavoitteita sekä vähensi siirtotyöntekijöiden palkoista suuria summia asiakirjamaksuja. RAHOITTAJA: IHMISARVOISEN TYÖN OHJELMAN KUMPPANIJÄRJESTÖT, ULKOASIAIN MINIS TERIÖ SEKÄ NORJAN SAIRAANHOITOPIIRIEN OSTORYHMÄ HINAS. HYVÄT UUTISET Suomen lisäksi raportista uutisoitiin laajasti myös Semperit-yhtiön kotimaassa Itävallassa. OneMed tilasi uuden seuranta-auditoinnin Siam Sempermedin tehtaalle ja osallistui Finnwatchin joulukuussa 2015 järjestämään seminaariin, jonka aiheena oli Thaimaan siirtotyöntekijöiden työoikeudet. FINNWATCH VUOSIKOOSTE
24 SELVITYKSET Työtä tarjolla velaksi? Työolot Thaimaan broileriteollisuudessa Finnwatch julkaisi yhdessä Swedwatchin kanssa tutkimuksen Thaimaassa sijaitsevien broilertehtaiden työoloista. Raportti paljasti vakavia työelämän oikeuksien loukkauksia Suomeen broilertuotteita toimittavien tehtaiden työoloissa. Selvityksen mukaan tehtailla muun muassa velkaannutetaan siirtotyöntekijöitä rektytointiin liittyvillä maksuilla sekä takavarikoidaan henkilökohtaisia asiakirjoja. RAHOITTAJA: EU HYVÄT UUTISET Raportti noteerattiin laajasti sekä Suomessa että kansainvälisesti. Thaimaan työministeriö järjesti raportin myötä pyöreän pöydän keskustelun broilerteollisuuden yrityksille. Thaimaan ulkoministeriö antoi raportista lausunnon ja lukuisat kansainväliset järjestöt kirjoittivat aiheesta avoimen kirjeen. Suomessa muun muassa S-ryhmä ja Snellmann kertoivat ottavansa raportin löydökset huomioon ja ainakin S-ryhmä kertoi lopettavansa thaimaalaisen broilerin oston kokonaan. 24 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
25 On the borderline of responsibility Case studies on the production of Tokmanni s own imports products in Thailand Finnwatch tarkasteli työoloja kahdella thaimaalaisella tehtaalla, joista halpakauppaketju Tokmanni maahantoi Suomeen tuotteita. Tutkituilta tehtailta löytyi muun muassa paperittomia siirtotyöntekijöitä, laittoman alhaisia palkkoja ja siirtotyöntekijöitä velkaannuttavia rekrytointimaksuja. Finnwatch kehotti Tokmannia liittymään syksyllä 2015 julkaistuun päivittäistavarakaupan yritysten, kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten yhteiseen näkemykseen yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden toimeenpanosta päivittäistavarakaupan hankintaketjuissa. RAHOITTAJA: IHMISARVOISEN TYÖN OHJELMAN KUMPPANIJÄRJESTÖT HYVÄT UUTISET Tokmanni kertoi tehostavansa hankintojensa vastuullisuuden valvontaa jatkossa. Yhtenä Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenenä Tokmanni oli mukana valmistelemassa päivittäistavarakaupan päivitettyä kannanottoa hankinnan eettisistä normeista. Päivitetty kannanotto perustuu osittain edellä mainittuun yhteiseen näkemykseen yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden toimeenpanosta päivittäistavarakaupan hankintaketjuissa. FINNWATCH VUOSIKOOSTE
26 KEHITYSYHTEISTYÖHANKE Finnwatchin ensimmäinen kehitysyhteistyöhanke lähti käyntiin loistavasti Vuonna 2015 Finnwatchin aloitti kehitysyhteistyöhankkeen yhdessä thaimaalaisen kansalaisjärjestö Migrant Worker Rights Networkin (MWRN) kanssa. Hankkeen ensimmäinen vuosi sujui erinomaisesti ja monet tavoitteet toteutuivat yli odotusten. Kehitysyhteistyövaroilla toteutettava hanke keskittyy tukemaan Thaimaassa työskenteleviä heikossa asemassa olevia siirtotyöläisiä lainopillisella neuvonnalla ja koulutuksella sekä edistämällä ammatillista järjestäytymistä. Ensimmäisen vuoden saavutuksia olivat muun muassa: Työriiston uhreiksi joutuneille siirtotyöntekijöille neuvoteltiin yhteensä euroa korvauksia. Yli siirtotyöläistä sai lainopillista neuvontaa työelämän oikeuksista. 542 laittomasti irtisanottua työntekijää sai työpaikkansa takaisin. Velkoihin sidottujen siirtotyöntekijöiden velkoja saatiin leikattua yli euroa. 425 henkilöä osallistui MWRN:n järjestämiin kieli- ja tietokonekursseille. Yli siirtotyöntekijää osallistui MWRN:n työelämän oikeuksia käsitteleviin koulutuksiin. Hankkeen avulla MWRN:n avasi uuden toimiston Songkhlan maakuntaan. MWRN:n hallinnollinen kapasiteetti vahvistui huomattavasti. 26 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
27 Lisäksi hankkeessa toteutettiin tutkimuksia suomalaisten ja eurooppalaisten yritysten alihankintaketjuissa Thaimaassa sekä käytiin vuoropuhelua eurooppalaisten yritysten kanssa. Hankkeen osana julkaistu Finnwatchin raportti käsitteli Tokmannin hankintaketjua ja se sai laajaa mediahuomiota Suomessa. Raportin avulla herätettiin keskustelua rekrytointimaksujen ongelmallisuudesta. Tämä yhteishanke on antanut MWRN:lle oivan mahdollisuuden kasvaa ja vahvistaa meidän hallinnollista kapasiteettiamme, jotta voimme toimia johtavana siirtotyöntekijöiden yhteisöä tukevana järjestönä. Myös tutkimustyöllämme yhdessä Finnwatchin kanssa on positiivisia pitkäaikaisia vaikutuksia kymmenien tuhansien Thaimaassa elävien siirtotyöntekijöiden elämään. Sein Htay, puheenjohtaja, Migrant Worker Rights Network FINNWATCH VUOSIKOOSTE
28 HANKKEET EU Supply Cha!nge Finnwatch ja 17 muuta eurooppalaista järjestöä käynnistivät Supply Cha!nge -yritysvastuuhankkeen, jonka tavoitteena on kaupan oman merkin tuotteiden vastuullisuuden lisääminen. Kolmivuotisessa projektissa tutkitaan tuotteiden tuotanto-oloja sekä vaikutetaan muun muassa Euroopan unionin yritysvastuupolitiikkaan. Lidl läpinäkyväksi LIDL LÄPINÄKYVÄKSI Osana Supply Cha!nge -hanketta Finnwatch järjesti Lidlin läpinäkyvyyttä vaativan valokuvakampanjan. Kampanjan aikana kerättiin valokuvia Lidlin myymälöistä ympäri Suomea ja luovutettiin Lidlin Suomen osastolle vetoomus läpinäkyvyyden puolesta. Kuvavetoomukseen saatiin kuvia lähes 40 eri Lidl-myymälästä yli 20 paikkakunnalta. Finnwatch luovutti läpinäkyvyyttä vaativan lausunnon Lidlin Suomen osaston vastuullisuusjohtajille yhdessä Eettisen kaupan puolesta ry:n ja Changemakerin kanssa LIDL ON TÄLLÄ HETKELLÄ ainoa Suomessa toimiva iso päivittäistavarakaupan ketju, joka ei anna tietoja alihankkijoistaan. Me suomalaiset Lidlin asiakkaat haluamme tietää mistä Lidlin hankkimat tuotteet tulevat. USEAT TUTKIMUKSET JA SELVITYKSET ovat nostaneet esiin ongelmia päivittäistavarakaupan tuotteiden tuotantoketjuissa niin sanotuissa riskimaissa. Toisin kuin muiden suurien päivittäistavarakauppojen, Lidlin tuotteiden vastuullisuutta ei ole voitu tutkia, sillä se on salannut tuotteidensa alkuperän. SUOMESSA ON LÄHDETTY LAAJALLA RINTAMALLA tekemään työtä päivittäistavarakaupan ihmisoikeusvastuun lisäämiseksi alihankintaketjuissa. Syksyllä 2015 ministeriöt, kansalaisjärjestöt, ammattiliitot ja kaupan edustajat laativat yhteisen näkemyksen YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavien periaatteiden toteuttamisesta päivittäistavarakaupan hankintaketjuissa. Yhteisessä näkemyksessä sovittiin myös avoimuudesta. Lidl ei liittynyt mukaan näkemyksen allekirjoittajiin. TOIVOMME, ETTÄ LIDL MUUTTAA TOIMINTAANSA läpinäkyvämmäksi ja sitoutuu yhteisiin vastuullisuustavoitteisiin. Finnwatchin, Eettisen kaupan puolesta ry:n ja Changemakerin vetoomukseen yhtyy Lidlin asiakkaita yli 20 paikkakunnalla. #lidlläpinäkyväksikampanjan aikana Lidlin tuotteiden alkuperästä kiinnostuneet kuluttajat valokuvasivat kuvavetoomukseen lähes 40 eri Lidl-myymälää. 28 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
29 Oikeustaistelu Thaimaassa jatkuu Finnwatchin tutkijan ja ihmisoikeuspuolustajan Andy Hallin oikeustaistelu jatkui Thaimaassa. Finnwatchin vuonna 2013 julkaistun raportin myötä ananasmehutuotteita valmistava thaimaalainen Natural Fruit on nostanut useita rikos- ja siviilioikeuskanteita Hallia vastaan. Andy Hall on saanut laajaa kansainvälistä tukea. Heinäkuussa 2015 kymmenet järjestöt vaativat Thaimaata lopettamaan tutkijoiden ja ihmisoikeuspuolustajien häirinnän. Hallin tapaus nostettiin esiin myös Yhdysvaltojen ihmiskauppaa koskevassa TIP-raportissa sekä Amnesty Internationalin 2015/2016 vuosiraportissa. Oikeustoimia on nostettu esille myös EU-tasolla. Britannian meppien Natural Fruit jatkoi juridista häirintää läpi vuoden Saan kuitenkin voimaa siitä, että näiden ahdistelijoiden toimet tuovat kansainvälisesti esille Thaimaassa työskentelevien siirtotyöntekijöiden ahdingon sekä heidän oikeuksiaan puolustavien henkilöiden vaikean tilanteen. Andy Hall lisäksi Merja Kyllönen ja Heidi Hautala nostivat Hallin tapauksen esiin EU-parlamentissa, joka puolestaan vaati EU:n Thaimaan delegaatiota jatkamaan oikeustoimien aktiivista seuraamista. Parlamentti kehotti delegaatiota muun muassa osallistumaan Hallin oikeusistuntoihin. Hall kutsuttiin kertomaan oikeudellisesta häirinnästä myös YK:n yritysvastuutyöryhmän konferenssiin Genevessä. Suomessa Hallia vastaan nostettuja oikeustoimia käsiteltiin runsaasti mediassa, mm. Yle MOT:n pitkässä dokumentissa marraskuussa Finnwatch tukee Andy Hallia oikeustaistelussa kaikin mahdollisin tavoin esimerkiksi koordinoimalla kansainvälistä vaikuttamistyötä, osallistumalla todistajana oikeudenkäynteihin sekä rahoittamalla puolustusasianajajien työtä. FINNWATCH VUOSIKOOSTE
30 MEDIAHUOMIO Mediahuomio Finnwatch sai laajasti mediahuomiota vuonna Media osumien piikit osuivat raporttien julkaisuajankohtiin ja Finnwatch sai medianäkyvyyttä myös kansainvälisesti. Mediaosumia yhteensä: 1 526* Suosituimman medialähteet tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä 179 elo syys loka marras joulu * Tässä tilastoidut mediaosumat sisältävät vain verkkolehdet. Luku ei sisällä esimerkiksi radio- ja TV-juttuja AP (Hosted) Maailma.net Kansan uutiset Yle Uutiset Yle.fi Taloussanomat Maaseudun Tulevaisuus.fi Turun Sanomat Bangkok Post Helsingin Sanomat Keskisuomalainen 30 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
31 Yhdysvallat 365 osumaa Iso-Britannia 40 osumaa Kiina 55 osumaa Thaimaa 61 osumaa Suomi 776 osumaa FINNWATCH VUOSIKOOSTE
32 MEDIAHUOMIO TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU 32 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
33 HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄKUU FINNWATCH VUOSIKOOSTE
34 MEDIAHUOMIO ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU 34 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
35 MARRASKUU JOULUKUU FINNWATCH VUOSIKOOSTE
36 VAIKUTTAMISTYÖ Vaikuttamistyö Finnwatchin kannanotot ja lausunnot vuonna Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle kirjanpitolain muutostarpeita pohtineen työryhmän mietinnöstä Avoin kirje kehitysministeri Paaterolle: Finnwatchin toiminnan perusrahoitus Hankintalain kokonaisuudistus lausunto lainvalmistelutyöryhmän jäsenille Lausunto Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerrylle: Thailand s designation in the 2015 Trafficking in Persons Report Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle hankintalainsäädännön kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Lausunto Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerrylle julkaistun Trafficking in Persons -raportin Thaimaata koskevasta luokituksesta Avoin kirje Thaimaan pääministerille Prayuth Chan-ochalle Andy Hallin oikeudenkäyntiin liittyen Lausunto valtiovarainvaliokunnan verojaostolle valtioneuvoston selvityksestä koskien Euroopan komission tiedonantoa Euroopan unionin oikeudenmukaisesta ja tehokkaasta yhtiöverojärjestelmästä Lausunto ulkoasiainvaliokunnalle valtion talousarvioesityksestä vuodelle Lausunto lakivaliokunnalle tehokkaan katumisen lakiehdotuksesta Avoin kirje ministeri Toivakalle: Konfliktimineraalien kauppaa koskeva EU:n lainsäädäntöhanke Lausunto valtiovarainvaliokunnan verojaostolle tehokkaan katumisen lakiehdotuksesta Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle OECD:n toimintaohjeisiin liittyvän kansallisen yhteiselimen uudelleenjärjestelystä 36 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
37 Vuonna 2015 Finnwatchin julkaisemat mielipidekirjoitukset, tiedotteet ja uutiset: Tuhannet suomalaiset vaativat avoimuutta yritysten veronmaksuun Voitto: Thaimaa luopui vankityöohjelmista Blogi: Armahtakaa itkevät teinit Elämiseen riittävän palkan laskentamalla julkaistu Wärtsilä pieniä palkkoja ja puutteita alihankkijoiden valvonnassa Työelämän oikeudet palmuöljytuotannossa uusi ohjeisto julkaistu Finnwatch aloittaa yhteistyön MWRN:n kanssa Neste Oilin alihankkija parantaa työoloja Blogi: Kun palkka ei riitä elämiseen Euroopan komissio pitää ennakkoveropäätökset ei-julksina Luxleaks- skandaalista huolimatta Kuluttajaliitosta Finnwatchin kymmenes jäsenjärjestö Blogi: Me olemme niin samaa mieltä, Hesburger Orjasuklaata taas tarjolla? Lidl voitti ylivoimaisesti suklaavertailun Palmuöljysertifiointi RSPO vastaa arvosteluun Verovastuukriteereitä voi ja pitää käyttää julkisissa hankinnoissa Blogi: Kehityspolitiikassa ei edelleenkään huomioida tuloverosopimusten vaikutuksia kehitysmaihin Komissio: Keltainen kortti Thaimaalle Finnwatchin teesit hankintalain valmisteluun Julkisissa hankinnoissa korostettava vastuuta FINNWATCH VUOSIKOOSTE
38 VAIKUTTAMISTYÖ Blogi: Kuin koira veräjästä Thaimaalaisen design-tehtaan työolot paranivat Blogi: Hallitusohjelma asettaa yritykset ihmisoikeuksien edelle Tonnikalatehtaiden työolot ovat parantuneet, mutta tuotannossa riittää silti ongelmia Kustantamot reagoivat Finnwatchin raporttiin Blogi: Komission suunnitelma yritysverotuksen uudistamiseksi EU:ssa jää vielä pahasti vajaaksi Verimineraalit pois kännyköistä? Suomi vastustaa Valtio-omisteinen Arctia Shipping avustaa Shelliä kestämättömässä Arktisessa öljynporauksessa Finnwatchin tutkija Andy Hall edelleen syytettynä Järjestöiltä leikataan 49 miljoonaa, Finnwatchille ohjataan 100 miljoonaa Siirtotyöläisille euron arvosta korvauksia muutosta hankintalain valmisteluun Veroparatiisikeskustelun on perustuttava tosiasioihin Valtionyhtiöt luistivat maakohtaisten verotietojen raportointivelvotteista Blogi: Finnfundin selitysten pato murtuu Blogi: Vinkkejä pääministeri Sipilän TV-puheeseen Hallitus ajaa kansalaisjärjestöjen toimintaa alas Blogi: Verotuloja varakkaita veronkiertäjiä armahtamalla? Lakiesityksen perustelut ontuvat Hallitus jäädytti Finnwatchin rahoituskanavat järjestö vastaa joukkorahoituskampanjalla Blogi: Valtiovarainministeriö lobbaa hallintarekisteriä ja jättää faktat kertomatta Blogi: Hei, me puhutaan pehmeitä! 38 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
39 Työelämän oikeuksien loukkaukset jatkuvat sairaalakäsineiden tuotannossa Kansalaisjärjestöt: omistukset salaavaa hallintarekisteriä ei pidä säätää Blogi: Päivittäistavarakauppa sitoutui vastuullisuuteen Lidl loistaa poissaolollaan Blogi: Hallintarekisterilakiehdotus on susi Lidl-kauppaketjulta vaaditaan lisää läpinäkyvyyttä Broilertehtailla vakavia työelämän oikeuksien loukkauksia Thaimaassa Vastuullisuuden rajamailla Blogi: Lidl ritari valkoisella ratsulla? Lidl voitti suklaakonvehtien vastuullisuusvertailun FINNWATCH VUOSIKOOSTE
40 VAIKUTTAMISTYÖ Yritysvastuukeskusteluun osallistuminen Finnwatch osallistuu aktiivisesti julkiseen yritysvastuukeskusteluun suoran poliittisen vaikuttamistyön lisäksi. Vuonna 2015 Finnwatch osallistui muun muassa seuraaviin tilaisuuksiin: Alko: Tavarantoimittajien koulutustilaisuus yritysvastuusta Ulkoministeriö: Vähittäiskaupan ihmisoikeusvastuuta käsittelevä pyöreän pöydän keskustelu 2.2. Neste: Yritysvastuuta koskeva sidosryhmätilaisuus Ulkoministeriö: Vähittäiskaupan ihmisoikeusvastuuta käsittelevä pyöreän pöydän keskustelu Finnwatch osallistui ulkoministeriössä kauppaketjujen väliseen pyöreän pöydän keskusteluun. Sidosryhmien kesken laadittiin yhteinen näkemys YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden noudattamisesta ja sen allekirjoittivat Kesko Oyj, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) ja Tuko Logistics Osuuskunta. Oman merkin ja oman maahantuonnin piiriin kuuluviin tuotteisiin keskittyvä yhteinen näkemys on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kunnianhimoinen. Se muun muassa vaatii kauppaketjuja antamaan tietoa alihankintaketjuistaan sidosryhmille sekä ihmisoikeusriskien arviointia keskeisille ja korkean riskin raakaaineille Lafede.cat, Barcelona: Yritysvastuun koulutustilaisuus katalonialaisille kansalaisjärjestöille 5.3. Ulkoministeriö: Vähittäiskaupan ihmisoikeusvastuuta käsittelevä pyöreän pöydän keskustelu 40 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
41 11.3. Ministeri Sirpa Paatero: Kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus ajankohtaisista yritysvastuukysymyksistä Ulkoministeriö: Kansalaisjärjestöseminaari Ulkoministeriö: Vähittäiskaupan ihmisoikeusvastuuta käsittelevä pyöreän pöydän keskustelu Vihreät: Kehityspoliittinen seminaari, Kirjasto Kepa: Kuka päättää? Kehityspoliittinen debatti BSCI: Sidosryhmätilaisuus Uudistetut toimintaperiaatteet mitä muutos tarkoittaa kä ytä nnö ssä? Työ- ja elinkeinoministeriö: Tekstiili- ja vaatetusalan ihmisoikeus vastuuta käsittelevä pyöreän pöydän keskustelu 5.5. Elintarviketeollisuusliitto: Elintarvikepäivä Tiedä tkö varmasti, mitä alihankinta- ketjussasi tapahtuu? 6.5. Motiva: Kestävien hankintojen vuosiseminaari FiBS: Ratkaisun paikka -messut Kepa: Painavaa asiaa -tapahtuma Pikkuparlamentissa Kepa: Maailma kylässä -festivaali AEPF: Maailma kylässä -festivaalin keskustelupaneeli Suomen kansainvälisoikeudellinen seura: Yritystoiminta ja ihmisoikeudet Valtion vastuu hukassa? -seminaari 3.6. Finnwatch ja Suomen kustannusyhdistys: Pyöreän pöydän keskustelu Kirjoja Kiinasta -raportista 4.6. Finnwatch, Rainforest Action Network, Verité: Pyöreän pöydän keskustelu työelämän oikeuksista palmuöljyteollisuudessa, Amsterdam Järjestimme yhdessä RAN:in ja Veritén kanssa keskustelutilaisuuden Amsterdamissa RSPO-kokouksen alla vastuullisesta palmuöljytuotannosta. Tilaisuudessa esiteltiin Finnwatchin vuonna 2014 julkaistun raportin keskeisimmät löydökset, keskusteltiin erityisesti siirtotyöntekijöiden oikeuksista sekä esiteltiin kansalaisjärjestöjen yhteistyössä laatimat periaatteet sosiaalisesti vastuulliseen palmuöljytuotantoon. Tilaisuuteen osallistui maailman suurimpia palmuöljytuottajia ja niiden ostajia. FINNWATCH VUOSIKOOSTE
42 VAIKUTTAMISTYÖ 4.6. Ulkoministeriö: Vähittäiskaupan ihmisoikeusvastuuta käsittelevä pyöreän pöydän keskustelu Heidi Hautala, Kehys: Yritysvastuutapaaminen kansalaisjärjestöille Media Facades: Työpaja Helsingin juhlaviikkojen Arkikatkokampanjoiden valmistelemiseksi Marttaliitto: SuomiAreena 8.9. Kansalaisjärjestöjen mielenosoitus kehitysyhteistyöleikkauksia vastaan Malesian Helsingin lähetystö: Seminaari palmuöljystä Eettisen kaupan puolesta ry ja Reilu kauppa ry: Reiluttajakoulutus SONK: Talous ja demokratia -seminaari Teollisuuden palkansaajat: EWC-koulutus JHL: Kunnon työn päivän reilu kahvitauko -tilaisuus Long Play: Long Play Live Journalismigaala Supply Cha!nge, Milano: Business Forum Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja Naisten Pankki: Vastuullinen vaateteollisuus? -keskustelupaneeli Ulkoasiainministeriö: Kansalaisjärjestöjen tapaaminen ICJ:n kanssa Metallityöväen liitto: Ammattiosaston kansainvälinen toiminta -koulutus Ammattiliitto Pro: Edustajiston seminaari kansainvälisestä työstä Suomen kustannusyhdistys: Lukemattomia suhteita, Mediapäivän aamupäiväseminaari 42 FINNWATCH VUOSIKOOSTE 2015
43 Finnwatch: Pyöreän pöydän keskustelu yrityksille Thaimaan siirtotyöntekijöiden oikeuksista Finnwatch järjesti joulukuussa Thaimaan siirtotyöntekijöiden työoloja käsittelevän seminaarin, johon osallistui yhteensä yhdeksän eri suomalaisen tai pohjoismaisen yrityksen sekä vastuullisuusjärjestelmien edustajaa. Paikalla oli myös ulkoministeriön edustajia. Seminaari käsitteli siirtotyöntekijöiden työelämän oikeuksia Thaimaassa ja vastuullisen rekrytoinnin periaatteita. Tilaisuuden pääpuhujana toimi Andy Hall Thaimaan Suomen lähetystö: Thaimaan kuninkaan syntymäpäivävastaanotto SASK: Teemaseminaari yritysten kehitysyhteistyöstä FINNWATCH VUOSIKOOSTE
44 Finn watch ry Malminrinne 1B, 2.krs Helsinki watch.org
TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2015. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 6.4.2016 1. YLEISTÄ
TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 2015 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 6.4.2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli Finnwatchille suurien muutosten aikaa. Suomen hallituksen vaihtuminen vuoden 2015 keväällä muutti voimakkaasti
TIEDOTE Järjestöt: Tullitilastojen läpinäkyvyys auttaisi kitkemään pakkotyötä
TIEDOTE 14.6.2016 1 Järjestöt: Tullitilastojen läpinäkyvyys auttaisi kitkemään pakkotyötä Pakkotyöllä valmistettuja tuotteita voi olla myynnissä suomalaisissa kaupoissa ja ravintoloissa. Yrityskohtaisten
V U O S I K O O S T E
VUOSIKOOSTE 2018 Finn watch Vuosikooste 2018 Julkaisuajankohta: Toukokuu 2019 Taitto: Petri Clusius/Amfibi Ky SISÄLTÖ 4 Johdanto 5 Vuosi 2018 lukuina 6 Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2018 8 IHMISOIKEUDET
Reilu maailma työn alla. Laura Ventä
Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista
V U O S I K O O S T E 2 0 1 4
VUOSIKOOSTE 2014 SISÄLTÖ 3 Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2014 4 Strategia ja henkilöstö 6 Rahoitus 8 Tutkimusohjelmat 10 Kohdemaat 12 Selvitykset 19 Mediahuomio 24 Vaikuttamistyö Finnwatch Vuosikooste
VUOSIKOOSTE Suositukset yritysten aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi 2/2017
6/2017 VUOSIKOOSTE 2017 1/2017 7/2017 Suositukset yritysten aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi 2/2017 Verovälttelyn arkkitehdit Kartoitus Suomen verosuunnittelumarkkinoista Verovälttelyä kehitysyhteistyövaroilla
V U O S I K O O S T E
VUOSIKOOSTE 2016 Finn watchin historia pähkinänkuoressa 2002 Viisi kehitys- ja ympäristöjärjestöä perustaa Finn watch-verkoston. Verkoston tehtävänä on kerätä tietoa yritysten toiminnan vaikutuksista ihmisoikeuksiin,
VASTUULLISUUS- VAATIMUKSET KESKON TOIMITUSKETJUSSA Kesko Oyj
VASTUULLISUUS- VAATIMUKSET KESKON TOIMITUSKETJUSSA 1 Megatrendi 5 Keskon uusi strategia 5/2015 Vastuullisuus yhdistettynä vahvaan identiteettiin ja houkutteleviin brändeihin on entistä enemmän toiminnan
Lausunto asiakirjasta Yhteiskuntavastuun työsuunnitelma: Kasvua kestävällä liiketoiminnalla
Finnwatch ry Lausunto asiakirjasta Yhteiskuntavastuun työsuunnitelma: Kasvua kestävällä liiketoiminnalla Finnwatch kiittää mahdollisuudesta kommentoida työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteltua yhteiskuntavastuun
Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014
Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 2.6.2014 Marja Pokela Johtava erityisasiantuntija Vastuullisuus Yrityksen verojalanjälkeä on pidettävä osana yritysten yhteiskuntavastuuta Verojen välttäminen,
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu
9.12.2011. www.kepa.fi
9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.
Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen
Yritykset & ihmisoikeudet 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Valtioneuvosto, yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeudet mistä on kyse? Valtioneuvoston yhteiskuntavastuupolitiikan isoimpia kysymyksiä tällä hetkellä
Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta
Suomalaiset ja kenkien eettisyys Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Johdanto Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.
HALLITUKSEN KEHITYSPOLITIIKASTA
KEHITYSPOLITIIKASTA Naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistaminen on entistä arvokkaampaa tilanteessa, jossa muun muassa Yhdysvallat on leikannut tasa-arvotyöstä. Hallitus ymmärtää kehitysmaiden verotuskyvyn
SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta
SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta JOHDANTO Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.
Lasitehtaan paremmat työolot
5/2015 Lasitehtaan paremmat työolot SEURANTARAPORTTI: Iittala ja Marimekko Thaimaassa Selvitys on tuotettu osana Finn watchin Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmaa. Ohjelmaa tukevat: Selvitys on saanut tukea
It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4
It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme
DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA
DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen
FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!
FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Vastuullisuus vetoaako?
Vastuullisuus vetoaako? Ruokaketjun päättäjien visiopäivä 7.12.2011 Liisa Rohweder Pääsihteeri, KTT WWF Suomi WWF:n tavoitteena on pysäyttää luonnon köyhtyminen ja rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset elävät
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
Matkailun kehitys 2016
Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä
Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely
Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtaja Pekka Helander Autoalan Keskusliitto ry 26.3.2010 Hilton Helsinki Kalastajatorppa AKL:n EETTINEN VASTUU Autoalan Keskusliitto
Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa
Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa Motivan webinaaritilaisuus 24.11.2017 Pääsihteeri Auvo Kaivola Sisältö: Puu on erinomainen materiaali Mistä metsäsertifioinnissa
TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.
Kokemuksia BSCI-jäsenyydestä
Kokemuksia BSCI-jäsenyydestä Vastuullinen vaate- ja tekstiiliala koulutus 6.6.2013 Satumaija Mäki Vastuullisuusasiantuntija Nanso Group Oy Mistä Nanso Groupin tuotteet tulevat? Nanso Groupilla omat tehtaat
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa
JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT
TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001
Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,
Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle
Toimintakertomus 2016 Kooste jäsenkokoukselle 8.4.2017 painopisteet Koulutustoiminnan kehittäminen Valtakunnalliset ja paikalliset koulutustilaisuudet, asiantuntijavieraat: Changemaker-viikonloput, kampanjakoulutukset,
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä
1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta
1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77
Julkaisija: Finnwatch ry Pääskylänrinne 7 B 62 00550 Helsinki info@finnwatch.org. Vuosikoosteen taitto ja kuvitus: Johanna Rotko
Julkaisija: Finnwatch ry Pääskylänrinne 7 B 62 00550 Helsinki info@finnwatch.org Vuosikoosteen taitto ja kuvitus: Johanna Rotko STRATEGIA Finnwatch edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti
Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää
Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2016 COM(2016) 712 final 2016/0349 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC) FI FI 1.
SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008
SUOMEN AEPF-VERKOSTON TYÖSTÄ VUOSINA 2007-2008 I Taustaa ja ajankohtaista Helsingissä syyskuussa 2006 pidetyssä Aasian ja Euroopan kansalaisfoorumissa AEPF 6 korostettiin tarvetta vahvistaa AEPF -verkoston
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Valtakunnallinen Unelmien työpäivä Työtä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa!
Valtakunnallinen Unelmien työpäivä 5.10.2018 Työtä ja vapaa-aikaa sopivassa suhteessa! Valtakunnallinen Unelmien työpäivä 5.10.2018 https://www.unelmientyopaiva.fi/ Vietetään toista kertaa Tavoitteena
Kansainvälisen kaupan ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan päättäjien, yritysten ja kuluttajien välistä yhteistyötä.
Kansainvälisen kaupan ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan päättäjien, yritysten ja kuluttajien välistä yhteistyötä. Maailmankaupan epäoikeudenmukaisuus voi tuntua kaukaiselta asialta.. Kuitenkin se koskettaa
Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle
Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen
Huolenpitoa käsistä, ei työntekijöistä
3/2014 Huolenpitoa käsistä, ei työntekijöistä Työolot Siam Sempermedin käsinetehtaalla Selvitys on tuotettu osana Finn watchin Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmaa. Ohjelmaa tukevat: Finn watch on suomalaisen
Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan
Julkaisija: Finnwatch ry Pääskylänrinne 7 B 62 00550 Helsinki info@finnwatch.org. Paino: Trinket. Vuosikoosteen taitto ja kuvitus: Johanna Rotko
Julkaisija: Finnwatch ry Pääskylänrinne 7 B 62 00550 Helsinki info@finnwatch.org Paino: Trinket Vuosikoosteen taitto ja kuvitus: Johanna Rotko STRATEGIA Finnwatchin hallitus hyväksyi yhdistykselle uuden
JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010
JHL tukee Reilua kauppaa JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 AIHEITA: - Miksi Reilua kauppaa? - Reilu kauppa kunnissa ja työpaikoilla - JHL ja Reilu kauppa - Toimintaa! MIKSI REILUA KAUPPAA? Miksi
Päiväkotikalusteiden hankinta. Antti Tuukkanen
Päiväkotikalusteiden hankinta Antti Tuukkanen Tausta Käynnistimme kesäkuussa 2017 yhteistyöprojektin Finnwatchin kanssa sosiaalisesti vastuullisten hankintojen edistämiseksi Tavoitteet Edistää sosiaalisesti
Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa
, Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:
Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig. Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen
Vastuullisuus ei ole makuasia - Paulig Inspectan asiakastilaisuus 02092014 /Leena Miettinen 2014 PAULIG GROUP 2014 PAULIG GROUP Niin Pauligin perhe kuin yrityskin ovat läpi historiansa olleet maailmalla
Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä
Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa
Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM
Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle
Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015
Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:
Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso
Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman 2016-18 laadintaan Juha Metso 14.4.2015 Aikataulu 6.5.2015 2 Taloussuunnittelu 2016-18 - käsittelyt lautakunnassa Maalis Huhti Touko Kesä Heinä
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
Eettiset kysymykset ja yritysvastuu tekstiiliteollisuudessa. VTT Säde Hormio, Helsingin yliopisto Telaketjun webinaari
Eettiset kysymykset ja yritysvastuu tekstiiliteollisuudessa VTT Säde Hormio, Helsingin yliopisto Telaketjun webinaari 15.2.2018 Esitelmän sisältö Eettiset kysymykset tekstiiliteollisuudessa Miksi sertifiointi
Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola
Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen 24.5.2016 PEFC Suomi Auvo Kaivola Mikä PEFC on? PEFC Council globaali, voittoa tavoittelematon kansallisesti kehitettyjen metsäsertifiointijärjestelmien
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6
TEM oppaat ja muut julkaisut 1/2017. yrityksille
TEM oppaat ja muut julkaisut 1/2017 Opas OECD:n toimintaohjeisiin monikansallisille yrityksille Työ- ja elinkeinoministeriö Työelämä- ja markkinaosasto PL 32, 00023 Valtioneuvosto Puh. 029 516 001 www.tem.fi
Puuttuvat keskeiset taloudelliset tunnusluvut tulee lisätä pykälään.
Finnwatch ry LAUSUNTO Asia: HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Finnwatch kiittää eduskunnan
Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet
1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,
Vastuullisempia kumikäsineitä?
8/2015 Vastuullisempia kumikäsineitä? Seurantaraportti Siam Sempermedin työoloista Selvitys on tuotettu osana Finn watchin Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmaa. Ohjelmaa tukevat: Raportin toteuttamiseen
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
Markkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
MEP Sirpa Pietikäinen. Julkiset hankinnat
MEP Sirpa Pietikäinen Julkiset hankinnat Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen
Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2
Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen
akonttinen.fi
Tämä suunnitelma auttaa sinua kulkemaan kohti omaa blogiunelmaasi. Pidä tätä suunnitelmaa työpöydällä ja täydennä matkan varrella. Muista raivata aikaa ja tilaa blogille ja unelmille. Luovu vanhasta saadaksesi
Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus
1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon
Ainejärjestöt ja kehitysyhteistyö. Noora Luukka Anni Loukaskorpi
Ainejärjestöt ja kehitysyhteistyö Noora Luukka Anni Loukaskorpi Koulutuksen sisältö Esittelykierros JYY:n kehysektori Avaintoimijat ja -tehtävät Kehy-valiokunta Päähankkeet Kehitysyhteistyöprojekti Intiassa
Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society
1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan
JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1
Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Sosiaalialan yritysvastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan toimia, jotka hyödyttävät työntekijöitä ja muita yrityksen
Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20
Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
2/2014. Ojasta allikkoon. Seurantatutkimus Halvalla on hintansa -raportin vaikutuksista
2/2014 Ojasta allikkoon Seurantatutkimus Halvalla on hintansa -raportin vaikutuksista Selvitys on tuotettu osana Finn watchin Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmaa. Ohjelmaa tukevat: Finn watch on suomalaisen
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011
Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä
Globaalin verokilpailun syöksykierre
Globaalin verokilpailun syöksykierre Mitä Tansanialle jää käteen ulkomaisista investoinneista? Eva Nilsson Kehityspoliittinen asiantuntija 04/09/2014 Mitä raportissa tarkastellaan? Ulkomaisten investointien
Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013
KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun
Hyvää työtä vieläkin paremmin-asiantuntijadialogi
1 MUISTIO 19.2.2015 Hyvää työtä vieläkin paremmin-asiantuntijadialogi Perjantai-ryhmän järjestämä dialogi monenkeskisen kehitysyhteistyötoimijoiden kanssa Aika: tiistaina 10.2.2015 klo 15-17 Paikka: Eduskuntatalo,
VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013
VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja
Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko
Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Talousarvio 2012 Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Voi8oa tavoi8elematon yleishyödyllinen yhteisö Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Volter Kilpi Kustavissa 2012
Väestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
Matkailun suuralueet sekä maakunnat
Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
Väestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki
Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Niin, miksi? Pysäyttää inflaatio; inflaatio oli 1945 pahimmillaan 80 % vuodessa Saada harmaa talous