Ensimmäinen maitotutkimus jyllanninkarjalla Nautarotujen säilytystyön nykytila Ruotsissa Nautarotujen säilytystyö Suomessa...

Transkriptio

1 POHJOISMAINEN KOTIELÄINGEENIPANKKI N:O1 HELMIKUU 2006 KUVA: VERA GJERSØE Ensimmäinen maitotutkimus jyllanninkarjalla Nautarotujen säilytystyön nykytila Ruotsissa Nautarotujen säilytystyö Suomessa Vanhojen norjalaisten nautarotujen säilyttäminen.. 7 Islanninkarja Projekti päättyi seminaariin Skarassa KUVA: ISLANDS BONDEORGANISASJON NGHNYTT0106_F :11:25

2 Pääkirjoitus Pohjoismaisen kotieläingeenipankin vuonna 1984 käynnistyneessä työssä on sen alkuvaiheista lähtien kiinnitetty suhteellisen paljon huomiota nautakarjaan. Nautakarjatalous on Pohjolassa merkittävä elinkeino. Jo vuonna 1994 aloitettiin projekti pohjoismaisten nautarotujen geneettisten profiilien tutkimiseksi. Sittemmin se on laajennettu koskemaan myös pohjoiseurooppalaisia nautarotuja. Tämän useita muita projekteja aikaa myöten poikineen hankkeen tuottamaa tietoa hyödynnetään yhä monissa uusissa projekteissa. Projektissa selvisi muun muassa, ettei useimpien rotujen geenikoostumuksessa ole tapahtunut suuria muutoksia. Havaittiin myös, että sekä pienissä että suurissa populaatioissa oli merkkejä geneettisen muuntelun vähenemisestä. Eräs havainto oli pohjoismaisten nautarotujen keskinäinen sukulaisuus. Sitä kuvaamaan, miten lähellä nämä rodut ovat toisiaan, laadittiin sukupuu. En aio luetella tässä kaikkia nautakarjaan keskittyneitä projekteja vaan viittaan tiedon saamiseksi niistä sivustoomme Haluan kuitenkin mainita viimeisimmän, äskettäin päättyneen projektin Pohjoismaisen punaisen lypsykarjapopulaation kestävä hyödyntäminen geneettisenä resurssina. Projektilla on valotettu tekijöitä, joilla voidaan optimoida keinot pohjoismaisen punaisen lypsykarjapopulaation ylläpitämiseksi tavalla, joka turvaa sekä populaation kilpailukyvyn säilymiseksi välttämättömän jalostuksellisen edistymisen että sisäsiittoisuuteen ja geneettisen muuntelun supistumiseen johtavien riskien minimoinnin. Lisää tietoa projektista saa tässä lehdessä julkaistusta artikkelista ja sivustollamme kokonaisuudessaan julkaistusta englanninkielisestä projektiraportista. Kotieläingeenivaroja ajatellen edessämme on mielenkiintoinen vuosi niin kansainvälisellä kuin pohjoismaisellakin tasolla, jolla parhaillaan pohditaan geenivaratyön organisointia Pohjolassa. Pohdinnat saataneen päätökseen kesän kuluessa, ja mielenkiintoista on nähdä, millaisia seurauksia niiden tuloksilla on meille. Kansainvälisellä tasolla puolestaan työn alla on kotieläingeenivaroihin liittyvä sääntely. Keskeinen kysymys on, kuka omistaa geenivarat. Liv Lønne Dille toimittaja KUVA: LIV LØNNE DILLE 2 NGHNYTT0106_F :11:27

3 Ensimmäinen maitotutkimus jyllanninkarjalla Huolimatta 50 vuoden hellittämättömästä maidontuotannon lisäämiseen tähtäävästä valinnasta on pakko todeta, että utareista yhä vieläkin tulee maitoa! Kristian Kortegaard KUVA: LEO KORTEGAARD Agronomiopintojeni erikoistyönä 1 tein vertailevan maitotutkimuksen jyllanninkarjan (SJM) ja Tanskan vanhan friisiläisrodun-tanskan holsteinin (SDM-DH) välillä. Tutkimuksella pyrin selvittämään, oliko viimeisten 50 vuoden tuotoslisäys aiheuttanut muutoksia maidon rasva-, proteiini- ja kaseiinipitoisuudessa. Lisäksi mittasin joitakin tekijöitä, jotka saattaisivat osoittaa, onko todennäköistä, että näistä kahdesta rodusta saatavassa maidossa on esimerkiksi juustonvalmistusta ajatellen toisistaan poikkeavia ominaisuuksia, ja onko todennäköistä, että roduista saatavasta maidosta valmistetut tuotteet ovat koostumukseltaan erilaisia. SJM-lehmien maidon rasvapitoisuus oli SDM-DH-rotuisiin verrattuna huomattavasti alhaisempi. Maidon rasva- ja proteiinipitoisuus ilmenevät tietoruudusta. Varsinkin kuutena poikimisen jälkeisenä viikkona oli SDM-DH-lehmien maidon rasvaprosentti korkeampi. Tämä johtuu pääosin siitä, etteivät korkeatuottoisten SDM-DH-lehmien rehunkäyttökyky ja maidontuotanto ole tasapainossa tässä imetysvaiheessa, mikä panee elimistön rasvavarastot liikkeelle tehokkaammin niillä kuin vähemmän tuottavilla SJM-rodun lehmillä. Viimeksi mainituilla puolestaan maidon proteiinipitoisuus on korkeampi. SDM-DH-rotuisilla taas maidon proteiinipitoisuus on alimmillaan heti poikimisen jälkeen. SJM-lehmien maidon korkeamman proteiinipitoisuuden johdosta oletettavaa on, että hyötysuhde valmistettaessa juustoa niiden maidosta on parempi kuin käytettäessä SDM- DH-rotuisilta saatua maitoa. Korkeampaa proteiinipitoisuutta lukuun ottamatta en löytänyt tutkimuksissani mitään, mikä olisi viitannut SJM-maidon soveltuvan paremmin juustonvalmistukseen. Totesin kuitenkin, että kaikki SJMmaitonäytteet saostuivat juoksutinta lisättäessä, kun taas SDM-DH-lehmien maitonäytteistä useat jäivät saostumatta. Näin ollen on syytä uskoa, että SJM-lehmien maito soveltuu hyvin esimerkiksi juustontuotantoon. Tutkimusteni perusteella en havainnut eroja edellä mainituista roduista saadun maidon proteiinikoostumuksessa. Tarkempi tutkimus saattaisi kuitenkin paljastaa rotujen välisiä eroja maidon proteiinien rakenteissa ja ominaisuuksissa. Tietoruutu SJM 0-6 SJM > 6 SDM 0-6 SDM > 6 viikkoa viikkoa viikkoa viikkoa Proteiini % 3,26 a 3,19 a 2,88 ab 3,04 b Kaseeini % 2,39 a 2,36 a 2,08 ab 2,25 b Rasva % 2,00 a 2,27 a 4,99 b 4,32 b Merkitsevästi poikkeavat arvot on merkitty eri kirjaimin. Tutkimuksissani totesin, että SJM-maidossa on vähemmän rasvapalloja kuin SDM-DH-lehmien maidossa kuutena ensimmäisenä imetysviikkona. Voidaankin olettaa, että SJMrotuisilta tuona aikana saadusta maidosta valmistettujen tuotteiden rakenne on kermaisempi ja sulavampi kuin tuotteilla, jotka on valmistettu SDM-DH-maidosta. Tutkimusjaksolla SJM-lehmät kulkivat vasikoidensa kanssa ja söivät pelkästään ruohoa. SDM-DH-lehmät valittiin Tanskan maataloustutkimuslaitoksen lypsykarjasta. Ero ruokinnassa on oletettavasti vaikuttanut maidon koostumukseen. SJMlehmät lypsettiin käsin, jolloin maidon rasvaprosentti luultavasti jonkin verran laskee koneellisesti lypsettyyn maitoon verrattuna, koska loppulypsyssä saatu maito on alkulypsyssä saatua rasvaisempaa. Tieteelliseltä kannalta olisi toivottavaa, että molempia rotuja ruokittaisiin samalla tavoin, jotta tämä erojen aiheuttama tuloksiin vaikuttava epävarmuustekijä saataisiin eliminoiduksi. Tutkimustulokseni eivät osoittaneet selviä eroja maidon proteiinikoostumuksessa tai antaneet olettaa, että SJMlehmien maidolla yleisesti ottaen olisi SDM-DH-rotuisilta saatavasta maidosta selvästi poikkeavia ominaisuuksia. Mielestäni pitäisi kuitenkin luoda entistä paremmat mahdollisuudet hyödyntää SJM-lehmien kykyä käyttää suuria määriä karkeaa rehua maidon tuottamiseen. Sen ansiosta ne pystyvät todennäköisesti tuottamaan maitoa paljon laajaperäisemmässä tuotantojärjestelmässä kuin mikä nykyään on vallalla Tanskan maataloudessa. 1 A study on the composition of milk from the native Danish Jutland cattle SJM and comparison with contemporary SDM-Danish Holstein 3 NGHNYTT0106_F :11:27

4 Nautarotujen säilytystyön nykytila Ruotsissa Göte Frid Jotta Ruotsissa saataisiin lisätyksi kotimaisiin uhanalaisiin rotuihin kuuluvien täysikasvuisten, puhdasrotuisten eläinten määrää, on eläinten pitäjille alettu myöntää kansalliseen ympäristö- ja maaseutuohjelmaan liittyen vuotuista taloudellista korvausta, joka on Rkr lehmältä. Vuonna 2005 nautaroduista maksettujen korvausten kokonaismäärä oli n. 3,3 milj. Rkr. Viime vuosina on korvaukseen oikeutettuihin rotuihin kuuluvien eläinten määrä yleisesti ottaen kasvanut, mikä viittaa siihen, että korvauksilla on ollut toivottu vaikutus. On kuitenkin syytä todeta, ettei kaikkia uhanalaisiin rotuihin kuuluvia eläimiä käytetä jalostukseen, vaikka niiden määrä kasvaakin. Ruotsissa on myös kotimaisten kotieläingeenivarojen säilyttämistä ajavilla yhdistyksillä mahdollisuus saada tukea ympäristö- ja maaseutuohjelmasta. Suuruusluokkaa 1,6 milj. Rkr oleva tuki on jakautunut 15:n eri eläinlajeja edustavan yhdistyksen kesken. Tukirahat käytetään pääosin tiedotusmateriaalin ja yhdistyslehtien julkaisemiseen, mikä auttaa lisäämään tietämystä sekä asianomaisista roduista että niiden hoidosta. Tietämys on tarpeen rotujen säilymisen edistämiseksi. Ruotsin nykyinen ympäristö- ja maaseutuohjelma päättyy vuonna Tätä kirjoitettaessa tammikuussa 2006 onkin uuden, vuoteen 2013 ulottuvan ohjelman suunnittelu jo täydessä vauhdissa. Pohdittavana on joitakin uusia toimenpiteitä, kuten taloudellinen tuki uroseläinten siirtämiseksi sekä taloudellinen korvaus rekisterien ja kantakirjojen pidosta. Ajankohtainen kysymys on myös Ruotsin holsteinkarjan vanhempia kantoja koskeva säilytystoimenpiteiden tarve. t KUVA: JESPER EGGERTSEN Geenipankissa (g) ja Ruotsin maatalousviraston nautakarjan keskusrekisterissä (CDB) olevat nautaeläimet. Luvut ilmaisevat vain kunkin rodun urosten ja naaraiden kokonaismäärän, eivät vuoden mittaan jalostukseen käytettyjen määrää. 4 Rotu Ruotsinpunanupo Ruotsintunturirotu Ruotsintunturirodun jalostamaton kanta Vänekarja CDB CDB CDB CDB CDB (g) (g) (g) (g) Bohuskarja CDB CDB CDB CDB CDB (g) (g) (g) (g) Ringamålakarja CDB CDB CDB CDB CDB (g) (g) (g) (g) NGHNYTT0106_F :11:28

5 Siemennesteen kerääminen uhanalaisiin rotuihin kuuluvilta sonneilta Ruotsin maatalousvirasto on vuodesta 1993 osallistunut työhön siemennesteen keräämiseksi uhanalaisiin rotuihin kuuluvilta sonneilta. Keräyksellä pyritään saamaan talteen geneettistä materiaalia tulevaisuuden, esimerkiksi populaatioiden rajun pienenemisen, varalta. Keräyspaikalle Alebäckin asemalle Skaran liepeillä tuotiin vuonna 2005 yhteensä kymmenen sonnia. Kolme niistä kuului talonpoikaiskarjaan (väne- ja ringamålakarja), kolme ruotsintunturirotuun, yksi ruotsintunturirodun vanhaan, jalostamattomaan kantaan ja kolme ruotsinpunanupokarjaan. Siemennesteen kerääminen onnistui muilta paitsi ruotsinpunanuporotuiselta Krikeliniltä. Jotta siemennestettä voitaisiin Ruotsissa käyttää kaupallisesti, siittiöiden liikkuvuuden eli motiliteetin on oltava vähintään 50 %. Siemennesteannokset, joissa siittiöiden motiliteetti on tätä alempi, varastoidaan käytettäviksi erityistarkoituksiin. Motiliteetista riippumatta geenipankkiin tallennetaan aina vähintään 50 annosta. Ruotsin maatalousvirasto perusti vuonna 2005 kotieläingeenivarojen neuvottelukunnan neuvoa-antavaksi elimeksi kotieläingeenivaratyöhön. Neuvottelukunnassa ovat edustettuina paitsi Ruotsin maatalousyliopisto (SLU), Tukholman yliopisto, Ruotsin luonnonsuojeluvirasto, Biodiversiteettikeskus (CBM) ja lääninhallitukset myös jalostusjärjestöt ja rotuyhdistykset sekä Ruotsin eläintarhayhdistys ja Pohjoismainen kotieläingeenipankki. Neuvottelukunnan Ruotsin maatalousvirastolle antaman suosituksen mukaan spermapankissa säilytettävää siemennestettä tulee käyttää vain luovuttajan kanssa samaa rotua olevalle naaraalle. Virastossa keskustellaan käytänteistä, joilla menettely voidaan varmistaa. Ruotsin maatalousvirasto on perustanut myös yhteistyöryhmän parantamaan tiedotusta uhanalaisista kotieläinroduista. Meijerien ja maidontuottajien järjestö Svensk Mjölk antoi vuonna 2005 oman rotukoodin sekä ruotsintunturirodulle (41) että ruotsinpunanupolle (40) entisen ruotsinnupokarjan kanssa yhteisen koodin (3) sijaan. Uuden koodauksen arvellaan merkitsevän lisäystä ruotsinpunanupoja ruotsintunturirotuisten määrään ja vähennystä ruotsinnupoiksi koodattujen määrään. Ruotsin maatalousviraston maan hallitukselta saaman toimeksiannon mukaan vuonna 2006 tarkastellaan erityisesti kahta kotieläingeenivarojen säilytystyön kannalta merkittävää aluetta. Toisessa on kyse ympäristölaatutavoitteen Rikas viljelymaisema arviointiperustasta ja siitä, millaisia kotieläingeenivaroja koskevien osatavoitteiden tulee olla, jotta eri rotujen geenivarojen hoitoon saataisiin vaadittavaa pitkän aikavälin näkemystä. Tehtävä esitellään kokonaisuudessaan joulukuussa Toisessa taas on kyse geneettisen materiaalin järjestelmällisestä keräyksestä ja tallennuksesta. Siihen liittyen pohditaan esimerkiksi, tarvitaanko muuta materiaalia kuin nyt kerättävä siemenneste ja onko keräystä syytä laajentaa entistä useampiin eläinlajeihin kotieläingeenivarojen hoitamiseksi pitkäjänteisesti. Ehdotuksen kustannusvaikutukset arvioidaan. Ruotsin maatalousviraston on määrä antaa vastaus toukokuussa. Joulukuussa 2005 virasto sai tehtäväksi selvittää muun muassa, miten kotieläingeenivarat ovat turvattavissa valmius- ja katastrofisuunnitelmien avulla. Toimenpiteet rekisteröinnin turvaamiseksi ja petoeläimiltä suojaaminen ovat esimerkkejä ehdotuksista, joiden kustannukset arvioidaan. Pakastetut siemennesteannokset vuonna 2005 (väne-, bohus-, ringamåla- ja ruotsinpunanupokarja sekä ruotsintunturirotu ja ruotsintunturirodun jalostamaton kanta) Syntymätunnus Nimi Rotu Pakastettuja Hyväksyttyjä olkia olkia yhteensä kaupalliseen käyttöön geenipankkiin SE Fredriksdals Galder Vänekarja SE Frej Vänekarja SE Rainman Ringamålakarja SE Dagobert Ruotsintunturirotu SE Frej Ruotsintunturirotu SE Harliè Ruotsintunturirotu SE Linus Ruotsintunturirodun jalostamaton kanta SE Tengil Ruotsinpunanupo SE Krikelin Ruotsinpunanupo SE Humle Ruotsinpunanupo NGHNYTT0106_F :11:29

6 Laaja kasvattajien kirjo luo pohjaa maatiaiskarjan säilymiselle Suomessa 6 Heli Vuorio, Katriina Soini ja Taina Lilja KUVA: ANNELI NUORANNE Alkuperäisrotujen uhanalaisuuteen on havahduttu viime aikoina. Myös Suomessa on ryhdytty toimenpiteisiin, joilla pyritään takaamaan rotujen säilyminen tuleville sukupolville. Itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja tuottavat vähemmän kuin valtarodut, ja tätä eroa pyritään kaventamaan ympäristötukien avulla. Vaikka tuki on tärkeä lisä kasvattajalle, se ei useinkaan riitä kompensoimaan erotusta valtarotuihin nähden. Maatiaiskarjan pitämisen taustalta löytyy usein myös muita kuin taloudellisia arvoja MTT:llä keväällä 2005 toteutetussa maatiaiseläinten kasvattajakyselyssä selvitettiin, ketkä kasvattavat maatiaisrotuja ja miksi. Kysely herätti laajaa mielenkiintoa maatiaiseläinten kasvattajien keskuudessa: yhteensä noin 300 maatiaislehmien tai-lampaiden kasvattajaa vastasi kyselyyn ja vastausprosentti nousi yli 50 %:n. Aineistosta käy ilmi, etteivät maatiaiskarjankasvattajat suinkaan muodosta homogeenista joukkoa, vaan ryhmään mahtuu moninainen kirjo kasvattajia. Ensinnäkin maatiaiskarjaa pidetään hyvin monentyyppisillä tiloilla. Karjan koko vaihtelee yksittäisistä naudoista monikymmenpäisiin karjoihin. Suomenkarjan kasvattajajoukko voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan eli kasvattajiin, joiden koko tai lähes koko karja on maatiaislehmiä sekä kasvattajiin, joilla ayrshire- tai friisiläiskarjan joukossa on muutamia maatiaislehmiä. Ainoastaan suomenkarjaa kasvattavilla on useinkin takanaan pitkät perinteet ja omistautuminen karjanjalostukselle. Suurempia, yli kymmenen yksilön karjoja on Suomessa muutamia kymmeniä, ja niistä kaksi sijaitsee yhteiskunnan ylläpitämillä vankilatiloilla. Muun karjan joukkoon hankittu maatiaislehmä kertoo kasvattajan harrastuksesta, mielenkiinnosta tai uteliaisuudesta erikoisia ja erinäköisiä eläimiä kohtaan. Yhtenä pontimena maatiaiskarjan kasvatuksen aloittamiselle on ollut innostus ryhtyä omalta osaltaan maatiaisten suojelijaksi. Kasvattajien mukaan maatiaislehmät sopeutuvat hyvin uudenaikaisiin navetoihin, oppivat lypsyrobottiin ja kioskilla ruokailuun. Kuitenkin lehmän paikka uudessa modernissa navetassa on kallis, joten siinä ani harvoin on taloudellisesti mahdollista pitää pienituottoista maatiaislehmää. Pienimuotoisemmilla ja perinteisemmillä tiloilla sitä vastoin olisi kiinnostusta lisätä maatiaisten lukumäärää. Toisaalta kasvattajien motiivit pitää itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjaa vaihtelevat suuresti. Maatiaiseläinten kasvattajat voidaankin ryhmitellä neljään erilaiseen kasvattajatyyppiin: tuotantosuuntautuneisiin, arvosuuntautuneisiin, traditionaalisesti suuntautuneisiin sekä tunnesuuntautuneisiin. Tuotantosuuntautuneelle kasvattajalle maatiaiseläimet ovat keskeisesti vain tuotantoeläimiä ja ne merkitsevät tilalle toimeentuloa. Arvosuuntautunut kasvattaja ei puolestaan keskity niinkään eläimen taloudelliseen merkitykseen, vaan eläimen muut arvot korostuvat tätä enemmän: maatiaiseläinten kasvattaminen on esimerkiksi harrastus tai osa suomalaisen kulttuurin vaalimista. Traditionaalinen kasvattaja pitää maatiaisia jatkaakseen tilan perinteitä ja tunnesuuntautunut kasvattaja liittää eläinten hoitamiseen voimakkaita tunteita. Yleisimmät kasvattajatyypit ovat tuotanto- ja arvosuuntautuneet, kun puolestaan kahta muuta tyyppiä on kasvattajaryhmässä vain harvoja. Useimmilla kasvattajilla on piirteitä eri tyypeistä. Maatiaiskarjan tulevaisuuden kannalta laaja-alainen kasvattajajoukko turvaa eläinten säilymistä. Täten esimerkiksi tukipolitiikan vaihtelut tai tietyn ryhmän, esimerkiksi vanhempien viljelijöiden luopuminen karjankasvattamisesta, ei uhkaa kerralla koko rodun tulevaisuutta. Toisaalta kasvattajaryhmän moninaisuus luo haastetta suojelutoimien suunnitteluun. Vaikuttaakin siltä, että suomenlehmän tulevaisuuden takaamiseksi vaaditaan paitsi taloudellisia ohjauskeinoja myös esimerkiksi tiedotukseen, neuvontaan ja kasvattajien väliseen vuorovaikutukseen kohdistuvia toimenpiteitä. Erityisen tärkeä tekijä kyselyn perusteella näyttäisi olevan maatiaiskarjan kasvattajien saaman arvostuksen kohottaminen paitsi yhteiskunnan myös muiden karjankasvattajien suunnalta. NGHNYTT0106_F :11:29

7 Vanhojen norjalaisten nautarotujen säilyttäminen KUVA: NORSK LANDBRUKSMUSEUM Mona Gjerstad Holtet Norjassa säilytystyön piirissä on kuusi vanhaa norjalaista nautarotua: telemark, trönder- ja nordlandkarja (STN), Norjan dölakarja, länsinorjalainen vuonokarja, länsinorjalainen nupo punainen rotu ja itänorjalainen nupo punainen rotu. Näistä telemarkilla ja trönderja nordlandkarjalla on omat jalostusjärjestönsä, muiden säilytystyö on Norjan kotieläingeenivarojen neuvottelukunnan (GUH) harteilla. Norjassa on myös aktiivisia rotuyhdistyksiä, jotka yhdessä jalostusyhdistysten kanssa on koottu vanhojen norjalaisten nautarotujen kattojärjestön (Norsk Bufe) alle. Säilytystyö Norjassa perustuu pääosin eläinten pitoon yksityisissä karjoissa. Ilman karjankasvattajia, jotka hankkivat vanhoja rotuja navettaansa, säilytystyö olisi vaikeaa. Julkinen panostus kohdistuu pitkälti sellaisten toimintojen käynnistämiseen ja ylläpitämiseen, joista on eläintenomistajille yhteistä hyötyä. Näistä tärkeimpinä mainittakoon: Lehmätietorekisterin (NLMs kuregister) perustaminen ja ylläpitäminen. Rekisteri mahdollistaa yksityiskohtaiset sukulaisuussuhteiden kirjaamiset ja sisäsiitoslaskelmat yksilötasolla. Tähän asti on käytetty Pohjoismaisen kotieläingeenipankin kehittämää tietorekisterisovellusta, mutta nyt lehmärekisteriä ollaan muuttamassa Internet-pohjaiseksi ratkaisuksi, joka sallii omaa karjaa koskevan itserekisteröinnin, tietojen linkittämisen Norjassa vakiintuneen kotieläinten rekisteröinti- ja seurantajärjestelmän (husdyrkontrollen) kanssa ja Pohjoismaisen kotieläingeenipankin kehittämän, sisäsiitoslaskelmiin tarkoitetun EVA-ohjelman käytön. Yhteistyö jalostusjärjestö GENOn kanssa vanhoihin rotuihin kuuluvien sonnien käytöstä keinosiemennykseen. Norjan kotieläingeenivarojen neuvottelukunta on perustanut sonnijaoston, joka valitsee kulloinkin keinosiemennyssonniehdokkaat roduista, joilla ei ole omaa jalostusjärjestöä. Kustakin rodusta on vuosittain vähintään kaksi sonnia GENOn sonniluettelossa. Luettelon ylläpitämisen lisäksi GENO pitää maksutta pitkäaikaissäilytyksessä sataa siemenannosta kultakin vanhaan rotuun kuuluvalta sonnilta ja Norjan punaiseen rotuun (NRF) kuuluvalta keinosiemennyssonnilta. Itänorjalaiseen nupoon punaiseen rotuun on saatu merkittävää geneettistä lisää rodun yksilöiltä Ruotsista tuodulla siemennesteellä. Ylimääräisenä varmuustoimenpiteenä on vanhoille nautaroduille telemarkia lukuun ottamatta perustettu säilytyskarjoja. Ne on sijoitettu ensisijaisesti maatalousoppilaitosten ja museoiden yhteyteen, jotta ne voisivat toimia paitsi säilyttäjän myös välittäjän roolissa. 7 NGHNYTT0106_F :11:29

8 KUVA: NORSK LANDBRUKSMUSEUM 8 Viime vuosina on tutkittu paljonkin trönder- ja nordlandkarjan ominaisuuksia. Tästä huolimatta vanhoja rotuja koskevalle tutkimustiedolle on yhä suurta tarvetta. Norjan kotieläingeenivarojen neuvottelukunnan tiedotustyö Norjan maatalousmuseossa toimivan sihteeristönsä välityksellä on ollut mittavaa ja suuntautunut erityisesti tiedon jakamiseen merkittävistä hoitotoimista eläinten omistajille ja eri rotujen piirissä toimiville. Muille kohderyhmille on jaettu yleisempää tietoa säilytystyöstä. Bjellekua-tiedotuslehteä on lähetetty maksutta eläinten omistajille ja muille sidosryhmille. Tärkeä tehtävä on ollut vanhoihin rotuihin kuuluvien eläinten omistajien yhteysverkoston edistäminen. Vuonna 1999 perustettiin julkinen tukijärjestelmä säilyttämisen arvoisten nautarotujen pidolle. Se koski alkuun vain lehmiä, joilla rotupuhtaus oli vähintään 7/8 ja jotka olivat poikineet ainakin kerran. Vuonna 2000 tukijärjestelmä laajennettiin kattamaan myös oman siitossonnin pidon. Tukijärjestelmällä pyritään toisaalta korvaamaan niitä haittoja, joita vanhojen nautarotujen pidosta aiheutuu, toisaalta kannustamaan eläinten määrän lisäämiseen. Lisäksi sillä pyritään varmistamaan eläinyksilöiden laajamittainen rekisteröinti jompaankumpaan edellä mainittuun rekisteriin (husdyrkontrollen tai NLMs kuregister). Julkista tukea annetaan myös vanhojen nautarotujen jalostus- ja harrastusyhdistyksille. Kotieläingeenivaroihin perustuva elinkeinokehitys on jatkossa todennäköisesti erittäin tärkeä osatekijä talouden turvaamisessa silloin, kun tuotantoa harjoitetaan vähemmän tuottoisilla roduilla. Telemarkin läänin panostus on mainitsemisen arvoinen. Sen lisäksi, että läänissä jaetaan alueellisista varoista suoraa eläintukea, panostetaan siellä myös telemark-karjaan perustuvaan elinkeinokehitykseen. Esimerkkeinä ovat oman meijerin ja teurastamon perustaminen. Muitakin mielenkiintoisia vanhoihin nautarotuihin perustuvia elinkeinokehityshankkeita on käynnissä, ja luultavaa on, että KUVA: LIV LØNNE DILLE ne toteutetaan lähivuosina. NGHNYTT0106_F :11:30

9 Ólafur R. Dýrmundsson i Emma EyÜórsdóttir Islanninkarja KUVA: ISLANDS BONDEORGANISASJON Vuotuinen keskimääräinen maitotuotos tarkkailukarjoissa on kg. Maidon rasvaprosentti on 4 ja valkuaisprosentti 3,4, kun karjaa ruokitaan pääosin karkealla rehulla. Yksittäisten lehmien maidontuotos voi nousta jopa kg:aan. Tuoreet tutkimustulokset osoittavat, että maidossa on paljon proteiineja, joilla on myönteisiä terveysvaikutuksia ja jotka ovat omiaan juustonvalmistukseen. Islanninkarjaa ei juurikaan tavata Islannin ulkopuolella. Joitakin yksilöitä on viety äskettäin Färsaarille, Grönlantiin ja Tanskaan. Lisäksi on viety pieniä määriä siemennestettä Ruotsiin vanhojen säilytettävien rotujen tarpeisiin. Liharodut Islannissa ovat lähtöisin Isosta-Britanniasta ja Ranskasta. Ensimmäinen gallowayrodun edustaja, sonnivasikka, tuotiin Islantiin vuonna luvulla tuotiin gallowayn siemennestettä ja 1990-luvulla aberdeen angus- ja limousinrodun alkioita. Islannissa on vain muutama puhdasrotuinen lihanauta- ja emolehmäkarja, etupäässä gallowayrotua. Liharotuja käytetään keinosiemennyksen kautta pääasiassa lihantuotantoon risteytysvasikoilla, joiden kasvu on nopeampaa ja lihaominaisuudet parempia kuin islanninkarjan puhdasrotuisilla vasikoilla. Islannin maataloustuottajain yhdistys vastaa maidontuotantoa ja nautakarjaa koskevasta tiedonhallinnasta, neuvonnasta ja jalostuksesta ja Islannin maatalousyliopisto puolestaan tutkimuksesta ja koetoiminnasta. Islantilainen nautakarjarotu on sukua norjalaiselle trönderja nordlandkarjalle. Rodun alkuperä juontuu yli vuoden taa aikaan ennen Islannin asuttamista. Nautakarjan pienimuotoisella tuonnilla Tanskasta ja luvulla ei ole ollut rotuun merkittävää vaikutusta. Islannin maidontuotanto on täysin islanninkarjan varassa. Lypsylehmiä karjasta on nyt Islantilainen lehmä on pienikokoinen, sen keskipaino on noin 470 kg. Lehmien värikirjo on laaja ja värivaihtelu runsaampaa kuin millään muulla Euroopan nautarodulla. Sarvelliset yksilöt ovat harvinaisia pitkään jatkuneen sarvellisuutta karsivan valinnan johdosta. Uusi juliste islanninkarjasta KUVA: ISLANDS BONDEORGANISASJON Islannin maataloustuottajain yhdistys on julkaissut uuden islanninkarjan värejä esittelevän julisteen, jota voi tilata sähköpostitse osoitteella bondi@bondi.is. Hinta on 11 euroa + postituskulut. 9 NGHNYTT0106_F :11:31

10 Projekti päättyi seminaariin Skarassa Hans Ekström Pohjoismaisen punaisen lypsykarjapopulaation kestävä hyödyntäminen geneettisenä resurssina -projekti (englanninkielinen raportti: päättyi Ruotsin Skarassa pidettyyn seminaariin, joka oli sovitettu yhteen punaisten lypsyrotujen Euroopan yhdistyksen kokouksen kanssa. Seminaarissa, jossa oli yhteensä 60 osanottajaa Pohjoismaista, Baltiasta ja Saksasta, olivat kansalliset jalostusjärjestöt, viranomaiset ja tutkimuslaitokset vahvasti edustettuina. Projektissa käsiteltiin rotujen nykytilaa ja jalostuksen koordinointia sekä analysoitiin erilaisilla yhteistyömalleilla saavutettuja tuloksia. Analyyseistä vastasi kotieläingeneetikko Anna Sonesson, joka työskentelee Norjassa vesiviljelyn tutkimusta harjoittavassa Akvaforskissa eikä siten ole sidoksissa minkään maan nautakarjanjalostukseen. Analyysien puolueettomuuden varmistaminen tällä tavoin katsottiin tärkeäksi. Projektia johtanut Torstein Steine Norjasta esitteli seminaarissa muun muassa projektin taustoja. Steinin mukaan tavoitteena ei ollut yhteistyösuunnitelman laatiminen vaan ensisijaisesti sen selvittäminen, mitkä tekijät on otettava huomioon tiivistettäessä eri maiden populaatioita koskevaa yhteistyötä. Jalostuksen vastuuhenkilöt eri maista selvittivät punaisen rodun nykytilaa ja kehityssuuntaa. Populaatioita koskeva yhteistyö on ollut varsin tiivistä etenkin sonninisien osalta, mistä olikin esittää monia hyviä tuloksia. Lypsykarjapopulaatiot vähenevät joka maassa, ja useimmissa myös mustavalkoinen rotu on menettämässä jalansijaa. Ruotsilla ja Norjalla on viime vuosina ollut menestystä omien rotujensa viennissä. Sekä eläviä eläimiä että siemennestettä on viety lähinnä risteytystarkoituksiin. Keinosiemennyssonnit pidetään nykyään elossa joka maassa. Jalostusohjelmia kehitettäessä rekisteröidään lisää terveysominaisuuksia, esimerkkinä sorkkien tila, joka sisällytetään Ruotsissa jalostusarvosteluun. Pohjoismaisella Jalostusarvostelulla on Gert Aamand Pedersenin mukaan pohjoismaisessa yhteistyössä keskeinen sija. Toimintaan osallistuvat maat Suomi, Ruotsi ja Tanska rahoittavat työn suhteutettuna eläinten KUVA: HANS EKSTRÖM 10 NGHNYTT0106_F :11:32

11 KUVA: LIV LØNNE DILLE määrään. Pohjoismaisen Jalostusarvostelun ensisijaisena tavoitteena on tehdä jalostusarvosteluja kansainvälisesti hyväksyttävin menetelmin, laajentaa rekisteröintejä ja kehittää menetelmiä sellaisten pohjoismaisten ominaisuuksien kuten mastiittiresistenssin, hedelmällisyyden ym. arvioimiseksi. Pohjoismainen Jalostusarvostelu esitteli keväällä 2005 ensimmäiset yhteispohjoismaiset jalostusarvot, jotka korvaavat aiemmat maakohtaiset arvot. Koska jalostustavoitteissa on maiden välillä jonkin verran eroja, kansallisella tasolla voidaan painottaa eri tavoin joitakin sonni- ja lehmäindeksin (total merit index) osatekijöitä. Erling Fimland Pohjoismaisesta kotieläingeenipankista kertoi mahdollisuuksista jalostaa pohjoismaisia punaisia rotuja kestävällä tavalla. Koska sisäsiittoisuus on lisääntymässä, sen tasapainottaminen valinnalla on hyvin tärkeää. Valinnan optimoinnilla vältetään geneettiset pullonkaulat, jotka ilmenevät useimmiten sisäsiittoisuuden kasvuna tulevissa sukupolvissa. Vanhempien oikealla valinnalla on mahdollista lisätä ratkaisevasti sellaisten uusien ja ainutlaatuisten geenien todennäköisyyttä, jotka voivat myöhemmin edesauttaa edistymistä ja kestävyyttä populaatiossa. Pohjoismaisille jalostuksesta vastaaville on ennen kaikkea tärkeää sopia kestävyyden periaatteiden ja strategian soveltamisesta. Tällä edistetään kaikkia hyödyttävän win-win-tilanteen syntyä. Anna Sonesson esitteli mallilaskelmia pohjoismaisten jalostusmallien valottamiseksi. Geneettisillä perusparametreilla on suuri merkitys, ja esimerkiksi maiden jalostustavoitteiden välinen geneettinen korrelaatio on tärkeää. Sen tulee olla vähintään 80 %, jotta populaatioyhteistyö olisi vaihtoehto. Pohjoismaiden välillä se on hieman mainittua korkeampi. Koordinointietujen voidaan olettaa kasvavan sitä mukaa kuin jalostustavoitteet yhtenäistyvät ja mikäli populaatiot ovat pieniä ja esimerkiksi sisäsiittoisuuden kurissa pitäminen niissä on vaikeaa. Yhteistyöstä saatavat edut ovat todennäköisesti suurimmillaan yhteistyön alkuvaiheessa, jolloin populaatioiden sukulaisuussuhde on etäisimmillään. Ryhmäkeskusteluja seminaarin päätteeksi Keskusteluissa keskityttiin pohtimaan, miten pohjoismaiset järjestöt parhaiten kantaisivat vastuuta populaatioista ja hyötyisivät yhteistyöstä ja kansainvälisten vientiponnistelujen tuomista eduista. Myös yhteistyötapoja pohdittiin. Tähänastinen työ ei aina ole sujunut täysin ristiriidoitta mutta puhevälit ovat hyvät. Tärkeänä pidettiin Baltian maiden liittämistä sopivalla tavalla yhteistyöhön tiedon välittymiseksi. Useat ryhmät ehdottivat jonkinmuotoista yhteispohjoismaista toimikuntaa tai elintä yleisten strategisten kysymysten ratkaisemiseksi. Näitä ovat esimerkiksi eri kotieläinrotujen geenivaroja koskevat kysymykset. Keskusteluissa painotettiin myös populaatioiden kehityksen jatkuvaa seurantaa sekä avointa tiedonvaihtoa. Joidenkin kysymysten katsottiin vaativan lisäselvityksiä, joten projektityöryhmä kokoontuu vielä kerran tutkiakseen ja arvioidakseen mahdollisen jatkotyön tarvetta. 11 NGHNYTT0106_F :11:32

12 Palautusosoite: Nordisk Genbank Husdyr Postboks 5025 N-1432 Ås, Norge Uusi Pohjola: Uudistuminen ja yhteistyö Pohjois- Euroopassa (Norjan puheenjohtajakauden ohjelma Pohjoismaiden ministerineuvostossa vuonna 2006) Pohjoismaisen yhteistyön tulee jatkuvasti uudistua ja tehostua selviytyäkseen sekä sisäisistä että ulkoisista haasteista. Yhteiskuntamme nopea muuttuminen luo haasteita kestävälle kehitykselle ja asettaa uusia vaatimuksia muun muassa sosiaaliselle hyvinvointijärjestelmälle ja ympäristönsuojelulle. Globalisaation tuomat haasteet asettavat uusia vaatimuksia tietopohjaiselle innovaatiolle ja taloudelliselle lisäarvolle. Kansainvälistyminen haastaa pohjoismaisen identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden ylläpitämisen. Muutokset Pohjoismaiden lähialueilla luovat uusia haasteita ja mahdollisuuksia rajat ylittävään yhteistyöhön uudenlaisessa Euroopassa yhteisen edun nimissä. Pohjolaa ristiin rastiin pohjoismaisesta osaamisesta ja tietämyksestä yhteinen perusta pohjoismaisten foorumien perustamiseksi ajankohtaisille, eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua koskeville alueille. on vaihtunut osoitteeksi Pohjoismainen Geenipankki, Pohjoismainen kotieläingeenipankki ja Pohjoismainen siemenja taimineuvosto ovat jo pitkään pyrkineet vahvistamaan yhteistyötään, ja ensimmäisenä näkyvänä osoituksena yhteistyön tiivistymisestä otettiin 1. tammikuuta 2006 käyttöön uudet Internet- ja sähköpostiosoitteet. Geenivaroja koskevia poimintoja ohjelmasta: Puheenjohtajamaa haluaa tehdä aloitteen pohjoismaisen geenivaratyön organisoinnin läpikäymiseksi vuoden 2006 ministerikokouksen päätöksiä silmällä pitäen. Tarkasteluun tulevat toiminnan tehostaminen ja koordinoinnin parantaminen. Lisäksi esille otetaan tehtäväjako sekä pohjoismaisella ja kansallisella tasolla tehtävän työn koordinointi. Norjan hallitus on päättänyt perustaa maailmanlaajuisen siemenvaraston Huippuvuorille. Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen sopimus, joka astui voimaan kesäkuussa 2004, velvoittaa osapuolia turvaamaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelun ja kestävän käytön. Huippuvuoria pidetään ihanteellisena sijoituspaikkana kansainväliselle siemenvarastolle, ja ehdotus Huippuvuorten käytöstä onkin saanut kannatusta FAOssa. Puheenjohtajamaa haluaa Pohjoismaisen Geenipankin mukaan tulevaan selvitystyöhön. Pohdittavaksi tulee Huippuvuorille sijoitettuun maailmanlaajuiseen ja pohjoismaiseen siemenvarastoon liittyvän työn koordinointi. Kansainvälisten yhteyksien osalta halutaan tehdä aloite biodiversiteettisopimukseen liittyvää geenivarakysymysten seurantaa koskevan pohjoismaisen yhteistyön kehittämiseksi FAOssa ja EU:ssa. Tavoitteena on muodostaa Pohjoismainen Geenipankki: Pohjoismainen kotieläingeenipankki: Pohjoismainen siemen- ja taimineuvosto: Henkilöstön uudet sähköpostiosoitteet ovat muotoa: Bærekraftig forvaltning av husdyrgenetiske ressurser Kirja viitoittaa suuntaa kotieläingeenivarojen kestävälle käytölle ja suojelulle. Pohjoismainen kotieläingeenipankki pyrkii tällä kirjalla kannustamaan kotieläingeenivarojen kestävään hoitoon, joka on sekä poliittinen että ammatillinen haaste niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Kirjan hinta on 26 euroa. Postiosoite: Nordisk Genbank Husdyr Postboks 5025, N-1432 Ås Puhelin: Faksi: S-posti: liv@nordgen.org Internet: ISSN: Toimittaja: Liv Lønne Dille Suomentaja: Päivi Torri Taitto: RLF Painopaikka: Prinfo Unique, Larvik Painos: 1200 kpl Pohjoismaiden ministerineuvoston tuella NGHNYTT0106_F :11:33