Radio-ohjattavan F2007:n runko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Radio-ohjattavan F2007:n runko"

Transkriptio

1 ASENNUS Radio-ohjattavan F2007:n runko Lehden nro 7 liitteenä on ominaisuuksiltaan ja mitoiltaan tärkeä osa. Se on pienoismallisi pohjalevy eli runko. Runko on suorakaiteen muotoinen, kärjestään kapeneva ja keskellä on suuri aukko. Aukkoon kiinnitetään myöhemmin toimitettava levy, johon moottori asennetaan. Rungossa on useita reikiä kaikkien mekaanisten pääelementtien kiinnitysruu veja varten. Huomaat pitäessäsi osaa kädessäsi, että se on samanaikaisesti sekä luja että kevyt: Lujuus on erittäin tärkeää kauko-ohjattavan F2007:n optimaalisen pidon takaamiseksi vaikeimmissakin olosuhteissa. Rungon painon ansiosta moottorin teho voidaan hyödyntää täydellisesti, jotta saavutetaan huippusuorituskyky. Runkoa ja siihen liittyviä osia ei voida vielä asentaa. Pidä osa tallessa odottamassa tulevia kokoamisvaiheita. Nyt on vuorossa siirtokuvien kiinnittäminen kypäriin ja siipiin. Siirtokuvat ovat hyvin ohuita tarroja, jotka on kasteltava vedellä ennen käyttöä. Ohuutensa ansiosta ne soveltuvat erityisesti sellaisten mallien koristeluun, joiden ulkoasu on erittäin hieno, kuten F2007 RC - mallisi. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi on kuitenkin erittäin tärkeää, että noudatat kaikkia seuraavaksi kuvattuja tekniikoita ja menetelmiä. SIIRTOKUVIEN PEHMENNYSAINE Kuvien sävyjen ja muotojen korostamiseksi voit käyttää pienoismallikaupoista saatavaa pehmennysainetta. Siirtokuvan pintaan siveltynä aine pehmentää kuvan aluskalvoa, jonka vuoksi kuva saadaan helposti kiinnitetyksi kaarevalle ja epätasaisellekin pinnalle. Oikein käytettynä aineella saavutetaan erinomaisia tuloksia. Ainetta suositetaan kuitenkin vain henkilöille, joilla on riittävästi kokemusta siirtokuvien käytöstä. Liian paljon käytettynä pehmennysaine voi pilata kuvat käyttökelvottomiksi. Runko

2 18 ASENNUS KÄYTÄNNÖN NEUVOJA Tällä kertaa näytämme yksityiskohtaisesti, miten siirtokuva kiinnitetään Massan kypärään, jotta opit tarvittavat käytännön seikat. Ohjeita apuna käyttäen voit koristella molemmat kypärät itse. Riittää, kun noudatat kuvia ja ohjeita, jotka on esitetty Pehmennysaineen varova käyttö ja oikea annostelu takaavat, että siirtokuvat kiinnittyvät täydellisesti epätasaisiinkin pintoihin. kohdissa 7L ja 7M. Muista, että siirtokuvien kiinnittäminen vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Varmista aina ennen kuin siirryt kiinnittämään seuraavaa kuvaa, että aiemmin kiinnittämäsi kuva on täysin kuivunut. Kosteus saattaa aiheuttaa jo kiinnitetyn siirtokuvan siirtymisen pois paikaltaan. ASENNUS Tarvitset kaksi siirtokuvaarkkia, Massan ja Räikkösen kypärät sekä niiden telineet ja ruuvit, jotka sait jo numeroissa 3 ja. Lisäksi tarvitset pienen ruuvitaltan, sakset, pinsetit, talouspaperia ja vettä astiassa.

3 ASENNUS 19 7A Kypärät kannattaa asettaa telineisiinsä ennen siirtokuvien kiinnitystä. Paina ensin Massan kypärä kiinnitystapeistaan telineen kiinnityslevyn reikiin. 7B Laita ruuvi kypärän kiinnityslevyn (kuvassa) rengastettuun kohtaan ja kiristä se pohjalevyn reiän läpi työnnetyllä ruuvitaltalla. 7C Toista sama Kimi Räikkösen kypärälle. Kuvassa molemmat kypärät on kiinnitetty telineisiin. Näin siirtokuvien kiinnittäminen helpottuu. 7D Kukin siirtokuva on merkitty arkkeihin numeroin, jotta kuvat voidaan tunnistaa ja kiinnittää oikeaan kohtaan. Kuvat kannattaa leikata, upottaa veteen ja kiinnittää yksitellen, jotta ne eivät tartu toisiinsa.

4 20 ASENNUS 7E Valitse ensin Felipe Massan kypärän siirtokuva-arkista numerolla 18 merkitty siirtokuva. Leikkaa kuva ääriviivoja pitkin välittämättä liikaa tarkkuudesta. 7F Viimeistele kuvan reunat leikkaamalla ne aiempaa tarkemmin. Pyri aina leikkaamaan väritetyn alueen eli varsinaisen kuvan ulkopuolelta. 7G Aseta siirtokuva pinsettien avulla veteen ja pidä se lähellä veden pintaa. Noin kymmenen sekunnin kuluttua huomaat, että arkki on tummentunut. Nyt voit ottaa arkin pois vedestä. 7H Kuivaa ylimääräinen vesi kuvasta asettamalla se talouspaperin päälle. Jonkin ajan kuluttua siirtokuva alkaa irrota arkin kalvosta.

5 ASENNUS 21 7I Kiinnitä kuva (irrottamatta sitä takaosasta) kypärän lippaosaan ja aseta se paikalleen mahdollisimman tarkasti. Tee kuten kuvassa on esitetty. Kun irrotat pinseteillä kuvan takaosaa, liu uta kuva kypärän pintaan kevyesti sormenpäällä painaen. 7J Nyt kuva on kiinnitetty kypärään. Tarvittaessa voit myös parannella kuvan sijaintia siirtämällä sitä pinsettien kostutettujen kärkien avulla. Varo painamasta liian voimakkaasti, jottei kuva rikkoudu. 7K Kun olet tyytyväinen lopputulokseen, kuivaa pois ylimääräinen vesi. Taputtele kuvaa kevyesti talouspaperilla, kunnes olet saanut kaiken veden kuivatuksi. Anna kuvan kuivua joitakin tunteja, jotta se kiinnittyy kunnolla. 3 2 L1 7L Kiinnitä kaikki loput siirtokuvat edellä 10 kuvatulla tavalla. Katso tehtävän helpottamiseksi kolmea kuvaa Massan kypärästä (L1, L2, L3), joissa on esitetty kunkin siirtokuvan tarkka kiinnityskohta. Kuvaan merkityt numerot vastaavat numeroita, jotka on painettu lehden nro 3 liitteenä olevaan arkkiin. L2 13 L

6 22 ASENNUS 5 M1 7M Kahdessa kuvassa (M1 ja M2) on Kimi Räikkösen kypärä. Tässä tapauksessa tulee ottaa huomioon vain mustalla painetut numerot siirtokuva-arkilla, joka on toimitettu julkaisun liitteenä M SIIPIEN KORISTELU Kypärien lisäksi voit koristella myös auton esittelykorin kaksi siipeä, jotka olet koonnut numeroiden 5 ja asennusvaiheissa. Huomaa, että etusiipeen käytettävät kuvat olivat mukana ensimmäisessä julkaisussa, ja takasiiven kuvat numeron 2 mukana (kuva 1). Toisessa kuvassa (kuva 2) on kaksi siipeä tarrakuvineen. Myös nämä siirtokuvat kiinnitetään samaa menetelmää käyttäen, joka kuvattiin kypärien koristeluvaiheessa. KUVA 2 KUVA 1

Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit

Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit RAKENNUSOHJE Vastaanottimen ja paristojen kotelon osat, käynnistimen rengas ja kahva, pidike ja ruuvit 363 1 Lehden nro 84 mukana sait 11 uutta osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Uudet osat ovat vastaanottimen

Lisätiedot

asennusosia ruuvit, välirenkaat, pallonivelet ja pallot, sillä olet jo tutustunut vastaavanlaisiin

asennusosia ruuvit, välirenkaat, pallonivelet ja pallot, sillä olet jo tutustunut vastaavanlaisiin RAKENNUSOHJE Ohjauskampi 45 Lehden nro 12 liitteenä saat 19 osaa F2007-pienoismalliasi varten. Uudet osat kuuluvat auton ohjausjärjestelmään. Tässä mielenkiintoisessa kokoamisvaiheessa on paljon pieniä

Lisätiedot

Etuiskunvaimentimien teline

Etuiskunvaimentimien teline RAKENNUSOHJE Etuiskunvaimentimien teline Noudata ohjeita ja niihin liittyviä kuvia tarkasti. Uusien osien tekniset ominaisuudet esitellään lyhyesti ennen asennusohjeita. 91 Lehden numero 21 liitteenä saat

Lisätiedot

Äänenvaimennin, tiiviste, liitosputki ja kuusi ruuvia

Äänenvaimennin, tiiviste, liitosputki ja kuusi ruuvia RAKENNUSOHJE Äänenvaimennin, tiiviste, liitosputki ja kuusi ruuvia 331 Lehden nro 78 mukana sait yhdeksän uutta osaa radioohjattavaan pienoismalliisi. Osat ovat äänenvaimennin, liitosputki, tiiviste ja

Lisätiedot

Kiinnitystankopari sekä eturungon iskunvaimentimen alatukivarsien takapidike

Kiinnitystankopari sekä eturungon iskunvaimentimen alatukivarsien takapidike RAKENNUSOHJE Kiinnitystankopari sekä eturungon iskunvaimentimen alatukivarsien takapidike 35 Tämän lehden liitteenä sait viisi uutta etujousituksen osaa mittakaavan 1:7 F2007- autoasi varten: kaksi kiinnitystankoa,

Lisätiedot

Kattospoileri lisäjarruvalolla

Kattospoileri lisäjarruvalolla Ohje nro Versio Osa nro 30664254 1.0 Kattospoileri lisäjarruvalolla M8400560 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000180 A0000214 A0000177 M0000232 M8903187 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko

Lisätiedot

Katolle asennettu GSM-antenni

Katolle asennettu GSM-antenni Ohje nro Versio Osa nro 30660777 1.0 Katolle asennettu GSM-antenni Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0800872 A0000214 A0000177 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

Kardaaniakseleiden tuki, kaksi liukulaakeria, holkit, lukitusruuvi, kolme ruuvia ja kolme mutteria

Kardaaniakseleiden tuki, kaksi liukulaakeria, holkit, lukitusruuvi, kolme ruuvia ja kolme mutteria RAKENNUSOHJE Kardaaniakseleiden tuki, kaksi liukulaakeria, holkit, lukitusruuvi, kolme ruuvia ja kolme mutteria 261 Lehden nro 62 mukana sait 12 uutta osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Uusilla osilla

Lisätiedot

Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia

Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia RAKENNUSOHJE Jarruakseli, -vipu ja -holkki, vaihteistokotelo, lukitusruuvi sekä kahdeksan ruuvia 251 Lehden nro 60 mukana sait 13 uutta radio-ohjattavan F2007-autosi osaa. Osat ovat vaihteistokotelo, jarruakseli,

Lisätiedot

Differentiaalivaihteen kotelo, ensimmäinen planeettavaihde, holkki ja muut osat

Differentiaalivaihteen kotelo, ensimmäinen planeettavaihde, holkki ja muut osat RAKENNUSOHJE Differentiaalivaihteen kotelo, ensimmäinen planeettavaihde, holkki ja muut osat 149 Tässä lehdessä saat seitsemän uutta osaa F2007-autoasi varten. Ne ovat differentiaalivaihteiston ensimmäiset

Lisätiedot

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen

Sylinterin holkki ja mäntä varsineen RAKENNUSOHJE Sylinterin holkki ja mäntä varsineen 285 Lehden nro 67 mukana sait kaksi GX-21-mikromoottorin osaa mittakaavan 1:7 F2007-autoosi. Näillä osilla voit edetä erittäin tärkeään työvaiheeseen.

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 8685942 1.0 Kattokiskot J8401014 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000161 J8401006 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

Lehden nro 83 mukana sait

Lehden nro 83 mukana sait RAKENNUSOHJE Bensiinisäiliö, silikoniputki, kaksi O-rengasta ja kaksi ruuvia 357 Lehden nro 83 mukana sait kuusi uutta osaa radio-ohjattavaan pienoismalliisi. Osat kuuluvat pienoismallisi polttoainejärjestelmään.

Lisätiedot

FI 10 KÄYTTÖ. 650 mm min.

FI 10 KÄYTTÖ. 650 mm min. OHJEET JA SUOSITUKSET Nämä käyttöohjeet koskevat useita tuuletintyyppejä. On mahdollista, että tekstissä on yksityiskohtia, jotka eivät koske valitsemaasi tuuletinta. ASENNUS Valmistaja ei vastaa virheellisestä

Lisätiedot

Servon säästäjän kaikki komponentit

Servon säästäjän kaikki komponentit RAKENNUSOHJE Servon säästäjän kaikki komponentit Lehden numero 20 liitteenä saat viisi osaa, joiden avulla voit kiinnittää servo-ohjauksen yhdystangon ohjausservoon. Ohjausservo on olennainen laite radio-ohjattavan

Lisätiedot

Vasemman takajousituksen työntötanko ja kulmavipu

Vasemman takajousituksen työntötanko ja kulmavipu RAKENNUSOHJE Vasemman takajousituksen työntötanko ja kulmavipu 191 Lehden nro 43 mukana sait kuusi uutta osaa radio-ohjattavan F2007- pienoismallisi kokoamiseen. Uudet osat ovat työntötanko, kulmavipu,

Lisätiedot

Door View Cam -ovisilmäkamera

Door View Cam -ovisilmäkamera Door View Cam -ovisilmäkamera Malli: G63R9A Lataa mukana toimitettu akku. Lataa akku ensin täyteen. Akku löytyy Door View Kit -pakkauksesta, jossa on mukana myös sovitin ja kiristysmutteri. Liitä se USB-virtalähteeseen

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen kaulakoruun tarvitset: 40 cm makeanvedenhelminauha TAI vastaava/haluttu määrä irtohelmiä 2 m valmiiksi neuloitettu helmisilkki 0,6 0,65 mm TAI paksuutta, joka mahtuu kerran helmien läpi helmilukko,

Lisätiedot

kokoamiseen tarvittavat osat

kokoamiseen tarvittavat osat RAKENNUSOHJE Kaikki toisen takaiskunvaimentimen kokoamiseen tarvittavat osat 273 Lehden nro 64 mukana sait kaikki toisen takaiskunvaimentimen osat. Näillä osilla voit koota takaiskunvaimentimen ja saat

Lisätiedot

Teräskehäisten liukuovien asennusohje

Teräskehäisten liukuovien asennusohje Teräskehäisten liukuovien asennusohje Asenna yläliukukisko kuvan. osoittamalla tavalla varjoura näkyvään suuntaan päin Aseta alaliukukisko lattialle. Oikea kohta on mm yläliukukiskon etureunasta alaliukukiskon

Lisätiedot

Kitkapalat, tiivistysrengas, välilevy, pyöreä jousi, rullalaakerit ja ruuvi

Kitkapalat, tiivistysrengas, välilevy, pyöreä jousi, rullalaakerit ja ruuvi RAKENNUSOHJE Kitkapalat, tiivistysrengas, välilevy, pyöreä jousi, rullalaakerit ja ruuvi 325 Lehden nro 77 mukana sait osat, joita tarvitset mittakaavan 1:7 F2007-autosi kytkimen rakentamiseen. Uudet osat

Lisätiedot

WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN

WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN WEBER.VETONIT TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN Ennen Tycroc TWP rakennuslevyjen asennusta täytyy varmistaa, että alusta on kuiva, luja, jäykkä ja vakaa sekä puhdas pölystä, öljystä,

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

Lehden nro 82 mukana sait

Lehden nro 82 mukana sait RAKENNUSOHJE Kaasu- ja jarruservo, kulmavipu ja ruuvi 351 Lehden nro 82 mukana sait kolme uutta osaa mittakaavan 1:7 pienoismallisi radio-ohjauslaitteistoa varten. Osat ovat kaasu- ja jarruservo sekä kulmavipu

Lisätiedot

E G. Asennus: Levyjen huolellinen käsittely estää vaurioita ja pinnan epäpuhtauksia ennen maalausta ja varmistaa näin hyvän lopputuloksen.

E G. Asennus: Levyjen huolellinen käsittely estää vaurioita ja pinnan epäpuhtauksia ennen maalausta ja varmistaa näin hyvän lopputuloksen. STRATOPANEL Kuva 1 E A G B F C D H Merkinnät: Seinälista UD 28/27 Ruuvi SN 3,5 x 30 CD profiili 60/27 Ristilukitsin Nonius-ripustimen (tyyppi riippuu asennussyvyydestä Levyn reuna A = Maks. 300 mm B =

Lisätiedot

Koristepaneeli, ulkopuoli

Koristepaneeli, ulkopuoli Ohje nro Versio Osa nro 31265210 1.2 31265211 Koristepaneeli, ulkopuoli IMG-275024 Sivu 1 / 13 Varuste A0000162 IMG-239446 IMG-239980 IMG-239663 A0000177 A0000214 M0000232 IMG-275023 Sivu 2 / 13 JOHDANTO

Lisätiedot

Fiskars Boordilävistäjä

Fiskars Boordilävistäjä Fiskars Boordilävistäjä Paperi on helppo kohdistaa oikeaan kohtaan boordilävistäjän apuviivojen avulla. Suuri painike, jota on helppo käyttää. Useita eri kuviovaihtoehtoja Maksimipaperinpaksuus 180 g,

Lisätiedot

ASENNUSOPAS KATON JAKO SEINÄPROFIILIN ASENTAMINEN RIPUSTIMET PRIMÄÄRIPROFIILIT. Merkinnät:

ASENNUSOPAS KATON JAKO SEINÄPROFIILIN ASENTAMINEN RIPUSTIMET PRIMÄÄRIPROFIILIT. Merkinnät: ASENNUSOPAS Kuva 1 E A G B F C D H Merkinnät: Seinälista UD 28/27 Ruuvi SN 3,5 x 30 CD profiili 60/27 A = Maks. 300 mm B = Maks. 333 mm C = Maks. 900 mm D = Maks.900 mm Nonius-ripustimen (tyyppi riippuu

Lisätiedot

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu

Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Puukon valmistaminen terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Terän takominen kuumenna taottava rauta ahjossa keltaiseksi pidä rauta hehkuvan hiilikasan sisällä älä

Lisätiedot

KÄYTT YTTÖOHJEET VAROITUS

KÄYTT YTTÖOHJEET VAROITUS VAROITUS KÄYTT YTTÖOHJEET Älä jätä eläintä peräkärryyn ilman valvontaa. Aja aina varovasti. Peräkärryn maksimaalinen kantokyky on 40 kg. Älä aja nopeammin kuin 16 km/h. Varmista peräkärryn riittävä tuuletus

Lisätiedot

Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä

Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä Ohje nro Versio Osa nro 9172666 1.0 Radion kauko-ohjaus ohjauspyörässä M3903274 Sivu 1 / 8 Varuste A0000162 A0000161 M8802509 Sivu 2 / 8 M3903275 Sivu 3 / 8 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN

KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN Ennen Tycroc TWP rakennuslevyjen asennusta täytyy varmistaa, että alusta on kuiva, luja, jäykkä ja vakaa sekä puhdas pölystä, öljystä, rasvoista

Lisätiedot

JÄÄHDYTTIMEN SUOJUKSEN ASENNUS (Tarvitaan vain täysmittaisen kuormalavan yhteydessä)

JÄÄHDYTTIMEN SUOJUKSEN ASENNUS (Tarvitaan vain täysmittaisen kuormalavan yhteydessä) FORM NO. 3318-395 SF Rev A MALLI NRO 07301 60001 & JNE. MALLI NRO 07321 60001 & JNE. Asennusohjeet 2 3- kokoinen ja täysmittainen kuormalava Workman 3000 -sarjaa varten JÄÄHDYTTIMEN SUOJUKSEN ASENNUS (Tarvitaan

Lisätiedot

Vetokoukun ohjausyksikkö (TRM)

Vetokoukun ohjausyksikkö (TRM) Ohje nro Versio Osa nro 31201696 1.0 31257593 Vetokoukun ohjausyksikkö (TRM) Sivu 1 / 18 Varuste A0000162 A0801178 IMG-239664 IMG-271243 M3603593 Sivu 2 / 18 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

Side decor -sarja, kynnyslista

Side decor -sarja, kynnyslista Installation instructions, accessories Ohje nro Versio 31399038 1.6 Osa nro 39836725, 39836730, 39836755, 39836775, 39836780, 39836785, 31439073, 39836735, 39836740, 39836745, 39836750, 39836765, 39836770

Lisätiedot

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS

Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONS Bruksanvisning Käyttöohjeet Brugsanvisning INJEKTIONSVÄTSKA, LÖSNING I FÖRFYLLD INJEKTIONSPENNA INJEKTIONESTE, LIUOS, ESITÄYTETYSSÄ KYNÄSSÄ INJEKTIONSVÆSKE, OPLØSNING I FYLDT PEN 250 mikrogram/mikrogrammaa

Lisätiedot

STIGA COLLECTOR 30" B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02

STIGA COLLECTOR 30 B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02 STIGA COLLECTOR 30" B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02 S SVENSKA 1. 2. 3. 4. SVENSKA S 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. S SVENSKA 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. FI SUOMI TURVAOHJEET 1. Älä anna sellaisten henkilöiden

Lisätiedot

Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte

Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte RAKENNUSOHJE Oikea takarengas, vanne ja vaahtokumitäyte 311 Lehden nro 73 mukana sait kolme osaa, joita tarvitset mittakaavan 1:7 F2007-autosi neljännen pyörän kokoamiseen. Uudet osat ovat oikea takarengas

Lisätiedot

Skidplate, takapuskuri

Skidplate, takapuskuri Installation instructions, accessories Ohje nro 31265633 Versio 1.3 Osa nro 31265630, 30756290, 31316484, 31316485, 31316074, 31316075 Skidplate, takapuskuri IMG-340000 Volvo Car Corporation Skidplate,

Lisätiedot

ASENNUSOPAS SEINÄPROFIILIN ASENTAMINEN KATON JAKO RIPUSTIMET PRIMÄÄRIPROFIILIT

ASENNUSOPAS SEINÄPROFIILIN ASENTAMINEN KATON JAKO RIPUSTIMET PRIMÄÄRIPROFIILIT ASENNUSOPAS Kuva 1 E A G B F C Seinälista UD 28/27 H D Ruuvi SN 3,5 x 30 CD profiili 60/27 A = Maks. 300 mm B = Maks. 333 mm Ristilukitsin C = Maks. 900 mm D = Maks.900 mm Nonius-ripustimen (tyyppi riippuu

Lisätiedot

Spoileri, takaluukku

Spoileri, takaluukku Ohje nro Versio Osa nro 30763557 1.2 39838432, 39839011, 39820254, 39820251, 39813508, 39812259, 39887612, 39887610, 39887608, 39887606, 39887602, 39887600, 39887596, 39887604, 39887594, 39887588, 39887584,

Lisätiedot

E G H D. Asennus: Levyjen huolellinen käsittely estää vaurioita ja pinnan epäpuhtauksia ennen maalausta ja varmistaa näin hyvän lopputuloksen.

E G H D. Asennus: Levyjen huolellinen käsittely estää vaurioita ja pinnan epäpuhtauksia ennen maalausta ja varmistaa näin hyvän lopputuloksen. SOLOPANEL Kuva 1 E A G B F C Seinälista UD 28/27 H D Ruuvi SN 3,5 x 30 CD profiili 60/27 Ristilukitsin A = Maks. 300 mm B = Maks. 333 mm Nonius-ripustimen (tyyppi riippuu asennussyvyydestä) C = Maks. 900

Lisätiedot

ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS

ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS Merkinnät: B Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä. C

Lisätiedot

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA LILJOJEN VALMISTAMINEN SOKERIMASSASTA TAI MARSIPAANISTA Ota muotilla kuvio kaulitusta sokerimassasta. Pyöritä myös kukalle keskusta ja laita siihen koristeeksi heteitä ja emejä.

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Handsfree, bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , ,

Installation instructions, accessories. Handsfree, bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , , Installation instructions, accessories Ohje nro 31337686 Versio 1.2 Osa nro 31337677, 31310791, 31357750 Handsfree, bluetooth Volvo Car Corporation Handsfree, bluetooth- 31337686 - V1.2 Sivu 1 / 74 Materiaali

Lisätiedot

Aurinkovedenlämmitin Warmtech

Aurinkovedenlämmitin Warmtech Aurinkovedenlämmitin Warmtech Käyttöohje / ver.1.1 Nettimyynti.fi / Säästötalo X.3.2018 Sivu 1 Yleinen kuvaus Aurinkovedenlämmitin on tarkoitettu käyttöveden lämmittämiseen aurinkokeräimien avulla esim.

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: S-Lon mikromakrameelankaa n. 2,5-3 m 80 kpl 8 mm tsekkiläisiä helmiäislasihelmiä 6 kpl 6 mm kristallistrassirondellia 2 kpl 2x2 mm putkenmuotoisia kiinnityshelmiä

Lisätiedot

Asennus Huomio: joitain osia on saatettu asentaa valmiiksi. Osan puuttuessa tarkasta ensin onko se asennettu valmiiksi.

Asennus Huomio: joitain osia on saatettu asentaa valmiiksi. Osan puuttuessa tarkasta ensin onko se asennettu valmiiksi. Asennus Käytä alla olevaa kuvaa pienten osien tunnistukseen asennuksen aikana. Suluissa oleva luku on osan avainnumero. Sulkuja seuraa asennuksessa vaadittavien osien lukumäärä. Huomio: joitain osia on

Lisätiedot

1. Ota Stick Up Cam Wired käyttöön Ringsovelluksessa.

1. Ota Stick Up Cam Wired käyttöön Ringsovelluksessa. Stick Up Cam Wired 1. Ota Stick Up Cam Wired käyttöön Ringsovelluksessa. Lataa Ring-sovellus. Sovellus opastaa Stick Up Cam Wiredin käyttöönotossa ja hallinnassa. Siirry johonkin alla olevista sovelluskaupoista

Lisätiedot

Vetokoneiston päivityssarja GreensPro viheriöjyrä, mallit 44905, tai 44907

Vetokoneiston päivityssarja GreensPro viheriöjyrä, mallit 44905, tai 44907 Form No. Vetokoneiston päivityssarja GreensPro 00 -viheriöjyrä, mallit 44905, 44906 tai 44907 Mallinro: 7-5899 Mallinro: 7-5907 8-69 Rev A Asennusohjeet VAARA KALIFORNIA Lakiesityksen 65 mukainen varoitus

Lisätiedot

Nokia teline HH-20 ja CR-122

Nokia teline HH-20 ja CR-122 Nokia teline HH-20 ja CR-122 B 1 D C E A 2.0. painos A C D 2 F E G B 4 4 3 3 5 7 8 6 2010 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia

Lisätiedot

Moottorisarja GreensPro viheriöjyrä

Moottorisarja GreensPro viheriöjyrä Moottorisarja GreensPro 00 -viheriöjyrä Mallinro: 36-689 Form No. 344-75 Rev A Asennusohjeet VAARA KALIFORNIA Lakiesityksen 65 mukainen varoitus Tämä tuote sisältää kemikaaleja, jotka Kalifornian osavaltion

Lisätiedot

Deckra Komposiittilautojen asennus

Deckra Komposiittilautojen asennus Deckra Scandinavia Ab Asennusopas, Deckra 4 v295787 / 2018 Deckra Komposiittilautojen asennus Asennusvaihtoehto 1, T -muovikiinnikkeet 1 Perustus (Kivijalka) 1. Perustuksen pitää olla tasainen ja vakaa,

Lisätiedot

3 Seisontavalo 2 Valon kannatin (vain sarja ) 2 Lukkopultti (#10 1/2 tuumaa) (vain 4 sarja ) 4 Seisontavalojen asennus.

3 Seisontavalo 2 Valon kannatin (vain sarja ) 2 Lukkopultti (#10 1/2 tuumaa) (vain 4 sarja ) 4 Seisontavalojen asennus. Form No. Ajovalo- ja katsastusvarustussarja 202-malli ja uudempi Workman HD -työajoneuvo Mallinro: 20-5030 Mallinro: 20-5045 3386-909 Rev A Asennusohjeet VAARA KALIFORNIA Lakiesityksen 65 mukainen varoitus

Lisätiedot

Tynnyrisaunan asennusohje (1013)

Tynnyrisaunan asennusohje (1013) Tynnyrisaunan asennusohje (1013) 1 Asenna tynnyri suoralla alustalla Huom: Osa no: 1 ei kuulu toimitukseen. Asenna saunan tukiosa, osat sopivat jyrsittyihin uriin. Ruuvaa kiinni osat (ruuvien reijät merkittyinä,

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 Installation instructions, accessories Ohje nro 31338960 Versio 1.1 Osa nro 31359732, 30791000 Vetokoukku, kiinteä Volvo Car Corporation Vetokoukku, kiinteä- 31338960 - V1.1 Sivu 1 / 22 Erikoistyökalut

Lisätiedot

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana

KOMEROT: - Tarkista, että kaikki tarvittavat osat ovat mukana RUNKOJEN KASAUSOHJE Alakaapit...2 Komerot...3 Yläkaapit...4 Laatikoston runko...5 Rullakiskolaatikoston runkokiskot...6 Rullakiskolaatikon kasaus...8 Rullakiskolaatikon etulevyn asenus...9 Vaimennetun

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 31265459 1.4 31265663, 31265673, 31265668 Vetokoukku, kiinteä J8903199 Sivu 1 / 11 Varuste A0000162 IMG-281883 IMG-239664 IMG-240693 IMG-261183 Sivu 2 / 11 IMG-262084 Sivu 3 / 11

Lisätiedot

JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet

JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet MSJ-WOOD OY JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet Kokoamisohjeet suorille parviportaille MSJ-Wood 15.5.2010 www.jussi-portaat.fi Teit erinomaisen valinnan ostaessasi JUSSI-portaan. Ohjeen sisältö: Sisällysluettelo

Lisätiedot

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) Installation instructions, accessories Ohje nro 31399510 Versio 1.0 Osa nro 31260698 Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) IMG-378205 Volvo Car Corporation Sähkötoiminen moottorinlämmitin,

Lisätiedot

8. Irrota välikappaleet. Niitä ei enää tarvita (Kuva 3). 9. Irrota tasaajan kotelo (Kuva 4).

8. Irrota välikappaleet. Niitä ei enää tarvita (Kuva 3). 9. Irrota tasaajan kotelo (Kuva 4). Form No. 3408-710 Rev A Tiivistesarja Greensmaster 800/1000/1010/1600/1610 -tasaajan vetojärjestelmä Mallinro: 136-7200 Asennusohjeet Huomaa: Koneen vasen ja oikea puoli määritellään normaalista käyttöasennosta

Lisätiedot

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen AX950 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen Kenwood-lisälaitteen käyttämistä Lue nämä ohjeet huolella ja säilytä ne myöhempää tarvetta varten. Poista pakkauksen

Lisätiedot

Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli

Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli RAKENNUSOHJE Moottorin takakansi, tiiviste, ruuvi ja käynnistinakseli 295 Lehden nro 69 mukana sait seitsemän uutta osaa, jotka kuuluvat mittakaavan 1:7 F2007 autosi GX-21-moottorin mekaaniseen kokonaisuuteen.

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31338957 Versio 1.6 Osa nro 31359616 Vetokoukku, irrotettava Volvo Car Corporation Vetokoukku, irrotettava- 31338957 - V1.6 Sivu 1 / 50 Erikoistyökalut 999

Lisätiedot

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Polkupyöräteline, vetolaitteeseen kiinnitettävä Accessories Part No. Group Date

Lisätiedot

Ohje nro Versio Osa nro

Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 9172663 1.0 Hattuhyllyn kaiutin M3903198 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 M3903199 Sivu 2 / 10 M3903381 Sivu 3 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

Suojuspelti, moottorin alle

Suojuspelti, moottorin alle Installation instructions, accessories Ohje nro 31269439 Versio 1.2 Osa nro 31269431, 31269432, 31269433, 31269434 Suojuspelti, moottorin alle IMG-328898 Volvo Car Corporation Suojuspelti, moottorin alle-

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vakionopeudensäädin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vakionopeudensäädin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30758297 1.1 31334456, 31334497, 30756431, 30758230 Vakionopeudensäädin IMG-290723 Sivu 1 / 8 Varuste IMG-242205 A0000162 IMG-331411 Sivu 2 / 8 IMG-284902 Sivu 3 / 8 JOHDANTO Lue

Lisätiedot

TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO

TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO TYCROC SUIHKUALLAS JA LINEAARINEN LATTIAKAIVO Tycroc suihkualtaat toimitetaan aina asianmukaisella lattiakaivolla varustettuina. Komponentit on kehitetty yhdessä käytettäväksi eivätkä sovi asennettavaksi

Lisätiedot

250 arkin vakiolokeron täyttäminen

250 arkin vakiolokeron täyttäminen Pikaopas Paperin ja erikoismateriaalin lisääminen Tässä osassa kerrotaan, miten 250 ja 550 arkin lokerot sekä käsinsyöttölokero täytetään.lisäksi siinä on tietoja Paperikoko- ja Paperilaji-asetuksista.

Lisätiedot

B C I Y C C Y L C E T A R I A L I E L R

B C I Y C C Y L C E T A R I A L I E L R BICYCLE TRAILER VAROITUS KÄYTT YTTÖOHJEET Älä jätä eläintä peräkärryyn ilman valvontaa. Aja aina varovasti. Peräkärryn maksimaalinen kantokyky on 40 kg. Älä aja nopeammin kuin 16 km/h. Varmista peräkärryn

Lisätiedot

Sähkösavustin 230V-50Hz 1250W. Malli:35069

Sähkösavustin 230V-50Hz 1250W. Malli:35069 Sähkösavustin 230V-50Hz 250W Malli:35069 322 luettelo: A Runko E Vastusyksikön kelkka B Jalat 4 F Vastusyksikkö C Kansi G Purualusta H Alustalevy I Savustinritilä 2 K 4.5mm mutteri L Ritilän ulosvetokah

Lisätiedot

Freestanding Asennusohjeet

Freestanding Asennusohjeet sennusohjeet sennusvinkkejä 224 mm korkean ratkaisun kokoamiseen tarvitaan avustaja. Huomaa, että kaikissa seinästä irrallaan käytetyissä ratkaisuissa on oltava jalat kummallakin puolella. Jos sinulla

Lisätiedot

ASENNUSOHJE LK110/112 SÄÄTÖPROFIILEILLE

ASENNUSOHJE LK110/112 SÄÄTÖPROFIILEILLE ASENNUSOHJE /112 SÄÄTÖPROFIILEILLE OY STEELPRO LTD Käytä Steelpron ETA-hyväksyttyä ML280 lukitusmassaa myös LK-profiilin ankkurointiin. Steelpro ML280 soveltuu käytettäväksi halkeilleeseen ja halkeilemattomaan

Lisätiedot

Side decor -sarja, Running board

Side decor -sarja, Running board Installation instructions, accessories Ohje nro Versio 31399042 1.10 Osa nro 39836514, 39836505, 39836478, 39836469, 39836460, 39836451, 31439050, 39836541, 39836532, 39836523, 39836487, 39836442, 39836686

Lisätiedot

Tarkista puunrunko lian, kivien ja vanhojen ruuvien varalta estääksesi sahan ketjua rikkoutumasta.

Tarkista puunrunko lian, kivien ja vanhojen ruuvien varalta estääksesi sahan ketjua rikkoutumasta. LUE SEURAAVAT OHJEET HUOLELLISESTI ENNEN KUIN KÄYTÄT UUTTA GRANBERG-SAHALAITOSTA. SÄHKÖTYÖKALUJEN, KUTEN MOOTTORISAHOJEN, KÄYTTÖ VOI OLLA VAARALLISTA JA TUO MUKANAAN LOUKKAANTUMISEN TAI KUOLEMAN VAARAN.

Lisätiedot

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in

Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas. Printed in Tietokoneen päivitys- ja huoltoopas Printed in Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen Ominaisuudet voivat vaihdella malleittain. Kiintolevyaseman irrottaminen ja asentaminen 20 40 minuuttia Ennen

Lisätiedot

ASENNUSOPAS. Koristepaneeli BYCQ140D7W1 BYCQ140D7W1W

ASENNUSOPAS. Koristepaneeli BYCQ140D7W1 BYCQ140D7W1W ASENNUSOPAS Koristepaneeli BYCQ40D7W BYCQ40D7WW 4 9 8 7 4 6 4 4 4 4 4 4+6 a g a c e f d g g h 6 mm 6 4 8 7 9 4 6 BYCQ40D7W Koristepaneeli BYCQ40D7WW Asennusopas Englanninkielinen teksti on alkuperäinen

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Handsfree, Bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 41

Installation instructions, accessories. Handsfree, Bluetooth. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 41 Installation instructions, accessories Ohje nro 31310099 Versio 1.2 Osa nro 31285547 Handsfree, Bluetooth Volvo Car Corporation Handsfree, Bluetooth- 31310099 - V1.2 Sivu 1 / 41 Varuste IMG-242205 A0000162

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Skidplate, takana. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Skidplate, takana. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30796998 1.2 30764994, 31213014 Skidplate, takana IMG-271924 Sivu 1 / 13 Varuste A0000162 IMG-240693 IMG-239660 IMG-239681 IMG-239940 M0000232 IMG-271784 Sivu 2 / 13 IMG-213320

Lisätiedot

E-kelojen johdinsarja Greensmaster 3320/3420 TriFlex -ajoyksikkö. Koneen valmistelu VAARA. Asennusohjeet

E-kelojen johdinsarja Greensmaster 3320/3420 TriFlex -ajoyksikkö. Koneen valmistelu VAARA. Asennusohjeet E-kelojen johdinsarja Greensmaster 3320/3420 TriFlex -ajoyksikkö Mallinro: 131-8758 Form No. 3394-599 Rev A Asennusohjeet VAARA KALIFORNIA Lakiesityksen 65 mukainen varoitus Tämä tuote sisältää kemikaaleja,

Lisätiedot

Käyttöohjeet. Radio-ohjattava vene RC FT008

Käyttöohjeet. Radio-ohjattava vene RC FT008 Radio-ohjattava vene RC FT008 Käyttöohjeet Pyydämme lukemaan käyttöohjeet huolella. Lähde ottamaan ulapasta mittaa tämän heti käyttövalmiin, huippuhauskan radioohjattavan veneen kanssa! RC FT008 on täydellinen

Lisätiedot

F/UTP, U/FTP, F/FTP ja S/FTP kaapeleihin

F/UTP, U/FTP, F/FTP ja S/FTP kaapeleihin 3M Kat 6 A RJ45 N-liittimen asennus F/UTP, U/FTP, F/FTP ja S/FTP kaapeleihin Tarvittavat työkalut Ruuvitaltta 3mm tai pienempi Kaapelivaipan kuorija Sivuleikkurit 2 Kat 6A RJ45 liitin N-malli, 7230621

Lisätiedot

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri

Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskars ShapeCutter Plusmuotoleikkuri Fiskarsin ShapeCutter Plus-muotoleikkurilla leikkaat helposti erilaisia muotoja joko muotosabluunoiden avulla tai vapaalla kädellä. Muotoleikkuri sopii erilaisille

Lisätiedot

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

Paristonvaihto iconnect - näin vaihdat paristot laitteisiin

Paristonvaihto iconnect - näin vaihdat paristot laitteisiin Paristonvaihto iconnect - näin vaihdat paristot laitteisiin Tästä ohjeesta löydät tärkeimmät vaiheet iconnect-hälytysjärjestelmän ilmaisimien paristojen vaihtamisesta. Paristoja vaihtaessasi noudata tätä

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Korisarja. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 21 J

Installation instructions, accessories. Korisarja. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 21 J Installation instructions, accessories Ohje nro 31372892 Versio 1.4 Osa nro 39874286 Korisarja J8000369 Volvo Car Corporation Korisarja- 31372892 - V1.4 Sivu 1 / 21 Varuste A0000162 A0000172 A0000161 A0000165

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , ,

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden , , Installation instructions, accessories Ohje nro 31359727 Versio 1.3 Osa nro 31414266, 31359740, 31359718 Vetokoukku, kiinteä Volvo Car Corporation Vetokoukku, kiinteä- 31359727 - V1.3 Sivu 1 / 41 Materiaali

Lisätiedot

Juliana Compact Plus 8,3 m Juliana Compact Plus, 8 3 m Juliana Compact Plus 10,2 m Juliana Compact Plus 12,1 m

Juliana Compact Plus 8,3 m Juliana Compact Plus, 8 3 m Juliana Compact Plus 10,2 m Juliana Compact Plus 12,1 m 2009/02 Automaatiavaajanasennuskatoluukkuun Mikälikatoluukkuunontilatuautomaatinenkatoluukunavaaja,jätetäänkäsikäyttöisenluukunavaajanosatasentamata. Automaatiavaajaanmukanatuleeruuvitja vastalevyt,joilaavaajapuristetaanprofilin

Lisätiedot

MaxFloor Komposiittilautojen asennus

MaxFloor Komposiittilautojen asennus MaxFloor Komposiittilautojen asennus Asennusvaihtoehto 1, T - muovikiinnikkeet (vaiht. RST pikakiinnikkeet) Perustus (Runko) 1. Perustuksen pitää olla tasainen ja vakaa, ettei terassiin tule vääntöä tai

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 30796303 1.2 Vetokoukku, kiinteä M8903758 Sivu 1 / 14 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000172 A0000165 IMG-213342 Sivu 2 / 14 IMG-223220 Sivu 3 / 14 IMG-213320 Sivu 4 / 14 JOHDANTO

Lisätiedot

TYCROC SUIHKUALLAS JA LATTIAKAIVO

TYCROC SUIHKUALLAS JA LATTIAKAIVO TYCROC SUIHKUALLAS JA LATTIAKAIVO Tycroc suihkualtaat toimitetaan aina asianmukaisella lattiakaivolla varustettuina. Komponentit on kehitetty yhdessä käytettäväksi eivätkä sovi asennettavaksi muiden valmistajien

Lisätiedot

Asennusohje. Turner 200

Asennusohje. Turner 200 Asennusohje Turner 200 Ovi on pakattu kahteen pahvipakkaukseen. Toisessa pakkauksessa on oven asennustarvikkeet ja toisessa ovielementit (4kpl). Käsittele ovielementtipakettia hyvin varovasti, sillä lamelleihin

Lisätiedot

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen

Lisätiedot

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus Näiden ohjeiden avulla voit poistaa muisti- tai valinnaisia lisäkortteja. Katso alla olevasta kuvasta, missä on poistettavan kortin liitin. Kiintolevyn liitin 1 Lisäkortin liitin Laiteohjelmakortin liitin

Lisätiedot

USB/Ipod Music Player, liitäntä, pidin

USB/Ipod Music Player, liitäntä, pidin Ohje nro Versio Osa nro 30756189 1.2 30756129 USB/Ipod Music Player, liitäntä, pidin Sivu 1 / 17 Varuste A0000162 IMG-239981 IMG-302043 Sivu 2 / 17 IMG-213320 Sivu 3 / 17 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen

Lisätiedot

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited

TANSUN QUARTZHEAT. Käyttöohje. Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU. Valmistaja: Tansun Limited TANSUN QUARTZHEAT Käyttöohje Algarve UK:N & EUROOPAN MALLIT: ALG 513UK & ALG 513EU Valmistaja: Tansun Limited Asiakaspalvelukysymyksissä, ota yhteyttä maahantuojaan: Proviter Oy Tullikatu 12 A 4 21100

Lisätiedot

TASKUKARMIN ASENNUSOHJE

TASKUKARMIN ASENNUSOHJE TASKUKARMIN ASENNUSOHJE Seinävahvuus 92 mm. Ovilehdille 625, 725, 825, 925X2040 HUOM. Seinään ei saa kiinnittää mitään taskukarmin kohtaan! 1) Tarkista toimitussisältö oheisen osaluettelon mukaan. Karmi

Lisätiedot