Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn osahankesuunnitelma (luonnos) / TerPS 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn osahankesuunnitelma (luonnos) / TerPS 2"

Transkriptio

1 TERVEEMPI POHJOIS-SUOMI 2 (TerPS2) käyttöönotto- ja koordinaatiohanke Keski-Pohjanmaan ja Kuunupyyn osahanke TerPS2 hankkeeseen: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN JOHTAMINEN JA SEURANTA KESKI-POHJANMAAN SEKÄ KRUUNUPYYN KUNNISSA Hankkeen yleiset tavoitteet Keski-Pohjanmaan osahanke tukee TerPS 2 hankekokonaisuutta. Keski-Pohjanmaan osahanke liittyy erityisesti hyvinvointijohtamisen hankekoriin. Osahankkeen tavoitteet ja hankkeen toimenpiteet on laadittu tältä pohjalta ja suunnitelma tulee liitteeksi TerPS 2 hankekokonaisuuden suunnitelmaan. Osahankkeen suunnitelmassa viitataan hankekokonaisuuden suunnitelman sisältämiin teksteihin. Hankkeeseen osallistuvat Keski-Pohjanmaan osahankkeessa ovat mukana maakunnan kunnat Kannus, Lestijärvi, Toholampi, Perho, Veteli, Kaustinen, Halsua ja Kokkolan kaupunki. Mukana on myös Kruunupyyn kunta (kuuluu Pohjanmaan maakuntaan), jonka isäntäkuntana Kokkolan kaupunki toimii sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen osalta sopimuspohjaisesti. Hankkeen muita toimijoita ovat Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Peruspalvelukuntayhtymä liikelaitos Jyta, Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto ja SONet Botnia. Keski-Pohjanmaan osahanketta hallinnoi Kokkolan kaupunki Hankkeen yhteyshenkilöt: Kehittämisjohtaja Tuija Tuorila ja terveydenhuollon koordinaattori Riitta Kujala, Kokkolan kaupunki Hankeaika Hankkeen kestoaika on (2 vuotta 8 kuukautta). Taustaa ja perustelut hankkeelle Virkamiestyönä on tehty EVA (ennakoivien vaikutusten arviointi) sähköisen hyvinvointikertomuksen käytöstä Kokkolan kaupungissa. Siinä perusteluiksi sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöönotolle on esitetty: 1) Vaikutukset asukkaiden ja asiakkaiden näkökulmasta: Strateginen suunnittelu perustuu tietoon, jota kunnalla on kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin muutoksista sekä palvelujärjestelmän kyvystä vastata hyvinvointitarpeisiin.

2 Kun tiedetään hyvinvoinnin ja terveyden tila, pystytään puuttumaan ongelmiin, ehkäisemään niiden syntyä. ja ryhtymään toimiin, joilla hyvinvointia ja terveyttä voidaan parhaiten edistää. Väestöryhmien väliset terveyserojen näkyviksi -> resurssien suuntaaminen sinne, missä eniten tarvetta Asukkaiden mahdollisuudet edistää omaa sekä lähiympäristönsä hyvinvointia ja terveyttä paranevat, kun kunta toiminnallaan pyrkii tukemaan terveellisten valintojen mahdollisuuksia ja vahvistaa hyvinvointiin myönteisesti vaikuttavia seikkoja. 2) Vaikutukset henkilöstön näkökulmasta: Palkataan yksi henkilö. ehyte hankkeen asiantuntijuus ja ohjaus käyttöön. Tavoitteet ovat yhteiset. Henkilöstöä ja palveluja suunnataan kohdennetusti. Toiminta voidaan suunnitella järkevästi, mikä säästää resursseja, vähentää päällekkäistä toimintaa 3) Vaikutus johtamiseen, palvelujen järjestämiseen ja tuotantotapoihin: Tiedon kokoaminen, analysointi ja tulkinta eri toimialojen yhteistyönä jalostaa hyvinvointitiedon kaikkien toimialojen ja koko kunnan käyttöön -> tukee suunnittelua ja päätöksentekoa. -> tukee hyvinvointityön edellyttämää toimialat ylittävää vastuun ottamista ja yhteistyötä Hyvinvointikertomus mahdollistaa vaikutusten arvioinnin. Se on suunnittelun, seurannan ja raportoinnin työväline Näkyväksi tehty tieto luo yhteistä ymmärrystä kuntalaisten ja kunnan hyvinvoinnin tilasta. Helpottaa viranomaisten ja luottamushenkilöiden yhteistyötä. Vertailemalla kuntakohtaisia tietoja aikasarjoina, muiden kuntien, alueiden ja tietoihin saadaan näkemys toiminnan kehityksestä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tilanteesta suhteessa muihin. Pitkäjänteisen seurannan tuloksena voidaan ennakoida hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen muutossuuntia ja suunnitella toimintoja sen mukaan. 4) Vaikutus talouteen (lyhyellä ja pitkällä aikavälillä): Nostaa alkuvaiheessa kustannuksia, mutta vähentää kustannuksia pitkällä aikavälillä euroa/vuosi/kokkolan kaupunki 5) Vaikutus alueen/kunnan elinvoimaan: Terveyserot ja syrjäytyminen vähenevät. Työurat pitenevät. 6) Vaikutus terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen: Terveyserot ja syrjäytyminen vähenevät. Työurat pitenevät. Kuntalaisten terveyseroja voidaan vähentää ottamalla päätöksenteossa huomioon väestöryhmien erilaiset tarpeet. Kuntalaisten mahdollisuudet edistää omaa sekä lähiympäristönsä hyvinvointia ja terveyttä paranevat, kun kunta toiminnallaan tukee terveellisten valintojen mahdollisuuksia ja vahvistaa hyvinvointiin myönteisesti vaikuttavia seikkoja. Nämä perustelut pätevät myös Jytan ja Kruunupyyn kunnan alueella. Hankkeen tausta Hankkeen budjetti Hankkeen budjetti rakentuu siten, että hankkeeseen palkataan kaksi hanketyöntekijää, jotka koordinoivat maakunnassa sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöönottoa ja siihen liittyvää organisointia sekä muuta hankkeen sisällöksi suunnitellun hyvinvointijohtamisen ja sen rakenteiden kehittämistyötä.

3 Työhön sisältyy hankkeen toimintojen toteuttamisen lisäksi matkustamista maakunnan alueella ja esimerkiksi koko hankkeen järjestämiin yhteisiin tilaisuuksiin osallistumista, koulutusten järjestämistä ja arvioinnin toteuttamista. Hankkeen toimintaa varten tarvitaan työtilat, laitteet ja tietoyhteydet. Hankkeen resurssit jaetaan samassa suhteessa kuin kunnat ovat osallistuneet hankkeen kustannuksiin omilla osuuksillaan (ks. alempana). Hankkeen kestoaika eli yhteensä 2 v 8 kk ja tältä pohjalta on tehty hankkeen kokonaisbudjetin suunnittelu. Lähdetään tässä vaiheessa arviosta, jonka mukaan hankkeen kokonaisbudjetti on Kokonaisbudjetista kuntien omarahoitusosuus on 25 % ( / ) ja STM:n kastetuki 75 % ( / ). Kuntien omat osuudet hankkeessa lasketaan väestöosuuksiin perustuen. Jytan kunnat yhteensä 29,30 % Kokkolan kaupunki 61,75 % Kruunupyyn kunta 8,95 %. Laskelma perustuu Tilastokeskuksen väkilukutietoihin Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kunnan väkiluku yhteensä ( ) Kokkolan kaupunki Kruunupyy Kannuksen kaupunki Toholampi Lestijärvi 857 Veteli Halsua Perho Kaustinen Jytan alue yhteensä Hankkeen hallinnoinnin kustannuksiin tulee varata 4 % osahankkeen kokonaisbudjetissa = Kuntien/kaupunkien omat osuudet vuosittain Kunta/kaupunki 2012 (10 kk) 2013 (12 kk) 2014 (10 kk) yhteensä (2v 8kk) Kokkola Kruunupyy

4 Kannus Veteli Lestijärvi Toholampi Perho Halsua Kaustinen Jyta Yhteensä Koko budjetti yht Valtion tuen osuus e % osuus hankkeen hallinnointikulut Keski-Pohjanmaan osahankkeen tarkennetut tavoitteet Tavoitteena on hankkeen avulla: Ottaa käyttöön Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kunnissa sähköinen hyvinvointikertomus ja seurata sen avulla kuntalaisten hyvinvointia ja sen kehittymistä. Muokata kuntien hyvinvointirakenteita niin, että ne tukevat sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöä myös hankkeen päättymisen jälkeen. Edistää hyvinvointijohtamista Keski-pohjanmaan kunnissa ja ottaa käyttöön jo aikaisemmin kehiteltyjä. hyvinvointijohtamisen työvälineitä. Näitä ovat hyvinvointirakenteiden mallit, hyvinvointijohtamisen kuntakello, hyvinvointikertomus, ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi ja avainindikaattorit. Tehdä kunnan hyvinvoinnin johtaminen ja sen seuranta läpinäkyväksi kuntalaisille sekä mahdollistaa kuntalaisten oma osallisuus heidän hyvinvointia koskevassa päätöksenteossa. Näiden tavoitteiden osalta osahanke sitoutuu TerPS2-hankkeen hyvinvointijohtamisen hankekoriin Riskianalyysi Miten saada kunnan luottamushenkilöt vakuutettua hankkeen/sähköisen hyvinvointikertomuksen tarpeellisuudesta? tehdään IVA-selvitys sähköisen hyvinvointikertomuksen käytöstä Resurssien riittävyys hankkeen omarahoitusosuuteen? ennaltaehkäisevän toiminnan edullisuus korjaavaan työhön verrattuna pitemmän ajan kuluessa Hyvinvointi- ja terveyserojen sekä syrjäytymiskehityksen kasvun ehkäiseminen/kääntäminen?

5 resurssien ja toiminnan suuntaaminen oikeisiin kohderyhmiin. Tätä varten tarvitaan ajantasaista hyvinvointitietoa. Kokkolan kaupungissa ja Jytassa on pidetty valtuustoinfo marraskuussa, jossa on tehty selkoa sähköisen hyvinvointikertomuksen käytöstä ja sen käytöstä saatavasta hyödystä. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Kytketään Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton ja sen mahdollinen hyvinvointistrategian edistämiseen liittyvä hanke kumppaniksi. Hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien strategioiden huomioon ottaminen. Hyvinvoinnin tietotuotanto kartoitetaan muu hyvinvoinnin tietotuotanto ja tehdään yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, jolla on samansuuntaisia tavoitteita tai toiminnassaan jollakin tavoin osallistuvat hyvinvoinnin tietotuotantoon ja sitä tukevan johtamisen kehittämiseen. Kapa-kysely toteutetaan mahdollisesti ensi vuonna. Siinä kysytään kaupunkipalveluista ja tyytyväisyydestä palveluihin. Hyvinvointijohtamisen hankekoria koskevat toimenpiteet eriteltyinä: TAVOITE TOIMENPITEET ehyte / HYVINVOINTIJOHTAMISEN HANKEKORIA KOSKEVAT TOIMENPITEET: 1) Hankkeeseen kuuluvissa kunnissa ja alueilla on aktiivisesti toimivat, poikkihallinnolliset hyvinvointirakenteet. Määritellään hyvinvoinnin johtaminen Kytketään hyvinvoinnin strategiat osaksi hyvinvointikertomuksen toteuttamista Kehitetään hyvinvointistrategiatyötä yhteisenä prosessina Varmistetaan hyvinvointityöryhmien toiminta 2) Kuntien ja alueiden luottamushenkilöillä ja johtavilla viranhaltijoilla on hyvinvointijohtamisen osaamista. Hyödynnetään hankekokonaisuuden luomaa koulutusmallia. Hankkeen resursseilla viedään koulutukset erilaisiin tilaisuuksiin, joihin luottamushenkilöt ja viranhaltijajohtajat tulevat (esim. valtuuston kokoukset) Hyödynnetään hankekokonaisuuden luomaa kokonaisviestintäsuunnitelmaa 3) Kunnilla ja alueilla on riittävä verkostotuki poikkihallinnollisen hyvinvointijohtamisen ja Hyte-työn toteuttamiseksi. 4) Hyvinvointijohtamisen näkökulma on kytkeytynyt osaksi hankealueen kuntien, palvelualueiden ja Rakennetaan yhteistyössä perusterveydenhuollon yksikön toiminta niin, että se palvelee ja edistää alueellista hyvinvointia Kootaan alueellinen hyvinvoinnin pysyvä kehittämisen rakenne, jossa ovat mukana kaikki alueen hyvinvointia edistävät toimijatahot Hyödynnetään TerPS 1 hankkeessa luotua toimintamallia siinä, miten kuntien, alueiden ja maakunnallisten toimijoiden verkosto toimii Järjestetään koulutusta sähköisten työvälineiden käyttöön kuntien, alueiden ja maakunnan toimijoille. Selvitetään mahdollisia esteitä sähköisten välineiden käytölle/käyttöönotolle. Selvitetään, onko tarvetta uusien työvälineiden käyttöönotolle.

6 maakuntien toimintaa sekä toiminnan ja talouden suunnittelua. 5) Hyten kuntasuunnittelun sähköinen työväline on käyttäjäystävällinen, toimiva ja vastaa keskeisimpien käyttäjien tarpeisiin. Se tukee hyvinvointirakenteiden toimintaa, ja rakenteet tukevat sähköisen työvälineen hyödyntämistä. (Sähköinen työväline sisältää sähköisen hyvinvointikertomuksen, ennakoitujen vaikutusten arviointimenetelmän sekä kunnan toiminta- ja taloussuunnitelman.) Tuetaan sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöä yhdenmukaisesti alueella ja hankekunnissa Parannetaan edelleen sähköisen hyvinvointikertomuksen käytettävyyttä (käyttäjänäkökulma) Välitetään alueellisia kokemuksia ja kehitysehdotuksia koko hankkeen käyttöön Kartoitetaan, kootaan ja analysoidaan maakunnallisesti merkittävää hyvinvointitietoa sekä välitetään sitä ja luodaan rakenne, jonka kautta se välittyy kaikkien käyttöön Kokeillaan ja arvioidaan hankkeen tuottamia työkaluja ja viedään alueelle sopivat mallit pysyvään käyttöön Kartoitetaan, mitä muuta hyvinvointia kuvaavaa tietoa tarvitaan ja tehdään suunnitelma, miten sitä kootaan. Näiden kaikkien osatavoitteiden osalta seurataan ja osallistutaan ohjeiden mukaisesti koko hankkeessa toteutettavaan toimintaan eri tavoin. Koordinaatiohankkeen ohjeiden mukaisesti toimitaan yhteistyössä hankkeen yhteistyötahojen kanssa ja osallistutaan hankkeen kansalliseen toimijaverkostoon, erilaisiin yhteistyöryhmiin, koulutuksiin ja ohjausryhmän toimintaan ja toteutetaan viestintää. Hankkeen arviointia toteutetaan koordinaatiohankkeen ohjeiden mukaisesti. Hankkeen toteutuksessa huomioidaan Selvitetään hankkeessa kansalaiskyselyjen tarve hyvinvointikertomuksen ohella muun hyvinvointitiedon tuottamiseksi? Suunnitellaan ja toteutetaan kansalaiskyselyjä tarpeen ja resurssien antaman mahdollisuuksien mukaisesti yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Selvitetään myös hyviä malleja, miten koettua hyvinvointia ja osallisuutta voidaan selvittää ja edistetään hankkeen avulla näiden käytäntöjen käyttöön ottoa hankekunnissa? Hankkeelle muodostetaan yhteinen ohjausryhmä, joka ohjaa ja seuraa alueellisen osahankkeen toimintaa. Sen lisäksi muodostetaan Jytan alueelle sekä Kokkolan ja Kruunuyyn alueelle työryhmät, jotka tulevat hankkeen toteutusta näillä alueilla. Kokkolan ja Kruunupyyn alueella toiminta tapahtuu kaksikielisesti niin kuin yhteisissä organisaatioissa on totuttu toimimaan. Hyödynsaajat

7 Hankkeesta hyötyvät siinä mukana olevien kuntien asukkaat, jotka saavat aikaisempaa paremmin ja läpinäkyvästi tietoa kuntien asukkaiden hyvinvoinnista ja siihen liittyvästä päätöksenteosta kunnista. Hyvinvointijohtamisen kehittäminen antaa paremmat työkalut tätä työtä tekeville, jolloin tarkasteluun voidaan nostaa toiminnan vaikutukset ja toimintaa sekä resurssien käyttöä voidaan kohdentaa aikaisempaa paremmin. Hyvinvointia koskevan tiedon seuraaminen helpottuu sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöönoton avulla. Hyvinvointiin liittyvät strategiat ja muut sitä säätelevät kunnalliset politiikkaohjelmat ovat paremmin saatavilla sähköiseen hyvinvointikertomukseen liitettynä. Pitemmällä aikavälillä tämä toimintamalli säästää resursseja ohjaamalla niiden käyttöä ja ehkäisee syrjäytymistä.

8

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista HYVINVOINTIFOORUMI 21.08.2014 Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kuntien osaprojekti Tuula Löf 1 Hyvinvointiryhmät Perustettu ryhmiä Olemassa olleiden

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin

Lisätiedot

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari 1.11.2012 Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto 11.1.2013 Kunnan hyvinvointijohtaminen Kuntalaki 1 : Kunta

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Sähköinen hyvinvointikertomus Kainuun 3. Hyvinvointifoorumi 20.9.2011 Soile Paahtama erityisasiantuntija Kuntalaki (1995/365) 1 3 mom. Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois Suomi2 Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Osahankkeet

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia Kunnan hyvinvointijohtaminen haasteita ja mahdollisuuksia 1 Kunnan olemassaolon kolmikanta 14.5.2013 etunimi sukunimi Titteli Tapahtuma Hyvinvoinnin edistämisen kolmikanta kunnassa 14.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi2

Terveempi Pohjois Suomi2 MISTÄ TULEN? Terveempi Pohjois Suomi2 Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Osahankkeet (yht. 64 kuntaa) 1. Kainuun maakunta ky (8

Lisätiedot

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä 19639 (06/10) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja perheiden palvelut KUNNAT Ympäristö-

Lisätiedot

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois-Suomi2 Koordinaatio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012-31.10.2014 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla MINNE TÄTÄ HYVINVOINTIPALVE- LUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto

Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto Maakuntauudistusta koskevan kierroksen tavoitteena on kuulla kuntalaisia

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet

Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet Pohois-Pohjanmaan Hyvinvointifoorumi 2017, Pudasjärvi 6.4.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Hyvinvointirooli tulevaisuuden kunnassa ja yhdyspinnoilla Kuntamarkkinat 13.9.2017 12.9.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen auttaa näkemään tulevaisuuteen Laadukkaat palvelut edellyttävät palvelutarpeiden ennakoimista ja palveluresurssien oikeaa kohdentamista.

Lisätiedot

Hankejohtaja Anne Niska

Hankejohtaja Anne Niska Hankejohtaja Anne Niska Anne.niska@ppshp.fi 0405899214 Terveempi Pohjois-Suomi hankkeen toiminta-alue Allekirjoittajina yht. 18 kuntaa ja kokonaisbudjetti n. 3.8 milj. Mitä Terveempi Pohjois- Suomi (=TerPS)

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia?

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Sodankylä 3.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Kokous 9.2.2018 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pienryhmätyöskentely 1 Ehdotus Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Strategia Luotsaa hyvinvointia

Strategia Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTA ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTA ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTA ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS/ NÄKÖKULMAT JA KESKEISET TOIMINTAMUODOT EDUSTUKSELLISUUS SUORA OSALLISUUS TIETO-OSALLISUUS Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim.

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim. Minna-Maria Behmin sähköpostiviesti 3.1.2019: tietoja Eksotesta ja Etelä-Karjalan maakuntaliitosta/uudistustiimistä Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta

Lisätiedot