Lasten ja nuorten pitkittyneet vatsakivut
|
|
- Outi Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tieteessä kättä pidempää Pekka Arikoski dosentti, lastentautien erikoislääkäri, lastennefrologian ja lastengastroenterologian erityiskoulutus, kliininen opettaja Itä-Suomen yliopisto ja KYS, lasten ja nuorten klinikka Lasten ja nuorten pitkittyneet vatsakivut Ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja tulehdukselliset suolistosairaudet ovat keskeisiä somaattisia syitä lasten ja nuorten pitkittyneille vatsakivuille. Toiminnalliset vatsaoireet ovat yleisiä lapsilla. Myös yksistään psyykkiset tekijät voivat olla kipujen taustalla. Vatsaoireiden selvittelyt käynnistetään avoterveydenhuollossa, sillä oikea-aikainen hoidon aloitus lyhentää oireilua ja parantaa elämänlaatua. Vatsakipupotilaalle on tehtävä riittävän kattavat tutkimukset muiden kuin toiminnallisten syiden selvittämiseksi. Hälyttäviä oireita ja löydöksiä ovat muun muassa kivun paikantuminen oikealle ylä- tai alavatsalle, nielemisvaikeus, jatkuva oksentelu, veriulosteet, yöllinen ripulointi, pituuskasvun taittuminen, viivästynyt puberteetti ja epäselvä kuumeilu. Ummetus 1. Tuhriminen ja ohivuotoripuli ovat kroonisen ummetuksen oireita 2. Hoito aloitetaan suolen tyhjennyksellä 3. Liian lyhytaikainen ja epäsäännöllinen lääkitys johtavat usein hoidon epäonnistumiseen 4. Ruokavalio tulee tarkistaa ja lapsi tulee ohjata ulostamaan säännöllisesti 5. Muun muassa runsas maitoproteiinin saanti kovettaa vatsaa 6. Taustalla voi olla myös keliakia tai kilpirauhasen vajaatoiminta Vertaisarvioitu Vatsavaivat ovat tavallisia leikki- ja kouluiässä. Eri aineistojen mukaan 4 25 %:lla kouluikäisistä lapsista on eriasteisia, toistuvia vatsakipuja (1). Suomalaisille vuotiaille nuorille suunnatussa kyselyssä joka neljäs ilmoitti kärsivänsä niistä vähintään kuukausittain (2). Merkittävä osa vatsakipujen vuoksi tutkituista lapsista ja nuorista jää kuitenkin ilman somaattisen sairauden diagnoosia. Tuolloin kyseessä voivat olla toiminnalliset vatsaoireet, somatisointi tai hankalimmillaan somatoformiset häiriöt. Toisaalta pitkittyneen vatsakivun somaattinen syy saattaa jäädä huomaamatta, koska oireilu ei vastaa totuttua kuvaa sairaudesta. Näin voi käydä esimerkiksi kroonistuneessa ummetuksessa. Tässä kirjoituksessa käydään läpi lasten ja nuorten tavallisimpien pitkittyneiden vatsakipujen aiheuttajia, diagnostisia selvittelyjä, hoitoja sekä erikoissairaanhoitoon lähettämisen aiheita. Refluksitautia, jonka tyypillisiä oireita ovat närästys, rintakipu ja nielemiskipu, sekä dyspepsiaa on käsitelty ylävatsavaivojen Käypä hoito -suosituksessa vuodelta 2013 (3). Ummetus Länsimaissa ummetus on yleinen lasten vatsavaivojen aiheuttaja. Sille altistaa muun muassa vähäkuituinen ruokavalio, joka sisältää runsaasti rasvaa, proteiinia ja sokeria. Ummetus voi jäädä huomaamatta, jos pääoireina ovat ulosteiden kiinteyden vaihtelu, tuhriminen tai ohivuotoripuli, joita esiintyy vaivan kroonistuessa. Vanhempienkin on joskus vaikea ymmärtää, että lapsen löysät ulosteet ja tuhriminen voivat johtua ummetuksesta. Ummetus on yleisimmin toiminnallista, mutta huonosti hoitoon reagoivan ummetuksen taustalla voi olla muun muassa keliakia, kilpirauhasen vajaatoiminta tai hyperkalsemia. Joskus harvoin aiheuttajana on lehmänmaitotai muu ruoka-aineallergia. Ummetus voi käynnistää negatiivisen kierteen, johon liittyy myös tunne-elämän ongelmia, kuten ulostamispelkoa ja siihen liittyvää panttaamista. Pitkittyneen ummetuksen hoito kannattaa aloittaa suolen tyhjennyksellä. Näin saadaan kroonistuneessa ummetuksessa usein todettava megarektum ja myös ylempi paksusuoli tyhjennettyä ulostemassasta. Makrogolivalmisteet todettiin tuoreessa ummetuslääkkeitä vertailevassa meta-analyysissä tehokkaiksi ja turvallisiksi sekä suolen alkutyhjennyksessä että ylläpitohoidossa (4). Yksi alkutyhjennyksen malli on antaa yhteensä viisinkertainen ylläpitoannos makrogolivalmistetta tasaisesti päivän aikana ja toistaa hoito kolmena perättäisenä päivänä, esimerkiksi perjantai-iltapäivästä sunnuntaihin. Lääkehoidon kulmakiviä ovat säännöllisyys ja riittävä kesto (5). Sanotaankin, että ylläpitohoidon tulee kestää kaksi kertaa niin pitkään kuin ummetus on kestänyt, joskus vuosien ajan. Usein hoidon epäonnistumisen syynä on alkutyhjennyksen jääminen tekemättä sekä liian lyhyt ja epäsäännöllinen ylläpitohoito. Jos ummetuksen aiheuttama tuhriminen uusii hyvästä lääkehoidosta huolimatta, suoli tulee tyhjentää uudestaan vastaavasti kuin hoidon alussa. 2177
2 Keliakia 1. Keliakia voi aiheuttaa kasvukäyrässä näkyvän pituuskasvun taittumisen 2. Gluteenitonta ruokavaliota ei tule aloittaa ennen erikoissairaanhoidossa tehtävää mahantähystystä 3. Avoterveydenhuollon alkuvaiheen verinäytteisiin kuuluu keliakiavasta-aineiden lisäksi P-IgA-määritys Laktoosi-intoleranssi 1. Laktoosi-intoleranssia ei tarvitse yleensä epäillä ennen esikouluikää 2. Laktoosi-intoleranssin aiheuttavan geenimuodon olemassaolo voidaan selvittää verikokeella 3. Oireiden saaminen laktoosista kertoo laktaasientsyymin tuotannon hiipumisesta 4. Keliakia ja voimakas gastroenteriitti voivat aiheuttaa ohimenevän laktoosi-intoleranssin Ummetuksen hoidossa on tärkeää ohjata lapsi yrittämään ulostusta aluksi ainakin kahdesti päivässä. Tässä kannattaa hyödyntää niin sanottua gastrokolista ulostamisrefleksiä, joka aktivoituu ruokailujen jälkeen. Myös ruokavalio tulee tarkistaa ja tarvittaessa ohjata kuitujen ja nesteen saannin lisäämiseen, rasvan ja proteiinin tasapainottamiseen sekä sokerin vähentämiseen. Huomattavaa on, että runsas maitoproteiinin saanti kovettaa vatsaa. Noin puoli litraa nestemäisiä maitovalmisteita päivässä turvaa yli kaksivuotiaan lapsen riittävän kalsiumin saannin. Jos ummetus on aiheuttanut lapselle negatiivisen kierteen, johon kuuluu ulostamisen pelkoa, panttaamista ja tuhrimista, psyykkisen tuen hankkimista esimerkiksi perheneuvolasta tulee harkita. Mikäli ongelma ei korjaannu edellä mainituista selvittelyistä ja säännöllisestä hoidosta huolimatta, potilas on syytä lähettää erikoissairaanhoitoon. Keliakia Suomessa keliakian ilmaantuvuus on noin 2 % (6). Koska diagnosoituja potilaita on vain noin , diagnosoimattomia keliaakikkoja voi arvioida olevan noin (Keliakialiitto ry). Keliakian tyypillisiä oireita ovat ilmavaivat, vatsakivut, ulosteiden kiinteyden vaihtelu, ripuli ja ajoittain myös ummetus. Keliakia voi aiheuttaa myös nivelkipuja, ihottumaa (ihokeliakia) ja hepatiittia (Alat-arvon nousu) sekä alentaa murtumakynnystä. Tyypillisesti keliakia johtaa ravintoaineiden imeytymishäiriöön, josta voi seurata kasvukäyrässä havaittava pituuskasvun taittuminen. Keliakiaan usein liittyvä raudanpuute taas aiheuttaa mikrosytaarisen anemian. Kaikki keliakian diagnostiset selvitykset tulee tehdä ennen gluteenittoman ruokavalion aloitusta, koska gluteenin pois jättäminen ennen Suurelle osalle lasten vatsakivuista ei löydy somaattisen sairauden diagnoosia. erikoissairaanhoidossa tehtävää mahantähystystä ja ohutsuolibiopsiaa voi jopa estää diagnoosin selviämisen. Kertaalleen parantuneiden keliakiamuutosten ilmaantuminen uudelleen vaatii nimittäin yleensä useamman kuukauden gluteenialtistuksen, mikä on paljon vaadittu lapselta, jonka oireet on jo saatu ruokavaliolla kuriin. Avoterveydenhuollossa keliakiaepäilyn selvittämiseksi otettavista verinäytteistä tulee aina tehdä P-IgA-määritys IgA-luokan keliakiavastaaineiden lisäksi (seerumin kudostransglutaminaasivasta-aineet, S-tTGAbA, toissijaisesti seerumin endomysiumvasta-aineet, S-EMAbA). Mikäli potilaalla on IgA-puutos ja arvo on alle 0,2 g/l (7), negatiivisiin IgA-luokan vasta-aineiden tuloksiin ei voi luottaa. Tällöin tulee tutkia IgG-luokan vasta-aineet (ttgabg, EMAbG, gliadiinipeptidivasta-aineet, GlpepAb). Pienillä lapsilla gliadiinipeptidivasta-aineiden on todettu soveltuvan hyvin keliakian seulontaan (8). Laktoosi-intoleranssi Laktoosi-intoleranssia ei ole yleensä syytä epäillä ennen esikouluikää, sillä laktaasientsyymin tuotanto hiipuu vasta varhaislapsuuden jälkeen (9). Tällöin tyypillisiä oireita ovat ilmavaivat, ripuli, vatsakivut, turvotus ja joskus tuhriminenkin. Laktoosi-intoleranssin aiheuttavan geenimuodon olemassaolo voidaan selvittää avoterveydenhuollossa verikokeella (laktoosi-intoleranssi DNA-tutkimus, B-Lakt-D). Testi ei kuitenkaan kerro, missä iässä laktaasientsyymin tuotanto vähenee oireita aiheuttavaksi. Laktoosin sieto tulee selvittää itse kokeilemalla ja tarvittaessa siirtyä vähälaktoosisiin tai täysin laktoosittomiin tuotteisiin. Voimakkaasta gastroenteriitistä voi seurata pidempiaikaisia vatsavaivoja ja sekundaarinen laktoosi-intoleranssi, johon auttaa muutaman kuukauden laktoositon ruokavalio. Myös keliakiaan liittyy usein ohimenevä laktoosi-intoleranssi, joka väistyy, kun ohutsuolen villusvaurio korjaantuu gluteenittoman ruokavalion myötä. Tavallisten, laktoosia sisältävien maitotuotteiden käyttöön voidaan palata yleensä puolessa vuodessa. Ruoka-aineallergia Yleisimmin suolioireita pienille lapsille aiheuttava ruoka-aine on lehmänmaito. Noin 90 % varhaislapsuuden lehmänmaitoallergioista väistyy 10 ikävuoteen mennessä (10). Joskus kuitenkin vanhemmillakin lapsilla ja nuorilla saadaan lehmänmaidon eliminaatio- ja altistuskokeessa positiivinen tulos: maitotuotteiden eliminaatio noin kahden viikon ajaksi poistaa vatsakivut ja niiden palauttaminen ruokavalioon 2178
3 Toiminnalliset vatsaoireet 1. Toiminnalliset vatsakivut ovat jaksoittaisia tai jatkuvia 2. Niihin voi liittyä päänsärkyä, raajakipuja ja univaikeuksia 3. Ärtyvän suolen oireyhtymässä myös ulostamistiheys ja ulosteiden kiinteys vaihtelevat 4. Vatsamigreenissä on intensiivisiä vähintään tunnin kestäviä vatsakipukohtauksia Kirjallisuutta 1 Martin AE, Newlove-Delgado TV ym. Psychosocial interventions for recurrent abdominal pain in childhood (Protocol). The Cochrane Library 2014;2: Luntamo T, Sourander A, Aromaa M. Nuorten päänsärky, vatsakipu ja univaikeudet psyko sosiaalinen näkökulma. Suom Lääkäril 2015;70: Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gastroenterologiayhdistyksen asettama työryhmä. Ylävatsavaivaisen potilaan tutkiminen ja hoito. Käypä hoito -suositus Chen S-L, Cai S-R, Deng L ym. Efficacy and complications of polyethylene glycols for treatment of constipation in children. A meta-analysis. Medicine 2014;93:e65. doi: / MD Kolho K-L, Grönlund J, Kalliomäki M, Lähdeaho M-L, Ruuska T. Lasten ummetus. Suom Lääkäril 2010;65: Lohi S, Mustalahti K, Kaukinen K ym. Increasing prevalence of coeliac disease over time. Aliment Pharmacol Ther 2007;26: Husby S, Koletzko S, Korponay- Szabo R ym. European Society for Pediatric Gastroenterology, Hepatology, and Nutrition guidelines for the diagnosis of coeliac disease. J Pediatr Gastroenterol Nutr 2012;54: Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n asettama työryhmä. Keliakia. Käypä hoito -suositus tuo vatsakivut takaisin. Laktoositon ruokavalio ei näitä potilaita auta. Jos avoterveydenhuollossa päädytään isomman lapsen tai nuoren positiivisen altistuselimi naatiotestin perusteella maidottomaan ruokavalioon, perhe tulee ohjeistaa testaamaan maitotuotteiden sietoa kotona 3 6 kuukauden välein. Näin vältytään tarpeettoman pitkään jatkuvilta ruoka-ainerajoituksilta. Maidon käyttömäärän lisäksi myös maidon käsittely tapa voi vaikuttaa vatsaoireiden ilmaantumiseen. Osalle sopivat esimerkiksi hapanmaitotuotteet, juustot tai kuumennettu maito. Niiden sietoa perhe voi itse testata kotona. Jos maitotuotteiden käyttö vähenee, riittävä kalsiumin saanti tulee turvata esimerkiksi lisävalmisteiden avulla. Myös riittävä D-vitamiinin saanti tulee tarkistaa. Tulehdukselliset suolistosairaudet Tulehduksellisten suolistosairauksien (IBD) ilmaantuvuus on lähes nelinkertaistunut Suomessa viime vuosikymmenten aikana (11). Sama ilmiö on todettu myös muualla maailmassa. Haavaisen paksusuolitulehduksen tyypillinen oire on veriripuli. Crohnin tauti sen sijaan voi aiheuttaa pitkittyneitä vatsakipuja ilman merkittäviä suolen toiminnan muutoksia. Koska kyseessä on krooninen inflammaatio, seurauksena voi olla ravintoaineiden imeytymishäiriö ja niiden menetys (muun muassa hypoalbuminemia sekä raudanpuute ja siihen liittyvä mikrosytaarinen anemia). Vaikutusta plasman albumiinipitoisuuteen ja seerumin rautatasapainoon voidaan arvioida verikokeilla. Inflammaatio voi aiheuttaa myös lapsen pituuskasvun taittumisen ja puberteetin viivästymisen. Siksi kroonisesti vatsakipuilevan lapsen kehitystä on tärkeää tarkastella kasvukäyrän avulla. Murrosikäiseltä tulee määrittää myös puberteettiaste. Haavaisen paksusuolitulehduksen ja Crohnin taudin neutrofiilinen inflammaatio voidaan osoittaa ulosteen kalprotektiinin (F-Calpro) määrityksellä. Tällöin tulee kuitenkin muistaa, ettei testi ole spesifinen tulehduksellisille suolistosairauksille. Arvon kohoaminen voi liittyä myös esimerkiksi keliakiaan, ummetukseen, gastroenteriittiin tai inflammatoriseen limakalvopolyyppiin. Mikäli avoterveydenhuollon selvittelyissä herää epäily tulehduksellisesta suolistosairaudesta, lapsi tulee lähettää erikoissairaanhoitoon lisätutkimuksiin. Helikobakteeri-infektio Helicobacter pylorin ja lasten vatsakipujen yh teys on epäselvä. Osa tutkimuksista viittaa siihen, että yhteyttä ei ole, ja osa jopa siihen, että vatsakipuja on vähemmän helikobakteerin kantajilla kuin niillä, joilta bakteeria ei ole todettu (12). Helikobakteeritutkimukset eivät ole aiheellisia toiminnallisissa vatsakivuissa. Sen sijaan kansainvälinen hoitosuositus ohjeistaa, että helikobakteeri-infektion mahdollisuus tulisi selvittää raudanpuuteanemiasta kärsiviltä lapsilta, kun sen muut syyt on suljettu pois (12). Ohjeen mukaan Helicobacter pylori -kolonisaatio tulisi tutkia mahantähystyksessä otetuista koepaloista histologisesti sekä viljelyllä. Helikobakteeri voidaan kuitenkin osoittaa myös ulosteen antigeenimäärityksellä (F-Hepy- Ag). Seerumin vasta-aineita ei sen sijaan kannata tutkia lapsilta, koska vasta-ainepositiivisuus saattaa olla merkki jo ohimenneestä kolonisaatiosta. Käypä hoito -suositus antaa ohjeet helikobakteeria kantavien lasten hoitoon ja seurantaan (3). Sen mukaan vaikea infektio vaatii erikoissairaanhoitoa tai vähintään kannanottoa erikoissairaanhoidosta. Toiminnalliset vatsaoireet Toiminnallisten vatsakipujen ja ärtyvän suolen oireyhtymän diagnostiikan perustana ovat niin sanotut Rooma IV -kriteerit (13). Kriteerien täyttymiseksi oireita tulee esiintyä vähintään neljänä päivänä kuukaudessa ja vähintään kahden kuukauden ajan. Toiminnalliset vatsakivut ovat jatkuvia tai jaksoittaisia ja muun muassa syöminen ja kuukautiset pahentavat oireita, mutta niitä esiintyy myös muina aikoina. Toiminnallisiin vatsakipuihin voi liittyä muitakin somaattisia oireita, kuten päänsärkyä, raajakipuja tai univaikeuksia. Ärtyvän suolen oireyhtymässä lapsella on vatsa kipujen lisäksi suolen toiminnallisia oireita kuten ulostamistiheyden vaihtelua. Myös ulosteen kiinteys vaihtelee jopa ummetuksesta ripuliin. Ummetusoireisen ärtyvän suolen oireyhtymän diagnostiikassa on keskeistä, ettei oikein toteutettu ummetuksen hoito poista vatsakipuja ja suolen toiminnan vaihteluita. On hyvä muistaa, että esimerkiksi ksylitolituotteet voivat aiheuttaa vatsaoireita kuten ilmavaivoja ja suolen toiminnan vilkkautta. Toiminnallisia vatsaoireita lisäävien ruoka-aineiden jäljille on mahdollista päästä muun muassa ruokapäiväkirjaa pitämällä. 2179
4 9 Kolho K-L, Rasinperä H, Järvelä I, Savilahti E. Laktoosin imeytymishäiriön geenitestin soveltuvuus lasten ja nuorten tutkimiseen. Suom Lääkäril 2004;59: Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Ruoka-allergia (lapset). Käypä hoito -suositus Lehtinen P, Ashorn M, Iltanen S ym. Incidence trends of pediatric inflammatory bowel disease in Finland, , a nationwide study. Inflamm Bowel Dis 2011;17: Koletzko S, Jones NL, Goodman KJ ym. Evidence-based guidelines from ESPGHAN and NASPGHAN for Helicobacter pylori infection in children. J Pediatr Gastroenterol Nutr 2011;53: Hyams JS, Di Lorenzo C. Childhood functional gastrointestinal disorders: child/adolescent. Gastroenterology 2016;150: Kalliomäki M. Lapsen pitkittynyt ripuli. Suom Lääkäril 2012;67: Erkolahti R, Sandberg S, Ebeling H. Somatisointi ja somatoformiset häiriöt lapsilla ja nuorilla. Duodecim 2011;127: Myös vatsamigreeniä on kuvattu lapsilla (13). Siinä potilaalla on intensiivisiä vähintään tunnin kestäviä vatsakipukohtauksia, joiden välissä on viikkojen tai kuukausien oireettomia jaksoja. Kohtauksiin tulee liittyä vähintään kahta seuraavista oireista: pahoinvointia, ruokahaluttomuutta (anoreksia), päänsärkyä, oksentelua, valoherkkyyttä tai kalpeutta. Ennen diagnoosin asettamista oireita tulee olla vähintään kuuden kuukauden ajan. Muun muassa propranololilla on todettu olevan tehoa vatsamigreenikohtausten ehkäisyssä (13). Ennen lapsen vatsaoireiden nimeämistä toiminnallisiksi on tärkeää tehdä riittävän kattavat tutkimukset muiden syiden selvittämiseksi. Hälyttävät oireet ja löydökset on tärkeä tunnistaa myös seurannassa (taulukko 1). Ne viittaavat muuhun kuin toiminnalliseen syyhyn. Potilas on aiheellista lähettää erikoissairaanhoitoon, mikäli hälyttäviä oireita ilmaantuu tai mikäli toiminnallisista vatsaoireista aiheutuu sellaisia somaattisia tai psyykkisiä kuormitustekijöitä, joita ei saada avoterveydenhuollossa hallintaan. Tuoreessa kansainvälisessä julkaisussa sekä Lääkärilehden artikkelissa vuodelta 2012 on käsitelty laajemmin lasten ja nuorten toiminnallisia vatsaoireita ja lapsen pitkittynyttä ripulia sekä niiden hoitokeinoja (13,14). Somatisointi ja somatoformiset häiriöt Lapsen tai nuoren pitkittyneitä vatsakipuja selvitettäessä tulee pitää mielessä myös somatisoinnin ja somatoformisten häiriöiden mahdollisuus. Somatisoinnilla tarkoitetaan fyysisten oireiden esiintymistä ilman että somaattista syytä on voitu todeta. Somatoformisissa häiriöissä oireet ovat moninaisia ja pitkäkestoisia, ja niinpä Toiminnalliset ja psyykkiset syyt ovat usein lasten vatsakipujen taustalla. Taulukko 1. Hälyttäviä oireita, jotka viittaavat muihin kuin toiminnallisiin vatsavaivoihin (13). Kivun paikantuminen oikealle ylä- tai alavatsalle Nielemisvaikeus Jatkuva oksentelu Veriulosteet Yöllinen ripulointi Niveltulehdus Tahaton painonlasku Pituuskasvun taittuminen Murrosiän viivästyminen Epäselvä kuumeilu Taulukko 2. Somatisointiin viittaavia piirteitä (15). Monien erilaisten somaattisten vaivojen esiintyminen Useat lääkärissä käynnit Perheenjäsenten runsas somaattinen oireilu Perheen ongelmat tai sairastaminen Ongelmat koulussa tai ikätovereiden kanssa ja koulusta poissaolot Vanhempien esille tuoma huoli lapsen tai nuoren käyttäytymisestä esiintyminen, runsaat poissaolot koulusta tai vanhempien esille tuoma huoli lapsen tai nuoren käyttäytymisestä (taulukko 2) (15). Tällöin on tärkeää somaattisten ja toiminnallisten syiden selvittämisen lisäksi huomioida psyykkisten tekijöiden merkitys ja tarvittaessa konsultoida perheneuvolaa, koulupsykologia tai erikoissairaanhoitoa. Sidonnaisuudet Pekka Arikoski: matka-, majoitus- tai kokouskulut (Tillots Pharma). diagnoosiin päädytään usein vasta nuoruus- tai aikuisiässä. Häiriöt aiheuttavat yleensä merkittäviä vaikeuksia arjessa. Aiheesta on julkaistu erinomainen katsausartikkeli vuonna 2011 (15). Epäilyn somatisoinnista voi herättää esimerkiksi monien erilaisten somaattisten vaivojen Lopuksi Merkittävä osa vatsakipujen vuoksi tutkituista lapsista jää ilman somaattisen sairauden diagnoosia. Vatsavaivojen perusselvittelyt tulee kuitenkin tehdä huolella hoitojen suunnittelemiseksi ja sen arvioimiseksi, milloin lisätutki- 2180
5 mukset erikoissairaanhoidossa ovat tarpeen. Tässä ovat avuksi hälyttävien oireiden ja löydösten tunnistaminen sekä toiminnallisiin vatsaoireisiin tai somatisointiin viittaavien piirteiden tunteminen. Riittävän tuen ja seurannan järjestämisestä on huolehdittava silloinkin, kun lapsen tai nuoren pitkittyneille vatsakivuille ei löydy somaattista, toiminnallista tai psyykkistä diagnoosia avoterveydenhuollossa eikä erikoissairaanhoidossa. Seuranta voidaan toteuttaa neuvolassa, kouluterveydenhuollossa tai omalääkärin vastaanotolla. English summary in english Prolonged abdominal pain in children and adolescents 2181
6 English summary Pekka Arikoski M.D., Ph.D., Senior Lecturer, Specialist in Paediatrics, Paediatric Nephrology and Paediatric Gastroenterology, Clinical Lecturer University of Eastern Finland and Kuopio University Hospital Prolonged abdominal pain in children and adolescents Constipation, celiac disease, lactose intolerance and inflammatory bowel disease can cause prolonged abdominal symptoms in children. Functional gastrointestinal disorders are also common in children. These can lead to psychological stress in the patient and the whole family. Somatization and somatoform disorders can also underlie abdominal symptoms. Therefore it is important to thoroughly examine and investigate for the most common somatic causes of prolonged abdominal pain in order to be able to initiate appropriate treatments or to refer the patient for further investigations. Signs and symptoms indicative of functional gastrointestinal disorders or somatization also have to be recognized in order to design appropriate interventions and support for the patient and the family. If no somatic, functional or psychological diagnosis underlying the abdominal symptoms can be established, it is still important to appropriately follow up the patient for personal support and to be able to identify alarming signs and symptoms. These include vomiting, bloody diarrhoea, night-time diarrhoea, delay of puberty, involuntary weight loss, growth delay, unexplained fever, dysphagia and arthritis. In the case of alarming signs and symptoms, further investigations have to be initiated. 2181a
Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio
Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio Mitä on laktoosi? Maitotuotteet sisältävät aina hiilihydraatteja, koska maidossa on luonnostaan laktoosia eli maitosokeria. Lehmänmaidossa on n. 4,8 % maitosokeria
Valio Oy LAKTOOSI-INTOLERANSSI JA LAKTOOSITON RUOKAVALIO
LAKTOOSI-INTOLERANSSI JA LAKTOOSITON RUOKAVALIO MITÄ ON LAKTOOSI? Laktoosi on maitosokeria. Maitotuotteet sisältävät aina hiilihydraatteja, koska maidossa on luonnostaan laktoosia. lehmänmaidossa n. 4,8
Lapsen pitkittynyt ripuli
Katsaus tieteessä Marko Kalliomäki LT, dosentti, erikoislääkäri, lastengastroenterologi TYKS, lastenklinikka marko.kalliomaki@utu.fi Lapsen pitkittynyt ripuli Lapsen ripuli on pitkittynyt, jos se kestää
Skopian indikaatiot Perttu Arkkila
GPF KEVÄTKOULUTUS 25.5.2018, KALASTAJATORPPA, HELSINKI Skopian indikaatiot Perttu Arkkila HUS, Vatsakeskus Gastroenterologian klinikka Meilahden Kolmiosairaala Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta
Suolioireisen laboratoriotutkimukset
GPF KEVÄTKOULUTUS 25.5.2018, KALASTAJATORPPA, HELSINKI Suolioireisen laboratoriotutkimukset Perttu Arkkila HUS, Vatsakeskus Gastroenterologian klinikka Meilahden Kolmiosairaala Sidonnaisuudet kahden viimeisen
Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio
Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio Mitä on laktoosi? Maidon luonnollinen hiilihydraatti, jota kutsutaan myös maitosokeriksi. Äidinmaidossa laktoosia n. 7 g/100 g, lehmänmaidossa n. 4,8 g/100
Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys
Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys SKKYn ja Sairaalakemistit ry:n koulutuspäivät 16.11.2012 Dosentti, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Taina Sipponen 1 Kalprotektiinijulkaisut
Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL
Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa LT Teemu Kalliokoski OYL 21.2.2018 Ei sidonnaisuuksia ANAMNEESI ON KAIKKEIN TÄRKEIN RUOKA-ALLERGIAN TUTKIMUS Ruokayliherkkyys Ruokayliherkkyys
Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta.
Päivitetty 12.5.2015 TDKN E 2 a Lasten gastroenterologian koulutusohjelma Helsingin yliopisto/ Lastenklinikka, HYKS Johdanto Koulutusohjelma on ESPGHANin(European Society of Paediatric Gastroenterology,
Lasten ruuansulatuskanavan yläosan tähystykset Tampereen yliopistollisessa sairaalassa - indikaatiot ja löydökset
Lasten ruuansulatuskanavan yläosan tähystykset Tampereen yliopistollisessa sairaalassa - indikaatiot ja löydökset Pauliina Karjunen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen Yliopisto Lääketieteen
Suolistosairauksien laaja kirjo
Suolistosairauksien laaja kirjo Yhä yleisempien suolistosairauksien, Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen, lisäksi puhutaan myös mikroskooppisesta koliitista, lyhytsuolisyndroomasta ja kloridiripulista.
Markku Heikkinen KYS
Ylävatsavaivojen diagnostiikka ja hoito 30.11.2018 Markku Heikkinen KYS Sidonnaisuudet 2016-18: Osallistunut ulkomaisiin lääketehtaan kustantamiin koulutustilaisuuksiin Ferring, MSD, Olympus Lääketehtaiden
Murrosikäisten tyttöjen toistuvat vatsakivut gynekologinen vai muu ongelma?
Lapsi- ja nuorisogynekologia PÄIVI HÄRKKI JA KAARINA HEISKANEN Murrosikäisten tyttöjen toistuvat vatsakivut gynekologinen vai muu ongelma? Noin 20 %:lla kouluikäisistä tytöistä esiintyy toistuvia vatsakipuja,
Keliakian laboratoriodiagnostiikka
Keliakian laboratoriodiagnostiikka Labquality Days 2016 Arno Hänninen, LT Dosentti, kliin. mikrobiol. erik. lääkäri Osastonjohtaja, autoimmuunitutkimukset TYKS Mikrobiologia ja genetiikka Keliakia on tauti,
IBD. Crohn ja Colitis ry ja Janssen-Cilag Oy
IBD IBD:N hoidon baro nykytila Suomessa metri Crohn ja Colitis ry ja Janssen-Cilag Oy Tulehduksellisista suolistosairauksista käytetään yleisesti lyhennettä IBD (Inflammatory Bowel Diseases). Kroonisia
Nuoren niska-hartiakipu
Nuoren niska-hartiakipu Jari Arokoski, prof. fysiatrian erikoislääkäri HYKS fysiatrian klinikka / Helsingin yliopisto Esityksen sisältö Epidemiologiaa Niskahartiakäsite Etiologia Nuoren niska-hartiakipuun
hoitoon HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI
sen k u t e m m u Ohjeita hoitoon HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Mitä on ummetus? Ummetuksella tarkoitetaan harventunutta suolen toimintaa, johon liittyy ulostamisvaikeuksia. Se on hyvin yleinen
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016
Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa
tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä
ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10
Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy
Uutisia Parkinson maailmasta Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Kaksi aihetta Parkinsonin taudin suolisto-oireet ja bakteerimuutokstet
Maito ravitsemuksessa
Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin
Vatsakivut, niin äkilliset kuin toistuvat, ovat
KATSAUS Erkki Savilahti ja Markku Mäki Toistuvat vatsakivut vaivaavat jopa yhtä kymmenestä kouluikäisestä lapsesta. Parantuneet tutkimusmenetelmät, ennen kaikkea suoliston ylä- ja alaosan tähystykset,
Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015
Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015 Kiitos kutsusta sidonnaisuudet Lääketehtaiden koulutusalaisuudet MSD, AbboF Lääketehtaiden koulutusmatkat MSD, AbboF, Takeda
Toistuvia vatsakipuja esiintyy yleisimmin
Mitä lapselle kuuluu? Miksi lapsen vatsaan koskee? Merja Ashorn Toistuvat vatsakivut ovat yleinen vaiva erityisesti kouluikäisillä lapsilla. Oireiden taustalta löytyy harvoin mitään vakavaa sairautta,
ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina
ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina 12.10.2017 Jaakko Pitkänen Yleislääketieteen erikoislääkäri Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Koululääkäri, vt erikoislääkäri,
Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa
Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen
TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA
TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE 30.11.2017 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA KUN PERHE TAI OPPILAS OTTAA YHTEYTTÄ TERVEYDENHOITAJAAN SISÄILMAOIRE-EPÄILYN VUOKSI Kuuntele, ota
Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa
Labquality Days 12.2.2016 Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa Martti Färkkilä Helsingin Yliopisto Kliininen laitos HUS Vatsakeskus, Gastroenterologian klinikka
Tasapainoisesti toimiva vatsa.
Tasapainoisesti toimiva vatsa. Kun elämä ja vatsa vaativat. APUA LUONNONKUITUVALMISTEESTA Suurin osa suomalaisista kärsii ajoittain tai jatkuvasti vatsa- ja suolistovaivoista. Ummetus vaivaa jopa viittä
Osteoporoosi (luukato)
Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua
Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta
Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio
Neuvolaikäisten ja koululaisten erityisruokavaliot Kirkkonummella 2016. Tähän tarvittaessa otsikko
Neuvolaikäisten ja koululaisten erityisruokavaliot Kirkkonummella 2016 Tähän tarvittaessa otsikko Taustalla olevat kansalliset ohjeistukset Valtion ravitsemussuositukset Kansallinen Allergiaohjelma Käypä
Yelda Sütas, LT Lastentautien ja Lastengastroenterologian Erikoislääkäri
Yelda Sütas, LT Lastentautien ja Lastengastroenterologian Erikoislääkäri Sappimainen oksentelu Kulkueste Veri oksentelu Tulehdus Maksan verenkierto Veri ulosteet Tulehdus taikulkueste Kuivuminen Yölliset
Autoimmuunitaudit: osa 1
Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,
Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä
Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön
Myöhään saatu keliakiadiagnoosi. -säästääkö serologia kustannuksia
Myöhään saatu keliakiadiagnoosi -säästääkö serologia kustannuksia Professori Katri Kaukinen Tampereen yliopisto, TAYS Sidonnaisuudet Professori, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Päätoimi
Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)
Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat
Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus
https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin
Ravitsemus. HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20
Ravitsemus HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20 Jokainen meistä tarvitsee ruoasta energiaa. Jokaisen energiantarve on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja liikunnan määrä.
PD-hoidon komplikaatiot
Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia
8 LEIPÄ JA VILJA RAVITSEMUKSESSA. Leipä ja vilja ravitsemuksessa (8)
8 LEIPÄ JA VILJA RAVITSEMUKSESSA Leipä ja vilja ravitsemuksessa (8) Mitä leipä on? Kivennäisaineita Magnesiumia Rautaa Kaliumia Hivenaineita Sinkkiä Seleeniä Vettä Energiaa Hiilihydraatteja Proteiineja
Perinnöllinen välimerenkuume
www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Perinnöllinen välimerenkuume 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Miten tauti todetaan? Yleensä taudin määrittelyssä edetään seuraavasti: Kliininen epäily: Perinnöllistä
Käypä hoito -suositus. Keliakia
Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gastroenterologiayhdistys ry:n asettama työryhmä Päivitetty 1.11.2010 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon,
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?
2. Tutkimuksen DNA, vasta-aineet IF (natiivi) (S -DNAnAb, 1261) nimi, menetelmä ja viitearvot muuttuvat.
ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 12/2010 1(6) LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Kuopion aluelaboratorio Kliininen mikrobiologia 31.5.2010 Muutoksia natiivi-dna-vasta-ainetutkimuksissa: 1.
Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus
Sisältö Etiologia Oireet Erotusdiagnostiikka Hälytysmerkit Esitiedot Kliininen arvio Nestetarve & kuivuman korjaus Hoitopaikan valinta Yhteenveto 1 Etiologia Yleisiä Valtaosa virustauteja Adeno, noro,
Diagnostisten testien arviointi
Erkki Savilahti Diagnostisten testien arviointi Koe antaa tuloksen pos/neg Laboratoriokokeissa harvoin suoraan luokiteltavissa Testin hyvyys laskettavissa tunnuslukujen avulla Diagnostisten testien arviointi
RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki
RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät
Vatsavaivainen haltuun
Vatsavaivainen haltn Matti Ristikankare Aplaisylilääkäri, Sisätatien poliklinikka, Laakso MRi 25.5. 2018 1 Vatsavaivainen haltn Reflksioireet Ylävatsavaivat Alavatsa-/ solistovaivat Ym. overlapping etenkin
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 4.5.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 117 LAUSUNTO KORVATULEHDUSTEN HOITOA KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-575 Esityslistan asia TJA/8 TJA Terveyslautakunta päätti antaa aloitteesta seuraavan,
Vatsa on kipeä? Ilari Airo Gastrokirurgi
Vatsa on kipeä? Ilari Airo Gastrokirurgi Rintaa polttaa! sydän n vai ruoansulatuselimet? kirurgille vai sisätautil tautilääkärille? Rintaa polttaa! Jos ruumiillisessa tai henkisessä rasituksessa sisätautil
Poikkeava kasvu - murrosikä
Poikkeava kasvu - murrosikä LL, lastentauteihin erikoistuva lääkäri, Hannu Nissinen 29.9.2016 Yhteiset lapsemme koulutuspäivä Murrosikä on aika, jolloin nuori saavuttaa aikuispituuden ja sukukypsyyden,
Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia
Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste
Luonnonmukaisesti vaikuttava kuitulisä raskaudenaikaiseen ummetukseen ja kuidunsaannin lisäämiseen
Luonnonmukaisesti vaikuttava kuitulisä raskaudenaikaiseen ummetukseen ja kuidunsaannin lisäämiseen Ummetus on raskauden aikana yleistä Lähes puolet raskaana olevista naisista kärsii ummetuksesta jossain
Lataa Herkän vatsan valinnat - Reijo Laatikainen. Lataa
Lataa Herkän vatsan valinnat - Reijo Laatikainen Lataa Kirjailija: Reijo Laatikainen ISBN: 9789522882615 Sivumäärä: 126 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.94 Mb Lähes miljoona suomalaista kärsii herkästä
B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina:
B12-vitamiini B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: solujen jakautumiseen kudosten muodostumiseen
Gluteenittoman kauran eli puhdaskauran viljely ja markkinanäkymät Minna Oravuo, viljapäällikkö Raisio-konserni Elintarvikeyksikkö
Gluteenittoman kauran eli puhdaskauran viljely ja markkinanäkymät Minna Oravuo, viljapäällikkö Raisio-konserni Elintarvikeyksikkö Keliakia ja gluteeniton ruokavalio Keliakia Keliakia on sairaus, jossa
Gluteeniallergia ja -yliherkkyys
Gluteeniallergia ja -yliherkkyys Miten voi reagoida gluteeniin/vehnään? Gluteeniallergia - keliakia Neuropeptidit Vehnäallergia Gluteeniyliherkkyys Autoimmuunisairaus. Markkerit: Anti-gliadin vastaaineet
ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5)
Kliininen mikrobiologia 20.10.2008 1(5) MUUTOKSIA PUUMALAVIRUSVASTA-AINETUTKIMUKSISSA JA KÄYTTÖÖN OTETAAN UUSI RIPULIEPIDEMIATUTKIMUS NOROVIRUSANTIGEENIN OSOITTAMISEKSI Puumalapikatesti käyttöön Kuopion
Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms
Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos
Toiminnalliset vatsavaivat - potilaan kohtaaminen
Toiminnalliset vatsavaivat - potilaan kohtaaminen Markku Hillilä Sisätautien ja gastroenterologian el. HUS Vatsakeskus Yleislääkäripäivät 2016 SIDONNAISUUTENI KAUPALLISEEN YRITYKSEEN VIIMEISEN 2 VUODEN
Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula
Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko
Keliakia piilottelee pitkään
Tieteessä katsaus Pekka Collin professori h.c., sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri TAYS, gastroenterologian vastuualue Timo Reunala professori emeritus, iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri
Juusto ravitsemuksessa
Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Rakennusaineita luustolle Hammasystävällistä Sopii erityisruokavalioihin Juustojen koostumus vaihtelee Tuorejuusto valmistustavan mukaan Kypsytetty juusto
Artikeln på svenska på sidan 15.
Artikeln på svenska på sidan 15. 10 IBD 3/2017 IBD ja ravitsemus IBD:tä sairastavan ruokavalio määräytyy usein sairauden oireiden mukaan. TEKSTI LAURA ALA-KORPI KUVAT VALTION RAVITSEMUSNEUVOTTELUKUNTA
Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet tunnistatko suumuutokset. Prof Kaija-Leena Kolho Lastenklinikka Tays ja TaY
Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet tunnistatko suumuutokset Prof Kaija-Leena Kolho 24.8.2018 Lastenklinikka Tays ja TaY Krooniset tulehdukselliset suolistosairaudet (inflammatory bowel
Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä.
Vatsan ystävä Pienen vatsan ystävä Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Reladrops on vauvan oma maito happobakteerivalmiste. Sen
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto
Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt
Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin
Liite III Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin Huom.: Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon, pakkausmerkintöihin ja pakkausselosteeseen saatetaan päivittää myöhemmin
K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen
An update on the diagnosis of proteinuria in dogs Oct 1, 2003 By: Johanna Frank, DVM, Dipl. ACVIM PLN: Vioittuneet munuaiskeräset (glomerulus) laskevat veren proteiinin (albumiini) virtsaan. Syitä: glomerulonefriitti
Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA
Kohdunkaulansyöpää ehkäisevä seulonta muuttuu MAIJA JAKOBSSON DOS, NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN ERIKOISLÄÄKÄRI YLILÄÄKÄRI, HYVINKÄÄN SAIRAALA Kohdunkaulan syöpä Ihmisen papillomavirus- eli HPV-infektio
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa
TerveysInfo. Ravitsemusterapeuttien yhdistys
TerveysInfo Avanneleikatun ruokavalio Lehtisen ohjeet on tarkoitettu aikuisille, joille on tehty ohut tai paksusuoliavanne tai IPAA leikkaus eli J säiliö. Se kertoo, miten ruokavalinnoin voi jouduttaa
Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino. Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit
Ongelmana labiili ja vaikeasti saavutettava sokeritasapaino Jorma Lahtela TAYS, sisätaudit Valtakunnallinen diabetespäivä 17.11.2015 38-vuotias nainen Diabetes todettu 12 vuotiaana Monipistoshoito 16-vuotiaasta
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen
VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. LAXOBERON 7,5 mg/ml tipat, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT
VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI LAXOBERON 7,5 mg/ml tipat, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 ml tippoja sisältää natriumpikosulfaattia 7,5 mg. Apuaineet, ks. 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO
Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely. Jaro Karppinen, professori, OY
Selkäkipupotilaan diagnostinen selvittely Jaro Karppinen, professori, OY Mistä selkäkipu johtuu? Vakava tai spesifi Vakava tauti Spesifinen tauti välilevytyrä spondylartropatiat traumat ym. Epäspesifi
Pitkäaikaissairaudet ja psyyke
Lasten ruoka allergiat ja psyyke Ayl Liisa Viheriälä HYKS, Lasten ja nuorten sairaala. Lastenpsykiatrian konsultaatioyksikkö 19.4.2007 Pitkäaikaissairaudet ja psyyke psyykkiseen kehitykseen ja hyvinvointiin
Firmagon eturauhassyövän hoidossa
Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa
Puhelin/sähköposti. Diabetes (henkilökohtainen ateriasuunnitelma tarvittaessa liitteeksi)
ILMOITUS ERITYISRUOKAVALIOSTA 1(5) Voimassaolo: / /20 alkaen ei tarvitse uusia (keliakia, diabetes, laktoositon) RUOKAILIJAN PERUSTIEDOT Sukunimi Etunimi Syntymäaika Päiväkoti Koulu Huoltaja Ryhmä Luokka
This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere. Publisher's version
This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere Publisher's version Authors: Kaukinen Katri,Collin Pekka, Mäki Markku Name of article: Keliakia - diagnostinen
Vanhuspalvelut Ravitsemuspalvelut 16.12.2010. Perusruokavalio ja muut samanhintaiset ruokavaliot sekä niiden kuvaukset
Vanhuspalvelut Ravitsemuspalvelut 16.12.2010 RUOKAVALIOT JA NIIDEN KUVAUKSET Perusruokavalio ja muut samanhintaiset ruokavaliot sekä niiden kuvaukset Nimi Perusruokavalio (perus) Vähälaktoosinen ruokavalio
Onko runsaasta tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä haittaa lasten ja nuorten silmille? Kristiina Vasara HUS, silmätautien klinikka
Onko runsaasta tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä haittaa lasten ja nuorten silmille? Kristiina Vasara HUS, silmätautien klinikka Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LL, silmätautien
NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS
NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian
Ruoka- ja ravintoaineet 12
Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi
ADHD:n Käypä hoito -suositus. Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP
ADHD:n Käypä hoito -suositus Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP Sidonnaisuudet kolmen viimeisen vuoden ajalta LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lastenpsykoterapian erityispätevyys
ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI
Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan
Lasten immuunipuutokset. Merja Helminen Lasten infektiolääkäri TaYS lastenklinikka 2004
Lasten immuunipuutokset Merja Helminen Lasten infektiolääkäri TaYS lastenklinikka 2004 Mikä on poikkeava infektioherkkyys lapsella? Sairausjaksot ikäryhmittäin päiväkotilapsilla Pönkä ym. 1994 Ikä (v)
Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan?
Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan? Valtakunnalliset astma- ja allergiapäivät Biomedicum, Helsinki, 22.-23.1.2015 Dos. Petri Kulmala, lastenallergologi Sidonnaisuudet Tarvitaanko ruokasiedätystä?
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä
Minun keliakiani. - ensitietoa keliakiasta -
Minun keliakiani - ensitietoa keliakiasta - Villellä on ollut vatsakipua jo jonkin aikaa. Välillä hänellä on ollut myös ripulia ja häntä on väsyttänyt enemmän kuin ennen. Ville meni äitinsä kanssa lääkäriin,
Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009
Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB
Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB ANEMIA Anemia = Hb laskee alle iän ja sukupuolen mukaisen viitearvon Anemian syntymekanismit Punasolujen
SKKY:n ja sairaalakemistit Ry:n kevätkoulutuspäivät 16.4.2010. Terveyskeskuslääkäri Jukka Kaijalainen; Helsinki / TERKE
SKKY:n ja sairaalakemistit Ry:n kevätkoulutuspäivät 16.4.2010 Terveyskeskuslääkäri Jukka Kaijalainen; Helsinki / TERKE Yleistä Aiheen laajuuden vuoksi esitetään lähinnä yleisiä periaatteita ja muutamia