Millaisia METSO-yhteistoimintaverkostohankkeet ovat?

Transkriptio

1 Millaisia METSO-yhteistoimintaverkostohankkeet ovat? Oletko kiinnostunut METSO-ohjelman yhteistoimintaverkostoista? Suunnitteletko uutta verkostohanketta? Tutustu toteutettujen yhteistoimintaverkostohankkeiden kuvauksiin. Puustoisten perinneympäristöjen hoito luonnonlaiduntamisella ( ) Puustoisten perinneympäristöjen hoito luonnonlaiduntamisella -hankkeessa edistettiin puustoisten perinneympäristöjen sekä metsänomistajien ja laiduneläinomistajien välistä yhteistyötä ja laadittiin kriteeristö luonnonlaidunlihalle. METSO-ohjelman ensisijaisiin elinympäristöihin kuuluvat puustoiset perinneympäristöt ovat kasvi- ja eläinlajistoltaan monimuotoisimpia luontotyyppejämme. Aktiivisen maatalouden, niiton ja laidunnuksen vähennyttyä viimeisten 50 vuoden aikana ovat monet puustoisten perinneympäristöjen luontotyypeistä sekä lajeista joutuneet uhanalaisiksi. Puustoisten perinneympäristöjen ja niiden rikkaan lajiston säilyminen edellyttää jatkuvaa luonnonhoitoa, kuten alikasvoksen raivausta, heinän niittoa ja erityisesti laidunnusta. Puustoiset perinneympäristöt jäävät hoitamatta, sillä metsänomistajilla ei ole mahdollisuuksia toteuttaa luonnonhoitotoimenpiteitä itsenäisesti. Monet metsänomistajat eivät itse omista laiduneläimiä, mikä on välttämätöntä metsälaitumien hoidossa. Toisaalta laiduneläinten omistajat eivät välttämättä omista riittävästi metsälaidunalueita, minkä vuoksi he tarvitsevat riittävästi muiden omistamia laidunalueita. Tärkeää olisikin luoda yhteistoimintaa, jossa eläintenomistajat sekä metsänomistajat pääsisivät keskustelemaan keskenään ja sopimaan puustoisten perinneympäristöjen yhteishoidosta. Tässä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa toteutetussa hankkeessa perustettiin eri sidosryhmistä koostuva laaja yhteistoimintaverkosto, jonka tavoitteena oli laaja-alaisen ja jatkuvan luonnonlaidunnuksen edistäminen puustoisilla perinneympäristöillä. Lisäksi hanke vahvisti luonnonlaidunnusta taloudellisesti kannattavana elinkeinona edistämällä ekologisten kestävyyskriteereiden luomista luonnonlaidunlihatuotannolle. Hankkeen tavoitteita edistettiin aktiivisella tiedottamisella, järjestämällä metsänomistajia ja karjanomistajia yhteen saattavia paikallistilaisuuksia (nk. laiduntreffit), tarjoamalla apua maatalouden ympäristötukien hakuun, perustamalla hankkeen tavoitteita ja toimenpiteitä esittelevä mallilaidun sekä järjestämällä talkooleirejä perinneympäristöjen kunnostamisen alkuvaiheessa. Hankkeen toteuttamisesta vastasivat WWF Suomi ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Yhteistyökumppaneina hankkeessa toimi monia valtakunnallisia ja alueellisia organisaatioita. Hankkeen kotisivut (wwf.fi)

2 Palojatkumo yksityismetsiin ( ) Talousmetsien tulenkäyttömuodot ovat kulotus ja säästöpuuryhmien poltto. Niillä tuotetaan palanutta puuta sitä tarvitseville eliöille. Kulotus on myös maanparannusmenetelmä. Palanutta puuta hyödyntävien eliöiden leviämiskyky on melko hyvä, mutta kulotusten ja polttojen keskittäminen ns. palojatkumoalueelle luo palolajistolle paremmat mahdollisuudet menestymiseen. Yksityismetsien kulotukset, poltot ja metsäpalot sijaitsevat yleensä hajallaan laajalla alueella, joten toimenpiteiden keskittäminen on tarpeen. Palojatkumo yksityismetsiin -hankkeessa edistettiin kulotuksen ja luonnonhoidollisten polttojen toimintakulttuuria. Tavoitteena oli parantaa palolajiston elinolosuhteita ja saada aikaiseksi palojatkumo. Lisäksi toivottiin, että metsänomistajat ja talkooporukat oppivat kulotuksen periaatteet ja innostuvat asiasta niin, että kulotukset ja poltot jatkuvat hankkeen jälkeenkin. Kohdealueet olivat Metsänhoitoyhdistys Järvi-Savo Etelä-Savossa, Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi Keski-Suomessa ja Metsänhoitoyhdistys Savotta Pohjois-Savossa. Näiden kolmen metsänhoitoyhdistyksen alueilla oli tavoitteena saada aikaiseksi toimintamalli, jossa kulotus on säännöllistä ja alueellisesti keskittynyttä otollisen palojatkumon aikaansaamiseksi. Paikallisista yhdistyksistä ja seuroista luotiin verkosto, joka toteutti polttoja metsäammattilaisten ja paloviranomaisten ohjauksessa yksityismetsissä. Metsänomistajille, metsäammattilaisille ja kiinnostuneille seuroille/yhdistyksille tiedotettiin ja annettiin koulutusta kulotuksesta ja luonnonhoidollisista poltoista. Kulotuksia ja polttoja pyrittiin toteuttamaan jokaisella kohdealueella vähintään yksi vuodessa. Metsänomistajien Liitto Järvi-Suomi koordinoi hanketta ja vastasi tarvittavan koulutuksen ja tiedotuksen järjestämisestä. Paikalliset metsänhoitoyhdistykset aktivoivat seuroja ja harrasteyhdistyksiä sekä viestivät metsänomistajille kulotuksen eduista ja hankkivat kulotettavat kohdealueet toteutettaviksi. Kulotukset ja luonnonhoidolliset poltot toteutettiin metsänhoitoyhdistyksen johdolla talkooporukan avustuksella. Talkooporukat muodostuivat esim. urheiluseuran, metsästysseuran, kyläyhdistyksen ja lionsklubin jäsenistä. Yhteistyötä tehtiin paloviranomaisten, Metsähallituksen ja ELY-keskusten kanssa. Tutustu Kulotus -esitteeseen. Talous-METSO ( ) Yhteistoimintaverkosto Talous-METSO - erirakenteinen metsänkasvatus METSO-kohteiden tukena kunnissa pyrki sovittamaan yhteen hakkuut sekä metsien virkistys-, matkailu- ja luontoarvojen säilyttämisen aiempaa paremmin. Uudet metsänhoitomenetelmät mahdollistavat taloudellisesti tehokkaan metsänhoidon avohakkuitta tai korkeintaan pienaukkoja tehden. Menetelmät perustuvat yläharvennuksiin

3 sekä metsien luontaisen uudistumiskyvyn hyödyntämiseen. Isoja puita, joista saa sahapuun hinnan, poistetaan, ja pienemmät jätetään kasvamaan. Vaikka puusto kasvaa harvemmassa kuin istutuspuusto, toistuvat sahapuusadot sekä istutuskulujen merkittävä väheneminen pitävät omistajan talouden ennallaan tai usein jopa parantavat sitä. Menetelmän käyttö vaatii hakkuukoneen kuljettajalta taitoa sekä harjoittelua. Metsien monikäytön kannalta menetelmän ydin on siinä, että metsään jää hakkuun jäljiltä paljon puita, ja se on edelleen retkeilykelpoinen. Jättämällä metsään lisäksi tarkoituksella esimerkiksi suuria säästöpuita sekä lahopuuta voidaan metsän luonto- ja elämysarvoja parantaa entisestään. Kun METSO-kohteiden ympärillä olevat talousmetsät käsitellään tällä tavoin avohakkuiden sijaan, syntyy mahdollisuus ylläpitää virkistyksen, luontoarvojen ja metsästyksen kannalta merkittäviä kokonaisuuksia. Jokaisessa kunnassa on kuntalaisille ja matkailulle tärkeitä metsäalueita, jotka haluttaisiin säilyttää. Kohteet ovat kuitenkin usein melko suuria, eikä niiden suojelu kokonaan ole taloudellisesti tai muuten mahdollista. Uudet metsänhoitomenetelmät yhdistettynä METSOohjelmaan ovat yksi tapa ratkaista ongelma. Verkostossa kokeiltiin menestyksekkäästi uusien metsänhoitomenetelmien soveltamista keskitetysti virkistyksen ja matkailun kannalta merkittävillä kohteilla kuudella kohdealueella. Kohdealueet sijaitsivat Pohjois-Pohjanmaalla: Haapajärvellä, Kärsämäellä sekä Vihannissa. Kaikki alueiden metsänomistajat saivat kutsun liittyä hankkeeseen. Liittyminen oli vapaaehtoista. Hankekokeiluun sitoutuvat metsänomistajat saivat puuta myydessään ilmaisen erikoishakkuun valvonnan, jolla varmistettiin maiseman säilyminen. Samalla omistaja sai myös tietoa metsänsä arvokkaista luontokohteista, joista hän voi halutessaan aloittaa sopimusneuvottelut METSO-ohjelman puitteissa. Hankkeen kohteiden pinta-ala oli yhteensä hehtaaria. Hankkeen ohjausryhmässä vaikuttivat koordinoivan Innofor Oy:n lisäksi paikalliset metsänomistajat ja matkailuyrittäjät, Haapajärven kunta sekä Läntisrannan kyläyhdistys. Asiantuntija-apua antoivat myös Suomen riistakeskus sekä Suomen metsäkeskus. Innofor Oy:n kotisivut Kun toimeen tartutaan kudotaan Hämeeseen luonnonhoito-verkko! ( ) METSO-ohjelmassa uusien ympäristötukikohteiden hankintaan käytettävien rahojen osuus pienenee tulevaisuudessa ja määräaikaisten sopimusten uusimiseen kuluva rahoitus vastaavasti kasvaa. Kun uusien ympäristötukikohteiden hankintamahdollisuudet vähentyvät, elinympäristöjen hoito- ja kunnostus nousee nykyistä merkittävämmäksi keinoksi METSOn tavoitteiden toteutuksessa. Lisäksi myös viimeaikainen tutkimus- ja asiantuntijatyö on korostanut luonnonhoidon merkitystä monien luontotyyppien hoidossa ja uhanalaisten lajien elinmahdollisuuksien turvaamisessa. Osa METSO-elinympäristöistäkin suorastaan edellyttää

4 ajoittaisia hoitotoimia, jos niiden ekologiset ominaispiirteet halutaan säilyttää. Vastuuta julkisrahoitteisesta METSO-luonnonhoitotyöstä pyritään laajentamaan ja saamaan mukaan enemmän erilaisia toimijoita kuten metsäpalveluyrittäjiä. Kun toimeen tartutaan -hanke pyrki Hämeessä edistämään METSO-luonnonhoitoa rahoittajan, tilaajien ja tekijöiden yhteistyöllä. Lisäksi hanke tiedotti, koulutti ja kannusti alueen toimijoita kuten metsänomistajia, koneurakoitsijoita, metsäpalveluyrittäjiä, osuuskuntia ja talkooporukoita METSO-luonnonhoitotöiden tekoon, jotta luonnonhoidon jatkuvuus voitaisiin turvata. Toiminnan päämuotona olivat kaikille avoimet hoitodemonstraatiot ja teemapäivät, joissa tutustuttiin tärkeimpien luonnonhoitotyölajien suunnitteluun ja toteutukseen maastokohteilla. Hankkeen tavoitteena oli - Yleisesti lisätä tietämystä ja kiinnostusta METSO-luonnonhoidon mahdollisuuksista - Lisätä toimijoiden ammattitaitoa ja valmiuksia METSO-luonnonhoidon tekoon ja siten turvata METSO-luonnonhoidon jatkuvuus lisätä ja monipuolistaa alan yrittäjien työmahdollisuuksia - Verkostoida tilaajat ja tekijät kiinteään yhteistyöhön Hankkeen kotisivut Koulumetsät arvoonsa yhteistyöllä suojelua ja ympäristökasvatusta ( ) Koulumetsä-hankkeen tavoitteena oli turvata koulujen ja päiväkotien lähimetsiä, joilla on ympäristökasvatuksen kannalta merkittäviä sosiaalisia arvoja sekä luonto- ja virkistysarvoja. Samalla tavoitteena oli tunnistaa koulutuksen ja kasvatuksen kannalta arvokkaita metsiä ja edistää näiden arvojen huomioimista päätöksenteossa. Lisäksi lähimetsien hyödyntämiseen koulujen ja päiväkotien opetustoiminnassa kannustettiin tarjoamalla valmiita toimintaideoita ja ohjelmaa yhdessä hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Koulujen lähimetsien turvaamiseksi ja tunnistamiseksi kehitettiin oma arvonimi ja konsepti metsien ympäristökasvatuksellisten ja luontoarvojen tunnustamiseksi. Yhteistyössä koulujen, kuntien ja mahdollisten muiden maanomistajien kanssa perustettiin pilottikohteita eri puolelle Suomea, joille myönnettiin ns. Koulumetsän arvonimi. Pilottikohteiden kokemuksien avulla luotiin myös linjaukset koulujen ja päiväkotien, ympäristökasvatuksen ja luontoarvojen kannalta arvokkaiden metsäalueiden tunnistamiseksi sekä suositukset metsien huomioinnille ja hoidolle muussa suunnittelussa. Nämä julkaistiin hankkeen tuloksia kokoavassa Koulumetsäoppaassa, jonka voit ladata täältä (sll.fi). Metsien virkistys-, kasvatus-, ja koulutuskäyttö tunnistetaan METSO-ohjelmassakin metsän sosiaalikulttuurista arvoa lisäävänä tekijänä, mutta nämä arvot ovat harvoin konkreettisesti mukana metsäalueiden käytön suunnittelussa tai metsän suojelun tarvetta harkittaessa.

5 Hankkeen avulla pyrittiin vahvistamaan luontoarvojen lisäksi metsien sosiaalisten arvojen huomiointia. Hanketta johti Suomen luonnonsuojeluliitto yhteistyössä Luonto-Liiton, Suomen ympäristökasvatuksen Seuran, Biologian ja maantieteen opettajien liiton, Kuntaliiton ja Suomen Ladun kanssa. Koulumetsä -sivuilta (sll.fi) löytyy Koulumetsäkyselyn raportti, "Tämä metsä on meille tärkeä" -kilpailutyöt ja muuta tietoa hankkeesta. Riistaa reunoilta ( ) Suomen riistakeskuksen koordinoiman Riistaa reunoilta -yhteistoimintaverkostohankkeen tavoitteena oli kehittää metsäelinympäristöjen reuna-alueiden luonnonhoitoa erityisesti riistan elinolot huomioiden. Hankkeessa keskityttiin metsäelinympäristöön rajautuvien vaihettumisvyöhykkeiden hoitoon. Vaihettumisvyöhykkeellä tarkoitetaan kahden erilaisen ekosysteemin reunavyöhykettä, jossa on molempien alueiden piirteitä, esimerkiksi metsään rajautuvien peltojen ja vesistöjen reunalla, suon ja kankaan reunalla, lehdoissa tai perinnebiotoopeissa. Vaihettumisvyöhykkeet ovat metsäkanalintujen tärkeimpiä poikastuottoalueita ja niillä on tärkeä merkitys myös muun riistan elinympäristöinä. Luonnon monimuotoisuuden lisäämisen ohella vyöhykkeillä on myös tärkeä merkitys maisemassa, tulvasuojelussa ja ojitusalueiden ravinne- ja kiintoaineshuuhtoumien pysäyttämisessä. Riistaa reunoilta -hankkeessa pilotoitiin vaihettumisvyöhykkeiden luonnonhoitoa, luotiin koulutusmateriaalia ja edistettiin luonnonhoidon kustannustehokkuutta virkistyskäyttömahdollisuuksien kytköksien kautta. Hankkeen aikana kerätystä materiaalista ja perustetuista mallikohteista saaduista kokemuksista tuotettiin ohjeet ja koulutuspaketti vaihettumisvyöhykkeiden hoidosta. Tavoitteena oli laajentaa erityisesti metsästäjien luonnonhoitoinnokkuutta ja saada aikaan metsästäjien, metsänomistajien ja metsätalouden eri organisaatioiden omaehtoinen halu ja osaaminen hoitaa vaihettumisvyöhykkeitä paremmin. Vaihettumisvyöhykkeiden luonnonhoidon toteutusta ideoitiin ja kehitettiin metsänomistajille käyttöönotettavaksi hankeryhmän työpajoissa, alueellisissa verkostoissa ja vaihettumisvyöhykkeiden luonnonhoito-seminaarissa. Hankkeessa oli mukana laaja ja innostunut yhteistyöverkosto, johon kuului Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Metsähallitus, Rannikon, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskukset (Suomen metsäkeskuksen alueyksiköt alkaen), Länsi-Suomen metsänomistajaliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Metsäliitto-konserni sekä joukko hankkeesta innostuneita maanomistajia aina Kokkolan ja Oulun kaupunkia myöten. Hankkeen kotisivut

6 Ilmastonmuutos metsässä - Rupilisko huippumalliksi ( ) Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen vetämässä Ilmastonmuutos metsässä rupilisko huippumalliksi, METSO turvaverkostoiksi -hankkeessa pyrittiin turvaamaan rupiliskon esiintymispaikkoja luonnonhoidon, ennallistamisen ja kestävämmän metsäsuunnittelun keinoin. Ilmastonmuutos on elinympäristöjä halkovien ja hävittävien hakkuiden sekä ojitusten ohella uhka myös rupisliskolle. Laji kärsii lisääntymis- ja toukkavaiheen elinympäristöinä toimivien lampien kuivumisesta lumimäärien vähenemisen ja kuivien kesien vuoksi. Leudot talvet myös häiritsevät rupiliskojen horroksen laatua. Kovina pakkasjaksoina maa taas on lumipeitteen vähenemisestä johtuen liian ohut suojaamaan liskoja paleltumiselta. Luonnonsuojelulain lajisuojelupykälät turvaavat rupiliskon esiintymispaikat suoranaiselta hävittämiseltä ja heikentämiseltä. Lajin säilymiseksi tarvitaan kuitenkin myös aktiivisia maaja vesielinympäristön hoitotoimia. Näitä toteutettiin yhteistoimintaverkostossa METSOohjelman keinovalikoimaa laajasti hyödyntäen. Turvaamalla rupiliskolle tärkeitä pienvesi- ja kosteikkoverkostoja monimuotoisine lähimetsineen edistetään samalla myös laajemmin METSO-ohjelman monimuotoisuustavoitteita. Tavoitteena oli myös lisätä tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista rupiliskoa esimerkkinä käyttäen. Verkostoituminen erilaisten oppilaitosten kanssa aloitettiin jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Yliopistoyhteistyöllä pyrittiin edistämään aihepiirin tutkimusta ja vuorovaikutusta tutkijoiden sekä erilaisten toimijoiden välillä. Hanketta toteutettiin tiiviissä yhteistyössä metsätalouden toimijoiden kanssa. Keskeisiä yhteistyökumppaneita maanomistajien ohella olivat Metsäkeskus ja metsänhoitoyhdistykset. Metsäkeskuksen kautta maanomistajat voivat osallistua luonnonhoitohankkeisiin, joissa parannetaan rupiliskon elinympäristöjen laatua. Elinympäristöjen hoito pyritään aina kytkemään kustannustehokkaasti tilojen muuhun metsänhoitoon. Hankealue oli Tohmajärven ja Kolvananuuron välisellä vaara-alueella Öllölän, Heinävaaran ja Hautajärvensalon seuduilla. Vaarajakso on maakunnassa keskeisessä asemassa METSOohjelman alueellisessa kohdentamisessa. Hankealueen maanomistajien tarjoamia pienvesien lähimetsiä ja muita rakennepiirteiltään monipuolisia metsiä ja kosteikoita perustettiin myös yksityisiksi luonnonsuojelualueiksi sekä hankittiin valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin osana METSO-ohjelman alueellista toteuttamista. Lue lisää hankkeen tiedotteesta Metsätalouden luonnonhoidon yleissuunnittelu ( ) Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Lounais-Suomen Metsäkeskus vetivät yhteistuumin Metsätalouden luonnonhoidon yleissuunnittelu -hanketta. Hankkeen päätavoitteena oli

7 löytää alueet, joille metsätalouden ympäristönhoitotoimia tulisi keskittää, jotta niistä olisi eniten hyötyä luonnon monimuotoisuuden ja vesiensuojelun kannalta. Toisena tavoitteena oli lisätä maa- ja metsätalouden toimijoiden tietämystä luonnonhoitokohteista ja luonnonhoidon rahoitusmahdollisuuksista. Hanke toimi samoilla alueilla kuin maatalouden lumo- ja kosteikkoyleissuunnittelu. Hankkeessa käytettiin maatalouden yleissuunnittelun menetelmiä metsäluonnon monimuotoisuuden kartoittamiseen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita etsittiin sekä maatalous- että metsäympäristöissä. Kohteita kartoitettiin valumaaluekohtaisesti ja tavoitteena oli löytää moni-ilmeisiä maaseutuluonnon ekologisia kokonaisuuksia. Hankkeessa myös kehitettiin menetelmää, jonka avulla jo olemassa olevia tietoja hyödyntämällä voidaan kohdistaa suunnittelu valuma-alueilla sinne, mistä löytyy eniten monimuotoisuutta. Yleissuunnittelun yhteydessä maanomistajalle tarjottiin neuvontaa ja arviointia omien alueiden sopivuudesta vesiensuojeluun ja METSO-ohjelmaan sekä erilaisiin tukijärjestelmiin. Samassa yhteydessä selvitettiin usein myös maatalouden ympäristötukijärjestelmiä ja metsäluonnon hoitoon tarkoitettuja hoito- ja rahoitusvaihtoehtoehtoja sekä kyseisten tukien yhdistämistä. Suunnittelualueella järjestettiin kartoituksen jälkeen esittelytilaisuus, jossa myös kuultiin asianosaisten mielipiteitä ja vastattiin kysymyksiin. Tämän jälkeen tulokset koottiin julkaisuksi, jonka tietoja voidaan hyödyntää myöhemminkin tukihakemusten sekä hankesuunnitelmien pohjana. Suunnittelu oli käynnissä Lappi-Eurajoki-Luvia-Rauma alueella sekä Salossa ja Somerolla Uskelanjoen ja Halikonjoen valuma-alueilla. Männikkömetsät ja rantojen raidat ( ) Keski-Suomen metsäkeskuksen vetämä Männikkömetsät ja rantojen raidat - yhteistoimintaverkostohanke toimi kahdella luonnonarvoiltaan merkittävällä, maakunnallisella matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueella: Kivijärven rantakunnissa ja Pohjois-Päijänteen itärannoilla. Tavoitteena oli suojella toisiinsa kytkeytyviä luontokokonaisuuksia sekä edistää luontomatkailua hankealueella. Hankkeessa parannettiin monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden kytkeytyvyyttä vapaaehtoisen suojelun ja luonnonhoidon keinoin. Samalla pyrittiin edistämään alueiden luontomatkailua ja metsällistä kulttuuriperintöä etsimällä keinoja suojelun, metsätalouden ja luontomatkailun yhdistämiseen sekä kehittämällä matkailuyrittäjien ja metsänomistajien välistä yhteistyötä. Verkostossa kehitettiin myös työkalua, jonka avulla voidaan suunnitella monimuotoisuuden edistämistä maisematasolla. Hankkeeseen kuuluvien alueiden ekologisten yhteyksien säilyttäminen ja kehittäminen on tärkeää maakuntaa laajemmallakin tasolla ja se edistää kokonaisvaltaisesti METSO-ohjelman tavoitteita.

8 Hanketta toteutettiin yhteistyössä mm. Keski-Suomen ELY-keskuksen, Metsähallituksen, UPM Kymmenen, Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin, Metsänomistajien liitto Järvi-Suomen sekä paikallisten metsänhoitoyhdistysten ja maanomistajien kanssa. Samarbete i Storskogen ( ) Metsäkeskus Rannikon hallinnoiman Samarbete i Storskogen -yhteistoimintaverkoston päätavoitteena oli kehittää Sipoonkorven aluetta yhteistoiminnan mallialueeksi, jossa harjoitetaan metsätaloutta, maataloutta ja luonnonhoitoa sekä -suojelua yhteisymmärryksessä. Hankkeessa pyrittiin herättelemään päättäjiä, maanomistajia ja alueen asukkaita näkemään vaihtoehtoisia ratkaisuja Sipoonkorpeen suunnitellulle kansallispuistolle. Hankkeella tuotiin kansallispuistoa suurempi yhtenäinen alue suunnittelun piiriin ja monimuotoinen toiminta alueella mahdollistui samalla kun suojelulliset tavoitteet turvattiin. Hankkeessa pyrittiin kokoamaan yhteen kaikki alueen maanomistajat ja metsäalueen toimijat. Tavoitteena oli, että eri toimijat suunnittelevat yhdessä alueen metsätalouskäyttöä, luonnonsuojelua ja virkistyskäyttöä pitkällä tähtäimellä. Toiminta perustui koulutukseen, neuvontaan, tiedotukseen, luonnonhoitosuunnitteluun sekä eri toimijoiden välisen yhteistyön vahvistamiseen. Verkosto toimi Vantaan, Sipoon ja Helsingin rajoilla sijaitsevan Sipoonkorven alueella. Luonnonhoitoa liekillä ( ) Kaakkois-Suomen Metsäkeskuksen vetämän Luonnonhoitoa liekillä hankkeen tavoitteena oli synnyttää edellytykset toimintakulttuuriin, jossa metsänomistajat ja muut toimijat omaksuvat hallitun tulenkäytön eli kulotuksen osaksi metsäluonnonhoitoa. Hankkeessa pyrittiin tarjoamaan alueen metsänomistajille monipuolisia kulotukseen liittyviä luonnonhoitopalveluja ja tuomaan tietoa METSO ohjelman vaihtoehdoista. Paloympäristöissä elää ekologialtaan ja elinympäristövaatimuksiltaan erilaisia lajeja, joista osa on uhanalaisia. Putkilokasveissa, kotelosienissä, kääväkkäissä, kovakuoriaisissa, luteissa ja perhosissa on useita lajeja, joiden tiedetään suosivan paloelinympäristöjä. Suomessa paloympäristöjen lajit ovat taantuneet luonnonpalojen vähyydestä ja niiden tehokkaasta torjunnasta johtuen. Myös paahdeympäristöjen, kuten harjujen aurinkoisten ja kuivien valorinteiden, määrä ja laatu ovat heikentyneet. Paahdeympäristöjen ominaispiirteisiin ovat vaikuttaneet myös metsänkäsittelytoimet ja ilmakehästä tuleva typpilaskeuma. Karjan metsälaidunnuksen loppuminen on edistänyt paahdeympäristöjen umpeenkasvua. Kulotusten ekologisen vaikuttavuuden vuoksi on tärkeää lisätä kulotustoimintaa paloympäristölajien ydinalueilla sekä edistää kulotuskäytäntöjen ja -osaamisen kehittymistä.

9 Hankkeen aikana metsäyhtiöt toteuttivat luonnonhoidollisia kulotuksia omilla maillaan. Yksityismailla hankkeeseen osallistuminen perustui metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Luonnonhoidolliset kulotukset toteutettiin luonnonhoidonhankkeina, jolloin neuvonta, suunnittelu ja mahdolliset toimenpiteet olivat metsänomistajalle maksuttomia. Kulotuskohteiksi etsittiin arvokkaita paahde-elinympäristöjä ja säästöpuuryhmiä. Etelä- Karjalassa hallitun tulenkäytön lisäämistä voidaan pitää ekologisesti perusteltuna Venäjän laajojen metsäpaloalueiden läheisyydestä johtuen. Yhteistoimintaverkostohankkeen yhteistyötahot olivat Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti, Etelä-Karjalan pelastuslaitos ja sopimuspalokunnat, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Metsähallitus, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjala, Pro-Agria Etelä-Karjala, Etelä- Karjalan ammattioppilaitos, Tornator, UPM Metsä ja urakoitsijat. Tahkolta Kinahmin lehtoihin - lehtokeskuksesta vetovoimaa Tahkon matkailuun ( ) Pohjois-Savon metsäkeskuksen vetämässä hankkeessa pyrittiin kasvattamaan nilsiäläisen matkailukeskus Tahkon vetovoimaa lehtokeskusten suojelun ja monimuotoisen käytön avulla. Pohjois-Savossa on yksi Sisä-Suomen tärkeimmistä lehtokeskuksista ja Kinahmi on yksi Pohjois-Savon lehtokeskuksen neljästä ydinalueesta. Kinahmin alue alkaa Tahkovuoren eteläpuolelta ja jatkuu kymmenisen kilometriä etelään. Korkeimmillaan yli 300 metriin kohoavalla, valtakunnallisestikin arvokkaalla maisema-alueella, on lehtoja talousmetsien rinteillä ja puron varsilla. Lehdot ovat olleet kaikkialla Pohjois-Savossa ja siksi niitä on suojeltu hyvin vähän. Kinahmin alueella on kuitenkin pieniä lehtojen luonnonsuojelualueita. Kinahmin alue täyttää Pohjois-Savon lehtokeskuksen ydinalueista parhaiten METSOyhteistoimintaverkoston tavoitteet. Alueella on, metsänomistajien toiveista riippuen, mahdollista luoda lehtojen ja muiden METSO-kohteiden suojelun avulla monimuotoisuuskeskittymiä. Niiden myötä Kinahmin virkistyskäytön kehittäminen voidaan kytkeä Tahkon palvelutarjontaan. Hankkeen alkuvaiheessa kartoitettiin Kinahmin alueen lehdot ja tiedotettiin niistä alueiden maanomistajille. METSO-ohjelman keinoin pyrittiin turvaamaan arvokkaiden luontokohteiden säilyminen alueella. Hankkeessa olivat mukana kohdealueen metsäomistajat, Pohjois-Savon metsäkeskus, Pohjois-Savon ELY-keskus, Nilsiän kaupunki ja Koillis-Savon metsänhoitoyhdistys. Hankkeen vetovastuu oli Pohjois-Savon metsäkeskuksella. Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana ( ) Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoiman Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana -hankkeen tavoitteena oli suojella paitsi itse kuukkelia lajina, myös kuukkelin elinympäristöjen muita lajeja ja uhanalaisia luontotyyppejä. Kuukkelikanta on taantunut voimakkaasti eteläisessä Suomessa ja hävinnyt paikoin kokonaan. Pohjois- Suomessa kuukkeli on yhä elinvoimainen laji.

10 Kuukkelihanke kattoi kuukkelin eteläisen levinneisyysalueen tärkeimmät alueet rannikolta itäiseen Suomeen. Kuukkelin suosimat elinympäristöt kuten uhanalaistuneet korpimetsät, rämeet sekä kuusivaltaiset tiheät kangasmetsät ovat myös monien muiden lajien suosiossa. Niinpä kuukkeli indikoi hyvin metsäluonnon monimuotoisuutta ja sen suojelu edistää muidenkin metsälajien suojelua. Kuukkelin elinympäristöissä viihtyvät esimerkiksi monet harvinaistuneet sammal-, jäkälä- ja sienilajit, erilaiset pöllöt, kanalinnut ja haukat sekä kuukkelin kanssa samaa tahtia taantunut riekko. Kuukkelihankkeessa hyödynnettiin monipuolisesti METSOn eri keinoja sekä kehitettiin uudenlaisia välineitä metsälajiston suojeluun. Koska kuukkeli kaipaa lisääntyäkseen yhtenäisiä metsäalueita, olivat pysyvästi suojellut alueet hankkeessa tärkeällä sijalla. Suojelualueen perustamisen ohella käytettiin kuitenkin myös pehmeämpiä keinoja, kuten kuukkelin elinympäristöjen luonnonhoitoa. Metsäkeskukset vetivät kuukkelimetsien luonnonhoitoon keskittyviä hankkeita, joihin oli saatavilla ympäristötukea. Hankkeissa pyrittiin palauttamaan kuukkelin suosimia elinympäristöjä luonnontilaisiksi. Hankkeessa oli mukana laaja ja innostunut yhteistyöverkosto, johon kuului julkisen sektorin toimijoita, järjestöjä sekä yrityksiä ja tietenkin suojelualueita tarjoavia metsänomistajia. Mukana hankkeessa olivat Metsäkeskus Tapio ja BirdLife Suomi sekä alueellisissa yhteistoimintaryhmissä Metsähallitus, Metsänomistajien liitto, ELY-keskusten ympäristöosastot, kohdealueiden metsäkeskukset, lintutieteelliset yhdistykset, Suomen luonnonsuojeluliiton piirit ja osa alueellisista metsänhoitoyhdistyksistä. Yrityspuolelta mukana olivat UPM-Kymmene, Tornator, Finsilva ja Innofor. Hankkeen kotisivut (sll.fi)