Hallitusohjelma 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallitusohjelma 2016"

Transkriptio

1 Hallitusohjelma Sisällys 1. KAMPUKSEN KEHITTÄMINEN OPISKELIJOIDEN EHDOILLA 2. KOHTI YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISEMPÄÄ JA REILUMPAA KORKEAKOULUA 3. VAPAA-AJAN JAOSTON TOIMINNAN TEHOSTAMINEN 4. TAPAHTUMAPERINTEEN UUDISTAMINEN 5. VIESTINNÄN KEHITTÄMINEN OPINTOPISTETTÄ SUORITTANEIDEN MÄÄRÄN KASVATTAMINEN JA OPINTOJEN JOUSTAVUUS 7. KV-OPISKELIJAT MUKAAN 8. TYÖELÄMÄRELEVANSSI 9. KUNTAVAVAIKUTTAMINEN 10. YLIOPPILASKUNNAN TOIMIJOIDEN PEREHDYTTÄMINEN JA JATKUVA KOULUTTAMINEN 11. YLIOPISTON TULEVAISUUS Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/ Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/

2 Esipuhe Lapin yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka piiriin kuuluu noin 4000 opiskelijaa. Ylioppilaskunnan tehtävänä on tuottaa jäsenilleen monipuolisia palveluita sekä toimia jäsentensä edunvalvojana. Edustajisto on kokouksessaan 11/ hyväksynyt toimintasuunnitelman, jota toteuttamaan hallitusohjelma on kirjoitettu. Hallitusohjelman suunnittelu ja valmistelu on toteutettu koko hallituksen voimin, ja se toimii hallituksen sisäisen työskentelyn ohjenuorana. Hallitusohjelmaan on kirjattu konkreettisia toimenpiteitä ja pidemmän aikavälin toimintalinjauksia. Edustajisto hyväksyy hallitusohjelman. Lapin yliopiston yliopiston ylioppilaskunta toimii tiiviissä yhteistyössä tärkeimpien sidosryhmiensä Lapin yliopiston, Domus Arctica säätiön, ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön, periferiaylioppilaskuntien, Suomen ylioppilaskuntien liiton, Opiskelijoiden liikuntaliiton, Rovaniemen kaupungin, opiskelijakunta ROTKO:n ja yliopiston piirissä toimivien opiskelijajärjestöjen kanssa. Kuluvan vuoden painopisteinä ovat erityisesti opiskelijoiden opiskelumotivaation ja oppimisympäristöjen kehittäminen, kuntavaikuttaminen ja työelämälähtöisyys. Hallitusohjelmaan asetetut tavoitteet on pyritty avaamaan selkeästi. Jokaiselle toimenpiteelle on kirjattu vastuuhenkilöt ja toteutusaikataulu. Hallitus raportoi hallitusohjelman toteuttamisesta edustajistolle kuukausittain

3 Kampuksen kehittäminen opiskelijoiden ehdoilla Ylioppilaskunta esittää yliopistolle, että ainejärjestötilat uudistetaan. Esitellään yliopistolle suunnitelma tilojen uudistamisesta ja otetaan ainejärjestöt tiiviisti mukaan prosessin suunnitteluun sekä toteutukseen. Luodaan yhdessä ainejärjestöjen kanssa tilojen pelisäännöt. Ylioppilaskunta vaikuttaa yliopistoon niin, että Eilan Puodin entinen tila saadaan ylioppilaskunnan ja ainejärjestöjen käyttöön. Vaihtoehtoisesti yritetään saada sopiva tila muualta yliopistolta. Vastuu: HJ Vesterinen, HJ Lindqvist Ylioppilaskunta osallistuu kampuksen kehittämiseen yhteistyössä yliopiston kanssa. Kartoitetaan oppimisympäristöjen kehittämisen tarvetta. Vedotaan yliopiston erilaisissa työryhmissä sen puolesta, että yliopistolle saadaan yhteisöllisiä opiskelua edistäviä tiloja. Tiedotetaan opiskelijakunnalle, kuinka yliopiston tilojen toimivuudesta voi antaa palautetta. Vastuu: HJ Lindqvist, HJ Taipale, EVA Ylinampa 2. Kohti ympäristöystävällisempää ja reilumpaa korkeakoulua Ylioppilaskunta tekee Lapin yliopiston kanssa pitkäjänteistä yhteistyötä ympäristötietoisuuden nostattamiseksi lappilaisessa yliopistoyhteisössä. Ylioppilaskunta osallistuu Lapin yliopiston ympäristösuunnitelman tekemiseen ja toimeenpanemiseen sekä Green Office -sertifikaatin hankkimiseen Lapin yliopistolle. Vastuu: koko hallitus, erit. HJ Luukinen, HJ Peltomaa Tavoitteenamme on saavuttaa Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimi. Arvonimen saavuttamiseksi perustetaan kannatustyöryhmä, joka koordinoi Reilun kaupan korkeakoulu -hanketta ja varmistaa toiminnallaan, että arvonimi saavutetaan niin kuluvana kuin sitä seuraavana toimintavuonna. Ylioppilaskunta osallistuu myös hankkeen puitteissa kansallisesti järjestettävälle Reilun kaupan viikolle. Vastuu: HJ Luukinen, JVA Paavola 85 86

4 Vapaa-ajan jaoston toiminnan tehostaminen LYY kehittää vapaa-ajan jaoston toimintaa selkeyttämällä jaoston toimintaperiaatteita ja kokouskäytäntöjä. Käytännössä jaoston kokoukset kutsutaan koolle painopistealueittain, jotka ovat kulttuuri, liikunta ja hyvinvointi, kansainväliset asiat sekä kehitysyhteistyö- ja ympäristöasiat. Vapaa-ajanjaoston toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota kokousten suunnitteluun, kokouspaikkaan, kokouskäytäntöihin ja etenkin tarkoituksenmukaisuuteen kokousten koollekutsumisessa. Järjestetään mahdollisuuksien mukaan jaoston kokouksia myös toimistomiljöön ulkopuolella. Sitoudutaan siihen, että jaosto tapaa kerran lukukaudessa toimintansa kannalta olennaisia yhteistyötahoja. Vapaa-ajanjaosto toimii enenevissä määrin ja aktiivisesti yhteistyössä myös muiden ylioppilaskunnan jaostojen sekä Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta RoTKOn kanssa. Vastuu: HJ Luukinen, HJ Peltomaa, HJ Taipale, JVA Paavola 4. Tapahtumaperinteen uudistaminen LYY järjestää ennakkoluulottomasti lappilaista ylioppilaskulttuuria uudistavia tapahtumia vanhat ja hyväksi koetut perinteet mielessä pitäen. Kehitetään tapahtumajärjestämistä opiskelijoita ja opiskelija-aktiiveja osallistavaan suuntaan, esimerkiksi järjestämällä edelleen LYY Intelligentsia - keskusteluiltoja ja LYYkahveja. Ylioppilaskunta tiivistää yhteistyötä Lapin korkeakoululiikunnan ja paikallisten kulttuurituottajien kanssa sekä RoTKO:n kanssa. Tapahtumaperinteen ylläpitämisen kautta parannetaan aktiivisesti opiskelijoiden imagoa Rovaniemellä ja valtakunnallisesti. Järjestetään omia tapahtumia ja markkinoidaan paikallisia tapahtumia tarvittaessa. Vastuu: HJ Luukinen, HJ Peltomaa, JVA Paavola, HJ Taipale Perinteisten tapahtumien lisäksi järjestetään uutta sykettä tapahtumaperinteeseen tuova Kivipaperi-sakset -turnaus kevään 2016 aikana. Aika: helmi-huhtikuu Vastuu: HJ Luukinen, HJ Peltomaa, JVA Paavola, PS Kantomaa, HJ Taipale Järjestetään ylioppilaskulttuuria ylläpitävää toimintaa pienimuotoisesti myös kesälukukauden aikana opiskelijoiden kesäistä hyvinvointia silmällä pitäen. Huomioidaan myös liikuntarajoitteiset, perheelliset ja kansainväliset opiskelijat tapahtumia järjestettäessä ja etenkin niistä viestittäessä.

5 Ylioppilaskunta osallistuu marraskuussa järjestettävään Mielenterveys viikkoon yhteistyössä YTHS:n ja Mielenterveyden keskusliiton kanssa. Otetaan hyvinvointikysymyksisä huomioon jäsenistön gradu- ja valmistumisstressi ja tähän liittyvä pahoinvointi. Selvitetään mahdollisuutta järjestää tapahtuma Rovaniemen turvapaikanhakijat huomioon ottaen yhteistyössä Rovaniemen Maahanmuuttajatoimiston kanssa. Lisäksi järjestetään mahdollisuuksien mukaan luonto- tai kotiseuturetki yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa. Vastuu: koko hallitus, EVA Ylinampa, JVA Paavola, HJ Taipale 5. Viestinnän kehittäminen Laaditaan keväällä 2016 viestintäohjeistus ylioppilaskunnan toiminnan tueksi ja ohjenuoraksi. Viestintäohjeistus laaditaan yhteistyössä ainejärjestötoimijoiden kanssa. Samassa yhteydessä visualisoidaan uudelleen LYYn viestintä- ja organisaatiokaavio. Aika: kevät 2016 Vastuu: HJ Vesterinen, JVA Paavola Kehitetään LYYn viestintää yhä monipuolisemmaksi hyödyntäen sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia. Huomioidaan viestinnässä kansainväliset opiskelijat ja tiedotetaan tapahtumista myös englanniksi. Tiedotetaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti ylioppilaskunnan toiminnasta. Tehdään yhteistyötä yliopiston viestinnästä vastaavien henkilöiden kanssa tapaamalla heitä ja käydään keskustelua yliopiston viestinnästä. Parannetaan ohjeistusta LYYn toimistolle. Vastuu: HJ Luukinen, HJ Vesterinen, EVA Ylinampa, JVA Paavola opintopistettä suorittaneiden määrän kasvattaminen ja opintojen joustavuus Opintojen joustavuus edesauttaa 55 opintopisteen suorittamista vuosittain. Ylioppilaskunta lähteekin kampanjoimaan opintopisteiden suorittamisen puolesta korostaen opintojen sujuvuutta ja toimivia, moderneja opetus- ja oppimismenetelmiä. Ylioppilaskunta ja opiskelijat edesauttavat, että tiedekunnat jakaisivat keskenään hyväksi koettuja tapoja opetuksessa, opintojen järjestämisessä, AHOT-käytänteissä sekä työelämärelevanssin lisäämisessä opintoihin.

6 Vastuu: koko hallitus Ylioppilaskunnan hallitus vaikuttaa työryhmissä (esim. SUPI, EXAM ja OPKE) ja tapaamisissa yliopiston hallintoon niin, että tenttimahdollisuuksia lisätään esimerkiksi tenttiakvaarion kehittämisen kautta. Ylioppilaskunta toimii yhdessä laatupäällikkö Jukka Sankalan kanssa luoden yliopistolle esityksen kolmen vuoden opintopistekampanjasta, johon yliopisto lähtisi mukaan pienellä taloudellisella panostuksella. Vastuu: SUPI-työryhmä, HJ Lindqvist, HJ Taipale, EVA Ylinampa Ylioppilaskunta järjestää yhdessä ainejärjestöjen kanssa kampanjan vuodesta 2016 alkaen 55 opintopisteen vuosittaisen suorittamisen puolesta. Kampanja lanseerataan vuonna Ylioppilaskunta tekee ainejärjestöjen ja yliopiston kanssa yhteistyössä kyselyn opiskelijoille liittyen opintojen etenemiseen ja opintojen joustavuuteen. Ylioppilaskunta pyytää tiedekuntia ja yliopistoa asettamaan konkreettisia, opiskelijan arjessa näkyviä tavoitteita, jotka täyttyvät opiskelijoiden opintopistetalkoiden kautta. Opintopiste-kampanjaan sisällytetään muun muassa ainejärjestöjen palkitseminen. Vastuu: koko hallitus 7. Kv-opiskelijat mukaan Ylioppilaskunta kehittää ja lisää englanninkielistä viestintää sekä ottaa tehokkaammin käyttöön viestintäkanavat, joita kansainväliset opiskelijat seuraavat. Ylioppilaskunta ottaa paremmin huomioon kansainväliset opiskelijat jo olemassa olevien tapahtumien ja palveluiden suhteen. Suunnitellaan uusia tapahtumia kv-opiskelijoille yhdessä ainejärjestöjen kanssa. Ylioppilaskunta luo yhteistyön siltaa kv-opiskelijoiden ja suomalaisten tutkintoopiskelijoiden välille. Lisäksi järjestetään säännöllisiä tapaamisia Kv-toimiston, ESN:n ja ylioppilaskunnan toimiston sekä hallituksen kesken. Kevään Riemupiirakka-koulutuksessa järjestetään kansainvälisiin asioihin keskittyvä työpaja. Vastuu: HPJ Rauhala, HJ Luukinen 8. Työelämärelevanssi Ylioppilaskunta järjestää REKRY-messut syksyllä 2016 yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa. Messujen suunnittelu aloitetaan jo alkuvuodesta Ylioppilaskunta järjestää päivän, jonka tarkoituk-

7 sena on hioa opiskelijoiden työnhakutaitoja. Päivän ohjelmassa mm. CV-paja ja LinkedIn koulutusta opiskelijoille. Ylioppilaskunnan hallitus selvittää opiskelijoiden mahdollisuuksia tehdä työtä tiedekunnissa. Hallitus auttaa tiedekuntien välistä yhteistyötä hyvien työelämäkäytäntöjen saralla. Ylioppilaskunta järjestää mahdollisuuksien mukaan vierailuja arktisesta näkökulmasta ja työelämärelevanssien kannalta kiinnostaviin kohteisiin. Ylioppilaskunta selvittää mahdollisuutta ekskursioiden järjestämiseen yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa ja heidän osaaminen huomioiden. Käytetään ylioppilaskunnan alumnien uratarinoita inspiraationa nykyisille opiskelijoille. Sitoudutaan esittelemään alumnien uratarinoita monipuolisesti ylioppilaskunnan eri viestintäkanavissa. Vastuu: HJ Vesterinen 9. Kuntavaikuttaminen Toimintavuoden aikana ylioppilaskunnalle tehdään laajempi kuntavaikuttamisen ohjelma, jonka tarkoituksena on tarkastella opiskelijoille sopivia kuntavaikuttamisen tapoja sekä asettaa ylioppilaskunnan kuntavaalivaikuttamisen tärkeimmät päämäärät. Ohjelmaa varten perustetaan työryhmä joka muodostuu edustajiston jäsenistä sekä muista asiasta kiinnostuneista ylioppilaskunnan jäsenistä, myös hallitus osallistuu aktiivisesti työryhmän työskentelyyn. Työstettävän ohjelman ja työryhmätyöskentelyn tarkoituksena on myös valmistautua tuleviin kuntavaaleihin jotka pidetään vuonna Tarkempi kuntavaaliohjelma tätä varten tehdään mahdollisuuksien mukaan yhdessä RoTKOn kanssa. Vastuu: koko hallitus, työryhmä, EVA Ylinampa Ylioppilaskunta järjestää ROK-foorumin (Rovaniemi Opiskelijoiden kaupunki) yhdessä RoTKO:n kanssa syksyllä Tavoitteena on saada korkeakouluopiskelijoiden ääni paremmin kuuluviin Rovaniemellä ja koko maakunnassa, sekä tiivistää yhteistyötä LYYn, RoTKOn, Lapin yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun ja Rovaniemen kaupungin välillä. Yhteistyötä ja vaikuttamista kuntasektorin suuntaan tiivistetään sopimalla säännöllisesti tapaamisia kaupungin ja maakunnan tärkeimpien vaikuttajien, viranhaltijoiden ja poliittisten luottamustoimihenkilöiden kanssa. Vastuu: HJ Peltomaa, PJ Rauhala, EVA Ylinampa, PS Kantomaa

8 Ylioppilaskunnan toimijoiden perehdyttäminen ja jatkuva kouluttaminen Valmistellaan järjestöille järjestöopas. Ylioppilaskunta nostaa koulutuksissa esille muun muassa ainejärjestöjen sisäisen tarpeen perehdytyksen ja tietotaidon siirtämisen uusille toimijoille sekä fuksien kasvattamisen yliopisto- ja ainejärjestökulttuuriin. LYY varmistaa, että kaikkien toimijoiden perehdytys on jatkuvaa ja säännöllistä, sekä vahvistaa toimijoiden tietämystä konsultoimalla erityisasiantuntijoita ylioppilaskunnan toimintaan liittyvistä asioista. Vastuu: koko hallitus, toimisto 11. Yliopiston tulevaisuus Ylioppilaskunta seuraa aktiivisesti L2-hankkeen kehittymistä ja vaikuttaa asiaan sitä koskettavissa työryhmissä. Hankkeen edistymisestä tiedotetaan opiskelijoille. Ylioppilaskunta järjestää tilaisuuden, joka keskittyy pohtimaan akateemisen korkeakoulututkinnon tulevaisuutta Lapissa ja valtakunnallisesti. Vastuu: HJ Peltomaa, koko hallitus Hallitus ylläpitää aktiivista yhteistyötä Lapin yliopiston hallinnon, hallinnon opiskelijaedustajien ja Lapin korkeakoulukonsernin kehittämisryhmien opiskelijaedustajien kanssa järjestäen säännöllisiä tapaamisia heidän kanssaan. Hallitus järjestää myös ainejärjestötoimijoiden ja hallopedien kesken kokoontumisia. Vastuu: johtoryhmässä HPJ, koko hallitus

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Hyväksytty edustajiston 7/15 kokouksessa 7.12.2015 Sisällys 1. Kampuksen kehittäminen opiskelijoiden ehdoilla 2. Kohti Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimeä 3. Vapaa-ajanjaoston

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunta TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Lapin yliopiston ylioppilaskunta TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Lapin yliopiston ylioppilaskunta TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 30/11/2016 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 8/12/2016 Sisällys Yhteisöllinen ja hyvinvoiva ylioppilaskunta

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMA 2017

HALLITUSOHJELMA 2017 1 2 3 4 5 6 7 HALLITUSOHJELMA 2017 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 SISÄLLYS Esipuhe... 2 Edunvalvontasektorin näkyvyyden nosto... 3 Opintojen sujuvuus ja Route 55... 3 Paikallista

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 26.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 28.1.2016, klo 10:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 24.3.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 AIKA: 30.3.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä

MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä MUISTIO Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä Kokous: 19.12.2012 kello 13 15.00 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikön kokoustila Omena, os. Hammareninkatu

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMA 2014 LAPPILAISTA HULLUUTTA. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5/2014 10.2.2014 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2014 20.2.

HALLITUSOHJELMA 2014 LAPPILAISTA HULLUUTTA. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5/2014 10.2.2014 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2014 20.2. HALLITUSOHJELMA 2014 LAPPILAISTA HULLUUTTA Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5/2014 10.2.2014 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2014 20.2.2014 1 Esipuhe Lapin yliopiston ylioppilaskunta on noin 4000

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016. AIKA: , klo 12:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016. AIKA: , klo 12:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 16.5.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: 18.4.2016, klo 12:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMA 2015. Aktiivinen ja yhdenvertainen opiskelija

HALLITUSOHJELMA 2015. Aktiivinen ja yhdenvertainen opiskelija HALLITUSOHJELMA 2015 Aktiivinen ja yhdenvertainen opiskelija Hyväksytty hallituksen kokouksessa 4/2015, 16.2.2015 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2015, 26.2.2015 1 Esipuhe Lapin yliopiston ylioppilaskunta

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen

Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,

Lisätiedot

Koulutusasiainvaliokunta

Koulutusasiainvaliokunta Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1(5) Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1(5) Yleistä TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1(5) Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMA 2013. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/2013 30.1.2013 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2013 13.2.2013

HALLITUSOHJELMA 2013. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/2013 30.1.2013 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2013 13.2.2013 1 2 3 4 5 6 7 HALLITUSOHJELMA 2013 8 9 10 11 12 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/2013 30.1.2013 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2013 13.2.2013 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt

Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja kansalliset vähemmistöt Tuki ja prosessi 25.1.2016 Sofia Gullberg 08-590 974 79 Dnro Faksi 08-590 733 40 KS/2015:448 sofia.gullberg@upplandsvasby.se Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2016 - suomen kielen hallintoalue ja

Lisätiedot

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia

Taustaa KY:n nykyisestä toiminnasta KY:n strategia Päivä starttaa KY:llä pienellä puoella tarjoilulla lounaalla ja taustoituksella ja jatkuu kahden erillisen työryhmätyön voimin. Työryhmien tavoitteena on saada aikaiseksi napakat ppt esitykset aiheista.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Työelämäpalvelut Harri Mikkonen 1. Tutkintokoulutus Ylempi (AMK) Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Avoin ammattikorkeakoulu 2. Täydennyskoulutus Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut

Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut LUT faktoja Perustettu 1969, yhdistänyt alusta asti tekniikan ja talouden Henkilökuntaa noin

Lisätiedot

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto. Kunniavaltuuskunta TEHTÄVÄT Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on auttaa ylioppilaskuntaa edistämään jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa

Lisätiedot

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 TURVIS verkosto VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 Tavattiin Opetusalan turvallisuusfoorumissa 2015 ja siitä se ajatus sitten lähti. Perustamiskokous

Lisätiedot

Asteen verran paremmin

Asteen verran paremmin yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen

Lisätiedot

Koordinaattorin puheenvuoro

Koordinaattorin puheenvuoro Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 14.1.2010 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Turun ja Helsingin kaupungit tekivät kaupunginjohtajiensa henkilökohtaisesta aloitteesta kesäkuussa 2007 sitoumuksen toimenpiteistä

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Peda-forum 20.8.2013 Työpajan tavoitteet Tutustua opiskelukykyä edistävään Kyky-projektiin Lisätä

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ympäristökasvatuksen asiantuntijajärjestö ja FEE:n jäsen Suomessa perustettu v. 1990, 25 vuotta ympäristökasvatustyötä n.

Lisätiedot

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 13.1.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA: 17.1.2017, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

Viestinnällä vaikuttavuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön viestinnän linjaukset 2011 2016

Viestinnällä vaikuttavuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön viestinnän linjaukset 2011 2016 Viestinnällä vaikuttavuutta Sosiaali- ja terveysministeriön viestinnän linjaukset 2011 2016 STM hyödyntää viestinnän uusia mahdollisuuksia Tutkimusten mukaan sidosryhmät pitävät sosiaali- ja terveysministeriötä

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (hyväksytty syyskokouksessa 29.11.12) A. Oulunkylä asuinalueen toiminnallisuus, viihtyisyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylän alueen yhteisöllisyys kasvaa

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 22.9.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016 AIKA: 23.9.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005 1(5) Aika 17.8.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, kohdasta

Lisätiedot

Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa

Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa Opettajankoulutuspäällikkö, KT Jukka Lerkkanen 28.11.2007 Jyväskylä OSTU-seminaari 28.11.2007 Määriteltävät käsitteet sähköinen portfolio, kompetenssi,

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1.

Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1. Ajankohtaista maahanmuutosta - mikä on kansanopistojen rooli? Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä, Turun Kristillinen opisto 29.1.2013 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Pääministeri Jyrki Kataisen

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ

LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ LIITE 1 TOIMIJARYHMÄOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön sisältö Tässä ohjesäännössä määrätään niistä oikeuksista, joita yhdistyksen hallitus voi myöntää Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n (myöhemmin TuKY) toimijaryhmille,

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PRAKSIS

LASTENSUOJELUN PRAKSIS LASTENSUOJELUN PRAKSIS vastaa lastensuojelun haasteisiin Kehrä Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät Kehittävä sosiaalityöntekijä 30.9.2011 Tiina Muukkonen Lastensuojelun haasteet niistä on runsaudenpula

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely

TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely TIERA kokonaisarkkitehtuurityön esittely JHS- jaoston kokous Kuntien Tiera Oy Pääarkkitehti Jaana Siitari 07.10.2011 Copyright Kuntien Tiera Oy SISÄLTÖ TIERA tavoite -> Kokonaisarkkitehtuurin rooli TIERA

Lisätiedot

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO?

OIKEUS TUKEEN HETI KUN TARVE ILMENEE: SAAKO RIITTÄVÄT VALMIUDET JATKOA AJATELLEN? ONKO TULEVAISUUDESTA REALISTINEN VISIO? OAJ NYT ESITYKSIÄ Työryhmän kuultavana 27.1.2012 Pääpaino oltava varhaisessa puuttumisessa ja järjestelmässä, joka estää ettei lapsesi koe seuraavaa: ei suorita peruskoulua ei jatka peruskoulun jälkeen

Lisätiedot

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta

Palosuojelurahasto 2025. Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta 1 1. Toimintaympäristön muutokset, joihin rahaston strategialla pyritään osaltaan vastaamaan

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Vuorossa ovat Kristiina Mustakallio ja Jouni Mykkänen.

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Vuorossa ovat Kristiina Mustakallio ja Jouni Mykkänen. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/2014 Aika To 2.10.2014 klo 16.30 18.15 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA KORKEASAAREN ELÄINTARHA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA KORKEASAAREN ELÄINTARHA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 (5) ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 00099 +358 9 310 1615 +358 9 310 37902 200118205059 Lytunnus 02012566 2 (5) tähtää Korkeasaaren strategisten tavoitteiden toteuttamiseen:

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 4.10.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Jyväskylän

Lisätiedot

Prosessit etyön kehittämisessä

Prosessit etyön kehittämisessä Prosessit etyön kehittämisessä Hanna Alila, Oulun yliopisto 15.4.2011 Hanke lyhyesti eprosessit-hankkeen päätavoitteena on tutkia empiirisesti vuorovaikutus- ja etäteknologoita caseorganisaatioiden johtamisessa

Lisätiedot

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ympäristöministeriö Tampereen kaupunki Tampereen Kotilinnasäätiö Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry Vaihtoehtoja ikäihmisen asumiseen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on pitkäjänteistä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä, peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja. Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin

Lisätiedot

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen

Lisätiedot

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen Ulla Sivunen, projektikoordinaattori, Invalidiliitto / Kuurojen liitto Teuvo Kaartti, työvalmentaja, Kuurojen palvelusäätiö sr TYÖLLISYYSKOORDINAATTOORIN

Lisätiedot

Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020

Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Avoimesti ja yhteisymmärryksessä Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Ylläs 8.9.2014 Kaj Kostiander Lapin korkeakoulukonserni (LUC) Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille. Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita

Lisätiedot

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit 2005 - 1. Seuralla on nuorisovastaava ja hänellä tukihenkilö. Seuralla tulee olla nuorisotoiminnasta vastaava henkilö ja hänellä nimetty tukihenkilö. Nuorisovastaavalla

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012 Aika: 7.11.2012 klo 12.00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

Future Learning Lapland

Future Learning Lapland Future Learning Lapland LAPIN KORKEAKOULUKONSERNIN KOULUTUSVIENTI Heikki Konttaniemi Projektipäällikkö Heikki.konttaniemi@arcticpower.fi 020 798 5307 Mitä on koulutusvienti? Ulkomaiselle asiakkaalle tehtävää

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -ohjelma. Oppijalähtöisyys, osaavat opettajat ja yhteisöllinen toimintakulttuuri

Uusi peruskoulu -ohjelma. Oppijalähtöisyys, osaavat opettajat ja yhteisöllinen toimintakulttuuri Uusi peruskoulu -ohjelma Oppijalähtöisyys, osaavat opettajat ja yhteisöllinen toimintakulttuuri Peruskoulu uudistuu. Ajankohtaisia haasteita ovat koulutuksellisen eriarvoisuuden lisääntyminen ja oppilaiden

Lisätiedot

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011 YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan

Lisätiedot

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin

Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Keskuskirjastokokous 23.1.2013 Pasila Hannu Sulin Sisällys Ajankohtaista Varastokirjaston yhdistämistä Kansalliskirjastoon selvittävän työryhmän raportti Keskus- ja maakuntakirjastoavustukset Ajankohtaista

Lisätiedot

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ PROJEKTISUUNNITELMA SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ Laatija: Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen/salainen Versio: Hyväksynyt: C:\Documents and Settings\SaijaP\Local Settings\Temporary Internet Files\OLKE\aikataulu

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea

Lisätiedot

Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari

Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastaanottokeskukset Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu tehtäväksi

Lisätiedot