Liittovaltuuston sääntömääräinen kevätkokous , Helsinki
|
|
- Maija-Liisa Heikkilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (5) Puheenjohtaja Riku Aalto Julkaisuvapaa klo Liittovaltuuston sääntömääräinen kevätkokous, Helsinki Hyvät liittovaltuuston jäsenet! Arvoisat tiedotusvälineiden edustajat! Hyvät toverit! Metalliliiton valtuusto kokoontuu tänään täällä Helsingissä viimeistä kertaa nelivuotiskaudellaan. Liittokokousten välillä korkeinta päätösvaltaa käyttävällä liittovaltuustolla on silti vielä toimikautta jäljellä reilu kuukausi. Vastuunkanto ei siis lopu vielä täällä tänään. Tampereella toukokuun lopulla kokoontuva liittokokous tekee tietenkin kattavan yhteenvedon liiton ja sen toimielinten tekemisistä. Joten vähän lopullisemmat tuomiot kuullaan siellä. Tässä tilaisuudessa on kuitenkin jo hyvä vetää asioita yhteen valtuuston näkökulmasta katsottuna. Väitän, että tässä salissa ei istu yhtään ihmistä, joka olisi osannut arvata neljä vuotta sitten, millaista kyytiä lähivuosina on tarjolla. Ette te tienneet, millaiseen veneeseen astuitte. Mutta jos se nyt yhtään lohduttaa, ei sitä tiennyt kukaan muukaan. Suomen metalliteollisuudessa ei vielä keväällä 2008 nähty minkäänlaisia merkkejä kasvun hidastumisesta. Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla tosin jo kiehui ja maan odotettiin taittuvan taantumaan. Mutta se, mitä syksy toi tullessaan, oli kaikessa rajuudessaan todellinen yllätys. En nyt lähde tässä kertaamaan kaikkia taantuman tai laman tuomia asioita ja ongelmia. Tosiasia kuitenkin on, että tuo erityisesti vientiteollisuuteemme kohdistunut romahdus säteili oikeastaan kaikkeen, mistä tekin olette näissä liittovaltuuston kokouksissa päättäneet. Välittömin seuraus oli tietenkin räjähdysmäisesti noussut työttömyys. Muistamme kaikki hyvin, miten työttömyys iski ainakin jollain tavalla käytännössä puoleen aktiivijäsenistöämme esimerkiksi vuonna Meidän alamme oli laman suurin maksumies ja se heijastui sitten koko yhteiskuntaan ja
2 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 2 (5) Puheenjohtaja Riku Aalto Julkaisuvapaa klo sen toimintoihin Eihän meillä tarvitsisi miettiä lainkaan samanlaisia säästö- ja leikkaustoimia, mitä nyt on tehty, jos vientitulot olisi kyetty säilyttämään edes likipitäen ennallaan. Tänään voimme onneksi nähdä, että metalli- ja teknologiateollisuuden rattaat pyörivät taas ainakin kohtuullisesti. Teollisuutemme kilpailukykyä on valitettavasti heikennetty osin myös kotimaisin toimin. Silti uskallan ajatella niin, että vientilama avasi päättäjien silmiä. Teollisuuden merkitys hyvinvointimme keskeisenä tekijänä tunnistetaan paremmin nyt, kun on nähty, mitä teollisuuden lamasta seuraa nopeasti koko yhteiskunnalle. Hyvät ystävät! Työnantajien omaksumasta kielteisestä asenteesta tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin ehti kasvaa jo uskontoa lähentelevä opinkappale. Siksi luulenkin, että tämä valtuustokausi tullaan muistamaan paitsi siitä yhdestä asiasta, johon palaan hieman myöhemmin, erityisesti Etelärannan patruunoiden täyskäännöksestä. Historiankirjoista ehkä luemme, mitä kaikkea syksyn aikana oikein tapahtui. Jälkipyykki Pitkänsillan tuolla puolen näyttää olevan edelleen käynnissä. Toivottavasti se saadaan pestyksi nopeasti, jotta uuden kierroksen valmistelut eivät jää ainakaan siitä kiinni, että ei oikein tiedetä, mitä ja missä mielentilassa tuli oikein päätettyä. Luulen nimittäin, että palkkakierroksen ja sen tulosten kylmäpäinen arviointi tulee työnantajaleirissäkin valamaan viileää nestettä kovimpien kiihkoilijoiden niskaan. Niiden niskaan, jotka ovat kiukutelleet pitkälle kevääseen tyyliin väärin sammutettu. Johtopäätökset nähdään aikanaan, mutta olisi silti rehellistä tunnustaa, että tähän saumaan tällainen sopimus näyttäisi istuvan oikein hyvin. Varsinkin, kun on ollut itse hyväksymässä sopimuksen! Meille palkansaajille tilanne on siinä mielessä helpompi, että muistamme ja tiedämme hyvin, mistä sovimme. Meidän ei ole
3 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 3 (5) Puheenjohtaja Riku Aalto Julkaisuvapaa klo tarvinnut jälkikäteen miettiä, mitä tuli tehdyksi. Punnitsimme tilannetta jäsenistömme ja koko maan näkökulmasta ja päädyimme käytännössä yksimielisesti hyväksymään raamiratkaisun. Ei se tietenkään mikään helppo tilanne ollut meillekään. Ja ratkaisuun päädyttiin työtaistelun kautta. Jos tästä valtuustokaudesta pitää nostaa esiin jokin yksittäinen asia, se lienee juuri tämä liiton ensimmäinen näin laaja lakko 40 vuoteen. Hyvät toverit! Te päätitte tämän lakon aloittamisesta. Te kannoitte vastuun, teillä oli kanttia siihen! Ja teillä oli kanttia myös lopettaa lakko, kun olimme saaneet valtakunnansovittelijan avustuksella läpi keskeisen kynnyskysymyksemme, täyspitävän perälaudan sopimukseen. Lakko on järjestäytyneessä työmarkkinatoiminnassa aina se viimeinen keino. Siihen on syytä turvautua hyvin harkitusti. Te käytitte tuota harkintaa viisaasti. Eiköhän Teknologiateollisuudellekin tullut nyt selväksi, että tällainenkin työkalu meidän kalupakistamme vielä löytyy. Hyvät ystävät! Liittosihteeri Matti Mäkelä käy myöhemmin tänään hieman tarkemmin läpi lakkoon liittyviä asioita ja arvioita työtaistelun onnistumisesta. Joten ei siitä sen enempää tässä vaiheessa. Yleispolitiikan puolella valtuustokauteen mahtuu todella paljon. Onhan tässä käyty neljät vaalit ja nähty niin oikeistohallitusta kuin tosimonipuoluekoalitiotakin ja siinä välissä oikeistopopulistien hillitön vyörytys. Eläke- tai työurakeskustelu on ollut välillä kovin hahmoton ja ikään kuin keväthangilla suuntaansa hakeva lipsuva suksi. Tässäkin voimme yhdessä muun ammattiyhdistysliikkeen ja meitä tukeneiden poliittisten voimien kanssa kirjata merkittävän saavutuksen.
4 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 4 (5) Puheenjohtaja Riku Aalto Julkaisuvapaa klo Äskettäin kokoon saatu työurapaketti on hyvä osoitus siitä, että Suomessa kyetään vielä ratkaisemaan asioita sopimalla. Vielä ei olla tilanteessa, jossa jutut tuodaan meidän eteemme vain ilmoitusasioina. Meillä on puheoikeus ja olemme osoittaneet, että osaamme sitä myös käyttää vastuuntuntoisesti. Tämä työministeri Lauri Ihalaisen uusin taidonnäyte lisää työhyvinvointia ja pidentää myös ajan mittaan työuria. Tämä tapahtuu ilman väkivaltaista eläkkeelle siirtymisen alarajan nostoa. Olen hieman ihmeissäni seurannut juupas-eipäs-väittelyä siitä, mikä paketin kokonaisvaikutus eläkkeelle siirtymisikien nousuun on. Aika erikoiselta kuulostaa se, että valtiovarainministeriön virkamiehet esittelevät omia laskelmiaan lopullisena totuutena, kun he samaan aikaan tunnustavat pystyvänsä arvioimaan vain toista puolta paketista. Haiskahtaa vähän tarkoitushakuiselta. Ei kai joku vain salaa toivonut, ettei järjestöiltä löytyisi kykyä sopia näistä asioista? Hyvät kuulijat! Jo maan nykyistä hallitusta muodostettaessa oli nähtävissä, että järkevä taloudenpito tulee vaatimaan vielä uusia sopeuttamistoimia. Ei voi olla niin, että velkaantuminen vain jatkuu ja jatkuu. Riittävän huonoja esimerkkejä tällaisen politiikan seurauksista löytyy jo valitettavan paljon myös EU:n sisältä. Säästöt ja leikkaukset kirpaisevat, mutta kuten sanottu, emme voi jatkuvasti elää kuin pellossa. Se vasta olisi vastuutonta taloudenpitoa. Mutta haluan puuttua kahteen säästökohteeseen. Työssään autoa tarvitsevien kilometrikorvauksiin kaavaillut leikkaukset iskisivät pahimmillaan rajusti myös osaan meidän jäseniämme. Leikkausta suunnittelevat eivät näytä tajuavan, että tässä ei ole kyseessä vain verotekninen juttu. Tästä uhkaa tulla aika vakavan laatuinen työmarkkinakysymys. Toinen, tosin jo aiemmin päätetty asia on oppisopimuskoulutuksesta nipistäminen. Ymmärrämme, että säästöjä on haetta-
5 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 5 (5) Puheenjohtaja Riku Aalto Julkaisuvapaa klo va laajasti. Mutta tässä kohtaa nipistys kyllä iskee takaisin välittömästi toista kautta. Tiedetään nimittäin, että aikuisten oppisopimuskoulutukseen osallistuvista 90 prosenttia saa työpaikan nopeasti. Pitäisikin tehdä päinvastoin kaikki mahdollinen, että oppisopimuskoulutusta saataisiin lisättyä. Hyvät toverit Liittokokousvaalit herättivät jo syksyllä kohtuullisen paljon julkisuutta. Syynä tähän oli se, että maan poliittinen kartta muuttui eduskuntavaaleissa ja tämä loi poliittista painetta erityisesti Perussuomalaisten osalta valloittaa myös ammattiyhdistysliikettä alkaen Metallityöväen liitosta sekä JHL:stä. Jytkyä näissä vaaleissa ei tullut. Sen sijaan meidän pitää kiinnittää erityistä huomiota äänestysprosenttiin. Jäsenten kiinnostuksen herättäminen omaan edunvalvontaansa on meidän kaikkien yhteinen huoli. Liitto saa nimittäin vahvuutensa aktiivisilta toimijoilta ja jäseniltä, jotka ottavat osaa liiton ja ammattiosaston järjestämiin tilaisuuksiin tai tapahtumiin on ne sitten vaaleja tai muita tapahtumia. Tuleva liittokokous on tässäkin mielessä paljon vartijana. Toivottavasti liittokokouksesta syntyy linja ja päätökset, joilla saadaan aikaan keskustelua työpaikoilla ja lisättyä jäsenten tahtotilaa osallistua aktiivisesti ammattiosastojen ja liiton toimintaan. Hyvät valtuustotoverit! Haluan kiittää teitä Metallityöväen liiton ja sen jäsenten puolesta tekemästänne työstä! Erityiskiitokset Sinulle toveri Pentti ja muut valtuuston puheenjohtajat hyvästä ja rakentavasta johtotyöstänne!
Liittovaltuuston sääntömääräinen syyskokous 25. 26.11.2014. Hyvät toverit
METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (6) Liittovaltuuston sääntömääräinen syyskokous 25. 26.11.2014 Hyvät toverit Taloustilanne jatkuu edelleen epävakaana, mutta pieniä piristymisen merkkejä on näkyvissä. Suomen
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi
Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
360 asteen kuvan tekeminen
360 asteen kuvan tekeminen 1. Kuvaus kopterilla Kuvaa kopterilla samasta paikasta kuvia joka suuntaan. Kuvissa pitää olla peittoa, eli jokaisessa kuvassa näkyy hieman viereisen kuvan aluetta Kuvaus kannattaa
II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta
II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,
lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.
1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Asiakasraatitoiminta tiiviisti Yhtymähallituksen jaosto päätti asiakasraati toiminnan aloittamisesta 27.11.2013 Asiakasraatia vetää kehittämispäällikkö, jonka vastuualueena
Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti.
Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti. Miksi työpaja työpaikalla? Työpaja työpaikalla -toiminnan kautta pääset tutustumaan työelämään. Toiminta sisältää
P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.
P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa
VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI
VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without
Kirkas äly. Kultaiset kädet. Kuuma sydän
Kirkas äly Kultaiset kädet Kuuma sydän Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus. On vapautta istua iltaa yksinänsä ja tutkia, kuunnella
Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut
sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli
Juhani Pekkala 3 / 2016. KAUPAN LIITTO Strategia 2016
Juhani Pekkala 3 / 2016 KAUPAN LIITTO Strategia 2016 Strategia 2016 Visio Teemme kaupalle palvelualan parhaat toimintaedellytykset Arvot Palveluhenkisyys Asiantuntemus Luotettavuus Vastuullisuus Missio
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava
. Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava Tulon nollasäännöstä näkee silloin tällöin omituisia sovellutuksia. Jotkut näet ajattelevat, että on olemassa myöskin tulon -sääntö tai tulon "mikä-tahansa"- sääntö.
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta
Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016
Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115
monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä.
.. Käänteisunktio.. Käänteisunktio Mikäli unktio : A B on bijektio, niin joukkojen A ja B alkioiden välillä vallitsee kääntäen yksikäsitteinen vastaavuus eli A vastaa täsmälleen yksi y B, joten myös se
Mielipiteet sote-uudistuksesta
Mielipiteet sote-uudistuksesta Kansa ei usko sote-uudistuksen onnistumiseen Hallituksen esitys uudeksi sote-järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuun alussa. Eduskunta päättää asiasta ennen kevään
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät
c) Määritä paraabelin yhtälö, kun tiedetään, että sen huippu on y-akselilla korkeudella 6 ja sen nollakohdat ovat x-akselin kohdissa x=-2 ja x=2.
MAA4. Koe 8.5.0 Jussi Tyni Kaikkiin tehtäviin ratkaisujen välivaiheet näkyviin! Ota kokeesta poistuessasi tämä paperi mukaasi! Tee konseptiin pisteytysruudukko! Muista kirjata nimesi ja ryhmäsi. Valitse
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?
Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012
S U O M E K S I Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2012 Ei, vaan kansanedustajat! Taitto ja kuvitukset Hanna Lahti / Huomen
Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016
Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014
Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Yhdysvallat: Vahvasti eteenpäin Euroalue: Pehmeät mittarit yllättävän vahvoja Iso-Britannia: Vahva
KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN
KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN Miksi kampanjoida? Nuokauppakamarivirkojen hakemiseen kuuluu oleellisena osana kampanjointi. Vaalilautakunta ja -toimikunnat suosittelevat jokaiselle ehdokkaalle kampanjointia,
Järjestöpäivät 26.05.2014
Järjestöpäivät 26.05.2014 Kulttuuri ja asuntoministeri Viitasen terveiset Opetusministeriöstä: Tänään on ministerin päätöksellä nimetty työryhmä, jonka tehtävänä on lokakuun loppuun mennessä: Etsiä näkökulmia
MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ
MAA0 Määritä se funktion f: f() = + integraalifunktio, jolle F() = Määritä se funktion f : f() = integraalifunktio, jonka kuvaaja sivuaa suoraa y = d Integroi: a) d b) c) d d) Määritä ( + + 8 + a) d 5
Jäämistösuunnittelu. Antti Kolehmainen Timo Räbinä
Jäämistösuunnittelu Antti Kolehmainen Timo Räbinä TALENTUM HELSINKI 2012 2012 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1740-5 Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad BALTOprint, Liettua 2012 Palaute kirjasta:
Oman osaamisen tunnistaminen
Oman osaamisen tunnistaminen Osaaminen ja työelämä - koulutukset Osa humanistisen tiedekunnan koulutussarjaa Kuuluvat opintojaksoille ETNY002 ja HISY002 Muut voivat ilmoittautua mukaan koodilla HTKY002
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
03/2010. Seuturyhmien. toimintaohje. Metallityöväen Liitto ry
Seuturyhmien toimintaohje Metallityöväen Liitto ry Seuturyhmien toimintaohje Metallityöväen Liitto ry:n aluejärjestön säännöt 2 : ( ) Aluejärjestön jäseninä olevat ammattiosastot muodos tavat aluejärjestön
Liittovaltuuston sääntömääräinen syyskokous 25. 26.11.2014. Hyvät Metalliliiton valtuuston jäsenet, liittohallitus, paikalla olevat tiedotusvälineiden
METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (8) Liittovaltuuston sääntömääräinen syyskokous 25. 26.11.2014 Hyvät Metalliliiton valtuuston jäsenet, liittohallitus, paikalla olevat tiedotusvälineiden edustajat! Elämme
Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille
1(6) Lappeenrannan kaupunki Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille Tulosta tämä ohje itsellesi. Täytä vakuutustodistus tämän ohjeen avulla. Internet-osoite:
Tutkimus järjestäytymisestä
Tutkimus järjestäytymisestä Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen taustaa: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen ammatilliseen järjestäytymiseen liittyen Tutkimus toteutettiin
Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja
Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus
Opiskelijoiden sosiaalinen ja psyykkinen esteettömyys yliopistossa
Opiskelijoiden sosiaalinen ja psyykkinen esteettömyys yliopistossa Vammaisasiamies, hankekoordinaattori: Paula Pietilä Email: paula.pietila@utu.fi www.esok.fi 2 Mitä opiskelun/opetuksen esteettömyys on?
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
Kokemuksia Sihteerin ammattitutkinnosta. Paula Turunen
Kokemuksia Sihteerin ammattitutkinnosta Paula Turunen 2 Raision aikuiskoulutuskeskus Timali Kuulumme Raision seudun koulutuskuntayhtymään Olemme seuraavien alojen erikoisosaaja Turun seudulla: liiketalous
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
Hallituksen kärkihanke UUDISTAA LASTEN JA PERHEIDEN palvelut
Hallituksen kärkihanke UUDISTAA LASTEN JA PERHEIDEN palvelut SOPIVAA TUKEA OIKEAAN AIKAAN Hallituksen kärkihanke uudistaa lasten ja perheiden palvelut Lapsella ja nuorella on oikeus elää hyvää elämää.
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen
Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää
KARTOITUS FINANSSIALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYKSESTÄ - TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN TULOKSISTA
KARTOITUS FINANSSIALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYKSESTÄ - TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN TULOKSISTA 9.4.2015 1 Kartoitus finanssialan toimintaympäristön kehityksestä Finanssialan Keskusliitto teetti syksyn 2014
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta
Matematiikan tukikurssi 3.4.
Matematiikan tukikurssi 3.4. Neliömuodot, Hessen matriisi, deiniittisyys, konveksisuus siinä tämän dokumentin aiheet. Neliömuodot ovat unktioita, jotka ovat muotoa T ( x) = x Ax, missä x = (x 1,, x n )
Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa
Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Pyörivä neularasia Kiinteä neularasia, Vain neula pyörii. Eikä mitään ylimääräisiä merkintöjä. Vain tuo musta suuntaviiva levyn reunassa. Pyörivällä
Uudistuvan lainsäädännön vaikutukset pähkinän kuoressa ja Lappian organisaatiomuotojen selvitystyön tulokset. Lapin koulutusfoorumi 14.1.
Uudistuvan lainsäädännön vaikutukset pähkinän kuoressa ja Lappian organisaatiomuotojen selvitystyön tulokset Lapin koulutusfoorumi 14.1.2015 UUDISTUVAN LAINSÄÄDÄNNÖN VAIKUTUKSET PÄHKINÄN KUORESSA Muuttuvaa
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut
viestimme on mennyt perille Eduskunnassa, jonka puolustusvaliokunnan työskentelyä te
Julkaisuvapaa 16.11.2014 klo 15.00 Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savolan päätöspuhe liiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa 16.11.2014, Itä-Suomen yliopiston Carelia-sali Kunnioitetut sotiemme
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
Tämä opas on tarkoitettu opettajaylläpitäjille, jotka eivät ole ennen käyttäneet TwinSpacea. Neuvomme, kuinka:
Tervetuloa Opas TwinSpaceen Tämä opas on tarkoitettu opettajaylläpitäjille, jotka eivät ole ennen käyttäneet TwinSpacea. Neuvomme, kuinka: - Pääset TwinSpaceen - Muokkaat profiiliasi - Luot toimintaa projektille
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 24.2.2012 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja, :t 9-10, klo 9.00-9.50 Laukkanen
Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit
Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen
Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta
Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen
AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko
AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...
Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla. Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä 16.3.2010
Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä 16.3.2010 Tuottavuuden pyöreä pöytä perustettiin vuonna 2007 edistämään pitkäjänteisesti
Anne-Mari Manninen 1.5.2011 SYVEMPÄÄN JUMALAN LÄSNÄOLOON. Sanoma tälle ajalle
1 Anne-Mari Manninen 1.5.2011 SYVEMPÄÄN JUMALAN LÄSNÄOLOON Sanoma tälle ajalle Mutta tämä sanoma jota me täällä seurakunnassa julistetaan, niin se sisältää valtavan elämän sisällään. Siinä on valtava elämä.
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,
TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT
TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT Tällä ohjeelle määritetään TPS Juniorijalkapallo ry:n eettiset periaatteet. Ohjeisto noudattelee Valo ry:n eettisiä
Tehokkuutta istutukseen! M-Planter Oy +358 400 120 349
Tehokkuutta istutukseen! M-Planter Oy +358 400 120 349 antti@m-planter.fi www.m-planter.fi Manuaalisesta istutustyöstä, koneelliseen istutukseen Tarinamme alkaa 1970-luvulta, jolloin aloitimme maanmuokkaus-
Ellä Jutila Kovalainen. Keskustan puoluekokousedustajien. ammatti-, ikä- ja sukupuolijakauma
Ellä Jutila Kovalainen Keskustan puoluekokousedustajien ammatti-, ikä- ja sukupuolijakauma Raportti 1 2 Ellä Jutila Kovalainen Kuka päättää Keskustassa? 2 Sisältö Ensimmäinen selvitys Keskustan puoluekokousedustajista
Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka
Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014 1 - Hyödyntääkö yliopisto yrittäjyyspotentiaalinsa? - Koulutuksen uudet tuulet - Diplomityö: Opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien
Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6
Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?
Kenguru 2006 sivu 1 Benjamin 6. ja 7. luokka ratkaisut
Kenguru 2006 sivu 1 3:n pisteen tehtävät 1. 3 2006 = 2005 + 2007 +?. Valitse sopiva luku?-merkin paikalle. A) 2005 B) 2006 C) 2007 D) 2008 E) 2009 2. Viereisiin kortteihin on kirjoitettu kuusi lukua. Mikä
Rohkean brändääjän ABC
Rohkean brändääjän ABC Tässä omiin kokemuksiini perustuva ohjeistus kohta kohdalta, jota olen seurannut omissa brändäys-projekteissani. Mielestäni brändi, riippumatta sen koosta, on aina kasvutarina. Brändi
TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA
1 Aki Taanila TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 31.10.2008 2 TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA Tasalaatuisuus on hyvä tavoite, jota ei yleensä voida täydellisesti saavuttaa: asiakaspalvelun laatu vaihtelee, vaikka
Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu
Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen
Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti?
Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti? Lähde: Hufvudstadsbladet 14.12.2011 Suomi globaalissa kilpailussa - Mistä löytyy uusi vauhti? Globalisaatiossa uusi vaihe. Missä arvo syntyy? Finanssikriisistä
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 3 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Yleissuunnitteluosasto JM 20.1.2011
HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 3 1 (6) LIITE 3. HELSINGIN OSA-ALUEIDEN TYYPITTELY VÄESTÖENNUSTEEN JA SAAVUTETTAVUUDEN PERUSTEELLA Tausta Yleissuunnitelman yhtenä tavoitteena on alueiden välisen sosiaalisen segregaation
Yrittäjän työssäoloehdon laskenta
Sivu 1/6 Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana työskennellyt
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt
Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on
OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS MUNKSJÖ OYJ (Y-TUNNUS 2480661-5)
OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS MUNKSJÖ OYJ (Y-TUNNUS 2480661-5) Hyväksytty Munksjö Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 6.4.201613.5.2013 SISÄLTÖ 1 Nimitystoimikunnan tarkoitus...3
Lisää segmenttipuusta
Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko
Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa
Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen
Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014
Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Kovat ajat vaativat kovat keinot Pienikin oppositio tukahdutetaan Ankara sananvapauden rajoittaminen Venäjällä on jäänyt pienelle huomiolle
Usein kysytyt kysymykset
Usein kysytyt kysymykset EVERYTHING DISC WORK OF LEADERS -KONSEPTIT Miten Everything DiSC Work of Leaders liittyy DiSC -malliin? Miksi saamani Everything DiSC Work of Leaders -tiedot ovat tilannekohtaisia?
Etelä-Suomen metsäverkkohanke
Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan
HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179
HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus
Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila
Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Eduskunnan oikeusasiamies ja välikysymys vanhuspalvelulain taustalla Eduskunnan oikeusasiamies
Esipuhe 8 LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖN MAHDOLLISUUDET 10
Sisällys Esipuhe 8 LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖN MAHDOLLISUUDET 10 1. LIIKETOIMINTA ON ASIAKASTA VARTEN 10 Hyödynnä oman organisaation viisaus 10 Asiakkaana olemisen sietämätön keveys 11 2. LIIKETOIMINTAMALLIN
Luento 6. June 1, 2015. Luento 6
June 1, 2015 Normaalimuodon pelissä on luontevaa ajatella, että pelaajat tekevät valintansa samanaikaisesti. Ekstensiivisen muodon peleissä pelin jonottaisella rakenteella on keskeinen merkitys. Aluksi
Sääntöjen 21, 25 ja 26
Mikä valtuusto Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio
Kuka välittää nuoristamme? 9.10.2012 Kuopio Kehittämiskumppanuuksin & Verkostotyöllä tavoitellaan - alueen nuorten parempaa elämänhallintaa - varhaista puuttumista tilanteisiin - nuorille asiakaslähtöisempiä
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE
Suomalaiset Pohjoismaiden köyhimpiä
TNS SIFOn Nordnetille tekemä säästämistutkimus, 29. marraskuuta 2010 Suomalaiset Pohjoismaiden köyhimpiä TNS SIFOn tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat köyhempiä kuin muut pohjoismaalaiset. Arviolta
Ensimmäinen Johanneksen kirje. 1.
Ensimmäinen Johanneksen kirje. 1. 1 opettaja Isak Penzev, 1.oppitunti 28.02.2013 Shalom hyvät ystävät. Kahdella viime oppitunnilla käsittelimme lakia Apostolien teoissa. Oppitunneilla olemme nähneet, että