DIGITAALINEN JÄÄMISTÖVARALLISUUS. Urpo Kangas

Transkriptio

1 DIGITAALINEN JÄÄMISTÖVARALLISUUS Urpo Kangas TALENTUM HELSINKI 2012

2 2012 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas ISBN Ulkoasu: Lapine Oy Hansaprint, 2012 Palaute kirjasta:

3 V SAATESANAT Olen elänyt kahdessa valtakunnassa. Ensimmäisessä valtakunnassa kirjat olivat painettuja kirjoja. Niitä kirjoitettiin mekaanisella kirjoituskoneeksi kutsutulla laitteella. Kirjoituskoneessa oli tela, jonka ympärille kierrettiin konekirjoitusliuska, kuten paperiarkkia tässä yhteydessä nimitettiin. Sitten iskettiin sormella haluttua kirjainta. Vipu nousi kehdosta ja värinauha asettui telaa vasten. Kuului raksahdus ja siinä se oli. Jos sen piti olla uu, se oli u, ja jos sen piti olla a, se oli aa. Kun arkki vihdoin oli täynnä, se kierrettiin pois telalta ja työtä jatkettiin. Kirjoituskoneessa ei ollut muistia. Se ei muistanut mitään, eikä sille ollut mahdollista tallettaa mitään. Jos sillä kirjoitetun kirjeen halusi lähettää jollekin, se oli pantava kuoreen ja jätettävä postin kuljetettavaksi. Uudessa valtakunnassa kirjoituskoneet on viety museoon, ja kaikki on toisin. Kirjoittaminen tapahtuu tekstinkäsittelyohjelmilla, tietoa tuotetaan digitaalisessa muodossa. Digitaalisen valtakunnan syntyperäisiä kansalaisia ovat kaikki, jotka ovat syntyneet 1980-luvulla tai myöhemmin. Me muut tätä ennen syntyneet olemme sähköisen valtakunnan maahanmuuttajia. Meidän on ollut pakko sopeutua tietoyhteiskuntaan ja sen tekniseen kehitykseen. Internet, sosiaaliset mediat, sähköiset

4 VI DIGITAALINEN JÄÄMISTÖVARALLISUUS palvelut ja sopimukset, sähköinen raha, sähköpostiviestit, sähköiset allekirjoitukset ja paljon paljon muuta. Kaikesta tästä on tullut digitaalisen valtakunnan arkipäivää, ilman näitä välineitä emme enää tule toimeen. Useimmilla meistä on uudessa valtakunnassa myös digitaalista omaisuutta. Digitaalisen valtakunnan kansalaisina me olemme verkkoriippuvaisia, kirjaviisautemme on muuttunut verkkoviisaudeksi, mercantile-mapit ja niissä talletetut asiakirjat on viety paperinkeräykseen ja lähes kaikki merkittävimmät dokumenttimme ovat oikeasti olemassa enää vain sähköisinä jossain muualla kuin lipaston laatikoissamme ja kirjahyllyissämme. Mitä meidän sähköisille tiedostoillemme tapahtuu kuoleman jälkeen? Haihtuvatko ne savuna ilmaan tai oi keastaan bitteinä avaruuteen? Jäävätkö ne vaille isäntää vai siirtyvätkö ne oikeudenomistajillemme? Tässä tutkimuksessa on tarkoitus pohtia tähän liittyviä kysymyksiä ja analysoida sitä, mitä haasteita digitaalinen jäämistöomaisuus asettaa kuolinpesän selvitykselle ja perinnönjaolle. Aihe on kansainvälisestikin uusi, mutta monissa maissa digitaalisen jäämistövarallisuuden räjähdyksenomaisen kasvun synnyttämiin ongelmiin on jo havahduttu ottamaan kantaa. Sellaista tutkimusta, jossa olisi systemaattisesti analysoitu digitaaliseen jäämistöomaisuuteen liittyviä kysymyksiä, ei kuitenkaan aikaisemmin ole ilmestynyt. Tutkijan kannalta tilanne on herkullinen; ongelma on tunnistettu, mutta kukaan ei ole vielä osannut antaa siihen tyydyttävää vastausta. Simpukka on raollaan, mutta helmeä ei vielä näy. Muodollisen virikkeen tämän tutkimuksen laatimiselle sain syksyllä 2011 siitä, että Viestintävirasto halusi selvityttää sähköisen viestinnän tietosuojalain soveltamiseen kuolemantapauksessa liittyviä ongelmia. Kun suostuin tähän selvityspyyntöön, sain tuekseni vallan erinomaisen seurantaryhmän, joka monin eri tavoin edesauttoi työni valmistumista.

5 SAATESANAT VII Lämpimät kiitokset kehityspäällikkö Jarkko Saarimäelle, viestintäneuvos Sanna Helopurolle, lakimies Eeva Lantolle ja neuvotteleva virkamies Jussi Mäkiselle. Työn edetessä kävi ilmeiseksi, että tehtävä oli aivan liian vaikea yksin työhuoneessa ratkaistavaksi, se haarautui niin moneen suuntaan. Tutkimuksen perus- ja ihmisoikeusulottuvuutta en olisi osannut kunnolla hahmottaa ilman professori Tuomas Ojasen, tutkimusprofessori Kaarlo Tuorin ja hallintoneuvos Matti Pellonpään apua. Teoksen hallinto-oikeudellisissa pohdinnoissa sain verratonta työntöapua professori Olli Mäenpäältä. Tekijänoikeudellisissa kysymyksissä olin noviisi ennen professori Rainer Oeschin ja pääsihteeri Marja-Leena Mansalan ohjausta. Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio ohjasi minua ja tutkimustani rikosoikeudellisten sääntelyjen lähteille. Perheja jäämistöoikeudellisia ulottuvuuksia pohdin useampaankin otteeseen emeritusprofessori Aulis Aarnion ja professori Ahti Saarenpään kanssa. Euroopan unionin julkisasiamies Niilo Jääskinen kirjoitti terävän arvionsa tutkimuksen luonnoksesta. Haluan kiittää jokaista yhdessä ja erikseen sydämellisesti tähän hankkeeseen osallistumisesta. Jos tässä tutkimuksessa on jotain ansiokasta, se on heidän ansiotaan. Minä olen saanut olla kirjurina viisasten kerhossa. Tähän tutkimukseen liittyy olennaisesti selvitys kuolleen työntekijän tai virkamiehen omaisten oikeudesta saada haltuunsa työnantajan koneella olevat perittävän henkilökohtaiset sähköpostiviestit ja muu aineisto. Tätä selvitystä en olisi kyennyt tekemään ilman ulkopuolista apua. Suomalaisten yliopistojen käytäntöjen selvittäminen oli mahdollista vain siten, että Helsingin yliopiston tietohallintojohtaja Ilkka Siissalo, joka toimii myös yliopistojen yhteisen IT-johtajien verkoston FUCIO:n puheenjohtajana, pyysi suomalaisten yliopistojen tietoturvasta vastaavilta henkilöiltä tiedot sähköpostien luovuttamista koskevista käytännöistä. Viestintävirasto lähetti vastaavanlaisen tietoaineistopyynnön kaikille ministeriöille, Kuntaliitolle, Tilastokeskukselle,

6 VIII DIGITAALINEN JÄÄMISTÖVARALLISUUS Verohallinnolle, Kirkkohallitukselle ja Valtion taloudelliselle tutkimuskeskukselle niiden sähköpostien luovuttamista koskevien käytäntöjen selvittämiseksi. Asiantuntija Piritta Poikonen selvitti Finanssialan Keskusliiton ja Elinkeinoelämän keskusliiton piirissä toimivien yritysten ja laitosten noudattamien käytäntöjen sisältöä. Kiitos kaikille tutkimukseen osallistuneille tahoille. Keväällä 2012 en varmastikaan puhunut mistään muusta asiasta niin paljon kuin digitaalisesta jäämistövarallisuudesta. Tällä aiheella kuormitin kaikkia läheisiäni, ja niinpä kerroin siitä myös kustannuspäällikkö Arja Lappeteläiselle. Koska tästä aiheesta on kirjoitettu niin niukasti, Arja ehdotti tutkimukseni julkaisemista sähköisessä muodossa. Tutkimuksen teemaan ja sillaksi vanhan ja uuden maailman välillä digitaalinen muoto sopii erinomaisesti. Teos on saatavilla myös paperisena kirjana. Moneen moneen vuoteen en ole uskaltanut julkaista yhtään mitään, ellei Arja ole tekstejäni sitä ennen sana sanalta ja virke virkkeeltä toimittanut. Sellainen toimitustyö ei ole pilkunviilaamista, se on tekstin merkityssisällön kirkastamista. Tästä kolmesti kirkastetusta tekstistä kirjani viesti välittyy lukijalle niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Kiitos Arja kaikesta avusta, kiitos omasta ja kirjan lukijoiden puolesta. Helsingissä 21. päivänä marraskuuta 2012 Urpo Kangas