Tule viihtymään Hermannin huipulle As. Oy Helsingin Roxy Etelä-Hermanni

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tule viihtymään Hermannin huipulle As. Oy Helsingin Roxy Etelä-Hermanni"

Transkriptio

1 Tule viihtymään Hermannin huipulle As. Oy Helsingin Roxy telä-hermanni

2 Tule viihtymään Hermannin huipulle As. Oy Helsingin Roxy kohoaa hyvälle näköalakorkeudelle Fenixinrinteen viereisellä mäellä. Arkkitehtikilpailun tuloksena syntyy viihtyisä asuinalue, jonka viehätys perustuu viheralueisiin, rauhalliseen sijaintiin lähellä kaupungin keskustaa, hyviin lähipalveluihin ja sujuviin liikenneyhteyksiin. Voit valita uuden kotisi Roxyn erikokoisista vaihtoehdoista, joista jokaiseen kuuluu tilava ja suojaisa tai oma sisäänkäynti. Ylimmän kerroksen yhteisellä saunaosastolla kelpaa nauttia kattojen yli avautuvasta näkymästä.

3 Vehreä urbaani idylli Uudelle telä-hermaannin alueelle, Fenixinrintee yläpuolelle kohoava Roxy on helmi kaupunkiympäristössä. en mielenkiintoinen julkisivu elävöittää vanhaa aluetta. Ylimmistä kerroksista näkymät kohdistuvat Kalasataman ja merenlahden suuntaan. Ympäristö on rauhallinen, sillä siellä ei ole läpikulkuliikennettä. Kotikulmiesi ilme on puistomainen, ja tunnelmaa luo vanha jyhkeä puusto. isää vehreyttä löydät helpon matkan päästä Arabianrannan rantapuistosta ja Vanhankaupunginlahdelta. Kävellen tai pyörällä keskustaan Uusi koti näin lähellä Helsingin ydinkeskustaa on harvinaista herkkua: puolitoista kilometriä Hakaniemeen ja kolme rautatieasemalle. Roxyn vierestä kulkee kevyen liikenteen väylä, joten jalankulkijan tai pyöräilijän reitti keskustaan on helppo. Jos haluat mieluummin liikkua julkisilla, tavoitat bussit ja ratikat kivenheiton päästä Hämeentieltä. Metroasemia lähellä on kaksi, sekä Kalasatama että örnäinen. iikkuminen myös omalla autolla onnistuu helposti. Matkan Helsingistä ulospäin voit aloittaa sutjakkaasti ilman ydinkeskustan ruuhkia. As. Oy Helsingin Roxy,Tuulensuuntori 3 Affecto Finland Oy, Karttakeskus, upa 8503/10.

4 Trendikäs koti historiallisella alueella Roxy oli ennen elokuvateatteri Hämeentiellä. Nyt perinteikästä nimeä kantaa telä-hermannin parhaimpiin kuuluvalle paikalle nouseva uusi kotitalosi. Roxy sijaitsee entisellä eläinlääketieteellisen tiedekunnan alueella vehreässä ja viihtyisässä ympäristössä. Perinteitä huokuvalle alueelle on syntynyt viihtyisä, jo pitkälle valmistunut nuorekas asuinalue.

5 Persoonallinen kotitalo Osittain 5- ja osittain 7-kerroksinen Roxy on tyylikäs talo, jossa on ripaus erilaisuutta. Arkkitehtikilpailun voittanut Arkkitehtitoimisto arlin + opanen Oy:n suunnittelema talo sisältää rohkeita ratkaisuja kuten esimerkiksi joidenkin huoneistojen vinot seinälinjat ja talon kaarevat seinät. Julkisivulle persoonallista ilmettä antavat suuret ja suojaisat sisään vedetyt parvekkeet sekä lähialueen punatiilimiljööstä muistuttava parvekkeiden lämmin väritys. Vanha ja uusi kohtaavat Arkkitehtikilpailussa haettiin perinteikkääseen kaupunkikuvaan sopivia laadukkaita, nykyaikaiseen asumiseen sopivia ratkaisuja. Roxyssa trendikäs arkkitehtisuunnittelu ja näyttävä ympäristö yhdistyvät luontevasti. Uusi talo sopii maisemaansa ja antaa samalla vanhalle alueelle aivan uuden luonteen. Roxyn uudet kodit tarjoavat nykyaikaisia asumisen mahdollisuuksia. Useiden erilaisten asuntopohjien joukosta on helppo löytää sopiva koti niin pieneen kuin suurempaankin tilan tarpeeseen.

6 Valitse helppo uusi koti Koti Roxyssa tekee arjestasi helppoa ja viihtyisää: uusien kotien pohjaratkaisut ovat selkeitä ja tila on käytetty tehokkaasti. simerkiksi keittiö ja olohuone muodostavat useissa kodeissa avaran yhtenäisen kokonaisuuden, mikä lisää valoa ja tilan tuntua. Täältä löydät kodin, joka sopii juuri sinun elämäntapoihisi. Valitse esimerkiksi Roxyn erikoisuus: asunto, jossa on sisäänkäynti pihalta.

7 Tiloja joka tarpeeseen Valitsitpa itsellesi saunallisen tai saunattoman kodin, ylimmän kerroksen mukavaa talosaunaa kannattaa hyödyntää vaikka lenkkisaunana. Talossa on myös pyykkihuoltoa varten oma pesula ja kuivaushuone sekä hyvät varastotilat lastenvaunuille, ulkoiluvälineille ja henkilökohtaiselle irtaimistolle. uojaisan paikan autollesi voit hankkia korttelin alla olevasta pysäköintiyhtiön hallista. Uusi koti on energiatehokas Ympäristöarvot ovat keskeisellä sijalla aina suunnitellessamme uusia koteja. Haluamme toteuttaa energiatehokkaita ratkaisuja, jotka myös madaltavat asumiskustannuksiasi. Roxyn kodit vastaavat energialuokkaa B. Vettä säästävät vesikalusteet pienentävät veden kulutusta ja huoneistokohtainen vesimittari auttaa seuraamaan kulutusta. Kodinkoneet kuuluvat pääosin A-energialuokkaan. Ympäristövastuullista arkea helpottavat myös keittiön jätteidenlajittelumahdollisuudet. V V V Tuulensuunkuja V A. OY HNGN RGNA V Tuulensuuntori Tenhonporras V V V A. OY HNGN ROXY V Fenixinrinne

8 T V Huoneistopohjat 1h+kt 33,5 m 2 A3 1. krs 1h+kt 36,5 m 2 B29 1. krs H1 TO/PK H10 TO/PK (VH) mittakaava 1:100 H1 TO/ 1h+kt 33,5 m² asittamaton A3 1. krs terassi TAONOTN- VARAU 1h+kt 36,5 m² B29 1. krs asittamaton terassi asittamaton terassi

9 Oh Mh Kt K Ph Olohuone Makuuhuone Keittotila Keittiö Pesuhuone Wc JK PK Wc auna Tilavaraus mikrolle Jääkaappi Pakastin Astianpesukone (P/KR) Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle TO/PK ämmön talteenotto/pyykkikaappi 1h+kt 39,0 m 2 B28 1. krs B32 2. krs B36 3. krs TO/PK H12 TO/PK H12 B40 4. krs B44 5. krs H13 H13 2h+kt 41,0 m 2 A2 1. krs A18 5. krs A6 2. krs A22 6. krs A10 3. krs A25 7. krs TO/PK A14 4. krs H3 H3 TO/PK H4 H4 JK/ PK JK/ PK H5 H5 mittakaava 1:100 asitettu 1h+kt 39 m² asitettu B28 1. krs B32 2. krs B36 3. krs B40 4. krs B44 5. krs Asunto B28 asitettu 2h+kt 41 m² asitettu A2 1. krs A6 2. krs A10 3. krs A14 4. krs A18 5. krs A22 6. krs A25 7. krs MH MH Asunto A2 H12 TO/PK asittamaton terassi asittamaton terassi Asunto B2 kkuna- ja asittamaton aukotuksissa eroavaisuuksia terassi asunnoissa A2, A10, A18 ja A25 asittamaton terassi Asunto A2 kkuna- ja aukotuksissa eroavaisuuksia asitettu asunnoissa A2, A10, A18 ja A25 Asunto B2 Asunto A2 asittamaton terassi Asunto B2

10 2h+kt 45,0 m 2 B31 2. krs B35 3. krs B39 4. krs B43 5. krs H17 H18 H14 TO/PK H13 H14 JK 2h+kt 45 m² B31 B35 B39 B43 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs MH asitettu H13 TO/PK O kkuna- ja aukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa B35 ja B43 kkuna- ja aukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa B35 ja B43 MH

11 Oh Mh Kt K Ph Olohuone Makuuhuone Keittotila Keittiö Pesuhuone Wc JK PK Wc auna Tilavaraus mikrolle Jääkaappi Pakastin Astianpesukone (P/KR) Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle TO/PK ämmön talteenotto/pyykkikaappi 2h+kt+s 56,0 m 2 A1 1. krs A5 2. krs A9 3. krs A13 4. krs A17 5. krs A21 6. krs A24 7. krs H5 H5 (VH) (VH) H6 H6 TO/PK TO/PK MH MH H6 2h+kt+s 56 m² asitettu H5 (VH) TO/PK A1 1. krs A5 2. krs A9 3. krs A13 4. krs A17 5. krs A21 6. krs A24 7. krs kkuna- ja aukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa A1, A9, A17 ja A24 kkuna- ja aukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa A1, A9, A17 ja A24 asitettu asittamaton terassi M a p asittamaton terassi Asunto Asunto A1 A1 Asunto A1 asi tera Asunto A1

12 2h+k+s 60,5 m 2 B27 1. krs H14 H17 H18 H13 TO/PK MH K mittakaava 1:100 H14 H17 H18 2h+k+s 60,5 m² B27 1. krs asittamaton terassi H13 TO/PK M K asittamaton terassi

13 Oh Mh Kt K Ph Olohuone Makuuhuone Keittotila Keittiö Pesuhuone Wc JK PK Wc auna Tilavaraus mikrolle Jääkaappi Pakastin Astianpesukone (P/KR) Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle TO/PK ämmön talteenotto/pyykkikaappi 3h+kt+s 69,5 m 2 B33 2. krs B37 3. krs B41 4. krs B45 5. krs MH2 H11 TO/PK VH WC H10 H12 3h+kt+s 69,5 m² B33 2. krs B37 3. krs B41 4. krs B45 5. krs H9 MH1 TO/PK MH2 H10 H11 VH WC TO/PK Parvekeaukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa B37 ja B45 H9 asitettu Parvekeauko tuksissa eroavaisuuksia asunnoissa B37 ja B45 MH1 asitettu

14 3h+kt+s 70,0 m 2 A20 6. krs H7 TO/PK H8 WC MH1 H9 mittakaava 1:100 3h+kt+s 70 m² A20 6. krs H7 TO/PK H8 WC M MH2 asitettu MH2 O asitettu

15 Oh Mh Kt K Ph Olohuone Makuuhuone Keittotila Keittiö Pesuhuone Wc JK PK Wc auna Tilavaraus mikrolle Jääkaappi Pakastin Astianpesukone (P/KR) Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle TO/PK ämmön talteenotto/pyykkikaappi 3h+kt+s 70,0 m 2 A4 2. krs A8 3. krs A12 4. krs A16 5. krs H7 TO/PK H8 VH WC MH1 H9 3h+kt+s 70 m² A4 2. krs A8 3. krs A12 4. krs A16 5. krs MH2 H7 TO/PK H8 VH WC M Parvekeaukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa A8 ja A16 K asitettu Parvekeauko tuksissa eroavaisuuksia asunnoissa A8 ja A16 asitettu

16 3h+k+s 71,0 m 2 A7 2. krs A11 3. krs A15 4. krs A19 5. krs A23 6. krs A26 7. krs MH1 MH2 TO/PK H2 H1 WC TO/PK 3h+k+s 71 m² A7 2. krs A11 3. krs A15 4. krs A19 5. krs A23 6. krs A26 7. krs K H3 MH1 H1 WC MH2 TO/PK H2 R (PPK/ kkuna- ja aukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa A11, A19 ja A26 asitettu kkuna- ja auko tuksissa eroavaisuuksia K asunnoissa A11, A19 ja A26 asitettu

17 Oh Mh Kt K Ph Olohuone Makuuhuone Keittotila Keittiö Pesuhuone Wc JK PK Wc auna Tilavaraus mikrolle Jääkaappi Pakastin Astianpesukone (P/KR) Tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle TO/PK ämmön talteenotto/pyykkikaappi 4h+kt+s 83,0 m 2 B30 2. krs B34 3. krs B38 4. krs B42 5. krs H15 TO/PK H16 VH WC MH1 MH2 4h+kt+s 83 m² B30 B34 B38 B42 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs H14 TO/PK H17 H18 H=1200 JK PK H15 H14 TO/PK H16 VH WC H17 H18 H=1200 MH1 M kkuna- ja aukotuksissa eroavaisuuksia asunnoissa B34 ja B42 TO/PK MH3 JK PK MH3 asitettu asitettu kkuna- ja auko tuksissa eroavaisuuksia asunnoissa B34 ja B42 Rakentaja pidättää mahdollisuuden muuttaa tämän tiedotteen tietoja ja piirustuksia. Osta jan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä. Tämä tiedote perustuu tilanteeseen 10/10. Asuntojen markkinoinnissa an nettavista tiedoista annetun asetuksen nro 130/2001 mukainen esite on nähtävissä esittelyssä. Rakennustapaselostuksen saat asunnon myy jältä tai rakentajalta.

18 Meiltä saat elämäsi kodin Ota meihin yhteyttä, niin autamme sinua valitsemaan Helsingin Roxysta itsellesi parhaiten sopivan kodin. Rakennusaikana voit vaikuttaa tulevan kotisi ilmeeseen ja valita mieleisesi pintamateriaalit valmiiksi mietityistä vaihtoehdoista tai täydentää kokonaisuutta makusi mukaiseksi. Teemme parhaamme, jotta toiveesi toteutuvat ja saat oman näköisesi kodin.

19 Asuntojen viimeistely ja varustelu Huone attia einät Katto teinen autaparketti Maali Maalaus Tuulikaappi aatta Maali Maalaus Olohuone autaparketti Maali Ruiskutasoite Makuuhuone autaparketti Maali Ruiskutasoite Keittiö autaparketti Maali/laatta Ruiskutasoite WC aatta Maali/aatta Paneeli Pesuhuone aatta aatta Paneeli auna aatta Paneeli Paneeli Keittiö- ja pesuhuonekalusteet sekä komerokalusteet ovat tehdasvalmistettuja maalatuin mdf-ovin. Työpöytätasot ovat laminaattia. Allastasot ovat ruostumatonta terästä varustettuna yleensä 1½ altaalla. Keittiössä on keraaminen keittotaso ja kalusteuuni, liesikupu, astianpesukone ja jää-pakastinkaappiyhdistelmä. Osassa kolmioista on lisäksi varaus toiselle kylmäyksikölle. 4h+kt asunnoissa on erilliset jääkaappi ja kaappipakastin. Pesuhuoneessa ja wc-tiloissa on valaisinpeilikaappi. Jokaisessa huoneistossa on liitäntä pesukoneelle ja varaus kuivausrummulle. Asunnoissa on huoneistokohtainen käyttövedenmittaus ja lämmön talteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto. lmanvaihtokone sijoitetaan pesuhuoneeseen komeroon. Taloyhtiö Osoite aunassa ja pesuhuoneessa on sähköinen lattialämmitys, joka liitettään kiinteistön sähköverkkoon. aunojen lauteet ja askelmat ovat haapaa, tukirakenteena höylätty havupuu. As. Oy Helsingin Roxy, Tuulensuuntori 3, Helsinki Yleistä Yhtiö muodostuu yhdestä 2-portaisesta 5-7 kerroksisesta asuinkerrostalosta Yhteensä 45 kotia, joiden koot vaihtelevat 33,5 m 2-83,0 m 2. Yhtiössä on irtaimistovarastot, ulkoiluväline- ja lastenvaunuvarasto, talopesula, kuivaushuone sekä talosauna ja yhteiskäyttötila. Parvekkeet lasitetaan maantasoasuntojen terassiparvekkeita lukuun ottamatta. Yhtiön omistamat 22 autopaikkaa sijoittuvat pääosin korttelin alla olevaan pysäköintiluolaan. Arvioitu valmistuminen kesä Talotekniikka Yhtiöön tulee patteriverkollinen kaukolämpö. Yhteistiloissa on lämmön talteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto. Yhtiöön tulee data-kaapelointi cat 6, joka mahdollistaa asuntoihin nopeat laajakaistayhteydet. Kodeissa on vakiona 1Mb/1Mb kiinteistöliittymä. Huoneiston haltija voi tilata lisänopeutta erillistä maksua vastaan kiinteistöliittymäoperaattorilta. Porrashuoneiden pääsisäänkäynnin ovien yhteyteen asennetaan ovipuhelinjärjestelmä kuvayhteydellä. Yhtiö liitetään kaapeli-tv verkkoon. nergialuokka Rakennuksen laskennallinen energialuokka on B. Tontti Rahoitus Ympäristöajattelua As. Oy Helsingin Roxy rakennetaan yhtiön omistamalle tontille. As. Oy Helsingin Roxy on lupaus laadukkaasta ja toiveiden mukaisesta kodista, jonka hankinnasta teemme mahdollisimman helppoa. Kodin myyntihinta on pienimmillään 30 % sen velattomasta hinnasta, lopun kattaa yhtiölaina. 25 % myyntihinnasta maksetaan kaupanteossa ja loput valmistumisen yhteydessä. oppuosa velattomasta hinnasta on yhtiölainaa, jota maksetaan kuukausittain rahoitusvastikkeen muodossa. Yhtiölainaa voi myös halutessaan maksaa pois asunnon valmistumisen yhteydessä. Ympäristöjärjestelmämme on sertifioitu O standardin mukaisesti. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ympäristöasioissa: uunnittelemme energiatehokkaita asuinrakennuksia, vähennämme negatiivisia ympäristövaikutuksia rakennusmateriaalien käytössä ja minimoimme haitallisten aineiden käytön. Rakennamme koteja, joissa on hyvä sisäympäristö.

20 kanska Kodit Asuntomyynnin maksuton puhelinpalvelu kanska Talonrakennus Oy Paciuksenkatu 25, Helsinki Ympäristömerkitty painotuote, asttreet Oy Hämeen Kirjapaino Oy 1700 kpl 10/2010

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Jyväskylän Postipoika avela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Postipojan uudet kodit nousevat vehreään avelaan. Tuomme suositulle alueelle lisää hyvän asumisen mahdollisuuksia.

Lisätiedot

Arjen luksusta uusi koti Lauttasaaressa As. Oy Helsingin Julia Lauttasaari

Arjen luksusta uusi koti Lauttasaaressa As. Oy Helsingin Julia Lauttasaari Arjen luksusta uusi koti auttasaaressa As. Oy Helsingin Julia auttasaari Arjen luksusta uusi koti auttasaaressa On vain yksi auttasaari, aidosti merellinen kaupunginosa lähes Helsingin ytimessä. Meren

Lisätiedot

Uudessa kodissa on helppo viihtyä Espoon Karanpuisto Karakallio

Uudessa kodissa on helppo viihtyä Espoon Karanpuisto Karakallio Uudessa kodissa on helppo viihtyä Espoon aranpuisto arakallio Uudessa kodissa on helppo viihtyä Uusi koti männikköluonnon tuntumassa lähellä palveluita. en parempaa tuskin voi toivoa. Espoon aranpuisto

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Uusia Entré-koteja Harjulammen tuntumaan As. Oy Rovaniemen Ahkioharju Ahkiomaa

Uusia Entré-koteja Harjulammen tuntumaan As. Oy Rovaniemen Ahkioharju Ahkiomaa Uusia ntré-koteja Harjulammen tuntumaan As. Oy Rovaniemen Ahkioharju Ahkiomaa Kuva: Arkkitehtitoimisto Rantakokko Ota parhaat päältä Kukapa ei tahtoisi kodiltaan kaikkea tasokasta asumista keskustan läheisyydessä,

Lisätiedot

Leppoisaa elämää vehreässä Savelassa Jyväskylän Postimies Savela

Leppoisaa elämää vehreässä Savelassa Jyväskylän Postimies Savela eppoisaa elämää vehreässä avelassa Jyväskylän ostimies avela Viihdy kavalla alueella, upouudessa kodissa Vehkakujan varrelle on nousemassa uusi asuinkortteli, jota Jyväskylän ostimieskin nyt tulee täydentämään.

Lisätiedot

Uusia koteja Rovaniemen Rantavitikalle

Uusia koteja Rovaniemen Rantavitikalle Rovaniemen Suviheinä Uusia koteja Rovaniemen Rantavitikalle Visualisointi: Arkkitehtitoimisto Rantakokko Oy Viihtyisiä koteja ylio 2 piston tuntumaan As. Oy Rovaniemen Suviheinä yhdistää tasokkaan asumisen

Lisätiedot

Rauhallinen kaupunkikoti keskustan tuntumassa As. Oy Malskin Veräjä Lahti

Rauhallinen kaupunkikoti keskustan tuntumassa As. Oy Malskin Veräjä Lahti auhallinen kaupunkikoti keskustan tuntumassa As. Oy Malskin Veräjä ahti auhallinen kaupunkikoti keskustan tuntumassa As. Oy Malskin Veräjä sijaitsee Malskin korttelissa ahden ydinkeskustan palveluiden

Lisätiedot

Uusi rytmi elämään Järvenpään Rytmi Järvenpään keskusta

Uusi rytmi elämään Järvenpään Rytmi Järvenpään keskusta Uusi rytmi elämään Järvenpään Rytmi Järvenpään keskusta Uusi rytmi elämään Uusi tasokas koti aivan kaupungin keskustassa hyvien palveluiden ja vapaa-ajan mahdollisuuksien äärellä tuo kepeyttä päivittäiseen

Lisätiedot

Hyvän olon järvenrantakoti Asunto Oy Lappeenrannan Kreijari Rapasaari

Hyvän olon järvenrantakoti Asunto Oy Lappeenrannan Kreijari Rapasaari Hyvän olon järvenrantakoti Asunto Oy appeenrannan Kreijari Rapasaari Hyvän olon järvenrantakoti Haluatko asua mukavasti järven rannalla keskustan tuntumassa? Asunto Oy appeenrannan Kreijari sijaitsee ainutlaatuisessa

Lisätiedot

Uniikkeja keskustakoteja Helsingin Artesaani

Uniikkeja keskustakoteja Helsingin Artesaani Uniikkeja keskustakoteja Helsingin Artesaani Tervetuloa valmiiseen kotiin Helsingin Artesaani on tarina koulurakennuksesta, joka muuttui persoonallisiksi kaupunkikodeiksi. Artesaani on sekoitus 50-luvun

Lisätiedot

Espoon Emilia, Leppävaara. Unelmakotisi on vain askeleen päässä kaikesta

Espoon Emilia, Leppävaara. Unelmakotisi on vain askeleen päässä kaikesta spoon milia, Leppävaara Unelmakotisi on vain askeleen päässä kaikesta 2 Leppoisaa elämää Leppävaarassa Uusi ja tyylikäs koti monipuolisten palveluiden läheisyydessä on monella tapaa unelmien täyttymys.

Lisätiedot

Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa

Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa As. Oy Kuopion Ruustinnanpuisto Visualisointi Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa asut luonnon rauhassa ja kuitenkin aivan keskustan tuntumassa. Kävelyetäisyydellä Kuopion

Lisätiedot

Kaunis kerrostalokoti Saimaan rannalla

Kaunis kerrostalokoti Saimaan rannalla Kaunis kerrostalokoti Saimaan rannalla As. Oy Lappeenrannan Amiraali, Pallo-Tyysterniemi Visualisointi 2 Tyysterniemen taikaa Lappeenranta saa upean kaupunginosan järviluonnon ääreltä, kun nostalginen

Lisätiedot

Kaupunkikoti Herttoniemenrannassa Helsingin Minerva Herttoniemenranta

Kaupunkikoti Herttoniemenrannassa Helsingin Minerva Herttoniemenranta aupunkikoti Herttoniemenrannassa Helsingin Minerva Herttoniemenranta aupunkikoti Herttoniemenrannassa öydä oma kotisi modernista Herttoniemenrannasta. Minervan sijainti on ihanteellinen: kotisi lähellä

Lisätiedot

Vapaata elämää Itsenäisyydenkadulla As. Oy Porin Cygnaeuksenpiha Keskusta

Vapaata elämää Itsenäisyydenkadulla As. Oy Porin Cygnaeuksenpiha Keskusta Vapaata elämää Itsenäisyydenkadulla As. Oy Porin Cygnaeuksenpiha Keskusta Cygnaeuksenpiha kruunaa keskustakorttelin Miltä tuntuisi asua paikassa, jossa kaikki on jo valmiina remonttihuolista vapaassa kodissa,

Lisätiedot

Hervannan uusi maamerkki Tampereen Matrix I Hervanta

Hervannan uusi maamerkki Tampereen Matrix I Hervanta Hervannan uusi maamerkki Tampereen Matrix Hervanta Hervannan uusi maamerkki Matrix Tervetuloa huipulle! uudentoista kerroksen korkeuteen kohoava Matrix tulee olemaan Tampereen korkein asuintalo ja maamerkki,

Lisätiedot

Koti on siellä, missä lomailet Laukaan Peurantähti

Koti on siellä, missä lomailet Laukaan Peurantähti Koti on siellä, missä lomailet Laukaan Peurantähti Skanska Vapaa-ajan kodit Skanska Vapaa-ajan kodit Voi hyvin ja vaurastu Loma on uudistumisen ja hyvinvoinnin aikaa. Mitä vaivattomammin lepopäiväsi sujuvat,

Lisätiedot

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Court. skanska.fi/court

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Court. skanska.fi/court Huoneistopohjat As. Oy Helsingin Court skanska.fi/court Huoneistopohjat 1:100 AK JK JT (KR) 4h+k+s 170,5 m² C48 Astianpesukone Jääkaappi Jakotukki Kuivausrumpu iesi / keittotaso 6. krs + ullakko T MU A

Lisätiedot

Nauti uuden kodin arjesta Keskuspuiston tuntumassa Helsingin Transistori Länsi-Pasila

Nauti uuden kodin arjesta Keskuspuiston tuntumassa Helsingin Transistori Länsi-Pasila Nauti uuden kodin arjesta eskuspuiston tuntumassa Helsingin Transistori änsi-asila Nauti uuden kodin arjesta eskuspuiston tuntumassa Transistorissa pääset nauttimaan hyvin varustellun uuden kodin eduista

Lisätiedot

Uusia koteja Rovaniemen keskustaan

Uusia koteja Rovaniemen keskustaan Uusia koteja Rovaniemen keskustaan As. Oy Rovaniemen Laura Visualisointi: Arkkitehtitoimisto Rantakokko Oy 3 Kun kaikki on lähellä kotia... Vetovoimainen Rovaniemen keskusta on monen kaupunkilaisen ykkösvaihtoehto

Lisätiedot

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Annex. skanska.fi/annex

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Annex. skanska.fi/annex Huoneistopohjat As. Oy Helsingin Annex skanska.fi/annex Toimitalo Asemapiirros :5 = 25 m Telakkapuistikko Toimitalo Raitiovaunupysäkit TONTN RAJA TONTN RAJA mt V RAKNNU A-ORRA JÄT mt mt Messinkivalimo

Lisätiedot

Unelmakoti joen varrella Porin Makasiininranta Karjaranta

Unelmakoti joen varrella Porin Makasiininranta Karjaranta Unelmakoti joen varrella Porin Makasiininranta Karjaranta Unelmakoti joen varrella Näkymä vapaana virtaavalle Kokemäenjoelle, talosi edessä tunnelmallinen rantabulevardi ja venelaituri, vastarannalla Kirjurinluodon

Lisätiedot

Elämän makua jokivarressa Turun Matruusinranta

Elämän makua jokivarressa Turun Matruusinranta lämän makua jokivarressa Turun Matruusinranta lämän makua jokivarressa Turun Matruusinranta on erinomainen tilaisuus saada uusi oma koti läheltä Turun keskustaa ja jokivarren eloisaa ilmapiiriä. Asut korttelin

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Kaupunkikoti tämän päivän Romeolle ja Julialle Oulun Romeo ja Oulun Julia Keskustan tuntumassa

Kaupunkikoti tämän päivän Romeolle ja Julialle Oulun Romeo ja Oulun Julia Keskustan tuntumassa aupunkikoti tämän päivän Romeolle ja Julialle Oulun Romeo ja Oulun Julia eustan tuntumassa Tasokkaita city-koteja monenlaisiin elämäntilanteisiin kana jatkaa rakentamista Oulun keustan tuntumaan s Oy Oulun

Lisätiedot

Huoletonta pikkukaupunkielämää. As. Oy Espoon Tiilentekijä, Kauklahti

Huoletonta pikkukaupunkielämää. As. Oy Espoon Tiilentekijä, Kauklahti Huoletonta pikkukaupunkielämää As. Oy spoon Tiilentekijä, Kauklahti 2 Tunnelmia eri aikakausilta spoon Kauklahti on vehreä kylämäinen paikallis keskus, joka istuu kumpuilevaan maalaismaisemaan kauniisti.

Lisätiedot

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Court. skanska.fi/court

Huoneistopohjat. As. Oy Helsingin Court. skanska.fi/court Huoneistopohjat As. Oy Helsingin Court skanska.fi/court C48, 6.KR 5,2 + 7. KR 62 Huoneistopohjat : AK (KR) 4h+k+s 7,5 m² H 26 C48 Astianpesukone Jääkaappi Jakotukki Kuivausrumpu iesi / keittotaso VNO KATTO

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

Nuotit onnelliseen arkeen

Nuotit onnelliseen arkeen Järvenpään Sävel, Järvenpään keskusta Nuotit onnelliseen arkeen Visualisointi 2 Melodiapiha on Säveltä vaille valmis Järvenpään tunnelmallinen Melodiapiha on pian täydessä kukoistuksessaan. Viimeisenä

Lisätiedot

Visualisointi. Tyyliä ja tunnelmaa Helsingin Lorenzo Lauttasaari

Visualisointi. Tyyliä ja tunnelmaa Helsingin Lorenzo Lauttasaari Visualisointi Tyyliä ja tunnelmaa Helsingin orenzo auttasaari Vastakohtien kemiaa i liian lähellä eikä turhan kaukana: arvostettu auttasaari sijaitsee juuri sopivan välimatkan päässä Helsingin keskustan

Lisätiedot

Koti ainutlaatuisesta keskustakorttelista

Koti ainutlaatuisesta keskustakorttelista Koti ainutlaatuisesta keskustakorttelista As. Oy Oulun Artesaani visualisointi Kaupunkielämän aitiopaikka Maalaa silmiesi eteen pihapiiri, jossa vanha kohtaa uuden ja taide käytännöllisyyden. Ajattele

Lisätiedot

Valloittavia kaupunkikoteja Oulunkylän sydämessä Helsingin Esmeralda Oulunkylä

Valloittavia kaupunkikoteja Oulunkylän sydämessä Helsingin Esmeralda Oulunkylä Valloittavia kaupunkikoteja Oulunkylän sydämessä Helsingin smeralda Oulunkylä Visualisointi Oulunkylässä on tunnelmaa On monta syytä kiintyä Oulunkylään sen tietävät etenkin alueella jo asuvat. Väljyys,

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Uusi Alppila täydentyy uljaalla Alppikotkalla As Oy Oulun Alppikotka 1 As Oy Oulun Alppikotka 2

Uusi Alppila täydentyy uljaalla Alppikotkalla As Oy Oulun Alppikotka 1 As Oy Oulun Alppikotka 2 Uusi lppila täydentyy uljaalla lppikotkalla s Oy Oulun lppikotka 1 s Oy Oulun lppikotka 2 Uuden lppilan rakentaminen jatkuu Vuorossa on uljas Oulun lppikotka 1 ja 2 Oulun Uusi lppila kohoaa noin 3 km pohjoiseen

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Hyvän olon järvenrantakoti Härmälänrannan Humu Tampere

Hyvän olon järvenrantakoti Härmälänrannan Humu Tampere Hyvän olon järvenrantakoti Härmälänrannan Humu Tampere Järvenrantakoti hyvän olon Härmälänrannassa Härmälänrannan Humu on ainutkertainen idylli, parasta mitä viihtyisä ja luonnonläheinen Härmälänranta

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

Uusi koti viihtyisältä Vaskipellon alueelta

Uusi koti viihtyisältä Vaskipellon alueelta Uusi koti viihtyisältä Vaskipellon alueelta As. Oy Vantaan Popniitti Visualisointi Avain leppoisaan arkeen uonnonläheiselle Vaskipellon alueelle Vantaan Kaivokselaan rakennetaan uusia viihtyisiä kerrostalokoteja.

Lisätiedot

Toteuta kaupunkiunelmasi järven rannalla As. Oy Tampereen Ratinanrannan Myrskytär

Toteuta kaupunkiunelmasi järven rannalla As. Oy Tampereen Ratinanrannan Myrskytär Toteuta kaupunkiunelmasi järven rannalla As. Oy Tampereen Ratinanrannan Myrskytär Toteuta kaupunkiunelmasi järven rannalla Ratinanrannan kaltaisia alueita tulee eteen harvoin. Voit elää kaupungin sykkeessä

Lisätiedot

UNTOLANKATU 7, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

UNTOLANKATU 7, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. UNTOLANKATU 7, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 4-5h, k, kph, s, takkah., 2 x wc, vh, kuisti, 210 m, 264 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER 050 554 3642 ismo@bolkv.fi

Lisätiedot

Koti tunnelmalliselta Kankaan tehdasalueelta

Koti tunnelmalliselta Kankaan tehdasalueelta Koti tunnelmalliselta Kankaan tehdasalueelta As. Oy Jyväskylän Raina Visualisointi Vanha tehdasalue herää eloon Yli sadan vuoden ajan ulkopuolisilta suljettu Kankaan teollisuusalue on nousemassa uuteen

Lisätiedot

Huoleton uusi koti kivasti kotikulmilta

Huoleton uusi koti kivasti kotikulmilta Lahden Kavaljeeri, Mukkula Huoleton uusi koti kivasti kotikulmilta Visualisointi 2 Mukavaa elämää uudessa kodissa Mukkulan maisemissa tapahtuu: osoitteeseen Vanhatie 53, vanhan kaupan paikalle rakennetaan

Lisätiedot

Espoon Aina, Leppävaara. Leppävaarassa olet kotona

Espoon Aina, Leppävaara. Leppävaarassa olet kotona spoon Aina, eppävaara eppävaarassa olet kotona 2 Aina - tilaisuus löytää uusi koti eppävaarasta spoon eppävaaran keskustan tuntumaan valmistuva tyylikäs kolmikko täydentyy, kun Amalia ja milia saavat seurakseen

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Levin Stara

Kiinteistö Oy Levin Stara Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s

Lisätiedot

Visualisointi: Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy. Hyvän olon järvenrantakoti Härmälänrannan Pyry, Viima ja Tuisku Tampere

Visualisointi: Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy. Hyvän olon järvenrantakoti Härmälänrannan Pyry, Viima ja Tuisku Tampere Visualisointi: Arkkitehtitoimisto Eero Lahti Oy Hyvän olon järvenrantakoti Härmälänrannan Pyry, Viima ja Tuisku Tampere Järvenrantakoti hyvän olon Härmälänrannassa Härmälänrannan ainutlaatuisuus syntyy

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu

Lisätiedot

Uusi koti eloisasta Leppävaarasta

Uusi koti eloisasta Leppävaarasta spoon Amalia, Leppävaara Uusi koti eloisasta Leppävaarasta Visualisointi 2 Viihtyisää asumista urbaanissa ympäristössä Pääkaupunkiseudun sykkeessä kodin keskeisellä sijainnilla on suuri merkitys. Kun asut

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

Uusi koti Vanhassa Vuosaaressa Helsingin Paapuuri Vuosaari

Uusi koti Vanhassa Vuosaaressa Helsingin Paapuuri Vuosaari Uusi koti Vanhassa Vuosaaressa Helsingin Paapuuri Vuosaari Uusi koti Vanhassa Vuosaaressa Vanhan Vuosaaren viehätys syntyy sen luonnonläheisyydestä ja avarasta ilmeestä. Helsingin Paapuurissa pääset nauttimaan

Lisätiedot

Kotona kaupungin keskustassa

Kotona kaupungin keskustassa Mikkelin Neptun otona kaupungin keskustassa Visualisointi 2 Avaraa tilaa ja valoa, oman kodin rauhaa keskellä kaupunkia kertakaikkisen mukavaa elämää uudessa kodissa. Uusi kerrostalokoti monilla mukavuuksilla

Lisätiedot

Saaristokaupungin rantaviivalla. Asunto Oy Kuopion Sinisimpukka

Saaristokaupungin rantaviivalla. Asunto Oy Kuopion Sinisimpukka aariokaupungin rantaviivalla Asunto Oy uopion inisimpukka 2 allaveden kutsu Muutama askel veden äärelle ja pieni pyöräilypyrähdys uopion keskuaan. aariokaupungin ehtoniemeen valmiunut inisimpukka on loma-asunto,

Lisätiedot

Uuden Alppilan kaunotar

Uuden Alppilan kaunotar Uuden lppilan kaunotar lppilan iris, Oulu Visualisointi 2 Uuden lppilan rakentaminen jatkuu iris on Uuden lppilan asuinalueen viimeinen 8-kerroksinen asuinkerrostalo. lppilan iris rakennetaan osoitteeseen

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN VETURIPUISTO

ASUNTO OY KERAVAN VETURIPUISTO ASUNTO OY KERAVAN VURIUISTO 2, 42 KERAVA HANNUNKARI & MÄKIAJA OY ASUNTO OY KERAVAN VURIUISTO Asemapiirros Julkisivut Kerrospohjat Asuntopohjat 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO

TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO TA TA-Asumisoikeus Oy ITÄVIITTA 3 SAUNALAHTI ESPOO TA-ASUMISOIKEUS OY / Itäviitta 3, 02330 Espoo Viim. muutospvm...20 RAKENNUSTAPASELOSTE pvm. 26.09.2011 RAKENTEET Perustukset tehdään rakennepiirustusten

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

Kaunis kaupunkikoti uniikilta asuinalueelta

Kaunis kaupunkikoti uniikilta asuinalueelta Kaunis kaupunkikoti uniikilta asuinalueelta As. Oy Jyväskylän Tampuuri Visualisointi Vanhan tehdasalueen hengessä Jyväskylän Kangas on Tourujokilaakson kupeeseen kasvava uusi kaupunginosa, jossa yhdistyvät

Lisätiedot

HEKA TAPANINVAINIO VIHERVARPUSENTIE 3 Vihervarpusentie 3, 5, 7, 9 00730 Helsinki Vuokrausaineisto

HEKA TAPANINVAINIO VIHERVARPUSENTIE 3 Vihervarpusentie 3, 5, 7, 9 00730 Helsinki Vuokrausaineisto Kerrostalo Vihervarpusentie Rivitalot Vihervarpusentie, ja 9 avainnekuvat ovat taiteellinen näkemys kohteesta eikä kaikin osin vastaa rakennettavaa kohdetta. EKA TAPANINVAINIO VIERVARPUSENTIE 000 elsinki

Lisätiedot

Aurinkoinen koti urbaanista puistokorttelista

Aurinkoinen koti urbaanista puistokorttelista spoon Suulperi, Niittymaa Aurinkoinen koti urbaanista puistokorttelista Visualisointi 2 Hetkessä kotona! Oman kaupunkikodin rauhaa, happihyppelyitä ihastuttavalla yhteispihalla ja vilkasta vapaaaikaa harrastusten

Lisätiedot

Nauti tornitalon tunnelmasta Vantaan Martintorni Martinlaakso

Nauti tornitalon tunnelmasta Vantaan Martintorni Martinlaakso Nauti tornitalon tunnelmasta Vantaan Martintorni Martinlaakso Nauti tornitalon tunnelmasta As. Oy Vantaan Martintornissa pääset nauttimaan uuden kodin mukavuudesta, tornitalon avarista näkymistä ja kotiympäristösi

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

Pala kauneinta Härmälänrantaa

Pala kauneinta Härmälänrantaa ala kauneinta Härmälänrantaa As. Oy Tampereen Härmälänrannan Lentolaituri Visualisointi Kotiunelmat lentoon Tampereen Härmälänrannassa on aikojen saatossa toteutettu erilaisia unelmia. Sata vuotta sitten

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

Maisemat yli Matinkylän

Maisemat yli Matinkylän Maisemat yli Matinkylän As. Oy Espoon Koho Ennakkomarkkinoinnissa visualisointi visualisointi 2 Maamerkki, joka näkyy kauas Horisontissa meri, ympärillä kaupunki ja iholla oman kodin lämpö: Espoon Koho

Lisätiedot

KORISTON RANTATIE 8, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KORISTON RANTATIE 8, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KORISTON RANTATIE 8, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 3h+k+kph+s+erill.wc+patiota+p., 77 m, 17 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen KiAT, PARTNER 040 053 64 kaarina@bolkv.fi Kohteesta tehty tarjous

Lisätiedot

Hattula, Hurttala Kohdenumero h,kt,s, 42,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Hattula, Hurttala Kohdenumero h,kt,s, 42,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Hattula, Hurttala Kohdenumero 571173 2h,kt,s, 42,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 60 600,00 Vh. 132 000,00 Kustaankuja 5. Unelmoitko uuden kodin tuoksusta, valoisuudesta, turvallisuudesta ja

Lisätiedot

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia

Lisätiedot

Koti järviluonnon kynnyksellä

Koti järviluonnon kynnyksellä Koti järviluonnon kynnyksellä As. Oy Tampereen Härmälänrannan ääski Visualisointi Haaveissa Härmälänranta? Viiden kilometrin päässä Tampereen keskustasta sijaitseva Härmälänranta on vetovoimainen asuinalue

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

Tervetuloa kotisatamaan

Tervetuloa kotisatamaan Tervetuloa kotisatamaan As. Oy n Libretto Visualisointi Elämäsi käsikirjoitus! n Lutakon alueen paraatipaikalle kohoava Libretto tarjoaa onnistuneen käsikirjoituksen elämäsi uusille sivuille. iihen kuuluvat

Lisätiedot

ORVOKKI AS OY ITIKANMÄEN ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 25.09.2015

ORVOKKI AS OY ITIKANMÄEN ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 25.09.2015 AS OY ITIKANMÄEN ORVOKKI Nyykoolinkatu 17, 60100 Seinäjoki 250915 ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE KUVA RAKENNUSTEN ULKOMUODON JA VÄRITYKSEN OSALTA EI VASTAA LOULLISTA TOTEUTUSTA ENNAKKOMARKKINOINTIESITE

Lisätiedot

Ympäristöystävän koti on kaupungissa Espoon Adjutantti Mäkkylä

Ympäristöystävän koti on kaupungissa Espoon Adjutantti Mäkkylä Ympäristöystävän koti on kaupungissa spoon Adjutantti Mäkkylä Ympäristöystävän koti on kaupungissa As. Oy spoon Adjutantissa pääset upouuteen viihtyisään kotiin vehreällä ja luonnonläheisellä alueella.

Lisätiedot

Uusi Alppila täydentyy ylväällä Alppijääkärillä As Oy Oulun Alppijääkäri

Uusi Alppila täydentyy ylväällä Alppijääkärillä As Oy Oulun Alppijääkäri Uusi lppila täydentyy ylväällä lppijääkärillä s Oy Oulun lppijääkäri Uuden lppilan rakentaminen jatkuu Vuorossa on ylväs Oulun lppijääkäri Oulun Uusi lppila kohoaa alle 3 km matkan päähän Oulun keskustasta

Lisätiedot

ASUNTOPOHJAT. Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa.

ASUNTOPOHJAT. Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa. ASUNTOPOHJAT Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa. SISÄLLYS 3 Piirrustusmerkkien selitykset PIIRRUSTUSMERKKIEN SELITYKSET HUONETILOJEN LYHENTEET ALK = alkovi ET = eteinen K = keittiö

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

SATO VuokraKoti. Espoo, Niittymaa Taivalmäki 5, 02200 Espoo. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Espoo, Niittymaa Taivalmäki 5, 02200 Espoo. koti kuten haluat STO VuokraKoti Espoo, Niittymaa Taivalmäki 5, 02200 Espoo koti kuten haluat Hetkessä kotona Niittymaalla Haluatko asua Tapiolan naapurissa loistavien kulkuyhteyksien äärellä ja ulkoilu- ja virkistysalueiden

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5)

ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN KÄPYLÄN PANUNTIE RAKENNUSTAPASELOSTUS Osmontie 47, 00610 Helsinki 15.4.2013 1(5) 2(5) YLEISTÄ Asunto Oy Helsingin Käpylän Panuntie sijaitsee vuokratontilla nro 6 Helsingin kaupungin

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää

Lisätiedot

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00 Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU

Lisätiedot

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2 Koti sinulle

Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2 Koti sinulle Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2 Koti sinulle JÄRVIMAISEMISSA PALVELUJEN VIERESSÄ Asunto Oy Nokian Rantahelmi 2 on kolmas neljästä Viholan uudelle asemakaavaalueelle rakennettavasta asuinkerrostalosta. Kortteli

Lisätiedot

turvallisesti omaan kotiin

turvallisesti omaan kotiin turvallisesti omaan kotiin H I T UNTO OY HELINGIN LORENTZINUITO 3.4.2014 HUONEITOLUTELO RENNU Tunnus Nimi inta-ala erros Ulkotilat 1 3h + k 67,0 1. terassi 2 3h + k + s 85,5 1. terassi 3 2h

Lisätiedot

Asunto Oy Nokian Virranvartija. Koti sinulle

Asunto Oy Nokian Virranvartija. Koti sinulle Asunto Oy Nokian Virranvartija Koti sinulle JÄRVIMAISEMISSA ALVELUJEN VIERESSÄ Asunto Oy Nokian Virranvartija on yksi neljästä Viholan uudelle asemakaava-alueelle rakennettavasta asuinkerrostalosta. Kortteli

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo Saunalahden merelliselle asuinalueelle valmistuvaan Espoon Saunamajuriin

Lisätiedot

ASOY HELSINGIN VÄLIMERENKATU 24

ASOY HELSINGIN VÄLIMERENKATU 24 AKITEHTITOISTO BRUNOW & MAUNULA PÄLKÄNEENTIE 19 B 00510 HELSINKI PUH. +358 (0)20 752 7350 ark@brunowmaunula.fi www.brunowmaunula.fi 1. KERROS VÄLIMERENKATU L2 L1 LÄNSISATAMANKATU L4 L3 TONTTIEN 3 JA 4

Lisätiedot

Toteuta haaveesi viihtyisästä kaupunkiasumisesta

Toteuta haaveesi viihtyisästä kaupunkiasumisesta spoon Komendantti ja Kommodori, eppävaara Toteuta haaveesi viihtyisästä kaupunkiasumisesta Visualisointi. 2 Rauhallinen asuinalue kivenheiton päässä vilskeestä As. Oy spoon Komendantin sekä vieressä kohoavan

Lisätiedot

Visualisointi. Huoleton uusi koti kivasti kotikulmilta Lahden Kavaljeeri Mukkula

Visualisointi. Huoleton uusi koti kivasti kotikulmilta Lahden Kavaljeeri Mukkula Visualisointi Huoleton uusi koti kivasti kotikulmilta Lahden Kavaljeeri Mukkula Mukavaa elämää uudessa kodissa Mukkulan maisemissa tapahtuu: osoitteeseen Vanhatie 53, vanhan kaupan paikalle rakennetaan

Lisätiedot

HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE

HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE KONE 10.11.2015 ENNAKKOMARKKINOINTI PIIRUSTUSMERKINNÄT JA SELITTEET KALUSTEIDEN LYHENTEET sk py SIIVOUSKOMERO SUIHKU, SUIHKUSEINÄ JA LATTIAKAIVO LIKAVAATEKOMERO SEINÄ WCISTUIN KAAPISTO SARANAOVIN PESUALLAS

Lisätiedot

Arjen uusi saundi Järvenpään keskusta

Arjen uusi saundi Järvenpään keskusta Järvenpään aundi Arjen uusi saundi Järvenpään keskusta Visualisointi aundi sijaitsee tunnelmallisessa Melodiakorttelissa Uusi kerrostalokoti kaupungin sydämessä aloittaa elämässäsi leppoisan aikakauden.

Lisätiedot