Pohjanmaa hanke II vaihe jatkohakemuksen pääkohdat. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjanmaa hanke II vaihe 2007 2009 jatkohakemuksen pääkohdat. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja"

Transkriptio

1 Pohjanmaa hanke II vaihe jatkohakemuksen pääkohdat Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja

2 Hankkeen tausta ei olennaisia muutoksia mielenterveyden väestötasolla ei ole parantunut kuten fyysinen terveys alkoholipolitiikassa tilanteen huonontuminen ja veropäätös työelämän kovat mittarit osoittavat huolta työikäisten mielenterveydestä psykiatrisen hoidon etenkin avohoidon ja terapian kysyntä kasvussa voidaanko panostaa vaikuttavimpiin hoitomuotoihin muutos otettava huomioon terveyden edistämistyön hajanaisuus velvoitteet alueellisesta suunnitelmasta kirjattu lakiin PMH/SHP:t perusterveydenhuollon uudelleenjärjestelyt PARAS kansallisen ohjelman valmistelu alkaa STM:ssä (aloite 110 kansanedustajaa) Suomen toinen puheenjohtajuus ja terveyden edistämisen asema EU politiikoissa

3 Pohjanmaa pilottialueena toimijoiden kokonaisuus valmistelussa kolme sairaanhoitopiiriä SONet Botnia maakuntien yhteinen sosiaalialan osaamiskeskus johtoryhmässä mm. neljän suurimman kaupungin edustajat toiminta alue yhtenäinen em. pohjilla kolmen maakunnan yhteiset kulttuuriset tekijät väestörakenteen samankaltaisuudet alue sopiva valtakunnalliseksi pilotiksi kaupunki vs. maaseutu kysymykset ongelmien kokoluokka hallittavissa kaksikielisyys, pohjoismaiset kontaktit 8 9 % väestöstä, ikärakennemuutos edellä muuta suomea valmistelussa ei hidden agenda ongelmia

4 Hankearvio vuodesta 2006 nykytilaselvitykset johtopäätösvaihe liittoutuminen alueen toimijoiden kanssa kuntakumppanuussopimukset 2/3 sopimusten piirissä strategiatyö käynnistynyt hyvin päihdepuolella ensiapukoulutus merkittävä lisä preventioon uusien menetelmien levitys alkanut mielenterveysstrategia vasta vaiheessa

5 Hanketilanteesta (arvio 11/2006) vahvuudet verkostojen muodostaminen, kuntakentän kontaktit laaja alaisen kehittämisilmapiirin luominen heikkoudet tähän asti toimittu vaarattomalla alueella promootio ja preventio yleishyviä asioita, joiden painotus ei uhkaa ketään/mitään siirryttävä toimintamallien uudistamiseen sairaanhoitopiirien tilanteet erilaiset voidaanko palvella kaikkia hankkeen ja linjaorganisaation välinen rajanveto kun määritellään kunkin shp:n psykiatrian kehittämisstrategiaa mahdollisuudet perusterveydenhuolto järjestyy uudelleen kevään 2007 aikana kansallinen ohjelma tarvitsee siihen istuvia mt ja päihde pilotteja uhkat toimitaan / sählätään liian monen teeman kanssa ajaudutaan kiistojen osapuoleksi

6 Hankkeen strategiakartta ryhmittely STM ohjausryhmän mukaan Kuntien strategiat Työhyvinvointi Promootio ja preventio Kuntoutus Hoito ja hoitoketjut

7 Hankkeen painopisteitä 2007 kumppanuussopimukset indikaattorit päihde mtt palvelurakenne Kuntien strategiat Työhyvinvointi Preventio Kuntoutus Hoito ja hoitoketjut

8 Hankkeen painopisteitä 2007 BARO TLP Kuntien strategiat aikalisä Preventio Työhyvinvointi masennustalkoot mtensi apu kurssit Kuntoutus Hoito ja hoitoketjut viestintä

9 Hankkeen painopisteitä 2007 Kuntien strategiat Preventio Kuntoutus miniinterventio masennustalkoot hoitoketjut Käypä hoito Työhyvinvointi työterveys Hoidon kehittäminen

10 Hankkeen painopisteitä 2007 Kuntien strategiat Työhyvinvointi Preventio järjestöt sosiaaliset yritykset asuminen Hoito ja hoitoketjut Kuntoutus

11 Hankkeen painopisteitä 2007 esimiestyön koulutus Kuntien strategiat miniinterventio masennushoitajat päihdehoitajat Työhyvinvointi Preventio sosiaaliset yritykset Kuntoutus Hoito ja hoitoketjut

12 palvelurakenne esimiestyön koulutus sosiaaliset yritykset järjestöt kumppanuus Kuntoutus Kuntien strategiat asuminen indikaattorit TLP BARO aikalisä viestintä hoitoketjut Hoito ja hoitoketjut Preventio Käypä hoito Työhyvinvointi miniinterventio masennushoitajat päihdehoitajat masennustalkoot mtensi apu kurssit

13 Hankkeen jatko / ulkopolitiikka Eurooppalainen taso EU rooli terveyden edistämisessä Pohjanmaa mallimaakunta konkreettinen esimerkki EAAD masennustalkoot Pohjoismainen yhteistyö NOPUS / SONet Botnia mielenterveys ja sosiaaliala rooli TLP menetelmien edistämisessä Kansallinen taso aiemmat perustelut, terveydenhuollon hanke, sosiaalihanke vastuu kolmen kärkihankkeen intergroijana vastuu kansallisen ohjelman valmistelussa ja pilotoinnissa laaja alaisin kärkihankkeista koko julkinen sektori järjestöt, työelämän kysymykset

14 Hankkeen jatko / sisäpolitiikka Sairaanhoitopiirin/maakuntien taso nykyisiin kustannuksiin vaikuttaminen nykyisten toimintamallien uudistaminen tuki strategisen tason työlle ja bechmarking kolmen piirin kesken SONet Botnian ja terveyssektorin yhteistyön tiivistäminen Terveyskeskustaso muotoutuvien toimintayksiköiden kehittämisen tuki työn sisällön uudistaminen ja mahdollistava kumppanuus Kunnallinen taso menossa olevien mielenterveys ja päihdestrategioiden jatkaminen toiminta neutraalissa positiossa verkostojen kehittämiseksi ja ylikunnallisten toimintojen lisäämiseksi etenkin päihdetyössä järjestöjen kanssa tehtävän työn konkretisointi preventiossa

15 Kuntastrategiat Mielenterveys ja päihdestrategiat: Seinäjoen kaupungin mielenterveys ja päihdestrategia (2008) Kuusiokuntien mielenterveysja päihdestrategia (2008) Mielenterveysstrategiat: Keski Pohjanmaan maakunnallinen mielenterveysstrategia (2009) Pohjanmaan maakunnallinen mielenterveysstrategia (2009) Etelä Pohjanmaan maakunnallisen mielenterveysstrategia päivitys (2009) Päihdestrategiat: Pietarsaarenseudun päihdestrategia (2007) Sydösterbottensregion päihdestrategia (2007) Järviseudun päihdestrategia (2008) Härmänmaan päihdestragia (2008) Keski Pohjanmaan maakunnallisen päihdestrategian vaikuttavuusarviointi ja tarkistus (2008) Vaasan seudun päihdestrategia (2008)

16 Promootio ja preventio Vanhemmuuden ja lasten varhaiskehityksen tukeminen Mielenterveyden edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Työpaikoilla toteutuva mielenterveyden edistäminen Ikääntyvien mielenterveyden tukeminen Riskiryhmien mielenterveyden edistäminen Masennuksen ja itsetuhoisuuden ennaltaehkäisy Väkivallan ja haitallisen päihteidenkäytön ennaltaehkäisy Lisätä ja tukea sosiaali ja terveydenhuollon työntekijöiden ennaltaehkäisevää työotetta mielenterveyden häiriöiden ja päihdeongelmien hoidossa. Vähentää syrjäytymistä ja stigmaa Lisätä eri toimintasektoreiden välistä yhteistyötä

17 Hoidon laatu, saatavuus ja saavutettavuus hoito, hoitoketjut työ keskittyy Käypä hoitosuositusten mukaisen hoidon saatavuuteen tavoitteena yhtenäiset hoitoketjut 3 shp:ssä niistä sairauksista missä suositus on tehty tavoitteiden määrittely tärkeä porrastus skitsofrenia depressio kaksisuuntainen (tulossa) alkoholiongelmainen huumeongelmainen anoreksia seksuaalinen hyväksikäyttö ADHD

18 Kuntoutus Kuntoutusosin visio: Asenteet, osaaminen ja rakenteet mahdollistavat kuntoutukseen liittyvän osallisuuden, asumisen ja työn. Kaikki nämä näkökulmat toteutuvat läpäisyperiaatteella kansalais, käyttäjä, palveluntuottaja, rahoittaja, kunta ja poliittisen päätöksen teon tasoilla. 1:Kuntoutumistarpeen varhainen tunnistaminen 2:Avohoitokeskeisen kuntoutuksen toteutuminen 3:Psykiatrisen kuntoutuksen korkea laatu ja vaikuttavuus 4:Kuntouttavan asumisen alueellinen kattavuus ja korkea laatu 5:Kuntouttavan työtoiminnan monipuolisuus 6:Mielenterveyskuntoutujien omaisten osallisuus ja hyvinvointi 7:Mielenterveyskuntoutujien tarpeiden huomioon ottaminen kunnan ja terveydenhuollon suunnitelmissa

19 Työhyvinvointi Työhyvinvointiosin visio: (kesken) Asenteet, osaaminen ja rakenteet mahdollistavat sen, että työelämä tukee psyykkistä hyvinvointia ja työelämässä pysymisen silloinkin, kun ihminen kohtaa psyykkisiä vaikeuksia. Työterveyshuolto käyttää ajanmukaisia ja vaikuttavia keinoja masennuksen ja päihdeongelmien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. ikäjohtaminen työelämän muutosten hallinta ja esimiestyön kehittäminen esimiestyö ja mielenterveys mielenterveys ja päihdelähtöisten poissaolojen hallinnan kehittäminen työterveyshuollon osaaminen masennus päihteet osasairauspäivärahan käytön seuranta ja kehittäminen työpaikkakiusaamisen vastainen alueellinen ohjelma

20 Kansallinen ohjelma Pohjanmaa hankkeen visio : hanke on alueen kuntien ja sairaanhoitopiirien kumppani mielenterveys ja päihdeasioissa hanke on STM:n paras kumppani kansallisen mielenterveys ja päihdeohjelman toimeenpanossa hanke on aktiivinen toimija eurooppalaisissa terveyttä edistävissä verkostoissa

21

Pohjanmaa hanke tilannearvio 11/2006 jatkohakemuksen lähtökohdat. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja

Pohjanmaa hanke tilannearvio 11/2006 jatkohakemuksen lähtökohdat. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Pohjanmaa hanke tilannearvio 11/2006 jatkohakemuksen lähtökohdat Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Hankkeen tausta ei olennaisia muutoksia mielenterveyden väestötasolla ei ole parantunut kuten fyysinen

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke. Johtoryhmän kokous 27.04.2007 hankkeen tilannekatsaus. Antero Lassila ylilääkäri Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja

Pohjanmaa hanke. Johtoryhmän kokous 27.04.2007 hankkeen tilannekatsaus. Antero Lassila ylilääkäri Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Pohjanmaa hanke Johtoryhmän kokous 27.04.2007 hankkeen tilannekatsaus Antero Lassila ylilääkäri Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Bench marking yhteenveto Vaasan sairaanhoitopiiri vähän sairaalassa

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke. Ohjausryhmän kokous hankkeen tilannekatsaus. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja

Pohjanmaa hanke. Ohjausryhmän kokous hankkeen tilannekatsaus. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Pohjanmaa hanke Ohjausryhmän kokous 11.04.2007 hankkeen tilannekatsaus Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Hankkeen tausta mielenterveys ei väestötasolla ole parantunut kuten fyysinen terveys alkoholipolitiikassa

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke tilannearvio 10/2006. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja

Pohjanmaa hanke tilannearvio 10/2006. Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Pohjanmaa hanke tilannearvio 10/2006 Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Pohjanmaa hanke 56 kuntaa, joissa suomenk, ruotsink. ja kaksikielisiä 11 seutukuntaa 3 sairaanhoitopiiriä 1 sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Onko hankkeilla räätälöityjä ratkaisuja muutostarpeisiin - esimerkkinä Pohjanmaa-hanke. Matti Kaivosoja LT, ylilääkäri

Onko hankkeilla räätälöityjä ratkaisuja muutostarpeisiin - esimerkkinä Pohjanmaa-hanke. Matti Kaivosoja LT, ylilääkäri Onko hankkeilla räätälöityjä ratkaisuja muutostarpeisiin - esimerkkinä Pohjanmaa-hanke Matti Kaivosoja LT, ylilääkäri Mielenterveys- ja päihdetyön kehittämishanke kolmen sairaanhoitopiirin alueella 2005-2014

Lisätiedot

Seudullisten hankkeiden tilanteiden arviointia. Pohjanmaa hanke Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja

Seudullisten hankkeiden tilanteiden arviointia. Pohjanmaa hanke Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Seudullisten hankkeiden tilanteiden arviointia Pohjanmaa hanke Matti Kaivosoja LT, projektijohtaja Pohjanmaa hanke 56 kuntaa, joissa suomenk, ruotsink. ja kaksikielisiä 11 seutukuntaa 3 sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

Pohjanmaa hankkeessa tapahtunutta ja tulevaa. Vaasa 27.11.2007. Antero Lassila Projektijohtaja Pohjanmaa hanke

Pohjanmaa hankkeessa tapahtunutta ja tulevaa. Vaasa 27.11.2007. Antero Lassila Projektijohtaja Pohjanmaa hanke Pohjanmaa hankkeessa tapahtunutta ja tulevaa Vaasa 27.11.2007 Antero Lassila Projektijohtaja Pohjanmaa hanke Pohjanmaa hanke Pohjanmaa hanke kuuluu laajojen, kansanterveydellisesti merkittävien suomalaisten

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke ja Alkoholiohjelman kumppanuus ja alueellinen toimeenpano

Pohjanmaa hanke ja Alkoholiohjelman kumppanuus ja alueellinen toimeenpano Pohjanmaa hanke ja Alkoholiohjelman kumppanuus ja alueellinen toimeenpano Matti Kaivosoja LT, ylilääkäri projektijohtaja, Pohjanmaa hanke Alkoholiohjelman toimintalinjat Vanhempien alkoholinkäytön aiheuttamien

Lisätiedot

Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat

Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat Mielenterveyshankkeiden tilannekatsaus ja jatkosuunnitelmat Johtavien lääkäreiden Pohtimolampiseminaari 8.6.2007 Jorma Posio 1 Hankkeet ja hankkeiden hierarkia ja toiminnan painopisteet Strategiat Koulutus

Lisätiedot

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori 24.4.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km

Lisätiedot

Mikä on todellisuus indikaattorien takana? Prof. Kristian Wahlbeck Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus

Mikä on todellisuus indikaattorien takana? Prof. Kristian Wahlbeck Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Mikä on todellisuus indikaattorien takana? Prof. Kristian Wahlbeck Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Väestöosoittimia. Pohjanmaa Koko maa Ikääntyneet (>65 vuotta) v. 2003 18 % 16 % Ikääntyneet (>65

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke POHJANMAA- HANKE 2005-2014 Kehitämme uutta vaikuttavaa mielenterveys-

Lisätiedot

Kunnan mielenterveys- ja päihdestrategiat - tehdäänkö papereita vai strategisia päätöksiä? Matti Kaivosoja LT, projektinjohtaja, Pohjanmaa-hanke

Kunnan mielenterveys- ja päihdestrategiat - tehdäänkö papereita vai strategisia päätöksiä? Matti Kaivosoja LT, projektinjohtaja, Pohjanmaa-hanke Kunnan mielenterveys- ja päihdestrategiat - tehdäänkö papereita vai strategisia päätöksiä? Matti Kaivosoja LT, projektinjohtaja, Pohjanmaa-hanke Miksi strategia? mielenterveyden edistäminen ja hyvien mielenterveyspalvelujen

Lisätiedot

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Jorma Posio

Jorma Posio Tervein mielin Pohjois- - Suomessa 2009-2011 Koko hanke Lapin osahanke Jorma Posio 26.11.2009 1 Hankkeessa mukana Kainuun maakunta-kuntayhtymä kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa)

Lisätiedot

Matti Kaivosoja Minna Laitila Österbottenprojektet / Pohjanmaahanke

Matti Kaivosoja Minna Laitila Österbottenprojektet / Pohjanmaahanke Pohjanmaa-hanke mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella 2005-2014 Matti Kaivosoja Minna Laitila Österbottenprojektet / Pohjanmaahanke Haasteet hankkeelle mielenterveyden

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 21.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella Pohjanmaa hanke mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella 2005 2014 Tausta Kansallinen terveydenhuollon hanke Sosiaalialan kehittämishanke Alkoholiohjelma Terveys

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Työterveyslaitos, Jorma Mäkitalo Lähi-Tapiolan ja Elon työyhteisöjen työhyvinvointi seminaari 12.5.2016 12.5.2016 2 Sisältö Työterveyshuollon

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Pohjanmaa-hanke 2005-2014

Pohjanmaa-hanke 2005-2014 Kohti pohjalaista hyvinvointia Pohjanmaa-hanke 2005-2014 osana Välittäjä 2009 ja Tervein mielin Pohjois- Suomessa hanketta tällä hetkellä Vaasa 3.2.2011 Antero Lassila ylilääkäri, Pohjanmaa-hanke, Epshp

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus 31.10.2008 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa toteuttavat hankkeet, joille myönnetään vuosille 2008-2010 valtionavustus I Lasten, nuorten ja perheiden palvelut REMONTTI- lasten,

Lisätiedot

PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN POHJANMAA HANKKEESSA

PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN POHJANMAA HANKKEESSA Mielenterveys ja päihdetyön kehittämishankkeiden keskustelutilaisuus 27.11.2007, Svenska yrkeshögskola, (auditorio) Projektikoordinaattori Jarkko Pirttiperä Mielenterveys ja päihdepalvelut ovat lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

ALUEET JA HYVINVOINTI

ALUEET JA HYVINVOINTI ALUEET JA HYVINVOINTI Hyvinvointialan kehittäminen strategisena kokonaisuutena Kehittämisyhteistyön käytännön kokemuksia Aluekehitysjohtaja Varpu Rajaniemi Pohjanmaan liitto 11.6.2009 POHJANMAAN MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Tiedosta hyvinvointia 1 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Tiedosta hyvinvointia 2 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mitä tavoitellaan? Poliittiset päättäjät ja muut päättävässä asemassa

Lisätiedot

Aluekierros/ Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus - Kanta-Häme - Oma-Häme - Haasteet ja vahvuudet - Toimintaympäristö - Odotukset

Aluekierros/ Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus - Kanta-Häme - Oma-Häme - Haasteet ja vahvuudet - Toimintaympäristö - Odotukset Hämeen parasta kehittämistä! Aluekierros/ Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus - Kanta-Häme - Oma-Häme - Haasteet ja vahvuudet - Toimintaympäristö - Odotukset Hämeenlinna 13.6.2016 Jukka

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN HANKEAIHIO versio 1.4

KASTE-OHJELMAN HANKEAIHIO versio 1.4 KASTE-OHJELMAN HANKEAIHIO versio 1.4 TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 2009-2011 Kustannusarvio 3.000.000 euroa Hankkeen hallinnoinnista vastaa Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 30.9.2008 Ulla Aspvik,

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Sosiaali- ja terveystoimi on mukana monessa hankkeessa ja kehittää samalla jatkuvasti

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI

Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus

Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus Olli Kampman,, LT, apulaisopettaja TaY,, lääl ääketieteen laitos EPSHP psykiatrian toiminta-alue alue Kaksoisdiagnoosi (dual diagnosis,, DD) Vakava

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (promootio)

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (promootio) Miten turvataan järjestöjen toiminta jatkossa kumppanina ja resurssina näin hahmotettuna? 1 (Riitta Särkelä muokattu Riitta Pihlaja 2008) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (promootio) Lähellä arkea,

Lisätiedot

Green Care nyt ja tulevaisuudessa

Green Care nyt ja tulevaisuudessa Green Care nyt ja tulevaisuudessa KATRIINA SOINI, ERIKOISTUTKIJA, MTT, TALOUSTUTKIMUS GREEN CARE PÄIVÄT KUORTANE 17.-18.9.2014 Outline Green Care Suomessa nyt: miten tähän on tultu? Green Care:n mahdollisuudet

Lisätiedot

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena

Lisätiedot

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

Lapset puheeksi Oulussa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Lapset puheeksi Oulussa 6.5.2014 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Hyvinvointikuntayhtymän strategia Toimintaympäristössä, olosuhteissa ja tarpeissa tapahtuvat muutokset

Lisätiedot

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1 SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista kehitysjohtaja, Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013 Ketterä moniosaaja 1 SONet BOTNIAn VISIO 2015 SONet BOTNIA on Pohjanmaan maakuntien alueen sosiaalisen

Lisätiedot

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi NOPUS Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi Organisaatio Pohjoismaisen Ministerineuvoston alainen laitos Suomessa Nopus-toiminta perustuu Stakesin ja Vaasan kaupungin väliseen

Lisätiedot

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Eurajoen kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Eurajoen kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 /5 Organisaatiot Eurajoen kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sopimuskausi 2013 2015 Johtopäätökset toimintaympäristön kehityksestä 65 75 -vuotiaiden määrä kasvaa, huoltosuhde heikkenee

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Turku, 09.05.2016 Mielenterveyspalvelut muutoksessa Psykiatrian sairaalahoidon

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mielenterveys Suomessa Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.11.2010 1 Mielenterveyskuntoutuksen lähtökohdat eri aikoina (Nordling 2010) - työ kuntouttaa (1960-luku) -

Lisätiedot

Pohjanmaan hyvinvointitutkimuksen ja -osaamisen keskittymä ja avoin verkosto. Yhteistyön konkreettisena esimerkkinä Ikäihmisten kansalaisraati

Pohjanmaan hyvinvointitutkimuksen ja -osaamisen keskittymä ja avoin verkosto. Yhteistyön konkreettisena esimerkkinä Ikäihmisten kansalaisraati Pohjanmaan hyvinvointitutkimuksen ja -osaamisen keskittymä ja avoin verkosto. Yhteistyön konkreettisena esimerkkinä Ikäihmisten kansalaisraati Kuntamarkkinat 14.9.2011 Tutkijatohtori Harri Raisio ja projektitutkija

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011

Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.4.2011 SOVATEK-SÄÄTIÖ julkisen ja kolmannen sektorin yhteistoimintaorganisaationa Toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi SOVATEK-SÄÄTIÖ S osiaalipalvelu O sallistaminen, ohjauspalvelu

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015

ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Paikalliset erityispiirteet ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Väestö 1970 Väestö 2007 Asukkaita neliökilometrillä Asukkaita neliökilometrillä Asuttamaton alue Asuttamaton alue 14.10.2014

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Vammaispalvelut maakuntarakenteessa

Vammaispalvelut maakuntarakenteessa Vammaispalvelut maakuntarakenteessa Pirkko Valtanen Tulosaluejohtaja, vammaispalvelut PHHYKY 2017 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 asukasta 7 500 työntekijää 703 M liikevaihtoa 5 toimialaa 2 liikelaitosta

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Innovaatioita ja tuottavuutta vahvistamassa Mielenterveys kriittisenä menestystekijänä

Innovaatioita ja tuottavuutta vahvistamassa Mielenterveys kriittisenä menestystekijänä Innovaatioita ja tuottavuutta vahvistamassa Mielenterveys kriittisenä menestystekijänä Sari Aalto-Matturi Suomen Mielenterveysseura Work Goes Happy 15.3.2016 Lähes jokainen ihminen kohtaa jossain elämänsä

Lisätiedot

Vaikuttavaa elintapaneuvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon (VESOTE) -hanke

Vaikuttavaa elintapaneuvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon (VESOTE) -hanke Vaikuttavaa elintapaneuvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon (VESOTE) -hanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta (Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön / elintatapohjauksen

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Etelä-Pohjanmaa/Penninkangas/Saukko 1 ETELÄ-POHJANMAA 13.4.2018 Esityksen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. Hahmotelma 2016-2018 II. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen 3. Prosessien ja

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus

Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Sirpa Tuomela-Jaskari päihdepalvelujen suunnittelija, YTM Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Puh. 83 277 Email: sirpa.tuomela-jaskari@seamk.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i t tukemisesta t sekä iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.2012 Lakiesityksen tausta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki Esityksen sisältö Terveyden määritelmä Avainasiakkuudet Kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa Järjestämissuunnitelma PPSHP - mistä nyt sovittava? Päivi Hirsso 190402012 Perusterveydenhuollon vahvistaminen perusterveydenhuollon yksiköiden perustehtävänä Terveydenhuoltolain

Lisätiedot