Nepal matkalla kohti savuttomuutta
|
|
- Helena Hovinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nepalista löytyy 535 koulua, jotka ovat julistautuneet savuttomiksi kouluiksi suomalaisen ETRA-liiton Nepalissa toteutetun terveysprojektin ansiosta. Nämä koulut ovat eri puolilla Nepalia, keskimäärin kymmenen jokaisella 53 hallintoalueesta, joilla projektitiimi on vieraillut vuodesta Nepal matkalla kohti savuttomuutta Teksti: Aune Greggas Kuva: Aune Greggas Kuva: Aune Greggas Kuva: HETIP Luokkaopetusta Katudraama ETRA-liitto ry on vastannut Nepalissa Ulkoasiainministeriön tukemasta terveys- ja tupakkatietoisuus -hankkeesta vuodesta ETRA on lyhennys sanoista Elämäntavat raittiiksi. Järjestö on tehnyt tupakanvastaista työtä perustamisestaan lähtien. Jo perustamisvuonna 1956 tehtiin päätös tupakan vaarallisuudesta kertovien filmien hankkimisesta. Sitten perustettiin Savumerkkejä-lehti, jonka levikki oli suurimmillaan 1970-luvulla ensimmäisen tupakkalain säätämisen aikoihin. Suurin ETRA-liiton tupakanvastainen hanke on kuitenkin ollut Savusirkku-projekti. Se on tavoittanut vuodesta 1969 lähtien yli suomalaista, suurimman osan erilaisilla messuilla ja kouluissa. Järjestöllä on ollut tupakanvastaisia hankkeita myös Tansaniassa ja Kiinassa. Nyt Nepalin projektista on tehty loppuarviointi. Se ehti näiden kolmentoista vuoden aikana tavoittaa yli nepalilaista 53:lla Nepalin 75:stä hallintoalueesta. Noin opettajaa ja oppilasta 535 koulussa suoritti kaksipäiväisen terveyskurssin, jonka painotus oli tupakoinnin lopettamisessa. Hanke on ollut tukemassa Nepalin terveysja väestöministeriön pyrkimystä vähentää tupakanpolttoa Nepal on onnistunut siinä erittäin hyvin, sillä Nepalissa puhutaan jo siitä, että maasta voisi tulla savuton vuoteen 2020 mennessä, Suomessa vastaava tavoite on asetettu vuoteen 2040.
2 Tilastojen (WHO) mukaan savukkeiden käyttö kolminkertaistui Nepalissa vuodesta 1970 vuoteen Sen jälkeen se on vähentynyt. Teollisesti valmistettujen savukkeiden lisäksi Nepalissa tupakkaa käytetään monella muullakin tavalla. Tupakka tai terveys - maailmankonferenssissa Pekingissä vuonna 1997 tri Mrigendra Raj Pandey Nepalista sanoi esityksessään: "Nepalissa tupakoidaan enemmän kuin missään muussa maassa Aasiassa. Ero muihin maihin korostuu erityisesti nais-naisten kohdalla: naiset tupakoivat enemmän kuin missään muualla." Tutkimusten mukaan nepalilaisista tupakoi tuolloin 73,7 % (miehistä 85,4 % ja naisista 62,4 %). Eniten tupakoivia löytyi vuoristoseuduilta. Uccha Pradeshin alueella poltti 77,7 %, miehistä 84,7 % ja naisista 71,7 %. Pääkaupunkiseudulla tilanne oli parempi, vain noin 37 % tupakoi: 64,5 % miehistä ja 14,2 % naisista. ETRA-liitto sai konferenssin yhteydessä kutsun tulla Nepaliin tukemaan siellä jo aloitettua laajaa tupakanvastaista työtä. Tällainen työ oli aloitettu Nepalissa jo 1970-luvulla, niihin aikoihin, kun Suomessa säädettiin ensimmäinen tupakkalaki. Kansalliseksi tavoitteeksi tupakoinnin vähentäminen oli kuitenkin otettu vasta 1990-luvulla. ETRA-liitto oli aikaisemmin tehnyt tupakanvastaista kehitysyhteistyötä Tansaniassa ( ) ja Kiinassa ( ). Sillä oli paljon kokemusta tupakanvastaisesta työstä myös omassa maassa: Savusirkkuprojekti oli tavoittanut lähes suomalaista vuodesta Niinpä se anoi Ulkoasiainministeriöltä tukea saada kouluttaa nepalilaisia tällaiseen työhön. Nepalissa tehtävään työhön saatiin Suomen Ulkoasiainministeriöltä tukea vuosina 1999, , , ja Nepalissa ETRA-liiton yhteistyökumppanina oli Adventtikirkon sairaala Scheer Memorial Hospital. Projektipäällikkönä Nepalissa toimi koko ajan sairaalan terveyskasvatustyöstä vastaava Sundar Thapa. Pilottiprojektin vuonna 1999 avasi Nepalin silloinen terveysministeri tri Ramvaran Yadav. Hänestä tuli myöhemmin Nepalin ensimmäinen presidentti. Avajaispuheessaan tri Yadav sanoi: "Nepalin hallitus ja terveys- ja väestöministeriö toivottavat tällaisen ohjelman tervetulleeksi, sillä sellaista tarvitaan, jotta ihmiset voisivat ymmärtää, minkälaisia haittoja tupakkatuotteiden käyttämisestä on." Näihin aikoihin hänen toimestaan tupakka- ja alkoholimainosten käyttö painetussa mediassa kiellettiin. Pilottivuonna kurssit pidettiin Kavren alueella kouluilla kouluajan ulkopuolella. Kouluissa niistä innostuttiin kuitenkin niin paljon, että niitä pyydettiin järjestämään kaikille koululaisille kouluaikana. Kursseihin pyydettiin lisäämään myös muita terveysaiheita. Näin niistä kehitettiin kaksipäiväinen terveyskurssi, jossa käsiteltiin tupakan lisäksi myös muita terveyden kannalta merkittäviä asioita kuten alkoholi, päihteet, hygienia, HIV jne. Myös projektin ensimmäisen vaiheen avajaisissa vuonna 2001 oli mukana Nepalin terveys -ministeri, tällä kertaa Mr. Sharad Singh Bhandari. Avajaispuheessaan tämä korosti sitä, että tällainen ohjelma on hyväksi sekä nuorille että vanhemmille taisteltaessa näitä näkymättömiä vihollisia (tupakka ja alkoholi) ja niiden aiheuttamia erilaisia sairauksia ja kuolemaa vastaan. Puheessaan hän myös kiitti Suomen Ulkoasiainministeriötä ja ETRA-liittoa siitä tuesta, mitä ne olivat antaneet, jotta tällainen ohjelma oli mahdollista toteuttaa Alkuvuosina terveyskurssin painotus oli tupakan polttamisessa. Nepalissa kuitenkin tupakan käyttö on paljon monimuotoisempaa: bidi, hookah. sote, sulpa... Myös näissä terveyshaitat ovat ilmeisiä. Niinpä hankkeen nimeen vaihdettiin polttamisen sijasta tupakka (Health Education and Smoking Intervention Program muutettiin Health Education and Tobacco Intervention Program). Toisen vaiheen avajaisissa kunniavieraana oli Suomen suurlähetystöstä Kathmandusta asiainhoitaja Asko Luukkainen. Puheessaan hän kertoi, että hän "Nepalin hallitus ja terveys- ja väestöministeriö toivottavat tällaisen ohjelman tervetulleeksi, sillä sellaista tarvitaan, jotta ihmiset voisivat ymmärtää, minkälaisia haittoja tupakkatuotteiden käyttämisestä on." Kuva: Sundar Thapa Nepalin terveysministeri Ramvaran Yadav avasi ETRA-liiton pilottiprojektin vuonna Kuvassa hän saapuu Scheer Memorial sairaalaan. Myöhemmin hänestä tuli Nepalin ensimmäinen presidentti.
3 omasta kokemuksestaan tiesi, kuinka vaikea tupakanpolton lopettaminen oli ollut. Hän tervehti hanketta, koska se "varmasti auttaisi nuoria ja lapsia niin, etteivät he lainkaan aloittaisi tupakointia ja että he niin voisivat pysyä koko elämänsä tupakoimattomina". Vuoteen 2006 mennessä hanke oli jo tavoittanut koululaista eri puolilla Nepalia. Se oli ollut mukana järjestämässä vuotuisia No Smoking Day - tapahtumia Se oli ollut mukana tuottamassa tupakanvastaisia ohjelmia Nepalin televisioon. Request (Pyyntö) oli tuotettu TV-toimittajien ehdotuksesta tilanteessa, jossa tupakointi ja tupakan mainonta kiellettiin Nepalin televisiossa. Myös monet paikalliset radiokanavat tuottivat projektitiimin avustuksella useita tupakka-aiheisia ohjelmia. Tässä vaiheessa projektin suomalainen projektisihteeri Aune Greggas kutsuttiin Yhdysvaltoihin. Hankkeen ja Nepalissa toteutetun ESA & EVA - kouluprojektin ansiosta hänelle myönnettiin adventistinaisten yhdistyksen (Adventist Women Association) toimesta vuonna 2006 Vuoden nainen -tunnustus. Tilaisuudessa hän tosin totesi, ettei kunnia hankkeen onnistumisesta kuulunut hänelle vaan sen nepalilaiselle tiimille ja tiimin johtajalle Sundar Thapalle. Vielä tämänkin jälkeen hankkeelle haettiin tukea Suomen Ulkoasiainministeriöstä kaksi kertaa, vuosille ja Se saatiin molemmilla kerroilla. Kaiken kaikkiaan terveyskursseja ja siihen liittyneitä katudraamoja pidettiin 53 maakunnassa Nepalissa (maakuntia kaikkiaan 75), kussakin kymmenessä paikallisten kouluviranomaisten valitsemassa koulussa. Terveyskurssin suoritti noin opettajaa ja oppilasta. Katudraamoja seurasi oppilaan lisäksi lukuisa joukko kyläläisiä. Joissakin kaupungeissa marssittiin tupakoimattomuuden puolesta. Ari ja Anna-Liisa Mönttinen kukitettuna Surkhetissa tarkistusmatkalla vuonna Koulun rehtori oli itse tupakoitsija, mutta ilmoitti lopettavansa. Kaiken kaikkiaan terveyskursseja ja siihen liittyneitä katudraamoja pidettiin 53 maakunnassa Nepalissa (maakuntia kaikkiaan 75), kussakin kymmenessä paikallisten kouluviranomaisten valitsemassa koulussa. Terveyskurssin suoritti noin opettajaa ja oppilasta. Katudraamoja seurasi oppilaan lisäksi lukuisa joukko kyläläisiä. Kurssin aikana tupakoinnin päätti lopettaa opettajaa, oppilasta ja vanhempaa, yhteensä noin nepalilaista. Tupakoivista opettajista kouluittain % ilmoitti lopettavansa tupakoinnin, tupakoivista oppilaista % ja tupakoivista oppilaiden vanhemmista %. Asiaa ei kysytty vanhemmilta itseltään vaan se kysyttiin oppilailta, joita kannustettiin tukemaan vanhempiaan tupakoimisen lopettamispäätöksessä. Vuonna 2010 Nepalin pääministeri Madhav Kumar Nepal ja Nepalin syöpäjärjestön NCRS:n puheenjohtaja Lokendra Kumar Shrestha luovuttivat Terveys ja tupakkainterventio -hankkeen nepalilaiselle projektipäällikölle Sundar Thapalle Sanuchhori Shakya -tunnustuspalkinnon tämän työstä syövän vähentämiseksi ja kansanterveyden edistämiseksi Sekä ETRA-liitolle että Suomen Ulkoasiainministeriölle tällainen kolmentoista vuoden hanke on melkoinen sijoitus, noin euro jokaista tavoitettua oppilasta kohti. Siihen sisältyi jokaiselle oppilaalle annettu kynä ja muistiinpanovihko, josta kukin oppilas saattoi tehdä itselleen terveystiedon oppikirjan. Myös kouluttajatiimin käyttämät luentokansiot ja luentojen apuna käytetyt CD:t jätettiin jokaiselle koululle myöhempää käyttöä varten. Hankkeen kulut sisälsi myös kouluttajatiimin matkakulut, asumisen ja syömisen sekä palkat kouluvierailujen ajalta. Projektin edistyessä esitettiin kysymys, olisiko tällaisen hankkeen vaikutuksia mahdollista mitata. Jo hankkeen alusta asti jokaisella koululla jokaiselta terveyskurssiin osallistuvalta oppilaalta ja opettajalta oli kysytty heidän suhtautumistaan tupakkaan ja tupakointiin, oppilailta Kuva: Ari Mönttinen
4 Kuva: Sami Kivelä myös heidän perheenjäsentensä suhtautumista näihin. Näistä oli vuosittain koottu tilastot tilanteesta sekä ennen kurssia että sen jälkeen. Tällainen kymmenen vuoden tietopankki tukena lähdettiin vuonna 2011 tekemään tutkimusta, oliko tällaisesta terveitä elämäntapoja painottavasta koulutuksesta ollut mitään hyötyä. Suomessa vastaavissa tutkimuksissa oli todettu, että hyöty oli hyvin pieni, ellei koulu itse ottanut vastuuta jälkityöstä. Oli kuitenkin myös sellaisia tutkimuksia, jotka osoittivat, että koulutuksessa mukana olleissa oppilaissa oli vielä kymmenen vuotta jälkeenpäin vähemmän tupakoitsijoita kuin koulutukseen osallistumattomissa. Tutkimuksesta vastasivat Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkijat Sakari Kainulainen ja Sami Kivelä. Se tehtiin yhteistyössä kolmen nepalilaisten korkeakoulun kanssa (Xavier College, Lalitpur Nursing Campus ja Scheer Memorial College of Nursing) osana näiden oppilaiden jatkokoulutusta. Tutkimuksen yhteydessä haastateltiin 9000 oppilasta 44 koulussa 164 eri luokalla viidessä eri maakunnassa (district). Myös koulujen rehtoreita ja opettajia haastateltiin. Osa kouluista oli sellaisia, joilla HETIP-koulutus oli toteutettu, osa sellaisia, joissa HETIPkoulutusta ei oltu annettu. Tutkimuksessa todettiin, että HETIP-ohjelman vaikutus voitiin edelleen nähdä kouluissa. Näissä kouluissa sekä opettajat että oppilaat pitivät koulun ulkopuolelta tulevaa tupakanvastaista koulutusta hyödyllisenä ja tehokkaana. Se oli muuttanut sekä henkilökunnan että oppilaiden suhtautumista tupakointiin. Eräässä raportissa sanottiin näin: "Muutamat opettajat tupakoivat ennen HETIP-ohjelman tuloa, mutta sen jälkeen he ovat lopettaneet tupakanpolton ja ovat auttaneet sekä oppilaita että heidän perheenjäseniään pääsemään irti tupakasta." Koulujen julistamista savuttomiksi NO SMOKING ZONE - kouluiksi kunnioitettiin edelleen. Jos joku henkilökunnasta vielä tupakoi, sitä ei tehty enää julkisesti koulun alueella. Lähes kaikki koulut olivat myös käyttäneet kouluille intervention yhteydessä jätettyä opintomateriaalia omassa opetuksessaan. Yksikään tutkimuksessa mukana olleista kouluista ei kritisoinut HETIP-kurssia. Siitä oli vain myönteisiä muistoja ja vastaavia interventioita toivottiin tulevaisuudessakin. Eräissä kouluissa HETIPohjelma oli lisännyt oppilaiden harrastustoimintaa: "Oppilasklubi on järjestänyt useita erilaisia tupakanvastaisia näytöksiä." Lisäksi kouluissa oli ollut erilaisia Non-smoking-päiviä ja Evaluointitutkimuksen suorittanut opiskelijaryhmä Kathmandussa. jippoja, joiden päämääränä oli tupakoimisen lopettamiseen kannustaminen. HETIPkouluissa tupakka mainittiin ei- HETIP-kouluja useammin yhtenä merkittävimmistä terveyshaitoista. HETIP-koulut eivät kuitenkaan olleet ainoat tupakanvastaiset koulut tutkimuksessa. Tutkimuksessa löytyi sellaisiakin ei- HETIP-kouluja, joissa yksikään opettaja ei enää tupakoinut ja joissa tupakoimisesta saatettiin jopa rangaista. Joissakin aloite koulun tekemisestä savuttomaksi kouluksi oli koulun rehtorin idea. Joissakin taustalla oli jonkin muun järjestön interventio koululle. Tällaisia järjestöjä Nepalissa on useita. ETRA-liitto on ollut siellä vain yhtenä toimijana muiden rinnalla. Tutkimus toi esille mielenkiintoisen asian. Sekä HETIPkouluissa että non-hetipkouluissa tupakointi oli lähes kaikilla luokilla vähäisempi kuin se oli ollut HETIP-kouluissa intervention tekoaikana. Yleisesti kuitenkin HETIP-kouluissa poltettiin vähemmän kuin muissa kouluissa. HETIP-kouluissa tupakointi oli vähentynyt noin kolmasosaan siitä, mitä se oli intervention tekohetkellä. Kansanterveyden kannalta tulos on erittäin myönteinen. Erityisesti poikien tupakointi oli vähentynyt. Kaikilla muilla alueilla paitsi Terailla se oli HETP-kouluissa alle puolet siitä, mitä se oli ollut intervention aikana. Tutkijan mukaan huomio on merkittävä, koska tutkitut oppilaat olivat nyt vanhempia kuin intervention tekohetkellä. Yksi huolestuttava piirre tutkimuksessa tuli kuitenkin esille: tyttöjen tupakointi oli vähentynyt paljon vähemmän kuin poikien tupakointi. Kuitenkin vain Terain alueella tyttöjen tupakointi oli lisääntynyt: osa intervention aikana alemmilla luokilla tupakoimattomista tytöistä oli siis ylemmillä luokilla kaikesta huolimatta aloittanut tupakanpolton. Terailla intervention ja tutkimuksen väli oli pisin.
5 Evaluointiraportti julkistettiin Nepalissa Kathmandussa vuonna 2012 nimellä "I Will Never Smoke! Results of Antitobacco Teaching and Intervention in Schools in Nepal". Tilaisuudessa oli mukana KELAn tutkija Heikki Hiilamo, joka piti esitelmän tupakkateollisuuden tavoista pyrkiä lisäämään tupakan kulutusta erilaisissa kulttuureissa. Mukana oli myös Nepalin uuden tupakkalain sisällöstä vastaava virkamies Krishna Paudel, joka kertoi mm. siitä, kuinka tupakkateollisuus oli uhannut haastaa Nepalin oikeuteen, jos se vaatisi täysikokoisia kuvallisia varoituksia tupakka-askeihin. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että kun seminaarin aikana esiteltiin ne koulut ja alueet, joilla tupakointi oli intervention aikana ollut kaikkein vähäisintä 10-luokkalaisten keskuudessa, juuri tämän uuden tupakkalain sanamuodosta vastaavan virkamiehen entisessä koulussa ja maakunnassa Palpassa (10 % pojista ja 3 % tytöistä) tupakoivia oppilaita oli ollut vähiten. Eniten niitä sen sijaan oli Pyuthanissa (44 % pojista ja 16 % tytöistä) ja vuoristoseudulla Jumlassa (37 % pojista, 13 % tytöistä), jonne tehtiin tie vasta juuri ennen interventiota. Viimeisten tutkimusten mukaan nepalilaisista tupakoi päivittäin 23,8 %, miehistä 31,2 % ja naisista 15,5 %. Tupakoinnin väheneminen on ollut niin merkittävää, että Nepalin syöpäyhdistys (NCRS) on jo asettanut tavoitteekseen saada Nepal savuttomaksi vuoteen 2020 mennessä. Se on mahdollista vain, jos mahdollisimman moni nuori Nepalissa sanoo: "I Will Never Smoke!" Nepalin pääministeri luovuttaa Sundar Thapalle tunnustuspalkinnon tämän työstä syövän vähentämiseksi Viimeisten tutkimusten mukaan nepalilaisista tupakoi päivittäin 23,8 %, miehistä 31,2 % ja naisista 15,5 %, kun heistä 1990-luvun puolessavälissä tupakoi vielä 73,7 %, miehistä 85,4 % ja naisista 62,4 %. Tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki tupakanvastaista työtä tekevät nepalilaiset järjestöt ja tahot. Kuva: Sundar Thapa Tutkimuksen julkistamisen yhteydessä pidetyssä VIPseminaarissa esiintyivät mm. Sami Kivelä (kuvassa) ja Heikki Hiilamo. Kuvat: Aune Greggas ETRA-liiton Terveys ja tupakkainterventio hanke oli vuoden 2012 loppuun mennessä toteutettu lähes koko maassa hankalapääsyisimpiä vuoristoalueita lukuun ottamatta. Eri värit kertovat minä vuonna milläkin alueella tiimi vieraili alueella.
LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF
LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton
15 Tupakka. s
15 Tupakka s.170-179 1 Tupakka, Mikä se on? On olemassa erilaisia tupakkatuotteita, kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kaikkien tupakkatuotteiden on todettu aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä
Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö
1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.
TUPAKOINTI ENNEN JA NYT
1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla
(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)
1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia
ETRA-liitto ry 50 vuotta. Terveiden elämäntapojen ja puhtaan ilman puolesta
ETRA-liitto ry 50 vuotta Terveiden elämäntapojen ja puhtaan ilman puolesta Perustettu 1956 nimellä Elämäntavat raittiiksi -liitto ry. Järjestön tarkoituksena on edistää terveitä ja raittiita elämäntapoja.
Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.
Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu
Savuton duuni, nuuskaton huuli
Savuton duuni, nuuskaton huuli Valo ja Olympiakomitea haastavat jäsenjärjestönsä savuttomiksi ja nuuskattomiksi työpaikoiksi. Mukaan pääsee, kun on henkilöstönsä kanssa sopinut kriteereiden toteutumisesta
Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä
Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden
Savuton työpaikka osa työhyvinvointia
Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset
Savuton sairaala auditointitulokset 2012. Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP
Savuton sairaala auditointitulokset 2012 Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Piia Astila-Ketonen, suunnittelija ma, SATSHP MIKSI Savuton sairaala -ohjelmaa tarvitaan? Tupakkateollisuus on hämmentänyt ihmisten
Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry
Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta
Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä
Kunta savuttomaksi - tukea, tekoja ja yhteistyötä Tupakkahaittojen ehkäisyn tiimi, THL Haittojen ehkäisemisen ryhmä, STM 13.9.2013 www.thl.fi/tupakka 1 Päivittäin tupakoivat aikuiset koulutuksen mukaan
SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019)
SAVUTTOMUUSSALKUN SISÄLTÖ (PÄIVITETTY 5/2019) KAIKILLE SOPIVA HAVAINTOMATERIAALI Tervapurkki ja opaste Rahapurkki ja opaste (tupakasta) Tuoksupurkit (tupakanhajuinen ja raikas t-paita) ja opaste Nuuskapurkit
Global Youth Tobacco Survey Tuloksia Suomen kyselystä
Global Youth Tobacco Survey 12 Tuloksia Suomen kyselystä 8.1.15 www.thl.fi/gyts 1 Taustaa GYTS mittaa 13 15-vuotiaiden koululaisten asenteita, tietoja ja kokemuksia tupakointia ja tupakansavulle altistumista
Uudet nikotiinituotteet koukuttavat. Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014
Uudet nikotiinituotteet koukuttavat Minttu Tavia Asiantuntija, VTM Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Tupakoinnin suosio laskenut Miesten tupakointi on 1980-luvulta lähtien vähentynyt ja myös naisten tupakointi
Tupakoimaton KYS. Toimenpideohjelma 2016. Laatija: Tupakoimaton KYS -työryhmä. Versionumero: 1.1. Päivämäärä: 6.4.2016
Tupakoimaton KYS Toimenpideohjelma 2016 Laatija: Versionumero: 1.1 Päivämäärä: 6.4.2016 Hyväksyjä: Kuntayhtymän johtoryhmä Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Toimenpideohjelma 1.0 2 (11) Sisällys Johdanto...
Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö
Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30
TUPAKOINTI ENNEN JA NYT
1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2017. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla
Tupakka ja terveys -päivä Työpaja: Tupakka politiikan kehittäminen. Amisnäkökulma
Tupakka ja terveys -päivä 23.1.2019 Työpaja: Tupakka politiikan kehittäminen Amisnäkökulma Kuraattori Anu Peltonen Seinäjoen kaupunki Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu Mitä sinä tekisit toisin? Vastaajina:
LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN. Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi. www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.
LASTEN JA NUORTEN SAVUTTOMUUDEN EDISTÄMINEN Toimenpideohjelma Evijärvi Kauhava Lappajärvi www.stumppi.fi www.fressis.fi www.savutonsuomi.fi/ Yhall Kaksineuvoinen 1.9.2015 Sivistysltk, Kauhava 9.11.2015,
Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi
Nuoret ja tupakka Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi 16-18-vuotiaista suomalaisnuorista tupakkatuotteita käyttää päivittäin 17%. Tytöt ja pojat tupakoivat lähes yhtä paljon. Nuorten tupakoinnin yleisyys
Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa
Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana
Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina
Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu
KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.
Valion savuttomuuspolku 2009-2015
Valion savuttomuuspolku 2009-2015 Katja Hatakka, Työhyvinvointipäällikkö ETM, FT Valio Oy, Henkilöstötoiminnot VI Valtakunnalliset Tupakka ja Terveys päivät, Helsinki 3.12.2014 Miksi Valio panostaa savuttomuuteen?
VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua
VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012
Tupakointi vähenee koko ajan
TOSITIETOA Tupakka Tupakointi vähenee koko ajan Ennen vanhaan tupakoitiin paljon. Tupakointi oli sallittua ravintoloissa, junissa, lentokoneissa ja työpaikoilla. Nykyään tupakointia sisätiloissa rajoittaa
Savuton työpaikka. Kiinteä osa työhyvinvointia
Savuton työpaikka Kiinteä osa työhyvinvointia Sisällys Savuton työpaikka 2 Savuton työpaikka 3 Miten savuton työpaikka saadaan aikaan? 5 Työpaikka on savuton 6 Paras Savuton Työpaikka -kilpailu 7 Stumppi
Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010
Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä
TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA
TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen
Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Savuton sairaala toimintaohjelma 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 SITOUTUMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN... 3 KOULUTUS JA OHJAUS... 4 TUKI TUPAKOINNIN LOPETTAMISEKSI...
Savuton sairaala- toimintaohje
KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Savuton sairaala- toimintaohje päivitys vuosille 2013 2015 Johdanto Tupakan kulutus on parhaiten ehkäistävissä oleva yksittäinen kuolleisuuden ja työkyvyttömyyden syy maailmassa.
Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mikä on kokonaiskuva nuorten tupakkatuotteiden käytöstä? Savukkeiden,
Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa
Savuton sairaala -toiminta HUS:ssa Viestintämateriaali Tarja Nordman Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 11.11.2013. Sisältö Taustaa HUS Savuton sairaala toimijat ja vastuut Tavoitteet Kohderyhmät Eteneminen
Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010
Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010 Tupakoinnin rajoittamiselle taustaa Asiakaspalaute Pääosin palautteet ovat kohdistuneet häiritsevään
LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF
LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton
Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet
Nuorten tupakointitilanne ja uudet haasteet Hanna Ollila, asiantuntija Tupakka-, päihde- ja rahapelihaitat -yksikkö 2.12.2014 1 Nykytilanne Kouluterveyskyselyn valossa Uusia tuloksia: Aloittamisalttius
Puuttuminen perusopetuksen oppilaan tupakointiin
Puuttuminen perusopetuksen oppilaan tupakointiin Tupakkalakia (693/1976) on muutettu 1.1.2010 lukien (698/2010) 2 24.11.2011 11 (20.8.2010/698) Tupakkatuotteiden maahantuonti ja hallussapito on kielletty
Savuton kunta
Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien
Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki
HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin
Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa
Vankien tupakointi vankeuslain muutoksessa Erityisasiantuntija, VTT Ulla Knuuti, Rikosseuraamuslaitos, Keskushallintoyksikkö VI Valtakunnalliset Tupakka ja terveys -päivät 3.12.2014 Tupakointi vankien
Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille
Tupakkatuotteet seurakunnan nuorisotoiminnassa Tietopaketti isosille Faktoja tupakan vaarallisuudesta Tupakan savu sisältää noin 4000 kemikaalia, joista 50 aiheuttaa syöpää. 50% tupakoitsijoista kuolee
Lataa Tupakka - miehen tietokirja - Hannu Vierola. Lataa
Lataa Tupakka - miehen tietokirja - Hannu Vierola Lataa Kirjailija: Hannu Vierola ISBN: 9789525697155 Sivumäärä: 372 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.39 Mb Tupakka - miehen tietokirja kokoaa tupakan terveysvaikutukset
Liitteenä vetoomus, liite 2.
SAVUTON KUNTA -VETOOMUKSEN HYVÄKSYMINEN 409/01.010/2009 KH 61 Tupakkatuotteiden käyttö on suuri yksittäinen terveysriski niin Suomessa kuin kaikkialla teollisuusmaissa. Suomessa on nykyisin noin miljoona
Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä
Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi
TerveysInfo. Alkoholi : suurkulutuksen riskit Kortti on tarkoitettu itsearvioinnin apuvälineeksi.
TerveysInfo Alkoholi : kohtuuden rajoilla Ohjelmassa seurataan alkoholin käyttöä viiden parikymppisen nuoren päivälliskutsujen yhteydessä. Samalla kun katsoja perehtyy erilaisiin alkoholin käyttötyyleihin,
Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt
1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset
EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi
SAVUTON KUNTAYHTYMÄ. toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä
SAVUTON KUNTAYHTYMÄ toimintaohje Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä Johtoryhmä 25.3.2014 Yhteistyötoimikunta 8.5.2014 Omistajaohjausryhmä 21.8.2014 Yhtymähallitus 27.8.2014 1. JOHDANTO Tupakointi
Nuuska ja nuoret käytön yleisyys ja haitat
Nuuska ja nuoret käytön yleisyys ja haitat Hanna Ollila, asiantuntija Tupakka-, päihde- ja rahapelihaitat -yksikkö, THL 4.12. Hanna Ollila / Nuuskaa taskussa -seminaari 3.12. 1 Nuuska Eri tuotteita eri
MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle
MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,
LUOKKAKILPAILU- INFO
LUOKKAKILPAILU- INFO me emme polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton Suomi 2040
Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos
Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Tässä esitelmässä Tupakoitsijan näkökulma työpaikkatupakointiin
MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI
MATERIAALIA VALO:N SAVUTON TYÖPAIKKA KAMPANJAN TUEKSI YLEISTÄ TUPAKOINNISTA Tupakointi aiheuttaa yli 50 sairautta, joista 20 on kuolemaan johtavia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elintä elimistössä,
Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä. Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto
Pakka-toimintamalli savuttomuuden edistäjänä Tuula Kokkonen ylitarkastaja Lapin aluehallintovirasto Pakka toimintamalli Vaikuttavaksi todettu käytännönläheinen toimintamalli paikallisten alkoholi-, tupakka-
Lataa Pysy nuorena - elä kauemmin - Hannu Vierola. Lataa
Lataa Pysy nuorena - elä kauemmin - Hannu Vierola Lataa Kirjailija: Hannu Vierola ISBN: 9789518852653 Sivumäärä: 328 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.65 Mb Tupakoinnin ja syövän yhteys tunnetaan hyvin,
Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Vantaa 30.09.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja
Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus Vantaa 30.09.2015 Karin Iivonen vieroitusohjaaja Tupakkariippuvuus monitahoinen koukku Neurobiologinen - Nikotiinin suorat vaikutukset keskushermostoon Kognitiivinen
nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet Tyyppi D: Olet lopettanut tupakoinnin lähiaikoina.
Tupakka-koukussako? Testaa, minkälainen tupakoitsija olet Tyyppi A: Et harkitse lopettamista, se on sinulle suuri nautinto. Tyyppi B: Tunnet olevasi riippuvainen tupakasta, olet kenties yrittänyt t kerran
HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA?
HARKITSETKO TUPAKO NNIN LOPETTAMISTA? Tässä joitakin asioita, jotka sinun tulisi tietää Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus: kylmät tosiasiat Tupakointi aiheuttaa edelleen Suomessa 4300 kuolemaa vuosittain,
Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere
Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kirjaamo Birger Jaarlin katu 15 PL 150 13101 Hämeenlinna
Nuoret ja nuuska. Muoti-ilmiö nimeltä nuuska
Nuoret ja nuuska Muoti-ilmiö nimeltä nuuska Nuuskan suosio on kasvanut viime aikoina huolestuttavasti erityisesti poikien keskuudessa. Nuuska mielletään usein tiettyjä urheilulajeja harrastavien poikien
Katsaus Lapin päihdetilanteeseen
Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Rundi 2013 Tupakka, päihteet- ja (raha)pelit, -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn Ylitarkastaja Marika Pitkänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto
Savuton kunta 2012 2015
Savuton kunta esittely Eija Elo Satakunnan Syöpäyhdistys ry Savuton kunta 2012 2015 Savuton kunta 15.1.2013 Eija Elo 1 PÄÄMÄÄRÄKSI SAVUTON SUOMI 2040 MIKSI? Tupakointi on suomalaisten terveyden suurin
Dia-esitys vanhemmil e (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Diojen sisällöt Dia 1: Dia 2:
Dia-esitys vanhemmille (esimerkiksi vanhempainiltaan) Yläkoulu Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Diojen sisällöt Dia 1: Pohja nuoren tupakoimattomuudelle luodaan jo
SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree. SmokeFree
SMOKEFREE- RASTIRATA OPETTAJAN OHJE 1 Smokefree-rastirata on ensisijaisesti suunnattu 5. 6. luokkien opetukseen, mutta tehtävät soveltuvat myös yläkouluikäisille. Rastirata voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan
TerveysInfo. Haaveet savuna ilmaan Julisteessa humoristinen piirros tupakoitsijan haaveiden murenemisesta.
TerveysInfo Aidosti yhdessä Isä ja poika leikkivät hiekkalaatikolla. Isä puhuu kännykkään. 1993 0,50, A2 : vär. Julistenumero 660 Hakusanat: lapset, alkoholi, miehet, isyys Kohderyhmät: miehet, isät Anna
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa
Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Vesa Saaristo, asiantuntija Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV, Messukeskus,
Tupakkalain kokonaisuudistus
Tupakkalain kokonaisuudistus (549/2016) Meri Paavola Savuton Helsinki -verkosto 15.9.2016 Suomen tupakkalainsäädännön historiaa tupakkalaki 1976 (voimaan 1977) tupakointikieltoja mainontakielto myyntikielto
TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO
TUPAKAKKARIIPPUVUUDEN HOITO Päivi Grönroos tupakastavieroitushoitaja Tyks, keuhkopoliklinikka 21.4.2016 paivi.gronroos@tyks.fi Kommentaattorina Lisa Salonen terveydenedistämisen yhdyshenkilö Turun hyvinvointitoimiala
Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla
Koulutusryhmien väliset erot tupakoinnissa 2000-luvulla Antero Heloma, THL 4.12.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Päivittäisen tupakoinnin yleisyys työikäisen aikuisväestön keskuudessa vuosina 1960 2013 ja
Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
Yhteistyötoimikunta 3 22.08.2017 Kunnanhallituksen 20 10.10.2017 henkilöstöjaosto Kunnanhallitus 350 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 92 06.11.2017 Valtuustoaloite Tohmajärven kunnan saamiseksi savuttomaksi
Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:
Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus 12-18- Kouluterveyskysely Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat sekä lukioiden ja ammatillisten
Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä
Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen
KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes
KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka Terveydenhuollon henkilöstön tehtävänä on tunnistaa potilaan tupakointi ja nikotiiniriippuvuus, kehottaa
Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito
Tupakka- ja nikotiiniriippuvaisen Käypä hoito Lääkärin rooli tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoidossa Pfizer lounassymposium Lääkäripäivät 2015 Klas Winell LT, EL, Tupakkariippuvuus ja tupakasta vieroitus
Lataa Stop Smoking - Heikki Lehmusto. Lataa
Lataa Stop Smoking - Heikki Lehmusto Lataa Kirjailija: Heikki Lehmusto ISBN: 9789510361375 Sivumäärä: 155 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.34 Mb Yli neljännes suomalaismiehistä tupakoi päivittäin, naisista
SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO
SMOKEFREE- LUOKKAKILPAILUINFO 2016 2017 1 KOUKUSSA ELÄMÄÄN ilman nikotiinia 2 Tervetuloa mukaan edistämään nuorten tupakoimattomuutta! Smokefree-luokkakilpailua on järjestetty Suomessa vuodesta 1989. Vuosien
Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia
Toisenkin tupakointi voi tappaa tupakointi ei ole vain tupakoijan oma asia Kari Reijula, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 30.7.2014 1 Huonot uutiset: Tupakointi on yksi suurimmista kansanterveysongelmista
Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys. Minttu Mäkelä
Tupakkakokeilut, tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja lähiympäristön merkitys Minttu Mäkelä 13.3.2014 Tupakkalaki Tupakkalaissa suunnataan ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti lasten ja nuorten tupakointiin,
Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen. Vinkkejä vanhemmille
Lasten ja nuorten tupakoimattomuuden edistäminen Vinkkejä vanhemmille Tupakointi on erittäin vaarallista kasvaville ja kehittyville lapsille ja nuorille Lapsi altistuu tupakan myrkyille Passiivisen tupakoinnin
FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal
1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti
Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00
Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin
HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan.
SAVUTON SAIRAALA -TOIMINNAN YHTEENVETOA HUS liittyi vuoden 2011 alussa Suomen terveyttä edistävät sairaalat verkostoon (STES) ja on siten sitoutunut Savuton sairaala -toimintaan. HUS-tason Savuton sairaala
Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa
Nuuska ja nuoret - Missä mennään? Minttu Mäkelä Vaasa 14.4.2014 Nuuska Tupakkatuote, joka valmistetaan kosteasta raakatupakasta, johon sekoitetaan muut seosaineet vesiliuoksena. Arvio: 15 g päiväannos
Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua
Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn
Tupakoimattomuutta tukeva koulu
Tupakoimattomuutta tukeva koulu Pohja nuoruusiän ja aikuisuuden tupakoimattomuudelle luodaan jo alakouluiässä. Alakoululla on tärkeä rooli yhdessä vanhempien kanssa tukea lapsen tupakoimattomuutta. Tupakoinnin
Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä. Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman
Tupakoinnin lopettamisen tuki ryhmässä Muutos Motivaatio Vuorovaikutus 28 päivää ilman 1 Muutoksen vaiheet Esiharkintavaihe (haluttomuus) Harkintavaihe (ambivalentti)
Asiakkaan kohtaaminen motivaatio ja vuorovaikutus
Asiakkaan kohtaaminen motivaatio ja vuorovaikutus Margita Strandberg-Heinonen 22.1.2016 1 Margita Strandberg-Heinonen 22.1.2016 2 ASENTEET En osaa En tiedä Ole utelias, keskity siihen toiseen henkilöön.
Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista:
Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista: Hyödynnettävyys: sijoitettavissa koulun jo olemassa oleviin vanhempainiltoihin tai -tapaamisiin Tavoite: vahvistaa huoltajien kielteistä
ENSH-itsearviointilomake (Savuton sairaala-auditointi)
ENSH-itsearviointilomake (Savuton sairaala-auditointi) 1. Standardi 1: Sitoutuminen ä 1.1 Terveydenhuollon organisaation dokumenteissa on sitouduttu pyrkimään 0 0 2 9 11 3,82 ENSH-verkoston standardeihin.
ZA4887. Flash Eurobarometer 253 (Survey on tobacco) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4887 Flash Eurobarometer 253 (Survey on tobacco) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 253 SURVEY ON TOBACCO Smoking behaviour Q1 Kun ajatellaan savukkeiden, sikareiden tai piipun polttamista,
Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016
Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen
Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli
Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta (HE 101/2008): alaikäisiä koskevan tupakkatuotteiden
Koulun ja kodin yhteistyö
Koulun ja kodin yhteistyö Tupakka esille vanhempainilloissa Yläkouluikä on tupakoinnin aloittamisen kannalta kriittistä aikaa. Tupakointia kokeillaan ja säännöllinen tupakointi alkaa yleensä yläkouluiässä.
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,
Global Youth Tobacco Survey (GYTS)
Global Youth Tobacco Survey (GYTS) Tuloksia syksyn 2012 kyselystä 8.1.2014 www.thl.fi/gyts 1 Taustaa GYTS mittaa 13 15-vuotiaiden koululaisten asenteita, tietoja ja kokemuksia tupakointia ja tupakansavulle
Uudet tupakkatuotteet ja nuuska
Uudet tupakkatuotteet ja nuuska IV Valtakunnallinen Tupakka ja terveys päivä 2.12.2010 22.12.2010 Reetta Honkanen 1 Esitelmän runko Tupakkalain määritelmiä Uudet tuotteet Sähkötupakka Savuttomat savukkeet
Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen 9.2.2012 1
Savuton kunta 2012 2015 1 PROJEKTIN TAUSTAA Tupakointi on alkoholin käytön ohella merkittävin vältettävissä oleva ennenaikaisen kuolleisuuden ja sairastuvuuden aiheuttaja Suomessa. Vajaa viidennes suomalaisesta