Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Lupanro KAJDno Annettu julkipanon jälkeen
|
|
- Ella Niemelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 KAJAANIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Lupanro KAJDno Annettu julkipanon jälkeen ASIA Biopolttoaineterminaalin toimintaa ja ylijäämämaa-aineksen vastaanottoa koskeva ympäristölupahakemus sekä ympäristönsuojelulain 199 :n mukainen hakemus toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta. LUVAN HAKIJA Energiahake Huurinainen Oy Sepänkatu KAJAANI Y-tunnus: Yhteyshenkilö: Matti Huurinainen LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 :n 2 momentin kohdan 3 mukaan ympäristölupa tarvitaan toimintaan, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta, sekä lisäksi saman lain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 13 f mukaan jätteen ammattimaiselle tai laitosmaiselle käsittelylle on oltava ympäristölupa. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojeluasetuksen 2 :n 2 momentin kohdan 11 f ja 3 momentin mukaan lupaviranomainen on kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. ASIAN VIREILLETULO Hakemus on saapunut Kajaanin kaupungille Hakemusta on täydennetty , ja Selvitys toiminnan aiheuttaman melun leviämisestä on toimitettu Meluselvityksen täydennys on päivätty ja toimitettu lupaviranomaiselle TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Toiminta sijaitsee alueella jossa ei ole voimassa yleis- eikä asemakaavaa. Kajaanin keskustaajaman luonnoksessa alue on osoitettu teollisuuden reservialueeksi merkinnällä T (res). Kajaanin kaupunki on vuokrannut varastoalueen puutavaran ja maa-aineksen varastointiin ja käsittelyyn ympäristöteknisen lautakunnan päätöksellä
2 Vuokrasopimuksen mukaan vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi puutavaran ja maa-ainesten varastointiin sekä niiden käsittelyyn liittyvään toimintaan. Vuokralaisella on oikeus johtaa alueen kuivatusvedet Kajaanin kaupungin omistaman maan kautta lähimpään vesistöön Kajaanin kaupungin ja asianomaisen viranomaisen hyväksymien suunnitelmien mukaisesti. Pirkanmaan ELY-keskus on myöntänyt Kajaanin kaupungille luvan liittymän rakentamiseksi maantielle 8710 (Ruuhijärventie) Kajaanin kaupungin rakennustarkastaja on myöntänyt hakijalle toimenpideluvan varastoalueen rakentamiseksi Kainuun ELY-keskus on hyväksynyt ympäristönsuojelun tietojärjestelmään hakijan ilmoituksen jätteen hyödyntämisestä maarakentamisessa. Betonimursketta sekä kevytbetoni- ja kevytsorajätettä, yhteensä tonnia, saadaan käyttää varastokentän maarakentamisessa. TOIMINNAN SIJAINTIPAIKKA JA YMPÄRISTÖ Biopolttoaineterminaali sijoittuu hakijan hallinnassa olevalle varastoalueelle, jonka pinta-ala on noin 4,2 ha ja joka sijaitsee kiinteistöillä Lahjoitusmaa ja Karanka. Hakemuksessa toiminta-alueen osoitteeksi on ilmoitettu Ruuhijärventie 35, mutta virallinen osoite on Ruuhijärventie 14. Alue sijaitsee Kajaanin Karankalahdessa, keskustasta noin 5 km kaakkoon. Määräala on metsätalousmaata ja sitä ympäröi sekametsä. Alueen itäpuolella metsäkaistaleen takana kulkee Ruuhijärventie. Tien toisella puolella on maankaatopaikka, jonka toiminta on loppunut. NCC Industry Oy:n kiviainesten ottoja murskausalue sijaitsee noin 500 metrin etäisyydellä alueesta lounaaseen. Lähimmät asuintalot ovat toiminta-alueen länsipuolella noin metrin etäisyydellä. Lähin loma-asunto on myös länsipuolella noin 400 metrin etäisyydellä. Noin puolen kilometrin etäisyydellä valtatie 6:n toisella puolella on lomaasutusta Nuasjärven rannalla. Alueen maaperä on pääasiassa silttimoreenia, joka syvemmällä muuttuu savimaaksi. Alue ei sijaitse pohjavesialueella. Lähimpään luokiteltuun pohjavesialueeseen on matkaa 11 km. Alueella muodostuvat pintavedet johdetaan ojiin, joista vesi virtaa noin 400 metrin etäisyydellä olevaan Karankajokeen, josta edelleen Nuasjärveen. TOIMINNAN KUVAUS Biopolttoaineterminaalissa käsitellään, haketetaan ja varastoidaan erilaisia metsätalouden sivutuotteita sekä valmistetaan näistä polttoainetta. Haketus tehdään liikuteltavilla haketuskoneilla sekä käsitellään materiaalia erilaisilla työkoneilla. TUOTANTO, PROSESSIT JA LAITTEISTOT
3 3 Biopolttoaineiden varastointi ja käsittely Terminaalin alueella varastoidaan ja käsitellään energiapuuta, kuten hakkuutähteet, kanto- ja juuripuut, sekä ainespuuksi kelpaamaton rankapuu. Tarvittaessa varastoidaan kelirikkoaikaan myös ainespuuta. Tulevat kuormat puretaan kuljetuskaluston omilla kuormaimilla ja haarukkanostureilla. Energiapuu ja ainespuu varastoidaan sorapintaisella alueella. Alueen rakentaminen tehdään vaiheittain. Hakkeen valmistus ja käsittely Energiapuusta valmistetaan biopolttoainetta hakettamalla tai murskaamalla. Käsiteltävien materiaalien enimmäismäärät Raaka-aine Tonnia vuodessa Energiapuu Ainespuu Yhteensä Hake välivarastoidaan aumoissa. Hakkeen käsittely ja kuormaaminen tehdään kauhakuormaajalla. Tuotteiden varastointimäärät vaihtelevat vuodenajan mukaisesti. Varastot ovat huhtikuussa pienimmillään ja marraskuussa suurimmillaan. Suurin varastoitava määrä on tonnia. Varastoitavat raaka-aineet tuodaan alueelle ja kuljetetaan alueelta pois täysperävaunuautoilla. Raaka-aineiden kuormaukset tehdään pyöräkuormaajilla. Toiminta-ajat Haketusta ja murskausta tehdään maanantaista perjantaihin klo 7:00 18:00 välisenä aikana. Toimintaa on lämmityskaudella viikoittain, mutta ei joka päivä. Kesäaikana voimalaitokset ovat pääosin suljettuna ja haketuksen tarve on vähäinen. Juhannuksen ja välisenä aikana haketusta ei tehdä lainkaan. Kuormien purkua ja lastausta tehdään vuorokauden ympäri. Kuljetustapahtumien ohjaus on kiinni lämpölaitosten tarpeesta. Meluvallin rakentaminen Alueen länsireunalle rakennetaan meluvalli alueen maarakentamisen aikana tulevista pintamaista ja kiviaineksista sekä ulkopuolelta tuotavista puhtaista maa- ja kiviaineksista. Meluvallia rakennetaan sitä mukaa kuin rakentamiseen saadaan puhtaita maa- ja kiviaineksia maanrakennustyömailta. Valli valmistuu arviolta 2-3 vuoden kuluessa siitä, kun maanrakennustyöt alueella on aloitettu. Ylijäämämaan vastaanotto ja käsittely Alueelle otetaan vastaan puhtaita maa-aineksia tonnia vuodessa. Määrä vaihtelee suuresti vuosittain. Maa-ainekset tulevat rakennustyömailta,
4 4 tienrakennustyömailta ja muista vastaavista maanrakennuskohteista. Maaainekset käytetään meluvallin rakentamiseen. Meluvalliin käytetään maaaineksia yhteensä noin tonnia. Maa-aineksia varastoidaan meluvallin rakentamisalueen läheisyydessä ennen massojen sijoittamista meluvalliin. Keskimääräinen varastoitava määrä on arviolta 3000 tonnia ja suurin varastoitava määrä 6000 tonnia. Jätehuolto Sekalaista jätettä syntyy enintään 1000 kg vuodessa. Jätteet varastoidaan jäteastioissa ja toimitetaan jätteiden käsittelylaitokseen. Biopolttoaineiden käsittelystä ei synny jätettä, vaan kaikki raaka-aine voidaan käyttää polttoaineeksi. Kemikaalit ja niiden varastointi Murskain käyttää polttoöljyä vuodessa noin litraa, kaivinkone litraa ja pyöräkone litraa. Koneiden polttoöljy varastoidaan kolmessa 2-3 m 3 säiliössä tai yhdessä alle 10 m 3 säiliössä, jotka on sijoitettu suoja-altaaseen tai jossa on kaksoisvaippa. Vedenhankinta ja viemäröinti Laitoksella ei ole viemäröintiä eikä vesijohtoa. Tuotannossa käytetään vettä tarvittaessa pölyämisen hallintaan. Liikenne Liikennöinti laitokselle tapahtuu pääasiassa Sotkamontien ja Ruuhijärven tien kautta. rekkaliikenteen määrä on ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikennöintiä tapahtuu ympäri vuorokauden. Ympäristöasioiden hallintajärjestelmä Ympäristönäkökohdat otetaan huomioon investoinneissa ja päivittäisessä toiminnassa. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Päästöt vesistöön Sade- ja hulevedet huuhtovat alueelta kiintoainesta. Nämä vedet ohjataan alueen reunoilta ojaan ja edelleen laskeutusaltaaseen. Laskeutusaltaasta vedet johdetaan ojia myöten Nuasjärven Karankalahteen. Alueen päästöt vesistöön ovat normaalitilanteessa vähäiset. Kentän siisteydestä huolehtimisella vähennetään kiinteän aineksen huuhtoutumista hulevesien mukana. Laskeutusallas vähentää tehokkaasti alueen ainehuuhtoumia. Alueella ei pestä työkoneita. Päästöt ilmaan
5 5 Toiminnan aiheuttama pölyäminen aiheutuu pääasiassa energiapuun haketuksesta. Muita ilmapäästölähteitä ovat ajoneuvot ja polttoaineiden varastokasat. Haketuksen aiheuttamaa pölypäästöjä voidaan pienentää pääasiassa laitteiden koteloinneilla ja kuljettimien pudotuskorkeuden oikealla säätämisellä. Matala pudotuskorkeus aiheuttaa pienemmän pölypäästön kuin korkea pudotuskorkeus kuljettimelta varastokasaan. Haketuksesta syntyvä pöly rajoittuu pääosin terminaalialueelle. Liikenteen aiheuttamaa pölyämistä voidaan vähentää pitämällä terminaalin alueella sijaitsevat liikenneväylät puhtaana hakkeesta ja pölystä. Hakija on toimittanut lisäselvityksenä Valtimon bioterminaalihankeen mallintamalla tehdyn pölyselvityksen (2011). Kyseessä on vastaavankokoinen bioterminaali kuin Energiahake Huurinainen Oy:n hanke on. Pölymallinnuksen perusteella Valtimon bioterminaalin energiapuun haketuksen aiheuttama pöly ei ylitä raja-arvoa 40 µg/m 3 lähimmissä häiriintyvissä kohteissa noin 200 metrin etäisyydellä. Tutkituissa tilanteissa toimintojen pöly leviää pääasiassa hankealueelle ja viereiselle teollisuuskiinteistölle. Lähimpiin häiriintyviin kohteisiin haketuksesta syntyvä pöly ei yltänyt tarkastelluissa tilanteissa (Valtimon bioterminaaliselvitys 2011, Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy). Melupäästöt ja tärinä Toiminnan pääasiallisia melulähteitä ovat haketus, lastaus, työkoneet ja raskas liikenne. Meluhaittojen ehkäisemiseksi haketus tehdään hake- ja varastokasojen suojassa. Meluesteet sijoitetaan mahdollisimman lähelle energiapuun haketinta, häiriintyvän asutuksen puolelle. Haketustoiminnan melupäästöjen leviämisestä on tehty melumallinnus. Melulähteinä mallinnuksessa on käytetty liikuteltavaa hakemurskainta sekä kahta pyöräkuormaajaa tai vastaavaa työkonetta. Meluselvitys (päivätty ) on oheisliitteenä. Meluntorjuntatoimena hakemurskaimen välittömään läheisyyteen tehdään viisi metriä korkea melueste. Este voi koostua esimerkiksi rankapuista, varastokasoista, maa-aineksesta tai jostain muusta kiinteästä esteestä. Mallinnuksessa haketusalueena on käytetty 30 m x 30 m kokoista aluetta, jonka ympärille melueste on tehty ja jonka alueella haketustoiminta tapahtuu tasaisesti koko toiminta-ajan. Hakemurskainta (haketusaluetta) voidaan vapaasti siirtää toimintaalueella, kunhan meluesteet siirretään aina haketusalueen mukana. Haketustoiminnasta aiheutuva päiväajan keskiäänitaso on ilman meluntorjuntaa suurimmillaan vakituisilla asuinrakennuksilla noin 55 db(a) ja lomarakennuksilla db(a). Haketustoiminnasta aiheutuva päiväajan keskiäänitaso on meluesteen kanssa vakituisilla asuinrakennuksilla noin 46 db(a) ja lomarakennuksilla 42 db(a). Edellä kuvatusta järjestelystä tehdyssä melumallinnuksessa on oletettu, että murskain on enintään 30 metrin etäisyydellä puu- tai varastokasasta. Käytän-
6 6 nössä murskain on aina enintään 10 metrin etäisyydellä puukasasta, jotta puiden syöttö murskaimeen on sujuvaa. Puiden syöttö on sitä helpompaa, mitä lähempänä murskain on murskattavaa puuta. Hakemuksessa arvioidaan, että todellisuudessa melutasot ovat asutuksen suuntaan pienemmät kuin melumallinnuksessa esitetyt laskennalliset arvot. Alueen länsireunalle rakennetaan lisäksi noin neljä metriä korkea meluvalli. Melun leviäminen tilanteessa, kun myös meluvalli on kokonaan valmis, on esitetty oheisliitteenä olevassa päivätyssä meluselvityksessä. Ympäristöön leviävää melua mitataan lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, kun haketustoiminta alkaa. Toiminnasta ei aiheudu tärinää. Liikenteestä aiheutuu tiestölle normaalia raskaan liikenteen tärinää. ARVIO PARHAAN KÄYTTÖKELPOISEN TEKNIIKAN (BAT) SEKÄ YMPÄ- RISTÖN KANNALTA PARHAAN KÄYTÄNNÖN (BEP) SOVELTAMISESTA Haketuksessa käytetään yleisesti käytössä olevia parhaita haketuslaitteita, joilla minimoidaan pöly- ja meluhaitta. Kuljetuksissa käytetään tilavuudeltaan mahdollisimman suuria kuljetusvälineitä. Toiminnalla ehkäistään ympäristöpäästöjä suhteessa kuljetettuun tonnimäärään. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN Toiminnan ympäristöriskit liittyvät lähinnä säiliövuotoihin sekä koneiden ja laitteiden öljy- ja polttoainevahinkoihin. Tulipaloriskiin varaudutaan järjestämällä alueelle sammutuskalustoa. Toiminnot ja menettely vuoto- ja tulipalotapauksissa ohjeistetaan. Biopolttoaineiden varastoinnissa tulipaloriski huomioidaan polttoainekasojen sijoittelussa siten, että kasojen väliin jää riittävästi tilaa liikkumiseen ja sammutustöihin. Kuljetuksista aiheutuvia riskejä voidaan vähentää nopeusrajoitusten noudattamisella, turvallisuutta parantavilla liikennejärjestelyillä alueella sekä kuljettajien valistamisella. Öljyvuotoja pyritään vähentämään kaluston hyvällä kunnossapidolla ja säännöllisillä huolloilla. Öljyvuodon varalta kaluston mukana on imeytysainetta. VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Alueella ei ole tiedossa erityisiä luontoarvoja eikä hankkeella arvioida olevan erityistä vaikutusta ympäristöön. TOIMINNAN TARKKAILU JA RAPORTOINTI
7 7 Laitoksella pidetään kirjaa vastaanotettavista materiaaleista ja niiden toimittajista. Tiedoista laaditaan vuosittain yhteenvetoraportti, joka toimitetaan valvontaviranomaisille. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Hakemuksesta on kuulutettu kaupungin ilmoitustaululla ja internet-sivuilla Kuulutuksen julkaisemisesta ilmoitettiin Koti-Kajaani - lehdessä. Kuulutus on annettu erikseen tiedoksi niille, joita asia erityisesti koskee. Hakemuksesta pyydettiin lausuntoa terveydensuojeluviranomaiselta. Muistutukset ja mielipiteet: Muistuttaja A: Muistuttajan tila on kyseessä olevan alueen rajanaapuri. Muistutuksen mukaan toiminnan välittömässä vaikutuspiirissä on muistuttajan omistamaa rakentamatonta tonttimaata. Muistutuksessa esitetään toimenpidevaatimuksia kaupunginhallitukselle koskien ympäristöteknisen lautakunnan päätöstä vuokrata kyseinen alue Energiahake Huurinainen Oy:lle. Muistutuksessa esitetään ympäristölupahakemusta koskien seuraavaa: Karankalahti ei ole kaavoitettua aluetta, jolloin kunnallista vesijohtoa ei ole. Alueella ollaan riippuvaisia alueella esiintyvistä lähteistä sekä puhtaasta pohjavedestä, ja kiinteistöillä on omakohtaiset kaivot. Muistuttajan mukaan hänen omistamansa tilan pohjavesi tulee toiminnan vuoksi pilaantumaan, mikä on vesilain vastaista. Biopolttoaineen kuljetus Kainuun Voima Oy:lle aiheuttaa kuljetuslogistiikan vuoksi huomattavia vaikutuksia ympäröivään elinympäristöön. Poisajoon on ilmoitettu tarvittavan päivittäin 15 rekkaa, joka laajenee noin 2-3 kertaiseksi rekan materiaalin sisään tuonnilla murska-asemalle. Kaikki raskas liikenne ohjautuu kaupungin ja koulujen ohi vaarantaen asukkaiden liikkumisen. Muistuttaja katsoo, että kyseessä on vakava metsäsairauden levittäminen. Kun kantoja ja risuja aletaan kuormata kokonaisena ja siirretään välivarastoon sen sijaan, että ne haketetaan leimikon reunassa, pääsevät juurikäävän itiöt leviämään sekä matkalla että varastossa olevin terveisiin puihin. Muistuttajan metsätila on rajanaapurina, joten sen saastumisvaara on suuri. Haettu paikka on korkeammalla kuin ympäröivät asutukset. Tällöin melu-, pölyja muut häiriöt kertaantuvat Karankalahden kylän ja mökkien asukkaille. Meluvalli ja 10 metrin suojavyöhyke eivät ole kauaskantoinen ratkaisu, eivätkä suojaa asukkaita tarpeeksi melulta. Laskuojaan suunniteltu allas ei riitä poikkeustilanteissa lainkaan. Poikkeukselliset sääolosuhteet, kuten nopea kevät ja lumen
8 8 sulaminen, laskevat puupohjaiset hakkeet ja roskat läpi puhtaaseen Karankajokeen, joka on noin 0,5 0,7 metriä syvä ja joen virtaus on hidas. Muistutuksen mukaan Karankalahdessa on useana vuonna ollut majavia. Tiedossa ei ole, onko kyse Euroopan majavasta vai Kanadan majavasta. Euroopan majava on suojeltu. Muistuttajalla on näköhavainto valkoselkätikasta. Kaupungin tulee ottaa ennen toimintaa vesi- ja pohjanäytteet Karankalahden joesta, jotta saadaan referenssi. Muistuttajat B, C ja D: Muistuttajat ovat lähialueen vakinaisia asukkaita ja ovat huolissaan bioterminaalin rakentamisesta. Näin lähelle kiinteää ja kesämökkiasutusta valittu paikka on törkeää. Jos paikaksi olisi valittu Ruuhijärven itäpuoli, olisi etäisyys kiinteään ja kesämökkiasutukseen kasvanut oleellisesti. Vaadimme, että ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto ottaa huomioon seuraavat seikat myöntäessään bioterminaalille toimintaluvan. - Haketukseen voidaan ottaa mukaan vain puhdasta käsittelemätöntä puuta (ei purkujätettä, ratapölkkyjä, kyllästettyjä pylväitä eikä maalattua puuta) - Lupa myönnetään vain määräajaksi kerrallaan ja näin päästään tarkkailemaan lupaehtojen toteutumista. - Pölyn ja melun hillitsemiseen pitää panostaa sekä meluvallin rakentamista nopeuttaa. Muistutukset ovat kokonaisuudessaan oheisliitteinä. Lausunto Kainuun sote/ympäristöterveydenhuolto : Terveydensuojelun kannalta hankkeen riskitekijät ovat melu ja pöly. Melun leviämisestä tulee tehdä melumallinnus, jossa on otettu huomioon alueella käytettävät työkoneet. Meluohjearvojen täyttymistä lähimmillä häiriintyvillä kiinteistöillä tulee tarkkailla säännöllisin mittauksin. Jos melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, lisätään mittaus- tai laskentatulokseen 5 db ennen sen vertaamista ohjearvoihin. Meluntorjunnassa tulee hyödyntää esimerkiksi varastokasoja, joista voidaan tehdä meluesteitä asutuksen suuntaan. Murskaustoiminnasta aiheutuva pöly ei saa kulkeutua haitallisessa määrin naapurikiinteistöjen pihaan. Toiminnanharjoittajan tulee mitata murskaustoiminnan pölypäästö vähintään kertaluonteisesti. Muilta osin terveydensuojeluviranomaisella ei ole huomautettavaa hankkeesta, kun se toteutetaan hakemuksessa esitetyllä tavalla. Kaavoitusarkkitehti : Lausunnossa todetaan hankkeesta seuraavaa:
9 9 Huurinainen Oy vuokrasi Kajaanin kaupungilta vuonna 1995 Lehtovaarantien pohjoispuolelta alueen. Vuokrasopimus siirrettiin vuoden 2016 alussa Energiahake Huurinainen Oy:lle. Energiahake Huurinainen Oy halusi alkaa puuaineksen haketustoiminnan Lehtovaarantien vuokra-alueella syksyllä Koska haketustoiminnan käynnistämiseen Lehtovaarantien varressa liittyi tarvittavien kaava- ja lupaprosessien vuoksi huomattavaa epävarmuutta mm. aikataulujen suhteen, Kajaanin kaupunki ryhtyi selvittämään vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja Energiahake Huurinainen Oy:n haketustoiminnalle. Ruuhijärventien varrella sijaitsee tällä hetkellä maa-ainesten ottoon liittyviä ympäristöhäiriöitä aiheuttavia teollisia toimintoja sekä maa-ainesten läjitystä. Näiden läheisyydessä sijaitsee haketustoimintaan mm. logistisesti hyvin soveltuva Kajaanin kaupungin omistama alue jolla ei ole todettu olevan ympäristön- ja luonnonsuojelullisia esteitä haketustoiminnalle. Ruuhijärventien alueella ei ole voimassa yleis- eikä asemakaavaa. Kajaanin keskustaajaman 2035 osayleiskaavan luonnoksessa se on osoitettu teollisuuden reservialueeksi merkinnällä T (res). Energiahake Huurinainen Oy:n vuokra-alue soveltuu hyvin energiapuun haketusalueeksi. Hakijan kuuleminen Hakijalle varattiin mahdollisuus vastineen antamiseen lausunnoista ja muistutuksista. Energiahake Huurinainen Oy:n vastine: Kainuun sote, ympäristöterveydenhuolto: Melun leviämisestä on tehty melumallinnus, ja varastokasoja tullaan hyödyntämään meluesteinä asutuksen suuntaan. Pölyn leviämisen osalta viitataan Valtimon bioterminaalihankkeen pölyselvitykseen. Kyseisen pölymallinnuksen perusteella energiapuun haketuksen aiheuttama pöly ei ylittänyt raja-arvoa 40 µg/m 3. Muistutukset: Toiminnan sijoittuminen Puun varastointi- ja käsittelyterminaalit on järkevää olla lähellä voimalaitosta ja logistisesti hyvällä paikalla. Hyvä tieyhteys suuremman tien varrella on tärkeää, jotta haketta päästään ajamaan voimalaitokselle riippumatta talvikeleistä. Erityisesti liukkailla keleillä voi talvella olla mahdotonta päästä hakemaan haketta pienempien teiden varrelta. Talvella hakkeen saatavuus voimalaitokselle on elinehto.
10 10 Pohjavesi Hakijan tiedossa ei ole tapausta, että puunmurskausalueella olisi pohjavesi pilaantunut. Melu Hakija viittaa luvan täydennykseen toiminta-ajoista ja melun torjunnasta sekä melumallinnukseen. Alueen reunalle tehtävän meluvallin lisäksi haketettavia puupinoja ja hakevarastokasoja käytetään tehokkaina meluesteinä. Melun ja pölyn hallitsemiseen tullaan panostamaan myös murskaimen kotelointia kehittämällä. Tarkastus Alueella on tehty tarkastus Varastoalueelta oli poistettu puusto. Tarkastuskertomus on liitetty asiakirjoihin. YMPÄRISTÖTEKNISEN LUPAJAOSTON RATKAISU Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto myöntää Energiahake Huurinainen Oy:lle ympäristöluvan biopolttoaineen varastoinnille ja käsittelylle sekä puhtaan ylijäämämaan vastaanotolle kiinteistöllä Lahjoitusmaa ja KARANKA sijaitsevalle määräalalle, osoite Ruuhijärventie 14, Kajaani. Toimintaa tulee harjoittaa lupahakemusasiakirjoissa esitetyn mukaisesti, jollei lupamääräyksissä toisin määrätä. Lupamääräykset Laitoksen toiminta 1. Laitokselle saa vastaanottaa, varastoida ja käsitellä vain biopolttoaineita, jotka ovat peräisin metsästä, kuten hakkutähdettä, kantoja, juuria, kokopuuta ja rankapuuta sekä valmistaa näistä biopolttoainetta hakettamalla. Käsiteltyä puutavaraa, kierrätyspuuta eikä purku- yms. jätteeksi luokiteltavaa muuta vastaavaa puutavaraa eikä muita jätteitä saa ottaa vastaan. Laitokselle ei saa ottaa vastaan vaarallisia jätteitä. Alueella saa käsitellä vuodessa enintään tonnia hakemuksessa mainittua energiapuuta kuten kantoja, hakkuutähteitä, kantoja juuripuuta ja rankapuuta. Varastossa saa olla enintään tonnia haketta. 2. Laitokselle saa ottaa vastaan meluvallin rakentamiseen pilaantumattomia maa-aineksia, jotka ovat peräisin luonnosta tai jotka on kaivettu pois rakentamistoimien tai muun vastaavan toiminnan aikana yhteensä enintään tonnia. Vuodessa maa-aineksia saa ottaa vastaan enintään tonnia. Varastossa saa olla enintään tonnia maa-aineksia. Vastaanotettuja maa-aineksia
11 11 Toiminta-aika Meluntorjunta saa varastoida enintään kolme vuotta ennen hyödyntämistä meluvallin rakentamiseen. 3. Materiaaleja ja maa-aineksia saa käsitellä ja varastoida ainoastaan sellaisilla alueilla, jotka on päällystetty ja muotoiltu niin, että hulevedet voidaan johtaa hallitusti ympärysojien kautta laskeutusaltaaseen. 4. Laitoksella saa hakettaa biopolttoaineita ajalla maanantaista perjantaihin klo 7:00 18:00, pois lukien arkipyhäpäivät. Kuormien purkua ja lastausta saa tarvittaessa tehdä ympäri vuorokauden. 5. Hakemurskaimen länsi-, pohjois- ja koillispuolelle murskaimen välittömään läheisyyteen tulee tehdä vähintään viisi metriä korkea melueste ja järjestää murskaus muutenkin päivätyn ympäristömeluselvityksen mukaisesti. Murskausta ja haketusta ei saa aloittaa ennen kuin meluntorjunta on järjestetty. 6. Toiminnasta ja siihen liittyvästä liikenteestä aiheutuva melutaso ei saa lähimpien asuntojen pihamaalla ylittää melun A-painotetun ekvivalenttitason (LAeq) päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 db eikä yöohjearvoa (klo 22-7) 45 db. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 db eikä yöohjearvoa 40 db. Melun ollessa iskumaista tai kapeakaistaista lisätään mittaus- tai laskentatuloksiin 5 db ennen vertaamista ohjearvoihin. Mikäli melutasot ylittyvät, toiminnanharjoittajan tulee ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin meluhaitan vähentämiseksi. 7. Haketus- ja murskauslaitteiston aiheuttama melutaso tulee selvittää mittaamalla lähimmissä asuin- ja lomakiinteistöissä viimeistään puolen vuoden kuluttua toiminnan aloittamisesta. Mittaukset on tehtävä normaalitoiminnassa haketettaessa ja murskatessa laitoksessa käytettävää eniten melua aiheuttavaa materiaalia kuten rankapuuta ja kantoja. Suunnitelma mittauksesta tulee esittää viimeistään kuukausi ennen mittausten aloittamista Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mittauksesta on laadittava raportti, joka on toimitettava viimeistään kuukauden kuluessa Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka voi tarvittaessa antaa lisämääräyksiä meluntorjunnasta ja melun tarkkailusta.
12 12 Pölyn torjunta 8. Murskauksesta aiheutuvaa pölyämistä on estettävä kastelemalla tarvittaessa materiaaleja tai käyttämällä muuta tehokasta käyttökelpoista pölyntorjuntatekniikkaa. 9. Kuormattavan ja kuljettimilta putoavan materiaalin pölyämistä on ehkäistävä suojauksin, säätämällä putoamiskorkeus mahdollisimman pieneksi tai käyttämällä muuta tehokasta käyttökelpoista pölyntorjuntatekniikkaa. 10. Toiminnasta ja alueen liikenteestä ei saa aiheutua pölyhaittaa alueen ulkopuolelle. Terminaalin alueella olevat tiet tulee pitää puhtaana hakkeesta ja pölystä, ja tarvittaessa ajoteitä tulee kastella. Vesien johtaminen ja käsittely 11. Varastointi- ja käsittelyalueiden hulevedet on kerättävä ja johdettava hallitusti laskeutusaltaan kautta alueen luoteispuolella oleviin ojiin. Veden johtaminen tulee tehdä niin, ettei siitä aiheudu tulvimista, vettymistä eikä muuta haittaa alapuolisilla alueilla. 12. Laskeutusallas tulee mitoittaa niin, että veden viipymä altaissa on riittävän pitkä kiintoaineksen laskeutumiseksi altaiden pohjalle. Suunnitelma vesien johtamisesta ja laskeutusaltaan mitoituksesta ja toteuttamisesta tulee toimittaa lupaviranomaisen hyväksyttäväksi viimeistään kuukausi ennen toiminnan aloittamista. Lupaviranomainen voi antaa suunnitelmasta tarkentavia määräyksiä. Polttoaineiden varastointi 13. Nestemäisten polttoainesäiliöiden suoja-altaan on oltava tiivis ja sen tilavuus mitoitettava siten, että vuototilanteessa suojaaltaaseen sopii vähintään 1,1 kertaa siihen sijoitetun yksittäisen säiliön suurin varastoitava nestetilavuus. Säiliöt on varustettava ylitäytönestimillä ja lukittavalla täyttöaukolla. Kaksoisvaippasäiliöt on varustettava lisäksi vuodonilmaisimella. Säiliöiden välittömässä läheisyydessä tulee olla saatavissa asianmukaista imeytysainetta ja torjuntakalustoa polttoainevuotojen varalle. Voiteluöljyt ja muut toiminnassa käytettävät kemikaalit on varastoitava lukitussa tilassa tiiviillä alustalla. Häiriö ja poikkeustilanteet 14. Toiminnanharjoittajan on viivytyksettä ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin poikkeuksellisten tilanteiden aiheuttamien päästöjen ja niiden leviämisen estämiseksi, päästöistä aiheutuvien ympäris-
13 13 tövaikutusten ja vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Vahingoista, onnettomuuksista ja muista häiriötilanteista, joista voi aiheutua tai aiheutuu määrältään ja laadultaan poikkeavia päästöjä, on viipymättä ilmoitettava Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja tarvittaessa pelastusviranomaisille. Toiminnan tarkkailu ja raportointi 15. Laitoksen asianmukaista hoitoa, käyttöä ja toiminnan tarkkailua varten on oltava vastuuhenkilö, jonka nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 16. Varastointi- ja käsittelykenttien ja liikenneväylien kuntoa on tarkkailtava säännöllisesti ja viat korjattava viipymättä. Murskauksen ja haketuksen aiheuttamaa pölyämistä on seurattava työtapatarkkailuna. Tarvittaessa pölypäästöt on selvitettävä mittauksin. 17. Laskeutusaltaan kuntoa ja riittävyyttä tulee tarkkailla ja altaat kunnostaa ja tyhjentää tarvittaessa Laskeutusaltaasta pois johdettavasta vedestä on otettava vesinäyte kerran vuodessa syys-lokakuun aikana. Vesinäytteistä on tutkittava vähintään ph, kiintoaine, sähkönjohtavuus, kemiallinen hapenkulutus, kokonaisfosfori ja öljyhiilivedyt). Raportti tuloksista tulee toimittaa valvontaviranomaiselle niiden valmistuttua. 18. Luvan haltijan on oltava selvillä toiminnan päästöistä ja niiden ympäristövaikutuksista. Laitoksen toiminnasta, vastaanotetuista materiaaleista ja niiden määristä sekä murskausajankohdista on pidettävä kirjaa. Vuosiraportti on toimitettava valvontaviranomaiselle viimeistään seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Tiedot tulee toimittaa sähköisesti valvontaviranomaisen kanssa sovittavalla tavalla. Raporttiin tulee sisällyttää ainakin seuraavat tiedot: - tiedot laitoksen toiminnasta ja vastaanotetuista materiaaleista - ylijäämämaan alkuperä erittäin sekä vastaanotetut ja varastossa olevat määrät (tonnia/vuosi) - tiedot toiminnan tarkkailusta ja tuloksista - tiedot mahdollisista käyttöhäiriöistä ja poikkeuksellisista tilanteista Toiminnan aloittaminen, muuttaminen tai lopettaminen 19. Toiminnan aloittamisesta, olennaisesta muuttamisesta, keskeyttämisestä, lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on ilmoitettava Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
14 14 Toiminnan loputtua alue on siivottava ja kaikki jätteet toimitettava asianmukaiseen käsittelyyn. Alueen maaperän pilaantuneisuus tulee tarvittaessa selvittää. Suunnitelma toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimista on esitettävä viimeistään kolme kuukautta ennen lopettamista Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. RATKAISUN PERUSTELUT Luvan myöntämisen edellytykset Kun biopolttoaineiden haketustoimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla lupamääräyksiä noudattaen ja sijoituspaikka huomioon ottaen, ei laitoksen toiminnasta aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetun lain mukaista kohtuutonta rasitusta naapureille. Lupamääräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnasta lähistöllä asuville melusta ja pölystä aiheutuva rasitus sekä toiminnan aiheuttama pilaantumis- ja onnettomuusriski. Alueella ei ole voimassa olevaa yleis- eikä asemakaavaa. Lupamääräysten perustelut Bioterminaalin vastaanotettavien materiaalien rajoittamisella pelkästään metsästä peräisin oleviin biopolttoaineisiin varmistetaan, ettei laitoksella oteta varastoitavaksi ja käsiteltäväksi jätteeksi luokiteltavaa puutavaraa eikä muita jätteitä. Materiaalien vastaanotto- ja varastointimäärien rajoittamisella ehkäistään raaka-aineiden ja hakkeen käsittelyn aiheuttamia mahdollisia ympäristöhaittoja tai suurta palokuormaa (määräys 1.) Lupamääräyksellä 2 rajoitetaan vastaanotettavien ylijäämämaiden määrää ja laatua, koska puhtaiden ylijäämämaiden vastaanotto on sallittu vain meluvallin rakentamista varten. Meluvallin valmistumisen jälkeen ylijäämämaita ei saa ottaa vastaan. Lupamääräys 3 on annettu, jotta biopolttoaineiden käsittelystä ei aiheudu pintavesien pilaantumista eikä muuta ympäristöhaittaa. Haketuksen ja murskaukselle annetuilla toiminta-ajoilla sekä melutasoja ja meluntorjuntaa koskevilla määräyksillä varmistetaan, ettei toiminnasta aiheudu haittaa tai kohtuutonta rasitusta alueen ympäristön asukkaille (määräykset 4-6). Melumittauksilla varmistetaan, että melutasot eivät ylitä lupamääräyksissä annettuja melutasoja. Lupaviranomainen voi mittaustulosten perusteella antaa meluntorjunnasta ja melun tarkkailusta lisämääräyksiä (määräys 7).
15 15 Pölyntorjuntaa koskevat määräykset on annettu, jotta voidaan varmistaa, että toiminnan aiheuttamasta pölystä ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista eikä kohtuutonta rasitusta naapureille (määräykset 8 10). Lupamääräykset on annettu maaperän ja pinta- ja pohjavesien pilaantumisen vaaran ehkäisemiseksi. Terminaalialueelta huuhtoutuu valumavesien mukana kiintoainesta, ja hulevesien käsitteleminen laskeutusaltaassa on tarpeen ennen vesien johtamista ojien kautta vesistöön. Häiriö- ja muita poikkeuksellisia tilanteita koskevilla määräyksillä varmistetaan, että toiminnassa on varauduttu ennalta poikkeuksellisia päästöjä aiheuttaviin tilanteisiin ja että mahdollisissa vahinkotilanteissa voidaan ryhtyä välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin (määräys 14.). Toiminnan valvonta edellyttävät, että valvontaviranomainen saa tarpeelliset tiedot laitoksen toiminnasta. Laskeutusaltaasta johdettavan vedenlaatua on tarkkailtava, jotta voidaan seurata toiminnan ympäristövaikutuksia (määräykset 15-18). Toiminnanharjoittaja on velvollinen ilmoittamaan valvontaviranomaiselle valvonnan kannalta oleellisista muutoksista. Tieto toiminnan aloittamisesta tarpeen, jotta valvontaviranomainen voi tarkastaa toiminnan ja toiminta-alueen (määräys 19). VASTAUS YKSILÖITYIHIN VAATIMUKSIIN Kainuun sote, ympäristöterveydenhuolto: Lausunto on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevästi. Muistuttaja A: Muistuttajan omistamat kiinteistöt sijaitsevat alueella, jossa ei ole yleis- eikä asemakaavaa. Karankalahdentien tuntumassa kulkee vesiosuuskunnan vesijohto, johon suurin osa alueen kiinteistöistä on liitetty. Muistuttajan omistamat kiinteistöt sijaitsevat vesiosuuskunnan vesijohdon toiminta-alueella. Muistutuksessa esitetyt vaatimukset koskien metsätauteja sekä toiminnan aiheuttamaa liikennöintiä yleisillä teillä jätetään tutkimatta ympäristönsuojelulakiin perustumattomana. Muistutuksessa esitetyt melu- ja pölyhaittoja sekä alueelta valumavesien mukana tulevan kiintoaineksen aiheuttamaa pilaantumisten vaaraa koskevat vaatimukset on otettu huomioon lupamääräyksistä ja niiden perusteluista ilmenevästi. Koska muistutuksessa esitettiin toimenpidevaatimuksia kaupunginhallitukselle, on muistutus saatettu kaupunginhallituksen tietoon. Muistuttajat B, C ja D: Voimassaolevan ympäristönsuojelulain 87 :n mukaan lupapäätös määrätään olemaan voimassa toistaiseksi. Määräaikaiseksi se voidaan määrätä toimin-
16 16 nanharjoittajan hakemuksesta tai toiminnan erityisiin ominaisuuksiin tai toiminnan haitallisten vaikutuksen arvioinnin vaikeuteen liittyvän painavan syyn nojalla. Lupajaosto toteaa lupamääräyksiin ja niiden perusteluihin viitaten, että luvan määräaikaiseksi määräämiselle ei ole olemassa ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuja painavia perusteita. Muutoin muistutus on otettu huomioon lupamääräyksistä ilmenevästi. PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennaiseen muuttamiseen tai laajentamiseen on oltava lupa. Asetuksen noudattaminen Jos valtioneuvoston asetuksella annetaan tämän lain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, asetusta on luvan estämättä noudatettava. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto määrää, että toiminta voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta lupamääräyksiä noudattaen. Luvan saajan on asetettava euron hyväksyttävä vakuus ympäristön saattamiseksi ennalleen luvan kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalle. Perustelut Toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta on olemassa ympäristönsuojelulain 199 :n mukainen perusteltu syy. Energiapuuta murskataan siirrettävällä laitteistolla eikä toiminnalla ei ole sellaisia vaikutuksia, että ympäristöä ei voitaisi palauttaa ennalleen, mikäli lupapäätös kumotaan tai lupamääräyksiä muutetaan. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (527/2014): 7, 11, 12, 16, 17, 20, 27, 48, 49, 52, 54, 62, 65, 87, 170, 199. Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014): 2, 15. Jätelaki (646/2011): 5, 13, 118, 119, 141. Valtioneuvoston asetus jätteistä (VNa 179/2012): 13, 15, 22. Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920): 17. KÄSITTELYMAKSU
17 17 Toiminnan, joka koskee pilaantumattoman maa-ainesjätteen muuta käsittelyä kuin sijoittamista kaatopaikalle; käsittelymaksu on euroa. Bioterminaalitoiminnasta saattaa aiheutua naapurussuhdelain (26/1920) 17 :n 1. momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta; käsittelymaksu on 1500 euroa. Koska lupa-asiat käsitellään yhdessä, yhdistetty maksu määräytyy siten, että perusmaksultaan kalliimman toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osalta 50 % näiden toimintojen maksusta. Käsittelymaksu on yhteensä 2950 euroa. Maksun määräämisessä sovelletaan Kajaanin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksaa, joka on tullut voimaan PÄÄTÖKSEN ANTAMINEN Päätös annetaan julkipanon jälkeen. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.
Ympäristölupahakemus. Energiahake Huurinainen Oy. Bioterminaali Ruuhijärventie 35 Kajaani. Hannu Salonen Ympäristöpalvelut Oy 20.7.
Ympäristölupahakemus Energiahake Huurinainen Oy Bioterminaali Ruuhijärventie 35 Kajaani 20.7.2018 Hannu Salonen Ympäristöpalvelut Oy 1 Sisällys 1 Toiminta, jolle lupaa haetaan... 2 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta...
lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 13 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola 8.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta
Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b
LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lupajaosto Lupajaosto 30.5.2018 Loimijoentie 74 Y6/2018 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon x.x.2018 jälkeen Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus kiviaineksen murskaukseen.
Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen 1(6) I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMA OSA 1.
Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.
Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin
Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 72 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 2.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi
1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus
Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet. Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto
Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto Ilmoituksenvaraisen toiminnan luvanvaraisuus YSL LIITE 4 YSL 89 :n muutos UUSI HANKE Olennainen muutos TOIMINTAKOKONAISUUS
Ympäristölupa Metsähallitus, Rautavaara, Rautavaaran Valtionmaa 1:5, Lehmimäki. Tekla 17.06.2015 33 Valmistelija ympäristötarkastaja Pirkko Nevalainen
Tekninen lautakunta 33 17.06.2015 Ympäristölupa Metsähallitus, Rautavaara, Rautavaaran Valtionmaa 1:5, Lehmimäki Tekla 17.06.2015 33 Valmistelija ympäristötarkastaja Pirkko Nevalainen 1. ASIA Ympäristölupa
Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/RANJIA OY Ranjia Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee romuajoneuvojen vastaanottamista ja varastointia Porin Tuorsniemen kylässä osoitteessa
Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp)
Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11934-2012 (235) Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Tiivistelmä: - Ympkaalk 23 Ympäristönsuojelu 3.1.2013/
LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 80 Lemminkäinen Talo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutus osoitteessa Capellanaukio 1, Kalasatama HEL 2016-004638 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 21.01.2016 Sivu 1 / 1 4343/2014 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, maa-ainesten varastointi ja käsittely, Espoon kaupungin tekninen keskus, Hannus Valmistelijat
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
YMPA , 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY
YMPA 6.10.2010, 197 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/NOORMARKUN SELLUERISTE OY Sellueriste Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee sellueristeen valmistusta keräyspaperista Porin
Ympäristölautakunta Ympäristölupahakemus, Ulvilan kaupunki 11/ /2018. Ympäristölautakunta 11
Ympäristölautakunta 11 14.03.2018 Ympäristölupahakemus, Ulvilan kaupunki 11/11.01.00/2018 Ympäristölautakunta 11 Ulvilan kaupunki hakee Ulvilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta ympäristölupaa
Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa
TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 330 29.05.2001 1 Ymp 7289-2000 (662) Turun kaupungin kunnallisteknisen osaston ympäristönlupahakemus masuunihiekan hyödyntämiseksi katurakenteissa
1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA
1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain
Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy
TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik
Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1)
TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 348 21.05.2002 3 Ymp 2731-2002 (235) Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) Ympkaalk 348 Ympäristönsuojelutoimisto
VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen
VASTINE Projekti Orimattila Hietala, kiviaineksen ottamisen meluselvitys Asiakas NCC Industry Oy Päivämäärä 13.7.2017 Vastaanottaja Taina Piiroinen Lähettäjä Janne Ristolainen Tiedoksi 1. Vastine Orimattilan
J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012
J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 Etelä-Suomi 11.12.2013 Naantalin kaupunki Kaupunginhallitus PL 43 21101 NAANTALI!/. C:'.?('. ()(/ Viite Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen/
Ympäristölautakunta Y1/2016 Ympla
1/YMPLA 27.1.2016 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2016 Ympla 27.1.2016 3 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 Alastaro 29.1.2016 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suomen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/2015 1 (5) 193 TeliaSonera Finland Oyj:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintatyö, Höyläämötie 4-8 sekä Valimotie 3 ja 5 HEL 2015-009643 T 11 01 00 02 Päätös
ASIA. LUVAN HAKIJA Huurinainen Oy Elementtitie Kajaani. LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 10/2014/1 Dnro PSAVI/8/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.2.2014 ASIA Betonitien rakennusjätteen varastointi, lajittelu ja käsittelylaitoksen ympäristölupapäätöksen lupamääräysten
Terveydensuojelujaosto Terveydensuojelujaosto Terveydensuojelujaosto
Terveydensuojelujaosto 21 18.03.2014 Terveydensuojelujaosto 59 28.08.2014 Terveydensuojelujaosto 54 13.06.2017 HELSINGIN ERIKOISHÖYLÄYS OY:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS PUUN HAKETTAMISELLE JA VARASTOINNILLE PORLAMMILLA
Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely
Kaivetut maa-ainekset - jäteluonne ja käsittely Lähde: Ympäristöministeriön muistio 3.7.2015 14.11.2016 Maa-ainesten jäteluonteen arvioinnin yleiset periaatteet Kaivetun maa-aineksen jäteluonnetta arvioitaessa
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 16.12.2002 Kokouspvm 12.12.2002 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5
Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Lujatalo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutustyö osoitteessa Risupadontie 1-5 HEL 2017-000392 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on
11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.
Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA
YMPA , 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY
YMPA 09.12.2008, 250, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/ELOMETALLI OY (JK) Yj:n ehdotus: Elometalli Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa metalliromun käsittely-
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen ja betonimurskeen käyttö Ivontien katurakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra
IMATRAN KAUPUNKI 1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen ja betonimurskeen käyttö Ivontien katurakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra Valmistelija: ympäristötarkastaja Arto Ahonen Johdanto Imatran
Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/2014 1 (5) 172 Rakennusliike Lehto Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava purkutyö osoitteessa Vattuniemenranta 4 HEL 2014-010952 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen
Alueen käyttöön on vesialueen omistajan lupa (Kemin kaupunki, tekninen lautakunta ). Päätös on saanut lainvoiman.
Ympäristöjaosto 56 16.06.2016 Päätös Arctic Icekarting (t:mi) maastoliikennelain 30 :n mukaisesta hakemuksesta moottoriajoneuvolla ajamiseen Kemin Mansikkanokan edustan merialueen jäällä 133/11.01.03/2016
1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle
LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1/2018 Lupajaosto 27.02.2018 Loimijoentie 74 Lupajaosto Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 23.2.2018 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus nautakasvattamon
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598
PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 54 Skanska Talonrakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava porapaalutustyö osoitteissa Rionkatu 14 ja Hampurinkuja 1 Länsisatamassa HEL 2016-003679 T 11 01
South West Karting FIN ry Detmarinkuja 3 D 21 20610 Turku. Kartingradan toiminta ja sijainti
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS: SOUTH WEST KARTING FIN RY. YMPLTK 44 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 39 :n mukaisesta South West Karting FIN ry:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee moottoriurheiluradalle myönnetyn
HAMINAN KAUPUNKI VIRANHALTIJANPÄÄTÖS Ympäristötoimi Päivämäärä Dnro /15 Ympäristösihteeri
Asia, jota päätös koskee Asianosaiset PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 118 :N MUKAISESTA MELUA AIHEUTTAVASTA TILAPÄISTÄ TOIMINTAA KOSKEVASTA ILMOITUKSESTA KFS Finland Oy Kellokukantie 4 01300 Vantaa Yhteyshenkilö:
Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra
1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maija Wikström Johdanto Imatran YH Rakennuttaja
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta
PÄÄTÖS UUDELY/3302/2019 25.4.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
1.ASIA Ympäristölupa kivenmurskaamolle, Kuljetus Taattola Oy
Ympäristölautakunta/valvontajaosto 51 16.10.2012 Ympäristölupa, Kuljetus Taattola Oy, Mäntylä 18:52 168/11.01.00/2012 Ympvalv 51 1.ASIA Ympäristölupa kivenmurskaamolle, Kuljetus Taattola Oy 2. HAKIJA Kuljetus
Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 15 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 2.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy
Ympäristölupa maa- ja kiviainesten sekä jäteasfaltin käsittelylle, jatkojalostukselle ja välivarastoinnille, hakijana Jussila Group Oy
Oulunkaaren ympäristölautakunta 71 24.11.2016 Ympäristölupa maa- ja kiviainesten sekä jäteasfaltin käsittelylle, jatkojalostukselle ja välivarastoinnille, hakijana Jussila Group Oy OULYMP 71 LUVAN HAKIJA
Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos
TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 241 19.04.2005 1 Ymp 1451-2005 (235, 662) Ympäristölupahakemus / Turun kaupungin kiinteistölaitos Ympkaalk 241 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto
ROMUNKÄSITTELYLAITOS. Raahen Romu Oy SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA
ROMUNKÄSITTELYLAITOS Raahen Romu Oy SEURANTA- JA TARKKAILUSUUNNITELMA 28.4.2015 Raahen Romu Oy / Seuranta ja tarkkailusuunnitelma 28.4.2014 1/4 1. Laitokselle käsiteltäviksi hyväksyttävät materiaalit Raahen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25 Helsingin kaupungin Staran erityisen häiritsevää melua aiheuttava iskuvasaran käyttö Ritokalliontien ja Munkkiniemen puistotien välillä HEL 2016-001522 T 11 01 00
PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden
ASIA HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 6/07/2 Dnro Psy-2006-y-133 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 ASIA HAKIJA Majasaarenkankaan jätekeskuksen ympäristölupapäätöksessä määrättyjen sedimenttitutkimusten ja kalatalousselvityksen
Ympäristöjaosto
Ympäristöjaosto 113 17.12.2015 Päätös Ilotulitus Oy:n ja D1 Ultimate-GT:n maastoliikennelain 30 :n mukaisesta hakemuksesta moottoriajoneuvoilla ajamiseen Kemin Mansikkanokan merialueen jäällä 447/11.01.03/2015
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,
Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 g)
Etelä-Suomi Päätös Nro 98/2011/1 Dnro ESAVI/693/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2011 ASIA Päätös Suomen Kivisora Oy:n muun muassa puhtaiden maamassojen, louheen, murskeen ja betonijätteen käsittelyä
Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi
Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa Liite 62,
1 VAALAN KUNTA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Vaalassa 31.5.2017 Liite 62, 29.5.2017 ASIA Ympäristönsuojelulain 27 :n mukainen YMPÄRISTÖLUPA, joka koskee Vaalan kunnan teknisen osaston
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta olemassa oleva
TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh tai
Tekninen lautakunta 61 27.06.2019 Maa-aines ja ympäristölupahakemus Metsähallitus Metsätalous Oy TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh. 044 7255256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi
Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Ymp.ltk liite nro 1 5
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,
Valmistelija: ympäristötarkastaja Elina Seppälä. Luvan hakemisen peruste Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 27 :n 1 momentti
Ympäristö- ja terveyslautakunta 16 25.03.2015 Siikaisten kunnan maankaatopaikan ympäristölupa Ympäristö- ja terveyslautakunta 16 Valmistelija: ympäristötarkastaja Elina Seppälä Asia Päätös ympäristönsuojelulain
Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö Paperharjuntien ja Kukkolinnankadun tierakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra
1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö Paperharjuntien ja Kukkolinnankadun tierakenteissa, Imatran kaupunki, Imatra Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maija Wikström Johdanto Imatran
ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON
Uudenkaupungin kaupunki Ympäristö-Ja lupalautakunta Vs. ympäristönsuojelupäällikkö ILMOITUS Julkipano 31. 5. 2017 ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON 1.6. 2017 Päätös Vs. ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Helsingin Talosiirto Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava murskaus, Metsäläntie 2-4 HEL 2015-014210 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt
Johtava ympäristötarkastaja
566/67/675/2012 YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN (86/2000) 60 :N MUKAINEN ILMOITUS ERITYISEN HÄIRITSEVÄÄ MELUA JA TÄRINÄÄ AIHEUTTAVASTA TOIMINNASTA: Stora Enso Oy, Puuaineksen murskaus, Metsäenergiaterminaali Pitkäkadun
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40
"s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 16/ (7) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 16/2015 1 (7) 363 Helsingin kaupungin rakennusviraston ympäristölupahakemus rengasrouheen käyttämiseksi tulvasuojarakenteessa HEL 2015-009557 T 11 01 00 00 Päätös Hakija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 90 Helsingin Talosiirto Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava murskaus, Metsäläntie 2-4 - Postintaival HEL 2015-014210 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen
Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta
Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Ympla 16.6.2016 89 Riihimäen Metallikaluste Oy:lle on myönnetty ympäristölupa vuonna 2009 (Ympla 29.10.2009 151, Dnro 740/2009). Ympäristöluvan
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 69 Konevuori Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava murskaustyö sekä hydraulisen iskuvasaran käyttö, Veturitie 15 HEL 2016-003765 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus
PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen
TOIMINTA JA SEN SIJAINTI
Ympäristölautakunta 23 13.06.2018 Ympäristölupa asfaltti-, betoni- ja tiilimurskeen hyödyntämiseen 383/11.01.00/2017 Ympäristölautakunta 23 ASIA Ilmari Sippola hakee Ulvilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
No YS 949. Fortum Power and Heat Oy PL Fortum
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMI- SESTA Helsinki 12.8.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2007-Y-639-111 No YS 949 ASIA Ympäristösuojelulain 55 mukainen lupamääräysten tarkistaminen, joka
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 115 Skanska Talonrakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhinta- ja paalutustyö, Alakiventie 9 HEL 2016-006450 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 48/04/1 Dnro PSY-2004-Y-70 Annettu julkipanon jälkeen
LUPAPÄÄTÖS Nro 48/04/1 Dnro PSY-2004-Y-70 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Lisäajan myöntäminen Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristöja vesitalousluvan melun alentamissuunnitelmalle
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2016 Ympäristönsuojelulautakunta
97 36 Päätös ympäristöluvan raukeamisesta Ritva Haarala, Pöytyä Asia Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöjaoston Ritva Haaralalle 6.9.2006 myöntämän broilerikasvattamon ympäristöluvan ympäristönsuojelulain
1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,
Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus asfalttiasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista Annettu Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty ympäristöministeriön esittelystä,
Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 398/11.01.00.00/2017 28 Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristösihteeri Katja Holttinen 12.4.2017: