Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa
|
|
- Aino Lahtinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Helsinki 1
2 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014, 12 ja 29 :t) Jokaisella kunnassa oleskelevalla henkilöllä on oikeus saada kiireellisessä tapauksessa hänen yksilölliseen tarpeeseensa perustuvat sosiaalipalvelut siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon vaarannu (ShL 12 ) Sosiaalipäivystys kuuluu kaiken ikäisille ja kaikille asiakasryhmille. Palveluun on saatava yhteys ympäri vuorokauden kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi Tiedot siitä, mistä sosiaalipalveluja voi hakea on julkaistava helposti saavutettavalla ja ymmärrettävällä tavalla. Asiakkailla tulee olla mahdollisuus saada suora yhteys sosiaalipäivystäjään. 2
3 Sosiaalipäivystyksen järjestämisestä Päivystävässä yksikössä on oltava riittävät voimavarat ja osaaminen, jotta palvelun laatu ja asiakasturvallisuus toteutuvat. Sosiaalipäivystystyössä tulee olla virkasuhteinen sosiaalityöntekijä, jolla on laajat oikeudet päätösten tekemiseen Työ pitää järjestää niin, että päivystäjällä on mahdollisuus kotikäynteihin. Sosiaalipäivystystä toteutettaessa on toimittava yhteistyössä ensihoitopalvelun, terveydenhuollon päivystyksen, pelastustoimen, poliisin, hätäkeskuksen ja tarpeen mukaan muiden toimijoiden kanssa. 3
4 Yhtenäiset päivystyshoidon perusteet -työryhmän raportti 2010 Päivystykseen hakeutuneilla on: välittömän huolenpidon tarvetta: asunnottomuus, rahattomuus, muita sosiaalisia syitä akuutteja ihmissuhdeongelmia ilman varsinaista psyykkistä sairastamista, tiedonpuute, yksinäisyys, turvattomuus jne.
5 Viimeistään lukien sosiaalipäivystystä on oltava tarjolla myös noin 20 suurimmasta sairaalasta: 12 laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksikköä: 5 yliopistollista sairaalaa: Helsinki + HUS alue, Turku, Tampere, Kuopio, Oulu ja 7 muuta laajan päivystyksen keskussairaalaa: Lahti, Lappeenranta, Pori, Seinäjoki, Jyväskylä, Joensuu ja Rovaniemi Lisäksi nykyisten keskussairaaloiden yhteydestä: Savonlinna, Hämeenlinna, Kotka, Vaasa, Mikkeli, Kokkola, Kajaani ja Kemi Sosiaalipäivystyksen osalta järjestämisvastuussa on se kunta, jonka alueella mainittu sairaala on. 5
6 Päivystysuudistus sosiaalihuollossa Suora yhteys sosiaalipäivystykseen 112 hätätilanteissa Muu sosiaalipäivystys alueellisen tarpeen mukaisesti Muut keskussairaalat, joissa yhteispäivystyksen yhteydessä myös sosiaalipäivystystä, 8 kpl Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen keskussairaalat, 7 kpl 5 yliopistollista keskussairaalaa 6
7 Sosiaalipäivystys osana ympärivuorokautista yhteispäivystystä Säännös ei edellytä koko alueen sosiaalipäivystystoiminnan siirtämistä terveydenhuollon päivystyksen yhteyteen, vaan kunnille jää erilaisia tapoja kehittää sosiaalipäivystystyötä alueellisten tarpeidensa ja olemassa olevien hyvien toimintamalliensa pohjalta. Päivystysuudistuksen tavoitteena ovat synergiahyöty, sujuvat palveluprosessit ja yhteistyön lisääntyminen. Ensivaiheen kustannuslisäysten jälkeen yhteistyön tiivistäminen tuottaa kustannussäästöjä JA parempia palveluja 7
8 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä vahvistetaan ja selkeytetään: Tarkennuksia yhteistyöhön sosiaalihuoltolaissa (shl 29 a ) ja terveydenhuoltolaissa (thl 50 a ): sosiaalipäivystys osallistuu psykososiaalisen tuen toteuttamiseen osana terveydenhuollon päivystystä ja sosiaalipäivystystä toteutetaan mielenterveys- ja päihdetyön päivystystä; akuuttien tuen tarpeiden lisäksi arvioidaan myös mahdollinen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutettavan tuen tarve terveydenhuollon henkilöstöllä on velvollisuus ohjata ilmeisen sosiaalihuollon tuen tarpeessa oleva henkilö sosiaalihuollon palveluihin kiireellisen ja kiireettömän hoidon arvioinnin yhteydessä SHL 33 a Mahdollisuus koota alueellisesti vaativia tai harvoin tarvittavia sosiaalipalveluja muiden palvelujen yhteyteen, jos se on tarpeen erityisosaamisen ja sitä kautta asiakasturvallisuuden ja palvelujen laadun varmistamiseksi Vrt. LAPE-kärkihanke: Perustettaviin osaamis- ja tukikeskuksiin kootaan palvelut, jota tarvitaan harvoin ja jotka edellyttävät vaativaa erikoistumista ja erityisosaamista sekä suurta väestöpohjaa ja palvelumäärää 8
9 Sosiaalipäivystyksen ja ensihoitokeskuksien yhteistyö parantaa kokonaisturvallisuutta Ensihoitokeskuksen alueella olevan sosiaalipäivystyksen tehtävänä on: 1. Sovittaa yhteen Hätäkeskuslaitokselle annettava paikalliset ja alueelliset sosiaalitoimen hälytysohjeet 2. Osallistua alueellisten varautumis- ja valmiussuunnitelmien laatimiseen yhdessä muiden viranomaisten kanssa 9 -
10 Päivystysuudistuksen tavoitteet - Sosiaalipäivystystoiminnan laatu ja vaikuttavuus paranee - Sosiaalihuollon palvelujen saatavuus ja saavutettavuus parantuu - Sosiaali- ja terveydenhuollon välinen integraatio ja asiakaslähtöiset palveluprosessit vahvistuvat - Sosiaalihuollon rooli yhtenä turvallisuusviranomaisena tulee näkyviin - Alueellinen varautuminen ja kyky vastata häiriötilanteisiin parantuu - Poikkihallinnollinen yhteistyö lisääntyy 10
11 Kiitos 11
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Turku 26.4.2017 1 26.4.2017 Kirsi Kaikko Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Lapin sosiaali- ja terveysturvan Syyspäivät 8.9.2017 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Haikko 16.5.2017 1 12.5.2017 Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta
Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan
Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan 1 Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta (12 ) ja sosiaalipäivystyksestä
Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja
Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen
Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus
Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat
Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus
1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin
SOSIAALIPÄIVYSTYS JA PÄIVYSTYKSEN INTEGRAATIO LAURILA JENNI MATTINEN ANU NURMELA ANNA SIIRI-VALOVIRTA KATRI VUORINEN HANNALEENA
SOSIAALIPÄIVYSTYS JA PÄIVYSTYKSEN INTEGRAATIO LEVONEN MARI, PJ. AHONEN PETRA, SIHT. ESKELINEN TUIJA LAURILA JENNI MATTINEN ANU NURMELA ANNA OJANSUU TIINA SIIRI-VALOVIRTA KATRI VUORINEN HANNALEENA SOSIAALIPÄIVYSTYS
LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta
59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,
Satakunta Mahdollisuudet ja Haasteet
Satakunta Mahdollisuudet ja Haasteet eija.vaula@satshp.fi 26.4.2017 Satasote Päivystys 24 SOSIAALIPÄIVYSTYS JA PÄIVYSTYKSEN INTEGRAATIO LEVONEN MARI, PJ., AHONEN PETRA, SIHT. ESKELINEN TUIJA, LAURILA JENNI,
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa
Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Oulu 14.9.2017 Anne Koskela Hallitusneuvos, STM 1 Anne Koskela Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon
Aluehallintoviraston ajankohtaiset asiat Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyössä -Yhteistyötä alueellisesti ja valtakunnallisesti
Aluehallintoviraston ajankohtaiset asiat Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyössä -Yhteistyötä alueellisesti ja valtakunnallisesti Ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander Ylitarkastaja Lea Liukku 22.11.2017
Laki. terveydenhuoltolain muuttamisesta
Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin johdantokappale ja 1 kohta
Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM
Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Oulu
Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa 14.9.2017 Oulu Mahdollisuudet ja haasteet alueella Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö Rovaniemen kaupunki Lapin maakunta Laajan päivystyksen
Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä
Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen
Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM
Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin
Tampereen sosiaalipäivystys
Tampereen sosiaalipäivystys Sorinkatu 12 D p. 0500 625 990 sosiaalipaivystys@tampere.fi 1 Sosiaalipäivystys 29 Sosiaalihuoltolaki järjestettävä ympärivuorokautisesti, palveluun yhteys Sospä toimittava
Sosiaalihuoltolain täydennyskoulutus Helsinki
Sosiaalihuoltolain täydennyskoulutus 29.11.2016 Helsinki Hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila 1 Ajankohtaista sosiaalihuollossa Katsaus ajankohtaisiin lakihankkeisiin 2 Eduskunnassa olevia hallituksen esityksiä
Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat?
Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat? Liisa-Maria Voipio-Pulkki Timo Keistinen Anne Koskela Lotta Hämeen-Anttila Satu Karppanen Virva Juurikkala Lasse Ilkka Taina Mäntyranta
Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus
Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus 24.4.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva, pääsääntöisesti kaksitasoinen integroitu sosiaali-
Etunimi Sukunimi Sähköposti. Sirpa Hartojoki
Lausuntopyyntö 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Muonion kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Päivi Salminen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Sirpa
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt
Sosiaalipäivystyksen järjestäminen laajan terveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen ja terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksen yhteydessä 20 kaupungissa Kysely järjestämistavasta,
1(5) Lausunto TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi: Mäntsälän kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi: Rintala Eija, perusturvajohtaja
1(5) Lausunto TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi: Mäntsälän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi: Rintala Eija, perusturvajohtaja 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot ja o Rintala
Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Päivi Sillanaukee 19.3.2013 indeksi 80 Muutokset on toteutettava aikailematta indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta
Anne Koskela. Hallitusnevos
1 Etunimi Sukunimi Anne Koskela Hallitusnevos ENSIHOITOON LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖUUDISTUS Esityksen sisältö Vuoden 2017 alusta toteutetut muutokset STM:n asetus ensihoitopalvelusta 24.8.2017 Ensihoito sote-rakenteissa
SOSIAALIPÄIVYSTYS OSANA UUDISTUVAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOA. Ohjaus ja täytäntöönpano
SOSIAALIPÄIVYSTYS OSANA UUDISTUVAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOA Ohjaus ja täytäntöönpano Ylitarkastaja Elina Uusitalo, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta
Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto
Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö
Varautuminen yksityisessä palvelutuotannossa Valmiusseminaari
Varautuminen yksityisessä palvelutuotannossa Valmiusseminaari xx 1 Tässä esityksessä yksityisten tuottajien varautumisvelvoitteista ja siihen liittyvästä yhteistyöstä Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki
Sosiaali- ja kriisipäivystys Kymenlaaksossa Liite nro 3 Hallitus
Sosiaali- ja kriisipäivystys Kymenlaaksossa 1.4.2019 Liite nro 3 Hallitus 22.2.2019 Valmistelutyöryhmä Anna Liakka palvelupäällikkö, aikuisten sosiaalipalvelut Sinikka Tasala johtava sosiaalityöntekijä,
Sosiaalipäivystysuudistuksen pääpiirteet ja Kuntaliiton näkemyksiä uudistuksesta
Sosiaalipäivystysuudistuksen pääpiirteet ja Kuntaliiton näkemyksiä uudistuksesta 1 Lakiluonnoksessa mainittuja tavoitteita Asiakasturvallisuuden sekä sosiaalipalvelujen laadun ja vaikuttavuuden takaamiseksi
TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue
TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, 4.9.2017 Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue TERVEYSSOSIAALITYÖ Sosiaalityötä terveydenhuollossa potilaan terveyden,
Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa
Kiireellinen sosiaalipalvelu - sosiaalipäivystys Lapissa Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien ja kuntien sosiaali- ja terveysjohdon seminaari, Pohtimolampi 7.11.2013 Lapin aluehallintovirasto, sosiaalihuollon
Sosiaalialan korkeakoulutettujen työnjaon reunaehtoja. Kuva: istock
Sosiaalialan korkeakoulutettujen työnjaon reunaehtoja Kuva: istock Ammattihenkilölaki työnjaon uudistajana Valtiontalouden tarkastusvirasto (raportti 1/2016): Työnjaon kehittäminen etenee monin eri tavoin
Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.
1(4) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,
Sosiaalipäivystysuudistuksen pääpiirteet ja Kuntaliiton näkemyksiä uudistuksesta Suomen Kuntaliitto
Sosiaalipäivystysuudistuksen pääpiirteet ja Kuntaliiton näkemyksiä uudistuksesta 1 Lakiluonnoksessa mainittuja tavoitteita Asiakasturvallisuuden sekä sosiaalipalvelujen laadun ja vaikuttavuuden takaamiseksi
Anne Ilkka. hallitusneuvos
27.5.2019 Anne Ilkka hallitusneuvos SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUTTA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Valmiutta koskeva nykyinen lainsäädäntö Viime hallituskauden säädösmuutostarpeet Tulevat säädösmuutostarpeet
29 koskee sosiaalipäivystystä. Kunnan olisi huolehdittava sosiaalipäivystyksen järjestämistä. Sosiaalipäivystyksellä tarkoitetaan
sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaki (1.4.2015) 29 koskee sosiaalipäivystystä. Kunnan olisi huolehdittava sosiaalipäivystyksen järjestämistä. Sosiaalipäivystyksellä tarkoitetaan välttämättömien ja kiireellisten
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-
EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa
EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti
Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle
Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset
Usein kysyttyjä kysymyksiä liittyen päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistukseen sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa
27.10.2016 Usein kysyttyjä kysymyksiä liittyen päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistukseen sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa Usein kysytyt kysymykset vastauksineen liittyvät
Missä ja miten päivystetään vuonna 2018
Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?
Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.
1(4) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,
Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta.
Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta. Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivät 28.5.2013 Oulu pelastusylitarkastaja Tom Tallberg 24.5.2013 1 Yleinen varautumisvelvollisuus
Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit
Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27
Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti
Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen
Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.
1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,
Miten saadaan rakennettua maakunnan tasoinen ja hyvin toimiva sosiaalipäivystys ja yhteistyö maakunnan kuntien kesken?
Miten saadaan rakennettua maakunnan tasoinen ja hyvin toimiva sosiaalipäivystys ja yhteistyö maakunnan kuntien kesken? Mari Antikainen, perusturvajohtaja, Kuopion Kuntamarkkinat 11.9.2019 Kokonaisturvallisuus
Sopimus Nro 1 (6) Liitenro Kuopion kaupunki Perusturvan palvelualue Julkinen Sosiaalipäivystys
Sopimus Nro 1 (6) Sopimus sosiaalipäivystyksen järjestämisestä 1. Sopimuksen osapuolet ja xx kunta 2. Sopimuksen kohde, perusteet ja seurantaryhmä Sosiaalipäivystyksen ja terveydenhuollon yhteistyötä koskevaa,
Varautuminen sotelainsäädännössä
Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten
Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.
1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,
Oulun seudullinen sosiaalipäivystys Marja Salonen, palveluesimies, Oulun kaupunki, keskitetyt perhepalvelut ja sosiaalipäivystys
Oulun seudullinen sosiaalipäivystys 14.9.2017 Marja Salonen, palveluesimies, Oulun kaupunki, keskitetyt perhepalvelut ja sosiaalipäivystys Oulun seudullinen sosiaalipäivystys Oulun sosiaalipäivystys toimii
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön
Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta
Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto
Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys
Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle
KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA. Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki
KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki 1 Ei yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että mä sulle tässä uudeksi Kiilaksi tai hyvinvointipalveluvisioksi muuttuisin
Terveydenhuoltolain muutokset
Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman
Säännöllinen kapasiteetti
Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00
Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00
Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan
Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013
Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään
Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat?
Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat? Liisa-Maria Voipio-Pulkki Timo Keistinen Anne Koskela Lotta Hämeen-Anttila Satu Karppanen Virva Juurikkala Lasse Ilkka Taina Mäntyranta
Henrik Rainio
18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5
Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä
Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe
Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu
Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset
HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset Alueellisesta palvelusta kansalliseksi palveluksi! Jani Kariniemi 10.9.2013 MEDI-IT LYHYESTI Toiminta on alkanut Kotkassa 1.1.2002 Medi-IT Oy:llä on 8 omistajapiiriä
Suomen valtakunnalliset Ensihoitopäivät Kotka
Suomen valtakunnalliset Ensihoitopäivät 18.-19.11.2016 Kotka Marja-Liisa Mankki, kriisityöntekijä Kouvolan sosiaali- ja kriisipäivystys 17.11.16 1 Sosiaali ja kriisipäivystyksen valmiudet tukea päivystyksen
Sähköisen kyselyn Internet osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.
1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen tai Seuraava painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,
Sosiaalipäivystys uhka vai mahdollisuus?
Sosiaalipäivystys uhka vai mahdollisuus? Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa 14.9.2017 Matti Heikkinen, perhepalvelujohtaja, YTL Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet
Maakuntauudistus muuttaa hallinnon rakenteet Julkisen hallinnon rakenne ja työnjako muuttuu olennaisesti. Valtionhallinnon jako keskus, alue ja paikallishallintoon päättyy. Lapin aluehallintovirasto, johtaja
Askeleet sote-muutokseen
Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut
JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015
JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen
Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp
Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206
Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (8) Päätettävä tässä kokouksessa 8 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistusta koskevista
Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.
Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen
Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto
Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut
Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen
1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon
Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli
Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN 12.2.2019 Lasse Ilkka Erityisasiantuntija Hyvinvointi ja palvelut-osasto Valmiusyksikkö SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA
seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto
Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus seminaari 15.9.2010 Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Väestönmuutosprosentti 2008 2009 kunnittain Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Kuntajako
Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli
Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille
Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat
Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Erja-Riitta Tarhanen/ Etelä-Suomen AVI y Kenelle soitan viikonloppuna? Nykytilanne Elintarvikevalvonta Terveydensuojeluvalvonta
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä
Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.
1(7) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE
Sosiaalipäivystys, psykososiaalisen tuen suositus
Sosiaalipäivystys, psykososiaalisen tuen suositus 29.5.2019 Liisa Holopainen ÄKILLISIIN TRAUMAATTISIIN TILANTEISIIN LIITTYVÄN PSYKOSOSIAALISEN TUEN ORGANISOITUMISTA JA KEHITTÄMISTÄ SUUNNITTELEVA TYÖRYHMÄ
ENSIHOITOPALVELU KOHTI TULEVAISUUTTA
ENSIHOITOPALVELU KOHTI TULEVAISUUTTA Mistä tullaan? Missä ollaan? Minne mennään? 15.4.2018 Lasse Ilkka erityisasiantuntija 2 Sairaankuljetuksesta ensihoitopalveluun 13.3.2018 ENSIHOITOPALVELU TÄNÄÄN ENSIHOITOPALVELUN
SOSIAALIPÄIVYSTYS OSANA UUDISTUVAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOA. Ohjaus ja täytäntöönpano
SOSIAALIPÄIVYSTYS OSANA UUDISTUVAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOA Ohjaus ja täytäntöönpano Ylitarkastaja Pekka Ojaniemi, Valvira Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta
Lapin sote-mallin maakuntaseminaari
Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Rovaniemi Ministeri Huovinen OSASTONHOITAJAPÄIVÄT 2014 Sote-uudistuksen tavoitteet terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveyserojen kaventaminen sote-palvelujen
Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9
Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,
Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:
Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan
Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014
Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Muutoksia ajassa Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio sotelakiluonnos lausunnolla 14.10. mennessä Sosiaalihuoltolaki
Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.
1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,
Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto
Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen
LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI
LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI SAIRAANKULJETUKSESTA ENSIHOITOON ENSIHOITOPALVELUN TEHTÄVÄT TERVEYDENHUOLTOLAIN 40 MUKAISESTI 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen
Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen yksikössä
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 46 / 2018 Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen yksikössä Selostus ja perustelu Kuopion
EHDOTUS PORVOON KAUPUNGIN MENETTELYTAVOIKSI LAITTOMASTI MAASSA OLESKELEVIEN KIIREELLINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO
EHDOTUS PORVOON KAUPUNGIN MENETTELYTAVOIKSI LAITTOMASTI MAASSA OLESKELEVIEN KIIREELLINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO LAITTOMASTI MAASSA OLESKELEVA Henkilö, joilla ei ole ulkomaalaislain mukaan oikeutta
INARIN JA UTSJOEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ALUEELLISEN SOSIAALIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ VIRKA-AJAN ULKOPUOLELLA
INARIN JA UTSJOEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ALUEELLISEN SOSIAALIPÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ VIRKA-AJAN ULKOPUOLELLA Inarin ja Utsjoen kunnat ovat sopineet alueellisen sosiaalipäivystyksen, virka-ajan ulkopuolisen
Toimintaedellytysten turvaaja - uusi Valtion lupa- ja valvontavirasto. Lapin maakunta- ja soteuudistuksen viestintäryhmälle
Toimintaedellytysten turvaaja uusi Valtion lupa ja valvontavirasto Lapin maakunta ja soteuudistuksen viestintäryhmälle 12.10.2017 1 12.10.2017 Etunimi Sukunimi Ydinviestit Valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtäviä