HOMEKOIRAOHJAAJAN TOIMINTAOHJE
|
|
- Marika Katajakoski
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HOMEKOIRAOHJAAJAN TOIMINTAOHJE
2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO HOMEKOIRAOHJAAJAN JA HOME- KOIRAN OMA OSAAMINEN JA PÄTEVYYDEN OSOITUS TILAAJAN OHJEISTAMINEN HOMEKOIRAOHJAAJAN TEHTÄVÄT JOHDANTO Tämä ohje on suositus vähimmäistasoksi siitä, kuinka homekoiraa käytettäessä on toimittava. Ohjeen tavoitteena on yhtenäistää homekoirien suorittamia tarkastuksia ja parantaa niistä laadittujen raporttien laatua. 5 RAPORTOINTI HOMEKOIRAOHJAAJAN VASTUU LISÄTIETOJA...6 TIETOA OHJEESTA...6 LIITE: Alkukartoituslomake 2 HOMEKOIRAOHJAAJAN JA HOMEKOIRAN OMA OSAAMINEN JA PÄTEVYYDEN OSOITUS Homekoiraohjaajan ja homekoiran ammattitaitoinen työskentely vaatii kouluttautumista. Viranomainen ei ole asettanut homekoiralle ja sen ohjaajalle virallisia pätevyysvaatimuksia, mutta oman ja koiransa osaamisen todentaminen edistävät työssä menestymistä ja lisäävät alan luotettavuutta. Suomessa toimivat homekoirayrittäjät ovat olleet perinteisesti itseoppineita ja vasta muutaman vuoden ajan on järjestetty koulutusta homekoirille ja heidän ohjaajilleen. Tällaista koulutusta annetaan mm. Keski-Pohjanmaan maaseutuopistossa Kannuksen yksikkössä sekä WinNovan (Länsirannikon Koulutus Oy) koulutusyksikössä. Kyseiset oppilaitokset testauttavat kurssilaiset koulutuksen päätteeksi ja koulutuksen käyneet saavat todistuksen koulutuksen suorittamisesta. Vuodesta 2014 alkaen Suomen Homekoirayrittäjät ry on järjestänyt tasotarkastusta sekä koulutusta homekoirille ja heidän ohjaajilleen. Yhdistyksen järjestämä testi on tällä hetkellä vaativin homekoirille tarkoitetuista testausjärjestelmistä Suomessa. Tasotarkastus sisältää ohjaajan kirjallisen kokeen ja koiran ja ohjaajan yhdessä suorittaman etsintäkokeen. Testi on kaikkiaan kolmipäiväinen ja hyväksytysti testin suorittaneet saavat yhdistyksen myöntämän sertifikaatin. Sertifikaatti on voimassa kaksi vuotta, jonka uusimiseksi koiralta vaaditaan osallistuminen jatkotestiin. Sinä vuonna kun koira täyttää kahdeksan vuotta, ei sen tarvitse enää uusia testiä. Homekoiraohjaajan omaehtoinen ja säännöllinen kouluttautuminen edistävät työssä menestymistä. 3 TILAAJAN OHJEISTAMINEN Tilaajalle tulee kertoa, mihin koiralla tehtävä tarkastus ja koiran tekemät ilmaisut perustuvat sekä koiran ilmaisuihin ja niiden tulkintaan liittyvät epävarmuustekijät. Tilaajalle tulee luovuttaa ennakkoon tutustuttavaksi Homekoiran käyttö kiinteistössä esiintyvien mikrobiperäisten hajujen tarkastuksessa -tilaajan ohje. Tilaajan ohjeessa kuvataan tilaajan rooli ja vastuu homekoiratarkastuksessa. 2
3 4 HOMEKOIRAOHJAAJAN TEHTÄVÄT Ohjaajan päätehtävä on koiran ohjaaminen, koiran ilmaisujen havainnointi sekä niiden selkeä raportointi asiakkaalle. Ohjaaja kirjaa koiran tarkastuksella tekemät ilmaisut mikrobiperäisestä hajusta selkeästi ja yksiselitteisesti. Homekoiraohjaajan on: Suunniteltava koiran käyttö kussakin kiinteistössä siihen sopivimmalla tavalla. Osattava tulkita koiransa ilmaisut ja niiden merkitys oikein. Määriteltävä ja kuvattava koiran ilmaisemat kohdat selkeästi ja ymmärrettävästi. Kyettävä suorittamaan tarkastus myös tilaajan läsnä ollessa. Laadittava selkeä ja yksiselitteinen tarkastusraportti, joka sisältää tarkastuksessa havaitut asiat ja ehdotetut jatkotoimenpiteet. Kerrottava asiakkaalle selkeästi, mitä asiakkaan tulee jatkossa tehdä, mikäli koira tekee ilmaisuja. Kerrottava asiakkaalle jälkitarkastuksen merkityksestä mahdollisten korjaustoimenpiteiden jälkeen. Väitteitä mahdollisista terveyshaitoista tai mikrobitoksiineista (homemyrkyistä) ei tule esittää. Terveyshaitan määrittelee terveydensuojeluviranomainen ja toksiinien mahdolliseen olemassaoloon tarvitaan tarkempia tutkimuksia. Homekoiraohjaajan on hyvä ymmärtää rakennustekniikan peruskäsitteet sekä ilmanvaihdon ja ilmavuotojen merkitys. Homekoiraohjaajan ei tule ottaa näytteitä tai tehdä itse rakenteisiin tai olosuhteisiin ulottuvia lisätutkimuksia, mikäli hänellä ei ole siihen tarkoitettua koulutusta, kokemusta ja asiantuntemusta. Jos koira tekee ilmaisuja ja ohjaaja on itse kosteus- ja homevaurioihin perehtynyt kuntotutkija, voi hän koiran tekemän tarkastuksen jälkeen tehdä tarkentavat tutkimukset. Mikäli ohjaajalla itsellään ei ole osaamista ja koulutusta, on hänen aina suositeltava asiakkaalle jatkotutkimuksia asiantuntijoiden avulla, jotta koiran ilmaisun syy ja mahdollisten vaurioiden laajuus voidaan selvittää, eikä ottaa itse kantaa kiinteistön rakennusteknisiin ratkaisuihin. Jatkotutkimukset tekee pääsääntöisesti kosteus- ja homevaurioihin perehtynyt kuntotutkija. Pätevyytensä osoittaneita (STM:n asetuksen 545/2015 mukaisesti) rakennusterveysasiantuntijoita sekä sisäilmaasiantuntijoita löytää osoitteesta ja kosteusvaurion kuntotutkijoita löytyy Fisen rekisteristä 3
4 5 RAPORTOINTI Tarkastusraportti laaditaan aina kirjallisena ja luovutetaan tilaajalle sopimuksessa määritellyllä tavalla. Asiakkaalle toimitettavan raportin tulee olla selkeä ja yksiselitteinen. Raportissa esitetään vähintään seuraavat tiedot: kohteen osoite tarkastuksen sopijapuolet raportin jakelu tarkastusajankohta miksi tarkastus tehdään kohteen yleistiedot, joiden kokoamiseen voidaan käyttää alkuhaastattelu- ja kartoituslomaketta pohjapiirustus tutkituista tiloista, johon on selkeästi merkitty koiran ilmaisuihin perustuvat havainnot. Ellei piirustuksia ole saatavilla, laatii tilaaja tai koiranohjaaja pohjapiirustuksen, josta käy riittävän selvästi ilmi tarkastettavat tilat sekä niiden sijainti. tarkastuksen tuloksista laadittu yhteenveto, joka pitää sisällään: o ohjaajan oma aistinvarainen havainto ja huomiot tilasta o koiran ilmaisuihin perustuvat havainnot o tarkastusta rajaavat tekijät sekä o mahdolliset häiriötekijät. Raporttiin on suotavaa lisätä myös valokuvia kohteesta sekä kuvia koiran ilmaisemista paikoista. 4
5 6 HOMEKOIRAOHJAAJAN VASTUU Koira tulee kouluttaa siten, ettei se ilmaise mitään muuta kuin sille opetettuja mikrobien hajuja. Vastuu tarkastuksen asianmukaisesta suorittamisesta perustuu kuluttajansuojalain kuluttajapalveluksia koskevaan lukuun 8 silloin, kun tarkastuksen tilaajana on kuluttaja (KSL 1978/38, luku 8, muutos 1994/16). Kun tilaajana on elinkeinonharjoittaja, sovelletaan kauppalain säännöksiä ja soveltuvin osin yleisiä kauppaoikeudellisia periaatteita. Palvelun on sisällöltään, suoritustavaltaan ja tulokseltaan vastattava sovittua ja sitä, mitä kuluttajalla yleensä on vastaavan palvelun yhteydessä aihetta olettaa. Palvelus on suoritettava ammattitaitoisesti ja huolellisesti sekä ottaen huomioon tilaajan edut. Palvelun on myös vastattava niitä tietoja, jotka toimeksisaaja on antanut palvelua markkinoitaessa tai muuten ennen sopimuksentekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen tilaajan päätöksentekoon. Jos palvelus poikkeaa edellä mainituista, siinä on virhe. Virhetilanteessa toimeksisaaja on velvollinen osoittamaan, että palvelus on suoritettu ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Jos sopimusta tehtäessä tai sen jälkeen osoittautuu, että palvelus ilmeisesti ei olisi tilaajan kannalta tarkoituksenmukainen, toimeksisaajan on viipymättä ilmoitettava siitä tilaajalle. Jos toimeksisaaja laiminlyö tämän neuvontavelvollisuutensa, palveluksessa on virhe. Tilaaja saa vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta, ellei virheen korjaaminen tai uusi suoritus tule kysymykseen, tai jos tällaista oikaisua ei suoriteta kohtuullisessa ajassa siitä, kun tilaaja on ilmoittanut virheestä. Tilaajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii palveluksessa olevan virheen vuoksi. Korvausvelvollisuus käsittää virheestä tilaajalle aiheutuneen henkilö- ja esinevahingon. Välillisen vahingon toimeksisaaja on kuitenkin velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko johtuu huolimattomuudesta hänen puolellaan. 5
6 7 LISÄTIETOJA Yhteistyö eri sidosryhmien välillä on hyödyllistä kaikille osapuolille myös homekoiratoiminnassa. Yhteistyötahoja voivat olla esimerkiksi terveystarkastajat, rakennusterveysasiantuntijat, kuntotutkijat, sisäilma-asiantuntijat, näytteitä tutkivat laboratoriot ja rakennusalan urakoitsijat. Kosteus- ja homevaurioihin erikoistuneita kuntotutkijoita ovat mm. rakennusteknisen asiantuntijakoulutuksen, yleensä rakennusmestari tai -insinööri, saaneet rakennusterveysasiantuntijat ja FISE OY:n pätevöittämät asuntokaupan kuntotarkastajat. Pätevyytensä osoittaneita (STM:n asetuksen 545/2015 mukaisesti) rakennusterveysasiantuntijoita sekä sisäilma-asiantuntijoita löytää osoitteesta ja kosteusvaurion kuntotutkijat löytyvät Fise Oy:n henkilöpätevyysrekisteristä MRL:n mukaisen pätevyyden omaavia kosteusvaurion korjaussuunnittelijoita sekä ympäristöministeriön antaman ohjeen mukaisia kosteusvaurion korjaustyönjohtajia löytyy FISEn henkilöpätevyyserekisteristä. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (545/2015) asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista VTT Expert Services Oy, puolueeton tuotteiden, toimintajärjestelmien ja henkilöiden sertifiointiorganisaatio (Rakennusterveysasiantuntijat, sisäilma-asiantuntijat) FISE Oy (Kosteusvaurion korjaussuunnittelijat, kosteusvaurion korjaustyönjohtajat sekä kosteusvaurion kuntotutkijat) RKL, Rakennusalan asiantuntijahakemisto Kuluttajansuojalaki 1973/38 myöhempine muutoksineen TIETOA OHJEESTA Tämä ohje on laadittu osana ympäristöministeriön koordinoimia Kosteus- ja hometalkoita. Työryhmän vetäjänä on toiminut Kosteus- ja hometalkoiden suunnittelija Karoliina Viitamäki. Työryhmän jäseninä ovat olleet tutkimuspäällikkö, rakennusterveysasiantuntija Eila Hämäläinen, Suomen Sisäilmakeskus Oy, homekoirayrittäjä Jussi Grönman, Kymen Home-etsintä Oy ja rakennusterveysasiantuntija, Rkm, RI AMK Matti von Dickoff. Kuvalähteet: Kymen Home-etsintä, Homekoirat S&S ja Matti von Dickoff Ohje päivitetty 12/2015. Lisätietoa: 6
7 Sivu 1 / 5 Kohteen osoitetiedot: Tarkastuspäivämäärä:.. ALKUHAASTATTELU SEKÄ KARTOITUSLOMAKE HOMEKOIRAN AVULLA TEHTÄVÄÄN TARKASTUKSEEN Kohteen osoite Tarkastuksen sopijapuolet Tarkastusajankohta t Tarkastettavat tilat: koko kiinteistö osa kiinteistöstä huoneet, mitkä: Tilaajan tiedot Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Sähköposti: Toimeksisaajan (Ohjaajan /koiran tiedot) Nimi (ohjaaja): Nimi (koira/-t): Yritys: Osoite: Puhelinnumero: Sähköposti:.. ;.. ;.. Tarkastuspäivän sää Tarkastuksen perusteet aurinkoinen, pilvinen, vesisade, lumisade, pakkanen, kova tuuli, tyyni home-epäily, haju: esiintyykö haju ajoittain, jatkuvasti epämääräinen oireilu, vesivahinko, asuntokauppa, muu; mikä: Raportin jakelu Raportti toimitetaan seuraaville tahoille: toimitustapa: kirjeitse, sähköpostilla, henkilökohtaisesti luovuttamalla
8 Sivu 2 / 5 Kohteen osoitetiedot: Tarkastuspäivämäärä:.. Yleistiedot kohteesta Rakennustyyppi: omakotitalo, rivitalo, kerrostalo, toimisto, liikerakennus, muu; mikä Valmistumisvuosi: Laajennus (vuonna): Peruskorjattu (vuonna): Kerrosluku: 1, 1½, 2, enemmän - kerrosta Kellari: kyllä, ei, kylmä, Ullakko: kyllä, ei, kylmä, lämmin lämmin, osakellari Alapohja: maanvarainen, tuulettuva alapohja, puu/betoni, ei tietoa Alapohjan eristemateriaalit: puru, mineraalivilla, polystyreeni, styrox, ei tietoa muu; mikä Yläpohja: eristemateriaalit; puru, mineraalivilla, ei tietoa, muu; mikä Ulkoseinärakenne (kantava rakenne): puu, tiili, muu; mikä Ulkoverhous: puu, tiili, muu, mikä Eristemateriaalit: puru, mineraalivilla, ei tietoa, muu; mikä Vesikatto: tasa, harja, auma, pulpetti, muu; mikä Sadevesien ohjaus: syöksytorvet on, ei Mihin sadevedet ohjataan: maahan, sadevesikaivoon, betonikouruun, salaojiin, viemäriin, muualle; mihin
9 Sivu 3 / 5 Kohteen osoitetiedot: Tarkastuspäivämäärä:.. Tulisijat (puun käyttö): kiuas, takka, muu; mikä Satunnainen käyttö: kyllä, ei Polttopuiden säilytys: sisällä, rakennuksen seinustalla, muualla; missä Ilmanvaihto: painovoimainen korvausilmaventtiilit: on, ei ole koneellinen poistoilmanvaihto, koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto Oliko koneellinen ilmanvaihto päällä kartoituksen aikana: kyllä, ei Lämmitysjärjestelmä: vesikiertopatterit, suora sähkölämmitys, ilmalämmitys, muu; mikä Tuhohyönteiset: Onko talossa havaittu: muurahaisia, sokeritoukkia, muuta, mitä: Lemmikkejä: ei ole, on; mitä: Muita huomiota kohteesta: Käytettävissä olleet asiakirjat ja aiemmat tutkimukset Pohjapiirustukset: kyllä, ei Homekoiraraportti: kyllä, ei Laatinut: Pvm: Kuntotutkimus: kyllä, ei Laatinut: Pvm: Muita kiinteistön kuntoon liittyviä asiapapereita, mitä: _
10 Sivu 4 / 5 Kohteen osoitetiedot: Tarkastuspäivämäärä:.. Muita tietoja: Aiemmat mahdolliset kosteusvauriot / vesivahingot Missä: Korjaus-/remontti historia on korjattu, ei ole korjattu, on, ei, ei tiedossa Mitä on korjattu? ei tiedossa _ Milloin on korjattu? _ Lähtötiedot saatu Keneltä: Yhteenveto tarkastuksesta: Ohjaajan aistinvarainen havainto ja huomiot tilasta (haju tms.) Koska:
11 Sivu 5 / 5 Kohteen osoitetiedot: Tarkastuspäivämäärä:.. Koiran ilmaisut Tarkastusta rajaavat tekijät sekä mahdolliset häiriötekijät Seuraavat tilat (tarkemmat merkinnät yksittäisistä merkkauksista esitetään tarvittaessa pohjakuvassa): Koira ei päässyt seuraaviin tiloihin; miksi: Tarkastukseen vaikuttavat epävarmuustekijät, häiriötekijät tai koiran asettamat rajoitteet (esim. koiran koko):
Homekoiraohjaajan toimintaohje
Maaliskuu 2013. Homekoiraohjaajan toimintaohje SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...2 2 TILAAJAN OHJEISTAMINEN...2 3 HOMEKOIRAOHJAAJAN TEHTÄVÄT... 3 4 RAPORTOINTI...4 5 HOMEKOIRAOHJAAJAN VASTUU...5 6 LISÄTIETOJA...6 1
Homekoiran käyttö kiinteistössä esiintyvien mikrobiperäisten hajujen tarkastuksessa. - Tilaajan ohje. Maaliskuu 2013.
Homekoiran käyttö kiinteistössä esiintyvien mikrobiperäisten hajujen tarkastuksessa - Tilaajan ohje Maaliskuu 2013. SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...2 2 KÄSITTEITÄ...3 3 TILAAMINEN JA TARKASTUSTOIMINTA...4 3.1 Toimeksiantosopimus...4
HOMEKOIRAN KÄYTTÖ KIINTEISTÖSSÄ ESIINTYVIEN MIKROBIPERÄISTEN HAJUJEN TARKASTUKSESSA
HOMEKOIRAN KÄYTTÖ KIINTEISTÖSSÄ ESIINTYVIEN MIKROBIPERÄISTEN HAJUJEN TARKASTUKSESSA TILAAJAN OHJE SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...2 2 KÄSITTEITÄ...3 3 KOIRIEN JA OHJAAJIEN OSAAMISEN TODENTAMINEN...4 4 TILAAMINEN
HOMEKOIRATARKASTUS RAPORTTI
HOMEKOIRATARKASTUS RAPORTTI Mäkeläntie 2, Pulkkila 17.5.2014 HOMEKOIRATARKASTUS RAPORTTI M Ä K E L Ä N T I E 2, P U L K K I LA Kohde Osia koulurakennuksesta osoitteessa Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Tilaaja
RAPORTTI HOMEKOIRATARKASTUKSESTA
RAPORTTI HOMEKOIRATARKASTUKSESTA Paksuniementie 7, 82300 Rääkkylä Sanna Törrönen / Sannan Homekoirat / 045 2685167 / www.sannanhomekoirat.com 2 Tarkastus: Tilaaja: Rääkkylän kunta, Tuula Luukkonen Puh.
Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio C- rakennus
1/6 Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio C- rakennus Raportin sisältö: suorittaa homekartoituksia koulutettujen homekoirien avulla. Ohjaajana toimii Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Liikuntahalli Brandensteininkatu 27 07900 Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde:
Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio A- rakennus
1/5 Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio A- rakennus Raportin sisältö: suorittaa homekartoituksia koulutettujen homekoirien avulla. Ohjaajana toimii Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen
Homekoirakartoitus raportti
TMI HOMETUTKA Homekoirakartoitus raportti Jenna Knuutinen Kintustie 14-2 B4 39100 Hämeenkyrö Sivu 1 / 18 Yleistä homekoiralla tehdystä kartoituksesta: suorittaa homekartoitusta koulutettujen sekä tasotestattujen
Homekoirakartoitusraportti Linjatie 12, Ähtäri
I lomekoirakartoitusraportti 5.6.2015 1 injatie 12. 63700 Ähtäri I 6 Homekoirakartoitusraportti Linjatie 12, 63700 Ähtäri Raportin sisältö: Lakeuden Homekoirat suorittaa homekartoituksia koulutettujen
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Högstadium, työpajasiipi Brandensteininkatu 27 saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja:
Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia 1/5. Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia. Vekaramänty päiväkoti
Homekoirakartoitusraportti 17.10.2016 Länsitie 73 A, Laihia 1/5 Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia. Vekaramänty päiväkoti Raportin sisältö: Lakeuden Homekoirat suorittaa homekartoituksia
Keski-Suomen Homekoirapalvelu
Keski-Suomen Homekoirapalvelu Raportti homekoirien avulla tehdystä tarkastuksesta 29.5.2017 Hilkantie 10, 41520 Hankasalmi Keski-Suomen Homekoirapalvelu/ Mari Laasanen 1 Raportti homekoirien avulla tehdystä
Homekoirakartoitusraportti Rudontie 15, Laihia Kirkonkylän koulu 1/6. Homekoirakartoitusraportti Rudontie 15, Laihia.
Homekoirakartoitusraportti 17.10.2016 Rudontie 15, Laihia Kirkonkylän koulu 1/6 Homekoirakartoitusraportti Rudontie 15, Laihia. Kirkonkylän koulu Raportin sisältö: Lakeuden Homekoirat suorittaa homekartoituksia
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Högstadium Brandensteininkatu 27 07900 Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja:
Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia 1/5. Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio B- rakennus
Homekoirakartoitusraportti 17.10.2016 Länsitie 62, Laihia 1/5 Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio B- rakennus Raportin sisältö: Lakeuden Homekoirat suorittaa homekartoituksia
HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus
Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...
Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten
1. Esitiedot Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten Kohteen osoite Tarkastusajankohta Tarkastuksen tilaajat ja yhteystiedot Päiväys ja allekirjoitukset Kohteen omistaja: Omistushistoria: Tarkastuksen
Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset
Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset Rakennusten kosteus- ja homeongelmat TrV ja YmV kuuleminen 20.6.2017 Yli-insinööri Katja Outinen Yleistä kuntotutkijoiden ja -tarkastajien pätevyyksistä Rakentamisen
Keski-Suomen Homekoirapalvelu
Keski-Suomen Homekoirapalvelu Raportti homekoirien avulla tehdystä tarkastuksesta 7.10.2016 Kivijärventie 970, 43940 Muhola Keski-Suomen Homekoirapalvelu/ Mari Laasanen 1 Raportti homekoirien avulla tehdystä
Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10.
Sivuja:1/17 Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Von Julinintie 169, Fiskars Tutkimus pvm: 21.10.15 Raportointi pvm: 8.11.15 Tutkija: Rakennusmestari Mikael
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Gymnasium Brandensteininkatu 27 07900 Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja:
Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi
Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA
KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisantie 1328 07700 Koskenkylä Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja: Tehtävä: Tarkastuspäivä: Käytetyt apuvälineet:
Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012
Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset
HOMETUTKIMUS HOMEENETSINTÄKOIRAN AVULLA. Jokiniemen koulu Valkoisenlähteentie 51 01370 Vantaa
KODOG 1 (8) HOMETUTKIMUS HOMEENETSINTÄKOIRAN AVULLA Jokiniemen koulu Valkoisenlähteentie 51 01370 Vantaa 2 1. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Tarkastuksen kohde ja tilaaja Tarkastuksen kohde oli Vantaalla sijaitseva
Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?
Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu
FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet. Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen
FISEn uudet suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet Eurokoodiseminaari 2015 Marita Mäkinen RAKENTAMISTA KOSKEVAN SÄÄNTELYN UUDISTAMINEN Normien perkaaminen Yleisesti sääntely vähenee Tavoitteena sääntelyn
HOMETUTKIMUS HOMEENETSINTÄKOIRAN AVULLA. Riihipellon päiväkoti Krakankuja 5 01510 Vantaa
KODOG 1 (8) HOMETUTKIMUS HOMEENETSINTÄKOIRAN AVULLA Riihipellon päiväkoti Krakankuja 5 01510 Vantaa 2 1. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Tarkastuksen kohde ja tilaaja Tarkastuksen kohde oli Vantaalla sijaitseva
RAKENNUKSEN JA TILOJEN
RAKENNUKSEN JA TILOJEN TUTKIMINEN SISÄILMAONGELMAN SYIDEN SELVITTÄMISEKSI - Mitä ja miten pitää tutkia? - Minkälaista osaamista ja pätevyyttä tutkijalta edellytetään? - Ketkä näitä tutkimuksia tekevät?,
Rakentamisen sertifikaatti auttaa alan ammattilaisen tunnistamisessa. Lina Markelin-Rantala Eurofins Expert Services Oy
Rakentamisen sertifikaatti auttaa alan ammattilaisen tunnistamisessa Lina Markelin-Rantala Eurofins Expert Services Oy Asiantuntijoita ja osaajia Erilaisia nimikkeitä Monenlaista koulutustarjontaa Tutkintoja
SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN
SISÄILMAONGELMIEN HAVAITSEMINEN JA TODENTAMINEN Matti Moilanen Lapin AMK 24.11.2015 Kuva: Tapani Kalsi, LL Aistinvaraiset havainnot - Hajut (home, viemäri, VOC, kreosootti, savu, tupakka ) - Vauriojäljet
Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi
Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja
WO Homekoiratutkimus. Nissnikun alakoulu Masalantie Kirkkonummi
WO-00550634 2.3.2018 Homekoiratutkimus Masalantie 268 02430 Kirkkonummi 2(9) 1. Yleistiedot Kohde Masalantie 268 02430 Kirkkonummi Tilaaja Kirkkonummen kunta Tilaajan yhteyshenkilö Benny Vilander Tutkimuksen
Lausunto 1 (5) 16.9.2013
Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO ESITYKSESTÄ TERVEYDENSUOJELULAIN MUUTTAMISEKSI JA ASETUKSESTA ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA
Asunnon terveyshaitan selvittäminen
2.10.2015 Asunnon terveyshaitan selvittäminen TUTUSTUKAA TÄHÄN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÄMISTÄ! Mikäli epäillään, että asunnossa esiintyy terveyshaittaa, on ensin otettava yhteys kiinteistön omistajaan (isännöitsijä,
Sweco Asiantuntijapalvelut Oy Reg.no Reg. Office Helsinki. Sweco Groupin jäsen
MUISTIO 22500325.354 Ulla Lignell Vantaan kaupunki, tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Ulla.Lignell@vantaa.fi 2017-05-30 Koulun tilojen Kohde:, Lyyranpolku 2, Vantaa Aika: 19.4.2017 klo 14.00 19.00 Paikalla:
Ulkopuolisen asiantuntijan käyttö terveydensuojelulain mukaisissa kohteissa
Ulkopuolisen asiantuntijan käyttö terveydensuojelulain mukaisissa kohteissa Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 17.-18.5.2016 1 Esityksen sisältö Mikä ulkopuolinen asiantuntija? Mitä
KOHTEEN OSOITE: Nykyisessä omistuksessa lähtien.
KUNTOTARKASTUKSEN KIRJALLINEN HAASTATTELUOSA Kuntotarkastuksessa myyjälle ja ostajalle parhaimman hyödyn saamiseksi, toivomme teidän vastaavan kysymyksiin huolellisesti ja parhaanne mukaan. Täytetty lomake
MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE?
MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? KOSTEUSVAURIOT JA MUUT SISÄILMAONGELMAT Juhani Pirinen 15.10.2014 Hieman kosteusvaurioista Kosteuden lähteet SADE, LUMI PUUTTEELLINEN TUULETUS VESIKATTEEN ALLA TIIVISTYMINEN
VESIKATON JA YLÄPOHJAN KUNTOTUTKIMUS
VESIKATON JA YLÄPOHJAN KUNTOTUTKIMUS Seuraavassa käsitellään vesikaton ja yläpohjan kuntotutkimusta. Kuntotutkimuksessa tarkastellaan vesikatteen ja sen alusrakenteen lisäksi mahdollista tuuletustilaa
KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5
KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 Kohde: Homesojantie 4 as. 5 60800 Ilmajoki Tilaus 5.1.2016: Laskutusosoite: Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto / Peltoniemi Pasi Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto Rivitalo
PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE
PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon
KoDog 1 (7) Hometutkimus Homeenetsintäkoiran avulla. Länsi-Vantaan perheneuvola Patotie 2 01600 Vantaa
KoDog 1 (7) Hometutkimus Homeenetsintäkoiran avulla Länsi-Vantaan perheneuvola Patotie 2 01600 Vantaa 2 1. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Tarkastuksen kohde ja tilaaja Tarkastuksen kohde oli Vantaalla sijaitseva
Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014
Miksi kodistaan kannattaa pitää huolta? Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 KOULURAKENNUKSET VETO-ONGELMIA 42 %:SSA RIITTÄMÄTÖN ILMANVAIHTO 40 %:SSA TUNKKAINEN ILMA
WO Homekoiratutkimus. Nissnikun yläkoulu Masalantie Kirkkonummi
WO-00550634 2.3.2018 Homekoiratutkimus Masalantie 268 02430 Kirkkonummi 2(9) 1. Yleistiedot Kohde Masalantie 268 02430 Kirkkonummi Tilaaja Kirkkonummen kunta Tilaajan yhteyshenkilö Benny Vilander Tutkimuksen
KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7
KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 Venetie 2, 63100 Kuortane Omakotitalon katselmus 1.6.2016 klo 09.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 2/7 Tilaus 23.5.2016: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:
Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys. Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö
Terveydensuojelulain muutos ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyys Vesa Pekkola Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Terveydensuojelulainsäädäntöön muutoksia Ulkopuolisille asiantuntijoille valtakunnallinen
Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet
Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet 1 RKM Matti Eklund 10.2.2015 2 Rakennuttamistehtäviä Rakennustöiden valvontaa Kauppakamarin hyväksymiä
Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.
Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa
SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy
SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista
Cygnaeuksen koulu Maariankatu 7, 20100 TURKU
Cygnaeuksen koulu, 20100 TURKU SISÄILMASTO- JA KOSTEUSTEKNINEN KUNTOTUTKIMUS JATKOTUTKIMUSSUUNNITELMA 15.3.2010 Raksystems-Antcimex Oy Vähäheikkiläntie 56 B FI-20810 TURKU p. 0207 495 500 20100 TURKU 2
Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus
1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin
Sisäilma- ja homekoiratutkimus
Raportti nro. 650 Sisäilma- ja homekoiratutkimus 13.7.2017 Ryhmäperhepäiväkoti Touhula A1 Iippa A2 Lumikki A3 Muksula A4 huoneisto A6 o Lohitie 9 A, 89400 Hyrynsalmi 1 Tietoa homekoiralla tehtävästä tutkimuksesta
TYÖMAAKATSAUS. Juhani Pirinen Oulu 31.10.2013
TYÖMAAKATSAUS Juhani Pirinen Oulu 31.10.2013 Talkoiden tehtävä Kosteus- ja homeongelmien aiheuttamien terveyshaittojen ja kansantaloudellisten menetysten systemaattinen vähentäminen Uusien kosteusvaurioiden
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta
Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus ( )
Valtion tukemien homekorjaushankkeiden arviointi jatkotutkimus (2014-2015) Sisäilmastoseminaari 2015 Petri Annila, Tero Marttila, Paavo Kero, Jommi Suonketo ja Matti Pentti Esityksen sisältö tutkimuksen
Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10.
Sivuja:1/24 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson Kuntokartoitus Kohde: Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa Tutkimus pvm: 16.10.15 Raportointi pvm: 25.10.15 Läsnä olleet: Omistajat sekä
... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Vesa Pekkola. Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö
... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Vesa Pekkola Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö Ympäristötekniikan DI, RTA Merkittävimmän osan työurastani olen ollut terveydensuojeluun liittyvissä viranomaistehtävissä
Tampere3 sisäilmaosaajat
Tampere3 sisäilmaosaajat Pekka Väisälä 1, RA, DI ja Paavo Kero 2, DI 1 Tampereen ammattikorkeakoulu, 2 Tampereen teknillinen yliopisto Sisältö Koulutus Pekka Väisälä Tutkimus Paavo Kero Tampere 3 Tampereen
Liite 3. Puitesopimusmalli
PUITESOPIMUS 1. PUITESOPIMUSTOIMITTAJA Pankkiyhteys: Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: 2. TILAAJA Oy Helsingin Asuntohankinta Ab Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: Tukholmankatu 2, 3. kerros, 00250 Helsinki 3. SOPIMUKSEN
TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA
1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula
Rakennuksen lämpökuvaus
Rakennuksen lämpökuvaus 1. RAKENNUKSEN LÄMPÖKUVAUKSEN TARKOITUS 2. KOHTEEN LÄHTÖTIEDOT 3. TUTKIMUSSUUNNITELMA 4. LAITTEISTO 4.1 Lämpökamera 4.2 Muut mittalaitteet 4.3 Mittalaitteiden kalibrointi 5. OLOSUHDEVAATIMUKSET
Karamzin koulu. Sisäilman mikrobit. K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, E s p o o Työnro Ins.
K u l l o o n m ä e n t i e 2 0, 0 2 9 4 0 E s p o o Sisäilman mikrobit 5.4.2017 Työnro 319099.16 Ins. Terttu Rönkä 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 1.1 Tilaaja...3 1.2 Työn sisältö...3 1.3 Kohde ja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 188 Helsingin vastaanottokeskuksen Kaarlenkadun toimipisteen majoitushuoneiston toiminnan aloittaminen, Kaarlenkatu 7 HEL 2016-005200 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen
RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT. Sisäilmastoseminaari Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt
RAKENTEIDEN JA ILMANVAIHDON KATSASTUSMALLIT Sisäilmastoseminaari 2017 Koponen Risse, Pipatti Pasi, Korpi Anne Senaatti-kiinteistöt YLEISTÄ KATSASTUKSESTA Katsastus on rakenteiden ja ilmanvaihdon sisäilmapainotteinen
Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi. Antti Soininen
Koulun terveydensuojelulain mukainen tarkastus ja riskirakenne analyysi Antti Soininen Opinnäytetyön ohjaajat Kimmo Ilonen, ylitarkastaja, Aluehallintovirasto Kari Grönberg, terveysinsinööri, Vantaan ympäristökeskus
Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia
Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä
Jussi Grönman, Kymen Home-Etsintä Ilkka Meriläinen, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy
MUISTIO 22500325.353 Ulla Lignell Vantaan kaupunki, tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Ulla.Lignell@vantaa.fi 2017-05-04 Koulun tilojen homekoiratarkastus Kohde:, Venuksentie 2, Vantaa Aika: 21.4.2017
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero
Raportti Työnumero: 051321701024
Sivuja:1/8 Vastaanottaja: Sami Liukkonen Vanamontie 24 15610 Lahti Raportti Työnumero: 051321701024 Kohde: Toimeksianto: Okt Liukkonen Vanamontie 24 15610 Lahti Home-epäilyn tutkiminen Tutkimus pvm: 13.9.2013
Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta. Ennen tarkastusta ja sen aikana VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN. Tarvittavat asiakirjat.
VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta Pintoja ei tule kastella noin vuorokausi ennen tarkastusta (pesuhuone, sauna, kylpyhuone). Mikäli suihkussa käynti on välttämätöntä
Mittauspöytäkirja. Sivuja:1/10. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari. Tutkimus pvm: 14.8.15. Raportointi pvm: 14.
Sivuja:1/10 Vastaanottaja: Gun Adamsson Mittauspöytäkirja Kohde: Toimeksianto: Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari Pintamittaus Tutkimus pvm: 14.8.15 Raportointi pvm: 14.815 Yhteyshenkilö: Gun Adamsson Tutkijat:
YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET
LAUSUNTO 8.6.2009 Kaavin kunta / tekninen toimisto Ari Räsänen PL 13 73601 Kaavi YLÄASTEEN A-RAKENNUKSEN SOKKELIRAKENTEIDEN LISÄTUTKIMUKSET Kohde Taustaa Aikaisemmat tutkimukset Kaavin yläaste A-rakennus
Puheenjohtajien kokous 1.12.2015. Home- ja kosteusvaurioepäilyt. VTS-kotien toimintamalli
Puheenjohtajien kokous 1.12.2015 Home- ja kosteusvaurioepäilyt VTS-kotien toimintamalli Syitä sisäilmaongelma- kosteusvaurioepäilyille tunkkaiseksi koettu sisäilma asukkaan sairastelu tai oireilu, jonka
Riskikartoitus ja jatkotutkimussuunnitelma. Tuhkala Pyhäjärventie 7 59800 Kesälahti
Riskikartoitus ja jatkotutkimussuunnitelma Tuhkala Pyhäjärventie 7 59800 Kesälahti 2/9 Rekkatie 3 80100 Joensuu Tapani Hirvonen Kiteen kaupunki / Tekninen keskus Kiteentie 25 82500 Kitee Kohde Tuhkala
PÄIVÄKUMMUN PÄIVÄKOTI
9.5.2007 ALUSTATILASELVITYS PÄIVÄKUMMUN PÄIVÄKOTI Ilosjoentie 11 01420 VANTAA ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki Asko Karvonen (GSM 0400 646 244) Insinööri (AMK) Alustatilaselvitys/ Päiväkummun päiväkoti
YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS
YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 8 Sauna 3 Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti
Kuntokartoitus. Sivuja:1/20. Vastaanottaja: Fredrik Karlsson. Crista Berdtson. Mattilantie 119, Karkkila. Tutkimus pvm: 20.8.15
Sivuja:1/20 Vastaanottaja: Fredrik Karlsson Crista Berdtson Kuntokartoitus Kohde: Mattilantie 119, Karkkila Tutkimus pvm: 20.8.15 Raportointi pvm: 30.8.15 Läsnä olleet: Omistajat, Fredrik Karlsson ja Crista
KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8
KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 Yli-Vallintie (856), 61720 Yli-Valli Vapaa-ajan asunnon kuntokartoitus 25.11.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 2/8 Tilaus 12.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto
Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi
Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa
SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta
SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET
Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2
Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista
192-0330-9701 ALUSTILAN TIIVEYS- JA KUNTOSELVITYS 1 (7) Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi
1 (7) K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS RAPORTTI Rakennuskohde Asiakirjan sisältö MYYRMÄEN AMMATTIKOULU ASUNTOLA Ojahaantie
Rakennustekniset. uudistukset rakennusten. terveellisyyden. turvaamiseksi Jani Kemppainen
Rakennustekniset uudistukset rakennusten terveellisyyden turvaamiseksi 19.10.2016 Jani Kemppainen Kosteus haastaa rakentamisen alusta loppuun, kaikki ketjun lenkit tärkeitä Tilaaja kertoo omat vaatimuksensa
Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.
Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen
Rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus (laskutyö yli 10 000 )
Tätä sopimuslomaketta käytetään urakkasopimuksissa, joiden sisältönä on Rakennusalan töitä koskevissa yleisiissä kuluttajasopimusehdoissa tarkoitettu kuluttujaurakka TILAAJA E-mail URAKOITSIJA E-mail Kaupparekisterinro
KOSTEUS- JA HOMETALKOOT 2010-2014 mistä on kyse?
KOSTEUS- JA HOMETALKOOT 2010-2014 mistä on kyse? Taloyhtiöiden hallitusfoorumi 24.9.2011 Karoliina Viitamäki 600 000 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteusvaurioista aiheutuville epäpuhtauksille
JATKOTUTKIMUSRAPORTTI
JATKOTUTKIMUSRAPORTTI Hyrynsalmen yhtenäiskoulu Kaarnatie 1 89400 Hyrynsalmi 12.8.2016 RI Joonas Koponen JATKOTUTKIMUSRAPORTTI 2 YHTEYSTIEDOT: Työkohde: Hyrynsalmen yhtenäiskoulu Kaarnatie 1, 89400 Hyrynsalmi
Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012
Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Vihertien leikkipuistorakennus Vihertie / Uomakuja 12 01620 VANTAA 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Vihertien
KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN
KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN Omakotitalo - 1 - 1 Yleistietoa tarkastuksesta Kohde Kohteen pinta-ala: 161 / 113 m 2 Omakotitalo Kohteen tilavuus: Kaskistentie 386 Kerrosluku: 1 64700 Teuva Rakennusvuosi:
Rakennusterveyteen liittyvän opetuksen sisältö ja kosteusvaurion korjausasiantuntijoiden AHOTmenettely
Rakennusterveyteen liittyvän opetuksen sisältö ja kosteusvaurion korjausasiantuntijoiden AHOTmenettely Juha Krankka Koulutuspäällikkö Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO Rakennusterveyteen liittyvän
Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö
Ulkopuolinen asiantuntija viranomaistehtävissä - Terveydensuojelulain mukaiset tehtävät, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö
Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja VANTAA. Alustatilaselvitys
Alustatilaselvitys Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja 11 01400 VANTAA Alustatilaselvitys 2 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Matarin päiväkoti Ajomiehenkuja 11 01400 VANTAA Tilaaja Tekijä Vantaan tilakeskus
IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS
20.4.2015 IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA 1 1.1 SOVELTAMINEN Näitä erityisehtoja sovelletaan ohjelmistojen tai niiden osien toimituksiin ketterien
Sisäilmatutkimus Limingan toimintakeskus
Kuormatie 9 91900 Liminka Hanke nro: 8964 / 23.2.2015 Inspecta Puh. 010 521 600 Y-tunnus: 1787853-0 Sörnäistenkatu 2 Fa. 010 521 6002 00580 Helsinki asiakaspalvelu@inspecta.com 2 (6) Sisällysluettelo 1
MERKKIAINETUTKIMUS RUUKIN KOULU KOULUTIE TUUSULA
5.12.2017 RUUKIN KOULU 04500 TUUSULA 04500 TUUSULA 2/8 Sisällysluettelo 1 KUNTOTUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Tutkimuksen toteuttaja... 3 1.3 Kohteen yleistiedot, tutkimuksen
Katja Outinen Ohjelmapäällikkö, Kosteus- ja hometalkoot/ympäristöministeriö. Tausta: DI
Katja Outinen Ohjelmapäällikkö, Kosteus- ja hometalkoot/ympäristöministeriö Tausta: DI Hometalkoiden kuulumisia Katja Outinen Kosteus- ja hometalkoiden tausta Valtioneuvoston periaatepäätös korjausrakentamisesta
Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti
Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna
Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio
25.9.2013 Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio KUNTOARVIORAPORTTI 2 SISÄLTÖ 1 YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kuntotarkastus kohde... 3 1.2 Yhteyshenkilöt... 3 1.3 Kohteen kuvaus... 3 1.4 Kuntotarkastuksen tarkoitus...