Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden
|
|
- Esa-Pekka Sipilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden Lukion pakollisen oppimäärän suorittaakseen opiskelijan on istuttava reilusti yli tuntia koulun penkillä. Kun lukuun lisätään koeviikot, ylioppilaskokeet ja mahdollinen läksyjen luku, nousee päivässä istualtaan vietetty aika huomattavan korkeaksi. Siksi onkin tärkeää kiinnittää huomiota liikunnan ja taukojumppien lisäksi myös siihen, minkälaisilla välineillä lukiolaiset istuvat. Järjen kaksihenkinen testiryhmä kävi koeajamassa luokkaan 2020 hankitut uudet, Iskun valmistamat Mac-tuolit. Lukion nykyisen istuinmalliston auttamatta vanhetessa uutta vuosimallia kohtaan asettui suuria odotuksia, mutta Mac lunastaa ne hyvin. Tekniset tiedot Valmistaja: Isku Malli: Mac Suunnittelija: Raimo Räsänen Istumakorkeus: 38,5 50,5 cm Väri: koivulaminaatti Jalat: tallat Uuden tuolin ylivoimaisesti paras toiminto on kaasujousituksella toimiva korkeussäätö. Nyt niin ykkönen kuin abiturienttikin voi vaivatta valita itselleen sopivan korkeuden. Korkeussäädön ansiosta ergonomisesti oikeaoppisen asennon löytäminen helpottuu, vaikka lukion pöydät ovat edelleenkin aina enemmän tai vähemmän väärällä korkeudella. Jaloille ei myöskään löydy parasta mahdollista tukea, sillä tuolin jalusta on liian matala jalkojen lepuuttamiseen.
2 Valitettavasti jalustan rakenne estää myös tuolilla keikkumisen. Ainakin lyhyen testin perusteella selkänoja tuntui mukavalta. Jäämme odottamaan, mitä pitkäkestoisimpien psykologisten introspektioiden harjoittaminen oppilaiden selille aiheuttaa. Vaikka Macia ei ole verhoiltu saati pehmustettu, se on silti yllättävän mukava istua. Selkänoja on korkea ja ohjaa huomaamatta istumaan kunnollisessa asennossa. Verrattuna aikaisempaan malliin ero on selvä, ja uutta tuolia voi kutsua jopa mukavaksi. Istuttava peruspenkki joka ei keksi tuolia uudelleen Suuremmasta koostaan huolimatta uudet tuolit ovat kevyempiä kuin nykyiset. Rakenne ja jousitus vaikuttavat silti kestäviltä.
3 Pyörien sijaan istujan alla ovat tallat, jotka tekevät tuolin vetämisestä jokseenkin hidasta. Paino kuitenkin kompensoi kiihtyvyydessä. Istuinosa taas pyörii ensiluokkaisesti, mikä mahdollistaa esimerkiksi fysiikan pyörimismäärä-kokeiden suorittamisen entistäkin tarkemmin. Tuoli on kaikilla osa-alueilla selvästi kehittyneempi ja käyttäjäystävällisempi kuin koululla tähän asti käytössä ollut malli. Se ei ehkä ole Iskun lippulaivatuoli tai edusta uusimpien ergonomiatrendien innovaatioita, mutta se tarjoaa silti miellyttävän istumiskokemuksen. Kiitämme: säädettävää korkeutta, istumismukavuutta Moitimme: jalustaa Suomalaista musiikkia juhlistettiin Järvenpään lukiolla Suomalaiseen musiikkiin keskittyvällä teemaviikolla nähtiin lukiolaisten omien bändien, Cross D bilityn ja Eternity Hourin vedot, opettajien Uusintakuulustelu -nimeä kantavan kokoonpanon yllättävä aamunavaus ja suomalaisen musiikin konsertti, jossa oppilaiden esityksissä mentiin vauhdilla vanhoista kansanlauluista nykypäivän rokkiin. Teemaviikko kului siis suomalaisen musiikin pauhatessa pitkin viikkoa areenalla. Poikkeuksena toimi Uusintakuulustelun Abbaa, Deep Purplea, Guns n Rosesia ja Steppenwolfia sisältävä
4 settilista, joka erosi hieman ohjeenannoista. Se ei kyllä tätä toimittajaa tai muutakaan yleisöä tuntunut haittaavan. Alla kuvia konsertin tunnelmoista:
5
6
7 Paskapuhetta - nimensä veroinen teos Jouni Hynysen uusin teos kantaa nimeä Paskapuhetta ja sitä se tosiaan onkin. Hynynen on perisuomalainen Karjalan kasvatti, joka ei sanaista arkkuaan säästele. Ja kun miehen mieltä painaa riittävän moni asia, lopputuloksena on 151 sivua räväkän suoraa analysointia ja arvostelua Suomen politiikasta, miehistä ja naisista, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja viihdeteollisuudesta. Mukaan mahtuu myös elämänohjeita, fantasioita Jutta Urpilaisesta ja liuta kirosanoja. Toisin sanoen kirja on kannesta kanteen viihdyttävän suorapuheista ja räikeää tekstiä, jossa edetään tauotta täysillä eteenpäin. Mutta kyllä Hynynen osaa todella kirjoittaakin, ja plussaa tulee myös hyvistä kannanotoista ja huomioista, jotka on vain puettu humoristiseen asuun. Vain elämää -ohjelman tuotantoyhtiö väittää tekevänsä iloista laatuviihdettä. Tuossa väitteessä ei mene kuin kolme asiaa pieleen. Iloinen, laatu ja viihde. Jos televisiosta haluaa nähdä todellista suomalaista viihdettä,
8 kannattaa satsata Tuuri-ohjelmaan tai esimerkiksi eduskuntatai presidenttivaalien valvojaisiin. Niistä voi nimittäin bongata sellaisen sketsihahmogallerian, että voi nauraa vedet silmissä. Kirjaa lukiessa on hyvä pitää mielessä, että täysin tosissaan ei kannata kaikkea ottaa, sillä rivopuheinen Hynynen on kuitenkin loppujen lopuksi rääväsuinen huumorimies. Kaiken varalta hän on silti liittänyt mukaan oman sähköpostiosoitteensa, mihin hän kehottaa mielensä pahottaineita lukijoita laittamaan vihaisen palautteen. Minkäänlaista juonta tai yhteneväistä aihetta teoksessa ei siis ole, vaan paskaa puhumalla edetään kylmästi alusta loppuun saakka. Aiheet on suunnattu ehkä enemmän mieslukijoille ja tietenkin Kotiteollisuus-faneille, mutta muutamassa kohdassa huumori menee hiukan liian mauttomaksi tai tylsän junttimaiseksi. Onneksi kakkavitsejä ei ole kuitenkaan viljelty liikaa ja jutun taso pysyy kaiken kaikkiaan hauskan puolella. Tietynlaista rohkeutta kirjan kirjoittamiseen on varmasti vaadittu, sillä vihapostista Hynysen sähköposti on mitä luultavammin täyttynyt julkaisupäivämäärän jälkeen, koska karkeita analyysejä ja suoraa haukkumista ovat opuksen sivut pullollaan. Tai ehkä kyseessä on vain silkka välinpitämättömyys. Joka tapauksessa on hyvä taas osata ottaa asiat huumorilla, eikä turhan tosissaan. Kaiken kaikkiaan kirja oli hauskaa luettevaa, mikä luultavasti kertoo jotain omastakin huumoritasosta. Nimestään huolimatta kirjassa on myös asiallisiakin näkemyksiä ja analyysejä. Ja kyllähän suomalaisen luontoon kuuluu valitusten kuuntelusta saatu nautinto. Kirjaa voisi jättää suosittelematta kukkahattutädeille, mutta muiden käteen helppolukuinen teos saattaa istua oikein mukavasti. Kaikki on siis päin persettä. Sinä katsot ikkunasta pimeään yöhön, omaan kuvaasi, joka heijastuu ikkunasta. Ja yhtäkkiä tajuat, että olet peilikuvasi, tietokoneen, telkkarin ja
9 puhelimen kanssa ihan vitun yksin. Ja se johtuu siitä, ettet ole muistanut, kerennyt tai jaksanut pysähtyä ja ajatella. Olet ottanut kaiken vastaan mukisematta. Tää oli tässä. Mie lähen nyt kaljalle. Kaikki uuniin! Paitsi Eppu Normaali. Sherlock: The Abominable Bride Monen elokuvateatterista kylmään pakkaseen valuvan ihmisen kasvoja koristaa leveä hymy ja innostus. Syy tähän riemuun on Suomessa ensi-iltansa saanut Uusi Sherlock -sarjan neljännen tuotantokauden avaava erikoisjakso Sherlock: The Abominable Bride. Se on jakso, jota hartaimmat fanit ovat odottaneet jo lähemmäs toista vuotta. Myöhemmät neljännen tuotantokauden jaksot tullaan näkemään oletetusti vuonna Sherlock: The Abominable Bride on tosiaan kaikki odotukset täyttävä. Jaksossa tunnettu yksityisetsivä Sherlock ja tämän luotettu kollega tohtori Watson palaavat alkuperäiselle vikroriaaniselle aikakaudelleen. Oli etukäteen tiedossa, että erikoisjaksossa kaksikko pääsisi seikkailemaan Sherlock Holmes -tarinoille tunnusomaisella aikakaudella. Tämä seikka oli unelmien täyttymys monille Uusi Sherlock -sarjan ja Sherlock Holmes -tarinoiden ihailijoille. Erikoisjakso poikkeaa sarjan tavallisista jaksoista mielenkiintoisella tavalla pysyen silti uskollisena sarjan omaperäiselle tyylille ja tarinan kululle. Sarjan ja erikoisjakson käsikirjoittajat Steven Moffat ja Mark Gatiss
10 ovat onnistuneesti luoneet todentuntuisen maailman Sherlockille niin moderniin nykyaikaan kuin hevosvankkurienkin keskelle. Kaikki tuntuu olevan täysin luonnollista vaikka sarjan jaksot ovat ennen näyttäneet Sherlockin elämää tällä vuosisadalla. Aluksi katsojaa toden teolla hämmennetään ja hänet saadaan epäilemään jakson yhteenkuuluvuutta, mutta pian kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. Kuva: Finnkino Benedict Cumberbatch loistaa jälleen roolissaan huippuälykkäänä sosiopaattina ja lontoolaisena yksityisetsivänä. Tukenaan Sherlockilla, kuten aina, on hänen kollegansa tohtori John Watson upeasti Martin Freemanin tähdittämänä. Jaksossa molemmista päähahmoista tulee esille uusia piirteitä, ja näemme meille sarjan seuraajille jo tuttujen ihmissuhteiden syvenevän. Kaiken kaikkiaan ikonisen yksityisetsivä Sherlock Holmesin seikkailujen seuraaminen tämän luontaisessa ympäristössä, 1800-luvun Lontoossa, oli minulle sarjan suurena ihailijana mitä miellyttävintä. Tämä jakso on selkeästi osa Uusi Sherlock -sarjaa vaikka olinkin aluksi epäileväinen jakson ja sarjan yhteenkuuluvuudesta. Suurin huoleni oli siinä, että jakso erkanisi eikä liittyisi sarjaan muuten kuin näyttelijäkaartin perusteella. Nyt voin kuitenkin helpottuneena sanoa, että Moffat ja Gatiss ovat tehneet hienoa työtä käsikirjoituksen parissa. Jakso ei tosiaan tuottanut odottajilleen pettymystä vaan antoi uutta puhtia ja kärsivällisyyttä neljännen kauden muiden jaksojen odottamiseen. Joten kaikki vähäänkin kiinnostuneet:
11 Yle TV2 esittää erikoisjakson kello 21. Telkut auki silloin! Oma lapsi katoaa; voiko kauheampaa tragediaa olla? Markku Pääskysen romaanissa Sielut (2015) 11-vuotias Maija katoaa koulumatkallaan. Maija on kiltti ja iloinen tyttö, eikä hän koskaan karkaisi kotoa. Maijan vanhempiin Kristianiin ja Ainoon iskee hätä, jonka voimaa on vaikea kuvailla, ja heidän on tarrauduttava toisiinsa pysyäkseen kasassa kaikkien kamalien ajatusten keskellä. Poliisi ei suostu auttamaan Maijan etsimisessä, sillä Maijan katoamisesta ei ole vielä kulunut kahtatoista tuntia. Kristian kiertelee pitkin pienen kaupungin kujia kyselemässä ja etsimässä ja huutelee tyttärensä nimeä. Samaan aikaan Moision mielisairaalasta katoaa omituinen nainen, joka kiertelee samassa karussa metsässä, jossa Maija saattaa olla, ja samaan aikaan myös muuan pankinryöstäjät lähtevät ajamaan Maijan kotikaupunkiin. Mitä jos Maija on siepattu? Vanhempien lisäksi Maijan kaksi koulukaveria, Taito ja Ilari, etsivät häntä samalla, kun he yrittävät istuttaa metsää löytämistään siemenistä. Lopulta koko naapurusto etsii pientä iloista tyttöä, joka on mystisesti kadonnut. Aino, odottaa lasta ja tietää, kuinka hyvä isosisko Maijasta tulisi. Maijan on löydyttävä. Tarinan aikana paitsi naapurit oppivat tuntemaan toisensa paremmin, myös Kristian ja Aino tulevat tutummiksi toisilleen. Heidän sielunsa koskettavat toisiaan, kun pelko yltyy kauhuksi ja ajatukset harhailevat merkityksettöminä Maijan ympärillä.
12 He tukeutuvat toisiinsa ja laittavat Maijan itsensä edelle. Ehkä he ymmärtävät lapsensa poissaollessa, kuinka paljon he rakastavat toisiaan ja kuinka hauras onni on kuinka ihminen voi hetkessä kadota jäljettömiin, mutta hänen sielunsa jää silti leijumaan siihen samaan ilmaan, jota hekin hengittävät. Sielut on kirjoitettu pääosin puhekielellä, ja siinä kuvaillaan asioita monipuolisesti ja moniaistisesti. Teos on samalla filosofinen ja arkinen, ja siinä tulee esille monien erilaisten henkilöiden näkökulmia samasta asiasta. Teos etenee hitaasti, ja siksi siitä on helppo saada kiinni. Se on omalla tavallaan hyvin syvällinen ja pohdiskeleva, ja siinä on paljon opettavaisia asioita, jotka lukijan pitää itse tekstistä ymmärtää. Romaanin teemoja ovat mielestäni ystävyys, menettämisen pelko sekä rakkauden pysyminen, ja jollakin tavalla anteeksi antaminen ja hyväksyntä. Mielestäni Sielujen sanoma on se, että koskaan ei saa luovuttaa, vaikka kuinka sattuisi ja vaikka mikään ei tuntuisi menevän oikein. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikelle löytyy järkevä selitys. Aikaa ei kuitenkaan voi kelata taaksepäin, eikä tekemätöntä saa tehdyksi. Lapsen katoaminen on yksi kamalimmista asioista, joita vanhempi voi kokea, mutta vaikka ihminen on fyysisesti poissa, voi hänen sielunsa tuntea yhtä vahvana ja elossa kuin että hän olisi läsnä. Teoksessa on vahvasti myös esillä se, että rakkaus ei koskaan katoa, se vain voimistuu tunteiden riehuessa sisällä kovempina kuin koskaan. Teos on mielestäni mielenkiintoinen ja sen lukemista oli vaikea lopettaa, sillä oli jännittävää odottaa, mistä Maija löytyy, vai löytyykö häntä koskaan. Oli myös jännittävää huomata, minkälaisia vaiheita ja tunteita Kristian ja Aino kokevat tarinan edetessä, ja kuinka heidän sielunsa koskettavat toisiaan joka tunti yhä enemmän ja kovemmalla voimalla. Suosittelen Sieluja jokaiselle, joka haluaa oppia jotain uutta elämästä ja maailmasta ja elää mukana tarinassa kaikilla aisteillaan.
13 100 syytä vaniljarahkan ylivertaisuudelle Rahka, tuo sametinpehmeä jumalallinen välipala, on tämän hetken kaikkinen huulilla oleva trendiruoka. Itse olen sitä syönyt niin kauan kuin vain muistan, ja voisin todeta olevani jonkinlainen rahkaekspertti. Minulta usein kysytään, mikä maku joka kaupasta löytyvistä rahkoista on paras, ja tämän kysymyksen vastauksen osaatkin jo mitä luultavammin otsikon perusteella päätellä. Mutta älä lopeta lukemista tähän, vaan ota mukava asento ja lue rahkagurun sata syytä, miksi juuri vaniljarahka on paras valinta sillä tuskin sinulla parempaakaan tekemistä tällä hetkellä. 1. Se on hyvää. Okei, tuo oli varmaan aika pitkälti itsestäänselvyys, mutta sen syvempi tarkoitus täytyy todella ymmärtää. On kahdenlaista hyvää ruokaa: sitä, jota joskus satunnaisesti syöt ja toteat kyseisen ruoan maun olevan miellyttävä, mutta siihen se sitten jääkin. Sitten on sitä, kun syöt jotain ruokaa ensimmäistä kertaa ja koet taianomaisen rakkautta ensi suullisella -hetken ja mietit, miten ihmeessä olet selvinnyt siihen päivään saakka ilman tuota kyseistä euforiaa tuottavaa kultaista herkkua. 2. Vaniljarahka kuuluu tuohon jälkimmäiseen luokkaan. 3. Se on terveellisestä. Vuosien yliopistotutkimus rahkasta ja sen vaikutuksista ihmiseen on osoittanut sen olevan yksi tärkeimmistä ravinnonlähteistä ihmisen elimistölle. Rahka myös ehkäisee syöpää ja ebolaa. 4. Vaniljarahka on valkoista. Vaniljan valkoinen on ihanan
14 puhdas ja samalla täyteläinen väri, joka kihelmöi aistejamme ja oudosti välittää meille hetkellisen rauhallisuuden ja tyytyväisyyden tunteen. 5. Jos et tykkää vaslkoisesta väristä, rahkassa on myös mustia täpliä tasapainottamassa kokonaisuutta. 6. Ja jos et tykkää näistä kyseisistä mustista täplistä, vaniljarahkoja löytyy myös täysin valkoisina ilman täpliä. 7. C mon, kaikki tykkäävät rahkasta. 8. Ja kellään ei yksinkertaisesti voi olla mitään vaniljaa vastaan. 9. Eli kaikki tykkäävät vaniljarahkasta. 10. Eivätkä rahkojen hinnat edes ole päätähuimaavia. 11. Ja niitä löytyy joka kaupasta! 12. Jos äkillinen nälkä iskee, rahka auttaa. 13. Jos on huono päivä, rahka auttaa. 14. Jos on muuten vain tylsää, rahka auttaa. 15. Kaikki vaniljarahkaa syöneet henkilöt ovat myöntäneet sen maistuvan hyvältä. 16. Rahka rauhoittaa mielentilan. 17. Muinaisten sananlaskujen mukaan voit kokea nirvanan syömällä tarpeeksi vaniljarahkaa. 18. Suuri osa sananlaskuista on saneltu samalla, kun on syöty rahkan ja kotikasvatettujen yrttien sekoitusta. 19. Rahka ja yrtit sopivat hyvin yhteen. 20. Vaniljarahka on ain tukenasi. Se ei koskaan petä. 21. Kun ystävät kaikkoavat, rahka jää lohduttamaan. 22. Kun elämä potkii perseelle, rahka toimii suojana. 23. Kun mikään ei tunnu toimivan, rahka pistää asiat toimimaan. 24. Rahka on vain yksinkertaisesti kaiken muun yläpuolella. 25. Raamatussa kerrotaan Jeesuksen ruokkineen 5000 ihmisen väkijoukon vain seitsemällä rahkalla ja kahdella lusikalla. Ainakin muistelisin sen menneen niin. 26. Jos et usko Jeesukseen, niin samankaltainen tapaus löytyy myös historiankirjoista: erään Rooman keisarin piti keksiä syötävää suurelle ja nälkiintyneelle
15 kansalle ja armeijalle huonon sadon jälkeen. 27. Arvaatko jo millää hän ruokki tuhannet ihmiset? Aivan oikein. Vaniljarahkalla. 28. Ainakin näin muistelisin sen menneen. 29. Kalja varhain on anagrammi sanasta vaniljarahka. 30. Tuosta ei oikeastaan ollut mitään iloa ja käytin aivan liikaa aikaa anagrammin keksimiseen. 31. But I regret nothing. 32. Rahka on mukavan viileää. 33. Kuumana kesäpäivänä se on helpottava herkku. 34. Ja kylmänä talvipäivänä se lämmittää sydäntäsi. 35. Vaniljarahka on niin inspiroivaa, että tein siitä jopa runonkin. 36. Roses are red, violets are blue. Rahka is kuud, joten haista fakjuu. 37. Rahka approves this poem. 38. Legendojen mukaan alat muuttumaan pikku hiljaa rahkaksi jos syöt sitä tarpeeksi. 39. Vieläpä vaniljan makuiseksi! 40. Se on siis hyvä asia jos et ymmärtänyt. 41. Jos uskot pyhään rahkaan, pääset rahkataivaaseen, Akhariin. 42. Ja rahkapukki tulee käymään jouluna, jos olet kiltisti. 43. Jos et ole kiltisti, hän tulee joka tapauksessa. 44. Mikä parasta: saat rahkaa lahjaksi! 45. Kun aamulla on kiire ja väsyttää, eikä aamupalan tekemiseen ole aikaa tai mielenkiintoa, rahka on helppo ja nopea vaihtoehto. 46. Kun iltapäivällä tulet koulusta tai töistä kotiin, etkä jaksa valmistaa ruokaa, rahka on helppo ja nopea vaihtoehto. 47. Kun illalla on vielä vähäsen nälkä ja haluat jotain hyvää syötävää, rahka on helppo ja nopea vaihtoehto. 48. Kun vielä yöllä käyt salaisella jääkaappiretkellä, mutta et halua herättää talon nukkuvaa väkeä äänekkäällä ruoanvalmistusprosessilla arvasit oikein; rahka on helppo, nopea ja myös hiljainen vaihtoehto.
16 49. Kaikki rakastavat rahkaa. 50. Rahka rakastaa kaikkia. 51. Puolenvälin ohituksen jälkeen on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja nauttia raikas vaniljarahka. 52. Rahkasta tehdään jopa elokuva: Vanilla Wars: The Rahka Awakens. (Julkaistaan ) 53. Vaniljarahka sopii myös kaikkien ruokien lisukkeeksi. 54. Ehkä paras mauste ikinä. 55. Ja arvatkaas vain mikä on työpöytäni taustakuvana. 56. Jos arvuuttelit rahkaa, olit väärässä. En minä nyt niin addiktoitunut ole. 57. Fyysikot väittävät vaniljarahkan mustien täplien muodostavan graafisen algoritmin teoriasta, joka kattaisi kaikki perusvuorovaikutukset ja selittäisi koko universumin fysikaaliset ilmiöt yhdessä kaavassa. 58. Eli toisinsanoen kaiken teoria on löydettävissä vaniljarahkasta. Tämän takia Stephen Hawkingin olisi pitänyt syödä enemmän rahkaa. 59. Rahka menee yli ihmisten ymmärryksen. 60. Vain rahka ymmärtää rahkan. 61. Da Vinci-koodi perustuu pohjimmiltaan vaniljarahkaan. 62. Linnunradan käsikirja liftareille -kirjan kuuluisa elämän tarkoitus, 42, perustuu myös rahkan mystisiin salaisuuksiin. 63. Jos vaniljarahkaa putoaa mustaan aukkoon, musta aukko muuttuu valkoiseksi aukoksi. 64. Vaniljarahkasta lähtevät vanilja-atomit liikkuvat valon fotoneita nopeammin, mikä mahdollistaa aika-avaruudessa matkustamisen toiseen aikaan ja paikkaan universumissa. 65. Toisinsanoen rahka toimii aikakoneena! Kuinka siistiä! 66. Rahka pelasti George Bushin salamurhayristykseltä. 67. Rahka löysi Amerikan ennen Kristoffer Kolumbusta. 68. Rahka myös vieraili kuun pinnalla ensimmäisenä. 69. Kuusikymmentäyhdeksän. 70. Leonardo Da Vinci käytti rahkaa maalatessaan Mona Lisaa. 71. Stairway To Heaven sävellettiin alunperin rahkan innoittamana. Alkuperäinen nimi oli Vanilla Way To
17 Rahka. 72. Jos et tiedä kyseistä kappaletta, et ole syönyt tarpeeksi rahkaa. 73. Mikä antaakin hyvän syyn syödä lisää rahkaa. 74. Sitä ei voi koskaan syödä liikaa. 75. Tässä vaiheessa varmaan ajattelet: Voi ei! Minulla on laktoosi-intoleranssi, mikä estää minua syömästä rahkaa. Well, good news for you! Rahkaa saa myös laktoosimattomana! 76. Vaniljarahka on niin hurja tapaus, että se inspiroi minua tekemään siitä jopa toisenkin runon. 77. Rahka tuli, sydän suli, no mitäs vielä, tunturisopuli. 78. Rahka approves this poem too. 79. Tunturisopulit ovat söpöjä. 80. Jos saisin sentin jokaisesta perustelusta, jonka kirjoitan tähän listaan, minulla olisi nyt varaa puolikkaaseen rahkaan. 81. Ikävä kyllä en saa palkkaa tästä, mutta taidan ostaa rahkan joka tapauksessa. 82. Rahkalahkolla on nyt jo kaksi virallista jäsentä. 83. Rahkalahko perustettiin juuri äsken. 84. Lahko perustuu pohjimmiltaan yhteen aatteeseen: nauti rahkasta niin kuin haluaisit rahkan nauttivan sinusta. 85. Älä ajattele nauttimista sillä tavalla, senkin perverssi. 86. Koirani on myös suuri rahkan ystävä. Oletan asian olevan näin nähtyäni sen nuolevan tyhjää rahkapurkkia onnellinen ilme karvaisella naamallaan. 87. Mutta en silti anna koirani syödä rahkojani. 88. Minun rahkat. 89. Hommatkoon omansa. 90. Hyviä uutisia! Rahkalahko sai juuri uuden jäsenen: minun rakkaan koirani. 91. Vaniljarahka poistaa aamuväsymyksen. 92. Ja se kasvattaa myös vatsalihaksia. 93. Vaniljarahka auttaa myös ummetukseen 94. Ja sitä on myös käytetty ehkäisyvälineenä.
18 95. Älä kysy miten. 96. Kuusikymmentäyhdeksän väärinpäin 97. Legendan mukaan vaniljarahka keksittiin tuhansia vuosia sitten antiikin Kreikassa, kun temppelissä yritettiin saada yhteys jumaliin. Näin tuo jumalainen herkku keksittii, vaikka jumaliin ei saatukkaan yhteyttä. 98. Tai ehkä kreikkalaiset onnistuivatkin kommunikoimaan jumalten kanssa ja yliluonnolliset voimat tekivät rahkasta ylitsepääsemättömän makoisan. 99. Kukaan ei tiedä, mutta joka tapauksessa vaniljarahka on ylitsepääsemättömän makoisaa jumalten ruokaa Ja viimeinen syy tämän koko listan olemassaoloon on se, että ei minulla parempaakaan tekemistä vapaa-ajallani ole kuin keksiä syitä vaniljarahkan ylivertaisuudelle. Star Wars Episode VII: The Force Awakens Abrams teki sen taas J.J Abrams herätti jälleen kerran scifi-klassikon henkiin valkokankaalla. Star Wars The Force Awakensia voidaan pitää neljäntenä oikeana Star Wars elokuvana luvun CGI-hirvitykset on heitetty leikkaushuoneen lattialle ja Star Warsin kerran suureksi tehneet käytännön efektit on kaivettu naftaliinista. Star Wars The Force Awakens on Disneyn ensimmäinen yritys tuoda Star Wars -saaga valkokankaalle omistuksensa alaisena. Yritys, joka onnistui valtavista ennakkoluuloista ja luvun alkupuolen pettymyksien aiheuttamasta pelosta huolimatta
19 loistavasti. Tarinallisesti elokuva sijoittuu kolmekymmentä vuotta Jedin paluun (1983) jälkeen. Tarina lähtee käyntiin klassisilla Star Wars -alkuteksteillä ja sitä seuraa ensimmäinen näyttävä toimintakohtaus. Elokuva esittelee nopeasti elokuvan keskeisimmät hahmot, Reyn ja Finnin, jotka lähtevät vauhdikkaalle pakomatkalle Imperiumin jäänteistä muodostuneen Ensimmäisen ritarikunnalta. Elokuva sisältää kaiken mitä hyvän Star Wars elokuvan kuuluu sisältää, eli jättimäisiä superaseita, laseraseita, huikeita avaruustaisteluita ja ennen kaikkea sitä pitkään kaivattua huumoria hahmojen välillä. Loppujen lopuksi hieman yllättävienkin tapahtumien ja älykkäiden juonenkäännösten myötä Finn ja Rey kehittyvät elokuvan aikana mielenkiintoisiksi hahmoiksi ja sopivat melkein täydellisesti Star Wars- universumiin muiden uusien ja vanhojen hahmojen rinnalle. Star Wars The Force Awakens myös onnistuu muutamien mysteerien avulla luomaan mielenkiintoisen pohjan tuleville elokuville sekä seisomaan omana itsenäisenä tarinana. Elokuvan mainosjuliste. Kuva: Lucasfilms Elokuva vilisee aikaisemmista osista tuttuja viittauksia ja näyttelijöitä, kuten Han Solo (Harrison Ford), Prinsessa Leia
20 (Carrie Fisher), Luke Skywalker (Mark Hamill), rakastettava robottikaksikko C-3PO (Anthony Daniels), R2-D2 (Kenny Baker) ja Chewbacca (Peter Mayhew). Elokuvan pääosissa on paljon vanhoja kasvoja. Todelliset tähdet ovat uudet hahmot kuten Daisy Ridleyn romunkerääjä hahmo Rey, John Boyegan esittämä loikannut iskusotilas Finn, Oscar Isaacin näyttelemä vastarintaliikkeen mestaripilotti Poe Dameron ja Adam Driverin näyttelemä häikäilemätön Kylo Ren. Uudet hahmot olivat mielenkiintoisia ja uniikin tuntuisia luonnollisia lisiä Star Wars universumin tähtikaartiin. Odotammekin innolla näkevämme heidän tulevia suorituksiaan seuraavissa osissa. Elokuva rytmitys pysyi enimmäkseen eheänä loistavan leikkauksen, älykkään kameratyön ja hyvin tehdyn käsikirjoituksen ansiosta rikkoutuen vain satunnaisesti symboliikan korostuksen takia. Tarina eteni jouhevasti ja onnistui jopa yllättämään katsojan useampaan otteeseen. Tosin elokuvan dramaattisin hetki oli lievästi pettymys johtuen sen ennalta-arvattavuudesta. Elokuvan toimintaosiot olivat samaan aikaan todella näyttäviä ja helposti seurattavia kokonaisuuksia loistavan ohjauksen ansioista, ja ne pitivät katsojat jännityksessä alusta loppuun asti. Suurin osa kohtauksista oli merkityksellisiä, pääpaino pysyi henkilöhahmoissa eikä toimintaa ollut vain toiminnan vuoksi. Kuvauspaikat ja elokuvan taiteellisemmat osiot, eli niin sanotut täyteosiot tuntuivat tärkeiltä ja olivat visuaalisesti kauniita kuten myös näyttäviäkin. Suurin osa kohtauksista oli kuvattu oikeissa paikoissa höystettynä oikeilla erikoistehosteilla. CGI-tehosteet toimivat nimensä mukaan vain lisäyksinä oikeisiin kohtauksiin, ja elokuvaan on tämän ansiosta saatu hieman todentuntuisempi ilmapiiri toisin kuin viimeisimpiin Star Wars -elokuviin. Kaikki vanha on uutta ja kaikki uusi on vanhaa. Elokuvaa kuvaa ehkä parhaiten lause kaikki vanha on uutta ja kaikki uusi on vanhaa. Vanhat hahmot toimivat eräänlaisena siltana uusille, vielä toistaiseksi tuntemattomille hahmoille,
21 ja vanhoja elokuvia matkiva tyyli on sulautettu yhteen nykyaikaisiin elokuvamenetelmiin. Yleinen tunnelma on siis turvallisen vanha ja alkuperäisiä Tähtien sotia kunnioittava, mutta silti tarpeeksi virkistävä ja uudelta tuntuva, että elokuva onnistuu herättämään jo hieman pölyttyneen saagan uuteen ja kiiltävään loistoon. Kirkas loisto luo kuitenkin pitkän varjon ja mieleen nousee kysymys seuraavien modernisoitujen Star Wars -elokuvien laadusta. Onko tämä vain alkusoittoa samankaltaiseen rahastukseen kuin Hobittielokuvat? Vielä tässä vaiheessa uskallan kuitenkin sanoa, että J.J Abramsilla on kuitenkin ammattilaisen rautainen ote ja uskon, pienellä varauksella tietenkin, että Abrams tulee pitämään pop-kulttuurin suurimman klassikkosaagan elossa vielä seuraavissakin osissa. Myllerrystä mielen sopukoissa Tunteet hallitsevat kaikkien elämää, mutta harvemmin pysähdymme ajattelemaan, miten tunteet vaikuttavat meihin, tai millaista elämä olisi ilman tiettyjä tunteita. Pixarin uusi Inside Out mielen sopukoissa on ihmisen eri mielentiloista kertova, naurua ja liikutusta herättävä elokuva. Pete Docterin ohjaama animaatio sijoittuu 11-vuotiaan Rileytytön pään sisälle, jossa asuu viisi eri tunnetilaa: ilo, suru, viha, pelko ja inho. Tunteet ohjaavat häntä pään sisältä käsin ja elämä sujuu hyvin, kunnes Riley muuttaa perheensä mukana San Fransiscoon, mikä aiheuttaakin varsinaisen tunnemylläkän. Uusi elämä uudessa kaupungissa ei ole ollenkaan Rileyn mieleen ja niin kaikki alkaa kääntyä huonompaan suuntaan. Tunnetilat alkavat menettää tilanteen hallinnan, kun
22 ilo ja suru lentävät vahingossa pois keskusohjaamosta. Näin alkaa ilon ja surun pitkä matka takaisin ohjaamoon läpi pään sisään varastoitujen muistojen ja mielentilojen. Kokonaan uusi maailma Elokuvan päähenkilöt, tunteet, ovat eläviä ja tuntevia otuksia, joilla on oma elämä, persoonallisuus ja vieläpä omat tunteet. Elokuvan päähenkilöt, tunteet, ovat eläviä ja tuntevia otuksia, joilla on oma elämä, persoonallisuus ja vieläpä omat tunteet. Tämä herättääkin kysymyksen: miten tunteet voivat tuntea? Ehkä niidenkin pään sisällä elää tunnetiloja ja tämä jatkuu paradoksimaisesti loputtomiin, mikä on hiukan hämmentävää. Animaatiossa kuitenkin jätetään leikkimielisyydelle varaa, joten kaiken ei tarvitse olla täysin järkeenkäypää. Pixar on onnistunut animaatiossa kuvaamaan kekseliäästi ja hauskasti Rileyn pään sisäistä maailmaa, johon mahtuu tuhansittain varastoituja muistopalloja, unia tuottavia elokuvastudioita, persoonallisuussaaria, mielikuvitusmaailma ja jopa lapsuudenaikainen vanha mielikuvituskaveri, karamelleja itkevä Bing Bong. Tapahtumapaikoista ei olla tehty turhan monimutkaisia, mutta niissä on silti käytetty hyvin mielikuvitusta ja katsojan on helppo uppoutua kuvitteelliseen mielen maailmaan. Tunteita täynnä Huumorin lisäksi elokuva onnistuu herkistämään katsojaa. Loppupuolella olevat nyyhkykohtaukset saavat herkemmälle katsojalle tipan linssiin. Elokuvaan mahtuu paljon tunteisiin ja mieleen liittyviä yksityiskohtia ja vitsejä, jotka saavat vanhemmatkin ihmiset nauramaan. Vaikka animaatio onkin tehty lapsille, se sopii yhtä hyvin aikuisillekin, sillä huumori on oikeasti hauskaa ja osuvaa. Elokuva ansaitsee myös plussan kekseliäiden hahmojen ja miljöön lisäksi hyvin etenevästä juonesta. Tarina on yksinkertainen ja ehkä hiukan ennalta arvattava, mutta tylsiä
23 kohtia ei elokuvassa juurikaan ole ja juoni toimii hyvin aukotta. Huumorin lisäksi elokuva onnistuu herkistämään katsojaa. Loppupuolella olevat nyyhkykohtaukset saavat herkemmälle katsojalle tipan linssiin, sillä Pixar on onnistunut myös surullisimmissakin kohtauksissa. Kaiken kaikkiaan hyvin toteutettu animaatio oli ajatuksia herättävä kokemus, jossa piili syvällisempiäkin merkityksiä. Ehkä pääopetuksena oli se, kuinka ilo ja suru eivät olekaan toistensa vastakohtia, vaan enemmänkin liittolaisia. Tarvitsemme molempia tunteita ja ne tarvitsevat toisiaan. Myös toinen mieleenpainuva asia oli kuinka surua alussa pidettiin haitallisena ja turhana tunteena, mutta lopussa huomataan surunkin olevan myös tärkeä tunne, eikä sitä pidä sulkea pois. Inside Out on elokuva, jota ei kannata arvioida kannen perusteella. Suosittelen elokuvaa aivan kaikenikäisille katsojille. Mikä on toteemikenkäsi? Eräänä sumuisena iltana Tyynenmeren rannalla, erään pienen kaupungin pienessä hotellissa makasin sängyssä ja mietin sitä, mitä kolmelta aamuyöstä nyt mietitäänkään. Kännykkää selatessani tajusin toteemieläin-kysymyksen kliseisyyden, ja kehitin oman toteemikenkä-systeemin. Millainen kenkä SINÄ olisit? Jos sinusta tuntuu, että haluat sulkea elämästäsi pois kaiken muun paitsi tietokoneen, ja että on hyvä idea eristää itsesi sisätiloihin katsomaan Netflixiä koko loman ajaksi, saattaa hyvinkin olla, että olet saapas. Saappaat ovat mukavia lämmittäjiä, eivätkä eristäytyvästä luonteestaan huolimatta
24 ole täysin epäsosiaalisia. On tietenkin olemassa erimallisia saappaita, kuten satunnaisesti trendikäs Nokian saapas ja laumaeläin vaellussaapas. Parhaiten saappaat tulevat toimeen vaellus- ja työkenkien kanssa johtuen samanlaisista käytännöllisistä ominaisuuksista. Jos alat odottaa seuraavaa kesää jo ensimmäisten UGGien ilmestyttyä näköpiiriin ja tulet toimeen melkein kenen kanssa tahansa, saattaa olla, että olet mukava ja taipuisa kangaskenkä. saattaa olla, että olet mukava ja taipuisa kangaskenkä. Kangaskenkiä on paljon ja niitä on helppo löytää, mutta kun kangaskenkää käyttää vähän aikaa, sen pohja alkaa kulua. Joku saattaa heittää vanhat kengät pois, mutta tämä ei tunnu kaikista hyvältä vaihtoehdolta. Nimittäin kun kengällä kävelee, muokkautuu kenkä kävelijän jalan mukaan. Kangaskengissä on vain se huono puoli, että ne eivät kestä kovinkaan hyvin kylmää tai märkiä olosuhteita. Maiharit ja vaelluskengät. Näihin kahteen kenkämalliin saattaa olla vaikea tutustua, mutta alkukankeuden jälkeen vaelluskengistä ja maihareista tulee uskolliset ja kestävät ystävät useiksi tuleviksi vuosiksi, jos vain osaat pitää niistä hyvää huolta. Tietenkin on mahdollista, että maiharin tai vaelluskengän malli ei vain millään sovi, jolloin ei voi kuin kokeilla muuta mallia. Vaelluskenkiä ja maihareita on nimittäin vaikea muuttaa nopeasti. Oletko urheilullinen? Olet selvästikin lenkkari. Teknisiä, pehmustettuja, avoimia, muotoiltuja lenkkareita löytyy jokaiseen tarpeeseen, mutta niiden yleinen käyttötarkoitus on kuitenkin aina jotenkin urheiluun liittyvää. Vaikka vääränmalliset lenkkarit voivat hiertää ikävästi pitemmän päälle, oikeanlaiset lenkkarit säästävät sinut monilta ikävältä hankaumilta ja kivuliailta rakoilta. Onneksi niiden käyttöikäkin on pitkä. Riippumatta siitä, mikä toteemikenkäsi on, on aina olemassa jokin toinen kenkätyyppi, joka tukee sinua. Sandaalit tai
25 mitkä tahansa avoimet kengät ovat mukavia alusta loppuun asti. Useita vuosia kestävälle tuttavuudelle tulee usein käyttöä sekä kotona että rantalomalla. Helppokäyttöiset kengät eivät kauheasti vaadi huoltoa vaan pitävät huolen itsestään, mutta suuremmalla käytöllä alkaa huonosti valittu malli jättämään jälkiä jalkoihin. Tähän kuitenkin tottuu jos on valmis vaihtamaan mukavuuden parempaan ilmavuuteen ja ruskettuneisiin varpaisiin. Riippumatta siitä, mikä toteemikenkäsi on, on aina olemassa jokin toinen kenkätyyppi, joka tukee sinua. Jos esimerkiksi tuntuu, että kesäkenkä toisessa jalassa alkaa kiristää, niin voit vaihtaa toiseen jalkaan vaikka rennomman sandaalin. Jotkin kenkätyypit vain kulkevat paremmin toisten kanssa, jotkin taas eivät vain sovi lainkaan yhteen. E-Sports - oikeaa urheilua vai pelkkää viihdettä? E-sports, eli kilpapelaaminen tai elekroninen urheilu on videopelien pelaamista kilpailumielessä joko joukkueen kanssa tai yksin. Sitä harjoitetaan ympäri maailmaa, mutta pääosin Aasiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yleisimmät genret ovat Real-Time Strategy, First-Person Shooter ja Multiplayer Online Battlearena. Tässä artikelissa käsitellään pääosin FPSja MOBA-genreä. League of Legends pelatuin PC-peli League of Legends on Riot Games:in vuonna 2009 julkaisema
26 MOBA-peli, jota pelaa päivittäin yli 27 ja kuukausittain yli 67 miljoonaa pelaajaa. Siinä kymmenen pelaajaa jaetaan kahteen joukkueeseen. Jokainen omaksuu oman roolin tiimissä ja ja valitsee rooliin sopivan hahmon. Hahmoja, joita kutsutaan nimellä champion, on monenlaisia. Tällä hetkellä niitä on 126 ja lisää tulee koko ajan. Rooleja on esim. top, jungle, mid, Attack Damage Carry (lyh. ADC) ja support. E-sportsin puolella peliä pelataan pääosin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Kiinassa ja Koreassa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pääliigaa kutsutaan nimellä LCS, League Champion Searies, jossa kilpailee 10 joukkuetta kummassakin. Joka vuosi pelataan kaksi kautta, kevät- ja kesäkausi, ja kevätkauden voittaja saa 90 maailmanmestaruuspistettä, joilla pääsee pelin MM-kisoihin. Kesäkauden voittaja pääse suoraan kisoihin, jotka järjestetään tänä vuonna Euroopassa. Tänä vuonna Euroopan LCS:n voitti kuudetta kertaa Fnatic, ja toiseksi tuli kesäkaudelle noussut Origen ja Pohjois- Amerikassa ensimmäisen kerran Counter Logic Gaming voitti kilpailijansa Team SoloMidin. Pohjois-Amerikan LCS finaali järjestettiin ensimmäistä kertaa Madison Square Gardenissa jossa oli paikkoja yli Tänä vuonna maailmanmestaruuskisat järjestetään Euroopassa. Kisoihin pääsee kolme joukkuetta Pohjois-Amerikasta (NA LCS), Euroopasta (EU LCS), Koreasta (LCK) ja Kiinasta (LPL) sekä kaksi kansainvälistä villiä korttia ja kaksi joukkuetta Taiwanista (LMS). Finaali pidetään Saksassa, Berliinissä Merzedes-Benz Areenalla 31. lokakuuta CS:GO FPS:n eliittiä Counter-Strike: Global Offencive on Valven tuottama First Person Shooter. Pelissä on kaksi joukkuetta, Terroristit ja Erikoisjoukot. Terroristien päämäärä on asettaa pommi pommipaikalle, kun taas Erikoisjoukkojen täytyy ehtiä purkaa
27 pommi ennen kuin se räjähtää. CS:GO:ssa on järjestetty 6 Major-turnausta, jonka voittajalle on luvassa suuret palkintorahat: dollaria. Ensimmäinen Major järjestettiin Tukholmassa, Dreamhack Winter 2013:ssa. Kyseisen turnauksen voitti ruotsalainen Fnatic. Sama joukkue voitti myös viimeisimmän turnauksen Kölnissä. Muita turnauksia järjestetään useita joka vuosi, joista suomalainen versio järjestetään kaksi kertaa vuodessa Assembly-pelitapahtumassa. Assemblyjen turnaukseen osa joukkueista pääsee suoraan kutsulla, osan pitää osallistua karsintoihin päästäkseen turnaukseen. Tänä kesänä voittajaksi selviytyi puolalainen ebettle ja toiseksi tuli suomalainen ROCCAT. Suomen paras pelaaja on Aleksi Jalli, joka pelaa ruotsalaisessa Ninjas in Pyjamas -joukkueessa. Tämä on vain pintaraapaisua e-sporstiin, joka loppujen lopuksi on erittäin laaja käsite. Sen historia ulottuu aina 60-luvulle asti, kun pelikoneet tulivat ensikertaa pelihalleihin ja kasvoi sieltä kymmenientuhansien katsojan areenoille ja monen miljoonan katsojan ruudun välityksellä yhdeksi tärkeäksi urheilun alaksi, vaikka siitä väitellään onko e-sports oikeaa urheilua.
100 syytä vaniljarahkan ylivertaisuudelle
100 syytä vaniljarahkan ylivertaisuudelle Rahka, tuo sametinpehmeä jumalallinen välipala, on tämän hetken kaikkinen huulilla oleva trendiruoka. Itse olen sitä syönyt niin kauan kuin vain muistan, ja voisin
Sherlock: The Abominable Bride
Sherlock: The Abominable Bride Monen elokuvateatterista kylmään pakkaseen valuvan ihmisen kasvoja koristaa leveä hymy ja innostus. Syy tähän riemuun on 3.1.2016 Suomessa ensi-iltansa saanut Uusi Sherlock
Eurooppa yhdessä hyvän musiikin äärellä
Eurooppa yhdessä hyvän musiikin äärellä Kun ruotsalainen Måns Zelmerlöw nappasi2015 kotimaalleen kuudennen euroviisuvoiton tiedettiin jo, että seuraavat viisut tulisivat olemaan upeat. Ja sitä ne olivat,
Star Wars Episode VII: The Force Awakens Abrams teki sen taas
Star Wars Episode VII: The Force Awakens Abrams teki sen taas J.J Abrams herätti jälleen kerran scifi-klassikon henkiin valkokankaalla. Star Wars The Force Awakensia voidaan pitää neljäntenä oikeana Star
Paskapuhetta - nimensä veroinen teos
Paskapuhetta - nimensä veroinen teos Jouni Hynysen uusin teos kantaa nimeä Paskapuhetta ja sitä se tosiaan onkin. Hynynen on perisuomalainen Karjalan kasvatti, joka ei sanaista arkkuaan säästele. Ja kun
Tunnelmia vaihtovuodelta
Tunnelmia vaihtovuodelta Vaihto-oppilaamme Adam, Inga, Makeda, Oscar, Tessa ja Tomoka ovat viettäneet Suomessa nyt noin 10 kuukautta. Vaikka he ovat kaikki kotoisin eri maista, heitä yhdistää ainakin yksi
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
lehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Myllerrystä mielen sopukoissa
Myllerrystä mielen sopukoissa Tunteet hallitsevat kaikkien elämää, mutta harvemmin pysähdymme ajattelemaan, miten tunteet vaikuttavat meihin, tai millaista elämä olisi ilman tiettyjä tunteita. Pixarin
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015
MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi
Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS
Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen
SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY
2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult
Siipirikko laululintu
Ismo Vuorinen Siipirikko laululintu runoja Siipirikko laululintu Ismo Vuorinen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-170-8 SIIPIRIKKO LAULULINTU Siipirikko seassa sirpaleiden
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
P U M P U L I P I L V E T
T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,
9.-luokkalaisen kulttuurikansio
9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia
Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
Leirikirjan omistajan muotokuva:
Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä
MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?
Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.
Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry
Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin
Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!
TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA
Löydä päivävaelluksen hauskuus
Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:
Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).
Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle
Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat
Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala
Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto
KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:
Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma
NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät
Dialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
Peltolan uutiset 3/2011
Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)
Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI
TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).
Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion
Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi
Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010
Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta Toukokuu 2010 Hampaidenhoitotutkimus Tutkimuksen toteutti toukokuussa 2010 YouGov. Siihen otti osaa noin 3000 18-65 -vuotiasta miestä ja naista Suomesta,
ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.
ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!
Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka
SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA
SARJA[P] 2 Sarja[P] SARJA[P] Skandinaavinen muotoilu on ajatonta ja pohjautuu rakkauteemme valoa ja luontoa kohtaan. Sarjan[P] pöydät perustuvat tähän perinteeseen, johon kuuluvat puhtaat linjat, toimiva
Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013
Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa
Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,
-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.
Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)
Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen
Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996
12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä
Kuraattorityön helmet ja helvetit
Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja
OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.
OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen
Puhtia hyvästä itsetunnosta
Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle
MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd
M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista
M.J. Metsola Taimentukka Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista Taimentukka Mikko Juhana Metsola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-264-4 Auringossa
SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat
Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
Agricolan Monenlaista luettavaa 2
Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva
Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet
Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi
TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja
Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura
Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,
LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?
1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on
KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA
Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta
oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen
oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen ILMAINEN Lukimat-verkkopalvelun (www.lukimat.fi) kautta saatava tietokonepeli EKAPELI-MATIKKA Ekapeli-Matikka on tarkoitettu
Ranska, Chamonix TAMMIKUU
Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk
Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.