Hoivakoti kuntoon. Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hoivakoti kuntoon. Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela"

Transkriptio

1 Hoivakoti kuntoon Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela

2 Palvelutalo Tervaskanto Someron kaupungin 61- paikkainen entinen vanhainkoti, joka on muuttunut tehostetuksi palveluasumiseksi vuonna kerrosta, joissa jokaisessa 2 ryhmäkotia. Henkilökunta: Tiimivastaavia 3 (=sairaanhoitajia), jotka johtavat käytännön hoitotyötä omissa ryhmäkodeissaan Hoitajia 29 Hoitoapulaisia 6 Siivoustyössä 3 Harrastus- ja vapaa-ajanohjaaja Palveluasumisen esimies

3 Mistä kaikki lähti? Ylen A-studio haki julkisella haulla hoivakotia, joka olisi valmis avaamaan ovensa koko Suomelle ja muuttamaan arkeansa entistä enemmän asukkaiden tarpeista lähteväksi. Mukana kolme asiantuntijaa: Työyhteisökouluttajat Taina Semi ja Anna Pylkkänen Geriatrian professori Jaakko Valvanne Lisää henkilökuntaa ei palkattu, eikä ylimääräistä rahaa ollut käytössä Tavoitteena oli nostaa etusijalle asukkaiden toiveet, kyvyt ja tarpeet sekä muuttaa rutiininomainen ja tylsä arki mielekkäämmäksi.

4 Miten tehdä entisestä laitoksesta asukkaille oma koti? Kaiken avaimena hoitohenkilökunnan asenteiden muutos Pysähdytään miettimään millaisessa hoivakodissa itse haluaisi asua jos nyt olisi vanhus ja muutto olisi edessä? Reflektoidaan omaa työtä ja kuunnellaan asukkaiden ääntä Katse tehtäväkeskeisyydestä ja asukkaiden toimintarajoitteista à asukkaiden voimavaroihin ja niihin pieniin asioihin, jotka ovat heille tärkeitä Tavoitteena rakentaa arki, joka ei enää pyöri hoitajien tehtävälistojen ympärillä, vaan kaikki lähtee asukkaan toiveista ja tarpeista

5 Omahoitajuus Taina Semin koulutuksen kautta tuli tehtäväksi selvittää 100 asiaa omahoidettavasta à haastateltiin asukkaita/omaisia Selvitys koostetaan omakuvamonologiksi, joka luetaan työyhteisössä ja siitä rakentuu hoito- ja palvelusuunnitelma à mitkä asiat ovat asukkaalle tärkeitä ja mitkä asiat tulee huomioida hoidossa ja mitkä ovat yhdessä sovitut tavoitteet. Mitä asioita haluaisit kokea, nähdä, tuntea ja kuulla toimintarajoitteistasi ja sairauksistasi huolimatta?

6 Työsuunnittelu Asukkaat jaetaan työvuoron aluksi hoitajille, jotka vastaavat heille nimetyistä asukkaista koko päivän Antaa jokaiselle mahdollisuuden suunnitella ja aikatauluttaa työpäivän asukkaan, itseni ja työtehtävien kannalta Asukkaasta vastuussa oleva hoitaja huomioi asukkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan viedyt tavoitteet ja toteutuksen päivittäisissä hoito/ hoiva/ avustamisasioissa sekä dokumentoinnissa. kaikki työ tehdään näkyväksi = kuka vastaa lääkkeistä, kuka on vastuussa asukkaista, muut päivän tapahtumat ja vastuu-alueet sekä kuinka monesta asukkaasta työvuoron aikana kannan vastuun

7 Liikunta Kuukauden liikkuja à seurattiin kuukauden ajan jokaisen asukkaan liikkumista Liikuntapiirakat asukkaille à jokainen pystyy tekemään jotakin ja osallistumaan ainakin arkitoimintojen yhteydessä

8 Ravitsemus Huomio yksilölliseen ruokavalioon à lisäkalorien tarve, lisäproteiinien tarve Ravitsemus tärkeä osa toimintakyvyn ylläpitämistä à edellytys liikkumiselle ja toimimiselle Tärkeässä roolissa yhteistyön kehittäminen keittiön kanssa à viestintä puolin ja toisin à molemmilla sama päämäärä Asukkaiden lempiruokien kartoittaminen Säännöllinen painon seuranta

9 Lääkehoito Proviisori teki kahdelle asukkaalle kokonaislääkityksen arvioinnin à huomio erityisesti psyyken- ja unilääkkeisiin Psyykelääkkeiden vähentäminen à mietitään syitä miksi asiakas toimii näin? Ja miten hoitaja toimii tilanteessa? Lääkkeitä vähennetty tai vaihdettu jatkuvasta tarvittaessa annettaviksi Hoitajille rohkeutta puuttua lääkitykseen

10 Asukaskokoukset Kuukausittain järjestetyt asukaskokoukset ovat tuoneet asukkaiden äänen kuuluviin Asukaskokouksessa ideoitu yhdessä asukkaiden kanssa mm. tansseja, joulujuhlaa erilaisia harrasteryhmiä. Todellinen tapa toteuttaa asiakaslähtöistä kehittämistä

11 Hyvät teot - kampanja Valtakunnallinen kampanja, jossa tavoitteena avata ympärivuorokautisen hoitopaikkojen ovet Tuonut paljon erilaisia vierailijoita taloon mm. teatteria, musiikkia, eläimiä, lapsia, kinestetiikkaa, tavara lahjoituksia ja sisustussuunnittelua J

12 Mitä tuloksia on jo näkyvissä? Muutosten mittaamiseksi sarjan valmentajat laativat hoitajille kaksi kyselyä. Kysymykset nostavat konkreettisesti esiin sen, mistä syntyy hyvä hoito ja elämänlaatu vanhusten hoivakodissa. Tervaskannon palvelutalon hoitajat vastasivat kyselyihin elokuun lopussa ja uudelleen vuodenvaihteessa.

13 Omahoitajuus Kuva: Stina Tuominen / Yle

14 Itsemääräämisoikeus Kuva: Stina Tuominen / Yle

15 Lääkkeet ja liikunta Kuva: Stina Tuominen / Yle

16 Kuva: Stina Tuominen / Yle

17 Harrastaminen Kuva: Stina Tuominen / Yle

18 Yhteisten tilojen virikkeet Kuva: Stina Tuominen / Yle

19 Kuva: Stina Tuominen / Yle

20 Mikä on muuttunut? + omahoitajuus + itsemääräämisoikeus + omaisyhteistyö + jokainen työntekijä voi käyttää paremmin vahvuuksiaan - talon ulkopuoliset vierailut vielä vähäisiä - asukkaat paljon apua tarvitsevia à omahoitajan kanssa vietettävä aika vaatii etukäteen varattavan ajan

21 Sosiaalisesta mediasta poimittua J Tänään vihdoin keksin mitä tehdä kahden keskittymiskyvyttömän muistisairaan mies asukkaan kanssa: me pelattiin pokeria! Korttien maat, numerot ja kuvakorttien nimet alkoivat muistua mieleen ja yhdessä pohdittiin voittaako kolme samaa kaksi paria. Voi sitä riemua, kun toisella ei ollutkaan värisuoraa, mutta itsellä oli täyskäsi! Tervaskanto oli jo ennenkin niitä "parempia paikkoja". Olen samaa mieltä. Ei siellä huonosti asiat olleet aikaisemminkaan. Suurin muutos, jonka itse koen, on tapahtunut hoitajien asenteissa. Ennen tehtäväkeskeisestä työskentelystä ollaan hyvää vauhtia siirtymässä asiakaslähtöiseen toimintaan. Asukkailta kysytään enemmän heidän mielipiteitään, heidät otetaan enemmän huomioon yksilöinä huomioiden myös ennen elettyä elämää ja omia tapoja. Hoitajat ovat myös löytäneet itsestään uusia voimavaroja ja ominaisuuksia, joita he uskaltavat käyttää työssään. Tervaskannossa on iloinen, elämänmakuinen meininki.

Kohti vanhustyön vallankumousta

Kohti vanhustyön vallankumousta Kohti vanhustyön vallankumousta Someron kaupungin 61- paikkainen entinen vanhainkoti, joka on muuttunut tehostetuksi palveluasumiseksi vuonna 2010. 3 kerrosta, jokaisessa 2 ryhmäkotia Henkilökunta: Tiimivastaavia

Lisätiedot

Anna Pylkkänen / Yle, Hoivakoti kuntoon

Anna Pylkkänen / Yle, Hoivakoti kuntoon Anna Pylkkänen / Yle, Hoivakoti kuntoon Tehtävä liittyy Ylen Hoivakoti kuntoon -sarjan valmentajan Anna Pylkkäsen kolumniin Vanhuksella on oikeus omiin rahoihinsa Tehtävä: Vanhuksen oikeus omaan rahaan

Lisätiedot

Korpilahden hoivakoti

Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Hoivakoti sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Korpilahdella kauniissa Päijännemaisemassa osoitteessa Tikkasentie 10. Meillä on 12 asukaspaikkaa yhdessä tasossa.

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Ryhmäkoti Männikkö. Kangasniemi 2.2.2015 1

Ryhmäkoti Männikkö. Kangasniemi 2.2.2015 1 Ryhmäkoti Männikkö Kangasniemi 1 Kangasniemen kunta/ perusturvapalvelut Kangasniemen kunta on perustettu v. 1867 Kangasniemen kunnan väkiluku väestörekisterikeskuksen mukaan on 5694 henkilöä 31.12.2014.

Lisätiedot

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste. hyötyliikunta

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste. hyötyliikunta TerveysInfo hyötyliikunta Arviointi avuksi : vahvista tervysliikunnan yhteistyötä Liikuntaneuvonnan ja terveysliikuntapalvelujen yhteisen arvioinnin avulla voidaan edistää saumattoman palveluketjun toimintaa.

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

KEHITTÄMINEN VAATII ASENNEREMONTTIA. Susanna Kaunisto

KEHITTÄMINEN VAATII ASENNEREMONTTIA. Susanna Kaunisto KEHITTÄMINEN VAATII ASENNEREMONTTIA ASENNEMUUTOKSEN TAUSTAA YLEN A-STUDIO HAKI JULKISELLA HAULLA VUONNA 2014 HOIVAKOTIA, JOKA OLISI VALMIS AVAAMAAN OVENSA KOKO SUOMELLE JA MUUTTAMAAN ARJEN ENTISTÄ ENEMMÄN

Lisätiedot

KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016

KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016 1 KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016 Aika Osa I 22. 23.8.2016 klo 8:00 15:00 Osa II 3.-4.10.2016 klo 8:00 15:00 Paikka Kohderyhmä Järjestäjä Kouluttaja Osallistujamäärä Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo,

Lisätiedot

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7 Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa Asumispalvelut 24/7 Asumispalvelut Asumispalveluiden tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden henkilöiden omia voimavaroja

Lisätiedot

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Ketään ei jätetä yksin Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy Ketään ei jätetä yksin TK Palveluneuvonta Olemme läsnä ja saavutettavissa. Kotihoidon palvelut Lyhytaikainen hoiva ja kuntoutus Tehostettu palveluasuminen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Raportti 1 (2) 1882/05.01.05.07/2010 22.06.2010 VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Valviran ja Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi? POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVATYÖN FYYSINEN JA PSYYKKINEN KUORMITTAVUUS

HOITO- JA HOIVATYÖN FYYSINEN JA PSYYKKINEN KUORMITTAVUUS HOITO- JA HOIVATYÖN FYYSINEN JA PSYYKKINEN KUORMITTAVUUS Kristiina Hellstén, hankejohtaja, FT Turun kaupunki Kotihoitotyön ergonomian ja työturvallisuuden kehittäminen seminaari 15.4.2015, Turku Hoito-

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö

Lisätiedot

Kouvolan. Asumispalvelut. Kotihoito ja vanhuspalvelut. - Hoivakotihoito - Palveluasuminen. - Tehostettu palveluasuminen. - Vanhainkotihoito

Kouvolan. Asumispalvelut. Kotihoito ja vanhuspalvelut. - Hoivakotihoito - Palveluasuminen. - Tehostettu palveluasuminen. - Vanhainkotihoito Kouvolan Asumispalvelut Kotihoito ja vanhuspalvelut - Hoivakotihoito - Palveluasuminen - Tehostettu palveluasuminen - Vanhainkotihoito Asumispalveluiden tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden henkilöiden

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön

Lisätiedot

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta AT Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta MUMM DO OL N A TE Viihtyisät tilat, lämmin ja tuttu tunnelma 9/10 Asukkaista 9/10 pitää henkilökuntaa erittäin ammattitaitoisena ATTENDO SUVISAARI ON TOUKOKUUSA

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.

Karungin palvelukoti. Asukasopas. Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Karungin palvelukoti Kohtele minua hyvin, sitten kun en enää muista nimeäni. Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen. Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten

Lisätiedot

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella

Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella vastaava sairaanhoitaja Eurajoen terveyskeskuksen vuodeosasto ja vanhainkoti Taustaa Kotisairaalatoiminnan tarkoituksena on tarjota potilaalle hänen kotonaan

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa

Lisätiedot

Esperi Hoivakoti Tilkka. Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä

Esperi Hoivakoti Tilkka. Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä Esperi Hoivakoti Tilkka Asumista ikääntyneille historiallisessa ympäristössä Huolenpitoa ja turvaa Esperi Hoivakoti Tilkka sijaitsee Helsingin Huopalahdessa historiallisella paikalla, entisessä keskussotilassairaala

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (11 ) Vanhusneuvosto 25.01.2019 AIKA 25.01.2019 klo 10:00-11:10 PAIKKA Valtakatu 26, 3. krs kokoushuone, 94100 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3

Lisätiedot

TYÖSSÄKÄYNTI JA OMAIS- JA LÄHEISHOIVA - työssä jaksamisen ja jatkamisen tukeminen

TYÖSSÄKÄYNTI JA OMAIS- JA LÄHEISHOIVA - työssä jaksamisen ja jatkamisen tukeminen TYÖSSÄKÄYNTI JA OMAIS- JA LÄHEISHOIVA - työssä jaksamisen ja jatkamisen tukeminen Mia Silfver- Helsingin yliopisto 23.10.2015 1 Kysely: teknisistä apuvälineistä koettu hyöty Puhelin (lankapuhelin, älypuhelin,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Palvelukeskus Marjapaikan TIEDOTE OMAISILLE

Palvelukeskus Marjapaikan TIEDOTE OMAISILLE Palvelukeskus Marjapaikan TIEDOTE OMAISILLE päivitetty 27.6.2018 1. PALVELUKESKUS MARJAPAIKKA 1.1 Marjapaikan tarjoamat palvelut 2. HENKILÖKUNTA JA PUHELINNUMEROT 3. PÄIVÄRYTMI 4. MARJAPAIKAN TOIMINTA-

Lisätiedot

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana Asiakas oman elämänsä asiantuntijana RAI -seminaari 29.3.212 28.3.212 Teija Hammar / IIPA Teija Hammar, erikoistutkija, Ikäihmisten palvelut -yksikkö, THL 1 Esityksen sisältö: Asiakkaan äänen voimistuminen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2017 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen Jaana Aitta 11.12.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. RANUAN KUNTA/Perusturva Yleinen info. 1 Tervetuloa palveluasumiseen! Asukasvalintakäsittely

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille

Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Kaasu pohjaan kuntoutuksessa - mutta mitä ja keille Harriet Finne-Soveri, tutkimusprofessori Ikäihmisten palvelut / PALO / TA4 3.4.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Toimintakyvystä Kuntoutumisesta

Lisätiedot

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen TOIMIVA YHDISTYS Yhdistystoiminnan päivittäminen Päijät-Hämeen Sosiaaliturvayhdistys ry:n hallinnoimassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa hankkeessa vuosina 2012-2015 mahdollistettiin yhdistystoiminnan

Lisätiedot

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 22.3.2017 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 23.2-19.3.2017 Kysely lähti 99 vastaanottajalle (88 kpl vuonna 2016), vastauksia saimme kaikkiaan

Lisätiedot

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...

Lisätiedot

Asukas Henkilötunnus. Yhteyshenkilöt

Asukas Henkilötunnus. Yhteyshenkilöt Asukas Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Siviilisääty Ammatti Äidinkieli Omalääkäri Yhteyshenkilöt Nimi Nimi Osoite Osoite Puhelin (koti) Puhelin (koti) Yhteys Yhteys Tietojen luovutus Omainen tai henkilö,

Lisätiedot

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT:

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: Kuvaus palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja palveluiden tasoista. PALVELUTASO 1 Asiakas suoriutuu päivittäisistä

Lisätiedot

Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012. www.likes.fi

Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012. www.likes.fi Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012 Sisältö Johdanto Motivointi muutokseen arvotyöskentelyn ja itselle tärkeiden asioiden avulla

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä.

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. 1 (5) Päivitetty 5/2018 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Hakemuksia saa - Keskustan palvelukeskuksesta os. Sauvosaarenkatu

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2016 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen 10.1.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluissa on toteutettu vanhuspalvelulain 6 :ään perustuen palvelujen laatukyselyt kevään ja kesän 2014 aikana. Kyselyjen tarkoituksen on ollut selvittää

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot

Etelä-Savon Kulttuurirahaston KULTA-hanke. Päivikki Eskelinen-Rönkä FT, asiamies Etelä-Savon Kulttuurirahasto

Etelä-Savon Kulttuurirahaston KULTA-hanke. Päivikki Eskelinen-Rönkä FT, asiamies Etelä-Savon Kulttuurirahasto Etelä-Savon Kulttuurirahaston KULTA-hanke Päivikki Eskelinen-Rönkä FT, asiamies Etelä-Savon Kulttuurirahasto Ennusteita Ennusteita Elämää talouden varjossa Väki vanhenee. Korkea ikä tuo fyysiseen ja/tai

Lisätiedot

Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin!

Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin! Emiliakoti ja Hopeahovi Pielaveden vanhustyönkeskus Tervetuloa Emiliakotiin / Hopeahoviin! Emiliakodissa ja Hopeahovissa asuu muistisairaita vanhuksia. Monilla asukkaista on eriasteisia käytösoireita.

Lisätiedot

Muistola, Onnela ja Virkkula

Muistola, Onnela ja Virkkula Jokikartano 3 5 Muistola, Onnela ja Virkkula Muistola, Onnela ja Virkkula Jokikartano sijaitsee Kuokkalan Äijälänrannan luonnonläheisessä ympäristössä, osoitteessa Tahvosentie 26. Lähettyvillä virtaavan

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, 94100 KEMI 1 (5)

PALVELUASUMINEN. Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut. Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25, 94100 KEMI 1 (5) 1 (5) tark 200514 jm Päivitetty 5/2014 Sisältö: Palveluasumisen yksiköt Tukipalvelumaksut Hoitomaksut Sauvosaarenkatu 25 2 (5) Kemin kaupungilla on omia palveluasumisen yksiköitä sekä näiden lisäksi kaupunki

Lisätiedot

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja yhteistyökumppaneille 2009 Webropol sähköpostikysely tehtiin kesä- ja elokuussa 2009 NK vastaukset 53 % (N=38, n=20) YTK vastaukset 30 % (N=57, n=17) Asiaa kannatetaan

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

Arto Kouri Kiiminki, poistui klo 14:30. Oulun kaupunki, Kuntalaisvaikuttaminen, Yhteisötoiminta

Arto Kouri Kiiminki, poistui klo 14:30. Oulun kaupunki, Kuntalaisvaikuttaminen, Yhteisötoiminta n kaupungin vanhusneuvoston kokous 3 / 2016 Aika: to klo 12:00-14:40 Paikka: 10, kokoushuone 142 Jäsenet: Sihteeri: Poissa: Vierailijat: Antero Juntunen, puheenjohtaja Matti Still, varapuheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto

Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen. L.Toivonen - Työterveys Aalto Terveystarkastuksen kautta hyvinvointikartoitukseen Työterveys Aalto 9 toimipaikkaa Työntekijöitä 103 Yritys- / yrittäjäasiakkaita n. 2500 Henkilöasiakkaita n. 32 000 Työterveyspalvelut - Työpaikkaselvitys

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5)

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) 1 (5) Päivitetty 7/2016 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Luotsi- työryhmä tekee päätöksen palveluasumisesta. Hakemuksia

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON UUDISTAMISOHJELMA Päivitetty 13.9.2013 Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.10.2013 249 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 Työskentelyn vaiheet... 2 2 UUDISTAMISOHJELMAN PÄÄLINJAT...3 2.1

Lisätiedot

HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY

HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY 15.9. 31.10.2015 TAUSTAA Vanhuspalvelulaissa (2013) ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa laatusuosituksissa (2013, 2008) korostetaan, että eri palveluissa

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada

Lisätiedot

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille 2018 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 4.- 18.3.2018 Kysely saavutti 95 vastaanottajaa, joista 53 vastasi ja vastausprosentti oli 56%

Lisätiedot

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

ASUMISPAIKAN MYÖNTÄMISEN YLEISET KRITEERIT 1.4.2015

ASUMISPAIKAN MYÖNTÄMISEN YLEISET KRITEERIT 1.4.2015 ASUMISPAIKAN MYÖNTÄMISEN YLEISET KRITEERIT 1.4.2015 2 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Asumispaikan myöntämisen yleiset kriteerit... 4 3. Dementiayksikön paikan myöntämiskriteerit... 4 4. RAI-arviointi... 5

Lisätiedot

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

LIIKUNTASOPIMUSPROSESSI

LIIKUNTASOPIMUSPROSESSI LIIKUNTASOPIMUSPROSESSI PALVELUNTARVEARVIOKÄYNNILLÄ Käynnin yhteydessä kerrotaan liikuntasopimuksesta. Annetaan liikuntasopimusesite mahdolliselle tulevalle kotihoidon asiakkaalle. Asiakas saa yhdessä

Lisätiedot

Puheenjohtajaehdokkaat 2017

Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Hei, olen Minna Mänttäri ja olen ollut hallituksessa vuodesta 2012. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimin 3 vuoden ajan ja viimeisen vuoden puheenjohtajana. Vastuualueina minulla

Lisätiedot

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten

Lisätiedot

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille 2019 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 3.- 17.3.2019 Kysely saavutti 89 vastaanottajaa, joista 51 vastasi ja vastausprosentti oli 57

Lisätiedot

Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä

Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä Apuvälinetarpeen ja kiireellisyyden arviointi ICF mallin viitekehyksessä Apuvälinefoorumi 16.4.2015 tt Johanna Kuisma Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto, Apuvälinepalvelut Apuvälinepalveluprosessi 1.

Lisätiedot

Yleistyvä pitkäikäisyys ja pitkäaikaishoidon uudet haasteet

Yleistyvä pitkäikäisyys ja pitkäaikaishoidon uudet haasteet Yleistyvä pitkäikäisyys ja pitkäaikaishoidon uudet haasteet Marja Jylhä, Pekka Rissanen, Juhani Lehto, Leena Forma, Merja Vuorisalmi, Mari Aaltonen, Jani Raitanen Terveystieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit. Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon trendit Leena Forma tutkijatohtori tutkijakollegium Kollegiumluento 12.11.2013 Case Tampere Tampere myllää perusteellisesti vanhuspalvelunsa (Yle 18.9.2013) Asiakkaalle

Lisätiedot

VANHUSTEN PÄIVÄKESKUSOHJAAJIEN MAAKUNNALLINEN TYÖKOKOUS

VANHUSTEN PÄIVÄKESKUSOHJAAJIEN MAAKUNNALLINEN TYÖKOKOUS 1 (6) VANHUSTEN PÄIVÄKESKUSOHJAAJIEN MAAKUNNALLINEN TYÖKOKOUS Aika 2.11.2012 klo 9.00-14.00 Paikka Jyväskylän Palokassa, Luhtisen palvelukeskus, Ritopohjantie 23 Osallistujat: 1. Tarja Tammelin Saarikka

Lisätiedot

Yksilövastuinen hoitotyö. opas omahoitajille

Yksilövastuinen hoitotyö. opas omahoitajille Yksilövastuinen hoitotyö opas omahoitajille JOHDANTO... 3 YKSILÖVASTUINEN HOITOTYÖ... 4 OMAHOITAJUUS... 5 TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN... 6 OMAHOITAJAN TEHTÄVÄT... 7 HOITO-JA PALVELUSUUNNITELMA... 9 HOITOTUKI...

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot