Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurantaseminaari Kajaanissa KAINUUN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN SEURANTARAPORTTI
|
|
- Vilho Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (7) Kainuun soten hallitus ja yhtymävaltuusto Kainuun soten jäsenkuntien hallitus ja valtuustot Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurantaseminaari Kajaanissa KAINUUN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN SEURANTA Terveystottumukset Hoito- ja palvelutakuun toteutuminen Kainuun soten yhtymävaltuusto hyväksyi Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille Suunnitelmaan liittyen järjestettiin seurantaseminaari Kajaanissa , jolloin suunnitelman toteutumista arvioitiin. Seminaarissa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja ja katsauksia, joissa on kattavasti tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Hallituksille ja valtuustoille on koottu yhteenvetoraportti päivästä ja päivän aikana olleet esitykset. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on lakisääteinen suunnitelma, joka tulee lain (417/2007, 12 ) mukaan ottaa huomioon kuntalain mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Huolenaiheita kouluterveyskyselyissä (v. 2013) olivat seuraavat tekijät: vanhempien tupakointi, läheisten alkoholin käytön ongelmat lisääntyivät, koettu terveydentila heikkeni, ruutuaika päivisin lisääntyi, päivittäinen tupakointi lisääntyi, huumekokeilut lisääntyivät (8-9 lk.). Perheen yhteinen ateriointi iltaisin vähentyi, koulun fyysiset työolot koettiin puutteellisimmiksi, opiskeluun liittyvät vaikeudet lisääntyivät (lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat, ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat). Kainuun sote on valmistellut terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaa v. 2017: painopisteiksi on valittu 1) elintapamuutokset kansansairauksien ehkäisemiseksi (mm. ylipaino ja liikunta, tupakointi, alkoholi ja muut päihteet, ruokailutottumukset ja suun terveys), 2) päihde- ja mielenterveysongelmien ehkäisy, 3) lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy, 4) ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitäminen, 5) kuntalaisten osallisuuden vahvistuminen. (ks. tarkemmin Saara Pikkaraisen ppt-esitys)
2 Yhteistyörakenteet Sähköisen asioinnin kehittäminen (7) Hoitotakuu toteutui Kainuun sotessa v erikoissairaanhoidossa. Palvelutakuu ei toteutunut lapsiperheiden sosiaalipalveluissa. (ks. Kainuun soten hallitus ) ja lastensuojeluilmoitusten oli määräaikojen ylityksiä Kajaanissa, Kuhmossa, Paltamossa, Ristijärvellä, Sotkamossa ja Suomussalmella. Lastensuojelun tarpeen arvioinneissa ylityksiä oli Kuhmossa, Kajaanissa ja Sotkamossa. Laajat terveystarkastukset neuvoloissa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa pääsääntöisesti toteutuivat. Seuraava lasten ja nuorten mielenterveyden yhteistyöpäivä järjestetään klo 9-16 Kajaanin keskussairaalalla. Perhekeskuspäivä sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin seurantapäivä järjestetään vuosittain. Lisäksi esimerkiksi perhekeskusten tiimit ja muut moniammatilliset työryhmät toimivat omien aikataulujensa mukaisesti. Vuosille laadittavan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman valmistelu käynnistyy syksyllä 2015 ja valmistelussa huomioidaan muut lakisääteiset strategiat ja suunnitelmat. Suunnittelussa huomioidaan aikaisemman suunnitelman valmistelussa saatu palaute. Sotkanet.fi indikaattoripalvelu on uudistunut ja kuntakohtaiset seurantatiedot ovat tarkasteltavissa tämän Internet-linkin. (ks. Matti Heikkisen ppt-esitys) Kainuun alueen lasten ja nuorten palveluja on koottu -palveluun ja Kainuun soten hyvinvoinnin palvelutarjottimelle, ks. Kainuun sote kehittää lisäksi Omasote -palvelua, jossa voi tällä hetkellä asioida sähköisesti esimerkiksi neuvolan työntekijän kanssa. Lisätietoa, ks. Voimaperheet -toimintamallin pilotointi vuosina käynnistyi Turun yliopiston kanssa keväällä 2015 (ks. Kainuun soten hallitus ). Kajaanissa ollaan siirtymässä Wilmaan koko oppilashuollon osalta.
3 (7) Koulupsykologipalvelun järjestäminen alkaen koulupsykologipalveluiden järjestämisvastuu on ollut Kainuun sotella ja kuusi uutta koulupsykologin virkaa perustettiin. Kevään 2015 rekrytoinnissa onnistuttiin osittain, mutta ostopalveluihin joudutaan turvautumaan osin pienemmissä kunnissa (3 Kajaani, 1 Kuhmo, 1 Suomussalmi, ). Nyt yhteensä 14 psykologivakanssia. Psykologimitoitus on erittäin korkea muihin kuntiin nähden ja oppilasmäärän suhde vakanssien lukumäärään on valtakunnallisten suositusten mukainen ( oppilasta/vakanssi). Haasteena on edelleen psykologien rekrytointi ja avoimia psykologien virkoja on neljä. Virkatyönä tehtävän työn lisäksi palvelua järjestetään ostopalveluna. (ks. Markku Herralan ppt-esitys) Perhekeskusten ja -asemien kehittäminen Perhekeskusten toimintamallissa on koottu lapsiperheiden lähipalvelut samaan verkostoon paremmin palveleviksi kokonaisuuksiksi. Perhekeskus kattaa äitiys- ja lastenneuvolan, perhetyön, perheneuvolan ja lastensuojelun. Toiminta on joko fyysisesti samoissa tiloissa tai toimipisteet eri tiloissa (verkostomainen työskentelymalli). Perhekeskustiimeihin kuuluu perhekeskusvastaava, neuvola, perhetyö, varhaiskasvatus, perheneuvola, lapsiperheiden sosiaalityö, MLL, seurakunnat ja muut tarpeelliset yhteistyötahot, soten, koulu- ja nuorisotoimi, hankkeet (tiimin koko ja toiminta vaihtelee kunnittain) Perhekeskuksia on Suomussalmella, Kuhmossa, Sotkamossa ja Kajaanissa. Perheasemia on Hyrynsalmella, Ristijärvellä, Paltamossa, Vuolijoella. Perhekeskustyöryhmä on kokoontunut säännöllisesti. Kajaanissa on aloitettu perhekeskuksen tiloissa lapsiparkkikokeilu (tilapäinen lastenhoitopalvelu) ja yhteistyö muissa perhekeskuksissa ja -asemilla on tiivistä järjestöjen kanssa. Lapsiperheiden kotipalvelu ja sen laajentaminen
4 Järjestöjen näkökulma (7) Vuonna 2015 Kainuun sote perusti perhetyöntekijän vakanssin (toimialueena Hyrynsalmi ja Suomussalmi). Lapsiperheiden kotipalvelun kysyntä laajenee lähivuosina, koska voimaan astunut sosiaalihuoltolaki korostaa välttämättömän kotipalvelun järjestämistä lapsiperheille (subjektiivinen oikeus). (ks. Katja Seppäsen ppt-esitys) Kielteisiä päätöksiä on tehty alkuvuonna noin 50, joka on hieman enemmän kuin edeltävänä vuonna. Lapsiperheiden kotipalvelun kysyntä on hieman lisääntynyt. Kainuun sote järjestää myös perhetyötä, joka on lapsiperheiden auttamista ja tukemista arjessa selviytymiseksi (mm. keskustelua, tukea, ohjausta, neuvontaa ja yhdessä tekemistä). Perhetyö on usein pidempikestoista tukea ja auttamista arjessa kuin lapsiperheiden kotipalvelu ja työmuodossa korostuu ohjauksellisuus. Perhetyö tekee tiivistä yhteistyötä esimerkiksi neuvoloiden kanssa. (ks. tarkemmin Katja Seppäsen ppt-esitys) MLL järjestää monipuolisesti erilaisia palveluja. Palveluja ovat mm. tukihenkilöt (perhekummit ja varaisovanhemmat), kohtaamispaikat (perhekahvilat), kerhotoiminta (isä-lapsi -kerhot), vertaisryhmät (uhma- ja murrosikäisten lasten vanhemmille), lastenhoitopalvelut (tilapäinen lastenhoitoapu, lapsiparkki), ammatilliset palvelut (perhetyö, kodinhoito, lastenhoito), tukioppilastoiminta, koulutukset (vanhempainillat, lapset ja media), hankkeet, valtakunnalliset palvelut, tapahtumat, tilaisuudet ja retket. Piirin perustehtävänä on tukea paikallisyhdistyksiä. Piirillä on myös hankkeita (koko Suomi leikkii -hanke, Nuorelle työtä ohjelma). (ks. Seija Karjalaisen ppt-esitys) MLL:n Kainuun piiri on itsenäinen yhdistys ja piiriin kuuluu 13 paikallisyhdistystä kaikissa Kainuun kunnissa (henkilöjäseniä on 1600). Piirissä on kolme työntekijää ja määräaikaisissa hankkeissa kaksi työntekijää (koko Suomi leikkii leikkilähetti, järjestöassistentti). Piirin vuosibudjetti on n. 250 te (rahoitus: RAY 8 %, kunnat 12 %, palvelujen myynti 12 %, hankkeet 28 %, oma rahoitus + tilapäinen rahoitus 40 %). Vertaisryhmätoiminnot on koettu hyväksi, mutta rahoitusta toiminnan järjestämiseen ei ole tällä hetkellä.
5 (7) Yrittäjän puheenvuoro Kasvattava opetus Ylilääkäri Markku Nyman (Kainuun Hoivataito Oy) toi puheenvuorossaan esille yksityisten yrittäjien näkökulmasta asioita. Lasten ja nuorten syrjäytymiskierre on ylisukupolvinen ja pitkä. Nuoren joutuessa esimerkiksi lastensuojelupalveluiden piiriin syrjäytymiskehitys on erittäin pitkällä, joka heijastuu koko loppuelämään. Yksittäinen nuorisokoti/perhekoti on haavoittuvainen yritys, niitä kuolee joka päivä enemmän kuin syntyy uusia. Tulee opetella tuottamaan kokonaisia palveluprosesseja, jossa yksittäinen toimija ei pyri vain jonkin osaprosessin markkinaosuuden marmorointiin. Muualla Suomessa Hoivataidolla on kattavammin erilaisia palveluja: vapaan kansansivistystyön kurssitoimintaa, tutkimus- ja kehittämistoimintaa, koulutusta, eri lakien mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluita, työ- ja päivätoimintaa, kuntoutuspalveluita. EK:n kuntaranking tutkimuksella selvittiin, kuinka vetovoimaisia Suomen eri seutukunnat ovat yritysten sijaintipaikkoina ( ). Kajaanin seutukunta on vertailun viimeinen (mitä suuremmat pisteet sen huonompi sijoitus vertailussa). Yrittäjän näkökulmasta toimintaedellytykset Kajaanissa ja Kainuussa ovat heikommat, kuin esimerkiksi Oulun seutukunnalla. Kainuussa olisi mahdollista luoda uusia työpaikkoja sosiaali- ja terveysalalle (arviolta n ). (ks. Markku Nymanin ppt-esitys liitteineen) Sivistysjohtaja Mikko Saari piti puheenvuoron kasvatuksesta ja kasvattavasta opetuksesta, joka liittyy opetussuunnitelman uudistamiseen. Kasvattavassa opetuksessa huomio on hyvinvoinnissa ja erityisesti psyykkisen hyvinvoinnin tukemisessa. Vimmatusti tavoiteltu osaaminen ja menestyminen eivät toteudu, mikäli hyvinvointi ei ole kunnossa. Oppiminen ja oppimisen yksilölliset tavoitteet ovat korostuneet, mikä johtaa ainepainotteisuuteen. Tämä on ongelmallista, koska maailma ei ole pelkästään oppiaineita. Oppiminen on noussut opetuksen edelle, jolloin yksilöllisyyttä on vaikea asettaa osaksi sosiaalista kontekstia.
6 (7) Lastensuojelun kehittäminen Kouluissa on keskityttävä oppimisympäristöjen kehittämiseen, joustavuuteen, yhteistoimintaan, moniammatilliseen yhteistyöhön. Edelleen on useita käytännön kehittämistoimia, joista on huolehdittava uudessa opetussuunnitelmassa. On huolehdittava koulutuksesta, terveydestä ja hyvinvoinnista tämä on parasta tuottavuuden aikaansaamista. (ks. Mikko Saaren ppt-esitys) Eija Heikkinen kertoi, että oppilas- ja opiskelijahuoltoon ollaan laatimassa ohjeistusta uuteen lakiin. Kajaanissa oppilashuollon ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti. Yhteisöllistä oppilashuoltoa tulee edelleen kehittää ja tämä on alkuvaiheessa. Yhteinen opetussuunnitelma työ jatkuu ja tuen porrastusta täsmennetään tällä hetkellä. Lastensuojeluilmoitusten ja lastensuojelutarpeen arviointien lukumäärä säilyi edeltävän vuoden tasolla. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten hoitopäivien lukumäärä säilyi edeltävän vuoden tasolla. LastenKaste -hankkeessa laadittiin Kainuulainen lapsi lastensuojelutarpeen selvityksessä vuosina , josta käy ilmi, että yleisin lastensuojeluilmoitusten syy Kainuussa oli joko vanhemman tai lapsen päihteiden käyttö (25 % kaikista ilmoituksista, ks. tarkemmin Karvisen selvitys). Lisäksi hankkeessa käynnistyi voikukkia -vertaisryhmä niille vanhemmille, joiden lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Kainuun sote perusti kaksi uutta lastensuojelun sosiaalityöntekijän virkaa sekä johtavan sosiaalityöntekijän viran (ks. Kainuun soten hallitus ). Perhehoidon suhteellinen osuus on kasvanut Kainuussa viime vuosina (nyt 40,6 %) ja perhehoito säästää karkeasti arvioiden n. 4 M /v., mikäli samat lapset olisi sijoitettu lastensuojelulaitokseen. PRIDE-valmennus on toteutunut vuosittain.
7 (7) Salmilan lastensuojelulaitoksen laajentaminen toteutui pääosin vuonna Salmijärven lastensuojelulaitos on Kainuun soten oma toimintayksikkö. Laitos on paikkainen lastenkoti, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti vuotiaille lapsille ja nuorille. Toiminta on tällä hetkellä Salmijärven sairaalan vanhassa kiinteistössä vuodesta 2014 alkaen kolmella eri osastolla. (ks. tarkemmin Pentti Kovalaisen ppt-esitys). MARAKtoimintamalli eli moniammatillista tukea väkivallan uhreille Kainuun soten alueella käynnistyi keväällä 2015 (ks. Kainuun soten hallitus , 81). Kainuun sote on vuonna 2015 vakinaistanut lasten ja nuorten päihdepalveluihin työparin, joka tulee jatkamaan hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä hankkeen toimintaa. Kajaanissa Matti Heikkinen perhepalvelujohtaja LIITTEET Seminaariohjelma Seminaarin avaus / perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen Kainuulaisten lasten ja nuorten hyvinvointi tilastojen valossa / terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Saara Pikkarainen Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella / tulosyksikön päällikkö Markku Herrala Perhekeskukset Kainuussa / perhekeskusvastaava Helena Saari Lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö Kainuun soten alueella / perhetyön päällikkö Katja Seppänen Salmilan lastensuojeluyksikön palvelut / johtaja Pentti Kovalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / toiminnanjohtaja Seija Karjalainen Yrityksemme tarjoamat palvelut / Kainuun Hoivataito, ylilääkäri Markku Nyman Opetus ja lapsen kasvun tukeminen näkökulma uudessa OPS:ssa ja koulun kehittämisessä / sivistysjohtaja Mikko Saari Hyvinvoinnin palvelutarjotin / projektipäällikkö Esko Pääskylä
Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ( ) seurantaraportti vuodelta 2015
Hallitus 144 19.08.2015 Yhtymävaltuusto 17 21.12.2015 Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2014 2015) seurantaraportti vuodelta 2015 H 144 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen)
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS
LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon
Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012
Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten
Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella
Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuminen -seminaari 4.6.2015 / Markku Herrala / perheneuvolan päällikkö Lainsäädäntötaustaa Koulupsykologipalvelujen
Kainuun sote. Perhekeskus
Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä
Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara
Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara
Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani
Yrittäjien puheenvuoro: Yrityksemme tarjoamat palvelut
Yrittäjien puheenvuoro: Yrityksemme tarjoamat palvelut lääkäri Markku Nyman Kainuun Hoivataito Oy / Lapin Hoivataito Kainuun Hoivataito Oy Olemme yksi kainuulainen sosiaali- ja terveyspalveluja tuottava
Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja
Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa
KAINUUN PERHEKESKUKSET
KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut
THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.
THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen
MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,
Terveyden edistäminen Kainuussa
Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen
Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013
Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija
Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti
Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 Vuokatti Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan ja kunnan yhteisenä tehtävänä Saara Pikkarainen, erikoissuunnittelija, TtM Kainuun sote
TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE
TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa
Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä
LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN
1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen
Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015
Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:
TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016
Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014
Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen
Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja
Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden
VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA
VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskuskoordinaattori Suvi Pokela VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS Perhekeskus sisältää palveluverkoston kaikki palvelut ja huolehtii tarpeenmukaisten ja lakisääteisten
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta
Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go
Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go 1 2 MUUTOSAGENTTI (18 + 1) MISSIO Lupa vaikuttaa Lupa muuttaa Lupa viestiä Lupa verkostoida Lupa herättää Lupa kysyä Lupa
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla
Koulupsykologin työn järjestäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymässä
Sosiaali- ja terveyslautakunta 177 24.06.2009 Maakuntahallitus I 229 14.09.2009 Maakuntavaltuusto 109 28.09.2009 Koulupsykologin työn järjestäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymässä STLTK 177 Jokelan ja
2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä
Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN
Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto
Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL
TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät
TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan
Valtuustosali, Pohjolankatu 13, 2. krs. 87100 Kajaani
PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Yhtymävaltuusto 21.12.2015 AIKA 21.12.2015 Klo 10:10-14:27 PAIKKA Valtuustosali, Pohjolankatu 13, 2. krs. 87100 Kajaani KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa
Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus
PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu
Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite
Hyyinvointi Hakusessa. ~ Kainuun sote ~AS. Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosia. Aika: Paikka:
~ Kainuun sote ~AS Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosia PÖYTÄKIRJA 2.12.2014 Projektiryhmän kokous 4/2014 Aika: Paikka: Maanantai 17.11.2014 klo 13.00-14.35 Satamakatu 28,
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere
PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)
PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies
Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.
Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa
Hallitus 213 02.12.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa 2015-2016 H 213 (Valmistelijat: tk-sairaaloiden ja vastaanottojen vastuualuepäällikkö Arja Horto,
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia
Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta
Lasten ja Nuorten ohjelma
Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö
Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot
Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)
Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013
Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma
Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö
Uusia eväitä metsämiehen reppuun Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Miehet huolehtivat itsestään ja terveydestään heikommin kuin naiset ja terveydenhuollon palveluihin hakeutumisen kynnys on korkeampi
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit
VERKOSTOMAINEN PERHEKESKUS KESKI-POHJANMAA Perhekeskustiimit Kokkola 14.5 Perhonjokilaakso 20.5 Lestijokilaakso 21.5 Perhekeskuskoordinaattori Suvi Pokela PERHEKESKUKSEN PALVELUVERKOSTO 2 20.5.2019 > Lisää
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus
x x x x Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17- vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä
Syrjäytymisen ehkäisy -työryhmän yhteenvetotaulukko Kehittämiskohde Keinot Seuranta 31.8.2013 Aikataulutus Seuranta, mittari Vastuutaho 2012 2013 2014 2015 Lapsiperheiden hyvinvointi Perhevalmennuksen
Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012
Oulun seutu Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Leena Hassi 1 TUKEVA 3 - juurruttamishanke Aikataulu: 1.10.2012-31.10.2013 Rahoitus: STM (75%) ja kunnat (25%) Hankkeen toteuttajat:
KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN
KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus
Lastenhoitoapu. Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi
Lapsirikas -hankkeen kyselyn analyysi Vastaajia koko Pohjois-Pohjanmaan alueelta saatiin 2196, vastauksia saatiin kaikista alueen kunnista. 47% vastaajista oli 1 tai 2 alaikäistä lasta. Perheitä joissa
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen
Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit
Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &
Terveyden ja hyvinvoinnin tähden
Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016
Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin
Lasten, nuorten ja. terveyspalvelut Kainuussa Helena Ylävaara
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Kainuussa Helena Ylävaara 5.11.2010 PERHEPALVELUIDEN PROSESSIT JA RAKENTEET Lapsiperheiden sos.palv. Lapsiperheiden th-palv. Sos. ja perhetyö
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos
Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä
Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Terveydenhoitaja Päivi Muhonen ja lääkäri Satu Kotiaho /Saarikka 16.5.2017 Historiaa Ensimmäiset koulutarkastukset
Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta
Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Tavoitealueet, IJKK 1. Malli oppilaitosten ja kuntien yhteistyöstä opiskelijahuollon järjestämisessä 2. Oppilaitos hyvinvoivana oppimisympäristönä,
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1
Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin Seppo Soine-Rajanummi 9.12.2015 Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1 Tavoitteena terveyserojen kaventaminen Työttömillä on tutkimusten
Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016
Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut
Lapset puheeksi -menetelmä
Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Ohjausryhmä 28.9.2015 Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Kainuussa
Salmijärven lastensuojelulaitos Lastenkoti Salmila
Salmijärven lastensuojelulaitos Lastenkoti Salmila Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Pentti Kovalainen / lastensuojelulaitoksen johtaja Salmijärven lastensuojelulaitos Lastenkoti Salmila
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi
11.9.2017 Lape-toimijaseminaari/Toimiva arki hanke PerhePesä tiimikoordinaattori Marjukka Huhtala PerhePesä Toppila, Lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja Kirsi Sova PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja
ErinOmainen-hanke ERITYISLASTEN OMAISHOIDON TOIMINTAMALLI ASIAKASLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN
ErinOmainen-hanke ERITYISLASTEN OMAISHOIDON TOIMINTAMALLI ASIAKASLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN Erityislapsen omaishoidon toimintamalli - asiakaslähtöinen kehittäminen Kainuussa asuu n. 74 000 asukasta n. 600