Uudistunut palkkatuki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudistunut palkkatuki 1.1.2015"

Transkriptio

1 Uudistunut palkkatuki

2 Palkkatuen uudistamisen tavoitteet Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta Pyritään ottamaan nykyistä paremmin huomioon kilpailuneutraliteettiin liittyvät seikat heikossa työmarkkina-asemassa olevat Pyritään vähentämään palkkatukeen liittyvää hallinnollista työtä ja nopeuttamaan palkkatukihakemusten käsittelyä ja palkkatuen maksatusta 2

3 1 Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää avoimille työmarkkinoille työllistymistä 3

4 2 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset Palkkatuen myöntäminen edellyttää, että TE-toimisto arvioi tuella palkattavan tuottavuuden olevan tarjolla olevassa työtehtävässä alentunut ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden johdosta. Palkkatuki voidaan kuitenkin myöntää, vaikka tuella palkattavan ammatillisessa osaamisessa ei ole puutteita, jos tuella palkattava on täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Palkkatuen myöntäminen vamman tai sairauden perusteella edellyttää, että TE-toimisto arvioi vamman tai sairauden olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentavan työttömän työnhakijan tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. 4

5 2 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset Palkkatuen myöntäminen edellyttää, että TE-toimisto arvioi tuella palkattavan tuottavuuden olevan tarjolla olevassa työtehtävässä alentunut ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden johdosta. Palkkatuki voidaan kuitenkin myöntää, vaikka tuella palkattavan ammatillisessa osaamisessa ei ole puutteita, jos tuella palkattava on täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Palkkatuen myöntäminen vamman tai sairauden perusteella edellyttää, että TE-toimisto arvioi vamman tai sairauden olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentavan työttömän työnhakijan tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. 5

6 3 Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset 1 mom. Palkkatukea voidaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, yhteisölle ja muulle työnantajalle, ei kuitenkaan valtion virastolle tai laitokselle Valtion virastolle tai laitokselle voidaan osoittaa työllisyysmäärärahaa työttömän työnhakijan palkkaamiseen 6

7 3 Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset 2 mom. Jos työnantaja on tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä taikka työnantajan palveluksessa on osa-aikaisia työntekijöitä, palkkatukea voidaan myöntää, jos työnantaja on ennen palkkatukihakemuksen tekemistä työsopimuslaissa tai merityösopimuslaissa säädetyllä tavalla täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä irtisanotuille, lomautetuille ja osa-aikatyötä tekeville Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle edellyttää lisäksi työsopimuslaissa tai merityösopimuslaissa säädetystä yhdeksän kuukauden takaisinottoajasta poiketen, että työnantaja on tarjonnut työtä sellaiselle tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomalleen työntekijälle, jonka irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana 7

8 3 Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset Palkkatuen myöntämiselle ei ole estettä: jos työn tarjoamiseen ei ole velvollisuutta työsopimuslain mukaan tai työehtosopimuksen määräyksen perusteella jos työnantaja on täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä, mutta työntekijät eivät ota työtä vastaan 8

9 TSL 13 luvun 6 :n väliaikainen muutos v loppuun Yhdistyksellä ja säätiöllä ei ole velvollisuutta tarjota työtä irtisanotulle, lomautetulle, osa-aikatyötä tekevälle Kun yhdistys tai säätiö palkkaa 28/24kk työttömänä olleen muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin Kunta, kuntayhtymä, yhdistys tai säätiö voi ottaa työsuhteeseen sellaisiin tehtäviin, joita ei muutoin tehdä työ- tai virkasuhteessa edellyttäen, että työ järjestetään työpajassa tai vastaavassa valmennusyksikössä (koskee myös työkokeilua) 9

10 3 Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset 3 mom. Palkkatukea ei myönnetä, jos: 1)tukeen perustuva työhön ottaminen aiheuttaisi tai voisi aiheuttaa työnantajan palveluksessa olevien muiden työntekijöiden irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen Palkkatuen myöntämisestä on pidättäydyttävä, jos työnantaja on aloittanut tai aloittamassa yt-neuvotteluja, jotka voivat johtaa irtisanomisiin, lomautuksiin tai osa-aikaistamisiin Myöntämiselle ei ole estettä, jos neuvottelujen tuloksena on, ettei ketään lomauteta, irtisanota tai osa-aikaisteta 2)tuki vääristäisi muiden samoja tuotteita tai palveluja tarjoavien tahojen välistä kilpailua 10

11 3 Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset 3) työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja, ellei TE-toimisto tuella palkattavaan liittyvistä erityisistä syistä pidä tuen myöntämistä tarkoituksenmukaisena laiminlyönneistä huolimatta myöntäminen voi olla tarkoituksenmukaista, jos suorittamattomien verojen ja maksujen määrä on vähäinen tai niistä on tehty maksusuunnitelma eikä muuta työpaikkaa ole tarjolla verojen/maksujen suorittaminen tai maksusuunnitelman noudattaminen voidaan asettaa päätökseen tuen myöntämisen ehdoksi 11

12 3 Työnantajaan liittyvät palkkatuen edellytykset 4) elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys tai työnantajaa koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi tai sisämarkkinoille soveltumattomaksi 12

13 4 Työsuhteeseen liittyvät palkkatuen edellytykset 1 mom. Työnantajan on sitouduttava maksamaan vähintään kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, tavanomaista ja kohtuullista palkkaa kyseisestä työstä. Palkkatukea ei kuitenkaan voida myöntää, jos tuella palkattavan palkka määräytyisi yksinomaan työn tuloksen perusteella esim. myyntiprovisio ilman kiinteää pohjapalkkaa 13

14 4 Työsuhteeseen liittyvät palkkatuen edellytykset 2 mom. Palkkatukea ei voida myöntää, jos työsuhde, jota varten tuki on tarkoitettu, on alkanut ennen kuin tuen myöntämisestä on tehty päätös 3 mom. Palkkatuki voidaan myöntää alkaneen työsuhteen estämättä, jos kyse on uuden palkkatukijakson myöntämisestä ja uusi jakso alkaa välittömästi edellisen palkkatukijakson päätyttyä Jatkohakemus on jätettävä TE-toimistolle ennen tukijakson päättymistä 14

15 5 Tuella palkatun siirtäminen työnantaja saa siirtää tuella palkatun toisen työnantajan (käyttäjäyritys) tehtäviin edellyttää tuella palkatun suostumusta myös käyttäjäyrityksen on täytettävä JTYPL 7 luvun 3 :n 2 momentissa ja 3 kohdan 1 momentissa säädetyt edellytykset työtä tarjottava ensisijaisesti tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotuille ja lomautetuille sekä osa-aikatyötä tekeville ei saa aiheuttaa käyttäjäyrityksen palveluksessa olevien irtisanomista, lomauttamista eikä osa-aikaistamista siirrosta ilmoitettava TE-toimistolle ennen siirtämistä ja liitettävä ilmoitukseen käyttäjäyrityksen vakuutus em. edellytysten täyttymisestä sekä tuella palkatun suostumus 15

16 6 Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle Elinkeinonharjoittajia koskevien säännösten taustalla EU:n valtiontukisäännökset Valtiontukien yleinen ryhmäpoikkeusasetus (EU) N:o 651/2014 De minimis -asetus (EU) N:o 1407/2013 De minimis asetus (EU) N:o 1408/2013 (maatalousala) De minimis -asetus (EU) N:o 717/2014 (kalastus- ja vesiviljelyala) Elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle palkkatuki myönnetään joko valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (RPA) mukaisena tukena tai de minimis tukena 16

17 6 Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle 1 mom. RPA:n mukaisen tukena, kun tuella palkattava on: 1) henkilö, jonka vamma tai sairaus pysyvästi ja olennaisesti tai pysyväisluonteisesti alentaa tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä 2) henkilö, joka ei ole ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden kuuden kuukauden aikana 3) vailla ammatillista koulutusta 4) yli 50-vuotias 5) alle 25-vuotias, tai 6) oikeutettu kotoutumissuunnitelmaan 17

18 6 Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle 2 mom. Palkkatuki myönnetään de minimis tukena: muun kuin 1 momentissa tarkoitetun työttömän työnhakijan palkkaamiseen kun tuella palkattava on 60 vuotta täyttänyt ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta oppisopimuskoulutukseen De minimis tuki ei saa ylittää kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana euroa 18

19 Elinkeinotoiminnan harjoittaja Yhteisön oikeudellisella muodolla ei ole merkitystä arvioitaessa elinkeinotoiminnan harjoittamista Elinkeinotoiminnan harjoittajia ovat kansallisesti säännellyt yhtiömuodot (oy, ay, ky, osuuskunta, sosiaaliset yritykset) Myös yhdistykset, säätiöt, kuntien liikelaitokset ja työpajat jne. voivat harjoittaa elinkeinotoimintaa 19

20 Elinkeinotoiminnan harjoittaminen Palveluiden ja tuotteiden myynti yrityksille, kunnille ja kotitalouksille on jatkuvaa, ansiotarkoituksessa ja kilpailuolosuhteissa tapahtuvaa toimintaa satunnainen myynti ei tee elinkeinotoiminnan harjoittajaksi Kiinnitetään huomiota toimialaan onko toimialalla muita toimijoita? onko samoilla markkinoilla muita toimijoita? (markkina-alue, tosiasiallinen kilpailutilanne) Kiinnitetään huomiota palkkatuella palkattavan tehtäviin sijoitetaanko tuotteiden ja palveluiden myynti- tai tuotantotehtäviin? TE-toimisto arvioi itsenäisesti kokonaisharkinnan perusteella; tulkinta-apuna mm. hakemuksen liitteenä pyydettävä veroilmoitus ja verotuspäätös (joissain tilanteissa veronhuojennuspäätös). Jos verottaja ei katso verotettavaksi elinkeinotoiminnaksi, kyseessä ei ole pääsääntöisesti palkkatukisäännöksissä tarkoitettu elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja 20

21 7 Palkkatuella katettavat palkkauskustannukset 1 mom. Palkkatuella katettavia palkkauskustannuksia ovat: työntekijälle maksettava palkka ennen vakuutetun lakisääteisten maksujen ja verojen pidätystä (bruttopalkka) työnantajan lakisääteiset sivukulut: sosiaaliturvamaksu työeläkevakuutusmaksu tapaturmavakuutusmaksu työttömyysvakuutusmaksu pakollinen ryhmähenkivakuutusmaksu 21

22 7 Palkkatuella katettavat palkkauskustannukset 2 mom. Palkkauskustannuksiin ei lueta: 1)lomakorvausta tai sitä vastaavaa korvausta 2)palkkaa ajalta, jolta työnantajalla on oikeus saada tuella palkatun palkkauskustannuksiin sairausvakuutuslain 7 luvun 4 :n nojalla päivärahaetuutta tai tapaturmavakuutuslain 26 :n nojalla päivärahaetuutta tai korvausta 3)sitä palkan osuutta, joka määräytyy tuella palkatun työn tuloksen perusteella 22

23 8 Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto Perustuki + lisäosa mallista siirrytty prosenttiperusteiseen palkkatukeen, jossa palkkatuen määrä on 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista Tuen määrä ja enimmäiskesto määräytyvät tuella palkattavan työttömyyden keston tai vamman/sairauden perusteella 23

24 8 Tuen määrä ja enimmäiskesto 1 mom. Työttömyys kestänyt alle 12 kk tukijakso enintään 6 kk tuki 30 % palkkauskustannuksista Työttömyys kestänyt vähintään 12 kk 14 kk:n aikana tukijakso enintään 12 kk tuki 40 % palkkauskustannuksista Työttömyys kestänyt vähintään 24 kk 28 kk:n aikana tukijakso enintään 24 kk tuki enintään 12 kk:n ajan 50 % palkkauskustannuksista, minkä jälkeen 30 % palkkauskustannuksista Jos tuki myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle RPA:n mukaisena tukena, edellytetään lisäksi, ettei tuella palkattava ole ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 24 kk:n aikana 24

25 8 Tuen määrä ja enimmäiskesto Vamma tai sairaus, joka alentaa olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä tukijakso enintään 24 kk kerrallaan tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista palkkatuki voidaan myöntää uudelleen ilman jäähyä 25

26 8 Tuen määrä ja enimmäiskesto 2 mom. Jos palkkatukea myönnetään useammassa kuin yhdessä jaksossa, palkkatuen määrä ja enimmäiskesto määräytyvät ensimmäisen palkkatukijakson myöntämisajankohdan mukaisesti, kunnes palkkatuen enimmäiskeston laskeminen alkaa uudelleen alusta. Esim. tuella palkattava on ollut työtön yli 12, mutta alle 24 kuukautta tuki 40 % enintään 12 kk 1. tukijakso 7 kk 40 % tukijakson jälkeen työtön 8 kk 2. tukijakso 40 % enintään 5 kk 26

27 9 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 1 mom. Yhdistys tai säätiö palkkaa muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin vähintään 24 kk 28 kk:n aikana työttömänä olleen tuki enintään 12 kk:n ajan 100 % palkkauskustannuksista enintään 65 %:een työaikaan saakka, kuitenkin enintään valtion talousarvion mukainen enimmäismäärä kuukaudessa 12 kk:n jälkeen 30 % palkkauskustannuksista enintään 12 kk Enimmäismäärä vuoden 2015 talousarvion mukaan e/kk henkilöä kohti, minkä lisäksi lomaraha 65 %:n työajan osalta 65 % työaika lasketaan työehtosopimuksen mukaisesta säännöllisestä enimmäistyöajasta tai, jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, työaikalain mukaisesta säännöllisestä enimmäistyöajasta (40 h/viikko) 27

28 9 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 2 mom. Kunnalla on oikeus saada palkkatukea 50 % palkkauskustannuksista, kun kunta työllistää työttömän työnhakijan 11 luvun 1 :ssä tarkoitetun velvoitteen perusteella TSL:n 13 luvun 6 väliaikainen muutos v loppuun Ei saa sopia työtehtävästä, josta kunta on lomauttanut tai antanut työntekijälleen lomautusilmoituksen 28

29 9 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 3 mom. Poikkeukset palkkatuen enimmäiskestoon 1) 60 vuotta täyttänyt ja ollut yhtäjaksoisesti vähintään 12 kk työtön välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä tukijakso enintään 24 kk kerrallaan tuen määrä ensimmäisen 12 kk:n ajalta työttömyyden keston perusteella 40 tai 50 % palkkauskustannuksista, tämän jälkeen 30 % palkkauskustannuksista 2) työnsuunnittelija tukijakso enintään 24 kk 3) oppisopimus tuki voidaan myöntää koko oppisopimuskoulutuksen ajaksi Kohdat 2) ja 3): tuen määrä tuella palkattavan työttömyyden keston perusteella 30, 40 tai 50 % palkkauskustannuksista enintään 12 kk:n ajan, minkä jälkeen 30 % palkkauskustannuksista (tai vamman/sairauden perusteella 50 % palkkauskustannuksista) 29

30 9 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 5 mom. Alle 30-vuotiaan palkkaamiseen voidaan myöntää palkkatukea enintään 10 kuukaudeksi, vaikka tuella palkattava olisi ollut työtön alle 12 kuukautta Väliaikainen säännös, joka on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka Työsuhteen tulee alkaa viimeistään

31 10 Palkkatuki sosiaaliselle yritykselle Vamma tai sairaus tukijakso enintään 36 kk kerrallaan Henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana yhtäjaksoisesti 12 kk tai tähän rinnastettava tukijakso enintään 12 kk tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista, kuitenkin enintään 1300 e/kk tai 40 % palkkauskustannuksista ilman enimmäismäärää (edullisuusvertailu) 500 päivää työttömyysetuutta työttömyyden perusteella saanut tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista enintään 24 kk Muilta osin palkkatuki myönnettäisiin samoin ehdoin kuin muillekin yrityksille 31

32 11 Tilapäinen keskeyttäminen Jos työn tekeminen ja palkanmaksu keskeytyvät tilapäisesti vähintään kuukauden ajaksi, palkkatuen maksaminen keskeytetään KEHA-keskus antaa päätöksen asiasta Keskeytysaikaa ei lueta tuen enimmäiskestoon 32

33 12 Enimmäiskeston laskeminen uudelleen alusta Palkkatukea voidaan myöntää uudestaan, kun tuella palkattava on enimmäiskeston täytyttyä ollut 10 kk työttömänä työnhakijana viimeisten 12 kk:n aikana Enimmäiskeston laskenta aloitetaan alusta myös silloin, kun on kulunut 24 kk viimeisimmän palkkatukijakson päättymisestä Edellä mainitut säännökset eivät tule sovellettaviksi, kun palkkatuki myönnetään oppisopimuskoulutukseen kun palkkatuki myönnetään sillä perusteella, että vamma tai sairaus alentaa olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluontoisesti tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä kun palkkatuki myönnetään 60 vuotta täyttäneen vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleen palkkaamiseen 33

34 13 Muun tuen vaikutus palkkatuen maksamiseen Palkkatuki ei saa yhdessä muiden palkkauskustannuksiin myönnettyjen tukien ja oppisopimuksen perusteella maksettavan koulutuskorvauksen kanssa ylittää palkkauskustannuksia RPA:n mukaisena myönnetty tuki ei saa yhdessä muun samoihin palkkauskustannuksiin myönnetyn RPA-tuen tai de minimis tuen kanssa ylittää 50 % palkkauskustannuksista Poikkeus alentuneesti työkykyisen palkkaamiseen myönnetty tuki > ei saa ylittää palkkauskustannuksia Jos enimmäismäärä ylittyy, palkkatuen määrää vähennetään ylittävältä osin Muu valtion tuki ei estä palkkatuen myöntämistä 34

35 14 Palkkatuen maksamisen esteet Palkkatukea ei makseta, jos: 1)tuen saaja ei noudata palkkatukipäätöksessä asetettuja ehtoja 2)palkkatuen myöntämisen jälkeen käy ilmi, etteivät työnantajaan, työsuhteeseen tai tuella palkatun siirtämiseen liittyvät palkkatuen edellytykset täyty 3)palkkatukea on myönnetty virheellisesti, liikaa tai perusteettomasti 35

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto Palkkatuki v. 2016 Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistuva palkkatuki Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistamisen tavoitteet Tavoitteena on parantaa Työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua Tukipäätösten ennakoitavuutta

Lisätiedot

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla. Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-

Lisätiedot

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 Uudenmaan hanketoimijoiden seminaari 23.1.2015 Riitta Somero ja Hellä Neuvonen-Seppänen Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto 17.2.2015 1 Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen

Lisätiedot

Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7)

Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) Palkkatuki Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) 1 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi Hakemuslomake Työnantaja (tuen hakija) Nimi: Nuorten työllistämistuki Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu Y-tunnus: Osoite: Kotikunta: Toimiala: Henkilöstön lukumäärä: Yhteyshenkilö: Puhelinnumero:

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

Palkkatuki muutoksia10.5.2010

Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Iisalmi 15.6. ja Kuopio 18.6.2010 13.8.2010 1 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui 10.5.2010 EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana

Lisätiedot

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014 Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014.

Lisätiedot

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk)

OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) 2014 OULULAISILLE YRITYKSILLE MYÖNNETTÄVÄ KUNTALISÄ OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN (450 (350 eur/kk) Työllistymiseen liittyvänä tukimuotona Oulun kaupunki myöntää yritysten palkkatuettuihin oppisopimustyösuhteisiin

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015

TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015 TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015 Välityömarkkinat- ja yritysyhteistyöseminaari työllistämisen ajankohtaiset asiat 11.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta TEM / TYO / RATO 23.6.2016 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus

Työharjoittelu. www.mol.fi. Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työharjoittelu www.mol.fi Työharjoittelu ja työelämävalmennus Työtön työnhakija voi osallistua työharjoitteluun tai työelämävalmennukseen perehtyäkseen työelämään sekä edistääkseen työhönsijoittumistaan

Lisätiedot

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Muutosturva. Laki voimaan 1.7.2005, laajennus 1.7.2009

Muutosturva. Laki voimaan 1.7.2005, laajennus 1.7.2009 Muutosturva Tavoitteena työnantajan, työntekijöiden ja työ- ja elinkeinohallinnon yhteistyön tehostamisella edistää nopeaa työllistymistä ja lisätä muutoksen aikaista turvaa. Laki voimaan 1.7.2005, laajennus

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä 1 (5) IRTISANOMISSUOJASOPIMUS 2002 (TT-STTK) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen

Lisätiedot

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus 19.11.2014 Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2015 19.11.2014 Työllisyyspoliittisen avustuksen tavoitteena on parantaa työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE Sisällys 1) Työkokeilu tarvittavan työkokemuksen hankkimiseksi 2) Palkkatuen hyödyntäminen osatyökykyisen työllistämisen

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa. Jaana Pakarinen toimitusjohtaja

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa. Jaana Pakarinen toimitusjohtaja Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa Jaana Pakarinen toimitusjohtaja Kunnan intressi? 2 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYS 1 TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNTA 4.6.2015

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYS 1 TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNTA 4.6.2015 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYS 1 Kaupunginhallitukselle ESITYS TYÖLLISYYDENHOIDON HELSINKI-LISÄN UUDISTAMISEKSI Työllistämistoimikunta (4.6.2015 4) esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi liitteenä olevat

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut TE-toimiston palvelut Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Alueelliset TE-palvelut Uudenmaan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Satakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) 1154 Palkkatuella työllistämiseen käytettävän Helsinki-lisän myöntämisperusteiden ja määrän tarkistaminen HEL 2011-009618 T 02 05 00 Päätös päätti hyväksyä työllistämiseen

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla

Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 9 Helsingin kaupunki työllistää julkisten hankintojen avulla Helsingin kaupunki haluaa edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä julkisten hankintojen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa):

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa): LAUSUNTO KASELY/498/00.02.00/2012 10.8.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Viite Asia TEMin lausuntopyyntö; luonnos hallituksen esitykseksi laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä eräiden siihen

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi Muutosturva Hannele Liesegang hannele.liesegang@tem.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä Ilmoitus työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yt-neuvottelujen alkaessa: neuvotteluesitys (8 luku 48 ) Viipymättä

Lisätiedot

Lomauttaminen? Irtisanominen?

Lomauttaminen? Irtisanominen? Lomauttaminen? Irtisanominen? Minäkö? Millä perusteella? Miten siitä selviää? Mitä sen jälkeen? Luottamusmiesseminaari, Kirkon alat ry, 11.- 12.5.2016 1 Lomautuksen perusteet Esityksen sisällöstä Menettelytavat

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

HE 198/2014 vp. tavoitteena on palkkatukijärjestelmän yksinkertaistaminen, Voimassa olevien säännösten mukaan kun-

HE 198/2014 vp. tavoitteena on palkkatukijärjestelmän yksinkertaistaminen, Voimassa olevien säännösten mukaan kun- Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, työsopimuslain 13 luvun 6 :n väliaikaisesta muuttamisesta ja

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA LUONNOS 24.6.2014 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua

Lisätiedot

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy

Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 16.9.2015 vanhempi hallitussihteeri Timo Meling Työ- ja elinkeinohallinnon organisaatio työ-

Lisätiedot

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku Tehy ry / Okkeri päivitetty 21.1.2016 LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku TYÖSOPIMUSLAKI Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet,

Lisätiedot

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena

Lisätiedot

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista?

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? Henkilöstö: Mitä minulle tapahtuu? Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? 1 2.12.2010 Keskeinen säännöstö

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset

Yhteishankintakoulutukset z Yhteishankintakoulutukset RekryKoulutus, TäsmäKoulutus ja MuutosKoulutus Mari Tuomikoski Palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Yhteishankintakouluksella lisää ammatillista osaamista Työvoimakoulutuksena

Lisätiedot

OPAS TYÖLLISTYMISEN TUKIMUODOISTA TYÖNANTAJILLE

OPAS TYÖLLISTYMISEN TUKIMUODOISTA TYÖNANTAJILLE OPAS TYÖLLISTYMISEN TUKIMUODOISTA TYÖNANTAJILLE SISÄLLYS 1) Työkokeilu 2) Palkkatuki 3) Rekrytointikokeilu 4) Työhönvalmennus 5) Työolosuhteiden järjestelytuki 6) Maahanmuuttajan työllistyminen 7) Oppisopimus

Lisätiedot

HE 200/2013 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 200/2013 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia ehdotetaan

Lisätiedot

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta 1 (17) 22.11.2012 Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta Tarkistuslista Mieti mm. seuraavia asioita, kun työpaikallasi lomautetaan tai irtisanotaan työntekijöitä: Määräaikaiset työsopimukset

Lisätiedot

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013

Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013 Työoikeuden sudenkuopat Jyväskylä 15.11.2013 Johanna Uusitalo Työoikeuden asiantuntija, varatuomari Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki

Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki Työllisyyspoliittinen avustus Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia

Lisätiedot

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua

Lisätiedot

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT

ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT LIITE III ERITYISMÄÄRÄYKSET ULKOMAISTEN TUTKIJOIDEN MARIE CURIE -APURAHAT III. 1 Määritelmät PALUUVAIHE Tässä avustussopimuksessa sovelletaan II.1 artiklan määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä: 1.

Lisätiedot

Tilaajavastuulain vaatimusten toteuttaminen

Tilaajavastuulain vaatimusten toteuttaminen Tilaajavastuulain vaatimusten toteuttaminen Työsuojelupäivät 25.-26.9.2014 Oulu Reima Lehtola 11.9.2014 Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue 1 Tilaajavastuulain tavoite on edistää: -

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden rooli. TE-palveluiden toteuttajana linjaukset yhteistyölle

Välityömarkkinoiden rooli. TE-palveluiden toteuttajana linjaukset yhteistyölle Välityömarkkinoiden rooli TE-palveluiden toteuttajana linjaukset yhteistyölle 2.11.2016 Päivi Haavisto-Vuori neuvotteleva virkamies, työ- ja elinkeinoministeriö 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 22.6.2015 C(2015) 4357 final Asia: Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla Arvoisa ulkoasiainministeri Soini Tarkasteltuaan Suomen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

Hyvä seura työnantajana

Hyvä seura työnantajana Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset

Lisätiedot

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työvoiman vähentämistilanteet Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Käydään läpi: Yhteistoimintamenettely Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Eija Mali, OAJ 2 Yhteistoimintamenettely

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö ELY-keskukset Vuoden 2014 maatalousyrittäjien opintorahaa (2521) koskevien hakemusten käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

Työehtosopimukset 1. Yleissitovat

Työehtosopimukset 1. Yleissitovat Cities by the water - new opportunities for business development ja Lisää potkua Venäjän kauppaan -projektit Tietokortti 8 TYÖNANTAJAN VELVOLLISUUDET SUOMESSA Työnantajalla on erilaisia työsuhteeseen ja

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTO- SOPIMUKSEEN TEHDYT TEKSTIMUUTOKSET 1.10.2011 ALKAEN

AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTO- SOPIMUKSEEN TEHDYT TEKSTIMUUTOKSET 1.10.2011 ALKAEN 1 (7) AUTOALAN KAUPAN JA KORJAAMOTOIMINNAN TYÖEHTO- SOPIMUKSEEN TEHDYT TEKSTIMUUTOKSET 1.10.2011 ALKAEN SOVELTAMINEN JA YLEISET MÄÄRÄYKSET Lisätään uusi Ryhmähenkivakuutus Työnantaja toteuttaa kustannuksellaan

Lisätiedot

Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu

Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu Yliopistosairaanhoitopiirien sihteeripäivät Finlandiatalo 27.5.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi 25.5.2016 2 Kevan neuvontapalvelut henkilöasiakkaille

Lisätiedot

Virkamiesten lomauttaminen

Virkamiesten lomauttaminen Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen

Lisätiedot

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta Seinäjoki 27.10.2018 Yleishyödyllisyyden edellytykset tuloverotuksessa Yleishyödyllisyydestä säädetään verotuksessa tuloverolain (TVL) 22 :n 1 momentissa

Lisätiedot

TIETO OYJ:N INFO-TILAISUUS. 19.4.2012 OTL, VT Esa Schön

TIETO OYJ:N INFO-TILAISUUS. 19.4.2012 OTL, VT Esa Schön TIETO OYJ:N INFO-TILAISUUS 19.4.2012 OTL, VT Esa Schön Esityksen sisältö Työsuhteen päättämismenettely Työsuhteen päättäminen sopimuksella Työttömyysturva TYÖSUHTEEN PÄÄTTÄMISMENETTELY Työsuhteen päättämismenettely

Lisätiedot

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Eläkeinfo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Kevan verkkopalvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä: Kevan laskurit ovat auenneet

Lisätiedot