TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015"

Transkriptio

1 TE-toimiston palvelut työllistämisen tueksi 2015 Välityömarkkinat- ja yritysyhteistyöseminaari työllistämisen ajankohtaiset asiat Marita Rimpeläinen-Karvonen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

2 Uusi palkkatukijärjestelmä siirryttiin perustuki + lisäosa mallista prosenttiperusteiseen palkkatukeen Palkkatuen määrä 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista Tukitaso ja tuen enimmäiskesto määräytyvät tuella palkattavan työttömyyden keston tai vamman/sairauden aiheuttaman pysyvän tai pysyväisluonteisen tuottavuuden alentuman perusteella 2

3 Palkkatukiuudistuksen tavoitteet Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta Pyritään ottamaan nykyistä paremmin huomioon kilpailuneutraliteettiin liittyvät seikat heikossa työmarkkina-asemassa olevat Pyritään vähentämään palkkatukeen liittyvää hallinnollista työtä ja nopeuttamaan palkkatukihakemusten käsittelyä ja palkkatuen maksatusta

4 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää avoimille työmarkkinoille työllistymistä Palkkatuen myöntäminen edellyttää, että TE-toimisto arvioi tuella palkattavan tuottavuuden olevan tarjolla olevassa työtehtävässä alentunut ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden johdosta. Palkkatuki voidaan kuitenkin myöntää, vaikka tuella palkattavan ammatillisessa osaamisessa ei ole puutteita, jos tuella palkattava on täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työtön vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä

5 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset Palkkatuen myöntäminen vamman tai sairauden perusteella edellyttää, että TE-toimisto arvioi vamman tai sairauden olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentavan työttömän työnhakijan tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. Työ- ja elinkeinotoimisto voi palkkatukea myöntäessään asettaa tuen saamiselle tuella palkattavan ja tuen tarkoituksen toteuttamisen kannalta tarpeellisia ehtoja

6 Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto 1/2 Työttömyys kestänyt alle 12 kk tukijakso enintään 6 kk tuki 30 % palkkauskustannuksista Työttömyys kestänyt vähintään 12 kk 14 kk:n aikana tukijakso enintään 12 kk tuki 40 % palkkauskustannuksista Työttömyys kestänyt vähintään 24 kk 28 kk:n aikana tukijakso enintään 24 kk tuki enintään 12 kk:n ajan 50 % palkkauskustannuksista, minkä jälkeen 30 % palkkauskustannuksista Jos tuki myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena, edellytetään lisäksi, ettei tuella palkattava ole ollut toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa palkkatuen myöntämistä välittömästi edeltäneiden 24 kk:n aikana

7 Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto 2/2 Vamma tai sairaus, joka alentaa olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä tukijakso enintään 24 kk kerrallaan tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista palkkatuki voidaan myöntää uudelleen ilman jäähyä

8 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 1/4 Yhdistys tai säätiö palkkaa muihin kuin elinkeinotoiminnaksi katsottaviin tehtäviin vähintään 24 kk 28 kk:n aikana työttömänä olleen tuki enintään 12 kk:n ajan 100 % palkkauskustannuksista enintään 65 %:een työaikaan saakka, kuitenkin enintään valtion talousarvion mukainen enimmäismäärä kuukaudessa 12 kk:n jälkeen 30 % palkkauskustannuksista enintään 12 kk Enimmäismäärä vuoden 2015 talousarvion mukaan e/kk henkilöä kohti, minkä lisäksi lomaraha 65 %:n työajan osalta 65 % työaika lasketaan työehtosopimuksen mukaisesta säännöllisestä enimmäistyöajasta tai, jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, työaikalain mukaisesta säännöllisestä enimmäistyöajasta (40 h/viikko)

9 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 2/4 Kunnalla on oikeus saada palkkatukea 50 % palkkauskustannuksista, kun kunta työllistää työttömän työnhakijan 11 luvun 1 :ssä tarkoitetun velvoitteen perusteella

10 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 3/4 Poikkeukset enimmäiskestoon 60 vuotta täyttänyt ja ollut yhtäjaksoisesti vähintään 12 kk työtön välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä tukijakso enintään 24 kk kerrallaan tuen määrä ensimmäisen 12 kk:n ajalta työttömyyden keston perusteella 40 tai 50 % palkkauskustannuksista, tämän jälkeen 30 % palkkauskustannuksista työnsuunnittelija tukijakso enintään 24 kk oppisopimus tuki voidaan myöntää koko oppisopimuskoulutuksen ajaksi Kohdat 2) ja 3): tuen määrä tuella palkattavan työttömyyden keston perusteella 30, 40 tai 50 % palkkauskustannuksista enintään 12 kk:n ajan, minkä jälkeen 30 % palkkauskustannuksista (tai vamman/sairauden perusteella 50 % palkkauskustannuksista)

11 Tuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa 4/4 Alle 30-vuotiaan palkkaamiseen voidaan myöntää palkkatukea enintään 10 kuukaudeksi, vaikka tuella palkattava olisi ollut työtön alle 12 kuukautta Väliaikainen säännös, joka on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka Työsuhteen tulee alkaa viimeistään

12 Palkkatuki sosiaaliselle yritykselle Vamma tai sairaus tukijakso enintään 36 kk kerrallaan Henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana yhtäjaksoisesti 12 kk tai tähän rinnastettava tukijakso enintään 12 kk tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista, kuitenkin enintään 1300 e/kk tai 40 % palkkauskustannuksista ilman enimmäismäärää (edullisuusvertailu) 500 päivää työttömyysetuutta työttömyyden perusteella saanut tuen määrä 50 % palkkauskustannuksista enintään 24 kk Muilta osin palkkatuki myönnettäisiin samoin ehdoin kuin muillekin yrityksille

13 Työnantajaan liittyviä palkkatuen edellytyksiä 1/2 Jos työnantaja on tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä taikka työnantajan palveluksessa on osa-aikaisia työntekijöitä, palkkatukea voidaan myöntää, jos työnantaja on ennen palkkatukihakemuksen tekemistä työsopimuslaissa säädetyllä tavalla täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä irtisanotuille, lomautetuille ja osa-aikatyötä tekeville Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle edellyttää lisäksi työsopimuslaissa säädetystä yhdeksän kuukauden takaisinottoajasta poiketen, että työnantaja on tarjonnut työtä sellaiselle tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanomalleen työntekijälle, jonka irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana Palkkatuen myöntämiselle ei ole estettä: jos työn tarjoamiseen ei ole velvollisuutta työsopimuslain mukaan tai työehtosopimuksen määräyksen perusteella jos työnantaja on täyttänyt velvollisuutensa tarjota työtä, mutta työntekijät eivät ota työtä vastaan

14 Työnantajaan liittyviä palkkatuen edellytyksiä 2/2 Palkkatukea ei myönnetä, jos: tukeen perustuva työhön ottaminen aiheuttaisi tai voisi aiheuttaa työnantajan palveluksessa olevien muiden työntekijöiden irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen tuki vääristäisi muiden samoja tuotteita tai palveluja tarjoavien tahojen välistä kilpailua työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja, ellei TE-toimisto tuella palkattavaan liittyvistä erityisistä syistä pidä tuen myöntämistä tarkoituksenmukaisena elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 2 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys tai työnantajaa koskee 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi tai sisämarkkinoille soveltumattomaksi

15 Palkkatuki työnantajalle, jolla on osa-aikaisia työntekijöitä Palkkatukea hakeva työnantaja ilmoittaa palkkatukihakemuksessa mm. onko se tarjonnut työtä työsopimuslain edellyttämällä tavalla osaaikatyötä tekeville työntekijöilleen. Palkkatuki voidaan myöntää, jos työtä on tarjottu, mutta työntekijä on kieltäytynyt ottamasta työtä vastaan työnantaja ilmoittaa, että sillä ei ole velvollisuutta työn tarjoamiseen. Kokoaikatyö = 100 % työaika (esim. 85 % työaika on osa-aikainen) TE-toimiston tehtäviin ei kuulu työnantajien neuvonta työsopimuslain mukaisen työn tarjoamisvelvollisuuden sisällöstä tai velvollisuuden täyttymisen arviointi. Tarvittaessa TE-toimisto ohjaa työnantajan selvittämään asiaa työnantajaliitosta tai työsuojeluviranomaisilta

16 Muutos koskien työn tarjoamisvelvollisuutta Rekisteröity yhdistys tai säätiö, joka palkkaa vähintään 24 kuukautta (28 kk aikana) työttömänä olleen työttömän työnhakijan tehtäviin, joita ei katsota elinkeinotoiminnaksi, voi poiketa työsopimuslain mukaisesta työn tarjoamisvelvollisuudesta. Ei velvollisuutta tarjota lisätyötä osa-aikaisille työntekijöille eikä velvollisuutta tarjota työtä takaisinottovelvollisuuden piirissä oleville ja lomautetuille työntekijöille. Säännös on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka. Em. koskee myös kuntia näiden työllistäessä julkisesta työvoimaja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetun työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluvan henkilön. Kunta ei kuitenkaan saa palkata velvoitetyöllistettävää tehtävään, josta se on lomauttanut tai lomauttamassa työntekijäänsä. Tämäkin säännös on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka

17 Enimmäiskeston uudelleen laskenta Palkkatukea voidaan myöntää uudestaan, kun tuella palkattava on enimmäiskeston täytyttyä ollut 10 kk työttömänä työnhakijana viimeisten 12 kk:n aikana Enimmäiskeston laskenta aloitetaan alusta myös silloin, kun on kulunut 24 kk viimeisimmän palkkatukijakson päättymisestä Jäähyä ei sovelleta oppisopimukseen, henkilöihin, joilla vamma tai sairaus pysyvästi tai pysyväisluontoisesti alentaa tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä ikääntyneisiin pitkään työttömänä olleisiin 17

18 Palkkatuella katettavat palkkauskustannukset Palkkatuella katettavilla palkkauskustannuksilla tarkoitetaan työntekijälle maksettavaa palkkaa ennen vakuutetun lakisääteisten maksujen ja verojen pidätystä ja sen lisäksi työnantajan lakisääteistä sosiaaliturva-, työeläkevakuutus-, tapaturmavakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksua sekä pakollista ryhmähenkivakuutusmaksua. Palkkauskustannuksiin ei lueta: 1) tuella palkatulle maksettavaa lomakorvausta tai sitä vastaavaa korvausta; 2) palkkaa siltä ajalta, jolta työnantajalla on oikeus saada tuella palkatun palkkauskustannuksiin sairausvakuutuslain (1224/2004) 7 luvun 4 :n nojalla päivärahaetuutta tai tapaturmavakuutuslain 26 :n nojalla päivärahaa tai korvausta; 3) sitä palkan osuutta, joka määräytyy tuella palkatun työn tuloksen perusteella Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki

19 Elinkeinon harjoittamisen arviointi Onko elinkeinotoiminta jatkuvaa/säännöllistä vaiko satunnaista? kilpailuolosuhteissa tapahtuvaa? Toimiiko yhdistys toimialalla, jossa on muita toimijoita? ansiotarkoituksessa tapahtuvaa? -> kaikkien kolmen edellytyksen tulee täyttyä samanaikaisesti -> em. periaatteet koskevat myös työntekijän siirtämistä toisen työnantajan tehtäviin mikäli siirtämisestä peritään maksu, toiminta on vuokraukseen rinnastettavaa liitteinä veroilmoitus, verottajan antama verotuspäätös verottajan tekemät ratkaisut eivät sido TE-toimistoa pääsääntöisesti elinkeinotoimintana ei pidetä toimintaa, jota verottaja ei ole katsonut verotettavaksi elinkeinotoiminnaksi Toimisto Otsikko

20 Elinkeinon harjoittamisen arviointi yleishyödylliseksi katsottu yhteisö voi harjoittaa elinkeinotoimintaa, josta se on elinkeinoverovelvollinen mikäli palkkatuella työllistetään em. toimintaan, palkkatuki määräytyy JTYPL:n 7 luvun 6 :n mukaan -> ryhmäpoikkeusasetuksen mukainen tai de minimis-tuki yhteisö voi erottaa yleishyödyllisen toiminnan ja elinkeinotoiminnan kirjanpidollisesti toisistaan -> muutoin tulkinnan ratkaisee se, mihin tehtäviin henkilö palkkatuella työllistetään liittyykö tehtävä elinkeinotoimintaan vaiko yleishyödylliseen toimintaan Toimisto Otsikko

21 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Anna Palinsaari

22 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Anna Palinsaari

23 Yhteydenotot palkkatukiasioissa Työnantajien palkkatukeen liittyvät kysymykset ja palkkatukipaikkojen ilmoittaminen Pohjois-Pohjanmaan TEtoimistoon: sähköposti: yrityspalveluiden puhelinpalvelu: Palkkatukihakemuksen jättäminen ja maksatus sähköisesti TEpalveluiden verkkopalvelun kautta: alkkatuki/index.html Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatukiuudistus

24 Työolosuhteiden järjestelytuki Työ- ja elinkeinotoimisto voi edistää osatyökykyisen työntekoa työolosuhteiden järjestelytuella Työnantaja saada työolosuhteiden järjestelytukea, jos työhön palkattavan tai työssä jo olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää uusia työvälineitä tai kalusteita muutostöitä työpaikalla apua työssä toiselta työntekijältä Työvälineiden hankintaan tai työpaikan muutostöihin tukea voi saada enintään euroa henkilöä kohden. Sitä on haettava kuukauden kuluessa, kun työtarvikkeet on hankittu tai muutostyöt tehty. Tukea voi saada tarvittaessa myös ennakkoon Toimisto Otsikko

25 Työolosuhteiden järjestelytuki Palkattava työntekijä voi vammansa tai sairautensa takia tarvita myös apua työtehtävissä. Korvausta toisen työntekijän antamasta avusta voi saada enintään 20 työtunnille kuukaudessa enintään 18 kuukauden ajan. Tukea maksetaan kuukausittain jälkikäteen 20 euroa tunnilta toteutuneiden työtuntien perusteella. Maksatushakemus toisen työntekijän antamasta avusta on toimitettava TE-toimistoon kahden kuukauden kuluessa siitä, kun maksatusjakso on päättynyt. Arvioidessaan tuen tarvetta TE-toimisto huomioi vammasta tai sairaudesta aiheutuvan haitan sekä työnantajan taloudellisen aseman. Jos tuki kohdistuu työssä olevan työntekijän tarvitsemiin hankintoihin tai muutostöihin, työnantajan tulee osallistua kustannuksiin kohtuulliseksi katsotulla määrällä. Tuki ei ole tarkoitettu työpaikan tavanomaisiin ergonomiaratkaisuihin

26 Työkokeilu Työkokeiluun osallistuja tutustuu ammatteihin ja työympäristöön käytännössä. Työkokeilu ei ole työsuhde, sen ajalta ei makseta palkkaa, se ei kerrytä vuosilomapäiviä tai eläkettä. Työkokeiluun osallistuva saa useimmiten työttömyysetuutta ja kulukorvausta

27 Työkokeilu ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi Ammattikouluttamattomille nuorille, yrittäjyyttä harkitseville Selvitetään kiinnostaako ala/ammatti henkilöä: voi kokeilla useita eri aloja. Tavoitteena löytää sopiva koulutusala -> koulutukseen hakeutuminen Työkokeilu liittyy aidosti suunnitelmissa olevaan alaan Jos alan paikkaa ei löydy, voidaan järjestää myös muissa tehtävissä, jotta saadaan selville henkilön soveltuvuus esim. asiakaspalvelutehtäviin. Jos henkilö ei tiedä mille alalle haluaa suuntautua, työkokeilujaksoja voidaan sopia eri aloille urasuunnitelman selkiyttämiseksi (myös työpajat)

28 Työkokeilu työmarkkinoille paluun tukemiseksi henkilöt, jotka ovat olleet pitkään poissa työmarkkinoilta pitkittyneen työttömyyden tai muun syyn vuoksi Tällöin työkokeilun tavoitteena on selvittää, mitä palveluita henkilöasiakas tarvitsee työmarkkinoille paluun tueksi työkokeilun jälkeen

29 Työkokeilu ja vastavalmistuneet Työkokeilua ei käytetä työkokemuksen hankkimiseksi Työkokeilua voidaan käyttää uravaihtoehtojen selkiyttämiseksi, jos opinnot eivät ole valmistaneet suoraan johonkin ammattiin Ensin on kuitenkin selvitettävä muiden palvelujen käyttömahdollisuus. Myös vastavalmistunut voi olla ammatinvaihtaja. Ammatinvaihdon takana voi olla nuoruuden epäonnistunut koulutusalavalinta, terveydelliset tekijät, muuttunut elämäntilanne jne. Asiakkaan palvelutarve ratkaisee!

30 Työkokeilun kesto Yleensä 1-3 kk Max 6 kk yhdellä työnantajalla. Jos kokeilun järjestäjä on kunta niin voi olla 6 kk samoissa tehtävissä. Kuntayhtymä ja siihen kuuluva kunta ovat eri järjestäjiä Valtion eri virastot ovat eri järjestäjiä Työkokeilun enimmäiskesto henkilöasiakkaalle on 12 kk. Enimmäiskeston uudelleen laskeminen aloitetaan alusta 12 kk: n yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen. Alle 25-vuotiailla 3 kk:n työttömyyden jälkeen

31 Etuudet työkokeilun ajalta Pääsääntöisesti: Työttömillä työttömyysetuus + kulukorvaus Työttömyyskassa tai Kela maksaa kulukorvausta (9 / 18 / pv) työttömyysetuutta saavalle työnhakijalle työvoimakoulutuksen, työttömyysetuudella tuetun omaehtoisen opiskelun, maahanmuuttajan omaehtoisen opiskelun, työnhakuvalmennuksen, uravalmennuksen, koulutuskokeilun ja työkokeilun ajalta Työ- ja elinkeinoviranomainen voi maksaa kulukorvausta (9 / 18 / pv) työtä vailla olevalle henkilöasiakkaalle, jolla ei ole oikeutta työttömyyskassan tai Kelan maksamaan kulukorvaukseen työvoimakoulutuksen, työnhakuvalmennuksen, uravalmennuksen, koulutuskokeilun ja työkokeilun ajalta Työ- ja elinkeinoviranomaisen maksama kulukorvaus korvaa nykyisen harkinnanvaraisen päivärahan ja harkinnanvaraisen kulukorvauksen Alle 25-vuotiailla ammatillista koulutusta vailla olevilla on oikeus kulukorvaukseen työkokeilun osallistumispäiviltä vain, jos oikeus työttömyyspäivärahaan on päättynyt enimmäisajan täyttymisen vuoksi tai henkilö on saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 500 päivältä

32 Työkokeilun rajoitukset Työnantajan lomautukset, irtisanomiset, osa-aikaistamiset viimeisten 9 kk:n aikana Kilpailun vääristyminen Etätyö; valvonnan ja ohjauksen varmistaminen Matkatyö; Lyhytkestoiset matkat ok, valvonnan varmistaminen, työvoiman korvaaminen? Työkokeilu ulkomailla; oltava suomalainen työnantaja, vakuutusturva, valvonnan varmistaminen

33 Työhönvalmentajan palvelut Työhönvalmentaja on työllistyjän lisäksi työnantajan ja koko työyhteisön tukihenkilö Työhönvalmentaja auttaa kysymyksissä, jotka liittyvät työsopimuksen tekemiseen ja työtehtävien räätälöintiin ja opetteluun. Työhönvalmentajan palvelu voidaan yhdistää työkokeiluun tai palkkatukeen. Työhönvalmentaja voi myös neuvoa, miten palkkatukea haetaan Työhönvalmentaja voi perehdyttää työyhteisöä asioissa, jotka liittyvät uuden työtoverin tuloon Palvelun enimmäiskesto on 50 tuntia asiakasta kohden 12 kuukauden aikana

34 Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työllistämistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa TE-toimisto, kunta ja Kela yhdessä arvioivat laissa määriteltyjen työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta Monialaisen yhteispalvelun tavoitteena on edistää työttömien työllistymistä tarjoamalla heille monialaisena yhteispalveluna julkisia työvoimapalveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja siten kuin em. palvelujen tarjoamisesta erikseen säädetään 34

35 Nykyisten TYP:n toiminta-alue L U O N N O S

36 Ohjaus monialaiseen yhteispalveluun ja yhteispalvelun päättyminen TE-toimisto, kunta ja Kela arvioivat monialaisen yhteispalvelun tarpeen, kun työtön on saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää; tai ollut yhdenjaksoisesti työttömänä vähintään 6 kk (alle 25-vuotiaat) tai 12 kk (25 vuotta täyttäneet) -> jos em. työttömällä on monialaisen yhteispalvelun tarve eli hänen työllistymisensä edistäminen edellyttää TE-toimiston, kunnan ja Kelan järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen yhteensovittamista, hänet ohjataan monialaiseen yhteispalveluun Kelalla on oikeus antaa TE-toimistolle ja kunnan sosiaalihuollon tehtäviä hoitavalle viranomaiselle monialaisen yhteispalvelun tarpeen arvioimiseksi tieto työttömälle maksetuista työmarkkinatukipäivistä Monialainen yhteispalvelu päättyy, kun asiakkaalla ei enää ole monialaisen yhteispalvelun tarvetta 36

37 Kartoitusjakso TE-toimisto, kunta, Kela ja asiakas arvioivat yhdessä asiakkaan palvelutarpeen 3 kuukauden kuluessa siitä, kun monialainen yhteispalvelu on alkanut (= kartoitusjakso) Kartoitusjakson aikana TE-toimisto, kunta ja Kela selvittävät yhdessä työttömän kanssa tämän ammatillisen osaamisen sekä työllistymiseen vaikuttavan sosiaalisen tilanteen, terveydentilan ja työ- ja toimintakyvyn Kartoituksessa käytetään eri TE-toimistolla, kunnalla ja Kelalla olevia tietoja, minkä lisäksi TE-toimisto voi hankkia osaamis- ja ammattitaitokartoituksia, työkyvyn arviointeja ja uravalmennusta sekä järjestää työkokeiluja 37

38 Monialainen työllistymissuunnitelma TE-toimisto, kunta ja työtön laativat kartoitusjakson aikana yhdessä monialaisen työllistymissuunnitelman, jossa sovitaan palvelutarpeen mukaisista työvoima-, sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluista ja niiden toteutumisen seurannasta TE-toimiston ja kunnan on seurattava suunnitelman toteutumista vähintään 6 kuukauden välein Jos työttömän palvelutarve edellyttää Kelan tarjoamia kuntoutuspalveluja, Kela osallistuu suunnitelman laatimiseen ja seurantaan Työtön on velvollinen osallistumaan em. suunnitelman laatimiseen ja hakeutumaan ja osallistumaan suunnitelmassa sovittuihin palveluihin Velvollisuuksien laiminlyönnistä aiheutuvista seuraamuksista säädetään työttömyysturvalaissa ja toimeentulotuesta annetussa laissa 38

39 Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Jokaisen TE-toimiston alueella on TE-toimiston, kuntien ja Kelan sopima määrä monialaista yhteispalvelua tuottavia verkostoja Jokaisella verkostolla on TE-toimiston asettama johtoryhmä, joka vastaa yhteispalvelun järjestämisestä Jokaisella verkostolla on vähintään yksi TE-toimiston, kunnan ja Kelan yhteinen toimipiste TE-toimiston toimialueen kunnat nimeävät henkilöt, jotka johtavat monialaisen yhteispalvelun järjestämistä johtoryhmän asettamissa puitteissa. TE-toimistot, kunnat ja Kela osoittavat monialaiseen yhteispalveluun riittävän määrän henkilöstöä TEM asettaa ohjausryhmän monialaisen yhteispalvelun valtakunnallista ohjausta varten 39

40 Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Laki on tullut voimaan Asiakkaiden monialaiseen yhteispalveluun ohjaamista ja yhteisten toimipisteiden perustamista koskevia säännöksiä sovelletaan lukien. Em. mahdollistaa sen, että kunnat, erityisesti nyt TYPtoiminnan ulkopuolella olevat kunnat, voivat tulla toimintaan mukaan vaiheittain vuoden 2015 aikana Vuoden 2014 alussa Pohjois-Pohjanmaan kunnista TYPtoiminnan piirissä oli 4 kuntaa ja ulkopuolella 25 Asiakasmäärät kartoitettu 5/2015 Verkostot muodostettu 6/

41 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Voimassa olevan lain mukaan valtio ja kunta maksavat puoliksi niiden työttömien työttömyyden aikaisen työmarkkinatuen, jotka ovat saaneet työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä. Muiden työttömien työttömyyden aikaisen työmarkkinatuen ja työllistymistä edistävien palvelujen aikaisen työmarkkinatuen maksaa valtio. Työttömyysturvalain 14 luvun 3 :ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnat maksaisivat työttömyyden perusteella maksettavasta työmarkkinatuesta 50 % niiden henkilöiden osalta, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää 70 % niiden henkilöiden osalta, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 1000 päivää Valtio kompensoi 75 milj. euroa arvioidusta kuntien kustannusten kasvusta muuttamalla yhteisöveron jako-osuutta kuntien hyväksi 41

42 Monialaista yhteispalvelua tarvitsevat työttömät ja vähintään 300 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneet Vuonna 2015 työmarkkinatuen saajia arvioidaan olevan yhteensä noin , joista työttömyyden perusteella päivää saaneita päivää saaneita vähintään päivää saaneita Arvion mukaan monialaista yhteispalvelua tarvitsevia henkilöitä on lain voimaan tullessa noin , joista noin 80 prosenttia asuu kunnissa, jotka ovat tällä hetkellä mukana TYP-toiminnassa 42

43 Toimisto Otsikko

44 Toimisto Otsikko

45 Toimisto Otsikko

46 Toimisto Otsikko

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä

Uudistuva palkkatuki. Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistuva palkkatuki Välkky Välityömarkkinafoorumi 8.12.2014 Ritva Sillanterä Uudistamisen tavoitteet Tavoitteena on parantaa Työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua Tukipäätösten ennakoitavuutta

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

Uudistunut palkkatuki 1.1.2015

Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Palkkatuen uudistamisen tavoitteet Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015

PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 PALKKATUKIUUDISTUS 1.1.2015 Uudenmaan hanketoimijoiden seminaari 23.1.2015 Riitta Somero ja Hellä Neuvonen-Seppänen Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto 17.2.2015 1 Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 17.03.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014. 1366/2014 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1366/2014 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla

Lisätiedot

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto Palkkatuki v. 2016 Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-

Lisätiedot

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla. Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi

Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi Hakemuslomake Työnantaja (tuen hakija) Nimi: Nuorten työllistämistuki Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu Y-tunnus: Osoite: Kotikunta: Toimiala: Henkilöstön lukumäärä: Yhteyshenkilö: Puhelinnumero:

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7)

Palkkatuki. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) Palkkatuki Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (916/2012, luku 7) 1 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu

Lisätiedot

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho

Palkkatuki. TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho Palkkatuki TEM:n hallinnonalan itse toteutettavien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Kirsti Haapa-aho TYÖLLIST LLISTÄMISTUKIJÄRJESTELMÄ TYÖLLIST LLISTÄMISTUKI TYÖNANTAJALLLE PALKKATUKI

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus

Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus Työllisyyspolliittinen avustus vuonna 2015 ja palkkatukiuudistus 19.11.2014 Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2015 19.11.2014 Työllisyyspoliittisen avustuksen tavoitteena on parantaa työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki

Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Välityömarkkinatoimijat ja palkkatuki Iisalmi 20.1.2017 ja Kuopio 23.1.2017 Esityksessä käsitellään lyhyesti 1.1.2017 voimaan tulleita palkkatukeen liittyviä muutoksia. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut TE-toimiston palvelut Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Alueelliset TE-palvelut Uudenmaan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Satakunnan

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinoiden koordinointi Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinakoordinaattorin tehtävät Välityömarkkinatoimijoiden segmentointi, tietojen päivittäminen ja tietojen

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Palkkatuki muutoksia10.5.2010

Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Iisalmi 15.6. ja Kuopio 18.6.2010 13.8.2010 1 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui 10.5.2010 EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

Palkkatuki 29.10.2015

Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki Työnantaja voi hakea palkkatukea työhön palkattavan työttömyyden keston perusteella. Mahdollista hakea myös työhön palkattavan vamman tai sairauden perusteella. Myöntäminen

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Mitä TYPissä tapahtuu?

Mitä TYPissä tapahtuu? Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Työkokeilu Varsinais-Suomen TE-toimisto Työkokeilu

Työkokeilu Varsinais-Suomen TE-toimisto Työkokeilu Työkokeilu 2019 1 26.3.2019 Varsinais-Suomen TE-toimisto Työkokeilu Työkokeilu Työpaikalla järjestettävä ei-työsuhteinen työllistymistä edistävä palvelu, jonka tavoitteena on selvittää henkilöasiakkaan

Lisätiedot

Keski-Suomen TE-palvelut

Keski-Suomen TE-palvelut Keski-Suomen TE-palvelut Kirsi Elg Asiantuntija, Tuetun ja moniammatillisen tuen palvelut Toimialue: Keski-Suomi Toimipaikat: Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä Yhteispalvelupisteet: Joutsa, Kannonkoski, Karstula,

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja työllistämisen tukitoimet OPAS TYÖNANTAJALLE Sisällys 1) Työkokeilu tarvittavan työkokemuksen hankkimiseksi 2) Palkkatuen hyödyntäminen osatyökykyisen työllistämisen

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

Infotilaisuus Koskela Helena

Infotilaisuus Koskela Helena Infotilaisuus 26.01.2017 1 26.01.2017 Koskela Helena Työnhakijan haastattelut työttömän työnhakijan haastattelu tulee järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen

Lisätiedot

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 11.9.2014 TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita,

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut Marianne Selin-Mynttinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut

TE-toimiston palvelut Marianne Selin-Mynttinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut TE-toimiston palvelut 8.5.2014 Marianne Selin-Mynttinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Uudistuneet TE-palvelut TE-palvelut määritellään laissa julkisesta työvoima-

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014

Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014 Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014.

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto,

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Nuoren oma motivaatio/usko viranomaisiin

Nuoren oma motivaatio/usko viranomaisiin NUOREN TARPEISIIN POHJAUTUVA PALVELUPROSESSI KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTOSSA - Nopea kontaktointi TE-toimistosta heti työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen - Ohjauksellinen ja yksilöllinen palvelu - Oma asiantuntijajärjestelmä

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 TE- palvelut ja TYP- prosessi rikostaustaisilla Tuija Keihtä johtava työllisyysasiantuntija Lapin liitto Lapin työllistymistä

Lisätiedot

OPAS TYÖLLISTYMISEN TUKIMUODOISTA TYÖNANTAJILLE

OPAS TYÖLLISTYMISEN TUKIMUODOISTA TYÖNANTAJILLE OPAS TYÖLLISTYMISEN TUKIMUODOISTA TYÖNANTAJILLE SISÄLLYS 1) Työkokeilu 2) Palkkatuki 3) Rekrytointikokeilu 4) Työhönvalmennus 5) Työolosuhteiden järjestelytuki 6) Maahanmuuttajan työllistyminen 7) Oppisopimus

Lisätiedot

TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut

TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut 24.5.2016 Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista(jtypl) Monipuoliset

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Laki. julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012)

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 ja 2 a luvun 6 a, sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 9 laissa 1001/2012 ja 2 a luvun

Lisätiedot

Kummiyritystoiminta Liedossa

Kummiyritystoiminta Liedossa Kummiyritystoiminta Liedossa Ajatus syntyi vuonna 2009 Nuorten vastavalmistuneiden kasvava työttömyys Tiukka taloustilanne on vaikeuttanut työpaikan saantia Vastavalmistuneita on runsaasti valmiina työhön

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset 2017

Työttömyysturvan muutokset 2017 Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia. Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia. Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus Työvoimapalvelujen lähiajan muutoksia Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Muutoksia v. 2015 Nuorisotakuu: ohjaamo matalan kynnyksen palvelumallin kehittäminen Rakennetyöttömyys: monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA LUONNOS 24.6.2014 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI JULKISESTA TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUSTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua

Lisätiedot

HE 200/2013 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 200/2013 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia ehdotetaan

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Kuntoutusasiain neuvottelukunta, STM 24.4.2013 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot