Työllisyyspoliittinen avustus Petri Lehtimäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työllisyyspoliittinen avustus. 23.9.2014 Petri Lehtimäki"

Transkriptio

1 Työllisyyspoliittinen avustus

2 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee parantaa työttömien työnhakijoiden yleisiä työmarkkinavalmiuksia, ammattitaitoa ja osaamista ja näin edistää heidän työllistymistään. Erityisesti avustus tulee käyttää heikossa työmarkkinaasemassa olevien työttömien työllistymisen edistämiseen. Tuetaan hanketoimintaa, ei hakijan muuta toimintaa.

3 Tukikelpoiset kustannukset Hyväksyttäviä kustannuksia ovat: avustuksella katettavasta toiminnasta vastaavien henkilöiden palkkauskustannukset (sis. työnantajan lakisääteiset sivukulut, lomarahat, lomakorvaukset työterveysmaksut, matkakulut ja lyhytkestoinen henkilöstökoulutus) puhelin-, posti- ja kopiointikulut sekä sähköisen viestinnän kulut kirjanpito ja tilintarkastus

4 Tukikelpoiset kustannukset kehittämistuloksista ja uusista toimintamalleista tiedottaminen ohjausryhmän kokouspalkkiot ja matkakulut avustuksen saajan tuella palkatuille ja työkokeilussa oleville ostopalveluina hankkimat työllistymistä tukevat palvelut (esim. työhönvalmennuksen tyyppinen valmennus, koulutusvalmennus, palvelutarvetta ja osaamista koskevat arvioinnit ja lyhytkestoinen työtehtäviin liittyvä koulutus)

5 Avustusta ei voi myöntää eikä sitä saa käyttää elinkeinotoimintaan julkisina työvoima- ja yrityspalveluina tuotettaviin palveluihin sellaisten palvelujen tuottamiseen tai hankkimiseen, jotka kunta on lain mukaan velvollinen järjestämään esim. kuntouttava työtoiminta investointeihin ja irtaimen käyttö-omaisuuden hankintamenoihin vuokrakustannuksiin (poikkeuksena ulkopuolisille maksettavat koulutustilojen vuokrat)

6 Avustuksen tukitaso ja hankkeen kesto Hankkeen tukitaso voi olla kunnille 50% (kuntakokeilut 75%) sosiaalisille yrityksille 75% yhdistyksille ja säätiöille 100% Hankkeen enimmäiskesto on 3 vuotta.

7 Työllisyyspoliittinen avustus v Hankehakemukset on toimitettava Pirkanmaan ELYkeskuksen kirjaamoon mennessä Hakuohje: keskus.fi/web/ely/tyollisyyspoliittinen-avustus#.vbv3- r_yu5s

8 Työllisyyspoliittinen avustus v Hankehakemukset arvioidaan yhdessä TE-toimiston kanssa. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin kohderyhmä hankkeessa tarjottavat/kehitettävät palvelut toiminnan laajuus yhteistyö TE-toimiston ja muiden tahojen kanssa arvio toiminnan tuloksista ja vaikuttavuudesta

9 Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2013 Avustusta myönnettiin 2,2 miljoonaa euroa kaikkiaan 43 hankkeelle. Lisäksi kuntakokeiluhankkeille myönnettiin noin 1,4 miljoonaa euroa. 32 yhdistysten tai säätiöiden työllistämishanketta 6 kunnan työllistämishanketta 4 sosiaalista yritystä Kaikkiaan noin 900 ihmistä TE-hallinnon eri toimenpiteissä Toimenpiteen jälkeen työllistyi avoimille työmarkkinoille tai hakeutui koulutukseen noin 260 henkilöä.

10 Typo-hankkeet Pirkanmaalla Monipuolinen toimijakenttä, hankkeiden kirjo on laaja. Toiminta vaihtelee perinteisestä työpajatoiminnasta ohjaaviin tai koulutukseen suuntaaviin hankkeisiin. Mukana on myös runsaasti työmarkkinavalmiuksia tukevaa toimintaa. Yhteistyö on hyvää niin hakijoiden välillä kuin suhteessa TE-toimistoon ja ELY-keskukseen.

11 TEM edellyttää hankkeilta vaikuttavuutta Keinoina mm. 1) hankkeiden segmentointi ja asiakkaiden parempi ohjautuvuus hankkeisiin 2) välityömarkkinayhteistyön kehittäminen 3) laadukkaat ohjaukselliset menetelmät 4) yritysyhteistyö 5) TE-palvelujen monipuolinen hyödyntäminen (esim. TOPPIS-koulutus, työhönvalmennus)

12 Toimivuutta välityömarkkinoille KELA Oppilaitokset TE-TOIMISTO AVO-palvelut Työelämävastaavat tehtävät Lyhytkestoinen koulutus ASIAKKAAT Työnhakuvalmennus Työhönvalmennus Toppis-koulutus Yhdistys joka ASIAKKAAT tarjoaa työkokeilutai palkkatukipaikkoja Työvalmennus Yksilöohjaus työhön tai koulutukseen Opastus sähköisiin palveluihin YRITYKSET Uravalmennus Opastus työnhakuun Vtm-koordinaattori Yhteyshenkilö Työkykykoordinaattori Yritysyhteistyö Muut vtmhankkeet

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Palveluesimies Virpi Niemi 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus

Lisätiedot

Työllisyyspoliittisen avustuksen infotilaisuus

Työllisyyspoliittisen avustuksen infotilaisuus Työllisyyspoliittisen avustuksen infotilaisuus Kouvola-talo 27.10.2017 1 TYPO-avustuksen hakeminen vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2018

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014 Satakunta 30.9.2013 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2014 Satakunnan ELY-keskuksessa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2014 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta

Lisätiedot

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille Infotilaisuus Lahti HÄME/TYO/TOK/Eija Mannisenmäki

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille Infotilaisuus Lahti HÄME/TYO/TOK/Eija Mannisenmäki Hämeen ELY-keskuksen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille 2014-2016 Infotilaisuus Lahti 3.9.2013 3.9.2013 Työllistämistoimintaa ohjaavat lait ja asetukset: Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus TYPO

Työllisyyspoliittinen avustus TYPO TriPla-hanke TriPla-hanke LounaPlussa ry:n ja Hämeen Kylät ry:n toteuttama välityömarkkinahanke, jossa työllistetään palkkatuella pitkään työttömänä olleita henkilöitä yhdistyksiin ja yrityksiin Toimialueena

Lisätiedot

Ajankohtaista asiaa Hämeen ELY-keskuksen työllistämishankkeista. 27.8.2013 Nastola Työpajojen alueellinen kehittämispäivä

Ajankohtaista asiaa Hämeen ELY-keskuksen työllistämishankkeista. 27.8.2013 Nastola Työpajojen alueellinen kehittämispäivä Ajankohtaista asiaa Hämeen ELY-keskuksen työllistämishankkeista 27.8.2013 Nastola Työpajojen alueellinen kehittämispäivä Taustaksi: tuoreita työttömyyslukuja (20.8.2013) Työttömyys on lisääntynyt Hämeen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto 21.8.2015 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2016 Pirkanmaan TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2016 työllisyyttä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE Kohderyhmä. Hakukriteerit OHJE

TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE Kohderyhmä. Hakukriteerit OHJE OHJE Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto 2.10.2015 TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2016 Kaakkois-Suomen TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2016

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 274 07.08.2012 KUHMON KAUPUNGIN OSALLISTUMINEN KUNTAKOKEILUHANKKEESEEN KHALL 274 Hallintojohtaja 31.7.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö on valinnut kunnat syyskuussa alkavaan kuntakokeiluun.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Pohjois-Karjalan ELY-keskus

TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 16.9.2013 TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Pohjois-Karjalan ELY-keskus Avustuksen tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä.

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö

Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen. Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Palkkatukea oppisopimuskoulutukseen Oppisopimuskoulutuksen tietotori 13.5.2014, Helsinki Ylitarkastaja Kirsti Haapa-aho Työ- ja elinkeinoministeriö Sovellettavat säädökset ja ohjeet Laki julkisesta työvoima-

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

Avustuspäätökset liitteineen

Avustuspäätökset liitteineen Avustuspäätökset liitteineen Maa- ja metsätalousministeri myöntää tällä päätöksellä vuoden 2019 talousarvion momentilta 30.10.63 yhteensä 1 200 000 euron yleisavustuksen (kohdennettu yleisavustus) Suomen

Lisätiedot

Team Finland Trade Fair Messuavustus-Tekes. Heli Flink 30.11.2015

Team Finland Trade Fair Messuavustus-Tekes. Heli Flink 30.11.2015 Team Finland Trade Fair Messuavustus-Tekes Heli Flink 30.11.2015 Sisältö Juridinen perusta De minimis Hankehakemuksen arviointiperusteet Tukikelpoinen yritys Hankkeissa hyväksyttävät kustannukset Esimerkkejä

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.

Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10. Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmallit

Yksinkertaistetut kustannusmallit Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinoiden koordinointi Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinakoordinaattorin tehtävät Välityömarkkinatoimijoiden segmentointi, tietojen päivittäminen ja tietojen

Lisätiedot

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli Luonnos järjestöille kommentoitavaksi Palautus 2.6.2019 mennessä paivi.joenmaki@hameenlinna.fi tai janne.nieminen@hameenlinna.fi Nykyinen malli Sivistys-

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla. Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jota TE-toimisto voi käytettävissään olevien määrärahojen puitteissa myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin.

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

PÄÄTÖS TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Dnro KASELY/369/ /2013. Etelä-Karjalan Kylät ry Kellomäentie Taipalsaari

PÄÄTÖS TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS Dnro KASELY/369/ /2013. Etelä-Karjalan Kylät ry Kellomäentie Taipalsaari PÄÄTÖS TYÖLLISYYSPOLIITTINEN AVUSTUS 10.2.2014 Dnro KASELY/369/05.01.01/2013 Etelä-Karjalan Kylät ry Kellomäentie 1 54920 Taipalsaari AVUSTUKSEN HAKIJA Etelä-Karjalan Kylät ry (y-tunnus: 1719037-3) HAKEMUS

Lisätiedot

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita:

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita: SAAMELAISESTA KULTTUURIMÄÄRÄRAHASTA MYÖNNETTÄVIEN KULTTUURIAVUSTUSTEN TEKNISET OHJEET Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) 1154 Palkkatuella työllistämiseen käytettävän Helsinki-lisän myöntämisperusteiden ja määrän tarkistaminen HEL 2011-009618 T 02 05 00 Päätös päätti hyväksyä työllistämiseen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Oulun kaupunki LIITE Sivistys- ja kulttuurilautakunta 4.12.2013 SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET 1.1.

Oulun kaupunki LIITE Sivistys- ja kulttuurilautakunta 4.12.2013 SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET 1.1. SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET 1.1.2014 ALKAEN 1 YHTEISET PERIAATTEET AVUSTUKSET VASTUUALUEITTAIN Sivistys- ja kulttuuripalveluiden avustuksia ovat kulttuuriavustukset,

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Paikallistasolla kuntakokeilu auttaa määrittelemään alueen vahvuuksia ja mahdollisia kehittämiskohteita

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Palkkatuen muutokset 2017

Palkkatuen muutokset 2017 Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 Projektitukihaku syksyllä 2019. 1 Sisällys 1. Projektituen saajat... 3 2. Projektituen tarkoitus ja kohde... 3 3. Projektituen jakoperusteet... 4 4. Projektituen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta

Lisätiedot

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4 15.3.2013 1 Toimikausi 1.9.2012-31.12.2015 TEM hyväksynyt hankehakemukset (ks. www.pori.fi/kk) Rahoitus Satakunnan ELY myöntänyt työllisyyspoliittisen avustuksen TEMin päätöksen mukaisesti Suomessa 26

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

Savonlinnan seudun kuntayhtymä: Saap..1. g...r :01!.. Dnro..g.../.. /.r /

Savonlinnan seudun kuntayhtymä: Saap..1. g...r :01!.. Dnro..g.../.. /.r / Savonlinnan seudun kuntayhtymä: Saap..1. g....r :01!.. Dnro..g.../.. /.r / Savonlinnan Seudun Nuorisotoimi wan Tuki r,y. Pappilankatu 3 57100 SAVONLINNA p.044-5715890 nutu n,verkkosaari.net www.verkkosaari.net

Lisätiedot

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 HÄMEENKYRÖN KUNTA Kunnanhallitus Liite HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Hallituksen alaiset vastuualueet:. Toimielimet ja johto. Hallinnon tukipalvelut. Yhteistoiminta 2 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus Työpaikkojen määrän kehitys Pohjois- Karjalassa Pohjois-Karjalan teolliset työpaikat vähenivät noin 2000:lla Perloksen

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen Työministerin valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Autismisäätiön seminaari 5.11.2014 Kehittyvät työvoima- ja yrityspalvelut Julkisissa työvoima-

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä

Lisätiedot

Ura Ovi Ry. Pysyvät ennaltaehkäisevät yksilö- ja ryhmäohjauspalvelut. 20.11.2012 Minna Kotilainen

Ura Ovi Ry. Pysyvät ennaltaehkäisevät yksilö- ja ryhmäohjauspalvelut. 20.11.2012 Minna Kotilainen Ura Ovi Ry Pysyvät ennaltaehkäisevät yksilö- ja ryhmäohjauspalvelut Syntymisprosessi 1. Mitä ja millaista on ollut Opin Ovi Etelä - Pirkanmaan ohjaustyö ja verkostoyhteistyö? 2. Mikä oli PYÖRRE- hanke

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..)

Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..) Työllisyyspaleluiden kustannussäästöt kunnalle (Työllistämisen järkevyyden sietämätön keveys..) Keski-Karjalan työllisyysfoorumi 30.11.2010 Pekka Patama Vaaksa-hanke/ TYP Reitti Mikkelin kaupunki/ Henkilöstö-

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen Varsinais-Suomen alueen painotukset 2 ESR-haussa etusijalla ovat hankkeet, jotka perustuvat todelliseen tarpeeseen ja joissa jo hakuvaiheessa

Lisätiedot

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10. Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Henkilöasiakkaita yht. 559 500 (30.8.2014) 319

Lisätiedot

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 KEVÄT- Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 Projektipäällikkö Hankeasiantuntija Hankearvioija janne.laitinen@jamk.fi taina.era@jamk.fi raija.laaperi@thl.fi

Lisätiedot

Uudistunut palkkatuki 1.1.2015

Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Uudistunut palkkatuki 1.1.2015 Palkkatuen uudistamisen tavoitteet Pyritään parantamaan työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua tukipäätösten ennakoitavuutta palkkatuetun työn vaikuttavuutta

Lisätiedot

Krista'Keräsen'palvelukehitystyöpaja' 'kelle,'mitä,'missä?' ' ' Ammatillisen*koulutusviennin*katsotaan* kohdentuvan*ammatillisiin*oppilaitoksiin*

Krista'Keräsen'palvelukehitystyöpaja' 'kelle,'mitä,'missä?' ' ' Ammatillisen*koulutusviennin*katsotaan* kohdentuvan*ammatillisiin*oppilaitoksiin* KristaKeräsenpalvelukehitystyöpaja kelle,mitä,missä? Ammatillisenkoulutusvienninkatsotaan kohdentuvanammatillisiinoppilaitoksiin jaammatillisiinkouluttajiin.tärkeitä asiakkaitaovatsekäulkomaisetyritykset

Lisätiedot

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus tikun nokassa Ison palvelu- ja toimintatapamuutoksen johtaminen on edelleen vaiheessa suunta on selvillä, vaikutukset näkyvät viiveellä Mediamielikuvana

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT Yleistä Laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin Seuratukea jaetaan 5 miljoonaa euroa Pääpainotukset säilyvät samoina perustoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

j%. ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS POSELY/1391/05.01.01/2012 Pohjois-Savo 4.3.2013

j%. ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS POSELY/1391/05.01.01/2012 Pohjois-Savo 4.3.2013 31.12.2013 Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTÖS POSELY/1391/05.01.01/2012 j%. ympäristökeskus Pohjois-Savo 4.3.2013 Kuopion kaupunki / perusturva ja terveys Pirjo Oksanen PL 227 70101 KUOPIO Pohjois-Savon ELY-keskukseen

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016

Lisätiedot

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 TE-palvelujen uudistus - TE-palvelu-uudistuksen lähtökohdat, tavoitteet ja mahdollisuudet Kehittämispäällikkö Seija Sädemaa, Satakunnan ELY-keskus, TYO 1 Esityksen rakenne

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Suuntana avoimet työmarkkinat

Suuntana avoimet työmarkkinat Suuntana avoimet työmarkkinat Ostopalvelupilotin esittely Laura Weckman Valmennuskeskus Public Mikä ostopalvelupilotti on? Kuka voi tulla mukaan? Mitä palvelu käytännössä sisältää? Miten välityömarkkinatoimijat

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Kaupunki maksaa päätöksensä mukaisesti

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

MAKSATUSHAKEMUS AIKO-rahoitus

MAKSATUSHAKEMUS AIKO-rahoitus 1 (5) TIEDOT AVUSTUKSEN SAAJASTA Avustuksen saaja Puutteellisesti täytettyä maksatushakemusta ei käsitellä Osoite Yhteyshenkilö Puhelin/email TIEDOT HANKKEESTA JA RAHOITUSPÄÄTÖKSESTÄ Hankkeen nimi Avustuksen

Lisätiedot