PÄÄSTÖVÄHENNYSPOLKU KOHTI HIILINEUTRAALIA SUOMEA - HAHMOTELMA JYRI SEPPÄLÄ, HANNU SAVOLAINEN, SUSANNA SIRONEN, SAMPO SOIMAKALLIO JA MARKKU OLLIKAINEN
|
|
- Jarmo Halonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄSTÖVÄHENNYSPOLKU KOHTI HIILINEUTRAALIA SUOMEA - HAHMOTELMA JYRI SEPPÄLÄ, HANNU SAVOLAINEN, SUSANNA SIRONEN, SAMPO SOIMAKALLIO JA MARKKU OLLIKAINEN Suomen Ilmastopaneeli Raportti 7/2019
2 Päästövähennyspolku kohti hiilineutraalia Suomea - hahmotelma Jyri Seppälä 1, Hannu Savolainen1, Susanna Sironen 1, Sampo Soimakallio 1, Markku Ollikainen 2 1 Suomen ympäristökeskus 2 Helsingin yliopisto Sisällys 1. Johdanto Yleiset lähtökohdat Energiateollisuus (1A1) Teollisuuden ja rakentamisen energiaperäiset päästöt (1A2) Kotimaan liikenne (1A3) Muu polttoaineiden käyttö (1A4 ja 1A5) Teollisuusprosessit ja F-kaasut (2) Maatalous Jätteiden käsittely Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) Yhteenveto ja johtopäätökset hiilineutraaliuden tavoittelusta Kirjallisuus
3 1. Johdanto EU:n jäsenvaltioiden hallitusten ja valtionpäämiehet vahvistivat lokakuussa 2014 EU:lle koko talouden laajuisen sitovan päästövähennystavoitteen, jonka mukaan EU:n päästöjä on vähennettävä vuoteen 2030 mennessä ainakin 40 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Jotta päästöjen vähentäminen olisi kustannustehokasta, EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvien teollisuus- ja energia-alojen on vähennettävä päästöjä vuoteen 2030 mennessä 43 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna. Muiden talouden alojen, niin sanotun taakanjakosektorin, on vähennettävä päästöjä vuoteen 2030 mennessä vähintään 30 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna. Sekä päästökauppajärjestelmä että taakanjakosektori pyrkivät erityisesti fossiilisperäisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Maankäytölle, maankäytön muutoksille ja metsätaloudelle (ns. LULUCF-sektori) asetetaan omat ilmastovelvoitteet vuonna 2018 vahvistetulla LULUCFasetuksella (EU 2018a). Asetuksen lähtökohtana on pyrkiä varmistamaan, että myös LULUCF-sektorilla toteutetaan ilmastotoimia ja ettei LULUCF-sektorin kasvihuonekaasupäästöjen nettopoistumissa tapahdu olennaista heikkenemistä koko EU:n tasolla vuoteen 2005 verrattuna. Suomen ensimmäinen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (YM 2017) konkretisoi taakanjakosektorin päästövähennysten osalta hallituksen energia- ja ilmastostrategiaa (TEM 2016). Tämä ns. KAISU osoittaa eri sektoreille toimet, joiden avulla Suomelle asetetut taakanjakosektorin EU-tavoitteet ovat saavutettavissa vuonna Suomelta edellytetään 39 % päästövähennys vuoden 2005 päästötasosta eli taakanjaksosektorin päästöjen tulisi olla Suomessa 20,6 Mt CO2-ekv. vuonna Nykyinen EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoite, joka vuonna 2018 energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa koskevien direktiivien hyväksymisien jälkeen on nyt noin 45 % vuoden 1990 tasosta. Pitkän aikavälin päästövähennystavoitteena Suomi on hyväksynyt (TEM 2014) EU:n linjauksen %:n päästövähennyksestä vuoteen 2050 mennessä (EU 2009). Nämä edellä mainitut EU:n linjaukset ovat nykyisen ilmastopolitiikan käytännön toimenpiteiden lähtökohtana, jotka eivät kuitenkaan riitä täyttämään EU:n Pariisin sopimuksen sitoumusta rajoittaa maailman lämpötilanousu 1,5 asteeseen. EU komissio (EU 2018b) on siksi tiedonannossaan EU:n strateginen pitkän aikavälin visio vauraasta, modernista, kilpailukykyisestä ja ilmastoneutraalista taloudesta esittämässä EU:lle vaihtoehtoina olla ilmastoneutraali vuonna Tällöin siis EU:n ihmisperäisten kasvihuonekaasupäästöjen ja ihmisperäisten nielujen pitäisi olla yhtä suuret. On kuitenkin tulkinnanvaraista, kuinka suuri osa LULUCFsektorin nettonielusta voidaan tulkita olevan ihmisperäistä (Fuglestvedt ym. 2018). EU komission visiossa koko LULUCF-sektorin nettonielu tulkitaan ihmisperäiseksi, mikä on ollut myös tämän selvityksen Suomen hiilineutraaliustavoitteen lähtökohtana. Pariisin sopimuksessa tavoiteltu ihmisperäisten päästöjen ja ihmisperäisten nielujen tasapaino (ilmastoneutraalius) ei kuitenkaan riitä sopimukseen kirjatun selvästi alle kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Viimeistään vuosisadan jälkipuoliskolla nielujen tulisi olla päästöjä suuremmat, eli päästöjen tulisi olla nettonegatiiviset. YK:n ilmastosopimuksen oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan rikkaiden maiden tulee vähentää päästöjään enemmän ja nopeammin köyhiin maihin verrattuna. Näin ollen EU:n tulee olla ilmastoneutraali ja edelleen päästöiltään nettonegatiivinen nopeammin kuin maailma keskimäärin ja vastaavasti Suomen tulee olla nopeammin kuin EU-keskimäärin. Tässä raportissa esitetään sektorikohtainen visio nettonollapäästötilanteen saavuttamiseksi Suomessa jo Päästöpolun määrittelyssä käytetään Tilastokeskuksen kasvihuonekaasupäästöinventaarion (NIR) luokittelua. Sektorien päästövähennysten arvioinnissa oletetaan, että päästövähennykset tapahtuvat Suomessa eikä toimenpiteitä jaotella päästökauppa- ja taakanjakosektorin kesken. LULUCF-sektori on käsitelty erikseen. Tässä yhteydessä ei arvioida kuinka sosiaalisesti oikeudenmukaisella ja kustannustehokkaalla tavalla esitetty päästövähennyspolku toteutuu, eikä myöskään arvioida tarvittavia politiikkatoimia. Tarkoituksena on hahmotella Suomelle päästöpolku, joka konkretisoi tarvittavien päästövähennysten määrää ja aikataulua eri talouden sektoreilla, jotta Suomi toteuttaisi oman osuutensa Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. 3
4 2. Yleiset lähtökohdat Kunniahimoisen päästöpolun toteutumisen lähtökohtana on, että yhteiskunnalla on vahva tahtotila toimia 1,5 asteen tavoitteen edellyttämällä tavalla. Tämä edellyttää: tarvittavien muutosten hyvää ennakoitavuutta, jolloin päätökset tehdään ajoissa etukäteen ja johdonmukaisesti. Tällöin yhteiskunnalla on aikaa sopeutua muutokseen; edellytysten luomista ilmastomyönteiselle kulutukselle ja tuotannolle (erityisesti verotukselliset ratkaisut); julkisen sektorin toimimista esimerkkinä ja mahdollistajana; ja yhteistä päämäärää, jolla tehdään vähähiilisyydestä Suomelle menestystekijä. Suomi on osa EU:ta, joka on EU-komission visiossa ilmastoneutraali viimeistään vuonna EU:n aiemmin asettamana tavoitteena on vähentää päästöjä vähintään % vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. 80 %:n päästövähennyksen toteuttamiseksi EU:n päästökaupassa jaettavien oikeuksien määrä vähenee ja hinta kasvaa EU-komission arvion mukaisella tavalla (esim. EU 2016). Päästövähennyspolun määrittämisessä oletetaan, että kivihiilen käytöstä luovutaan 2029 mennessä; turpeen energiakäytöstä luovutaan 2035 mennessä; fossiilisesta lämmitysöljystä on luovuttu energiasektorilla 2035 (pl. teollisuuden ja rakentamisen polttoperäiset päästöt); lämmityksessä ja teollisuuden energiakäytössä vähäpäästöinen sähkö uudessa roolissa fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa; yhteiskunnan yleinen energiatehostuminen noin 20 % vuosina digitalisaation ja kiertotalouden vauhdittamana. 3. Energiateollisuus (1A1) Sähkön ja kaukolämmön tuotannon päästöjen kehitys arvioitiin hyödyntämällä VTT:n Low Carbon Finland (2014) -skenaariotyötä (Lehtilä ym. 2014). Tarkastelun pohjaksi valittiin ns. Muutos-skenaario, jossa uusiutuvan energian käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa on suurinta kaikista tarkastelluista skenaarioista. Tässä tarkastelussa Muutos-skenaarion kehitystä kuitenkin nopeutettiin siten, että sen tuuli-, aurinko- ja vesivoiman sekä CHP-tuotannon tuotantomäärät vuonna 2050 asetettiin vuodelle Nykyisten ydinvoimaloiden ja Olkiluoto 3:n on oletettu olevan käytössä (kuva 1). Älykkäät sähkö- ja kaukolämpöverkot sekä lämmön- ja sähkönvarastointi ovat laajasti käytössä vuodesta 2030 lähtien. Suomesta oletettiin tulevan sähkön nettotuonnin suhteen omavarainen vuoteen 2030 mennessä (kuva 1). Sähkön tuonti- ja vientimääriä ei kuitenkaan arvioitu erikseen. Polttoaineiden polttoon perustuva sähkön tuotanto alentuu noin 20 % vuoteen 2040 mennessä vuoden 2017 tasosta. Vastaavana ajanjaksona sähkön tuotanto bioenergiasta lisääntyy yli 60 % ja fossiilisista polttoaineista puolestaan vähenee noin 95 %. Sähkön ja kaukolämmön tuotannon CO2 -päästöt vähentyvät 85 % vuoteen 2035 mennessä ja 95 % vuoteen 2040 mennessä vuoden 1990 tasosta, ollen vajaa 1 Mt CO2 vuonna 2040 (kuva 2). Taulukossa 1 on esitetty myös muiden energiateollisuuden osa-alueiden päästökehitys. Vuonna 2030 öljyn jalostuksen päästöt ovat käytännössä samaa tasoa kuin Öljyn jalostuksen päästöt alentuvat hieman biopolttoaineiden käytön lisääntymisen, autoilun sähköistymisen ja liikennejärjestelmän tehostumisen myötä 2030-luvulla. Samasta syystä kiinteiden polttoaineiden valmistuksen ja muun energiateollisuuden päästöjä saadaan hieman alaspäin. Kokonaisuudessaan energiasektorin päästöt vähenevät päästöpolussa 77 % vuodesta 1990 vuoteen Sähkön ja lämmön tuotannossa päästövähennys on 84 % vuodesta 2016 vuoteen
5 TWh Tuonti Aurinko Kaukolämpö-CHP Teollisuuden CHP kaasu- ja öljylauhde Hiili- ja turvelauhde tuulivoima vesivoima ydinvoima Kuva 1. Sähkön hankinta 2017 ja arvioitu kehitys Mt CO Kuva 2. Sähkön ja kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt (Mt CO2) vuonna 1990, 2017 ja arvioitu kehitys Taulukko 1. Energiateollisuuden raportoidut päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv Energiateollisuus 19 22,1 17,8 19,1 6,6 4,3 2,1 Julkinen sähkön- ja lämmöntuotanto 17,1 4,8 2,7 0,6 Öljyn jalostus 1,7 1,6 1,5 1,4 Kiinteiden polttoaineiden valmistus ja muu energiateollisuus 0,3 0,2 0,1 0,1 5
6 4. Teollisuuden ja rakentamisen energiaperäiset päästöt (1A2) Teollisuuden ja rakentamisen polttoperäisten päästöjen kehityksen lähtökohtana on, että riippumatta taloudellisesta kehityksestä energiankulutus ei kasva. Tämän lisäksi oletetaan, että energiatehokkuus lisääntyy kaikilla toimialoilla 20 % vuoteen 2035 mennessä. Tämä vaikuttaa biomassan käyttöön omassa energiantuotannossa, koska energiatehokkuuden parantumista oletetaan myös metsäteollisuudessa. Rauta- ja terästeollisuudessa sekä mineraalituotteiden valmistuksessa fossiilisia polttoaineita korvataan 20 % biomassapohjaisilla vaihtoehdoilla (hake, biokoksi, biokaasu) vuoteen 2035 mennessä. Muilla teollisuussektoreilla 30 % fossiilisista polttoaineista korvataan sähköllä (de Pee ym. 2018). Turpeen teollisuuskäyttö vähenee 67 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2016 tasosta. Turpeen käytöstä luovutaan 2035 mennessä, ja se korvataan lähinnä biomassalla. Toimenpiteiden jälkeen teollisuudessa jää edelleen 42,3 PJ fossiilisia polttoaineita (47 % vuoden 2016 käytöstä), minkä takia päästöt vain puoliutuvat vuoteen 2035 mennessä (taulukko 2). Työkoneiden osalta toteutetaan keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (YM 2017) mukainen 20 % biopolttoaineen sekoitevelvoite vuoteen 2030 mennessä (-0,4 Mt CO2-ekv. vuoden 2016 tasoon nähden). Sekoitevelvoite kasvaa 30 % vuoden 2030 jälkeen. Työkoneiden moottorin energiatehokkuuden odotetaan paranevan 15 % vuoteen 2030 mennessä. Edellä mainitut toimenpiteet yhdistettynä työkoneiden hybridisointiin, voimasiirron kehittymiseen, työkoneiden käyttötapojen ja operoinnin tehostamiseen ja automatisointiin sekä käyttövoiman sähköistymiseen merkitsevät työkoneiden päästöjen lähes puoliutumista vuoteen 2035 mennessä vuoden 2016 tasosta. Yhteensä edellä kuvattujen toimenpiteiden päästövähennys vuodesta 2016 vuoteen 2035 on 50 %. Vuodesta 1990 vuoteen 2035 vähennys on 73 %. Taulukko 2. Teollisuuden ja rakentamisen raportoidut polttoperäiset päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv Teollisuus ja rakentaminen (polttoperäiset p 13,7 11,6 6,9 7,2 4,1 3,6 3,1 Rauta- ja terästeollisuus 0,93 0,63 0,6 Muu metalliteollisuus 0,1 0,06 0,06 Kemian teollisuus 0,8 0,51 0,45 Metsäteollisuus 2,77 1,16 1 Elintarviketeollisuus 0,17 0,11 0,1 Mineraalituotteiden valmistus 0,65 0,44 0,41 Muut (työkoneet ja muut toimialat) 1,77 1,19 0,97 6
7 5. Kotimaan liikenne (1A3) Liikenteen päästövähennyspolussa lasketaan ensimmäiseksi ajoneuvokannan uusiutumisen, ajoneuvojen energiatehokkuuden sekä uusiutuvien ja/tai vähäpäästöisten polttoaineiden vaikutus liikenteen päästöihin. Tässä vaiheessa päästövähennyspolussa ei rajoiteta tieliikenteen liikennesuoritteen kasvupainetta. Se kasvaa Liikenne ja viestintäministeriön (2018) esittämän kasvunennusteen mukaan: henkilöautojen liikennesuorite kasvaa 12 % vuoteen 2030 mennessä ja 16 % 2040 mennessä, pakettiautojen vastaavasti 6 % ja 11 %, linja-autojen 6 % ja 11 % sekä kuorma-autojen 6 % ja 17 %. Ajoneuvokannan uusiutumisessa, jonka yhteydessä fossiiliset öljypohjaiset polttoaineet pyritään korvaamaan uusiutuvilla ja/tai vähäpäästöisillä polttoaineilla sekä vaihtoehtoisilla käyttövoimilla, on käytetty seuraavia oletuksia: uusien henkilöautojen myynti on autoa vuodessa ja vanhojen autojen käyttöikä liikenteessä hieman nykytasoa lyhyempi. Lisäksi maahan tuodaan vuosittain käytettyä henkilöautoa. täyssähköisiä henkilöautoja on vuonna 2030 noin eli 27 % henkilöautokannasta, jonka jälkeen uusien täyssähköautojen lisäys on lähes autoa vuodessa. kaasukäyttöisiä henkilöautoja on vuonna vuonna 2030 (biokomponentin osuus 50 %) ja vuonna 2040 (biokomponentin osuus 90 %). ulkomailta tuodut käytetyt polttomoottorihenkilöautot korvautuvat hybrideillä, sähköautoilla tai kaasuautoilla vuoden 2025 jälkeen. täyssähköisiä pakettiautoja on vuonna eli noin 20 % pakettiautokannasta ja vuonna 2040 eli 56 % pakettiautokannasta. täyssähköisiä linja-autoja on vuonna (11 % koko linja-autokannasta) ja vuonna (32 % linja-autokannasta). Kaasukäyttöisiä linja-autoja on liikenteessä vastaavasti 618 (5 %) ja 1324 (10 %). kaasukäyttöisiä kuorma-autoja on vuonna (2 % koko kuorma-autokannasta) ja vuonna (4 % kuorma-autokannasta). Täyssähköisiä perävaunuttomia kuorma-autoja on vastaavasti 807 (1 %) ja (4 %). Fossiilisten polttoaineiden bio-osuuden sekoitevelvoite kehittyy eduskunnan (Eduskunta 2019) tekemien linjausten mukaisesti eli biokomponentin osuus on vuodesta 2030 lähtien 30 %. Vuoden 2030 jälkeen biopolttoaineet suuntautuvat yhä enemmissä määrin raskaaseen liikenteeseen. Raskaassa liikenteessä fossiilinen diesel korvataan 2030 alkaen dieselseoksella, jonka biokomponentti on 40 % ja fossiilinen kaasu biokaasulla, jonka biokomponentti on 40 %. Synteettistä bensiiniä ja dieseliä, joita voidaan valmistaa vedystä ja ilman hiilidioksidista, ei ole otettu huomioon laskelmissa. Vuoden 2030 jälkeen sähköautot ovat käytännössä syrjäyttäneet polttomoottoriautot uusien henkilöautojen myynnissä. Ajoneuvokannan uusiutumisen ja niiden energiatehokkuuden paranemiseen sekä käytettäviin polttoaineisiin vaikuttavia toimenpiteitä: Uusien henkilöautojen energiatehokkuuden parantaminen Uusien pakettiautojen energiatehokkuuden parantaminen Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen Uusien polttomoottorihenkilöautojen CO2 päästörajoite 95 g/km vuodesta 2020 eteenpäin ja 68 g/km vuodesta 2040 eteenpäin. Uusien pakettiautojen CO2 päästörajoite 147 g/km (0,6 kwh/km) vuonna Päästörajoite nousee vuoteen 2030 mennessä 11 % ja 2040 mennessä 26 %. Henkilö- ja pakettiautoissa dieselseoksen bio-osuus 30 % ja biokaasussa vuodesta 2030 eteenpäin 50 % ja vuonna %. Linja-autoissa dieselseoksen ja biokaasun bio-osuus 40 %. Raskaassa liikenteessä dieselseoksen bio-osuus 11,5 % 2020 ja 40 % vuodesta 2030 eteenpäin. 7
8 Toisessa vaiheessa liikenteen päästövähennyspolussa lasketaan erilaisten tehostamiskeinojen mukaan lukien liikennejärjestelmän energiatehokkuuden parantamisen sekä yhdyskuntarakenteen muutosten vaikutuksia liikenteen päästöihin (esim. Liimatainen ym., 2015, Liimatainen ja Viri, 2017). Suurin osa näistä toimenpiteistä muuttaa liikenteen kulkutapaosuuksia sekä vähentää liikennesuoritteita, vaikka niiden kasvua ei ensimmäisessä vaiheessa rajoitettukaan. Esimerkiksi auto- ja ajoneuvoveron korvaaminen käytön mukaan määräytyvällä kilometriverolla vähentää henkilöautojen suoritetta noin 6 % nykyisestä (esim. Liimatainen ym., 2015). Liikennejärjestelmän energiatehokkuuden parantamisen sekä yhdyskuntarakenteen muutoksen toimenpiteet ovat seuraavat: Kuljetusten energiatehokkuus Tyhjänä ajo vähenee 20 %:sta 18 %:iin ja edelleen 15 %:iin. Kuljetusten keskikuorman nosto 12,3 %:sta 14 %:iin ja edelleen 16 %:iin. Letka-ajo ja keskikulutuksen vähennys noin 10 % vuonna 2030 ja vuonna 2040 (2.5 kwh/km) 30 %. Auto- ja ajoneuvoveron korvaaminen kilometriverolla Auto- ja ajoneuvoveron korvaaminen kilometriverolla vähentää henkilöautosuoritetta 6 %. Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Kaupunkiseuduilla kävelyn kulkutapaosuus kasvaa 22 %:sta 26 %:iin ja pyöräily 8 %:sta 16 %:iin, jolloin hiilidioksidipäästövähennys kaupunkiseutujen henkilöliikenteessä on 12 %. Joukkoliikenneyhteyksien parantaminen ja joukkoliikenteen edistäminen Linja-autojen ja raideliikenteen kulkutapaosuus kasvaa 14 % vuoteen 2040 mennessä pääkaupunkiseudulla. Muiden kuin pääkaupunkiseudun sisäinen linja-autoliikenne kasvaa 30 %. Henkilöautojen käyttötavat, kimppakyydit, yhteiskäyttöautot ja henkilöautojen täyttöasteen parantuminen Henkilöautoja noin 0,4 miljoonaa vähemmän. Henkilöautokanta ei kasva perusennusteen mukaan eli noin 3.1 miljoonaan autoon vuoteen 2040 mennessä, vaan pysyy 2,7 miljoonassa koko tarkasteluajan. Täydennysrakentaminen Seutukuntien sisäisten matkojen pituus laskee 4 % vuoteen 2030 mennessä ja 12 % vuoteen 2040 mennessä. Alueellinen omavaraisuus ja resurssitehokkuus Seutukuntien väliset matkat vähenevät 25 % ja korvautuvat sisäisillä matkoilla. Vesiliikenteen ja kotimaan lentoliikenteen keskeisin toimenpide on Bio-LNG:n käyttö. Lisäksi liikennevälineissä tapahtuu energiatehostumista. Huviveneily sähköistyy 2030 alkaen. Liikenne-suoritteissa ei tapahdu kasvua. Kokonaisuudessaan kotimaan liikenteen päästöt vähenevät 61 % (7,88 Mt CO2-ekv.) vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta. Päästövähennys vuoteen 2040 mennessä on 78 % (10,02 Mt CO2-ekv.) (taulukko 3). Tieliikenteen päästövähennyksen osuudet liikenteen kokonaispäästövähennyksestä ovat sekä vuoteen 2030 että vuoteen 2040 mennessä noin 95 %. Henkilöautoliikenteen päästövähennyksen osuudet kokonaispäästövähennyksestä ovat vastaavasti 56 % ja 57 % ja kuorma-autoliikenteen 28 % ja 26 %. 8
9 Tieliikenteen kokonaispäästöt vähenevät 63 % (7,53 Mt) vuoteen 2030 mennessä ja 80 % (9,5 Mt CO2-ekv) vuoteen 2040 mennessä vuoden 2005 tieliikenteen päästötasosta. Vastaavasti lentoliikenteen päästöt vähenevät 36 % (0.11 Mt CO2-ekv.) ja 63 % (0,19 Mt CO2-ekv.) ja vesiliikenteen 26 % (0,18 Mt CO2-ekv.) ja 41% (0,28 Mt CO2-ekv.) vuoden 2005 tasosta. Rautatieliikenne on täysin päästötöntä jo vuonna Henkilöautoliikenteen päästövähennyksen osuudet tieliikenteen kokonaispäästövähennyksestä ovat 59 % vuoteen 2030 ja 60 % vuoteen 2040 mennessä. Kuorma-autoliikenteen osuudet ovat vastaavasti noin 29 % ja 28 %. Henkilöautojen päästöt vähenevät 65 % (4,41 Mt CO2-ekv.) vuoteen 2030 ja 84 % (5,71 Mt CO2-ekv.) vuoteen 2040 mennessä vuoden 2005 henkilöautoliikenteen päästötasosta. Kuorma-autojen päästöt vähenevät vastaavasti 62 % (2,18 Mt CO2-ekv.) ja 75 % (2,62 Mt CO2-ekv.) kuorma-autoliikenteen 2005 päästötasosta. Paketti-autoliikenteen päästövähennykset ovat suhteellisesti lähes yhtä korkeita kuin henkilöautojen, mutta linja-autoliikenteen päästöt vähenevät heikommin. Tämä johtuu osaltaan joukkoliikenteen kasvusta. Autokannan uudistumisella, fossiilisten öljypohjaisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla ja/tai vähäpäästöisillä polttoaineilla, vaihtoehtoisilla käyttövoimilla sekä ajoneuvojen energiatehokkuuden parantamisella tieliikenteen kokonaispäästöt vähenevät 50 % vuoteen 2030 mennessä (5,94 Mt CO2-ekv.) ja 70 % (8,37 Mt CO2-ekv.) vuoteen 2040 mennessä vuoden 2005 tasosta, joten ne kattavat suurimman osan tieliikenteen kokonaispäästövähennyksestä. Henkilöautoliikenne kattaa 58 % ja 62 % näiden toimenpiteiden päästövähennyksistä ja kuorma-autoliikenne 27 % ja 25 %. Päästövähennyksien saavuttaminen vaatii henkilöautokannan nopeaa sähköistymistä vuoteen 2030 mennessä edellyttäen myös päästötöntä sähköntuotantoa tieliikenteen tarpeisiin. Liikennejärjestelmän energiatehokkuuden parantamisen ja yhdyskuntarakenteen muutoksen toimenpiteiden vaikutukset päästöihin lasketaan toimenpide toimenpiteen päälle välttäen päällekkäistä laskentaa. Yhdessä nämä toimenpiteet vähentävät tieliikenteen päästöjä edelleen noin 1,68 Mt vuoteen 2030 mennessä ja 1,13 Mt vuoteen 2040 mennessä, jotka koostuvat enimmäkseen henkilöauto- ja kuorma-autoliikenteen päästöjen vähenemisestä. Henkilöautojen osuus tehostamistoimenpiteiden päästövähenemistä on vuonna % ja % ja kuorma-autojen vastaavasti 35 % ja 48 %. Yhteensä edellä kuvattujen toimenpiteiden päästövähennys liikenteessä vuodesta 2016 vuoteen 2035 on 68 %. Vuodesta 1990 vuoteen 2035 vähennys on 67 %. Taulukko 3. Kotimaan liikenteen (1A3) raportoidut päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv Kotimaan liikenne 12,10 12,93 11,11 12,61 5,04 3,97 2,90 Lentoliikenne 0,30 0,30 0,19 0,19 0,19 0,15 0,11 Tieliikenne 11,08 11,88 10,38 11,66 4,34 2,83 2,38 * Henkilöautot 6,84 6,76 5,98 6,31 2,34 1,70 1,06 * Pakettiautot 1,03 0,94 0,85 0,99 0,28 0,24 0,20 * Linja-autot 0,56 0,60 0,47 0,57 0,32 0,28 0,24 * Kuorma-autot 2,61 3,50 2,94 3,65 1,32 1,10 0,88 * Mopot+moottoripyörät+mönkijät 0,05 0,09 0,12 0,12 0,08 0,04 0,00 Rautatieliikenne 0,20 0,13 0,07 0,07 0,00 0,00 0,00 Vesiliikenne 0,68 0,68 0,57 0,54 0,50 0,45 0,40 Muu liikenne - - 0,01 0,01 0,01 0,01 0,01 9
10 6. Muu polttoaineiden käyttö (1A4 ja 1A5) Kaupan, palveluiden ja julkisen sektorin erillislämmityksessä luovutaan turpeen, kivihiilen ja lämmitysöljyn käytöstä vuoteen 2030 mennessä. Vastaavasti kotitaloudet ja maatilat luopuvat lämmitysöljyn käytöstä. Maatiloilla viljan kuivaamisen öljystä luovutaan 2030 mennessä. Lämmitys etenkin sähköistyy lämpöpumpputeknologian avulla, lisäksi tarvitaan jonkin verran lisää biopolttoainetta. Näillä sektoreilla yleisen energiatehostuminen oletetaan kehittyvän vuosina noin 20 %. Työkoneissa tapahtuu 20 % energiatehostuminen vuoteen 2040 mennessä. Työkoneiden biopolttoaineiden osuus on 10 % kevyessä polttoöljyssä vuoteen 2030, ja siitä lähtien 20 %. Puolustusvoimien päästöt jäävät enimmäkseen nykytasolle vielä Taulukon 4 tietoja ei pysty erottelemaan sektoreittain , koska Tilastokeskus raportoi ko. polttoaineita käyttävien sektorien fossiilisten polttoaineiden käytön vain sektorien yhteisenä. Yhteensä edellä kuvattujen toimenpiteiden päästövähennys vuodesta 2016 vuoteen 2035 on 62 %. Vuodesta 1990 vuoteen 2035 vähennys on 82 %. Taulukko 4. Muiden polttoaineiden käytön raportoidut päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv A4 & 1A5 yhteensä 8,7 6,9 4,9 5,0 2,4 1,6 0,8 1A4 Muut sektorit Kauppa, palvelut ja julkinen sektori 2,28 1,27 0,96 1,05 erillislämmitys, työkoneet Kotitaloudet 3,39 2,52 1,46 1,50 erillislämmitys, työkoneet Maa-, metsä- ja kalatalous 1,90 1,64 1,39 1,37 työkoneet, viljan kuivaus, erillislämmitys 1A5 Muu erittelemätön polttoaineiden käyttö 1,14 1,45 1,09 1,12 puolustusvoimat 7. Teollisuusprosessit ja F-kaasut (2) Prosessipäästöjä aiheuttavan teollisuuden volyymin on ajateltu kasvavan noin 3 % vuoteen 2035 mennessä, mikä lisää lähtökohtaisesti päästöjä. Voiteluaineiden oletetaan olevan 25 % biopohjaisia vuonna Sementin tuotannossa oletetaan säilyvän nykyinen Portland-sementin valmistusprosessi. Siinä odotetaan kuitenkin tapahtuvan 11 % prosessitehostuminen vuoteen 2035 mennessä ja 20 % tehostuminen vuoteen 2050 mennessä. Päästöjä vähentävät myös klinkkeri/sementti-suhteen alentaminen ja kiertotaloustoimista seuraavat kysyntämuutokset (teräskuonajätteen käyttö betonissa sementin sijaan, betonin kierrätys ja betonielementtien uudelleenkäyttö) (International Energy Agency 2018, Material Economics 2018). Rauta- ja terästuotannossa oletetaan säilyvän nykyiset prosessit. Niissä odotetaan kuitenkin tapahtuvan 11 % prosessitehostuminen vuoteen 2035 mennessä ja 20 % tehostuminen vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi päästöjä vähentävät kierrätysteräksen osuuden kasvu (sähköä käyttävä valokaariuunitekniikka) ja kiertotaloustoimien vaikutus kysyntään (kierrätysmarkkinat, puhtaus, tehokkaampi keräys jne) (Material Economics 2018). Skenaariossa teollisuusprosessien (pl. F-kaasut) päästöt vähenevät vuodesta 2016 vajaa 30 % (taulukko 5). F-kaasujen päästöjen odotetaan kehittyvän keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (YM 2017) mukaisesti: vuoteen 2030 mennessä saavutetaan 64 % päästövähenemä vuoden 2016 tasoon nähden. Keinoina ovat 10
11 F-kaasujen kansainvälinen sääntely, korvaavien aineiden käyttö ja kehitys, julkiset hankinnat ja tuotevalvonta. Yhteensä edellä teollisuusprosessien päästövähennys (pl. F-kaasut) vuodesta 2016 vuoteen 2035 on 28 %. Vuodesta 1990 vuoteen 2035 vähennys on 34 %. F-kaasujen osalta päästövähennys vuodesta 2016 vuoteen 2035 on 78 %. Taulukko 5. Teollisuusprosessien (pl. F-kaasut) raportoidut päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv Teollisuusprosessit ja tuotteiden käyttö (ilman 2 5,4 5,6 4,5 4,7 3,7 3,4 3,1 A Mineraaliteollisuus 1,21 1,17 0,96 1,08 0,81 B Kemian teollisuus 1,86 1,85 1,17 1,27 1,31 C Metalliteollisuus 1,98 2,4 2,14 2,19 1,15 D Polttoaineiden ja liuottimien muu kuin energ 0,22 0,1 0,1 0,11 0,09 G Muiden tuotteiden valmistus ja käyttö 0,11 0,06 0,03 0,04 0,04 H Muut teollisuusprosessien päästöt 0,01 0,02 0,03 0,04 0,01 Taulukko 6. F-kaasujen raportoidut päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv F F-kaasut 0 1,08 1,41 1,39 0,5 0,3 0,2 8. Maatalous Maatalouden päästöjen vähentäminen on teknisin toimin erittäin hankalaa niin Suomessa kuin muuallakin. Maatalouden päästöjä on myös mahdollisuus vähentää kuluttajien ruokatottumuksien kautta muuttamalla kysyntää ja sen perusteella saada muutoksia ruoan tuotantomuotoihin. Päästövähennyspolussa oletetaan kasvispainotteisemman ruokatottumuksen yleistyminen ja sen kautta tapahtuu myös vähennystä kotimaiseen kotieläinmäärään. Lehmien ja sikojen määrän oletettiin vähenevän 20 % vuoteen 2030 mennessä ja 30 % vuoteen 2040 mennessä vuoden 2016 tilanteeseen nähden. Lähtökohtana oli, että tietoisuus lihan välttämisestä sekä terveys- että ilmastosyistä vaikuttaisi punaisen lihan kysyntään alentavasti vuoteen 2035 mennessä. Naudanliha ja maito ovat Suomessa vahvasti kytköksissä, ja lihaa vastaava määrä maitoa poistuisi myös kuluttajien kysynnästä.. Skenaariossa nautojen määrän vähentäminen vuoden 2016 tasosta 25 %:lla vuoteen 2035 merkitsi sitä, että eläinten ruoansulatuksesta syntyvät metaanipäästöt vähenivät 2,1 milj. t CO2-ekv. määrästä 1,65 milj. t CO2- ekv:iin. Lisäksi lannan käsittelyn päästöjä saatiin alaspäin 0,12 milj. t CO2-ekv. kun nykyisin Suomessa lannan käsittelyn päästöt ovat 0,74 milj. t CO2-ekv. Lannan käsitellyn päästövähennyksiä edesauttaa myös biokaasun tuotannon edistäminen, joka aiheuttaa myös ilmastohyötyjä liikennesektorilla. Loput maatalouden lisäpäästövähennykset (0,37 milj. CO2-ekv/v) KAISU:un verrattuna liittyivät enimmäkseen lannoitetypen käytön vähentyneestä tarpeesta, sillä pienempi karjatalous Suomessa merkitsee myös pienempää peltopinta-alaa ruoan tuotantoon. Suomen viljapeltojen alasta lähes 40 % kohdistuu nautojen rehun tuotantoon ja nurmialasta noin 90 % palvelee karjatalouttamme. Nauta- ja sikatalouden (-30 %) vähentyminen vapauttaa peltoalaa (n ha nurmea ja ha viljapeltoa), mikä antaa paremmat edellytykset noin ha eloperäisen peltomaan järjestelyihin (ks. seuraava kappale). On kuitenkin selvää, että merkittävä osa karjataloudelta vapautuvasta peltoalasta ei poistu tulevaisuudesta maatalouskäytöstä, mikä otettiin myös arvioissa huomioon. 11
12 Skenaariossa toteutetaan myös turvepeltojen diatyppioksidipäästöjen vähentämiseksi kaksi kertaa vaikuttavammat päästövähennystoimet vuoteen 2040 mennessä kuin KAISU:ssa (YM 2017). Tämä on mahdollista, jos suopeltojen raivaus loppuu 2025, suopeltojen viljely muutetaan monivuotiseksi peltoa muokkaamatta, nostetaan niidenpohjaveden pintaa sekä metsitetään ja kosteikkometsitetään eloperäisiä maita. Maatalous on päästövähennyskohteena haastava ja maatalouden päästöt vähenevät skenaariossa kokonaisuudessaan vain 28 % vuoteen 2035 mennessä vuoden 2016 tasosta (taulukko 7). Vuodesta 1990 muutos on 37 % ja vuodesta 2005 se on 28 %. Taulukko 7. Maatalouden raportoidut päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv Maatalous 7,5 6,5 6,5 6,5 5,4 4,7 4,1 A Kotieläinten ruoansulatus 2,42 2,06 2,12 2,1 1,9 1,65 1,4 B Lannankäsittely 0,65 0,73 0,75 0,75 0,5 0,45 0,4 D Maatalousmaat 3,80 3,38 3,44 3,41 2,71 2,41 2,11 F Kasvintähteiden poltto pellolla 0,004 0,003 0,003 0,003 0,003 0,002 0,002 G Kalkitus 0,64 0,29 0,18 0,27 0,25 0,23 0,21 H Urean levitys 0,005 0,001 0,002 0,003 0,002 0,001 0, Jätteiden käsittely Orgaanisen aineen kaatopaikkakiellon (2016) vaikutuksesta kaatopaikkojen metaanipäästöjen oletetaan vähenevän samassa suhteessa kuin niiden on ennustettu vähenevän KAISUssa (YM 2017). Jätevesihuollon päästöihin voidaan vaikuttaa vain hyvin rajoitetusti (taulukko 8). Jätteiden käsittelyn päästövähennykset kokonaisuudessaan vuodesta 1990, 2005 ja 2016 vuoteen 2035 mennessä ovat 81 %, 68 % ja 57 %. Taulukko 8. Jätteiden käsittelyn raportoidut päästöt (Tilastokeskus 2019) ja arvioidut päästöt 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv Jäteiden käsittely 4,7 2,8 2,1 2 1,2 0,9 0,6 A Jätteiden sijoittaminen kaatopaikoille 4,3 2,4 1,8 1,6 0,9 0,6 0,4 B Jätteiden biologinen käsittely 0,04 0,13 0,11 0,1 0,1 0,1 0,1 D Jätevesien käsittely 0,3 0,25 0,25 0,25 0,24 0,22 0,2 12
13 10. Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) LULUCF-sektorin nettonielun lopputulos riippuu pitkälti päästöjen vähentämistoimien onnistumisesta ja metsämaan hiilinielun kehittymisestä, johon taas vaikuttaa lähivuosikymmeninä ratkaisevasti sekä puuston kasvun että kotimaisen puun hakkuumäärien kehitys. Tässä yhteydessä sovelletaan hakkuuskenaariota, jossa runkopuun kotimaan hakkuut ovat seuraavat: : 62,8 milj. m 3 (toteutunut) :77 milj. m milj. m 3. Tulevaisuuden hakkuutasoja on nostettu hieman Maatalous- ja LULUCF-sektorien päästö- ja nielukehitys vuoteen 2050 hankkeen (MALULU) loppuraportissa (Aakkula ym. 2019) esitetystä WEM-skenaariosta (With Existing Measures), koska toteutuneet hakkuut vuosina ovat olleet jo selvästi suuremmat (keskimäärin 73 milj. m 3 vuosina ja 2018 jo 78 milj. m 3 ) kuin MALULU-skenaarion hakkuukertymä vuosille (71,5 milj. m 3 ). Vuosina MALULU:n runkopuun hakkuukertymä oli 80,2 milj. m 3. Metsämaan (sis. puuston ja maaperän) ja puutuotteiden nettonieluarvioiden 2030 laskennassa on hyödynnetty MALULU-hankkeen WEM-skenaarion laskelmia, joihin on tehty edellä esitettyjen hakkuutasojen erojen vaatimat karkeat muutoslaskelmat. MALULU-hanke tuotti metsien kehitykselle erilaisia skenaarioita, jotka perustuvat mallinnukseen ja optimointiin. Ne eivät siten sellaisenaan vastaa kasvihuonekaasuinventaarion vastaavia lukuja, jotka kuvaavat mitä metsissä on tehtyjen toimenpiteiden seurauksena tapahtunut. MALULU-hankkeen mallinnus näyttää tuottaneen suuremman arvion metsänielusta tietyllä puuston kasvulla ja hakkuukertymällä kuin mitä inventaario näyttäisi tuottavan. Absoluuttiset metsämaan nettonieluarviot ovat kuitenkin tämän työn lähtökohtana, koska kasvihuonekekaasuinventaarion tuloksia tullaan käyttämään Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen arvioinnissa. Tämän takia MALULU-hankkeen tietojen perusteella lasketuista nieluarvioista (joissa oli tehty hakkuuerosta johtuva korjaus) vähennettiin vielä asiantuntija-arvioon perustuvilla tasokorjauksilla, jolla pyritään saamaan vuoden 2030 metsämaan nettonieluarvio suuruusluokaltaan vastaamaan kasvihuonekaasupäästöinventaarion laskentajärjestelmän tasoa. Lähitulevaisuudessa tietämys tästä tasokorjauksesta tulee paranemaan, ja uuden tiedon myötä tämän selvityksen lopputulos päivitetään. Vuonna 2030 metsämaan ja puutuotteiden nettonielu on arvioitu MALULU-laskelmien perusteella olevan noin 37 Mt CO2 -ekv., josta puutuotteiden osuus on 6 Mt CO2 -ekv. Asiantuntija-arvion mukainen korjattu metsämaan nettonielu on noin 24 Mt CO2 -ekv., eli metsämaan ja puutuotteiden yhteinen nettonielu olisi 30 Mt CO2 -ekv. vuonna Vuoden 2030 jälkeisen tilanteen ennustaminen on hyvin vaikeaa. Vuosien metsämaan ja puutuotteiden nettonielu määräytyy pitkälle toteutuneiden hakkuiden ja metsien kasvun kehityksen perusteella. Tässä on oletettu, että vuonna 2040 Suomi metsämaan ja puutuotteiden nettonielu on kasvanut tasolle 35 milj. t CO2-ekv.. Skenaariossa maa- ja metsätalouden maankäytön muutosten arvio pohjautuu MISA-hankkeen Metsä+ - skenaarioon (Kärkkäinen ym. 2019). Siihen liittyen on tehty joitakin muutoksia, joiden päästöerot on arvioitu alkuperäiseen skenaarioon nähden. Tässä yhteydessä turvemaiden raivauskielto viljelyskäyttöön toteutuu vasta vuonna 2025 vuoden 2021 sijaan. Myöskään uutta turvetuotantoalaa ei raivata vuoden 2025 jälkeen. Vuodesta 2031 alkaen turpeen korjuu energiakäyttöön lopetetaan, ja kaikki vapautuva ala metsitetään. Vuodesta 2021 lähtien metsitetään ne ruohikkoalueet, jotka eivät välittömästi liity maatalouteen. Näitä ovat lähinnä hylätyt pellot, joista osa oli jo metsittymässä. Jos viljelysmaa vapautui muuhun käyttöön, se metsitettiin seuraavana vuonna. Rakentamisen aiheuttaman metsäkadon oletetaan vähenevän selvästi metsäraivausveron seurauksena. Metsäraivausvero rakentamiselle oletetaan tulevan voimaan vuonna Skenaariossa maankäyttö kehittyy MALULU-hankkeen LULUCF-LT1-skenaarion mukaisesti (Aakkula ym. 2019). Siinä metsämaan ala kasvaa ha:iin vuoteen 2040 mennessä vuodesta Tämä on seurausta metsäkatoa ehkäisevistä toimista turv la, sekä ruohikkoalueiden ja turvetuotantoalueiden metsityksestä. Tämän työn skenaariossa päästöjä vähennetään MALULU-hankkeen WEM-skenaarioon 13
14 nähden 3,4 Mt CO2-ekv. vuoteen 2035 mennessä, päästön ollessa kokonaisuudessaan vielä 8,3 Mt CO2- ekv. vuonna Tässä työssä skenaarion lähtökohtana on, että muissa kuin metsämaan LULUCF-päästöjen vähennyksessä onnistutaan esitetyn skenaarion mukaisesti. Oletusten seurauksena LULUCF-nettonielun on arvioitu olevan -20 Mt CO2-ekv. vuonna Tämän jälkeen metsämaan ja puutuotteiden nettonielun odotetaan kasvavan lineaarisesti kohti vuotta 2040, jolloin nettonielun odotetaan olevan vuonna 2035 noin -27 Mt CO2-ekv. (taulukko 9). Taulukko 9. LULUCF-sektorin raportoidut päästöt ja nielut (Tilastokeskus 2019) sekä arvioidut päästöt ja nielut 2030, 2035 ja Mt CO 2 ekv Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalosu (LULUCF) -14,1-24,5-19,5-17,7-20,0-24,2-28,6 A Metsämaa ,6-28,3-25, B Viljelysmaa 5,61 7,5 7,03 7,17 6,7 5,7 4,6 C Ruohikkoalueet 0,86 0,8 0,68 0,67 0,2 0,1 0 D Kosteikot 1,5 2,2 2,2 2,3 1,8 1,3 0,7 E Rakennetut alueet 0,9 1,7 1,6 1,5 1,3 1,2 1,1 G Puutuotteet -2,95-2,0-2,7-3, , Yhteenveto ja johtopäätökset hiilineutraaliuden tavoittelusta Skenaarion tuloksena päästöt (pl. LULUCF) vähenevät vuoteen 2035 mennessä 68 % ja 2040 mennessä 76 % vuoden 1990 päästötasoon nähden. Taakanjakosektorin päästövähennys on 61 % vuonna 2035 vuoden 2005 tasosta. Skenaarion perusteella vuonna 2035 LULUCF-sektorin nettonielu ylittää päästöt miljoonalla CO2-ekvivalenttitonnilla (taulukko 10, kuva 3). Käyttämällä hiilineutraaliuden määritelmää, jossa Suomen ihmisperäisten kasvihuonekaasupäästöjen yhteenlaskettu hiilidioksidiekvivalenttiluku 100 vuoden aikajänteellä laskettuna on yhtä suuri kuin LULUCFsektorin nettonielun sekä talteen otetun ja varastoidun hiilidioksidin yhteismäärä, hiilineutraaliustavoite täyttyy vuonna Taulukko 10. Yhteenveto päästövähennyspolun tuloksista (Mt CO2-ekv.) 2030, 2035 ja 2040 sekä vuosien 1990, 2005 ja 2016 toteutuneet päästöt (+) ja nielut (-) (Tilastokeskus 2019); SK = tämän työn skenaariot. Päästösektori SK: 2030 SK: 2035 SK: A1_Energiateollisuus 19 22,1 19,1 6,6 4,3 2,1 1A2_Teollisuus ja rakentaminen (poltto) 13,7 11,6 7,2 4,1 3,6 3,1 1A3_Kotimaan liikenne 12,1 12,9 12,6 5 4,0 2,9 1A4&5_Muu poltto yhteensä 8,7 6,9 5 2,4 1,8 0,8 B Polttoaineiden haihtumapäästöt 0,12 0,14 0,14 0,1 0,05 0,05 2 Teollisuusprosessit 5,4 5,6 4,7 3,7 3,4 3,1 2F_F-kaasut 0 1,08 1,39 0,5 0,4 0,3 3 Maatalous 7,5 6,5 6,5 5,4 4,7 4,1 5 Jätteiden käsittely 4,7 2,8 2 1,2 0,9 0,6 4 LULUCF -14,5-24,4-18,5-20,0-24,2-28,6 Yhteensä (pl. LULUCF) 71,2 69,6 58,6 29,0 23,1 17,1 Yhteensä (ml. LULUCF) 56,7 45,2 40,1 9,0-1,1-11,6 14
15 Kuva 3. Suomen päästöjen (+) ja nielujen (-) (Mt CO2-ekv.) historiallinen kehitys 1990, 2005 ja 2016 (Tilastokeskus 2019), arvio Suomen nykyisestä EU:n tavoitteesta (nielua ei ole arvioitu) sekä tämän työn skenaarioiden lopputulokset 2030, 2035 ja Skenaario osoittaa, että hiilineutraaliuden saavuttamisen ratkaisee viime kädessä, kuinka päästöjen vähentämisessä ja metsien nielujen kasvattamisessa onnistutaan. Hiilineutraaliuden tavoittelussa lähtökohtana tulisi olla kuitenkin aina riittävän kunniahimoinen päästövähennys ja vasta sen jälkeen saavutetaan nettonollapäästötilanne laskemalla LULUCF-nettonielu jäljellä olevien päästöjen kanssa yhteen (Suomen ilmastopaneeli 2019b). Eri sektoreiden päästövähennysten toteutuminen saattaa tulevaisuudessa poiketa suuresti tässä esitetystä päästövähennyspolusta. Metsien hakkuiden vaikutuksesta lähitulevaisuuden metsämaan nieluarvioon, joka vastaa kasvihuonekaasuinventaarion tulosta, ei ole varmuutta. Liian intensiivinen metsien hyödyntäminen vaikeuttaa hiilineutraaliuden saavuttamista huomattavasti. Suomen ilmastopaneelin tekemä mallivertailuselvitys osoitti, että yhden miljoonan kuution lisähakkuu pienentää hiilinielua keskimäärin 1,5 Mt CO2 seuraavan 40 vuoden aikana verrattuna tilanteeseen, jossa lisähakkuita ei toteuta (Ilmastopaneeli 2019a). Tässä päästövähennysskenaariossa ei ole otettu huomioon mahdollisia teollisuuden prosessipäästöjen ja polttoperäisten päästöjen (teräs, sementti, vety, kalkki) vähentämiseen liittyvä tulevaisuuden innovaatioita. Näillä innovaatioilla saatetaan leikata Suomen päästöjä merkittävästi jo 2030-luvulla. Esimerkiksi onnistuessaan SSAB:n teräksen hiiletön valmistaminen (SSAB:n HYBRIT-kehityshanke, jossa vetypelkistys) vähentäisi päästöjä 1,2 Mt CO2-ekv./v. Samoin sementtiteollisuuden uudet innovaatiot saattavat leikata päästöjä 0,3 Mt CO2-ekv./v edestä. Tarkastelussa ei ole otettu huomioon mahdollista synteettisen bensiinin ja dieselin valmistuksessa (ns. Power to x ) tapahtuvaa läpimurtoa. Tämä saattaa jouduttaa polttoperäisten päästöjen sektoreissa (1A1-1A5) fossiilisten polttoaineiden alasajoa merkittävästi. Erityisen suuri vaikutus synteettisillä polttoaineilla olisi 1 Suomen EU:n tavoite 2030 koskee tarkasti vain taakanjakosektoria. Tässä yhteydessä Suomen päästökauppa- ja taakanjakosektorien päästöjen on oletettu laskevan yhteensä 45 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Nykyinen EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoite on uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta koskevien direktiivien hyväksymisien jälkeen noin 45 % vuoden 1990 tasosta. 15
16 liikennesektorissa, jossa muun muassa sähköautojen määrän kasvun ei tarvitsisi edetä esitetyllä tavalla päästövähennystavoitteesta tinkimättä. Hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (CCS) käyttöönotto teollisuuden poltto- ja prosessipäästöjen vähentämisessä on huomattavan epävarmaa. Öljynjalostuksessa (sis. vedyn tuotannon) tämä vähennyspotentiaali on yli 2 Mt CO2-ekv./v., mikäli tuotanto säilyy tulevaisuudessa nykyisen kaltaisena. Biopohjaisen hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin (Bio-CCS) toteutus massa- ja paperiteollisuudessa pitää sisällään merkittävän päästövähennyspotentiaalin, jonka toteutuminen odottaa etenkin päästöoikeuden hinnan selvää kohoamista ja teknisin keinoin aikaansaatujen poistumien (negatiivisten päästöjen) laskentasääntöjen kehittymistä. Pitkän aikavälin ilmastostrategian taustatyön skenaarioissa teknisin keinoin toteutetut poistumat olivat noin 0-5 Mt CO2-ekv. vuonna 2040 (Koljonen ym. 2019). Mikäli edellä mainittujen innovaatioiden ja Bio-CCS:n/CCS:n päästövähennykset lisätään skenaariossa esitettyihin päästövähennyksiin, toteutuu yli 80 prosentin päästövähennys vuoden 1990 tasosta jo selvästi ennen vuotta Tällöin Suomi olisi luonnontieteellisesti katsottuna jo selvästi negatiivinen nettopäästöiltään, päästöjä selvästi suuremman LULUCF-nettonielun ansiosta. Metsien hiilinielujen kehitykseen liittyy kuitenkin merkittävää epävarmuutta (Suomen ilmastopaneeli 2019a, Koljonen ym. 2019). Tarkastelusta puuttuvat mahdolliset tulevaisuuden uudet päästövähennyskeinot saattavat antaa merkittävällä tavalla liikkumavaraa eri sektoreiden päästöpoluille Suomen pyrkiessä hiilineutraaliksi vuonna Toisaalta uusia keinoja tarvitaan, kun Suomella on tarvetta edetä kohti hiilinegatiivista nettopäästötilannetta vuoden 2035 jälkeen. 16
17 Kirjallisuus Aakkula, J., Asikainen, A., Kohl, J., Lehtonen, A., Lehtonen, H., Ollila, P., Regina, K., Salminen, O., Sievänen, R., Tuomainen, T Maatalous- ja LULUCF-sektorien päästö- ja nielukehitys vuoteen Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 20/2019. de Pee, A. ym Decarbonization of industrial sectors: the next frontier. McKinsey & Company. Ecofys Sectoral Greenhouse Gas Emission Reduction Potentials in Eduskunta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi biopolttoöljyn käytön edistämisestä, biopolttoaineiden käytön edistämisessä liikenteessä annetun lain muuttamisesta sekä biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta. EU Council Conclusions on EU position for the Copenhagen Climate Conference. EU Reference Scenario 2016, Energy, transport and GHG emissions Trends to 2050 EU 2018a. Regulation (EU) 2018/841 of the European Parliament and of the Council of 30 May 2018 on the inclusion of greenhouse gas emissions and removals from land use, land use change and forestry in the 2030 climate and energy framework, and amending Regulation (EU) No 525/2013 and Decision No 529/2013/EU. EU 2018b. A Clean Planet for all - A European strategic long-term vision for a prosperous, modern, competitive and climate neutral economy. Brussels, COM(2018) 773 final. Falk, J. ym Exponential Climate Action Roadmap. Future Earth. Sweden. Fuglestvedt, J., Rogelj, J., Millar, R.J., Allen, M., Boucher, O., Cain, M., Forster, P.M., Kriegler, E. and Shindell, D., Implications of possible interpretations of greenhouse gas balance in the Paris Agreement. Philosophical Transactions of the Royal Society A: Mathematical, Physical and Engineering Sciences, 376(2119), p Huppmann, D. et al A new scenario resource for integrated 1.5 C research. Nature Climate Change, 8 (12), International Energy Agency Technology Roadmap Low-Carbon Transition in the Cement Industry. Koljonen, T. 2017a. Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarviot: Yhteenvetoraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 21/2017. Koljonen, T. ym. 2017b. Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman vaikutusarviot. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 57/2017. Koljonen, T., Soimakallio, S., Lehtilä, A., Similä, L., Honkatukia, J., Hildén, M., Rehunen, A., Saikku, L., Salo, M., Savolahti, M., Tuominen, P., Vainio, T Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 24/2019. Kärkkäinen, L., Haakana, M., Heikkinen, J., Helin, J., Hirvelä, H., Jauhiainen, L., Laturi, J., Lehtonen, H., Lintunen, J., Niskanen, O., Ollila, P., Paltonen-Sainio, P., Regina, K., Salminen, O., Tuomainen, T., Uusivuori, J., Wall, A. & Packalen, T Maankäyttösektorin toimien mahdollisuudet ilmastotavoit-teiden saavuttamiseksi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 67/
18 Lehtilä, A Low-Carbon Finland platform. Energiajärjestelmien kehityspolut kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. VTT TECHNOLOGY 165. Liikenne- ja viestintäministeriö Hiiletön liikenne 2045 polkuja päästöttömään tulevaisuuteen. Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 9/2018. Liimatainen, H., Nykänen, L., Rantala, T., Rehunen, A., Ristimäki, M., Strandell, A., Seppälä, J., Kytö, M., Puroila, S., Ollikainen, M Tarve, tottumukset, tekniikka ja talous ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liikenteessä. Suomen Ilmastopaneelin selvityksiä 2/2015. Limatainen, H., Viri, R Liikenteen päästötavoitteiden saavuttaminen 2030 politiikkatoimenpiteiden tarkastelu. Suomen ilmastopaneeli, raportti 2/2017. Luonnvarakeskus Selvitys uudistuskypsien metsien pinta-alatiedon päivittämisen vaikutuksesta Suomen metsien hiilinielulaskelmaan valmistui. Material Economics The Circular Economy. A Powerful Force for Climate Mitigation. Suomen ilmastopaneeli 2019a. Kalliokoski, T., Heinonen, T., Holder, J., Lehtonen, A., Mäkelä, A., Minunno, F., Packalen, T., Peltoniemi, M., Pukkala, T., Salminen, O., Schelnaas, M.-J., Vauhkonen, J., Kanninen, M., Seppälä, J., Ollikainen, M. Skenaarioanalyysi metsien kehitystä kuvaavien mallien ennusteiden yhtäläisyyksistä ja eroista. Suomen ilmastopaneeli 2/2019. Suomen ilmastopaneeli 2019b. Seppälä, J., Saikku, L., Soimakallio, S., Lounasmaa, J, Regina, K, Ollikainen, M. Hiilineutraalius ilmastopolitiikassa valtiot, alueet ja kunnat. Suomen ilmastopaneelin raportteja 5/2019. TEM (Työ- ja elinkeinoministeriö) Energia- ja ilmastotiekartta Parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean mietintö 16. päivänä lokakuuta Energia ja ilmasto 31/2014, Työja elinkeinoministeriön julkaisuja. TEM (Työ- ja elinkeinoministeriö) Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 4/2017. Tilastokeskus (Statistics Finland) Greenhouse gas emissions in Finland 1990 to National Inventory Report under the UNFCCC and the Kyoto Protocol Submission to the European Union, 15 March Statistics Finland, Helsinki. Työ- ja elinkeinoministeriö Taustaraportti kansalliselle energia- ja ilmastostrategialle vuoteen VTT 2017a. Suomen tieliikenteen päästöjen kehitys. ( VTT 2017b. LIPASTO yksikköpäästöt. Tieliikenteen tavarankuljetukset. ( Ympäristöministeriö Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Kohti ilmastoviisasta arkea. Ympäristöministeriön raportteja 21/
Hiilineutraali Suomi 2045 (2035) mennessä - Mitä on tehtävä 2025 mennessä Maria Kopsakangas-Savolainen
Hiilineutraali Suomi 2045 (2035) mennessä - Mitä on tehtävä 2025 mennessä Maria Kopsakangas-Savolainen Suomen Biokaasuyhdistys ry:n seminaari 11.12.2018 Tausta IPCC:n 1,5 asteen raportti osoittaa selvästi,
Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030
Liikenteen khk-päästöt tavoitteet ja toimet vuoteen 2030 Mitä päästöjä tarkastellaan? Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastopoliittinen suunnitelma koskevat ainoastaan
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017
Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari
Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari 10.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan
Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys EKOLOGINEN TILANNEKUVA - ILMASTO
Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys EKOLOGINEN TILANNEKUVA - ILMASTO Markku Ollikainen, Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Tausta Tieteen viesti: seuraavat
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Energia- ja ilmastostrategia ja Kaisu EU:n komissio antoi ehdotuksensa eri
Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa
Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti
ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija
ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA YmV 16.2.2017 Otto Bruun, suojeluasiantuntija Lähtökohdat arvionnille Taustalla Pariisin sopimus 2015 ja sen tavoitteiden valossa tiukka hiilibudjetti, joka huomioi sekä päästölähteet
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Hallitusneuvos Anja Liukko Liikenne- ja viestintävaliokunta HE 199/2018 vp
HE laeiksi * biopolttoöljyn käytön edistämisestä * biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain muuttamisesta sekä * biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta
Kohti päästötöntä liikennettä Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä
Kohti päästötöntä liikennettä 2045 Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä 23.1.2018 1 Liikenteen päästövähennystavoitteet energia- ja ilmastostrategiassa ja Kaisussa Liikenteen päästöjä tulee
Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa
Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän
Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö
Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti 12.12.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitettiin ja arvioitiin keinoja, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt
Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet
Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 15.11.2018 Pikkuparlamentti Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden
Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä
Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot
Liikenteen CO2 päästöt 2030 Baseline skenaario
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Liikenteen CO2 päästöt 2030 Baseline skenaario Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä 15 14 Liikenteen CO 2 ekv. päästöt LIPASTO-baseline 14.6.2016 Kokous 23.3.2017 13
Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri
Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee
VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Eduskunnan talousvaliokunta, 15.3.2017 Tiina Koljonen, tutkimustiimin
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma. Eduskunnan ympäristövaliokunta suojeluasiantuntija, Otto Bruun
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma Eduskunnan ympäristövaliokunta 26.10.2017 suojeluasiantuntija, Otto Bruun Ilmastonmuutoksen ratkaisun vuodet trooppiset metsät kääntyneet päästölähteiksi Mitä Suomessa
Hallitusten välisen ilmastomuutospaneelin, IPCC, raportti ja arvio sen taloudellisista vaikutuksista Suomelle.
Hallitusten välisen ilmastomuutospaneelin, IPCC, raportti ja arvio sen taloudellisista vaikutuksista Suomelle. Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Helsingin yliopisto Ilmastopaneelin puheenjohtaja
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti 12.12.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitettiin ja arvioitiin keinoja, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt
Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.
Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Esityksen sisältö 1.Mitä ilmastotavoitteet edellyttävät? 2.
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
Biopolttoaineille haasteelliset tavoitteet. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Tekninen asiantuntija Mari Tenhovirta
Biopolttoaineille haasteelliset tavoitteet Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 22.1.2019 Tekninen asiantuntija Mari Tenhovirta Liikenteen päästöt Suomessa Liikenne tuottaa n. 20 % kaikista kasvihuonekaasupäästöistä
Pellon käytön muutoksilla saavutettavat päästövähennykset
Pellon käytön muutoksilla saavutettavat päästövähennykset Kristiina Regina Pellon käytön optimoinnilla ratkaisuja ilmastonmuutokseen seminaari 5.2.2018 2 8.2.2018 Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2014
Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström
Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja
Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014
Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen Kuultavana: tutkija Tarja Tuomainen. Luonnonvarakeskus
U 53/2016 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) Maa- ja metsätalousvaliokunta
Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere
Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta Juhani Tirkkonen Tampere 6.2.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä
7.9.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski
Suomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet. Bettina Lemström Korjausrakentamisen strategia 2050 kuulemistilaisuus
Suomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Bettina Lemström Korjausrakentamisen strategia 2050 kuulemistilaisuus 16.9.2019 Energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet eri aikajänteillä EU 20/20/20
Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin
Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin
Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta
Sähköautot liikenne- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Sähköautodemonstraatioiden työpaja 24.5.2010 Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020
Hallitusneuvos Anja Liukko Ympäristövaliokunta HE 199/2018 vp
HE laeiksi * biopolttoöljyn käytön edistämisestä * biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain muuttamisesta sekä * biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 17.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin
Maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm
U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uusiutuvan
Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet
Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet 2015e = tilastoennakko Energian kokonais- ja loppukulutus Öljy, sis. biokomponentin 97 87 81 77 79 73 Kivihiili 40 17 15 7 15 3 Koksi,
Matti Kahra / MMM Talousvaliokunnan asiantuntijakuuleminen
U 53/2016 vp - valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous, LULUCF) Matti Kahra / MMM
Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla
Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö
Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013
Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Sami Rinne TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Suomen energiankulutus ja päästöt nyt 2020 tavoitteet ja niiden
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman
EU:n energiaunioni ja liikenne
EU:n energiaunioni ja liikenne Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne- ja viestintävaliokunta 16.6.2015 Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v.
ProAgria Maitovalmennus
ProAgria Maitovalmennus Birgitta Vainio-Mattila MMM 6.9.2017 1 Kotieläinten khk- päästöt Lähde:FAO/Gleam 2 Ammoniakkipäästöt EUssa Lähde: EEA 3 EU:n 2020- tavoitteet 2008 uusiutuva energia 20 % biopolttoaineet
Kohti ilmastokestävää maailmaa ja Suomea päästöjen vähentämisen perspektiivit ja toimijat
Kohti ilmastokestävää maailmaa ja Suomea päästöjen vähentämisen perspektiivit ja toimijat Kati Kulovesi 1, Tuula Honkonen 1, Markku Ollikainen 2, Sally Weaver 2, Jyri Seppälä 3, Hannu Savolainen 3, Sanna
Taakanjakosektorin päästövähennysten kustannukset ja joustot
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Taakanjakosektorin päästövähennysten kustannukset ja joustot Tommi Ekholm 9.5.2017 Kustannustarkastelut Tässä on arvioitu lisätoimiskenaarion (With Additional Measures,
Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja
Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti 12.12.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitettiin ja arvioitiin keinoja, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt
Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n kehikko
Suomen energia- ja ilmastostrategia ja EU:n 2030- kehikko Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä, Rake-sali 27.4.2016 Agenda Strategian valmisteluprosessi EU:n 2030 tavoitteet
UUDENMAAN KUNTIEN KHK- PÄÄSTÖT JA TIEKARTAT Tulkinta- ja käyttöohjeet. Johannes Lounasheimo Suomen ympäristökeskus SYKE
UUDENMAAN KUNTIEN KHK- PÄÄSTÖT JA TIEKARTAT Tulkinta- ja käyttöohjeet Johannes Lounasheimo Suomen ympäristökeskus SYKE 13.11.2018 Uudenmaan khk-päästöjen laskenta (1) Laskenta sisältää vuodet 1990 ja 2007-2016.
Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintävaliokunta
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi henkilöja pakettiautojen vuoden 2020 jälkeisiksi CO2 raja-arvoiksi/ COM(2017) 676 FINAL Eleonoora Eilittä
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen. Juho Korteniemi Bionova Engineering Seinäjoki,
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen Juho Korteniemi Bionova Engineering Seinäjoki, 9.11.2009 Bionova Engineering lyhyesti Ympäristö & energia-alan asiantuntija Uusiutuvan energian,
Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut
Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Low Carbon Finland 25 -platform Päätösseminaari, 4.11.214, Finlandia-talo Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö VTT, Energiajärjestelmät
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 Elinkeinoministeri Olli Rehn 24.11.2016 Skenaariotarkastelut strategiassa Perusskenaario Energian käytön, tuotannon ja kasvihuonekaasupäästöjen kokonaisprojektio
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä
4.6.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski
Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa
Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa WEC Finlandin & Ilmansuojeluyhdistys ry:n seminaari 12.3.2018 Outi Honkatukia Ilmastoasioiden pääneuvottelija Keskeiset viestit 1. Maankäytöllä on väliä
Liikenteen ja lämmityksen sähköistyminen. Juha Forsström, Esa Pursiheimo, Tiina Koljonen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Liikenteen ja lämmityksen sähköistyminen Juha Forsström, Esa Pursiheimo, Tiina Koljonen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Tarkastellut toimenpiteet Rakennusten lämmitys Öljylämmityksen korvaaminen Korvaavat
Bioenergia-alan linjaukset ja näkymät
Bioenergia-alan linjaukset ja näkymät Esityksen sisältö Bioenergia ry Bioenergian näkymistä Ajankohtaisia aiheita LULUCF REDII Uusiutuvan sähköntuotannon tarjouskilpailu Metsähakkeen tuki Liikenteen päästövähennykset
Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ympäristöohjelman ja Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian yhteinen seurantaseminaari Pirkanmaan ilmasto-
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO)
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy
METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja
Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT
Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian
Liikenteen ilmastopolitiikka ja tutkimuksen tarve vuoteen 2030/2050
Liikenteen ilmastopolitiikka ja tutkimuksen tarve vuoteen 2030/2050 Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö TransSmart-seminaari, Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne
Hinku esiselvitys, Eurajoki
Hinku esiselvitys, Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 8 prosentin päästövähennystä vuoteen 23 mennessä vuoden 27 tasosta. Kunnat pyrkivät vähentämään ilmastopäästöjään lisäämällä uusiutuvan energian
SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet
SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Janne Peljo
VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Janne Peljo 18.10.2017 Sitran lausunto: VNS 7/2017 vp Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin
Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik
Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta
Kansallinen energiaja ilmastostrategia
Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
Vähähiilisyys kunnan kilpailuetuna
Vähähiilisyys kunnan kilpailuetuna Maria Kopsakangas-Savolainen Riskienhallintapäivä Suomen Kuntaliitto ry ja Kuntarahoitus Oyj 5.6.2019, Kuntatalo, Helsinki Tausta IPCC:n 1,5 asteen raportti osoittaa
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä
4.6.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski
Jyväskylän energiatase 2014
Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus
VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran lausunto VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 15.2.2017 Kari Herlevi ja Mari Pantsar Yleistä - Valtioneuvoston
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu
Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti
Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM
Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä 5.5.2017 Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma Osana Ilmastolain
St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030
St1:n asiantuntijalausunto Liikenne- ja viestintävaliokunnalle: VNS 7/2017 keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 St1, Mika Aho 1 30% velvoitetta ei pidä lukita EU säädöstö auki
Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa
Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-
KAISU näkemyksiä. MmV kuuleminen Hannes Tuohiniitty
KAISU näkemyksiä MmV kuuleminen 10.11.2017 Hannes Tuohiniitty Yleisiä huomioita Tärkeää että Suomessa pyritään konkreettisiin toimiin jo kuluvan vaalikauden aikana 2015-2019, joilla uskottavasti edetään
Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa
Rakennusten energiaseminaari, Finlandia-talo 20.9.2016 Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa Markku Ollikainen Professori, Helsingin yliopisto Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastosopimuksen
Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä
Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN
Vähähiilinen Suomi millä askelilla?
Vähähiilinen Suomi millä askelilla? Tiina Koljonen, VTT Energiajärjestelmät RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 4.10. 2016, VANHA YLIOPPILASTALO, HELSINKI Energia- ja ilmastokysymys on osa laajaa
BIOPOLTTOAINEPOLUT VN TEAS TUTKIMUSHANKKEEN ESITTELY TALOUSVALIOKUNNALLE JA LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNALLE
BIOPOLTTOAINEPOLUT VN TEAS TUTKIMUSHANKKEEN ESITTELY TALOUSVALIOKUNNALLE JA LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNALLE 24. MARRASKUUTA 2018 PÖYRY MANAGEMENT CONSULTING, VATT, TEC TRANSENERGY CONSULTING PSTA ESA
HIILINEUTRAALI YHTEISKUNTA Dos. Mari Pantsar Johtaja, Hiilineutraali kiertotalous, Sitra
HIILINEUTRAALI YHTEISKUNTA 13.5.2019 Dos. Mari Pantsar Johtaja, Hiilineutraali kiertotalous, Sitra Jos ilmastonmuutosta ei ratkaista, putoaa pohja kaikelta: taloudelta, hyvinvoinnilta, turvallisuudelta
Metsät ja ilmastodiplomatia. Aleksi Lehtonen, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus
Metsät ja ilmastodiplomatia Aleksi Lehtonen, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus Esityksen sisältö Ilmastonmuutos? Ilmastotavoitteet Metsät, maankäyttösektori ja Suomen kasvihuonekaasuinventaario Ilmastotavoitteet
Hiilineutraali kiertotalous
Joensuun Tiedepuisto, 4.2.2018 Hiilineutraali kiertotalous Heikki Sorasahi, kiertotalouden asiantuntija, Sitra Lähde: Tekniikka & Talous 28.1.2019 VISIO Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen
Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen
Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin
Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin 5.6.2017 1 MAL 2019 suunnitelma Päästövähennystavoite on keskeinen lähtökohta MAL 2019 -työlle. Euroopan komissio on asettanut Suomelle
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Ohjelmapäällikkö Pasi Rikkonen 28.9.2016 1 Luke Maatalouden KHK-päästöt 1990-2014 ~6.5 milj. t CO 2 ekv. raportoitu maataloussektorilla ~1 milj. t CO 2 raportoitu energiasektorilla
Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.
Energia- ja ilmastostrategian lähtökohdat ja tavoitteet ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 28.1.2016 Kärkihanke 1: Hiilettömään, puhtaaseen, uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti
LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA
Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Päästötön liikenne 2045? Eduskunta, 21.9.2018 Liikenteen CO 2 -päästöt 12,5 Mt (+ ulkomaan liikenne 8,6 Mt) Ulkomaan tiekuljetukset: