KANSANMUSIIKKIVIULUN OPETUS. Opettajien näkemyksiä ja käytännön harjoitteita

Transkriptio

1 KANSANMUSIIKKIVIULUN OPETUS Opettajien näkemyksiä ja käytännön harjoitteita Seminaarityö Kevät 2014 Opettajan pedagogiset opinnot Tampereen yliopisto Kirsi Vinkki Taideyliopiston Sibelius-Akatemia Kansanmusiikin aineryhmä Kirjallinen työ

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 4 2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimustehtävä Tutkimusmenetelmät ja aineiston keruu 6 3 KANSANMUSIIKIN OPETUS Kansanmusiikin koulutustoiminnan kehitys Kansanmusiikkiperinne ja instrumenttiopetus Hiljainen tieto ja perinne Instrumenttiopetustraditio Kansanmusiikkipedagogiikan arvot ja ihanteet Kansanmusiikkiopinnot musiikkiopistossa Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Kansanmusiikkiviulun tasosuoritukset ja opintojaksokuvaukset Kansanmusiikkiviuluopetuksen soittotekniset vaatimukset 20 4 HAASTATTELUTUTKIMUKSEN TULOKSET Opettajuus vaikutteet ja vaikuttajat Opetuksen sisältö Kansanmusiikinopetuksen ideologia Opetussuunnitelma Käytänteet Soitin ja sen haasteet Välineet ja toimintamallit Opetukseen valmistava polku Soittotekniikan erot eri musiikkigenreissä Opetusmateriaali Haastatteluista saatuja vinkkejä viuluopetuksen soittoteknisiin haasteisiin Ammattikentän kehittäminen Yhteenveto haastattelututkimuksesta 39 5 PERINNESÄVELMÄSTÄ HARJOITUKSIA KAMUVIULUOPETUKSEEN Pedagoginen näkökulma harjoituksiin Harjoituksia sävelmästä Polska efter E. Viberg (Trad. Suomi) Harjoituksia PT1-opintoihin Harjoituksia PT2-opintoihin Harjoituksia PT3-opintoihin 50 6 POHDINTA 55 LÄHTEET LIITE 1: Teemahaastattelun runko LIITE 2: Kansanmusiikin tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005

3 3

4 4 1 JOHDANTO Kansanmusiikkiviulu, kamuviulu, pelimanniviulu mikä se on? Viulunsoitonopetus kansanmusiikkityyliin, viuluopetus kansanmusiikin sisällöin ja viuluopetus kansanmusiikkilinjalla mitä tällainen opetus oikein pitää sisällään? Olen työssäni musiikkiopistossa kansanmusiikkipainotteisen viulunsoiton tuntiopettajana kohdannut väitteen, joka kuuluu seuraavasti: Kansanmusiikkipainotteinen viulunsoitonopiskelu ei sisällä soittotekniikkaa. Esimerkiksi musiikkiopiston sihteerin mainostaessa opistoon hakevien lasten vanhemmille viuluopintoja kansanmusiikkipainotteisesti, on sihteerille vastattu muun muassa näin: Valitsemme klassiset viuluopinnot, sillä lapsen on hyvä oppia ensin hyvät soittotaidot ja tekniikka ja sitten voimme miettiä kansanmusiikkia vaihtoehtona. (Nimetön) Vanhempien kommentissa heijastuu tietämättömyys ja aliarvioiva asenne kansanmusiikin genreä sekä soitonopettajan ammatillista osaamista kohtaan. Aihe sai mielessäni aikaan valtaisan kysymysten tulvan! Minkälainen käsitys ihmisillä on kansanmusiikinopetuksesta? Minkälaisin käytäntein kansanmusiikkia ylipäänsä opetetaan? Minkälaiset raamit kansanmusiikinopetuksen sisällöille on säädetty taiteen perusopetuksen lainsäädännössä ja kuinka ne näyttäytyvät ruohonjuuritasolla soitonopettajan työssä? Kirjallisessa työssäni kartoitan kansanmusiikkipainotteisen viulunsoitonopetuksen soittoteknisiä haasteita ja hyviä käytänteitä. Tutkimukseni pääpaino on musiikkiopiston perustasojen 1 3 opetuksessa. Pienin välähdyksin pyrin valottamaan myös kansanmusiikin opetuksen historiallisia näkökulmia sekä kansanmusiikkipedagogiikkaa sitä, kuinka kansanmusiikki on luovinut tiensä musiikkioppilaitoksiin. Työssäni yhdistän opettajan pedagogisten opintojen sekä kansanmusiikin aineryhmän maisteripedagogiikan opintojaksot, joten työ sisältää niin tutkimuksellista kuin pedagogista näkökulmaa omina osioinaan. Haastattelututkimuksella selvitän kansanmusiikin opetuskentän nykykäytänteitä. Lähdekirjallisuuden avulla kartoitan mestari-kisälli-perinteen ja vahvasti kuulonvaraiseen oppimiseen perustuvan tradition merkitystä kan-

5 5 sanmusiikin opetuksessa sekä muita kansanmusiikkipedagogiikkaan luettavia menetelmiä. Luku 5 Perinnesävelmästä haastetta kamuviuluopetukseen on käytännön osio, johon olen koostanut erilaisia harjoituksia ja pedagogista materiaalia opetuskäyttöön. Ne toimivat esimerkkeinä tavasta, kuinka itse lähestyn teknisiä haasteita kansanmusiikin lähtökohdista. Osio sisältää harjoituksia tradition sävelmistöön liittyen ja esimerkkejä sävelmäkohtaisiin teknisiin haasteisiin valmistautumisesta. Materiaalin koostamista varten tutustun kansanmusiikin oppimateriaaliin ja nuottikirjoihin. Kansanmusiikkiin painottuneita viulunsoitonoppaita ei ole saatavilla, joten suoritan vertailevaa yleiskatsausta myös klassisiin musiikkiopiston perustasojen viuluopuksiin ja erilaisiin viulukouluihin. 2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 2.1 Tutkimustehtävä Kirjallisessa työssäni lähestyn ammatissani kohtaamaani aihetta etsien siihen vastauksia eri tietolähteitä käyttäen. Kartoitan tämän hetken aktiivista kansanmusiikin opetuskenttää ja sen hyviä käytänteitä ja peilaan niitä kansanmusiikin perinteisiin oppimistapoihin, kuten kuulonvaraiseen oppimiseen. Perinteisesti kansanmusiikki on kulkenut kuulonvaraisesti mestarilta kisällille ja vallalla onkin ollut laaja pelimannien persoonatyylien kirjo. Koska kansanmusiikkipainotteiseen viulunsoitonopetukseen on saatavilla niukasti pedagogista oppimateriaalia, on jokaisella opettajalla oma pedagoginen polkunsa viedä oppilaansa soittoteknisten haasteiden läpi. Se, kuinka kansanmusiikin viulunsoitonopettajat asian ratkaisevat, on osa itse hankittua ammatillista osaamista, niin sanottua hiljaista tietoa. Kollegion piiriin kuuluvia hyviä käytänteitä kartoitan opetuskentällä työskenteleville kansanmusiikkiin painottuneille viulunsoitonopettajille kohdistamallani teemahaastat-

6 6 telulla. Haastattelun avulla pyrin löytämään vastauksia, millä tavalla viulutekniikkaa tuodaan esille kansanmusiikkitunneilla. Etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Minkälaisia käytänteitä kansanmusiikkia opettavilla viulunsoitonopettajilla on käytössä opettaessaan kansanmusiikkifraseerausta ja soittotekniikkaa? Tulevatko käytänteet klassisen musiikin piiristä, erilaisista viulukouluista vai onko opettajalla jokin oma tapa lähestyä soittotekniikkaa erilaisin harjoittein? Minkälaista opetusmateriaalia olisi kehitettävä perinnesävelmien oheen kansanmusiikkiviulistin soittotekniikkaa tukemaan? Erilaisten lähdemateriaalien avulla kartoitan, millä tavoin perinnesävelmistä on ammennettavissa teknisiä haasteita viulunsoitonopetukseen. Katsauksen tuloksena koostan pedagogiikkamateriaalia omaan käyttööni ja osoitan siitä muutamia esimerkinomaisia otteita osana tutkimustani. 2.2 Tutkimusmenetelmät ja aineiston keruu Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ja kuvata tutkimuskohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tutkimus toteutetaan luonnollisessa tilanteessa, todellisessa elämässä. Tutkija pyrkii omien havaintojensa kautta monipuoliseen ja yksityiskohtaiseen tutkimuskohteen tarkasteluun. Aika, paikka ja tutkija objektiivisena henkilönä omine näkökulmineen ja arvoineen vaikuttavat siis näihin moninaisiin tulkintoihin ja tuloksiin, jotka avautuvat tutkimuskohdetta tarkastellessa. Tutkimuksessa ei käytetä lähtökohtana hypoteeseja tai teorioita vaan tutkimuksen kohde määrää oman näkökulmansa ja äänensä kautta, mitkä asiat nousevat tärkeiksi tutkimuksessa. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, ) Teemahaastattelu on yksi laadullisen tutkimuksen aineistonkeruussa käytetty menetelmä. Teemahaastattelussa eli puolistrukturoidussa haastattelussa tutkimuksen aihepiirit ovat tiedossa ja keskustelu muodostetaan niiden ympärille (Hirsjärvi & Hurme 1995, 35). Haastattelussa voidaan tilanteen mukaan selventää ja syventää vastauksia. Menetelmän kautta tutkittavan oma näkökulma pääsee esille kerronnan muodossa. Haastattelu on ainutlaatuinen tilanne, jossa halutaan korostaa haastateltavan subjektiivisuutta, mahdollisuutta kertoa omista kokemuksistaan vapaasti (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008,

7 7 160, ). Haastattelussa on huomioitava henkilökohtainen konteksti eli on selvitettävä haastateltavien kokemuksellinen tausta aiheeseen tai ilmiöön liittyen (Hirsjärvi & Hurme 1995, 36). Haastattelutilanteessa tutkijan on mahdollisuus havainnoida puheen lisäksi kerronnan muita tasoja, eleitä, ilmeitä ja äänenpainoa (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2008, 160, ). Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessani käytin kvalitatiiviseen tutkimukseen pohjaavaa teemahaastattelua. Teemahaastattelun avulla kartoitin hyviä käytänteitä kolmelta kansanmusiikinopetukseen keskittyneeltä viulupedagogilta. Tavoittaakseni haastateltavia tiedustelin sähköpostiviestin avulla sekä puhelimitse muutamilta kokeneilta kansanmusiikkiviulupedagogeilta halukkuutta osallistua tutkimukseeni. Neljältä henkilöltä sain myönteisen vastauksen ja yksi henkilö kieltäytyi kohteliaasti, osa ei vastannut viestiini lainkaan. Teemahaastatteluun osallistui lopulta kolme kansanmusiikinopetukseen painottunutta viulunsoitonopettajaa. Lähetin haastattelun teemat haastateltaville sähköpostitse tutustuttavaksi ennen varsinaista haastattelutilannetta. Haastattelun runko on kokonaisuudessaan liitetty kirjallisen työn liiteosioon (ks. LIITE 1). Haastattelut toteutin yksilöhaastatteluina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä vuoden 2013 aikana. Tallennusvälineenä käytin Yamahan Pocketrak CX -äänitallenninta. Haastattelututkimuksen tulokset ovat luettavissa kirjallisen työni neljännestä luvusta. 3 KANSANMUSIIKIN OPETUS 3.1 Kansanmusiikin koulutustoiminnan kehitys Kansanmusiikin koulutus- ja opetustoiminnan kehitys lähtivät käyntiin myönteisesti 1980-luvulla. Kansanmusiikin tarjoamat vaihtoehtoiset opetusmallit musii-

8 8 kinopetuksessa toivat uusia tuulia harrastustoimintaan sekä musiikin alalla opiskeleville ja toimiville. Tämän mahdollisti kansanmusiikinalan koulutuksen aloittaminen korkeakoulussa, mikä toi kansanmusiikin musiikkikasvatuksen eri tasoille musiikin varhaiskasvatuksesta korkeakouluopetukseen. Kansanmusiikki paransi asemaansa musiikkikasvatuksen alueella niin peruskouluissa kuin musiikin varhaiskasvatuksen alueella, ja harrastajamäärät, sitä myöten myös kesäleiritoiminta, kasvoivat. (KKL 1991, 26.) Vielä vuonna 1982 kansanmusiikkia ei ollut mahdollista opiskella musiikkiopistoissa. Paikoin saatettiin opettaa kanteleensoittoa, johon instrumenteista ensimmäisenä oli saatu kirjattua tutkintovaatimukset sen aikaisten musiikkiopiston peruskurssitutkintojen ja I-kurssitutkinnon suorittamisesta. Muiden instrumenttien osalta opetus oli suuntautunut pääasiassa klassiseen musiikkiin sekä uudempiin sävellettyihin teoksiin. Kansanomaisia soittotapoja ei opetettu perinteisillä pelimanni-instrumenteilla, kuten viululla, harmonikalla tai klarinetilla, jotka muutoin olivat vahvasti mukana musiikkiopistojen tarjonnassa. Myöskään erilaisten paimensoitinten, jouhikon tai ulkomaisten kansansoitinten soittoa ei opetettu ja kansanmusiikin osuus musiikkihistorian opetuksessa oli myös hyvin vähäinen, lähes olematon. (Saha 1982, 21.) Kansanmusiikin ammatillisesti suuntautuva koulutus haki vasta sijaansa musiikin koulutusohjelmien joukossa. Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikin opetusta oli järjestetty vuodesta 1975 alkaen vain musiikkikasvatuksen, silloisen koulumusiikkiosaston, piirissä (Saha 1982, 21). Aktiivisena kansanmusiikin puolestapuhujana ja opettajana Sibelius-Akatemiassa toimi tällöin kantelisti, säveltäjä, professori Martti Pokela, joka tutustutti ja perehdytti opiskelijoita kansansoittimiin, perinnemusiikkiin sekä improvisaatioon (Ilmonen 2012, 2-3). Tämä oli osaltaan 1980-luvun alun ja sitä edeltäneen ajan yksi suurin kansanmusiikin opetukseen ja harrastamiseen vaikuttanut tekijä (Saha 1982, 21). Sibelius-Akatemian tutkintosäännön mukaisena omana koulutusohjelmanaan, virallisella kulttuuripoliittisella päätöksellä ja valtion rahoituksella alkoi kansanmusiikin opetus Sibelius-Akatemiassa vuonna 1983 (KKL 1991, 33-34; Laitinen 2003, 343). Koulutusohjelma oli ainut laatuaan Euroopassa (Ilmonen 2012, 3). Sen aikaiseen kandidaatin, nykyiseen musiikin maisterin tutkintoon johtava koulutusohjelma, antoi opiskelijoille monipuoliset muusikon ja opettajan valmiudet. Kansanmusiikin koulutusohjelma on

9 tuonut merkittävän lisän alan koulutukseen (KKL 1991, 33-34) ja on ollut avainasemassa ammattikentän muovautumisessa nykyiseksi. 9 Vuoden 1983 jälkeen koulutusohjelmasta onkin valmistunut monipuoliselle työmaalle tähän mennessä lähes puolentoista sataa alan ammattilaista, joista ensimmäiset korkeakoulututkinnon suorittaneet kandidaatit valmistuivat vuonna 1989 (KKL 1991, 33; Laitinen 1997, 343). Nykyään kansanmusiikin koulutusohjelma tarjoaa mahdollisuuden suorittaa musiikin maisterin tutkinnon joko muusikkouteen, tutkijan työhön tai pedagogiikkaan painottuen, sekä mahdollisuuden jatkotutkintoon (Sibelius-Akatemia 2012). Kansanmusiikin ammattilaiseksi, niin pedagogiksi kuin muusikoksikin, voi opiskella myös Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa Kokkolassa, ammattikorkeakoulu Noviassa Pietarsaaressa sekä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa Joensuussa. Koulutuksen syventymiskohteet suovat opiskelijalle yksilöllisen valinnanmahdollisuuden syventyä kansanmusiikin eri osa-alueisiin, joista yhtenä tärkeimmistä kansanmusiikin opetukseen liittyvistä ja sen muista musiikin opetusmuodoista erottavista asioista mainittakoon kansanmusiikkipedagogiikka. Koulutustoiminta luo monipuolisen muusikkojen, tutkijoiden sekä pedagogien joukon, ja jo kymmeniä ammattilaisia toimii myös opetus- ja esiintymiskentän ulkopuolella instituutioissa, järjestöissä ja erilaisissa yrityksissä (Laitinen 1997, 343). Ammatillinen koulutus ja ammattilaisten joukon kasvu on saanut aikaan suurimman muutoksen kansanmusiikin piirissä. Kansanmusiikin ammattilaisten ja ammatillisuuden lisääntyessä myös kansanmusiikin näkyvyys on lisääntynyt yhteiskunnassa. Harrastajamäärät ovat kasvaneet kansanmusiikin yhteiskunnallisen aseman ja kulttuurisen merkityksen kohentuessa. Se on luonut aivan uusia mahdollisuuksia ja uusia haasteita harrastajillekin lisääntyneen ja avartuneen kulttuuritarjonnan myötä. (Laitinen 1997, ) Musiikkiopistoissakin on avauduttu erilaisille musiikin lajeille. Kansanmusiikin opetukselle luotiin viralliset opetusraamit musiikkiopistoympäristöön, kun vuonna 2005 Suomen musiikkioppilaitosten liitto yhdessä kansanmusiikin asiantuntijoiden kanssa laati kansanmusiikin tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet (SML ). Kansanmusiikkikoulutus on saanut vakaan jalansijan valtion tukemassa taiteen perusopetuksessa ja on muuttunut institutionaaliseksi (Laitinen 1997, 343). Vuonna 2013 muutamassa pääkaupunkiseudun musiikkiopistossa on jo oma kansanmusiikkiin suuntautunut instrumenttiopetuksen linjansa ja monissa opistoissa, joissa linjaa

10 10 ei vielä ole, voidaan kansanmusiikkia opettaa pääaineen ohessa lisäohjelmistona (SML ) tai ryhmäopetuksena. Esimerkiksi Mauno Järvelän kansanmusiikin ryhmäopetukseen suunnattu eri musiikkiopistoja kiertävä Näppäri-kurssi tarjoaa hyvän mahdollisuuden kokea kansanmusiikin ja ryhmäsoiton mukaansatempaavan voiman (Kaustisen Näppärit ry 2013). Kansanmusiikin opetus on kuitenkin edelleen harvinaista musiikkiopistojen opetustarjonnassa koko Suomen mittakaavassa. Korkeakoulujen pedagogikoulutuksen tuottaessa päteviä opettajia opetuskentälle tilanteen odotetaan paranevan myös kansanmusiikin osalta musiikkioppilaitosten tarjonnan laajentumisena. Hiljalleen tieto leviää ja asenteet muuttuvat hyväksyvämpään suuntaan siten, että kansanmusiikki hyväksytään kulttuurissamme yhtenä tasavertaisena taidemuotona muiden taidemuotojen rinnalla. (Ilmonen 2012, 1, 5.) 3.2 Kansanmusiikkiperinne ja instrumenttiopetus Kansanmusiikkia rajattaessa käsitteeksi ollaan vaikean tehtävän edessä. Kansanmusiikin ammattilaisten piirissä yleispätevästä määrittelemisestä onkin lähes luovuttu (Itäpelto 1999, 8). Kuitenkin kansanmusiikista ja sen opettamista puhuttaessa on syytä selventää muutamia asioita, kuten mitä tarkoittaa perinne, kuinka perinne on musiikin muodossa välittynyt ihmiseltä toiselle, mitkä ovat kansanmusiikin ihanteet ja arvot ja mitä vaihtoehtoiseksi musiikkipedagogiikaksi kutsuttu kansanmusiikkipedagogiikka pitää sisällään Hiljainen tieto ja perinne Miksi ihminen tekee niin kuin tekee? Joskus tekijän on vaikea perustella tai kuvata sanoin tekemiään ratkaisuja ulkopuolisille. Hiljainen tieto, englanniksi tacit knowledge, on henkilön omiin kokemuksiin pohjautuvaa tietoa, jota ei ole puettu sanoiksi. Sanan tacit suomenkielisiä käännöksiä ovat muun muassa hiljainen, sanaton, äänetön ei ääneen sanottu, epäsuorasti ilmaistu ja puhumaton (Englanti-suomi Sanakirja

11 ; M. Polanyi teoksessa Pöyhönen 2011, 87; Rekiaho & Robinson 2003, 1342). Hiljaisella tiedolla voidaan viitata myös asiaan, joka ymmärretään tietyssä asiayhteydessä ilman erillistä mainintaa. (M. Polanyi teoksessa Pöyhönen 2011, 87.) Hiljaisesta tiedosta voidaan puhua äänettömyytenä tai vaikenemisena, myös jonakin kulttuurisesti välittyvänä käytännön taitona tai kokemuksellisesti hankittuna tietotaitona. Se on kokemusmaailman tietoa, sellaista tietoa, mitä ihminen muistaa ja tietää muilla tavoin kuin sanoina tai muina symboleina. Koska uusi hankittu tieto tulkitaan aina omaa henkilökohtaista kokemustaustaa vasten, on kaikella tiedolla hiljainen ulottuvuutensa. Tällainen kokemuksen kautta saatu käytännöllinen osaaminen ja tietotaito hankitaan useimmiten tarkkailemalla ja jäljittelemällä muita ilman sanallista ohjeistusta. (Pöyhönen 2011, ) Perinne ja traditio -termeillä kuvataan perittyä käytännettä, tietoa, käsitystä tai pitkään käytössä ollutta tapaa. Kansanperinteellä viitataan ihmisyhteisön muistinvaraisesti säilyttämään henkiseen kulttuuriin (Kielitoimisto 2004; Suomi Sanakirja 2013). Perinnemusiikkiin liittyvät sävelmät, tekstit ja tanssit perustuvat yhteisössä hyväksyttyihin sääntöihin, jotka liittyvät muun muassa tyyliin, aiheisiin, sisältöön ja muotoon (Leisiö 1988, 88). Yhteisössä elämällä ja toimimalla ihmiselle karttuu tietoa yhteisönsä tavoista ja käsityksistä erilaisten kokemusten ja kontaktien välityksellä. Tieto on laadultaan hiljaista tietoa. Tämä henkilökohtainen tieto yhdistää ihmisen yhteisönsä traditioon, perinteeseen ja perimätietoon. Kyseessä on henkilökohtainen suhde ja sitoutuminen tradition arvoihin ja ihanteisiin. (M. Polanyi teoksessa Pöyhönen 2011, 107.) Instrumenttiopetustraditio Musiikkiopistot ovat olleet keskeisimmät musiikinharrastamisen paikat viulisteille. Nykyinen opetustraditio suomalaisessa musiikkioppilaitosjärjestelmässä pohjautuu länsimaisen taidemusiikin mukaiseen opetustraditioon, sen vakiintuneisiin rakenteisiin,

12 sisältöihin ja sen ihanteille (Järvelä 2014, 4; Laitinen 1997, 345). Kuinka instrumenttiopetustraditio näyttäytyy ja mikä sen sisäinen asetelma on laatuaan? 12 Instrumenttiopetus perustuu mallioppimiseen, joka toteutuu opettajan ja oppilaan välisessä läheisessä suhteessa. Oppilas matkii opettajaansa, joka omalla mallillaan ja toiminnallaan ohjaa oppilaan tekemistä ja oppimista sekä avaa soitettavaa ohjelmistoa suhteessa muuhun musiikkiin. Mallintaminen on ihmisellä synnynnäistä, joten se on todettu luonnolliseksi ja tehokkaaksi opetustavaksi. Soitonopettaja toimii valmentajana, joka tekee diagnooseja oppilaan tilanteesta, ehdottaa keinoja suorituksen parantamiseksi ja avaa uusia näkökulmia pohdittavaksi. Opetus on pohjimmiltaan ammattiin valmentavaa koulutusta, jossa mestari eli opettaja vihkii oppipoikansa eli oppilaansa traditioon. Tällaiselle asetelmalle voidaan käyttää nimitystä mestari-kisälli -asetelma. (Järvelä 2014, 44; Pöyhönen 2011, ) Viulisti, pedagogi, kansanmuusikko ja musiikin kunniatohtori Mauno Järvelä (2014) kuvaa mestari-kisälli -mallioppimista omin sanoin teoksessaan Näppäripedagogiikka: Minulle mestari-kisälli -asetelma on tiedon ja taidon siirtämistä opettajalta oppilaalle, sukupolvelta toiselle. Opettaja opettaa alkeet, herättää kuuntelemaan ja avaa nuottien takaisen maailman. Omasta kokemuksestani tiedän, että suurin osa musiikin opiskelua on jotain aivan muuta, kuin paperilla olevien merkkien lukua. (Järvelä 2014, 43.) Oppiminen tapahtuu oppilaan ja opettajan välisen vuorovaikutuksen kautta soittotunneilla, joskin suurin soittimen opiskeluun käytettävästä ajasta kuluu oppilaan itsenäiseen harjoitteluun. Opettajan antamien tehtävien pohjalta oppilas valmistaa tunneille musiikkimateriaalia, jota hän esittää opettajalle. Soittotunnilla keskitytään oppilaan esityksen käsittelyyn erilaisten keinojen ja tarvittavien valmiuksien hankkimiseksi tai harjoittelemiseksi. Opettaja voi näyttää malliksi tai hän voi sanallisesti kommentoida oppilaan soittoa. Kumpikin tapa on osa normaalia menettelyä edistää oppilaan oppimista soittotunneilla. Osa opettajista karttaa mallisoittamista peläten pilaavansa oppilaan. Matkimiseen ja jäljittelyyn perustuvan opetuksen negatiivisena puolena on nähty muun muassa se, että oppilaan keinovarat omien ratkaisujen tekemiseksi saattavat jäädä kehittymättä. Vaikka oppilas omaksuisikin paljon opettajansa soitosta ja tyylistä, ei täydellinen kopioiminen ole kuitenkaan mahdollista. (Pöyhönen 2011, )

13 13 Soittotunneilla muusikkoudesta kumpuavaa ja sitä koskevaa tietoa käytetään, välitetään, luodaan ja arvioidaan. Tunnista käytetään eniten aikaa oppilaan soittoon. Opettajat saattavat käyttää enemmän aikaa puhumiseen kuin mallin näyttämiseen soittamalla kommentoidessaan oppilaan oppimistehtävää. Tärkeää opetuksessa on opettajan rohkaiseva asenne, toisinaan opetus voi painottua pelkästään rohkaisuun esimerkiksi ilmaisuun liittyvissä asioissa. Sanallinen palaute annetaan kyseessä olevan oppilaan sen hetkisestä soittoesityksestä. Taitavalla ja kokeneella opettajalla onkin taito analysoida ja sanallistaa soiton sisältöä. Sanallistamisessa välitetty tieto on käytännönläheistä eikä rajoitu faktoihin tai sääntöihin, vaan sisältää henkilökohtaista hiljaista tietoa ja esiintyy kykynä tehdä spontaaneja ja käytännönläheisiä toimenpiteitä, joilla on havaittava tilanteeseen kohdistuva vaikutus. Tärkeää palautteen annossa ja toimintaan kohdistetussa arvioinnissa on tiedon pilkkominen oppilaalle ymmärrettävään muotoon ja sen esittäminen sopivasti porrastettuina välitehtävinä. (Pöyhönen 2011, ) Markku Pöyhönen (2013) kiteyttää soitonopettajan ja tämän edustaman tradition suhteen teoksessaan Muusikon tietämisen tavat Moniälykkyys, hiljainen tieto ja musiikin esittämisen taito korkeakoulun instrumenttituntien näkökulmasta seuraavasti: Instrumenttiopettaja edustaa henkilökohtaisesti muusikkoutta ja kyseistä traditiota, hänen pitää olla opettamansa tiedon ruumiillistuma. (Pöyhönen 2011, 108.) Mestarin avulla ja esimerkillä tieto välittyy tradition piirissä henkilökohtaisen kontaktin kautta seuraavalle toimijapolvelle. Mestari-kisälli-asetelmassa oppipoika luottaa mestarin tietoon ja osaamiseen ja asettuu näin tämän auktoriteetin alle. Oppipoika saa tehtäväkseen vähä vähältä vaativampia tehtäviä, joiden ratkaisuissa hän vertaa itseään mestariinsa. Tätä kautta mestarin tietotaito malliesimerkein välittyy oppipojalle. Traditioon liittyvät sen mukaiset arvot, ihanteet kuten myös kritiikki. Sitoutuessaan traditioon, oppipoika hyväksyy myös tradition arvomaailman, jolloin toiminnan tavoitteet muovautuvat niiden pohjalta tradition ilmentymän eli mestarin esimerkein. (Pöyhönen 2011, 34-36, 107.) Instrumenttiopetuksen ulkoinen asetelma on säilynyt samankaltaisena pitkään, siinä toteutuva toiminta on kehittynyt ajan saatossa. Asetelma itsessään ei kuitenkaan avaa sitä, mitä tunneilla tehdään. Musiikinopetuksen sisältöä kuvaavat enemmän metodiikka ja pedagogiset opetuksen välineet. (Pöyhönen 2011, 36.)

14 Kansanmusiikkipedagogiikan arvot ja ihanteet Löytyykö nykyajan ihmiseltä sitoutumiskykyä traditioon, joka ei enää ole yhtä läsnä yhteisössä kuin aiemmin historiassa, jolloin se toimi käyttömusiikkina niin arjessa kuin juhlassa? Mitkä ovat kansanmusiikin ihanteet ja arvot ja kuinka niitä voidaan hyödyntää musiikkikasvatuksessa ja instrumenttiopetuksessa? Minkälaisin välinein kansanmusiikkia opetetaan modernissa yhteiskunnassa? Musiikkitarjonta on lisääntynyt ja monipuolistunut tyylien kirjoltaan muun muassa kansainvälistymisen ja mediakehityksen tuloksena. Onkin syytä pohtia, mitä kansanmusiikki edustaa tämän päivän ihmiselle. Kansanmusiikkiperinne oli vaipumassa arkistojen kätköihin 1900-luvun puolivälin jälkeisessä Suomessa uusien musiikkilajien valloittaessa maailmaa ja ulottaessa vaikutuksensa myös Suomeen. Monien kansanomaisten soitinten muistinvarainen soittoperinne ja osa lauluperinteistä oli katkennut tai vaarassa katketa ennen 1980-luvun eurooppalaista musiikkikulttuuria kuohuttaneen ilmiön folkrevivaalin eli kansanmusiikin uuden tulemisen aikakautta. Ilmiön nostattama kiinnostus kansanmusiikkia kohtaan johti siihen, että kansanmusiikki heräsi elinvoimaisena henkiin ja jälleen ihmisten tietoon, tuli harrastuskentälle jäädäkseen sekä musiikkikulttuurin pariin yhtenä musiikkityylilajina. (Ilmonen 2012, 9; Laitinen 1997, ) Tradition jatkumo ilmenee puhtaasti kansanmusiikin historiallisessa tavassa välittyä eteenpäin. Musiikkisanakirjassa kansanmusiikki on kuvattuna yhteisössä syntyneenä ja muistinvaraisena säilyneenä sävelilmaisuna, lauluina ja sävelminä, jotka alati muuntuvin variantein siirtyvät esittäjältä toiselle (Brodin 1975, 115; Brodin & Heikinheimo 1985, 136). Kansanmusiikkiperimätiedon välittäminen eteenpäin on perinteisesti ollut tiedonsiirtoa mestarilta oppipojalle: pelimanniperinteessä pelimanni toimii opettajana ja musiikillisena esikuvana. Historiallisesti oppi on välittynyt kuulonvaraisesti. (Ilmonen 2012, 5; Joutsenlahti 2013, ) Kansanmusiikki-otsikon alle voidaan luetella mitä moninaisin perinteiden kirjo: eri kansojen ja yhteisöjen musiikki, vaeltava musiikki, käyttömusiikki, työmusiikki, laulut, lorut, leikit, myyttiset tarinat, virret, joiut, loitsut, itkut, signaalit, karjankutsut, improvisaatio sekä tanssimusiikki (Brodin 1975, 115). Määritelmää on vaikea tehdä siitä, mitä kaikkea kansanmusiikki pitää sisällään ja mitkä sen säännöt ovat, ennemminkin kan-

15 15 nattaa keskittyä tarkastelemaan rajausten sijasta musiikin rajattomia mahdollisuuksia ja avaraa maailmankatsomusta (Itäpelto 1999, 8). Kansanmusiikki tarjoaa yleissivistävää, raja-aitoja madaltavaa ja ennakkoluuloja poistavaa tietoa: se luo sillan osakulttuurien, vähemmistöjen kulttuurien sekä eri kansojen kulttuureiden välille. Kaikista niistä löytyy ominaispiirteitä, mutta myös yhtäläisyyksiä. Kansanmusiikki on osa Suomen historiaa ja suomalaisuutta, se on myös väylä kasvattaa kansainvälisyyteen, ymmärrykseen ja ystävyyteen. (Brodin 1975, 115; KKL 1991, 27.) It is easier to understand a nation by listening to its music than by learning its language. (Nimetön, vapaa suomennos: On helpompaa ymmärtää kansaa kuuntelemalla sen musiikkia kuin opettelemalla sen kieltä. ) Kansanmusiikilla on omanlaisensa muusikkoihanteensa, joita voidaan käyttää hyväksi kansanmusiikin opetuksessa. Ihanteissa ilmenee myös eroavaisuuksia klassisen musiikin ihanteisiin verraten. (Laitinen 1997, 345.) Kansanmusiikin korkeakouluopiskelun kehittäjä, emeritusprofessori Heikki Laitinen halusi löytää uusia tapoja lähestyä musiikkipedagogiikkaa länsimaisen musiikkikasvatuksen ja konservatorioympäristön rinnalle. Hän halusi sisällyttää kansanmusiikinopintoihin enemmän yksilön vapautta ja luovaa musiikin lähestymistapaa (Ilmonen 2012, 4-5). Laitisen filosofian mukainen kansanmusiikkikoulutuksesta valmistuva ammattilainen on tyypiltään tutkiva muusikko / musisoiva tutkija (Ilmonen 2012, 3). Hän kiteyttää kansanmuusikkoihanteensa seuraavasti: Ihanteena on luova, omasta musiikistaan vastaava persoonallinen muusikko, joka etsii omaa sanottavaansa perinteen ja nykyhetken ikuisessa jännitteessä. (Laitinen 1997, 345). Kansanmuusikkoihanne pitää sisällään luovuuden, vapauden ja itsenäisyyden. Perinnetuntemus ja -tietoisuus, instrumenttikohtaiset soittotekniset taidot, säveltäminen ja sovittaminen, kuten myös improvisaatio ovat tärkeä osa kansanmuusikon tieto- ja taitopankkia. Kansanmuusikko luo oman musiikkinsa ammentaen vaikutteita perinteestä luodessaan täysin eri suunnasta sävellettyä tai improvisoitua musiikkia. Modernilla kansanmuusikolla on kyky sopeutua erilaisiin musiikillisiin ympäristöihin: opinnot painottuvatkin improvisaatio- sekä yhteismusisointitaitojen kehittämiseen. (Ilmonen 2003, 5-8.)

16 16 Kansanmusiikin tyylipiirteisiin kuuluvat erilaiset melodian muuntelun tavat: rytminen muuntelu, sävelien, fraasien, kaarituksen sekä melodiaa harmonisoivien ja koristelevien aiheiden muuntelu. Kansanmusiikissa on kuultavissa menneiden soittajien soittotyylien ja kansanomaisten soittimien ominaispiirteitä. Pelimannimusiikissa useimmiten haetaan autenttista fraseerausta esimerkiksi viulistin soittoa matkimalla, arkaaisen tanssimusiikin kohdalla taas jouhikon, kansanomaisten puhallinsoittimien ja erilaisten kanteleiden soitosta ja soinnista. Tyylipiirteistä yksi tärkein on tanssillisuuden ja svengin löytyminen eri tanssin lajeihin. (Viljamaa 2008, 8.) Minkälaisin välinein kansanmusiikin soitonopetuksessa päästään edellä mainittuihin ihanteisiin ja musiikinopetuksen sisältöihin? Kansanmusiikin opetuksessa on käytössä vaihtoehtoisia malleja ja metodeja, joista monet ovat erittäin käyttökelpoisia välineitä esimerkiksi lasten ja nuorten opetuksessa (KKL 1991, 26). Kuulonvaraista opettamista käytetään opetuksessa opintojen alkuvaiheesta lähtien. Kuuloaistin tärkeyttä musiikin havainnointivälineenä ei voida liikaa painottaa. Kansanmusiikin opetuksessa perinnesävelmistä koostuvan materiaalin lisäksi käytetään ilmaisua ja keksimistä helpottavia harjoituksia kuten kaiku- ja vuorosoittoa yhteissoiton muotoja, joissa kaikissa on varaa myös tunneilmaisulle ja musiikillisten laajojen ulottuvuuksien kirjolle. Kuulonvarainen oppiminen myös helpottaa opitun pysyvää omaksumista. (Itäpelto 1999, 7-9.) Kansanmusiikin soitonopiskeluun voidaan löytää käyttökelpoisia välineitä myös sanallisesta ilmaisusta. Kansanmusiikkia onkin kuvailtu musiikilliseksi äidinkieleksi: tarinat, lorut, runot, laulut ja loitsut kumpuavat äidinkielen sisäisestä rytmiikasta ja ovat mitä parhainta välineistöä tukemaan musiikin kokonaisvaltaista opiskelua. (Itäpelto 1999, 7.) Kansanmusiikkiopinnoissa painotetaan myös tyyli- ja perinnetuntemusta historian ja erilaisten arkistotallenteiden kautta sekä kansanmusiikkiteoriaosaamista. Kansanmusiikkiteoria sisältää käytännönläheisistä perinnemusiikkiesimerkeistä ja oppilaiden soittotunneilla soitettavasta materiaalista lähtöisin olevia harjoituksia, ja pääpaino onkin siinä, miten asioita opetetaan käytännössä musisoiden. Musiikillisten lähteiden etsiminen voi viedä myös kentälle tallennustyön tai autenttisen opin pariin kuten myös syvemmän musiikkianalyysin äärelle. (Ilmonen 2012, 5.)

17 17 Improvisaatio on perustavanlaatuinen pedagoginen väline kansanmusiikissa monin eri ilmenemismuodoin, esimerkkeinä vähäsävelinen, arkaainen improvisaatio, pelimannimusiikki ja sen tyylinmukainen muuntelu rytmisesti, melodisesti että melodiaa koristellen, sekä vapaa, avantgarde, ilmaisu. (Ilmonen 2013, 7-8; Joutsenlahti 2013, 24.) Kansanmusiikkipedagogiikassa soiton ilmaisun tukena käytetään usein vapaata liikeilmaisua. Sen jäljet johtavat luonnollisesti kansantanssiin, jota suuri osa perinnemusiikista tanssillisuudessaan edustaa (Ilmonen 2012, 5). Kansanmusiikinopiskelu tuo musiikinopiskeluun parhaimmillaan kokonaisvaltaisen ja monella tasolla ihmistä kasvattavan ulottuvuuden. Sen opiskelutavat mahdollistavat luovien, poikkitaiteellisten opetuskeinojen kehittämisen. Yksilölliset tavoitteet asettavasta ideologiasta ponnistava kansanmusiikin tekeminen auttaa ideaalisimmassa tapauksessa sekä opiskelijaa että opettajaa löytämään heidän persoonilleen ominaisimmat ja luonnollisimmat musisoinnin tavat. Musiikin, kehon ja instrumentin luonteva yhteys avaa ovet musiikista nauttimiselle, omalle luovuudelle ja musiikilliselle kielelle. Anu Itäpellon sanoin: Kansanmusiikin harrastajasta kasvaa ja kehittyy terve, vahva ja uutta luova ihminen. (Itäpelto 1999, 49.) Heikki Laitinen (Laitinen 1997, 345) haastaa kansanmusiikkipedagogiikan tavoitteita: Kykeneekö kansanmusiikkipedagogiikka syventämään oppilaan musiikkisuhteen sellaiseksi, että vielä aikuisiällekin jää eväitä ilmaista itseään musiikilla, omaksi iloksi? Laitisen kysymykseen löytyy vastaus Suomen musiikkioppilaitosten liiton kansanmusiikin opetuksen sisältöihin kirjatuissa tavoitteissa: Yleisen muusikkouden ja instrumenttitaitojen monipuolisella opiskelulla turvataan opiskelijan etenemismahdollisuudet sekä ammattilaiseksi että aktiiviseksi, musiikista nauttivaksi harrastajaksi (SML ). Ohjeistuksessaan liitto haastaa Laitisen lailla kansanmusiikin ruohonjuuritasolla työskentelevän opettajan pedagogiset taidot ja samalla ammattiin valmentavan koulutuksen. Kansanmusiikin opetuksessa ollaan musiikillisessa turvallisessa vuorovaikutuksessa opettajan kanssa soittotuntien yhteydessä. Kahdenkeskiset soittotunnit, joilla yhdessä kokeillaan musiikin mahdollisuuksia erilaisin opetusvälinein, antavat mahdollisuuden omien rajojen ja rohkeuden kokeilemiselle ja luovat hyvät puitteet yhtyemusisoinnille

18 18 muiden musiikinharrastajien kanssa opinahjon resurssien puitteissa. Yksi soitonopetuksen tavoitteista on rakentaa turvallinen ympäristö oppilaalle kohdata itsensä ja omat rajansa. Sekä yhtyemusisointi että esiintyminen kulkevat luontevana osana opintoja oppilas kykenee rohkeasti kohtaamaan jännitystä ja epävarmuutta myös esiintymistilanteissa. (Ilmonen 2012, 5; Itäpelto 1999, 14-16, ) Kansanmusiikkipedagogiikka sisältää paljon erilaisia väyliä johdattaa oppilaan kohti omaa musiikillista ilmaisua. Kansanmusiikissa painotetaankin persoonallista ja monipuolista musiikkisuhdetta, ainutlaatuista ja kiinnostavaa musiikillista identiteettiä. Muun muassa musiikinharrastajille suunnattu kansanmusiikkiin ja yhteismusisointiin painottunut Näppäripedagogiikka, jossa taidemusiikin koulutus kytketään omaan perinteeseen, on yksi tämän päivän vahvoista rajattoman musiikkikasvatuksen suunnannäyttäjistä. Näppäripedagogiikan viesteistä tärkeimpiä ovat musiikinharrastajan musiikkisuhteen syventäminen ja rikastaminen sekä yhteismusisointi ikään ja tasoon katsomatta. Näppäripedagogiikan isä, Mauno Järvelä, peräänkuuluttaakin pelimanniperinteen ottamista osaksi musiikkialan oppilaitosten oppisisältöjä. (Järvelä 2014, 4-5, ) Kansanmusiikin harrastamisen yleistyessä musiikkialan oppilaitoksissa on käyty vilkasta keskustelua opetuksen sisällöistä ja tutkintovaatimuksista. Heikki Laitisen (1997, 345) mukaan aiheeseen liittyy uhkakuva: vaarana on synnyttää jäykkä yhtä suuntausta edustava koulukunta, joka haluaa määrittää tarkalleen, kuinka kansanmusiikkia tulisi opettaa. Kuinka kansanmusiikin opetuksen sisältöjä kuvataan taiteen perusopetuksen piirissä tänä päivänä? 3.3 Kansanmusiikkiopinnot musiikkiopistossa Taidemusiikkikulttuuri sekä sitä edustava institutionaalinen musiikkikasvatus sisältää musiikin harjoittamisen yleiset moraaliset ihanteet ja säännöt. Musiikkikasvatusinstituutioissa, kuten musiikkiopistoissa, noudatettavat periaatteet ovat säilyneet pitkälle muuttumattomina, vaikka esimerkiksi erilaisten musiikkityylien opetusta on lisätty musiikkiopistojen opetustarjonnassa (Lehtonen 2004, 33). Musiikkiopistoissa järjestettävässä musiikinopetuksessa sitoudutaan noudattamaan taiteen perusopetusta koskevia

19 19 ohjeistuksia, jotka on kirjattu opetustoimen lainsäädäntöön (SML ). Kuinka kansanmusiikin opetus on huomioitu näissä ohjeistuksissa ja opetussuunnitelman perusteissa? Mitä soittotekniikasta mainitaan kansanmusiikinopetuksen tasosuorituksissa ja sisällöissä? Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vuonna 2002 opetushallitus laati taiteen perusopetuksen järjestämistä varten opetussuunnitelman perusteet, jotka sisältävät opetuksen keskeiset tavoitteet ja sisällöt. Näitä ohjeistuksia myös musiikkiopistojen ja muiden musiikkikoulutuksen järjestäjien on noudatettava opetussuunnitelmiensa pohjana. Ohjeistus on löydettävissä nimellä Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2002 (OPH 2002). Perusteissa ei paneuduta yksityiskohtaisesti eikä konkreettisesti opetuksen sisältöön, mutta niissä kartoitetaan opetuksen rakennetta, millaista opetusta tulisi järjestää, mitä opintojen tulee pitää sisällään ja minkälaisiin yleisiin tavoitteisiin opetuksessa pyritään. (OPH 2002.) Musiikin laajan oppimäärän tehtävä, arvot ja yleiset tavoitteet -pykälässä on mainittu: Tehtävänä on myös kansallisen musiikkikulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen (OPH 2002). Musiikin perustason opintojen tavoitteissa on mainittu muun muassa seuraavat kohdat: Musiikin perustason opintojen tavoitteena on, että oppilas oppii musiikin esittämiseen ja yhteismusisointiin tarvittavia instrumenttitaitoja. Instrumentti- ja yhteismusisointitaitojen opintojen keskeisenä sisältönä on perehtyminen pääinstrumentin perustekniikkaan ja -ohjelmistoon sekä yhteismusisoinnin perusteisiin. Oppilaitos voi soveltaa sisältöjä oman musiikillisen suuntautumisensa mukaisesti. (OPH 2002.)

20 Kansanmusiikkiviulun tasosuoritukset ja opintojaksokuvaukset Musiikkiopistoissa instrumenttien tutkintovaatimukset ovat perustuneet pitkälti klassisen musiikin ihanteille. Niitä on pidetty lähtökohtina tasosuoritusten sisältöjen koonnille. (KKL 1991, 33; Laitinen 2003, 345.) Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry eli SML on laatinut musiikkiopistojen instrumentti- ja musiikkiopintojen tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet opetushallituksen opetuksen järjestämistä koskevien perusteiden pohjalta. Ohjeistukset on luettavissa SML:n verkkosivustolta ja toimivat opetussuunnitelman runkona musiikkiopisto-opetuksessa. Musiikkiopistot voivat ilmoittaa toimivansa SML:n ohjeistuksen sisällön mukaisesti tai voivat itse luoda oman opetussuunnitelmansa, jotka on erikseen hyväksyttävä ja joissa on huomioitava opetushallituksen opetussuunnitelman perusteet. (SML ) Vuonna 2005 kansanmusiikin musiikkiopisto-opetukselle luotiin ensimmäistä kertaa virallinen ohjeistus, Kansanmusiikki Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005, jonka kokosi kansanmusiikkialan toimijoiden työryhmä. Työryhmä laati opintosisältöluonnoksia, joita kansanmusiikin asiantuntijat arvioivat. SML:n kanssa yhteistyönä tuotettuun ohjeistukseen on koottu kansanmusiikin opiskelun yleiset tavoitteet sekä instrumenttikohtaisesti opetussuunnitelman sisällön raamit. Tavoitteissa käy hyvin ilmi kansanmusiikkipedagogiikan mukaiset arvot: Kansanmusiikin opetussuunnitelman ensimmäiseksi tavoitteeksi on luettu opiskelijan muusikkouden yksilöllinen kehittyminen. Oman musiikin tekeminen sekä perinteentuntemus on kirjattu yleisiin tavoitteisiin ja heti sen perään instrumenttitekniikan hallinta, improvisaatio, säveltäminen sekä ryhmämusisoinnin taidot. (Näreharju 2014; SML ) Kansanmusiikkiviuluopetuksen soittotekniset vaatimukset Tässä luvussa nostan esille nimenomaan Suomen musiikkioppilaitosten liiton (2005) ohjeistuksissa esitettyjä kuvauksia liittyen kansanmusiikkiviuluopetuksen soittoteknisiin vaatimuksiin.

21 Suomen musiikkioppilaitosten liiton ohjeistuksessa (2005) kansanmusiikin opiskelun yleiset tavoitteet kiteyttävät instrumenttikohtaisen soittotekniikan opiskelun seuraavasti: 21 Tavoitteena on edetä ilmaisutaidon, instrumenttitekniikan, improvisaation, säveltämisen ja ryhmämusisointitaitojen alueilla. Yleisen muusikkouden ja instrumenttitaitojen monipuolisella opiskelulla turvataan opiskelijan etenemismahdollisuudet sekä ammattilaiseksi että aktiiviseksi, musiikista nauttivaksi harrastajaksi. (SML ) Kansanmusiikkiopintojen sisällöllisissä erityistavoitteissa mainitaan ohjeistuksissa soittotekniikasta muun muassa seuraavasti: - instrumenttitekniikan kehittäminen pääinstrumentissa siten, että opiskelijalla on perustason jälkeen kyky musisoida kansanmusiikeissa yleisesti käytetyissä sävellajeissa (duuri- ja molliasteikot, kirkkosävellajit, pentatoniset asteikot) - soitto- ja laulutyylien opiskelussa keskeisten taitojen, rytmiikan, metriikan ja tonaliteetin monimuotoisuuden opiskelu sekä äänenmuodostuksen, fraseerauksen, koristelun, muuntelun ja improvisaatiotaitojen systemaattinen kehittäminen - tulkinnan ja kokonaisilmaisun harjoittelu - ergonomisesti hyvän soitto- ja laulutavan harjoittelu - yhtyemusisointitaitojen harjoittelu - tekniikkaharjoitusten ja tietopuolisen opiskelun liittäminen kiinteästi musisointiin sekä instrumenttikohtaisten erityisvalmiuksien (vapaa säestys, stemmasoitto, soolon soitto) huomioiminen soittotunneilla ja tukiaineopinnoissa. (SML ) Perustaso 1 -opinnoissa harjoiteltavaan ohjelmistoon on sisällytetty soittoteknisiä haasteita, kuten tutustuminen kansanomaisiin jousitustapoihin ja painotuksiin, joista on mainittu erityisesti kansanomaiseen jousitustekniikkaan liittyvä termi, puntitus. Opintoihin kyseisellä tasolla liittyy tekniikka-, muuntelu- ja improvisaatioharjoituksia sekä tutustumista asemasoittoon. Helpot säestystehtävät sekä kuulonvaraista musisointia tukevat harjoitukset ovat osa opintoja perustasolta 1 alkaen. (SML ) Perustasolla 2 opintoihin ja harjoiteltavaan ohjelmistoon on sisällytetty edelliseen tasoon liitettyjen soittoteknisten haasteiden ja niiden syventämisen lisäksi eri tyylisten sävelmien soitto kansanomaisia jousituksia käyttäen. Harjoituksiin on lisätty tekniikan,

22 muuntelun ja improvisaation oheen tyylilliset eli fraseeraukselliset harjoitukset sekä asemasoitto. (SML ) 22 Perustason 3 opintoihin liitetään edellä mainittujen taitojen lisäksi erityyliset säestystehtävät sekä toisen äänen tuottamisharjoitukset. Muihin kansanomaisiin jousisoittimiin tutustumiseen kehotetaan jokaisella perustasolla ja viimeistään perustasolla 3 oman pääinstrumentin ohelle otetaan käyttöön myös toinen kansanomainen jousisoitin, esimerkiksi jouhikko. (SML ) Musiikkiopistotasolla kansanmusiikkipainotteisen viulunsoiton perustason opinnoissa opittuja asioita syvennetään ja laajennetaan. Yleiseksi tavoitteeksi on määritelty tyylillisten, tulkinnallisten ja instrumenttiteknisten taitojen kehittäminen vaativan kansanmusiikkiohjelmiston esittämiseen. Soittotekniikkaa ja fraseerausta hiotaan erilaisin ja eri asemista soitettavin tyyli-, tekniikka-, muuntelu- ja improvisaatioharjoituksin. Arkistoäänitteiden käytössä havainnoidaan fraseerausta nuotinnoksen teon kautta. (SML ) On kuitenkin todettava, että SML:n vuonna 2005 uudistamat sisältöohjeistukset klassisiin viuluopintoihin (SML ) ovat paljon yksityiskohtaisemmat ja kattavammat kansanmusiikin viuluopintojen sisältöihin verrattuna. Niissä eritellään tasokohtaisia soittoteknisiä aiheita paljon tarkemmin. Ohjeistukset ohjaavat opetusta ja luovat todeksi sen, mikä missäkin vaiheessa opintoja on oppimisen kohteena. Toisaalta myös monet sisältöihin kirjatuista asioista ovat viulunsoitonopettajan työssä itsestäänselvyyksiä, kuten luontevan soittotavan löytäminen. Kansanmusiikin sisältökuvauksissa perustavaa laatua olevat asiat on lueteltu opiskelun yleisissä tavoitteissa (SML ). Onko kansanmusiikin sisältöihin haluttu jättää väljyyttä, jotta ihmisläheiselle pedagogiikalle ja sen ideologian mukaisille opetusvälineille jäisi tilaa opinnoissa? Ohjeistuksen laadinnassa mukana olleen kansanmusiikin asiantuntijan Juhani Näreharjun (2014) tiedonannon mukaan opintosisältöihin on tietoisesti jätetty väljyyttä ja esimerkiksi instrumenttikohtaisten ohjelmistoluettelojen kokoamisesta on kokonaan luovuttu. Ohjeistuksen väljyyden ansiosta opettaja voi perustaa opetuksensa omalle näkemykselleen kansanmusiikista ja instrumenttiohjelmistosta. Näin ollen kansanmusiikkiohjelmiston olemassa oleva kirjo monipuolisuudessaan ei kärsi rajauksista.

23 23 Kuinka kansanmusiikinopetuksen sisältö määräytyy käytännön työssä? Haastattelututkimuksessani keskityn kansanmusiikkipedagogien kokemuksiin viulunsoiton opetuksesta. 4 HAASTATTELUTUTKIMUKSEN TULOKSET Teemahaastatteluni aihe on Hyvien käytänteiden kartoitus kansanmusiikkiin painottuneessa viulunsoitonopetuksessa. Haastattelututkimukseeni sain haastateltavaksi kolme suomalaista kansanmusiikkiviulistia ja viulupedagogia, joilla on monivuotinen kokemus kansanmusiikin ja kansanmusiikkipainoisesta viulunsoiton opetuksesta erilaisissa ympäristöissä sekä erilaisten oppilaiden kanssa työskentelystä. Henkilöt ovat korkeasti koulutettuja musiikin sekatyöläisiä, jotka panostavat opetuksen ohella myös omaan taiteilijauraansa. Haastattelun kolme pääteemaa ovat Esittely opetushistoria ja työnkuva, Sisältö Pedagoginen näkemys ja opetusfilosofia sekä Käytänteet Hyviä käytänteitä tekniikkaharjoitteista. Haastattelutilanne eteni etukäteen tekemäni kysymysrungon (Ks. LIITE 1) pohjalta rönsyillen haastateltavan omien mielenkiinnon kohteitten ohjaamana. Jokaisen haastateltavan henkilön kanssa kävimme läpi haastatteluteemat. Ohessa raportti haastattelututkimuksen tuloksista teemoittain. 4.1 Opettajuus vaikutteet ja vaikuttajat Jokaisen haastateltavan kohdalla vahvoiksi vaikuttajiksi ja opettajamalleiksi mainittiin omat viulunsoitonopettajat. Vahvan jäljen ovat jättäneet opettajat varhaisista instru-

24 menttiopinnoista sekä myöhemmistä ammattiopinnoista, niin kansanmusiikin puolelta kuin klassisista opinnoista. 24 Vanhat pelimannit ja heidän persoonallinen soittotyylinsä on toiminut suurena inspiraation lähteenä haastatteluun vastanneille. Yhdelle vastaajista erittäin tärkeinä oman muusikkouden eteenpäin viejinä ovat toimineet henkilöt, joiden kanssa on saanut kokea yhteissoittoa, eritoten yhtyetoverit. Mauno Järvelä ja Näppäri-pedagogiikka ovat myös jokaisen haastatteluun vastanneen listan kärjessä kysyttäessä vaikuttajia kansanmusiikkipedagogiikasta. Kaikki haastateltavat mainitsivat henkilökohtainen kokemuksen Järvelästä niin opettajana kuin Näppärikurssienkin kautta. Haastateltavien mukaan Järvelä on eittämättä vaikuttanut vahvasti kansanmusiikin opetukseen positiivisena ja huumorintajuisena henkilöhahmona, pedagogina ja aktiivisena kansanmusiikin puolestapuhujana, Näppäri-kurssien luotsina sekä kansanmusiikkinuottikirjojen tekijänä ja kokoajana. Niin klassiseen viulunsoitonopetukseen kuin kansanmusiikkiin liittyvät pedagogiikkakurssit ovat myös olleet suureksi avuksi opettajuuteen kasvamisessa: jokaisella haastateltavalla on takanaan opintoja kansanmusiikki- ja instrumenttipedagogiikan saralla. Yhdelle vastaajista opettaja- ja musiikinohjaajakoulutus ovat olleet ensisijaisia uravalintoja. Shinichi Suzukin alun perin viulunsoitonopetusmetodiksi luoma Suzuki-metodi listattiin haastatteluun osallistuneiden pedagogien opettajuuteen vaikuttaviin asioihin. Opetusmenetelmä oli myös yksi parhaiten tunnetuista ja omakohtaista kokemusta sisältävistä soitonopetuksen menetelmistä. Menetelmän kuulonvaraisuuteen perustuva opetusmenetelmä ja yhteissoitto yhdistettiin vahvasti kansanmusiikkipedagogiikan menetelmiin.

25 Opetuksen sisältö Kansanmusiikinopetuksen ideologia Kansanmusiikkiopetuksen ideologiasta keskustellessa esiin nousivat tärkeimpinä teemoina musiikin luova aspekti: improvisoiminen, itse tekeminen ja keksiminen sekä oman persoonan ilmaiseminen musiikin kautta. Kansanmusiikin opetustavoista tärkeimpänä pidettiin kuulonvaraista oppimista ja yhdessäsoittoa. Yksi vastaajista kertoi yhteissoiton toimivan parhaana motivaation lähteenä musiikin harrastamiselle, varsinkin soitinopintojen alkutaipaleella. Hänen sanoin: Yhdessäsoitto on se kerma!. Yhteissoittokonsertti onkin nykyään osa hänen yhtenä työpaikkanaan toimivan musiikkiopiston vuotuisia juhlia: esiintymistä varten harjoitellaan ahkerasti esimerkiksi viulistien yhteiskappaletta, johon on sovitettu joka tasolle oma stemmansa näppäripedagogiikan hengessä niin, että kaikille löytyy tasoa vastaavaa soitettavaa. Jokainen haastateltu opettaja teki tiettäväksi opetuksensa tärkeimmän tavoitteen olevan oppilaan elämänmittaisen muusikkouden ja käytännön musisoinnin tukemisessa. Opiskelun pääteemoiksi mainittiin perinnetuntemus, kansanmusiikin soiton erilaiset tyylipiirteet, äänenlaadulliset asiat, äänenpuhtaus, soittotekniikka, erityisesti jousitekniikka sekä perinneviulismiin tutustuminen eri pelimannien musiikin kautta. Yhdelle vastaajista tärkeänä ohjenuorana opetuksessa toimii ajatus hyvästä pelimanniudesta eli tyyli saundi persoona, joiden kehittämisen huippuunsa on hänen opetuksensa päämääränä etenkin pidemmällä olevien tai ammattiin opiskelevien oppilaiden kohdalla. Haastattelussa hän kuvasi opetuksensa tavoitteita sanoin: ( ) kannustaa (opiskelijoita) siihen, että ne löytää sen oman tyylinsä, että kaikista ei oo suinkaan tarkotus tulla uusia konstajylhiä, vaan jokaisesta pitäis tulla oma ( ) persoonallinen soittajansa, et se on myöskin yks kansanmusiikin juttu, että löytää sen oman sisäisen pelimanninsa, joka on sitten tunnistettava soittaja, uniikki kappale.

26 26 Soittoteknisistä tavoitteista kansanmusiikissa kysyttäessä yksi vastaajista mainitsi, että hänelle tietyt tekniset asiat ilmentävät hyvin nimenomaista kansanmusiikin tyyliä. Hänen mukaansa erilaiset tyylit sisältävät hieman toisistaan poikkeavia tekniikoita tai soittotapoja. Toiselle vastaajalle soiton alkuopetuksen peruslähtökohtana on hyvän äänenlaadun löytäminen, eri jousilajien monipuolinen opetus sekä harmoniatajun kehittäminen ja sitä kautta puhtauden löytyminen. Kansanmusiikkipedagogiikan mukaisena opetusmenetelmänä kaikilla on käytössään näkö-kuulohavaintoon perustuva opetustyyli. Yhdellä vastaajista se tarkoittaa sitä, ettei nuotteja käytetä lainkaan joitain erityisiä tilanteita lukuun ottamatta, esimerkiksi nuotin ollessa analyysin kohteena. Kahdella muulla kuulonvarainen oppiminen on mukana opetuksessa yhtenä tärkeänä opetusmenetelmänä. Haastattelututkimukseen osallistuneista yhdelle monipuolinen aistien käyttö ja menetelmien muuntelu oppilaskohtaisesti oppilaan persoona huomioiden toimii parhaan ja kokonaisvaltaisimman opetustuloksen väylänä Opetussuunnitelma Jokaisen viulupedagogin työskentelyn taustalla vaikuttavat instituutiokohtaiset opetussuunnitelmat ja sisällöt. Suomen musiikkioppilaitosten liiton tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet olivat myös tiedossa. Yhden vastaajan sanoin: Pääasia on yleensä siinä, että oppilas oppii soittamaan hyvin, koska se siellä loppupäässä kuitenkin ratkaisee. Suunnitelmat on tehty enemmänkin hallintoa varten, koska pitää olla opetussuunnitelma, tosin ei se haittaa, se on hyvä! Käytännön työssä haastateltavien opetussuunnitelmat muotoutuvat hyvinkin oppilaslähtöisesti eikä opetussuunnitelmaan suhtauduta vastaajien kesken orjallisesti: opetussuunnitelmaan ja sisältökriteereihin palataan useimmiten tasosuorituksen lähestyessä. Eräs haastateltavista kertoi käyttävänsä kansanmusiikkiviuluopetuksessa löyhästi mukana klassisen viulunsoiton sisältöohjeistuksia. Sieltä hän poimii tarkempia tekniikkaan