Puolivuotiskatsaus 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puolivuotiskatsaus 2019"

Transkriptio

1 Puolivuotiskatsaus 2019 Erikoissijoitusrahasto Kansainväliset Kiinteistöt GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, Vaasa Y-tunnus

2 Markkinakatsaus Historialisesti tarkasteluna kesäkausi on ollut osakemarkkinoille vaikea, mistä tuttu Sell in May and Go Away lausahdus meitä muistuttaa. Liikaa lomakalentereita katsoneet sijoittajat saivat kesäkuussa hämmästyä, kun markkinoilla tehtiinkin useita uusia ennätyksiä. Yhdysvaltojen osakemarkkinoilta kertynyt tuotto vuoden ensimmäiseltä puolikkaalta oli korkein vuoden 1997 jälkeen. S&P 500 indeksi saavutti kaikkien aikojen korkeimman tason 2954,18 kuukauden 20.päivä, jonka lähelle indeksi päätyi myös viimeisenä kaupankäyntipäivänä kirjaten ensimmäisen vuosipuolikkaan tuotoksi 18,18 %. Euroopan osakemarkkinat pysyivät alkuvuonna hyvin kehityksessä mukana, STOXX 600 indeksin noustessa ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana 16,46 %. Kehittyvilllä osakemarkkinoilla nähtiin isoja nousuja erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja Venäjällä, kun taas Kiinassa oli kauppasodan takia vaisumpaa. Laajempi MSCI Emerging Markets indeksi nousi alkuvuoden aikana aikana 10,56 %. Osakemarkkinoiden vahvan nousutrendin aikana on hyvin poikkeuksellista nähdä korkotasojen painuvan voimakkaasti alemmas. Yhdysvalloissa kuitenkin valtion 10 vuoden lainan tuottotaso painui hetkellisesti alle 2,0 % tason, jossa laskua vuoden alun tasoihin on noin 0,75 % (vastaa kolmea koron laskua). Saksan valtionlainan osalta nähtiin uusi ennätys, kun 10 vuoden lainan tuottotaso laski kaikkien aikojen alimmille tasoilleen -0,33 %:iin. Positiivisen tuottotason hakeminen edellyttää Saksassa jo yli 20 vuoden pituista lainaa. Sijoittajien arvoituksena on näiden kahden eri markkinan välittämä ristiriitainen kuva maailmantalouden kehitysuunnasta; pessimistinen korkomarkkina vs optimistinen osakemarkkina. Yhdysvaltojen keskuspankin odotetaan heinäkuussa laskevan korkotasoa ensimmäistä kertaa finanssikriisin jälkeen. Koronlaskun syinä vahvasta työmarkkinasta huolimatta on voimakkaasti hiipunut teollinen aktiviteetti, alentuneet inflaatio-odotukset, sekä kauppasodan luoma epävarmuus. Euroopassa EKP:n odotetaan osaltaan lisäävän tukitoimia hiipuvan talouskasvun ja inflaation johdosta, minkä vuoksi korkomarkinoilla hinnoitellaan ensimmäistä nostoa vasta vuodelle Merkittävä uhkatekijä osakemarkkinoiden nousulle on edelleen kauppakiistan eskaloituminen Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. Erikoissijoitusrahasto Kansainväliset Kiinteistöt tuotti 3,20 % (K-luokka) vuoden 2019 toisen kvartaalin aikana. Periodituotto on rahaston historian korkein ja se nostaa rahaston tuoton jo 4,64 %:iin vuoden alusta mitattuna ja 12,76 %:iin rahaston toiminnan aloittamisesta 1,5 vuotta sitten. Kiinteistösijoittaminen pysyy sijoittajien keskuudessa suosittuna, mikä näkyi myös uusina merkintöinä rahastoon. Rahaston pääomat kasvoivat kesäkuun merkintäikkunassa noin 4 miljoonalla eurolla, mikä mahdollisti jälleen yhden uuden merkintäsitoumuksen tekemisen rahastolle. Merkintäsitoumus tehtiin M&G Asia Property rahastoon ja kirjoitushetkellä vallitsevan tiedon valossa uskomme merkinnän toteutuvan vuoden 2019 viimeisen kvartaalin aikana. Kyseinen rahasto on ollut niin suosittu, ettei se ota heti pääomia sisään, vaan sijoittajien on sitouduttava merkintäjonoon. Olemme olleet merkintäjonossa myös toisessa M&G:n rahastossa, eli European Property Fundissa ja AXA:n CoRE Europe Fundissa. Näiden rahastojen merkintöjen odotetaan toteutuvat kuluvan kvartaalin aikana. Rahaston nykyisten sijoitussitoumusten mukainen maantieteelinen allokaatio on noin 1/3 Suomessa ja 2/3 kansainvälisissä kohteissa. Kiinteistösijoitusten toimialajakauma on todella hyvin hajautettu jo nyt. Pyrimme jatkuvasti nostamaan kansainvälisten kohteiden osuutta rahaston sijoitusvarallisuudesta, mutta prosessi on hidas, koska parhaisiin rahastoihin on jonotuslistat. Merkitsemällä Kansainväliset Kiinteistöt rahastoa sijoittaja saakin ohituskaistan rahaston nykyisiin sijoituksiin. Teemme todennäköisesti seuraavan merkinnän eurooppalaiseen infrastruktuuri-rahastoon jo kuluvan kvartaalin aikana. Olemme myös jonkin aikaa seuranneet USA:ssa olevaa energia-infrastruktuuriin keskittyvää rahastoa, johon harkitsemme sijoittavamme seuraavassa merkintäikkunassa. Pyrimme uusia kohteita rahastoon lisätessämme pitämään rahaston riskitason kuitenkin mahdollisimman matalana ja suosimme esimerkiksi kohderahastoja, joiden velkavivun käyttö on maltillista. Strategia on toiminut erittäin hyvin ja rahasto on tarjonnut sijoittajille erittäin hyvän vaihtoehtoisen sijoituskohteen osakesijoitusten rinnalle ja korkosijoitusten korvikkeeksi.

3 Puolivuotiskatsaus Erikoissijoitusrahasto Kansainväliset Kiinteistöt Tietoa rahastosta Aloituspäivä Omaisuudenhoitaja Likviditeetti Valuutta Rahaston yhteenlaskettu arvo katsauskauden lopussa Osuudenomistajien määrä katsauskauden lopussa JAM Advisors Oy Vuosineljänneksittäin EUR , , Tietoa rahasto-osuuksista Osuusluokka A B* I K T* Valuutta EUR EUR EUR EUR EUR Osuuksien yhteenlaskettu arvo katsauskauden lopussa 1 035, , , , , Ei sovelleta Ei sovelleta 1 000, , ,02 Rahasto-osuuksien määrä 631, , , , ,17 Hallinnointipalkkio 0,95 % 0,95 % 0,95 % 1,95 % 1,95 % Tuottosidonnainen palkkio 15,00 % 15,00 % 15,00 % 15,00 % 15,00 % Merkintäpalkkio 2,00 % 2,00 % 2,00 % 2,00 % 2,00 % Lunastuspalkkio 1,00 % 1,00 % 1,00 % 2,00 % 2,00 % * Tuotto-osuus Rahasto-osuuksien avainluvut Tuotto 3kk 3,58 % 2,54 % 3,48 % 3,20 % 2,17 % Tuotto 6kk Ei sovelleta Ei sovelleta 5,18 % 4,64 % 2,56 % Tuotto 1v Ei sovelleta Ei sovelleta Ei sovelleta 9,73 % 5,40 % Rahaston avainluvut Hallinnointipalkkio Tuottosidonnainen palkkio Säilytysyhteisöpalkkio Muut kulut , , , ,81

4 Sijoitukset Arvopaperit - Listaamattomat Valuutta Määrä Markkina-arvo / % rahaston arvosta arvonmuutos (EUR) CapMan Nordic Property Income EUR , ,14 13,14 % CapMan Nordic Property Income Class C EUR 52, ,96 0,03 % eq Hoivakiinteistot EQ HOIVAKNTST EUR , ,99 6,54 % eq Liikekiinteistot EQ LIIKEKIINT-1T EUR , ,43 6,32 % J&O Forest Fund Class C EUR EUR , ,11 23,89 % Titanium Asunto EUR 6 814, ,08 3,64 % Titanium Hoivakiinteistö EUR 5 584, ,93 3,81 % Trevian Suomi Kiinteistöt I A-sarja EUR , ,71 8,90 % ,35 66,28 % Arvopaperit yhteensä ,35 66,28 % Sijoitukset yhteensä ,35 66,28 % Kassa ja muut varat ,46 33,72 % Rahaston arvo ,81 100,00 %

5 Yhteystiedot Rahastoyhtiö Omaisuudenhoitaja GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, Vaasa, Suomi JAM Advisors Oy Pohjoisesplanadi 35 A, Helsinki, Suomi Erikoissijoitusrahasto Kansainväliset Kiinteistöt on vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 16 a luvun mukainen erikoissijoitusrahasto, eikä se siten ole velvollinen noudattamaan sijoitusrahastodirektiivin säännöksiä. On mahdollista, että ulkomaalaiset sijoittavat eivät maidensa lainsäädännön mukaan voi sijoittaa rahastoon. GRIT Rahastoyhtiö Oy ei vastaa siitä, ovatko ulkomailta saapuvat sijoitukset tehty kyseisen maan lakien mukaisesti. Ei ole mitään takuita siitä, että sijoitus rahastoon antaisi hyvän tuoton, vaikka yleinen pääomamarkkinoiden kehitys olisikin positiivinen. Ei ole mitään takuita siitä, että rahastoon tehdystä sijoituksesta ei aiheutuisi tappioita. Rahastoon sijoitettavien varojen arvo voi sekä nousta että laskea, eikä ole takuita siitä, että sijoitettu pääoma saadaan kokonaisuudessaan takaisin. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevista tuotoista. Rahastoon tehtäviä sijoituksia tulee pitää pitkäaikaisina. Erimielisyydet liittyen rahastoa koskevaan informaatioon tai rahaston toimintaan ratkaistaan Suomen lain mukaisesti ja yksinomaan suomalaisessa tuomioistuimessa.

Puolivuotiskatsaus 2019

Puolivuotiskatsaus 2019 Puolivuotiskatsaus 2019 Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 Markkinakatsaus Historiallisesti tarkasteltuna kesäkausi on

Lisätiedot

Puolivuotiskatsaus 2019

Puolivuotiskatsaus 2019 Puolivuotiskatsaus 2019 Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Glacies GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 Puolivuotiskatsaus Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Kansainväliset Kiinteistöt. Kuukausiraportti - kesäkuu

Erikoissijoitusrahasto Kansainväliset Kiinteistöt. Kuukausiraportti - kesäkuu Erikoissijoitusrahasto Kansainväliset Kiinteistöt Kuukausiraportti - kesäkuu 2019 30.06.2019 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Vuosikatsaus 2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Sisällysluettelo Toimintakertomus 1 Rahastokatsaus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Sijoitukset 5 Päiväys ja allekirjoitukset 6 Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki Vuosikertomus 1.1-31.12.2015 Rahaston perustiedot Rahastotyyppi Osakerahasto Toiminta alkanut 2014.12.31 Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oyj Osuussarjat A1 A2 A3 A4 Bloomberg N/A N/A N/A N/A ISIN FI4000123120

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - joulukuu

JAM kuukausikatsaus - joulukuu Pvm: 31.12.2017 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu oli markkinoilla muutamaa viime vuotta rauhallisempi, eikä yhtä päivänsisäistä eur/usd -kurssipiikkiä lukuunottamatta merkittävissä indekseissä tai

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu 30.06.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Kuukausiraportti - kesäkuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön.

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Kansainväliset Kiinteistöt

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Kansainväliset Kiinteistöt ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Kansainväliset Kiinteistöt TITANIUM kansainväliset kiinteistöt on helppo ja tehokas ratkaisu hajautetusta kiinteistösijoittamisesta kiinnostuneille. Rahasto sopii monenlaisiin sijoitussalkkuihin

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - syyskuu

JAM kuukausikatsaus - syyskuu Pvm: 30.09.2018 JAM kuukausikatsaus - syyskuu Osakemarkkinoilla vedettiin henkeä syyskuussa ja suurimmat suhteelliset liikkeet nähtiinkin osakkeiden sijaan ns. riskittömillä korko markkinoilla, joilla

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - joulukuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - joulukuu 31.12.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Kuukausiraportti - joulukuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön.

Lisätiedot

erikoissijoitusrahasto investium kiinteistövarainhoito

erikoissijoitusrahasto investium kiinteistövarainhoito erikoissijoitusrahasto investium kiinteistövarainhoito Historiallisesti kiinteistösijoitusten tuoton ja riskin suhde on ollut erinomainen moniin muihin omaisuusluokkiin nähden. Tarkko Laitinen hallituksen

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - maaliskuu

JAM kuukausikatsaus - maaliskuu Pvm: 31.03.2018 JAM kuukausikatsaus - maaliskuu Osakemarkkinoiden heilunta jatkui myös maaliskuussa ja varsinkin USA:n teknologiasektori oli kovassa paineessa mm. Teslan, Facebookin ja Amazonin ympärillä

Lisätiedot

OBSIDO GLOBAL COVERED SIJOITUSRAHASTON PUOLIVUOSIKATSAUS. Obsido Global Covered Sijoitusrahasto

OBSIDO GLOBAL COVERED SIJOITUSRAHASTON PUOLIVUOSIKATSAUS. Obsido Global Covered Sijoitusrahasto Obsido Global Covered Sijoitusrahasto / 30.6.2019 OBSIDO GLOBAL COVERED SIJOITUSRAHASTON PUOLIVUOSIKATSAUS Obsido Global Covered Sijoitusrahasto Obsido Global Covered Sijoitusrahasto A2-osuussarjan tuotto

Lisätiedot

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors

Vuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors Vuosikatsaus 2018 Erikoissijoitusrahasto JAM Systematic - World Sectors Sisällysluettelo Toimintakertomus 1 Rahastokatsaus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Sijoitukset 5 Päiväys ja allekirjoitukset 6 Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

erikoissijoitusrahasto investium osakevarainhoito

erikoissijoitusrahasto investium osakevarainhoito erikoissijoitusrahasto investium osakevarainhoito Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito hyödyntää kansainvälisesti erityisen ansioituneita salkunhoitajia ja kustannustehokasta indeksisijoittamista.

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018 Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016 Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n

Lisätiedot

PUOLIVUOTISKATSAUS 2018

PUOLIVUOTISKATSAUS 2018 PUOLIVUOTISKATSAUS 2018 Accunia Alpha Credit Fund erikoissijoitusrahasto Sisällysluettelo Markkinakatsaus 2 Accunia Alpha Credit 4 Estlander & Partners Rahastoyhtiö Oy - Alatori 1 A, 65100 Vaasa - Y-tunnus

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - tammikuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - tammikuu 31.01.2019 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Kuukausiraportti - tammikuu 2019 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön.

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - huhtikuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - huhtikuu 30.04.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Kuukausiraportti - huhtikuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - syyskuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - syyskuu 30.09.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Kuukausiraportti - syyskuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön.

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Laadukasta varainhoitoa rahastomuodossa Erikoissijoitusrahasto UB Smart UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Erikoissijoitusrahasto UB Smart älykäs varainhoitorahasto UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - heinäkuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - heinäkuu 31.07.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - heinäkuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

Puolivuotiskatsaus 2019

Puolivuotiskatsaus 2019 Puolivuotiskatsaus 2019 Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners Freedom GRIT Rahastoyhtiö Oy Alatori 1 A, 65100 Vaasa Y-tunnus 1830022-0 Puolivuotiskatsaus Erikoissijoitusrahasto Estlander & Partners

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu 30.06.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - kesäkuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007!

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! UUTTA! Markkinakatsaus Aamuseminaari 12.3.2008 Ongelma: USA:n asuntomarkkinat -18% Ongelma: USA:n asuntomarkkinat Rahoituslaitoksilla

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä Rahapäivä 14.9.2010 Sivu 1 Miksi Kehittyville markkinoille? Markkinoiden eri kehitysvaiheet luovat sijoittajille uusia mahdollisuuksia

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - joulukuu

JAM kuukausikatsaus - joulukuu Pvm: 31.12.2018 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu viimeisteli erittäin heikoksi muodostuneen vuoden laajamittaisella laskulla kaikissa riskipitoisissa omaisuuslajeissa. Osakemarkkinat olivat suurin

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto. Puolivuosikatsaus

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto. Puolivuosikatsaus Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 1 Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahaston toiminta katsauskaudella 1.1. - 30.6.2016 Vuosi 2016 alkoi voimakkaalla kurssilaskulla

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - toukokuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - toukokuu 31.05.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - toukokuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - maaliskuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito. Kuukausiraportti - maaliskuu 31.03.2019 Erikoissijoitusrahasto Investium Kiinteistövarainhoito Kuukausiraportti - maaliskuu 2019 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön.

Lisätiedot

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili

AVAINTIETOESITE. Tavoitteet ja sijoituspolitiikka. Riski-tuottoprofiili 2/2019 AVAINTIETOESITE Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta sijoittaja ymmärtäisi rahaston

Lisätiedot

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009

JOM Rahastot. Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastot Aasiantuntevaa sijoittamista vuodesta 2009 JOM Rahastoyhtiö Oy on suomalainen boutique -rahastoyhtiö, joka hallinnoi kahta Aasian osakemarkkinoille sijoittavaa sijoitusrahastoa. JOM Silkkitie

Lisätiedot

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti 2016 Konsernipankki Konsernihallinto SISÄLLYS Sijoitusmarkkinat Kaupungin sijoitusomaisuus Rahamarkkinasijoitukset Korkosijoitukset Osakesijoitukset Muut sijoitukset

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 2.11.2010 2.11.2010 Tero Oikarinen ja Johanna Örndahl Esimerkkejä suorista sijoituksista Osakkeet Korot Hyödykkeet

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 280,67 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 280,67 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,84 %. Vuoden alusta tuottoa oli elokuun lopussa kertynyt +18,30 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009

Lisätiedot

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Helsinki 9.8.2010 KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi heinäkuussa 56 miljardista eurosta

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB REAALIOMAISUUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB REAALIOMAISUUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB REAALIOMAISUUS UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Reaaliomaisuus tarjoaa mahdollisuuden päästä kilpailukykyiseen tuottoon keskimääräistä alhaisemmalla riskillä. Juuso Uski sijoitusjohtaja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. tammikuu 2017

Markkinakatsaus. tammikuu 2017 Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016 Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen

Lisätiedot

Ålandsbankenin erikoissijoitusrahastot Asuntorahasto ja Tonttirahasto

Ålandsbankenin erikoissijoitusrahastot Asuntorahasto ja Tonttirahasto Ålandsbankenin erikoissijoitusrahastot Asuntorahasto ja Tonttirahasto 2 Vallitsevan korkotilanteen ja globaalien finanssimarkkinoiden epävakauden vuoksi on tärkeää löytää sijoitusvaihtoehtoja korkosijoituksille

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Aasiassa kurssikehitys oli elokuussa hyvin epäyhtenäistä, kun Kaakkois-Aasian maiden pörssit jatkoivat kiihtyvällä vauhdilla laskujaan, eikä kyseisten maiden heikkenevät valuutat auttaneet tilannetta.

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA

KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA KIINTEISTÖRAHASTOT HYVÄÄ TASAISTA TUOTTOA VAIVATTA Niko Visuri Myyntijohtaja BH Broker House Oy OHJELMA Miksi sijoittaa kiinteistöihin? Kiinteistösijoittajan haasteet Ratkaisuna kiinteistörahastot Esimerkkejä

Lisätiedot

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 273,47. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +4,85 %

JOM SILKKITIE AASIA -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 273,47. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +4,85 % JOM SILKKITIE AASIA -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie Aasia -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 273,47 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +4,85 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Markkinakatsaus. helmikuu 2017

Markkinakatsaus. helmikuu 2017 Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista

Lisätiedot

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä

Lisätiedot

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto puolivuotis- KATSAUS 30.6.2002 Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto 1(2) ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO HEX25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO Rahastotyyppi HEX25 -indeksin mukaan sijoittava

Lisätiedot

MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA. Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry,

MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA. Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry, MARKKINATILANNE ELÄKESIJOITTAJAN NÄKÖKULMASTA Mikko Mursula, sijoitusjohtaja Insolvenssioikeudellinen Yhdistys ry, 25.8.2015 1 ILMARINEN YLEISTÄ 2 HUOLEHDIMME LÄHES 900 000 SUOMALAISEN ELÄKETURVASTA 479

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöt Puolivuosikatsaus

Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöt Puolivuosikatsaus Erikoissijoitusrahasto LähiTapiola Sijoituskiinteistöt Puolivuosikatsaus 30.6.2018 Sisällysluettelo. Erikoissijoitusrahasto................. LähiTapiola......... Sijoituskiinteistöt.........................

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - kesäkuu

JAM kuukausikatsaus - kesäkuu Pvm: 30.06.2018 JAM kuukausikatsaus - kesäkuu Kesäkuu alkoi osakemarkkinoilla positiivisessa vireessä, mutta niiden suunta kääntyi kuukauden keskivaiheilla ja indeksit päättivät kuukauden lähelle toukokuun

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 55,8 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 22.10.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 20.10.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,90 SEB Finlandia SEB 4,90 Eurooppa 5,48 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot