OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 Valkeakosken kaupunki Eteläisen keskustan asemakaavamuutos Kaava nro 495 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on kaavahankkeen yleisesite, jossa kerrotaan, miksi kaava laaditaan, miten kaavoitus etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan täydentää hankkeen aikana. YHTEYSTIEDOT Kaavan laatija: Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen arkkitehtitoimisto@helenavaisanen.fi Puh MRL 63 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä. Hankkeen nettisivut Asuminen ja ympäristö Kaavoitus Vireillä olevat asemakaavat Kanavanrannan asemakaavamuutos

2 SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVAUS Kaava-alueen sijainti ja rajaus. Suunnittelualueen laajuus on noin 8,2 ha. Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustassa. Kaavamuutosalue käsittää 4. kaupunginosan korttelin 1 (Yhteistalo ja virastotalo), korttelin 2 (linja-autoasema ja liikerakennus), korttelin 4 tontin 12 (liikerakennus), osan korttelista 100 (uimahalli), Ystävyydentalon ympäristöineen ja Alakadun etelänpuoleiset omakotitontit, Kanavakujan ranta-alueineen, Kanavan vesialueen välillä Isosilta kortteli 13 (Melankärki), Salmentien, Alakadun, Pässimäenkadun välillä Apiankatu Alakatu, Sääksämäentien välillä Isosilta Mallasvedenkatu, Mallasvedenkadun välillä Sääksmäentie Roineenkatu. Kaava-alue on pääosin Valkeakosken kaupungin omistuksessa. Korttelit 1 ja 4 ovat yksityisessä omistuksessa. Maanomistus: oranssi = kaupungin omistus, vihreä = kaupungin vuokraama maa-alue, valkoinen = yksityinen omistus

3 SUUNNITTELUN ALOITE JA TAVOITTEET Aloitteen asemakaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt Valkeakosken kaupunki. Tavoitteena on muodostaa alueelle sekä houkuttelevia asuin-/liikekortteleita että edustavia ja viihtyisiä katu-, aukio-, puisto- ja ranta-alueita. Tavoitteena on hyödyntää rantaa monipuolisesti vapaaajan viettoa varten ja vetovoimatekijänä asumiselle. Tavoitteena on hyödyntää alueen korkeuseroja rantakortteleiden suunnittelussa. Tavoitteena on huomioida julkisen liikenteen tarpeet ja kehittää aluetta jalankulkupainotteisena alueena. Tavoitteena on, että alueesta muodostuu houkutteleva paikka asumista, vapaa-ajan viettoa sekä liiketiloja, ravintoloita ja kahviloita varten. SUUNITTELUTILANNE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueelle kohdistuvat seuraavat alueidenkäyttötavoitteet: Edistetään koko maan monikeskuksista, verkottuvaa ja hyviin yhteyksiin perustuvaa aluerakennetta, ja tuetaan eri alueiden elinvoimaa ja vahvuuksien hyödyntämistä. Luodaan edellytykset elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämiselle sekä väestökehityksen edellyttämälle riittävälle ja monipuoliselle asuntotuotannolle. Edistetään palvelujen, työpaikkojen ja vapaa-ajan alueiden hyvää saavutettavuutta eri väestöryhmien kannalta. Edistetään kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Huolehditaan valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvojen turvaamisesta. Valkeakosken tehtaat ja yhdyskunta on määritetty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöt (RKY). Alue käsittää suunnittelualueella sijaitsevan kanavan ranta-alueineen. Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Kaavamuutosalueella on voimassa Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Merkinnällä osoitetaan valtakunnan osakeskus, kaupunkitasoiset keskukset ja Tampereen ydinkaupunkiseudun alakeskukset. Merkintä sisältää niihin liittyvät keskustamaisen asumisen ja keskustahakuisten palvelu-, työpaikka- ja muiden toimintojen alueet liikennealueineen ja puistoineen.

4 Suunnittelumääräys: Alueen suunnittelussa on otettava huomioon yhdyskuntarakenteen eheys, kaupunkikuvan omaleimaisuus, asuinympäristön laatu ja monipuolisuus, yhteydet seudullisille virkistysalueille, joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn toimintaedellytykset sekä liityntäpysäköinnin ja joukkoliikenteen vaihtopaikkojen kehittäminen. Alueen suunnittelussa on turvattava kulttuuriympäristöjen arvojen säilyminen. Vesialueelle on osoitettu veneväylä. Sääksmäentie ja Apiankatu on osoitettu tärkeäksi seutu- tai yhdystieksi. Suunnittelualueella sijaitsevat linja-autoasema, liikekeskus ja yhteistalo sisältyvät maakuntakaavassa osoitettuun maakunnallisesti arvokkaaseen rakennetun kulttuuriympäristön rajaukseen Valkeakosken keskusta. Yleiskaava Alueella ei ole voimassa olevaa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Keskustan osayleiskaava on vireillä. Kanavarannan asemakaavamuutoksen alue on päivätyssä Keskustan osayleiskaavan kehityskuvakartassa osoitettu rakenteeltaan uudistuvaksi tai täydentyväksi keskusta-alueeksi. Kehityskuvaan on osoitettu uusi pääkatu/ kehäväylä nykyisen Mallasvedenkadun kohdalle. Rantaan on osoitettu viherkäytävä/virkistysreitti tai - yhteys. Alueelle on osoitettu merkintä Uusi jalankulkupainotteinen eteläinen keskusta.

5 Asemakaavat Ote voimassa olevasta asemakaavayhdistelmästä. Asemakaavamuutosalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: Kortteli 1: asemakaava numero 299, hyväksytty : liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta (K), puistoaluetta (VP), autopaikkojen korttelialuetta (LPA) ja vesialuetta (W). Kortteli 2: asemakaava numero 149, hyväksytty ja asemakaava numero 271, hyväksytty : Liikerakennusten korttelialuetta (KL-1), liikerakennusten korttelialuetta, jolle liikerakennusten lisäksi saa rakentaa linja-autoaseman ja yhden asunnon huoltohenkilöstöä varten (ALA) ja pysäköimisaluetta (LP). Kortteli 4: asemakaava numero 380, hyväksytty ja asemakaava numero 281, hyväksytty : Liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta (K) ja asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK-3). Ystävyydentalon kortteli: asemakaava numero 397, hyväksytty ; asemakaava numero 185, hyväksytty : Puistoa (P ja VP), ystävyydentalon kohdalla rakennusala- ja rakennusoikeus. Kortteli 12: asemakaava numero 026, hyväksytty : Asuinrakennuksen tontti. Kortteli 100: asemakaava numero 458, hyväksytty : Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. Rantapuisto: asemakaava numero 134, hyväksytty : Puistoalue (P) Vesialue: asemakaava numero 016, hyväksytty ja asemakaava numero 008, hyväksytty ja asemakaava numero 299, hyväksytty : Vesialue (W). Keskellä vesialuetta on kaavoittamaton alue. Sääksmäentie: asemakaava numero 233, hyväksytty : Istutettava puistoalue (Pi) ja pysäköimisalue (LP). Mallasvedentie, Apiankatu ja Salmentie: asemakaava numero 344, hyväksytty ; asemakaava numero 016, hyväksytty ; asemakaava numero 184, hyväksytty ; asemakaava 258, hyväksytty ja asemakaava 269, hyväksytty : Katualueet.

6 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI JA SELVITYKSET Kanavanrannan asemakaavamuutoksen osalta keskeistä on arvioida vaikutukset: ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön yhdyskuntarakenteeseen liikenteeseen yhdyskuntatalouteen ja elinkeinoelämään kaupunkikuvaan kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön luonto-olosuhteisiin Vaikutukset arvioidaan vertaamalla olemassa olevaa tilannetta sekä olemassa olevan kaavan sallimaa tilannetta kaavamuutoksella mahdollistettavaan tilanteeseen. Kanavanrannan asemakaavamuutoksen yhteydessä on käytettävissä seuraavat selvitykset: Kanavakujan venesatama, luonnossuunnittelu, FCG 2016 Eteläisen keskustan liikennejärjestelyt, FCG 2016 MRL 9 Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa Kaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Kanavanrannan asemakaavamuutoksen laadinnassa on mahdollista hyödyntää vireillä olevan keskustan osayleiskaavaa varten laadittuja selvityksiä, joita ovat muun muassa: Rakennetun ympäristön selvitys; FCG 2016 Valkeakosken eteläisten alueiden liikenneselvitys; Sito 2013 Liito-orava Valkeakosken alueella ; Ahola & Alanko Liito-orava-alueet ja reitit Valkeakoskella; Ahola & Alanko 2012 Valkeakosken väestötiheys alueittain, karttatarkastelu 2013 OSALLISET MRL 62 Keskeisinä osallisina tässä kaavoitusprosessissa ovat: Vuorovaikutus kaavaa kaava-alueen maanomistajat ja maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) valmisteltaessa Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajat ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista maan käyttöoikeuden haltijat (rekisteröidyt) kaavaa valmisteltaessa tiedottaa Pirkanmaan ELY-keskus niin, että alueen maanomistajilla ja Pirkanmaan maakuntamuseo niillä, joiden asumiseen, työntekoon Pirkanmaan liitto tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa Pirkanmaan pelastuslaitos Liikennevirasto/Meritaito Oy suunnittelussa käsitellään (osallinen), Valkeakosken Energia Oy on mahdollisuus osallistua kaa- van valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti Elenia Oyj Valkeakoskiseura ry tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Valkeakosken seudun luonnonsuojeluyhdistys ry Valkeakosken kaupungin asianomaiset hallintokunnat: kunnallistekninen toimi/tekninen lautakunta ja kaupunkisuunnittelu/rakennus- ja ympäristölautakunta.

7 OSALLISTUMINEN JA TIEDOTTAMINEN Kaikissa kaavaprosessin vaiheissa osallistuminen on mahdollista esittämällä mielipiteitä nähtävänä olevista aineistoista. Kaavaprosessin aikana nähtäville kuulutettava aineisto asetetaan nähtäville kaupungintalolle sekä kaupungin Internet-sivuille osoitteeseen (asuminen ja ympäristö/kaavoitus). Nähtäville asettamisesta päättää kaupunginhallitus. Hankkeen nettisivut Asuminen ja ympäristö Kaavoitus Vireillä olevat asemakaavat Kanavanrannan asemakaavamuutos Palautetta on mahdollista antaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, kaavan valmisteluaineistosta ja asemakaavaehdotuksesta. Kaavaprosessin vaiheista tiedotetaan ilmoittamalla Valkeakosken sanomissa sekä kunnan ilmoitustaululla ja internetsivuilla. Keskeisiä osallisia tiedotetaan erikseen. Suunnitelmista voidaan keskeisiksi määriteltyjen osallisten lisäksi erikseen tiedottaa myös muita tahoja. Viranomaisyhteistyötä järjestetään lähettämällä osallistumis- ja arviointisuunnitelma viranomaisille, ja pyytämällä viranomaisilta lausuntoja sekä järjestämällä tarvittaessa viranomaisneuvottelu. Tarvittaessa viranomaisten kanssa järjestetään hankkeen edetessä työneuvotteluita ja tehdään muuta yhteistyötä. Kaavaprosessiin liittyvien nähtävilläolojen aikana saatu palaute käsitellään aina ennen kaavan etenemistä seuraavaan vaiheeseen. Ehdotusvaiheessa saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin laaditaan vastineet kaavaselostuksen yhteyteen. Kehityskuvavaiheen vuorovaikutuksen anti Hankkeen kehityskuvavaiheessa järjestettiin runsaasti osallistumista ja vuorovaikutusta. Saatua aineistoa hyödynnetään asemakaavavaiheessa. Näitä aineistoja ovat muun muassa: Harava-kysely, tammikuu 2017: tietoa ja ajatuksia alueen kehittämiseksi. Harava-kysely, marraskuu 2017: mielipiteitä laaditusta suunnitelmasta Hanketta varten perustetun elinkeinotyöryhmän tapaamiset Hanketta varten perustetun kehittämisraadin tapaamiset

8 KAAVAHANKKEEN KULKU Vaihe Miten tiedotetaan Miten voi osallistua Tavoitteellinen aikataulu Vireilletulo Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin Tammikuu 2019 OAS, asetetaan nähtäville (30 vrk) Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin Asianomaisia viranomaisia tiedotetaan. Palaute kaupunkisuunnitteluun. Tarvittaessa järjestetään viranomaisneuvottelu asianomaisten tahojen kanssa. Kevät 2019 Ylimääräisesti: kirje keskeisiksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille. Kaavarunko Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto/kommentit. Mielipiteet, lausunnot ja muu palaute nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun. Kesä 2019 Ylimääräisesti: kirje keskeisiksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille. Kaavaluonnos, asetetaan nähtäville (30 vrk) MRA 30 Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto/kommentit. Ylimääräisesti: kirje keskeisiksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille. Mielipiteet, lausunnot ja muu palaute nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun. Järjestetään yleisötilaisuus/näyttely, mistä tiedotetaan erikseen mahdollinen myös muissa vaiheissa. Syksy 2019 Kaavaehdotus, asetetaan nähtäville (30 vrk) MRA 27 Kuulutus sanomalehdessä, Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Asianomaisilta viranomaisilta pyydetään lausunto Ylimääräisesti: kirje keskeisiksi määritellyille maanomistajille ja maanhaltijoille. Muistutukset ja lausunnot nähtävilläoloaikana kaupunkisuunnitteluun. Tarvittaessa järjestetään viranomaisneuvottelu asianomaisten tahojen kanssa. Kevät 2020 Hyväksyminen Tieto kaupunginhallituksen ja valtuuston kokouksista Internet-sivuilla, valtuuston kokouksesta kuulutetaan. Valtuuston kokousta on mahdollista seurata. Kesä 2020

9 Hyväksymispäätöksestä valittaminen Päätös lähetetään tiedoksi siitä säädetyn mukaisesti. Valitusosoitus lähetetään pöytäkirjan otteen mukana pöytäkirjassa mainituille tahoille. Hallinto-oikeuteen valitusosoituksen mukaisesti. Viranomaisen (ELY-keskus) oikaisukehotus. Lainvoimaisuus Kun hyväksymispäätös saa lainvoiman, lainvoimaisuudesta kuulutetaan Ilmoitus kaupungin Syksy 2020 YHTEYSTIEDOT Lisätietoja kaupunkisuunnittelusta puhelimitse: sähköpostitse: kotisivuilta: osoitteesta: Sääksmäentie 2 (B-porras) PL Valkeakoski Aineistot nähtävillä kotisivuilla: osoitteessa: Sääksmäentie 2, Valkeakoski Kuulutukset lehdessä: Valkeakosken Sanomat kotisivuilla: virallisella ilmoitustaululla: Sääksmäentie 2, Valkeakoski Palaute sähköpostitse: kaavoitus@valkeakoski.fi kirjeitse: Valkeakosken kaupunki/kaavoitus PL Valkeakoski Mahdolliset mielipiteet ja muistutukset tulee jättää nähtävilläoloaikoina. Henkilökohtaiset tapaamiset Kaupunkisuunnittelussa on avoin asiakastunti jokaisena arkipäivänä klo , ellei erikseen muuta ilmoiteta. Halutessaan aineiston esittelyä varten voi myös varata ajan. Kaupunkisuunnittelun toimisto on avoinna arkisin klo ja

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 5.8.2019 Haka-alueen laajennus Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e

Lisätiedot

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark

Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark 16.2.2015, tark. 16.11.2015 Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS

HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS 16.2.2015 HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS

Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS 20.5.2019 Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 2 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504

ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski

Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS. Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu Sääksmäentie Valkeakoski 20.5.2019 Töyräänkatu 13 Asemakaavan muutos kaava nro 512 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus on päättänyt asemakaavan

Lisätiedot

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski

Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski 21.1.2019 Kuusitie Asemakaavan muutos kaava nro 511 EHDOTUS KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta

Lisätiedot

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500

TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 19.2.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), PUISTOALUE SEKÄ LIITTYVÄ KORTTELI 5 JA OSA KORTTELIA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), PUISTOALUE SEKÄ LIITTYVÄ KORTTELI 5 JA OSA KORTTELIA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), PUISTOALUE SEKÄ LIITTYVÄ KORTTELI 5 JA OSA KORTTELIA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.6.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijoittuu

Lisätiedot

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496

Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 14.8.2017 Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS

TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS 13.10.2014 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6

Lisätiedot

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501

Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 8.1.2018 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS

ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS 23.4.2019 ROUKON YHTENÄISKOULU Asemakaavan muutos kaava nro 515 LUONNOSVAIHE KAAVASELOSTUS Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS

Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS 12.10.2015 Hautausmaan huoltoalue ASEMAKAAVA nro 480 LUONNOS KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot